perjantai 4. joulukuuta 2009

Loukkaavat puskuritarrat.

Manu Ryösö kirjoitteli evolutionismista. Lähestymistapa on seuraava : "Prof. Tapio Puolimatka osoittaa, että evoluutioteoriaan on liitetty monia uskonnollisia piirteitä. Tällaista maailmankuvaa Puolimatka kutsuu evolutionismiksi. Nämä Puolimatkan ajatukset palasivat mieleeni, kun kiinnitin huomioni edelläni ajavan auton "kala-tunnukseen". Kalatunnus on aina ilahduttanut minua. Tämä alkukristittyjen Kristus-symboli todistaa Jeesuksen voitosta yli kärsimyksen ja kuoleman. Tällä kertaa koin kuitenkin pettymyksen. Kun pysähdyn liikennevaloissa edelläni ajavan auton taakse, huomasin "kalatunnuksen" sisällä lukevan Kristuksen nimen sijasta Darwin. Lisäksi kalalle oli piirretty pienet jalat. - Tämän auton omistaja halusi tunnustaa uskoaan Darwinin kehitysoppiin. - Tunsin itseni loukkaantuneeksi. Pienen nikotteluni jälkeen huomasin tässä "antikristillisessä" symbolissa kuitenkin joitakin aidon rehellisyyden mahdollisuuksia. Kalan sisälle sijoitettu Darwinin nimi kertoo jonkin ihmisen uskosta. Tuossa viitekehyksessä Darwinia ei voi ajatella tieteelliseksi tosiasiaksi, vaan nimenomaan uskonvaraiseksi "hypyksi tuntemattomaan"."

Olen itse sitä mieltä että evoluutioteoriaan on liitetty tiettyjä sosiaalisia asioita. Voidaan aivan täysin järkevästi puhua evolutionismista. Kunhan vain muistetaan, että mitä tämä tarkoittaa ja missä rajoissa.

Avuksi voidaan ottaa vaikkapa Ilkka Niiniluodon esitykset. Hänen mukaansa "evoluutioteoria" ja siihen liittyvien toimijoiden keskenään jakamat arvomaailmat eli "evoluutionismi" sekoitetaan usein keskenään. Olen itsekin sitä mieltä että tässä näitä asioita käsitellään kuin ne olisivat olennaisesti samat eikä evoluutioteoriaan uskomiseen olisi vaihtoehtoja evolutionismin ulkopuolella. Ismiin viittaamalla saadaan koko teoria kuulostamaan uskonnolta.

Tämä ei ole argumentatiivisesti järkevää. Sehän on väitteenä aivan sama, kuin sanoisi että Jeesusta ei voisi olla olemassa vain sen kautta että tämän väitteen ympärillä on uskonnollista liikehdintää.

Väite että puskuritarra tarkoittaisi sitä että evoluutio olisi uskontoa, on erikoinen. Se on sama kuin väittäisi että jos joku löytäisi arkeologisen löydön Raamatussa olevasta paikasta, että löydössä ei ole kyse arkeologiasta tai historiallisesta tieteestä, koska siihen liittyy uskonnollista toimintaa. Jeesuspaidan kantaminen uskonnollisessa mielessä ei kumoa sitä mahdollisuutta että historiallista Jeesushahmoa lähestyttäisiin. Toki tämä paita ei tee historiallisesta Jeesuksesta automaattisesti yliluonnollista toimijaakaan.

Argumenttinahan "uskovaiseksi" leimaaminen ei tässä ole noin käytettynä sosiologinen huomio. Aina kun evolutionisteista puhutaan, niihin liitetään "hairahtuneen" ja "väärässä olevan" leima. Uskoa ei nähdä hyvänä asiana, kuten kristinuskon kohdalla. Päin vastoin, sitä käytettään ad hominem -argumenttina. Hieman samaan tapaan kuin se että joku fyysikko on ylipainoinen, hänelle sanottaisiin että hänen teoriansa on väärä koska hän on niin läski. Mainitaan tosiasia mutta siitä vedellyt asiat kiistävät itse asian sitä kautta minkälaisia sitä kannattavat henkilöt ovat. Ihmisen näkemys väritetään vääräksi sen takia että ihmisellä on siihen emotionaalinen suhde tai koska ihminen itse on jojo ajatuksiltaan tai muilta ominaisuuksiltaan "inhottava".

Oikeasti emootio on irrelevanttia. Tärkeämpää on esimerkiksi se, onko se tiedettä vai ei.

Ryösön jutuissa herätti ihmetystä myös sana "loukkaantuminen". Puolimatkan kannattajanhan tulisi kannustaa erilaisten maailmankuvien esittelyyn ja diskurssiin. Jos minä kuljen kadulla ja näen "Jeesus Tulee" -T -paidan, minulta vaaditaan "kunnioitusta". En saa loukkaantua. Jos loukkaannun, tai ilmoitan vain erimielisyydestä, syntyy poru ja suru. Tämä reagointini katsotaan silloin "loukkaavaksi".

Eli jos minä tekisin niin että aina kun näen ihmisen kaulassa ristin tai muuta vastaavaa ja menisin sitten tänne blogiin puhisemaan kuinka minua "ensin loukkaa" se että joku noin ilmaisee näkemyksensä julkisesti, niin minua syystä sanottaisiin pikkumaiseksi, sulkeutuneeksi, änkyräksi ja ties miksi muuksi vastaavaksi.
1: Minuahan yleensä ärsyttää vasta siinä vaiheessa kun tämä Jeesus T -paita -tyyppi tulee komentamaan että mihin minun on uskottava. Tai suosittelemaan että "olisi parasta". Ja pyrkii saamaan mukaan toteuttamaan systeemin rituaaleja, eli toimimaan heidän vakaumuksensa mukaan ja ilmaisemaan itseäni sitä kautta.

Tätä kautta tuo "loukkaantuminen" ja uskontoon liittyvä vihjailu on jopa evolutionisteja kunnoittamatonta. Juuri sellaista jota ainakin "virallisen PR -totuuden mukaan" ei ole kyse Puolimatkan puheissa. Hänhän haluaa että erilaisia näkemyksiä kerrotaan ja esitellään toisille jotta saadaan aikaan keskustelua. Tämä vaatii sen että joku jollain tavalla kantaa sitä Darwinkalaa. Keskustelun vaatiminen ja sen vihjaaminen että jollain tavalla olisi hyvä jos mielipiteitä ei mitenkään ilmaisisi ovat toistensa kanssa täysin yhteensopimattomat tilat.

Teoriasta ja takeesta: Onko luonnontieteet Jumalan takaamaa tietoa vai onko luonnontieteet "oletuksia ja uskontoa":

Huvittavaa tässä on tietysti Puolimatkaan liittyvän diskurssin suhde luonnontieteisiin. Olen aikaisemmin kirjoittanut kritiikkiä sen verran paljon että en nyt toista itseäni. Nostankin esiin tällä kertaa vain sen, että jos meillä on tae, voimme luottaa tieteisiin. Evoluutio on selvästi tiedettä. Ne "oletukset" joita siihen liitetään ovat pääasiassa metodologisia. Ne ovat induktioita, eli siinä määrin arvauksia kuin mitä muutkin teoriat. Sitäpaitsi uskovaiset ei selviä takeesta muuta kuin esioletuksin ja "evolutionisteilla" on "TURVA", toisin kuin kristityillä. Onkin jänittävää miten Puolimatka esittää että se on uskontoa. Metodologia on kuitenkin pohjimmiltaan identtinen. Eli jos meillä on tae, voimme luottaa tieteeseen ja silloin voidaan luottaa evoluutioteoriaan. Ja teoriasta on kysymys silloin kun puhutaan siitä tietämisprosessista joka evoluutioon liittyy. Tämä on sitä "teoriaa koskevaa aineistoa". Se on juuri niin luotettavaa kuin ne meidän aistimme, kiitos vaan. Jos luonnontiede on uskontoa, niin evoluutioteoria on uskontoa. Jos luonnontiede ei ole uskontoa vaan tietyin alkuoletuksin pelaavaa induktiota jossa "tae antaa luoton siitä että totuus löytyy", niin sitten evoluutio on samassa asemassa kuin muukin tiede. Vai onko kaikessa tieteessä kyse "uskonnosta"?

Tässä onkin takana "uskon" uudelleenmäärittäminen ja näiden määritelmien vaihtaminen tilanteen mukaan niin että eri kohdissa sama sana "usko" on eri sisällöissään. Eli kyseessä on ekvivokaatio. Tämä käy hienovaraisimmillaan seuraavasti:
1: Siinä missä arki -ihmisellä arkikielessä uskonto -sanasta tulee mieleen se että palvoo jotain Jumalaa, eli usko liittyy uskonnollisuuteen, on tässä usko sisällöltään erilainen. "Alkuoletusten tekeminen" on "uskoa". Tästä seuraa tietysti se että matematiikka, jossa on aina todistamattomia aksioomia, on uskoa. Tätä kautta kaikki tieteen tekeminen jossa on metodologia, on uskoa. Logiikkakin perustuu tiettyihin päättelysääntöihin jotka valitaan a priori, joten siinäkin on kyse uskosta.
2: Evolutionismin kohdalla oikeampi sana on ideologia. Uskonnoille tyypillinen ritualisoitu käyttäytyminen ja tuonpuoleisen rakentaminen, hengelliset jumalat joita palvotaan ja joilta odotetaan vastapalveluksia... puuttuvat. Eli tässäkin mielessä "usko" sana on joka tapauksessa käytetty liian laajasti, niin että siitä tulee suoraan sanoen harhaanjohtava. Utilitarismikin on ideologia, joten sitä pitäisi kutsua uskonnoksi.

Tätä ja sen kaikkien seurauksia ei riittävän tarkasti eritellä, joten takana on propagandamainen ja/tai älyllisesti laiska tapa käyttää kieltä ohjailuun. Tapa on joko tahallinen tai sitten pelkästään apinoitu, eli sitä on käytetty "koska muutkin fundamentalistikristityt" käyttävät.

Kun kieltä käytetään tällä tavalla huolimattomasti, lukija manipuloidaan ottamaan usko -sanan arkimerkityksen konnotaatiot, kun virallisesti voidaan kuitenkin "livahtaa" verkosta viittaamalla että "uskon määritelmä on toinen". Tämänkaltainen kielenkäyttö on tietenkin tyypillistä ideologiselle agitointitoiminnalle, ja sinällään hyvin odotettavaa. Laajemmin katsoen evolutionismikin on enemmän ideologia kuin varsinainen uskonto. Siinä on tiettyjä ideologisia piirteitä, ja se ilmenee pääasiassa ateistisen toiminnan, pseudoskeptismin sekä muun vastaavan sosiaalis -kulttuurillisen toiminnan kautta. Josta darwin -kalat ovat tietysti yksi näkyvä piirre.
___1.1: Hauskaa on että Ryösökin käyttää viitteenään Rusea. Ruse, kuten minäkin, myönnän evolutionismin olemassaolon, ja sen voimakkaan yhteiskunnallis-ideologisen sekä ateistisen hengen. Samoin kuin myönnän sen että metodologiassa tehdään alkuoletuksia, koska se on tieteenfilosofian mukaan pakko tehdä joka ikisessä logiikkaa sisältävässä järjestelmässä. Mutta Ruse, kuten minäkin, uskomme evoluutioteoriaan. Tämä jää blogin kirjoittajalta tietysti mainitsematta. Koska se toisi mieleen juuri sen saman hengen, jonka toin teinipoikana esiin Jehovan Todistajille. Kun heidän kirjansa lainasi ahkerasti Gouldia, ja ne näyttivät olevan hengeltään evoluutioteoriaa vastustavia, niin miksi ihmeessä Gould sitten oli tunnettu evoluution puolustaja joka vastusti erilaisia luomisoppeja kovaäänisestikin? Tästä seuraisi jännittäviä hiljaisuuden hetkiä.

Teoriasta ismiin.

Evolutionismi on eri asia kuin evoluutioteoria. Itse asiassa olen törmännyt sellaisiin evolutionisteihin jotka eivät esimerkiksi kykene käymään yksinkertaista keskustelua adaptationistisen ja Kimuran neutraaliteorian eroista tai muusta vastaavasta. Eli evolutionismi on heidän kohdallaan sidottu evoluutioteorian tutkimisen sijasta eräisiin ikonisiin diskursseihin ja evoluutioteoriasta pyöriviin yleisiin harhaluuloihin. Evolutionistin ei tarvitse osata evoluutioteoriaa, koska hän puolustaa ideologista mielikuvaa. Tässä taas yhtenä linkkinä on ehdottomasti ateismi, arvona sekulaari humanismi. Ja aborttiakin on kannatettava siksi että "uskikset" sitä vastustavat. Eli Heillä asia todellakin palautuu tyypillisesti ateismiin. Heille ehkä vahvin syy olla evolutionisteja on se, että uskovaiset dissaavat sitä.

Ei ole vaikeaa tietää mistä tämä ärsyyntyneisyys taas kumpuaa. Sillä ihmistä ärsyttää "vastustajien symbolit" tietyssä määrin. Eli siinä mielessä missä "ensivilkaisulla" darwinin kala on loukkaava, on sama loukkaavuus siinä kun katujulistaja tunkee käteen lapun, pistää laulamaan koulussa virsiä ja kirkkoon, pistää ennen ruokailua ruokarukoukseen ja pistää radiosta uskonnollishenkistä aamunavausta.

Tässä kohden onkin jännittävää miettiä sitä miten kovasti evoluutio ja siihen liittyvät asiat on uskonnollistettu.

Uskonnollistamisen kohdalla on ehkä hyvä valaista ilmiötä hieman. Abortti itsessään ei ole välttämättä uskonnollinen aihe. Periaatteessa voisit puhua abortista mainitsematta Jeesusta tai jumalia. Mutta käytännössä jos otat siihen kantaa olet ikään kuin pakotettu keskustelemaan "kristittyjen ehdoilla" : Abortin kannattaminen on uskovaisille kuin isku vasten kasvoja. Ei siksi että aihe olisi uskontoa vaan siksi että he ovat omineet aiheen määrittelemällä uskontonsa siten. Abortin kannattaminen "loukkaa" heidän uskoaan. Heille kysymys on uskontoon sidotusta asiasta ja he keskustelevat kuin se olisi juuri sellainen pakosti kaikille muillekin. (Aivan kuin maailma pyörisi heidän säälittävien pikku napojensa ympärillä.) Tätä kautta abortti on uskonnollistettu. Tämä on köyhdyttänyt diskurssikenttää suunnattomasti, kun kaikki on pakko kalvaa tämän ei_loogisesti_pakollisten_dikotomisten_vaihtoehtojen kautta. Kysymys siirtyy itse abortista siihen "oletko meidän uskovaisten puolella vai meitä vastaan". Pitää rakentaa leiri, jossa on iso kasa ryvästyneitä näkemyksiä.

Tästä päästäänkin siihen jännittävään asiaan, että evoluutioteorialle on tehty ihan sama. Evoluution kannattaminen "loukkaa" koska siihen on liitetty vastaava siihen kuulumaton asia. Aihe on uskonnollistettu. Minusta mitään velvoitetta tässä ei ole. Jos joku väittää että mikään kenenkään Jumala koskaan missään ei voi luoda evoluution avulla, hän voi sanoa että evoluutio on "ateistinen". Tosiasiassa evoluutiota moititaan ateistiseksi siksi että on sallittu vain yksi Jumala, joka on yleensä Kristillinen. Ja tästä on sallittu vain yksi tulkinta, joka ei evoluutiota käytä. Tämä on vain fundamentalistien kannattama Jumalakuva, joten valtaosa kristityistäkin on rajattu "ateistiseksi". Fundamentalisti tietysti näkee nämä vääräuskoisina. Mutta tosiasiassa tässä on takana vahva ja väärä dikotomia. Fundamentalisti näkee vain oman suppean näkemyksensä ainoana mahdollisena uskontona ja muut ovat "ateisteja". Mielestäni tämä kahtiajako on loukkaavaa. Se loukkaa ateisteja, koska tässä yritetään määritellä valtaosa luterilaisistakin ateisteiksi. Se loukkaa niitä luterilaisia joiden mielestä evoluutio on uskottava Jumalan keino. Ja se loukkaa kaikkia niitä eikristillisiä tahoja jotka voivat luottaa evoluutioon. Sillä heidän näkemyksensähän on määritelty ateismiksi, heidän jumalansa on määritetty paitsi vääräksi jumalaksi myös ei_jumalaksi.

Itse asiassa koko evoluutio-evolutionismi -diskurssissa on toinenkin erikoinen piirre, joka näyttää että evoluution kannattajille ei missään muodossaan haluta antaa mitään mahdollisuutta ottaa osaa keskusteluun sellaisessa muodossa että tämä voisi voittaa. Evoluutio ei luonnontieteellisenä teoriana sinällään sisällä ideologiaa, eikä tätä kautta elämänsisältöä. Tästä seuraa se että evoluutikon elämää voidaan syyttää "köyhäksi". Evolutionismin kohdalla taas heitetään peliin että kyseessä on maailmankatsomus ja uskonto. Kyse on selvästi laajamittaisesta "Kruuna me voitamme - klaava te häviätte" -pelistä. Vain voittoon vaadittavat osat mainitaan siinä kontekstissa ja toisessa erilaiset. Tämä on propagandatoiminnassa yleistä.

Itseäni huvittaa lähinnä se, että uskovaiset ovat aina yhtä typeriä tässä kohden. Ensin he moittivat jotain tahoa uskonnon nimissä, ja sitten ihmettelevät että tästä tahosta tulee uskonnonvastaisempi. Minä en ihmettele sitä että USA teki kostoiskuja ja poltti rahaa kiusatakseen niitä kohteita jotka ensin lensivät WTC -torneihin. Kokemuksieni pohjalta väitän että fundamentalistien kaikki puheet vihasta ja siitä että ei olla avoimia keskusteluille ovat alusta loppuun projektioita. Omia virheitä ei suostuta hyväksymään. Tämän todistaa kaikenkattava kaksinaamaisuus, jossa ensin loukkaannutaan jostain Darwinkalasta, joka on yksityishenkilön normaalielämää ja itseilmaisua, ja sitten seuraavaksi vaaditaan ruokarukouksia kouluihin joka pakottaa kaikki lapset vakaumuksesta riippumatta osallistumaan tällaiseen itseilmaisuun, mikä vastaisi sitä että kaikki uskovaiset pakotettaisiin laittamaan omaan autoonsa Darwinkala.
1: Kokemuksieni mukaan tasapuolinen diskurssi on "uskonnollistetussa evoluutiokeskustelussa" jotain jota vaaditaan aina evoluutikoilta, mutta johon ei itse olla halukkaita eikä kykeneviä. Avomielisyys ja eri vaihtoehtojen harkinta ja kuuntelu on "evokriitikoiden puolella" vain jotain jota vaaditaan muilta. Kaikilla on lupa kuulla heidän mielipiteensä. Ja se on että kaikki evoluutioteorian kannattajat ovat aina ja kaikkialla sekä ateisteja että natseja. Ja moraalittomia. Ja jos ovat kristittyjä, niin ovat lisäksi harhaoppisia. Ateismi leimaus ja natsismi herjaus. (Seuraavaksi ihmetellään miksi heistä ei tykätä ja vaaditaan "kunnioitusta".) He kyselevät oikeutuksia evolutioteoriasta puhumiselle: He vetoavat toistuvasti siihen miten heidän intonsa ja vakaumuksensa tekee keskusteluun hakeutumisesta "ymmärrettävää". Evoluutioteorian puolustaminen vain asian kiinnostavuuden vuoksi "ei kelpaa". Selitykseksi määrätään "evolutionismi". Olisi mielenkiintoista kysellä heistä miten he suhtautuvat hyönteisistä keskusteluun. Pitääkö sekin keskustelu oikeuttaa erityisellä uskonnollisella vakaumuksella? Mielestäni tässä yritetään vain rajoittaa sananvapautta. Eräskin nainen yritti ystävälliseen sävyyn rajoittaa minun sananvapauttani sanomalla että "voithan sinä uskoa evoluutioon", mutta yritti komennella hiljaiseksi vetoamalla siihen jos "keskustelun seurauksena joku kääntyy". Mielestäni mielipiteenvaihtaminen on jokaisen oma asia. Ja avoimessa keskustelussa on aina se riski. (Tosin nykyään en uskalla, koska saamani tappouhkaus kertoo että asiaan liittyy tiettyjä riskejä. Minulla ei ole mitään evolutionismia, joten en yksinkertaisesti halua olla marttyyri. Minua tällainen postittaminen loukkaa. Samoin kuin se, että asiasta ilmoittaminen ei johtanut sen isompiin kyselyihin heidän sisäpiirissään.)
___1.1: Ryösökin on valmis näkemään evoluutiossa yhtään mitään hyvää vain ja ainoastaan oman dikotomisuutensa kautta. Häntä itseään, kommenttien puolelta, lainaten "Blogini iloitsee siitä, että Darwinin nimi on sijoitettu kalan (uskontunnustus) sisälle. Se puhuu sen puolesta, että kaikki ovat lopulta uskosta riippuvaisia." Evoluutio on positiivinen jos ja vain jos se on uskoa. Evolutionismi on siis ilmeisesti jossain määrin hyväksyttävää. Evoluutioteorian kannattaminen tieteellisen argumentaation kautta taas on kammotus. Tosin vakaumuksesta loukkaantuminen tulee ehdottomasti mainita ääneen, jotta kaikki tietävät että evolutionisti on kuitenkin epäkunnioittava koska "joku" voi loukkantua. Tämä joku on tietysti joku joka on "vähemmän kestävä", joka antaa itsestä boostaavan kuvan. Tämänkaltainen retorinen strategia on propagandassa ja pelottelustrategioissa paljon ja kaikkialla käytetty. Ja toimiva.

Eli evoluution kannattaja nähdään heti "evolutionistina", jolla on elämäntavatkin ateistisen mallin mukainen ja kanta aborttia myöten määrätty. Näitä on paljon, mutta mikään yleispätevä laki se ei ole. Mielestäni tämä rinnastus on kaamea ja väärä. Se on myös avomielisyyden vastainen koska siinä kielletään valtava määrä erilaisia näkemyksiä. Niitä joista Puolimatkan mukaan pitäisi niin avoimesti voida keskustella ja joita pitäisi kunnioittaa. Toki Puolimatkan näkemykset vaikuttavat siitä erikoiselta, että niissä on ensin perustelua sille miten erilaisten näkemysten kunnioitus ja asioiden paremmuusjärjestyksen selittäminen on tärkeää. Tosiasiassahan jos on erilaisia maailmankuvia ja niiden kautta rakennettuja loogisia rakennelmia, ne ovat yhteismitattomia. Tällöin ne voidaan kaikki hyväksyä koska ne ovat yhtä hyviä. Jos näiden paremmuusjärjestystä voidaan vertailla ei avomielisyyttä tarvita mihinkään. Toinen on huono ja väärä, epätieteellinen.... malli.

Ryösön tapa suhtautua tilanteeseen poistaa tämän ongelman. Sillä avomielisyys ei tarkoita sitä että toisen näkemyksiin tarvitsisi suhtautua vakavasti. Kysymys on vain siitä asenteesta jolla toiset saadaan suostuvaiseksi. Kysymys onkin vain siitä strategianvalinnasta jolla vääräuskoista tulee lähestyä. Uskovan ei tarvitse ryhtyä uhraamaan tai riskeeraamaan omaa vakaumustaan eikä edes harkita sitä että hän olisi itse väärässä. Toisen valheita tulee vain lähestyä ystävällisesti. Maailmankuvaa ei tarvitse kunnioittaa, vain ihmistä tulee kunnioittaa. Aivan kuten ihmisille oikeasti voisi sanoa että "mielipiteesi, kaikki mitä elämäntapasi ja arvosi edustavat ovat paskaa, mutta o brother how much I love you." Tämä on mahdollista jos keskustelun kohteella on arvoa vain potentiaalisena käännynnäisenä.

"Toisen ihmisen usko on aina herkkä asia. Toista ihmistä ei saa pilkata, vaikka hänen uskonnollinen näkemyksensä tuntuisi kuinka kummalliselta. Kaikkea toimintaa ei tarvitse hyväksyä uskonnonkaan nimissä, mutta uskontunnustusten takana oleviin totuuskysymyksiin pääsee käsiksi vain molemminpuolisen kunnioituksen hengessä. Kunnioituksella en tarkoita mahdollisten uskonnollisten valheiden kunnioitusta, vaan toisen ihmisen kunnioitusta. Jos toinen ihminen on minulle tärkeä, mietin millä asenteella arvioin hänen vakaumustaan. Olisi epärehellistä väittää, ettemme kukaan arvioi läheistemme erilaisia vakaumuksia. - Mutta arvioimmeko rakkaudella vai ylimielisyydellä? - Tätä samaa minun pitää kysyä myös suhtautumisessani niihin läheisiini, jotka turvaavat tieteelliseen pukuun kiedottuihin uskonnollisiin katsomusjärjestelmiin."

Tuo on tietysti hyvä ohje, jos tavoitteena on pitää oma usko muuttumattomana ja saada toiset myötämielisemmäksi käännytykselle. On selvää että julistustyö sujuu hedelmällisemmin kun se kätketään ystävällissävyiseen keskusteluun kuin jos sanottaisiin suoraan siitä vihasta ja loukkaantumisesta joita ne "väärän uskon" puskuritarrat ja uskonjulistukset tuovat mieleen. Kun muistaa että puskuritarrat ovat "uskontunustus" ja että ne kertovat uskon tärkeydestä, ja siitä miten darwin on vain Jeesuksen "kurja korvike" ja "valheellinen väärä uskonto", josta voidaan eheytyä, se tietysti auttaa tälläisen asenteen saamista. "Avomielisyyden" taustalla onkin siis psykologinen ihmisten mielipiteisiin vaikuttaminen keskustelussa, valtapeli argumentaation sijasta. Colour me unsurprised!

Silti ihmetyttää. Ainakin se, miten paljon uskontoa myydään rakkauden nimissä, mutta se kuitenkin ilmenee lähinnä tuomitsemisena. Ja kuinka tämän jälkeen ihmetellään että tuomitut tahot muuttuvat yleisesti ottaen uskonnonvastaisiksi. Ehkä nämä uskonnosta kasautuvat hyväksyvät kristinuskon periaatteet niin paljon että tietävät että "Hedelmistään puu tunnetaan."

2 kommenttia:

MrrKAT kirjoitti...

Tämä on nyt jossia, mutta olen alkanut unelmoida että jos joku tulee Jeesus-T-paidassa kumoaamaan evoa, niin olisi hauska vetää (on jo tunkeutumisen jälkeinen lupa) syyskylmän takki auki paljastaa
rajumpi T-paita vastinekuva:
http://scienceblogs.com/pharyngula/2009/12/a_reply_to_carl_wieland.php#more

ja sanoa että "näin meidän körttiläinen evon Luoja ajattelee teistä denialisteista" ;)

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Että ei riimittelyä: "Jeesus tulee! - Spit or swallow?"