"That's right. I'm subjecting a 12 -year old to a battery of dangerous and invasive tests to avoid being bored." ... "Okay, maybe I would do that, but I'm not."
("House M.D.", "Kids")
Televisiosarjan "House" päähahmo on hyvin poikkeuksellinen sankarivalinta. Siinä missä vanhastaan sankarille on annettu roppakaupalla ihailtavia ominaisuuksia, on House monine epämiellyttävine piirteineen ja vammoineen ja destruktiivisine elämäntapoineen varsin konnamainen. Tätä kautta häntä voitaisiin pitää antisankarina, ei sankarina.
Antisankarissa on sankaruudestaan huolimatta heikkouksia ja pahuutta. Tämä normaalisti lähentää ihmistä hahmoon, koska sankari inhimillistyy kiiltokuvasta ja ihanteesta. Antisankari lähestyy arki -ihmistä, sankari taas on vahvemmin epätavallinen.
Kuitenkin House on samalla hyvin vahvasti yli -ihminen.
Nimenomaisesti siinä mielessä, miten Nietzsche ajoi tätä käsitettä ; House ei seuraa yleisiä ohjeita. Tämä kapina näyttäytyy etenkin Housen tavassa kohdella Cuddyn käskyjä, kehoituksia ja määräyksiä. House ei ole nihilisti, vaan toimii omien päämääriensä suhteen. Kukaan sarjaa seurannut ei pidä Housea vain ilkeänä. House ratkoo sairauksien tuomia haasteita ja tämä on hänen tavoitteensa.
Orjamoraalin kielto on sarjassa hyvinkin mutkikkaalla tasolla läsnä. Esimerkiksi 5 tuotantokauden jaksossa "Games" on jutustelua jossa House kiinnostuu väärästä diagnoosista, jossa terve oli vahingossa diagnosoitu kuolevaksi syöpäpotilaaksi. Toisin sanoen kuolemansairaalle päästään kertomaan että hän onkin aivan terve. House kuvaa tilannetta sanalla "intresting". Wilson ihmettelee miksi käyttää juuri tätä sanaa. House vastaa "Because I'm interested. When I'm interested, I describe the things that make me interested as interesting." Wilson huomauttaa että ihmisillä on tapana käyttää etiikkasävytteisempiä sanoja "Most people would say "good", possibly "great". Why aren't you able to just enjoy...?" House valittaa "Why aren't other people able to just be interested?" Jutustelu(kin) kuvaa sitä miten House on nimen omaan "hyvän ja pahan tuolla puolen".
Myös Housen tavat, joihin liittyy esimerkiksi huumeiden vetämistä, näyttäytyvät Nietzsche -lasien läpi aivan uudenlaisilta ; Yli -ihminen hakee tasapainoa "Apollonin" ja "Dionysoksen" välillä; Ne ovat toistensa vastakohtia ja molempien väliltä on löydettävä jokin suhde. Dionysos on kohtuuttomuutta jossa impulsiivinen tunnemaailmakin on mukana. Äärimmäisyys ja kohtuuttomuus kuvaavat Dionyysistä luonnetta hyvin. Apollon taas on kohtuullinen, rationaalinen, looginen, omat rajansa tunteva. Housen diagnoosikyky ja terävä äly ovat selvästi Apollonisia. Tätä hän tasapainottaa monella kohtuuttomalla tavalla, jotka ovat selvästi Dionysisiä.
Housella on myös vahva sublimaatio. Sarjassa on vihjattu useassa jaksossa siitä että Housen jalkakipu johtaa parempaan diagnoosintekoon. House on kenties kärttyisä, mutta kärsimys on muuttunut myös joksikin jalommaksi. House parantaa sairaita tehokkaasti koska hänen elämäsä on fucked up.
Alkupuolella oli jakso "DNR" jossa House paransi muusikon, joka selitti että ammatin harjoittaminen on vienyt häneltä niin paljon aikaa elämästä että siinä ei ole ammatin lisäksi mitään muuta. Tämä uhraaminen saavutusten eteen on sekin hyvin Nietzschen yli -ihmiselle tyypillistä.
Sankaruus tarinankerronnan tulkinnassa.
House -esimerkki on tietysti siitä mielenkiintoinen, että se mutkistaa koko antisankarin ja sankarin välisen kuilun. Nietzscheläisittäin katsoen House on lähes virheetön sankari. Kuitenkin hyvin moni muu katsoisi että tälläinen hahmo on liian viallinen ollakseen tyylipuhdas sankari ja antaa siksi hahmolle antisankarin leiman.
Molemmat tulkinnat ovat tavallaan oikeassa. Ero syntyy kontekstista, jonka läpi asiaa tarkastellaan.
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Vuorin vilauttelu.
"Takinkääntäminen" on kaikille tuttu ilmiö. Sanontaan liittyy voimakkaita mielikuvia petturuudesta. Mutta kuten tunnettua, ei niin ikävää asiaa että sitä ei voi pahentaa.
Jussi K. Niemelä nosti tietoisuuteeni kirkon edustajien reagoinnin velloneessa homokeskustelussa. "On totta, että kokonaista viisi piispaa on suhtautunut myönteisesti samaa sukupuolta olevien siunaamiseen, mutta näistä kaksi - arkkipiispa Mäkinen ja Porvoon piispa Vikström - vetivät sittemmin sanansa takaisin ja ovat nyt pelkän rukoilemisen kannalla. Tämä tuntuu varmasti monista loukatuista vielä pahemmalta kuin avoin solvaaminen ja ihmisarvon polkeminen." Tämänlainen toiminta ei tunnukaan kovin järkevältä tai eettiseltä. Kun takinkääntö onkin vain "vuorin vilauttelua", on selvää että intressit mielipiteen vaihtamiseen on pelkkä PR -temppu.
Tämä tuo tietysti mieleen Intelligent Designin kannattajat. Siinä missä perinteinen kreationismi muistuttaa Räsäsen toimia, jossa oma luultavasti loukkaava mielipide huudetaan totuutena, Intelligent Design leimautuu Mäkis-Vikström -linjaukseen.
Moni kannattaa näkemystä jossa Intelligent Design on vain kreationismia valepuvussa. Mutta asiaa voidaan lähestyä muutakin kautta. Vuorinvilauttelu näkyy erityisen vahvasti heidän suhtautumisessaan teistiseen evoluutioon, eli näkemykseen jossa elämä on syntynyt ja kehittynyt evolutiivisesti, mutta evoluution takana on Jumala.
Varhaisvaiheissa Intelligent Design oli vahvasti teististä evoluutiota vastaan. Esimerkiksi Phillip Johnsonin "Evoluution Maailmankuva" -kirjan sivu 21 "vastaa" teististä evoluutiota kannattavalle Emiliolle että "Emilio haluaa vaihtaa Raamatun Luoja-Jumalan deismin hengettömään Alkusyyhyn. Se on kuin vaihtaisi oikeaa kultaa väärään rahaan."
Tässä hengessä Kenneth Miller sai melko kovaa kritiikkiä. Hän on evoluutikko ja kristitty. Hänen kirjansa "Finding Darwin's God" selittää miten Kvantti-indeterminismi voisi antaa Jumalan vaikuttaa mutaatioiden syntymiseen, yksittäisten neuronien aktivaatioon tai vaikka solujen tai organismien elossapysymiseen. Näin ei muuttaisi yhtään luonnonlakia eikä tieteen saavutusta. Millerin mukaan tästä seuraa myös se että tälläinen "kvanttiaukkojen Jumalan" olisi pysyvästi tutkimuksen saavuttamattomissa, koska kvanttifysiikan rajoitukset tulevat tietämisessä vastaan. Näin ollen aukossa toimiva Jumala olisi puhdasta uskoa, ei tiedettä.
Milleristä ei pidetty, koska Intelligent Design seisoo ja kaatuu sen mukana, että on että se on tiedettä, ei uskoa. Teististä evoluutiota ei katsottu hyvällä.
Sittemmin ID:läisten näkemykset tässä kohden lientyivät.
Se, että Intelligent Designin lähtökohdissa on, että Suunnittelun toimintatapaa ja Suunnittelijan motiivia tai persoona ei ole aihepiirissä ollenkaan, johti yhdessä tiukentuneen poliittisen tilanteen kautta siihen että teististä evoluutiota alettiin katsomaan paremmin. Koska Suunnittelijan käyttämästä metodista ei tiedetä, on mahdotonta vain kieltää teistisen evoluution mahdollisuutta ; Kun Intelligent Designin kannattajat yleisesti rakentavat argumentaationsa sen varaan että ohjaamaton evoluutio ei voi tuottaa "jotain" ei tarkoita että evoluutio ei ohjattuna voisi tuottaa sitä "jotain".
Tämä tuli vastaan etenkin kun alettiin puhumaan evoluutioalgoritmeista. Ne kun tuottavat tiettyjä tuloksia. Tässä kohden evoluutioalgoritmien toiminnan kerrottiin johtuvan siitä, että niihin on ohjelmoitu tietoa. Etenkin Dembski nojasi tähän ajattelutapaan hyvin voimakkaasti. Hänestä informaatio tulee algoritmin koodaamisesta, algoritmi itse ei tuota sitä. Kun normaalisti ollaan teististä evoluutiota vastaan, tässä kohden selitys oli heille tärkeä vaihtoehto ja mahdollisuus. Näin ollen teistinen evoluutio oli argumenteissa jokin joka sallitaan. Teistiset evoluutikot olivat siis Intelligent Designin kannattajia.
Kuitenkin tila oli tässäkin kohden On/Off. Asia sallitaan argumentatiivisista syistä, mutta muuten se kiistettiin vahvasti. Tämä on helppo huomata. Vaikka evoluutioalgoritmeihin ladattu informaatio on olennaisessa roolissa Dembskin argumentaatiossa, hän kuitenkin samalla kirjoitti vuonna 2004 kirjan "Design Revolution", jossa hän perusteli "evoluutio/luominen" -vastakkainasettelua sillä, että Suunnittelija alennettaisiin "evoluution aikaansaaneeksi prosessiksi" johtaisi siihen, että Suunnittelija ei selittäisi mitään ja jäisi sitä kautta tieteen ulkopuolelle. Sama koskee universumin hienosäätäjää ja salakuljetettua luonnonvalinnannformaatiota. Tässä vaihtoehtoon kuitenkin selvästi viitataan. Suunnittelijan selitysvoimaa ei kuitenkaan kielletä evoluutioalgoritmien yhteydessä, vaikka se olisikin looginen seuraus.
1: Tälläisen "iteroimislogiikan" ongelma on itse asiassa Intelligent Designissä ovela. Informaation syntymisen syy voidaan aina siirtää informaation synnyttäjän syyn kyselyksi. Tästä syntyy sellainen logiikka, jossa mikään syntymekanismien tuntemisen määrä ei riittäisi "vakuuttamaan". Jos löytyy ratkaisu, he väittävät että tämä ratkaisu vaatii taakseen älyllisen alkuperän. Näin esimerkiksi jos evoluutio selittää jotain, viittaa se vain Jumalan ohjelmointivoimaan tässä asiassa. Selitysmalli ei siis itse asiassa edes mitenkään kumoa evoluution toimivuutta, vaan viittaa itse evoluutiotapahtuman ulkopuolelle. Tämänlainen "ikuisesti jatkuva" utelu on epätieteellistä ja kaiken kriittisen tarkastelun ulkopuolelle. Kysymyksessä on se, että vastapuolelta vaaditaan mahdotonta ja itseä pidetään oletusarvoisesti "voittajana" ja "oikeassa olijana".
___1.1: Iteraatiologiikassa on kysymys määritelmäkikkailusta. He määrittelevät Suunnittelijan esimerkiksi siksi, joka rakentaa tilanteen sellaiseksi että evoluutio voi ratkaista ongelman. Se on pohjimmiltaan causa sui -logiikka, jossa Jumala määritetään alkusyyksi, biologinen kompleksisuus on heidän määritelmässään kaksiosainen (1) se vaatii alkusyyn, jonka (2) on oltava älyllinen. Kuitenkin tässä jää monta asiaa ulkopuolelle ; Jos seurataan logiikkaa ja ajatellaan että nykyfysiikan tuntemus kvanttifluktuaatiosta toimii, saadaan alkuräjähdyksestä Jumala. Onko alkuräjähdys ja kvanttifluktuaatio siis älyllinen ja rakastava toimija? Tietenkään se ei ole välttämätöntä, joten itse asiassa se osasto mitä tällä määrittelyhaulla haluttiin todistaa, jääkin tämän määritelmän ulkopuolelle. Jos haluan todistaa Jumalan voin tietysti määritellä varpuset Jumalaksi, mutta tämä ei ole oikein järkevä tapa lähestyä asiaa.
Argumentit palasivat menneisyyteen, jyrkkenivät.
Näkemykset jyrkkenivät tästä. Syy ei ollut tieteellinen, vaan sosiologinen ; Intelligent Design halusi poliittisia muutoksia. Mutta teistiset evoluutikot eivät liittyneet heidän rintamaansa "ateisteja vastaan". Teistisen evoluution kannattajia alettiinkin syyttämään ikävyydestä ja väärinkäsitysistä ; He kannattavat Jumalaa mutta ovat keskustelussa Darwnin puolella.
Teistiset evoluutikot eivät rajoita ateismia ja tämä nähdään aktiivisesti vikana. Tässä kohden muistutetaan yhteydestä ja kristillisyydestä. Esimerkiksi vaikutusvaltainen - tai oikeastaan Se Vaikutusvaltaisin - Intelligent Design Discovery Institute on selittänyt aiheesta seuraavaa kuvaavassa alaotsikossa "Misconstruing ID as Disallowing Any Evolution" : "Hess thus stated: "Intelligent design cannot allow that evolution is a process chosen by God." That's absolutely false: ID doesn't claim that evolutionary processes can never be at work in the world around us." Muutoinkin jutusta selviää, että teististä evoluutiota ei olla Intelligent Designin puolella mitenkään rajattu pois. Moitetta sen sijaan saa se, että moni teistinen evoluutikko on kovin yksillä napeilla asiassaan. Intelligent Design keskustelee eri vaihtoehdoista laajemmin. Tätä kautta on selvää että Intelligent Designin kannattaja voi olla teistisen evoluution ystävä, vaihtoehtoa ei ole rajattu pois.
Otin asian esiin, koska tuoreesti Darrel Falk huomasi. Hän luuli että hän olisi rauhanomaisesti tekemään yhteistyötä, mutta huomasikin että kyseessä oli kinastelu, jossa oli selvää että "Design theorists are no friends of theistic evolution."
Tiukentuneet syyt ovat sosiologisia. William Dembskin kirjoitelma asiasta auttaa ymmärtämään uusvanhaa tiukkaa linjaa : "Shocked alumni are welcome to prove me wrong. Christians in general need to consider this: The only thing theistic evolutionists have to say to a Richard Dawkins who uses evolution as a club to beat believers is that he’s making a category mistake, trying to get science to do the work of theology (to which Dawkins would respond "so much the worse for theology"). By contrast, ID takes the club out of Dawkins’ hands and breaks it, showing that the theory of evolution on which he relies is all washed up." Ideana on se, että evoluution kannattaminen ei tarkoita ateismia, mutta ateismi tarkoittaa evoluution kannattamista. Syy teistisen evoluution vastustamiseen on siinä että sen kannattajat ovat "väärällä puolella" julkisessa keskustelussa. Teistinen evoluutio ei ole intelligent designin vastainen teoria, mutta ilmiönä teistisen evoluution kannattaminen liittyy vahvasti intelligent designin vastustamiseen. Tätä pidetään jotenkin erityisen oleellisena syynä tiukalle kannalle.
Kirjoittajasta on hämmentävyyteen asti mielenkiintoista huomata, miten moni teistisen evoluution kannattaja on vaikutusvaltainen Intelligent Designin vastustaja ; Jo mainitun Kenneth Millerin ja Peter Hessin lisäksi vaikkapa John Haught, Michael Dowd, Denis Alexander ja Francis Collins ovat nimekkäitä ja aktiivisia Intelligent Design -kriitikoita sekä näkemyksiltään teistisen evoluution kannattajia.
Jussi K. Niemelä nosti tietoisuuteeni kirkon edustajien reagoinnin velloneessa homokeskustelussa. "On totta, että kokonaista viisi piispaa on suhtautunut myönteisesti samaa sukupuolta olevien siunaamiseen, mutta näistä kaksi - arkkipiispa Mäkinen ja Porvoon piispa Vikström - vetivät sittemmin sanansa takaisin ja ovat nyt pelkän rukoilemisen kannalla. Tämä tuntuu varmasti monista loukatuista vielä pahemmalta kuin avoin solvaaminen ja ihmisarvon polkeminen." Tämänlainen toiminta ei tunnukaan kovin järkevältä tai eettiseltä. Kun takinkääntö onkin vain "vuorin vilauttelua", on selvää että intressit mielipiteen vaihtamiseen on pelkkä PR -temppu.
Tämä tuo tietysti mieleen Intelligent Designin kannattajat. Siinä missä perinteinen kreationismi muistuttaa Räsäsen toimia, jossa oma luultavasti loukkaava mielipide huudetaan totuutena, Intelligent Design leimautuu Mäkis-Vikström -linjaukseen.
Moni kannattaa näkemystä jossa Intelligent Design on vain kreationismia valepuvussa. Mutta asiaa voidaan lähestyä muutakin kautta. Vuorinvilauttelu näkyy erityisen vahvasti heidän suhtautumisessaan teistiseen evoluutioon, eli näkemykseen jossa elämä on syntynyt ja kehittynyt evolutiivisesti, mutta evoluution takana on Jumala.
Varhaisvaiheissa Intelligent Design oli vahvasti teististä evoluutiota vastaan. Esimerkiksi Phillip Johnsonin "Evoluution Maailmankuva" -kirjan sivu 21 "vastaa" teististä evoluutiota kannattavalle Emiliolle että "Emilio haluaa vaihtaa Raamatun Luoja-Jumalan deismin hengettömään Alkusyyhyn. Se on kuin vaihtaisi oikeaa kultaa väärään rahaan."
Tässä hengessä Kenneth Miller sai melko kovaa kritiikkiä. Hän on evoluutikko ja kristitty. Hänen kirjansa "Finding Darwin's God" selittää miten Kvantti-indeterminismi voisi antaa Jumalan vaikuttaa mutaatioiden syntymiseen, yksittäisten neuronien aktivaatioon tai vaikka solujen tai organismien elossapysymiseen. Näin ei muuttaisi yhtään luonnonlakia eikä tieteen saavutusta. Millerin mukaan tästä seuraa myös se että tälläinen "kvanttiaukkojen Jumalan" olisi pysyvästi tutkimuksen saavuttamattomissa, koska kvanttifysiikan rajoitukset tulevat tietämisessä vastaan. Näin ollen aukossa toimiva Jumala olisi puhdasta uskoa, ei tiedettä.
Milleristä ei pidetty, koska Intelligent Design seisoo ja kaatuu sen mukana, että on että se on tiedettä, ei uskoa. Teististä evoluutiota ei katsottu hyvällä.
Sittemmin ID:läisten näkemykset tässä kohden lientyivät.
Se, että Intelligent Designin lähtökohdissa on, että Suunnittelun toimintatapaa ja Suunnittelijan motiivia tai persoona ei ole aihepiirissä ollenkaan, johti yhdessä tiukentuneen poliittisen tilanteen kautta siihen että teististä evoluutiota alettiin katsomaan paremmin. Koska Suunnittelijan käyttämästä metodista ei tiedetä, on mahdotonta vain kieltää teistisen evoluution mahdollisuutta ; Kun Intelligent Designin kannattajat yleisesti rakentavat argumentaationsa sen varaan että ohjaamaton evoluutio ei voi tuottaa "jotain" ei tarkoita että evoluutio ei ohjattuna voisi tuottaa sitä "jotain".
Tämä tuli vastaan etenkin kun alettiin puhumaan evoluutioalgoritmeista. Ne kun tuottavat tiettyjä tuloksia. Tässä kohden evoluutioalgoritmien toiminnan kerrottiin johtuvan siitä, että niihin on ohjelmoitu tietoa. Etenkin Dembski nojasi tähän ajattelutapaan hyvin voimakkaasti. Hänestä informaatio tulee algoritmin koodaamisesta, algoritmi itse ei tuota sitä. Kun normaalisti ollaan teististä evoluutiota vastaan, tässä kohden selitys oli heille tärkeä vaihtoehto ja mahdollisuus. Näin ollen teistinen evoluutio oli argumenteissa jokin joka sallitaan. Teistiset evoluutikot olivat siis Intelligent Designin kannattajia.
Kuitenkin tila oli tässäkin kohden On/Off. Asia sallitaan argumentatiivisista syistä, mutta muuten se kiistettiin vahvasti. Tämä on helppo huomata. Vaikka evoluutioalgoritmeihin ladattu informaatio on olennaisessa roolissa Dembskin argumentaatiossa, hän kuitenkin samalla kirjoitti vuonna 2004 kirjan "Design Revolution", jossa hän perusteli "evoluutio/luominen" -vastakkainasettelua sillä, että Suunnittelija alennettaisiin "evoluution aikaansaaneeksi prosessiksi" johtaisi siihen, että Suunnittelija ei selittäisi mitään ja jäisi sitä kautta tieteen ulkopuolelle. Sama koskee universumin hienosäätäjää ja salakuljetettua luonnonvalinnannformaatiota. Tässä vaihtoehtoon kuitenkin selvästi viitataan. Suunnittelijan selitysvoimaa ei kuitenkaan kielletä evoluutioalgoritmien yhteydessä, vaikka se olisikin looginen seuraus.
1: Tälläisen "iteroimislogiikan" ongelma on itse asiassa Intelligent Designissä ovela. Informaation syntymisen syy voidaan aina siirtää informaation synnyttäjän syyn kyselyksi. Tästä syntyy sellainen logiikka, jossa mikään syntymekanismien tuntemisen määrä ei riittäisi "vakuuttamaan". Jos löytyy ratkaisu, he väittävät että tämä ratkaisu vaatii taakseen älyllisen alkuperän. Näin esimerkiksi jos evoluutio selittää jotain, viittaa se vain Jumalan ohjelmointivoimaan tässä asiassa. Selitysmalli ei siis itse asiassa edes mitenkään kumoa evoluution toimivuutta, vaan viittaa itse evoluutiotapahtuman ulkopuolelle. Tämänlainen "ikuisesti jatkuva" utelu on epätieteellistä ja kaiken kriittisen tarkastelun ulkopuolelle. Kysymyksessä on se, että vastapuolelta vaaditaan mahdotonta ja itseä pidetään oletusarvoisesti "voittajana" ja "oikeassa olijana".
___1.1: Iteraatiologiikassa on kysymys määritelmäkikkailusta. He määrittelevät Suunnittelijan esimerkiksi siksi, joka rakentaa tilanteen sellaiseksi että evoluutio voi ratkaista ongelman. Se on pohjimmiltaan causa sui -logiikka, jossa Jumala määritetään alkusyyksi, biologinen kompleksisuus on heidän määritelmässään kaksiosainen (1) se vaatii alkusyyn, jonka (2) on oltava älyllinen. Kuitenkin tässä jää monta asiaa ulkopuolelle ; Jos seurataan logiikkaa ja ajatellaan että nykyfysiikan tuntemus kvanttifluktuaatiosta toimii, saadaan alkuräjähdyksestä Jumala. Onko alkuräjähdys ja kvanttifluktuaatio siis älyllinen ja rakastava toimija? Tietenkään se ei ole välttämätöntä, joten itse asiassa se osasto mitä tällä määrittelyhaulla haluttiin todistaa, jääkin tämän määritelmän ulkopuolelle. Jos haluan todistaa Jumalan voin tietysti määritellä varpuset Jumalaksi, mutta tämä ei ole oikein järkevä tapa lähestyä asiaa.
Argumentit palasivat menneisyyteen, jyrkkenivät.
Näkemykset jyrkkenivät tästä. Syy ei ollut tieteellinen, vaan sosiologinen ; Intelligent Design halusi poliittisia muutoksia. Mutta teistiset evoluutikot eivät liittyneet heidän rintamaansa "ateisteja vastaan". Teistisen evoluution kannattajia alettiinkin syyttämään ikävyydestä ja väärinkäsitysistä ; He kannattavat Jumalaa mutta ovat keskustelussa Darwnin puolella.
Teistiset evoluutikot eivät rajoita ateismia ja tämä nähdään aktiivisesti vikana. Tässä kohden muistutetaan yhteydestä ja kristillisyydestä. Esimerkiksi vaikutusvaltainen - tai oikeastaan Se Vaikutusvaltaisin - Intelligent Design Discovery Institute on selittänyt aiheesta seuraavaa kuvaavassa alaotsikossa "Misconstruing ID as Disallowing Any Evolution" : "Hess thus stated: "Intelligent design cannot allow that evolution is a process chosen by God." That's absolutely false: ID doesn't claim that evolutionary processes can never be at work in the world around us." Muutoinkin jutusta selviää, että teististä evoluutiota ei olla Intelligent Designin puolella mitenkään rajattu pois. Moitetta sen sijaan saa se, että moni teistinen evoluutikko on kovin yksillä napeilla asiassaan. Intelligent Design keskustelee eri vaihtoehdoista laajemmin. Tätä kautta on selvää että Intelligent Designin kannattaja voi olla teistisen evoluution ystävä, vaihtoehtoa ei ole rajattu pois.
Otin asian esiin, koska tuoreesti Darrel Falk huomasi. Hän luuli että hän olisi rauhanomaisesti tekemään yhteistyötä, mutta huomasikin että kyseessä oli kinastelu, jossa oli selvää että "Design theorists are no friends of theistic evolution."
Tiukentuneet syyt ovat sosiologisia. William Dembskin kirjoitelma asiasta auttaa ymmärtämään uusvanhaa tiukkaa linjaa : "Shocked alumni are welcome to prove me wrong. Christians in general need to consider this: The only thing theistic evolutionists have to say to a Richard Dawkins who uses evolution as a club to beat believers is that he’s making a category mistake, trying to get science to do the work of theology (to which Dawkins would respond "so much the worse for theology"). By contrast, ID takes the club out of Dawkins’ hands and breaks it, showing that the theory of evolution on which he relies is all washed up." Ideana on se, että evoluution kannattaminen ei tarkoita ateismia, mutta ateismi tarkoittaa evoluution kannattamista. Syy teistisen evoluution vastustamiseen on siinä että sen kannattajat ovat "väärällä puolella" julkisessa keskustelussa. Teistinen evoluutio ei ole intelligent designin vastainen teoria, mutta ilmiönä teistisen evoluution kannattaminen liittyy vahvasti intelligent designin vastustamiseen. Tätä pidetään jotenkin erityisen oleellisena syynä tiukalle kannalle.
Kirjoittajasta on hämmentävyyteen asti mielenkiintoista huomata, miten moni teistisen evoluution kannattaja on vaikutusvaltainen Intelligent Designin vastustaja ; Jo mainitun Kenneth Millerin ja Peter Hessin lisäksi vaikkapa John Haught, Michael Dowd, Denis Alexander ja Francis Collins ovat nimekkäitä ja aktiivisia Intelligent Design -kriitikoita sekä näkemyksiltään teistisen evoluution kannattajia.
lauantai 30. lokakuuta 2010
Ytimekästä ~ ja jäljelle jää vain "märkä pläntti"!
"Going Nuclear is an attempt to unleash an argument that lays waste to every position, bringing them all down to the same level of "reasonableness". You try to force a draw by detonating a philosophical argument that achieves what, during the Cold War, used to be called "mutually assured destruction", where both sides in the conflict are annihilated."(Stephen Law)
Stephen Law käyttää sanaparia "Going Nuclear". Se on eräs huonon ja epäreilun argumentaation strategia, jota käytetään yllättävän ahkerasti. Law esittelee käsitettä blogauksessa joka jokaisen kannattaa lukea. Law yhdistää ilmiöön etenkin New Agen tyyliset ajattelut sekä jotkin uskonnolliset suuntaukset.
Tämä on aiheesta eräänlainen lyhennelmä.
Strategiassa on ideana nollata vastapuolen argumentaatio täysin. Tätä ei tietysti voida tehdä kovin asiallisesti tai helposti, koska toisen esittämät argumentit täytyisi käydä melkoisen laajasti läpi jotta "uskottavuus saataisiin aidosti nollattua". Ja on aina mahdollista keksiä uusia argumentteja, joten onnistuminen tässä ei olisi lopullista.
Siksi kysymys on kaivon myrkyttämisestä, jossa viedään toisen arvovalta ja sananvalta jollakin tavoin. Silloin ei ole mitään väliä, mitä toinen sanoo koska hän on "jo valmiiksi tuomittu" eikä asiaa voi muuttaa millään tavalla. Going nuclear -strategiassa keskitytään "perinteisemmän" arvovallan sijasta siihen että toisen argumentaationkäyttö estetään.
Law on jakanut tämän kahteen päätyyppiin. Niiden lisäksi hän listaa kolmannen joka monelta osin muistuttaa strategiaa, mutta on kuitenkin hieman erilainen.
1: Relativistisessa esityksessä (kaikki käy) väitetään että ei ole olemassa kuin subjektiivista tietoa. Tieto on ihmiskohtaista. Näin vastapuolen argumenteista ei tarvitse välittää koska ne kumpuavat väärästä maailmankuvasta ja vain ihminen itse voi tietää oman totuutensa. Law korostaa että tässä strategiassa on yleisesti ottaen kysymys siitä että tähän turvaudutaan aina "oman tappion hetkellä". Eli ensin on lähdetty argumentoimaan, julistamaan ja käännyttämään ikään kuin olisi totuus joka (1) voitaisiin tietää, (2) jonka paremmuutta voidaan verrata eri maailmankuvien välillä keskustelun muodossa (3) ja johon toisen pitäisi kääntyä koska se on hänelle parempi. Tätä kautta strategialle olennaista on henki "julistan ja jos toinen päihittää argumentaation, olemme molemmat samanarvoisia eri uskomusjärjestelmiä." Law muistuttaa tässä kohden Platonista, joka oli huvittunut siitä miten relativistien tieto maailman relativistisesta ilmenemisestä ihmisille oli itsessään varma tieto.
2: Paranoidinsävyinen skeptismi (mikään ei käy), jossa kaikki näkemykset ovat epävarmoja ja mahdottomia todistaa. Tätä käytetään olennaisesti samalla tavalla, eli tähän turvaudutaan vasta oman tappion hetkellä. Näin lopputilana on se, että molemmat ovat epäilyttäviä ja samalla tasolla. Vaihtoehtoina on siis joko julistajan voitto tai sitten peli menee tasan. Tämä viittaa siihen että avoimuus ja vaihtoehtojen punnitsemistilanne on hybriksessä.
+ Kolmantena strategiana on kristittyjen parissa suosiota nostanut näkemys jossa Jumala antaa arvon logiikalle ja järjelle. Ateisti ei tälläistä varmuutta logiikalleen ja järjelleen saa. Siksi keskustelu menee jo lähtökohtaisesti siihen että teisti saa argumentoida koska hän on teisti ja ateisti ei voi sanoa mitään koska on ateisti. Law muistuttaa että logiikka ja empiria on kuitenkin menetelmällisesti sama, joten sanantuojaa ei voida tuomita sanantuojan maailmankuvan kautta suoraan. Jos Jumala antaa logiikalle varmuuden, on ateistinen argumentti otettava yhtä vakavasti kuin kenen muun tahansa. Itse asiassa jos ateistilla on argumentti, siihen on pakko vastata. Koska muutoin logiikka näyttää pettävän ja tämä taas ajaa teistinkin epäilyttävyyden kehään. Vaikka ateismi veisikin logiikalta varmuuden, se ei tee siitä väärää vaan epäilyttävän. Ja jos argumentit näyttävät ateismin olevan rationaalinen vaihtoehto, niin silloin argumenttiin täytyy löytää vastine tai sitten hyväksyä että logiikasta voi joustaa, jolloin jumalan antama järki ei olisikaan niin tehokas ja varmana otettava.
Yleisesti ottaen kaikki kaivonmyrkyttämisen strategiat, jossa vastapuolen näkemys estetään mahdottomiksi, kertoo kritiikki -immuniuden rakentamisesta. Tämä taas tarkoittaa sitä että kyseinen henkilö avoimesti sitoutuu ehtoihin joissa eri näkemyksiin ei suhtauduta tasa -arvoisesti. Perinteinen "perustelujenkäytön ideaali" on ollut se, että viedään minne havainnot vievät. Eli kaikille vaihtoehdoille annetaan mahdollisuus. Mutta voittajat ja häviäjät selvitetään koska totuus on juuri sitä että selvitetään mitkä ovat parempia kuin toiset eivät. Siihen nähden kaikki kaivonmyrkyttämiset ovat samaa mitä sopupelit, doping ja tulosten ennaltamäärääminen tekee reilulle urheilulle.
Oma kannanottoni on, että jos ei osaa hävitä, ei pidä pelata. Ja jos määrittelee pelin a priori -syin siten että itse ei voi kuin voittaa, tuhoaa kaiken rakentavan keskustelun ja reilun ja tasapuolisen asioiden punnitsemisen mahdollisuuden kaikilla tasoilla. Kaivon myrkyttäjä on asenteeltaan häijy, siitä riippumatta käyttääkö hän sivistyssanoja vai kirosanoja. Kun myrkyttää kaivon, keskustelun eettinen taso romahtaa.
Aatamin maailmallelähtö
Jokainen kristitty - ja kaikki muutkin - tietävät Raamatun tarinan jossa Eeva houkuttelee Aatamin maistamaan hedelmää. Jos vaikka et olisi koskaan halunnut tietää asiasta, tiedät sen silti.
Perinteisesti tähän hyvän ja pahan tiedon puusta syömiseen on liitetty rangaistusteema. Se, jossa ensin on hyvin ja puu asetetaan kiellon sävyttämänä houkutukseksi ja koettelemukseksi. Ihmiskunnan syntisyyden katsotaan johtuvan tästä. (Vaikka toisalta onhan se itse houkutuskin synti, joten Aatami ja Eeva kykenivät syntiin ennen hedelmän haukkaamista.) Tarinaan liittyy myös peritty syyllisyys joka jatkuu sukupolvelta toiselle. - Ja kuten aina kuten hedelmävarkauksissa rangaistaan kaikkien oikeamielisten mukaan, rikollisen suvun syyllisyys pestään pois siten että puun omistaja tappaa oman lapsensa.
Unohdan tämän. Sillä tarinassa on toisenlaisiakin sävyjä. Sitä voi pitää kasvutarinana. Tähän on peräti helppo samastua.
Paratiisissa oleminen kuvastaa lapsuutta. Silloin ei ole tietoa asioista. Lapsi ei ole kyvykäs hoitamaan osaansa ja paikkaansa ulkomaailmassa ja siksi vanhemmat suojelevatnäitä naiveja pikkuidiootteja jälkikasvuaan. Vanhempien tehtävänä on suojella ja tarjota tietoa ja etiikkaa lapsille. Ihan vain sen takia että näille voi varttumisen jälkeen näyttää ulko -ovea ilman kammottavaa syyllisyyttä tempusta.
Kyyninen optimisti näkisikin tarinassa Jumalan nimen omaan hyvänä. Ja nimen omaan kristinuskon perinteisen vanhemmuusnäkökulman kautta. Vanha tulkinta ei ole mielestäni tähän kovin hyvin sopinut. : Jumalan tapa rangaista Helvetillä on outo. Harva vanhempi rankaisee - tai antaa lapsille selkään -lapsen kuoleman jälkeen. Kasvatuksellisten rangaistusten tehtävänä kun on ensi sijassa opettaa varautumaan tulevaisuuteen, ohjata toimintaa niin että samaa hölmöyttä ei tehdä aina vaan uudestaan.
Naivi lapsi kypsyy aikuisuuteen. Ja satumaailmat karisevat faktojen mukana. Faktoilla on sellainen vaikutus, vaikka teologien pahan ongelman selityksiä lukiessa tämä ei usein tai helposti mieleen tulekaan.
Perinteisesti tähän hyvän ja pahan tiedon puusta syömiseen on liitetty rangaistusteema. Se, jossa ensin on hyvin ja puu asetetaan kiellon sävyttämänä houkutukseksi ja koettelemukseksi. Ihmiskunnan syntisyyden katsotaan johtuvan tästä. (Vaikka toisalta onhan se itse houkutuskin synti, joten Aatami ja Eeva kykenivät syntiin ennen hedelmän haukkaamista.) Tarinaan liittyy myös peritty syyllisyys joka jatkuu sukupolvelta toiselle. - Ja kuten aina kuten hedelmävarkauksissa rangaistaan kaikkien oikeamielisten mukaan, rikollisen suvun syyllisyys pestään pois siten että puun omistaja tappaa oman lapsensa.
Unohdan tämän. Sillä tarinassa on toisenlaisiakin sävyjä. Sitä voi pitää kasvutarinana. Tähän on peräti helppo samastua.
Paratiisissa oleminen kuvastaa lapsuutta. Silloin ei ole tietoa asioista. Lapsi ei ole kyvykäs hoitamaan osaansa ja paikkaansa ulkomaailmassa ja siksi vanhemmat suojelevat
Kyyninen optimisti näkisikin tarinassa Jumalan nimen omaan hyvänä. Ja nimen omaan kristinuskon perinteisen vanhemmuusnäkökulman kautta. Vanha tulkinta ei ole mielestäni tähän kovin hyvin sopinut. : Jumalan tapa rangaista Helvetillä on outo. Harva vanhempi rankaisee - tai antaa lapsille selkään -lapsen kuoleman jälkeen. Kasvatuksellisten rangaistusten tehtävänä kun on ensi sijassa opettaa varautumaan tulevaisuuteen, ohjata toimintaa niin että samaa hölmöyttä ei tehdä aina vaan uudestaan.
Naivi lapsi kypsyy aikuisuuteen. Ja satumaailmat karisevat faktojen mukana. Faktoilla on sellainen vaikutus, vaikka teologien pahan ongelman selityksiä lukiessa tämä ei usein tai helposti mieleen tulekaan.
perjantai 29. lokakuuta 2010
Gittin informaatio
Perhe Matti ja Maija ovat maanviljelijäitä. Maija nousee aamuisin lypsylle. Hänen tapanaan on herättää Matti lypsynsä jälkeen sytyttämällä kattolampun. Valo tarkoittaa että on aika Matin nousta yläs ruokkimaan possut. Eräänä aamuna Maija onkin vapaalla ja hänellä on lomittaja, joka kyllä lypsää lehmät ennen auringon nousua, mutta jonka työtehtäviin Matin herättäminen ei kuulu. Mutta possuille ei tule nälkä, sillä aurinko nousee ja valaisee Mattia, joka tajuaa tästä että on aamu ja aika nousta ylös. Onko aurinko valoineen siis älyllinen viesti?
Yllä oleva kysymys on mielenkiintoinen ja sen käsittely ikään kuin vihjaa tuomaan esiin kreationisti Werner Gitt, kirjan "In the Beginning was Information". Gitt pyrkii luomaan järjestelmän, joka käsittelee informaation semanttisia puolia. Hän siis vaihtaa bittien mittaamiset ja merkkijonot siihen mitä arki -ihminen kutsuu merkitykseksi. Gittin informaatiota käydään läpi Suomeksi myös Schreherin ja Junkerin "Evoluutio-Kriittinen analyysi" -teoksessa osassa 7 "Rajanylityksiä" , luvussa "Biologinen informaatio henkisenä suureena" (s. 275).
Gitt lähestyy informaatiota seuraavilla tavoilla. Hän korostaa että ne ovat kokeellisia ja havaintoihin sidottuja. Ne ovat hänestä empiirisiä periaatteita:
1: Informaatiota ei voi olla ilman koodia.
2: Koodia ei voi olla ilman vapaata ja tarkoituksellista sääntöä.
3: Informaatiota ei voi olla ilman viittä hierarkkista tasoa: (matemaattinen) tieto (statistics), syntaksi (syntax), semantiikka (semantics), pragmatiikka (pragmatics) ja apobeettinen(apobetics).
4: Informaatiota ei voi olla puhtaasti matemaattisissa prosesseissa.
5: Informaatiota ei voi olla olemassa ilman lähettäjää (transmitter).
6: Informaatioketjua ei voi olla ilman älyllistä alkuperää.
7: Informaatiota ei voi olla ilman ensimmäistä älyllistä lähdettä; siis informaatio on luonteeltaan älyllinen, ei materiaalinen suure.
8: Informaatiota ei voi olla ilman tahtoa.
Tässä tapauksessa syntaksilla tarkoitetaan määriteltyä sääntöä tiedon asemoinnista/muodosta (format). Gitt on sitä mieltä, että sen täytyy olla tarkoituksella määritelty. Semantiikka tarkoittaa tarkoitusta. Pragmatiikka kommunikaatiorakennetta, jolla lähettäjä saa aikaan tietynlaisen reaktion vastaanottajassa. Ja apobeettisessa (apobetics) tarkoitusta.
Artikkelissaan "Information, Science and Biology" (1996) Gitt sanoo, että nämä periaatteet ovat lisäys Shannonin informaatiomalliin. Hänestä Shannonin informaatioteoria on matemaattisesti valmis. Mutta informaatio ei ole koskaan puhtasti matemaattista. Ja siksi hän laajentaa informaation käsitteen kommunikaatioon.
Gitt tukee asiaa antamalla avuksi seuraavat ehdot, joita hän kutsuu teoreemiksi :
1: Matemaattinen (statistical) informaatiosisältö symboliketjussa on määrällinen (kvantitatiivinen) käsite. Se on annettu bitteinä.
2: Shannonin teorian mukaan häiritty signaali yleensä sisältää enemmän informaatiota kuin häiritsemätön signaali, koska verrattuna häiritsemättömään lähetykseen, se on kotoisin suuremmasta määrästä mahdollisia vaihtoehtoja.
3: Koska Shannonin information määritelmä liittyy vain ja ainoastaan symboliketjujen matemaattiseen suhteeseen ja jättää täysin huomiottaa niiden semanttisen puolen, tämä information käsite on täysin sopimaton merkityksen välittävien symboliketjujen analysointiin.
4: Koodi on ehdottoman välttämätön ehto information esittämiselle. Symbolisetin asettaminen perustuu sääntöön ja muodostaa älyllisen prosessin.
5: Kun koodi on vapaasti määritelty säännöllä (tai sopimuksella), tätä määritelmää on tiukasti seurattava siitä eteenpäin. Jos informaatio tulee ymmärtää, sekä lähettäjän että vastaanottajan on tiedettävä koodi.
6: Vain koodiin perustuvat rakenteet voivat esittää informaatiota. Tämä on välttämätön, mutta riittämätön, ehto informaation olemassaololle.
7: Vain se, mikä sisältää semantiikkaa, on informaatiota.
8: Jokainen informaatiokappale tarvitsee, jos se jäljitetään lähetysketjun alkuun, älyllisen lähteen (lähettäjän).
9: Informaation apobeettinen puoli on tärkein, sillä se käsittää lähettäjän tavoitteen. Koko neljän alemman tason työ on tarpeellinen vain keinona saavuttaa tämä tavoite.
10: Informaation viisi puolta koskevat sekä lähettäjää että vastaanottajaa. Niihin liittyy aina lähettäjän ja vastaanottajan välinen yhteistyö.
11: Informaation yksittäiset puolet liittyvät toisiinsa siten, että alemmat tasot ovat aina vaatimuksena ylempien tasojen toteutumiseen.
12: Apobeettinen puoli saattaa joskus osua suuresti yksiin pragmaattisen puolen kanssa. On kuitenkin periaatteessa mahdollista erottaa nämä kaksi.
Näin Gitt tarjoaa kaksi välttämätöntä ja kaksi riittävää ehtoa informaation olemassaololle:
Välttämätön 1 (NC1): Koodijärjestelmän on oltava olemassa.
Välttämätön 2 (NC2): Symboliketjun on sisällettävä semantiikkaa.
Riittävä 1 (SC1): Täytyy olla mahdollista erottaa semanttisen, pragmaattisen ja apobeettisen tason piilotetut tarkoitukset.
Riittävä 2 (SC2): Symbolien jono ei esitä informaatiota jos se perustuu satunnaisuuteen. G. J. Chaitinin, amerikkalaisen informaatioasiantuntijan, mukaan satunnaisuutta ei periaatteessa voi todistaa ; Tässä tapauksessa siis kommunikointi ensimmäisestä syystä on tarpeellista.
Gittin virheet.
Gittin ajattelusta voidaan löytää yksi melko suuri ristiriita. Hän pitää näkemystään informaatiosta laajennuksena Shannonin teoriaan, mutta samanaikaisesti kieltää Shannonin työn perusteet. Gittillä kun on seuraavat lausunnot : "Informaatiota ei voi olla puhtaasti matemaattisissa prosesseissa." & "Koska Shannonin information määritelmä liittyy vain ja ainoastaan symboliketjujen matemaattiseen suhteeseen ja jättää täysin huomiottaa niiden semanttisen puolen, tämä information käsite on täysin sopimaton merkityksen välittävien symboliketjujen analysointiin."
Shannonin esitykseen hänen keskeisessä vuoden 1948 artikkelissaan
"A Mathematical Theory of Communication." Kommunikaation perusongelma on tuottaa uudelleen tietyssä pisteessä joko täsmälleen tai suunnilleen toisessa pisteessä valittu viesti. Usein viesteillä on merkitys; Ne siis viittaavat tai korreloivat tiettyyn järjestelmään tiettyjen fyysisten tai käsitteellisten olentojen kanssa. Nämä kommunikaation semanttiset puolet ovat irrelevantteja tuotanto-ongelman (engineering problem) kannalta.
On kuitenkin hyvin vaikeaa nähdä, miten Gitt on luonut laajennuksen Shannonin teoriaan, joka tarkoituksella mallinsi informaatiolähteiden tuottavan merkkien satunnaisjonoja. Olisi itse asiassa oikeampaa sanoa, että Gitt tarjoaa joko rajoituksen Shannonin teoriaan. Pahimmillaan kyseessä on ristiriita.
Riittävässä ehdossaan 2 (SC2) Gitt mainitsee, että Chaitin näytti, että satunnaisuutta ei voi todistaa. Tämä onkin totta, ja se on löydettävissä Chaitinin tekstistä , "Randomness and Mathematical Proof" . Sen lisäksi Gitt sanoo että symbolijonon syy on tiedettävä sen määrittämiseksi onko informaatiota läsnä; Kuitenkin riittävässä ehdossaan 1 (SC1) hän nojaa semanttisen, pragmaattisen ja apobeettisen tason piilotetun merkityksen löytämiseen.
Toisin sanoen, Gitt sallii itselleen arvausten teon symbolisarjojen lähteen takana olevasta älykkyydestä ja tarkoituksesta, vaikka hän ei tiedä onko symbolien lähde satunnainen ja kieltää toisia arvailemasta koska satunnaisuutta ei voi todistaa.
Gitt yrittää tässä saada molemmat tavoitteensa. Hän yrittää todistaa, että genomi sopii hänen tiukkaan ei-satunnaiseen informaatiomääritelmäänsä jopa tunnustettuaan, että satunnaisuutta ei voi todistaa. Tästä arvauksesta seuraa se, että sen sijaan että Gitt ottaisi olotilat ja vetäisi niistä johtopäätökset, hän itse asiassa päättää että DNA:ssa on viesti, ja sitten vetää tästä sen miten asiat ovat. Toisin sanoen hän olettaa että "viesti vaatii suunnittelun" ja olettaa sen jälkeen että "tuo on viesti", eikä hän voi todistaa tai arvioida tätä objektiivisesti.
1: Tässä on syvempikin ongelma, sillä Chaitin puhuu algoritmisesta satunnaisuudesta eikä tilastollisesta satunnaisuudesta. Algoritminen satunnaisuus annetulla merkkijonolla riippuu vertailukoneen valinnasta. Chaitin näyttää, että merkkijonoa ei voi todistaa voivan pakata tiiviimmin tai että se olisi algoritmisesti satunnainen annetulla vertailukoneella. Merkkijono voi olla täynnä merkitystä, mutta algoritmisesti satunnainen annetulla tietokoneella. Se voi myös olla merkityksetön, mutta suuresti pakattavissa. Matemaattinen satunnaisuus on eri käsite niin kauan kuin pysymme äärellisen pituisissa merkkijonoissa.
___1.1: Vaikka on mahdollista verrata matemaattisia käyttötestejä (use statistical tests) pitkillä merkkijonoilla, on olemassa deterministen ohjelmien luokka nimeltä pseudosatunnaiset numerogeneraattorit (Pseudo-Random Number Generators, PRNGs), jotka ovat erittäin tärkeitä kryptografiassa ja läpäisevät satunnaisuuden matemaattiset testit. Toisin sanoen, kumpikaan satunnaisuuden tyypeistä ei ole todistettavissa, mutta Gitt vaikuttaa sekoittavan keskenään nämä tyypit.
Gitt kuvaa periaatteitaan empiirisinä periaatteina, mutta ei tarjoa dataa tämän todisteeksi. Empiirinen tarkoittaneekin Gittin sanavarastossa "ei matemaattinen". Asia lähestyy enemmänkin intuitiota. Usein merkitysteorioiden haussa ongelmallista on se, että mikä tahansa voi toimia viestinä. Sillä merkkijonojen merkitys syntyy sopimuksen kautta. Tätä kautta millä tahansa merkkijonolla voi olla merkitys. Asia muuttuu siksi enemmänkin siihen muotoon että Gittistä tapahtuu jotain ja että tämä tuntuu sisältävän merkitystä. Gittin informaation tunnistaminen ilman menetelmää on enemmän intuitiota kuin testattavuutta.
Samoin kun Gitt esittää teoreemoja, hän ei itse asiassa todista niitä. Tämä onkin tavallaan vain tapa että Gitt nostaa alkuoletuksensa esiin. Tosin se, että ne kirjataan esiin ja nimetään "empiirisiksi" ja "teoreemoiksi" kuulostaa hienolta ja tässä kohden sanavalinnoissa on hieman kyseenalaista mielikuvien rakentamisen makua. (Shannon taas toimi olennaisesti eri tavalla ; Hän esitti teoreemoilleen matemaattiset todistukset.)
Vaikeutena on se, että Gittkään ei kykene tarjoamaan toimivaa mittaa merkitykselle. Koska Gitt ei pysty määrittelemään merkitystä riittävän tarkasti sen mittaamiseksi, hänen ideansa jäävät "käsien heilutteluksi". Intuitio ratkaisee onko merkitystä vai ei. Ilman tälläistä mittaa Gittin kannattajat voivat aina esittää väitteen, että jokin olemassaoleva piirre kertoo jonkun informaation tason toteutuksesta, ja tätä väitettä -oli se mikä tahansa- on mahdoton kumota mitenkään.
Kun Gitt esittää, että datalla täytyy olla älykäs lähde jotta sitä voisi pitää informaationa - ja olettamalla että genomijärjestykset ovat tähän määritelmään sopivaa informaatiota - Gitt määrittelee olemassaolevaksi genomin älyllisen lähteen näkemättä vaivaa tarkistaa onko sellaista oikeasti olemassa. Jos tällä todistetaan genomi älylliseksi, kyseessä on tämän vuoksi kehäpäätelmä. Jos käytämme informaation semanttista määritelmää, emme voi olettaa että luonnosta läydetty data on informaatiota. Emme voi tietää a priori että sillä oli älyllinen lähde. Emme voi luoda datalle semanttista merkitystä tai älykästä tarkoitusta yksinkertaisesti määrittelemällä sen niin.
1: On kuitenkin hyvä huomata, että jos joku on teisti ja olettaa Jumalan tehneen genomista viestin, on tästä aivan looginen seuraus että perimässä on Gittin informaatiota. Tätä kautta kyseessä on teismistä kumpuava tapa nähdä perimässä merkitystä. Ei Jumalatodistus. Ongelmallista on vain se, että Gittin informaatiota käytetään kuin se olisi jumalatodistus.
Gittin seurauksia.
Gittin periaatteessa on suuri ongelma, koska voidaan aina esittää tilanne, joissa "ei-älyllinen" viesti sisältää tasoja, jonka semanttinen merkitys ja pragmaattinen arvo vastaanottajalle on täsmälleen sama kuin Gittin informaatiolla, mutta joka alkuperänsä vuoksi ei ole Gittin informaatiota. Syynä on se, että informaatio voi tulla mukaan missä vaiheessa tahansa. Esimerkiksi aivan aluksi laittamaani possukertomuksen auringonvaloon sisältyy semanttinen viesti. Mutta sen lähde ovat maanviljelijät ja heidän sopimuksensa, ei auringonvalo. Gittin informaatio ei siksi tätä kautta kerro mitään viestin alkuperästä ; Voidaan sanoa että auringonvaloa ei oltu kehitetty viestiksi maajussille.
1: Mutta teistillä on tietysti aina tulkintatilaa ja hän voi väittää että Aurinko on luotu nousemaan juuri tämänlaisia tarkoituksia varten. Kritiikki osoittaa vain sen, että tämä Jumalallinen viesti Gittin informaation alussa on oletus, ei tieto.
Possuesimerkin asettelu voi ensi alkuun tuntua "keinotekoiselta", koska "koodi" ja "merkitys" on napattu ympäristön informaatiosta eikä erillinen sopiminen "varsinaisesti luo uusia merkityksiä". Mutta puhuttaessa genomin informaatiosta kanssa tapahtuu juuri samoin : Genomin "funktionaalisuus", elinkyky, replikoituminen, kemiallinen reagointi on aina tapahtuma "suhteessa ympäristään". Gittin kannattajille ei jää käytännössä muuta keinoa, kuin sysätä riippuvuusketjua kauemmaksi ja sanoa että auringon valon antama informaatio vuorokauden ajasta on peräisin Suunnittelijasta ja sitä kautta "älykkäästä lähteestä". Tämä on malliosoitus siitä, miten mikään määrä tietoa ei voisi kumota Gittin väitettä -aina voidaan väittää, että seurausketjua ei olla seurattu loppuun asti.
1: Sen sijaan muutoin tietoiseksi viestiksi voidaan ymmärtää : Esimerkiksi mehiläisten viesti sisältää yhten tulkintatavan mukaan merkityksellisen tavoitteelisen viestin. Tämä voidaan kyllä todistaa sillä että havaitaan koko Gittin esittämä vaatimusketju, mutta ei väittämällä että sillä on se. Tosin tässäkin kohdassa on kyseenalaista täyttyvätkö viestin ymmärtämisen ehdot, koska mehiläisen tanssi on enemmän mekaaninen ohjesuorite, jossa määrät ja suunnat ovat tanssissa, eikä niiden ymmärtäminen ole välttämätöntä: Perimä ei kuitenkaan ole yhtä selvä kuin mehiläisen tanssi. Otetaan vaikkapa bakteeri. Se sisältää DNA:ta joka kopioituu ja siirtyy seuraavaan bakteeriin kun se jakautuu. Onko se tietoinen DNA:staan? Ei ole. On täysin perusteltua väittää että DNA ei ole intentionaalinen viesti, koska tiedoton kemia toimii sytoplasmassa. Ei tarvita mitään viestin tulkitsijaa, joten ei tarvitse uskoa sen olevan älykästäkään. Toki se voidaan osoittaa intentionaaliseksi esimerkiksi löytämällä se älykäs taho, joka sen on tehnyt, ja osoittaa että tämä on perustellusti sen voinut tehdä. Toisin sanoen, voidaan sanoa että jos Gittin informaatiokonseptissa on järkeä, se ei suinkaan ole se, että viestistä löydetään toimija, vaan siitä että tiedetään toimija ja sen tuotoksesta katsotaan onko siinä sisältöä. Sen hyötyketju olisi siis toiseen suuntaan, kuin mitä tässä yritetään.
Toisin sanoen, Gittin käsittelyssä ei ole otettu lainkaan huomiota tekijän suhdetta signaaliin. Gittin järjestelmä ei toisin sanoen kykene erottamaan sitä, kumpi oli ensin, sopimus merkkijonon sisällöstä vai merkkijono. Lisäksi auki jää sopimuksen tekijöiden suhde merkkijonoon. Se ei siis kerro lainkaan siitä, onko merkkijono Suunniteltu ja tehty vai ei. Kuten esimerkissämme, auringonvaloa on toki ollut ennen sopimustakin, mutta vasta sopimus antoi sille semanttisen merkityksen. Auringonsäde ja aurinko sen sijaan pysyivät diilinkin jälkeen aivan yhtä vähän maatilan pariskunnan sopimusasiana ja suunniteltuna.
Toisin sanoen, Gittin informaatio ei lainkaan pysty erottamaan onko kohde alunperin Suunniteltu vai ei, vai onko siihen vain jälkikäteen liitetty sellainen. Tämä voidaan testata vain tuntemalla koko ketjun alku viestin tekijästä lopputilaan. Ongelmallista tässä on se, että jos/kun Gittin informaatiota käytetään jumalatodistuksena, syntyisi tästä kehäpäätelmä : Olettamalla Jumala saataisiin Jumala. Todistukseen vaaditaan oletuksena se, mitä ollaan todistamassa. Tämä ei ole "yleisesti kovin hyvä juttu".
1: Yksinkertaistetusti ; Jos esimerkiksi henkilö A sanoo henkilö B:lle että elämässä on jotain tarkoitusta ja kertoo mitä se hänestä on, henkilä B toki tuntee tämän sisällön nähdessään elämän. Mutta tosiasiassa merkitys on syntynyt henkilössä A ja tämän sopimuksessa henkilön B kanssa. Se ei siis ole mitenkään väistämättä peräisin itse elämästä. Henkilö A on vain sovittanut tämän merkityksen elämään jälkikäteen. Toisin sanoen jotta kohde voitaisiin Gittin informaation mukaan tunnistaa Suunnitelluksi, eikä vain sellaiseksi johon on jälkikäteen väitetty jotain sisältöä, sen tulisi kyetä selvittämään koko informaatioketjun alku. Sillä muutoin joudutaan esimerkiksi siihen että teenlehdet olisivat todellinen henkien tapa viestiä: Niissähän nähdään jonkin periaatteen mukaan (yleensä analogian kautta, sen kautta miltä teenlehtien muodostamat kuviot näyttävät) jotain merkityssisältöä, semanttisia viestejä. Tosiasiassa ei ole selvää onko merkityskentän alku pelkästään teenlehdistä ennustajan, tai opaskirjan kirjoittajan - Jos hän kokee saavansa viestit, syy voi olla skitsofreniakin. Siksi Gittin informaatiokäsite pakottaa itse asiassa siihen, että voidaksemme sanoa että jokin informaatiopätkä on todella tehty älykkäästi, tulisi ensin selvittää uskottavasti tuon informaatioketjun alku, sen tekijä. Intelligent Designin piirissä tätä käsitettä ei siis voitaisi lainkaan käyttää, koska se kiistää tietävänsä Suunnittelijan motiiveja ja toimijan laatua. (Tällöin korkeimman tason ymmärrettyä viestiä ei itse asiassa ole: Sen tason tunnistaminen kielletään. Gittin informaatiota ei siis voida tunnistaa vaikka sitä olisikin.)
Yhteenvetona.
Gittin malli eroaa kaikista muista kreationistisista päätelmistä siltä kohdin, että se ei perustu lainkaan "Aukkojen Jumala" -lähestymistapaan, ja sen alalajeihin kuten evoluution kumoamiseen tai edes siihen, että luonnossa esiintyy monimuotoisuutta jota ei mikään luonnonlaki voisi tuottaa. Hän ei laske informaation kompleksisuutta edes sanana, vaan mittaa merkitystä "on/ei ole" -tasolla.
Gittin malli nojaa siihen, että hänen kokemuksensa tietojenkäsittelytieteessä sanoo, että kaikella informaatiolla on älyllinen lähde. Gitt rajaa informaationsa koodattuun, käytännässä digitaaliseen, informaatioon.
1: Analoginen informaatio on jatkumollista ja portaatonta, kun taas digitaalinen on paloiteltua: Digitaaliset viestit on aina koodattu: ja koodauksessa on kyse syntaktisesta asiasta. Shannonilla syntaktinen taso määrää viestin redundanssin. Redundanssi erottaa kapasiteetin ja sisällön sekä suojaa informaatiota tuhoutumiselta.
Käytännössä Gitt siis sanoo, että jos informaatiolla on koodi voimme hyvillä mielin arvata, että koodilla on merkityssisältö. Tästä hän määrittelee sen, että tämä merkityssisältö vaatii "koodaajan", asettamalla alkuehdot sellaisiksi mallilla "päätän näin". Tämä premissi on sitten Gittin mukaan "luonnonlaki", empiirinen tai teoreema.
1: Evoluutio vaatii toimiakseen digitaalista informaatiota: Richard Dawkinsin "viesti miljardejen vuosien takaa" -teoksessa selvitetään,että analogisessa muodossa informaatio olisi epävakaata. Dawkinsin "Sokea kelloseppä" -kirjassa taas kerrotaan että Darwin oli aikanaan ongelmissa, koska perimä ajateltiin "verenperinnäksi" tai muunlaiseksi sekoittuvaksi informaatioksi, joka johtaisi siihen, että ensimmäisen sukupolven aikana valkoihoisen ja mustaihoisen jälkeläiset olisivat 1/2 valkoisia ja 1/2 mustia, seuraavassa sukupolvessa 1/4 valkoisia ja 3/4 mustia -jos eivät sitten avioituisi keskenään, jolloin jälkeläiset 1/2 valkoisia ja 1/2 mustia. Erot laimenisivat, eivätkä voisi johtaa valkoisen yleistymiseen. Esimerkkien nojalla on helppo sanoa, että evoluutio vaatii tallennusmuodon, joka on digitaalisessa muodossa.
Gitt vetää johtopäätökset pohjimmiltaan siitä, että osassa informaatiota on suunnittelua havaittu, tämän pohjalta Gitt päättelee että kaikessa muussakin on näin. Eliöt sisältävät digitaalista informaatiota, joten elämä on älykkäästä lähteestä peräisin. Mikä tahansa todiste siitä, miten informaatiota voidaan generoida mutaatiolla ja valinnalla luonnossa olevasta analogisesta informaatiosta on hylättävä, koska ne eivät riko "Gittin luonnonlakia" -seurausketjua ei vain ole seurattu tarpeeksi pitkälle - tai olisivat muuten vain "irrelevantteja".
1: Gittin päättelyketjulla voidaan kuitenkin todistaa myös, että elämä on ihmisten luomaa: Vaihdetaan "älykäs lähde" sanalla "ihminen". Premissit ovat yhä päteviä, looginen rakenne on ennallaan, joten johtopäätöksenkin on oltava yhtä pätevä: Gittin havaintoluokittelulle on ongelmallista, että ainoastaan elävien on tähän mennessä havaittu kykenevän toteuttamaan Suunnittelua jolloin on loogista, että Suunnittelu ei voi edeltää elämää = Kaikki havaintomme viittaavat nimenomaan siihen, että Suunnittelu on elämän seuraus, eikä sen syy.
___1.1: Olemme myös havainneet, että aina kun semanttinen informaatio siirtyy paikasta toisen, informaatio siirtyy materiaalista toiseen, esimerkiksi paperilta tietokoneelle, tai aivoihin. Informaatio myös aina on materiaalissa, esimerkiksi paperilla. Kaikki semanttinen informaatio, jossa kaikki vaikuttavat tasot -myös lähettäjä ja vastaanottaja- ovat olleet läsnä, informaatio on syntynyt mekanistisfysikaalisesti toimivissa aivoissa -Gittin logiikalla emme voi olettaa "einaturalistista" informaatiota tai sen lähdettä. Ja kun mukaan lasketaan sekin, että jokin tietty informaatio (esimerkiksi tämä blogaus) lakkaavat olemasta, jos kaikki sitä sisältävä materiaali (esimerkin tapauksessa bloggerin palvelin tietokoneen kovalevy, sivun lukeneet aivot ja jos kerrottu jotain, myös kuuntelijan, kopion ottaneiden kovalevyt...) hajoitetaan tai sotketaan.
_____1.1.1: Tämä tarkoittaa sitä että informaatio on fysikaalinen, ei henkinen suure: Informaatio on enemmänkin kuin muoto, jota ei voi olla ilman materiaa. Harva on sitä mieltä että tyhjän CD:n -joka ei sisällä "merkityksellistä informaatiota"- ja täyden CD:n välillä -joka taas sisältää "merkityksellistä informaatiota"- ei ole mitään fysikaalista eroa; vaikka ne esim. painavatkin keskenään saman verran. Tämä informaation fysikaalisuus ei tosin ole täysin ristiriidassa Gittin mallin kanssa, koska Gittkin myöntää että informaatio ei ole koskaan "puhtaasti matemaattista". Mutta esimerkiksi Johnsonin "evoluution maailmankuva" -kirjassa esittämät tulkinnat informaation eifyysisyydestä tämä kaataa.
Lisäksi Gittin kriteereiden informaation tarkoituksellisuuteen yhdistämisessä on matemaattisia ratkeamattomia ongelmia, jotka pakottavat intuition ja arvailujen käyttöön. Tällöin Gittin argumentti tiivistyy pitkälti siihen, että kaikki digitaalinen informaatio on Suunniteltua, koska se vaikuttaa siltä. Tästä analogiapuolesta johtuu se,että Gittin ajattelutapaa seuraavat myös kaikki seuraavanlaiset kysymykset: "Voiko tavoitteettomasta nousta tavoitteellista, luonnonlaeista mielikuvitusta, sattumasta tarkoituksenmukaista toimintaa." Gittin mukaan ei. Gittin väitteelle on täysin merkityksetöntä, että luonnossa on havaittavissa, että mainitut toiminnot mahdollistavat hermoston rakenteen ja toiminnan, jolloin erot kastemadon reagoinnista koiran tajuntaan ja ihmisen tietämykseen selittyvät rakenteiden eroilla - jotka selittyvät eroilla perimässä.
Kuitenkin Gittin informaatiossa on hyvänä se, että se tarjoaa eräänlaisen tulkintatavan. Sen ainut ongelma on se, että tulkinnanteko sekoitetaan tieteeseen. Intuitio ja mielipide muuttuu ikään kuin mitatuksi havainnoksi joka kaikkien tulisi ottaa vakavasti. Sen kautta voidaan kuitenkin hyvin vakuuttavasti sanoa että jos on Jumala joka on luonut perimän ja antanut sille merkityksen jonka joku voi ymmärtää, on genomissa viesti. Ainut ongelma on se, että tämä oli ennen todistamisrumbaakin sen verran obvious, että on hankalaa nähdä arvoa sille vaivalle joka tälle prosessille on uhrattu.
Lähteet:
Rich Baldwin "Information Theory and Creationism", 2005
Mark Isaak, "Claim CB180", 2004
Mark Chu-Carroll, "Bad, bad, bad math! AiG and Information Theory", 2006
Yllä oleva kysymys on mielenkiintoinen ja sen käsittely ikään kuin vihjaa tuomaan esiin kreationisti Werner Gitt, kirjan "In the Beginning was Information". Gitt pyrkii luomaan järjestelmän, joka käsittelee informaation semanttisia puolia. Hän siis vaihtaa bittien mittaamiset ja merkkijonot siihen mitä arki -ihminen kutsuu merkitykseksi. Gittin informaatiota käydään läpi Suomeksi myös Schreherin ja Junkerin "Evoluutio-Kriittinen analyysi" -teoksessa osassa 7 "Rajanylityksiä" , luvussa "Biologinen informaatio henkisenä suureena" (s. 275).
Gitt lähestyy informaatiota seuraavilla tavoilla. Hän korostaa että ne ovat kokeellisia ja havaintoihin sidottuja. Ne ovat hänestä empiirisiä periaatteita:
1: Informaatiota ei voi olla ilman koodia.
2: Koodia ei voi olla ilman vapaata ja tarkoituksellista sääntöä.
3: Informaatiota ei voi olla ilman viittä hierarkkista tasoa: (matemaattinen) tieto (statistics), syntaksi (syntax), semantiikka (semantics), pragmatiikka (pragmatics) ja apobeettinen(apobetics).
4: Informaatiota ei voi olla puhtaasti matemaattisissa prosesseissa.
5: Informaatiota ei voi olla olemassa ilman lähettäjää (transmitter).
6: Informaatioketjua ei voi olla ilman älyllistä alkuperää.
7: Informaatiota ei voi olla ilman ensimmäistä älyllistä lähdettä; siis informaatio on luonteeltaan älyllinen, ei materiaalinen suure.
8: Informaatiota ei voi olla ilman tahtoa.
Tässä tapauksessa syntaksilla tarkoitetaan määriteltyä sääntöä tiedon asemoinnista/muodosta (format). Gitt on sitä mieltä, että sen täytyy olla tarkoituksella määritelty. Semantiikka tarkoittaa tarkoitusta. Pragmatiikka kommunikaatiorakennetta, jolla lähettäjä saa aikaan tietynlaisen reaktion vastaanottajassa. Ja apobeettisessa (apobetics) tarkoitusta.
Artikkelissaan "Information, Science and Biology" (1996) Gitt sanoo, että nämä periaatteet ovat lisäys Shannonin informaatiomalliin. Hänestä Shannonin informaatioteoria on matemaattisesti valmis. Mutta informaatio ei ole koskaan puhtasti matemaattista. Ja siksi hän laajentaa informaation käsitteen kommunikaatioon.
Gitt tukee asiaa antamalla avuksi seuraavat ehdot, joita hän kutsuu teoreemiksi :
1: Matemaattinen (statistical) informaatiosisältö symboliketjussa on määrällinen (kvantitatiivinen) käsite. Se on annettu bitteinä.
2: Shannonin teorian mukaan häiritty signaali yleensä sisältää enemmän informaatiota kuin häiritsemätön signaali, koska verrattuna häiritsemättömään lähetykseen, se on kotoisin suuremmasta määrästä mahdollisia vaihtoehtoja.
3: Koska Shannonin information määritelmä liittyy vain ja ainoastaan symboliketjujen matemaattiseen suhteeseen ja jättää täysin huomiottaa niiden semanttisen puolen, tämä information käsite on täysin sopimaton merkityksen välittävien symboliketjujen analysointiin.
4: Koodi on ehdottoman välttämätön ehto information esittämiselle. Symbolisetin asettaminen perustuu sääntöön ja muodostaa älyllisen prosessin.
5: Kun koodi on vapaasti määritelty säännöllä (tai sopimuksella), tätä määritelmää on tiukasti seurattava siitä eteenpäin. Jos informaatio tulee ymmärtää, sekä lähettäjän että vastaanottajan on tiedettävä koodi.
6: Vain koodiin perustuvat rakenteet voivat esittää informaatiota. Tämä on välttämätön, mutta riittämätön, ehto informaation olemassaololle.
7: Vain se, mikä sisältää semantiikkaa, on informaatiota.
8: Jokainen informaatiokappale tarvitsee, jos se jäljitetään lähetysketjun alkuun, älyllisen lähteen (lähettäjän).
9: Informaation apobeettinen puoli on tärkein, sillä se käsittää lähettäjän tavoitteen. Koko neljän alemman tason työ on tarpeellinen vain keinona saavuttaa tämä tavoite.
10: Informaation viisi puolta koskevat sekä lähettäjää että vastaanottajaa. Niihin liittyy aina lähettäjän ja vastaanottajan välinen yhteistyö.
11: Informaation yksittäiset puolet liittyvät toisiinsa siten, että alemmat tasot ovat aina vaatimuksena ylempien tasojen toteutumiseen.
12: Apobeettinen puoli saattaa joskus osua suuresti yksiin pragmaattisen puolen kanssa. On kuitenkin periaatteessa mahdollista erottaa nämä kaksi.
Näin Gitt tarjoaa kaksi välttämätöntä ja kaksi riittävää ehtoa informaation olemassaololle:
Välttämätön 1 (NC1): Koodijärjestelmän on oltava olemassa.
Välttämätön 2 (NC2): Symboliketjun on sisällettävä semantiikkaa.
Riittävä 1 (SC1): Täytyy olla mahdollista erottaa semanttisen, pragmaattisen ja apobeettisen tason piilotetut tarkoitukset.
Riittävä 2 (SC2): Symbolien jono ei esitä informaatiota jos se perustuu satunnaisuuteen. G. J. Chaitinin, amerikkalaisen informaatioasiantuntijan, mukaan satunnaisuutta ei periaatteessa voi todistaa ; Tässä tapauksessa siis kommunikointi ensimmäisestä syystä on tarpeellista.
Gittin virheet.
Gittin ajattelusta voidaan löytää yksi melko suuri ristiriita. Hän pitää näkemystään informaatiosta laajennuksena Shannonin teoriaan, mutta samanaikaisesti kieltää Shannonin työn perusteet. Gittillä kun on seuraavat lausunnot : "Informaatiota ei voi olla puhtaasti matemaattisissa prosesseissa." & "Koska Shannonin information määritelmä liittyy vain ja ainoastaan symboliketjujen matemaattiseen suhteeseen ja jättää täysin huomiottaa niiden semanttisen puolen, tämä information käsite on täysin sopimaton merkityksen välittävien symboliketjujen analysointiin."
Shannonin esitykseen hänen keskeisessä vuoden 1948 artikkelissaan
"A Mathematical Theory of Communication." Kommunikaation perusongelma on tuottaa uudelleen tietyssä pisteessä joko täsmälleen tai suunnilleen toisessa pisteessä valittu viesti. Usein viesteillä on merkitys; Ne siis viittaavat tai korreloivat tiettyyn järjestelmään tiettyjen fyysisten tai käsitteellisten olentojen kanssa. Nämä kommunikaation semanttiset puolet ovat irrelevantteja tuotanto-ongelman (engineering problem) kannalta.
On kuitenkin hyvin vaikeaa nähdä, miten Gitt on luonut laajennuksen Shannonin teoriaan, joka tarkoituksella mallinsi informaatiolähteiden tuottavan merkkien satunnaisjonoja. Olisi itse asiassa oikeampaa sanoa, että Gitt tarjoaa joko rajoituksen Shannonin teoriaan. Pahimmillaan kyseessä on ristiriita.
Riittävässä ehdossaan 2 (SC2) Gitt mainitsee, että Chaitin näytti, että satunnaisuutta ei voi todistaa. Tämä onkin totta, ja se on löydettävissä Chaitinin tekstistä , "Randomness and Mathematical Proof" . Sen lisäksi Gitt sanoo että symbolijonon syy on tiedettävä sen määrittämiseksi onko informaatiota läsnä; Kuitenkin riittävässä ehdossaan 1 (SC1) hän nojaa semanttisen, pragmaattisen ja apobeettisen tason piilotetun merkityksen löytämiseen.
Toisin sanoen, Gitt sallii itselleen arvausten teon symbolisarjojen lähteen takana olevasta älykkyydestä ja tarkoituksesta, vaikka hän ei tiedä onko symbolien lähde satunnainen ja kieltää toisia arvailemasta koska satunnaisuutta ei voi todistaa.
Gitt yrittää tässä saada molemmat tavoitteensa. Hän yrittää todistaa, että genomi sopii hänen tiukkaan ei-satunnaiseen informaatiomääritelmäänsä jopa tunnustettuaan, että satunnaisuutta ei voi todistaa. Tästä arvauksesta seuraa se, että sen sijaan että Gitt ottaisi olotilat ja vetäisi niistä johtopäätökset, hän itse asiassa päättää että DNA:ssa on viesti, ja sitten vetää tästä sen miten asiat ovat. Toisin sanoen hän olettaa että "viesti vaatii suunnittelun" ja olettaa sen jälkeen että "tuo on viesti", eikä hän voi todistaa tai arvioida tätä objektiivisesti.
1: Tässä on syvempikin ongelma, sillä Chaitin puhuu algoritmisesta satunnaisuudesta eikä tilastollisesta satunnaisuudesta. Algoritminen satunnaisuus annetulla merkkijonolla riippuu vertailukoneen valinnasta. Chaitin näyttää, että merkkijonoa ei voi todistaa voivan pakata tiiviimmin tai että se olisi algoritmisesti satunnainen annetulla vertailukoneella. Merkkijono voi olla täynnä merkitystä, mutta algoritmisesti satunnainen annetulla tietokoneella. Se voi myös olla merkityksetön, mutta suuresti pakattavissa. Matemaattinen satunnaisuus on eri käsite niin kauan kuin pysymme äärellisen pituisissa merkkijonoissa.
___1.1: Vaikka on mahdollista verrata matemaattisia käyttötestejä (use statistical tests) pitkillä merkkijonoilla, on olemassa deterministen ohjelmien luokka nimeltä pseudosatunnaiset numerogeneraattorit (Pseudo-Random Number Generators, PRNGs), jotka ovat erittäin tärkeitä kryptografiassa ja läpäisevät satunnaisuuden matemaattiset testit. Toisin sanoen, kumpikaan satunnaisuuden tyypeistä ei ole todistettavissa, mutta Gitt vaikuttaa sekoittavan keskenään nämä tyypit.
Gitt kuvaa periaatteitaan empiirisinä periaatteina, mutta ei tarjoa dataa tämän todisteeksi. Empiirinen tarkoittaneekin Gittin sanavarastossa "ei matemaattinen". Asia lähestyy enemmänkin intuitiota. Usein merkitysteorioiden haussa ongelmallista on se, että mikä tahansa voi toimia viestinä. Sillä merkkijonojen merkitys syntyy sopimuksen kautta. Tätä kautta millä tahansa merkkijonolla voi olla merkitys. Asia muuttuu siksi enemmänkin siihen muotoon että Gittistä tapahtuu jotain ja että tämä tuntuu sisältävän merkitystä. Gittin informaation tunnistaminen ilman menetelmää on enemmän intuitiota kuin testattavuutta.
Samoin kun Gitt esittää teoreemoja, hän ei itse asiassa todista niitä. Tämä onkin tavallaan vain tapa että Gitt nostaa alkuoletuksensa esiin. Tosin se, että ne kirjataan esiin ja nimetään "empiirisiksi" ja "teoreemoiksi" kuulostaa hienolta ja tässä kohden sanavalinnoissa on hieman kyseenalaista mielikuvien rakentamisen makua. (Shannon taas toimi olennaisesti eri tavalla ; Hän esitti teoreemoilleen matemaattiset todistukset.)
Vaikeutena on se, että Gittkään ei kykene tarjoamaan toimivaa mittaa merkitykselle. Koska Gitt ei pysty määrittelemään merkitystä riittävän tarkasti sen mittaamiseksi, hänen ideansa jäävät "käsien heilutteluksi". Intuitio ratkaisee onko merkitystä vai ei. Ilman tälläistä mittaa Gittin kannattajat voivat aina esittää väitteen, että jokin olemassaoleva piirre kertoo jonkun informaation tason toteutuksesta, ja tätä väitettä -oli se mikä tahansa- on mahdoton kumota mitenkään.
Kun Gitt esittää, että datalla täytyy olla älykäs lähde jotta sitä voisi pitää informaationa - ja olettamalla että genomijärjestykset ovat tähän määritelmään sopivaa informaatiota - Gitt määrittelee olemassaolevaksi genomin älyllisen lähteen näkemättä vaivaa tarkistaa onko sellaista oikeasti olemassa. Jos tällä todistetaan genomi älylliseksi, kyseessä on tämän vuoksi kehäpäätelmä. Jos käytämme informaation semanttista määritelmää, emme voi olettaa että luonnosta läydetty data on informaatiota. Emme voi tietää a priori että sillä oli älyllinen lähde. Emme voi luoda datalle semanttista merkitystä tai älykästä tarkoitusta yksinkertaisesti määrittelemällä sen niin.
1: On kuitenkin hyvä huomata, että jos joku on teisti ja olettaa Jumalan tehneen genomista viestin, on tästä aivan looginen seuraus että perimässä on Gittin informaatiota. Tätä kautta kyseessä on teismistä kumpuava tapa nähdä perimässä merkitystä. Ei Jumalatodistus. Ongelmallista on vain se, että Gittin informaatiota käytetään kuin se olisi jumalatodistus.
Gittin seurauksia.
Gittin periaatteessa on suuri ongelma, koska voidaan aina esittää tilanne, joissa "ei-älyllinen" viesti sisältää tasoja, jonka semanttinen merkitys ja pragmaattinen arvo vastaanottajalle on täsmälleen sama kuin Gittin informaatiolla, mutta joka alkuperänsä vuoksi ei ole Gittin informaatiota. Syynä on se, että informaatio voi tulla mukaan missä vaiheessa tahansa. Esimerkiksi aivan aluksi laittamaani possukertomuksen auringonvaloon sisältyy semanttinen viesti. Mutta sen lähde ovat maanviljelijät ja heidän sopimuksensa, ei auringonvalo. Gittin informaatio ei siksi tätä kautta kerro mitään viestin alkuperästä ; Voidaan sanoa että auringonvaloa ei oltu kehitetty viestiksi maajussille.
1: Mutta teistillä on tietysti aina tulkintatilaa ja hän voi väittää että Aurinko on luotu nousemaan juuri tämänlaisia tarkoituksia varten. Kritiikki osoittaa vain sen, että tämä Jumalallinen viesti Gittin informaation alussa on oletus, ei tieto.
Possuesimerkin asettelu voi ensi alkuun tuntua "keinotekoiselta", koska "koodi" ja "merkitys" on napattu ympäristön informaatiosta eikä erillinen sopiminen "varsinaisesti luo uusia merkityksiä". Mutta puhuttaessa genomin informaatiosta kanssa tapahtuu juuri samoin : Genomin "funktionaalisuus", elinkyky, replikoituminen, kemiallinen reagointi on aina tapahtuma "suhteessa ympäristään". Gittin kannattajille ei jää käytännössä muuta keinoa, kuin sysätä riippuvuusketjua kauemmaksi ja sanoa että auringon valon antama informaatio vuorokauden ajasta on peräisin Suunnittelijasta ja sitä kautta "älykkäästä lähteestä". Tämä on malliosoitus siitä, miten mikään määrä tietoa ei voisi kumota Gittin väitettä -aina voidaan väittää, että seurausketjua ei olla seurattu loppuun asti.
1: Sen sijaan muutoin tietoiseksi viestiksi voidaan ymmärtää : Esimerkiksi mehiläisten viesti sisältää yhten tulkintatavan mukaan merkityksellisen tavoitteelisen viestin. Tämä voidaan kyllä todistaa sillä että havaitaan koko Gittin esittämä vaatimusketju, mutta ei väittämällä että sillä on se. Tosin tässäkin kohdassa on kyseenalaista täyttyvätkö viestin ymmärtämisen ehdot, koska mehiläisen tanssi on enemmän mekaaninen ohjesuorite, jossa määrät ja suunnat ovat tanssissa, eikä niiden ymmärtäminen ole välttämätöntä: Perimä ei kuitenkaan ole yhtä selvä kuin mehiläisen tanssi. Otetaan vaikkapa bakteeri. Se sisältää DNA:ta joka kopioituu ja siirtyy seuraavaan bakteeriin kun se jakautuu. Onko se tietoinen DNA:staan? Ei ole. On täysin perusteltua väittää että DNA ei ole intentionaalinen viesti, koska tiedoton kemia toimii sytoplasmassa. Ei tarvita mitään viestin tulkitsijaa, joten ei tarvitse uskoa sen olevan älykästäkään. Toki se voidaan osoittaa intentionaaliseksi esimerkiksi löytämällä se älykäs taho, joka sen on tehnyt, ja osoittaa että tämä on perustellusti sen voinut tehdä. Toisin sanoen, voidaan sanoa että jos Gittin informaatiokonseptissa on järkeä, se ei suinkaan ole se, että viestistä löydetään toimija, vaan siitä että tiedetään toimija ja sen tuotoksesta katsotaan onko siinä sisältöä. Sen hyötyketju olisi siis toiseen suuntaan, kuin mitä tässä yritetään.
Toisin sanoen, Gittin käsittelyssä ei ole otettu lainkaan huomiota tekijän suhdetta signaaliin. Gittin järjestelmä ei toisin sanoen kykene erottamaan sitä, kumpi oli ensin, sopimus merkkijonon sisällöstä vai merkkijono. Lisäksi auki jää sopimuksen tekijöiden suhde merkkijonoon. Se ei siis kerro lainkaan siitä, onko merkkijono Suunniteltu ja tehty vai ei. Kuten esimerkissämme, auringonvaloa on toki ollut ennen sopimustakin, mutta vasta sopimus antoi sille semanttisen merkityksen. Auringonsäde ja aurinko sen sijaan pysyivät diilinkin jälkeen aivan yhtä vähän maatilan pariskunnan sopimusasiana ja suunniteltuna.
Toisin sanoen, Gittin informaatio ei lainkaan pysty erottamaan onko kohde alunperin Suunniteltu vai ei, vai onko siihen vain jälkikäteen liitetty sellainen. Tämä voidaan testata vain tuntemalla koko ketjun alku viestin tekijästä lopputilaan. Ongelmallista tässä on se, että jos/kun Gittin informaatiota käytetään jumalatodistuksena, syntyisi tästä kehäpäätelmä : Olettamalla Jumala saataisiin Jumala. Todistukseen vaaditaan oletuksena se, mitä ollaan todistamassa. Tämä ei ole "yleisesti kovin hyvä juttu".
1: Yksinkertaistetusti ; Jos esimerkiksi henkilö A sanoo henkilö B:lle että elämässä on jotain tarkoitusta ja kertoo mitä se hänestä on, henkilä B toki tuntee tämän sisällön nähdessään elämän. Mutta tosiasiassa merkitys on syntynyt henkilössä A ja tämän sopimuksessa henkilön B kanssa. Se ei siis ole mitenkään väistämättä peräisin itse elämästä. Henkilö A on vain sovittanut tämän merkityksen elämään jälkikäteen. Toisin sanoen jotta kohde voitaisiin Gittin informaation mukaan tunnistaa Suunnitelluksi, eikä vain sellaiseksi johon on jälkikäteen väitetty jotain sisältöä, sen tulisi kyetä selvittämään koko informaatioketjun alku. Sillä muutoin joudutaan esimerkiksi siihen että teenlehdet olisivat todellinen henkien tapa viestiä: Niissähän nähdään jonkin periaatteen mukaan (yleensä analogian kautta, sen kautta miltä teenlehtien muodostamat kuviot näyttävät) jotain merkityssisältöä, semanttisia viestejä. Tosiasiassa ei ole selvää onko merkityskentän alku pelkästään teenlehdistä ennustajan, tai opaskirjan kirjoittajan - Jos hän kokee saavansa viestit, syy voi olla skitsofreniakin. Siksi Gittin informaatiokäsite pakottaa itse asiassa siihen, että voidaksemme sanoa että jokin informaatiopätkä on todella tehty älykkäästi, tulisi ensin selvittää uskottavasti tuon informaatioketjun alku, sen tekijä. Intelligent Designin piirissä tätä käsitettä ei siis voitaisi lainkaan käyttää, koska se kiistää tietävänsä Suunnittelijan motiiveja ja toimijan laatua. (Tällöin korkeimman tason ymmärrettyä viestiä ei itse asiassa ole: Sen tason tunnistaminen kielletään. Gittin informaatiota ei siis voida tunnistaa vaikka sitä olisikin.)
Yhteenvetona.
Gittin malli eroaa kaikista muista kreationistisista päätelmistä siltä kohdin, että se ei perustu lainkaan "Aukkojen Jumala" -lähestymistapaan, ja sen alalajeihin kuten evoluution kumoamiseen tai edes siihen, että luonnossa esiintyy monimuotoisuutta jota ei mikään luonnonlaki voisi tuottaa. Hän ei laske informaation kompleksisuutta edes sanana, vaan mittaa merkitystä "on/ei ole" -tasolla.
Gittin malli nojaa siihen, että hänen kokemuksensa tietojenkäsittelytieteessä sanoo, että kaikella informaatiolla on älyllinen lähde. Gitt rajaa informaationsa koodattuun, käytännässä digitaaliseen, informaatioon.
1: Analoginen informaatio on jatkumollista ja portaatonta, kun taas digitaalinen on paloiteltua: Digitaaliset viestit on aina koodattu: ja koodauksessa on kyse syntaktisesta asiasta. Shannonilla syntaktinen taso määrää viestin redundanssin. Redundanssi erottaa kapasiteetin ja sisällön sekä suojaa informaatiota tuhoutumiselta.
Käytännössä Gitt siis sanoo, että jos informaatiolla on koodi voimme hyvillä mielin arvata, että koodilla on merkityssisältö. Tästä hän määrittelee sen, että tämä merkityssisältö vaatii "koodaajan", asettamalla alkuehdot sellaisiksi mallilla "päätän näin". Tämä premissi on sitten Gittin mukaan "luonnonlaki", empiirinen tai teoreema.
1: Evoluutio vaatii toimiakseen digitaalista informaatiota: Richard Dawkinsin "viesti miljardejen vuosien takaa" -teoksessa selvitetään,että analogisessa muodossa informaatio olisi epävakaata. Dawkinsin "Sokea kelloseppä" -kirjassa taas kerrotaan että Darwin oli aikanaan ongelmissa, koska perimä ajateltiin "verenperinnäksi" tai muunlaiseksi sekoittuvaksi informaatioksi, joka johtaisi siihen, että ensimmäisen sukupolven aikana valkoihoisen ja mustaihoisen jälkeläiset olisivat 1/2 valkoisia ja 1/2 mustia, seuraavassa sukupolvessa 1/4 valkoisia ja 3/4 mustia -jos eivät sitten avioituisi keskenään, jolloin jälkeläiset 1/2 valkoisia ja 1/2 mustia. Erot laimenisivat, eivätkä voisi johtaa valkoisen yleistymiseen. Esimerkkien nojalla on helppo sanoa, että evoluutio vaatii tallennusmuodon, joka on digitaalisessa muodossa.
Gitt vetää johtopäätökset pohjimmiltaan siitä, että osassa informaatiota on suunnittelua havaittu, tämän pohjalta Gitt päättelee että kaikessa muussakin on näin. Eliöt sisältävät digitaalista informaatiota, joten elämä on älykkäästä lähteestä peräisin. Mikä tahansa todiste siitä, miten informaatiota voidaan generoida mutaatiolla ja valinnalla luonnossa olevasta analogisesta informaatiosta on hylättävä, koska ne eivät riko "Gittin luonnonlakia" -seurausketjua ei vain ole seurattu tarpeeksi pitkälle - tai olisivat muuten vain "irrelevantteja".
1: Gittin päättelyketjulla voidaan kuitenkin todistaa myös, että elämä on ihmisten luomaa: Vaihdetaan "älykäs lähde" sanalla "ihminen". Premissit ovat yhä päteviä, looginen rakenne on ennallaan, joten johtopäätöksenkin on oltava yhtä pätevä: Gittin havaintoluokittelulle on ongelmallista, että ainoastaan elävien on tähän mennessä havaittu kykenevän toteuttamaan Suunnittelua jolloin on loogista, että Suunnittelu ei voi edeltää elämää = Kaikki havaintomme viittaavat nimenomaan siihen, että Suunnittelu on elämän seuraus, eikä sen syy.
___1.1: Olemme myös havainneet, että aina kun semanttinen informaatio siirtyy paikasta toisen, informaatio siirtyy materiaalista toiseen, esimerkiksi paperilta tietokoneelle, tai aivoihin. Informaatio myös aina on materiaalissa, esimerkiksi paperilla. Kaikki semanttinen informaatio, jossa kaikki vaikuttavat tasot -myös lähettäjä ja vastaanottaja- ovat olleet läsnä, informaatio on syntynyt mekanistisfysikaalisesti toimivissa aivoissa -Gittin logiikalla emme voi olettaa "einaturalistista" informaatiota tai sen lähdettä. Ja kun mukaan lasketaan sekin, että jokin tietty informaatio (esimerkiksi tämä blogaus) lakkaavat olemasta, jos kaikki sitä sisältävä materiaali (esimerkin tapauksessa bloggerin palvelin tietokoneen kovalevy, sivun lukeneet aivot ja jos kerrottu jotain, myös kuuntelijan, kopion ottaneiden kovalevyt...) hajoitetaan tai sotketaan.
_____1.1.1: Tämä tarkoittaa sitä että informaatio on fysikaalinen, ei henkinen suure: Informaatio on enemmänkin kuin muoto, jota ei voi olla ilman materiaa. Harva on sitä mieltä että tyhjän CD:n -joka ei sisällä "merkityksellistä informaatiota"- ja täyden CD:n välillä -joka taas sisältää "merkityksellistä informaatiota"- ei ole mitään fysikaalista eroa; vaikka ne esim. painavatkin keskenään saman verran. Tämä informaation fysikaalisuus ei tosin ole täysin ristiriidassa Gittin mallin kanssa, koska Gittkin myöntää että informaatio ei ole koskaan "puhtaasti matemaattista". Mutta esimerkiksi Johnsonin "evoluution maailmankuva" -kirjassa esittämät tulkinnat informaation eifyysisyydestä tämä kaataa.
Lisäksi Gittin kriteereiden informaation tarkoituksellisuuteen yhdistämisessä on matemaattisia ratkeamattomia ongelmia, jotka pakottavat intuition ja arvailujen käyttöön. Tällöin Gittin argumentti tiivistyy pitkälti siihen, että kaikki digitaalinen informaatio on Suunniteltua, koska se vaikuttaa siltä. Tästä analogiapuolesta johtuu se,että Gittin ajattelutapaa seuraavat myös kaikki seuraavanlaiset kysymykset: "Voiko tavoitteettomasta nousta tavoitteellista, luonnonlaeista mielikuvitusta, sattumasta tarkoituksenmukaista toimintaa." Gittin mukaan ei. Gittin väitteelle on täysin merkityksetöntä, että luonnossa on havaittavissa, että mainitut toiminnot mahdollistavat hermoston rakenteen ja toiminnan, jolloin erot kastemadon reagoinnista koiran tajuntaan ja ihmisen tietämykseen selittyvät rakenteiden eroilla - jotka selittyvät eroilla perimässä.
Kuitenkin Gittin informaatiossa on hyvänä se, että se tarjoaa eräänlaisen tulkintatavan. Sen ainut ongelma on se, että tulkinnanteko sekoitetaan tieteeseen. Intuitio ja mielipide muuttuu ikään kuin mitatuksi havainnoksi joka kaikkien tulisi ottaa vakavasti. Sen kautta voidaan kuitenkin hyvin vakuuttavasti sanoa että jos on Jumala joka on luonut perimän ja antanut sille merkityksen jonka joku voi ymmärtää, on genomissa viesti. Ainut ongelma on se, että tämä oli ennen todistamisrumbaakin sen verran obvious, että on hankalaa nähdä arvoa sille vaivalle joka tälle prosessille on uhrattu.
Lähteet:
Rich Baldwin "Information Theory and Creationism", 2005
Mark Isaak, "Claim CB180", 2004
Mark Chu-Carroll, "Bad, bad, bad math! AiG and Information Theory", 2006
Eksentrikon kuolema.
Ior Bock oli elämänsä aikana tunnettu Suomenlinnan opas. Ja sen lisäksi hänellä oli kaivausprojekti "Lemminkäisen temppelistä", joka löytyy sitten kun valmistuu. Hän päätyi omiensa puukottamaksi. Maailmassa on yksi eksentrikko vähemmän. Se on huono asia.
Skeptikkona tämänlainen suhtautuminen voi tuntua kummalliselta. Kunnes huomaa että hupsuttelun ja huijauksen välillä on ero: Tai kuten "Napoleonin kompleksit" esittää. "Kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuus on uskomusasia. Tarralla varustetun silikonilätkyrän energiavirtojen stimulointi on typeryysasia. Ja huijausasia." Tätä kautta voin saada oikeutuksen. Voinkin itse asiassa jakaa epätieteelliset uskomukset muutamaankin erilaiseen luokitukseen.
Skeptikkona voin suhtautua näihin kaikkiin hyvinkin eri tavalla. Yleisen stereotypian mukaan skeptikko vihaisi mielikuvitusta. Tosiasiassa he useammin vihaavat sitä että mielikuvitusta muutetaan väitteeksi tieteellisyydestä ja tätä yritetään sekä julistaa että mahdollisesti tämän kautta voidaan myös tienata. Tällöin "avarakatseisuus" on tieteen nimeen tehtyä uskontokauppaa, jossa vaihtoehtokannattaja on mielikuvituksettoman kylmästi kloonannut jonkun toisen näkemyksen. Ja joku luultavasti tienaa tämän herkkäuskoisuuden kautta ihan oikeaa rahaa.
Voidaan tehdä ainakin seuraavanlainen jako:
1: Puhdas mielikuvitus. Usein esimerkiksi taiteissa ja joissain muissakin hyvissä asioissa käytetään asioita jotka eivät ole totta, ja joita ei esitetä tosina. Näiden vastustamisessa ei olisi kovin paljoa järkeä. Esimerkiksi jos pitää saduista ja pitää satuja satuina, ei tässä ole mitään vääristymää todellisuudentajussa.
2: Arkitodellisuuden vääristäminen, jossa ollaan pelkästään outoja. Esimerkiksi Vergilius piti jättimäiset hautajaiset kärpäselle. Aktio itsessään ei ole väärempi tai oikeampi kuin haudata kuolleita ihmisiä, joten tässä ei voida puhua väärästä, vaan erilaisesta maailmankuvasta. Temppu voi toimia jopa kyseenalaistajana, jossa ihmiset päätyvät miettimään sitä miksi ihmisiä haudataan. Toisaalta Vergilius teki tempauksensa siksi että saisi pitää maaomaisuutensa : Oltiin ajamassa lakimuutosta jossa rikkaiden, kuten Vergiliuksen, maaomaisuutta ajateltiin ottaa valtion käyttöön jaettavaksi ihmisille.
3: Henkilö on olla erikoinen omalaatuisella tavalla. Esimerkiksi pastori Harvest oli hajamielinen tai yksinkertaisesti tunnustuksellisen surkea näyttelijä Robert Coates. Tästä on mahdollisesti jotain kiusaa, mutta toiminta on enemmän harmitonta kuin haitallista.
4: Henkilö voi pelata "viihdepeliä". Näin päädytään valehteluun jonkin asian vuoksi. Tähän liittyy jonkinlainen loismaisuus. Malliesimerkkinä voi olla vaikkapa "aitoja väärennöksiä" tarjoava Barnum tai "mies Formosasta" joka huomasi että kaukaa tuleminen ja eksoottisuus ovat kannattavia ja otti tästä itselleen valeroolin ja elämäntavan.
5: Ihminen huijaa suoraan Martin Hewittin tapaan. Hän otti itselleen professorin arvon huijaamalla ja teki töitä. Hän on kenties mielenkiintoinen ja kevyt tapaus, mutta selvästi omassa asteessa.
Lisäksi voidaisiin miettiä yksilöllisyyden kautta. Bockin kaltaiset toimijat ovat yksin. He eivät ota jotain yleistettyä kertomusta ja levitä sitä. Tätä kautta hänen kenties todellisuuspakoiset näkemykset ovat hänen omiaan eivätkä vain mielikuvituksettomasti kloonattuja.
Ior Bock on hyvä esimerkki eksentrikosta, jonka näkemys on enemmän huvittavaa kuin harmittavaa. Hän ei myynyt tasapainoa parantavia trinkettejä tai väittänyt että ravistelty hanavesi parantaa syövän. Eikä hän edes tuominnut eriuskoisia pahoiksi ihmisiksi jotka tulevat tuonpuoleisessa kitumaan ja kärsimään. Hänen näkemyksensä on tietysti mielikuvitusta ja epätotta. Mutta jos kaikki uskonnot ja uskovaiset olisivat hupsuja tällä tasolla, ei minulla olisi mitään ongelmia kyseisen alan harrastajien kanssa. (Tosin hämmästyttävän monet ovat, kenties jopa lievemmällä ja harmittomammalla tavalla kuin Bock.)
Skeptikkona tämänlainen suhtautuminen voi tuntua kummalliselta. Kunnes huomaa että hupsuttelun ja huijauksen välillä on ero: Tai kuten "Napoleonin kompleksit" esittää. "Kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuus on uskomusasia. Tarralla varustetun silikonilätkyrän energiavirtojen stimulointi on typeryysasia. Ja huijausasia." Tätä kautta voin saada oikeutuksen. Voinkin itse asiassa jakaa epätieteelliset uskomukset muutamaankin erilaiseen luokitukseen.
Skeptikkona voin suhtautua näihin kaikkiin hyvinkin eri tavalla. Yleisen stereotypian mukaan skeptikko vihaisi mielikuvitusta. Tosiasiassa he useammin vihaavat sitä että mielikuvitusta muutetaan väitteeksi tieteellisyydestä ja tätä yritetään sekä julistaa että mahdollisesti tämän kautta voidaan myös tienata. Tällöin "avarakatseisuus" on tieteen nimeen tehtyä uskontokauppaa, jossa vaihtoehtokannattaja on mielikuvituksettoman kylmästi kloonannut jonkun toisen näkemyksen. Ja joku luultavasti tienaa tämän herkkäuskoisuuden kautta ihan oikeaa rahaa.
Voidaan tehdä ainakin seuraavanlainen jako:
1: Puhdas mielikuvitus. Usein esimerkiksi taiteissa ja joissain muissakin hyvissä asioissa käytetään asioita jotka eivät ole totta, ja joita ei esitetä tosina. Näiden vastustamisessa ei olisi kovin paljoa järkeä. Esimerkiksi jos pitää saduista ja pitää satuja satuina, ei tässä ole mitään vääristymää todellisuudentajussa.
2: Arkitodellisuuden vääristäminen, jossa ollaan pelkästään outoja. Esimerkiksi Vergilius piti jättimäiset hautajaiset kärpäselle. Aktio itsessään ei ole väärempi tai oikeampi kuin haudata kuolleita ihmisiä, joten tässä ei voida puhua väärästä, vaan erilaisesta maailmankuvasta. Temppu voi toimia jopa kyseenalaistajana, jossa ihmiset päätyvät miettimään sitä miksi ihmisiä haudataan. Toisaalta Vergilius teki tempauksensa siksi että saisi pitää maaomaisuutensa : Oltiin ajamassa lakimuutosta jossa rikkaiden, kuten Vergiliuksen, maaomaisuutta ajateltiin ottaa valtion käyttöön jaettavaksi ihmisille.
3: Henkilö on olla erikoinen omalaatuisella tavalla. Esimerkiksi pastori Harvest oli hajamielinen tai yksinkertaisesti tunnustuksellisen surkea näyttelijä Robert Coates. Tästä on mahdollisesti jotain kiusaa, mutta toiminta on enemmän harmitonta kuin haitallista.
4: Henkilö voi pelata "viihdepeliä". Näin päädytään valehteluun jonkin asian vuoksi. Tähän liittyy jonkinlainen loismaisuus. Malliesimerkkinä voi olla vaikkapa "aitoja väärennöksiä" tarjoava Barnum tai "mies Formosasta" joka huomasi että kaukaa tuleminen ja eksoottisuus ovat kannattavia ja otti tästä itselleen valeroolin ja elämäntavan.
5: Ihminen huijaa suoraan Martin Hewittin tapaan. Hän otti itselleen professorin arvon huijaamalla ja teki töitä. Hän on kenties mielenkiintoinen ja kevyt tapaus, mutta selvästi omassa asteessa.
Lisäksi voidaisiin miettiä yksilöllisyyden kautta. Bockin kaltaiset toimijat ovat yksin. He eivät ota jotain yleistettyä kertomusta ja levitä sitä. Tätä kautta hänen kenties todellisuuspakoiset näkemykset ovat hänen omiaan eivätkä vain mielikuvituksettomasti kloonattuja.
Ior Bock on hyvä esimerkki eksentrikosta, jonka näkemys on enemmän huvittavaa kuin harmittavaa. Hän ei myynyt tasapainoa parantavia trinkettejä tai väittänyt että ravistelty hanavesi parantaa syövän. Eikä hän edes tuominnut eriuskoisia pahoiksi ihmisiksi jotka tulevat tuonpuoleisessa kitumaan ja kärsimään. Hänen näkemyksensä on tietysti mielikuvitusta ja epätotta. Mutta jos kaikki uskonnot ja uskovaiset olisivat hupsuja tällä tasolla, ei minulla olisi mitään ongelmia kyseisen alan harrastajien kanssa. (Tosin hämmästyttävän monet ovat, kenties jopa lievemmällä ja harmittomammalla tavalla kuin Bock.)
torstai 28. lokakuuta 2010
Mattoa ahmivat motoristitytöt ja muita kertomuksia.
Amerikoissa juridinen sensuuri on melko pientä. Sananvapautta kannatetaan hyvin laajasti. Syynä on tietysti se, että Amerikkoihin on menty ahkerasti siksi että euroopassa joitakin uskonnollisia näkemyksiä oltiin pidetty "jotenkin pahana". He eivät halunneet jatkaa tätä perinnettä maassaan. He olivat siis oppineet jotain kantapään kautta. (Mikä on useimmille ainut tapa oppia.) Amerikoissa ei siksi ole esimerkiksi jumalanpilkkalainsäädäntöä.Silti siellä on medioissa "käytännön tasolla" ennakkosensuuria ; Tiettyjen tahojen pilkkaaminen kun iskee esimerkiksi televisiokanavan boikottiin tai mainostajien myötämielisyyteen tilata mainoksia kyseisestä paikasta. Toki Amerikassa on ikärajoja ja niitä valvotaan. Sensuuria (sekä suoraa että ennakkosensuuria) kierretään jonkin verran keksimällä hyvinkin outoja kiertoilmauksia.
Esimerkiksi tästä on otettava "Cow and Chicken" -televisiosarja. Sarja on kokonaisuudessaan typerä ja mauton. Mutta siinä on usein erikoisia kieroilmauksia. Esimerkiksi jaksossa "Buffalo Gals" ryhmä motoristeja ajaa sisään kanan ja lehmän taloon ja alkavat pureksimaan mattoa. Selviää että motoristit, vaikka näyttävätkin kovasti miehisiltä, ovatkin naisia. Ja he ajavat satunnaisesti ihmisten taloihin syömään mattoa. Juttu voisi tuntua vain surrealistisen typerältä vandalismikuvaukselta joka on täysin irrallaan todellisuudesta - ja että ainut linkki jutun ja todellisuuden välissä on joidenkin piirtäjän nauttimien LSD -molekyylien välityksellä. Asia muuttuu selvemmäksi, kun tietää slangitermejä ; "Carpet Munching" on kiertoilmaus oraaliseen seksiin naisten kanssa. (Onneksi olkoon! Tulkinta merkityksestä on valmis! Lienet henkisesti valmis maksamaan psykiatrille. Mahdollisesti minunkin?)
Yllä oleva on opetus siitä että sensuuri on käytännössä hyvin vaikeaa. Se voi toki onnistua, koska kyseinen jakso jäi kiinni tempusta ja se kiellettiin. (Siksi tiedän siitä, olen kieroutuneen elämäni aikana katsonut vain pari "Cow and Chicken" -jaksoa.)
Suomessa asiat ovat tietysti eri tavalla. Täällä on jumalanpilkkalaki. Ja ennakkosensuuri. Tästä päästään tietysti Jari Tervoon. Hän heitti Raamatun lattialle "uutisvuodossa". Tästä tehtiin rikosilmoitus, joka ei mennyt läpi. Mielenkiintoisempaa onkin huomata, että rikosilmoituksen tekijä Heino Wahlstén puolusti tekoaan seuraavasti : "Mikä meteli olisi noussut, jos hän olisi heittänyt televisioyleisön edessä vaikka Kalevalan taikka sitten Koraanin".
Ilmiö liittyy vahvasti termiin fatwaenvy ~ fatwakateus. Tässä toimijana on yleisesti ottaen kristitty, joka selittää että kritiikkiä tehdään kristityille, koska islam on liian pelottava kritisoitavaksi. Tässä vihjataan että kriitikko on saamaton pelkuri, kun puuttuu liian pieniin ongelmiin kun isompia on tarjolla.
1: Tälläinen "pienempi kuin" -perustelu ei vakuuta minua. (Eikä sen pitäisi vakuuttaa yhtään ketään muutakaan. Ketään järkevää se ei vakuutakaan, mutta tämä ei lohduta koska jäljelle jää kovin monta henkilöä.)
2: Siinä vaaditaan suvaitsevaisuutta (kristin)uskonnolle olemalla suvaitsematon (islamilaiselle)uskonnolle. Uskonnottomille ja muille molemmat ovat vieraita uskontoja. Jos uskonnonvapaus vaatii kunnioittamaan uskontoja, niin se koskee sekä islamia että kristinuskoa. Mutta jos jonkun uskonnon puolta saa moittia -vaikkapa väkivaltaiseksi ja pelottavaksi - on sama oikeus tietysti muihinkin uskontoihin.
3: Strategia jossa muiden pikkumaisuudesta annetaan oikeutus omalle pikkumaisuudelle on varsin outo. Etenkin kun vaihtoehdoista tulevat reagoinnit eivät perustu useinkaan faktoihin vaan kriitikon kertomaan "voi olla tarinaan" joka voi perustua vain hänen ennakkoluuloisen paranoidiin ja kaikkea muuta kuin suvaitsevaiseen ja moniarvoiseen elämänasenteeseensa kuin siihen mitä todella tapahtuu. Esimerkiksi minä uskallan sanoa että uskallan heitellä "kalevalaa" Suomessa. Islam ja Koraani on sinällään hankalampi tapaus, koska se on ulkomailla relevantti uhka. Suomen kannalta tilanne on kuitenkin hyvin helppo ; Täällä islam ei ole uhka - ja vaikka olisi, se ei toimi silloin juridiikan kautta vaan vandaalimaisesti lain ohi. Tässä tapauksessa kristinusko siis yrittää vaikuttaa lakitupaan ja vaatii että laki tekee pahaa Raamatun kritisoijalle, koska hänen mukaansa islaminusko kiertäisi lakia ja ottaisi oikeutta omiin käsiin. Tässä logiikassa on jotain varsin eriskummaista.
Omasta mielestänikin Tervon heittely oli mautonta. Huono maku ei toistaiseksi ole rikollista, eikä sen pitäisikään. Huono huumori on kenties ärsyttävää. Mutta että rikollistakin?
1: Jos yhteiskunta on oikeasti sellainen - että televisiossa voi näyttää väkivaltaa TV -sarjasta toiseen, mutta ei heittää Raamattua lattialle - lupaan järjestää performanssin, jossa käärin virsikirjansivusta sätkän ja sitten jongleeraan Raamatun, Koraanin ja Kalevalan kanssa. Koska olen surkea jonglööri - millä tahansa jongleerauksen mittarilla - pudottelen teoksia toistuvasti. Katsotaan kuka tulee ensimmäisenä metelöimään.
Lakituvan sijasta ehdottaisin rakentavaa vastatempausta. Tervo on tehnyt paljon kirjoja. Niistä löytyy huonoja kohtia. Ottakaa siis Tervon kirja, siteeratkaa sieltä jotain typerää tai huonosti muotoiltua tai sisällöltään mauttoman irvokasta lausetta tai virkettä. Ja heittäkää kirja sen jälkeen olan yli. Jos tämänlaisia videoita lataa YouTubeen vaikkapa 10 000 kappaletta, niin Tervo kohtaa ison kasan lukijoidensa tekemää rehellistä ja avointa kirjallisuuskritiikkiä. Tämä ei tietysti loukkaa Tervoa, koska taidekritiikki on luvallista - aivan kuten uskontokritiikistä ei pidä inhaloida Pisum sativumia nasukseen ja ryhtyä pikku pikku sensoriksi. - Jos kokee että Kalevala ja Koraani ovat alipilkattuja verrattuna Raamattuun, suosittelen korjaamaan tilannetta.
1: Raamattu on olennainen asia pilkattavaksi jo yleisyytensä vuoksi. Asiaa voi verrata romanikerjäläisiin, jotka ovat viime aikoina herättäneet keskustelua. Aikaisemmin heitä oli paljon vähemmän. 10 vuotta sitten koko keskustelu olisi ollut absurdi, koska heitä ei ollut riittävästi. Demokraattisessa maassa määrällä on väliä. Tässä kohden sekä kristittyjen, kalevalaistejen ja islaminuskoisten että uskonnottomien määrällä. (Tämä voitaisiin nähdä "pienempi kuin" -ajatteluvirheenä, kunnes huomaa että tässä kohden ei ajeta sensuuria. Omaa huomiota saa keskittää ja yleisyys tai asian isous on perustelu keskittyä siihen. Pienempänä olo ei ole syy kieltää, mutta suuruus on perusteltu syy ottaa huomioon. Tässä ei ole ristiriitaa.)
Minua tosin ihmetyttää miksi luterilainen maa harrastaisi sensuuria ja rajujenkin ilmaisujen käyttöä. Sillä Luther oli protestantti, jossa protestantti -sanan takana on protestoiminen. Hänen koko elämänsä ja tekojensa suuri vaikutus perustui katolisen maailman kritisoimiseen ja vastustamiseen. Hän ei kunnioittanut sen kulttuurisia perinteitä jotka näyttivät moraalittomilta. Ja hän sanoi niinkin avoimia ja kauniita asioita kuin "Paavi on yksi lämmin ja haiseva paskaläjä." Siinä teille kunnioitusta, hyviä tapoja ja uskonnonvapautta. Ja kyllä. Luther itse asiassa opetti tässä jotain hyvin tärkeää. Jotain, jota hänen seuraajiensa on hyvin vaikeaa käsittää. Kenties siksi, että he ovat yleisyytensä vuoksi tällä hetkellä enemmän paavin asemassa ja heidän kriitikkonsa Lutherin. Mutta onneksi Lutherinajan paavin suora sensuuriyrityskin näytti, että se ei toimi. Sensuuriyritykset johtavat vain kiertoilmaisuihin ja oveluuteen. Viestin muoto on helpompi torjua kuin sisältö.
graffititaiteilija vs. töhrijävandaali.
Graffitit yhdistetään usein suoraan vandalismiin. Piirtelijät aiheuttavatkin isoja taloudellisia vahinkoja esimerkiksi junille. Maalejen peseminen vie resursseja ja rahaa. Poliisin mukaan kiinnijäämisen jälkeen siivouslaskujen suuruudet voivat yllättää. Jotkut graffitimaalarit ovat nimen omaan sitä mieltä, että aito graffiti on nimenomaan laiton, laillinen graffiti olisi ikään kuin vain seinämaalaus joka mukailee graffitien vakiintunutta tyyliä.1: Tosin tämä johtaa myös siihen että vartioinnin palkkaus on se, joka tekee graffititaiteilijan. Ilman vartioiden roolia olisi vain iso kasa seinämaalauksen tekijöitä, eikä kukaan pääsisi huutamaan "fight the power!"
Piritta Malinen on tekemässä graffitimaalareista väitöskirjaa. Hän korostaa sitä enemmän elämäntapana kuin töhräämisenä. Usea graffiteja tekevä kaipaa laillista seinää, koska kuvan piirtäminen vaatii helposti paljon aikaa. Jos vartijoita pitää kyttäillä ja pelätä, tulee helpommin tehtyä suttaamista. Graffitien sosiaalisuuskin korostuu. Siinä missä monelle graffiti on vain suttu, on se harrastajalle myös vuorovaikutusta taiteen sijasta.
Ainakin graffitiblogi edustaa kantaa joka korostaa että graffiteja ei pitäisi tai tarvitsisi siivota. Maalattu vaununkylki ei kiinnostanut tai haitannut ketään. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että monelle graffitit ovat mielenkiinnottomia. Mutta myös sitä että siivoaminen olisi turhaa. Siivouskulut ovat tässä näkemyksessä helposti keinotekoinen syy vastustaa graffiteja. Vaunut ovat kuitenkin omaisuutta, joten niihin ei pitäisi niin vain mennä sotkemaan.
Yllä oleva kuva on valokuvattu Hyvinkäällä. Alla oleva Helsingin Kalliossa. Molemmat ovat hemmetin hienoja että laillisia.
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Squirrel y était!
"Wilson: "Why is it always reasonable in Houseland to take an emotional problem and sidestep it by turning it into a mechanical problem?"House: "Because in Houseland - and the rest of the universe, by the way - when a question presents itself, it calls for an answer.""
("House M.D","Both Sides Now")
Tämä on taas niitä "sadansia blogauksia" Kirjoitus numero 1600. Niillä on ollut tavallisesti tärkeä rooli. Sillä vaikka sataluku itsessään on mielivaltainen rituaali, se kuitenkin rytmittää kirjoittamisprojektia. Normaalina päivänä blogaaminen vertautuu tavallaan työskentelyyn, jossa vain katsoo tulosta ja vääntää tekstiä. Näkökanta katsoo nykyisyyteen ja ehkä lähitulevaisuuteen. Sadannet tekstit taas ovat ikään kuin hengähdyspaikkoja joiden kautta katsotaan sekä taakse- että eteenpäin. Rytmitys ei tule siitä, että kirjoittaminen olisi erityisen työlästä. Vaan siitä että ilman tälläistä rituaalia sitä vain kirjoittelisi eikä asiaa tulisi mietittyä. Joskus on hyvä rikkoa arki jotta saa ilmoille jotain hieman erilaista.
Tuottamani tekstimäärät ovat sen verran valtaisia, että tässä vaiheessa on hyvä ottaa eräänlainen kokonaisnäkemys. Se voidaan tehdä, koska tekstiä on riittävästi. Yritän antaa yleiskatsauksen, jota lähestyn tekemällä erilaisia vertailuja.
Yleisesti ottaen blogit voidaan jakaa sellaisiin että ne etenevät, jauhavat samaa tai ovat hyvin kaaoottisia. Tämä blogi on ehdottomasti niitä viimeisimpiä.
1: Aiheita on yksinkertaisesti liikaa jotta olisin ajautunut olemaan yhdelle asialle ja yhdelle näkemykselle omistautunut one trick pony.
2: Kokonaisuus ei selvästi johda eteenpäin. Eli entiset jutut eivät rakenna argumenttiketjua eteenpäin. Tai kuvaa elämää tai edistymistäni siinä juonenomaisesti. Blogitekstit voi jakaa sekaisin randomisti, eikä se muuttaisi tekstin ymmärryssuhteita juurikaan. Ensimmäisissä teksteissä on asioita joita voisin kirjoittaa nyt (jos siis en olisi kirjoittanut niitä aikaisemmin).
Kaiken kaikkiaan olenkin siis tunkenut nokkaani joka puolelle. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että blogia sävyttää tietty arrogantti dilentantismi. Minusta se sopii minun blogiini, vaikka myönnänkin että tätä olisi maailmalla liikkeellä riittävästi ilman panostani asiaan. Perustelen tämän tietysti asenteella joka kunnioittaa sivistystä ja arvostaa sitä. Eli oikeutusstrategialla, jolla puolustan esimerkiksi huonoa kirjallisuutta.
Vertaus elokuvaan.
Blogini ymmärtämistä voisi selkeyttää elokuvamaailman kautta. Ratkaisuksi ei tietysti löydy mikään hienostunut taide -elokuva. Tai edes actionrypistys, koska niissä on eheä juoni. Onneksi "Monty Pythonit" ovat tehneet sellaien elokuvan kuin "The Meaning of Life". Se kun kuvaa hyvinkin paljon tämän blogin ydintä. Elokuvahan on todellinen sillisalaatti, jossa on kaloja, kalan syömistä, kalojen etsintää, kalojen syömistä, kalojen puhetta, kalojen elokuvakritisointia. Ja on siellä mukana groteskiakin, kuten ylensyöntiin räjähtävä mies jonka perusrooli elokuvassa tiivistyi syömiseen ja oksentamiseen. Elokuvassa on myös maksanluovutusta ja romanssi. Ja laulua ja tanssia. Koko paketti.
Elokuvan punainen lanka syntyy elämästä. Se ei tosin ole yhdenkään esitetyn sketsin hahmojen elämä itsessään, vaan elämä noin yleisesti ottaen. Se käsittelee rohkeasti elämän suurta mysteeriä. Ja se lähestyy sitä paikoin ansiokkaasti, kuten vaikkapa tarjoilija Gastonin kävelyretki kauniille nummelle ja kehotus rakastaa kaikkia osoittavat. Koko elämä syntymästä kuolemaan käydään läpi.
Lopulta annetaan vastaus, joka on itsestäänselvyydessään ilmiselvä mutta ei silti tunnu riittävältä : "Try and be nice to people, avoid eating fat, read a good book every now and then, get some walking in, and try and live together in peace and harmony with people of all creeds and nations."
Olo elokuvan jälkeen onkin hieman kuten sen eräällä siivoojahahmolla, joka oli työskennellyt Académie Française:ssa, tutustunut aiheeseen lukemalla useammankin kirjaston kirjat aiheesta. Mutta mikään lukeminen ei ollut tuonut häntä lähemmäs vastausta. Eikä British Museumkaan antanut vihjeitä. Hän vain kulutti aikaansa ja lopulta hän vanheni ja sitten oli vaikeaa lukea, kun näkö oli mennyt. Hän oli kuitenkin tyytyväinen elämäänsä siivoojana, koska hän näki elämän pelinä jossa voittaa joskus ja häviää joskus. (Ja siivoojana hänen ei tarvinnut työskennellä juutalaiselle.)
Juuri samanlainen olo syntyy - tai pitäisi syntyä - blogitekstejä selatessa. Joskus teksti on jopa irvokasta tai vain "silly". Mutta joskus siellä on asiaakin. Melkein. Ja annan ihan oikeita vastauksia jotka ovat ilmiselvyydessään puutteellisia. (Enkä blogatessani työskentele juutalaiselle - tai ylipäätään kenellekään.)
Vertailu internetmeemiin.
Vertailua voi hakea myös "internetmeemien" kautta. Onneksi juuri tähän blogiin sopiva vaihtoehto löytyy. Se ei ole lolcateese -eikä edes montaa astetta pervompi pedobear. Se on "Sarkozy was There" -meemi.
Ilmiö syntyi siitä että Sarkozy latasi vuonna 2009 facebooksivulleen kuvia joissa hän oli murtamassa berliinin muuria. Kuvat paljastuivat lehdistön oveluuden vuoksi kuvamanipuloiduiksi. Tämän seurauksena nettinörtit kostivat. Ilmestyi mitä ihmeellisempiä kuvamanipulaatioita, joissa Sarkozy oli esimerkiksi kuussa, JFK:n autossa tämän ampumishetkellä, Sokrateen myrkytystilaisuudessa... Manipulaatiot on yleensä tehty melko hyvin, mikä erottaakin meemin olennaisesti monista muista. "Sarkozy was There" -meemissä manipulointi ei saa olla liian alleviivaavasti tehty. Vitsi syntyy toteutuksen räikeästä anakronismista.
Kun kirjoittelen monista aiheista, näyttää helposti siltä että olen hieman kuten Sarkozy. Pärstää liitetään ties mihin tilanteeseen. Asiaa ei auta se, että teen usein vertauskertomuksia oman elämäni kautta. (Mitä kautta lukija saakin irti yllättävän kasan tietoa, jos vain jaksaisi kaivella. Temppu onkin juuri se, että epäolennaista tavaraa on niin paljon että kukaan ei jaksa kaivaa irti niitä mehukkaita.) Toisaalta olen myös juuri tämä kostava nörttijoukko joka ei tunne kohtuutta ja kostaa kuvamanipuloinnin kaltaiset huijaukset.
Sarkozyn kuvamanipuloinnissa oli takana myös jonkinlainen ajatus omasta tärkeydestä. Osallisuus historialliseen asiaan, hienoon kontekstiin asettautuminen, on sellaisenaan merkki. "Olen täällä" rinnastuu "olen tärkeään". Ja jos muuttuminen on merkki vaikutuksesta ja vaikutus on merkki olemassaolosta, korostuu ihmisen olemassaolo. Kun ottaa huomioon, että muutoin olen "varsin luuseri", jonka toimet sisältävät hupsuutta, tyhmyyttä ja epäonnistumisia, synnyttää tämän blogin ympäristö minusta jonkinlaista henkevämmän miehen mallia. Kun miettii synkkiä syviä, saa päälleen gloriaa. En ole täysin immuuni tälle, joten siitäkin on hyvä tiedottaa ääneen. Jotta tietää. (Ja muut näkevät miten vaatimaton olen.) Kirjoittelu ja kannanottojen julkistaminen itsessään on aktio, joka vihjaa jossain rivien välistä että kannanotolla olisi jotain erityistä merkitystä. (Mikä on tietysti totta, koska enemmistö on typeryksiä ja minä taas olen harvinaislaatuisen älykäs ja taatusti erehtymätön sekä luonteeltanikin perin vaatimaton ja minäkuvaltani rehellinen.)
Blogin kokonaisteeman sulkeekin siksi lainaus Housen jaksosta "Here Kitty" : "Wilson: "Congrats. Because of your crazy obsession with the cat, you have solved a completely trivial mystery."
House: "Completely trivial. My God. It's clearly only partially trivial.""
Kuvassa on Rembrandtin taulutsa "yövartio". Kuvamanipuloin sen Sarkozy -mallin, mutta sillä erotuksella että käytin omaa naamaani. Koska pärstäni on yleisesti ottaen tuntematon, en voinut toteuttaa eräitä versioita joissa naama upposi sujuvasti kuvaan. Tässä naamani on hieman esillä.
Rangerimeininkiä.
Roolipeleissä rangerit ovat aika usein "niitä jotka heiluvat ympäriinsä kahden pitkänmiekan kanssa." En ole oikein koskaan ymmärtänyt miksi metsässä juoksentelijat ja puunhalaajat olisivat tälläisiä ; Itse antaisin veitsiä, vesureita tai muita vastaavia välineitä jotka ovat sekä aseita että työkaluja. Mutta kyseessä on joka tapauksessa eräänlainen harrastuspiirin konventio.
Moni haluaa tietysti tehdä uskottavia rangereita ja rakentaa tämän päälle toimivat säännöt. Jotta tämä voitaisiin tehdä muuttamatta konventiota järkevämmäksi, olisi tietysti katsottava mitä itsepuolustuslajit sanovat asiasta. Asiasta voisi luulla löytyvän keskiaikaisista manuaaleista. Valitettavasti aiheesta on harmittavan vähän aineistoa.
Kahden aseen käytöstä löytyy tietysti paljonkin sovellettavaa.
1: Esimerkiksi japanissa sai -aseita on käytetty perinteisesti pareittain. Samoin kuin kung fu -ssa tunnetaan hyvinkin hienostuneita muotoja joissa käytetään kahta perhosveistä (jotka ovat isompia kuin voisi luulla.) Ne ovat kuitenkin melko lyhyitä aseita.
2: Toinen varsin yleinen tapa on käyttää pitkää asetta toisessa ja lyhyttä toisessa. Tikari ja rapiiri -pari on hyvinkin vakiintunut. Ja japanilainen perinne tuntee tavan jossa katanaa ja lyhyttä miekkaa käytetään samanaikaisesti. Ne ovat kuitenkin olennaisesti erimittaisia.
Yllä olevista kumpikaan tapa ei käytä kahta pitkää asetta. Etäisyys- ja nopeusasiat muuttuvat tässä vaihdoksessa olennaisesti. Asiaa on kuitenkin lähestytty. Tekstiin tutustumalla selviää esimerkiksi se, että kahden pitkän aseen käyttäminen on todella kompleksista. Samanaikaisesti pitää hallita erittäin montaa asiaa samanaikaisesti.
1: Tämä on yleisesti ottaen huono asia. Julkinen salaisuus kun on, että "hyvä systeemi on yksinkertainen". Usein arkiajattelussa hyvä taistelija käyttää tekniikoita joita on vaikea toteuttaa. Tosiasiassa hyvä taistelija vain osaa käyttää myös tälläisiä. Enemmistö hyvistä tekniikoista on tehokkaita, toimintavarmoja ja sellaisia että niiden tekeminen ei yleensä johda äärimmäisiin mokauksiin. Toisaalta tämä tarkoittaa sitä että jos joku käyttää osaavasi kahta pitkää asetta, hän on todellakin ansainnut kaiken respektin.
Tärkeimpänä strategiana on se, että pitää välttää ennakoitavia liikkeitä ja toimia siten että joko torju toisella aseella ja hyökkää toisella, tai sitten hyökkää molemmilla aseilla samalta puolelta. Pahoja virheitä ovat elokuvien eri puolilta samanaikaisesti tulevat hyökkäykset ja X -torjunnat joissa molemmat aseet sidotaan torjuntaan samanaikaisesti. Iskeminen kun paljastaa keskilinjan joko ennen tai jälkeen hyökkäyksen. Ja torjunta vie kaiken käytettävissä olevan torjuntatilan, ja ristissä olevat aseet voidaan saada molemmat kontrolliin samalla melko helposti. Ja tätä kautta saadaan tilaa omille toimille.
Käyttötavat toimivat yllättäen kaksintaistelussa. Intuitiivisesti voisi luulla että kahdella aseella voisi osoitella eri puolille samanaikaisesti. Mutta tämä vaatii liikaa tarkkailua ja keskittymisen jakamista. Siksi kahden pitkän aseen käyttö keskittyykin nimen omaan kaksintaisteluun. Vieläpä sellaiseen jossa vastustaja ei ole haarniskoitu. Haarniska kun vaatii muutoinkin miekan kanssa toisen käden apunakäyttämistä koska osumisalueet ovat pienempiä ja/tai osumissa tarvitaan enemmän voimaakin.
Selityksen lukeminen tekee rangereiden asevalinnasta enistäkin erikoisempaa. Sillä luulisi että villissä luonnossa laumana hyökkäävät eläimet tai rosvojoukkiot olisivat olennainen ongelma, joka tulisi vastaan melko usein.
Moni haluaa tietysti tehdä uskottavia rangereita ja rakentaa tämän päälle toimivat säännöt. Jotta tämä voitaisiin tehdä muuttamatta konventiota järkevämmäksi, olisi tietysti katsottava mitä itsepuolustuslajit sanovat asiasta. Asiasta voisi luulla löytyvän keskiaikaisista manuaaleista. Valitettavasti aiheesta on harmittavan vähän aineistoa.
Kahden aseen käytöstä löytyy tietysti paljonkin sovellettavaa.
1: Esimerkiksi japanissa sai -aseita on käytetty perinteisesti pareittain. Samoin kuin kung fu -ssa tunnetaan hyvinkin hienostuneita muotoja joissa käytetään kahta perhosveistä (jotka ovat isompia kuin voisi luulla.) Ne ovat kuitenkin melko lyhyitä aseita.
2: Toinen varsin yleinen tapa on käyttää pitkää asetta toisessa ja lyhyttä toisessa. Tikari ja rapiiri -pari on hyvinkin vakiintunut. Ja japanilainen perinne tuntee tavan jossa katanaa ja lyhyttä miekkaa käytetään samanaikaisesti. Ne ovat kuitenkin olennaisesti erimittaisia.
Yllä olevista kumpikaan tapa ei käytä kahta pitkää asetta. Etäisyys- ja nopeusasiat muuttuvat tässä vaihdoksessa olennaisesti. Asiaa on kuitenkin lähestytty. Tekstiin tutustumalla selviää esimerkiksi se, että kahden pitkän aseen käyttäminen on todella kompleksista. Samanaikaisesti pitää hallita erittäin montaa asiaa samanaikaisesti.
1: Tämä on yleisesti ottaen huono asia. Julkinen salaisuus kun on, että "hyvä systeemi on yksinkertainen". Usein arkiajattelussa hyvä taistelija käyttää tekniikoita joita on vaikea toteuttaa. Tosiasiassa hyvä taistelija vain osaa käyttää myös tälläisiä. Enemmistö hyvistä tekniikoista on tehokkaita, toimintavarmoja ja sellaisia että niiden tekeminen ei yleensä johda äärimmäisiin mokauksiin. Toisaalta tämä tarkoittaa sitä että jos joku käyttää osaavasi kahta pitkää asetta, hän on todellakin ansainnut kaiken respektin.
Tärkeimpänä strategiana on se, että pitää välttää ennakoitavia liikkeitä ja toimia siten että joko torju toisella aseella ja hyökkää toisella, tai sitten hyökkää molemmilla aseilla samalta puolelta. Pahoja virheitä ovat elokuvien eri puolilta samanaikaisesti tulevat hyökkäykset ja X -torjunnat joissa molemmat aseet sidotaan torjuntaan samanaikaisesti. Iskeminen kun paljastaa keskilinjan joko ennen tai jälkeen hyökkäyksen. Ja torjunta vie kaiken käytettävissä olevan torjuntatilan, ja ristissä olevat aseet voidaan saada molemmat kontrolliin samalla melko helposti. Ja tätä kautta saadaan tilaa omille toimille.
Käyttötavat toimivat yllättäen kaksintaistelussa. Intuitiivisesti voisi luulla että kahdella aseella voisi osoitella eri puolille samanaikaisesti. Mutta tämä vaatii liikaa tarkkailua ja keskittymisen jakamista. Siksi kahden pitkän aseen käyttö keskittyykin nimen omaan kaksintaisteluun. Vieläpä sellaiseen jossa vastustaja ei ole haarniskoitu. Haarniska kun vaatii muutoinkin miekan kanssa toisen käden apunakäyttämistä koska osumisalueet ovat pienempiä ja/tai osumissa tarvitaan enemmän voimaakin.
Selityksen lukeminen tekee rangereiden asevalinnasta enistäkin erikoisempaa. Sillä luulisi että villissä luonnossa laumana hyökkäävät eläimet tai rosvojoukkiot olisivat olennainen ongelma, joka tulisi vastaan melko usein.
tiistai 26. lokakuuta 2010
Evidentialismi tai ei mitään.
John Allen Paulos - matemaatiikkaa popularisoinut kirjailija ja Temple Universityn matematiikan professori - ollut minulle hyvin tärkeässä roolissa. Hän on kirjoittanut esimerkiksi kirjan "innumerancy - Mathematical Illiteracy and its Consequences", joka käsittelee sitä miten ihmiset käsittelevät arjessa matematiikkaa intuitiolla aksioomien sijasta ja kuinka he toimivat tätä kautta hyvin väärin. Kirja oli yksi varhaisimpia skeptisiä kirjoja joita olen lukenut. Paulosin kenties suurimpia ansioitaan on se, että vaikka matematiikka on tylsää, hän ei ole. Hänen kirjoissaan on aina ripaus huumoria. Ja niissä on aina vahva skeptinen ote.Hän on nyt myös kirjoittanut uskonnosta. Hänen kirjansa "irreligion - A Mathematician Explains Why the Arguments for God Just Don't Add Up" käsittelee jumalatodistuksia kovalla kädellä.
Kirjassa on yllättävän "kovaa huumoria", joka on paikoin jopa asiatonta. Esimerkiksi kehäpäätelmälliset todistukset saavat kuvauksen joogeista jotka ottavat itseltään suihin. Muutenkaan kirja ei ole "niin kiva" kuin voisi luulla. Verrattuna herran aikaisempaan tuotantoon se tuottaa pettymyksen. Paulosin huumorintaju ei ole ollut kirjassa parhaimmillaan.
Paulos ottaa esimerkiksi alkusyy -argumentin myllyynsä ja näyttää että se on "inconclusive". Eli sen johtopäätös älyllisestä entiteetistä ei ole sen alkuehtojen väistämätön seuraus, joka perustuu johtopäätöksen nimeämiseen. Kirja kutsuu tämänlaisia päättelyitä nimellä "logical abracadabra" .
Paulos huomauttaa kuitenkin mielenkiintoisesta asiasta. Tämä tulee sen tajuamisesta, mitä "inconclusive" tarkoittaa. Se osoittaa päättelyn riittämättömäksi. Tässä kohden seuraakin se, että ei ikään kuin voida suoraan osoittaa vastakohtaan. Eli että Jumalan olemassaolottomuudelle olisi jonkinlaisia todisteita. Hätäinen päätelmä ei osoita että tehty johtopäätös olisi automaattisesti väärä, se ei vain ole niin luotettava ja varma että siihen tulisi luottaa. Tätä kautta vaaka painuukin argumenttien osalta nimen omaan agnostismin puoleen.
Kaikki missä viitataan agnostismiin tietysti hivelee minun egoani. Mutta henkisen masturbaation jälkeen on aika siirtyä eteenpäin.
Nämä argumentit ovat yleisesti ottaen uskovat (ja teologit) kahtia jakavia:
1: On niitä jotka pitävät niitä uskonnolle välttämättöminä. He myös uskovat että todistukset ovat riittäviä. Muutenhan he eivät uskoisi Jumalaan. Heistä uskonto on rationaalisesti ja jopa empiirisesti todistettavissa että todistettu.
2: Uskovaiset eivät välitä logiikasta vaan tuntemuksista joita heillä on omassa arkielämässä. Yleisesti ottaen tämä on etenkin "akateemisten puolella" hyvin suosittu näkemys. Ja muutenkin yllättävän harva uskova ajattelee enää nykyään että jumalatodistukset olisivat uskonnolle mitenkään erityisen olennaisia.
Tätä kautta minun agnostismisuhtautumiseni absoluuttisuuden voi nähdä vesittyvän. "Oljenkortta veistämässä" tuokin tästä kohden esiin malliesimerkin ateistisesta argumentoinnista.1 Hänen mukaansa "Tätä voisi kutsu ateistiseksi uskontoparadigmaksi, jonka ongelma on se, etteivät uskonnolliset ihmiset koe sitä omakseen. Sen tarkoituksena on esittää evidentialistinen uskontulkinta, jota voidaan sitten kritisoida metodeilla, joita uskonto ei ole koskaan myöntänyt auktoriteeteikseen. Voidaankin kysyä, miksi uskonnon tulisi todistaa pätevyytensä tieteen metodeilla?"
Omassa näkemyksessäni ateismi on nimen omaan evidentialismiin sitoutumisessa. Ateismi on tätä kautta perustelusysteemi, jossa evidentialismi antaa luvan olla rationaalinen ateisti. Mutta se sitoutuu yhteen metodiin, ja jos jollakulla on erilainen, hän voi aina sanoa että ateismin todiste on rajoittuneisuutensa vuoksi "inconclusive". Tosin tämä estää myös ateismin moittimisen, koska se vaatisi epäevidentiaalista lähestymistapaa, jota ateistit taas "eivät koe omakseen".
Uskonnon kannalta agnostismi on kuitenkin vaikeampi peruna. Sillä Jumalatodistusten kieltäminen johtaa tietotasolla olevaan suhtautumiseen jossa Jumalan esitetään olevan eitiedetty. Tässä versiossa Jumalasta ei saada propositionaalista tietoa. Eli lausuntoja kuten "Jumala on olemassa" tai "Jumala ei ole olemassa" ei voida esittää. Tässä kohden uskallan aivan suoraan "tehdä Paulosit" ja kysyä erittäin epäkohteliaasti, että tekeekö tämä valtaosan uskovaisista in facto agnostikkoja? He eivät myönnä tätä, mutta selvästi Jumalan olemassaolo on heille tiedon ulkopuolella.
Tämä on mielenkiintoinen kysymys, koska monet ateistit ovat jo aiemmin määritelleet agnostismia ateistiseksi, koska se kieltää tiedon Jumalan olemassaolosta. Asia vahvistuu siten, että ateistit ovat siirtyneet "absoluuttisesta eistä" kohti lievempiä vaihtoehtoja. Ei ole sattumaa että ateistejen bussimainoksessa sanottiin "Jumalaa ei todennäköisesti ole" . Esimerkiksi Esa Turkulainen toi esiin näkemyksen, jossa teistit tekevät täsmälleen saman virheen, jonka uskovaiset näkevät niissä ateisteissa jotka hyökkäävät jumalatodistuksia vastaan. He ampuvat vanhanaikaisesti kohti tiukkoja ateisteja ja unohtavat ne jotka vain eivät ole vakuuttuneita Jumalan olemassaolosta.
Uusateismi on syytä heittää eroon vanhasta ateismista nimen omaan sitä kautta, että esimerkiksi eksistentialistiset ateistit vain olettivat "Jumalan kuolleen" eivätkä todistaneet siitä. Ateismi oli heille lähtökohta ja hybris, joka perustui metafysiikan kieltämiseen. Uusateismi taas ei pidä Jumalaa muuta kuin epätodennäköisenä, ja se perustuu evidentialismiin joka taas vaatii enemmänkin asioiden pitämisenä yksinkertaisena ; "entia non sunt multiplicanda praeter necessitatem". ~ Tiede ja usko ovat molemmat aivotoimintoja, mutta kiven kohdalla evidenssi ja tutkailu on olennaisesti eri tasolla kuin Jumalan. Tieteen kannalta havaintoketju redusoituu kiveen, Jumala taas löytyy vain ihmisten aivoista.
Teisteistä tämä ei tietysti vakuuta heitä, joten he eivät hevin anna lupaa erilaiselle ajattelusysteemille. Heistä ateistien pitäisi reagoida kaikkeen teologiaan. PZ Myersiä voidaan pitää uusateismin yhtenä äänitorvista. Hänestä on hyvä keskittyä todisteisiin : Se, että teologit kiertävät asiaa vetoamalla siihen että asiassa on valtavasti hajanaista ja keskenään erimielistäkin keskustelua vuosituhansien ajalta, ja vaatimus siitä että ateistin pitäisi reagoida niihin kaikkiin, on turhanpäiväistä. Hänestä "kaikkeen reagointi" on liian kova vaatimus. "Here, you can't criticize the core of our beliefs until you've mastered two thousand years worth of ancient documents and arcane commentary" on hänen silmissään ensi sijassa uskonnonsuojelustrategia, jossa erimielisyys hukutetaan tutustumistyöhön.
En voi olla olematta samaa mieltä. Sillä moni uskova on uskossa vähemmällä vaatimustasolla. Tietty tietomäärä joko riittää tai ei riitä. Siksi jos "väärää puuta haukutte" -lähestymistapa otettaisiin vakavasti, jokainen uskovainen joka ei ole tehnyt valtavaa tutustumistyötä ei voi sanoa olevansa uskossa, koska ei ole tutustunut läpikotaisin siihen tutkimusaineistoon. Jokin on voinut unohtua. Ja jopa teologit keskittyvät yleensä joihinkin asioihin.
Itse pidän jumalatodistuksia erittäin tärkeinä, koska olen "vähän kuin synnynnäisestikin pakotettu" systemointiin ja siihen liittyvään logiikkaan. Se, että logiikka ja evidenssi ei kuulu uskonnon ytimeen, kuten uskovaisten yleinen näkemys on, on se sama kuin rakastaisi irrationaalisuutta. Tämän tunnustamista harva uskova tekee. "Olen uskossa koska olen tyhmä ja uskonto on tyhmyyttä" on harvoin kuultu. Sen sijaan uskovaisilta kuulee usein siitä, miten huonosti ateistit ajattelevat ja miten epäloogista heidän ajattelunsa on ja miten tyhmiä ja epämoraalisia he ovat.
En sano muuta kuin "Ihmekös tuo, kun ateistien argumentointi vaaditaan linkitettäväksi uskontoon." Eli ateisti joutuu aina todistamaan näkemyksensä teologian kautta. Ja jos tätä ei tehdä, muistutetaan "oljenkortta veistämässä" -blogin tavoin siitä että näkökulma on huono. (Tässä vaiheessa alkaa olemaan jo mutkikasta nähdä onko kyseessä olkiukko vai ei.)
Olen tosin yhä sitä mieltä että ateistien argumentaatio on inconclusive. Tosin minua hieman ihmetyttää sekin, miksi en tästä huolimatta kykene suhtautumaan uskontoon kuten Niels Bohr. Hän kuulemma naulasi oven päälle hevosenkengän. Ja kun häneltä kysyttiin syytä, miksi, hän sanoi että se toimi vaikka siihen ei uskoisikaan.
1 Tosin oljenkorressa esitetty väite siitä että ateismi olisi hybris ei voi pitää paikkaansa. Hybrishän on, kuten mainittu se että toisilta vaaditaan "epäinhimillisiä todistuksia, mutta vain lämpimikseen ja johtaakseen harhaan - lopulta mikään todistelu ei heitä vakuuta." Ateisti voi olla vaikeuksissa joidenkin tiettyjen jumalatyyppien kohdalla. Mutta niin kauan kuin on olemassa Jumala joka voi vaikkapa materialisoitua tyhjästä huoneeseen ja tehdä ihmeitä, on havaittavissa ilmiö joka sopii evidentialistiseen maailmaan. Ateisti joutuu pakosti olemaan eihybriksessä niin kauan kuin yksikin Jumala voisi olla materiaalisessa maailmassa aktiivisesti toimiva ilmiö. Sen sijaan Jumalan kumoaminen on mahdotonta, jolloin uskonto itsessäänkin on hybris. Sellainen, joka määrittelee moraalia ja arvioi yhteiskunnan ja yksilöiden toimintaa ja toimii tätä kautta tiettyjen eturyhmien etuja ja arvomaailmaa ajaen.
Outojen tuijottelusta.
"Freakshowt" olivat 1800 -luvulla hyvin suosittuja. Niissä näytettiin erilaisia epämuodostuneita ihmisiä. Ilmiö yleistyi, kun siamilaiset kaksoset Eng ja Chang Bunker ostettiin ohjelmanumeroiksi. Heitä kierrättänyt "manageri" tienasi suuria summia rahaa siitä että ihmiset tuijottelivat.
Myös Phineas Taylor Barnum kehitti alaa ; Hän kehitti idean halvasta, jonne ihmiset pääsivät hyvin pienellä sisäänpääsymaksulla kokoelmaa erilaisia "luonnonoikkuja". Tämän jälkeen erilaisia vammaisia, epämuodostuneita tai muuten "kummallisia" kierrätettiin ahkerasti. Floridan Gibsontoniin joka tiivistyi kaupungiksi jossa "sirkusnähtävyydet" asuivat.
Ilmiö loppui aikanaan ; Vuonna 1908 "Scientific American" esitti toiminnan epäinhimillisenä.1 1950 -luvulla yleinen mielipide vastusti kummajaisten käyttöä rahanlypsyjärjestelmänä.
Nykyajan ihmisestä epämuodostuneiden töllistely tuntuu varmasti inhottavalta. Mutta on hyvä muistaa että "noihin aikoihin" myös mielisairaaloissa käytiin ihmettelemässä. Erikoisten tuijottelu oli kaiken kaikkiaan yleisempää.
Valistuksen ystävät katsovat että tuijottelu loppui kun niiden takana olevia ilmiöitä alettiin tutkimaan. Tutkittu muuttuu ymmärretyksi, eikä sitä tarvitse enää ihmetellä. Tässä näkemyksessä korostuu se, että ihmisiä kiinnostaa ylimalkaisesti kaikki poikkeavuus ja tuntematon.
Tietysti poikkeavien tuijottaminen on hyvin mutkikas ilmiö. Sillä freakshowt tarjosivat työpaikan monelle. Julkisuus tarjosi jopa oman paikan yhteiskunnassa. "Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria" esittelee erään ihmiskohtalon. Siinä on kummallinen summa jossa yhtenä osana on sairaan välineellistäminen ahneudelle. Ja toisella puolella se, miten villi -ihminen oli sivistynyt ja tätä ihmeteltiin, joka tavallaan avarsi tuijottelevien umpimielisiä ennakkoluuloja ja tätä kautta heidän maailmankuvaansa. Jopa naimakaupat olisivat olleet mahdollisia - ellei ahneus olisi astunut mukaan. Kaikki loppuu tietysti muumiointiin. Kuolleestakin tehtiin näyttelyesine. Kuitenkin vaihtoehdoksi sirkuksille on tullut lähinnä sosiaalituki ja erilaiset hoitolaitokset. Yhteiskuntaan kuuluminen on tietysti lähentynyt ja parantunut ajan kanssa.
Luulen että kaiken kaikkiaan on parempi että vammaisuutta ei alisteta tuijoteltavaksi ohjelmanumeroksi. Kuitenkin itse freakshow -ilmiön takana olleet asenteet itsessään ei ole mitenkään poistuneet. Onhan esimerkiksi Cracked kertonut hirvittävistä museoista : Esimerkiksi "El Museo De Las Momias" koostuu isosta kasasta säilöttyjä alastomia muumioituneita ruumiita ja "Catacombe dei Cappuccini" vaatetettuja sellaisia. "The Mutter Museum" taas säilöö anatomisia outouksia. Ja on tarjolla tietysti muunkinlaisia outoja museoita (missä ei käytetä ihmisosia). Näissä käydään. Eivät ne muuten olisi pystyssä.
Sitten kun olen kauhistellut näitä, avaan television ja alan katsomaan "Duudsoneita" tai "Jackassia". He eroavat vammaisten ihmettelystä vain siten, että Duudsonit ovat harjoitelleet, kun taas freakshowssa olleet olivat yleensä saaneet ominaisuutensa luonnolta.2
Tämä Duudsonien toiminnan suvaitseminen tuntuu hieman erikoiselta, kun on ensin tuominnut freakshowt. Mutta sitten muistaa että on aina Lady Gaga, jonka toilailuja voi seurata. Pekoniin pukeutuminen riittää nykyään tekemään julkkikseksi. Jotenkin tuntuu että managerointi muuttamalla vammaisille tulisi tarjota sama mahdollisuus tienata. (Tosin olen kuullut että Tampassa on nykyään tarjolla esimerkiksi kääpiöpainia.)
1 Aluksi voisi ihmetellä että miksi konservatiivit eivät vastustaneet ilmiötä innolla. Kunnes muistaa että konservatiivit nyt vaan ovat sellaisia että vastustavat vain hyvin tietynlaisia asioita ja kannattavat toisia. Freakshowssa outo oli "hallinnassa" ja sen tuijottaminen oli vapaus joka tarjosi mielenkiintoista viihdettä, jolla opitaan uusia ihmeellisiä asioita maailmasta.
2 ; Että "olen äiti luonto/luontoäiti/Jumala Toivotan teidät tervetulleiksi. Annan sinulle lahjana erikoislahjan Artogrypoosin. Että passokuu vaan."
Myös Phineas Taylor Barnum kehitti alaa ; Hän kehitti idean halvasta, jonne ihmiset pääsivät hyvin pienellä sisäänpääsymaksulla kokoelmaa erilaisia "luonnonoikkuja". Tämän jälkeen erilaisia vammaisia, epämuodostuneita tai muuten "kummallisia" kierrätettiin ahkerasti. Floridan Gibsontoniin joka tiivistyi kaupungiksi jossa "sirkusnähtävyydet" asuivat.
Ilmiö loppui aikanaan ; Vuonna 1908 "Scientific American" esitti toiminnan epäinhimillisenä.1 1950 -luvulla yleinen mielipide vastusti kummajaisten käyttöä rahanlypsyjärjestelmänä.
Nykyajan ihmisestä epämuodostuneiden töllistely tuntuu varmasti inhottavalta. Mutta on hyvä muistaa että "noihin aikoihin" myös mielisairaaloissa käytiin ihmettelemässä. Erikoisten tuijottelu oli kaiken kaikkiaan yleisempää.
Valistuksen ystävät katsovat että tuijottelu loppui kun niiden takana olevia ilmiöitä alettiin tutkimaan. Tutkittu muuttuu ymmärretyksi, eikä sitä tarvitse enää ihmetellä. Tässä näkemyksessä korostuu se, että ihmisiä kiinnostaa ylimalkaisesti kaikki poikkeavuus ja tuntematon.
Tietysti poikkeavien tuijottaminen on hyvin mutkikas ilmiö. Sillä freakshowt tarjosivat työpaikan monelle. Julkisuus tarjosi jopa oman paikan yhteiskunnassa. "Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria" esittelee erään ihmiskohtalon. Siinä on kummallinen summa jossa yhtenä osana on sairaan välineellistäminen ahneudelle. Ja toisella puolella se, miten villi -ihminen oli sivistynyt ja tätä ihmeteltiin, joka tavallaan avarsi tuijottelevien umpimielisiä ennakkoluuloja ja tätä kautta heidän maailmankuvaansa. Jopa naimakaupat olisivat olleet mahdollisia - ellei ahneus olisi astunut mukaan. Kaikki loppuu tietysti muumiointiin. Kuolleestakin tehtiin näyttelyesine. Kuitenkin vaihtoehdoksi sirkuksille on tullut lähinnä sosiaalituki ja erilaiset hoitolaitokset. Yhteiskuntaan kuuluminen on tietysti lähentynyt ja parantunut ajan kanssa.
Luulen että kaiken kaikkiaan on parempi että vammaisuutta ei alisteta tuijoteltavaksi ohjelmanumeroksi. Kuitenkin itse freakshow -ilmiön takana olleet asenteet itsessään ei ole mitenkään poistuneet. Onhan esimerkiksi Cracked kertonut hirvittävistä museoista : Esimerkiksi "El Museo De Las Momias" koostuu isosta kasasta säilöttyjä alastomia muumioituneita ruumiita ja "Catacombe dei Cappuccini" vaatetettuja sellaisia. "The Mutter Museum" taas säilöö anatomisia outouksia. Ja on tarjolla tietysti muunkinlaisia outoja museoita (missä ei käytetä ihmisosia). Näissä käydään. Eivät ne muuten olisi pystyssä.
Sitten kun olen kauhistellut näitä, avaan television ja alan katsomaan "Duudsoneita" tai "Jackassia". He eroavat vammaisten ihmettelystä vain siten, että Duudsonit ovat harjoitelleet, kun taas freakshowssa olleet olivat yleensä saaneet ominaisuutensa luonnolta.2
Tämä Duudsonien toiminnan suvaitseminen tuntuu hieman erikoiselta, kun on ensin tuominnut freakshowt. Mutta sitten muistaa että on aina Lady Gaga, jonka toilailuja voi seurata. Pekoniin pukeutuminen riittää nykyään tekemään julkkikseksi. Jotenkin tuntuu että managerointi muuttamalla vammaisille tulisi tarjota sama mahdollisuus tienata. (Tosin olen kuullut että Tampassa on nykyään tarjolla esimerkiksi kääpiöpainia.)
1 Aluksi voisi ihmetellä että miksi konservatiivit eivät vastustaneet ilmiötä innolla. Kunnes muistaa että konservatiivit nyt vaan ovat sellaisia että vastustavat vain hyvin tietynlaisia asioita ja kannattavat toisia. Freakshowssa outo oli "hallinnassa" ja sen tuijottaminen oli vapaus joka tarjosi mielenkiintoista viihdettä, jolla opitaan uusia ihmeellisiä asioita maailmasta.
2 ; Että "olen äiti luonto/luontoäiti/Jumala Toivotan teidät tervetulleiksi. Annan sinulle lahjana erikoislahjan Artogrypoosin. Että passokuu vaan."
maanantai 25. lokakuuta 2010
Pahat roolit.
"Mythopoeia" nosti esille roolipelejen vastustamisen erään linjaman. Se ei perustu siihen että kyseessä olisi suoraan saatananpalvonta, vaan se, että asiaa käsitellään lähinnä "potentiaalisena uhkakuvana".Esimerkissä on Martti Lindqvistin arvioi roolipelejä sosiodraaman kautta ja eetikkona. Lisäksi roolipelit nivoutuvat osaksi isompaa kontekstia ; Aiheena on enemmänkin koko viihdemaailma ja kulttuuri, jossa on esimerkiksi kirjallisuutta, videopelejä ja elokuvia. Aiheena ei ole myöskään itse roolipelaaminen, vaan asiassa keskitytään pelkästään pahuutta käyttäviin roolipelihahmoihin. Eettiset hahmot jäävät tätä kautta käsittelyn ulkopuolelle.
"Mythopoeian" pitäjä, Sami Koponen, muistuttaa että roolipeleissä on kysymys samasta kuin teatterissa ja muussakin kirjallisuudessa. Hahmot tietävät että rooli on paha. Myös esimerkiksi pelaajan samastumistaso hahmoon on pienempi kuin moni kuvittelee. Usein pienikin häiriö häiritsee peliä. - Ja omien kokemusteni mukaan peleissä on myös muutenkin "offgamea", eli hommaamista pelitapahtumien ympärillä. Eläytyminen ei ole olennaisesti syvempää kuin toimivaa elokuvaa katsottaessa.
Tosin Lindqvistkin korostaa lainatussa tekstinpätkässä, että "on tärkeää, että pahaa oikeasti tutkitaan ja että ihminen kykenee ottamaan tietoisesti kontaktia itsessään olevaan pahaan esimerkiksi rooleihin eläytymisen kautta. Pahasta ei pääse eroon pakenemalla sitä."
Itse keskityn huomion enemmän "huolipuheeseen".
Huolipuheen hyväksymisen puolesta puhuu Jukka Hankamäen kuvaama tapa, joka käsittelee sensurismia. Hän rakentaa kannanottonsa teatteripalovertauksen ympärille. Jos joku varoittaa teatteripalosta syystä, se pelastaa ihmisiä. Toisaalta jos teatteripalo ei ole todellinen, voi joku ihminen tallautua paniikissa jalkoihin ja seurauksena on turha kuolema.
Hänestä monissa asioissa sensuuri hyödyttää koska se poistaa vääristä hälytyksistä seuraavat konkreettiset ongelmat. Hänestä yhteiskuntatasolla tapahtuu harvoin. Asioista kun voidaan keskustella. Välitöntä paniikin aiheuttamaa vaaraa seuraa ikään kuin hyvin harvoin.
Päinvastaiseen puoleenkin on syytä. Sillä usein suora ja pikainen toiminta joka huolestumisesta seuraa, ei johda mietintään vaan toimintaan. "Oljenkortta veistämässä" muistuttaakin, että juorun aikaansaamat joukkopaniikit ovat vaarallista. Hän muistuttaa että noitavainoja on syntynyt. Ja se on lähtöisin juuri tälläisistä varoittelu- ja pelottelupuheesta.
Ne leviävät nimen omaan kansan parissa ja yhteiskunnan johtoportaan kyky hallita niitä on hyvin pieni. Toki katolisessa noitavainossa kirkko oli osana toimintaa, mutta usein paikallisten pelko asiasta levisi aivan ilman yhteiskunnan puuttumista. Lähtökohdat ilmiölle voivat olla hyvinkin pieniä.
Vihapuolueet elävät historiassa - ja nykyajassa - populistisilla huolestumisten lietsomisella. Ilmiö ei kerää pahoja ihmisiä, vaan toimii aivan tavallisessakin kansassa kyseessä kun on "ajattelemattomasta joukkoliikkeestä, jossa kukaan ei uskalla avata suutaan ja sanoa, että huhut, toimet ja ajattelutavat ovat typeriä, epäeettisiä ja pahoja. Taustalla on tietenkin jonkinlaista psykologiaa. Itse näkisin kiukkuisen noitavainoojan oman elämänsä uhrina. Taustalla on epäonnistumista elämässä, katkeruutta ja vääränlaista ylpeyttä, jotka kanavoituvat vääriin kohteisiin."
Roolipelit ovat tässä kohden tietysti hyvä esimerkki, koska sivistynyt nykysuomikin toimi pohjana ilmiön pelkäämiselle. "Kasariysärisuomessa" ei ollut muodissa nykyajan maahanmuuttokriitikoita tai muuta vastaavaa, mutta roolipelejä kauhisteltiin. Saatanapaniikki velloi paikoitellen yllättävän kovana. Pelon kohteena oli hupsu harrastus.
Toki sama pelottelu elää jonkin verran nykyäänkin. "Harry Potter" ja muu fantasiakirjallisuus kokevat uhkapuheita. Samoin kuin monet elokuvat ja muukin viihde. Niiden katsotaan lietsovan ja ohjaavan ihmisiä. Uhkakuvat eivät tosin keskity yhtä vakaasti, ne kohdistuvat nykyään kirjallisuudesta lähtien - ja johtavat muihin taiteisiin asti.
Uskon että yhtenä syynä pelonlietsomiseen on ajankäyttö. Ajatus putkahti päähäni Jehovan Todistajien ansiosta. Hehän eivät vastusta tiedettä ja ylpeästi kehuvat lehdissään jos tiedemieskin seuraa heitä. He eivät vihaa tiedettä. Sen sijaan opiskeluun ei kannusteta. Syynä on se, että opiskelu vaatii aikaa, joka on poissa uskonnonharjoittamisesta. Jehovan Todistajien mielestä taivaassakin ehtii harjoittelemaan tieteitä. Sinne pääseminen on siksi olennaisen tärkeää. Vaihtoehtoisen toiminnan vihaamiseen lähteminen on helpompaa. Tieteen opiskeluun kohdistetaankin siksi uhkapuhetta ja varoitteluja, vaikka itse tiedettä kunnioitetaankin.
Toisaalta myös kriitikkojen vihaaminen on helppoa, joten luultavasti aggressiivisempi pelottelu ja huolipuhe kohdistetaan näihin. Roolipelaamien kannalta tämä ei kuulosta kovin uskottavalta, koska roolipeli ei itsessään uskontokriittistä tai ateistista.
1: Tosin kun uskovaiset vastustavat kovasti ilmiötä, syntyy helposti antipatioita. Ja kun syytökset ovat roolipelaajien silmiin epäuskottavia, on helpompaa kerätä antipatioita uskontoa kohtaan.
Kaiken kaikkiaan huolipuheen heikkous on siinä, että se joskus vaikuttaa tasapuoliselta ja varovaiselta. Mutta jos jotain asiaa käsittelee vain sen negatiivisten puolien kautta, on miltei selvää että käsittely ei ole tasapuolista. Jos esityksessä keskitytään vain negatiiviseen - tai peräti "uhkiin" jotka ovat potentiaalisia mutta ei tiedettyjä vaaroja - on selvää että kysymys on vastustuksesta eikä tasapuolisuudesta. Tällöin on astetta rehdimpää olla suorasukaisen vastustava.
Yläkuvassa on uhitteleva villisika. Alakuvassa normaali unilta herännyt possu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)