"Playground school bell rings / again / Rain clouds come to play / again / Has no one told you she's not breathing? / Hello! / I'm your mind / giving you someone to talk to / hello.
If I smile and don't / believe / Soon I know I'll wake / from this dream / Don't try to fix me I'm not broken / Hello! / I'm the lie / living for you so you can hide / don't cry.
Suddenly I know I'm not sleeping / Hello, I'm still here / all that's left of yesterday"
(Evanescence, Hello)
Skeptikot, kuten minäkin, ovat tyypillisesti erittäin haluttomia hyväksymään paranormaaleja väitteitä, kuten sitä että jollakulla on telekineettisiä voimia, tai kyky hallita nyrkkeilyotteluita ajatuksen voimalla. Erityisen haluttomia he, kuten minäkin, ovat hyväksymään selityksiä jotka perustuvat johonkin tieteen avulla havaitsematta jääneisiin "energiakenttiin" ja "värähtelyihin", joiden taajuudesta puhutaan mutta joita ei voida objektiivisesti mitata. He vastustavat sellaisia "tuntemattomia voimia".
He sanovat jopa että "erikoisille väitteille pitää olla erikoiset todisteet". Eli joitain asioita tulee voida uskoa helpommin kuin toisia ei. Tämä onkin aivan järkevää, jos jonkin asian todennäköisyys on suuri, sen todistamiseen tarvitaan vähemmän evidenssiä. Jos väitän käyneeni SIWAssa eilen, se uskotaan helpommin ja pienemmällä evidenssillä kuin väitetteeni siitä että kävin eilen kuussa.
Paranormaaleja ilmiöitä kannattavat eivät ajattele juurikaan eri tavoin, he vain ajattelevat että heidän omalla mallillaan on suuret todennäköisyydet olla totta. Siksi UFO -todisteeksi tai kummitusvalokuvaksi kelpaa monesti sellainen mitä nyt ei vain ole todistettu väärennökseksi. Hekään eivät varsinaisesti ole erimielisiä siitä, että erityisille asioille vaaditaan erityiset todisteet. Heidän näkemyksensä ovat vain erilaisia.
Samoin voidaan ajatella, että tämä koskee laajempaakin kirjoa ihmisiä. Esimerkiksi kreationistit myöntävät melko usein auliisti että "naturalismi toimii lääketieteessä" ja muissa käytännön asioissa, mutta paljon heikommin esimerkiksi evoluution kohdalla, koska niissä todisteet on havaittavissa heti. Kun taas rokotusten vastustajan mielestä nimenomaan lääketutkimus on heikoilla kantimilla, koska siinä pyörii raha ja taloudelliset tavoitteet, ja että evoluutio ja muut ovat erittäin hyvää tiedettä, koska ne eivät ole yhtä lujasti kaupallisuuteen sidottuja.
Tosiasiassa kenelläkään ei ole näitä "a priori" -todennäköisyyksiä. Ne oletetaan. Ja suurimmat, järjettömimmät, ja mihinkään johtamattomimmat kiistat käydäänkin juuri siitä, minkä "luotettavuuskertoimen" jokin taho saa. Mikään ei ole helpompaa kuin syyttää laitoslääketiedettä "dominoivaksi koululääketieteeksi" ja tiedeyhteisöä muutoin "norsunluutornissa olevaksi". Samoin mikään ei ole helpompaa kuin nimittää jokin taho suoralta kädeltä huuhaalaitokseksi.
Erimielisyyttä ei siis niinkään ole siitä, vaaditaanko joitakin asioita enemmän ja vakuuttavampia todisteita, kuin toisilta. Erimielisyyttä tulee siitä, minkä kohdalla näin tehdään. Tämän ymmärtäminen ja käsittäminen on kuitenkin erittäin tärkeää; Todisteiden vakuuttavuus liittyy joka tapauksessa käsityksiimme siitä, mitkä ovat
1: Tapahtuman uskottavuus, olemassaolon todennäköisyys.
2: Todistusaineiston vahvuus suhteessa todistettavaan ilmiöön. (Kuinka pitkälle selitetään virheitä ad hoc kutsumalla niitä vaikka "mittausvirheiksi", "mittausepätarkkuudeksi" ja "siihen että ihan kaikkia elementtejä ei voitukaan ottaa testissä huomioon", ennen kuin vastaparadigma hyväksytään?)
Tämä tarkoittaa sitä, että ei ole "yksinkertaista standardievidenssiä", jonka kautta voimme sanoa että "kun jokin riittää/eiriitä todisteiksi tuossa tapauksessa, täytyy kelvata tässäkin". Ellei tähän liitetä samalla jonkinlaista tapaa käsitellä ilmiöiden "tavanomaisuutta", uskottavuutta. Lisäksi on havaittava, että evidenssi muuttaa sitä, miten uskottava jokin asia on. Evidenssi voi tehdä "a priori todella epätodennäköisestä" parhaan selityksen. Se vain vaatii paljon enemmän todisteita.
Käytännössä tässä vaiheessa filosofi itkee. Koska käytännössä emme voi tietää todennäköisyyksiä kovinkaan hyvin. Joillakin empiirisesti mitattavista ilmiöistä voimme tietää että reilulla ja hyvin painotetulla kasinonopalla silmäluvun 6 sen saaminen on yleensä jotakuinkin 1/6. Mutta hei, mikäs olikaan todennäköisyys sille, että homeopatia toimii? (Homeopaatikot tietyisti haluavat, että meillä on "avoin mieli" ja annamme tälle suuren todennäköisyyden, että "otamme niiden väitteet vakavasti". Skeptikot taas muistuttavat siitä avomielisyydestä, jonka seurauksena aivot humpsahtavat pääkopasta.) Todennäköisyyksien aito arviointi on tosiasiassa erittäin harvinaislaatuinen tilanne. Yleensä meillä ei ole tälläistä ylellisyyttä. (Tapahtumilla on toki jokin todennäköisyys, mutta me emme voi tietää sitä.)
Tosiasiassa tähän on kuitenkin tarjolla jonkinlainen keino. Se auttaa painottamaan arvauksiamme uskottaviin suuntiin. Se perustuu sille, että jotkin asiat ovat hyvin testattuja, käytännössä varmoja. Vaikka itse ilmiön todennäköisyys olisi surkea, niille on yksinkertaisesti niin paljon onnistuneita kokeita, että emme voi käytännössä muuta kuin ottaa ne hyvin vakavasti. Fysiikassa tälläinen on esimerkiksi energian säilymislaki. (Olen jopa lukenut lähteistämättömän väitteen, jonka mukaan jos joku tulee patenttivirastoon tarjoamaan ikiliikkujaa, hänelle nauretaan suoralta kädeltä. Vaikka periaatteessa energian säilymislaki on falsifioitavissa, se on käytännössä niin varma, että siihen voidaan luottaa ja sen vastaiset ilmiöt kieltää suunnilleen suoralta kädeltä.)
Tämän asian on hienoimmilleen viety Duhemin-Quinen teesissä. Pierre Duhemin ja Willard Van Orman Quinen ansiosta tiedämme, että emme koskaan havaitse suoraan. Meillä on aina teoria esimerkiksi kaukoputken tai hiukkaskiihdyttimen toimintaperiaatteesta, ja tämän teorian mukaan tulkitsemme mitä niiden antamat tulokset tarkoittavat. Jos nämä yht'äkkiä kumoaisivatkin jonkin teorian, voisimme aina väittää että vika on näiden laitteisiin suunnitteluun ja tulosten tulkintaan tarvittavissa teorioissa. Voisimme loppupeleissä sanoa ainoastaan että jokin on vialla, jotain on korjattava.
Mutta tämän me myös tiedämme. ~ Jotain on falsifioitava, olisi vain keksittävä, mitä kannattaa kumoilla.
Kun otetaan vastakkain useita eri evidenssejä, huomataan että tiede on eräänlainen verkko; Eri asiat ovat liityksissä yhteen. Toisia teorioita käytetään laajasti tiedeverkossa. Nämä tuottavat yhteneväisiä tuloksia, joten verkon tärkeän - useaan paikkaan liittyvän - osan, poisto johtaisi siihen että tiedeverkosta jouduttaisiin poistamaan valtavasti muitakin teorioita, joita on tuotettu juuri sen "kumottavan teorian kautta". Voidaan siis sanoa, että eri teorioilla on eri suuria vaikutuksia verkossa. Siksi on poistettava sellainen, joka vaikuttaa verkkoon mahdollisimman vähän. "Uskottavuuskerroin" määräytyy siis sen mukaan, miten hyvin teoriat ovat yhteensopivia. (Tämä on erityisen järkevää, jos olemme foundationalisteja ja oletamme että meillä on olemassa yhteinen todellisuus, joka olisi olemassa vaikka esim. minä olisin kuollut. Ja jota eri subjektit sitten tarkkailevat.)
Tältä lähtökohdalta voimme sanoa että homeopatia tuskin toimii, koska se ei ole tuntemiemme fysiikan teorioiden kanssa symbioosissa. Saamme sille pienen oikeassa olemisen todennäköisyyden. Sama koskee tietysti myös ESP -voimaa. Joissain tapauksissa arvioinnin tekee harvinaisen yksinkertaiseksi myös se, että niillä ei ole minkäänlaista evidenssiä. Vaikka näille annettaisiin mikä tahansa yli nollan mutta alle sataprosenttisen "a priorinen todennäköisyys" tai "uskottavuus" tahansa, sillä ei ole väliä, koska sillä ei kuitenkaan olisi mitään todisteita antamassa tälle suurelle todennäköisyydelleen tukea. (Jolloin sen arvo on tällä hetkellä myös nolla.) Se perustuu joko siihen että se ruotii aukkoja tietämyksessämme tai siihen että se keksii erilaisia testaamattomissa olevia rationalisointeja sille, miksi sille ei ole saatu niitä todisteita. Siksi emme voi antaa painoarvoa esimerkiksi pelkälle jonkin henkilön väitteelle jonka mukaan avaruusolennoista ei ole todisteita koska USA:n merivoimilla on sotasalaisuuksiensa joukossa avaruusolentoja ja näiden asetekniikkaa, ja että tätä salataan salaliitoilla ja isolla rahalla.
Samoin voimme sanoa, että käytännössä jos jokin pseudotiede järjestää itselleen uudet tieteenalat, jotka koskevat käytännössä laajaa osaa tiedeverkosta, se ei enää ole tiedettä, vaan sen kanssa erillinen kokonaisuus. Jos jokin näkemys vaatii sen, että nykygeologia, nykykosmologia, nykyiset käsitykset puoliintumisajoista, nykyiset käsitykset biologiasta... tulee korvata jollain muilla, uusilla, versioilla, voimme toki sanoa että he voivat periaatteessa olla sisäisesti koherentteja ja jopa rationaalisia. Mutta tämän näkemyksen väittämisen tieteeksi on sama kuin kutsuisi tennispalloa jalkapalloksi. Tilanne voisi vertautua myös shakkiotteluun, jossa henkilö ensin söisi nappulat (aivan fyysisesti, ei sillä "pelin tavalla") ja sanoisi itseään tämän jälkeen voittajaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti