Erityisestä lähteestä tullut tieto

Stefan Tallqvist on tietyssä määrin kontroversiaali hahmo Suomessa. Hän on saanut näkemystä sitä kautta että hän on ollut aikanaan kiinnostunut Uri Gelleristä. Sittemmin hän on uppoutunut "Urantia" -kirjaan. Otan häneen tässä kantaa koska hän blogasi kommentistani. Jossa oli mainintoja muun muassa Lakatoksesta.

Tallqvist ei, vaikka hän korostaakin tieteilijän ja osaajan statustaan, näyttänyt täsmentämisen jälkeenkään ymmärtävän kommenttiani. Kommenttiani joka kaiken kaikkiaan koski
* Esimerkkejä apunaan käyttäen sitä mitä Popperin falsifikationismi on tai ei ole. (Jonka voi sitten asettaa kontrastiksi sen kanssa mitä Tallqvist ja hänen blogauksessaan kommentoineet ovat sanoneet falsifioinnista. Joka on tilanteesta ja kohdasta riippuen "sinne päin" tai "täysin päin persettä". Joka on merkittävää jos kommentoinnin aiheena on falsifiointi ja sen periaatteet.)
* Ja miten kognitiivinen dissonanssi on argumentti ja missä muodossa se ei ole argumentti. Ja miten tuo liittyy siihen että joku ylläpitää teoriaa joka (a) ei ole falsifioitavissa (b) on falsifioitu mutta sitä kannatetaan yhä.
+ Ja tuossa yhteydessä otin tähän esiin muita versioita joissa mainitsin Lakatoksen ja Quinen, enemmän oman mielipiteen ilmaisuna. Mutta olen tottunut tähän.

Otin tässä avuksi enemmänkin sen mitä Tallqvist on ansiokkaasti sanonut omassakin blogauksessaan aiemmin. "Itse aihe, siis tuonpuoleinen, on kaikessa monitulkintaisuudessaan kovin mielenkiintoinen. En myöskään ole sitä mieltä, että ”henkimaailman asiat” pitäisi pudottaa tutkimuksen ja tieteen ulkopuolelle. Päinvastoin: tiede ei saa rajata mitään aiheita ulkopuolelleen. Aihe kuin aihe voi olla tiedettä - menetelmät voivat sitä vastoin olla tieteellisiä tai epätieteellisiä." Huomautan että tämä vaihtoehto on hyvä, siinä ytimessä on se että on voitava tehdä tutkimusohjelmia jotka kartoittavat asioita. Riippumatta siitä paljastuvatko ne lopulta tosiksi vai epätosiksi. Ei voida vain sulkea silmiä vaihtoehdoilta ja mahdollisuuksilta. On tutkittava avomielisesti. Joka tarkoittaa sitä että se mikä lopulta paljastuu virheeksi tai valehteluksi on annettava mahdollisuus todistaa itseään muuksi.

Tämä toki  kontrastoituu vakavasti sen kanssa mitä Tallqvist sanoi "Nykyään esim. lehdistö näyttää seuraavan Lakatos mallia ("Lakatos' model"). Jos ymmärrän asiaa hieman kärjistäen, hän antaa luvan filosofeille ja tiedemiehille "valehdella", koska hänen mielestä yhteiskunta toimii silloin parhaiten. Hän luopuu filosofian ja tieteen ideaalista pyrkiä totuuteen? Tämä tarkoittaa että kansalle voi kertoa van yleisesti hyväksyttyjä standardimalleja, vaikka tiedemiehet tietävät että niissä on puutteita tai suuriakin virheitä, ns. "conventional consistency". Minä etsin vastausta siihen, miten analysoida hyväksyttävällä tavalla tekstiä, jolle ei löydy kirjailijaa ihmisten joukossa ja jonka teksti kääntyy koko ihmiskunnan puolen. Mutta joka kertoo että ensisijaisesti tuulisi käyttää ihmisille tuttuja lähteitä ja ilmaisuja, esim.: The Urantia Book".

Lakatos on tässä käsitelty vähintään yhtä virheellisesti kuin falsifiointinäkemys siinä blogauksessa johon kommenttini oli asetettu. (Ja ei. Minusta asiantuntevalle ei tarvitse vääntää rautalangasta joka ikistä mutkaa. Tottakai ymmärtävä ja asian hallitseva ihminen osaa käsitellä konsepteja oikein. Ja ymmärtää tähän liittyvän kohtuullisen yksinkertaisen esityksen jossa on vieläpä yksinkertaistavia esimerkkejä apuna sen lisäksi että käytetään niitä elementtejä, kuten modus tollens -perustelurakenteen mainitsemista, joiden tulisi yksinään riittää.) Lakatos ei sanonut että on hyvä että tiedemiehet valehtelevat. Hän sanoi enemmänkin että on hyvä että rakennetaan tutkimusohjelmia. Ja asia vain on enemmänkin niin että tutkimusohjelmat eivät kumoudu falsifiointitilanteissa. Anomaliat eivät kaada teorioita. Sen sijaan tiedemiehet käytännössä paikkaavat teorioitaan erilaisilla ad hoc -oletuksilla. Näin teoriasta tulee sisäisesti ristiriidaton. Mutta se myös menettää tutkimusvoimaansa. Teoriaa ympäröi elementtejä jotka suojaavat kritiikiltä mutta joka ei tehosta tutkimusta. Teorioista tulee lopulta niin ympäripyöreitä ja epäselviä että ne eivät ennusta mitä kannattaa etsiä mistäkin

Itse asiassa voisin huomauttaa että Tallqvistin käyttämällä "Kuhn vs. Popper "-tyylisellä otsikoinnilla on kirjoitettu teksti joka esittelee Lakatoksen ajatuksen paljon paremmin ja tiiviimmin. Lainaan siitä tähän kohdan joka kertoo oleellisemman. "Lakatos suggested that in science, a ‘theory’ is really a succession of of slightly different theories and experimental techniques developed over time that all share a common hard core; such a collection he named the research programme. Scientists working within a given research programme shield the core from falsification with a protective belt of auxiliary hypotheses. The question of whether a worldview is true of false is replaced by the question of whether a research programme is progressive or degenerating. A progressive research programme is characterized by growth, prediction of novel facts and more precise predicitions etc. In contrast, a degenerative program is marked by a lack of growth; its auxiliary belt does not lead to novel predicitions that are later verified."

Kun Tallqvistilta todella tulee lausuntoja kuten Ilkka Niiniluodon kohtelu seuraavalla lausunnolla "Mutta ei tiede, eikä uskonnot, ole vielä pääset sille tasolle että voisi tosissaan tukia jos tietty kirjallinen teos on peräisin ihmiskunnan ulkopuolelta, kuten Urantia-teksti. Oikeaoppinen tiedemies puhuu heti Sci-fi kirjasta, tieteiskuvitelmasta. Muita vaihtoehtoja ei useimmiten edes haluta pohtia, vaikka kaikki jo tietävät että olemme eräs puhekykyä omaava eläinlaji avaruudessa." Tästä voidaan päätyä miettimään sitä että mitä tieteenfilosofia sanoo tilanteesta jossa tämänlainen vaihtoehto on tarjolla. Urantia -kirja tai sen torppaaminen ei kiinnosta minua, joten otan tässä käyttöön periaatteita. Niiden noudattamalla voidaan sanoa onko Urantia tieteellinen tutkimusohjelma ja onko näkemys Urantian erityislaatuisesta luonteesta todennäköinen. Näkökulmani on juuri se että Urantiaan ei lyödä a priori leimaa. Sitä ei oteta vakavasti eikä sitä oteta vääränä muuta kuin a posteriori -tyylisten induktioiden kautta.
1: Nämä ovat kaksi hieman eri asiaa, tieteenfilosofian perusteet sisäistänyt ymmärtänee kohtuu helposti kummasta on kysymys milloinkin. Popperin ja Lakatoksen nostaminen tässä esiin toimi kätevänä apuvälineenä. Etenkin kun Tallqvist on tehnyt asiaan oman kommentaarinsa joten niihin reagointi on "avannut" tämän viestin sisällön tarvitsemat taustatiedot..

Mitä jos joku esittää että jokin kirja sisältää ihmiskuntaa parempaa tiedettä?

Tieteenfilosofit ovat joutuneet itse asiassa ajatuskokeissaan toistuvasti ottamaan kantaa tämänlaisiin asioihin. Suurin syy on kristinuskon suuri vaikutus kulttuurissa. Sen pääteoksen kerrotaan olevan erehtymättömän tahon tuottamaa tietoa. ; Samoin meillä on ollut avaruusolentoihin liittyvää keskustelua johon tieteenfilosofian puolella on reagoitu. Samoin kuin tieteenfilosofia ei ole vieras senkään kysymyksen kanssa että onko Nostradamuksen ennustusten tulkinta tiedettä vai ei. Ja miksi.

Jos lähdetään väitetasolta, voimme helposti huomata että Urantian kerrotaan olevan erityisestä lähteestä. Lähde ei siis ole ihminen.
1: Tämä alkuperäväite on jotain josta voimme kysyä että onko tästä suoraa tieteellistä tietoa. Tässä on monta vaihetta.
     1.1: Aivan karkeimmalla tasolla voimme kysyä että mistä ja miten kirja on ilmestynyt. Meillä on tietoa siitä miten kirjat yleensä syntyvät. Ihmiset kirjoittavat ne. Ja kirja ei ole edes mikä tahansa prosessi. Ihmiset joutuvat opettelemaan lukemaan ja kirjoittamaan erikseen. Kirja on siis kulttuurisidonnainen keksintö. Tämä on perusta josta tiedämme mikä on tavallista ja mikä on epätavannomaista. Tämä ei osoita Urantiaa mahdottomaksi. Tämä vain kertoo mikä on todennäköisempi selitys. Urantia -kirjan kannattajatkin tunnustavat että Urantia on teoksena epätavanomainen. Joten todennäköisyysargumentilla on tässä mielessä eimaaimankuvallinen perusta. ; Tämä johtaa siihen että meillä täytyy olla jotain tietoa siitä että kirjan alkuperälähde ei ole ihminen. Jos tälle ei löydy erityisiä todisteita tämä ajatus on yksinkertaisesti tyhmä. Urantian yliluonnollisuus on väärin kunnes toisin todistetaan. Tallqvist toki uskoo tuoneensa nämä todisteet. Joten tässä ei varmasti ole niin suurta ongelmaa hänen puolellaan. Mutta katsotaan asiaa tarkemmin.
       1.1.1: On hyvä katsoa miten "Urantia" -kirja olisi voitu saada haltuun. Teoriassa kirja olisi voitu napata satelliiteilla ulkoavaruudesta. Tämänlaista lähdettä olisi vähintään hyvin vaikeaa väärentää joten se olisi hyvin uskottava. Samoin teos olisi voitu saada havaitun avaruusaluksen ja sen avaruusolentojen avulla. Se ei ehkä olisikaan kirjoitettu ihmisten kulttuurin kielellä, ei englanniksi, kiinaksi, suomeksi. Urantia, kuten muutkaan tahot eivät kuitenkaan näytä tältä. Niiden alkuperä näyttää siltä että viesti on saatu "sillei telepaattisesti". Joka taas näyttää menetelmänä eikirjoittajatahon kannalta ällistyttävän paljon siltä että "tyyppi laittaa silmät kiinni tai sulkeutuu kammioonsa ja kirjoittaa mitä mieleensä juolahtaa". Tämä tarkoittaa sitä että prosessi on helposti väärennettävissä. Joka vähentää sen uskottavuutta huomattavasti.
       1.1.1.1: On yksinkertaisesti hyvin omituista esittää että on avaruusolentoja joilla on käytössä teknologia joilla voi mikrohallita ihmisten aivoja ja jotka voivat jotenkin kääntää oman kulttuurinsa kielen suoraan meidän lajimme aivotoiminnan avulla siten että käännös on sekä englannin kieltä että vastaa tätä alkuperäistä viestiä. Etekin kun tämä yhdistyy siihen että tämä sama supertekninen yhteisö ei kykene lähettämään diplomaattia tai ulkoavaruudesta tulevaa signaalia jonka ihmiset ottaisivat kiinni ulkoavaruudsta vaikka niillä avaruusradiotieteellisillä asioilla joihin Tallqvistilla on aivan oikeaa tieteellistä osaamista. Ja Urantiasta ei ole edes toisistaan riippumattomia vastaanottajia. Miksi tätä kopiota ei ole lähetetty vaikka kymmenille tuhansille muille ihmisille? Miksi ei useammalle? Kun täsmälleen sama viesti ilman kirjoitusvirheen kirjoitusvirhettä pukkaisi samanaikaisesti ympäri maailmaa olisi asialla ihan erilaatuinen näyttö. Tallqvist ei ole tietääkseni panostanut siihen miten hän on varmistanut että Urantia -kirjan sisältö vastaa Urantia kirjan lähettäneen supertieteellisen kulttuurin alkuperäistä viestiä. Hän ottaa otettuna että kirja kirjoitetaan henkisesti ja muut kanavat eivät ole käytössä. Jonka hän on ilmeisesti päätellyt muuten kuin post hoc siitä että "kun Urantialaiset ottavat yhteyttä vain tällä yhdellä tavalla" Kun lähetysongelma, kielenkäännösongelma ja muu ovat esteitä joiden ohittaminen johtaa johonkin jota on helppoa feikata on selvää että Urantialla on syviä tieteellisiä ongelmia ratkaistavanaan. Niihin kaikkiin on miellyttävää saada vastaukset Tallqvistilta. Koska hän on tutkinut asiaa niin kauan, hänellä luonnollisesti on ne kehitelty. Eihän hän muuten esittäisi asiaa niin vakavissaan.
2: Tallqvist arvostaa kuitenkin sitä mitä hän kutsuu "verifioinniksi". Ja tässä hän ei tarkoita sitä että verifioidaan "Urantia" -kirjan lähde. Sen sijaan hän tekee sitä mitä Nostradamuksen tulkitsijat ja Raamatun tulkitsijat ovat tehneet kauan. Eli ottaneet kirjan lausumia ja sovittaneet niitä erilaisiin tapahtumiin. Tallqvist vain pitää aiheenaan tiedettä. Vastaava "henkiset symboliikkamme ennustavat tulevia tieteen teorioita" on jotain joka on yleistä myös tiettyjen buddhalaisten joukossa. Kristityt ja Nostradamuksen seuraajat ennustavat yleensä tulevia poliittisia tapahtumia sen sijaan että käsittelisivät sitä mikä paradigma nousee seuraavaksi muotiin. Mutta keinot tässä ovat samanlaisia. Kun viesti on monitulkintainen kysymys ei ole siitä että "riimi joko sopii tai ei sovi" vaan siitä että "miten riimi sovitetaan". Tämä ei ole tiedettä ja verifiointia. Tämä on tulkinnansovittamista jossa monimerkityksellisyyden monimerkityksellisyys kielletään. Monimerkityksellisyys on kuitenkin kielen ominaisuus. Ja erityisesti sen kielen jota Urantia -kirja jostain syystä on päättänyt käyttää. Lopputulema on vähän sama kuin niillä joista "Raamattu" kertoo tieteelliset totuudet ; Oikea tulkinta jakeelle löytyy yllättävän helposti sen jälkeen kun joku oikea tiedemies ensin työläästi etsii sen oikean tieteellisen teorian. Mutta jostain syystä tämä oikea tulkinta ei ole niin ilmiselvä että sen avulla voitaisiin tuottaa nopeasti ja halvasti hirveitä määriä tutkimuksia jotka paljastaisivat nämä teoriat ensin. Tulkinta menee aina yhteen suuntaan. Raamattu ei löydä paradigmoja mutta heti kun paradigma on vakiintunut, joku selittää miten se on yhteensopiva Raamatun kanssa. Tämä ei ole tiedettä tai verifiointia. Tämä on uskonnollista termiensovittelua ja saivartelua.
    2.1: Urantia -kirja voisi tehdä asiat toisin. Oma nyrkkisääntöni on se, että jos joku väittää että hän on kohdannut avaruusolentoja jotka ovat meitä teknisesti ylivoimaisempia, en kysy ensimmäisenä että mikä avaruusolentojen kanta on sielun olemassaoloon ja maailmanrauhaan. Koska nämä viestit ovat helposti kenen tahansa humanistin ja leppoisan kylähullun ulottivilla. Ensin pyydän että nämä avaruusveljet antavat ennakkotietoja. Ratkaisu Riemannin hypoteesiin on hyvä. Tai jos matematiikka ei kiinnosta avaruuden idän kolmea tietäjää niin heillä on vähintään hallussaan teknologiaa joista jopa heidän rikkaimurinsa vastine on meille kuin suureellisinta hifiteknologiaa. Tunkee vaan sitä läjän mukaan niin johan on uskottavuus eri linjoilla. Toisaalta he voivat tuntea fysiikan sääntöjä ja tuottaa helposti paradigmanmuutoksen jos toisenkin.
     2.1.1: Joku voi selittää että olemme niin jäljessä että emme voi ymmärtää. Tosiasia on toinen. Olen käyttänyt tässä vertausta omasta fysiikastamme ja keskiajan ihmisistä. On totta että esimerkiksi Newton kehitti matematiikkaa ja tieteitä. Ja usein oli niin että Newtonilla oli fysikaalinen ongelma jota hän ei voinut lähestyä sen ajan matemaattisella osaamisella. Joten hän kehitti parempaa matematiikkaa. Tämä johtaa siihen että voimme opettaa sekä matematiikan että sen tieteen sen jälkeen. Opetettavaa on enemmän joten paradigmojen luominen on entistäkin helpompaa. Ja asiaa pahentaa se että jos avaruusolentojen tiede olisikin todella super hienoa niin paradigmanmuutokseen riittäisi pienikin tiedonmurunen. Itse olen leikitellyt sillä miten minä menisin menneisyyteen. En minä siellä tarvitsisi koko nykytiedon arsenaalia. Jo se että esittelen derivoinnin ja integroinnin ja Newtonin ensimmäisen ja toisen pääsäännön. Niillä pääsisi jo pitkälle edistämään kulttuuria. Ei ole uskottavaa että kylähullu saisi aikaan totaalisen tieteenmuutoksen yksinään joten avun saaminen olisi hyvin paljon uskottavampaa. Ainut ongelma tälle on kielellinen. Mutta Urantia -kirja on kiertänyt tämän kieliongelman koska meillä on kyseinen teos ihmisten osaamalla kielellä. Jos käännösongelmaa ei olisi heillä ratkaistuna niin silloin teos näyttäisi Woynichin manuskriptilta. (Jonka dekryptaaminen ja sisällön paljastuminen Einsteinin suhteellisuusteoriasta todistaisi minulle riittävällä tasolla että viesti sisältää jotain ennakkotietoja tieteeseen nähden eli sen kirjoittajalla on ollut omituinen ja harvinaislaatuinen pääsytieto sen ajan tiedeyhteisön ulkopuolelle.)

Näkemys on siis hyvin epämääräinen. Tieteellisestä verifoinnista on turhaa puhua. Kysymys on tulkinnoista. Tallqvist tarjosikin jopa omaan blogiinsa, siihen minun kommenttiin vastaavaan blogaukseensa, jotain joka näyttää juuri tutkimusohjelman suojaamiselta. "(1109.3) 101:4.2 Mankind should understand that we who participate in the revelation of truth are very rigorously limited by the instructions of our superiors. We are not at liberty to anticipate the scientific discoveries of a thousand years. Revelators must act in accordance with the instructions which form a part of the revelation mandate." Eli kun teorian ongelmat johtavat siihen että teoria suojataan kritiikiltä ja samalla vähennetään keinoja joilla Urantia -kirjan ylimaallisuyus voitaisiin verifioida. (Yllä onkin hyvin monta esimerkkiä siitä miten tämä voitaisiin suoraan verifioida. Ja Tallqvist suojautuu niiltä mutta tavalla joka ei luo uusia tutkimussuuntia vaan jotain jotka on enemmän otettava "mahdollisuuksina" kuin jonain joka verifioidaan saati falsifioidaan.)

Tämän tyylinen vastaus muutoinkin on siitä erikoinen että myös kristityillä näyttää olevan kova tapa sekoittaa siteerauksen tarkkuus näkemyksen tarkkaavaiseen ymmärtämiseen. On toki ymmärrettävää jos siteerataan tutkijaa, teosta ja sivua. Mutta Raamatun kohdalla jokainen jae täytyy markkeerata erikseen. Tallqvistin Urantia -lainaukset ovat samaa rataa. Siteerauksen tieteellisyys ja täsmällisyys ei kuitenkaan nouse sillä että kerron että millä rivillä se mainitulla sivulla oleva lause on. On järkevämpää keskittyä sisältöihin.

Toki tämä ei todista että Urantian yliluonnollinen lähde olisi mahdoton. Sen sijaan se on epätieteellinen. Viittaan tässä siihen mitä Tallqvist itse sanoi ja jonka auliisti tänne lainasin. Eli mikä tahansa aihe voi olla tutkimusohjelma eli tieteentekoa. Kunhan sen menetelmät ovat tieteellisiä. Tallqvistin tapa sovittaa Urantiaa tieteen löytöihin kertoo saivartelevia "voi olla" -tarinoita Urantian tiedeosuvuudesta. Se ei verifioi yhtään mitään sellaisella tavalla jota tieteelliseksi on sanottu. Tämän syvin todiste on siinä että vaikka Tallqvist on - kuten hän mielellään usein korostaakin - myös ihan oikean tieteen tekijä, ja hän on panostanut kirjan puolesat todistamiseen hyvin monta vuotta aikaa, hän ei ole saanut sen avulla tehtyä yhtään ainutta paradigmanmuutosta. Jos Urantia kertoo tosikuvia maailmasta on hämmästyttävää että näin ei ole.

Toki Urantian tekijöillä voi olla tieteenfilosofia ja tieteenteko paremmin hallussa. Mutta Urantia -kirjan tulkitsijoilla on tulkintatapoja. Ja näitä voidaan arvioida. Nämä menetelmät joko ovat tieteellisiä tai eivät ole. Tallqvist mielellään viittaa titteleihinsä ja siihen miten hän on puuhastellut kauan aiheen parissa. Hän on tunnetusti myös utelemassa lähes ovelta-ovelle myyjän innokkuudella yhteistyötä jokaisen halukkaan ja eihalukkaan kanssa. Ja pitää tätä halveksimiaan riviskeptikoita älykkäämpien vaivaamista tärkeänä asiana. Kieltäytymiset hän kokee mielellään siten että hänen argumenttinsa ovat niin kompleksisia että niihin ei jää aikaa. Sen verran vihjaan että Tallqvistin spesiaalius ei ole keskittynyt Urantian kaltaiseen tilanteeseen. Hän ei tässä lue avaruuden radiohälyä vaan jotain kirjaa joka on mahdollisesti siirretty ajatuksen voimalle ja ihmiskielellä kirjoihin ja kansiin. Näin ollen hän toimii tässä alansa ulkopuolella ja vertautuu valistuneeseen maallikkoon.

Yhteenveto.

Kaiken kaikkiaan huomautan että olen tässä lähinnä asettanut tieteenfilosofiapohjaisen lähestymisen siihen miten suhtautua jos ottaa vakavasti sellaisen vaihtoehdon että Urantia tai jokin muu teos on täynnä nykytieteen ylittävää tietoa maailmasta. En ole torjunut tätä vaihtoehtoa lähtökohtaisesti vaan ottanut empiiris-induktiivisen lähestymistavan.

Tätä asiaa voidaan lähestyä tieteellisenä tutkimusohjelmana. Tässä on kysymyksiä ja kantoja joita voidaan tutkia. Jos näitä mahdollisuuskia torpataan ja sanotaan että ne eivät ole relevantteja ja niiden mitättömyyttä korostetaan, on Urantia -kirjan hienous yhä vähäisempää ja vähäisempää. Jokainen tutkimusohjelma joka ei ole relevantti vaikka voisi on askel kohti ad hoc -selitysten suojaverkkoa jossa ei ole kysymys totuudesta eikä edes tutkimusohjelmasta. Vaan siitä että saivarrellaan jotta maailmankuvalle rakas yksityiskohta selviäisi kritiikistä naarmuitta. Tämän kohdalla ei voi sanoa muuta kuin että kognitiivinen dissonanssi on validi muistutus siitä mistä tämänlaiseen asiaan uskomisessa on tälläisessä tapauksessa kyse.

Samalla muistutan että Urantia-kirjan kirjoittajalähteiden tulo maahan näyttävästi avaruusaluksilla falsifioisi karusti tämän näkemykseni. Ja muutekin. Tämä blogaus on täynnä haasteita joiden tullessa vastaan kantani Urantiasta tai muista vastaavista ylimaallisista tiedoista muuttuisi. Olen agnostikko, ei minua tämänlaiset asiat suuntaan tai toiseen niin hirveästi järkyttyisi. Avaruusolentojen olemassaolo ei uhkaa mielenrauhaani. Paitsi jos he ovat olemassa tavalla joka osoittelee minua vaikkapa sillä em. rikkaimurilla jossa on supertehokas lasersäde.

En näe miten Urantia -teoria olisi Tallqvistin kannattamassa muodossa falsifioitavissa joten en edes yritä falsifioida sitä. Sen sijaan sanon että se näyttää olevan hyvin huono ennustovoimaltaan että se on pitkän yrittämisen vuoksi paljastunut huonoksi tutkimusohjelmaksi. ; Tallqvistin kaltainen osaaja saa kyllä hyvällä tutkimusohjelmalla kyllä julkaisuja ripeään tahtiin. (Tosin vakuuttavampaa olisi jos joku kaltaiseni oikeasti puolihullu saisi samat tulokset aikaiseksi.) Teos jossa ei ole ennusvoimaa ei voi "verifioitua". Näkemys jota ei voi falsifioida ei korroboroidu. Ja ei siksi ole edes väärä vaan paskanjauhantaa. Ja näiden puutteiden kombinaatio johtaa teorian konfirmoimisen mahdottomuuteen. Ja kun näitä ei ole käytössä on hyvin vähän sellaista mitä yleisesti pidetään tieteenä.
1: Tässä mielessä Tallqvistin tapa ei täytä verifioinnin, falsifioinnin eikä minkään muunkaan mukaisia periaatteita. Se ei toisin sanoen hanki tietoa millään empiiris-induktiivisen lähestymistavan mukaan. Jäljelle jääkin vain kielellinen kikkailu. Jolla on enemmän sukua klassisessa esiempiristisessä maailmassa. Tallqvistin perustelu on siis esitieteellistä sanan täydessä merkityksessä. Tallqvist ilmeisesti uskookin Urantiaan sillä samalla millä jokainen omaan pyhään kirjaansa uskova fanaatikko tekee. Eli selittämällä miten todellisuus ei ole ristiriidassa tämän kanssa. Joka on karkeasti sitä että tutkija valehtelee jotta hänen lempiteoriansa ei kumoutuisi. Ja koska kaikki tietekin tekevät niin niin tämä on Lakatos -henkisessä mielessä merkki siitä että Urantia on hiipuva tutkimusohjelma. Joka on lannistavaa kun otetaan huomioon miten vähän tuloksia Urantia -tutkimus on tuottanut. Ei Nature tai muut tiedejulkaisut pullistele Urantiantulkitsijoiden tekemistä tieteellisistä löydöistä. Ei ole koskaan aiemminkaan tehnyt. Ja tämä tutkimusten puute on ollut sitä huippuaikaa. C-mon että tällä pohjalla pitäisi ottaa asia vakavasti!

Jäljelle jää vain työkalupakki joka on tuttu Nostradamuksen ja Raamatun tulkitsijoiden kanssa puuhailuista. Ja näiden epätieteellisyys on ilmiselviö. Sillä olipa aihe mikä tahansa, menetelmät ja lähestymistavat kertovat onko asia tiedettä vai ei. Kenties ongelma on itse Urantiassa. Mutta aivan ilmselvästi ongelma on ainakin Tallqvistissa. Minun ei tarvitse edes osata Urantiaa syvällisesti voidakseni sanoa tämän. Sillä Tallqvistin metodiikka kertoo kaiken tarvittavan. Ja jos Tallqvist on hokenut Niiniluodolle Urantian jakeita tällä metodiikalla niin ei ole ihme jos Niiniluoto on tullut samaan johtopäätökseen kanssani. Sillä tieteenteko ei ole sitä että "otetaanko kosminen viesti vakavasti vai ei" vaan siitä millä menetelmillä kaikkea tutkitaan. Ja onko esimerkiksi jokin kirja näiden periaatteiden varasas "kosminen viesti" vai "puliveivarin höpinää".

Ainakin minä tarvitsen tämän jälkeen terapiaa.

"Keski-Uusimaa" kertoi Järvenpääläisestä kristillisestä terapiasta. Tässä Raamatun tulkintaa ja psykologiaa yhdistävässä terapiassa on kasvua. "Lahjoituksilla ja terapiamaksuilla toimintaansa pyörittävä yhdistys kouluttaa parhaillaan sielunhoitajiksi lähes viittäkymmentä ihmistä eri puolilta Uuttamaata. Joukossa on evankelis-luterilaisen kirkon ja vapaaseurakuntien jäseniä. Toiminnassa on tiiviisti mukana myös Tuusulan ja Järvenpään seurakuntien jäseniä. Virallista yhteistyötä seurakunnilla ja Kristillisellä Terapiapalvelulla ei ole. Keravan ja Järvenpään kirkkoherrat suhtautuvat kristilliseen terapiaan varauksella." Olen kasvanut Järvenpäässä ja sen seurakuntatoiminta on tullut merkittävän tutuksi. Ja tuo kokonaisuus on jotain joka kertoo että kyseessä on hyvin samanlainen Järvenpää kuin minun aikanani.

Anu Markkanen toi kuitenkin "Paholaisen Asianajaja" -facebookryhmän kautta tietooni vielä enemmän. Sellaista jota ei välttämättä ole hirvittävän kohottavaa lukea. Järvenpäässä on myös diakonien ammattikorkeakoulu Diak. Ja siellä on sosionomin opinnäytetöitä. Niistä yksi on Minna Lappalaisen "Seksuaalisen eheytymisen kokemuksia - Homoseksuaalisuuden muutoksen kokemuksia". Se on vuodelta 2009.
1: Tässä on oltu yhteydessä Aslan -eheytysohjelman kanssa tekemisissä olleiden ex-homoseksuaalejen kanssa. Haastateltuja on viisi. (Ja niitä selaillen voi huomata että aseksuaalisuus on saavutus!) Joka on toki pieni määrä jos ilmiöstä halutaan sanoa jotain tieteellistä. Mutta uskottavaa ottaen huomioon että käännettyjä homoseksuaaleja ei ole runsaasti eikä jokainen heistä halua tämänlaisiin haastateltavaksi.
2: Markkasta, kuten minuakin, vaivasi lähteistys. Opinnäytetyössä vaivaa eniten se että materiaali koostuu pääasiassa uskonnollisten järjestöjen materiaaleista. Mukana on myös pamfletteja. Kaikki on asetettu samaan linjaan. Aslan on erityisen keskeisessä roolissa ja Lappalainen itsekin on osallistunut Aslanin koulutukseen. Kriittistä puolta edustaa SETA joka on sitten hyvin pinnallisella tasolla. Pelkästään nettisivuihin on tunnustettu.
3: Mielenkiintoisin huomio on Anu Markkasen huomio "Tekijä kertoo käyttäneensä haastattelujen analysoinnissa Joe Dallasin muutosprosessiteoriaa, josta tekijä toteaa, että ei ole sitä itse saanut käsiinsä!! Siis AMK lopputyön tärkeänä teoriana käytetty teoriaa, joita tekijä ei ole itse omin silmin lukenut!" On melko relevanttia myös huomioida että mainittu Joe Dallas on "Genesis Counselingin" perustaja. Hän on luonut homojen eheyttämisen liikkeen. Hän on lähteenä toki oleellinen. Samaan tapaan kuin on tärkeää tutustua Erich von Dänikeniin jos ottaa kantaa muinaisiin avaruusolentoastronautteihin. Mutta Dallasin ajatukset ovat tässä kuitenkin enemmän "lähde joka tekee eheytysasiasta professionaalista" eikä "lähde jonka sanomisia arvioidaan jotta voidaan havaita onko eheyttäminen professionaalista". Ero on varsin oleellinen.

Onkin varsin mielenkiintoista että saamieni tietojen mukaan moni ihastuttava kristitty heiluttaa jopa tätä mainittua AMK -työtä internetissä todisteena että homoseksuaali voi eheytyä. Viiden anekdootin voimin, anekdootin joiden oikeudellisuutta ja valehtelemisen syvyyttä ja tasoa ei ole tässä opinnäytetyössä kartoitettu. (Mihin on todellakin tarvetta. Sillä suoranaiset valehteluskandaalit ja vähemmän vilpilliset ex-ex-homot ovat hyvin tuttu osa homojen eheytysliikettä, ja etenkin sen menestystarinoita. Jotka ovat usein anekdootteja, eli tarinoita. Wayne Besenin "Anything but Straight: Unmasking the Scandals and Lies Behind the Ex-Gay Myth" joka kartoittaa tätä maailmaa.) Ja jonka otos tämä ohittaenkin on niin pieni että siitä siitä ei voi sanoa mitään tieteellistä. Joten hihkuminen tältä pohjalta kertoo enemmän heiluttajan kognitiivisesta vajauksesta kuin eheytysasian tehokkuudesta ja hienoudesta. Heille voi olla rakentavaa lainata suoraan opinnäytetyötä. Sen kirjoittana sanoo suoraan "Minä uskon Raamatun sellaisenaan todeksi ja uskon, että Jumala kertoo meille tahtonsa Raamatussa. Kerron tämän avoimesti siksi, koska se vaikuttaa tutkimukseeni. Vaikka kuinka yrittäisimme tehdä tutkimusta puolueettomasti omat näkemyksemme vaikuttavat aina." Hän myöntää ettei hänen opinnäytetyönsä voi edes lähtökohtaisesti sisältää mitään kristillisen vakaumuksen kanssa ristiriidassa olevia löydöksiä. Teos on maailmankuvallinen. Itse tosin huomioin että jos kaikki on maailmankuvallisuutta niin ei tietenkään ole mitään tiedettä jota kristinusko voisi erityisesti paljastaa todeksi. Mutta kristityt pelaavat tätä peliä mielellään. Pelataan sitten. Sen verran vihjaan että en usko että tiede olisi pelkästään maailankuvallisuutta, mutta että osa on maailmankuvallisempaa kuin toinen. Ja Lappalaisen opinnäytetyö on sitä lokeroa jossa osuvinta kuvausta maailmasta on tuo kuvaus opinnäytetyön itsensä objektiivisuudesta.
1: Itse uskon että homoseksuaalisuudella on heritabiliteettia. Eli se on perinnöllinen siinä mielessä kuin kaikki. Periytyvyysaste on tilastollinen asia joka vaatii enemmän ja tarkempaa analyysiä kuin se että haastattelee viittä saman ideologian jakavaa aateveljeä. Ei "yksi eheytetty falsifioi homoseksuaalisuuden synnynnäisyysteorian" ole tässä kontekstissa edes argumentti.

On toki jossain määrin rauhoittavaa, sellaisella ahdistavalla tavalla, tietää että vaikka maailma muuttuu niin Järvenpään hengellinen elämä pysyy. Järvenpää on Etelä-Suomessa sijaitseva kaunis kaupunki jota ei varmasti ensimmäisenä liitä mielikuvissaan pahimmaksi uskonnolliseksi alueeksi. Mutta siinä on kuitenkin suuria ja vaikutusvaltaisia puolia joka tuottaa kaltaisiani vihaisia uskontokriitikoita. Heitä voi kutsua kokonaisvaltaisiksi kokemusasiantuntijoiksi. Kenties tällä statuksella ja riittävällä kavereiden ja aateveljien lainaamisella saa itselleen jopa tutkinnon!

---

Jos eheytymisen oikeutus on siinä että se ei ole pakotettua kun moni kärsii homoseksuaalisuudestaan. Niin eikö se kerro siitä että (a) homoseksuaaleja kiusataan ja (b) ei ole mitään homosaatiota joka homorummuttaisi ihmiset kääntymään homoiksi. Sillä jos näin olisi jossain olisi ahdistuneita heteroita jotka väkisin yrittäisivät kääntyä homoiksi. Ja joille voitaisiin tarjota Asslan -teoriaa. Vaikka Armeijassa.

Kompatibilismi : Mielenfilosofiaa varovaisuudella

Hyvin moni kannattaa vapaan tahdon mallia joka vaatii indeterminismiä. Heistä ihmisellä sekä on vapaa tahto että ihminen ei voi olla vapaa jos hän on "ennaltamäärättyjä rutiineja tuottava robotti". Ajatus on varsin järkeenkäypä ja se luultavasti vastaa useimpien arkikokemusta ja vielä useamman intuitiota siitä miten elämä kulkee. Tämä niin sanottu libertaristinen (ei sama kuin poliittinen libertarismi) näkemys on toisin sanoen inkompatibilistinen. Että se ottaa kantaa minkälaisella mekanismilla vapaa tahto perimmiltään toimii.

Itse olen kuitenkin kompatibilisti. Eli näen että determinismi ei ole ristiriidassa vapaan tahdon kanssa. En kuitenkaan mene tässä niin pitkälle että väittäisin että ihmisen mieli on deterministinen. Tässä kohden otan toki mielelläni esiin Eaglemanin joka keskittyy siihen miten paljon varsin mekaanisia ja esitietoisia ratkaisuita ihminen tekeekään, ja miten neurologia on paljastanut tämänlaista toimintaa runsaasti. Hänestä vapaa tahto kutistuu yhä pienempään ja pienempään tilaan. Ja että tämä pitäisi ottaa huomioon myös lakejen säätämisessä jossa teolle annettu mekaaninen selitys on usein nähty vastuunpoistamisena ja lieventävänä asianhaarana. Olen tässä varovainen hieman samaan tapaan kuin inkompatibilisti Robert Kane. Hän on tunnettu siitä että hän hyväksyy että monet ratkaisumme ovat kausaalisia. Mutta että silti olisi olemassa myös aitoja valintoja. Ja että näissä on vapaa tahto. Joten näissä tapauksissa vaaditaan indeterministinen elementti.

Tässä kohden Kanen asenne on toki hieman kuin joillain kristityillä. Niillä jotka kannattavat jonkinlaista aukkojen Jumalaa jonka tila koko ajan kutistuu ja kutistuu, mutta jotka silti luottavat että näiden jäljellä olevien aukkojen kohdalla tilanne olisi erilainen kuin niiden aiempien aukkojen kohdalla jossa tieto on täyttänyt aukon. Mutta olen tässä kuitenkin valmis antamaan indeterminismille mahdollista tilaa. Jos ei muuten niin sen vuoksi että fyysinen maailma todella näyttää tarjoavan mahdollisuuden ns. aidolle indeterminismille. Joten mitään fysiikalle mahdotonta tässä ei tapahdu. Inkompatibilisti Balaguer on minusta tässä hyvillä jäljillä koska hän korostaa että aivojen deterministisyys ja indeterministisyys on avoin mutta tieteellisesti ratkaistava kysymys. On yksinkertaisesti katsottava onko vapaan tahdon toiminta "makrotason fysiikkaa" jossa kvanttitapahtumat joukkona ovat käytännössä lainomaisia ja deterministisiä vai "mikrotason fysiikkaa" jolloin indeterminismi pääsee vaikuttamaan lopputulokseen.

Mutta olen kuitenkin kompatibilisti siitä huolimatta että olen yllä antanut tukea varsin nimekkäille inkompatibilisteille. Syynä on tavallaan se, että kun puhutaan vapaasta ja tahdosta, on käsite jossain määrin jännitteinen. Kenties termi on klassisessa kaikista libertaarisimmassa muodossaan jopa perimmiltään oksymoroni. (Tahto sitoo, vapaus laajentaa.) Pereboom on tässä mielestäni kiinnostava koska hän esittää että jotta voimme sanoa että jonkun kohteen päätökset ovat vastuullisia niin se tarkoittaa sitä että tämä agentti on päätöksensä lähde. (Hänellä on tosin argumentteja kompatibilismia vastaankin.) Ja vapaa tahto liittyy valitsemiseen ja vastuuseen. Muutoinkin jos sanomme että meillä on jokin tahto joka on vapaa niin viittaamme että tällä tahdolla on jotain ominaisuuksia. Ja nämä ominaisuudet ovat tämän agentin ominaisuuksia. ; Pereboomin ajatuksessa ei keskitytä Kanen tapaan siihen että "henkilö olisi voinut toimia toisin" vaan siihen että onko henkilö päätöksen ja teon lähde. (Vastuukysymys on etiikkaa mutta ei ole lainkaan tavatonta että moraaliteoriat pukkaavat mielenfilosofian puolelle tällä tavalla.)

Pereboom korostaa että jos indeterministinen toiminta on se miten mieli toimii niin tässä tapauksessa mieli ei olisi lainkaan valinnan lähde. Ja näin ollen indeterministinen mieli ei olisi lainkaan vastuulllinen. Tahto olisi satunnainen eikä vapaa. Päätökset eivät olisi tahdon ominaisuuksia. Olen tässä kohden hänen kanssaan erimielinen. Esitän esimerkiksi niin hulluja asioita että kvanttitason indeterministiset ilmiöt ovat kvanttien ominaisuuksia. Edustan tätä kautta koulukuntaa jossa satunnaisuus ja mielivaltaisuus ovat eri asioita. Sillä sattumalla on matemaattiset todennäköisyysominaisuudet joita sitten mallinnetaan ja tiivistetään tilastollisiksi ilmiöiksi kuten jakaumaksi ja keskiarvoksi. Mielivaltaisuutta taas ei voitaisi kuvata matemaattisesti. Jos meidän on mielekästä puhua kvanttien tiloista ja pitää näitä kvanttien ominaisuuksina. Ja puhua aaltofunktion romahtamisista ja muista vastaavista. Jos voimme tehdä näitä on meidän periaatteessa mahdollista kuvata täsmälleen samoja ilmiöitä ja tapahtumia aivojen kohdallakin.

Olen siis toisin sanoen niitä ihmisiä joista vapaan tahdon kannalta ei ole tärkeää onko aivotoiminta perimmiltään determinististä vai indeterminististä. Tärkeää on katsoa indeterminismin ja determinismin lähde. Se minkä ominaisuuksia nämä indeterministiset tai deterministiset elementit ovat. Itse asiassa en ota kantaa siihen onko mieli perimmiltään deterministinen vai indeterministinen. Sillä tämä kysymys on minusta tällä hetkellä avoin tieteellinen kysymys. Siis kysymys joka kyllä luultavasti ratkeaa tieteellä mutta jota ei ole vielä ratkaistu tieteellä. Aivot on sidottu tietoisuuteen kaiken kaikkiaan niin vahvasti että tieteen tehokkuus on melko selvästi tärkeässä osassa. Aivojen rakenne ja toimintaperiaate ja mutkikkuus ovat kuitenkin haasteita joita ei ole vielä onnistuttu ylittämään. Olen siis pelkästään kompatibilisti.

Tässä mielessä jos joku kysyy minulta että onko mekaaninen robotti vapaa, en kysy onko siinä jossain kohden jotain satunnaisgeneraattoria. Sen sijaan keskityn siihen kysymykseen siitä onko sillä tietoisuutta.

Joulutarinan alku (Olipa kerran historiallisesti ristiriitaisena aikana)

Usein kerrotaan että joulun tarina on kaunis. Raamatun joulun tarinassa on historiallisia pukkeja. (Herodeksen valtakausi ei esimerkiksi osu historiallisten tietojen kanssa miltään kohden yhteen Kyreniuksen hallintoajan kanssa.) Mutta tässä onkin kysymys tarinasta. Sitä kerrotaan että tarina on kaunis, niin ilmiselvällä ja syvällisellä tavalla kaunis, että ateistikin voisi nauttia siitä. Tämän selityksen saa kuulla kun kysyy asiaa ystävällisiltä ja innokkailta kristityiltä ystäviltämme tai ainakin sellaisiksi mielellään tunkeutuvilta.

On kuitenkin vaikeaa löytää kauneutta vaikka Matteuksen evankeliumin sukuluettelosta. Samoin itse tarina veronkannon toteuttamisesta kiinnostaa vain paatuneimpia ja seksuaalisesti kieroutuneimpia byrokraatteja. Herodeksen tekemä lastensurma ei ole ylentävää luettavaa. Ja itämaan viisaat tietäjät lahjoineen eivät itse asiassa olleet mitään kuninkaita. Tämä on myöhemmin rakennettu väritys. Itse "Raamatun" alkuteksti kertoo Craig Keenerin "Matthew" -kirjan mukaan maagikoista. Jotka olivat sen ajan kulttuurissa suunnilleen samaa mitä homeopaatit nykyajan maailmanmenossa ; Käsite piti sisällään erilaisten popparohtojen ja käärmeöljyjen kauppiaita. Ja jo muinaisen viisauden aikana heidän sanomisiaan ymmärrettiin kohtuu usein nauttia tietyn varovaisuuden kanssa.

Se, miten tallissa ollaan nöyriä samalla kun enkelit ja paikalliset paimenet käyvät kumartelemassa tuntuu hyvin kieroutuneelta. Sellaiselta jossa yritetään olla samanaikaisesti nöyriä että mahtipontisia. Vaatimattomia ja ökyjä. Nöyriä ja korskeita. Tämänlainen kahdella eri suuntaan menevällä hevosella ratsastus ei tuo tarinaan kauneutta vaan luo tunnelman tarinaan upotetusta laskelmointikikkailusta.

Lisäksi Luukkaan evankeliumin ensimmäinen luku on varsin masentavaa luettavaa. Siellä nimittäin kerrotaan (jakeissa 28-38) siitä miten Maria saa tietoonsa Jeesuksen tulemisesta. Raamattu kuvaa vain miten spontaanisti ja ilman ennakkovaroitusta Marian luo hänen kotiinsa astuu sisään enkeli. Tämä vain ilmoittaa että Jumala on ollut hänelle armelias. Maria ihmettelee että miksi häntä näin tervehditään. Enkeli sanoo vain että Jumala on päättänyt pistää Marian raskaaksi. Ja määrää että lapselle tulee antaa tietty nimi. Maria vain ällistyy koska hän on neitsyt. Enkeli kertoo että Jumalalle kaikki on mahdollista. Maria kertoo alistuvansa Jumalan tahtoon.

Tarina on jotain jossa Maria on kohde. Häneltä ei itse asiassa varmisteta lupaa vaan asia ilmoitetaan. Maria suostuu tulemaan raskaaksi auktoriteetista. Lisäksi on kiinnostavaa huomata mitä Mariasta kerrotaan tarinassa. Ei kerrota onko hän mukava. Ei kerrota onko hän älykäs. Ainut asia joka hänestä kerrotaan on se, että hän on neitsyt. Marian seksuaalisuus on ainut piirre mihin kiinnitetään huomiota ja joka kerrotaan. Jumalaa kuvataan Herrana, miehenä ja auktoriteettina. Naisen siunaus on olla tämän maskuliinisen auktoriteetin tahdon kohde ja välikappale. Enkeli siis ilmoittaa naiselle että hänen ruumiinsa on valittu raskaudelle, joka on sitten naisen suurin kunnia. ; Naisen täytyy siis olla nöyrä ja vastaanottavainen kun kysymyksessä on raskaus joka tapahtuu hänen omassa ruumiissaan. Kaunis ajatus, jota monet lestadiolaiset ilmeisesti kovasti arvostavat.

En ole tunnettu feministisistä mielipiteistäni mutta jos tarinaa luetaan tuossa muodossa lapsille ja tätä kuvataan jonain eettisenä tapahtumana, niin en voi kuin ihmetellä. On siinä ja siinä onko tarpeen keskustella siitä että mitä Jumala tekee tehdessään äpärälapsensa maailmaan. Tarkalleen ottaen on siinä ja siinä onko tarpeen keskittyä siihen harrastaako Jumala avioliiton ja parisuhteen halveksuntaa ja kaksinnaimista. Vai onko syytä panostaa Jumalaa raiskaajaentiteettinä joka siittää naisen ruumiita auktoriteettiasemansa turvin kunnolla pyytämättä tältä suoranaista lupaa toiminnalleen. Raiskaus teko ei ihan ole, sillä tekstiä tarkkaavaisesti lukeva voi nähdä että Maria ei ole vastahakoinen vaan passiivinen. Mutta kaksinnaiminen sekä äpärälapsen jättäminen toisen miehen hoidettavaksi. On vaikeaa nähdä oikein mitään kauneutta tässä. Jumala ei noudata omia sääntöjään ja käskyjään.
1: Ja tässä kohden meidän Jumalan käskyistä saadun objektiivisen moraalin todella kerrotaan Craigin kaltaisten suosittujen teologien mukaan heijastelevan analogisesti Jumalan toimia ja ominaisuuksia. Voidaan jopa sanoa että Jumalan hyvyysanalogia joka välittyy käskyjen kautta on falsifioitu. Jumala ei voi toimia omia käskyjään vastaan olematta epäanaloginen niiden kanssa. Joten joko Jumala on itse hyvyyden mitta tai sitten Jumalan käskyt ovat ihmisen hyvyyden mitta ja ne eivät rajoita Jumalaa. Mutta molempia ei voi saada joten tämä objektiivisen moraalin malli ei näytä "Raamatun" itsensä valossa uskottavalta.

Maria on lisäksi kihlattu toiselle miehelle, Joosefille. Ja Joosef ei ole tässä tilanteessa edes sellainen taho jolta kysytään tai jolle ilmoitetaan asiasta yhtään mitään. Ja tästä päästään joulun tarinan kauneimpaan kohtaan ; Kaunein kohta joulun tarinasta koskeekin Joosefia. Hänen epäilynsä Marian tarinaa kohtaan ja se että hän antaa anteeksi on se kaunis kohta asiassa. Tosin tätäkin yritetään heikentää siten että Joosefin armeliaisuus ja anteeksiantavuus mitätöidään siten että sen sijaan että hän luottaisi Mariaan tai antaisi tälle anteeksi, hän tarvitsee erikseen varmistusviestiä Jumalalta. Joten tämäkään ei ole kovin kaunis asia.

Jos Joulun tarina on jotenkin ytimeltään niin kaunis että siitä voi nauttia ilman uskonvakaumustakin, niin en ymmärrä. Miksi näyttää olevan pikemminkin niin että kauneutta löytyy kitchimäisestä kuvastosta. Postikorttitunnelmista joissa on kameleita, olkipatjoja ja hymyileviä ihmisiä lampaiden keskellä. Mutta jos katsotaan näiden kitch -tyylisen kauneuden läpi ja tarkastellaan nimenomaan sitä joulun tarinaa jota toistuvasti kehutaan. Niin näyttää pikemminkin siltä että mitä enemmän tarinan yksityiskohtiin keskittää huomiota ja tarinan historiallisia taustoja tarkastelee, sitä rumemmalta ja kaameammalta tämä tarina itse asiassa näyttää.
1: Tiedän. Moni rakastaa tarinaa siksi että siinä on vauva. Tämä on tarinan kauneudelle suunnilleen sama kuin se huomio että siinä on maatalouden eläimiä. Ja minäkin pidän lampaita hauskoina otuksina. Vauva ja lammas ovat kuitenkin ornamentteja eivätkä tarina joka tässä kerrotaan. Eron ymmärtämiseksi voidaan ottaa esimerkki jossa muistutetaan siitä että kissanpennut ovat kaunis ja mukava asia. Sen sijaan se, että kissanpoika tapetaan kirveellä ja tämän ruumiin päälle masturboidaan tekee siitä Teemu Mäen taidetta. Jonka kertoma tarina ei ole kaunis vaan irvokas. Tarina on se joka vie pois ornamenteista. Tarina ei ole kaunis vaikka siinä on kissa tai vauva. Jos et kykene näkemään eroa, olen huolestunut etiikastasi ja siitä että sinulla on valtaa päättää omista saati yhteiskunnan asioista.

Olisi kiinnostavaa kuulla miten pastorit kertovat eettisenä tarinaa lapsille kun tarinassa olisi jumalanraiskaamaksi tullut Pyhä äpäränpyörittelijä joutuu synnyttämään epähygieenisissä oloissa, vauvaa käyvät tuijottelemassa paikalliset ihmiset että muut ventovieraat. Puhumattakaan siitä että slim shadyt paikalliset puoskarit ja käärmeöljymyyjät käyvät sanomassa epämääräisyyksiä lapsista. Ja sen jälkeen paikallisia lapsia murhattiin urakalla ja perhe joutui vielä pakenemaankin. (Kunhan vauvan pippeli oli ensin leikattu.) Tämä tarina ei, tietyistä hyperbolisista kerrontaratkaisuistaan huolimatta, olisi sen epäraamatullisempi kuin se nykyinen riisuttu ja kitch -koristeltu versiokaan. Se olisi jopa hitusen tarkempi.

Itse asissa voisin sanoa että "Raamatussa" on oikeasti paljon aidosti kauniita tarinoita. Siellä on myös humoristisia tarinoita. Kirja tarjoaa paikoitellen myös aidosti coolia badasserya. Joulun tarina on sen sijaan eräs Raamatun - ja kenties myös muun kirjallisuuden - vastenmielisimmistä ja makaabereimmista ja rumimmista tarinoista. Se iskee uskonnottomien kauneuden ja moraalisuuden tajuun yhtä tehokkaasti kuin "Human Centipede" toimii afrodisiakkina romanttisilla ensideiteillä. Suunnilleen mikä tahansa muu mahdollinen materiaali toimisi paremmin. Mutta silti usea kristitty korostaa tarinan kauneutta nimenomaan tässä joulun tarinan kohdassa. Mikä on pöyristyttävää ja kertoo näiden ihmisten analyysikyvystä ja hyvästä mausta enemmän kuin ikinä haluaisin tietää.

Armeija tekee pojista miesten miehiä

Armeijaa kehutaan usein laitoksena joka tekee pojista miehiä. Tässä jää usein täsmentämättä että armeija on myös paikka joka tekee pojista miesten miehiä. Armeijan vertailukohdaksi on järkevää asettaa kristillisen oikeiston kannattama homoseksuaalien eheytys. Niissä keskitytään homoseksuaalisten intressien karsimiseen ja elämäntapaharjoitteluun joiden katsotaan edustavan heteroseksuaalista käyttäytymistä.

Oman kokemukseni mukaan armeija ei ole sitä että käydään ampumaradalla ja ryömitään metsässä. Sen sijaan armeijassa harrastetaan paljon aivan muita asioita:
* Armeijaan menevät eristetään muusta yhteiskunnasta. Etenkin heteroseksuaaliset impulssit rajataan. Heteroseksuaalinen pornografia on armeijassa erityisesti ja erikseen kielletty. Nukkuminen tehdään yhteistiloissa. Yhteistiloissa vietetään paljon aikaa. Ja koska jokainen nukkuu yhteistilassa ilman omaa yksityisyyttä on väistämätöntä nähdä kun muut riisuutuvat ja pukeutuvat. Suihkutilatkin ovat yleisessä käytössä ja niitä ei saada lukkoon. Näin varmistetaan että ihminen ei näe naisista vilaustakaan mutta tarjolla on sen sijaan mieslihaa.
* Toisaalta armeijassa on hyvin vähän lähitaistelukoulutusta. Perusteet krav magasta käydään läpi muutamalla hyvin marginaalisella tunnilla. Sen sijaan tarjolla on paljon niin sanottua rynkkyjumppaa. Tämä on käytännössä erilaisia haaraperushyppyjä ja kiväärinpyörittämistä joka on äärimmäisen analogista tyttöjen liikuntatuntien sisällön kanssa. Pyörittelyssä on myös nähtävissä teknisiä yhteyksiä feminiiniseksi koetun cheerleaderkulttuurin kepukanpyörittelyyn.
* Puukottamisen sijaan lähitaistelussakin on helposti painia. Joka ei ole se minkä tekniikoita tullaan todennäköisimmin käyttämään ja jotka ovat esimerkiksi minun kaltaiselle kevyemmälle tyypille turhia. Etenkin kun tekniikkaosasto tässä kohden on vielä krav magaakin kepeämmällä pohjalla. Jos et ymmärrä miten paini on homoseksuellia, niin katso kun sitä harrastetaan.
* Pukeutuminen tehdään uniformuun. Uniformu taas on homosymboliikassa tärkeä. Esimerkiksi Touko Laaksosen homokuvastossa uniformu on hyvin tärkeä homoseksuelli symboli. Armeijassa pukeutumiseen kiinnitetään käsittämättömän paljon huomiota. Puvun täytyy olla tietynlainen ja tämän lisäksi sitä täytyy kantaa tietyllä tavalla. Esimerkiksi puvun rintataskujen vetoketjut on tehty sellaisiksi että ne nousvat helposti pystyyn nöpöttämään, mutta niiden nöpöttämistä pidetään huonona pukeutumisena. Siksi sotilas kuluttaa yllättäviä määriä "nännit nöpöllään" ja joutuu painelemaan rintakehäänsä vähintään kohtuullisen usein.
* Pukeutumiseen ja sen tyyliin paitsi kiinnitetään huomiota vähintään yhtä paljon kuin stereotyyppisistä stereotyyppisin homppeli, tätä vahvistetaan kannustamalla koristeluun. Mitä enemmän prenikoita ja killuttimia puvussa on, sitä sotilaallisemmaksi mies tunnustetaan. Silmämeikin laittoakin saatetaan harjoitella leireillä. 
* En edes puhu jalkineista. Sitä määrää nahankiillotusta ja pukeutumisen yksityiskohtiin nipoutumista ei kohtaa kuin jossain yltiöhomoseksuellissa pikkusormietikettikurssissa.
* Armeijassa ei myöskään olla niin paljoa metsässä kuin voisi luulla. Suuri osa kuluu asetelmissa kävelyyn. Tässä ihmiset asettautuvat geometrisiin järjestelmiin. Etäisyys otetaan lääppimällä vierustoveria käsillä. Samaan aikaan rytmitetyt kävelyt ja askellukset ovat armeijan tyypillisintä arkea. Tämä on vahvasti analogista homoseksuellien musikaalien tanssinumeroiden kanssa. Mutta hyvin heikosti analoginen sen kanssa mitä juoksuhaudoissa tehdään.
* Lisäksi armeijan lopullinen valmistumisnumero, loppusota, tarkoittaa sitä että vietät yösi karvaisten hikisten ja haisevien uniformumiesten kanssa yllättävän pienessä teltassa kaiken muun sivistyksen ja naiseläjien ulottumattomissa parikin viikkoa.

Armeija onkin ehdottomasti numero ykköslistalla jos ollaan kartoittamassa homointa asiaa mitä olen elämäni aikana koskaan kokenut. Ja tämä on paljon sillä olen muun muassa käynyt DTM -ravintolassa täysin homoseurassa. Tämä on kiinnostavaa koska armeijaa on aikanaan pidetty paikkana joka on kielletty homoseksuaaleilta. Jos kuitenkin homoseksuaaleilla olisi eheytysleirejä joissa homosaatiolla muutettaisiin heteromiehiä homoiksi, se tosiasiassa näyttäisi suunnilleen samalta kuin armeija.

Pitäisikö "sotkun" munkinmyyjille antaa kenraalin natsat?

Suomen armeijan palveluksessa on kenttäpiispa. Tämä on ammattina mielenkiintoinen koska "Kenttäpiispa rinnastetaan sotilasarvoltaan prikaatinkenraaliin. Sotilaspappien palkat maksaa valtio. Sotilaspapit kuuluvat puolustusvoimien organisaatiossa omana ryhmänään sotilashenkilökuntaan ja päällystöön. Kenttäpiispa on piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen itseoikeutettu jäsen." Hänellä ei ole hiippakuntaa ja piispojen ulkoiset tunnusmerkit ovat hyvin karsittuja. Mielenkiintoista on myös se, että siinä missä sotilaspapiksi pääsee myös ortodoksikirkon jäsen, on kenttäpiispa aina evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Sillä "Kenttäpiispa on puolustusvoimien hengellistä työtä johtava viranhaltija. Kenttäpiispoina ovat toimineet luterilaisen kirkon papit. Kenttäpiispa johtaa puolustusvoimien hengellistä työtä ja sotilaspappeja, niin luterilaisia kuin ortodoksisia, mahdollisesti myös muiden uskontojen edustajia, jotka huolehtivat uskontoasioista puolustusvoimissa. Kenttäpiispa ei ole piispa, vaan armeijan sotilassielunhoidosta vastaava kenraalikuntaan kuuluva erikoisupseeri. Kenttäpiispa ja muut sotilaspapit ovat valtion virkamiehiä." Tämä vihjaa vahvasti siihen suuntaan että toiset uskonnot ovat tiukemmassa yhteydessä valtioon kuin toiset.

Jos nyt palaamme sitten siihen miten nykyinen kenttäpiispa Särkiö on oikeuttanut virkaansa. Hän kertoo että uskonto on peruspalvelu. Jos tämä otetaan lähtökohdaksi ja todesta voidaan miettiä sitä mitkä muut asiat armeijassa ovat peruspalveluita. Armeijassa on hyvin niukasti erilaisia asioita. Siellä on karkeasti sanoen ruokala, posti ja "sotku". Lisäksi on varusvarasto joka voidaan jossain mielessä liittää samaan teemaan. Näitä peruspalveluita hoitavat ihmiset eivät kuitenkaan saa upseerinnatsoja. On erittäin hyvä kysymys miksi kenttäpiispalla on. Eihän sotkun munkinpyörittäjätkään - vaikka tekevät tiettävästi oleellista työtä mielenterveyden hyväksi joka päivä sillä ainoalla tavalla jonka armeijassa koin mielekkääksi - saa edes korpraalin natsoja.

Kenttäpiispan sotilaallinen hyöty tuskin on tulivoimassa. Hän ei edusta mitään aselajia. Asia voisi olla toinen jos esimerkiksi "Chrno Crusaden" maailma olisi tosi. Siellä kun tunnetaan erilaisia Jeesusaseita. Niillä voi päihittää aivan oikeita vihollisia. Tässä todellisuudessa olisi mahdollista että Putin hankkisi demonivihollisia. Jossain toisessa maailmassa Putin voisi hankkia armeijansa täyteen ihmissusia tai vampyyrejä jotka sitten ilman paitaa ja kimmeltäen olisivat niin ylivoimaisia että niitä voitaisiin voittaa vain pyhällä vedellä varustetuilla Super Soaker -vesipyssyillä. Johon tietenkin harjoiteltaisiin erityinen kirkollinen jääkärien perinneosasto. Mutta tietämässämme todellisuudessa tämänlaiset yliluonnolliset aseet eivät ole relevantteja. Jos minä menen kenttäpiispalta vaatimaan yliluonnollista demoneja tuhoavaa ristimiekkaa hän nauraa minut pihalle korkeimman omakätisesti. Samoin käy jos pyydän roolipelisävyistä regenerointisormusta tai ensiapupakkausta joka parantaa kaikki taudit ja vammat Jeesuksen ihmevoimilla. Phoenix Down is right out. Toisaalta Jumala ei myöskään yliluonnollisesti viesti oikeamielisten evankelis luterilaisten pappien päähän voittamattomia sotastrategioita.

Kenttäpiispa siis tuottaa peruspalveluita joista ei ole sotastrategista hyötyä. Siinä missä sissiradisti hyödyttää suoraan ja lääkintämies hyödyttää sodankäynnissä epäsuoraan, ei kenttäpappi tee mitään joka ajaisi voittoa suuntaan tai toiseen. Kenttäpappi ja kenttäpiispa suorittaa rituaaleja joilla ei ole krusiaalia osaa strategiassa tai taktiikassa. Merkitykseltään ilmavoimien tapainen vaikuttaja tämä ylipalkattu hartauskerho is not. Joten on aivan asiallista kysyä että miksi hänellä on virkansa kautta suora ja automaattinen pääsy korkea-arvoiseen upseerinarvoon vaikka sotkun munkkienmyyjillä ei tätä vastaavaa pääsyä ole. Selvää on että kenttäpiispalle ja evankelis-luterilaiselle kirkolle on kätevää olla yhteistyössä, mukana ja läsnä kaikessa mihin liittyy valta. (Hädässä ei kannatakaan Herraa huutaa avukseen vaan auttaa itse itseään. Esirukous taas on huonompaa kuin placebo.) En ymmärrä miksi minun pitäisi edes tervehtiä kenttäpiispa Särkiötä, saati pokkuroida hänelle. Natsat kuitenkin pakottavat.

Murheensa hukuttajalle

Koette että ette ole tyytyväinen elämäänne. Ja olette päättäneet tehdä tilanteelle jotain. Olette päätyneet monien mielestä liian muodikkaaseen ratkaisuun. Mutta toisaalta ratkaisutapanne on kuitenkin arkikokemuksen pohjalta jotain johon kenties pitäisi kannustaa ihmisiä enemmänkin.

Kun hukutatte murheenne ja heitätte kaikki arkihuolenne, on syytä vallita tarpeeksi korkea silta hypättäväksi. Tällöin vesi ei enää pehmennä pudotusta vaan toimii kuin betoni. Toisaalta on syytä valita paikaksi syrjäinen alue jossa on voimakas virtaus, koska kuohuva vesi vaikeuttaa sivullisten pelastushaluisten väliintuloa ja niin sinua ei nosteta vedestä ennen kuin on liian myöhäistä. Ja tässä tapauksessa liian myöhäinen on se mitä haluat.

Muutoinkin suosittelen yöaikaa, koska tällöin vesi on yleensä hieman kylmempää. Kylmä vesi kangistaa jäsenenne ripeästi. Kova virtaus mahdollistaa myös talven kylmyyden hyväksikäytön, mikäli olette päätyneet ratkaisuunne talvisaikaan. Ja jos tästä huolimatta vain joudutte veden varaan, niin pelko pois ja pää pystyyn. Tai oikeastaan jalat. Pää rohkeasti veden alle.

Muutoin toivotan hyvää viimeistä matkaa. Ratkaiskoon se kaikki ongelmanne. Olkoot teitä kaipaamaan jäävät ihmiset määrältään vähäiset.

Saastuttakaa ruumiini ebolalla ja heittäkää se kristillisen päiväkodin leikkipaikalle

"Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.""
(Luuk.9:60)

Uskontokeskustelu on monesti todella asiallista. Esimerkiksi eräs pro-kristitty ehdotti että Evankelis-luterilainen kirkko voi kohta käyttää lakkoasetta ja kieltäytyä siunaamasta ja hautaamasta kirkkoon kuulumattomia vainajia. Siunaamattomuus ei toki itseäni haittaisi, päinvastoin. Hautaamiskysymykseen minulla on sitten tärkeä huomautus. Huomautus joka koskee sitä että kirkko tekee todella tärkeää työtä. Mutta tavalla jossa eiakateemisesti koulutettu kaivurinkäyttäjä edustaa tärkeintä työtä tekevää osioita. (Ja muu tärkeä on sekin byrokratiaa jossa ei klassisten kielten tuntemusta tarvita.)

Kirkko usein korostaa että se on kansankirkko. Mutta mitä hautaamiseen ja kirkonkirjojen pitämiseen tulee, se on tosiasiassa valtionkirkko. Sen velvollisuus on hoitaa asioita ikään kuin valtion puolesta. Usein tämä tehdään lähinnä historiallisista syistä. Tai oikeastaan siksi että historia on taannut kirkolle tietyn infrastruktuurin joka on valmiina ja jota on katsottu käteväksi käyttää. Kätevämmäksi kuin uuden rinnakkaisen järjestelmän rakentamisen from scratch.
1: Näyttää nimittäin siltä että kirkko käyttää hyväkseen lähinnä sitä että sillä on historiallis-vallankäytöllisistä syistä infrastruktuuri hautaussysteemeihin valmiina. Tämä omaisuus ja järjestelmät takaavat sen että mikään muu taho ei saa samanlaista etumatkaa kilpailussa. Ilmiö on toki tunnettu kaikkialla missä ns. vapaa markkinatalous kukoistaa. Isoilla yhtiöillä on jo vakiintunut käyttäjäryhmänsä ja kilpailu näiden jättien kanssa on hyvin vaikeaa.

Ja siksi kirkon kohdalla onkin sellainen asia kuin yhteisövero. Tämä on se syy miksi ateistit ja kirkkoon kuulumattomat eivät maksa muita enempää hautaamisesta. Maksun hoitaa perimmiltään valtio, ei yksilö. Riippumatta siitä onko kyseessä kristitty vai ateisti. Kirkko toki kerää kirkollisveron muodossa jäseniltään kiitettäviä määriä rahaa. Josta kehuttuun diakoniatyöhön lasten ja nuorten hyväksi menee 10% toisin kuin monilla muilla hyväntekeväisyydellä karismaansa keräävät järjestöt ja instituutiot.

Yhteisövero jonka kirkko saa on oikeutettu sillä että kirkko hoitaa näitä yleishyödyllisiä asioita. Lakkoehdotus onkin mainio. Sillä siitä olisi seurauksia. Ja itse pidän näitä seurauksia hyvin relevantteina. Sillä se, että kirkko oikeuttaa sen että se saa rahaa suoraan valtiolta noilla hautauspalveluilla jotka se hoitaa. Jos kirkko ei hoida näitä vaan kieltäytyy tästä, se tarkoittaisi välittömästi sitä että yhteisövero voitaisiin vetää sen kohdalla pois. Valtio joutuisi säästämään koska se joutuisi järjestämään vaihtoehtohautaamista. Ja luonteva paikka leikata on yhteisövero. Sillä jos yhteisövero on hautaamisbudjettia on luontevaa siirtää tämä hautaamiskulu joka ei mene hautaamiseen joksikin joka on todella hautaamiskulu. Muutos olisi mielestäni riemukas koska tässä vaiheessa kirkko menettäisi sekä rahaa että oikeutuksen jonain yleisenä hyväntekolaitoksena joka toteuttaa yhteiskunnan todella väistämättä tarvitsemia peruspalveluita. Ja ylläpitää tätä kautta ideologisen vallan kannalta symbolisesti merkittävää hautaamispuolta.
1: Symbolinen merkitys on hyvin tärkeä. Sillä uskonnonvapauden ongelmien kohdalla oikeasti kyse ei ole pelkästään siitä mihin laki velvoittaa tai mitä kirkko todella tekee. Se, että kirkko hoitaa hautauspuolta on tärkein syy sille että näitä hautajaisbanneja ehdotellaan ylipäätään. Jos hautaamisen hoitaisi maallinen taho eivät kristityt voisi mitenkään käyttää retoriikkaa jossa uskonnoton jotenkin riistää ja varastaa heidän kirkoltaan etuja. Pelkkä tekeminen on riittävä symboli. Ja on erikoista että kirkon puolella hautaamista hoidetaan mutta ei kuitenkaan sitten millään tavalla puututa siihen että tämänlaista uskonnonvapauden pilaamista ja vääräoppisten rankaisua tapahtuu niinkin yleisesti kuin tapahtuu.

Toinen asia jonka lakko näyttäisi niin se paljastaisi karun puolen nykymaailmasta. Kristityt eivät joudu elämään sellaisessa maailmassa jossa he joutuisivat pelkäämään sellaisia asioita että he jäisivät kuoltuaan hautaamatta. Uskonnottomallekaan tämä pelko ei kenties ole relevantti. Mutta hän joutuu vähintään toistuvasti argumentoimaan oman hautaamisensa puolesta. Mikä on muuten eksistentiaalisesti hyvin mielenkiintoinen asia tehdä. Kristityt varmasti ilolla ryhtyisivät keskustelemaan iloisesti ja ystävällisesti ihmisen kanssa joka on jäsenenä instituutiossa joka vastaa hautaamisesta. Ja sen jälkeen keskustelisi kanssasi siitä että "ei sinua oikeastaan pitäisi lainkaan haudata, meidän resursseja vaan riistät". Saattaisi olla että kristityn suusta ilmoille tulisi jotain jota joku voisi kutsua ateistin suusta tulevana militantiksi. Etenkin jos otetaan huiomioon että ihmisiä kuolee koko ajan joten on vain ajan kysymys milloin tämänlaisia keskusteluja käydään juuri kun joku omainen on sattunut kuolemaan. Joka tavallaan iskostaa uusia ihastuttavia kulmia tähän aihepiiriin. Ja nostaa esille sellaisia ajatuksia kuin miten asiallisia, ystävällisiä ja lempeitä kaikki kristityt kaikkialla maailmassa ovat. Miten reiluja, hyveellisiä ja yhteiskunnan parasta ajattelevia he ovat.

Nykyään eletään ajatuksessa jossa ateistien hautaaminen on "periaatteessa ilmiselvyys, mutta ei välttämättä". Sitä ollaan tavallaan kuitenkin jossain määrin ideologisen mielivallan alla. Jos kirkko päättää että se ei hautaa ateisteja, niin mitä siihen voi tehdä? Valtio voi jälkikäteen säätää yhteisöveroa. Mutta toisaalta on vaikeaa sanoa missä määrin nämä menevät 1-1:een. Sillä vaikka kirkko oikeuttaa yhteisöverotusta argumenteissaan hautaamisasialla niin ei se tarkoita sitä että hautaamisasiasta luopuminen johtaisi siihen että valtio voisi pakottaa sitä hautaamaan. Tai ei ainakaan voisi pakottaa sitä tekemään sitä yhtään vahvemmin kuin mitä se laissa nyt velvoittaa. Hautaustoimilaki 2 luku3§ "Velvollisuus ylläpitää yleisiä hautausmaita ; Evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien tai seurakuntayhtymien tulee ylläpitää yleisiä hautausmaita. Hautausmaa voi olla useamman seurakunnan tai seurakuntayhtymän yhteinen." Jos kirkko kieltäytyisi se vaatisi lainmuutosta. Tämän jälkeen toki myös yhteisöverotuskysymykset jouduttaisiin uudelleenarvioimaan.

Mutta laki on de jure. Käytänteet voivat olla tästä poikkeavia. Jopa Päivi Räsänen on esittänyt ajatuksia siitä miten kristitty voi olla kansalaistottelematon. Ja kristittyjen omatunto sanoo monesti tässä asiassa selkeitä asioita. Sellaisia joita voi lukea vaikka niistä ehdotuksista joissa halutaan että kirkko lopettaisi ateistejen hautaamisen. Tämän vuoksi on syytä miettiä asiaa de facto, ja muistaa että lain rikkominen on jossain absurdissa mielessä teoriassa mahdollista.
1: Ja huomatkaa. Minä en ole se joka ehdottaa tätä absurdiutta. Se ovat kristityt. Toistuvasti. He pakottavat minut tähän ajatuskokeeseen vain esittämällä että se on relevantti. Hyvänä filosofina katson mitä tämän premissin hyväksymisestä seuraa. Älkää siis syyttäkö minua. Syyttäkää jokaista hautausasiakysymyksestä mielipiteitään esilletuovaa kristittyä. Minä en ehdottele absurditeetteja vakavastiotettavaksi. Kristityt tekevät. Joka onkin kokolailla se mitä heistä kannattaa kaiken kaikkiaan muutenkin tietää, kaikissa muissakin asioissa.

Jos kirkko ei noudata lakia de facto, se tarkoittaa että kenenkään muunkaan tarvitse noudattaa hautauslakia de facto. En usko että mikään armeija voi pakottaa yhtäkään pappia tai haudankaivajaa painamaan yhtään ainoaa lapionpistoa (tai kaivurinkauhaisua nykyaikana). Joten mahdollisuus tähän on olemassa. Ja se että tämänlaisia lakkoja ylipäätään ehdotetaan kertoo että asenneilmapiirissä on elementtejä jotka tekevät tästä periaatteessa mahdollista. (Näitä hautausoikeutuskeskusteluja käydään säännöllisesti ympäri internetiä, ei kyseessä ole mikään yksittäinen kaheli. Tämä on yleinen asenneilmapiiri jolle kirkko ei tee mitään. Päin vastoin, se lietsoo vastahankaisuutta ateisteja vastaan aina kun vain mahdollista.)

Kirkon lakkoaseet hautauksessa pakottaisivat valtion tajuamaan että uskonnollinen vallankäyttö mahdollistaa sen että perusasioita ja peruspalveluita ei hoidetakaan kaikille kansalaisille. Se loisi sekulaarin hautausmaan perinteen. (Ajatus ei ole sen omituisempi kuin juutalaisten, ortodoksien tai muslimien erilliset hautausmaat.)

Mutta silti. Jos ruumiita ei oikeasti suostuttaisi hautaamaan, eikä mitään vaihtoehtoa hautaamispalveluille ole, ei ketään voi syyttää siitä mitä he tekevät ruumiille tämän jälkeen. Jos lakia yritetään noudattaa ja sitä ei ole mahdollista noudattaa ollaan tilanteessa josta seuraa tai pitäisi seurata se että lain rikkomisesta ei pidä rangaista. Ja tätä tilannetta varten minulla on vaatimaton ehdotus.

Minusta olisikin siistiä jos kirkko ottaisi hautaamislakkoaseen käyttöönsä heti huomenna. Vetäisi tiukan ja ehdottoman rivin. Sitten lakko alkaisi ja ihmisiä kuolisi. Ateistejen, pakanoiden, uskonnottomien ja muiden ei -kirkollisten sodomiittien naturalistiset mutta luonnonvastaiset ruumiit kärrättäisiin sitten minne sattuu. Ihmiset dumppaisivat raatoja eduskuntatalon eteen tai Helsingin tuomiokirkon sisälle ja portaille sekä uskonmiesten etupihoille ja heidän lastensa hoitopaikkojen piha -alueille mätänemään. Minä annan ruumiini ilolla tämänlaisiin tarkoituksiin. Se mitä minun ruumiilleni toivon tässä tilanteessa tehtävän löytyy otsikosta.

Kirkon ja koulun yhteistyö

Joulukirkkoon menemiset ovat usein keskusteluttaneet kouluissa ja muutoinkin. Esimerkiksi taannoinen Mikko Puumalaisen ehdotus käsitteli monia aiheita - monia muitakin aiheita kuin "Suvivirsi" - ja kun niitä katsoo, voi huomata että esimerkiksi uskonnolliset aamunavaukset tuottavat haasteita. Nämä voidaan tiivistää siihen mitä teemoittaa Tuusulan seurakunnan sivu otsikolla "Seurakunnan ja koulujen yhteistyö".

Yleisesti ottaen ongelmana jouluisen koulukirkon kanssa on se, mitä eikirkkoon tuleville tehdään. Osa on vakaasti sitä mieltä että jumalanpalvelukseen meneminen on arvokkaaseen kulttuuriin tutustumista. Muutama uskaltaa pelata tässä samaa peliä mitä tehdään "Suvivirrenkin" kanssa. Eli heittää että kyseessä ei ole uskonnonharjoitus. Suuri enemmistö kuitenkin on myönteinen sen ajatuksen kanssa että poisjäämnen on mahdollista.

Se, mitä sitten pitää tehdä jäljellejääville on ongelma. Sillä olisi tärkeää että tämän vaihtoehdon aikana olisi ongelmaa jota ei pidettäisi rangaistuksena. Tällöin ajatellaan että reilua olisi että poisjääville tarjotaan vaihtoehtoista ohjelmaa. Eräs uskovainen toi tässä kuitenkin mielenkiintoisen kulman. Nimittäin sen, kuka maksaa. Hän kuvasi sitä miten koulu ei ole tapahtumajärjestäjä. Ja kertoi että on väärin vaatia että koulu maksaisi vaikka ateistisesta tilaisuudesta. Hän selitti että vapaa-ajattelijoiden tulisi maksaa viulut tämänlaisesta. Esiin nostettiin jopa opettajien uskonnonvapaus ; Hänestä se että opettaja antaa tilaa vaihtoehtoiselle ohjelmalle on suoraan kristillisen opin vastaista ja ei ole reilua kristityltä vaatia toimenpiteitä jotka uhkaavat hänen omaa vakaumustaan.

Ajatus on kokonaisuutena varsin korni. Mutta sen ytimessä on aivan asiallisia kysymyksiä.
1: Kustannuskysymys. Tosiasiassa esimerkiksi minä en tiedä miten koulukirkkojen rahoitus järjestetään. On nimittäin aivan mahdollista että koulu maksaa kirkolle tilojen käytöstä ja papin saarnoista. Mutta toisaalta on mahdollista että kirkko järjestää tämän ohjelman omista kustannuksistaan. ; Kustannuskysymys on siitä mielenkiintoinen että se korostaa varojen käyttöä. Ei ole reilua antaa ateisteille jotain ilmaiseksi jos kristittyjen oma kirkko joutuu maksamaan kuluja omista varoistaan.
     1.1: Toisaalta tässä tulee esiin se mikä on vallalla kaikessa vapaassa markkinataloudessa. Siinä ei kuvata samanlaisia mahdollisuuksia. Vaan sitä kenellä on eniten rahaa. Kansankirkolla on suuri jäsenmäärä ja harvinaislaatuinen mahdollisuus saada rahaa suoraan ihmisten veroista. Vapaa-ajattelijoilla ei ole mahdollisuutta samaan. Joten itse asiassa kirkollisvero aivan suoraan tarjoaa epäreilua etua kirkolle. Uskonnonvapaus ei siis toteudu institutionaalisista syistä. Koska varoja voidaan käyttää tämänlaiseen niin kaikille uskonnoille ja ideologioille tulisi tarjota täsmälleen sama verotus-rahankeruumahdollisuus. Vapaa-ajattelijoiden tulo muuttuisi myös jos se saisi yhteisöveroista ateistejen määrää vastaavan rahan. Suomessa kun on tällä hetkellä yli miljoona ateistia. (Kirkon mukaan noin 21% ei usko Jumalaan. Kyse ei siis ole siitä että kirkosta eroaminen laskettaisiin ateismiksi.)
    1.2: Toisaalta on hyvä huomata että tässä maksujärjestelmässä on hauska dilemma. (a) Jos koulu maksaa kirkolle, niin reiluuden nimissä koulun pitäisi maksaa vapaa-ajattelijoille ja järjestää tilaa sille että koulu ryhmänä menee vapaa-ajattelijoiden tilaisuuksiin. Ja ne jotka eivät halua mennä saavat jäädä koululle ilman että koululla on velvollisuus opettajien uskonnonvapauden ja muun kauniin nimessä järjestää vaihtoehtoista toimintaa tai kysyä haluaisiko kirkko järjestää tiloja ja aikaa samaksi hetkeksi omalle toiminnalleen. (b) Jos koulu ei maksa vaan kirkko maksaa viulut, niin se että ei pidä koulujen uskontojärjestelmää ja yhteistyötä järkevänä ja jos ihmisellä on ollut vaikeuksia tämän kanssa niin tämä on mitä mainioin syy erota kirkosta. Jostain syystä kirkko ei tuo esiin tätä vaihtoehtoa.
2: Järkevä on myös kysymys siitä onko koulu tapahtumajärjestäjä. Jos uskonto tai muu vakaumus on tapahtumaa niin silloin on kysyttävä vakavasti että miksi koulun pitäisi järjestää kalenterista tilaa kirkkoreissuille. Nehän ovat vain reissuja ja tapahtumia eivätkä jotain joka kuuluu koulun tehtäviin. Tässä ollaan kuitenkin usein sillä linjalla että uskonto ja vakaumus on jotenkin niin tärkeä että oppilaan tulisi saada kasvaa omaan vakaumukseensa. Tai oikeammin "vanhempien vakaumukseen". Mutta joka unohdetaan kun kyseessä ovat ateistivanhemmat koska silloin vanhemmilla ei ole oikeuksia vaan esiin nousee etatistinen valtionkirkkoajatus jossa "kristinusko on erottamaton osa Suomalaista kulttuuria". Ei tällöin muisteta vedota uskonnonvapauden periaatteeseen jossa on ehdottoman supertärkeää että vanhemmat saavat päättää mihin vakaumukseen lapsensa kasvattavat. Jos vakaumus on todella perusasia joka täytyy järjestää niin siinä tapauksessa koulu olisi velvollinen järjestämään tilaa vapaa-ajattelijoille. Jos ei niin kyseessä on oikeasti vain se että koulu instituutiona järjestää opetussuunnitelmasta tilaa ja aikaa tilaisuuksia toisille mutta ei toisille.

Tilanne näyttää kovasti siltä mikä on tullut tutuksi armeijassa. Ja oikestaan lopullisen kannanottoni kouluun saakin kun huomataan miten armeijan kohdalla asia hoidetaan ja miten siellä suhtaudutaan asiaan.
1: Armeija on järjestelmä joka perimmiltään sanoo että minut on asiallista ampua jauhelihaksi sodassa. Vastineeksi saan tästä perusasiat. Ja nämä perusasiat ovat jännittäviä. Jos katsotaan kenttäpiispa Särkiön sanomisia, voin muistuttaa aiemman blogaukseni kautta siitä että hän pitää uskontoa peruspalveluna. Siis jonain jonka järjestäminen on oleellisen tärkeää. (Mutta ei kenttäateistia löydä vaikka etsisi!) Samassa haastattelussa nostetaan erityisen tärkeäksi esiin se että kenttäpiispan palkkaa ei maksa evankelisluterilainen kirkko vaan valtio. Maksaja on siis veronmaksaja eikä kristillinen seurakunta. Koulun maksujärjestelmä on minulle auki mutta selvää on että ainakin armeija on tilaisuusjärjestäjä. Armeijan työnantaja maksaa kenttäehtoolliset.
2: Toinen blogaukseni muistuttaa siitä miten sama Särkiö on sitä mieltä että uskonnottomuus on velvollisuuksista luistamista ja että armeijassa on syytä laittaa tekemään töitä kenttähartauden ajaksi. Hänestä ei riitä että varusmies pitää vapaata ja lukee Aku Ankkaa. Sillä kenttähartaudet tehdään työajalla eikä siihen varata varusmiesten vapaa-aikaa. Siksi vaihtoehtona ei saa olla vapaata. Hän ei ilmeisesti ymmärrä mitä eroa on uskonnottomalla ja ateistilla. Miksi esimerkiksi minä menisin vapaa-ajattelijoiden ateistitilaisuuteen yhtään enemmän vakaumuksenimukaisesti kuin kristittyjen ehtoolliselle? Luulin että olemme edistyneet ajoista jolloin jokaisen tuli kuulua johonkin uskontokuntaan. Mutta Särkiön mieli ei ole ilmeisesti riittävän ajattelukykyinen oppiakseen tätä pientä seikkaa ties kuinka monen vuoden jälkeen. Olen toki tässä korostamassa sitä että voi olla ikävää pistää pappi tekemään ateistien ohjelmaa. Jos ei muuten niin sen takia että heillä ei ole taitoa ja ymmärrystä koko ateistien maailmasta ja he ovat asiata aivan tyystin pihalla. Jos vaihtoehtoista ohjelmaa ei tehdä oikein, niin se on sama kuin jos minä menisin pitämään kenttäehtoollisia amatööripohjalta ja tekisin asiat täysin kristittyjen oppejen vastaisesti. Vaihtoehtona pitäisikin olla se että valtio maksaa kenttäateistin joka kenttäpiispan palkan kanssa identtisellä summalla järjestää tämän vaihtoehtoisen ohjelman. Kun vakaumus kerran on perusarvo jonka oikeutusten puolesta Särkiö toistuvasti ja pontevasti on taistellut, ei tässä pitäisi olla mitään ongelmaa silloinkaan kun vakaumus on eri kuin Särkiöllä itsellään. Jostain syystä Särkiö ei ole innolla toteuttamassa tätä vaihtoehtoa. Ja muutkin kristityt näyttävät tyrmistyvän tämän ehdotuksen edessä. Tämä tyrmistys auttanee heitä ymmärtämään tunteet joita kohdistan Herra Särkiöön.

Armeijan kohdalla argumentisto ei muutu maksutavan mukana. Kristitty tukee jumalanpalvelustoimintaa ja vastustaa uskonnottomuutta. Ja toimenpiteiden tulee tukea ylätasolla tätä mielipidettä. Mikä tarkoittaa miljoonan ihmisen mielipiteen ylitallaamista johonkin periaatteeseen vedoten.
1: Mikä on aika kornia valtiolta joka olettaa että on aivan asiallista että ateistit ja uskonnottomat kokevat valtion niin tärkeänä että ovat velvollisia sotimaan. Jos armeijassa on vain kristillisille jumalanpalveluksia niin kenties sinne juoksuhautoihin pitäisi todellakin laittaa vain niitä kristittyjä. Kun kerran ei arvosteta kansalaisen mielipiteitä rauhan aikana, ja elämää yritetään vaikeuttaa ja tehdä mahdollisimman kiusalliseksi, niin ei pidä ihmetellä jos joku ei ole halukas kuolemaan jonkun takarintamalla piileskelevän pelkurin kenttäpiispan puolesta. Piispan joka ei ole sotilasstrategi mutta jota ei kuitenkaan laiteta sinne missä kuolevat eniten tarvitsisivat hänen apuaan. Eli sinne missä ihmisistä tulee eniten jauhelihaa. Piispan joka saa sodassa käytännössä niin taatun turvan kuin se on mahdollista. Ja joka saa hyvää palkkaa niin rauhan kuin sodankin aikana.

Kokonaisuutta on vaikeaa ymmärtää. Mutta näin uskonnonvapaus toimii Suomessa. Kun uskova puhuu koulun ja kirkon tai armeijan ja kirkon suhteesta, ei oikeasti aiheena ole se miten asiat maksetaan ja mikä on reilua. Maksutavasta riippumatta kyseessä on se, että kirkon samona pitää saada mahdollisimman monille kun taas uskonnottomien tilanne täytyy asettaa mahdollisemman kiusalliseksi ja uskonnottomia täytyy mielellään rangaista perverssistä vakaumuksestaan. Siitä tässä on perimmiltään kysymys. Uskonnoton kelpaa valtiolle tykinruuaksi ja veronmaksajaksi. Muuta merkitystä tai arvoa hänen elämällään ei ole. Absoluuttinen ihmisarvo ja uskonnonvapaus kuuluu maassamme yhä vain teisteille. ISIS -islamistikin on maamme järjestelmässä parempi ja hänen uskontoasiaansa tuetaan paremmin kuin noin miljoona melko tavallista kansalaista.

Rahoitusmalliin vetoaminen koulun kohdalla onkin red herring. Sillä on väliä vasta kun rahanansainta on analogista. Eli sitten kun kirkollisvero muutetaan joka kerran erikseen maksettavaksi vuosimaksuksi. Tai sitten kun vapaa-ajattelijat saavat vastaavan verotusoikeuden ja yhteisöveroa ateistejen määrään nähden samassa määrin kuin kristityt saavat kristittyihin nähden. Koska tilanteet eivät ole vertailukelpoisia ja keskustelun sävy ei muutu armeijakontekstin rahoitusmallin mukana, on selvää että kysymys ei ole rahasta. Rahakysymys ja maksun järjestäminen on tekosyy. Tekosyy johon mennään sitten kun tämä uskonnonvapausasia on kunnossa ja ateisti kelpaa muuksikin kuin tykinruuaksi. Siihen on niin paljon matkaa että en jaksaisi edes vaivautua. Nyt olen enkä koe että minulla olisi tarvetta palata tähän asiaan uudestaan. Tai palataan siihen sitten kun kristityt ja kirkkoinstituutio ilmenee yhteiskuntatasolla totaalisen vakaumusten samanarvoisuuden kautta. En kuitenkaan usko että maailmasta - saati suomenmaasta - löytyy riittävän montaa reilua kristittyä jotta periaatteessa helpot ja mahdolliset sekä lukumäärältään maltilliset rakenteelliset uudistukset tehtäisiin. Joten käytännössä tiedän että minun ei tarvitse palata asiaan ikinä.

Oravan ritarit

Pelasin "Tales of Symphonia: Dawn of the New World" -pelin läpi. Tämä on tietyssä määrin saavutus, sillä peli on sangen ärsyttävä. Tai oikeastaan peli on pelinä toimintavarma, hauska ja kiinnostava. Mutta sen keskushahmot ovat varsin kammottavia.

Pelin ärsyttävin hahmo on
ruskeatukkainen yliriippuvainen
välittömästi elämää syvemmän
rakkaussuhteen haikailija, Marta.
Jonka pitäisi näyttää tältä
tunnetulta meemiltä.

Pelin päähenkilö, Emil, on sen verran ärsyttävä että ärsyttävyys on tärkeää mainita jopa peliä käsittelevässä wikipedia -artikkelissa. Syynä on se, että Emil on äänestetty sangen korkealla kisassa jossa laajasti kyseltiin pelaajien kantoja siihen mikä on ärsyttävin pelihahmo. Emil oli neljänneksi ärsyttävin päähenkilö. Tämä on ansaittu status. Sillä pelin koko teemana on Emilin identiteetti. Se mikä aluksi on pelkkä "ratatosk -mode" muuttuu omaksi persoonakseen ja pelin ideana on miettiä mikä on luomus, mikä päälleliimattua ja mikä ei. Valitettavasti tämä on luotu tavalla jossa munaton anteeksipyytelevä pelkurinössö vaihtaa persoonaa steroideja ahmineeseen kusipäähän. (Ja eron näkee ja kuulee välittömästi. Luonnollisesti myös silmien väri vaihtuu.) Emil on kaksi hahmoa. Ja molemmat näistä ovat saakelin ärsyttäviä yksinäänkin. Kun peli on näiden skitsofreniaa, ei riemua kyllä riitä tällä osiolla.

Saatana kutsuu sinuakin.

Koska kyseessä on pelisarjan ties kuinka mones osa, ei tietenkään voida ajatella että peli olisi tyhjiössä. Tai että se olisi yhtä hyvä kuin edeltäjänsä. Peli on juonellisesti jatkoa aiemmalle pelille ja siinä on mukana myös kaikki vanhat klassikkohahmot. Edellisestä pelistä on syytä muistaa lähinnä se, että pidän sitä tematiikaltaan eräänä antiteistisimpänä koskaan tehtynä pelinä. Ja tosiasiassa samaa henkeä on tässäkin pelissä melko runsaasti tarjolla. Jos pelin voisi tiivistää lyhyesti, pinnallisemalla tasolla kyseessä on peli saatananpalvonnasta. Ja kyseessä ei ole se tulkintatapa jolla fundamentalistikristityt löytävät saatanallista sisältöä vaikkapa "Harry Potterista".
* Juonen aluksi Emil on ystävätön mutta läheisriippuvainen heikko nössö joka pyytää pulassaan apua henkivoimilta. Hän saa avukseen Tenebrae -nimisen pimeyden elementaalin joka antaa hänelle voimia ja kykyjä joiden avulla päihittää hirviöitä. Tenebrae taas on suora viittaus kristilliseen perinteeseen. Se on toki liitoksissa latinankieliseen varjo -sanaan. Mutta nimi viittaa pääsiäisen aikaan. Sitä vietetään kiirastorstain, pitkäperjantain ja lankalauantain iltoina ja niiden aikana sammutetaan kynttilöitä.
* Välittömästi selviää että kaikkia maallisia elementtejä johtava ratatosk on hirviöiden herra. Näin ollen tämä on melko vahvasti 2. korinttilaiskirjan 4 luvun mukainen maan herra. Myöhemmin selviää että ratatosk haluaa tuhota ihmiskunnan. Ja että ratatosk -moodi ei tosiasiassa olekaan Emilin hallinnassa. Pelin edetessä tämä moodi on pinnassa yhä enemmän ja enemmän ja ilmoilla on vahvasti sellainen henki että Emil ei hallitse itseään. Myöhemmin selviää että ratatosk on Emilin perimmäinen itse ja Emil on vain maagisesti luotu fabrikaatio.

Syvällisemmällä tasolla asia ei toki ole näin yksinkertainen. Peli loppuu demonien maailman ja ihmisten normaalin maailman välimaastossa, Ginnungagapissa. Täällä juoni tarjoaa mahdollisuuksia useisiin erilaisiin lopetuksiin. (Jotka voi kaikki käydä iteratiivisesti läpi pienellä taktisella tallenna-lataa -prosessoinnilla.)
1: Ratatosk -identiteetti voi voittaa ja tällöin maallinen Emil paljastuu pelkäksi ratatoskin huijaukseksi. Tämä tarina voi olla varoitus siitä miten käy kun leikkii saatananpalvonnalla
2: Vaihtoehtoisesti Emilin maallinen persoona voittaa jolloin ratatosk oppii ihmisenä ollessaan ihmisenä olemista ja uhrautuu Ginnungagapissa jotta ihmiskunta saa elää. Emil on tässä tilanteessa alleviivatusti Jeesus -hahmo jonka lempeys ei olekaan heikkoutta.
3: Tai sitten Emilin persoona jakautuu ja ratatosk -persoona uhrautuu ihmiskunnan puolesta ja maallinen Emil pääsee harrastamaan romantiikkaa yliriippuvaisen Martan kanssa.

Kaiken kaikkiaan tämä peli on itse asiassa vähemmän antiteistinen kuin ensimmäinen osa. Mutta asia selviää ja varmistuu vasta melko myöhään. Ja ensimmäiset tunteet pelistä olivatkin sellaiset että jos alkuperäinen peli oli antiteistinen, ja tässä pelin viholliseksi esitellään ja alustetaan edellisen pelin Lloyd, niin miten asenteet esimerkiksi Martelin kirkkoa kohtaan ovat entistäkin antiteistisempiä. Kun edelliset antiteistisen pelin sankarit ovat vihollisia, on ällistyttävää että kokonaisuus olisi vielä uskontovihamielisempi. Mutta asia korjautuu lopuksi. Ensimmäinen peli vaikutti aluksi rasistiselta mutta tämä olikin itsetarkoituksellista, peli on antirastistinen ja sävyt olivat mukana jotta pelaaja voi kyseenalaistaa heti alussa. Tässä asiat tehtiin hieman samalla tavalla.

Mutta toki tämän voi arvata. Kun pelissä viljellään Ratatoskia ja Ginningagapia ja korostetaan että demonit asuvat Niflheimissä, on selvää että tämä peli nojautuu viikinkimytologiaan. Maailmanjärjestys onkin "hyvin viikinkihenkinen". On tavallaan hauskaa tiedostaa että ratatosk on laitettu ylimmäksi muiden elementtien ja maan petojen hallitsijaksi, sillä tämä oravajumala on periaatteessa viestinviejä. Oravan valinta ylijumalaksi osoittaa minusta ovelaa mieltä ja on estettisesti erittäin vahvasti perusteltu.

Juonesta voi kaikesta huolimatta saada yhden hyvän ajatuksen;

Edellisen pelin jälkeen kristilliset teemat ovat jääneet syrjään syystä. Kun edellisessä pelissä uskonmarttyyri Colette altistui Cruxis -kristallien (ei ollenkaan vihjaava nimi) voimalle ja uhkasi menettää itsensä, on tässä Martelin kirkon uskoon liittyvät voimat jo voitettuja. Kirkko esiintyykin instituutiona jolla on perinteet mutta ei taivaallisen maailmanjärjestyksen mukanaan tuomaa voimaa. Ja siksi se ei Tales -maailman logiikan mukaan voi edustaa riittävää uhkaa. (Koska siinä ei ole ihmiskuntaa suurempia yliluonnollisia voimia.)

Itse asiassa kirkon taantumisesta keskustellaan muutamassa pelissä avattavassa pikkukeskustelussa. Niistä saa melko rakentavan ajatuksen. Kun probleemana on ajatus siitä että miten ihmiset voivat toimia vastuullisesti jos heillä ei ole ylhäältä valvovaa ja mahtavaa tahoa, on pelissä ajateltu että tämä ei johda nihilismiin vaan niinsanotusti pakottaa kasvamaan aikuisuuteen. Henkenä on se, että vain lapset tarvitsevat valvojaa. ; Tämä luo hieman erilaista kulmaa ajatukseen lapsenuskosta. Siitä ihailtavasta asiasta jonka kaltaisten on Jumalan valtakunta.

Tili(tys)velvollinen

Kutsukaa minua rauhassa siaksi, mutta kun olen
jo ensin omasta ja sukulaisteni nahasta taannut sen että syöt.
Niin onko minun todella pakko vielä syödä sitä sinun paskaakin?
Ilman että saan yhtään moittia makua?

Hyvin yleisenä nyrkkisääntönä voidaan sanoa että valtionkirkon saama kriittisyys johtuu pääasiassa kahdesta suunnasta. (a) Tavasta jolla kirkkoon liitetään kasteessa niin että tästä voi erota vasta aikuisena. (b) Siitä miten kirkko sitten käyttää dogmejaan talon sisällä. Ja luultavasti kirkkokritiikkiin ei olisi aivan yhtä voimakkaasti b -tason haasteita jos a -kohtaa ei olisi.

Tässä ei ole tavatonta että kuullaan että kasteen jäsenyyden virallistava rooli sotisi uskonnonvapauden periaatteita vastaan. Tämänlaiseksi periaatteeksi on usein jopa aivan eksplisiittisesti lausuttu se, että vanhemmat saavat määrätä lapsensa uskontokunnan. Aina ei tässä olla yhtä avoimia mutta implisiittisestikin näissä lausunnoissa on vahvasti sellainen ajatus että lapsi on vanhempiensa jatke.
1: Ajatus on minusta hieman kummallinen ja se sotii sitä uskonnonvapausajatuskohtaa vastaan että jokainen voi päättää ihan itse omasta uskonnostaan. ; Näin ollen uskonnon määrääminen ei vertaudu siihen "klassiseen esitykseen". Kysymys ei ole siitä puetaanko lapselle vaatteita ja annetaanko hänelle ruokaa vaan siitä että määrätään mikä on tämän lapsen lempiruoka ja sanotaan minkälaisista vaatteista lapsi saa pitää ja mistä ei.

Jos otetaan perustaksi se että tämävanhempien suhde lapsiin hyväksyttäisiin, niin voidaan silti havaita että tässä sotketaan kaksi periaatetta yhteen. Vanhempien kasvatus ja se elämä jossa lapsi elää. Ja virallistettu rooli. Itse olen ymmärtänyt että kasterituaalin voi tehdä ilman että laitetaan byrokraattista jäsenyyttä ja rahansiirtovelvollisuutta vauvalle. Näiden kahden konseptin eroa vahvistaa sekin että moni ns. "tapaluterilainen" ei opeta lapselleen uskontoasioita oikeastaan yhtään. Kyseessä on enemmän suvun perinne kuin lapsen oma vakaumus. Eikä asiassa ole välttämättä edes lapsen vanhempien vakaumus. Jäsenyyskysymys voidaan laitaa aivan erikseen. Ei tarvitse miettiä saako kristitty laittaa lapsensa pyhäkouluun.
1: Tosin jos lapsi ilmiselvästi ei halua sellaiseen mennä ja nostaa meteliä ja itkee asiasta toistuvasti olisi oikeasti syytä miettiä että onko vanhemmilla todella ehdoista ja tilanteista ja lapsen mielipiteestä riippumatta oikeus määrätä hänen uskontonsa. Jos tilanne on todella aidosti ja syvästi vastenmielinen niin onko lapsi ikään kuin pakotettu ja velvoitettu menemään pyhäkouluun tavalla jossa vanhemmilla ei ole mitään itsereflektion ja häpeämisen tarvetta.

Kysymys on vain ja ainoastaan siitä onko jäsenyys pakollinen jotta tämä vanhempien oikeus uskonnonvapauteen toteutuu. Itse asiassa melko harvalla uskonnolla on Suomessa oikeutta vain liittää ihmisiä jonkun toisen ihmisen pyynnöstä jäsenrekisteriinsä tavalla jossa tämä liitetty joutuu maksamaan veroa väkisin ja suoraan ellei hän taistele vastaan erityisaktiolla. Näiden uskontojen kohdalla siis syrjitään ja sorretaan näitä uskontoinstituutioita ja puututaan pyhään vanhemman ja lapsen suhteeseen ja siitä miten uskonto ja uskonnonvapauden jalot periaatteet näihin liittyvät?

Lisäksi tässä on erikoista sekin että moni korostaa että "aikuisena on sitten oikeus valita". Sanotaan näin että olen valintani tehnyt. Ja juridisesti olen todellakin onnistunut eroamaan kirkosta. Kuitenkin, koska kirkosta eroaminen on aktio, tästä seuraa se että olen moraalifilosofisesti ja käytännön elämässä varsin erikoisessa tilanteessa. En ole tehnyt ratkaisua jossa eroan islamista. Ja eikä minua tästä kysymyksestä koskaan haastetakaan. Mutta koska olen eronnut kirkosta tämä on aktiivinen teko. Ja ihmiset katsovat että minulla olisi jokin tilivelvollisuus joka alkaa siitä hetkestä kun tilitysvelvollisuus kirkkoon päättyy. Kirkkoon kuuluvaa ei tentata. Tapaluterilainen voi mennä elämänsä läpi joutumatta vastaamaan "miksi olet tehnyt tuon valinnan".

Itse taas huomaan toistuvasti sitä miten vastaus siihen että en ole kirkon jäsen johtaa jatkokysymyksiin kuten "kirkkohan tekee hyvää työtä" ja "eikö ateistitkin voisi kuulua kirkkoon?" Joudun yht'äkkiä hyvinkin ankarasti perustelemaan. Ihmiset käyttävät myös uskonnostaan kertomisen oikeuttaan. Ja käyttävät sitä tietyillä tavoilla. Mitä erikoisempia ja manipuloimishenkisimpiä käännytysstrategioita saa kuulla toistuvasti. Ja jos käytän omaa vakaumuksenkertomisoikeuttani heille ja kerron ne institutionaaliset, filosofiset, teologiset ja sosiaaliset ihmisten paskuutta koskevat aidot ja runsaat syyt jotka ovat eroamiseni takana niin saan kuulla olevani huono. Instituutiota ei saa sekoittaa uskoon. Teologia on saivartelua ja olen mieleltäni kieroutunut puoli-ihminen jolta puuttuu jokin ihmisyyselementti. Ihmisten tekoja koskevat syyt kertovat minun katkeruudestani. Ja mistä tahansa asiasta suun aukaiseminen tekee minusta välittömästi "militantin ateistin".

"Saa sitten aikuisena valita" on illuusio jonka voi sanoa vain autistitasoisesti vihjeetön tai tarkoituksella valehteleva manipulaattoripaskiainen. Eli kristitty joka ei ole koskaan joutunut kokeilemaan sitä miltä uskonnonvapaus tuntuu heti sinä hetkenä kun jättää tekemättä jomman kumman (a) on hiljaa eikä ota mitään kantaa koko asiaan (b) kulje täsmälleen uskonajatusten laveinta valtavirtaa. Kun olen suuni avannut "ei kaappiin enää ole menemistä" ja valtavirtaa en ole kyennyt kulkemaan koska se vaatisi syvää itsepetosta. Silti minä olen jatkuvasti "haastettu" ties mihin samojen apologiakliseiden ristituleen. Ja minä olen yhä tilitysvelvollinen kirkolle jonka jäseneneksi minut on liitetty hädin tuskin tietoisena olentona. Ja uskontoon liittäneet tahot ovat eri ihmisiä kuin itse. Ja he ovat vanhempiani joiden kanssa elämäni on ollut kaiken kaikkiaan "varsin myrskyistä".

Minä olen nyt aikuinen. Saanko siis valita? Miksi näyttää että minun on todella pakko kysyä tämä saamiskysymys, kuin tarvitsisin erikseen tähän luvan kristityiltä?

Väistämätön

Animesarjassa "Chrno Crusade" on sarja jonka päähenkilönä on nunna Rosette Christopher. Sarjan loppupuolella hän paljastuu eräänlaiseksi Magdalan Marian inkarnaation tapaiseksi olennoksi. Sellaiseksi jota länsimaissa kutsutaan profeetaksi tai pyhimykseksi. Hänet on määritelty hyvin erikoisella tavalla. Koska sarja käsittelee sivujuonteena yllättävän paljon ajan filosofiaa. (Kuten nimestä saattaa arvata.) Ja jo juonen pinnallisinkin taso pitää sisällään ajan manipulointia, kuten ajan pysäyttämistä.

Tämän blogauksen kannalta kiinnostavaa on lähinnä se, että Marian inkarnaatio kuvataan tyhjäksi astiaksi johon voidaan ammentaa. Syynä on se, että hänellä ei ole yhtä menneisyyttä eikä yhtä tulevaisuutta. Näin ollen hänellä ei ole muistoja vaan näkyjä menneisyydestä. Ja sama koskee myös tulevaisuutta. Vain muutamat asiat ja tapahtumat, jotka usein koskevat toista päähenkilöä, demoni Chrnoa, ovat väistämättömiä. Eli ne ovat väistämättömiä asioita jotka tapahtuvat välttämättä jokaisessa mahdollisessa tulevaisuudessa.

Ajatus on hyvin erikoinen. Tavallisesti ajan kohdalla on ajateltu että menneisyys olisi pysyvä. Eli tulevaisuus olisi avoin. Jotain jota m(u)okataan valinnoilla. Ja menneisyys taas on jotain joka on pysyvä mutta johon liittyvät asiat kenties unohdetaan. Eli siis eletään maailmassa jossa indeterministikin näkee että menneisyys on deterministinen, indeterminismi koskee vain tulevaisuutta. Epävarmuus menneisyydestä ja nykyisyydestä kasvaa symmetrisesti. Mutta tämä ero on episteeminen, eikä aina ontologista tasoa koskeva. (Tulevaisuuden kohdalla epäselvyys on ontologistakin, menneisyydessä ei.)

Näin moni ajattelee vaihtoehtoiset maailmat suppilona joka lähtee ensimmäisestä ajan hetkestä ja joka sitten laajenee erillisiksi vaihtoehtotodellisuuksiksi jotka eivät ole toistensa kanssa missään tekemisissä. "Chrno Crusaden" kohdalla taas on enemmänkin niin että se mikä on on nykyhetki. Ja siihen voi päätyä monesta eri menneisyystodellisuudesta ja tämä avaa teitä moniin muihin tulevaisuustodellisuuksiin.

Huomioita.

Japanilaiset piirretyt eivät ole totta. Eivät vaikka niissä olisi kohtuullisen paljon ns. fan serviceä. Lisäksi aikarakenne on jotain jota ei yleisesti kannateta. Tämänlaatuinen epäintuitiivinen rakennelma on kuitenkin kätevä ajatuskokeiden tuottamiseen. Niiden avulla ainakin itse sain jäsennettyä asioita jotka koskevat modaalilogiikkaa. (Ja jonka avulla voi suhtautua hieman modaalilogiikkaa ja modaalista realismia suppeampaan multiversumin konseptiinkin.) Koska esille tulee vaihtoehto voidaan vähintään huomata mitä piilo-oletuksia näihin ajatusmalleihin kulkeutuu ikään kuin huomaamatta. Tämän kannalta relevantit huomiot voidaan kasata vaikka listaksi:
* Modaalien miettimisessä on usein oletuksia fysiikasta. Eli aikaan otetaan kantaa. On aivan mahdollista että nykyhetki voi olla väistämätön ja kaikki muu voi olla epävarmaa. Eli modaaliseen päättelyyn sujahtaa hyvin helposti maailmankuvallisuutta.
* Rosette ei ole Jumala mutta hän vastaa tässä maailmassa täysin teologista konseptia, ns. välttämätöntä olentoa (necessary being).
* Väistämättömät tapahtumat ovat nekin välttämättömiä (necessary being).
* Kaikki väistämättömät asiat ja ennustukset tulevaisuutta koskien ovat dogmeja. Ei tiedetä miten ne toteutuvat mutta tiedetään että ne toteutuvat. Niitä ei voi kyseenalaistaa. Sillä jos niille olisi vaihtoehto ne eivät olisi välttämättömiä.

Tämä lähtökohta tarjoaa hauskoja välineitä "vakavastiotettavaan sofistikoituneeseen teologiaan". ; Asian voisi tiivistää siten että Moni pitää modaaliseen realismiin liittyviä jumalatodistuksia filosofisesti hienostuneina. Mutta näiden kohdalla korostuu se että nämä jumalatodistukset ovat kaikista dogmaattisimpia. Voidaan jopa sanoa että näiden kohdalla voidaan sanoa että teismi on dogmaattista mutta ateismi ei. Sillä ollakseen mielekäs ei riitä että välttämätön olento (necessary being) -mallinen Jumala olisi mahdollinen. Jos on yksikin mahdollinen maailma jossa Jumalaa ei ole, niin tämäntyylinen Jumala muuttuu kertaheitolla eiolevaksi. Näin ollen ainut tapa uskoa tämänlaiseen on itse asiassa torjua ateismin mahdollisuuskin. Sen sijaan jos ajattelee että on edes mahdollista että Jumalaa ei ole, tämäntyylinen Jumala kumoutuu joten se ei vaadi kovin dogmaattista todellisuussuhdetta. Mikä tahansa epäily pyyhkii välttämättömän olennon mitättömyyksiin.

Tämä iskee melko kovasti esimerkiksi Alvin Plantingaan. Hän on kirjoittanut moraalirealismia koskevan argumentin. Apologiaa jossa käsitellään myös välttämättömiä olentoja. Tässä otan erityisesti esimerkiksi Plantingan artikkelin "NATURALISM, THEISM, OBLIGATION AND SUPERVENIENCE". Hän on puolustautunut että teismi antaa ateismille reilun mahdollisuuden juuri koska välttämätön olento on hauras kritiikille. Kuitenkin hänen argumenttejensa kohdalla on huomattava että hänen argumenttinsa nojaa siihen että naturalismi kumotaan modaalisen realismin malleilla. Kuitenkin tässä herää jopa sellainen kysymys että miksi naturalisti ylipäätään olettaisi että ajan ja todellisuuden rakenne nojaisi niitä oletuksia joita vaihtoehtomaailmojen tulkinta ylipäätään ajaa. Voidaan sanoa että jos järjestelmät käyttävät eri perustelutapoja niiden tulokset ovat yhteensopimattomia. Se että eri perustelujärjestelmien perustelutavat liitetään filosofisessa analyysissä yhteen ovat ongelmallisia jo sen takia että niissä yhteismitattomia perustelurakenteita käytetään kuin ne olisivat yhteismitallisia.

Tämä kaikki oikeastaan korostuu jos lukee Rick Peelsin vastineen Plantingalle. Hän on kirjoittanut artikkelin nimellä "Are naturalism and moral realism incompatible?" Ja se paljastaa että Plantingan argumentin heikkous on oikeastaan siinä että Plantingan argumentti jumalan puolesta nojaa siihen että Frank Jacksonin argumentti on väärässä. Plantinga jättää huomioimatta että Jacksonin argumenttia on korjailtu niin että sille on vaihtoehtoja jotka selviävät Plantingan esittämistä haasteista. Ja tämän lisäksi naturalismilla on monia muita vaihtoehtoja joita kaikkia Plantinga ei suinkaan kumoa. Ja hänen pitäisi sillä jos sitoutuu siihen että Jumala on välttämätön olento ei riitä että se on mahdollinen jossain vaihtoehtoisessa maailmassa. Ei riitä että se selviää yhdestä argumentista. Todellinen väistämättömyys on edessä vasta kun on todistettu että kaikki vaihtoehdot ja mahdollisuudet väistämättä tuottavat saman tuloksen. Tätä Plantinga ei tee. Joten edelleen on tilaa epäilylle. Ja me kaikki tiedämme mitä tämä tarkoittaa välttämättömälle olennolle...

---

Kirjoittaja edustaa kantaa jossa ainut mahdollinen ja filosofisesti eidogmaattinen välttämätön olento on olemassaolo. Muut ovat kenties tosia mutta ne ovat joltain kohden väistämättä eiarguemntatiivisia. Joten konsepti kertoo lähinnä uskomuksen vahvuudesta ja muiden argumenttien puutteesta.