tiistai 8. joulukuuta 2009

Tikanpojista.

Kun puhutaan Suomessa olevista naiskuvasta, on olemassa selvästi kolme mahdollisimman erilaista lähestymistapaa asiaan. On (1) fundamentalistis -kristillinen, (2) geneettinen determinismi ja (3) postmoderni feminismi.

Otan ne esiin, vaikka tosiasiassa juuri kukaan ei taida kannattaa niitä sellaisenaan. Yleensä näkemykset ovat näiden väliltä. Toki "puhtaita edustajiakin" löytää. Mutta paljon yleisempää on tietenkin se, että jotakin tahoa käsitellään yhtenä näistä. Ja syy tähän on yleensä se, että asioihin ei olla tutustuttu riittävästi.

Aloitan siis olkiukkojen esittelyllä. Tämä "ei ole miellyttävä aloitustapa". Mutta käärin hihat. Koska niiden esittelyllä opitaan kuitenkin olennaisia asioita, ne voidaan ottaa esille ja niistä voidaan oppiakin.

Fundamentalistis-kristillisessä naiskuvassa on esiin nousevat valinta ja synti ja sen kilpakumppani hyveellisyys. Myös seksuaalikäyttäytymisessä korostetaan valintaa. Jotkut seksuaaliset mieltymykset ovat syntiä, ja esimerkiksi homoseksuaalisuus on tätä kautta valinta. Taustalla on siis aktiivinen seksuaalikäyttäytymisen ohjaaminen, jossa ihminen joko vapaaehtoisesti tottelee Jumalaa tai palaa omista syistään Helvetissä. Tässä ihminen itse luo seksuaalisen identiteettinsä. Valinta, valinta, valinta. Tätä kautta arvomaailmojen puolustaminen ja taistelu on tärkeää, koska ilman sitä ihmiset alkaisivat valitsemaan vaarallisesti. Tähän liittyy muun muassa USA:ssa niissä "hieman äärimmäisissä" oikeistokristillisissä piireissä esitetyt pelot siitä että jos homoseksuaalisuus hyväksytään, kaikki muuttuvat homoseksuaaleiksi. Tässä ajatellaan että jo valtion jatkuvuus uhkautuu jos ihmiset seuraa jotain muotioikkua ja kaikki on homoja. Näin yhteiskunnan on ylläpidettävä tiettyä rakennetta. Seksuaalisuuteen liittyy vahva aatepyrintö jota tuetaan ideologioilla.

Geneettisessä determinismissä seksuaalisuus liittyy geenien ohjaamaan vaiheeseen. Se on suurelta osin automaattista, seksuaalisuus vertautuu halumaailmaan samaan tapaan kuin vaikkapa näläntunne liittyy verensokerin laskuun. Tässä näkemyksessä ihminen ei valitse seksuaalisuuttaan, eikä yhteiskunta voi muuttaa sitä. Normit voivat vain kieltää homoseksuaalia menemästä naimisiin, mutta ne eivät saa homoa rakastumaan naisiin. Tätä kautta ei ole mitään järkeä yrittää muuttaa ihmisten seksuaalisuutta, olipa jotkut seksuaaliset käytökset eettisiä tai eivät. Tämä ohjaa seksuaalisuuden käsittelyn pois siitä minkälainen yhteiskunnan olisi oltava siihen minkälaisissa olosuhteissa tietyt seksuaalisuuden tavat yleistyvät.

Postmodernistis-feministisessä näkemyksessä yhteiskunta tavallaan valitsee seksuaalisuuden. Tarkemmin sanoen meille tungetaan yhteisön valtapelissä välittyvä nais- ja mieskuva ja ihmiset seuraavat sitä, kyse on tavallaan yhteisöön kasvamisesta. Tätä kautta koko asian lähestyminen tutkii sitä minkälaisia valtarakenteita seksuaalisuudessa on. Sekä paljon sitä miten niitä pitäisi muuttaa että saataisiin jotain haluttuja muutoksia. Tässä seksuaalisuus on fundamentalistis-kristillisen mallin tapaan täysin ideologista, mutta ei samalla tavalla yksilöiden vallassa vaan yhteiskunnan syöttämänä. Uskonto on valtapeli joka ohjaa ihmiset heteronormatiivisuuteen. Sen kautta valinta poistetaan ihmiseltä ja siirretään yhteisön valtarakenteisiin. Tätä kautta ala on vahvasti politisoitunut ja sen keskeisin ilemenemismuoto on juuri ideologis-poliittinen. Tämä onkin pakollista koska koko seksuaalisuuskuva on pakosti ideologista. Siispä siihen vaikuttaminenkin ja soveltaminenkin on puhtaasti ideologista.

Tässä on muutamia tärkeitä asioita, joita on hyvä muistaa.

Esimerkiksi uskonnollisuus ei välttämättä tarkoita fundamentalistisuutta. Ja harva fundamentalistikaan seuraa kiveen hakatusti esitettyä. Esimerkiksi suositussa fundamentalistien seksuaalitulkinnassa korosteaan sitä että homoseksuaalisuus on synnynnäistä, mutta ihmisellä on vapaus olla seuraamatta sitä. Tässä korostuu perinteinen näkemys himosta ja kieltäymyksestä.

Toisekseen usea feministikin toteaa että miehiin rakastuminen voi olla biologista, mutta se on tylsä ja epäkiinnostava kohta. Koska tavoitteena on vapauttaa nainen, on selvästi keskityttävä sellaisiin asioihin jotka eivät ole tälläisiä. Koska niissä on seinä vastassa. Tätä kautta feminismi ei välttämättä tarkoitakaan "tabula rasa" -ihmistä jonka voi rakentaa aivan minkälaiseksi tahansa. Ihminen ei myöskään välttämättä ole täysin eronnut eläimellisistä vaistoistaan, tai ole tunteidensa ja muun vietävissä. Eikä ihmisen kulttuuri ei hallitse ja manipuloi sitä mitä ajattelemme ja tunnemme niin paljon kuin "eräät" sanovat. Kyse ei ole pelkästä kulttuurirelativismista, vaan siitä että vain asiat joissa esiintyy kulttuuririippuvuutta ovat feministisen mietinnön kannalta merkittäviä. Tämä tietysti korostaa ideologista puolta, poliittista tavoitteistoa. Tarkoituksena ei ole tietää tai ymmärtää, vaan tehdä maailmasta parempi paikka. Tämä on tietysti ideologis-poliittista, muuta vaihtoehtoa ei ole.

Edes puhtaasti evolutiivinen näkemyskään ei ole esitettyä geneettistä determinismiä. Tilanteen saa kuvattua melko helposti rusketuksen kautta. Ruskettumiseen liittyy geenejen toiminta. Eri ihmiset ruskettuvat helposti ja toiset vaikeasti. Silti ruskettumiseen tarvitaan aurinkoa. Se voidaan tietysti tuottaa keinotekoisesti purkista, ja ohjailla ihon väriä tällä tavalla keinotekoisesti, mutta se ei silti tarkoita sitä että rusketus aina ja kaikkialla olisi kulttuurillinen. Vaikka koko ajan käytös vaikuttaa suuresti ruskettumiseen. Geenit nimittäin ovat vähemmän "kiveen hakattuja" kuin moni ajattelee. Ehkä syynä on se, että koulussa opetetaan sinisistä silmistä ja ruskeista silmistä ja dominoivista ja resessiivisistä. Nämä antavat toki yleiskuvaa, mutta tosiasiassa maailma ei useinkaan ole "näin ennustettava". Esimerkiksi ominaisuuksiin liitettävä heritabiliteetti on tilastollinen arvo. Joka peräti voi muuttua erilaisissa ympäristöissä. Tämä taas antaa aivan aidosti tilaa sillekin että käytöstä voidaan ohjata tietyillä oloilla. Koska geenit ovat antaneet "taustan" jossa toimia. Ilman genetiikkaa ihminen ei ruskettuisi vaikka miten kovasti hyppisi auringossa.

Omaksi kuvakseen heidät tehtiin, kaupattavaksi.

Tästä voidaan vetää vertauksia kaupankäyntiin. Se tuo aina mukanaan sellaista kylmää ja kovaa julmuutta, mikä aina tekee oloni niin pörröiseksi. Kysymys on oikeastaan korostuseroista jotka saadaan esiin kysynnän ja tarjonnan laista. Postmodernistis-feministisessä näkemyksessä on suosittua esittää että kysynnässä ja tarjonnassa tarjonta voi aikaansaada kysyntää. Evolutiivisessa näkemyksessä takana taas on korostetusti se, että on tietynsuuntainen kysyntä, jolle ilmestyvä tarjonta yleistyy helposti. Jos se ei vastaa kysyntää, se ei menesty hyvin.

Jos puhutaan seksuaalisuuden kauppaamisesta, törmätään joko prostituutioon tai pornoon. Porno leviää laajemmalle, joten siinä voittaja saa isompia potteja, isompia kopiomääriä. Tätä kautta sen tutkiminen auttaa selvittämään suosioeroja. Tosin tässä on hyvä muistaa että esimerkiksi pornografian ei siis tarvitse täysin toteuttaa "toiveita täydellisesti". Usein "riittävän hyvä" tai "markkinoiden paras" on tarpeeksi : Ihminen voi kiihottua jopa piirroksista. Voidaan kuitenkin sanoa että paremmin osuva porno myy keskimäärin enemmän. (Pornoa on siis lähestyttävä myös sen saaman suosion kautta.)

Kysymystä voidaan verrata karkkien myyntiin. Tietyssä iässä ihmiset syövät mielummin suolaista kuin makeaa. Toisessa iässä ennemmin makeaa kuin suolaista. Tämä on melkoisen kulttuuririippumatonta. Jos minä menen myymään jäätelöä kulmille, joissa on lapsia, teen tarjontaa. Ja jos jäätelö on hyvää, saan myös kysyntää. Lisäksi jos mainostan voin keinotekoisesti boostata lisää kysyntää. Ja jos saan jotenkin liitettyä sen että lapsi saa statusta kun syö tätä jäätelöä, saan sille lisää kysyntää. On selvää että tarjonnalla saadaan aikaan jonkin verran kysyntääkin. Mutta yritäppä myydä samalla tavalla vaikka koiranpaskaa tikussa. Kysynnän saaminen on helvetin paljon vaikeampaa.

Tämänkaltaisesta eroista evolutiivisessa näkemyksessä on pohjimmiltaan kysymys. Pornossa mainonta voi myydä lehteä. Mutta miksi saat teinipojat runkkaamaan Marilynille helpommin kuin Saku Sammakolle? Miksi Saku Sammakko on harvinainen kieroutuma, outo ja harvinainen poikkeus?

Kysymys on pohjimmiltaan siitä miten paljon muoti, tarjonta ja mainonta vaikuttaa siihen miten asiat nähdään seksuaalisesti miellyttävinä. Ja siitä miten paljon taustalla on periytyvyyttä joissain tietyissä ympäristöissä. Uskallan sanoa että molempia vaikutuksia on.

On esimerkiksi täysin selvää että jonkinlaisia ei_yhteiskunnan_määräämiä asioita on takana. Sillä pornonäyttelijöiden on huomattu olevan erilaisia kuin vaatemaallien. Vaatemallithan ovat laihoja, kun taas pornossa näyttelevillä on hieman "vararengasta". Esimerkiksi Tammisalo onkin esittänyt että tämä liittyy hedelmällisyyteen. Naisen on kyettävä elättämään sikiötä. Rasva on tässä hyväksi, jos tulee vaikka paaston aikoja. Eroaminen on tärkeää, koska jos on olemassa jokin yhteiskunnan syöttämä naiskuva, senhän pitäisi olla yhteinen, tietty ja tunnettu. Tämä näkyy myös taiteessa. Vaikka eri aikoina on ollut selvästi erilaisia naiskuvia: Kivikautiset naispatsaat olivat reheviä, ja välillä rehevät naiset ovat olleet muodissa taiteessakin. Vaikka nykyisin ja joskus muulloinkin on arvostettu hoikkuutta. Kuitenkin käytettyjen mallien vyötärö-lantiosuhde on aina pysynyt suhteellisen vakaana kaikkina aikoina. Tämä kertoo tietystä ihanteesta. Pysyvyys kertoo kulttuuririippuvuuden suuntaan.

En voi täysin ymmärtää miten joskus Marilyn on nähty sukupolvensa huippuseksikkyyden kruunattuna edustajana. Ihan OK han hän on, mutta on selvää että suursuosion takana on myös mainontaa ja PR:ää. Mutta Marilynin kanssa homma on mahdollista. Ja voit saada saman efektin aikaan kaikkialla maailmassa. Miehet saadaan melko pienellä vaivalla stondaamaan naisille. Mutta uskallan sanoa että toisille naisille se on helpompaa kuin toisille. Marilynkin on kuitenkin sekä nainen että symmetriaominaisuuksiltaan ja rakenteeltaankin terveen merkit täyttävä. (Minullekin "OK".) En usko että aivan kenelle tahansa naiselle - tai vielä vähemmän miehelle - saataisiin sama suosio miesten eroottisissa julkaisuissa niin että lehtiä vielä ostettaisiinkin.

Ei kommentteja: