Absoluuttinen nolla (.)

"Cogito Ergo Sum"
(Rene Descartes)

Solipsistisessa katsomuksessa todellisuus on subjektiivinen. Sen mukaan emme voi tietää muuta kuin sen, että olemme. Näkemyksessä havainnot voivat olla värittyneitä. Ne voivat olla vain ajattelun tuloksia, tulkintoja. Matrix on mahdollisuus. "There is no spoon".

Tieto -opillisesti asiaa on käsitellyt George Berkeley. Hänen kehittämässään subjektiivisessa idealismissa havaitut asiat eivät ole mitään muuta kuin aistinsisällön kokoelmia, ja niiden joukkoja havaitsijan mielessä. Tämän näkemyksen mukaan teoriat selittävät ainoastaan inhimillisiä ulkoista todellisuutta koskevia kokemuksia ja tavoittelemaan tietoa siitä mikä on todellisuuden suhde niihin. Näkemyksessä fyysiset kappaleet, ominaisuudet, tapahtumat palautuvat mielen olioiksi, joista kokemamme todellisuus vasta muodostuu. Näkemyksessä on olemassa vain mieli ja mielessä olevia olentoja ; Sen mukaan vain mieli on todella olemassa, eikä aineen olemassaoloa voida todistaa objektiivisesti; Se kun jäisi vain subjektiivisten kokemusten ulkopuolelle.

Mielestäni puhtaasti solipsistinen näkemys johtaa erikoislaatuisuuksiin. Muun muassa sen vuoksi että kenenkään ei tämän jälkeen voisi väittää kärsivän harhaluulosta, siis jos harhaluulo tarkoittaisi sellaista, että uskoo sellaiseen mitä ei ole. Solipsistisen näkemyksen mukaan ainut harhaluulo, joka voi olla, on se, että kohde kuvittee, että häntä itseään ei ole. Hänellä ei pohjimmiltaan ole tietoa mistään muusta kuin siitä, että on. Tämän näkemyksen mukaan harhaluulo ei olisi esimerkiksi se, että uskoo näkymättömään tonttuun kirjoituskoneessa, koska kohde ei voi mitenkään tietää onko kirjoituskoneessa tonttua.

Samoin tultaisiin melko mielenkiintoisiin eettisiin ongelmiin, koska voisimme väittää itsellemme uusia aisteja. Solipsistisen näkemyksen mukaan on ihan perusteltua uskoa hallusinaatioihin, voimmehan aina tulkita, että huumeet avaavat uuden tavan kokea tosiasioita. Samoin voisimme olettaa itsellemme esimerkiksi aistin, jolla koemme henkeä tai Jumalaa ja väittää että saamme tämän kautta tietoa henkimaailmasta ja Herran enkeleistä. Näin esimerkiksi "runners high" -ilmiöön liittyvä subjektiivinen kokemus yhteydestä luonnon ja todellisuuden tai Jumalan kanssa muuttuvatkin "subjektiivisista tuntemuksista" "havainnoiksi". Tällä konstilla mielipide muuttuu evidenssiksi kuin käden käänteessä. Solipsistisen näkemyksen mukaan emme voi tietää ovatko hallusinaatioita näkemättömät ihmiset "sokeita" vai näkevätkö huumehörhöt harhoja. (Tässä suhteessa solipsistille varmaa on vain epävarmuus. Toki tämäkin on hieman enemmän kuin "ei mikään". Se sentään vastaa 1 kysymykseen - Tosin se samalla kieltää vastaamisen kaikkeen muuhun.)

Tästä päästään Immanuel Kantiin. Hänkin on sanonut, kokemuksemme ovat aina vain ilmiöistä kuten ne meille näyttäytyvät. Se ei siten koskaan ole olioista "Ding an Sich". Emme havaitse niitä ilman että havainnoimme niitä subjektiivisesti. Kantin mukaan olioista itsessään ei voida saada mitään objektiivista tietoa, mutta ne on kuitenkin oletettava, jotta kokemuksen mahdollisuus voitaisiin selittää ; Jotta jokin voisi ilmetä kokemuksessamme, on oltava jotakin joka ilmenee. Tämä ilmenevä ei itse kuitenkaan voi olla ilmiö, sillä se juuri tekee ilmenemisen mahdolliseksi. Sen on siis oltava olio sinänsä. Se voi olla illuusiota tai hallusinaatiota. Mutta se on jotain. On siis olemassa objektiivinen todellisuus, joka koostuu jostain joka todella on.

Seurauksena on tietysti epävarmuus, koska en voi tietää mitä oliot "ding an sich" ovat. Otan tässä vaiheessa avuksi hermeneutiikan Hermeneutiikka on keskittynyt siihen, että erilaiset yhteisöt, kuten tiedeyhteisö ja tieteenfilosofian uudet/vanhat trendit vaikuttavat siihen miten tulkitsemme ja minkälaista informaatiota saamme maailmasta.

Hermeunetiikan mukaan informaatiota ei voida käsitellä puhtaana vaan se on aina symbolisena ja esitetttynä tai sitten johonkin tiettyyn asiaan kiinnittyneenä "a priori". Tämän vuoksi aivan puhdas solipsismi on heikolla pohjalla, koska siinä ei käytännössä juurikaan käsitellä informaatiota mitenkään. Ja kun informaatio ja tieto on aina suhteessa systeemiin, voidaan sanoa että puhtaasti solipsistinen näkemys ei oikeastaan kerro meille mistään mitään. (Sen mielestä on aivan yhtä oikein väittää Jumalaa, lentävää spagettihirviötä, kitaraa ja kahvipannua olemassaoleviksi tai olemassaolemattomiksi.)

Voidaan ihan vakavasti kysyä, että mitä teemme systeemillä, joka kieltää meitä vastaamasta. Jos tavoitteena on tietäminen, voidaan tätä onneksi lähestyä muutoinkin. Likimääräisesti voisi sanoa että tämä vaatii sitä että maallikoille niin rakkaan oloinen varma "joko-tai" tietäminen muutetaan "melko varmasti - kenties - ehkä - mahdollisesti - luultavasti ei" -tiedoksi. Tiedoksi jota voidaan tarkentaa. Eli vaikka absoluuttinen tietäminen on mahdotonta, voimme edes pyrkiä lähestymään tätä.

Tämäntapaiseen voidaan päätyä hermeneutikko Wilhelm Diltheyn käsityksiä seuraamalla. Hänen mukaansa tulkinta on aina epäsuora tai välitetty ymmärrys, joka voidaan saavuttaa vain asettamalla inhimilliset ilmaisut historialliseen kontekstiinsa. Ymmärtämisessä ei ole kyse kirjoittajan alkuperäisen mielentilan ennallistamisesta, vaan teoksessa esitetyn ilmaisemisesta.

Hermaneutiikkasta kuitenkin seuraa tiedon varmentuminen ja parantuminen ; Pohdinnan jälkeen alkuperäinen tulkinta ja esiymmärrys tarkentuu. Tätä ketjua voidaan jatkaa hermeuneettisena kehänä loputtomiin, jolloin myös tietomme muuttuu ajan mittaan varmemmaksi.

Tässä tapauksessa näkemys ei eroa "niin hirveästi" perinteisemmästä empiirisestä periaatteesta. Hermeunetiikan ja postmodernismin paikkaansapitävyyden tarkistamisen periaate ei siis ole väistämättömässä ristiriidassa tiedon epävarmuuden periaatteen kanssa. Tiedon epävarmuus edellyttää sen paikkaansapitävyyden jatkuvaa tarkistamista ja arvioimista. Tätä kautta näkemys siitä, että kielellisen käänteen, hermeneutiikan ja postmodernin kriittisyyden jälkeen tiede ei voisi edistyä, on jopa hieman erikoinen.

Tieteen edistys on toki siitä "arkijärjestä poikkeavaa", että se ei enää liity "absoluuttisen totuuden hakemiseen", tai siihen että asioista tulisi saada "varmaa tietoa". Olennaista sille kuitenkin on se, että tietoa kuitenkin saadaan, toki vain suhteessa informaationkäsittelysysteemiin. (Voidaan siis sanoa että ei ole rationalismia ilman loogisia perusteita; Jos asioita kuten havaintoja tai premissejä ei käsitellä tietyistä aksioomista lähtien tietyillä säännöillä, ei ole perusteluja.) Se on vain pakotetusti tietoa jossakin tietyssä viitekehyksessä. Tässä mielessä tiedon epävarmuus vaatii perustelemaan, miten varmaa jokin tieto on ja millä edellytyksillä. Tämän seurauksena tieto on toki epävarmaa, mutta epävarmaa harmaan eri asteikolla. (Puhujan ääni feidaa pimeyteen. Tai oikeastaan valoon.) Voimme vähentää epävarmuutta ja saada tietoa, edistyä projektissamme. Peräti ikuisesti.

Toki olen suuresti erimielinen hermeneutikoiden kanssa siitä että he nostavat subjektiivisuuden
ainoaksi tekijäksi ja keskittyvät pelkkään subjektiivisen elementin tulkinnallisiin ja symbolisiin epävarmuuksiin, ja esittävät että ei ole muuta. Tältä kannalta olen "materialistinen", uskon että aineellinen maailma on olemassa täysin riippumatta minusta, havainnoistani, tai koko ihmiskunnasta. Vaikka koko ihmiskuntaa ei koskaan olisi kehittynyt tämän planeetan pinnalle, ja ensimmäinen solu olisi jättänyt syntymättä, planeetta kuitenkin olisi olemassa ja kiertäisi aurinkoa kuten nytkin. Siis objektiivnen todellisuus on tässä mielessä aina olemassa, joten viime kädessä voimme nojata siihen. Uskonnon kanssa tällä ei ole juuri mitään tekemistä, sillä tässä ei oleta minkäänlaisia, mitään yliluonnollisia tai transendetteja olentoja ja niiden olemassaoloa koskevia väitteitä.

Jos jonkun mielestä tämä näkemys on "ateistinen" eikä "agnostinen", muistutan heitä siitä että näkemykseni ei itse asiassa ole edes uskonnonvastainen : Foundationalismi eli näkemys siitä, että on olemassa perustava todellisuus, joka on olemassa minusta itsestäni riippumatta, ei ole vihamielinen uskonnolle vaan historiallisesti tulkiten asia on ollut enemmänkin päin vastoin. Välttämättömyys, järki, ikuiset ideat ja lait on usein nähty nimenomaan Jumalan asettamina. (Aivan kuten poikkeuksissa on tavattu nähdä ihmeitä.) Samoin kuin Kantin transendentalismi eli näkemys ihmisluonnon ja -kokemisen empiirisestä samuudesta ja universaaliudesta yhtäältä, tai Descartesin "sisempi silmä" joka punnitsee oikein "maailmasta välittämättä", voidaan täysin palauttaa uskontoon.

Toki näkemykseni on eräitä nimeltä mainittuja uskontojen näkemyksiä vastaan, mutta nämä ovat uskonnon erityistapauksia, eivät koko ilmiö. Ja niiden kieltäminen ei ole minulle mikään ongelma, pikemminkin päin vastoin.