Itämaan kolme viisasta miestä.

Jos voidaan puhua filosofiasta ennen kuin sitä kutsuttiin filosofiaksi, kuljemme Hellaaseen ja puhumme esisokraattisuudesta. Siellä oli henkilöitä, joita kutsuttaan luonnonfilosofeiksi, nimensä he saivat siitä että heitä kiinnosti lähinnä luonto ja sen ilmiöt. He olivat siis ikään kuin luonnontieteiden esimuoto. Sen sijaan maailman syntyä he eivät miettineet, koska toisin kuin nykyiset ihmiset, jotka ajattelevat että kaikella oli alku, he olivat enemmän sitä mieltä että aina on ollut jotain olemassa. Tällöin ei ole muuta aihetta kuin tutkia ikuista ja aina ollutta luontoa.

Luonnonfilosofit näkivät luonnossa jatkuvia muutoksia. Sää ei pysy samana päivästä toiseen, vuodenajatkin kiertävät, joet virtaavat ja maanvyörymät muuttavat vuorien muotoja. Filosofeista muutokset johtuivat alkuaineista vaikka heidän terminsä on samanlainen kuin nykyinen fyysikkojen käyttämä, heidän näkemyksensä olivat erilaisia, sanat ovat siis homonyymejä, eivät sama asia. Heidän näkemyksensä muistuttavat enemmän elementtejä, eli heidän alkuaineitaan edustavat maa, vesi, ilma ja tuli, eikä esimerkiksi hiiliatomit. He pohtivat muutoksia näiden alkuaineiden kautta, ja yrittivät löytää niiden takaa joitain ikuisia luonnonlakeja.

Tämä tuntuu nykyisin helpolta, mutta kun muistaa minkälaisessa maailmassa he olivat eläneet, ei voi kuin ihmetellä ajatuksen moderiutta: Aikaisemmin kun oltiin turvauduttu kertomuksiin, "just so storyihin", joissa jumalien toimet aikaansaavat vuodenajat. Esimerkiksi talvea voidaan selittää hedelmällisyyden jumalan vierailulla manalassa ja niin edes päin. Toisin sanoen, luonnonfilosofit eivät kelpuuttaneet myyttejä selityksiksi, eivätkä hakeneet tietoa Pyhästä Kirjoista tai kysyneet niitä Tietäjältä. Sen sijaan he tarkkailivat luontoa. Tämä on vielä hieman eri asia kuin kokeellinen tutkimus, mutta muutos oli silti aika dramaattinen. Luonnonfilosofit siis tarkkailivat, eivät tehneet kokeita. He eivät olleet itsekriittisiä vaan yrittivät tuottaa kertomuksia, jotka olivat "rationaalisia ja mahdollisia". Luonnonfilosofia oli merkittävää koska siinä oli uusi ajatus, jossa pyrittiin irrottautumaan uskonnoista: Zeus ei enää kelpaakaan salamoinnin syyksi. Tämä oli ensimmäinen askel sekä tieteellistä ajattelua että logiikkaan nojaavaa filosofiaa kohti.

Luonnonfilosofien tuotokset tunnetaan lähinnä Aristoteleen kirjoituksista, samoin kuin Diogenes Laertioksen kokoamista näkemyksistä. Tiedämme heistä vähän, mutta jotakin kuitenkin. On aika nostaa esiin viisaat miehet. Niitä on tietysti kolme, kuten kuuluukin. Keskuspaikkana luonnonfilosofeille oli Miletos, ei siis suinkaan Ateena, josta myöhemmin tuli filosofian keskus.

1: Thales oli miletoslainen, joka tunnettiin laajasta matkustelustaan. Hän muun muassa mittasi pyramidien korkeuden siten, että hän mittasi pyramidin varjon pituuden juuri sillä hetkellä, kun Thaleen oma varjo oli hänen itsensä mittainen. Thales mittasi siis itsensä ja huomasi että hänen varjonsa pituus vaihteli eri aikoina. Kun varjo oli hänen mittaisensa, hän ajatteli että muidenkin kohteiden varjot ovat yhtä pitkiä. Toisin sanoen, hän selkeästi käytti kokeessaan induktiivista päättelyä. Thaleksen mukaan alkuaine oli vesi. Hän oli myös sitä mieltä, että "kaikki olennot ovat täynnä jumalia". On selvää että hän ei tarkoittanut kreikkalaisia jumalia. Luultavasti hän oli matkoillaan nähnyt kuinka Niilin tulvien jälkeen kasvit kasvavat, ja kuinka madot ryömivät sateen jälkeen esiin maasta. Ehkä hän näki että vesi oli täynnä "elämänoraita".
2: Anaksimandros taas oli miletoslainen, jonka näkemys edusti ensimmäistä "monimaailmaselitystä" tai ajatusta jonkinlaisesta multiversumista. Anaksimandroksesta Thales oli väärässä koska siinä veden tulisi kyetä tuottamaan vastakohtaisuuksia: Hänestä vesi ei voi olla märkää ja kuivaa samanaikaisesti, koska se olisi ristiriitainen itsensä kanssa, eikä siksi olisi järkevä kaiken lähde. Hänestä maailmamme oli vain yksi monista, ja että maailmoita syntyy ja tuhoutuu "rajattomassa", joka oli kaiken alkulähde. Alkulähteelle hän antoi nimen arkhe (~alku), joka oli ääretön ainemäärä, jota hän kutsui nimellä apeiron. Hän tarkoitti tällä sitä, että arkhen apeiron koostuu aivan erilaisesta aineksista kuin yksittäiset universumit, koska se on pysyvä ja muuttumaton: Se mistä syntyy on siksi luonteeltaan erilaista kuin se mikä syntyy. Anaksimandros näki että tätä rajattoman vaikutusta oli tietenkin kaikissa maailmoissa, joten se oli hänen alkuaineensa. On merkittävää että hän uskoi että arkhe oli aina ollut olemassa, eikä hän pyrkinyt selittämään tämän alkua. Hän siis selitti näkyvän maailman muutokset. Hänen ajatuksissaan oli kuitenkin selvä aste -ero suhteessa muiden luonnonfilosofien esitykseen: Hän vei selityksen "yhtä askelta pidemmälle", hän ei selittänyt "esi-elementeillä", vaan "esi-elementtien" takana olevalla aineksella.
3: Anaksimenes taas oli varma siitä että maailma oli ilmaa: Hän tunsi Thaleen opin, mutta oli sitä mieltä että vesi tuli jostain: Hän katseli sadetta ja sumua ja tuli siihen tulokseen että vesi on tiivistynyttä ilmaa. Hän ajatteli että kun ilmaa tiivistetään, siitä tulee vettä. Ja kun vettä tiivistetään lisää, siitä tulee maata. Hän tajusi myös että tällä on yhteys lämpötilaan: Systeemi toimi molempiin suuntiin ja se, kumpi tapahtui, johtui siitä saavuttiko kuuma vai kylmä voiton. Tätä ajatusta voidaan pitää esimuotona sille ajatukselle, että samalla aineella on erilaisia olomuotoja, Esimerkiksi vesi voi olla kaasua vesihöyryssä, nestemäisenä vesijohdoissa ja kiinteänä jäässä - ja tämän eron ratkaisee lämpimyys. Voidaan sanoa että Anaksimeneksestä kaikki muutokset johtuivat siis paine -eroista: Jos vedessä on mutaa, kaikki on samaa tiivistynyttä, siinä on vain voimakkaita paikallisia paine -eroja. Anaksimenes oli siitä erikoinen, että hän uskoi jumaliin, mutta hänestä jumalat eivät olleet luoneet ilmaa, vaan jumalatkin olivat syntyneet ilmasta. Jumalat eivät siis olleet luojia, vaan syntyneitä. (Nykyään moni länsimainen ihminen ajattelee että jumalat ovat pakotetusti luojajumalia, näin ei kuitenkaan ole. Intialaisien on varmasti helpompi tajuta erot koska hindulaisuudessa Brahman on luojajumala -jonka "osia" ovat sitten jumala Brahma, Vishnu ja Shiva- ja esimerkiksi Hanuman tai Ganesha eivät ole luojajumalia.)

Miekkojen luokittelu.

"As a quideline: when holding the sword in your hand at the crossquard, if the pommel can touch your wrist, it's an arming sword; above the wrist and below the elbow, it's a longsword; at the elbow or above, it's a two-hander. This is not a technical definition, but a sword-user's rule of thumb."
(Guy Windsor, "Swordsman's companion", sivu 15)

Tämä blogaus on tavallaan jatkoa miekan rakenneartikkelille. Tavoitteena on esittää yleisin miekkojen luokittelu, eli ns. Oakeshott typology, joka on Ewart Oakeshottin kehittämä jaottelu, joka on yleisimmin käytössä ; Vaikka jaottelu on siis amatöörin tekemä, se on saavuttanut sangen vakaan aseman. Tyyppejä seuratessa kannattaa miettiä sitä, miten se sopii juuri kyseiseen ajanjaksoon. Olen liittänyt tyypin nimeen linkit, joissa juuri kyseistä miekkamallia kuvataan tarkemmin, ja sen suhdetta historiaan ja aikaan käydään läpi tarkemmin. Sivuilla on myös kuvia, joita en tekijänoikeudellisista syistä voi laittaa tänne. Visuaalisuuden ystäville sivustolla on myös mahdollisuus vertailla erilaisia miekkoja ja muitakin aseita keskenään. Kuvissa vierekkäin mittakaavassa olevat aseet antavat mielenkiintoista perspektiiviä, ja erityyppisiä miekkamallejakin on mukana erittäin kiitettävästi.

Oakeshott teki miekan tutkimisen helpommaksi jakamalla miekat eri tyyppeihin. Esimerkiksi Petersen teki aikaisemmin viikinkimiekkoja koskevan luokittelun, jossa katsottiin pelkästään kahvaa, Oakeshott käytti jaottelussa terään ja sen käyttötapaan ja käyttötarkoitukseen. Oakeshottin systeemi tekee helpommaksi ajoittaa miekat ja kun se yhdistetään kahvan osien analyysiin, se itse asiassa tuottaa ajallisen jatkumon. Näin tietyn tyyppiset miekat eivät jaotu satunnaisesti aikaan, vaan muodostuu jatkumo. Minusta tämä kertoo siitä miten jaottelu on onnistunut, se vangitsee jotain siitä miten miekat ovat muuttuneet aikojen saatossa tiettyyn "ekologiseen lokeroon". Oakeshottin luokitus on jaettu 13 päätyyppiin, jotka on nimetty roomalaisin numeroin siten, että se alkaa X:ästä. Luokittelu esitettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1964 julkaisussa "The Sword in The Age of Chivalry".

1: Type X Malli on yleinen viikinkiajan miekka. Niissä on leveät ja lattanat terät joissa on 31" pitkät terät. Niissä on yleensä erityisen leveä ja syvä veriura, joka jatkuu lähes koko terän pituuden matkalla, kuitenkin kadoten ennen kärkeä. Kärki on pyöreä. Kahva on noin 3,5 tuumainen. Monissa miekoissa on ULFBERHT -merkki.
___1.1: subtype Xa:ssa miekat ovat muutoin samanlaisia, mutta niiden veriura on kapeampi. Myös terä on hieman pidempi.
2: Type XI Terä on pitkä ja kapea, ja siinä on kapeampi veriura. Kärki on usein terävä.
___2.1: subtype XIa:ssa on leveämpi ja lyhyempi terä. Veriura on silti kapea.
3: Type XII on tyypillinen keskiajan miekka. Terä kapenee kärkeä kohden ja veriura on lyhyempi, alle 2/3 miekan pituudesta, joka kasvatti terän pisto -ominaisuuksia ilman että leikkaavista ominaisuuksista luovuttiin. Kahva on melko lyhyt, joka ei sovellu "puolentoista käden" -saati kahden käden käyttöön.
___3.1: subtype XIIa on pidempi ja massiivisempi "greatsword", jota käytettiin koska panssarointi alkoi yleistymään tuohon aikaan. Versio on myöhempien pitkien miekkojen esimuoto. Tässä versiossa kahva oli pidempi, ja sitä voitiinkin käyttää kahdella kädellä.
4: Type XIII on klassinen ritariajan miekka, joka kehittyi ristiretkien aikana. Niissä on pitkä, leveä terä, joka päättyy pyöreään tai "lusikanmuotoiseen" kärkeen. Kahva on pitkä, 6" (~15cm), mikä mahdollistaa myös kahden käden käytön. Väistimet ovat suorat ja pommeli on pyöreä tai pähkinänmuotoinen. Veriura yltää suunnilleen terän puoliväliin asti. Yleensä niitä on vain yksi, mutta veriuria voi olla useampiakin.
___4.1: subtype XIIIa:ssa terä ja kahva ovat perusmuotoa pidempiä.
___4.2: subtype XIIIb oli pienempi, selkeästi yhden käden miekka jolla oli sama muoto. Kahva ja terä ovat siis lyhyempiä.
5: Type XIV on lyhyt ja leveä miekka, jonka kärki on terävä. Veriura jatkuu hieman yli puolenvälin, niitä voi joskus olla useita kappaleita. Kahva on melko lyhyt, 3,75" - 4.5". Pommel on aina renkaan muotoinen, joskus se on hyvin suuri ja littana. Väisti on yleensä pitkä ja kaareva - suora se on vain hyvin harvoin.
6: Type XV on kapeneva terä, jossa oli pidemmät ja kapeammat terät. Miekka on erityisesti suunniteltu pistoihin. Johannes Liechtenauerin miekkailutyylissä on käytetty tätä mallia.
___6.1: subtype XVa on muutoin samanlainen, mutta terä on vieläkin kapeampi ja kevyempi. Kahva on pidempi, 7"- 10", se on puolentoista käden miekka, joka on keskittynyt pisto -ominaisuuksiin ja on kuitenkin hyvä myös iskuissa. Tämä miekkamalli on keskittynyt nopeuteen. Koska terä on hyvin kapea, siihen ei tarvita lainkaan veriuraa, ja terä voidaan silti pitää lujana ilman että terästä tulee painava. Albion Swordin miekkakuvauksissa kerrotaan että "When you handle these swords they are very ready in your hand." Oma miekkani on tätä mallia.
7: Type XVI:ssä terän pituus on 28-32" (~70-80cm). Miekkamalli kehittyi vastaukseksi haarniskoiden laattavahvisteiden yleistymiseen. Veriura jatkuu hieman yli puolet terästä.
___7.1: subtype XVIa:ssa on pidempi terä ja lyhyempi veriura, joka jatkuu 1/3, korkeintaan 1/2 terän pituudesta. Kahva on "puolentoista käden" miekan mittainen. Terä kaartuu melko rauhallisesti kärkeä kohti, se on leveä kahvan kohdalla. Kahva on pitkä, 6" -9", mikä mahdollistaa kahden käden otteet.
8: Type XVII:ssa on pitkä, kärkeä kohdin voimakkaammin kapeneva terä. Mallissa on joskus veriura. Miekasta otetaan selvästi kahden käden ote. Miekka on raskas ja se painaa yli 2kg. Se on tarkoitettu haarniskoitua vastustajaa vastaan taisteluun.
9: Type XVIII:lla on terä on melko leveä (2") ja se kapenee rauhallisesti teräväksi kärjeksi. Mallissa on lyhyt kahva. Miekka on yhden käden käyttöön tarkoitettu, ja se sopii sekä pistoon että leikkaamiseen.
___9.1: subtype XVIIIa:ssa on kapea terä jossa on pidempi terä, joka on jopa 32" pitkä.
___9.2: subtype XVIIIb: Edellistä pidempi terä. Kahva on erityisen pitkä, 10"-11". Kärki on terävä.
___9.3: subtype XVIIIc:ssä on leveä terä, jonka pituus on likimain 34" (90cm). Miekkaa voi käyttää sekä yhdellä että kahdella kädellä.
___9.4: subtype XVIIId:ssä on jäykkä terä, jossa veriura on jopa koko terän pituudella. Väistin on usein horisontaalisesti S -mutkalla tai voimakkaasti alastkäännetyt.
___9.5: subtype XVIIIe:ssä on ohut terä jossa on pitkä ricasso, joka on merkittävästi ohuempi kuin muu osa terästä. Kahva on erityisen pitkä. Väistimet alastaivutetut, ja pommel on päärynän muotoinen.
10: Type XIX Miekka, joka on tarkoitettu yhdellä kädellä käytettäväksi. Terä on leveä, terä litteä. Terä jatkuu tyypillisesti lähes yhdensuuntaisena ja suorana, kunnes kapenee nopeasti teräväksi kärjeksi. Veriurat ova kapeita. Mallissa on ricasso.
11: Type XX on "puolentoistakäden miekka", jossa on yleensä joko yksi tai kaksi veriuraa, jotka yltävät yli puoleenväliin. Terät kaartuvat rauhallisesti kärjeksi.
___11.1: subtype XXa:lla on kapeampi terä. Terä kapenee melko terävästi kärjeksi. Veriurat ovat samanlaiset kuin päätyypissä.
12: Type XXI yhdistetään usein "cinqueda" -mallisiin lyhyisiin miekkoihin (short sword), tosin ne eivät välttämättä aina ole yhtä leveitä. Miekka on siviilikäyttöön tarkoitettu, lyhytteräinen (~45cm). Se oli suosiossa renessanssiaikana, ja sitä kannettiin tikarin tai normaalin miekan sijasta. Mallissa terä kaartuu hitaasti teräväksi kärjeksi ja terässä un yleensä melko leveä mutta matala veriura, tai vaihtoehtoisesti useita kappaleita veriuria, jotka ovat lähes koko terän mittaisia. Itselläni on tämän tyyppinen ase, jota kutsun "matiaspuukoksi", koska eräällä tuntemallani Matiaksella on samanlainen. Lyhyen teränsä vuoksi se on ulkonäöltään tikarin ja miekan välimaastoa.
13: Type XXII terä on leveä ja laakea. Veriuria on kaksi, ja ne ovat ohuita ja lähellä toisiaan. Terä kapenee teräväksi kärjeksi.

Kynä ja miekka

Tarinat ovat ikuisia, mutta muuttuvia.

"Everyone thinks of changing the world, but no one thinks of changing himself."
(Leo Tolstoi)

En juurikaan pidä Hegelin filosofiasta, ja Marxin ajatuksetkaan eivät ole minulle juuri yhtään läheisiä. Tässä jutussa kuitenkin käytän heitä sillä tavalla, että voin hyväksyä heidän näkemyksiensä tiettyjä osioita. Eli luvassa on Hegeliä ja Marxia positiivisessa valossa henkilön toimesta, joka ei näiden filosofiasta pidä.

Georg Wilhelm Friedrich Hegel oli romantiikan ajan lapsi. Hänen elämänsä seurasi Saksaan syntynyt kansallisromanttista kansallisaatetta, joka on samaa kulttuurin virtaa, jonka seurauksena Suomessa harjoitettiin suomalaisuuden etsimistä, kerättiin Kalevalaa ja muita vastaavia asioita. Ideat ehkä joskus syntyvät sattumalta, mutta ne eivät saa suosiota sattumalta.

Tämä olikin tavallaan se, mitä Hegel käsitteli.

Hegel oli sitä mieltä että kaikki tieto on subjektiivista. Tämä eroaa merkittävästi aikaisempien filosofien näkemyksestä: Esimerkiski jopa Immanuel Kant, joka oli sitä mieltä että olisi olemassa "olioita sinänsä", vaikka emme voisikaan saada niistä objektiivista muuttumatonta lopullista tietoa, ne olivat silti olemassa. Kantista oli olemassa olemassa saavuttamaton tieto. Hegel kiisti tämän täysin. Hänestä vaikka maailma olisi olemassa, ihmisen tieto itsessään on aina subjektiivista. Hegel kutsui tätä inhimillistä, kulttuurisidonnaista tietoaan maailmanhengeksi. on Maailmanhengestä ovat aikaisemmin puhuneet mm. Friedrich von Schelling, mutta Hegel määritteli tämän aivan eri tavalla ja näiden kahden sekoittaminen keskenään on vakava virhe. Schelling kun oli sitä mieltä että olemassaolon "syvin olemus" on maailmanhengessä. Hegel taas oli sitä mieltä että maailmanhenki on inhimillistä koska vain ihmisellä on henki. Hegel ei siis puhu todellisuudesta sinänsä, vaan ihmisistä, elämästä, ajatuksista, kulttuurista ja muista vastaavista asioista. Kummituksien, Jumalan tai "Kosmisen Syvimmän Ikuisen Henkisen Totuuden" kanssa tällä on siis aika vähän tekemistä. (Paitsi että nuo mainitutkin ovat osa kulttuuria.)

Hegelin mukaan aatteiden historiaa voidaan kuvata ikään kuin virtana, jossa veden pinnan aallot johtuvat jostain joen osan rakenteesta. Pohjan kivet muuttavat virran kulkuun, ja myöhemmin pulpahtaa pinnalle aalto, vaikka kivi ei olekaan juuri samassa kohdassa. Hegelin mukaan myös tieto, järki ja ajattelu ovat tälläinen joki, joka muuttaa koko ajan muotoaan: Hegelin mukaan asiat ovat yhä väärin ja oikein, mutta ne ovat sitä aikaan sidottuina. Toisin sanoen, kun aikaisemmin naisten äänioikeutta ja muitakin oikeuksia vastustettiin, ja tästä eroaminen oli huono asia, nykyisin naisten oikeuksiin kiinnitetään huomiota ja jo isovanhempien isovanhempien kommentit tästä aiheesta voivat saada korvat punoittamaan häpeästä. Samoin Hegelin mukaan on vain typeryyttä väittää että esimerkiksi valistuksen ajan ihmiset olivat tyhmiä koska heillä oli hassuja uskomuksia tieteestä. Ne olivat järkeviä niiden historiallisessa kontekstissa. Hegel myönsi myös sen, että oli mahdollista että jälkipolville asioiden punnitseminen on helpompaa: Ratkaisevat ideat muutokseen olivat jo syntyneet: Ihmisen tieto on progressiivista, kasautuvaa, se muuttuu ja menee eteenpäin. Hegelin mukaan tämä oli fakta, koska kulttuurien taso on ajan mittaan muuttunut hienostuneemmaksi, monimutkaisemmaksi, kompleksisemmaksi. On esimerkiksi hienompaa teknologiaa. Kivikaudella ei ollut telkkaria. Tosin tämä ei Hegelistä tarkoittanut sitä että töllöä tuijotteleva ylipainoinen stereotypia -amerikkalainen olisi fiksumpi ja taitavampi kuin luolamies.

Hegelistä muutoksen suunta ei myöskään ollut satunnaista, vaan sen sijaan dialektinen kehitys seuraa tiettyä kaavaa, kolmivaiheista triadia:
1: Teesi. Hän esitti että alussa on positio, eli jokin käsitys tai kannanotto. Esimerkkinä tästä voisi mainita Elelalaiset, jotka kiistivät muutokset ja luottivat muuttumattomiin luonnonlakeihin.
2: Antiteesi. Kaikki eivät pidä positiosta tai usko siihen. Tätä seuraa negaatio, eli jotkut ovat näkemyksen kanssa täysin erimielisiä. Otetaan täysin päinvastainen kanta. Esimerkkinä voisi olla vaikka Herakleitos, joka ei yhtynyt elealaisten mielipiteisiin vaan sen sijaan esitti että "kaikki virtaa".
3: Synteesi. Edellisten välille syntyy jännite joka on pakko purkaa. Syntyykin käsitys, joka karsii molemmista niiden heikkoudet ja ottaa niiden hyviä puolia ja onnistuu jotenkin elegantisti yhdistämään nämä. Hegel kutsuu tätä negaation negaatioksi. Esimerkkinä suhteessa aikaisempiin esimerkkeihin tästä on Empedokles, joka esitti että maailmassa on muuttumattomia elementtejä, jotka ovat eri suhteissa olemassa, että itse elementit ovat muuttumattomia, mutta niiden suhteet toisiinsa muuttuvat jatkuvasti.

Negaation negaatiosta tulee sitten tietenkin uusi positio. (Vitsaillen voisi sanoa että propositiologiikkahan jo tämän määrää, mutta sillä ei ole hirveän paljoa asian kanssa tekemistä. Tästä teoriasta vain tulee kannanotto, josta kaikki eivät pidä.) Siksi myöhemmin ehdotettiin että kaikki on vain vettä, tulta, ilmaa tai muuta elementtiä - synteesi tähän saatiin Demokritoksen atomiteorian mukana.

Voidaan sanoa että Hegel oli merkittävä, koska hän ei tuottanut filosofista teoriaa todellisuudesta vaan esitti maailmanhengen - siis myös filosofian ja tieteen edistymisen kuvauksen. Hän kertoi sitä miltä hedelmällinen ajattelu näyttää, ei sitä mitä ne tarkalleen ottaen sisältävät. Hegel ennusti minkä luonteisia ajatuksia kulttuurissa tulee esiintymään ajallisesti, kertomatta tarkasti sitä minkälaisia propositionaalisia väitteitä ne tarkalleen ottaen sisältävät. Tälläistä Hegelin kuvaamistapaa kutsutaan deskriptiiviseksi selittämiseksi; Se on ikään kuin jos näemme lentokoneen lentävän ja kerromme sen lentävän ja lentämisen tarkoittavan tietyissä ilmakerroksissa liikkumiseksi, kuvailemme tilanteen. Jos sen sijaan kerromme, että lentokone lentää koska iso kimppu aerodynamiikan lakeja, harjoitamme mekanistista selittämistä, jossa takana on jokin syy, jonka ominaisuudet tunnetaan. (Jos taas kuvaamme, että lentokone lentää siksi että insinööri on tehnyt sen lentämään, turvaudumme teleologiseen selittämiseen. Mutta siitä ei enempää tällä kertaa.) Hegel ei siis kertonut miksi tai miten ajatukset kehittyvät tälläistä "teesi-antiteesi-synteesi" -tietä. Tämä on merkittävää, koska on huomattava että kun esimerkiksi Platon(ideamaailma) tai Descartes(dualismi) otti kantaa todellisuuden rakenteeseen, Hegel ei tälle tielle astunut.

Mekanistisempaan selittämiseen viehtyneet pitävät deskriptiivisiä selityksiä tärkeinä kysymyksenasetteluina. Ilmiöinä, jotka tulee selittää. Sitten on tietysti niitä, jotka ovat viehtyuneet deskriptiivisiin selityksiin koska niihin ei ole taustavaikuttajaa. He taas haluavat laittaa tänne taakse jonkin tietyn asian, jota ei voida mekanistisella tavalla koetella ja testata tai kuvata. Tällä taas on selittämisen kanssa suunnilleen saman verran kuin erottisten lehtien lukemisella on rakastelun kanssa.

Karl Marxilla sen sijaan oli tarjolla mekanistiseen vivahtavaa selitystä sille miksi ajatukset kehittyivät sitä rataa mitä ne kehittyivät. Tosin hänen tavoitteensa eivät olleet teoreettiset vaan hän halusi parantaa maailmaa. Mutta selitys löytyi silti: Hän jakoi sosiaaliset olosuhteet kahtia.
1: Alarakenne oli perustavanlaatuinen tila, jossa on aineelliset ja sosiaaliset voimavarat. Toisin sanoen yhteiskunnalla on tietty määrä rahaa, ravintoa ja tuotantovälineitä. Näitä suunnataan. Ja tämä suuntaus on nollasummapeliä. Jos annat markan vaikka kirkolle, et voi antaa sitä samaa markkaa tutkimukseen tai olueeseen.
2: Ylärakenne taas on kulttuurin tila, ja tämä heijastelee alatasoa: Esimerkiksi kun Ateenan filosofejen maailma rakentui orjatyövoiman varaan ei tarvittu koneita - mekaniikkaa tarvittiin vain Heronin leluihin, jotka tehtiin uskonnollisiin ja huvituksellisiin tarkoituksiin.

Tämä tarkoittaa ihan vain sitä, että Saharassa ei voida kalastaa silliä, eikä siksi rakentaa sillinkalastukseen keskittyvää kulttuuria. (On huomattava, että Marxille normaalisti työ oli tärkeä elementti ja osa itseä: Teemmehän sitä pitkiä rupeamia elämässämme. Tässä ajatuksessa on hieman sellaista henkeä, että "Kerro minulle mitä työtä teet niin kerron millainen olet". Marxin mukaan työstä tulee normaalisti iloa, paitsi silloin jos joudutaan riiston kohteeksi. Riistolla Marx tarkoitti sitä, kun työläinen ensin tekee tuotteen X, ja porvari haluaa tästä voittoa, eli hän tekee sille jotenkin lisäarvoa. Tämä lisäarvo on pois työn tekijältä, koska pohjimmiltaan voitto voitaisiin jakaa tekijöiden kesken. Ääritilassa tietysti lisäarvoa tehdään pienentämällä työntekijöiden palkkoja, jolloin voitot kasvavat.)

On kuitenkin tärkeää huomata, että alarakenne ei ole pysyvä. Kuten Hegelilläkin, toiminta muuttaa myös alarakennetta. Hän ei siis ollut mekaaninen materialisti, joka väittää että tietyllä alarakenteella syntyy pysyvä yhteiskunta, joka tekee tiettyä asiaa kuin automaattisesti. Sen sijaan hän oli dialektinen materialisti, jonka mukaan ylärakenne vaikuttaa alarakenteeseen. Jos esimerkiksi pidämme uskontoa tärkeänä, kulutamme voimavaroja esimerkiksi siihen että maajussit pistetään vapaa -ajallaan rakentamaan kirkkoja. Tämän jälkeen yhteiskunnassa on kalliilla ostettu ja hieno kirkkorakennus, jota pyritään tietenkin käyttämään hyväksi. Toisin sanoen yhteiskunta ei ole staattinen, pysyvä, vaan dynaaminen.

Dynaamisuuden luonnekuvaus voidaan hoitaa melko ymmärrettävästi vaikkapa viittaamalla indoeurooppalaisiin ja seemiläisiin.
1: Indoeurooppalaiset ovat kulttuureita, joissa puhutaan indoeurooppalaisia kieliä. On oikeastaan selvää, että kieli ja kulttuuri ovat jaettavissa näin, koska kulttuuri tarvitsee kieltä välittyäkseen. Ne ovat saaneet alkunsa kun yhdestä paikasta on lähdetty vaeltelemaan eri suuntiin ja osa on aina jäänyt asustamaan "matkan varrelle". Indoeurooppalaisilla Mustan meren ja Kaspianmeren rannikko on lähtöaluetta. Indoeurooppalaisille tyypillistä on polyteismi, eli he uskovat moniin jumaliin, ja muutenkin uskonnot ovat samantapaisia. Yhteys näkyy selvästi jopa jumalien nimissä, jotka ovat ikään kuin murreväännöksiä. Samoin Edda -runoelmassa on kertomuksia, jotka on löydettävissä intialaisista myyteistä. Voidaankin sanoa että Zeus on Torin sukua, ja Valhalla ja Olympos miltei sama paikka. Viini on matkan varrella muuttunut simaksi, ja kertomukset ovat muuttuneet siten että ne sopivat paikalliseen ilmastoon, kasveihin, eläimiin ja niin edes päin. Indoeurooppalaisille erityisen tyypillistä oli näkemiskeskeisyys. Heillä oli veistoksia jumalista. He korostavat esimerkiksi kosmisia "visioita" ja käyttävät muita sanoja, jotka korostavat näkemistä. Heillä on syklinen historianäkemys, maailmanhistoria toisti itseään kosmisessa rytmissä. Se kenties tuhoutui alkaakseen uudestaan tai sitten ajanjaksot olivat kuin ajan pyörä tai vuoden kierto.
2: Seemiläiset taas olivat Arabian niemimaalta. He ovat monoteistejä, eli palvovat yhtä jumalaa. He korostavat jumalan sanan kuulemista. Erittäin yleinen on myös kuvakielto: Jumalasta ei saa tehdä kuvia. Heillä on lineaarinen aikakäsitys, sellainen jossa historia on jatkumo, joka alkaa jostain ja päättyy johonkin tiettyyn tapahtumaan. Pat Condellin "Desert dogmat" eli juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat malliesimerkkejä seemiläisistä uskonnoista.

Kun siis nykyisin kuitenkin roomalaiskatolinen kirkko ja ortodoksinen kirkko ovat sangen prameita, voimme miettiä mistä se johtui: Kun mietitään mitä tällä alueella oli aikaisemmin, huomaamme että paikalla oli kulttuureita (rooma, kreikka) jotka olivat indoeurooppalaisien uskontojen temmellysaluetta. Tosin sanoen kristinusko ei vain tullut, vaan kristinusko joutui sopeutumaan paikalliseen kulttuuriin, jos ei muuten niin siksi aikaa että sai paikallisen kulttuurin sopeutumaan itseensä. Moni voisi ajatella, että kauheita vääräuskosia oppeja sekoitettiin alkuperäiseen puhtaaeen uskoon. Tosiasiassa tämä oli kuitenkin selviytymiskeino: Oppi jonka ylärakenne vaatii todella erilaisen alaranteen ei voi suoraan syntyä, vaan sen on ensin sovittava alarakenteeseen ja muutettava alarakenne pikku hiljaa, muutoin syntyy kulttuurin mullistuksia, jossa infrastruktuuri ei vastaa kulttuuria. (Esimerkiksi: Minkäs teet jos on maa pullollaan moskeijoita mutta kulttuuri muutetaan suoraan ateistiseksi. Oh noes!) Toisin sanoen: Aikaisemmin taatusti oli ihmisiä jotka vastustivat tätä kristinuskon piirissä harjoitettua eri elementtejen mukaan sovittamista. He olivat "puhdasoppisuuden kannattajia". He kuitenkin katosivat näkemyksineen hävinneiden surkeaan marssiin kohti unohdusta. Yksinkertaisesti siksi että he eivät pärjänneet silloisessa yhteiskunnassa ja siinä konteksissa. Alarakenne oli heitä vastaan, eikä Jumala näytä tähän kulttuurien kulkuun sekaantuvan, astuvan alas pelastamaan. Kristinuskohan syntyi selvään tilaukseen Kreikassa: Hellenistisen kauden elämäntapausko sisälsi sopivan sauman, johon kristinusko ei ollut liian erilainen. Toki myöhemmin kristinusko muutti alarakennetta tiettyyn suuntaan. (Tälle ajatukselle muuten rakentuu fundamentalistikristittyjen argumentti siitä, että kulttuurimme on menossa tuhoon, he myöntävät että kulttuuri on melko sekulaari, mutta sillä on kuitenkin "kristilliset arvot", joista vai ollaan kovaa vauhtia luopumassa. He eivät taida ilahtua jos heille kertoo että se on Marxismia. Tosin kulttuurin muutos ei vielä tarkoita tuhoa. Islam ei tuhonnut arabeja, tai tarkemmin ; Arabia ei tuhoutunut islaminuskon kulttuurimuutosten vuoksi..) Paikallisen kulttuurin sisäinen ajattelutapa oli erilainen: Ja tämä, eli mm. yhteiskunnan tuotantovarat ja niiden käyttötapakulttuuri määräävät sitä, minkälaisia näkemyksiä siinä edustetaan.

Tosin on tärkeää huomata, että siinä missä Hegel korosti kulttuurin henkistä tilaa, eli vihjasi siihen suuntaan että huipputaso ratkaisisi sen, minkälaisia ajatuksia siinä syntyy, Marx korosti että muutokset ja se minkälaiset ajatukset "live long and prosper" riippuu täysin alarakenteesta. Marx kuitenkin luotti teesi-antiteesi-synteesi -tiehen. Onkin hyvä huomata, että hänen näkemyksissään kommunismi ei ole suora ja välitön seuraus vallankumouksesta, koska vallankumoushan on pohjimmiltaan antiteesi. Marx oletti että ensin on väkivaltainen muutoskausi, ja vasta sen jälkeen ihmiset alkavat "tekemään kykyjensä mukaan ja saamaan tarpeidensa mukaan". Siksi ihmiset jotka kritisoivat Marxin ajatuksia vetoamalla että hän oli väärässä koska Stalinin ja Maon kommunismin vallankumouksen jälkeinen maailma on väkivaltainen, eivät oikein tiedä mitä tekevät. Itse olen tosin sitä mieltä että kommunismi ei toteudu, koska se ei toimi elävillä ihmisillä: Sillä niiden kanssa toimiessa tilanne menee ennemmin muotoon "Teen sen minkä viitsin ja saan mitä haluan." Viitsiminen ja kykyjen seuraaminen taas ovat eri asioita - esimerkiksi Japanilaisille "parhaan yrittäminen" on raskas velvoite, eurooppalaisille se on taas edustaa enemmän pelkkää ahkeruutta, kuin aitoa ja uhrautumista täyden panoksen antamiselle. Samoin "haluaminen" ja "tarpeet" ovat kaksi eri asiaa. Voin haluta paljon kaikkea sellaista, mitä en tarvitse. Tämän tärkeän eronhan meille opetti jo Epikuros. Ja tälläisen tarpeettoman mutta halutun ottaminen olisi Marxin mukaan riistoa.

Pidä kiinni.

"The sword should be held firmly but not tightly. You are not strangling a chicken. A soft, resilient hold is ideal."
(Guy Windsor, "Swordsman's Companion", sivu 68)

Kun ihminen lyö miekalla, miekkaan, kohteeseen ja miekasta pitävään käteen kohdistuu isoja voimia. Tämä tarkoittaa sitä, että se asettaa tiettyjä haasteita otteelle. Jos ote on huono, suuri osa voimasta joko välittyy huonosti tai vahingoittaa miekasta kiinni pitävää kättä, tai jopa molempia. Hyvä ote sen sijaan toimii hyvänä voimansiirron apuvälineenä ja tehostaa toimintaa ja muutoinkin helpottaa suuresti elämää. Miekkaa voidaan tietysti pitää monella eri tavalla, mutta tässä keskityn perusotteeseen. Länsimaisella miekalla "rystypuolella oleva ote" on lisäksi melkoisen turha, koska väisti haittaa sillä puolella erilaisia liikkeitä. Kuitenkin erilaisia otteita on, mutta helpoin ja monikäyttöisin on se, jonka tulen esittämään.

Otteessa tärkeää on se, että vahva käsi - yleensä siis oikea käsi - on mahdollisimman lähellä väistintä. - Itse asiassa väistimeen on usein liitetty suojarenkaita sen takia, että peukalo voidaan siirtää jopa väistimelle. Tosin en esittele tätä otetta tässä tarkemmin. Heikompi käsi - yleensä vasen - on sitten kahvassa kauempana, yleensä mahdollisimman kaukana. On luvallista jopa ottaa aivan pommelista kiinni. Tässä tavoitellaan mahdollisimman suurta vipuvoimaa:
Yritän kuvata sitä vieressä olevalla kuvalla. asian tärkeyttä. Miekan aiheuttama vahinkohan on siihen sitoutunut voima*sen nopeudella joka jaetaan osumispinta -alalle. Tämä tarkoittaa sitä että iskuun on hyvä saada nopeutta. Ja leveragen avulla sitä saadaan ilmaiseksi: Kun käytössä on pidempi vipuvarsi, tehoja saadaan enemmän.

Asian ymmärtäminen onnistuu ajatuksella, jossa verrataan suoran, päästään naulitun janan tai sellaisen janan, joka joustaa keskeltä, piirtämiä ratoja. Sininen kaari kuvaa tilannetta, jossa jana ei jousta. Nivelletty kaari, joka suoristuu matkan varrella, taas on sininen plus punainen kaari, ja silmämääräisestikin huomaa että tämä matka on pidempi. Koska isku kuitenkin tapahtuu samassa ajassa, joutuu sinisen ja punaisen kaaren osuuden kulkeva vaihtoehto menemään nopeammin, kuin pelkän sinisen osan kulkeva. Yleensä suoristumisen kannattaa tapahtua mahdollisimman lopussa, koska ratkaisevin hetki on nopeus itse impaktin aikana. Kun vipuaminen keskittyy juuri osumishetkeen, nopeudesta tulee tässä kuvaajassa esitettyä suurempi.

Toinen tärkeä asia on tietysti sormien ja ranteen asento. Otteessa sormet ovat rinnakkain, eikä peukalot mene toisten sormien päälle. Tämä tarkoittaa sitä että peukalon paikka ei ole siinä etu ja/tai keskisormen päällä, eikä edes niiden välissä. Jo lasten loruissa luetellaan peukalo ennen etusormea, ja miekka eräällä tavalla tuntee tämän lorun.

Otteen on oltava sellainen, että väisti on suoraan käden suuntaan. Kun tässä kohden ottaa otteen, miekan iskussa kovimmalle koetukselle joutuvat alueet tukeutuvat suoraan kämmenen luiden kohdalle, mikä tukee iskua ja iskukin tuntuu vähiten epämukavalta kädessä. Siksi onkin tärkeää että ranne ei väänny sivusuunnassa yhtään. Taipunut ranne joustaa ja iskut menettävät tehoja samalla kun ranne joutuu kovemmalle rasitukselle.

Myös pitelyn lujuus on osattava tehdä oikein. Itselläni on taipumusta pitää miekasta liian kovasti kiinni, ja olen huomannut että monet muut tekevät samoin. Teoriassa miekkaa voi pitää liian hennosti kiinni, mutta käytännössä en ole vielä törmännyt tälläiseen silloin kun joku todella yrittää lyödä miekalla. Yleensä otteet ovat "laudanpirstojan otteita", joissa ei voimaa säästetä. Miekkailussa rystysten ei kuitenkaan ole syytä olla valkoisina, sillä sormien lihaksien jännittäminen vaikuttaa pitkästi koko käteen - jänteethän yltävät paljon sormia pidemmälle. Siksi liian tiukka ote hidastaa ja heikentää kontrollia suuresti.

Miyamoto Musashi ilmoittaa ihan hyvän miekanpito -otteen peukalosäännön kirjassaan "Maa vesi tuli tuuli ja tyhjyys." (s. 63). Ohje on hyvä, vaikka se onkin kirjoitettu katanalle - vaikka hän siis puhuu pitkästä miekasta, hän puhuu japanilaisesta, ei eurooppalaisesta miekasta. Lainaan häntä suoraan.

"Tartu pitkään miekaan peukalolla ja etusormella, joiden on tunnuttava melko liikkuvilta. keskisormella, joka ei ole tiukka mutta ei velttokaan ja kahdella muulla sormella tiukasti. On paha jos kätesi liikahtelevat. Miekkaa kohottaessasi sinulla on oltava voimakas tunne että lyöt vihollista. Vihollista iskiessäsi et saa muuttaa otettasi eivätkä kätesi saa 'kyyristyä'. Kun sivallat vihollisen iskun syrjään, tai teet torjuntaliikkeen tai pakotat vihollisen miekan alas, sinun on tunnettava lievä muutos peukalon ja etusormen otteessa. Ennen kaikkea sinun on oltava suuntautunut vihollisen iskemiseen tarttuessasi miekkaasi. Ote on sama taistelussa ja miekan kokeilussa. Sellaista käsitettä kuin 'miehenisku-ote' ei ole. En ylimalkaan pidä jäykkyydestä pitkien miekkojen käsittelyssä. Jäykkyys merkitsee kuollutta kättä. Taipuvuus on ominaista elävälle kädelle. Pidä tämä mielessäsi."

Tässä korostetaan sitä että otteen on oltava sopiva, ei liikaa eikä liian vähän. Ranteet eivät saa taipua sivusuunnassa, mutta elävä ranne, eli pystysuunnassa tapahtuva liike tuo vipuamisvoimaa (taipuva tanko). Liian tiukka ote tuo sen sijaan jäykkyyttä, joka vie tehoa ja nopeutta. Ja molemmat näistä tulevat tositilanteessa tarpeeseen.

Tietoa, taitoa, tekniikkaa.

"Master! / Apprentice! / Heartborne / 7th Seeker / Warrior! / Disciple! / In me / the Wishmaster"
(Nightwish, "Wishmaster")

Tämän rakentuu jo aikaisemmin kirjaamieni tietämisen ja automaation sekä itsenäisen ajattelun ympärille.

Ihmiset arvostavat osaajia, asiantuntijoita ja mestareita, koska he olettavat että näillä on muita syvällisempää tietämistä. Asiantuntija on oman alansa hallitsija. Asiantuntemus näkyy ulos päin siten, että asiantuntijoille valtuutetaan tiettyjä työtehtäviä. Esimerkiksi poliisiksi ei pääse ellei ole käynyt poliisikoulua. Tämä tarkoittaa sitä että ammattikunnan ja työtehtävän suorittamisen välille luodaan jopa monopoliaseman saavuttava yhteys. Usein ajatellaan että ammattitaito syntyy:
1: Erityisellä koulutuksella ja tutkinnolla.
2: Kokemuksen kautta, eli työtehtävissä yletään kun ollaan osoitettu riittävää taitoa alemmissa tasoissa.
3: Yhteiskunnallinen asema, sosiaaliset suhteet.
4: Tiettyyn organisaatioon kuuluminen, mahdollisesti jopa initiaation tai muiden rituaalien kautta, jonka seurauksena on jonkintasoinen yhtenäinen kollegajoukko. (Eli kollegat ovat keskenään keskimäärin enemmän samaa mieltä asioista, kuin ulkopuolisesti satunnaisesti valitut.) Seurauksena on usein myös ammattikunnan sosiaalinen luonne, johon liittyy oma erityinen ammattiterminologia, joka ei välttämättä lainkaan avaudu ulkopuolisille.

Aloittelijasta mestariksi.

Asiantuntijuuteen liittyy lujasti oppimisen käsite. Mestariksi kasvetaan harjoittelun kautta, vaikka sitten olisi jotenkin erityisen lahjakaskin alalle, harjoittelematta tästä ei katsota pääsevän pitkälle. "Kukaan ei ole seppä syntyessään" sanoo vanha sanontakin. Jopa perinteiset erityislaatuisuutta korostavat perinteet ovat pitäneet harjoittelua tärkeänä: Velhon oppipoika on suorastaan kliseinen kuva tästä: Velhous on veressä ja harjoituksessa. Toiset taas korostavat enemmän pelkkää harjoitusta, eivätkä niinkään korosta lahjakkuuden erityisyyttä.
1: Zen -filosofiassa tunnetaan ihmisen oppimisketju, joka on esitetty muodossa "Kun tavallinen ihminen saavuttaa tiedon, hänestä tulee tietäjä - Kun tietäjä saavuttaa ymmärryksen, hänestä tulee tavallinen ihminen." Tämä kuvaa eniten asennoitumista itse asiaan. Herrigelin "Zen ja jousella ampumisen taito" -kirjassa korostetaan sitä kuinka Zen -miekkailussa henkilöllä tapahtuu alussa taantumaa suorituksessa, koska aluksi hänellä ei ole pelkoa, koska hän ei tiedä mitä kaikkia tilanteita voi tulla vastaan. Tämän jälkeen henkilö saa tietoa, hän selviää jopa normaalia huonommin, koska hän on erilaisten vaihtoehtojen keskellä osaamatta valita niiden joukosta oikeaa toimintatapaa. Lopussa esimerkiksi väistäminen muuttuu automaatioksi, jolloin asiaa ei edes mietitä ja henkilö menettää pelkonsa, koska ei enää ajattele tätä. Tässä näkemyksessä asiantuntijuuden tiellä on siis eräänlainen "hämmennyskuoppa", jossa vähän harjoitellut on taidossa huonompi kuin sellainen, joka ei ole asiaa lainkaan harjoittanut.
2: Veljekset Hubert Dreyfus ja Stuart Dreyfus ovat miettineet osaamista, koska he ovat pyrkineet kritisoimaan ja tutkimaan tekoälyä. Tätä tehdessään he jakoivat oppimisen ja taitavuustason viiteen portaaseen, jota heidän mukaansa voidaan soveltaa sekä tekemiseen, tietämiseen kuin ajattelemiseenkin.
___2.1: Novice tai beginner, eli noviisi tai aloittelija. Tämä käyttää yleisiä sääntöjä, jotka ei ole suunniteltu juuri siihen tarkoitukseen (context independent data.). Noviisi tarvitsee sääntöjä. Hän pyrkii hakemaan yleispäteviä tapoja, joilla selviäisi jokaisesta mahdollisesta asiaan liittyvästä tilanteesta. Hän odottaa että on olemassa jokin eksakti tapa jolla selviää kaikista tilanteista.
___2.2: Advanced beginner, edistynyt aloittelija. Tämä pystyy ottamaan huomioon tilannetekijöitä, mutta ei kykene tietoiseen tavoiteasetteluun.
___2.3: Competent performer eli pätevä tekijä tai toimija, jonka tavoitteenasettelu on tietoista ja joka ottaa valikoiden huomioon erilaisia tilannetekijöitä. Hänen toimintansa on tuloskeskeistä.
___2.4: Proficient performer on taitava tekijä tai toimija, joka hahmottaa kokonaisuuksia, eikä enää ketjuta suorituksia erikseen ja mieti niitä yksi kerrallaan. Hän luottaa ennakkotapauksiin ja omiin kokemuksiinsa ja pyrkii ymmärtämään toimintaympäristöään.
___2.5: Expert, ekspertti joka toimii useimmiten automaattisesti tilanteeseen sopivasti. Hän kykenee silti tarvittaessa harkitsemaan ja perustelemaan toimintansa. Ekspertti osaa johtaa toimintaa ohjaavan toimintatavan jossa on otettu huomioon tilanne kokonaisvaltaisesti. Ekspertille osa toiminnasta on muuttunut rutiineiksi, ja hän keskittää huomiota enemmän erilaisten anomalioiden ja uusien asioiden huomaamiseen. Ekspertti toimii intuitiivisesti ja osaa tarpeen tullen myös ottaa etäisyyttä omiin näkökulmiinsa ja irrottautumaan niistä.
3: John Deweyn mukaan asiantuntija on toimija, joka on itsekriittinen ja joka tarkkailee toimintaympäristönsä muutoksia ja kykenee itsearviointiin ja toimintansa perustelemiseen. Tämä näkemys korostaa etäisyydenottokykyä tehtävän suorittamiseen.
4: Bengt Molanderin mukaan asiantuntijuus ei ole keskittynyt selityksiin ja perusteluihin, vaan toimintaan. Hänestä se on perehtyneisyyttä ja taitavuutta, joka näkyy valmiutena suorittaa erilaisia käytännön toimenpiteitä. Hän keskittää tämän ajattelun ja toiminnan välimaastoon, se ei toisin sanoen ole puhtaasti kumpaakaan näistä. Näkemys korostaa siis hiljaisen tiedon merkitystä. Hiljainen tieto taas on sitä geneettistä ja opittua valmiutta jota ei voida selittää sanoilla.
5: Friedrich Nietzsche korosti joustovoiman merkitystä. Siinä taas kyseessä on eräänlainen ongelmaratkaisukyky: Joustovoimaa omaava ihminen kykeene selviämään sellaisistakin tilanteista, joita hän ei tiennyt osaavansa ratkaista.
6: Dormerin mukaan tieto on omaan osaamiseen keskittyvää taitoa, jossa yhdistyy kyky tehdä erilaisia yksittäisiä toimenpiteitä ja kyky miettiä perusteita sille mitä niistä käyttää milloinkin. Hän korosti sitä että oppiminen tapahtuu interaktiossa ihmisten kanssa tavalla joka vaatii paljon aikaa. Hänen näkemyksessään rajataan tiukasti erikseen se, että opettelee kasan selviytymisniksejä ja siinä että osaa hoitaa taidon. Hänestä niksit ovat hyödyllisiä kun taitoa opetellaan mutta että ajan mukaan niistä tulee jopa rasite, joista olisi syytä luopua. (Itselläni on aktiivikäytössä luokittelu "one trick pony", joka on muutaman niksin osaava ja niihin juuttunut henkilö. Sellainen, jolla on taito selvitä tilanteista suorittamalla temppuja, mutta ei ymmärrystä toiminnan takana. Tosin itse korostan tässä myös halua ja intoa näyttää näitä muutamia temppuja joka paikassa, mahdollisimman laajalla. Valitettavasti itselläni on taipumusta sortua juuri tälläiseen kikkailuun, jos keskittymiseni herpaantuu.
7: Hoffman ja Chi ovat taas jakaneet osaamisen seuraaviin portaisiin:
___7.1: Naive on henkilö, joka ei tiedä alasta mitään.
___7.2: Novice on vasta-alkaja, joka juuri tutustunut alaan ja aloittanut sen parissa toimintansa.
___7.3: Initiate, joka on vasta -alkaja, joka on käynyt läpi erityisen initiaatioseremonian, eli hänet on jollain tavalla liitetty joukkoon kuuluvaksi.
___7.4: Apprentice, joka on asian harjoittelija, joka on edennyt niin pitkälle että hänen katsotaan kykenevän suorittamaan käytännön harjoittelua kokeneen ammattilaisen ohjauksessa.
___7.5: Journeyman, joka on kokenut työntekijä, joka suoriutuu tehtävistään ilman ohjausta, mutta ei kuitenkaan johda vaan toimii alaisena
___7.6: Expert, joka on arvostettu ammattilainen, jonka arviot ovat yleensä oikeaan osuvia ja joka pystyy käsittelemään hankaliakin tilanteita.
___7.7: Master, joka on huippuosaaja jolla on pätevyys myös opettaa toisia.
8: Heap taas on esittänyt että asiantuntijuuden kehittyminen on prosessi, jossa aluksi huomio on vain omassa toiminnassa. Tätä seuraa tilanne, jossa suoritteessa on epävarmuutta mutta itse työ alkaa kiinnostamaan - tai sitten sen harjoittaminen lopetetaan kun siihen kyllästytään. Tätä vaihetta seuraa tilanteiden ymmärtäminen, jossa perustaidot ovat hallussa ja toimija kykenee huomaamaan omat oppimistarpensa. Tätä vaihetta seuraa kyky ymmärtää ja toimia tuon ymmärryksen mukaan, kun sekä mekaaninen taitavuus että asioiden tietäminen yhdistyvät. Tätä vaihetta taas seuraa kyky välittää ammattitaito toisille, eli kyky ymmärtää hyvin myös muiden oppimistarpeet.

Kaikkiin asiantuntijusnäkemyksiin liittyy ajatus oppimisesta ~ Yleisesti voisi sanoa että kaikki näkemykset korostavat sitä että eksperttiyden saavuttaminen vaatii aina paljon aikaa ja harjoittelua. Eikä mitä tahansa harjoittelua, vaan sellaista harjoittelua jossa keskitytään siihen mitä ollaan tekemässä. Kehittyäkseen on jatkuvasti hieman ylitettävä taitonsa rajoja, eli toimittava juuri sillä tasolla että osaamattomuus ei nouse liian haittaavaksi, mutta että pelkkään toistuvaan jo osatun rutiinisuorittamiseen ei sorruta. Tämä oppiminen korostaa seuraavia tapoja:
1: Sen oppiminen miten eri tapahtumat liittyvät toisiinsa.
2: Oman toiminnan seurauksien oppiminen. Onnistumisista asioiden muistiinpaino ja epäonnistumisista opiksi ottaminen.
3: Toisten toiminnan seuraamisella oppiminen.
4: Taidon automatisoituminen siten, että asia vaatii harjoittelussa yhä vähemmän ja vähemmän voimavaroja, jolloin niitä voidaan keskittää haasteellisempiin osa -alueisiin.
5: Spesifien erikoistapausten poikkeukset, jotka eroavat siitä miten asiat tavallisesti liittyvät toisiinsa ja näidenkin käsitteleminen.
6: Taito oikeuttaa toimintansa perustelemalla ; usean eri toimintametodin hyväksyminen ja niistä valitseminen
7: Metakognitiivinen ymmärrys, eli kyky itsetarkkailuun ja omasta mielipiteestä irrottautumisen tärkeyden oppiminen. Asiantuntija "tietää mitä tietää" ja kykenee tarkkailemaan itseään. Häntä ei tarvitse johtaa koska hän johtaa itse itseään.
8: Ongelmanratkaisun oppiminen, eli kyky selvitä soveltamalla toimintaan liittyvistä uusista ongelmista, joiden kaltaiseen henkilö ei suoraan ole törmännyt.
9: Kehittynyt kyky luokitella ja analysoida tilanteeseen liittyviä asioita.
10: Kasvanut kyky välittää ammattitaitoa - myös siihen liittyvää hiljaista tietoa.
11: Kasvanut kyky/todennäköisyys tehdä toistuvasti erinomaista työtä kun tilanne pysyy muuttumattomana.
12: Kasvanut kyky tehdä korkeatasoista työtä uusista ongelmista huolimatta.

Nyky -yhteiskunnassa asiantuntijuuteen keskitytään paljon, mikä näkyy muun muassa siinä, että koulutuksen ja koulutettujen määrät kasvavat. Nykyään käytännössä kaikki käyvät vähintään ammattikoulun. Asiantuntemuksen korostumisessa on pelätty sitä, että kun asiantuntijat eriytyvät omiin erityisaloihinsa ja muuttuvat kapean alan spesialisteiksi, he menettävät samalla kokonaisuuden hahmottamiskykyä, joka voisi vaikeuttaa asioiden muuttamista ja kehittämistä. Lash on pelännyt että asiantuntijuuden mukana toiminnan inhimillisyys vähenee tai jopa katoaa.

Miekan anatomia.

"Understanding the function of swords is about understanding their design. This is a matter of understanding the complex elements of blade geometry. Yet, these are little understood today, even among many commercial and private sword manufactures. A sword cannot be examined solely from a silhouette or face on view. It must be examined based upon its whole blade profile - overall shape, length, width, and differences in thickness and taper in its cross-sectional change."
(George Turner, "Sword Motions and Impacts - An Investigation and Analysis")

Miekan käytössä, kuten missä muussa tahansa asiassa, on tärkeää tuntea työvälineensä hyvin. Miekan jokaisella osalla on omat käyttötarkoituksensa. Miekka on ollut tärkeä ja käytetty väline ja se on lisäksi ollut aikanaan sangen mittavan suuruinen investointi, sen käytettävyys taistelussa on pakko olla merkittävä. Siksi miekan jokainen osa ja käyttötarkoitus on melko tarkasti mietitty.

Tosin en yhdy väitteeseen jonka mukaan miekat kehittyisivät paremmiksi aikojen saatossa. Smallsword ei edusta parasta mahdollista miekkaa, vaikka se olikin viimeinen miekkamalli jota käytettiin: Toki se oli täydellinen siihen poliittiseen ja kulttuurilliseen ympäristöön jossa sitä kannettiin: Esimerkiksi miekka, jonka pituus on jonkun ajan lain mukaan sellainen, että sitä ei saa kantaa kaupungilla julkisesti, johtaa miekkamalliin jossa terän pituus on juuri tuo laillisuuden raja. Tämä taas ei välttämättä ole sama asia kuin optimaalinen terän pituus miekkataistelussa, jota saataisiin käydä vapaasti valittavilla välineillä. Esimerkiksi coustillet voidaan laskea veitseksi, mutta se on muodoltaan miekka. Se oli juuri sen mittainen että sitä sai kuljettaa kaupungeissa joissa miekkojen kantaminen oli kiellettyä. Miekan kohdalla tilanne on siis jokseenkin sama kuin evoluutiossa : Ei voida sanoa että olisi jokin objektiivinen "trendi parempaan", mutta tilanteeseen sopivaan tuleva trendi sen sijaan on koko ajan vahvasti läsnä.
1: Pommel eli ponsi on miekan kahvan päässä oleva pampula, jonka ideana on tasapainottaa asetta. Tasapainossa oleva painavampikin ase on kevyempi käyttää koska tasapainopiste menee lähemmäksi kahvaa, joka taas on vipuvoiman lähtökohta koska siinä kohdin yleensä pidetään voimanlähdettä eli käsiä. Tasapainotuksen tehokkuudessa on siis kyse aivan perusfysiikasta, vipuvoimasta ja tasapainopisteestä. Pommel on myös siitä kätevä, että monissa tekniikoissa sillä löydään päähän. Esimerkiksi tässä MEMAG:in esittelemässä Talhofferin Fechtbühista saadussa tekniikassa sitä käytetään rannelukon apuvälineenä.
2: Handle, eli kahva, josta miekkaa tavallisesti pidetään kiinni. On tosin huomattava, että tämä on vain yleisperiaate Monissa tekniikoissa miekkaa käytetään myös poikkeuksellisella tavalla, joitain erikoisia mutta käytössä tehokkaita otteita voi katsella esimerkiksi tuon videon keskiaikaisista kirjoista napatuista kuvista. Esimerkiksi Codex Wallersteinin plate 214:ssä on esitetty tekniikka, jonka nimi on "Mordhau" ja joka tunnetaan myös nimellä "Mordschlag" ja "Mordstreich". Kuvassa ritari pitää molemmilla käsillään miekan terästä kiinni, jolloin hänellä ei ole kumpikaan käsi kahvalla. Tästä erikoisesta asemasta hän sitten iskee vastustajaa pommelilla päähän. Iskun variaatioissa vihollista voidaan jopa lyödä väistimellä (jotka voitiin jopa teroittaa erikseen tätä tarkoitusta varten), tai käyttää väistäntä vihollisen hartian koukkaamiseen tai viedä väistin toisen niskan taakse ja tehdä tästä tasapainon horjutus ja kaato. Kyseessä on siis karkeistus. Mutta se ei tarkoita että se ei olisi hyvä pääperiaatteiden esittämisessä.
3: Crossquard, eli väisti tai väistin tai quillon on osa, jota käytetään suojaamaan käsiä. Sitä käytetään usein siirtämään vihollisen miekkaa pois keskilinjalta (collection) samalla kun siihen lyödään itse. Osaa käytetään myös monissa rannelukoissa, ja osassa tekniikoista sen avulla nykäistään joko miekkaa tai miekkamiestä itseen päin, jotta tämän tasapainoa saataisiin horjutettua.
4: True edge on miekan se terä joka on pidettäessä vihollista kohti. Eli se, joka on miekkaa edessä pidettäessä eteenpäin.
5: False edge on miekan se terä, joka on pidettäessä itseä kohti. Koska eurooppalainen pitkämiekka on symmetrinen, eli suora ja molemmilla puolilla on terä, tämä ei ole yhtään sen tylsempi kuin toinenkaan terä. Etenkin saksalaisessa keskiaikaisen miekkailun tyylissä monessa tekniikassa lyödään false edgellä. Italialaisessa pitkämiekkaperinteessä tätä käytetään vähemmän. (Eurooppalaisessa miekkailussa on siis kaksi perinnettä, jotka molemmat ovat erinomaisen hyviä ja hienostuneita, mutta keskenään erilaisia. On saksalainen tyyli, jonka kärkinimiä ovat mm. Johannes Liectenauer, ja Sigmund Ringeck. Italialaisessa tyylissä keskeinen on taas sellainen nimi kuin Fiore dei Liberi.) Pääsääntönä voisi sanoa että ylös päin lyötäessä false edgeä käytetään jopa melko usein. Ja sitten esimerkiksi Duplieren -tekniikassa false edgeä käytetään torjunnan jatkeena, sillä tehdään collection samalla kun varsinainen isku tehdään true edgellä. Tekniikka on "one of my favourites".
6: Forte, joka tarkoittaa miekan kahvaa lähinnä olevaa puoliskoa, sekä true edgen että false edgen puolella. Tätä kutsutaan "vahvaksi", koska tarjoaa suuren vipuvoimaedun torjunnoissa. Tätä osaa käytetään siis monissa torjunnoissa. Suurin osa deflektioneista ja käytännössä kaikki oppositionit tehdään käyttämällä tätä osaa miekan terästä. Silloin sinun ei tarvitse olla valtava voimamies verrattuna vastustajaasi.
7: Debole / Foible taas on vastaava osa, mutta terään päin. Tätä taas kutsutaan "heikoksi", koska se tarjoaa heikomman vipuvoiman torjuntoihin. Hyökkäykset(attacks) ja toisen miekan kokeilut (engagements) tehdään kuitenkin tällä osalla. Tämä osa on tärkeää myös silloin, kun vihollisen tekniikka joustetaan(yielding). On tärkeää huomata että iskiessä tämä miekan osa kulkee nopeasti verrattuna forten osiin (jos piirretään ympyrä, jonka keskipiste on joko miekan kahva tai miekkamiehen painopiste, forten rajaavan kaaren pituus on lyhyempi kuin debolen, ja koska iskussa miekka kulkee kaaressa, joskus jopa molempien em. kaarien kautta, se kulkeen geometrisestikin ajatellen pidemmän matkan samassa ajassa. Joka taas tarkoittaa suurempaa nopeutta.) Siksi nimen omaan tämä osa on se, joka törkätään vihollisen sisään. Tässä osassa on kaksi erittäin tärkeää aluetta:
___7.1: Aivan kärkiosa, jota käytetään pistoissa ja iskuissa, joiden tarkoitus on viiltää tehokkaasti.
___7.2: Em. osan ja keskiosan välille jäävä alue, jota käytetään normaaleissa iskuissa. Syynä on perkussiovaikutus: Tämä taas on helppo kuvata sillä, että jos joku ottaa käteensä hyvän metallimiekan, ja lyö tämän laakeaan osaan, se värähtelee. Paitsi tässä tärkeässä kohdassa se on aika pientä. Toisin sanoen, kuten mikä tahansa kiinteä kappale, miekka värisee kun siihen isketään - ja sen tarkoitus on olla iskun välineenä, joten värinöiltä ei ole vältytty. Ja kuten kaikilla värähtelevillä kiinteillä kappaleilla on "rotational nodeja" eli "pivot pointteja", jotka ovat paikkoja missä "aalto" kääntyy eri puolelle, ja joiden kohdalla värähtely on tämän vuoksi pienimmillään. Hyvin tasapainotetussa miekassa toinen käännekohta on kahvassa, yleensä suoraan "oikean käden"(eli vahvan käden/miekkaa juuri väistimen alla olevan käden) alla. Toinen on tietysti terän puolella. Usein hyvien miekkojen kehutaan olevan "harmonically balanced". Tämä tarkoittaa sitä että miekalla voidaan suorittaa hyvä isku ilman että värinät tuovat epämukavuutta kädelle. Koska värinät liittyvät lujasti painopisteisiin, joita voidaan siirtää esimerkiksi laittamalla kevyempi tai painavampi pommeli tai muuttamalla terän painoa ja muotoilua. Monet sepät ja miekkailun harrastajat levittävää ajatuksta erityisestä menetelmistä, jotka johtavat "blade harmonicsiin", ja esittävät että ilman tätä miekan värinät häiritsevät linjaa ja iskun voimaa. He mainostavat erityisiä menetelmiä, joilla tätä ajetaan takaa. Kuitenkin monet miekkailun ekspertit ovat sitä mieltä että mukavuus on vain suora sivutuote, joka syntyy automaattisesti oikeasta muotoilusta ja painotuksesta eikä niinkään mistään erillisestä ominaisuudesta. joka asetetaan miekkaan Tosin tutkimuksissa on jopa havaittu että esimerkiksi pesäpallomailoissa iskettäessä nämä painopisteet eivät edes ole niissä kohdissa, joissa "se tuntuu hyvältä". Itse perkussioilmiö on sama, ja pesäpallomailan iskun tehokkkuus ja pitämisen mukavuus liitetään samoihin asioihin, joten ne ovat sovellettavissa. Syynä seppien mainontaan on ilmeisesti se, että "well weighted" kuulostaa vähemmän myyvältä ja myyttiseltä ja hienostuneelta kuin "blade harmonics". Toisin sanoen tuossa tuotteelle luodaan keinotekoista lisäarvoa antamalla sille hieno nimi.
8: Fuller eli Veriura ei sitkeistä huhupuheista huolimatta ole sitä varten, että veri jotenkin erityisen hyvin virtaisi pois miekan terästä tai että se tekisi tehokkaampia haavoja jotka vuotaisivat verta paremmin. Veriurien takana on ajatus siitä, että miekasta saadaan kevyempi hiomatta siitä kuitenkaan pois tehokkuutta. Veriuria käyttämällä Terästä saadaan pidempi, leveämpi ja kevyempi ilman että kestävyys uhrataan prosessissa. Samalla miekan painopistetä saadaan kohti kahvaa - joka siis tarkoittaa sitä että sillä on samaa tarkoitusta kuin ponnella, tosin sillä erotuksella että pommel lisää miekan kokonaispainoa ja veriura taas vähentää sitä. Eri miekoissa veriuria voi olla yksi, kaksi tai jopa kolme. Myös leveitä veriuria on tehty.
9: Lisäksi miekoissa voi olla muitakin muoto -osia, kuten rainguard/chappe joka on väistimen paksunnos joka jatkuu hieman terän päälle. Sen tavoitteena on sovittaa miekka hyvin huotraan, eli miekan tuppeen ja suojata sitä sateelta. Tämä on tärkeää, koska jos huotraan pääsee vettä, se sinetöityy sinne, ja tämän lopputuloksena miekka ruostuu todella nopeasti. Myös väistimeen tehdään usein erilaisia suojaavia renkaita, joiden tarkoituksena on suojata etenkin peukaloa, joka viedään eräissä otteissa väistimen päälle, mikä tarjoaa etuja moniin tekniikoihin ja toisaalta vie otetta lähemmäs miekan tasapainopistettä - joka yleensä ei ole aivan väistin kohdalla vaan on hieman terän puolella. Ricasso taas on joissakin miekkamalleissa oleva terän osa, jota ei ole lainkaan teroitettu. Usein siihen lyödään tekijän leimaa. Ricasson tarkoituksena on ollut tarjota miekkamiehelle mahdollisuus laittaa käsi mukavasti väistimen toiselle puolelle. Tätä voidaan tarvita joissakin tilanteissa. Koska ricassossa ei ole terää, se kestää hieman paremmin impaktia, mutta se silti toimii torjunnoissa. Mikä, kuten muistammekin, on miekan kahvaa lähellä olevan osan tärkeä tehtävä.

Aamiaismuroja

Ensimmäinen neljän päivän rupeama meni. Koska asun harjoittelupaikan lähellä "sangen askeettisesti", olen joutunut turvautumaan tuttuihin ja turvallisiin sissiruokiin. Sissiruuathan perustuvat siihen että ne eivät pilaannu, sisältävät paljon energiaa ja tarvittavia aineita. Yleensä tämä tarkoittaa sitä että ne ovat kuivia. Sitten syötäessä niihin laitetaan vettä.

Tämä on vaha tapa. Kenties tunnetuimpia on kuivaliha, savustetut kalat ja moni muu vastaava - itse asiassa jopa leipä voidaan laskea tälläisen ruuan erikoistyypiksi. Tosin sissiruista sissiruoin on pemmikaani, joka kuivattua lihaa, johon on lisätty rasvaa ja marjoja ja jotka on pakattu nahkapussiin. Minä kuitenkin tyydyin aamiaismuroihin, ja koska taukotupa, eli lähin käytössäni oleva jääkaappi, vaatii ulkona erikseen käymistä, olen päätynyt laiskuuteni johdosta syömään muroja joita kostutetaan vedellä. Sitä saa hanasta kotoa.

Käytännössä aika samaa herkkua tarjotaan töissä possuillekin: Monet teolliset rehut ovat samantapaista kuivaa nappulaa, joihin sitten laitetaan vettä, sisällysluetteloissakin on suunnilleen samoja aineksia. Tosin aamiaismurojen kilohinta on hieman suurempi, eikä possujen nappuloita saa toistaiseksi suklaan makuisina - joten ne ovat todennäköisesti hieman terveellisempiä, eli suomeksi ne myös maistuvat ihmisen suuhun pahalta.

Tästä päästäänkin päivän aiheeseen, eli etiikkaan.

Juttuhan perustuu siihen, että monissa virikekokeissa testataan esimerkiksi puuhapallojen miellyttävyyttä. Tätä voidaan testata metodilla, johon olen jo aikaisemmin viitannut . Tämä perustui siihen, että jos eläin haluaa jotain, se on valmis tekemään jotain sen eteen. Karkeasti voi sanoa että jos se on valmis tekemään paljon asioita, asia on sille erityisen mieluinen. Mikä karkeasti arvioiden tarkoittaa sitä että hoitaja on kiistatta sian paras virike : Vaikka miten tönii ja yrittää hätistää sikaa pois tieltä, se on kärsineen vetämässä suojaessun reunaa ja leikkimässä koiraa ja näykkimässä, eikä juuri mikään temppu muuta tätä asiaa kuin pariksi sekunniksi.

Rehuissa miellyttävyyttä voidaan mitata maittavuuden kautta. Maittavuus taas tarkoittaa sitä, miten miellyttävänä eläin, kuten sika, pitää rehun syömistä. Vaikka ruoka on tunnetusti monien mielestä makuasia puhtaimmillaan, ja sangen subjektiivinen asia, tätäkin voidaan lähestyä objektiivisesti: Toisin sanoen, käsiteltävän aiheen subjektiivisuus ei estä sitä että aiheen joitakin piirteitä ei voitaisi lähestyä objektiivisesti. Maittavuuden kohdalla asiaa voidaan testata esimerkiksi seuraavasti:
1: Jos halutaan selvittää miten maittavaa jokin rehu on esimerkiksi sioille, annetaan ruokaa vapaasti tarjolle niin paljon kuin ne haluavat, ne syövät eniten sitä joka on niistä parempaa.
2: Tarjotaan useita eri vaihtoehtoja rinnan ja katsoa mitä ne itse valitsevat ensimmäisenä ja mikä jää viimeiseksi.
3: Tietenkin myös tähteiden määrä kertoo omaa karua tarinaansa sian mielipiteestä rehun mausta.
Taustalla on kaikissa näissä tapauksissa samantapainen ajatus, josta on sitten vain johdettu useita menetelmiä : Mitä enemmän eläin on valmis ja halukas tekemään asian eteen. Kuinka herkun kohdalla täydelläkin vatsalla ne vielä haluavat ottaa lisää rehua, ja kuinka ajatus siitä että tuota rehua on tarjolla saa ne kirmaamaan ensimmäisenä syömään sitä kun sitä on tarjolla. Tälläistä isompaa ajatusta jonka eri johdoksia testataan kutsutaan tieteenfilosofiassa huipputeoriaksi. Ei välttämättä siksi että teoria olisi niin hyvä, vaan sen takia että siitä on johdettu teorioita, joiden kautta itse ajatustakin testataan. Toki huipputeorioissa voidaan esittää erilaisia yhteyksiä ja testata itse huipputeorian toimivuutta: Esimerkiksi jos useita eri rehuja testatessa huomataan, että siat ei havaittavin korrelaatioin ryntää ensin samoille rehuille, mitä ne syövät paljon, se on taatusti heikennystä tälle huipputeorialle. Jos taas rehuja sekä syödään ensin ja syödään paljon, se taatusti tukee tuota yhteyttä näiden asioiden välillä.

Rehun kulutukseen vaikuttaa tietenkin myös kosteutus. Rehut on kostutettava, koska kuiva rehu imee nestettä ja aika usein turpoavat itse hieman samalla. Näinhän sitä käy myös aamiaismuroille, ja ainakin erään ystäväni koira on joutunut eläinlääkärille siksi että se söi kuivia nappuloita, jotka mahassa alkoivat turpoamaan aikaansaaden sangen tukalan olon ja vaarallisen tilanteen. Jos vettä taas laittaa liikaa, rakenteesta tulee lillimäinen, maittavuus huononee ja rehu myös pilaantuu märkänä kuivaa helpommin. On hyvin tunnettu asia, että siat eivät suostu syömään yhtä paljon liian märkää rehua, ja että kuivankin rehun maittavuus huononee. Tämä ei tietenkään ole yllätys kenellekään aamiaismurojen ystäville.

Toki rehun maittavuuteen vaikuttaa myös sian mielentilat: Yksilötapauksena oli ihan käytännön sika, joka oli ilmeisen kiintynyt karsinakaveriinsa, että kun kaveri siirrettiin pois, tätä piti surra niin että ruokaa kului hieman vähemmän kuin tavallisesti. Voidaan siis sanoa, että tässä meillä on objektiivinen (katsojan näkökulmasta riippumaton) mittari sian kokemalle tuskan määrän arviointiin. Ruuan jääminen voi siis kertoa myös huonosta viihtyvyydestä. Slogan "Hyvä ruoka - parempi mieli" toimii siis itse asiassa molempiin suuntiin. Ruoka tuo iloa, ja murheessa ei ruoka oikein maistu.

Tästä päästäänkin siihen, kuinka siat ovat monin paikoin kuin ihmisiä. Heille tärkeitä ovat kaverit, hyvä ruoka ja aamiaismurojen kosteus. Sillä niistä tulee hyvä mieli. Tämä on toki hieman eri asia kuin se, että väittäisi että se on eettistä. Mukavuus ja eettisyys eivät siis myöskään ole aivan sama asia, tosin nämäkin aika usein rinnastetaan.

Sikailua.

Elämässäni alkaa uusi ja erilainen vaihe. Koulutukseeni liittyvä vanha "erikoisharjoittelu", uusi "syventävä harjoittelu" MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen) sikatalouden tutkimusasemalla.

Kyseinen MTT:n koesikala tekee sikatutkimuksia jotka käsittelevät sikojen ruokintaa, hoitoa ja hyvinvointia ja tutkimuksien tavoitteena on tuottaa tietoa, jota voidaan soveltaa sikataloudessa. Toimipisteessä on vuonna 2000 valmistunut 120 emakon emakkosikala, jossa ryhmäporsitus ja vierotetuille porsaille välikasvatustilat. Tilalla on myös 500 sialle sopiva lihasikala. Tutkimuslaitoksella on vaihteleva määrä eläimiä, keskimäärin emakoita on jotain 120 kpl, lihasikoja taas on noin 500 kpl. Lisäksi on tietysti porsaita ja kasvavia siitoseläimiä yhteensä jotain 350-400 kpl, jolloin eläinluku on jotakuinkin tuhat kaiken kaikkiaan. (plusmiinus jotain.) Sikoja on tilanteesta riippuen joka sortimenttia. On duroc-, hampshire- ja maatiaissikoja, ja myös kaksi ja kolmirotuisia sikoja. On isoa lihasikaa ja vastasyntyneitä porsaita.

Työtehtäviini kuuluu kaikenlainen sikoihin liittyvissä ruokinta-, viihtymis- ja käyttäytymistutkimuksissa jeesaaminen. (Mikä on monesti vähemmän hohdokasta kuin kuulostaa. Duuni ei suurimmalta osaltaan ole mitään kahvikupin ääressä neiteilyä, siat on isoja ja niiden kanssa pelataan: Niille on siksi syytä olla kiltti että ei tarvitsisi niin paljoa vääntää. Kiltteys eläimille säästää hikeä - ja teoriassa jopa verta.) Aikaisempien kokemuksieni perusteella - olen ollut kyseisellä koesikalalla aikaisemmin erään kurssin yhteydessä, tosin vain viikon mittaisen rupeaman - työolosuhteet ovat eettiset sekä minulle että possuille.

Tässä vierähtää kolmisen kuukautta. Tämä tarkoittaa sitä, että olen viikot ilman internettiä ja muita vastaavia hienouksia. Näin ensimmäisellä viikolla mukaani sattui pakolliset tarpeet plus tietysti miekka.

PS: Minulla on jo jopa lupa jopa valokuvata alueella, kunhan en paljastele tutkimusten tarkkoja sisältöjä ja tiettyihin tutkimukseen liittyviä toimintametodeja (vaitiolovelvollisuus) - Tosin yleisperiaatteita jotka eivät ole yksittäiseen tutkimukseen liittyviä saan selitellä ihan vapaasti. Uskallankin väittää että otan kolmen kuukauden aikana aika paljon kuvia, ja että ne ovat jotain aivan muuta kuin ne viime kesäiset animalian ihmisten pimeässä ja salassa otetut kuvat. (Toki syy voi olla myös se, että paikka ei ole tavallinen sikala, mutta myös se, että kuviin on valittu juuri tietynlaiset "anomaliat", jolloin "näyte siitä mitä sikaloissa on" vääristyy. Toki pimeä öinen MTT -sikala voisi vaikuttaa hajuineen ahdistavalta jollekin, joka ei paikkaa ja sen työperinteitä muutoin tunne..)

Puoliksi juotu lasi.

"What makes your problems bigger and more important than everybody elses? You own them!"

Optimismi on maailmankatsomus, jonka mukaan maailma on positiivinen paikka. Pessimismi taas on maailmankatsomus, jossa maailman katsotaan olevan huono paikka. Tätä on tavallisesti kuvattu sillä, että jos henkilöille näytetään lasia, joka on puolillaan vettä, optimisti sanoo että se on puolitäysi ja pessimisti että se on puolityhjä. (Kumpikaan ei siis sano että se olisi puolillaan.)

1: Optimismissa tärkeä filosofinen linkki on Gottfried Leibniz, joka esitti näkemyksen siitä että eläisimme parhaassa mahdollisessa maailmassa. Anarkismissa optimistisuuteen on korostettu esimerkiksi William Godwinin toimesta. Hän kun on esittänyt että yhteiskunta kehittyy ja paranee siten että lopulta viileä järki korvaa emootiopohjaisen väkivallan. Myös monet uskovat että sairaudet ja jopa kuolema voitaisiin voittaa tämänpuoleisessa, tieteen ja teknologian avulla. Monet uskonnot taas lupaavat että vaikka ehkä emme elä parhaassa mahdollisessa maailmassa, olemme kuitenkin menossa kuoleman jälkeen sellaiseen, jos elämme hyvin. Tämäkin on optimismia.
___1.1: Panglossianismi on perusteetonta optimismia, jossa ajatellaan että kaikki on niin hyvin että niitä ei itse asiassa enää voitaisi parantaa. (Mikä todella pitäisikin paikkaansa jos eläisimme parhaassa mahdollisessa maailmassa.) Jos maailma on paras mahdollinen, ei ole mahdollista tehdä mitään jolla se olisi entistäkin parempi.
_____1.1.1: Tähän käsitteeseen liittyy myös Stephen Jay Gouldin luoma termi "panglossian paradigm", jolla hän tarkoittaa sellaista näkemystä että evoluutiossa kaikille ominaisuuksille olisi jokin funktio, jolle se on erikoistunut. Voidaan siis sanoa, että evoluutiolle tärkeämpää on esimerkiksi "tinkering" eli nikkarointi, jossa vanha funktio saa uusia toimintoja, preadaptaatio, jossa funktio on neutraali, kunnes se saakin yllättäen uudessa ympäristössä edun, unohtamatta tietysti geneettistä ajautumista, joka fiksoi, yleistää, havaitusti ominaisuuksia populaatiossa, vaikka niille ei ole luonnonvalinnallista syytä. Hänestä se, että kaikille ominaisuuksille vaadittaisiin selitykseksi jonkinlainen luonnonvalinnallinen syy, on siksi virheellistä ja johtaisi ilman ympäristöolosuhteisiin liittyvää analyysiä siihen, että adaptiiviset kertomukset olsivat vain "just so storyja". Hän siis korosti että vaikka luonnonvalinta onkin tärkeä ja tosi ilmiö, se ei ole ainut tärkeä ja tosi elementti, ja sen sellaisena käsittely on virhe. Itse asiassa samanlainen ilmiö löytyy myös ihmisten koneissa: Kellon sekuntiviisarilla on sekundaarinen funktio: Se pyyhkii pölyjä lasin sisäpinnalta. Olisi silti väärin sanoa että kun sillä on funktio, tämä funktio olisi suunniteltu ominaisuus ja kertoisi tekijän tavoitteista. Eli vaikka kellossakin paljon asioita voidaan selittää funktionaalisuuteen liitetyn teleologisen, tavoiteanalyyttisen, selittämisen kautta, se ei ole ainut selitystapa, eikä funktionaalisuutta ja teleologiaa voida liittää yhteen edes kohteissa jotka tiedämme täysin ihmisten valmistamiksi koneiksi.
___1.2: Optimism bias on käytännössä jokaista ihmistä vaivaava ilmiö, jossa ihmiset väärinarvioivat tulevia tapahtumia edukseen vähättelemällä vaikeuksia ja liioittelemalla etuja. Tämän vuoksi ihmiset keskivertoa useammin kertovat erilaisissa itsearvioinneissa olevansa keskivertoa älykkäämpi, parempia kuskeja, lukeneempia ja niin edes päin. Tutkimuksien mukaan ilmiöllä on neurologinen perusta. (Mielestäni ilmiö ei ole pelkästään negatiivinen asia, koska se antaa ihmisille uskoa itseensä. Vaikka tämä usko onkin kiistatta valheellista, sen kanssa elämä on helpompaa.)
2: Pessimismissä (lat:pessimus) tärkein ajanjakso on toisen maailmansodan jälkeinen maailma. Sota, ajatus siitä että moraali olisi mahdollisesti vain näennäistä. Tämä heijastui kirjallisuuteen, jossa esimerkiksi Kafkan "the Trial" -novellissa mies haastetaan oikeuteen ja hänet tuomitaan eikä hänellä ole koko prosessin aikana käsitystä edes siitä mistä häntä syytetään ja onko hän todella syyllistynyt tuohon mainittuun rikokseen. Myös Beckettin teoksissa on pessimistisiä sävyjä. Arthur Schopenhauer on kenties kuuluisin pessimismiin liitetty nimi. Hänen ajatuksissaan ihmisen seksuaalisuus ja elämäntahto ajavat hänet maksimoimaan jälkeläistensä terveys. Tämä tarkoitti hänestä tasapainottamista, jolloin ihmiset valitsivat sellaisia puolisoita jotka sopivat heille huonosti: Vahvuudet ja heikkoudet menisivät ristiin ja siksi tuottaisivat onnettomuutta. Ja jos hän jättäisi tottelematta tätä elämäntahtoa, hän tunnetusti kärsisi siitä emotionaalisesti.
___2.1: Filosofisessa pessimismissä ajatus on se, että joko elämällä on negatiivinen arvo tai sitten tämä maailma on niin huono kuin se voi vain olla.
___2.2: Moraalisessa pessimismissä ajatuksena on se, että ihmiset joko eivät ole moraalisia tai sitten moraali on harhaa. Tästä seuraa se, että ihmiset elävät ensi sijaisesti itselleen. Tätä näkemystä voitaisiin perustella esimerkiksi Stanley Milgramin shokkikokeilla, joissa tavalliset ihmiset saatiin antamaan suuriakin sähköiskuja valekoehenkilölle, he toki kokivat tuskaa teoistaan mutta tekivät ne silti.
___2.3: Intellektuaalisessa pessimismissä ajatellaan että mitään ei voida tietää (esimerkiksi sen takia että universumi on koko ajan muutoksessa ja luonnonlaitkaan eivät ole välttämättä pysyviä tai kaikkialla samoja.) ja vaikka voitaisiin, kielenkäyttö on subjektiivista jolloin emme voisi jakaa tietoa toisille.
___2.4: Pessimismiä liitetään myös moniin muihin asioihin. Esimerkiksi monet uskovat että globalisaatio ja vapaa kaupallisuus johtavat siihen, että jotkut ovat aina myymässä huumeita ja laittomia aseita, jopa ydinsaastetta. Samoin ympäristöpessimistit saattavat uskoa ilmastonmuutokseen mutta vastustavat ajatusta että ihminen voisi tehdä sille mitään. Samoin erilaiset apokalyptiset näkemykset edustavat pessimismiä. Samoin kuin sitä liitetään ajatukseen, jonka mukaan universumi on elämälle vihamielinen: Jos universumi todella olisi "paras mahdollinen" ja esimerkiksi hienosäädetty elämälle, elämän synnyn pitäisi olla toistuvaa. Kuitenkaan tästä ei näy merkkejä, ja siksi se että avaruusolentoja ei ole havaittu toimii tämän näkemyksen edustajalle vahvistuksena siitä että eläme "yhdessä huonoimmista mahdollisista maailmoista": He voivat ajatella esimerkiksi että antrooppinen periaate varmistaa vain sen, että universumi on vain juuri niin hyvä, että voimme kokea sen. Jos se olisi huonompi, sillä ei olisi tarkastelijoita.

Itse ajattelen optimismista ja pessimististä siten, että siinä on syytä jaotella tarkastelut seuraavasti: Optimismissa ja pessimismissä on takana kaksi asiaa. Pääasiassa ovat "se, mikä on" (ja on ollut) sekä "se, mitä henkilö odottaa" olevaksi tulevaisuudessa.

Nykyhetki:

1: actual content, joka on empiirinen ja mitattavissa oleva asia, joita meillä on. Tätä voi olla omaisuus, ystävät, perhe, status ja vaikka se että meillä on 12 vuoden vankilatuomio tai nimi seiskan lööpissä. Tämä on se aineisto, mitä tulkitaan.
2: perceived content, joka taas on se, mikä jää käteen, kun edellistä käsitellään ja tulkitaan. Tämä ei ole se, millä tulkitaan vaan se, mikä on tulkinnan lopputulos.

Käsittelyelementtejä voivat sitten olla ainakin seuraavat.
1: "Rarity issue" (oma coinaukseni), eli se että optimismin tai pessimismin syy perustuu jonkinlaiseen harvinaisuuteen "kaikissa vaihtoehdoissa", tai ainakin "useissa vaihtoehdoissa". (Me kun harvemmin kuvittelemme ihan kaikki vaihtoehtoja, vaan ainoastaan rajallisen määrän.) Tässä ajatuksessa on takana hieman samaa ajatusta kuin siinä että timantteja arvostetaan paitsi kauneuden, myös niiden harvinaisuuden takia. Jos timantit siis olisivat yleisiä kuin sorakivet, niitä ei arvostettaisi niin paljoa. Saman tulkinnan mukaan optimismiin on syytä jos pihalla kasvaa ruusu sen sijaan että siellä kasvaisi voikukka. (Vaikka itse pidänkin voikukkaa erittäin kauniina kasvina.)
___1.1: Mahdollisten maailmojen tulkinta, jossa katsotaan miten asiat voisivat olla omassa elämässä paremmin tai huonommin. Tässä katsotaan miten omat valinnat voisivat johtaa esimerkiksi siihen että olisit paremmassa työssä tai jossa olisit vaikka humputellut nuoruutesi. (Esimerkki: Ollessani vartijana, törmäsin eräässä liikkeessä henkilöitä jotka oli olleet jonkinasteisia kavereitani lapsuudessa. Heistä yksi käytti huumeita. Oli jännää ajatella että periaatteessa olisi ihan mahdollista olla siinä jengissä, jolloin ei olisikaan tarkkailijana, vaan tarkkailtavana..)
___1.2: Mahdollisten maailmojen tulkinta, jossa katsotaan miten asiat voisivat olla, jos olisit joku toinen henkilö, mahdollisesti globaalisti. Tässä näkemyksessä luonnollisin vertailu on tietysti naapurit, mutta myös afrikan nälkäänäkevien lasten ajattelu pistää länsimaisen masentuneen ihmisen angstin johonkin tietynlaiseen lokeroon.
___1.3: Ansaitut edut, joka tarkoittaa sitä että arvostat asioita sen takia että oelt tehnyt paljon työtä niiden eteen ja olet siksi saavuttanut joitain tärkeänä pitämiäsi asioita.
___1.4: Eiansiottomat edut, jotka olet saanut puhtaasti tuurilla. Eli ne hyvät asiat jotka ovat sattumalta päätyneet eduksesi. Silloin ei voi vedota työhön vaan voi vain olla puhtaasti kiitollinen asiasta. (Tämä on itselleni tärkeä kohta.) Henkilöt iloitsevat usein esimerkiksi lottovoitosta, eivät siksi että tietävät ansainneensa sen rahan, vaan juuri sen takia että se on vain onnenkantamoinen.
2: Asian itseisarvo, jolloin asiaa arvostetaan vain sen vuoksi että arvostaa sitä. Tässä näkemyksessä voikukat pihalla ovat syy onnellisuuteen, vaikka ne ovat yleisiä.
3: Tarpeet ja niiden puute. Tässä näkemyksessä ei painoteta niinkään mahdollisia maailmoja, vaan homeostaasin kautta: Ajatuksenani on se, että koska ihmiset elävät vain tiettyjen rajojen sisällä, ja hän pyrkii jollain tasolla pysymään elossa, hän kokee lähellä reunaa erilaisia luonnollisia ja ajateltuja stressejä. Eli jos verensokeri laskee liian alas, hänestä tulee pahantuulinen. Tämä ei välttämättä vaadi sitä, että hänen naapurinsa tai joku muu on juuri syönyt. Tämä ei johdu myöskään siitä että hän miettii miten tilanne voisi olla toisin. Zeniläisessä ajattelussa pyritäänkin tarpeiden poistamiseen. Ei buddhalaiseen tapaan, eli siten että kaikki halut pyritään lopettamaan, vaan että tietyt tarpeet tyydytetään, mutta ei sorruta liiallisuuksiin.

Tuleva:

1: Omistamiensa asioiden ja kykyjen välinearvo, jossa nykyisillä asioilla, kuten omistuksella ja taidolla tai harjoittelulla katsoo olevan jonkinlainen voima joko muuttaa tulevaisuus vielä paremmaksi tai sitten pitämään nykyinen tavoiteltu etu samanlaisena tai sitten jos olet pessimisti, katsot että sinulla ei juurikaan ole kykyä tai mahdollisuutta ratkaista ongelmia, jotka sinulla on tulossa.
2: "Johdatus"/"Murphyn laki", jossa ajatellaan että asiat päätyvät juuri siten kuin niiden pitääkin mennä, tai että ne luonnostaan menevät pilalle. Tätä ajattelua harjoittavat esimerkiksi ne, jotka uskovat että parisuhteissa on jokin oikea, jonka jokainen vain tulee elämän aikana kohtaamaan. Tämä ei siis ole seurausta ansiosta, eikä edes sattumaa, vaan että tämä tulee olemaan seuraus. Hyvät asiat ovat ikään kuin "luonnollinen tila", johon päädytään. Näkemys ei kuitenkaan vaadi välttämättä johdatusta tai näkemystä Jumalallisesta ohjaajasta. Asiat esimerkiksi vain keskiverrosti tuppaavat menemään tietyllä tavalla, kuten nopatkin antavat pitkissä sarjoissa loppupeleissä odotusarvoisesti kaikille pelaajille saman summan. (Elämme keskivertoisimmassa mahdollisessa maailmassa, itse asiassa jos keskiarvot lasketaan tilastollisesti siitä miten havaitsemme asiat, juuri näin onkin. Optimisti ja pessimisti vain laittavat "havaitsemansa odotusarvot" eri kohdalle.)
3: Se, mitä vaikeuksia hän tulkitsee tulevansa ja minkä hän määrittelee niissä tavoitetasoksi.

Lisäksi on minusta otettava huomioon myös se, ettäoptimismi tai pessimismi ei aina kumpua siitä että asiat ovat hyvin tai huonosti, tai että henkilöt odottavat asioiden menevän hyvin tai huonosti. Monesti se syntyy vain siitä miten asioihin asennoituu. Optimisti voi esimerkiksi ajatella että "Kaikkiin ongelmiin ei ole ratkaisua ja ongelmat joihin ei ole ratkaisua eivät ole ongelmia, vaan olotiloja." Kyseessä on enemmän mielentila kuin asioiden analysointi. Uskon, että tämä on yleisempää kuin monesti luullaan.

Einsteiniläinen tiedeusko.

Tämä juttu ei ole kannanotto, vaan eräänlainen sosiaalinen lähestymistapa Einsteinin ajatuksiin. Filosofiassa tämä on tavallista, joskin mielestäni tämä korostuu Heideggerin filosofian käsittelyssä. Heideggerin näkemysten tulkintatapaan, sanoman sisältöön, näyttävät vaikuttavat yllättävän paljon "Heidegger - ristiriitojen filosofi" -kirjassa tätä asiaa käsitelläänkin hieman. Toinen vastaavanlainen henkilö oli Rousseau, jonka teoksen "Émile" - joka oli lastenkasvatusopas - arvovalta asetettiin kyseenalaiseksi siksi että hän laittoi omat lapsensa lastenkotiin. Rousseau itse sanoi että hän vain olisi ollut huono vanhempi. (Mistä tosin päästään siihen että voiko ihmisellä olla teoreettinen tieto jostain taidosta, vaikka hän ei sitä itse osaa suorittaakaan käytännössä. Itse uskon näin.)

Tässä takana on se, että vaikka sillä minkälainen henkilö sanoo argumentteja ei merkitse mitään sen kannalta, onko argumentti pätevä, on kuitenkin selvää että jos henkilön maailmankuva on tietynlainen, hän myös esittää tietynlaisia argumentteja. Eli vaikka sillä onko, vaikkapa Dawkins ateisti tai McGrath uskovainen, ei vielä vaikuta siihen mikä heidän väitteidensä totuusarvo tai laatu on eikä siis tee niitä vääräksi (totuusarvon kannalta on täysin irrelevanttia, kananttaako propositionaalisen lauseen esittäjä sitä vahvasti sitoutuen vai laimeasti.), tällä on kuitenkin suunnaton merkitys sen kannalta minkälaisia väitteitä he esittävät ja tulevat esittämään. Eli tässä tarkatelussa ei ole lainkaan se onko jokin väite totta vai ei, vaan se, mitä nämä väitteet ylipäätään ovat. Ja tämän näkökannan vuoksi Heideggerin maailmankatsomustakin seurataan tarkasti: Se, oliko hän natsi vai ei ei ole ratkaisevaa sen kannalta onko hänen filosofiansa väärää ja hylättävää. Mutta ne auttavat selvittämään sitä, mikä hänen argumenttiensa syvin luonne on.

Viime aikoina Einsteinin vanhana kirjoittama melkoisen uskonnonvastainen kirje filosofi Gutkinsille on herättänyt kohua. Etenkin kirjeen lause "The word God is for me nothing more than the expression and product of human weaknesses, the Bible a collection of honourable, but still primitive legends which are nevertheless pretty childish." on herättänyt kohinaa. Se onkin toki melko voimakas ilmaus. Tämä oli erityisen tärkeää, koska Einsteinistä annetaan usein kuva uskovaisena ihmisenä, muistetaanpa joskus jopa mainita että häntä haluttiin Israelin johtajaksikin, tosin Einstein itse kieltäytyi tästä koska piti tiedettä tärkeämpänä, tai ainakin sen tuloksia pysyvämpinä. Kaavat säilyvät, politiikka muuttuu. Siksi lausunto jossa Jumalaa kutsutaan ihmisen heikkouden ilmentymäksi ja Raamattua kunnioitettaviksi mutta silti primitiivisiksi ja lapsellisiksi kertomuksiksi ymmärrettävästi herätti tunteita. Samoin on ymmärrettävää että Einsteinin lausunnot juutalaisista ovat herättäneet tunteita evankeelisissa kristityissä, kirjeessä mainitaan että juutalaisten usko on aivan samalla tasolla muiden uskontojen kanssa ja että vaikka Einstein itse katsoi olevansa läheinen juutalaisten ja juutalaisen kulttuurin kanssa, hän ei silti pitänyt, että he eroaisivat muista ihmisistä. Einstein myöntää että juutalaiset ovat suojattuia pahimmilta ongelmilta sen takia että heillä ei ole mitään valtaa, mutta että muuten heissä ei voinut nähdä mitään valittua.

Tämä ei kuitenkaan ole ainut Einsteinin kannanotto asiaan. Itse asiassa hän kirjoitti keski -iässä kirjan "Mein Weltbild" (~maailmankuvani), jossa oli luku "Religion und Wissenschaft" (~Uskonto ja tiede), jossa hän itse asiassa ilmaisi että usko oli tärkeää tieteen teolle. Koska näkemys on samansuuntainen, ei ole uskottavaa että kyseessä olisi vanhaan sairaan miehen pettymykset luopumisen ja kuoleman edessä, vaan pikemminkin maailmankuva, jonka hän piti ainakin suurimman osan aikuisiästään. Kirjassaan hän jakoi uskon kolmeen osaan:
1: Pelkousko, joka on uskoa jossa ihminen uskoo koska pelkää rangaistuksia ja mahdollisesti toivoo palkkioita. Tässä näkemyksessä toimii siis keppi-porkkana -ajattelu. Einstein oli sitä mieltä että tämä johtui suurelta osin kuolemanpelosta.
2: Moraaliusko, jossa ihminen ajatteli että moraalisuus syntyy uskonnosta. Tässä uskonto tarjoaa elämän sisällön, jota henkilö ei muuten sillä kokisi olevan.
3: Kosminen usko, joka erosi yllä mainituista siten, että sillä ei voi olla opetettavaa opillista sisältöä, se on sen sijaan mielentila. Tälle olennaista oli nöyryys luontoa kohtaan. Hän itse katsoi edustavansa juuri tätä näkemystä.

Einsteinille usko oli siis tärkeää tieteelle. Mutta ei minkä tahansa lainen usko, vaan juuri oikeanlainen usko. Tässä hänen kannanottonsa oli siis hieman kuten fundamentalistikristityillä. Tosin sillä erolla että "itse messagen" sijasta tärkeintä oli "oikeanlainen elämänasenne". Voisi sanoa että kreikan kyynikkojen tapaan kyseessä ei ole koulukuntana (hairesis) vaan elämäntapa (enstasis biou). Voidaan siis sanoa että Einstein oli sitä mieltä että oikealla asenteella huolellisesti työskentelevät tiedemiehet olivat "Tosi Uskovaisia". Kun kolmijaon pitää mielessä, ei ole ihme että Einstein kirjoitti kuuluisan "Science and Religion" -artikkelinsa, jossa antoi kuvan, että tieteen ja uskon väliset ristiriidat ja eroavaisuudet olivat vain väärinymmärryksiä.

Minusta tämä pieni yksityiskohta tuo lisäväriä siihen, mitä tarkoittaa olla "tiedeuskovainen". Fundamentalisien parissa sitä käytetään leimakirveenä, haukkumasanana. Itse taas ajattelen että se nimi pitäisi voida kantaa jopa ylpeydellä. (Mikä ei ole minun tunteville mikään yllätys. Jo koulukiusattuna friikkilapsena harvoja lystejäni oli ottaa alun perin pilkkanimiksi tarkoitettut nimet arkikäyttöön, lempinimiksi. Tällöin ne menettivät pilkkaluonteensa. Valitettavasti nimiä oli helppo keksiä lisää, ja perinne joutui katkeamaan. Siksi "Muumipeikko pottahiuksi" ei koskaan jäänyt varsinaiseen käyttöön.) Ei siksi, että Einstein olisi joku Einstein^TM, joka on aina oikeassa, vaikka myönntetäänkin että Einstein ilman Trademarkia nimen perässä voi myös erehtyä. (Toki minä olen sitä mieltä että Einstein ei enää voi erehtyä. Koska on kuollut.) Vaan siksi että Einsteinin uskontojen rajaus omiaisuuksien mukaan on monista rationaalinen ja myös käytössä järkevä.