Willard Van Orman Quine on eittämättä yksi 1900-luvun vaikutusvaltaisimmista filosofeista. Quine tunnetaan muun muassa erittäin vahvan filosofisen naturalismin kannattajana. Quinen mukaansa on niin että koska ei ole puhtaita analyyttisiä totuuksia, olisi syytä nojautua havaintoihin. ; Quine kehitti klassikoksi muodostuneessa esseessään ”Epistemology Naturalized” näkemyksen jossa naturalismin mukaan perinteinen filosofinen tietoteoria tulee hylätä ja korvata psykologialla. Filosofiassa tulee olla sama ”empiirinen henki” kuin empiirisissä tieteissä ja lähtökohtana tulee olla ulkoinen havainto.
Quinella on tässä kaksi teesiä;
1: On hylättävä Descartesin tyylinen ”ensimmäinen filosofia” eli ehdotonta a priori -varmuutta ja skeptisyyden päihittämistä tavoitteleva näkökulma” tulee hylätä kokonaan.
2: Skientistinen maailmankuva eli empiiristen tieteiden havainnot määrittelevät sen, mitä ylipäätänsä on olemassa, jolloin filosofian ainoa funktio on tieteellinen.
Quinen naturalismi on siitä viehättävä, että sen avulla voi käsitellä perinteiset epistemologiaa koskevat kritiikit. Naturalismiahan on yleensä moitittu juuri sitä kautta että siltä vaaditaan onnistumista ei-skeptisyydessä. Epistemologian rajoitteet ovat muuttuneet ”naturalismin tappajiksi”. Quine pärjääkin varsin hyvin tälle ns. ulkoiselle kritiikille.
Quinen naturalismille on kuitenkin nähty ongelmia. Ja ne ovat sitten sisäisiä ongelmia. Syytös menee siten että Quine haluaa päästä eroon ensimmäisestä filosofiasta, mutta hänen oma filosofinen naturalisminsa on esimerkki ensimmäisestä filosofiasta. Eli Quinen filosofinen naturalismia itseään ei pärjäisi sen omien teesiensä (1) ja (2) läpi. Tämänlaisen esityksen ovat esittäneet Moser ja Yandell, jotka ovat ”Farewell To Philosophical Naturalism” -kirjoituksessaan menneet niin pitkälle että he sanovat että Quinen näkemys olisi tätä kautta itse itsensä kumoava.
Itse suhtaudun tähän kiinnostuksella. Tämänlainen lähestymistapa on oleellinen ja kiinnostava. Se ei heristä sormea ulkopuolelta vaatien ”intellektuaaliselle täyttymykselle” vaikkapa jotain ei-tieteen kautta tulevaa dogmaattista warrant -teesin läpäisyä jonkun Alvin Plantingan henkeen.
Moserin ja Yandellin puolella onkin havaittavissa sitä henkeä että he haluavat palauttaa ensimmäisen filosofian puolta keskusteluun. Ja näin tehdesään he itse asiassa unohtavat sen mitä Quine on sanonut ”Empirismin kahdessa dogmassaan” ; Quine huomautti että analyyttisissä väitteissä on usein synteettistäkin taustaa ja tätä kautta jopa ”kaikki poikamiehet ovat naimattomia” -tyyliset lauseet ovat jotain joka ei ole puhtaasti a priorista.
Kuitenkin kritiikeissä ajatellaan kuin Quinen esittämät ajatukset tieteen luonteesta olisivat a priorisia analyyttisä lauseita ; Väitteenä on toisin sanoen se, että jos Quinella tai hänen kannattajillaan olisi tarjota tieteen käsite joka sisällyttäisi sisäänsä Quinen naturalismin niin sitten se sisältäisi a priorisia rajoitteita sille mikä lasketaan tieteeksi ja tämä uusi tieteen määritelmä olisi tieteen määritelmä ad hoc. Oireellista onkin huomata että Moser ja Yandell korostavat tässä sitä että empiristit eivät ole tuoneet tai onnistuneet tuomaan heille todistusta onnistumisesta. He eivät osoita että tämä olisi loogisesti väistämätöntä. Henkenä näyttääkin olevan se, että jos Quinen naturalismia tulee mukaan tieteeseen niin sitten se olisi jotain jota tiedemaailma ei tee ja saa tehdä ja että tämä olisi a priorista.
On toki totta että Quinen naturalismi, kuten jokainen tietoteoreettinen ongelma, sisältää epistemologisia periaatteita. Näistä keskeisin liittyy Duhem-Quinen teesiin. Tämä on konservativismin periaate jonka mukaan teoriaa ei ole syytä muuttaa enempää kuin on tarve. Tässä kohden on syytä huomata että tieteilijät käyttävät tätä mutta tätä teoriaa ei nähdä empiirisesti todistettuna periaatteena niin että tämä olisi todistettu. Tämä onkin henkenä kun ajatellaan että Quinen teoria olisi itse itsensä kumoavaa.
Tämänlainen epistemologinen periaate on siitä jännittävä että Moser ja Yandell näyttävät vaativan että tämänlainen periaate otettaisiin dogmana. Eli kuin se olisi kannanotto johon Quinen oma analyyttistä ja synteettistä tietoa koskeva teoria ei koskisi. Itse asiassa on nähtävissä että tieteentekijät käyttävät Duhem-Quinen teesin tapaisia periaatteita juuri sen vuoksi koska se on kätevää heidän työnsä kannalta. Tässä mielessä kätevyys on induktiivinen periaate johon liittyy tutkijoiden työkokemusta. Se ei ole 100% todistettu metafysiikaton kannanotto. Mutta itse asiassa jos se olisi sellaista niin sitten se varsinkin olisi jotain joka onnistuisi olemaan ensimmäistä filosofiaa siinä mielessä jossa Quine sen näkee olevan.
Tämänlainen epistemologinen lause onkin jokin joka ei ole 100% analyyttinen totuus. Kyse on vähän kuin numeroiden käyttäminen; Ei ole mitään ilmiselvyyttä että universumin tulisi noudattaa induktiivisia sääntöjä (luonnonlakeja) ja matematiikkaa. Mutta se näyttää hämmentävänkin kätevältä. Tässä mielessä induktion käyttämiselle ja lukujen käyttämiselle on a posteriorista, joskaan ei tietenkään täysin metafysiikattomaksi todistamisen, pohjaa.
Voidaan nähdä että tiedemiehet ovat tajunneet että tutkimusohjelmat edistyvät ja tuottavat havaittavia sovelluksia ja varmistuksia kunhan jokaista anomaliaa ei tulkita falsifioivaksi havainnoksi vaan mietitään ensin mittausvirheiden mahdollisuudet. Ilman tämänlaisia periaatteita teoriat olisivat lyhytikäisiä ja tieteen tekeminen muuttuisi epämielekkääksi. ; Samoin se että jokin teoria muuttaa paljon tiedeverkkoa tarkoittaa käytännössä sitä että kyseistä teoriaa sovelletaan monessa muussa tieteenalassa. Tämä monialaisuussovellettavuus tapahtuu varmasti useammin tai helpommin jos teorian takana on jotain kätevää. Ja tätä kautta tämä asia on varmasti osallaan kun estimoidaan ilman ensimmäistä filosofiaa että mikä vaihtoehto on uskottavampi kuin toinen. Jos tilanne voitaisiin tehdä korjaamalla joko asiaa 1 tai 2, ja toinen on monisovelluksinen rikas tutkimusohjelma, voidaan arvata että teoria on parempi. Tätä alleviivaa sekin että periaatteessa Duhemin-Quinen teesikään ei ole periaatteessa mitenkään sellainen että siitä ei voitaisi luopua. Se ei ole dogma. Se on nyrkkisääntö ja käytänne joka on näppäräksi havaittu ja siksi laajaan sovellettu. (Jopa Yandell ja Moser korostavat että konservatiivinen periaate on deskriptiivistä tieteenfilosofiaa eli se kuvaa sitä miten tiedeyhteisössä toimitaan käytännön tasolla. He eivät pidä siitä että Quine esittää sitä ikään kuin normatiivisena tieteenfilosofiana eli sääntönä jonka mukaan tieteen tulisi toimia.)
Empiria on tätä kautta empiirisesti todistettu. Ja juuri sellaisella Quinelaisella asenteella tästä ei tule ongelmaa. Jos asiaa katsotaan perinteiseen ensimmäiseen filosofiaan jumiutuneena päädytään niihin tilanteisiin joissa naturalismi olisi kehäistä. Mutta jos vaade siitä että ensimmäinen filosofia olisi jokin tavoitetila, hylätään ei tässä ole mitään sisäistä ongelmaa. Näyttääkin siltä että Quine olisi sisäisesti ristiriitainen vain jos ensin analyyttinen ja synteettinen erotetaan ja vaaditaan että empiristinen periaate saisi olla empiristinen periaate vasta kun se on todistettu jollain Moserin ja Yandelin tieteelliseksi määrittämällä kriteerillä. Joka näkyy siinä miten käytetyt argumentit esimerkiksi tiedemiesten tutkimusohjelmien kätevyydestä olisi hylättävä koska ne eivät ole oikeanlaisia episteemisiä periaatteita. He vaativat puhdasta a posteriorisuutta, joka taas vaatisi sitä että maailma ei noudattaisi Quinelaista rataa jossa analyyttinen ja synteettinen tieto käyttäytyisivät kuin ”Empirismin kahdessa dogmissa”.
Toisin sanoen Quinen näkemyksestä saadaan itsensä kanssa ristiriitainen tunkemalla sen ylle jokin ensimmäinen filosofia joka sisältää tieteen ulkopuolisia metafyysisiä teesejä esimerkiksi siitä mikä ei kelpaa kokemuksenvaraiseksi tiedoksi. Heille mikä tahansa normatiivinen tieteenfilosofia on määritelty puhtaaksi a priori -tiedoksi, ja parhaiten tässä onnistutaan ensin selittämällä että annetut puolustukset eivät voi olla relevantteja koska ne eivät nojaa niihin periaatteisiin joita he a priori määräävät ja toisaalta tämän jälkeen he vaativat että vastapuoli toditsaa että eivät onnistu ja pitävät tätä näyttämättömyyttä todisteena että se on myös täysin mahdotonta.
Toisin sanoen kun he esittävä että normatiivinen tieteenfilosofia olisi aina a priori, he sekoittavat periaatteen olemassaolon ja periaatteen puhtaan a priorisuuden. Tämä on hieman sama kuin empiirisissä teorioissa. Se, että joku esittää teorian gravitaatiosta on teoria jota ei ole täysin varmasti todistettu. Mutta tämä ei tarkoita että se olisi puhtaasti a priori vaikka siihen luotetaankin. Duhem-Quinen teesistäkin voidaan sanoa että se että sinulla on tämänlainen normi ei tarkoita että se olisi täysin a priori. Itse asiassa kriitikot olettavat että periaatteessa ei ole lainkaan kokemuksenvaraisuutta. Ja joutuvat olettamaan tämän siten että esimerkiksi tiedeyhteisön käytänteet eivät voisi sisältää minkään vertaa kokemusvaraista tietoa siitä että tämä periaate olisi kätevä approksimaatio noin yleensä. Tämänlainen määritelmällinen asenne onkin tärkeä sillä sitä kautta se mikä näyttää Quinen filosofian sisäiseltä kritiikiltä muuttuu ulkoapäin tulevaksi kritiikiksi. Ja tätä kautta kritiikki muuttuu irrelevantiksi samoista syistä kuin muutkin sen ulkopuoliset kritiikit.
Ainut keino korjata tätä olisikin väittää että perustelut joilla Duhem-Quinen teesi perustellaan ovat itsessään a priorisia periaatteita. Tämä tosin metauttaa ongelman koska näitä väitteitä koskee sama virhe kuin Duhem-Quinen teesiäkin. Koska Quinen ongelmaksi asia muuttuu vasta jos sitoumukset ovat puhtaasti a priorisia. Jolloin niissä ei ole takanaan yhtään minkäänlaista kokemuksenvaraisuutta. On täysin mahdollista muodostaa käsiteverkko jossa yksikään konsepti ei ole täysin a priorinen. Näin ollen Quinen sisäiseksi ongelmaksi väitetty haaste ei itsessään olekaan mitään metafysiikatonta tietoa joka olisi jotenkin väistämätöntä ja lopullista. Ja jos se ei ole tämänlaista, siitä ei tule ongelmaa Quinelaiselle ajattelulle.
Toki Moser ja Yandell sanovatkin itse että he sanovat hyvästit filosfiselle naturalismille ja toivottavat ensimmäisen filosofian tervetulleeksi perustaksi tieteenteolle. ; Tässäkin he eivät tiedostane sitä, että jos ensimmäinen filosofia hyväksytään niin sitten naturalistisetkin ensimmäiset filosofiat ovat mukana tiedepelissä eikä tässä ole sen suurempia ongelmia kuin muillakaan ensimmäisillä filosofioilla. Koska kysymys lienee kuitenkin enemmän halusta saada se oma ensimmäinen filosofia ikään kuin pomottelemaan muita ulkopuolelta, omasta ensimmäisestä filosofiastaan käsin.
En tiedä kuka on heikoin lenkki. Mutta hyvästi, ensimmäinen filosofia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti