(Sir Arthur Conan Doyle, Sherlock Holmes, in The Sign of Four, 1889)
"No shit, Sherlock!"
(Unknown)
"Holmesian Fallacy", joka perustuu siihen, että eliminoimalla vaihtoehtoja, saataisiin lopulta jäljelle pätevä päätelmä, vaikka itse asialle ei muutoin olisi mitään todisteita.
Logiikan mukaan näin voi tietenkin olla. Jos oletamme, että on pakko olla JOKO A TAI B TAI C TAI D, ja saamme tiedon että EI A, EI B, EI C, tiedämme että johtopäätös on pakosti D.
Kuitenki käytännön tasolla tässä on mahdollisuus tehdä vakavia virheitä. Ensinnäkin virhe voi tulla siinä, että kohteita eliminoidaan oikeista syistä. Toinen taas on se, että olet todella laittanut kaikki mahdolliset vaihtoehdot eliminointijonoon. Käytännössä ongelmana on tietenkin se, että jos johtopäätös on jotain poikkeuksellista, "extraordinaryä", se vaatii poikkeukselliset todisteet, eli silloin on erityisen suurella huolellisuudella käytävä läpi kaikki vaihtoehdot ja myös premissit. Jos päättely perustuu puhtaaseen eliminaatioon, täytyy todella olla tieto siitä, että eliminaatiojonossa ovat kaikki vaihtoehdot mitään pois jättämättä ja että eliminoinnissa todella eliminoidaan oikeista syistä. Jos ja vain jos eliminaatiolista on aivan täydellinen, eikä eliminoinnissa ole varmasti tehty virhettä, voidaan sanoa:
Tätä on melko helppoa kuvata muutamalla esimerkillä. Televisiossa tulee kummitustenmetsästysohjelma, jossa TAPS -niminen firma ja sen jäsenet käyvät tutkimassa kummitustaloja. (Kummitukset ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Olen jopa nukkunut muutamassa kummitustalossa, tosin tulokset ovat olleet tylsiä.) Ohjelma on viihdettä, mutta TAPS -miehet ovat tavallista ghostbusteria skeptisempiä, ja kalustetumpia, joskin he ovat myös kummituksiin uskovia. Sarjan puitteissa ainakin yksi talo on tuomittu "luultavasti kummituksettomaksi". (Tietenkin kummitustalon omistaja oli varma, että kummittelua tapahtui, mutta TAPS ei vain sattunut saamaan sitä kiinni itse teosta.) Toisaalta TAPS ei tyypillisesti yhdistä tapahtumia itse kummitteluun, sille riittää että tapahtuu jotain, jota he eivät pysty selittämään. Tällöin he tarjoavat "aukkojen kummitusta", joka tuntemattomilla ominaisuuksillaan jotenkin selittää ilmiön. NOT. Tosiasiassa TAPS ei eliminoi kaikkia mahdollisia huijaustapoja, se tyypillisesti tarkistaa yhden tai kaksi tosi ilmeistä temppua. Tämä on kaikkea muuta kuin "kaikkien vaihtoehtojen analysointi". Sarja siis tavallaan antaa väärän ja puutteellisen eliminointijonon.
Toinen malliesimerkki avaruusolentojen vierailuun uskovien päättelyillä. Perinteinen UFO:n määritelmä tarkoittaa "tunnistamatonta lentävää esinettä". Osa UFO -kannattajista (ei siis kaikki) tuntuu olevan sitä mieltä että jos ilmiötä ei saada osoitettua ihmisen tuotoksi tai luonnonilmiöksi, se tarkoittaa sitä että se ei voi olla ihmisen tuotosta tai luonnonilmiöitä. (Osa taas on sitä mieltä että se on vain tunnistamaton, mikä taas ei tarkoita että se olisi tällä nimellä "selitetty". Tuntemattoman nimeäminen ei kuitenkaan ole selittämistä. Se vain vakuuttaa huolimattomasti ajattelevat.) Vaihtoehto on heistä luonnollisesti avaruusolennot. Tosiasiassa avaruusolennot ovat "extraordinary" -ilmiö. Tiedemiehet ovat vuosien varrella löytäneet lukuisia uusia luonnonilmiöitä ja efektejä. Mutta sen sijaan he eivät ole löytäneet ulkoavaruuden olentoja. (Vaikka tälläisen voisi vaikka ampua todisteeksi. Toki ne voisi houkutella myös pelaamaan Dirge of Cerberus -peliä, avaruusolennoilla menisi kuitenkin ensimmäinen viikko siihen että he yrittäisivät läpäistä sen vaikean tarkka -ampujien välttelytehtävän.) Tosiasiassa ilmakehän ilmiöt yhdistettynä pelkästään tavallisiin koneisiin voivat aikaansaada paljon erittäin vaikeasti "eliminoituvissa" olevia luonnollisia syitä, mm. kangastusten kautta. Siksi ei ole tavatonta, että eliminointiin luottava humanoidien ystävä kertoo, että jotain öljypaloa ei ole todistettu, mikä hänestä tarkoittaa sitä että epäilijöiden sanalla ei ole mitään painoarvoa. (Se, että hän itse ei ole osoittanut todisteita avaruusolennoille yhtään enempää ei käy hänen mielessään. Kun tämä yhdistettään "erikoislaatuisiin todisteisiin jotka vaaditaan erikoisille väitteille", he joutuisivat myöntämään näkemyksensä olevan niitä "vähemmän perusteltuja uskomuksia".)
Vastaavaa päättelyä harjoitetaan tietysti myös mielenfilosofian puolella. Melko moni uskoo jonkinlaiseen sieluun tai muuhun yliluonnolliseen elämänvoimaan. Heidänkin "tieteensä" koostuu enimmäkseen toista mieltä olevien kritisoinnista, ei siitä että he korroboroisivat omaa näkemystään. Heille näyttää riittävän, että toisilta vaaditaan valtavasti. He itse sen sijaan tyytyvät vain tietämään.
Tunnetuin esimerkki on tietysti "aukkojen Jumala" -päättely. Joka voidaan itse asiassa nähdä yhtenä Holmesian Fallacyn aliluokkana. (Sehän tavallaan valitsee setin, jossa on "riittävän hyvin selitetyt luonnontieteen ilmiöt" ja "Jumala", muita vaihtoehtoja ei ole. Sitten se eliminoi, tai lähinnä jättää löytämättä "riittävän hyvin selitetyn luonnontieteellisen ilmiön" ja päättelee että "Jumalahan" se sieltä jää eliminoinnista käteen. Sääli vain että eliminaatiojoukko ei ollut täydellinen - ja melko usein huomataan, että eliminointikin on tehty huolimattomasti tai virheellisesti.)
Tämän näkemyksen voi hyvin todistaa vääräksi, paitsi todistustaakkaan vetoamalla, myös leikkimällä intuitionistisella logiikalla (intuitionistic logic), joka ei ole määritelty "totuusarvolla" vaan "todisteella":
1: Siinä A ei tarkoita että A olisi totta, vaan että on todisteita A:sta.
2: Jos taas ¬A, se tarkoittaa että on todisteita siitä että A:sta ei ole todisteita.
Suurin osa eroista, esimerkiksi propositiologiikkaan nähden, seuraa tästä erosta. Intuitionistisessa logiikassa esimerkiksi ¬¬A:sta ei seuraa A, kuten normaalissa logiikassa. Toki siinäkin A:sta toki seuraa ¬¬A, mutta tässä tapauksessa systeemi kulkee "vain yhteen suuntaan".
Lisäksi voitaisiin ihan vakavasti miettiä, miten mielekkäitä edes aidosti eliminatiivisiin systeemeihin perustuvat selitykset ovat; Nehän ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä ei voida lähestyä myös "todisteiden kautta". Siinä missä esimerkiksi syyllisjonoa voidaan eliminoida, mutta toisaalta tekijä voidaan saada joko silminnäkijän tai "CSI -tyylisen" rikospaikkatutkinnan "irl" -versioiden kautta tietoa tekijästä, sama ylellisyys ei koske niitä pseudotieteitä, joissa eliminointia niin ahkerasti harjoitetaan. Miten esimerkiksi kummituseliminoinnin totuusarvo selvitetään, kun itse kohde on systeemissä eristetty testaamiselta? Ja mitä tuntemattomilla ominaisuuksilla varustettu ilmiö itse asiassa selittää? Selittämiseen kun tarvitaan aina jokin looginen systeemi. Joka tässä tapauksessa selvästi puuttuu. Kaikki mikä eliminoidaan, on jotain tunnettua, joten luonnollisesti vain "eitunnettu" jää jäljelle. Tämä taas voi olla luonteeltaan miten mielivaltaista tahansa. (Ja käytännössä emme esimerkiksi voi eliminoida luonnonilmiöitä pois, koska emme voi eliminoida teoriaa jota ei ole vielä keksitty. Tämä on eliminoinnissa ongelmana, koska sen uskottavuus perustuu täydellisesti siihen että kaikki vaihtoehdot todella ovat eliminointijonossa.) Eliminoivien projektien lopputulos on aina mysteeri, kummitus, ihme tai muu "magic mumbo jumbo".
Ja mitä ne nyt sitten selittävät, jos mysteeri, joka tosiasiassa saattaa joskus ratketa tieteen avulla, vain korvataan sellaisella mysteerillä, jota ei kyetä selittämään yhtään millään?
Jokseenkin tämän vuoksi Sherlock Holmes oli fiktiivinen satuhenkilö, ja hänestä kirjoittaja, sir Arthur Conan Doyle, haksahti pitämään Cottingleyn keijukaisia aitona asiana. Hänenkään mieleensä ei varmaan tullut kuin pari luonnollista selitystä asialle, jotka hän sitten "eliminoi" huolimattomasti. Siksi jäi häneltäkin kokematta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti