Itsenäisyyspäivän jälkimainikien lukeminen internetissä sen sijaan on sen sorttista, että sitä on vaikeaa kammata ilman että tarttuu tuliliemikauhaan. Tunteet auttavat kohti ihmisyyttä ja omaa ihmisyyttäni toivat esiin esimerkiksi suljettu maahanmuuttokriittinen ryhmä jolla on jo tuhansia faneja. Faneja jotka ovat kantaneet kortensa kekoon tuottamalla ainakin 130 000 vihaista someommenttia, vähintään kolme törkeää pahoinpitelyä ja keräämällä jotakuinkin 17,39 euroa aatteensa hyväksi.
Tältä pohjalta olisi helppoa ivailla jotain sen tyylistä, että vaikka uusnatsien toiminta olikin suursuosion saanutta (Liput suorastaan revittiin käsistä) niin silti jälleen voi huomata sen, miten Suomessa kielletään lapsilta ja lapsenmielisiltä haaveilu ja unelmien tavoittelu. Lippunsa menettäneet näyttävät poliisin alla pettyneeltä. Kun todellisuus sortaa häntä. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Ensin oikeinkirjoitussensorit, joiden takia on jouduttu lyttämään haaveet yliopistourasta. Sitten eivät ottaneet poliisiin kun on sosiopatia ja väkivaltarikostausta. Ja nyt tämä!
Perustavoitteenani on kuitenkin ymmärrys.
Ja nähdäkseni mikään ei ole yhtä kätevää ymmärryksen kartuttamiseksi kuin analyyttinen filosofia. Sillä kiinnitin huomiota termin "kansallismielisyys" -käyttöön. Asiaan saa ymmärrystä kun tarkastelee sitä, mitä tämä termi tarkoittaa. Mitä se pitää sisällään. Valitettavan usein tässä asia menee sen vääntämiseksi kuka saa määritellä asian. Mutta itse kiinnitän huomiota vain siihen, että mitä se pitää sisällään.
Ymmärrys on tietenkin erityisesti tarpeen koska omassa silmässäni kansallisaate rinnastuu ideologiaan ja ismiin nimeltä kansallisaate. Joka oli lyhytaikainen muoti-ilmiö jota yritetään ikiaikaistaa. Suomessa esimerkiksi puhutaan sellaisesta taruolennosta kuin Ruotsi-Suomi. Se oli kuitenkin ihan Ruotsi.
Oma kantani on se, minkä simerkiksi ammattihistorioitsijat tapaavat kysyttäessä kertomaan. Eli yhteiskuntafilosofisesti kansakunta, ei vain suomalainen vaan mikä tahansa, samoin kuin kansallisuusaate ja kansallisvaltio ovat 1800-luvun keksintöjä. Teeskentelemme niiden olleen olemassa retroaktiivisesti vuosisatojen ja -tuhansien taakse. Valtioita toki on, mutta on jostain syystä nationalismiin liittyi sellainen utopia, jossa teeskenneltiin, että valtioilla on jotain muita, kuin geografisia, valtapoliittisia ja taloudellisia perustuksia. Ennen kansallisvaltioajatusta oli esimerkiksi kaupunkivaltioita. Ja esimerkiksi kuningaskunnissa oli monesti kätevämpää vaatia lojaliteettia hallitsijalle, eikä sitäa lojaliteettia ryhmien identiteetteihin. Osittain tietenkin sen vuoksi, että kuningaskunnat kasvoivat tuottamaan suuria valtakuntia. Joissa mentiin toisille alueille ja haalittiin uusia alamaisia. Ja nämä alamaiset eivät välttämättä olleet läheistä sukua niille joiden alueeseen heidän alueensa liitettiin.
Itselleni Suomi on valtio ja valtiot ovat kansainväliseen sopimukseen perustuvia järjestelmiä. Ei ole mitään valtiota jota muut eivät ole hyväksyneet. Tavanomaisen kansainvälisen oikeuden mukaan uuden valtion syntymisen edellytyksenä on, että tietyt tunnusmerkit (oma alue, kansa ja hallinto) toteutuvat, joskin muut valtiot tavallisesti virallisluontoisesti toteavat tämän tosiasian tunnustamalla valtion tai ainakin perustamalla diplomaattisuhteet siihen. Uusi valtio syntyy kun rajasopimuksin (ja merirajoin) määrittyvällä alueella asuvat, kansaksi identifioituvat ihmiset muodostavat organisoituneen yhteiskunnan, joka käyttää ylintä valtaa tuolla alueella. Tässä mielessä pyrkimys itsenäisyyteen vaikka rodullisin, kielipoliittisin tai ideologisin syin voivat motivoida erilaisten valtioiden syntyä. Mutta esimerkiksi ISIS ei muutu oikeaksi valtioksi vain sillä, että se kutsuu itseään kalifaatiksi. Saman kohtalon on kokenut myös Donetskin tasavalta, joka ilman tunnustusta on enemmänkin separatistijärjestö.
Kaiken lisäksi en ymmärrä miten EU nähdään itsenäisyyden vastakohtana. Meillä on määritellyt rajat, rajavalvonta, hallitus, perustuslaki ja oma poliisi ja armeija. (Sisäinen ja ulkoinen järjestyksenpito ovat hyvin oleellinen osa valtiota. Max Weberin hengessä; Meillä on väkivaltakoneisto ja siihen liittyvä väkivaltamonopoli. Jotka olivat hänelle itsenäisen valtion kovaa ydintä.) Itsenäisen valtion ehdot Suomen kohdalla selvästi täyttyvät. ; Ja sanon tämän ihan sitä kautta että minulla ei ole mitään varsinaisia tunnesidoksia kansallisvaltion ideaan. Olen identiteetiltäni hyvin yleiseurooppalainen. Suomessa minua ei ole hyväksytty joukkoon täytenä kansalaisena, tai ainakaan tämänlaisia kokemuksia ei suuntaani ole koskaan signaloitu. Kovimmat kuullumisen tunteet tulevat esimerkiksi miekkailuharrastuksen kautta. Ja syvää kuuluvuutta on tullut esimerkiksi kun Italialaisen miekkailunharrastajan kanssa sparrasimme firenzeläisen 1600 -lukulaisen mestarin tekniikkaa Firenzessä. (Jos "Suvivirrestä" saa vastaavia kokemuksia, ymmärrän miksi sen laulamista niin kovin puolustetaan. Minulle se on lähinnä musiikinteoriallisesti tarpeettoman palikka kappale.) Eli minulle ei olisi väliä vaikka EU veisikin jonkin suomalaisen itsenäisyyden. Mutta se ei vie. EU ei ole antinationalistinen toimija, vaan sen määritelmäsisältö on enemmänkin demokratia, yksilönvapaus ja markkinatalous.
Tämä selittänee miksi aiempi blogaukseni -ei laadukkainta tuotantoani, kenties aivan kaikkea ei pitäisi kirjoittaa depressiopäissään - sai kommentin, jossa otettiin kantaa siihen, kun sanoin että "Kun minulta kysytään olenko valmis taistelemaan Suomen puolesta, niin kysyn ensimmäisenä että kenen etuja tämä tarkoittaa." Saamassani palautteessa tähän suhtauduttiin seuraavasti "Tämä kohta avaa paljon ajatuksia. Minä kysyisin samaa asiaa,vaikka varmaankin ajatusten pitäisi olla siellä missä kysytään ensimmäisenä, että minkä Suomen. Toisaaltaan on turha henkilöidä asiaa,koska idea pitäisi olla laajempi. Tosin..koska ei ole olemassa minkäänlaista ideaa nimeltä Suomi,niin turha sitä olisi kysyäkkään ja turha siihen on odottaa puolustajiakaan."
Erimielisyyteni on esiintuotu ja mielipiteeni eksplikoitu. Siitä huolimatta voin yrittää erilaista lähestymistapaa.
Kun puhutaan nationalismista, niin mikä on määritelmällisesti se Suomi jota puolustetaan? Lähestytään asiaa modus tollens -rakentein. Otetaan induktioita. Jos niiden kautta löytyy vastaesimerkki, induktio ei toimi. Eliminointitilanteessa prosessi on deduktiivinen, eli suoraa seurausta. Määritelmällisesti; Kyseessä ei ole enää mielipidekysymys.
1: Ei selvästi juridinen valtio kun suomen kansalla nähtiin "itsenäisyysoikeus" erillisenä myös Venäjän ja Ruotsin vallan alla. (Jossa osittan tämä Ruotsi-Suomen ideaali ja toisaalta Suur-Suomifantasiat.)
2: Ei ole myöskään valtiojärjestys koska "hallitus" on jotain jota kansallismieliset monesti haluaa "tarvittaessa vastustaa". Omatuntokysymykset nostetaan esiin joissain kohdin. Jos Sipilä voidaan nähdä "kansanpetturiksi", kysymys on jostain enemmästä. Jos hallitus ja yhteiskuntajärjestys olisi valtio, Suomessa voisi olla "huonoja poliitikkoja". Mutta keskustelu yleistetään mielellään yli.
Eliminoinnin avulla voidaan rajata näkökulmaa. On itse asiassa yksi avainsana, joka näyttää sitovan teoriaa kansallismielisillä hyvinkin vahvasti. Kansalaisuus. Jos "hallitus" on "kansanpetturi", viitataan siihen että kansallismielisyys sitoutuu nimenomaan kansaan. Tämä ei ole vastaus. Tämä siirtää kysymyksen eteenpäin. Ymmärtystä syntyy vasta kun tiedämme mitä tämä kansa on. Miten se määritellään.
Miten tämä sitten tunnisteaan? Modus tollens -prosessi auttaa tässäkin.
1: Kansalaisuudesta? Selvästi ei. Koska maahanmuuttajissa ei tykätä heistäkään jotka saavat kansalaisuuden. Ja muistetaan että jos sellainen tekee rikoksen niin on nimenomaan "tullut muualta" ja on ikään kuin ulkopuolisen tekemä hyökkäys Suomen Kansaa kohtaan.
Tässä vaiheesa puhe alkaakin vivahtamaan rasismilta hyvin vahvasti. Tämä selittää esimerkiksi sen miksi Jukka Hankamäen (valitettavasti) poistetussa blogauksessa puhuttiin nationalismin kunnioittamasta väestön koostumuksesta sellaisella tavalla, että näki miten synonyymisanakirjan kanssa oli etsitty sivistyssanaa jolla olisi "suomalaisen rodun" kanssa identtinen denotaatio ilman tähän liittyviä negatiivisia konnotaatioita. Geneettinen omaleimaisuus livahtaisi helposti mukaan. Ja tämä tarkoittaisi sitä, että kansallismielisyys olisi hyvinkin laajasti nimenomaan rasistista.
Mutta ei. Modus -tollens -ajattelutavalla voidaan huomata, että tämä ei riitä. Pelkkä kansaan kuuluminen ei käytännössä ole syy. Sillä kansallismieliset näkevät nykyään ennen kaikkea sisäisiä kriisejä. Osa kansallismielisyydestä on jopa Venäjämielistä. Mutta sekin osa joka ei ole, kiinnittää huolipuheessaan huomiota nimenomaan maan rajojen sisäpuolelle. Eikä pelkästään maahanmuuttajiin. Toisin sanoen rotu ei olekaan se ratkaiseva asia joka nykykansallismielisillä on mielessään.
Nationalistit ja kansallismielilset nimittäin vastustavat usein myös"punavihreitä" kategorisesti. Tämä on mielenkiintoista, sillä "kansanpetturiksi" määritetään tyyppejä joille nähdään "sama verenperimä". Rasismi ei ole riittävä selitys - se olisi omituinen samalla tavalla kuin kuvittelisi että nationalistit kannattaa jotain vapautta ja poliittista epäkorrektiutta ja mielipiteenvapautta, koska jos kannattaisivat ei "väärä mielipide" olisi mikään syy tuomita "kansanpetturiksi" jota kuvataan ikään kuin ulkopuolisena "toisena puolena" ja "vihollisena".
Näyttääkin että kokonaisuudesta saa tolkkua vasta kun nationalismi ja kansallisvaltioaate ajaakin ennen kaikkea ideologisen puhtauden asiaa. Ja tässä rotupuhtaus edustaa hyvin pientä virettä. Ei toki ole kovin suuri myönnytys määritellä että kysymys ei ole rasismista vaan totalitarismista. Suuri viesti on ylevä "Sanam vappaus ja poliittinen epäkorrektius maan tavaksi - paitsi ei liberaalisuvakkimädättäjille!" (Osa tosin muotoilee tämän vaivaa nähden sivistyssanoin. Viesti ei tästä juurikaan järkevöidy.)
Olet erimielinen? Määrittelepä sitten miten Suomi määrittyy ja miten sen kansalainen tunnistetaan toisen maan kansalaisesta. Jos antamasi malli ei jäsennä keskustelukulttuuria ja annettuja puheenvuoroja määritelmä ei kuvaa tutkittavaa ilmiötä eli on väärä. Tämä ei ole mielipidekysymys vaan logiikkakysymys. Kysymys on määritelmän ja ilmiön kohtaamisesta.
Lopuksi;
Omiin silmiini paistoi se, että kansallismielisyyttä myydään pragmatismina ja konkretiana. Sen vastakohdaksi asetetaan idealismi. Tämä on tietenkin sinänsä kuvaavaa, sillä sen takana oleva termivalinta suoraan sanoen heijastaa sitä, että liberaalien ajamat arvot, kuten vapaus ja suvaitsevaisuus, ovat sellaisia että niitä ei oikein mitenkään saada maalattua pahuuden arvoiksi. Siksi yritetäänkin korostaa sitä, miten ne ovat "sinisilmäisiä" ja "naiiveja". Sen vastakohdaksi tarjotaankin kieltämättä kyynisempiä arvoja.
Ainakin omaan silmääni nämä kyyniset arvot ovat ongelmallisia koska asiat eivät ole tosia pelkästään sen vuoksi että ne ovat epämiellyttäviä. Mieleeni tulee tietynlaiset samanlaisella illuusiolla ratsastavat naisten itsepuolustuskurssit, joissa opetetaan että silmiin lyöminen sormilla on hyvä temppu - siitä huolimatta, että silmät ovat pieni maali ja ohimenossa teloo lähinnä omat sormensa, ja lisäksi jos on kuristusotteessa jotain vastaan jolla on itseä pidemmät kädet, ei ulottuvuuskaan usein ole näille riittävä. Mikä on relevanttia kun pitkä tyyppi opettaa tekniikkaa naisille joissa joukossa on myös lyhyitä tyyppejä. Ja samantyylisiä kursseja joissa opetetaan erilaisia liikekomboja joiden perusoletus on että puolustautuja tekee miljoona asiaa siinä kuin hyökkääjä yhden.
Raakuus ja suoraviivaisuus ja riehuminen vaikuttavat tehokkailta, mutta kysymys ei ole siitä. Suoraan sanoen näenkin että pramatismipuheessa on kyse samanlaisesta käsitesekaannuksesta.
Omaan silmääni paistaa se, että Suomi tuntuu olevan nimenomaan jokin jota kohtaan on velvollisuuksia tosiasioista huolimatta. Esimerkiksi maanpuolustustilanteessa ei pitäisi kysyä mitä Suomi voi tehdä meille vaan mitä me voimme tehdä Suomelle. ; Itse asiassa analyysini syvin ongelma on jo se, että käsittelen "Suomea" kuin se pitäisi jotain sisällään. Oikeasti se on enemmänkin ideaali jota käytetään koska siinä on hyviä konnotaatioita. Denotationaalisesta tasosta ei oikeasti edes välitetä.
Siksi kansallisaatteen ideaalit ovat nimenomaan abstrakteja ja vaativia. Asetetaan vaatimuksia jotka eivät perustu millekään. (Mikä paistaa heti ilmi kun katsoo että mitä konseptien takana on.) Suomi ja siihen liittyvät velvollisuudet killivät jossain jota ei voida sitoa alkupuolellani manitsemiin tosiasiaseikkoihin, kuten kansainvälisiin rajoja koskeviin sopimuksiin, perustuslakiin, hallintoon, poliisiin ja armeijaan jne. Tämänlainen "Suomi" ei pidä sisällään mitään empiiristä. Se on toisin sanoen paljon idealistisempi kuin jokin naiivi kuvitelma eri ihmisten hyvyydestä. Sillä tälläisen naiivin sinisilmäisyyden voi falsifioida modus tollens, kun maahanmuuttajat vaikkapa konkreettisesti tekevät jotain kyynisiä asioita.
Mutta jos kansallismielisyys puolustaa maata ja prosessissa menee muutama suvakki, niin "kova hinta mutta oli pakko tehdä". Tälläistä "suvakkikansanpetturien tuhonnasta" fantasioiva näkemys ei falsifioidu vastaavalla tavalla. Koska jo lähtökohtana on kyynisempi ajatus jossa raakuus on määrittynyt pragmatismiksi. Aivan kuten se abstrakteista abstraktimpi Suomikin, jonka ei tunnusteta tiivistyvän rasistisesti rotuun. Eikä ideologista totalitarismiakaan voida tunnustaa kun on tultu vuosia puhuttua niin paljon siitä sananvapaudesta....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti