Venyttelyä ennen ääriliikkeitä III : tukiryhmät.

On varsin tavallista, että jonkun pahantekijän tekemät asiat liitetään usein hänen kannattamaansa ideologiaan. Tässä voidaan mennä liiallisuuksiin. Usein pahantekijä on yksittäistapaus, eikä kerro mitään pääkulttuurista tai edes alakulttuurista. Jos löydän uskovan murhaajan, en voi päätellä että uskovaiset olisivat murhaajia. Tai että ryhmä kannustaisi murhaamiseen.

Ihmiset keskittyvät usein liikaa ideologiaan teoreettisena kappaleena eivätkä mieti sitä, miten ideologia oikeasti aktivoituu aina ihmisten ja sosiaalisten ryhmittymien kautta. Kristinuskossa perisyntikäsitys muistuttaa että uskovainen ei kykene olemaan itsekään rikkomatta käskyjä. Tämä onkin varsin totta : Ihmiset tekevät virheitä. Ihmiset eivät kykene toimimaan täsmälleen ja robottimiaisesti kannattamiensa ideologioiden mukaan. On hyvä muistaa, että takana on psykologiaa.

Esimerkiksi uskontojen kohdalla tiedetään että uskonnollinen ylenkatse on rakenteellisesti samanlaista kuin rasismi. Niillä on sama mekanismi aivoissa. Se ei kuitenkaan ole samaa kuin rasismi, koska ihmisillä näyttäisi olevan taipumus joko ylenkatsoa poissulkevasti joko rodun tai ideologian kautta. Ylenkatse pysyy toki ylenkatseena. Uskonnot eivät silti mainosta tai kannata ylenkatsetta. Tämä ilmiö vain tulee ikään kuin paketissa mukana. ; No, uskovaisten lohduksi voidaan sentään sanoa että he eivät sentään ole rasistinatseja. Uskovaisten harjoittama syrjintä on poliittisesti korrektimpaa.

Puhtaan ideologisen teologisen korrektiutta käsittelevän tason lisäksi on tulkintakenttä ja toimintakenttä. Näiden unohtaminen on ilmiökentän typistämistä. Typistämistä jolla keskustelu muuttuu oikeaoppisuusteemaiseksi asiaksi jossa ikään kuin metsästetään kerettiläisiä sen sijaan että mietittäisiin ideologiaa ilmiönä joka toimii jossain sellaisessa paikassa kuin vaikkapa yhteisö tai yhteiskunta.
1: Kaiken kaikkiaan pidän tätä näkökantaa hyvin epäkiinnostavana. Ja siitä innostuneisiin kohdistan luokitusta "pikkusieluinen fakki -idiootti". Joka taatusti kertonee ideologisesta ylenkatseesta, joka on poliittisesti korrektimpaa kuin rasismi mutta vähemmän poliittisesti korrektia kuin uskontojen vastaava. No, enpä sentään ole natsi tai fundis. Sen pitäisi lohduttaa, sellaisella ylenkatseellisella tavalla.

Tässä yhteiskunnallisessa tasossa riskaabelien ryhmien tärkeänä apuvälineenä on support group. Tämä on ryhmä, joka ei ole osallistunut varsinaiseen pahantekoon vaan puolustelee tekoja jollain tavalla. Tämänlaisen tukiryhmän ollessa ideologinen voidaan sanoa että ideologia aiheuttaa jotain. Tukiryhmä on hieman eri asia kuin suora aktiivinen toiminta. Asiaa voisi lähestyä hikipedian sosiaalisen rakenteen kautta. Siellähän on ihmisiä, jotka ovat varsinaisia vandaaleja, että niitä jotka ovat vain vandaalismielisiä tai härömielisiä. Jälkimmäiset kaksi eivät itse varsinaisesti vandalisoi, mutta he suhtautuvat vandalismiin ilmiönä suopeasti. He toimivat ikään kuin vandaalejen glorifioinnin välineenä. Näin mukaan tulee ryhmän hyväksyntä, ja on helpompaa olla vandaali.

Näin ollen voidaan nostaa vaikkapa esiin 9/11 -terrori -iskujen päivänä uutisoituja kuvia joissa oli riemuitsevia islaminuskoisia. Tapahtumaa juhlivien piirien löytäminen tarkoittaa sitä että terroristi -iskut eivät olleet satunnaisia. Se ei tarkoita sitä että islaminusko olisi terrorismia. Tai edes että tukiryhmäläiset olisivat potentiaalisia terroristeja. Se tarkoittaa että tukeva piiri johtaa siihen että islamin parissa on terrorismimielistä alakulttuuria, joka takaa sen, että yksittäisiä terroristeja on luultavasti luvassa jatkossakin.

Vastaava tukiryhmäasia liittyi aikaisemmin Ku Klux Klaniin. Se ei ollut mikään järjestelmällinen ideologia, jolla olisi ollut tietty oppi. Se levisi kuitenkin ja sai suosiota. KKK yhdisti valkoiset kristityt etelävaltiolaiset. 1/7 osa koko maasta olikin KKK:n jäseniä. He kaikki eivät poltelleet ristejä mustien takapihoilla. Suurin osa oli väkivaltaisten aktivistien support group.

Tämä lähestymistapa näyttää melko karulta, kun sitä katsotaan uskontokeskustelun kentässä ; Kun Jokelan kouluampuminen tapahtui, syntyi nopeasti, jo saman päivän aikana, uskovaisten esitys jossa syyllinen oli ateismi. Auvisen näkemyksistä kaivettiin kaikki mikä muistutti ateismia ja ennakkoluuloja jotka fundamentalisteilla liittyvät ateisteihin. Ja unohdettiin muut. (Esimerkkejä ei ole vaikea löytää) Siksi ei ollut ihme, että tässä "cherry pickingiin perustuvassa pika -analyysissä" juuri ateismi/darwinismi, ei esimerkiksi koulukiusaaminen tai yhteiskunnan nuorten mielenterveystyön unohtaminen, painoi liipasinta. Ateistit ja uskonnottomat vastustivat tätä rinnastusta. Tämä osoittaa että he eivät olleet kouluammuntamielisiä.

Sen sijaan kun pride -kulkueeseen tehtiin kaasuisku, ilmestyi iso kasa ihmisiä jotka selittivät Pride -kulkue oli provokatiivinen ja isku ymmärrettävä. Itse kulkue oli kuitenkin lainomainen ja kaasuisku on juridisesti ampuma -aserikos. He olivat iskujen support group, koska he pyrkivät sanavalinnoillaan lieventämään iskun pahuutta. Nämä keskustelut nostivat esiin iskussa sen, miten homot olivat pahoja. Tämänlainen ilmiön puolustuslausuntojen esittäminen kertoo siitä että isku tuskin jää ainoaksi. Jatkoa on mahdollisesti odotettavissa ja luvassa. Moni on hengessä mukana, joten toiminta ikään kuin edustaa monien salaisia likaisia pikku toiveita joiden toteuttamiseen heillä ei kuitenkaan riitä pokkaa. Puolustuspuheissa rikoksen uhrista leivottiin syyllistä ; Homojen syyllisyys ja pahuus saatiin esiin silloinkin kun he olivat pahanteon kohteita.
1: Tämä on aivan samanasenteista käytöstä, kuin jos kouluammunnoissa oltaisiin löydetty darwinisti joka olisi selittänyt sitä, miten kiusaaminen johti ansaittuun kostoon, ja kuinka ne ammutut ansaitsivat kuolla. (Tässä voisi jonkun mielestä tietysti olla tiettyä perääkin, eikä esimerkki ole niin kaukaa haettu että rinnastus olisi täysin epäsopiva.) Tämänlaisia ei löytynyt joten on selvää että kouluampumisen suhde darwinismiin on hyvin erilaista.

Esimerkiksi erilaisia individualistisia piirteitä korostavia näkemyksiä vastustetaan usein sitä kautta, että niissä ei komenneta totalitaarisesti jotain asioita. Niinpä ateisti voi olla oikeaoppinen ja murhata. Tästä hypätään liian kärkkäästi siihen että ateisti on potentiaalinen tappaja. Ihminen, olipa ateisti tai uskovainen, on enemmän sisäpiirinsä vedettävissä. Tämäkin lähestymistapa näyttää että ateistejen kiihkomielisiksi tai kouluampujademonisointi ei ole kovinkaan perusteltua. Eli puheet ateistien vaarallisuudesta ovat tältäkin osin varsin liioiteltuja. Syytökset taitavatkin pursuta juuri niistä rasismia muistuttavista aivotoiminnoista.

---

Trilogiassa on tietysti I & II -osat.

Nuorna vitsa.

Uutisoinnissa nousi pikku -uutisena - jopa Suomessa - esiin se, miten 8-10 -vuotiaat lapset tekivät kouluprojektina tutkimuksen, joka julkaistiin Royal Societyn voimalla. Tutkimuksessa oli kysymys siitä, miten kimalaiset havaitsevat muotoja. Merkittävää oli, että kokeissa saatiin uusia tuloksia, ja vaikka koe oli rakenteeltaan yksinkertainen eikä siinä ollut hienostunutta tilastoanalyysiä, se oli kuitenkin julkaisukelpoinen. Toki tämä ei ole ainut tapaus. Emily Rosa julkisti tutkimuksen joka tutki parapsykologien kannattamaa energiavirroilla selitettyä käsilläparantamista. Tutkimuksissa havaittiin että koko ilmiötä ei yksinkertaisesti tapahdu. Kiinnostavaa oli se, että Rosa teki tutkimuksen 9 -vuotiaana.

Molemmissa tapauksissa näkyi myös se, että tieteessä ei olla niin kiinnostuttuja tutkinnoista kuin voisi luulla. Samoin horjahtavat näkemykset siitä että tutkimuksen olisi pakko olla aina kallista. Toki hiukkaskiihdytintutkimukset vaativat kallista välineistöä, mutta tosiasiassa tieteenteko on periaatteessa kuitenkin aivan tavallistenkin ihmisten ulottuvilla.

Uutisoinnissa korostettiin sitä, miten suhteen tieteeseen tulisikin olla tällä tavalla käytännönläheistä sen sijaan että se esitettäisiin jonain kaukana olevana teoreettisena asiana.

Tieteeseen suhtaudutaankin usein pelolla. Asioita pidetään vaikeana. Ja tämän ennakkoasenteen vuoksi siitä tulee sellaista. Omalla kohdallani olen kylvänyt ympäriinsä "summalausekekiusaa". Olen nimittäin havainnut, että vaikka kaikki osaavat laskea yhteen, he hämmentyvät jos summa esitetään tiiviissä muodossa käyttäen apuna kreikkalaista sigma -kirjainta (Σ). Olen maininnut harjoitellun snobi vivahde äänessä että "pääsin käyttämään summalauseita" ja jos toisen ilme näyttää ihailevalta, olen nauranut heille sisäisesti.
1: Olen siis ylenkatseinen, mutta toisella tavalla kuin minun odotetaan olevan. En kylve omassa onnistumisessani, vaan ryven kaikkien epäonnistumisessa. Tässä mielessä olen varsin halpamainen.

Korvaaminen kun ei ole mitenkään vaikeaa, se on yksi pieni temppu.Minua tämä ei tietysti hämmennä, koska olen pelannut "SpurguX" -peliä. Siinä "Σ" kun ovat haalarit. Minua haalarit eivät pelota ja siksi summalausekkeet ovatkin sitä, mitä ne ovat. Eli sitä tuttua yhteenlaskua joka opittiin ekalla luokalla, ja jota ei yleensä edes unohdeta.
1: Toisin kuin simpukan rakenne, joka minulta löytyi 1 -luokan muistiinpanoista piirustuksenani. En muista simpukan rakennetta nykyään yhtä hyvin kuin tuolloin älyni huipulla 7- tai 8 -vuotiaana.

Asia tuotti huvittuneisuutta kun tein opinnäytetyötä, koska muilla opiskelijoilla tuntui olevan haastetta muuntaa sigma kunnioitettavasta vieraasta merkistä SpurguX -haalareihin. Kenties tämä on syy siihen, että vaikka pienet lapset kykenevät tekemään uusia tutkimuksia, monet aikuiset ovat siinä aivan käsittämättömän huonoja.Tai ainakin minä järkytyn usein.

Venyttelyä ennen ääriliikkeitä II : Koivuniemen herra.

Tämä on jatkoa keskustelukenttäaiheeseen, jota alustin aiheella "retoriikka vs. ideologian sisältö". Kun uskonnottomuus ja ateismi liitetään hyvin usein erilaisin negatiivisin kutsumanimin ja ilmaisuin fanatismiin, unohtuu itse asiassa vielä yksi elementti, josta en aiemmin kertonut yhtään. Se on itse asiassa luultavasti se kaikista tärkein asia. Nimittäin, jos aletaan puhumaan erilaisista ääriliikkeistä, on mukana kuitenkin vielä yksi lisäelementti : Ryhmädynamiikka.

Koska tämä on vasta "venyttelyä" en ota esiin aivan äärimmäisiä esimerkkejä. Sen sijaan nostan esiin sellaisia liikkeitä, joiden normaalius rupeaa olemaan jo hieman kyseenalaista. Niissä on ikään kuin oireita, jotka ovat "huolestuttavia". Tämänlaisten havaitsemisen pitäisi alkaa miettimään sitä missä ja mikä on se rajanveto siihen fanaattisuuteen, jota esimerkiksi ateistejen esitetään edustavan.

Camp -henkistä Jeesustelua.

Ryhmädynamiikalla viattomaankin ideologiaan saadaan huolestuttavia sävyjä. Tästä ehkä helpoin tapa on hakea huolestuttavia piirteitä. Tälläiseen voi hakea kimmokkeita "Jesus Camp" -dokumentti vuodelta 2006. Se kuvasi helluntailaista hurmoshenkistä leiriä. Siinä pieniä lapsia kannustetaan uhraamaan elämänsä Jumalan sotureina. Dokumentissa opitaan muun muassa se, että hurmoksellisuus on aitoa uskoa : Jos käy vaan kirkossa rukoilemassa kevyesti ja lähtee pois, on se liian passiivista. Hurmoshenkisyys tarkoittaa sitä että usko vaikuttaa elämään.

Olen itse lapsuudessani ollut parillakin Helluntailaisten leirillä. Ne eivät olleet aivan yhtä rajuja kuin tuossa dokumentissa ollut. Siellä käytiin uimassa ja lueskeltiin Raamattua pari tuntia päivässä ja laulettiin Jeesustelevia lauluja. Kerran leirissä oli iltamenot, jotka olivat huolestuttavampia.

Niissä rukoiltiin erilaisten aiheiden puolesta. Nukkumaan pääsi esirukouksen kautta. Eli oli käytävä edessä kun joku sanoo jonkun tietyn aiheen. Jos ajatteli että asia oli omalla kohdalla merkittävä, oli käytävä esirukouksessa. Useastikin sai käydä. Tämä edessäkäyminen oli tehty avoimesti, joten kyseessä oli ikään kuin rippi, jossa papilla ei ole rippisalaisuutta. Tämänlainen vaatii ryhmälle alistumista ja on yllättävän raskasta mielelle.

Leirillä oli aika paljon lapsia. Siellä myös saatiin silloin tällöin Pyhää Henkeä. Tämä oli arvostettu tapahtuma, jota ei tapahtunut kaikille. Siihen ei voinut käskeä. Mutta jos se tapahtui, sitä arvostettiin. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että joku makaa ja pyörii lattialla ja huutaa "jeesusjeesusjeesus". Tai muuta ihmeellistä örveltämistä. Helluntailaisten lastenlehdissäkin tälläisen tapahtuman mahdollisuudesta kerrottiin, niiden "Enkeli nostaa rekan eikä lapsi jäänytkään auton alle" -ihmekertomusten vieressä. Muistutettiin että vaikka tilanne voi näyttää pelottavalta, kyseessä on positiivinen asia. Silti kun muistelen kieriskelijöitä, uskaltaisin sanoa että looks like psychosis to me. Lapsena olin tietysti kohteliaampi.

Vastaavanlainen hulluutta kunnioittava ja sellaiseen kannustava on toki nykyäänkin. Kun viimeksi kävin juttelemassa karismaattisen piirin kanssa, kohtasin henkilön, joka kertoi miten usko oli vaikuttanut hänen omaan elämäänsä. Hän kertoi olleensa vasta melko vähän aikaa uskossa. Hän oli yrittänyt hirttää itseään, kun hän oli nähnyt Jeesuksen. Näin hän luopui narkomaanielämästään. Ja parani hepatiitistaan. Toki hepatiitti voi parantua itsestäänkin, mutta hirttäytymisestä ei näkynyt arpeakaan. Jutussa rupesi olemaan liian monta ihmettä ja outoutta jotta se olisi minulle uskottavaa ; Tuntuu että mitä järjettömämpiä elämäntarinoita kerrotaan, sitä enemmän ne pitäisi uskoa ilman todisteita. Luultavasti tarinat värittyvät matkalla, kokemukset kasvavat. Osa valehdellaan ja osaan rakennetaan valemuistoja.

Itse asiassa armolahjapelistä tuleekin valtakamppailun väline. Jos minä olisin lapsena halunnut statusta, olisin kieriskellyt lattialla. Ei kukaan olisi voinut erottaa "aitoa psykoosia" näytellystä kieriskelystä. En itse asiassa tiedä olivatko ne näkemäni kieriskelytkään muuta kuin tämänlaista. Arvostuksen saa kuin tarjottimella ja tarina tapahtumasta muuttuu muillekin ikään kuin uskon todisteeksi. Henkilö joka kieriskelee on tietysti spesiaali, koska Jumala pitää hänestä.

Myös uudelleensyntymisen käsite on tärkeä : Siinä vanhasta persoonasta luovutaan ja uusi otetaan tilalle. Tämä tarkoittaa sitä, että kukin voi aloittaa sellaisena kuin on, mutta ei kelpaa sellaisena alun jälkeen. Tämänlainen anti-individualistinen ryhmädynamiikka on merkkinä huolestuttava.

Omien kokemuksieni pohjalta tiedän, että helluntailaisten rekrytointijuttelut ovat varsin kevyttä tavaraa. Sisään pääsee melko helposti, mutta moni asia kaunistellaan. Saapuvia kohdellaan silkkihansikkain vaatimukset ja odotukset tulevat samalla kun ovesta astuu sisemmälle.

Opin perässä kipittävät ovikellonsoittajat.

Toki ekstreemiä ryhmäpainetta saadaan toistakin kautta. Jehovan Todistajia seuratessa eräs erikoisin ominaispiirre on sen parissa tapahtuvat oppimuutokset. Siinä, missä Helluntailaisilla on tiukat ja tietyt mielipiteet jotka eivät vaihdu, Jehovan Todistajilla on asioita joissa tapahtuu jatkuvia päivityksiä. Opin sisällä tätä kutsutaan valon kirkastumiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että tieto täsmentyy. Näin he voivat pitää kiinni muuttumattomasta ehdottomasta totuudesta vaikka heidän näkemyksensä muuttuvatkin koko ajan.
Yksi syy muutoksiin on se, että he tekevät ennustuksia. Sen sanomaan on liitetty maailmanlopun ennusteita. Kun ennusteet ovat epäonnistuneet, ovat he tehneet aivan kuten kaikki uskomukset jotka epäonnistuvat näissä. He antavat uuden ajankohdan. Onkin kenties yllättävää, että melko usein uskonnot jotka epäonnistuvat maailmanlopun ennustuksissaan eivät romahda. Pelastus voi jopa vahvistaa jäävien uskoa.

Monet tunnuspiirteiset uskonnäkemykset ovat myös varsin pysyviä. Esimerkiksi joululahjojen antamattomuus liitetään Jehovan Todistajiin varsin tiiviisti. Kuitenkin Jehovan Todistajat antoivat joululahjoja toimintansa alkuaikoina. Tämä oppimuutos on kuitenkin ollut sen jälkeen varsin pysyvä.

Jehovan Todistajilla tapahtuu kuitenkin hyvin paljon aivan erilaista oppimuutosta. Esimerkiksi rokotukset kiellettiin ja sallittiin mukavasti vuorovuosina 1921-1926, Ensin se kiellettiin 1921, sallittiin 1922, kiellettiin 1923... Lopulta pysyväksi jäi vuoden 1926 säädös, joka parillisen vuosiluvun mukaisesti salli rokotukset. Jehovan Todistajat tekivät vastaavan alumiinikattiloilla. Alumiiniin suhtautuminen alkoi 1925 ja jatkuivat. Alumiinikannanotot säilyivät mukana järjestön toiminnassa 1950 -luvulle asti. Alumiinikattiloihin liittyvä kirjoittelu sai valtavan määrän kirjoittelua.

Tuoreemmin keskustelun alla on ollut esimerkiksi verensiirron kieltämisen suhde elinsiirtoihin.

Näillä oppimuutoksilla on tärkeä sosiaalisen liiman suhde. Ne rakentavat opista sellaisen, että jäsen pakkoaktivoidaan. Parissa vuodessa on tullut uusia sääntöjä ja vanhoja on mennyt pois. Tätä kautta passiiviseksi jäänyt Jehovan Todistaja ikään kuin ajautuu selvästi epätodistajaksi. Hän "ei osaa asioita". Hän ei enää tiedä mitä on olla Jehovan Todistaja. Hänestä tulee harhaoppinen. Näin "Kysy-vastaa" -palsta jokaisessa Vartiotornissa onkin tärkeä osa sitä sosiaalista liimaamista, jolla yksilö sidotaan järjestöön ja pakotetaan päivittämään tietojaan asiasta. Kysymys on ryhmäpaineesta.

Asiaa ei auta se, että Jehovan Todistajat eivät suhtaudu "kovin normaalisti" eronneisiin. Siinä missä vaikka minun kirkosta eroaminen on vain asia. Jehovan Todistajilla "luopioiden" kanssa täytyy olla hyvin harkitsevainen. Päätös on sydämen asia, mutta käytännön tasolla kaikki tietävät että luopioiden kanssa tapahtunut sosiaalinen aktiviteetti on epäilyttävää. Ajan voisi käyttää hedelmällisemmin ovikelloa soittelemalla.

Ideologian sisältö onkin ryhmän äärimmäisyyden kannalta irrelevantti. Keskeisempää onkin se, minkälaisia asioita ideologialla tehdään. Pysyvällä opillakin voidaan rakentaa vallankäyttövälineistöksi jolla kannattajat vapaaehtoisesti orjuuttavat itsensä. Muuttuva oppi pakottaa päivittämään kantojaan koko ajan, jolloin voidaan koko ajan seurata kuka yrittää. Koska olen käynyt Jehovan Todistajien "seitsemän askelta" varsin pitkälle - olen itse asiassa käynyt koulutuksen "kastetta vaille", kynnyskysymyksenä oli evoluutioteoria - tiedän että Jehovan Todistajien tilaisuudet ovat avoimesti sellaisia, että kaikki hymyilevät koko ajan. Tulokkaita kohdellaan silkkihansikkain aivan kuten jäseniäkin. Koska kaikilla on koko ajan rooli päällä.

Jehovan Todistajissa huolestuttavaa on myös maailmanlopun odotus. Se kun kannustaa vahvasti panostamaan ideologiaan elämän sijasta.

Koivuniemen herraa pieksämäille.

Suomalaisesta lahkotoiminnasta saa hyvää alustusta lukaisemalla "Helsingin Sanomien" joulukuun kuukausiliitteen vuodelta 2010. Siinä käsiteltiin Tapani Koivuniemen "maanantaipiiriä" / "maitobaaria". Se alkoi teekkareiden Raamattupiirinä, josta kehittyi uskonlahko. Sen parissa oli karismaattisia piirteitä, eli kielillä puhuttiin ja profetioitiin. Koivuniemen mukaan nämä olivat kaikkien tavoitettavissa. Opit eivät olleet harvinalslaatuisen tiukkoja tai erityisen ekstreemejä. Helsingin Sanomien juttu tuo varsin vakavahenkisen ja huolestuttavan kuvan ryhmästä.

Ideologia ei korostanut mitään vauvojen syöntiä. Sen parissa ei murhattu tai tehty rikoksia. Sen parissa oleva parrankasvatuspakko ei ole ideologisesti mitenkään erityisen kova vaatimus. Eikä kannustus laihduttamiseen. Ekstreemiksi rynmän teki ryhmäpaine. Ideologisen sisällön sijasta huolestuttavaa oli ryhmän sisäinen rakenne, jossa oli valvontaa ja vaatimuksia ; Esimerkiksi jäsenten painoa ja laihdutusta vaadittiin kovasti. Paino oli hyvä mittari, jolla voitiin mitata jäsenten sitoutumista. Ryhmästä tuli piilotteleva, ulkopuolisille ei vuodettu tietoja. Tapahtumista ei saanut kertoa. Ryhmä oli autoritaarinen ja sisäänpäinlämpiävä.

"Helsingin Sanomien" kuukausiliitteeseen oltiin pyydetty Hannu Lauerman kommentti. Hän ei ollut ihmeissään. Tämänlainen toiminta on hyvinkin tavallista pienissä uskonpiireissä. Ihmetystä ei herättänyt myöskään se, että "maitobaari" piti sisällään hyvin korkeasti koulutettuja ihmisiä : Yhden alan asiantuntijuus ei tarkoita sitä että ihminen toimisi järkevästi kaikilla elämän osa -alueilla. Koulutus ei tätä kautta suojaa kulttiutumiselta. Maitobaarin luonne oli "juuri sellaista josta äiti varoitti".

Huolestuttavin piirrä tässä kohden olikin salailu ja sosiaalinen rakenne, jossa apostasiaan suhtaudutaan äärimmäisen kovasti ; Eli järjestöstä eronneisiin kohdistetaan keskustelemattomuutta kaikella tavalla. Samoin huolestuttava oli ryhmän sisäinen rakkauspommitus.

Näin ollen uskallan jatkaa.

Näin ollen esimerkiksi ateismin kohdalla ateismia syytetään usein "militantiksi ateismiksi". Se ampuu melkoisen kovasti yli, koska uusateismi ei liikkeen luonteen puolesta täytä mitään vaarallisten liikkeiden sosiodynamiikkaa. Tämä aihe on helppo unohtaa uskovaisten puolelta, koska se korostaa sitä, miten lahkomainen toiminta on nimenomaan uskontojen parissa yleistä. Uusateismi on vain julkisuudessa näkyvää, aktiivisesti mainostavaa ja suosittua. Jopa muodikasta. Esimerkiksi maitobaari taas ei ollut koskaan mitään tämänlaista. Eikä varsinkaan kultiksi kehittymisensä jälkeen.

Fundamentalistinen ateismi ei myöskään toimi. Sillä ateistit eivät täytä fundamentalististen liikkeiden "huolestuttavia piirteitä" läheskään siinä määrin kuin ne fundamentalistit joihin tässä yritetään rinnastaa.

Se, miksi ateisteja syytetään fundamentalisteiksi on se, että he ovat avoimia, individualistisia ja äänekkäitä. He ajavat yhteiskunnallisen asemaansa normalisointia. Heitä halutaan hiljentää. Ateistit ovat kokeilleet hiljentymistä, uskonnottomat ovat olleet näkyvyyteensä nähden yliedustettuja. ;Mutta se ei selvästi toiminut. Äänekkyys on uusi asia ja tästä ei pidetä. Kuitenkin ateismilta puuttuvat ääriliikkeille tutut ruhmäpaineen muodot.

Aiheen ja sisällön lisäksi on siis olemassa vakavampi ja suurempi ero, joka tekee rinnastamisen suorastaan harhaanjohtavaksi. Ateisteja syytetään fanaattisiksi, vaikka se ei ole samanlainen edes "huolestuttavia joskaan ei vaarallisien" oppejen kanssa. Se kun on niihinkin rinnastettuna "liian kesy". On jännittävää, miten tämä ilmiselvä asia tuppaa uskovaisilta unohtumaan. Etenkin niiltä fundamentalisteilta, joille fundamentalismin pitäisi olla omasta elämästä tuttua.

PSIkologiaa

Bogen ja Woodward ovat edustaneet näkemystä, jonka mukaan yksittäisen koesarjan tuloksella ei ole kovin suurta osaa. He korostavat tässä kriittisyyttä : Voi olla että tutkija huijaa, tai että koesarjassa on tapahtunut jokin viaton virhe, jossa jokin elementti häiritsee. Yksittäinen koetulos voi tätä kautta antaa vääriä tuloksia aivan viattomastikin. Tämä painottaa toistettavuutta. On tärkeää kokeilla ja ennen kaikkea kokeilla varioiden. Eli koesarjaan tehdään pieniä muutoksia, ja tätä kautta saadaan parempi kokonaiskuva.

Heidän periaatteensa nousivat mieleen kun kulutin aikaani lueskelemalla. Research Digest mainitsi varsin dramaattisesta koetuloksesta. Se on julkaistu hyvässä tiedejulkaisussa. Ja se on tuore. Ja sen koeasetelma on varsin järkevä ja selkeä.

Koejärjestelyissä oli kuvasarja, jossa oli aiheena esitietoinen havaitseminen. Kokeessa oli kuvia, joihin liitettiin positiivisia ja negatiivisia sanoja. Kokeissa huomattiin yllättäen, että tuloksiin vaikutti seuraava kuva, se jota opiskelijat eivät olleet vielä nähneet: "Students were quicker, by an average of 16.5ms, to categorise negative pictures as negative when they were followed by a negative subliminal word (e.g. 'threatening'), almost as if that word were acting as a prime working backwards in time." Tehot olivat hyvin pieniä, mutta olemassa. Tutkimuksessa käytetyt kuvat oli satunnaistettu monella eri tavalla.

Se, mitä tämä tarkoittaa löytyy mukavasti tutkimuksesta tehdystä bloggauksesta Retroactive PSI. "The study shows that "priming" (subliminally showing a word or concept) affects people even if they are primed after being tested." Hänestä se on esimerkki kvanttimystiikasta.

Oli sinällään mielenkiintoista miten "Research Digest" liitti parapsykologisen ennaltanäkemisen kyvyn olemassaolon evoluutioon. Se olisi taatusti hyödyllinen ominaisuus : Sillä voidaan välttää vaaroja. Ilmiötä ei perusteltu myöskään millään erikoisilla värähtelyillä, vaan mahdollisuuksia haettiin kvanttifysiikan tunnetuista erikoisuuksista. Niissä on ongelmana vain se, että ne ovat tässä tapauksessa "enemmän tarinoita". Kvanttifysiikkaa ei ole kokeessa sellaisenaan sidottu ilmiöön, vaan liimataan siihen ikään kuin "voi olla" -vaihtoehtona. Näin ollen ivallinen rinnastus kvanttimystikoihin on jopa hieman perusteltuakin : On kyseenalaista ovatko nämä selitykset yhtään parempia kuin parapsykologien tavallisesti käyttämät taikavärähtelyt.

Kokeen tutkija onkin tosin itse maininnut siitä, että on absurdia odottaa että hän selittäisi koetuloksensa. Koe on tehty ja koeasetelma on kerrottu, samoin lopputulokset. Mielestäni hän on tässä kohden oikeassa. Teoria, koetulokset ja selittäminen ovat toki syvästi suhteessa toisiinsa, mutta tässä kohden tilanne on ymmärrettävä. On koetilanne, joka antaa outoja tuloksia. Oudon tuloksen saa julkaista, jos se on saatu. Se ei vaadi sitä että olisi samantien selitys sille, miten asia toimii. Tämä tosin tekee sen ratkaisun, jossa "kvanttiasioita liitetään juttuun", "hieman halvaksi tempuksi".

Tilastollisesti ajatellen tilanne on verrattavissa siihen että jos heitetään kolikkoa 1000 kertaa, on 53% kolikoista kruunaa ja 47 klaavaa. Kyseessä olisi tuskin mikään ihme, eikä kolikkoa vielä tällä todettaisi painotetuksi. Mutta todennäköisyys tälläiselle on itse asiassa yllättävän pieni ; Tämänlaatuinen tulos on kuitenkin yllättävän epätodennäköinen, ja sen taakse on järkevämpää olettaa jokin syy, kuten laki tai systemaattinen virhe.

Koe synnytti tietysti mielenkiintoa - ja nopeasti. Research Digestkin linkkaa useisiin tapauksiin jossa koetta on yritetty toistaa. Niissä on henkenä se, että Sama koeasetelma ei kuitenkaan tuottanut samoja tuloksia. Mutta toisaalta onnistunut toisintokin saatiin.

Suhtautuminen asiaan olikin hyvin ymmärrettävä: Tulos oli mielenkiintoinen. Se ei vielä itsessään riitä ennaltanäkemiskyvyn todisteeksi, mutta sen koeasetelma on järkevä ja se tarjoaa jatkotutkimuksiin tilaa; Koetta voidaan toistaa ja varioida helposti, joten sen ympärille saadaan "minitutkimusohjelma". Tämänlainen toiminta tarkentaa tietoa, ja tätä kautta ennaltanäkeminenkin voisi periaatteessa saada vahvistusta. Tai sitten paljastua että koejärjestelmässä on jokin systemaattista virhettä tuottava asia, jota ei ole osattu tajuta. Tälläiseksi on ehdotettu esimerkiksi teknologisia syitä : "difference of 16.5ms is the equivalent of 1 refresh rate of a CRT monitor set at 60Hz." Tämä voisi selittää esimerkiksi sitä, miten internetin välityksellä tehty koe ei antanut samanlaista tulosta.

Kuitenkin parapsykologian kannattajat ovat jostain syystä olleet aina toistettavuutta vastaan. He pitävät näistä yksittäisistä kokeista, ja pitävät niiden antamia tuloksia riittävinä. Heille riittävät anomaliat, poikkeukset ja yksittäistapaukset. Koska he tietävät lopputuloksen jo ennen testiä, on testaaminen tietysti hieman turhaa.

Venyttelyä ennen ääriliikkeitä I : Sävy ja sisältö.

Ihmiset sekoittavat usein itsepuolustuslajin harrastamisen väkivaltaan. Syynä on tietysti se, että itsepuolustuksen harjoittelussa lyödään ja heitellään ja tehdään muutoinkin asioita. Ulkoisesti mukana on toki samantapaisia piirteitä - onhan salin kaverillisessa treenausympäristössä asioita joita voi soveltaa vihollisiin sodassa tai kadulla. Mutta asenteellisesti itsepuolustuslajien harjoittelu ja vaikkapa katutappelu ovat varsin kaukana toisistaan. Asia on ehkä voimakkaimmillaan miekkailun kohdalla. Moni kokee että sen täytyy olla vaarallinen harrastus. Miekka on toki varteenotettava ja tappava ase. Mutta harjoittelussa tämä potentiaali ei aktualisoidu. Itse asiassa tämä välineen vaarallisuus ei ajakaan tappofrenzyyn vaan päin vastoin kehottaa harjoittelussa keskittymiseen ja varovaisuuteen ja turvallisuuspiirteiden korostumiseen. Ihan sen takia että olisi ne harjoitukset ensikin viikolla ja toisenkin kerran.

Hieman vastaava sekaannus eri piirteissä koskee myös uskonto/uskonnottomuuskeskustelua. Tässä ateisteja vastaan tulee tavallisesti ns. "kohteliaisuusvaateita". Ateismia syytetään aggressiiviseksi. "Militant atheist" on kliseinen sanapari, jota ei ole vaikeaa löytää. Ilman googlen tuomaa puolimaagiselta tuntuvaa apua tuo sanapari tulee vastaan hyvin usein. Usein sana liitetään jopa kaltaiseeni agnostikkoon.

Tästä päästäänkin suoraan siihen, miten "militantti ateismi" ja "kohtelias ateismi" esiintyvät. Keskustelukenttä on sinänsä vääristynyt. Usein mikä tahansa ateismi saa helposti leiman "loukkaava ja ilkeä". Ja agnostikkoja varten on varattu leimallinen nimi jota esimerkiksi Pauli Ojala käyttää ; "kohtelias ateismi". Agnostikot liitetään muutenkin aika usein suoraan ateisteihin. Itse olen toki korostetun uskonnoton, joten tämä ei ole niin suuri virhe kuin monien muiden agnostikkojen kohdalla.

Keskustelu voidaan jakaa tavoitteisiin. Usein ajatellaan että uskonnottomilla olisi jokin tietty tavoite. Kuitenkin uskonnottomuudessa on hyvinkin erilaisia maaleja. Osa haluaa lopettaa koko uskonnon. Osa haluaa lopettaa yliluonnolliseen liittyvän taikauskon ja iskee tätä kautta tieteen kannatukseen ja taikauskoisten uskonnon ilmenemisten kuten rukousparannusten kimppuun. Osa haluaa että uskonto ei ohjaisi politiikkaa tai että uskonto ei omisi itselleen monopoliasemaa moraalikeskustelussa. Osa haluaa vain olla rauhassa. Osa haluaa kuulua ateistiseen yhteisöön sen takia että se on yhteisö. Ja osaa ei oikeasti vain jaksa kiinnostaa yhtään enempää. Tavoitteet ovat siksi hyvinkin erilaisia.

Monisyisyys tarkoittaa sitä että on luultavasti löydettävissä "tosi kovia vaateita". Näkemykset voivat olla ekstreemejä. Tälläistä ateismia voisi kutsua militantiksi tai ääriliikkeeksi. Kuitenkin kysymys on harvemmin tästä. Monisyisyys - ja se, että ateistit ovat itse asiassa yleensä ottaen ajamassa melko mietoja asioita, on keskustelu jossain muussa.

Ateismin militantiksi kutsumisessa ei olekaan kysymys fanaattisuuskeskustelusta "perinteiseen tapaan". Ei siis katsota ajaako ateismi jotain todella destruktiivista, kovaa ja murhaavaa yhteiskuntaan.

Sen sijaan uskonnottomissa kritisoidaan keskustelun sävyä eikä sen sisältöä. Kysymys on tavallaan retoriikasta eikä asiasta. Ei puhuta asiasta, vaan siitä minkälaisia sanavalintoja siinä käytetään.

Sävystä keskustelu on tietysti tehnyt keskustelusta kummallista. Sillä se liitetään ikään kuin itse liikkeen ekstreemiyteen. Tosiasiassa agnostikot voivat olla hyvin vihaisia. Ja toisaalta kulttien johtajat ovat yleensä poikkeuksetta kyenneet ystävälliseltä vaikuttavaan kommunikaatioon ; Kulttien johtajat puhuvat yleensä siloiteltua kieltä. Minä olen agnostikko, joka on uskontoja kohtaan lievä suhtautumistapa. Minun sävyni on kuitenkin melko aggressiivinen. Olisi hyvä huomata että strategia ja tavoitteet ovat eri asioita ; Kenties ystävällinen sävy ja ilkeä sävy johtuvat enemmän keskustelijoiden persoonista kuin itse liikkeestä.

Tämä herättää sinänsä vaikeita kysymyksiä. Koska tämä tarkoittaa sitä että uskonnottomille syötetään jokin strategia. Jos jokin on huono retorinen sävy, on vaatimus ikään kuin toisenlaisen strategian käytölle. Siksi ei olekaan ihme, että ateistinen yhteisö käyttää sanaparia "Concern troll" huolestuneesta kristitystä joka neuvoo ateistejen strategioita. Sanoma on kliseiseesti vetoaminen "kunnioita ja vaikene" -teemalla. Sisältönä on se, että "muu johtaa uskovaisten vihaan ja tämä ei aja ateistien asemaa." Tässä kohden ytimeen astuu se, miksi meidän täytyisi välittää jostakusta joka ei jaa tavoitteita ja jota ei kiinnosta uskonnottomien asioiden menestyminen. Tai pahempaa : Joka pitäisi sitä jopa ikävänä asiana. concern troll saakin siksi aina huvittuneen ja ärsyyntyneen kohtelun. Ja ansiosta.

Toisaalta sävyyn liittyy ärsyyntyminen. Tämä taas on monisyinen assia:
1: Se liittyy myös siihen miten lujasti asiasta provosoidutaan, jolloin päämäärä provosoi. Esimerkiksi kun Islaminuskoiset loukkaantuivat Muhammad -pilakuvista niin että piirtäjästä pitää julistaa "DOA -tyylinen" tapporaha aina silloin tällöin, on miltei selvää että sarjakuva oli provokatiivinen. Tämä sarjakuvan provokatiivisuus taas ei johdu niinkään sarjakuvasta vaan lukijasta: Islamilaisten suuttumus johtuu siitä, että islaminuskon osat ovat monilta osin hyvin pikkumaisia ja pikkusieluisia tässä kohden. Joten sarjakuvista provosoituminen kertoo siitä että islamiin liittyy vakavia ongelmia muun muassa väkivaltaisuuden oikeuttamisten kohdalla. Vastaava näkyy tietysti siinä miten suomessa fundamentalistit ja konservatiivit reagoivat homojen prideä vastaan tehdyssä kaasutusiskussa. He muistuttivat että itse kulkue, laillinen mielenosoitukseen tai juhlakulkueeseen sidottu tapahtuma, oli provokaatio joka teki laittoman ampuma -aserikokseksi luokiteltavan kaasuiskun ymmärrettäväksi ja kenties jopa hieman hyväksyttäväksikin.
___1.1: Toki provosoituminenkin voi olla joskus paikallaan, mutta tällöi keskustelu siirtyykin tavoitetasolta sävytasolle. On eri asia provosoitua ja tehdä verbaaliset vastaiskut kuin tehdä väkivaltaan tai sen uhkaan perustuva isku vihassa.
2: Ja toisaalta sävytasolla tapahtuva loukkaaminen voi johtaa provosoitumuseen jolloin kyseessä on keskustelun sävyyn liittyvä provosoituminen. Tähän liittyy se, että vastustamisessa olevat sävyt kimmahtavat helposti takaisin. Fundamentalistien tekstin alaiseksi joutunut loukkaantuu helposti. Ja tämän jälkeen luonnollinen suuttumisreaktio ikään kuin vahvistaa ennalta saatua näkemystä. Jos ateisteja pitää vihaisena ja moraalittomana ja menee heille tämän kertomaan, he voivat loukkaantua ja tämä loukkaantuminen taas tulkitaan fundamentalistin silmissä siten että hänen väitteensä onkin tosi koska ateisti loukkaantui.

Tosin retoriikassakin on siis itse asiassa kaksi tasoa. On strategiataso jossa tyyli harkitaan ja sillä tavoitetaan tiettyä lopputulosta ja persoonataso, jossa sävy johtuu omasta persoonasta tavoitteen sijasta. En keskity tähän tässä kovin paljoa. Osittain siksi että nämä ovat toisistaan erottamattomia. Esimerkiksi PZ Myers on tunnettu räväkästä kielenkäytöstä ja tämä voi johtua joko siitä että hän ajattelee ravistelevansa tällä keinoin taikauskoja ja tabuja vahvemmin. Tai sitten hän on vain karkea suustaan.

Tämä tuo mukanaan kaksi ongelmaa:
1: Henkilökohtainen tyyli ja siihen vetoaminen on itse asiassa pohjimmiltaan ad hominem -strategia, jossa jonkun esittäjän habitus ratkaisee asian, eikä hänen argumenttiensa sisältö. Näin ollen miellyttävää kieltä käyttävät persoonat saavat yliotetta ja kovempaan ja suorempaan kielenkäyttöön tottuneet rajataan ulos. Tätä kautta keskustelukenttä muuttuu sliipatummaksi, mutta sisältö menettää merkitystään.
2: Toisaalta suuttuminen kertoo myös henkilökohtaisesta sitoumuksesta asiaan ; Vihan tunne tarkoittaa aina myös sitä että asialla on merkitystä henkilölle. Tätä kautta se, että vihaiset sävyt kielletään on itse asiassa hieman sama asia kuin se, että vaiennetaan ne jotka ovat ahdistuneita tai peloissaan joistain asioista. Äksyjen sävyjen vuoksi kieltäminen on siis itse asiassa hieman sama, kuin jos kieltäisi niiden osallistumisen joiden emotionaalinen tarve asian käsittelyyn on kovin.

Kaiken kaikkiaan ateistien militanteiksi kutsuminen ei tunnu kovin riittävältä. Se näyttää enemmän ad hominem -pilkkastrategialta jolla keskustelua siirretään asiasta henkilöihin. Lisäksi on hyvä huomata, että vaikka uskovaiset saattavat käyttää tyylitasolla kaunista kieltä ilman kiroilua, he tekevät vakavia asiatason syytöksiä. Ateistit esitetään tavallisesti moraalittomina, nihilisteinä ja muutenkin yhteiskunnallisesti vaarallisina kammotuksina. Tälläisellä asenteella vihaisuuden ennustaminen on itseääntoteuttava ennustus. Minä olen metsä, joka huutaa siten miten sinne huudetaan. Ja pirun ylpeä tästä!

Sanoista mittaa

Salausten purkamisessa frekvenssianalyysi on tehokas työkalu. Syynä on se, että kielissä kirjaimet eivät ole yhtä yleisiä. Ja toisten kirjainten jälkeen ei ole aivan mitä tahansa kirjaimia. Toisin sanoen kielessä kirjaimet eivät ole toisistaan riippumattomia. Näin tekstiin syntyy redundanssia, joka eroaa satunnaisuudesta. Näihin tarttumalla analyysissä voidaan päästä eteenpäin. Jokaisella kielellä on hieman omanlaisensa kirjainyleisyys, joten frekvenssianalyysi voi ilman muuta taustainformaatiota kertoa jopa sen, mitä kieltä jokin salakielinen viesti on.

Viestin sisältöä voidaan tarkastella tietysti myös hajeen, entropian, kautta. Shannonin informaatioteoriassa tällä onkin suuri merkitys: Hän esittää että mitä suurempi entropia viestissä on, sitä satunnaisempi se on. Ja sitä enemmän se sisältää järjestystä. Tämä järjestys taas on informaatiota. Frekvenssianalyysi perustuu tietoon kielestä ; Kielellä on havaittu olevan tiettyjä lainomaisuuksia. Kielessä on järjestystä.

Salakielisen viestin purkamisessa "ilman avainta" tämä järjestys on kiinnostava löytää, koska se auttaa viestin purkamisessa.

Esimerkiksi suomen kielessä Q on sanoissa hyvin harvinainen kirjain. A on melko yleinen. Tästä saanee hyvän esimerkin siitä, mitä kävi kun pistin frekvenssianalyysin parista arpomastani bloggauksistani:

Toinen esimerkki on otettu tekemällä sama isommasta otoksesta. Tässä erottelin isot ja pienet alkukirjaimet. Ja koska isot kirjaimet näyttivät vaakaviivalla, tein kolmannen käyrän, jossa isojen ja pienten kirjainten erot on tasattu: Isot kirjaimet saivat painokertoimen, jonka kautta isojen ja pienten kirjainten keskiarvo pysyy samana. Näin sain aikaan näkyvän piikin, joka voi olla mielenkiintoinen. Näin ollen keltaisessa käyrässä on "isojen kirjainten määrä on yliedustunut" tunnetulla tavalla. Mutta samalla kirjainten esiintyvyysyleisyys tulee selvemmin esiin:Tämänkaltainen empiirinen tieto siitä, että eri merkit ovat tavallisempia auttaa viestien purkamisessa. Voidaan nimittäin arvata että viestissäkin luultavasti on yleisemmin jotain merkkiä kuin jotain toista.

Tätä voidaan kiertää monilla tavoilla salausjärjestelmissä. Itse asiassa hyvät salausmenetelmät pyrkivät tähän. Yksinkertaisia keinoja asiaan tunnetaan useitakin. Esimerkiksi kuuluisa mutta selvittämättä jäänyt sarjamurhaaja "ZODIAC -killer" käytti salaamisessaan menetelmää joka vaikeutti frekvenssianalyysiä ; Yleisille kirjaimille oli useampia symboleja joita käytettiin kirjaimen yhteydessä satunnaisesti. Näin yleinen merkki en antanut itseään ilmi. Viesti selvisikin "osittain arvaamalla" : Koodin purkanut ajatteli että sarjamurhaaja kirjoittaisi viesteihinsä usein lyhyehkön englannin kielen sanan "kill". Tämä viestin sisällön epäsatunnaisuus auttoi asiassa eteenpäin.

Tämä melko yksinkertainen esimerkki kertookin laajemmasta ilmiöstä : Tehokkaissa salausjärjestelmissäkin lopputuloksena on hajeen kasvua. Viestissä ei ole mitään arvattavaa säännönmukaisuutta joka tarjoaisi jonkun kikan johon koodinpurkaja voisi tarttua. Tämä on sinällään mielenkiintoinen yhteys, koska myös pakkausjärjestemissä syntyy suuri haje ; Syynä on se, että satunnaisuus tuottaa helposti sellaista jossa on "paljon rakennetta". Kun muistamme Shannonia, tämä voi tuntua ihmeelliseltä ; Satunnaisuushan kertoi juurikin informaation ja säännönmukaisuuksien puutteesta. Kuitenkin salaviestissä tuntuu olevan "merkitys".
1: Arkiajattelu ajaa tässä kohden siis harhaan. Sillä, mielenkiintoista kyllä, frekvenssianalyysi, jonka avulla saadaan kaivettua esiin vaikkapa salakielisenviestin merkitys, ei itse asiassa käsittele lainkaan merkitystä. Sen sijaan siinä katsotaan kielen rakennetta joka on induktiivisten tutkimusten avulla liitetty kieleen. Tämä ei ole sinällään yllättävää, koska merkitys on pohjimmiltaan mielivaltainen sopimus. Eri kielissä sama asia sisältää erilaisia viittauksia. "cat" ja "kissa" viittaavat samaan kohteeseen. Periaatteessa joku voisi aloittaa uuden kielen jossa merkkiyhdistelmä "koira" merkitsisi samaa kuin sana "kissa" suomen kielessä.
2: On hyvä muistaa että me kaikki myös pakkaamme esimerkiksi zippaamalla vaikkapa pelejä tai sähköpostiviestejä. Pakkaaminen johtaa viestin entropiatason nousuun, säännönmukaisuushan lisäsi entropiaa. Näin saadaan syntymään mielenkiintoinen viittaus algoritmiseen kompleksisuuteen.

Tässä kohden mukaan voidaan ottaa myös Zipfin laki. Sekin on hieman frekvenssianalyysin kaltainen. Siinä jos jonkin merkkijonon sisältö otetaan käsittelyyn, ja esiintymien todennäköisyys laitetaan Zipfin kaavioon, on satunnainen tulos vaakasuora; Toisin sanoen yksittäiset merkit tai vaikkapa merkkiyhdistelmät ovat kaikki suunnilleen yhtä yleisiä. Sen sijaan kielissä syntyy jonkinlainen laskeva käyrä, joka näyttää että merkit eivät ole satunnaisia. Tämän huomaa vaikkapa tekemällä yleisyyspainotuksen aineistolle, josta tein aikaisemmin frekvenssianalyysin:Kuten blogauksissani, on kielissä yleisemminkin tämäntapainen yleisyysjärjestys. Tälläisen jakauman löytyminen vihjaa siis siitä, että niissä voisi ajatella olevan informaatiota, joka voi olla vaikkapa viesti.

Tämä on empiirinen havainto kielistä. Sen keksi ensin Harvardin kielitieteilijä George Kingsley Zipf. Idea tiivistyy seuraavaan kaavaan : jos kielessä on jokin n:nneksi käytetyin sana, merkki tai jonkin muun mitattava yksikkö kuten vaikkapa äänne, on niillä erikoinen käyttötiheys. Zipfin mukaan luonnollisessa kielessä on käänteisesti verrannollinen lukuun n. Zipfin laki on empiirinen tulos, eikä teoreettinen malli. Se ei itse asiassa sano että kielessä olisi pakko olla tämänlainen rakenne.
1: Kielitieteellinen tutkimus vuodelta 2005 nimeltään "True reason for Zipf's law in language" esitti huomion, että yleisimmin analysoidut kielet, kuten englanti, ranska ja muut kielet noudattivat Zipfin jakaumaa. Sen sijaan huomattiin että kiinan kieli onkin tässä kohden poikkeus ; Kiinan kieli lakkasi noudattamasta Zipfin jakaumaa Qin -dynastian jälkeen. Syyksi tutkimus esitti sen, että uusien kiinan sanamerkkien luominen ja merkistön satunnainen muuttuminen on hitaampaa. Näin ollen kielen satunnaismuutokset johtaisivat Zipfin lain syntymiseen.
___1.1: Tämä onkin hyvin mielenkiintoinen huomio, sillä tiedetään että Zipfin laki tosiaankin liittyy muuhunkin, kuin kieleen ; Esimerkiksi kaaosteoriassa on huomattu että esimerkiksi iteratiivisissa järjestelmissä zipfin jakaumia syntyy; Kun järjestelmän lopputulos on "seuraavan kierroksen alku", syntyy juuri tämänlaisia rakenteita. Näin ollen jakauma on myös itseorganisaatioon kuuluva rakenne. Tästä päästään esimerkiksi kieleen : Esimerkiksi geenitutkimuksessa "Linguistic Features of Noncoding DNA Sequences" vuodelta 1994 osoitettiin, että Tilke-DNA noudattaa Zipfin lakia, ja varsinaiset toimivat geenit eivät. Intelligent Designin kannattaja ja YEC - Kreationisti Salvador Cordova innostui löydöstä, koska ei muistanut tätä rakenteen synnyn osuutta asiaan.
_____1.1.1: Salvador Cordovan harmiksi tämäkin on itse asiassa malliesimerkki siitä, miten viestien tunnistaminen muusta ei suinkaan perustu minkäänlaiseen lainomaisuuksien ja satunnaisuuden eliminointiin. Toki esimerkiksi GMT1 -havainnon säännönmuaksiuus tulkittiin säännönmukaisuutensa vuoksi viestiksi, ja tästä tulkinnasta luovuttiin koska havaittiin että rytmisesto toimivat pulsarit olivat niiden lähde, eikä mikään avaruussivilisaatio. Mutta tämä on "systemaattisen virheen" karsimista. Itse tunnistus siis perustuukin täysin tiettyyn positiiviseen rakenteeseen, ei eliminointiin. Eliminointi on varmistamiseen liittyvä huolellisuuskysymys. Ei gravitonienkaan metsästys perustu kaikkien värähtelyjen eliminointiin, vaikka hiukkaskiihdyttimen rakentamisen ja kalibroinnin kohdalla onkin korostettu sitä, miten muut vaikutukset, kuten vaikkapa junien aikaansaama värinä, saadaan minimoitua ja huomioitua.

Itse asiassa kielellä on kompleksisuuden ja lainomaisuuden lisäksi yksi hyvin tärkeä rakenne. Se on "ennustettavan pätkän pituus". Laurance Doyle, joka on SETI -tutkija on esimerkiksi tuttu niille, joita kiinnostaa ikään kuin ääntelyn lauserakenne. Hän nimittäin auttoi todistamaan sen, että delfiinit kommunikoivat keskenään. Hän havaitsi että delfiinit ymmärtävät "5 sanan" kokonaisuuksia, lauseita, kun taas ihmisten kirjakielissä on 8-10 sanan mittaisia lauseita. Tämä tuo esiin uuden tarkastelutason ; Tässä ideana on nimittäin se, että siinä missä frekvenssianalyysi tai Zipfin lain hakeminen laskee koko merkkijonon jakaumaa, voidaan asiaa tarkastella eri mittaisina pätkinä. Jokin viesti voi olla melkoisen ennustettava vaikkapa 5 merkin pätkissä, mutta pidemmät osat ovat toisistaan riippumattomia. Jos tilastollisesti voidaan arvata mikä sana on viiden merkin jälkeen, mutta jos ei ole mitenkään ennustettavissa mikä sana toistuu jotain kuuden äänteen jakson jälkeen, se viittaa siihen että vastaanottajan ei tarvitse käsitellä viittä merkkiä pidempiä yhteyksiä. Ajatus voi olla hankalasti hahmotettava, mutta se muuttuu kenties ymmärrettäväksi jos huomataan että pelkkää pakattavuutta ja kompleksisuutta katsoessa katsotaan koko merkkijonon kokonaisuustarkastelua, kun taas tässä kohden tarkastellaan "viestin ennustettavuutta" eri mittaisissa pätkissä ja katsotaan minkälaisia eroja näissä "tarkastelun mitoissa" syntyy keskenään.

Uusvalistus.

"Heti kun joku hyväksyy objektiivisen todellisuuden olemassaolon, ikuisen totuuden, hän ilmoittautuu haavoittuvaksi, ohjailtavaksi ja erityisen hyväksikäytettäväksi. Hän on lakannut toimimasta itsenäisenä, luovana, ajattelevana yksilönä."
(Wilson Bryan Key, "The Age of Manipulation").

Varhaisessa kreikkalaisessa filosofiassa hyveellisyys liitettiin usein tietoihin ; Ajateltiin että jos ihminen tietää hyvän ja pahan eron, hän valitsee automaattiesti hyvän. Tätä kautta pahanteko muuttuu erehdykseksi, hairahdukseksi. Tai sitten pahuus oli sitä että toimittiin "hyvässä uskossa" ja seuraukset olivat erilaisia kuin oli odotettu.

Kristillinen maailma kannatti perisyntiä tätä enemmän. Näin korostui se, että ihmisen täytyy alistua ja olla kuuliainen. Koska ihminen oli pohjimmiltaan paha, hän tarvitsi Jumalallisuutta ja uskonnon kontrollia ollakseen hyvä. Tämä onkin euroopan esimodernille ajalle tyypillinen ajattelutapa - joka on jossain paikoin vieläkin mukana. Esimerkiksi kun katsoo sitä, miten kristityt loukkaantuvat jos bussimainos sanoo että ateistikin voi olla hyvä on selvää mistä perinteestä argumentaatiot ovat nousseet käyttöön. Myers muistuttaa, miten tämänlainen raivostuminen liittyy ateismin kohdalla nykyään lähes kaikkeen T -paidoista siihen mitä sanotaan kuolinvuoteella. Esimodernissa asenteessa on ikään kuin järjestys, joka pitää huolen ja jolle on oltava kuuliainen. Valistushenkisyys taas sotii tätä vastaan

Valistuksessa - ja modernismissa - palattiinkin siksi itse asiassa "jo muinaiset kreikkalaiset" -ajatteluun. ~ Ajatus ihmisten tiedon ja hyvyyden välillä nousi jälleen valistusaikana. Valistus korosti auktoriteetin tottelemisen sijasta yksilön omaa harkintaa ja vapautta. Piti uskaltaa ajatella itse. "Sapere aude" -kannanotot nostivatkin suosiota. Nykyään valistuksellisia sävyjä löytää kaikkialta.
1: Skeptikon voi olla vaikeaa huomata tätä. Sillä hän helposti huomaa samanlaisuutta esimodernin ajattelun kanssa. Molemmissa on taikauskoa, joten asia voi tuntua vanhanaikaiselta ja esimodernilta. Kuitenkin siinä missä esimodernisti sanoo että hänellä on absoluuttinen, ikuinen ja muuttumaton sekä täysin varma totuus, sanoo postmodernisti tietorelativist, että hänellä on oikeus mielipiteeseensä, koska hänellä on ikuinen ja muuttumaton subjektiivinen totuus. Henki on vahvasti esimodernista "yleisistä kahleista" yksityiseen.

Tässä mielessä pseudotieteilijät ja jopa totuusrelativistit ovat hyvinkin valistushenkisen argumentaation läpitunkemia. Heidän argumentaatiossaan systeemi ja järjestelmä ovat vastustettavia tai vähintään epäilyttäviä.

Toki mielikuva valistuksesta voi liittyä leimallisesti skeptikoihin. Ja tämä liitos nähdään usein positiivisessa valossa. Mutta pseudotieteistä on itse asiassa hankalahkoa löytää puhtaasti esimodernia argumentaatiota - paitsi moraalikysymyksien ja heidän vastustamiensa maailmankuvien kohtelun kohdalla. Suosiossa on enemmänkin postmodernismin sävyttämä relativistinen näkemys, jossa totuuskin on kadonnut ja tilalla on vain yksilön vapaus, yksilön maailmankuva ja yksilön oikeus pitää mielipiteensä. Siksi esimerkiksi pseudotieteilijöille tyypillinen "sorretun ja väheksytyn toisinajattelijan leima" syntyy tätä kautta muutakin arvoa kuin pelkkä yksilön ylpeys. Esimerkiksi Marko Hamilo ei turhaan muistuttele pseudotieteilijöiden auktoriteettivihasta. Tämä on hyvin samanlaista kuin valistuksen ajan suhtautuminen kirkkoon tai muuhun tiedon auktoriteettiin. Valistushenki on siis itse asiassa varsin hyvin hallussa vaikkapa vaihtoehtohoitajilla.

Valistushengessä itse asiassa on jotain, joka vetoaa vahvasti kaikkiin. Siinä missä esimodernismi korosti auktoriteetin - Jumalan, Kuninkaan ja muiden vastaavien - erehtymättömyyttä, valistus nosti esiin yksilön luottamuksen omaan erehtymättömyyteen. Modernismi voimisti näitä virtauksia. Tätä kautta nykyaikana salaliittoteoreetikot luottavat että heidän näkemänsä yhteydet ovat tosia. Oma näkemys ja oma ajattelu nostavat oman egon ja erehtymättömyyden keskiöön. Tälläinen hivelee egoa jollain sellaisella tasolla jota oikein mikään muu ei. Ihmisen erehtymättömyys tarkoittaa sitä että hänestä tulee oma Jumalansa.

Tätä kautta on ymmärrettävää miksi esimerkiksi Plantingan tae -ajattelu on noussut suosioon uskovaisen kansankin keskuudessa nykyään. Ajatusradat ovat akateemisia ja sellaisia jotka eivät yleensä jaksa kiinnostaa (terveitä) ihmisiä. Mutta se pitää mukanaan lupauksen siitä ihanasta erehtymättömyydestä joka hioo egoa. Siinä on myös vahva valtapelin maku, kun "väärän mielipiteen" tyypit ei saa pitää ajattelunvapauttaan.

Nykytiede kuitenkin tietää sen verran, että ihmisen ajattelu on itse asiassa varsin huonoa. Assimilaatio on automaatio, eli ihmisten ennakkokäsitykset ohjaavat ajattelua. Moni ihminen ajattelee että he ovat loogisia. Heistä looginen ajattelu on jotain, joka on sitä että osataan läpikäydä vaikeampia kiemuroita. He ajattelevat että yksinkertainen ja lyhyt argumentti joka vakuuttaa on looginen. Ja looginen on sitten likimain sama kuin tieteellinen.

Valtaosa argumentaatiovirheistä listauksina ovat itse asiassa tarpeen juuri siksi, että ihmiset pitävät niitä luotettavina ja loogisina, vaikka ne ovatkin itse asiassa jotain aivan muuta. Karkeasti sanoen ihmiset sekoittavat helposti pelkän "koska" -sanan käytön perusteluun ; Esimerkiksi ad hominem on "Ei pidä uskoa koska hän edustaa maailmankuvaa josta emme pidä." Se on virhepäätelmä. Natsikortin käyttö ja sen suosio näyttää että tämänlainen negatiivinen assosiaatio toimii liiankin tehokkaasti.

Tämän vuoksi valistuksen henki johtaa egoiluun ja omien ennakkoluulojen korostamiseen. Vaikka yksilönkorostus ja ryhmä ovatkin usein "vastakkaisina puolina" esitetty, tästä yksilöllisyydestä syntyy kuitenkin hieman paradoksaalisesti myös korostunutta heimohenkeä.

Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että on pseudoskeptikkoja. Heillä on tietona että horoskoopit ovat roskaa. Toki he ovat tässä oikeassa, mutta he eivät ole suinkaan päätelleet näitä asioita. He vain puolustavat jotain kantaa, jonka imago on tietty. Näin ei ole tavatonta törmätä evolutionistiin, joka toistaa yleisiä virhekäsityksiä evoluutiosta. Tätä kautta kreationistit ja evolutionistit voivat olla yksimielisiä evoluutiosta. Mutta oikea evoluutioteoria on silti muuta kuin tämä virhekäsitys. Pseudoskeptikko -evolutionisti ei osaa keskustella evoluutioteoriasta, koska hän ei välitä tiedosta vaan siihen liittyvistä asioista ja arvostuksista.

Tämän vuoksi skeptismiä pitääkin koristaa aimo annoksella psykologiaa. Se tarkoittaa sitä, että tehdään "Käänteiset Plantingat". Eli keskitytään siihen miten ihmisten kognitiiviset prosessit itse asiassa ns. perseilevät. Ei korosteta "perimmäistä erehtymättömyyttä", vaan muistutetaan siitä että monesti ihmien liioittelee omaa ymmärrystään. Research Digestissä olikin esitelty tutkimus, joka keskittyy miettimään juuri tätä asiaa. Pelkkä faktojen esittäminen ei toimi, koska se johtaa ihmiset väärille teille. Asia on hyvin vakava, koska ihmisillä on kyky nähdä yhteys. Itse asiassa jos emme ole varovaisia ja käytä tieteellistä todennäköisyysanalyysiä, voimme jopa luulla että A aikaansaa B:n vaikka tosiasiassa A tekee B:n epätodennäköisemmäksi. On merkityksellistä kiinnittää huomioita myös psykologisiin piirteisiin.

Tätä kautta saadaan tietysti sellainen vaihtoehto, joka ei vaadi oman ajattelun hylkäämistä ja sen ulkoistamista. Sehän on jonkun toisen erehtymättömyyteen nojaamista. Tämän tahon erehtymättömyys taas on epäuskottava vaihtoehtona.
1: Jos ihminen väittää että Jumala on erehtymätön, voi ihminen erehtyä tässäkin kohden. Tässä pohjimmiltaan luotetaan lausunnon antavan ihmisen arvioon. Jos Jumala on erehtymätön, ihminen joutuu kuitenkin arvioimaan sen, miten hän voi tietää tämän tai päinvastaisen. Samoin kuin jos joku väittää että Raamattu on Jumalan henkeyttämä, on ihmisen arvio se, että (1) uskoo tämän lausunnon todeksi (2) uskoo että henkeytys on erehtymättömän hyvän hengen eikä ovelan pahiksen tuotantoa ja lupailuja.

Lammasmaisen seuraamisen ja ylpeilevän itsekorostuksen lisäksi on kuitenkin vaihtoehto. Sen ainut huono puoli on se, että se ei lupaa mitään kovin mukavaa. Muille näkemyksille on helpompi rakentaa myyvä mainoskampanja. Tässä kohden tilanne vertautuu "käärmeöljybisnekseen", jossa humpuukituotteet myyvät itseään epäuskottavin mutta mahtavin lupauksin. Ihmelääke tunnetusti auttaa kaikkeen. "Cure all" : päänsärystä syövän kautta AIDSiin parantava aine, kuuluu kuitenkin fantasiaroolipeleihin eikä todellisuuteen. "Cure all" kuitenkin myy, vaihtoehtohoitojen markkinat ovat valtavan suuria.

Toki psykologian käytössä on muistettava se, että sitä käytetään.
1: Ihmiset käyttävät psykologianmakuisia argumentteja varsin kyseenalaisesti. Psykologia on ikään kuin väline ohittaa toisen argumentit ja vedota siihen minkälaisia diagnooseja jostain mielipiteestä saadaan. Näin ateisti voidaan nähdä masentuneena ja onnettomana, joka torjutaan omasta mielestä uskontokritiikin voimalla. Näin ateisti levittää kurjuuttaan. Uskontopuoleen taas voidaan liittää intressi joka tulee ideologiasta. Uskonto lupaa paljon, joten uskovaisten into voi johtua tämän kaiken ylihienon menettämisen pelosta. Tällöin ei puhuta asiasta, vaan ihmisestä. Ja ennen kaikkea : Tässä psykologia on lyömäkirves, ei jokin joka pakottaa itseä ja omalla puolella olevia ottamaan huomioon oman erehtyväisyyden. Tämä psykologisointikin on nimen omaan valistushengistä egoilua. Ratkaisu onkin psykologian ja logiikan sijasta se, miten näitä molempia käytetään.
2: Psykologisoinnissa on mukana lisävaikeutena se, että sitäkin käytetään paljon oman erehtymättömyyden pönkkänä ; Tällöin sillä korostetaan sitä, miten vastustajat ovat vääristyneet. Tällöin vastapuoli näyttäytyy harhaisena ja itse ollaan ikään kuin erehtymättömässä selkeydessä jossa muiden harhojen läpi nähdään. Tässä mielessä psykologiaa käytetäänkin yllättävän paljon. Sillä pönkitetään kaikkivaltijan tutkijan ongelmaa pysyväksi asiantilaksi.

On siis hyvä ottaa huomioon että psykologia tarjoaa hyvin tehokkaan keinon parantaa skeptikoiden toimintaa. Se on olennainen, koska pelkkä valistushenkinen faktojen luettelu ei toimi. Eikä näkemysero ole usein edes maailmankuvassa ; Kaikki ovat enemmän tai vähemmän valistusmiehiä, argumentaatioidenvalintatasolla vähintään. Psykologiaa olisi kuitenkin käytettävä oikein, mikä on vaikeaa koska olemme kaikki niin erityisen teräviä ja selvänäköisiä ja muutenkin fiksuja filmaattisia ja ylen tärkeitä. Tämän korostuttua ihmiselle käy helposti niin, että "oikea mielipide" nousee keskiöön. Sitten ihmisille aletaan opettamaan mitä mieltä olla sen sijaan että heille opeteltaisiin miten ajatella.

Banaanin ihmeiden rajat.

Ray Comfortin banaanivertaus on hyvin laajasti levinnyt kristillinen argumentti, se on niin käytetty, että se on saanut jopa lempinimen skeptikkopiireissä, "argumentum ad bananum". Se on ikään kuin laulun "Kuinka saisin rikki kookospähkinän" negaatio. Eli hedelmän ihanuuden kehumista : Comfort kehuu banaanin loistavia ominaisuuksia. Banaani sopii kokonsa puolesta ihmisten käteen ja sen saa avattua kätevästi. Myös sen väritys kertoo tuoreudesta.
Valtaosa Comfortin mainitsemista ominaisuuksista kertovatkin siitä miten banaani on älykkäästi suunniteltu ihmisille. Älykäs taho tässä kohden vain onkin ihminen. Banaani on luonnossa ollut eri kokoinen ja muutenkin hyvin erilaatuinen (katso kuvat!); Se on kooltaan pienempi, ja sen sisällä on ollut runsaasti herneen kokoisia siemeniä. Banaanin ihmeet ovat jalostuksen ansiosta.

Tämänlaiset jalostuskokemukset tuntuvat tietysti valloittavilta. Jalostuksella saadaan isoja aikaan. Se on kuitenkin hyvin mutkikas ilmiö, ja jalostuksen tehot otetaan helposti "lopullisina voittoina". Tästä malliesimerkkinä voisi olla mustaruosteen ja vehnän suhde.

Mustaruoste on vaivannut vehnää aina. Vehnällä olikin siltä suojaavaa geenistöä, Sr2 -kompleksi. Kyseessä oli malliversio varustekilpailusta ; Vehnälle syntyi ominaisuuksia jotka suojasivat mustaruosteelta ja mustaruosteelle kehittyi ominaisuuksia jotka kiersivät näitä. Sitten huomattiin rukiista peräisin oleva Sr31 -kompleksi. Kun se liitettiin vehnään saatiin mustaruosteelle täysin kestävä lajike. Suojan ajateltiin olevan riittävän ; Olennaista on tajuta se, että merkittävä siemenpankki CIMMYT liitti rukiin Sr31 -kompleksin vehnälajikkeisiin, joihin perustui 80% kehitysmaiden viljantuotannosta.

Tähän nähden asian voisi nähdä jalostusteknisenä voittona. Kehitysmaat saavat taudinkestävää satoa, joten tälläinen keksintö taatusti parantaa myös ihmisoikeuksia. Ongelmana oli se, että riittävä suoja nähtiin myös ikuisena. Vehnän vanha Sr2 -kompleksi rapistui koska siihen ei kiinnitetty huomiota, Sr31 -kompleksi oli ratkaiseva. UG99 -nimen saanut uusi mustaruosteen versio syntyi 1999. Se kiersi Sr31 -kompleksin tuoman suojan. Koska valtaosa vehnästä oli suojattu juuri tällä samalla versiolla, pääsi tauti tietysti leviämään vaivatta. Oli ilmiselvää että tämä tuotti isoja ongelmia. Tämä muistuttaa siitä, että epidemioiden kohdalla variaatio on itsessään merkittävä asia ; Jos olisi ollut vain saarekkeita, joissa on tiettyä suojageeniä, tauti voisi velloa näissä. Mutta jos lähellä ei olisi ollut muita, olisi tässä tavallaan "karanteenialue", jonka yli tauti ei leviäisi yhtä helposti. Tätä kautta tuhojen laajuus pienenisi, ja leviäminenkin hidastuisi (jos ei täysin estyisikään).

Tässä kohden muistuttaa, että kloonaaminen olisi hyvä tapa levittää geenejä. Siinä missä esimerkiksi ihmisen perimän kohdalla lapset ovat vain puolet vanhemmistaan, on klooni täysin identtinen. Tälläinen leviäminen on tietysti tehokasta, jos ajatellaan kelpoisuutta omien geenien lisääntymisen kautta (kuten evolutiivisesti katsoen pitäisikin). Klooni on omien geenien monistamisen kannalta tuplasti tehokkaampi kuin "nykyinen lapsentekotapa". Kloonien kohdalla ongelmana on kuitenkin se, että jos kloonit leviävät, käy helposti niin että syntyy tiivis ja iso määrä klooneja jotka jokin tauti sitten "pyyhkii ylitse". Tuhoisa epidemia on klooniyhteisössä helpommin syntyvä asia.

Isoin asia tässä liittyy kuitenkin juuri jalostuspolitiikan tiettyyn lyhytjänteisyyteen. Jalostajien luulisi käsittävän että ihmiset eivät pysäytä evoluutiota, vaan pyrkivät kontrolloimaan sitä. Mutta onhan lääketieteenkin kanssa ongelmana ollut se, että annetaan liikaa antibioottikuureja, ja tätä kautta on syntynyt oivat tilanteet sille, että on syntynyt antibioottiresistenttejä bakteerikantoja. Ongelma onkin itse asiassa täsmälleen sama.

Loving might be a mistake, but it's worth making.

Minulla on sentimentaalista uuscountrya edustavan Lee Ann Womackin CD "I hope you dance." Levyllä viulut ja stilikat soivat "komiasti". Teemat kappaleissa ovat rakkaudessa epäonnistumisessa ja onnistumisessa. Joka toinen kappale on jonkinlainen hilpeä ralli, jossa juhlitaan erosta ylipääsemistä tai valitetaan siitä miten tästä ei tule mitään. Levyn tarkoitus lienee olla sitä perus ruikutusmusiikkia, joka antaa rekkamiehille ja muille miehisille miehille luvan kanavoidan tunteitaan joita he eivät muutoin näytä.

Levyn "nimibiisissä" -jonka sanat lukutaitoinen voi tavata internetissä - on vahva teema. Sen alkuosa voidaan nähdä toiveena, jossa aluksi toivotaan muun muassa että "I hope you never lose your sense of wonder. / You get your fill to eat, but always keep that hunger. / May you never take one single breath for granted / God forbid love ever leave you empty handed." Loppuosassa onkin enemmän ohjeistusta siitä, miten tämä tila voidaan saavuttaa. "I hope you never fear those mountains in the distance. / Never settle for the path of least resistance. / Living might mean taking chances. / But they're worth taking." Ja mukana on varoituksen sana siitä, mitä ongelmia tämä reagointitapa voi tuoda mukanaan "Don't let some hell bent heart, leave you bitter. / When you come close to selling out, reconsider." Vastakkaisen, helpon ja aran tien riskeistä taas kertoo kertosäkeen taustakuoro, joka laulaa "Time is a real and constant motion always rolling us along. / Tell me who wants to look back on their youth and wonder were those years have gone." Ja kantrimieskin itkee.

Kappale on kaiken kaikkiaan hyvin siirappinen.

Toinen levyltä tähän nostettava kappale on "Why they call if falling" -jonka lyriikat ovat myös vuotaneet internetin puolelle- joka kertoo rakkauden tunnemaailmasta. Kappaleessa ihmetellään että vaikka rakastumiseen liittyy verbi "pudota" (fall) on se tunteena kuitenkin enemmänkin leijumista. "It's like jumping, it's like leaping, it's like walkin on the ceilin. / It's like floatin, it's like flyin through the air." Totuus selviää, koska parisuhteen loputtua sitä huomaa olevansa itse asiassa syvällä kuopassa. "It's a hole, it's a cave, it's kinda like a grave. / When he tells you that he's found somebody new." Koska sitä ei lennäkään, vaan päätyy syvälle kuoppaan, on rakkauselämä ikään kuin kuopankaivamista. Ja rekkamies tirauttaa kyyneleen ja selittää sen silmään lentäneellä ötökällä.

Tämäkin kappale on hyvin siirappinen.

Tässä on hyvä huomata, että rakkaudessa on mukana voimakas sitoutumisen teema. Sitoutumatta jättäneet voivat joskus jopa tietää parisuhteen arvon, koska pelkäävät sen menettämistä niin kovin että jättävät yrittämättä.

"Nietzsche lyhyesti" -blogi käsittelikin juuri tätä teemaa. Useinhan Nietzscheen liitetään kovia arvoja. Yli -ihmisen riskinotto ja taistelu nähdään kovien arvojen ajamisena. Kuitenkin Nietzsche voidaan nähdä nimen omaan sentimentalismin aatemiehenä.

Nietzschen kannalta on tärkeä huomata hänen suhteensa Schopenhaueriin. Schopenhauerhan oli äksy murjottaja, jonka teemana oli vaikeuksien välttäminen. Tuska oli ikävää ja siksi luopuminen ja askeesi näyttivät tärkeiltä. Tämä yhdistää Schopenhauerin esimerkiksi buddhalaisuuteen. Schopenhauerin elämäntahtokin oli julma. Se haki terveitä, keskivertoja, lapsia ja siksi puolisot sopivat huonosti yhteen. Tätä kautta jopa rakkaus ajoi ihmisiä kohti surua ja onnetonta mieltä.

Nietzschen näkemys on juuri päinvastainen. On yritettävä riskeistä huolimatta ja joskus jopa niiden vuoksi : "Pessimismi on nihilismin esimuoto." Hänen riskejen hakemisensa muistuttaakin tältä osin yllättävän paljon Kierkegaardin uskon hyppyä, jossa johonkin asiaan hypätään ja panostetaan vaikka ei ole varmuutta onko tyhjyydessä mitään ottamassa vastaan. Usein Kierkegaard liitetään tältä osin nimen omaan uskontoon, ja usein vieläpä nimen omaan kristinuskoon. Mutta sama asenne voidaan nähdä vaikkapa parisuhteen hypähtämisessä. Ilmalennon aikana vapaa pudotus johtaa painottomuuden tunteeseen, jolloin voidaan ihmetellä miten "It's like flyin through the air" ja siinä otetaan riski, että herätään kuopan pohjalta ymmärtämässä "why they call it falling."

Tätä kautta on helppoa ymmärtää miksi Nietzschellä on käytössä sellaisia sanapareja kuin "iloinen tiede" ; Kristinuskon perisynti ja Schopenhauer ovat ihmisasenteiltaan pessimistisiä, sellaisia jotka kannustavat ylenmääräiseen varovaisuuteen ja itsesensuuriin. Tätä kautta onkin lähes selvää että Nietzschen liittäminen leimallisesti koviin ja julmiin arvoihin on selkeä väärinymmärrys ja liioittelu. Hän päin vastoin korosti sitä, miten pessimistinen, julma ja kova nimenomaan "se pessimistisempi ja varovaisempi vaihtoehto" on. Tämän tajuaminen on vain niin vaikeaa, että yllättävän moni kristitty syyttää Nietzschen kannattamaa maailmaa nihilistiseksi ja kovaksi. Minä sanon että kovat ja sykkivät arvot in your ass.

---

Kaikki otsikossa ja tekstissä olevat monitulkintaisuudet ja kaksimielisyydet ovat täysin tarkoituksellisia. Yhteydet todellisiin ihmisiin, henkilöihin ja tapahtumiin eivät nekään ole täysin satunnaisia.

The reports of my writer's block are greatly exaggerated.

Viime päivinä muuttaminen on vienyt käytännössä kaiken aikani. Muutossa syntyi 98 laatikkoa täynnä tavaraa, joista valtavin määrä oli kirjallisuutta, Aku Ankka ja tiedekirjat veivät eniten tilaa.

Sitten kehtaan väittää olevani köyhä. Laatikoiden pakkaamisessa heräsi mieleen lähinnä mielikuvia "Columbon" jaksoon "Grand Deceptions", jossa rikos ratkeaa sillä, että syyllinen erehtyy laatikon koossa; Hänen kirjalaatikkoonsa ei mahdukaan kaikkia kirjoja joita hän on väittänyt siinä kuljettaneensa. Laatikon tilavuus on pienempi kuin kirjojen, joten mikään järjestely ei voi sovittaa niitä. Väärässäpä oli Columbo. Kirjahyllyssäni on selkeästi ulottuvuusportaali, joka imee enemmän kuin luulisi. Laatikot täyttivät talon vaikka hyllyissä ja kaapeissa olevat kirjat ja muu sälpe eivät.Loput päivät kuluivat laatikoiden purkamiseen kaappeihin ja hyllyihin. Prosessi oli siivoamisine ja lampunasennuksineen siitä inhottava, että minulla ei ole enää kovin montaa toimivaa lihasta jäljellä. Vasemman käden sormet lakkasivat toimimasta jo pari päivää sitten ja tänään oikean käden suuret lihakset sekä selkä päättivät raatamisen riittävyydestä.

Monta päivää oli pelkkää reuhtomista ja kipittelyä. Kiirestulta aiheuttivat ainakin muuttomiesten laatikoiden tuleminen ja sovittu muuton alku. Sekä se, että laatikot olivat muuton jälkeen varattu tietyille päiville ja sen jälkeen niistäkin alkaisi vyörymään maksuvaateita.

Nyt näkymä on kuitenkin uusi, ja koska vuokra on entistä kalliimpi, olen päättänyt että se on kauniimpi kuin vanha.

Jotkin asiat täytyy kuitenkin parantaa mahdollisimman pian: Dante Alighierin "Jumalaisessa näytelmässä" Helvetissä on tasoja, joista syvimmällä on Juudas Iskariot ja ne tyypit jotka tiputtavat mainospostia minun luukusta. Kiirestuli alkaa kuitenkin olemaan loppuvaiheessaan kun tämänlaisiin pikkuasioihin viitsii paneutua ärsyyntymistasolla. Koska "V -käyräni" on ylipäätään melko tasainen, on tälläisiin pikkuasioihin huomion kiinnittyminen vihje siitä että asiat alkanevat olemaan muutoin varsin mukavasti.

Tällä hetkellä kirjoittamistani rajoittaa vain humalatila, jonka sain kun projektin loppuunsaamisen jälkeen kokeilin alkoholia jota en käytä. Sen vuoksi olen tällä hetkellä kykenevä tuottamaan vain sellaista trollaamista lennokasta teoretisointia jonka analysoinnista innostuvat tiedemiehet ovat psykiatreja. Ja joiden analysoinnista ei suinkaan synny johtopäätöksiä vaan diagnooseja.

---

Ylin kuva on vanhan Korson asuntomme ikkunasta : Huomaa taktisesti asettautunut roskalaatikko. Keskimmäisin kuvaa laatikkovuorta. Alin on uuden Keravan asumuksen ikkunasta: Huomaa taktisesti asettautunut McDonald's -kyltti.

Tauko paikalla(an).

"Sometimes there are no words, no clever quotes to neatly sum up what's happened that day. Sometimes you do everything right, everything exactly right, and still you feel like you failed. Did it need to end that way? Could something have been done to prevent the tragedy in the first place?"
(Criminal Minds, "To Hell...And Back - Part 2")

Tämä on 1700 blogaus tässä paikassa. Perinteen mukaan olen kuluttanut täydet sataset siihen että kertoilen jostain näkökulmasta suhteessa bloggaamiseen. Tämä ei ole poikkeus.

Bloggaaminen on kirjoittamista. Ja sen tekeminen vaatii lukemista. Näiden kautta syntyy monenlaisia asioita. On sosiaalisuutta, ja sitä onko viittaaminen kopiointia vai lähteistämistä vai lukeneisuudella pätemistä.

Bloggailu lukemisena ja kirjoittamisena.

"Unkurin" muistutuksen mukaan kirjoittajana toimiminen voidaan jakaa Aristoteelisesti kahteen päätyyppiin: Euplastoi -tyylin kirjoittajat hiovat tekstiä vaivalla ja työllä. Ekstatikoi -tyyliset kirjoittajat luottavat spontaanisuuteen ja inspiraatioon. Bloginkirjoittajana olen turvautunut molempiin. Useimmiten tulos syntyy jonkinlaisessa symbioosissa. Asiat törmäävät yhteen ja tästä syntyy jokin idea, jota sitten hiotaan pidemmälle. Ensimmäinen osa voi vaatia lukemista, esimerkiksi päivän lehtien selailuun tai keskusteluun ihmisten kanssa. Näin syntyy ajatuksia jotka törmäävät. Vähissä on se, että olen passiivisesti makoillut ja törmäys on tapahtunut. Toki syynä on se, että en vietä tyhjää meditatiivista aikaa. Valveessa luen vähintään "Aku Ankkaa". Törmäyksen tajuaminen on kuitenkin inspirationaalinen kokemus eikä niitä voi pumpata tyhjästä. Joskus on päiviä jolloin kirjoittaminen ei suju.

Ratkaisunani on ollut tasata juttuja. Joitain kirjoitelmia olen tehnyt nopeasti ja pienellä vaivalla. Joskus kehittely on kauheaa: Eräs kävelylenkki Hyvinkäällä johti 10 mainioon ideanraakileeseen, joiden työstämiseen meni sitten päiväkaupalla vaivaa. Osa on ollut työläämpiä. Joinain päivinä kirjoitan monen monta juttua ja toisinaan voi tulla päiviä että pitää muotoilla kovalevylle kertynyttä materiaalia. Olen saanut tietyn tahdin, johon kykenen varsin helposti keskimäärin. Mutta joskus on kiireitä, töitä ja muita. Touhottamiselta ei aina kerkeä ajattelemaan. Silloin voi vain syntyä törmäyksiä, joita sitten voidaan hioa niinä päivinä kun on aikaa.

Karkeasti voisi sanoa että hiominen on mekaanista, se vaatii aikaa mutta sen voi vain tehdä. Törmäytys taas on jotain joka ei ole mekaanista. Sitä ei voi käskyttää. Sille ajan ottaminen ei itse asiassa auta. Tuntuu että parhaat ideat tulevat juuri touhottaessa.

Linkittelylukutapa ; viittaus, kirjanmerkki ja valtapeliä.

Tätä kautta saadaan mukaan kaverilinkittäminen. "Unkurin" mielestä tässä on tiettyjä ongelmia. Linkittely on kaveeraamista. Ja ajatusten kopiointia. Hän viittaa Carriin, joka on huolestunut siitä, miten ihminen unohtaa paneutuneen lukutavan ja ulkoistaa asiat internetlinkittelyjen avulla.

Omasta mielestäni tilanne ei ole aivan näin ikävä. Minusta erilaisia paikkoja lukemalla saa törmäytyksiä. Lähdekritiikkiin yhdistettynä niistä saa mainioita asioita. Tästä syntyy kenties turhan helposti "metatason" keskustelua, jota moni ei pidä mielenkiintoisena. Mutta minä pidän sitä hyvinkin tärkeänä. Internetlinkittely on samanlainen asia kuin kirjat. En pidä että muuttaisin lukutapani jotenkin pinnalliseksi sitä kautta että luen kaikenlaista ja laitan niihin kirjanmerkkejä. Samoin linkki on tapa palata nopeasti asiaan. Se helpottaa kertaamista. Ja ennen kaikkea tämä muuttaa lukutavan.

Ulkoluku katoaa kun yksityiskohdat ja knopit voi ulkoistaa. Olen toki sitä mieltä että vaikkapa Koraanin ulkoa opettelu vaatii paneutumista ja työtä, mutta mielestäni tälläinen on myös vähän hukkaan heitettyä. Näin päästään miettimään helpommin yhteyksiä ja muita vastaavia asioita.

Linkittämisessä on huonona puolena vain valtapelilliset kysymykset. Jos kritisoit jotakuta ja linkität, vahvistat tätä koska tietoisuus tästä asiasta nousee, ja joku voi päätyä puolustamaan sitä jota olet itse vastustanut. Minusta näin kuuluukin olla. Linkitänkin siksi mieluusti. Toki olen harjoittanut sen verran sensuuria että jos joku on ollut "noloon tasoon huono" olen jättänyt nimen ja viittauksen laittamatta ihan sen vuoksi että se ei olisi "kilttiä". Referoin tällöin vian pinnallisesti. Siksi linkittäminen onkin pieni kunnioituksenosoituskin.

Linkittämällä muistutetaan inspiraation lähteestä. Tai sitten sieltä on tullut riittävät tiedot idean hiomiseen. Näin linkittely tarjoaa sekä ideoita joita törmäyttää, että näkemyksiä siitä, mitä tämä törmääminen tarkoittaa. Linkittely, kuten itse asiassa kaikki kirjoitettu teksti kirjallisuuteen asti, tarjoaa tähän välineitä. Ajattelu ei tapahdu tyhjiössä.

Kirjoittaminen on kuitenkin myös raskasta.

Nyt minulla on kuitenkin kovasti menoja ja kiireitä muuton ja muiden vastaavien asioiden vuoksi. Ajatusvarastot ovat itse asiassa tyhjenemään päin. Pitkässä juoksussa on tullut "blogiväsymys". Tai oikeammin se on yleisempää, tiettyjä burn outin merkkejä on ilmassa. Syynä on siis yleinen väsymys, joka rajoittaa juttuja aika pahasti. Tarvitsen lomaa. Lomaa, jonka aikana saan rauhassa törmäyttää ja hioa mutta jos ja vain jos siltä tuntuu.Olenkin siksi kiirehtinyt : Olen laittanut joinain päivinä pitkän aikaa paljon juttuja. Jotta saan vuoden sopivasti tälläisestä sataluvusta täyteen (mikä helpottaa blogausten lukumäärän seuraamista.) Näin olen "ostanut itselleni lomaa". Nyt ajattelin ottaa sitä. Isoon kasaan viestejä ei siis olekaan ollut syynä pakkomielteisyys, vaan pikemminkin jokin päinvastainen, pakosta johtuva mielle olla blogaamatta.

Tällä hetkellä en ole varma siitä, palaanko blogaamaan vuodenvaihteen jälkeen. Se on todennäköistä, mutta ei väistämätöntä. Siihen asti, hyviä, rauhallisia keinotekoisia kulttuurillisesti sopimuksenvaraisia päivämäärämääritelmiä. Tai missä muodossa te nyt sitten niistä tykkäättekään.

"Like I said, sometimes there are no words, no clever quotes to neatly sum up what's happened that day." ... "Sometimes, the day just" ... "Ends."
(Criminal Minds, "To Hell...And Back - Part 2")

---

Oravakuvassa näyttää olevan joku piuha joka ei ole kiinni oravassa. Sen valokuvaaja Erkki Hämäläinen. Alimmassa kuvassa on tehty ison autonrenkaan (tärkeä lyömisharjoittelun apuväline) avulla pöytä laittamalla siihen iso kilpi päälle. Kynttilöillä koristelemalla siitä saa jopa jouluisen.

Mato -ongel(ma)

Tietoisuuden ja reagoinnin suhde on hyvin vaikea kysymys. Tämä tulee vastaan vaikkapa siinä vaiheessa jos lähtee miettimään eläinten hyvinvointikysymyksiä mato -ongella. Mato reagoi kipuun. Sillä on reagointitapa. Mutta onko sillä lisäksi tiedostettu kokemus kivusta? Tämän pitäisi olla tärkeä kysymys, sillä mukana tulevat mietinnät siitä mikä on eläinrääkkäystä ja mikä ei. Kysymys on vähintään mielenkiintoinen asia ratkaista.

Ehkä kuumin peruna aiheessa liittyy tietoisuuteen. Perinteisesti tietoisuus on selitetty erillisellä sielulla. Tässä ajatellaan että ihmisen ruumiista jäisi ylitse jotain, joka olisi tietoisuus. Tämä on vaikuttanut eläinrääkkäyskysymyksiin. Sillä usein on ajateltu että eläimillä ei ole sielua. Jeesuksen armolahja koskee tässä suositussa näkemyksessä ihmistä. Se voi johtaa miettimään samantapaisia asioita kuin lääkäri Pekka Reinikainen, jonka "Unohdettu Genesis" sivulla 319 kertoo, että metsäeläimillä, linnuilla ja maan matelijoilla ei ole sielua ja että näiden kuolemasta ja kärsimyksistä puhuminen ei ole sen vuoksi tarkoituksenmukaista.

Moni kuitenkin ajattelee, että tietoisuus olisi aivotoiminnan tulosta, ja että eläinten kärsimys rinnastuu vahvasti ihmisten kärsimyksiin. He korostavat että ihminenkin on eläin, ja oman itsen erityisasemaan korottaminen on vallankäyttöä. Se rajataan näin koska ihmisellä on valta. Näin syntyy lajirasismia jossa mahti antaa oikeutuksen.

Aivojen oman toimintansa ymmärtäminen onkin vaikeaa.

Gregory Chaitinin informaation luonteeseen liittyy todistus, jonka mukaan formaali systeemi voi rakentaa vain tuloksia jotka ovat vähemmän kompleksisia kuin se itse. Tämän on usein ajateltu tarkoittavan sitä, että esimerkiksi ihmisen aivot eivät voisi täysin ymmärtää itseään. Tarvittaisiin isommat aivot, ne ymmärtäisivät ihmisen aivot. Mutta tämä mutkikkaampi rakenne ei ymmärtäisi itseään. Conway, joka korosti itseorganisoitumista taas on nostanut esiin sen piirteen, että hyvinkin suuri kompleksisuus voi syntyä pienillä ehdoilla, joten mekanistinen aivolaitekin voi kuitenkin tuottaa hyvin ihmeellisiä asioita.

Kun nämä laitetaan yhteen, jaottelu johtaa siihen, että aivot voivat olla varsin jännittävä elin, mutta sen itseymmärrys on epätäydellistä.

Tietoisuuden tajuaminen on siis kenties ymmärryksen ulkopuolella. Tämä on eri asia kuin epäfysikaalisuus. Tietoisuus on siis ikään kuin sellainen emergentti piirre, joka tuottaa sellaista kompleksisuutta, jota aivot itse eivät osaa kalkyloida. On kuitenkin hyvin vaikeaa erottaa tälläistä tajuttavuuden ulkopuolella olevaa osaa sielun kaltaisesta tieteen ymmärryksen ulkopuolelle määritellystä ilmiöstä ja asiasta.

Mato sätkii kivusta, mutta jos se on vain refleksi. Jos mato onkin vain jotain sellaista jota ajatuskoe filosofisesta zombiesta yrittää nostaa esiin ; Siinähän on yksilö joka reagoi kipuun ja toimii muutenkin kuin sillä olisi tietoisuus, mutta siltä nyt vain puuttuu kvaalia kivusta ja muista asioista. Miten voidaan erottaa madon reagointi tietoisuudesta? Kenties mato vain on, eikä koe mitään elämänsä aikana. Se toki reagoi ja sitä voi tulla sääliksi, kun se sätkii koukussa. Mutta kenties kyseessä onkin vain refleksi. Niitähän on koomapotilaillakin joilla ei välttämättä ole tietoisuutta. Automaatti on eri asia kuin tiedostava olento.

Asiaa voidaan vielä mutkistaa sillä John Wilkinsin muistuttamalla huomiolla, että "itseorganisoituvan" emergenssin ja reduktion ero on monesti laskentakapasiteettikysymys. Tämä johtaa ajattelun Daniel Dennettin linjoille. Hänestä tietoisuus on osittainen; Hänelle tietoisuus on ikään kuin vähitellen kasvava ja vähenevä ominaisuus. Ihminen joka tekee tiukan tiettyyn kykyyn liittyvä rajanvedon että tietty asia on tietoisuutta ja tavoitteellisuutta, on väärässä. Dennettille madolla on tietoisuus. Toki paljon yksinkertaisempi kuin ihmisellä. Mutta ero on laskentatehon määrässä, ei siinä että ihmisellä olisi jokin täysin uniikki ja ainutlaatuinen lisäominaisuus.

Thomas Nagelin valtavan tärkeä "What Is it Like to Be a Bat?" -ajatuskoe liittyy aiheeseen vahvasti. Nagelin mukaan se, että jos jollain olennolla on tietoisia kokemuksia, kvalioita asioista, vain silloin tuntuu joltain olla kyseinen organismi. Nagelin mukaan kokemus oli subjektiivinen eikä sitä voinut mallintaa tai siirtää. Mikään tieto hermosolujen toiminnasta ei kerro subjektiivisesta kokemuksesta.

Wilkins on lähestynyt asiaa sitä kautta, että digitaalikamera prosessoi. Kameralla ei ole kvalioita, se on kone. Se kuitenkin prosessoi. Samanlaisia asioita tapahtuu myös ihmisellä: On hämmästyttävää miten epätarkka kuva silmästä itse asiassa lähtee. Aivomme vain prosessoivat ja käsittelevät kuvaa ovelasti ja lopputuloksena on varsin mukavanoloista kuvaa. Kamerat tekevät itse asiassa samantapaisia asioita. Niissä on mukana datankäsittelyä, joka selventää kuvia. Ihmisen aivot tekevät paljon enemmän kuin kamera. Tätä kautta tietoisuus voi olla mutkikkaampaa. Mutta se ei tarkoita että se ei olisi olennaisesti samanlaatuista, erot olisivat vain "kaistanleveydessä".

Kenties subjektiivinen kokemus voitaisiinkin siirtää informatiivisesti jos informaatiota siirrettäisiin vain valtavasti. Wilkinsin mukaan tietoisuuskysymyksessä on Sorites -paradoksi, pinoparadoksi. Siis kysymys on samasta, kuin tuuheasta tukasta josta irtoaa hiuksia yksi kerrallaan. Minulla on tällä hetkellä varsin tuuhea tukka jota on valtoimenaan, mutta sukuviat vihjaavat että vanhempana tulen kaljuuntumaan. Teen sen yksi hiuksi kerrallaan, joten on vaikeaa sanoa tarkalleen ottaen missä vaiheessa, monennenko hiuksen kohdalla, tukkani lakkaa olemasta tuuhea.
1: Omana välihuomautuksena: Informaatio "musta" on symboli, joka viittaa itsensä ulkopuolelle. Ihminen on nähnyt mustaa, ja on kokemut mustaa. Mutta tämä on hieman eri asia kuin muistaa kaikki mustuuteen liittyvät asiat, kuten sen, miten se ärsyttää silmän hermosoluja ja prosessoida nämä kaikki piirteet ulkomuistista samanaikaisesti. Tätä kautta on hyvä muistaa että esimerkeissä siirretään karkeistus. Ei siis ihme, jos kokemusta mustasta ei synny, kun informaatiota ei virtaa riittävän paljon ja riittävän nopeasti.

Wilkins huomauttaa että kameraesimerkin torjuminen sillä että kamera olisi eitietoinen ja ihminen tietoinen, on itse asiassa petitio principii. Siinä oletetaan että ihmisellä on jokin erityinen tietoisuus, joka ei ole prosessointia. Tämä on kuitenkin jotain, jota tässä ollaan tekemässä johtopäätökseksi. Petitio principii -keinolla syntyy vetoamista, ei argumentointia. Se muuttaa kysymyksen vastauksen etsimisestä siihen että maailmankuvan johtopäätös vain koherentisoidaan. Kysymystä ei ratkaista, vaan ennakkopäätös vain ylläpidetään. Samanlainen ongelma on Nagelin lepakkoajatuskokeessakin. Wilkins esittää että "The "information" in qualia is of a curious kind: it is inexpressible information. How something can be inexpressible and information is unclear to me." Kysymys on aiheellinen. Informaatio kun nähdään vaihtoehtojen rajaamisena. Informaation ajatus rakentuu juuri sen varaan, että joistain asioista tehdään todennäköisiä ja toisista epätodennäköisiä.
1: Nörtit liittävät tähän ajatuksen bitistä, joka on karkeasti sanoen vastaus "Kyllä vai Ei"

Tämä sai minut miettimään että kokemus voi olla sitä "ylijäämää", joka Chaitinin mukaan oli välttämätöntä. Se olisi informaatiota, mutta se olisi ihmisen aivojen rajallisuuden vuoksi kuvaamatonta. Tätä kautta asiaa voitaisiin auttaa liittämällä aivoihin lisäosia. Eli jos halutaan siirtää jonkun ihmisen kvalia, täytyy samalla olla tietoja hänen muista aivojen osistaan, jotta saataisiin muistoja. Nämä ovat yksilöllisiä. Tietokoneen kovalevyissäkin on eri ohjelmia, koska niillä on hieman erilainen elämänkokemus, joten tämä ei muuta aivojen tietoisuutta epäobjektiiviseksi. Temppuna onkin tiedonsiirto. Kenties yhteyksiä pitää hieman muutella, jotta ne saadaan sopimaan vastaanottajan aivosolujen toimintaan. Näin saadaan manipuloitua vastaavuus. Lepakkokokemuskin voisi onnistua lisäosilla.

Tämä on ajatuskokeena tietysti scifitasoa. Mutta pointtina onkin tuoda esiin se, että tämänlainen on kenties mahdollista. Eihän Nagelkaan osoita ajatuskokeessaan että siirtäminen on mahdotonta. Ei voi olla reilua ja tasapuolista että ajatuskokeissa todistamisen taakka siirretään toiselle, kun toinen näkemys voi olla ilman. Ytimenä onkin siksi huomata vain se, että ajatuskokeessa kvalia on nimen omaan prosessoitua informaatiota, joka on mekaanista. Sitä voisi vaikka sähköjohdoilla ja muilla värkeillä siirtää aivoihin niin että informaationlevitys on riittävän nopeaa ja riittävän tarkkaa. Joku voisi kysyä, että miten tämä kokemuksen samanlaisuus voidaan tarkistaa. Se onkin hyvin vaikea kysymys. Se johtaa siihen, että tämäkin näkemys on pohjimmiltaan petitio principii. Vastakkain on siis kaksi maailmankuvaa. Ainakaan toistaiseksi ei ole kikkaa erottaa kumpi on väärässä ja kumpi oikeassa.

Näin ollen jää auki myös se, onko mato -onginta kidutusta ja eläimen tietoisuuden tuhoamista. Etiikan kannalta tämä ei ole toki välttämättä oleellistakaan. Voi olla väärin tuhota mato, vaikka sillä ei ole tietoisuutta. Toisaalta voi olla oikein tuhota mato vaikka sillä olisi tietoisuus. Kysymys on siitä, mitä piirteitä pidetään tärkeänä.