"Mitä oikeutta minulla on kirjoittaa harkitsevuudesta, jota minulla on vähän ja sekin vain laadultaan kielteistä? Minun harkitsevuuteni merkitsee, että kartan ja jään vaille, ei että keksisin keinoja ja menetelmiä, ohjaisin asioita ja korjaisin niitä sievästi."
(Ralph W. Emerson, "Esseitä" ; luku "Harkitsevuus")
Voisin sanoa samat sanat. Kuitenkin nostin tämän kaksijaon esiin, jotta voisin hieman tutustua tähän ominaisuuteen. Heikotkin ihmiset voivat tunnistaa vahvuudet, ainakin joskus.
Emerson nostaa esiin mielenkiintoisen seikan. Harkinta voi olla luonteeltaan kahdenlaista:
1: Aktiivista harkintaa, jossa mietitään asioita. Tällöin luodaan vaihtoehtoja. Yritetään miettiä mitä eri tapoja asioissa voi olla. Tämä taas voi olla luonteeltaan sekä analyyttisen pilkkovaa, jolloin harkinta tarkoittaa sitä että eritellään yksityiskohtia ja toisaalta se voi olla synteesejä luovaa, jolloin ennen irrallaan oleville systeemeille rakennetaan yhteys.
2: Passiivista harkintaa, jossa keksittyjä ideoita kritisoidaan. Huonojen karsinta johtaa siihen että vaikka keksisi miten impulsiivisen tai erikoisen ratkaisun, sitä ei vain suin päin lähde seuraamaan tätä.
Tämä on itse asiassa melkoisen tärkeä asia. Tässäkin kohden joudun lainaamaan tuodakseni koko idean selville: Se sisältää prosessinkuvauksen, toimintaohjeen:
"Anna mielesi vaeltaa järjestelmässä. Esitä mielenkiintoinen järjestelmää koskeva kysymys. Hajota kysymys osiin ja visualisoi osia ja niihin liittyviä kysymyksiä. Pohdi mahdollisia vaihtoehtoisia vastauksia. Muotoile ne siten, että kohtuullisilla todisteilla voidaan tehdä selkeitä valintoja. Peräänny jos kohtaat liian monia käsitteellisiä vaikeuksia. Etsi toinen kysymys. Kun vihdoin löydät pehmeän kohdan, etsi mallijärjestelmä - hiukkasfysiikassa esimerkiksi säännönmukainen emissio tai genetiikassa nopeasti lisääntyvä eliö - jolla ratkaiseva koe on helppo tehdä. Tutustu järjestelmään perusteellisesti - tai pikemmin tee siitä pakkomielteesi. Rakasta yksityiskohtia, niiden kaikkien tuntua niiden itsensä takia. Suunnittele koe siten, että olipa tulos mikä hyvänsä, kysymyksen vastaus on vakuuttava. Käytä tulosta uusiin kysymyksiin, uusiin järjestelmiin siirtymisiin. Riippuen siitä, miten pitkälle muut ovat tässä ketjussa edenneet (ja pidä mielessä, että heitä tulee kunnioittaa), ketjuun voi liittyä missä vaiheessa tahansa."
(Edward O. Wilson, "Konsilienssi", luku "luonnontieteet")
Tässä on siis ideana se, että systeemin kautta voidaan etsiä ratkaistavia kysymyksiä, joita sitten lähestytään kokeellisesti. Ongelmien ja kysymysten tunteminen auttaa prosessin suuntaamisessa. Tämän kautta, vaikka hypoteesien keksimiselle ei olekaan mitään systemaattista tapaa, on hyvä huomata että hypoteesien löytymisen teho ei suinkaan ole teoriasta riippumattomia. Tämän vuoksi esimerkiksi Lakatos korostaa sitä että hyvällä teorialla on suuri heuristinen potentiaali. Eli että sen sisällä syntyy hedelmällisiä tutkimusohjelmia. Tämä tarkoittaa sekä (1) paljon kysymyksiä, että ennen kaikkea (2) paljon kysymyksiä joiden (2a)lähestyminen on helppoa ja (2b) jotka voidaan jopa ratkaista.
Esimerkin kautta voitaisiin nostaa esiin Albert Einstein, joka ratkaisi tuohon aikaan tutkimuksia häirinneen ristiriidan sähkömagnetismin ja suhteellisuusperiaatteen välillä: Ristiriita katosi hänen teoriansa myötä. Hän ei suinkaan saanut kaavaansa ilman kovaa työtä - päin vastoin, hän kulutti paljon aikaa sen kehittelemiseen. Toisin sanoen hyvä teoria ei vain tipahtanut ilmaiseksi hänelle, vaan hän lähestyi sitä melkoisen systemaattisesti.
Voidaan sanoa että luovuus sinällään ja karsiminen sinällään ei ollut hänen salaisin aseensa, vaan se että hänellä oli kummankin sorttista harkintaa.
Tosin alustuksestani huolimatta voisin sanoa että minulla on jonkin verran harkintaa. Tätä korostaa se, että arkiminäni tavalleet ovat luultavasti huomanneet, että minulta tulee heittotasolla melko outojakin yhteyksiä. Esimerkiksi televisioviihde ja jokin toinen asia vaan rinnastetaan. Yleensä tulee jotain joka voisi olla vitsi - jos se vaan naurattaisi. Suurin osa järjettömyyksistä jää pois. Sillä kuten tunnettua, vapaassa assosiaatiossa valtaosa ideoista on todella surkeita. Osa niistä tosin voi olla sekä yllättäviä että hyviä. Minun on aina ollut melko helppo pitää ideoita "testipalloina" ja "hupsutteluna", joten voin niitä hylätä melko vapaasti. Aina välistä käteen jää jotakin ideoita. Toistaiseksi niistä yksikään ei tosin ole ollut erityisen nerokas. Mutta kun niitä vertaa siihen luotujen ideoiden hautausmaahan "siinä vieressä" tajuaa miten sekä aktiivinen että passiivinen harkitseminen ovat yhdessä luoneet jotakin.
Ehkä tämä korostaa sitä että olisi oltava sekä ideoiden ja ajatusten vapaus että vapaus kritisoida niitä erityisen ankarasti. Kuitenkin näyttää että yksilötasolla moni pesiytyy vain toiseen laatikkoon. Eli ihmisen harkinta ikään kuin keskittyisi jompaan kumpaan harkinnan tyyppiin.
Ehkä yhteistyön kautta tätäkin voi paikata, ilman että ihmisen tarvitsisi yksilönä hirveästi muuttua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti