keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Nautiskelijan elämä.

Kun puhutaan siitä että jonkun elämäntapa olisi nautiskelijan elämäntapa, mieleen tulee helposti Hugh Hefner. Tai ainakin hänen aloittamansa "Playboy" -lehden kauppaama elämäntapa. Siinähän on paitsi nakusia naisia, myös artikkeleja ja elämätapaasioita. Lehden ideana on tietty glamour. Toisaalta ajattelemme helposti että laiskat hipit, jotka viettävät elämänsä vetämällä hieman itse kasvattamaansa pilveä, elävät työttömyyskorvauksella ja lorvivat ja joiden toimi sisältää kitaransoittoa ja pilven lisäksi parran kasvatusta sekä tukkansa rastaamista ovat nautiskelijoita, hedonisteja.

Hefnerin tapaista ajattelua kannatti Aristippos. Hänestä mielihyvää piti tavoitella. Itse asiassa hän oli sitä mieltä että mielihyvää tuli tavoitella keinoilla millä hyvänsä: Jos seurauksena tuli kärsimystä, niin "so what" - tuskakin oli parempaa kuin elämä missä ei tapahdu mitään, siis ei nautintoa eikä kärsimystä. Tällä logiikalla tällä hetkellä leviävä Paco on jotain sellaista, jonka käyttö olisi tällä logiikalla hyväksyttävää.
1: Tässä nautiskelijan kuvassa mallisankarina voisi toimia "se vanha kunnon" James Bond. Seikkailuja, martineja ravistettuna ei sekoitettuna, nopeita autoja, kasinoita, vaaroja, seikkailua ja jännitystä ja niin edes päin.
2: Tässä nautinnon näkemyksessä ajatellaan että onnellisuus olisi sitä että on iso kartano talona, paljon palvelijoita jotka tiskaavat, paljon omaisuutta, ruokana hienostuneita herkkuja, jälkiruuaksi kaviaaria, hienoa taidetta, puolisona ammattimalli, joka on lisäksi hienostuneen huumorintajuinen.

"Hippien" tapa nauttia on epikurolainen tapa. Siinä ajatellaan että rahaa voidaan tarvita, mutta tietyn määrän jälkeen se ei tuota lisää iloa. Aluksi se estää nälän, vilun ja velkojat. Tämän jälkeen nurkkiin alkaa kerääntymään ylimääräistä roipetta joka ei ilostuta yhtä paljoa. Tässä kaikkea ei tarvitse tavoitella. Osa haluista on luonnollisia ja hyödyllisiä, kuten nälkä ja vilu ja ystävyys. Ne on täytettävä. Osa taas on luonnollisia mutta tarpeettimoa jolloin niitä ei tarvitse täyttää, kuten iso talo, hienot viinit ja olohuoneessa oleva taiteilijan teos. Ja osa on luonnottomia ja tarpeettomia kuten valta. Jos onnen saa helposti, se kannattaa ottaa vastaan. Liian vaikeat asiat kannattaa jättää väliin. Avain näiden erottamiseen on ajattelu.
1: Tätä kautta esimerkki voisi olla Uuno Turhapuro, joka nauttii halvasta makkarasta, omistaa normaalin ja kuivalla huumorilla varustetun naisen, jonka isällä on paljon rahaa. Hän miettii paljon miten voisi livahtaa aktuaalisesta työnteosta. Hän odottaa innolla perintöään.
2: Tässä nautinnon näkemyksessä nautinto on sitä että ihminen harkitsee tekojaan, ei vetäydy askeesiin mutta ei ryve rahassakaan. Hänellä on katto pään päällä ja ruokaa kupissa. Ja ystäviä joiden kanssa jakaa tätä kaikkea.

Mutta toki muunkinlaisia nautiskelijoita on. Monet nautinnonhakuisuuden piirteet jäävät meiltä helposti huomaamatta.

Aristoteleelle nautinto oli päämäärän lähentymistä. Ja onnellisuus oli ihmisen luonnollinen päämäärä, eräässä mielessä koko elämän tarkoitus. Hän korosti kohtuutta. Tässä näkemyksessä rikkaus tuottaa kateutta ja köyhyys muita murheita. Kannattaa olla keskivälillä, kultaisella keskitiellä. Lisäksi täytyisi olla hyveellinen.
1: Tämän tyypin esimerkkisankari voisi olla Tarzan. Hän on toki lordin jälkeläinen ja elänyt viheliäisessä viidakossa. Olennaista on kuitenkin se, että vaikka hänellä onkin orjia, hän on sangen vaatimaton kun otetaan huomioon se, miten valtaviin kulta -aarteisiin hän säännöllisesti törmää. Hänen keskitiensä on joskus puukon ja lannevaatteen kokoinen.
2: Tässä näkemyksessä keskiluokkainen elämäntapa voisi olla hyvinkin onnellisuutta. Tarvitaan kohtuullisesti kaikkea, asioita ei ole liian vähän eikä liikaa. Jos jotain asiaa on riittävästi, ei kannata jahdata tätä asiaa vaan keskittyä muuttamaan niitä jotka poikkeavat. Ja tärkeää on huomata myös se, että liiasta luopuminen tuo onnellisuutta.

Yksi nautinnollisuuden tapa on Nietzschen tapa. Hänestä nautinto tulee saavuttamisen kautta. Näet asioiden arvon ikään kuin vasta kun "joudut taistelemaan niiden puolesta", kun ne eivät tipahda eteesi "kuin manun illallinen". Tässä nautinto ei enää liitä niinkään omistamiseen kuin luomiseen. Nauttija myös kärsii. Tätä kautta kun Roomalaisilla ei ollut riittävästi vettä, he rakensivat valtavalla vaivalla ja työllä akvedukteja. Tämä toi isompia iloja sekä isompia vaikeuksia kuin rakentamatta jättäminen.
1: Tämän mallin sankari voisi olla Frodo Reppuli. Hän luopuu kaikesta, ja toisin kuin joku Aragorn, hän ei ole kuninkaallista sukua, tai toisin kuin Gimli hän ei ole synnynnäisesti väkevä. Hänen roolinsa on kärsiä jotta saisi aikaan sellaisia asioita mitä hän pitää tärkeänä. Ja tietenkin luodakseen kiehtovan lopetuksen Bilbo Reppulin kirjaan.
2: Tässä elämäntavassa epänormaalius ja taiteellinen luomisvoima on omistamisen sijasta nautintojen lähde.

Lisäksi näiden mainittujen lisäksi voisi mainita kahden tyyppistä aktiivista nautiskelijaa, jotka molemmat aikaansaavat erikoisia asioita ja jotka eivät täysin sovi ylempiin vaihtoehtoihin:
1: Flâneur on ammattimainen mietiskelijä, jonka ulkoinen toiminta on passiivista. Tälle tyypillistä on vapaus jossa irtaudutaan työstä. Tässä on takana ajatusta jonka Matthew Arnold esitti: Ajattelu vaatii halua epäkäytännöllisyyteen, koska käytännössä pääasiassa selviää ilmankin. Ajattelumme heuristiikat ovat "riittävän hyviä". Ne antavat kohtuullisia vastauksia nopeasti. Toisaalta siihen liittyy myös se, että luodakseen uutta on kyettävä irtautumaan vanhoista ajatuksista. Uuden idean luominen on aina jonkin verran "out of box" -juttu. Lisäksi työ vaatii aikaa ja luominen taas vaatii aikaa myös. Vuorokaudessa on vain rajallisesti tunteja. Tätä tyyppiä luonnehtii eräänlainen ahkera vetelehtiminen, laiska elämäntapa yhdistettynä rauhassa miettimiseen.
2: Flambeur taas on opportunistinen, ulkoisesti aktiivinen, yllättävä. Hänessä yhdistyy hurja spekulatiivisuus ja tähän liittyvä taivaidentavoittelu sekä uskallus ja riskinotto.

Näissä molemmissa mukana liittyy iso ripaus onnea. Siinä missä sekä epikurolainen onnellisuudenmaksimoija että Nietzscheläinen työntekijä perustavat juttunsa siihen että asioita rakennetaan ymmärryksen kautta, näissä mukana on riskinottoja. Ideana on se, että sekä flâneureista että flambeureista monista tulee luusereita, koska flâneurin laiskuus ei aina johda mihinkään ja flambeur helposti menettää paljon hävitessään niiden riskien realisoituessa. Heistä vain harvasta tulee onnistujia, mutta myös todelliset supervoittajat liittyvät näihin vaihtoehtoihin. Tämä idea taas on Nassim Talebin kirjassa "Musta Joutsen" keskeinen. Hän esittää että esimerkiksi huimat innovaatiot ovat usein harvinaislaatuisia ja tasaista tulosta saadaan tietyllä toimintatavalla kun taas erikoiset saavutukset sisältävät usein ison riskin - muutenhan kaikki tekisivät sitä. Siksi se tapa joka maksimoi supervoittoja johtaa usein valtavaan häviäjien määrään. Ongelmana siinä kun näitä superonnistumisia yritetään toistaa on tietenkin se, että muistamme vain harvat. Ne jotka ovat onnistuneet. "Penissilliinin keksiminen vahingon arvon tajuamisen kautta" jää kirjoihin ja kansiin, kun taas sen sijaan historiankirjat eivät kerro että "Tänään mietiskelijä Lassi Laiskuri tuotti työttömyyrkorvausrahojen voimalla epämääräisen räpellyksen, joka ehkä miltei toimisi jossain toisessa universumissa" : Nautinnon kohdalla nämä strategiat suhtautuvat riskeihin täysin eri tavoin. Mutta niitä yhdistää se, että niissä ei pelata varmaa voittoa vaan pelataan upporikasta ja rutiköyhää.

Siksi olisi hyvä tietää minkälaisista nautinnoista ja nautiskelijoista puhuu. Sillä muuten voi jäädä historiaan kuten Timokrates tai Diotimus. Timokrates väitti, lähdettyään joukosta, että epikurolaisuus korostaa mässäilyä ja että Epikuros itse ahmii niin paljon että joutuu oksentelemaan väkisin. Diotimus taas kirjoitti loanheittokirjeitä, joita hän väitti Epikuroksen humalassa ja krapulassa kirjoittamiksi. He eivät erottaneet Aristippoksen näkemyksiä Epikuron näkemyksistä. Vastaavan virheen ovat tehneet myöhemmin toki monet muutkin.

2 kommenttia:

MrrKAT kirjoitti...

Just tänä aamuna tulikin mieleen, että hedonismi voi olla myös työnteon ja ratkaisujen väline. (Ja tietysti suunnittelin myös piikkinä epikurolaista hedonismia inhoaville Latvuksille ;).

Mikseri.netissä tärkein hyvän musiikin ohje alati kysyville mikä-on-oikea- tapa-nuotti-sointu ym- aloittelijoille on: "Tee siten
mikä tuntuu/kuulostaa hyvältä". It's that simple. Muusikolle se on siis työväline tavoitteen saavuttamiseksi.. Askel askeleelta noustaan nautinnoissa korkeuksiin ja lopulta kädessä on sävellys tai nauhoitettu kipale.

Tiettyä kipeä-olkapää-oireyhtymää (PC-ihmisillä usein) käsiteltiin HS:ssa maanantaina. Esiteltyjä hoito-ohjeita (voimisteluliikkeet) huomasin käytännössä suurimmaksi osaksi jo itse löytäneeni just tuolla "mikä tuntuu hyvältä" menetelmällä. Eli siitä "hedonismista" on myös lääketieteellistä hyötyä, vältän särkylääkkeet ja jopa leikkauksen (joihin jotkut on sortuneet kun eivät ole älynneet pehmeämpiä ratkaisuja). Semmoisia ohjeita ei oikein kannata kysyä uskonn. askeetikolta, joka on S/M tyypin kärsimyksen rakastaja..

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Hauskintahan tässä on tosiaan se, että sitä "yli -ihmisajattelua" pidetään kauheana kun siihen leimataan Nietzsche. Mutta kun uskovainen kertoo miten "luterilainen työmoraali" on esimerkki siitä miten uskonto antaa voimia taistella vaikeuksia vastaan ja täten syntyy tulosta ja uskova nauttii, niin sitä ei pidetä pahana. Idea identtinen. Vain nimi vaihdettu.

Tosin Lutherhan ei luterilaista työmoraalia kannattanut. Hän oli yksinkertaisten ilojen ystävä mallia "On OK elää selibaatissa mutta voit naida jos siltä tuntuu". Naikin itse nunnan. Suomalaisten työihanne on ruotsin kansanvallan aikana tehty ihanne.

PS: Lueskelen Tarzaneita, jossa on kiva imperialistinen sävy. Valkoiset on hyviä ja viisaita. Tarzan antaa mustien touhuta vapaammin, orjuuttamatta, koska heitä voisi riistää valkoinen mutta ei ole reilua yliasemaa hyväksikäyttää. Siksi taistelee vain valkoisia miehiä vastaan.

Selitetään myös "rappeutumisesta". Osa kansoista on rappeutuneita, esim "urhea tarzan" -kirjassa esitellään tälläinen rappeutunut heimo. Tämä tekee niistä tyhmiä ja julmia. Evoluutiosta ei mainita sanaakaan, mutta vahvat rappeutumis + eugeniikkasävyt em. kirjassa..

Ihanaa ajalta, jolloin imperialismi ja kristinusko löivät kättä.

Siksi minun vastauskeni sille miksi tiede on länsimaista, on se että länsimaat on vastustanut kaikkea siihen eisopivaa niin suurella antaumuksella, esim. käännytystyöntekijoiden voimalla, että ei olisi mahdollista. Laajuus ja vaikutusvalta voi tieteen kaltaisella tulla vasta kun se levittyy isossa yhteiskunnassa. Tarvitaan massaa. Jos se ei olisi eurooppalaista, se olisi tuhottu sotilaallisella voimalla eikä siitä tiedettäisi mitään, jolloin ei olisi että "miksi hyvä ja positiivinen asia X ole olemassa". (Hieman ovela, käänteinen tapa, selittää olemassaolo. Jos olisi muuten, emme olisi kysymässä -mallinen. Erittäin arkiajattelun ja intuitionvastainen logiikka, mutta perusteluna rakenne kuitenkin toimii.)

Syyt miksi eurooppa sai sotilaallista valtaa taas löytyy "Tykeistä, taudeista ja teräksestä" ainakin minusta ihan "riittävän hyvin todennäköisyyksiä painottaen". Jopa lokaatio selittyy, euroopan mantereen rakenne suhteessa muihin. Esiim. tätä ei "asiaan viittaava vaihtoehto" oikein selitä.