Nyrkit, potkut ja miekat

Tämä on hieman kevyempi juttu. Elokuvat on oikeasti tehty nautittavaksi eikä siksi että niistä etsittäisiin virheitä. Mutta joskus näitä juttuja on ihan hauska käydä läpi. Mutta tällöin on muistettava ettei olla liian vakavia. Tosin tässäkin se on vain alustuksen kaltaisena elementtinä.

Kun elokuvia katsoo, niissä on usein aseettoman taistelun osaajia, jotka jyräävät aseistautuneen vihollisen. Toki tämä näkyy siinä, miten käsiaseilla ammuttaessa osutaan kauemmas ja tarkemmin kuin sarjatulella. ; Yleissääntö elokuvissa onkin se, että sarjatuli ei koskaan osu. Keskityn kuitenkin siihen että esimerkiksi puukon mukaan tuleminen aina huomattavasti huonontaa pahiksen taistelutaitoja valtavasti; Esimerkiksi Simon Westin ohjaamassa "Tomb Raiderissa" on lopussa kohtaus, jossa nyrkkitappelussa pahis saa läpi useita osumia, mutta heti kun hän saa veitsen käteensä ei hommasta enää tule mitään. (Tosin elokuvahan on sinällään mainio, koska siinä on Angelina Jolie suihkussa ja Angelina Jolie märässä T -paidassa. Mitä muuta sitä voisi laatutietoinen elokuvan ystävä muka vaatia?) Samoin kun Bruce Leen elokuvia katselee, niin huomaa että kiertopotkussa on enemmän tehoja kuin katanalla lyömisessä.
1: Järkevästi ajatellenhan jos tilanne olisi tämä, kannattaisi panostaa koulutukseen ja lähettää ihmiset sotakentille ilman miekkoja ja säästää kalliit varustelukustannukset. Tosiasiassa jos jollekulle antaa vaikka vain pesäpallomailan, hän on huomattavan vaarallinen verrattuna siihen että hänellä ei sitä ole. Puhumattakaan miekoista ja muista varusteista. Tämän pitäisi näkyä jotenkin.
2: Toisekseen kun joku on potkimassa sellaista henkilöä vastaan jolla on miekka, on muutama asia jotka tuottavat vaikeuksia: Ne ovat olennaisia koska potkut eivät ole olennaisesti nopeampia kuin miekalla lyöminen. Ja toisekseen miekoilla on pidempi ulottuvuus, joten siinä missä henkilö olisi nopeampi potkija kuin toinen olisi lyöjä, hän olisi silti vaikeuksissa koska hänen olisi tultava lähemmäs ja sekin veisi aikaa. Tämän vuoksi miekkamiehen ei oikeastaan tarvitse kuin laskea suojaustaan alas päin, jolloin hän voi joko yksinkertaisesti lyödä sen mukavasti hyökkäyslinjalle asettuvan raajan pois, tai sitten olla eettisempi ja vain siirtää sitä lappeella syrjään, josta seuraa potkijan kaatuminen.

Normaalisti eurooppalaisessa miekkailussa on aseettomia elementtejä mukana. Mutta elokuvissa näyttää olevan niin että he miettivät sitä miten he voivat harjoittaa aseetonta taistelua miekan kanssa, kuin miten he voisivat harjoittaa miekkailua jossa käytetään aseetonta taistelua apuvälineenä. Miekka antaa valtavan edun ja tämän vuoksi sen pitää olla se, mihin keskitytään. On kuitenkin muistettava että esimerkiksi oikein asetettu potku on oiva väline. Tosin on muistettava, että potkun tai lyönnin ei oikeastaan katsota päättävän tilannetta, ne ovat hyödyllisiä koska se (1) häiritsee vastustajaa horjuttamalla tämän tasapainoa, (2) tuhoaa esimerkiksi polvilumpion mikä vaikeuttaa vastaista tehokasta toimintaa (3) pistää toisen alentamaan suojaustaan.
1: Kuitenkaan potkut eivät ole yleensä mitään kiertopotkuja, joita elokuvissa näkyy. On vaikeaa saada riittävän nopeaa potkua miekan kanssa toimiessa ja toisaalta on vaikeaa käyttää miekkaa tehokkaasti sen yhteydessä ja on aina huono tapa näyttää selkää toiselle, kun edelliset ehdot täyttävät. Ei siis mitään järin viisasta toimintaa. Se, että hienolla akrobatialla syöksyy toisen miekkaan kesken ilmalennon kun tarkoittaa sitä että paino ja se voima mikä potkussa olisi mukana on inertiana sitä toisen miekkaa vasten. Tätä ei yleisesti pidetä kovin tavoitteellisena tilana.
___1.1: Sen sijaan sivupotku on hyvä, koska sillä on hyvä ulottuvuus ja se on aika nopea. Etupotku on hyvä, jos asento on sellainen että se soveltuu erityisen hyvin eteenpäin astumiseen. Potkuja käyteään yleensä kun toisen ase on torjuttu ja toisella puolella. Eli jos olet torjunut toisen oikella olevan iskun ja työnnät toisen miekkaa oikealle lisää, voit potkia toiselta puolelta koska vastustaja ei voi lyödä jalkaasi muuta kuin immaterialisoimalla miekkansa niin että se kulkee miekkasi läpi. (Luottakaamme että hänellä ei ole taikavoimia.) Toinen tilanne on tietysti toisen tekemän piston tai (liian) voimakkaan iskun jälkeen, joka ei ole osunut. Hänellä on tässä vaiheessa puolustuksessa aukko, ja tässä tilanteessa potkiminen voi antaa tilaisuuden päästä rankaisemaan.
___1.2: Tärkeä huomio on siinä, että ei pidä potkia liian ylös. Ensinnäkin se heikentää tasapainoa, on hitaampaa. Ja lisäksi yleensä miekkaa pidetään vyötärötason yläpuolella, joten sinne on kaikissa tilanteissa nopeampi kikkailla: Esimerkiksi toinen voikin yieldata torjuntasi, jolloin sillä pääsee melko nopeasti rankaisemaan jalkaa "väärille alueille tunkeutumisesta". Ainut poikkeus on roundhouse kick, jolla ne legendaariset "minua vihmerämmät kaverit" pystyvät pistämään päähän. (Itse en taivu, eikä tasapainonikaan ole elimellisistä syistä oikein sopivaa tämänkaltaiseen urheiluun.)
2: Lyöntejä käytetään hieman samaan tapaan. Eli niidenkin pääasiallinen tarkoitus on aikaansaada hämmennystä, jonka tuoman lisäajan turvin päästään käyttämään "primaarista asetta". Toinen mahdollisuus aseettomassa iskussa on tietysti erilaiset sidonnat. Näiden yleinen toimintaperiaate on se, että kun toisen isku torjutaan, pysäytettyä asetta pitävä käsi otetaan vastaan joko kämmenen tai nivelen kohdalta ja tällä sen käyttö estetään. Tämä antaakin sitten uusia mukavia vaihtoehtoja vaikkapa pieneen "pää, olkapää, polvet, varpaat, polvet, varpaat, polvet, varpaat" rallatusleikkiin joka aina tietenkin ilahduttaa kaikkien mieltä. Ja tietenkin kättä voi käyttää myös toisen miekan kahvasta tarttumiseen ja vaikkapa disarmaukseen. Lyönnit voidaan kuitenkin tehdä vyötärötason yläpuolelle, koska kädet ovat hartioille samaa mitä jalat ovat vyötärölle.

Laihan kokin dilemma.

"I've been caged by you for such a long long time / You had your own particular way to fill my mind / With low esteem, regarding myself / So I kept me hidden within my shell / And it took so long for me to see / How demolishing you were to me"
(Nightcore, "Look at me now")

Yleisesti ottaen argumentaatiossa on kielletty ad hominemin käyttö : Argumenteissa tulee puhua asioista eikä ihmisistä. Jos sanon että toinen on tyhmä ja siksi väärässä, se on herjaus eikä vaikuta asiaan mitenkään.

Toisaalta kaikki epämiellyttävien ominaisuuksien mainitseminen ei ole epäolennaista:
1: Elämässämme me arvioimme paljon ihmisiä. Kun esimerkiksi annamme jollekulle taholle rahaa, meidän on arvioitava tämän luotettavuutta; Jos moitimme varasta rikolliseksi emme herjaa vaan olemme viisaita. Samoin, jos me olemme sairaita, meidän kannattaa luottaa lääketieteen tohtoriin asiassa enemmän kuin vaikkapa ammattikoulun käynyttä putkimiestä - ja putkirikon sattuessa näiden tilanne kääntyy ympäri ja luotamme putkimieheen enemmän kuin lääketieteen tohtoriin. Mikään tästä ei ole asiaankuulumatonta, vaikka se onkin toisen loukkaamista. Valitettavasti esimerkiksi pseudotieteitä karsiessa joutuu pakotetusti loukkaamaan joitakuita, mutta jos se tehdään oikein, se ei tarkoita että asia olisi väärä ; Se vain herättää tunteita, eikä väärässäolo ole kenestäkään kivaa. Tosin asiantuntijattomuuden mukaan karsimattomuudessa on mukana kaksi vaikeaa elementtiä:
___1.1: Source effect vaikuttaa elämässämme aika paljon: Jos menemme lääkäriin ja hän kehottaa meitä laihduttamaan, emme luota häneen yhtä usein ja helposti, kuin jos hän on laiha.
___1.2: Attribution theoryn esiintuoma ongelma: Me kohtelemme ihmisiä eri tavalla riippuen siitä keitä he ovat: Esimerkiksi jos pidämme jostakusta ja hän on lihava, voimme uskoa että hän vain pitää hyvästä ruuasta. Ja jos emme pidä, se kertoo tietenkin mielen heikkoudesta. Ja tietenkin, tämä voi olla myös totta, mutta me uskomme että näin on useammin kuin se on.
2: Jos osoitamme että jollakulla on tiettyjä intressejä jotka vaikuttavat hänen objektiivisuuteensa, se on toki henkilöön viittaamista mutta sekään ei aina ole perustelematonta. Esimerkiksi jos jonkun vaihtoehtolääketieteen perustaja saa paljon rahaa, se kertonee jo etukäteen siitä että tämän kiistäminen ei kerro asiasta mitään. Tosin nämä muuttavat puolustautumiset lähinnä samaan muotoon mitä lausuma "olen syytön" on oikeudessa: Sen sanovat kaikki, niin syylliset kuin syyttömätkin. Se tarkoittaa sitä että hänen puolustautumisensa asia -argumentoinnin ulkopuolella on merkityksetöntä kärpäsen surinaa joka lähinnä vie aikaa eikä aja itse asiaa. Eli siinä missä ei enää puhta esimerkkivaihtoehtohoitajamme tutkimusmetodinsa lääketieteellisestä toimivuudesta vaan aletaan puhumaan tohtoreiden norsunluutorneista ja kiistosta, ja aletaan ennustelemaan sitä kuinka lääketiede tulevaisuudessa ottaa näkemykset uudeksi paradigmaksi, voimme tälläisiin henkilökohtaisiin asioihin viitaten ignorata surinan täysin.

Tässä on kuitenkin oltava tarkkana. Sillä lisäksi jo toisen ad hominemin käyttöön viittaaminen diskriminaation välineenä saattaa olla toinen ad hominemin keino. Ja se että toisen väittää noudattavan asiallisen herjaamisen ehtoja vaikka tämä ei ole perusteltua on toinen keino olla väärällä tiellä. Ad hominemin tunnistaminen ei ole niin helppoa, kuin voisi aluksi luulla. Kyllähän sitä luulisi että sitä asiattoman toisen asiantuntemuksen viemisen tunnistaisi. Ja toisaalta lähes kaikki voidaan ajaa herjaamaan toisia ja käyttämään rajua kieltä. Sen vuoksi jos joku sanoo "Perkele, 1+1=2, etkä sinä halavatun pölkky sitä tajua", pitäisi osata ignorata se alku ja se loppuosa ja säästää vain "ne parhaat selkäpalat". Vaikka helposti käy juuri toisin päin.

Enemmän kuin unelmiensa summa.

Suomalainen naudanjalostus.

Suomessa on pidetty nautakarjaa likimain 2000 vuotta. 1500 -luvulta lähtien kartanoihin alettiin tuomaan eläimiä. Jalostamista on varmasti harjoitettu melko pitkään - tai jos ei muuten, niin eläimet ovat domestikoituneet epäsuorasti kotieläimiksi; Esimerkiksi pahan luonteiset tai huonorakenteiset eläimet on tapettu muita helpommin ja hyvät ja helpot tuottajat ovat eläneet pidempään, joten varsinaista intentiota eli jalostustavoitteita ei tarvita, jotta jotain kehitystä tapahtuisi.

1800 -luvulla Suomessa aloitettiin varsinainen tavoitteellinen jalostustyö. Tämä tietenkin tehostaa jalostusta ja ennen kaikkea suunnan yksityiskohdat ovat enemmän ihmisten hallittavissa. Kun aikaisemmin eläinten annettiin siitä keskenään miten mielivät (mitäpä sitä jalostamista opetella, kun ei sikaa kuitenkaan saada lukemaan sitä kirjaa), nyt alettiin korostamaan sitä, että vanhempien valinnalla on suuri merkitys jälkeläisiin.
1: Ensimmäinen jalostuksen teoria, jota suomessa käytettiin oli rotukonstanssioppi eli rotupuhtausoppi. Sen mukaan rodut olivat valmiita, itse luonnon ilmiöitä, ja nämä olivat sisäisesti tasalaatuisia. Hyvä karja ei ollut sekarotuista, vaan nimen omaan rotupuhtautta tuli vaalia. (Vaikka esimerkiksi Hitlerin arjalaisuutta korostavaa rotunäkemystä ja eugeniikkaa usein yhdistetään nimen omaan evoluutioteoriaan, tämä yhteys on kuitenkin vahvempi nimen omaan näihin "esidarwiniaanisiin" näkemyksiin.) Maatiaiskarjan yhtenäisiin ominaisuuksiin ei uskottu, ja maatalous keskittyikin puhtaiden eli opin mukaan hyvien rotujen tuontiin ulkomailta. Tähän liittyen vuonna 1845 senaatti päätti jopa, että ayrshire -karjaa tuotaisiin Skotlannista ja Ruotsista.
2: Toinen jalostusteoria joka kehitettiin saksassa 1860 -luvulla, ja joka sieltä sitten saapui pienellä viiveellä Suomeenkin, oli individuaalipotenssioppi, jossa periytymiskyvyn ajateltiin olevan yksilöllinen ominaisuus. Se taas lisäsi kiinnostusta risteyttämiseen. 1800 -luvun lopussa tämä näkyi Suomessa siten, että tänne tuotiin sikarotuja eri maista, kuten Englannista, Tanskasta ja Saksasta. Etenkin yorkshire -sikoja risteytettiin maatiaisrotujen kanssa.
3: Tärkeä vertailuvuosi on luonnollisesti Charles Darwinin "Lajien synty", jonka 1. painos ensimmäisenä päivänään loppuunmyytiin vuonna 1859. Evolutiivinen näkemys jalostamisessa toi sen olennaisen muutoksen, että karjan laadun parantamiseen luotettiin enemmän. Vanhassa näkemyksessä keskityttiin enemmän huonontumisen ehkäisemiseen, ja tämän ajateltiin johtavan karjan potentiaalin paranemiseen tiettyyn perinnölliseen tai rodulliseen laatuun asti.

Tähän toimintaan liittyi sonnien yhteiskäyttö. Tämä nähtiin tärkeäksi, koska hyvät sonnit haluttiin mukaan laajemmin. Näin pienetkin tilat pääsivät parantamaan tuloksiaan. Toisin sanoen urosvalinnan edut huomattiin: Kun lehmä voi saada vain muutaman vasikan, ei sonnilla ole vaikeuksia levittää ominaisuuksiaan laajemmallekin. Tästä kehittyi sonniyhdistyksiä, joita rekisteröitiin 1880 -luvulla.

1898 senaatti myönsi määrärahaa karjanäyttelyihin. Niitä pidettiin vuoden sisään kolme kappaletta. Niiden piirissä levitettiin ideaa jalostamisesta, sen periaatteista. Samalla täsmennettiin rotujen ominaisuuksia ja arvioitiin eläinten muotoa ja painoa. Näyttelyt olivat tärkeitä innostajia ja niiden pohjalta syntyi karjanjalostusyhdistyksiä. Aluksi rotuja olivat maatiaiskarja, joka jaettiin kolmeen tyyppiin, Itäsuomenkarjaan, Länsisuomen karjaan ja Pohjoissuomen karjaan. Lisäksi oli ulkomaalainen ayrshire. Aluksi niiden tärkeimmät asiat olivat kantakirjaus, ja luonnollisesti tähän liittyvä rodun ulkomuoto ja rakennestandardien tekeminen, jotta voitiin sanoa että nauta täytti ne ehdot jotka rodulla oli. Esimerkiksi Itä-Suomen karjanjalostusyhdistys (ISK) kantakirjasi itäsuomenkarjan ja se määritteli rodun seuraavasti: "pyrittävä keskikokoiseen, karvaltaan hallavan punaiseen tai hallavan ja valkoisen kirjavaan, selväpiirteisesti lypsytyyliseen ja hienorakenteiseen lypsyeläimeen." Rotu standardisoitui niin nopeasti, että rodun tuotanto -ominaisuudet kärsivät koska tiukka valinta keskittyi muoto -ominaisuuksiin, mikä johtaa helposti ominaisuuksien nopeaan katoamiseen muissa asioissa.

Aluksi eri rotujen parissa toimittiin erikseen, mutta ajan kanssa yhteistyölle alettiin näkemään arvoa, ja 1923 asiaa mietittiin erityisessä yhteistyöelimessä. 1946 syntyi Suomen Karjanjalostusyhdistys (SK) ja 1951 toiminta oltiin saatu hanskattua niin että karjanjalostusyhdistysten toiminnat kokonaan yhdistyivät. Aluksi yhdistettiin eri rotujen eri rotujen kantakirjat. (Tässä vaiheessa sonnivalinnoissa alettiin suosimaan suurikokoista ja hyvätuotoksista ayrshireä ja länsisuomen karjaa, ja karja laitumella alkoikin laajasti katsoen "näyttämään ruskeasävyiseltä".)

1962 mustavalkeaa friisiläislehmää alettiin tuomaan maahan kunnolla. Aikaisemminkin rodusta oli toki yksittäisiä kokeiluja: Ensimmäinen oli ollut jo 1800 -luvulla. SK otti tämänkin rodun suojiinsa. Lisäksi kun maidontuottajat keskittyivät tuotospuoleen, kävi niin että friisiläistä ristetytettiin paljon, jotta saataisiin lisää maidon ja lihantuotanto -ominaisuuksia. Kantakirjaan pistettiin tarpeen vuoksi puhtaiden rotujen lisäksi risteytyseläinten osasto. Friisiläinen nauta suomenkarjan osuus putosi rutkasti, noin puolesta sinne 5% korville. Suomen kotieläinjalostusyhdistys(SKJY) - joka muutti myöhemmin nimensä Suomen kotieläinjalostusosuuskunnaksi - laajensi yhteistyötä, jolloin naudan ja sianjalostuksen käsittely yhdistettiin.

Lihantuotantoon keskityttiin 1951, kun liharotuisia nautoja alettiin tuoda maahan, ensimmäinen rotu oli aberdeen angus jota seurasi hereford (1959), lukuisia rotuja tuotiin maahan pikku hiljaa, esimerkiksi minusta kivan näköinen blonde d'aquitaine vasta 1990 -luvulla. Liharodut yhdistyivät/liittyivät erityisen Suomen Lihakarjayhdistyksen alle vuodesta 1969 eteenpäin. Se aloitti lihakarjan ominaisuuksien tarkkailun vuonna 1974. Tämä toiminta liittyi SKJY:hyn vuonna 1982.

Merkittäviä muutoksia jalostukseen syntyi keinosiemennyksen tiimoilla. Se esiteltiin maassa 1936 ja Helsingin Yliopisto testaili sitä laajassa kokeessa vuonna 1945. Se havaittiin hyväksi. Keinosiitosyhdistyksiä perusteltiin melko pian tämän jälkeen. Muutama niistä oli niin laajoja että niillä oli oma sonniasema. 1948 perustettiin Keinosiemennysyhdistysten liitto (SKYL) ja seuraavana vuonna valtio sääti keinosiemennyssonnien ominaisuusvaatimuksia. Tämä konsti yleistyi nopeasti ja lähestulkoon kaikki naudat keinosiemennettiin jo vuonna 1969.

Karjan ominaisuuksien tarkkailu on tärkeä osa jalostamista, koska vain sitä mitä mittaa voi jalostaa. Siksi Tanskalaisten maaiman ensimmäinen tarkkailuyhdistys, vuonna 1895 oli merkittävä. Suomessa tarkkailussa oli aluksi lähinnä suuria karjoja. 1920 -luvulla tarkkailun piirissä oli ehkä viidennes karjasta. Suosio alkoi vasta 1970 -luvulla ja 1995 vuonna 70% lehmistä oli tarkkailun piirissä. Koska jalostustavoitteet siirtyvät tuotantotavoitteiden ja lainsäädösten ja ihmisten kulutustottumusten mukana, on tärkeää kiinnittää huomiota siihen mitä ominaisuuksia jalostetaan. Siksi alusta pitäen kiinnitettiin jonkin verran huomiota nimen omaan maidontuotanto -ominaisuuksiin; Karjan taloudellinen kannattavuus riippui niistä. Tuotantotaipumukset, sopeutuminen hoitoon terveys ja muut vastaavat asiat nähtiin tärkeänä. Kiinnostuksen kohteena oli se, että ominaisuus kattoi hoitamisen vaivan ja ruokintakustannukset. Aluksi tarkkailtiin vain lehmiä, koska ne tuottivat maitoa. Myöhemmin alettiin tarkkailemaan myös sonnejen "geenien maidontuotoskykyä" niiden jälkeläisten kautta. Tarkkailun arvo syntyy siitä että huono lypsäjä voidaan karsia ämpärituntumalla, mutta keskiarvon kohdalla on suurin osa yksilöistä joten tässä kohdassa tarkentamalla tuloksia saadaan kehitettyä parhaitten ilman että karjasta valtaosaa pistetään lihoiksi, mikä taas pitkässä linjassa pienentää karjan kokoa.
1: Pääpaino oli aluksi ulkomuodossa, pääasiassa syy oli se että perinnöllisyyden teoriaa tunnettiin melko huonosti. Kuitenkin tuotos periaatteessa kiinnosti ja tuotostietoja kirjattiin ylös. Lehmien tuotokset ilmoitettiin voikiloina, ei maitona tai lihana. 1910 -luvulla painotus keskittyi maidon rasvapitoisuuteen, jonka tuli luonnollisesti olla korkea. (Nykyisin tätä ei arvosteta samaan tapaan.) Samana vuonna kiinnostus myös rehuhyötysuhdetta kohtaan kasvoi: Katsottiin paljonko voirasvaa syntyi rehusta. 1908 lehmille asetettiin rasvatuotos ja maidon rasvapitoisuusvaatimuksia, sonnejen kohdalla 1918 kiinnostuttiin sen jälkeläisten rasvantuotannosta.
2: Ulkomuotokeskeisyys lopahti 1920 -luvulla, kun tutkimuksissa huomattiin että sarvien pituus tai vedinten pituus ja muut vastaavat ominaisuudet eivät suoraan sano tuottaako nauta hyvin vai ei. Alkoi ominaisuuksien tarkastelu: lypsykauden pituuden(1920 -luvun loppupuoli) tarkkailu oli ensimmäinen. Lehmien kestävyys alkoi kiinnostamaan 1930 -luvulla, jolloin 50 -tonnin luokka syntyivät, eli alettiin palkitsemaan nautoja jotka olivat tuottaneet riittävästi (Jalostuksen edistymisestä puhuu omaa kieltään se, että nykyisin on "satatonnareita"). Maidon valkuaispitoisuus alkoi kiinnostamaan 1940 -luvulla. 1950 -luvulta lähtien rasvapitoisuutta on pyritty pienentämään. 1960 -luvulla kiinnostuttiin lihantuottokyvystä ; kasvunopeutta ja lihaksikkuutta. Lypsettävyys ja karkearehun syöntikyky, poikimisen helppous, laitumenkäyttökyky ja monet muut ovat tarkkailussa ja niiden suhteen olennaista onkin lähinnä se, miten tavoitteet sopivat myös tulevaisuudessa ja muuttuvassa maailmassa. Kestäviä tavoitteiksi on yleisesti katsottu rehustukseen liittyvät asiat.
3: Aluksi ominaisuuksia arvioitiin tietämättä niiden heritabiliteettia ja arvosteluvarmuutta. Jalostus oli fenotyyppiin perustuvaa. Koska genetiikalla on osuutensa ulkonäössä tämä oli toki aivan eri asia kuin satunnainen pariuttaminen, mutta ympäristötekijät toivat siihen häiriötä. Etenkin keinosiemennyksen yleistyminen pakotti kuitenkin miettimään genetiikan laatua. Vasta 1950 -luvulla suomessa opittiin testaamaan genotyyppejä, ja tässä vaiheessa jalostuksessa otettiin huomioon se, että kannatti keskittyä niihin ominaisuuksiin joilla on korkea heritabiliteetti: Jos ominaisuus määräytyy suuresti genetiikan kautta ja vain vähän ympäristötekijöistä, niihin keskittyminen tuo varmempaa, hallittavampaa ja nopeampaa tulosta pienemmällä valintapaineella. 1974 vuonna otettiin käyttöön indeksit, jotka olivat yhteenvetoja monen eri ominaisuuden valinnasta. Tärkein indeksi tuolloin oli lehmäindeksi. 1983 siirryttiin suoraan vertailuun ja BLUP -arviointi astui mukaan kuvioihin. (Se kehitettiin 1981 ja silloin sille annettiin suomalainen nimi NASTA (Nasevin Arvio Sonnin Todellisesta Arvosta) ja silloin sen laskemisessa keskityttiin tyttärien ensikkotuotoksiin.)
___3.1: Aluksi vaikeutena oli se, että koska indeksit saatiin vasta melko vanhoille sonneille, kävi niin että lehmät haluttiin risteyttää vanhojen sonnien kanssa. Tämä taas johti siihen että nuoret sonnit, joilta haluttiin saada indeksit, olivat epäedullisessa asemassa, ja toisekseen se hidasti jalostuksen nopeutta, koska sukupolven välinen aika kasvoi. Tämän vuoksi karjaa jaettiin osiin: Paras 1/5 jalostettiin parhailla sonneilla, 2/3 keskinkertaisimmat nuorsonneilla, lopuille huonoimmille taas laitettiin liharotuisia sonneja tai lihantuotto -ominaisuuksiltaan hyviä sonneja. Toinen ongelma sonnivalinnasta joka tehostui keinosiemennyksen myötä oli piilevät letaalit ominaisuudet tai viat: Yksi sonni vaikutti laajasti. Siksi näiden kartoitus muuttui tärkeäksi, koska ne nopeasti muutoin voisivat yleistyä karjoihin. Ja tämä tarkoittaisi sitä että piilevät ominaisuudet myös näkyisivät usein; Harvinainen resessiivinen haitta ei yleensä näy päälle päin, yleinen taas haittaa melkoisen usein.

Mielestäni erikoinen kehä liittyykin sukusiitokseen: Alussa panostettiin rotupuhtauteen; Puhdasrotuisuus mitattiin sukupolvina ja rodun ulkopuolelta ei "haettu tavaraa". Sukusiitosta käytettiin tarkoituksellisesti. Ajateltiin että lähisukulainen on huippulehmän paras kumppani. Myöhemmin karjaa risteytettiin mutta keinosiemennys toi mukanaan aivan samaa keskittymisvaaraa, mitä rotupuhtauteen keskittyminen tuo mukanaan. Tosin ryhmäjalostuksella tätä voidaan pienentää; 1960 -luvulla kokeiltiin sukusiitosta pienentävää ryhmittelyä ayrshire -karjalla. Karja jaettiin ryhmiin ja sonnien emät ja isät valittiin samasta luokasta, kun taas lehmien vanhemmat valittiin kiertoperiaatteella eri ryhmistä. Ryhmäjalostusta käytettiin, mutta siitä luovuttiin kun valinta heikentyi kun jokainen sonniasema halusi joka ryhmästä oman yksilön ja toisaalta osa ryhmistä satunnaisista syistä supistui pieneksi. Nykyisin karjassa voidaan ajatella lisäksi myös heteroosin vaikutusta kun sonneja valitaan; Heteroosi perustuu siihen että jos jostain geenistä on eri kromosomeissa eri alleeleja, tulos on parempi kuin näillä yksinään. "Kokonaisuus on näillä hieman enemmän kuin osansa". Vaikka heteroosi sinällään ei periydy se kannattaa ottaa huomioon, koska tässä yksilön ominaisuudet paranevat.

Harhakuvien varominen.

Francic Bacon on monille tullut tutuksi lähinnä siitä että hän kuoli kokeillessaan kanan jäätymistä; Häntä kiinnosti ottaa selvää lämpimän ja kylmän olemuksista. Puuhaillessaan hän vilustui ja kuoli. (Käytän sanaa puuhailu, koska hän oli parempi tieteenfilosofi kuin sen tekijä. Ja oli hänen ajattelunssaankin "lordikanslerin tyyliä", eli ne sopivat hyvin kaiverruksiin.) Häntä on ehdotettu myös William Shakespearen näytelmien oikeaksi kirjoittajaksi, mitä en itse pidä kovinkaan uskottavana.

Hän mietti myös induktiivista päättelymenettelyä. Hänestä tieto oli sitä että kerättiin yksittäiset piirteet yleistyksiksi. Hänen näkemyksensä voitaisiin esittää esimerkkinä Kun huomataan esimerkiksi että 98% koiraroduista on ruskeita tai harmaita, tiedetään jotain. Panos oli sen verran huomattavaa, että häntä kutsutaan joskus jopa "induktion isäksi", vaikka hän ei olekaan sen varsinainen keksijä. Hänestä ymmärryksen tavoitteena oli hallinta. Hänet tunnetaankin fraasista "Knowledge is power" ~ "Tieto on valtaa." Toisin sanoen hänelle tieto oli väline.

Se, miksi hänet mainitsen liittyy kuitenkin psykologiaan (tosin siitä ei Baconin aikana tunnettu.) Hän oivalsi että ihmisen järkeily ei ole pelkkää tiedon valoa, vaan että ihmisen tahto ja taipumukset vaikuttivat siihen. Ihminen löysi mitä etsi ja näki mitä halusi. Hän ei kuitenkaan ollut sitä mieltä että tähän oltaisiin vain tyydyttävä. Tavoitteena oli suora havaitseminen ja rehellinen raportointi. Hänestä niiden esittäminen vain oli elävää, jos ne esitettiin samalla tavalla millä ne oltiin löydetty. Toisin sanoen hänestä luonto ja sen salaisuudet olivat oikein esitettynä runoutta. Hän oli tässä tavallaan tieteen popularisoinnin kannattaja. Ei pelkkä kaava, vaan myös se miten se esitetään ymmärrettävästi. Baconista ihminen ei voi vain oppia koska mieleen saadaan jotain vain kun siihen pyyhitään jotain. Hän käytti tästä vertausta vahataulusta, jossa uusia asioita kirjoitetaan pyyhkimällä vanhoja.

Mutta runous ei kuitenkaan ollut sama asia kuin tieto. Baconhan oli empiristi. Hänestä ihmisellä oli huonoja ajatustottumuksia, idoleja (kreik. eidolon, aavekuva - musiikkitähtien tai nuorison ihailemien ihmisten sanalla on siis jännittävä alkuperä, jonka kyyninen kulttuurikriitikko voisi nähdä jopa osuvana.). Bacon korosti mielen ikonien varomista. Elävyyden nimissä ei siis saanut sanoa mitä vain. Idolit olivat huolimattoman ajattelun ansoja, joihin päätyi helposti. Näitä olivat:
1: Heimon idoli (idola tribus) joka näkee järjestystä siellä missä sitä ei ole, tai yleistää säännön laajemmalle kuin mitä se vaikuttaa.
2: Luolan idoli (idola specus) taas on yksilön henkilökohtaisista näkemyksistä johtuvat virheet. Tämä idolityyppi vahvistaa ja luo henkilön vakaumuksia ja intohimoja.
3: Markkinan idoli (idola fori) on sanoista johtuva valta, jossa uskottavuus tulee retoriikan kautta tehdystä sanavalinnoista ja muotoiluista eikä niinkään siitä että asia olisi pätevä. (Retoriikka on sinällään lähellä Baconin ajattelua, että sitä voidaan käyttää sekä asian tarkentamiseen ja esityksen selkeyteen ja valitettavasti myös taivutteluun. Elävöittäminen on samanlaista ; on tavoiteltava yhtä ja varottava toista puolta)
4: Teatterin idoli (idola theatri) taas on auktoriteettien esitykseen perustuvaa näkemysten vääristymistä. Vallanpitäjät tai luotettavina pitämämme tahot voivat iskostaa päähämme vääriä käsityksiä.

Mielestäni nämä ovat ajankohtaisia nykyäänkin. Ja niiden ymmärtäminen on filosofille tärkeää: Tätä voisi rinnastaan Penn&Tellerin alkutunnukseen, jossa teemana on se, että kun "anti -intellectuellista" kaadetaan "anti-" pois, jäljelle jää se mitä tavoitellaan. Kun hämmennys nostetaan, jää selkeys. Vaikka itse sarjasta ja sen laadusta voidaan olla montaa eri mieltä, on syytä muistaa että me emme ole koskaan objektiivisia tarkastelijoita, ja virheitten kanssa painiessa ei välttämättä opi sitä miten asiat ovat, mutta oppii ainakin taatusti sitä mitä ne eivät ole.

Siksi on syytä tutustua mielen toimintoihin; Ollaksemme reiluja, me joudumme antamaan "helpoille teille" vaikeuksia; Siksi esimerkiksi se, että ihmisillä on taipumus antropomorfismiin tarkoittaa sitä, että meidän on varottava ihmisenkaltaistamisia. Ne kaikki eivät tietenkään ole vääriä: Jossain on varmasti ihmisiä ja hahmoja piileskelemässä pensaissakin. Mutta usein ne ovat, joten antropomorfististen selitysten on oltava tavallista paremmin ja vakuuttavammin perusteltuja. Koska muutoin hyväksymme ne liian helposti; Emme näet luonnostamme anna niille samanlaisia perusteluja, ja se minkä koemme olevan "tavallista vakuuttavampaa" onkin niiden kohdalla oikeasti lähempänä sitä tasapuolista tarkastelua. Se, minkä koemme tasapuolisena ilman tätä käsittelyä on helposti pelkkää "idolien tanssia". Ja pahimmillaan heimon markkinoilla esitetään teatteria luolassa.

Muiden vapaudet.

"Niin kauan kun et vahingoita, tee mitä haluat."
("Rede", Wiccojen sääntö.)

Tässä on muistettava jälleen se, että en käsittele moraalia tai etiikkaa sellaisenaan, vaan lähinnä sitä miten se ilmenee. Tämä on siis hieman sama asia, kuin se että on eri asia tutkia tasa-arvoisuutta lainsäädännön tasapuolisuuden, sukupuolten välisten palkkaerojen, oikeusistuntojen tuomioiden vertailun tai muun vastaavan kautta ja sitten kysellä naisilta kokevatko he olevansa tasa -arvoisia vai eivätkö.

Käsittelen asiaa yleensä tästä näkökulmasta, koska muu tuntuu minusta keinotekoiselta. Jos etiikka, moraali ja muut siihen liittyvät asiat eivät ole ihmisyhteisöjen määrittelemiä toimintamalleja, niin sitten puhutaan jo sen verran erikoislaatuisista asioista, että en uskalla niihin ottaa kantaa. Tähän kohtaan voisi laittaa vaikkapa sitaatin Pat Condellilta: "And it is fun to speculate about the big guestions, like "the meaning of life", because you never know if somebody might actually come out with the answer. So far nobody has, which will explain why there is so many expert opnions of the subject."

Yleisesti normit ovat luonteeltaan sellaisia, että ne tuntuvat hyviltä. Vaikka tyytyväisyys ja onnellisuus eivät ole välttämättömiä etiikan kulmakiviä, ihmiset kuitenkin tekevät sääntöjä ja elävät ikään kuin se olisi näin. Kuitenkin joskus tuntuu, että ihmiset eivät noudatakaan tunteitaan: Tutkimukset osoittavat, että ihmiset muun muassa pelkäävät erilaisuutta, "ryhmänsä ulkopuolisia" ja ovat taipuvaisia tekemään johtajan käskyjä. Zimbardon ryhmät jotka jaettiin vankeihin ja vanginvartijoihin sai pelottavia sävyjä vaikka ryhmät valittiin sattumalta ja tiedettiin että ollaan koetilanteessa. Nämä ovat luonnollisia tapoja, ja jos moraalisäännökset selittyvät Westermarck -efektin kohdalla -eli insestin on päätetty olevan epäeettistä koska siihen on normaalisti vastenmielisyyden tunteita- täten, luulisi että nämä osoittaisivat että etiikka ei rakennukaan tunteiden varaan. Moraali ei olisikaan silloin mikään lajinmukaisen käyttäytymisen ilmentymä.

Tässä on kuitenkin otettava huomioon pari asiaa. Nämä toki selittävät miksi esimerkiksi natsi -saksa onnistui tekemään mitä teki. Mutta yleisesti ottaen näitä vastustetaan. Tunteiden määräävään voimaan luottava voi selittää itsensä kuiville pelon kautta; Jokaisella ihmisellä on taipumus jossain suhteissa harjoittaa aggressiivisuutta, mutta he eivät halua että muilla olisi tätä vapautta. Ihminen toisin sanoen kieltää vainoamisen, ei siksi että hän ei haluaisi vainota, vaan sen takia että jos vainoamista ei kiellettäisi, häntä itseäänkin saisi vainota.

Tämän vuoksi ihmisillä on pääsääntöisesti niin, että pahoja asioita ja syntejä ovat teot, joissa yksilö rikkoo muiden oikeuksia saadakseen etua. Hyveitä ovat ryhmän mukana toimiminen ja yhteispeli - ja asiat joista saa itselle hyvää, mutta ei tuota haittaa muille, eivät ole yleisesti pahoiksi koettuja asioita.

Ja tämä rakenne selittää muun muassa sen, miksi moni kieltää itsensä kannalta vastemielisiä asioita, joka ei vaikuta muutoin hänen elämäänsä. Näin selittyy esimerkiksi etenkin dominionistisessa fundamentalismissa tyypillinen halu kieltää muilta sellaisia asioita joista ei pidä; Näin he haluavat esimerkiksi kieltää oluen myynnin tavallisissa kaupoissa, vaikka he eivät missään tapauksessa osta olutta. Samoin abortin vastustajat haluavat kieltää abortin, vaikka he eivät tee sitä vaikka se olisi kuinka sallittua. Homoseksuaalisuus pitää kieltää vaikka itse ei menisikään homoseksuaaliseen suhteeseen vaikka se on kuinka sallittua. Tämä tuntuu yleensä aika hupsulta jos ei ole heidän aatteensa edustaja.

Tämä ei pohjimmiltaan eroa rakenteellisesti hirveästi siitä, että kielletään sisarusten väliset avioliitot. Perustelunahan tässä käytetään usein jo Aristoteleeltä peräisin olevaa kannanottoa siitä että sen on oltava väärin, koska siitä syntyy usein vammaisia lapsia. Tämä on aivan totta, mutta kyseessä ei ole mikään kirous tai genetiikka. Toisaalta jos joku haluaa kieltää vammaisten lasten synnytyksen, hän saa valittamista. Sisarusten välistä avioliittokieltoa perustellaan kuitenkin juuri näin.

Nämä kielletään, koska ne ovat itsestä vastemielisiä, ja jos ne kielletään itse ei menetä mitään.

Näin meillä on muutamia normeja ("itse" tässä kohdassa on yksilö josta tulee massaa: Hän ei ole pelkkä 1 ihminen, vaan jos esimerkiksi vapaan aggression salliminen haittaa useimpia ihmisiä, he kokevat sen yksilöinä pahana ja tämä laajentuu yhteiskunnalliseksi.):
1: Asia tuntuu kaikista pahalta, ja sen kieltämisestä ei tule itselle negatiivisia tunteita kuten pelkoa joten se on kiellettävä.
2: Asiaan tuntuu hyvältä, eikä siitä ole itselle haittaa, kuten inhon tunteita, jos se sallitaan, joten se on sallittava.
3: Asia tuntuu kaikista hyvältä mutta sen salliminen kaikille tuottaa itselle ikäviä tunteita, joten se on kiellettävä.
4: Asia tuntuu kaikista pahalta mutta sen kieltäminen tuottaa itselle haittaa, joten se on sallittava.

Toisin sanoen, vaikka pinnallisesti tuntuu että normeissa ei ole tunteita mukana, ne on sieltä kuitenkin nähtävissä.

Haja -aistimuksia

"What is real? How you define real? If you are talking about what you can feel, what you can smell, what you can taste and see, then "real" is simply electrical signals interpreted by your brain"
("Matrix")

Monesta ajattelun ja tietoisuuden analysointi tekisi aiheesta jotenkin kylmän, koska siitä lähtee pois jokin mysteeri. Itse olen kuitenkin sitä mieltä että asioiden ymmärtäminen ja tutkiminen ei koskaan tuhoa itse asiaa. Jos tutkija selvittää aivotoimintaa taidekokemusten aikana, se ei muuta itse taiteen kokemista mitenkään. Toki osa voi saada erilaisia tunteita erilaisista tulkinnoista tunteita : Joku voi esimerkiksi ajatellee, että tunteet olisivat kemiaa, hän voi tuntea pettymystä. Tämä ei kuitenkaan muuta itse tunnekokemuksien mekanismia mihinkään. Kemikaalit virtaava ehkä eri tavalla, mutta virtaavat kuitenkin. Toisaalta joku toinen voi pitää henkisyyteen perustuvaa tunnekokemusta vain taikauskona ja saada tästä nyrpeää mieltä. Mutta jos tunteiden puoli todella olisi "spirituaalinen" tai "esoteerinen", ei tämäkään negatiivinen kokemus muuttaisi itse tunnemekanismia mihinkään. Minusta "nöyrä tiedonetsintä" ei suinkaan tarkoita sitä, että huokaillaan kuinka Jumala on todistettu sillä että on asioita joita emme ymmärrä. Mysteeri ei tarkoita sitä että asia takana tiedettäisiin; Ja siitä tälläisessä mielestäni olisi kysymys ; Jos huokailee mysteerin edessä ja kertoo tämän tukevan sitä, että hänessä on mystisiä elementtejä jotka ovat "enemmän kuin" muiden näkemyksien esitys, henkilö tekee implisiittisen tai jopa suoranaien väitteen siitä että hän todella tietää siitä, mikä ilmiön takana todella tapahtuu. Tällöin hän nimen omaan ei väitä että hän ei tietäisi asiasta, vaan väittää että hän tietää asiasta "paremmin kuin" toista mieltä olevat. On muistettava, että vaatimaton myöntää tietämättömyytensä ja pienuutensa. Vaihtoehtoina ei ole kaikkitietävä tiedeusko, jossa joka ikinen asia pitäisi voida analysoida ja tietää ja yliluonnollinen taikausko.

Silti ja juuri siksi otan riskin.

Aistimuksemme ovat mielessämme; Kun katsomme kiveä, päässämme ei suinkaan ole kiveä, vaan silmien välittämä ja aivojen käsittelemä kuva kivestä. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että vaikka aistimuksemme voivat vaikuttaa autenttisilta, ne eivät välttämättä välitä maailmaa sellaisenaan. René Descartes asettikin epäilyn äärimmilleen ja ajatteli että aistimuksiamme voisi manipuloida vaikkapa demoni, jolloin eläisimme harhassa. Tälläinen mahdollinen vaihtoehto on esimerkiksi "Matrix" -elokuvassa esitetty tietokonemaailma. Descartes oli kuitenkin varma siitä että hän itse on olemassa, koska hän ajattelee. "Cogito ergo sum" - ajattelen siis olen olemassa. ( Tässä suhteessä hän voi olla oikeassa ; Jos katsotaan että "olemassaolo" ajatellaan sellaiseksi, että siinä ei ole puolittaista vaihtoehtoa; Joko kohde on olemassa tai ei ole olemassa. Olemassaolon muodosta voidaan sitten keskustella; Voi olla että olen vain illuusio, jolloin illuusio on tällöin se olemassaolon muoto. )

Descartes halusi kuitenkin tietää mahdollisimman paljon, joten hän halusi että havainnot ovat luotettavia. Hän ei siis tavoitellut harhamaailmakuvitelmien maksimoimista. Hän itse asiassa halusi harhoista eroon. Hän ajatteli siksi että Jumala ei valehtelisi vaan antaisi meille luotettavat aistit. Sitten hän ajatteli että hänellä on erityinen aistimus Jumalasta, ja koska aistimuksemme ovat luotettavia, on Jumalakin olemassa. Ja tämä taas takaa myös sen, että aistimuksemme ovat luotettavia. Tämä kuulostaa ensi kuulemalta hyvältä, kunnes huomaa että kyseessä on kehäpäätelmä, ns. kartesiolainen kehä.

Voitaisiin toki aikaansaada toisenlainen ketju ajattelmalla että jos aistimuksemme ovat epäluotettavia, ne eivät takaakaan Jumalaa, jolloin Jumalaa ei ole varmistamassa aistimuksiamme. Tässä kohdassa epäilyttävyys ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin sitä että aistit olisivat väärässä; Ne kuvaavat pikemminkin epävarmuutta asiantilasta ; Epäilyn epäily on tällöin yhä epäilyä, ei sitä että voimme joko luottaa asiaan tai hylätä sen vääränä.

Kuitenkin periaatteessa toimimme kuten Descartes. Emme niinkään ole skeptisiä elämässämme, emme epäile aistejamme, pyrimme pikemminkin varmuuteen. Mielemme vaikuttaa uskottavalta arkielämässämme. Kuitenkin tiedämme että ihmisen havaitseminen ei ole erityisen varmaa : Esimerkiksi valemuistot tuntuvat aivan samalta kuin oikeat muistot. Eric Kandelin mukaan muisti ei suinkaan ole kuin sellainen, kuten me sen arkielämässämme yleensä ajattelemme ~ Muistiin laitetaan talteen asioita ikään kuin tietokoneen kovalevylle jolta niitä otetaan. Kandelin mukaan mieli toimii siten, että muutamme muistia hieman koko ajan. Faktat ja fiktiot sekoittuvat ajan mittaan, ja lopulliset muistomme ovat leikillisesti sanoen "faktioita". Jopa tiedon haku muistista muuttaa tietoa, syntyy uusia assosiaatioita. Ne voivat olla hyviä jos tieto pitää saada palautettua nopeasti, mutta ongelmana tässä on muistiin syntyvät mahdolliset vääristymät. Taiteilijat ovat kauan piirtäneet tasolle sellaisia ilmiöitä kuin perspektiivi. Tasaisella pinnalla näyttää tällöin olevan syvyyttä. Samoin kuvissa luodaan illuusio valosta ja varjosta ja tämäkin luo mieleemme syvyyssuhteita joita ei ole. Hienostuneemmillaan tämä "huijaamisemme" näkyy sfumato -tekniikassa. 3D -elokuvissa mieltämme huijataan urakalla, jossa erikoislasit saavat tietyllä tavalla tehdyn elokuvan näyttämään kolmiulotteiselta. Arkkitehtuurissa on monia temppuja. Kreikkalaiset eivät tehneet pylväistä suoria, koska silloin ne eivät näyttäisi suorilta. Samoin juutalaisten rakentamassa Jerusalemin temppelin ulkomuurissa seinä kallistuu hieman sisään päin. Syynä on se, että korkea aivan pystysuora muuri näyttäisi "kaatuvan päälle" - ja toisaalta näin muuri on myös vakaampi, mikä ei poista pystysuoruuden näkemistä. Samanlaisia häiriöitä tuottavat tietenkin monenlaiset illuusiot. Paperille printattu kuvio näyttää esimerkiksi liikkuvan vaikka näin ei olekaan. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että joko tapamme havaita paperin ominaisuudet tai tapamme havaita piirretty kuvio ovat väärin. Jompi kumpi on selvästi väärin; Emme toki voi pinnallisesti tarkastellen sanoa kumpi. Toisin sanoen, jos molemmat olisivat oikein, ne olisivat keskenään konsistentteja. Nyt niiden välissä on ristiriita, joten toinen on varmasti väärin. Eli vaikka olivatpa aistimuksemme ja niiden tulkintamme (kutsutaan sitä sitten vaikka "tulkintalogiikaksi") ovat epäilyttäviä, tiedämme aivan varmasti että ne eivät suinkaan ole virheettömiä.

Epäselvää on vain siinä, onko vikaa vain jommassa kummassa vai molemmissa.

Tämä ei tosin tarkoita sitä että havainnot olisivat kaikkialla väärässä: Itse asiassa "Scientific American MIND" -lehdessä vol 19 num 5 Stephen Macknik ja Susana Martinez-Conde kirjoittivat illuusiosta jota he kutsuivat nimellä "Leaning Tower Illusion". Se liittyy esimerkiksi siihen miten mielemme tulkitsee kaltevasta tornista otettuja kuvia. Tornien kohdalla syntyy vääristymä, mutta jos samanlaisia kallistuskuvia käytetään animetytöistä, samanlaista ristiriitaa ei synny. Toisin sanoen on aivan järkevää sanoa että havaitseminen ei ole "yksi klusteri". Eli jos valemuistot ovat väärässä, se ei tarkoita että joka ikinen muistikuvamme elämämme aikana olisi väärässä. Voidaan siksi kysyä, onko havaitsemisen luotettavuus aina otettava suhteessa yksityiskohtaan, jota tarkastellaan.

Ja tässä tulisi tietää, mitä yleistetään ja millä ehdoilla.

Tosiasiassa, tätä eriarvottamista harjoitetaankin aika usein harhojen tulkinnoissa : Vaikka Matrixissa esitettiin että tietäisimme että aistimukset olisivat aivotoimintaan johtuvia, siinäkin oletetaan että tietomme aivoista ja neuroneista ovat oikeansuuntaisia. (Ja samoin tein minäkin valemuistojen kohdalla : Asetin uskottavammiksi muistot joiden tapahtumasta on dokumentaatiota ja epäuskottavammiksi muistot "joille ei ole alibia" ja huonoimmaksi muistot jotka ovat dokumentaatiota vastaan. Tämä on tärkeä huomio, mutta asiasta vasta myöhemmin.) Kuitenkin sen piirissä laitetaan havainnot epäilyttäviksi. Jostein Gaarderin "Sofian maailmassa" esitetään että hahmot ovat kirjassa, ja lopussa kirjailijakin on kirjassa. Se, että Sofia havaitsee että on kirjallinen tuotos ja vapautuu tästä maailmasta ei tarkoita että hän olisi vapautunut kirjasta. Hän on tai voi olla kirjassa, vain eri kontekstissa. Samoin Neo voi Siionissakin olla vaikkapa Matrix -ohjelman sivuhyppy tai aliohjelma, jonka robotit ovat tehneet niille jotka haluavat elää erilaisessa fantasiassa. Tai kenties robotteja ei ole ja illuusio tasoineen onkin avaruusolentojen tekemä illuusio tai sitten mieli onkin psykoosissa ja koko juttu on vain vajoamista hulluuteen. Ongelmallista on se, että yleensä haasteissa tämä eriarvottaminen jää huomaamatta: Niissä esimerkiksi huumeiden aikaansaamien trippejen todellisuuteen luottava kritisoi jotain havaitsemisen asioita, eikä huomaa että hän ei suinkaan omassa näkemyksessään vapaudu siitä.

Tässä kohdassa voitaisiin ajatella että ollaksemme reiluja emme voisi luottaa mihinkään. Joudumme skeptiseen kehään, jossa epäilemme lopulta myös logiikkaa. Jos logiikka jolla epäilys perustellaan onkin epäuotettavaa? Esimerkin kautta : Descartes päätteli "cogito ergo sum" -lauseen logiikalla ja logiikka on väärin. Valitettavasti kaikissa loogisissa systeemeissä joudutaan ottamaan perusoletukset ja lähtökohdat. Jos todistamme logiikan, tämä todiste täytyisi kuitenkin todistaa. Skeptikko vajoaa ikuiseen skeptisyyden kehään, jossa lopulta epäillään skeptisyyteen johtavaa logiikkaa. Tämä tarkoittaisi sitä, että kehä kumoaisi itsensä, olisi ristiriitainen. Paitsi jos "epäilyttävä" ei tarkoita "fiktiota", väärässä olemista ja skeptisyyden puute "faktaa", totuudenkaltaisuutta. Jos epäilyttävä tarkoittaa "faktiota" ristiriita katoaa, mutta syntyy "päättämisen vaikeus"; Lopulta käy joka tapauksessa joko niin, että
1: olemme rakentaneet ketjun A perustellaan B:llä, joka perustellaan C:llä, joka perustellaan..... ja lopulta meillä on jokin, joka on silti alkuoletus.
2: Teemme tilanteen, jossa A varmistetaan B:llä, joka perustellaan D:stä ... joka sitten perustellaan A:lla. Ja tällöin syntyy kehäpäätelmä, joka on virhepäättelyn kenties tunnetuin varoittava esimerkki.

Emme vain ole kaikkitietäviä. Emme voi vain päätyä siihen että otetaan vaihtoehdot "luotettava" ja "ei luotettava" -vaikka ne ovatkin toistensa automaattiset vaihtoehdot "ja osoitetaan että toinen joutuu virheeseen", ja päätellä tästä että sen toisen vaihtoehdon olisi oltava oikein. Koska ne molemmat joutuvat ja valinta muuttuukin siihen kumpaan virheeseen haluaa ajautua. Melko ikävä yksittäisesimerkki perspektiivien pluralismista ; Yleensä ajatellaan että eri vaihtoehdot ovat "yhtä hyviä", mutta tässä vaiheessa korostuu että ne ovat pikemminkin "yhtä huonoja".
1: Otetaan taas esimerkin kautta: Oletetaan että meillä on ratkaisu "Matrixin haasteeseen", eli tapa jolla saadaan selville ero harhan ja toden välillä. Se voi olla vaikkapa sellainen, että jos joku esittää että "on mahdollista että tietoisuuttamme ohjataan peliohjelmalla". Se on, mutta mitä perusteluja meillä on sille että tämä matrixmaailma olisi todennäköinen, uskottavampi, vähemmän extraordinary vaihtoehto? Jos tämä esitetty haaste on epätodennäköinen, se ei merkitse. Jotta haaste olisi otettava vakavasti, sen on oltava jotenkin varteenotettava. Muutenhan olisi sama kuin sanoisi että joka toinen voittaa jossain rahapelissä, koska voittaminen ja häviöhän ovat molemmat mahdollisia. Usein voitto on kuitenkin harvinaista, etenkin kun on pienet panokset ja isot voitot, joten näiden asettaminen yhtä todennäköisiksi kuulostaa melko arveluttavalta. Ongelmana tässä on tietenkin se, että voidakseni kritisoida matrixia todennäköisyyksien kautta, minun täytyy loppujen esittää todennäköisyys sille että mieleni on fysikaalisessa todellisuudessa ja että mieleni on matrixissa. Nykyisten tietojemme pohjalta emme vain voi tehdä tätä laskelma -arviota.
___1.1: Voin toki säätää avaruusolentojen vierailutodennäköisyyttä käsittelevän Draken kaavan tapaan joitain elementtejä ja laskea niiden pohjalta arvion, kunhan vain olen ensin laittanut niihin numerot. Ongelmana on tietenkin se, että en voi sanoa mitkä arvot ovat oikeat ; Kuten drakenkin kaavassa saadaan nykyisin erilaisia tuloksia sen mukaan mitä lukuja kaavaan laitetaan. Syynä on tietenkin se, että eri henkilöt ovat erimielisiä siitä, mitkä niiden arvot ovat; Vaikka joissain kohdissa voidaan laskea montako planeettaa on lähimailla mielipide -eroja alkaa syntymään heti kun pitää arvioida sitä, kuinka suurella todennäköisyydellä elämää syntyy ja kuinka usein tämä muuttuu älylliseksi elämäksi (jolla on kyky planeettojen väliseen matkustamiseen tai radiokommunikaatioon tms. keinoihin). Koska emme vielä voi empiirisesti arvioida arvojen pitävyystasoa, eri ratkaisujen perustelu tiivistyy siis enimmäkseen muotoon "Haluatko hyväksyä esityksen vai unohtaa sen?" Tämän vuoksi olen yleensä aika ihmeissäni, kun joku esittää että hän tietää sekä todennäköisyyden sille, että ihmismieli voisi syntyä evoluutiolla ja että hän tietää millä todennäköisyydellä demoni, matrix, Jumala tai jokin muu vastaava vaihtoehto on mielen takana. Tämä vertailu kuitenkin tarvittaisiin aina, kun asiaa perustellaan todennäköisyyksillä. Nämä perustelut perustuvat yleisesti siihen että päätellään mitä elementtejä joltain vaaditaan. (Hermojärjestelmän synnyn vaatimukset vs. Matrixin koneen osien valmistus ja siihen liittämisen todennäköisyydet) arvot valitaan ja saadaan lopputulos - eikä huomata että tulos on yhtä luotettava kuin se, miten nämä arvot on valittu; Vaikka Draken kaava sinällään sisältäisi oikeat elementit, avaruusolentojen olemassaolon todisteeksi laskelma muuttuu vasta, kun arvioon heitetyt todennäköisyydet voidaan todella selvittää: Siihen asti törmäämmekin siihen että toiset saavat samalla kaavalla tuloksia joiden mukaan avaruusolentoja on paljon ja toisista niitä ei ole yhtään. (Vaikka avaruusolentojen vaatimuksista on parempia tietoja kuin mieltä hallitsevista demoneista, joiden ajatellaan yleensä elävän myös luomansa illuusiomaailman ulkopuolella tai vähintää eri reunaehdoilla kuin me "illuusion alla olevat".) Siksi tälläiset perustelut vetoavat, eivät perustele ~ Ne antavat syyn siihen että jos joko "kannatat Matrixia" tai "vastustat matrixia", saat perustelut sille että tämä kantasi on mahdollista. Sen sijaan eri mieltä olevilla ei ole mitään syytä muuttaa kantaansa näiden laskelmien pohjalta.

Itse korostan enemmänkin logiikkasidonnaisuutta ; Eri systeemeissä voidaan saada eri tuloksia. Siksi, kun itse pyrin ylläpitämään tieteellistä maailmankuvaa, kysymys harhoista rakentuu pikemminkin siihen, mitkä asiat tieteen tutkintamenetelmässä ovat luotettavia ja mitkä eivät. Siksi esimerkiksi huumeiden käytön aikaansaamat hallusinaatiot ovat epäluotettavampia kuin kivistä saadut mittaustulokset, vaikka mittaustulokset ovat koneen tekemiä ja ne on tulkittu ihmismielellä ja hallusinaatiot taas ovat suoraan mielen luomuksia.

Ratkaisevaa esimerkiksi tieteellisyydelle on se, miten hyvin yhteensopivia näkemykset ovat muiden tieteen tulosten kanssa. (Samoin kuin matemaattisuus on se, miten hyvin yhteensopivia tulokset ovat muiden matematiikan tulosten kanssa.) Yhteensopivuudessa taas on minusta kolme tasoa, jotka esitän paremmuusjärjestyksessä alkaen suositeltavasta:
1: Selittävä taso, jossa tieteen kanta on "jos tieteen mukainen on oltava näin" ja se on juuri näin. Tieteen ennustusten mukainen taso.
2: Ristiriidaton taso, jossa asia ei haasta tieteen näkemyksiä, mutta ei kerro mitään syytä miksi asia on juuri näin kuin se on. Konsilienssin kannalta mitäänsanomaton taso.
3: Haastava taso, jossa jotta näkemys olisi tosi, tieteen olisi muututtava, näkemys on konsilienssiä vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että koska avaruusolentoja ei ole nähty, sellainen Draken kaavan laskelma, jonka mukaan avaruusolentojen vierailun olisi oltava suuri on epäuskottava, koska muutenhan ne olisivat jo täällä ja tästä taas pitäisi saada konkreettisia todisteita. Haastava taso voi havaintojen pohjalta muuttua ja korvata näkemyksen, jolloin vanhasta 1:sestä tulee uusi 3 ja 3 kääntyy 1:si. (Tieteessä näkemykset muuttuvat. Se kun on "määritelty itsensäkorjaavuuteen" tai "itsekriittisyyteen". Muutos ja lopullisten varmuuksien läpilyönti on tuon ehdon toteutumisen automaattinen seuraus.)

Tässä kohden en kuitenkaan edusta äärimmäistä linjaa, jossa väitetään että loogiset järjestelmät ja erilaiset tulkinnat ovat pohjimmiltaan vain vallankäyttöä. Tähän näkemykseen saattaa postmodernismin äärimmäisimmissä piireissä törmätä, mutta mielestäni jos se pitäisi paikkaansa, filosofialla, logiikalla, perustelulla... ei enää olisi mitään virkaa. Jos näkemyserot ovat vain mielipiteitä, joiden välinen arvottaminen on vallankäyttöä, muuttuu perustelu pakotetusti eräänlaiseksi vainoamistoimenpiteeksi, jossa jotain muutoin samanarvoista latistetaan ilman syytä. Toinen syy on siinä, että jos tämä olisi paikkaansapitävä asia, lopputuloksena oli irrationalismia; Mikä tahansa perustelun sanomisen tai toimimisen mekanismi ja sen sisältö voidaan tulkita erilaisessa systeemissä toimivaksi samanarvoiseksi systeemiksi. Tässä vaiheessa on minusta parempi hylätä koko touhu. Jos tykkää vallasta kannattaa mennä politiikkaan. Jos taas ei pidä vallasta, niin maailmassa on paljon muutakin aktiviteettia kuin tehdä asioita joista ei pidä.

Mielestäni sosiaalinen luonne on toki kaikessa mukana, mitä ihminen tekee. Kuitenkaan sosiaalisuus ei kuitenkaan selitä, vaan se itse kaipaa selittämitä. tieteenteon lähtökohtana ei voi olla "tiedeyhteisön" käsite. Tiedeyhteisö on ihmisten kollektiivi, mutta se, mitä elementtejä vakautetaan yhdessä jaetun ymmärryksen kohteiksi" ei ole pelkkää vallantahtoa, vaan järjestelmällistä vallantahtoa jota toteutetaan kurinalaisesti yhdessä ennalta valitussa loogisessa järjestelmässä, ja jos yksilön mielipide on tätä järjestelmää vastaan, yksilö häviää. Tällöin vallantahdolla ei ole dominanssia; Se toki saa purkautumisväylän tässä toiminnan ohessa. On vain myönnettävä, että tutkittavilla on oma aina oma metafysiikkansa ja "toimintatapansa". "Jos et hyväksy pelisääntöjä, et ole kerhon jäsen." Sinulla on toki lupa vaihtaa sääntöjä, mutta silloin kyseessä on eri kerhosta ja eri pelistä. Yhteisön vallanjanon sijasta painotan siis sisällön yhteensopivuutta. Ei sosiaalista peliä vaan konsilienssia.

Voi olla että käytännön tasolla "elän unelmaa", tai "toivon tilannetta joka ei toteudu". Mutta jos näkökulmana on tieteenfilosofia, pitää puhua "siitä miten sen pitäisi olla" eikä siitä mitä se on. Jos joku on sairas, se ei tarkoita että kaikkien pitäisi pyrkiä sairastumaan. Jos sairaus huomataan, ei pidä hankkiutua sairaaksi vaan etsiä lääkettä.

Minkkien lisääntyminen.

Tavoitteenani on tarkastella minkkien lisääntymistä turkiseläinten kasvattajan näkökulmasta. Lähteenä olen käyttänyt pääasiassa seuraavia lähteitä Bruce Murphyn, Detlaf Onderkan ja Bruce Hunterin käsittelyjä jotka löytyvät kirjasta "Mink...biology, health and disease", Suomen Turkiseläinten kasvattajain Liiton sivuja, Hannu Korhosen ja Paavo Niemelän "Effect of feeding level during autumn and winter on breeding weight and result in single and pair-housed minks" ja Nita Koskisen "Hapotetun rehun pitkäaikaisvaikutukset minkillä".

Olen valinnut aiheen koska minkkien hedelmällisyys on erittäin tärkeää, jotta turkistalous olisi kannattavaa. Vavarsinaista tuotetta, nahkaa, varten tarvitaan elävä eläin. Hedelmöittymisen ongelmat johtuvat yleensä viasta koiraassa, naaraassa tai eläinten hoidossa ja käsittelyssä. Koiraiden ongelmat ovat yleensä huono siittiöiden laatu tai määrä, haluttomuus paritella, anatomiset poikkeavuudet, käytösongelmat ja nuoren eläimen kokemattomuus. Naaraiden hedelmättömyyden syynä ovat yleensä anatomiset poikkeavuudet, lisääntymis kierron häiriöt, endokriinipoikkeavuudet ja käyttäytymisongelmat, kuten yliaggressiivisuus. Kaikkia näitä ongelmia voidaan aikaansaada virheellisellä toiminnalla, kuten laittamalla liian laihoja minkkejä lisääntymään, hormonaalisten hoitojen väärinkäyttö, väärä ruokinta tai lisääntymiskauden liian aikaisin aloittaminen. Myös eläinten stressaantuminen lisääntymisaikana vaikeuttaa lisääntymistä. Myös geneettisillä tekijöillä on vaikutusta.

Minkkien lisääntymiselle tyypillistä on vuosirytmillisyys. Pohjoisessa minkin kiima alkaa maaliskuussa, eteläisellä pallonpuoliskolla kuusi kuukautta myöhemmin. Valoperiodi ajoitetaan valon avulla. Jos pohjoisen pallonpuoliskon minkille annetaan keinotekoisesti eteläisen pallonpuoliskon valoisuusaikoja, sen rytmi saadaan täysin muutettua. Valoherkkyys ei kuitenkaan ole täysin riipuvainen päivän pituudesta, vaan vaikuttaa enemmänkin siltä, että minkkien vuorokausirytmissä on valoherkkiä aikoja, ja jos niiden aikana on valoisaa toistuvasti, minkin vuorokausirytmi muuttuu. Valoherkkä aika on 12 - 15 tuntia auringon noususta. Ensi kertaa penikoivia minkkinaaraita tiloilla oli koko Suomessa keskimäärin 57 %, toista kertaa penikoivia 27 % ja kolmatta kertaa penikoivia n 13 %.
1: Minkkikoiraiden kivesten aktiivisuus on myös kausittaista. Kivesten kehitystä kontrolloivat hormonit ja niitä ohjaa pääasiassa valo. Loka-marraskuussa minkkikoiraiden testosteronin tuotanto lisääntyy, mikä johtaa kivesten kasvamiseen. Huippu saavutetaan tammikuun tienoolla. Kun minkkiuroksen lisääntymiskausi alkaa, sen testosteronitaso laskee. Testosteronitason lisääminen keinotekoisesti saa minkit jopa lisääntymään vähemmän aggressiivisesti. Pareittain kasvaneilla minkeillä oli hieman suurempi rehunkulutus, ne olivat hieman kookkaampia ja ne tulivat kiimaan hieman aikaisemmin. Paras tulos saadaan, kun uros ja naaras kasvatetaan yhdessä nahkontaan saakka.
2: Minkkinaaraat ovat suurimman osan vuodesta tilassa, jossa sen munasarjat eivät ole aktiivisina. Tammikuun aikana munasarjojen aktiivisuus kasvaa ja ne tuottavat runsaasti follikkeleja eli nesteen täyttämiä rakkuloita, joiden suojassa munasolut kypsyvät.
___2.1: Ovulaatio, eli naaraan munasolun irtoaminen tapahtuu vasta parittelussa. Siksi on tyypillistä että minkit paritetaan siitoskaudella useamman kerran; Ensimmäinen parittelu indusoi munasolujen irtoamisen, jonka irtoaminen kestää noin 36 tuntia. Tästä seuraa se, että jos naaras parittelee peräkkäisinä päivinä eri koiraiden kanssa, molemmat koiraat saavat jälkeläisiä. Jotkin tutkimukset viittaavat siihen että jälkimmäisen päivän koiras hedelmöittää hieman useamman alkion. Naaraat saavat myös enemmän poikasia, jos hedelmöittämässä on ollut useampi eri koiras. Jos naaraan toinen ovulaatio hedelmöitetään, syntyvistä poikasista enemmistö ovat peräisin viimeisestä ovulaatiosta.
___2.2: Hedelmöittyminen tapahtuu noin 53 ja 70 tunnin päästä parittelusta. Naaras ovuloi tyypillisesti useita kertoja, jopa neljä kappaletta. Ne tapahtuvat yleensä noin 6 päivän välein toisistaan. Munasolun aktiivinen elinaika ovulaatiosta on noin 16 tuntia. Minkkien ovulaatio voidaan aikaansaada keinotekoisesti hormoneilla käyttämällä joko lutenisoivaa hormonia (LH) tai hCG:ta. Yleensä parittelussa käytetään 4 tai kolmen hedelmöityksen strategiaa. Kolmen parittelun systeemissä ensimmäisen merkitys on lähinnä ovulaation aikaansaaminen. Toinen parittelu tapahtuu vuorokauden sisään ensimmäisestä, ja kolmas vähintään 6 päivän päästä. Jos parittelussa on neljäs, se kannattaa tehdä lähinnä jotta varmistettaisiin että edellinen minkkiuros ei ollut steriili. Osa naaraista (2-5%) vain kieltäytyy parittelemasta. Ilmiön takaa ei ole aina löytynyt mitään varsinaista rakenteellista vikaa. Paritteluhaluttomuus voi johtua myös ruuan sisältämistä hormonien kaltaisista aineista ja valoisuuden aikaansaamista häiriöistä.
___2.3: Minkeillä on viivästynyt implantaatio, joka tarkoittaa sitä, että aluksi niiden sikiö kehittyy normaalisti blastokystiasteelle, jonka jälkeen se on lepotilassa, jonka pituus riippuu olosuhteista, jotka vallitsevat silloin kun se saapuu kohtuun. Näin eri aikana ovuloituneet tsygootit eli hedelmöittyneet munasolut jatkavat kehitystä niin että ne syntyvät samanaikaisesti. Varsinaiseen kiinnittymiseen vaikuttavat hormonaaliset, hermostolliset ja valon yhteisvaikutus. Valon lisäyksen on todettu lyhentävän kiinnittymisaikaa vähentämällä melatoniinin tuotantoa. Tähän vaikuttavat myös keltarauhasen erittämä progesteroni. Poikuekoko ei kärsi, jos alkiot ovat kiinnittymättä alle 48 päivää. Blastokystillä on tietty aika, jona se säilyy hyvin elinkykyisenä, mutta jonka jälkeen hedelmällisyys laskee nopeasti. Munasolun kiinnittymisajan ja syntyvien penikoiden määrän välillä on käänteinen verrannollisuus, eli mitä pidempi tauko, sitä vähemmän penikoita saadaan. Vapaana kelluva blastokysti on paljon herkempi erilaisille häiriöille, kuin kohtuun kiinnittynyt. Näin esimerkiksi naaraan saama ulkoinen vahinko aiheuttaa enemmän vahinkoa silloin kun alkio ei ole kiinnittynyt. Minkkien jälkeläistuotoksen kannalta onkin tärkeää minimoida aikaa, jona alkio ei ole kiinnittynyt kohtuun. Alkioiden kiinnittyminen voidaan aikaansaada valoisuutta muuttamalla. Kun valoisan ajan pituus venytetään yli 14 tunnin mittaiseksi, alkiot kiinnittyvät tehokkaammin. Tosin tässä kohden ongelmana on se, että kasvanut valon määrä aikaansaa koiraan siittiötuotannon vähenemisen. Valoisaa aikaa ei siksi kannata aloittaa ennen kuin parittelukausi on kokonaan ohi. Lisättyä valoisuutta kannattaa jatkaa huhtikuun 15 päivään asti, koska tällöin viimeisimmät alkion kiinnittymiset tapahtuvat. Alkion voi kiinnittää myös hormonaalisesti. Alkion kiinnittyminen tapahtuu normaalisti prolaktiini -hormonin avulla, mutta koska minkkien jokapäiväinen pistäminen olisi epäkäytännöllistä, ja syötettynä se hajoaisi. Mutta koska prolaktiinin tuotanto liittyy dopamiinin määrän laskuun, minkkejen alkion kiinnittymistä on aikaansaatu syöttämällä näille pimozinea, joka estää dopamiinin vaikutusta.
___2.4: Kohtuun kiinnittymisestä penikointiin kestää 31 päivää. Sikiönkehityksen aikana hedelmällisyys voi häiriintyä, jos jokin tekijä häiritsee raskautta säätelevien hormonien toimintaa. Näitä voivat olla synteettiset estrogeenit. Ne aiheuttavat sikiökuolemia, sikiöiden muumioitumisia tai imeytymistä ja aikaista abortoitumista. Myös klooratut hiilivedyt, kuten PCB aikaansaavat ongelmia lisääntymisessä. Ne ovat vaarallisia, koska ne eräytyvät ajan kanssa rasvakudokseen ja vapautuvat. Esimerkiksi pitkäaikainen happokäsitellyn rehun käyttö vaikutti negatiivisesti minkin pentutulokseen ja happo-emästasapainoon. Sen sijaan hapotus ei vaikuta pentutulokseen tai pentujen vieroituspainoon, kun rehun muurahaishappopitoisuus oli 0.5 %. Naaraan liian pieni ruokinta saattaa aiheuttaa sikiöiden kuolemia, kun naaras ei kykene tarjoamaan ravintoa kaikille jälkeläisilleen.

Minkkejen hedelmällisyyttä voidaan kehittää myös jalostuksen kautta. Minkkejen poikuekokoon vaikuttavien ominaisuuksien heritabiliteetti on alhainen 0.11, mutta koska minkkien sukupolven välinen aika on lyhyt, tätä voidaan jalostaa suhteellisen nopeasti. Koska poikuekoon valinnan ei ole havaittu vaikuttavan lopulliseen kokoon, pituuteen tai turkiksen laatuun, se on melko hyödyllistä.

---

Tuomo Hämäläinen
Laurea University of Applicated Sciences.

Koneiden kapina

Teknologiasta on tullut osa arkielämäämme ja se vaikuttaa elämässämme paljon. Voimme nykyään jopa muuttaa ihmiskehoa ja sen toimintaa. Minäkin olen tässä ollut hieman hätää kärsimässä, koska viikon sisään ensin hajosi näyttö, ja sitten windowsini yksinkertaisesti päätti että ainut mitä sisäänkirjautuminen tekee, on se, että se ajaa sammuttamisproseduurin. Vikatietotilassa nopeammin kuin muutoin. Siinä katosi melkomoinen kasa hajanaisia muistiinpanoja, pari hyvää peliä, CD -soitto -ohjelmisto, videonkäsittelyohjelmisto että isohko kasa itse kuvattuja ja piirreltyjä ja netistä latailtuja kuvia. (Sekä liikkuvana että stillinä.) Asteikolla 1-10 Vitutti. (Ei numeroarvoa.)

Maailmamme on muuttunut sellaiseksi, että tekniikka ei enää pelkästään muuta esimerkiksi kommunikointitaitoamme tai tarjoa työkaluja. Se vaikuttaa myös siihen mikä lasketaan ylipäätään ihimiseksi.

Televisiossa tähän liittyen on tällä hetellä parikin sarjaa. "Sarah Connorin aikakirjat" ja "Bionic woman". Ensimmäisessä yritetään estää maailmanloppu, joka johtuu siitä että terminaattorit, tulevaisuuden tapporobotit valloittavat maailman ihmisiltä. Jälkimmäisessä naisen raajoja korjataan tältä lupaa kysymättä raajoja ja aistinelimiä. Olen huomannut että näissä fantasioissa ollaan tyypillisesti samanaikaisesti tiedeoptimisteja ja tiedepessimistejä; Optimisteja siksi, että niissä uskotaan teknologian voivan tuottaa ties miten ihmeellisiä asioita. Näissä sarjoissa toteutuu todellakin Arthur C. Clarken sääntö "Any technology advanced enough, is indistinguishable from magic". Nämä ovat ikään kuin supersankareita, joilla kyvyt eivät tule synnyinlahjoina tai maagisesti, vaan ne tuotetaan muuta kautta.

Toinen olennainen ero näissä hahmoissa tuntuu olevan se, että siinä missä normaaleilla supersankareilla ominaisuudesta haittana on korkeintaan harjoitteluvaiheen tuomat virheet, jotka harjoitellaan pois, tieteellä tuotetuissa supersankareissa tuntuu aina olevan vakiovarusteena "kosto joka tulee Jumalan leikkimisestä". Tiedesankarit kantavat aina mukanaan eräänlaista tiedepessimismin leimaa. Positiivisimmillaan ne ovat daredevilin kaltaisia: Vahinko ydinjätteen kanssa vie tältä näön, mutta antaa uuden erikoisaistin. Muissa tapauksissa erot ovat yleensä vakavampia. Lyhyesti: Siinä missä maagiset supersankarit kehittyvät eikä heillä ole backslasheja, vaan heidän ominaisuuksiensa erinomaisuuteen keskitytään, teknologiasankarit saavat osakseen koston, joka johtuu "vääränlaisesta syntyhistoriastaan." Sarah Connorin aikakirjoissa on jopa kohtaus, jossa keskustellaan siitä että vaikka Oppenheimer ja muut ydinpommin keksijät olivat neroja ja teoriat edistyneitä, olisiko kuitenkin ollut parempi tuhota heidän työnsä ja tieteensä.

Robotit tarinoissa ovat muunneltuja golemeja samaan tapaan kuin elokuvien frankensteinin hirviöt ovat zombeja. Niiden rooli on suunnilleen sama, ja syntytapa molemmissa on "keinotekoinen". Zombiet kuten golemitkin tehdään rituaalilla, ne eivät synny luonnossa. Ihminen joka tekee robotin tai zombien on manipulaattori, joka tekee jotain joka "ylittää ihmisen luvallisen aseman" Siksi Petri Hiltusen "asfalttitasanko" -sarjakuvakertomuksessa robotti, joka saa haavoittuneelta isännältään käskyn pysähtyä ja herättää hänet tajuihinsa heti jos jotain poikkeavaa ilmestyy ja jolle robotti sitten tarjoaa myrkytetyn lammikon ja vartiomattoman tornin vaikka lopussa paljastuu, että robotti on kulkenut lukuisten vartioitujen tornien -joissa olisi ollut pelastajia- ohi, samoin kuin sellaisten lammikoiden joissa olisi ollut juomakelpoista vettä. Ne eivät olleet robotille uusia. Golem pettämässä isäntänsä ei ole kertomuksissa tuntematon teema.

Tieteen kammotuksiin tarinoissa - ja arkielämässäkin - lasketaan etenkin geenimanipulointi (GM) teknologiat. Ja tietenkin kloonaaminen. Kloonaamista kammoksutaan ja siitä puhuvissa esimerkeissä puhutaan usein diktaattorien ja supersotilaiden kloonaamisesta. (Samat ihmiset voivat kuitenkin pitää jokaista elämää arvokkaana ja kieltää sen vuoksi abortin.) Jopa "Star Warsissa" vihollisien surmaamista oikeutetaan sillä, että ne ovat saman luonteeltaan inhottavan sotilaan klooneja. Keskustalua käydään ikään kuin "Jurassic Parkin" hengessä; Kun tiedemies tuottaa dinosauruksen, sen ainut tehtävä on ottaa valta ja tuottaa tuho ihmisille. Se ei mitenkään voi olla vain eläin, vaan sen täytyy ikään kuin muistuttaa että "jospa jotain tuntematonta ei olekaan osattu ottaa huomioon". Luonnonvaraisia eläimiä ajatellessa elokuvissa oleva asenne muutoin on yleensä suojeleva. Kloonikoira ei palaa kotiin "Lassien" tapaan. Geenimanipuloitu koira puree ja raatelee ja levittää zombietautia malliin "Resident Evil".

Arkielämän ja GM:n ollessa kyseessä tällä konstilla sovellettu sanoma tuntuu olevan: "Niissä on riskejä, siksi niitä ei saa tutkia eikä tuottaa". Ja jos asiaa tutkitaan, muistutetaan "tuntemattomista riskeistä", jotka tuntuvat olevan retorisena sanomana sama asia kuin sanoisi että "paljon riskiä". Mielestäni riskejä tulee tutkia ennen kuin tuotteita pistetään liikenteeseen, mutta kuitenkin jos se toimii, sitä on syytä käyttää. Geenimanipulatio tarjoaa periaatteessa keinon ratkaista esimerkiksi nälkäongelmaa. Täytyy vain toivoa että sitä myös käytetään siihen. Koska kerran voidaa ja koska muutakin voi tulla mieleen.

Jopa epäeettiseltä tuntuvat kokeilut ovat saaneet alkunsa jo varhain. Sähkökin keksittiin tavallaan eläinkokeilla, kun Luigi Galvani sai kuolleen sammakon jalat nytkimään sähkön avulla. Tämä keksintö kehitti paitsi hyötyä, tätä käytettiin myös sirkushuvina: Teloitettujen päihin laitettiin sähköä, ja ne saatiin ilmeilemään. Toisaalta kamerani toimii pattereilla, jonka keksiminen liittyy tälläisiin sammakonraadoilla leikkimiseen.

Toisaalta teknologiassa saadaan oikeassa elämässäkin paljon hyvää aikaan. Erik Ramsey sai pienimuotoista julkisuutta koska hän oli joutunut auto -onnettomuuteen, jossa hän menetti liikkumiskykynsä. Hän pystyi kommunikoimaan vain silmiensä liikkeillä. Philip Kennedy otti hänet koeryhmään, jossa hän asensi laitteen Ramseyn aivoihin. Tietokone ottaa sen viestejä vastaan ja voi muuttaa niitä ääniksi. Ramsey on oppinut hallitsemaan hieman laitetta ja pystyy sanomaan muutamia yksinkertaisia sanoja. Kennedy on sitä mieltä että hän tulee oppimaan vielä lisää, harjoittelulla. Normaalisti puhuvasta ero voi tuntua mitättömältä, mutta kun lähtötaso otetaan huomioon, ero on itse asiassa suuri. Ja se, että nyt pystytään johonkin ei tarkoita että sitä ei voitaisi kehittää paremmaksi. Toisaalla esimerkiksi Eberhard Fetz on kehittänyt proteeseja. Simpanssi pystyi tekemään proteesilla liikkeitä, jotka vaativat sen nivelten taivutusta, kuten nostamaan ruokaa suuhun. Erikoisinta proteesissa on se, että simpanssia ei opetettu käyttämään sitä, se vain oppi tekemään liikkeitä erehdyksellä ja yrityksellä Ja tietenkin se, että kone reagoi simpanssin hermostoon, eikä ole pelkkä "palikkamainen" kappale.

Tässä onkin molemmat puolet.

Ongelmana tälläisissä kysymyksissä onkin enimmäkseen se, mihin vedetään raja; Kauneudenhoidon kautta asiaa lähestyttäessä on niin, että harva pitää hiusten värjäämistä tai meikkaamista pahana. Hammasrautoja saa käyttää, vaikka se muuttaa myös "luonnollista ulkonäköä". Harva pistää vastaan ruuveille, tai metallille, joita voidaan tarpeen vaatiessa laittaa ihmisiin "luun korvikkeeksi". Harva pistää vastaan edes plastiikkakirurgiaa silloin, kun sotavammaisien kranaatin silpomat kasvot kursitaan kokoon ja niistä saadaan ihan kohtuullisen näköiset. Samoin luonnostaan rumilta ihmisiltä, kuten "elefanttimies" John Merrickiltä saadaan poistaa kasvoista kasvannaisia ja tehdä heistä kauniimpia. Luomia saa poistaa, vaikka ne vaikuttavat ulkonäköön. Mutta silikonirinnat ja silikonihuulet sen sijaan jakavat mielipiteitä. Moni on ilmeisesti sitä mieltä, että "riittävän rumia" saa käsitellä kirurgin veitsellä. Ongelmana tässä on tietysti se, että rumuus ja kauneus ovat liukuvarajaisia. Johonkin pitäisi vetää raja. Monesta on tietysti niinkin, että kukin päättäkööt itse omalta kohdaltaan, ja toiset että kaikki ulkonäköön vaikuttaminen on esimerkiksi merkki ylpeydestä ja siksi ikään kuin syntistä eikä suositeltavaa.

Kuten House -sarjan jaksossa "One Day, One Room" sanotaan: "Doing things changes things. Not doing things leaves things exactly as they were." Teknologia sellaisenaan ei vielä tarkoita muuta kuin kykyä muutokseen. Muutos voi olla sitten eri tahojen mielestä hyviä tai pahoja.

Ritarillista

Tiedetty ≠ Tiedostettu.

Introspektio tai itsetarkkailu on psykologinen tiedonhankintamenetelmä, jossa tutkittava kertoo itse omista ajatuksistaan, haluistaan, tuntemuksistaan ja aistimuksistaan. Toinen vaihtoehto on ekstrospektio, jossa tarkastellaan itsen ulkopuolella olevia asioita. Jännittävää kyllä, ihmiset kyllä tiedostavat sellaisia asioita, joista he eivät ole tietoisia. Toisin sanoen kaikki asiat eivät one introspektion saavutettavissa; Ne ovat itsepresentaation ulkopuolella. Näitä asioita voidaan tutkia, ja tämä tarkoittaa sitä, että joissain asioissa tutkija voi löytää ajattelustamme piirteitä, joista itse emme voi tietää. Emme tavallamme ole ajattelumme ylimpiä auktoriteetteja; Toki lievemmin sanoen voisi sanoa että tilanne vertautuu siihen, että lääkäri tietää paremmin ruumiimme parhaan sairastilanteessa kuin me itse.

Tässä kohden otan esiin pari esimerkkiä. Naotsugu Tsuchiya loi menetelmän, jota kutsutaan nimellä continuous flash suppression, jossa kuva saadaan piiloon tietoisesta mielestä. Sen toiminta perustuu siihen, että ihmisen mieli turtuu: Jos asia jatkuu, se katoaa tietoisesta mielestä. Siksi, kun ihmisen toiselle silmälle näytetään pysyvää kuvaa esimerkiksi vihaisesta naamasta, ja toiselle syötetään satunnaisia kuvioita, käy niin, että ihminen ei enää huomaa koko naamaa. Tutkimukset näyttivät että näin juuri tapahtuu.

Toisin sanoen hän kehitti menetelmän, jossa emme näe asiaa vaikka katsomme siihen.

Sheng He ja hänen oppilaansa Yi Jiang taas jatkoivat tämän ilmiön tutkimista ja huomasivat 2006 julkaistussa tutkimuksessaan "A Gender- and Sexual Orientation-Dependent Spatial Attentional Effect of Invisible Images." Siinä he näyttivät koehenkilöille tälläisiä pysäytys-vilkutus -kuvia, jossa liikkumaton kuva oli alastonkuva ja toinen oli häiriötä. Ihmiset eivät osanneet sanoa mitä kuvia he katsoivat. Mutta he reagoivat. Koehenkilöt oltiin jaoteltu sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen mukaan. Verrokkina oli henkilöitä, joille näytettiin molemmille silmille häiriötä.
1: Heteroseksuaaliset miehet kokivat lievää vastustusta jos heille "näytettiin" alastonta miehen kuvaa ja olivat myötämielisiä "piilotettua naiskauneutta" kohtaan.
2: Heteroseksuaaliset naiset eivät näyttäneet säännönmukaisesti vastustavan alastomia naisia, mutta sen sijaan alastomat miehet saivat myötämielisyyttä.
3: Homoseksuaalit miehet taas toimivat melko lailla samalla tavalla kuin heteroseksuaalit naiset.

Jännittävää tässä oli se, että koehenkilöt eivät osanneet introspektiossa sanoa mitä he katsoivat ja he kuitenkin reagoivat siihen. Reagointimme riippuukin paljolti eitiedostettujen toimintatapojen tekemästä käsittelystä. Pelkästään se, mikä suodattuu niiden läpi introspektion ulkopuolelle ei ole se, mikä ohjaa toimintaamme ja reagointiamme, saamme vasteita vaikka emme osaa sanoa miksi. Voimme jopa oppia tekemään asioita tälläisen reagoinnin kautta. Paljon pelanneen pelurin kannataa siksi luottaa vaistoonsa pelissä. (Minun, kokemattoman pelurin, taas ei kannata, intuitio itsessään ei vielä merkitse mitään, vaan ainoastaan koulittu intuitio.)

Yksinkertaisesti : Toisaalla emme ole niin rationaalisia, kuin annamme itsellemme ymmärtää, mutta toisaalla olemme rationaalisempia kuin luulemme olevamme.

Vapaaehtoinen pakko.

Vanhassa vitsissä yritetään selvittää se, miten ihmiset saadaan toimimaan kansan parhaaksi ; Churchill oli sitä mieltä että terveeseen järkeen vetoaminen toimii; Kun selittää tosiasiat, syyt ja seuraukset, niin asiat etenevät. Mussolini taas oli sitä mieltä että imartelu toimii parhaiten. Hitler taas vannoin voiman ja pakon nimeen. Tottelu seuraa äärimmäisestä kovuudesta. Stalin taas oli sitä mieltä etä paras tapa on vapaaehtoinen pakko. Asia pistettiin testiin ja tavoitteena oli saada kissa syömään sinappia : Churchill otti lusikan ja selitti kissalle sen, miten tässä puolustetaan demokratiaa ja että sen olisi eettisyyden nimissä vaan paras syödä sinappi. Kissa ei edes suostunut nuuhkaisemaan sinappia. Mussolini ojenteli lusikkaa ja maanitteli. Kissa väisti lusikkaa. Hitler otti lusikan, tarrasi kissaa niskasta. "DONNERWETTER!" säesti pyristelyä. Ainut mitä tapahtui, oli se että Hitler tarvitsi laastaria. Lopulta Stalin otti lusikan. Hän odotti, että kissa rauhoittuisi ja alkoi silittämään sitä. Kun kissa köyristi selkäänsä ja nosti häntänsä, Stalin pyyhkäisi sinapin kissan hännän alle. Kissa heittäytyi oitis lattialle ja alkoi nuolla takapuoltaan puhtaaksi tuskasta naukuen. Stalin sanoi: "Juuri niin kuin sanoin. Kansa tekee vapaaehtoisella pakolla sen, minkä haluan, ja tekee sen vielä laulaen."

Tämä vitsi kertoo itse asiassa karun totuuden aivopesusta. Jos tavoitteena on saada ihminen paitsi murtumaan ja olemaan tottelematon, ei voida käyttää pakkokeinoja. Jos esimerkiksi tunnustus tai kuuliaisuus saadaan esimerkiksi "coactus feci" - kidutuksen kautta, ihminen ei suinkaan tottele tai käänny kiusaajan puolelle. Ja itse asiassa tunnustuskin voi olla keksitty tai valehdeltu; Se voi olla tottakin, mutta pääasia on siinä että varmuutta ei ole; Tunnustus on epäluotettava. Itse asiassa sotilaspiirin tekemät sangen rankat tutkimukset, joita tehtiin esimerkiksi ARTICHOKE, MKULTRA, BLUEBIRD... projekteissa, osoittavat että yleisesti ottaen toisen muuttaminen ei toimi;
1: Totuusseerumi tuottaa keksittyjä asioita eikä käännytä ihmisiä.
2: Huumeet ja väkivalta rikkovat mielen eheyden ja höllentävät kielenkantoja, mutta samalla voi kadota järki myös todistuksesta.
3: Tehokas hypnotisointi vaatii yleisesti ottaen melko paljon aikaa, ei tahdo onnistua jos kohde ei alistu hypnotisointiin vapaaehtoisesti ja toimi kuten hypnotisoija sanoo, ei toimi kaikkiin, eikä silläkään saada hallittua ihmisiä tehokkaasti; Itse asiassa laboratorioissa hypnoosi näyttää toimivan joillekuille, jos hypnotisoidut luottavat hypnotisoijaan. Ja joskus transsiin voidaan saada säikyttämällä. Mutta tällöinkään ei saada tekemään "mitä vain"; On tilanteita joissa hypnotisoitu ei esimerkiksi suostu ottamaan vaatteitaan pois.
4: Nälässä pitäminen ja valvottaminen ja sensorinen depriaatio sekoittavat ihmisen eheyden, mutta eivät tee tottelevaista tai totta puhuvaa tai kiusaajilleen myötämielistä.
5: Subliminaaliset viestit eivät vain toimi; Alitajunta ei ole keino manipulointiin ja käytöksen muuttamiseen halutuksi.
6: Sähköshokit tuhoavat muistia, ja siitä ei ole apua ei totuuden esiinkaivuun tai kontrollin välineenä. Se on vain sama, kuin yrittäisi sammuttaa tietokonetta moukarilla.

Eli yleisesti ottaen se, mitä koetaan aivopesuksi ei toimi. Aivopesun ajatellaan olevan väkivaltaista, salakavalia keinoja käyttävää, väkivaltaista. Nyt näyttää että tätä ei voitaisi tehdä.
Kuitenkin ihmisiin voidaan vaikuttaa. Esimerkiksi alkoholi tai baarissa yllättäen asioista kiinnostunut seksikäs naikkonen voivat todella höllentää kielenkantoja. Toisaalta myös monet uskonnolliset kultit ovat saaneet ihmiset tekemään joukkoitsemurhan, kuten Jim Jones onnistui "Kansan temppelissään" tai tekemään murhia. Ihmisen käytökseen voidaan siis vaikuttaa paljon. Itse asiassa siihen päästään pääasiassa ryhmäpaineen avulla; Ihmiset on saatu ryhmäpaineen ja auktoriteetin kautta tekemään uskomattomia asioita. Ideana on ollut "vapaaehtoinen pakko"; Esimerkiksi koehenkilö on saanut lopettaa halutessaan, mutta hänen kerrotaan pilaavan kokeen jos hän ei toimi kuten halutaan.

Ja tämän vuoksi uskonnot käyttävät toimivasti keinoja joita sotilaat eivät voi käyttää: Steven Hassanin mukaan kultit käyttävät ryhmädynamiikan ja hypnoosin keinoja ajan kanssa; Kun kohde ei koe olevansa vihollisten keskellä, tämä ei ole kilpailutilanne samaan tapaan, kuin kuulustelussa jossa oma tunnustus on vihollisen voitto. Henkilö ei ole varautunut. Siksi kultit onnistuvat: Uhrit pitävät manipulaattoreita ystävinään eivätkä siksi osaa varautua. Avainsanana tässä on se, että ihminen välttää kognitiivista dissonanssia. Jos hänen ajattelunsa ja toimintansa ovat ristiriidassa, hän korjaa toista. Ja jos käytöstä ei voida muuttaa, muutetaan tietenkin ajattelua. Ihminen ei halua muuttaa käytöstään, jos hän saavuttaa sillä jotain.
1: Tämän vuoksi eräs tehokkain konsti on love bombing, rakkauspommitus. Sitä voisi kutsua nimellä "ehdollinen rakkaus", koska se on "Rakkautta jos olet"/"Rakkautta kunhan toimit". Siinä ollaan iloisia, tukevia ja myönnyttäviä jos henkilö mukailee oppia. Jos hän taas on erimielinen, hänet rajataan yhteisön ulkopuolelle. Koska ihminen yleensä haluaa tukea ja rakkautta ja ystävyyttä, hän ei halua muuttaa käytöstään vaan muuttaakin ajatteluaan.
___1.1: Tämän kautta kultti voi sitten vaikuttaa hallitsemalla esimerkiksi pukeutumista. Kun vääränlainen ajattelu ja tunteet ovat "syntiä", henkilö pyrkii kontrolloimaan niitä itse. Hänellä on tähän "vapaaehtoinen pakko". Kun uskonto kertoo yleensä jotain sen suuntaista että "synnin palkka on kuolema", vaihtoehdot ovat "joko tottelet tai tuhoudut" -Olennainen elementti tässä on tietenkin se, että henkilö saa "ihan itse valita" kumpaa hän haluaa. Ja kun hän "haluaa oikein", tätä päätöstä tuetaan ja henkilö kokee olevansa osana ryhmää, jossa on ystäviä.

Robert Jay Liftonin "Thought Reform and the Psychology of Totalitarism" kertookin muutamia ryhmäpaineen keinoja:
1: Kielen kontrolli, jossa sanoille annetaan omat merkitykset. Syntyy sisäpiirin jargon, jota on pakko käyttää voidakseen olla osa ryhmää. Määritelmät on painotettu tavalla joka estää kriittistä ajattelua: Tästä malliesimerkki on Jehovan Todistajien termi "Totuus", joka käsittää heillä heidän oman oppinsa. Koska useat tutkimukset osoittavat, että kielenkäytön muoto ratkaisee hyvin paljon: Esimerkiksi Barry Schwartz kirjoitti artikkelissaan "When Words Decide", että ihmiset toimivat yllättävän pitkälle sanan muodon tuomien intuitioiden mukaan. Siksi Jehovan Todistajien ei ole helppo ajatella kriittisesti näkemyksiään: Harkinta siitä että oppi on väärässä kun vaatisi myös sen ajattelemista että koko sana "totuus" itse sanana voisi tarkoittaa asiaa joka väärin; Termin yleiskäyttö ja sen erityissisältö sekoittuvat.
2: Ulkopuolisen tiedon kontrolli, jossa vältetään ulkomaailman negatiivisia viestejä: Esimerkiksi internetin käyttöä halutaan kontrolloida; Ja jos nettiä tai muuta sosiaalista kanssakäymistä annetaan käyttää, rohkaistaan tietysti käännytystyöhön, koska siinä kyse on tilanteesta, jossa erimielinen koetaan vastustajaksi, ja tämän mielen mukaan toimiminen on sama kuin sotilailla on vihollisen kuulustelemaksi joutuminen; Oma taipuminen on vihollisen voitto. Tämä johtaa siihen että skeptistä informaatiota ei joko tule, tai epäilevät kannanotot itse asiassa "vahvistavat kuorta" sen sijaan että saisivat ajattelemaan kriittisesti.
3: Käyttäytymisen kontrolli, joka koskee pukeutumista jne.

Kun nämä lasketaan yhteen rakkauspommituksen kanssa, syntyy tilanne jossa pukeutuminen, käytös, seura, suhtautuminen ihmisiin, ajatukset ja tunteet ovat järjestön kontrollissa. (Oikeaa manipuloivaa aivopesua ei siis suinkaan tehdä pelolla ja pakotuksella, vaan hymyllä ja vapaaehtoisella pakolla.) Koko systeemin toiminta toisin sanoen tiivistyy hienosti Hannu Lauerman -myös hienon- kirjan otsikkoon "Usko, toivo ja huijaus: Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin."

Tämä kuulostaa tietenkin pahalta, mutta tosiasiassa tämäkään menettely ei toimi kaikkiin. Itse asiassa kulteissa on tyypillistä että vaikka ne saavat fanattisia kannattajia, ne eivät saa suurta suosiota tai kaikkia puolelleen. Esimerkiksi Jim Jones joutui jopa muuttamaan kulttilaisineen pari kertaa sen takia että hänen uskontoonsa suhtauduttiin sen verran nuivamielisesti laajassa mittakaavassa. Vaikka asia on heidän puolellaan, se ei silti tarkoita että he jotenkin massalla kaataisivat kansaa puolelleen. Tosiasiassa vain tietyt, asialle elämäntilanteensa, luonteensa, mielenterveytensä etc. vuoksi herkät, poikkeukselliset ihmiset ovat näiden "saalislistalla".

Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että aivopesupaniikkia voidaan vetää myös yli: Ihminen voi liian helposti ajatella, että jos jonkin pahan tekee (1) vieras, se on "paha" ja johtuu siitä että ihminen on erilainen ja jos se on (2) tuttu, syynä on "aivopesu". Tästä syntyy liian helposti saatanapaniikkia muistuttava paranoia. Aivopesu kun on ajatuksena "liian helppo", "liian arkijärjen mukainen". Tästä seuraa se, että siitä tulee uskottavampi kuin mitä se onkaan. Aivopesua aletaan tämän vuoksi epäilemään liian helposti ja kytköksiä siihen nähdään liian helposti joka paikassa, tai missä halutaan.

On nimittäin syytä muistaa muutama asia:
1: Dominic Streatfeildin "Brainwash" -kirjan mukaan kuulustelutkin perustuvat tämän vuoksi enimmäkseen kiinnijäämisen shokkiin, jota ylläpidetään. Rikolliset kun eivät tekoa tehdessään ajattele jäävänsä kiinni. "Hyvä poliisi - Paha poliisi" -kuulustelun idea on juuri siinä että henkilö saadaan valitsemaan itse se, mitä hän tekee. Hänelle tehdään diilejä, joilla hän tekee sopimuksia ja saa etuja tai haittoja: Tunnusta ja saat pienemmän tuomion etc. Avain on vapaaehtoinen pakko.
2: Sotilaita kouluttaessa henkilöt pistetään pukeutumaan samalla tavalla, heidät pistetään tekemään ryhmäpaineen alla asioita. Ja pakko myöntää että se toimii; Itse en armeijaan mennessäni ollut koskaan tupakoinut, mutta kun porukassa moni poltti, otin minäkin osaa muutamaan otteeseen toimeen. Tätä "pakkoa" on vaikeaa selittää, koska toisaalta olin aika vastentahtoinen tupakointiin eikä kukaan sitä syöpäkäärylettä kuitenkaan huuleen pakottanutkaan.
3: Koulutuksessa ja lasten kasvatuksessa käytetään paljon ajatusten kontrollia. Lapsen puketuminen päätetään. Eikä tätä pidetä pahana.
4: Kaikki uskonnot ylipäätään ovat sellaisia, että niiden pääasiallinen tavoite on (1) indoktrinoida lapset jäseniksi; Tämä on helppo havaita; Joka puolella maailmaa uskonnot ovat "perheen kautta" tarttuvia. Jos olet syntynyt arabimaissa, olet islaminuskoinen koska vanhempasikin ovat. Ja kaikkialla uskosta toiseen kääntyminen on vaikeaa. Kun lapsi nuorena opetetaan tiettyyn uskontoon, hän ehtii assimioiltua siihen, jonka jälkeen uskonnon vaihtaminen on vaikeaa. (2) Kaikissa uskonnoissa on myös kielen kontrollia: Steadmanin mukaan "Almost every religion in the world, including all tribal religions, use family kinship terms such as father, mother, brother, sister and child for fellow members. They do this to encourage the kind of behaviour found normally in families - where the most intense social relationships occur." Uskovaiset kokevat siksi olevansa yhtä perhettä. Eikä tätä pidetä pahana asiana.

Mielenhallinta on keskuudessamme. Ja lainaten Rousseauta: "Ihminen on syntynyt vapaaksi ja kaikkialla hän on kahleissa." "Vapaaehtoinen pakko" on keskuudessamme. Kaikki siitä ei ole vaarallista, vaikka osa onkin. Tässä kohden on siis tehtävä, kuten suurimman osan eettisten kysymysten kanssa: Kysymys on harmaan sävyistä. Jokin asia on hyväksyttävää ja toinen ei. Asiaa ei voi täysin kieltää, eikä täysin sallia tai seuraa mahdottomuuksia. Ei ole syytä helläkätisyyteen mutta ei paranoiaankaan. Johonkin väliin on vain vedettävä raja.

Mahdottoman ajatteleminen ~ Sen uskominen.

"Sometimes I've believed as many as six impossible things before breakfast".
(Lewis Carroll, "Through the Looking Glass")

Monesti ajatellaan että ihmiset ovat järkeviä. Tosiasiassa näin ei ole. Heidät saadaan uskomaan mitä erikoisempiin asioihin. Otan tästä erityisen esimerkin, case studyn, josta saa lisätietoja esimerkiksi Dominic Streatfeildin "Brainwash" -kirjasta.

Amerikoissa oli tapaus, jossa perheen tytär, Erica Ingram, syytti eräänä päivänä isäänsä Paul Ingramia siitä että tämä oli käyttänyt tätä seksuaalisesti hyväkseen. Isä ei aluksi uskonut että hän voisi tehdä mitään sellaista. Pian hän kuitenkin sai ajatusken siitä että hän oli torjunut koko asian mielestään. Lisäksi Julie, perheen toinen lapsi, tuki Erican kertomusta. Asiasta alkoi poliisitutkinta. Tässäkään ei ole mitään ihmeellistä, ja näin kuuluukin olla. Asiat tutkitaan. Myöhemmin selvisi, että kerrottu oli vain jäävuoren huippu. Tytölle oltiin tehty abortti salassa, nimettömänä toisessa kaupungissa, koska vahinkoja oli tapahtunut ja vauvasta piti päästä eroon. Myöhemmin poliisit ihmettelivät hieman sitä, miten äiti ei ollut tietoinen asiasta. Mutta paljastui että hänkin oli mukana kuvioissa. Itse asiassa myös monet poliisit olivat olleet mukana, ja asiaan oli tytön kertomuksien mukaan liittynyt eläinseksiä, eläinten uhraamista, ja lukuisia vauvojen uhraamisia. Häntä oltiin viillelty, ja lisäksi oltiin tehty itsetehty abortti, johon yhdistettiin saatananpalvontarituaali. Paul saatiin aina muistamaan tapaukset, kunhan häneltä kysyttiin asioista. Tutkiville poliiseille täytyi antaa psykoterapiaa, koska tapahtumat olivat kauheita. Hän tunnusti. Erittäin vakava tapaus, ja luulisi tietysti että minä olisin kertomassa tätä siksi, että tämä näyttää mihin uskonto voi ohjata ihmisiä.

En kuitenkaan väitä, koska mitään ei ollutkaan tapahtunut. Kun tyttöjä tutkittiin lääkärissä, ei löytynyt lainkaan arpia, joita viiltelystä olisi pitänyt jäädä. Samoin merkit aborteista olivat täysin puutuvat. Missään ei ollut merkkejä - ei katoamisia eikä ruumiita - myöskään niistä kaiken kaikkiaan 25 lapsesta, jotka kertomuksien mukaan oltiin uhrattu. Pihalta ei löytynyt edes sinne haudattuja luita - lukuun ottamatta yhtä kauriin varvasluuta, joka oli ilmeisesti koiran hautaama. Ruumiit eivät vain sula kadoksiin, etenkin kun pienehkö luu ei sitä ollut tehnyt.

Ja vaikka isä tuki aina tytärten tarinoita, ja ne olivat tätä kautta aina keskenään yhtenevät, tarina muotoutui koko ajan mielikuvituksellisemmaksi. Ja ne olivat keskenään ristiriitaisia. Alussa äidillä ei ollut tekemistä, lopussa hän oli aktiivisesti tekemässä mitä makaabereimpia asioita, kuten työntämässä vaginaan sikiön kättä. Ja kasvattanut hämähäkkejä tyttöjen kohdussa. Käsiä oltiin myös naulattu lattiaan kiinni. Tekojen alku ja loppumisajat vaihtelivat eri aikoina saaduissa selityksissä suuresti. Ja lisäksi tarinoihin liittyi lopuksi sellaisiakin elementtejä, kuin että he olivat laittaneet rituaalissa Raamatun päälle käden ja Raamattu oli alkanut vuotamaan verta. Ja vaikka poliisit eivät olleet kertoneet kaikkia yksityiskohtia tyttären kertomuksesta, paikallinen pastori kävi molempien luona säännöllisesti, jopa useita kertoja päivässä. Lisäksi kun poliisit koemielessä yrittivät syöttää isälle ideoita joita tyttäret eivät olleet sanoneet, isä vakuuttui niistäkin.

Hieman yllättäen: Vankilaa tästä kuitenkin seurasi. Isä kun oli sitä mieltä, että muistot olivat yhtä todellisia, kuin muutkin hänen muistonsa; Hän sai muistoja rukouksen kautta. Ja hän tiesi, että hän oli opettanut lapsensa rehellisiksi. Eivätkä he tietenkään tuon asteen valheita kertoisi, jos hän ei olisi syyllinen johonkin. Siispä hänestä oli rationaalista uskoa tarinoita, vaikka ne olivat miten ihmeellisiä ja erikoisia. Kuitenkin hänellä oli vain valemuistoja; Oikeastaan ainut todiste tapahtumista oli hänen oma varmuutensa. Etenkin kun tyttärillä on ollut muutoinkin paha tapa esittää valheellisia syytöksiä. Istuttuaan noin 15 vuotta, vapaus kuitenkin koitti tuomitulle.

Uskonnolliset tahot lietsoivat kuitenkin satan panic -ilmiötä; Ilmiö oli toki voimissaan muutenkin mutta tämä oli erityinen tapaus siitä että siihen vedottiin erityisesti siksi että se kertoi että "tätä asiaa todella tapahtuu". Tästä seurasi sitten aika erikoisia asioita: Ensinnäkin saatananpalvontaa tuntui tapahtuvan erittäin paljon. Ja yleensä niihin liittyi se, että ne saatiin esiin "torjuttujen muistojen palauttamisen" kautta; Ja nämä tuotettiin joko erityisessä terapiassa, hypnoosissa, rukouksessa tms. Erityistä oli myös se, että riitti että uhri koki tulleensa hyväksikäytetyksi: Jos tekijä kiisti, se oli "torjuntaa", ja jos tunnusti, tapaus oli suljettu. Asiaa mutkisti sekin, että joskus "torjunta" oli tiukempaa, ja uhriakin jouduttiin käsittelemään useita kertoja, kunnes hän antoi halutun lopputuloksen. Lisäksi tästä seurasi se, että monet esittivät olevansa saatananpalvonnan asiantuntijoita. Vaikka näitä ei voinut olla, koska kenenkään tutkijan ei oikeasti tiedetä nähneen ja kuvanneen ainuttakaan rituaalia, vaan ne perustuivat aina näihin saatuihin kertomuksiin; Kertomuksista kirjattiin jopa kirjoja, kuten Laurel Rose Willson "Satan's Underground", jossa hän esitti olleensa lisääntymiskone, joka tuotti vauvoja uhrauksia varten; Tosin hänenkin todisteensa perustui hänen omaan sanaansa, eikä fyysiseen evidenssiin. Julkisuudessa epäiltiin, että saatananpalvojat muodostivat laajan renkaan ja tarinoiden mukaan jopa 50 000 lasta vuosittain joutui rituaalimurhan uhriksi. Saatanapaniikin kaiut ylettyivät jopa roolipeleihin. Valitettavasti näistä 50 000 ei löytynyt merkkiäkään, joten vaikka Willsoneita olisi paljon, jonnekin täytyisi kätkeä myös syntyvät ruumiit.

Toki löydettiin joitain yksittäistapauksia, joissa esiintyi hautakivien kaatelua ja viiltelyä - ja tapahtuihan Suomessakin Jarno Elgin ja kumppanien tekemä paloittelumurha. Nämä näyttävät olevan kuitenkin enemmän järjestäytymättömiä yksittäistapauksia, kuin jonkun laajemman erityisen uskonnon suorittamia tekoja. Saatananpalvonta ei ollut ihan satunnaista, ja sitä on tutkittukin, joten näihin tunnettujen tapausten pohjalle on rakennettu myös oikeaa asiantuntemusta. Saatananpalvonnalla ei ole yhtä tiukasti määrättyä rituaalirakennetta kuin esimerkiksi Luterilaisuudessa, vaan siinä elementit ovat vapaampia. Tiedetyt tapaukset eivät kuitenkaan riittäneet alkuunkaan kattamaan sitä mitä "tarinat kertoivat". Ja tietenkin; Kovimmat jutut ovat yhä kertomuksissa.

Nämä tapaukset itse asiassa muistuttavat kovasti Jan Guilloun "Noitien asianajaja" -kirjassa esitettyä ruotsissa tapahtunutta noitavainoa, joka lähti liikkeelle siitä että yhden tytön sanottiin hakeneen kuttuja saaresta taikavoimien avulla. Tästä levisi valtavan suuri noitavaino, joka toimi pääasiassa protestanttisilla alueilla. Olennainen omintakeinen piirre oli se, että tapauksissa käytettiin paljon lapsitodistajia, joilla oli kertoa mitä ihmellisempiä kertomuksia. Tarinat levisivät ja vainot niiden mukana, joten lapsetkin tiesivät aina mitä juttuja piti kertoa. Osa ryhtyi jopa erityisiksi noitien näyttäjiksi.

Sigmund Freudillekin tämä ilmiö oli tuttu. Hän kun aluksi huomasi että hypnoosissa ihmiset kertoivat usein joutuneensa hyväksikäytetyiksi lapsina. Aluksi hän uskoi että kyseessä oli se, että mieli torjui kauheat muistot, mutta hän tuli siihen tulokseen että tarinoita esiintyi niin usein että se ei olisi uskottavaa ja siksi hän päätteli että tämä kertoi enemmänkin lasten seksuaalisista haluista isäänsä kohtaan. Kertomuksen olivat hänestä siis toiveunia. (Itse tosin olen sitä mieltä että yleisyys voi kertoa siitä mitä muistojen esiintuoja painottaa ja toisaalta ne vetoavat enemmän mielikuvitukseen kiihottavasti: Ne ovat yksinekertaisesti mielenkiintoisia, tunteisiin vaikuttavia. Eivät siis pelkästään toivottavia, vaan myös pelottavuus on mahdollinen vaihtoehto.)

Tämän vuoksi minä olen melko kriittinen, jos joku kertoo että hänellä on ollut lapsuudessaan yliluonnollisia kokemuksia. En välttämättä siksikään, että hän valehtelisi tai olisi mielisairas. Vaan siksi, että ihmisillä on tapana uskoa lähes mitä tahansa ja rakentaa muistot jotka tukevat tätä.