Terho Miettinen ja Raija Pelli ovat kirjoittaneet kirjan "Harhaanjohtajat - Vahvassa uskossa". Se luetteloi ja kuvaa Suomessa tapahtunutta uskontolahkolaista toimintaa. Teos on tässä kohtuu kattava. Sisältö oli siitä kiinnostavaa, että se sisälsi paljonkin sellaista materiaalia joka on tuttu sellaisista teoksista kuin "mitä uusateismi tarkoittaa". Lähteistyskin oli suunnilleen samantasoista. Ihmeparanemisten takana olevat ilmiöt ja vastaavat ovat materiaalia joka on itselleni tuttuja jo skepsis ry:n skientistien kynästä. Kaiken maailman kohusaarnaajien saamat rikostuomiotkin luetteloidaan ja kuvataan tarkemmin ja pitkällisemmin kuin mitä olen itse tehnyt.
Pelli ja Miettinen käyttävät hyvin runsaasti nimettömiä lähteitä. Teoksessa on myös aika vahvaa moitetta. Tekoja kuvataan suoraan esimekriksi "julkisuuden hakemiseksi" ja tekojen on nähty tukevan "rikollisia päämääriä". Moitteet kohdistuvat hyvin yhteisökeskeisesti niin että moitetta saavat nimenomaan kokonaiset uskonyhteisöt. Esimerkiksi helluntailaiset. ; Teos ei ole uskontokannanottava. Se ei oikeastaan opeta miten nämä tapahtumat tulee kontekstoida tai lukea. Se jää lukijan kontolle.
Itse asiassa kirja oli sen laatuinen että monet militantiksi uusateismiksi tuomitut teokset ovat olleet sävyltään varovaisempia. Odotinkin että kirja saisi syvää moitetta. Ja kyllä internet onkin sen monin paikoin tuominnut; Teosta pidetään mustamaalauksena ja herjaavana. Sävy on tältä osin itselleni tuttua ja tuovat mieleen kirjassakin mainitun Hannu Lauerman kokemuksen siitä että vaihtoehtohoitajat ja kiihkouskovaiset voivat esimerkiksi puhelinterrorisoida öisillä puhelinsoitoilla niin että on syytä hankkia salainen puhelinnumero - jokin jota Lauerman työssään törmäämät mielenterveysongelmaiset rikollisetkaan eivät ole tehneet.
Mutta yksi taho on suhtautunut niihin hyvin eri tavalla. Nimittäin maltilliset kristityt. Tämä näkyy itse asiassa jopa kirjan takakannessa on Hannu Niskasen, emerituskenttäpiispan, arviointi; "Usko on lukemattomille ihmisille ilon ja toivon lähde. Ihmisten käsissä kaikki hyvä, uskokin, voi joskus vääristyä. Pahimmillaan seurauksena on hengellistä väkivaltaa, joka vie elämästä ilon ja ajaa epätoivoon. Terho Miettinen ja Raija Pelli muistuttavat, ettei järki ole uskon vastakohta, vaan Jumalan antama lahja arvioitaessa sitä, mikä on tervettä ja mikä sairasta." Minusta tämä on erikoinen tulkinta teoksesta. Se ikään kuin tulkitaan ja sen pääpaino laitetaan johonkin joka ei ole kirjan pääviesti. Tässä mielessä lausunto on hieman hämmentävä. Kirja ei ole teologiaa eikä uskonnollinen tai uskontopoliittinen kannanotto. Se on enemmänkin rikosjournalistinen teos tietyn aihealueen rikollisuudesta.
Tässä kohden on hyvä miettiä sitä miksi reaktio ei ole se, että "militanttia" ja "väärin" tämänlainen toiminta on. Tässä kohden minulla on monia erikin teorioita joista osa on vääriä, osa mahdollisia ja kaikkia en varmasti ole edes keksinyt. (Toivottavasti tähän kohtaan tulee mielipiteenilmaisua. Itseäni ärsyttää kun uskovaiset tuomitsevat ja tulkitsevat mieltäni omien kaavojensa mukaan joten tässä kohden on syytä antaa heille lupa ilmaista oma kantansa asiaan.)
Ensimmäinen teoria koskee yksinkertaisesti kirjoittajien identiteettiä. Kysymys ei ole siitä kuka sanoo ja miten sanoo vaan se kuka sanoo ;
1: Tässä kohden Raija Pelli on ainakin minulle tuttu lähinnä "Poliisi TV:stä". Tätä kautta hän on tuttu rikosjournalisti jolla on luotettava maine. Ja "hyvän yhteiskuntaa tukevan ihmisen maine". Kun hän sanoo jotakuta rikolliseksi häneen suhtaudutaan eri tavalla kuin minuun vaikka viittaisimme samaan rikostuomioon joka on saatu samassa juridisesti pätevässä tuomioelimessä.
2: Toisaalta Terho Miettinen on semitunnettu nimenomaan ei-ateistina ja ei-uskonnottomana. Kun hän sanoo jotain se helposti tulkitaan joksikin joka "ei vastusta uskontoa" koska hän itse on uskovainen. Jos minä sanon samat asiat niin tulkitana että tämä "vastustaa uskontoa" koska en ole uskovainen. (Asia on väkevämpi jos esimerkiksi otettaisiin joku kielenkäytöltään vähemmän räväkkä hahmo. Omalla kohdallani raivotautinen temperamenttini puhuu omaa kieltään, mutta militanttiussyytteitä tulee hyvinkin maltillisille uskonnottomille hyvinkin pienestä, käytännössä mistä tahansa poikkipuolisesta, sanomisesta.)
Toisaalta ajat voivat olla muuttumassa ja tätä kautta uskovaisetkin ovat oppineet että uskonnottomia on maassamme niin paljon että heitä kaikkia ei vaan voi syyttää militanteiksi ja heitellä heitä vastaan jotain ääriliikkeilykorttia.
On myös hyvä huomata että kenties arviot eivät tule samoilta ihmisiltä. Kenties ateistien touhut eivät kiinnitä maltillisten kristittyjen huomiota eikä asia vaivaa tai kiinnosta heitä mitenkään. Ja he eivät kirjoita arvoita koska heitä ei pyydetä kirjoittamaan niitä. Jos he kirjoittaisivat arvioita, he voisivat olla hyvinkin laimeita. Tämän puolesta puhuu se, että lehdet jotka ovat kirjoittaneet tästä kirjasta ovat saaneet kommenttipalstoilleen tutunoloisia tuomitsevia ja syyttäviä lausuntoja "väkevän uskon miehiltä".
Toisaalta kirjan takakansi on arvio ja nämä eivät ole koskaan satunnaisia;
1: Takakanteen pyydetään kannanottoa ja tällöin sitä on helposti kirjoittamassa jotain asiallisempaa.
2: Ja toisaalta jos arvioon kirjoittaa jotain joka kirjan tekijöistä on tuomitseva olkiukko, se tuskin pääese takakanteen joka on kuitenkin teoksen myynnin kannalta "sen oleellisimpia mainospaikkoja". Samasta syystä elokuvissakaan ei yleensä nähdä niitä arvioijatahoja jotka antavat sille yhden tähden.
Pelli ja Miettinen hallitsevat jonkin kielenkäytänteiden mallin joka on itselleni tuntematon. Eli heillä on herkkätunteisuutta käsitellä vaikeaa aihetta siten että se ei loukkaa uskovaisia. Tätä kautta maltillisetkin uskontokriittiset ateistit pitäisi laittaa jonnekin kirjoituskurssille jotta osaisivat kirjoittaa retorisesti soveliaasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti