"Weekly dose of blasphemy" ja muita kertomuksia.

"Everyone favours tolerance - but only. of course, of what should be tolerated. This qualification is the tricky bit ; It's the place where the disagreements tend to arise. And when they do, extrolling the virtue of tolerance is no help, because it can't tell us what should be tolerated and what not. Like most preaching, it's as empty as it is pompous"
(Jamie Whyte "Crimes against logic")

Jamie Whyten kirjassa "Crimes against logic" on kertomus opiskelijalehdestä nimeltä "The Chaplain's Chat". Siinä oli kirjoitelma, joka tuotti kerran viikossa jonkinlaisen artikkelin muinaisista egyptiläisistä jumalista. Kyseessä ei ollut uskonnonjulistus, vaan näiden jumalien esittelystä. Tämä kolumni sai kovan vastustuksen. Kristilliset opiskelijat kirjoittivat vihaisia kirjeitä, joissa vaadittiin palstan lopettamista. Sen esitettiin olevan viikoittainen annos jumalanpilkkaa. Lehdessä kommentoitiin asiaan teemalla "uskokaa mitä haluatte, mutta kunnioittakaa toisten näkemyksiä." Tätä kautta syntyy tietysti helposti kuva siitä, miten keskustellen voidaan pitäytyä fanatismista erossa. Reagointitapa on itse asiassa kauniista ulkokuorestaan - ja ansiokkaasta kohteestaan - huolimatta ongelmallinen. Sillä siinä esitetään suoraan, että hylätään näkemys jossa egyptin jumalien esitys voisi olla jotain muuta kuin suvaitsevaista. Tässä kieltämättä torjutaan fundamentalistien kokemus ideologisesti hyökkäävyydestä, johon liittyy todennäköisesti vihan lisäksi myös itkuparku sen puolesta että kirjoittaja kuoltuaan palaa Helvetissä, kuten Rakkaudellinen Jumala on määritellyt. Kristityt kokevat, että on suvaitsematonta, loukkaavaa ja hyökkäävää esittää tälläisiä positiota ääneen. Heille tämä on aivan eri asia kuin kieltää egyptologian opiskelu itsessään. Lehden pitäjästä sensuuri on suvaitsematonta.

Whyte nostaa vastaavanlaisesta esiin toisen strategian. Aiheena on abortti. Hänestä abortin kannattajat käyttävät usein strategiaa, jossa kunnioitetaan valintaa. Eli abortin vastustajan ei ole pakko tehdä sellaista. Tämä on yksi tapa lähestyä asiaa, mutta se ei taatusti vaikuta siihen, että abortin vastustajista kyseessä ei ole mikään "lifestyle faux pas", mielipide- ja elämäntapakysymys. Abortin vastustajille kysymys on murhaamiseen vertautumisesta. Siksi "pro -choise", valinnan puolesta onkin itse asiassa suvaitsemattomuutta "pro-life" -ajattelun ytimelle. Samoin kuin abortin vastustajat ovat suvaitsemattomia sille näkemykselle, että abortissa olisi kyseessä jokin vapaus josta saisi valita.

Whyten mukaan todellinen aborttikysymys siirtyy tältä tasolta pois. Jos abortti on murha, sen sietäminen ei ole eettistä. Jos abortti ei ole murha, siitä saa olla mitä mieltä tahansa. Kysymys ei ole suvaitsmattomuudesta itsessään. Hänestä kysymyksessä on maailmankuvien esiintuominen, ei argumentaatio. Kysymyksessä on vetoaminen, ei päättely. Argumentaatiot vain näyttävät loogisilta, ne ovat oikeasti emotionaalisia ja sisällöllisesti tyhjiä.

Jatkan tästä hyvin alustetusta maaperästä.

Sekä abortin että lehden sensuroimisen kohdalla strategia on itse asiassa kätketty argumenttivirhe, petitio principii. Se on kehäpäättelyn muoto, jossa alkuoletukset on implisiittisesti kätketty - tai joskus jopa eksplisiittisesti ääneen lausuttu - lähtökohdassa. On ikään kuin kysymys johon vastataan, ja joko kysymys tai vastaus tai molemmat on muotoiltu hyvin tietynlaiseksi. Ja matkan varrella syntyy kehäpäätelmä, jossa oletetaan mitä piti todistaa.

Jokin asia on lähtökohtaisesti katsottu loukkaavaksi, ja siksi sitä on oikein vastustaa suvaitsevaisuuden tai uskonnonvapauden nimissä. Kyseessä ei ole argumentti tai asioiden perustelu, vaan pelkkä oman kannanoton ilmaisu, joka on muotoiltu niin kuin se olisi argumentti, jonkun päättelyn johtopäätös.

Tämänlaista on monesti hyvin vaikeaa huomata. Ilmiö on nykyajassa kuitenkin hyvin tärkeä, koska suvaitsevaisuutta korostetaan puolin ja toisin. Siinä missä joskus ennen oikeaoppisuus on ollut tärkeää, nykyisin varotaan liikaa hyökkäävyyttä. Poliittinen korrektius on tietysti hyvin laaja ilmiö, eikä läpeensä paha, mutta siihen liittyy voimakas ideologinen puhe joka on pullollaan tälläistä loukkaantumistavaraa.

Yleisesti ottaen, minä en enää välitä asiasta. Rakenne on aina sama. Joku sanoo että mielipidettä ei saa sanoa ääneen, koska se on loukkaavaa. Ja se jota sensuroidaan kokee että häntä loukataan tälläisellä lausumalla. Molemmat vaalivat sanoillaan suvaitsevaisuutta, mutta ilmaisevat vain omia kannanottojaan joissa ei ole takana muuta kuin tunnetta. Joku loukkaantuu joka tapauksessa.

Omalta kohdaltani katson, että noudatan Harm Principleä. Henkeä, terveyttä ja fyysistä väkivaltaa tekevä on väärässä. Herjaustapaukset päättää oikeuslaitos. Ja muulloin syyllinen on sensuristi, se joka yrittää hiljentää jonkun. Vahingoittamisessakin tulee olla tolkku. Esimerkiksi kadun ylittämisessä voi jäädä auton alle, mutta tämä ei saisi kieltää kadun ylittämistä tai autoja itsessään. On oltava jonkinlainen haitta-hyötytaulukko, jonka pohjalta argumentaatiota käydään. Ja tälläinen on tunnetusti harmaasävyistä.

Esimerkiksi huumeidenkäytössä on mietittävä itselle saatavaa iloa ja haittoja, ja muun yhteisön saamia haittoja (huumeiden yhteiskunnalliset hyödyt ovat valitettavasti varsin mainitsemattomaksi jäämisen arvoiset) ja punnittava niitä, myös pienen käytön haittojen vähäisyys ja pakkomielteenomaistumisen riski mukaanlukien. Tämä on tietysti haastavampaa ja emotionaalisesti vähemmän aktivoivaa kuin lyödä sloganilla, ja siksi ihmiset eivät tee sitä.

Lähtökohdistani katsoen abortti muuttuu vaikeammaksi kysymykseksi kuin vaikkapa lehtisensuuri, koska abortissa tulee erittäin relevantisti vastaan vahingoittamisen määritelmä. Ihmisyyden kysymys, ja etenkin sen rooli tietoisuuteen on tässä kohden keskeinen. Onko sikiö potentiaalinen ihminen vai onko se hermotoiminnan puuttumisen vuoksi tuskaa tuntematon.

En vetoa suvaitsevaisuuteen, sillä olen hyvin suvaitsematon tämänlaiselle suvaitsemattomuudelle. Kutsun sensuristeja tilanteesta riippuen pikkusieluisiksi tai hermoheikoiksi. Sillä se osoittaa suvaitsemattomuuteni tunneilmauksen.

Kreationismi ~ juridinen fundamentalismi.

John Pieretin blogissa oli otteita vanhoista uskonnollisista lehdistä. Ensimmäinen on vuodelta 1922, ja siinä on vuotava kuumailmapallo, jonka kerrotaan kuvaavan evoluutioteoriaa. Toinen kuva on samalta vuodelta. Siinä USA:n kristillisiä arvoja kuvaava kirvesmies hakkaa maahan Darwinistiseksi evoluutioksi nimettyä puuta. Puu seisoo maan päällä, jota kutsutaan koulutusjärjestelmäksi. Kuvassa puun juurista vipeltää pakoon erilaisia käärmeitä, joille on annettu erilaisia nimiä, kuten "ateismi".

Etenkin jälkimmäisen kuvan retoriikka on hyvin yhteen Intelligent Designin perustajajäsenen, Johnsonin, kielikuvien kanssa. Niillä onkin voimakas yhteys. Wedge -dokumentti on itse asiassa suunnitelma, jossa ideana on täsmälleen se, mitä Pieretin näyttämä sarjakuva numero kaksi tekee. Ja sen väitettiin perustuvan siihen mitä Pieretin ensimmäinen kuva sanoi.

Tätä kautta voisi hieman nostalgioida.

Elämässäni kreationismi näytteli hyvin minimaalista osaa. Tiesin kristittyjä fundamentalisteja, osaa jopa hyvin. Tiesin myös, että he eivät pidä evoluutiosta.

Omalla kohdallani huomasin eräänlaisen kreationistisen boomin 1990 -luvulla. Yläasteen loppupuolella kuulin, miten Amerikoissa yritettiin kieltää evoluution opettamista koulussa. Asia tuntui hyvin marginaaliselta. En uskonut että enemmistö voisi olla mukana kuvioissa. Toisin sanoen ; Pidin asiaa kahjojen kaahottamisena. Jonain, jonka liittäminen mihinkään yleiseen ja vakavasti otettavaan kristilliseen suuntaukseen olisi väärinteko. Kreationismi tuntui vitsiltä, luulin sitä fundamentalistien parodisoinniksi. Asiaa ei tietysti auttanut se, että Niilo Paasivirta kirjoitteli humoristisia "oikeita mielipiteitä", jotka ovat hyvin selvästi parodisia. Niissä on paljon ihan oikeiden kreationistien ihan oikeasti käyttämiä argumentteja. Tämä tietysti helposti johtaa sekaannukseen. Vitsi ja vitsin kohde menevät vähän tiedon kanssa sekaisin.

Lukion loppupuolella aloin huomaamaan, paitsi monenlaiset mielenkiintoiset tyttöset, myös Kansasin. Vuonna 1999 oli vakava yritys kieltää evoluutio -opetus opetussuunnitelmasta. Kannattajat käyttivät uutta nimeä "Intelligent Design". "Kreationismi" oli nimenä jo hieman tuttu, ja asia tuntui ilmiselvästi samalta.

Itse asiassa ajattelin että Jehovan Todistajilla voisi olla asian kanssa tekemistä. Syynä oli se, että olin kesälomillani isovanhempieni luona lukaissut sivusilmällä vanhoja Jehovan Todistajien materiaaleja. Heillä oli esimerkiksi hyvin hyvin vanha evoluutiota vastustava Jehovan Todistajien kirjanen, jossa käytettiin sanaparia Älykäs Suunnittelu. Tiesin, että Jehovan Todistajat olivat myös kreationisteja, mutta he eivät pidä sen ääneen sanomisesta. Jehovan Todistajat taas olivat oppeineen minulle hyvinkin tuttuja. Luonani kun kävi eräs Todistaja tutkiskelemassa hyvin kauan. Olen itse asiassa käynyt heidän "7 askeleen suunnitelmansa" aivan liittymistä vaille. Itse asiassa olen ollut sen verran vahvasti hangaround, että olen siitä harvinaisessa tilanteessa, että olen Jehovan Todistajien silmissä "luopio", vaikka tämä status annetaan tavallisesti vain entisille jäsenille. Tämä kertonee symbolisesti riittävästi asiaan paneutumisestani.

Tämä sivupolku ja väärinkäsitys oli tietysti virhe. Intelligent Design ei ole Jehovan Todistajuutta. Varsinainen superboomi tuli ja iski kovaa. Tämä oli 2000 -luvun aikoja, vuotta paria ennen Intelligent Designin kannalta ongelmallista Doverin oikeudenkäyntiä. "Kitzmiller vs. Dover Area School District". Ajan täytyy olla jotain 2003-2004 -välillä. Aiheena oli -jälleen- se vanhateema, miten evoluutiota saa ja ei saa opettaa koulussa ja miten luomisteoriaa saa ja ei saa esittää.
1: En osaa sanoa tältä ajalta tarkkoja vuosia, koska tosiasiassa minulla on muistiaukkoa, 2000 -luvun alkupuolelta minulla on jonkinlainen käsitys siitä mitä olen tehnyt, mutta etenkin aikajanalle liittämisessä on suuria vaikeuksia. Syynä katkoiluun on yksinkertaisesti helvetinmoinen depressio ja siitä itsensä totaalinen uudelleenrakentaminen.

Tämä boomi oli valtava, laajuudesta kertonee se, että vaikka olisit kalastusaiheisella foorumilla, siellä ilmestyy kreationistisia argumentteja joiden lähtökohtana olivat vieheet ja hyönteiset - ja analogia näiden välillä. Tuohon aikaan meno oli hurjaa, ja jotenkin, puolisattumalta, imeydyin mukaan aiheeseen. Akateemista maailmaa ei näyttänyt kiinnostavan. Tuomion tultua boomi katosi, nykyään aiheesta jauhavat vanhat väsyneet naamat, joilla on vanhoja väsyneitä argumentteja.

Nostalgioinnillani oli syy.

Kreationismi on sosiaalinen ja poliittinen ilmiö. Se ei ole tieteellinen ilmiö, se pikemminkin käyttää tieteellisenkuuloista kieltä. Tämä näkyy jo siinä, miten vähälukuisia sen parissa tehdyt tutkimukset ovat. Ilmiö on näkyvä ja suosittu, ja moni tiedemieheksi itseään julkisesti tässä yhteydessä kutsuva on mukana, oikein keulakuvana. Mutta hekään eivät tee tutkimusta. Tutkimusten vähyydestä syytetään salaliittoa ja vainoa, mutta tosiasiassa heidän itselleen perustamat omat laitokset eivät nekään tuota tutkimusta. He ilmeisesti vainoavat myös itseään tässä osin. (not)

Ilmiö liittyy laajasti siihen ryhmään, jonka mielestä Raamatun "kirjaimellinen tulkinta" on ainoaa oikeaa kristillisyyttä, ja joiden mielestä muu on pahuutta. Tämä pahuus halutaan tietysti kitkeä, ja tähän tarvitaan yhteiskuntarakenteen muutosta. Tähän liittyy etenkin se, mitä kouluissa opetetaan, sillä näissä piireissä on vahva uskomus siitä, että lasten kasvatus ohjaa tehokkaitten yhteiskuntaa.

Kreationismi tuottaakin paljon kansanomaisia kirjoja, joiden tyyli mukailee tiedekirjojen tyyliä. Se vetoaa moniin, joilla on pelkoja esimerkiksi evoluution saatanallisuudesta tai siitä miten ateismi saa yhteiskunnan aivan hunningolle. Nämä ihmiset eivät tietysti itse katso olevansa juntta, vaan he ovat ensi sijassa huolestuneita kansalaisia. Tässä kohden onkin hyvä muistaa, että sosiologinen ideologia ja sen mukaan pelaaminen ei tarkoita sitä että ihmiset eivät olisi vakavasti mukana. He eivät koe huijaavansa, vaan lähinnä käyttävänsä systeemiä hyväkseen. He ovat ikään kuin "sotatilassa", taistelemassa Todella Tärkeistä Asioista, joten he käyttävät monenlaisia lähestymistapoja.

Itse asiassa uskovaisten ahdistus näyttää olevan voimakas kreationismin moottori ; "Creation science" -nimi tuli Amerikoissa käytetyksi 1960-1970 -luvuilla siinä vaiheessa kun ihmisoikeusasiat muuttuivat rankasti. Esimerkiksi naisten oikeudet, ja äänioikeus, ja seksuaalinen vallankumous oli taatusti järisyttäviä ilmiöitä, jotka nostivat huolta kristityissä. Tämä innosti heitä taisteluun. Tämä johtaa tietysti siihen, että kenenkään ei tarvitse manipuloida ; Kreationistisia argumentteja on pyörinyt fundamentalistien parissa kauan, ja niitä on aina joku painanut pamfletteihin. Kun ilmiö tulee relevantiksi, useampi kuuntelee, ja tätä kautta kreationismi saa kuuluvuutta - ja kreationistien nokkamiehet jopa varsin mukavasti rahaa.

Tämä virtaus lainasi tuttuja vanhoja uskovaisten väärinymmärryksiä ja kliseitä, eikä se saanut kovin laajaa suosiota. Lakituvat muun muassa torpaasivat sen etenemisen kouluihin.

Kreationismin suosiosta puhuttaessa onkin aina syytä katsoa yksityisten motiivejen sijasta sosiologista tasoa, ideoiden keksimisen sijasta on hyvä miettiä leviämisen syitä ; Tosiasiassa kreationistit eivät ole kovin luovia. Samat väsyneet argumentit ja niiden variaatiot ovat kiertäneet sukupolvelta toiselle. Muutos on hyvin pientä - kuten ehkä jo aluksi laittamani 1900 -luvun alkupuolen sarjakuvat ja niiden ideologinen samanlaisuus ajattelutavan moderneimman version välillä näyttävät.

Koska leviäminen tapahtuu "ruohonjuuritasolla", eli käytännössä tiedemaailmassa ei tapahdu mitään, mutta katutasolla tapahtuu paljonkin, on kreationismin leviämisen syyt nimen omaan ruohonjuuritasolla.

Yleisesti katsoen kreationismi on nimen omaan poliittisesti oikeistoa ja fundamentalismia. Kreationismilla ja siihen viittaavilla asioilla on kannattajia oikeistopolitiikassa, mutta esimerkiksi demokraatit eivät aja esityksiä joissa olisi kreationistien kahta ainutta korttia "antievoluutiota" / "luomisteorian aseman parantamista". Joitain yksittäisiä poikkeuksia yksilötasolla tietysti on, se on tavallaan jopa sosiologisten ilmiöiden perusluonne.

Sen toiminta on hyvin selitettävissä sitä kautta että se yrittää tarjota "court proof" -version evoluution vastustamisesta tai uskonnon opettamisesta. Koska sitä kautta saadaan mahdollisuus omalle asialle. Siksi Intelligent Design on tärkeä. Se tarjosi mahdollisuuden "saada jalka oven väliin".
1: Varsin paljastavaa on, että Ingelligent Designistit eivät ole koskaan missään suoraan sanoneet että kreationismi olisi roskaa, johon älykäs ihminen ei usko. Ingelligent Designissä ei esimerkiski argumentoida kreationistien argumentteja kohtaan jotka koskevat Jumalan persoonaa ja varmuutta tästä. He korostavat eroa, mutta eivät argumentoi asiasta. Ingelligent Design mainitsee asian vain yleisesti mallilla "emme ota kantaa" ja yksilöllisellä tasolla mallilla "minua kreationistien argumentit eivät vakuuta". Intelligent Design ei debunkkaa, vaan vetoaa epämääräisyyksiin. Eron tärkeys kun ei ole rationaalinen tai tieteellinen, vaan nimen omaan sosiologinen. Koska kreationismi nosti seinän pystyyn, ja ahdistus vääräuskoisista ja maan turmeltumisesta ja muusta vastaavasta oli olemassa, tarvittiin purkuväylää. Kun uskonnollinen kieli oli ongelmana, oli selvää että joku hakee ratkaisua sitä kautta että uskonnollinen kieli peitetään.

Ingelligent Designissä tavoitteen lisäksi argumenttien runko on itse asiassa hyvin klassista kreationismia. Esimerkiksi Henry Morrisin "Scientific Creationism" sisälsi jo vuonna 1974 kuvauksen Behen esittämästä "Irreducible Complex" -käsitteestä. Morris esitti että "The problem is simply whether a complex system, in which many components function unitedly together, and in which each component is uniquely necessary to the efficient functioning of the whole, could ever arise by random processes." Behe on ottanut kantaa tähän samanlaisuuteen siten, että hän ei ole lukenut kyseistä kirjaa. Tämä on tietysti irrelevanttia, koska Morris käytti yleistä ajattelutapaa "mahdotonta evoluutiolle joten luotu" on ajatustapa, jonka voi nähdä jopa niistä vanhoista kreationistisista Jehovan Todistajien julkaisuista joita isovanhemmillani oli. Tiivistetysti voisi sanoa, että Behe ja Dembski ja muukin ID -väki käytti ideologisesti tuttuja ajattelutapoja ja väittivät että jotkin rakenteet olivat "käytännössä mahdottomia" evoluutiolle, eivät todistaneet tätä tutkimuksin, vaan leikkivät logiikalla ja määrittelivät ne sellaisiksi välittämättä asian oikeiden ominaisuuksien tutkimukselta, ja hyppäsivät tästä non sequiturin kautta siihen että rakenne oli älyn aikaansaannos.
1: Dembskin ajattelutapa on tästä yllättävän selvä. Hän esittää eliminatiivisen filtterin, jossa eliminoidaan sattuma ja lainomaisuus, ja sitten jäljelle jää äly. Äly on jämäluokka, joka mahdollistaa "Aukkojen Jumala" -argumentoinnin. Oletus tästä kolmikannasta on jo itsessään ideologisia oletuksia täynnä. Älyn luonne on siinä määritelty varsin tiukasti, ja määritelty mitä kaikkea voi olla ja ei voi olla. Äly itsessään on myös sävytykseltään mystinen, siitä ei tiedetä mitään muuta kuin mitä se ei ole. Asiaa ei auta se, että lainomaisuuksien eliminointia ei tehdä aidosti, se vain väitetään tehdyksi. Pinnallisesti logiikka ei ole väärin, mutta logiikan "carbage in - garbage out" -ominaisuus astuukin sen tielle.

Yksi Intellgent Designin ongelma olikin - ei siinä, että yritys oli niin ilmiselvä kuin se on - vaan siinä, että sen kannattajakunnalle se ei tarjonnut vastaavanlaista tyydytystä, kuin esimerkiksi fundamentalismi tai kreationismi tarjoavat. Fundamentalisti joka tunnustaa että kreationismi ei olisi tiedettä on harvinainen fundamentalisti. Intelligent Designissä uskovaisten mukaansaanti on vaikeaa, kun pitää julkisesti selittää että "ID ei ole uskontoa". Siksi Intelligent Designiläisetkin joutuvat -ainakin omien kreationistien esitystapahtumissa käymisteni pohjalta - selittämään omilleen, että "ID ei ole uskontoa, mutta se liittyy uskontoon." Tätä kautta saadaan elintärkeää tukea ruohonjuuritasolta. Ilman sitä koko ilmiö kun kuihtuisi.

Tätä kautta selittyy myös se, miten Intelligent Designin kärkinimiin kuuluva Dembski joutui hiljattain selittelemään kantojaan Raamattuun. Ensin hän kertoi uskovansa että tulva oli paikallinen, mutta kun asiasta nousu meteliä, hän oli nopeasti Raamatun kirjaimellisen tulkinnan puolella. Michael Zimmerman on tarkkaillut tätä episodia. Dembskillä on ollut työ ja perheen elättäminen uhattuna. Kreationistien äläkkä oli yllättävän voimakasta, eikä äläkännostolle ole ollut protestoijia. Dembskin jouto asiasta voi kuitenkin nostaa hänelle joitakin puolustajia.
1: Tapauksesta tulee eittämättä mieleen vertaus Jeesukseen, joka ensin ratsasti aasilla Jerusalemiin ja kansa hurrasi, mutta ristille mentäessä hurraajia ei enää ollutkaan. Dembskikin ratsasti kansansuosiossa, kun hän edusti toivoa kreationistisille tarpeille. Nyt, kun saavutuksia ei tullut, voidaan häntä ja hänen vääriä mielipiteitään vain joko dumpata syrjään tai katsoa passiivisesti viereltä. Suosion syyt kun eivät olleet yksilöllisiä, vaan sosiologisia. Yleistymisen syitä tarkastellen tämäkin tapaus on jotenkin ymmärrettävissä.

Uskoisin silti, että kreationismi tulee keksimään jonkin uuden tavan kertoa sama vanha. Uskallan ennustaa, että paineita tulee etenkin koulutusjärjestelmää kohtaan, ja tavoitteena on fundamentalismin tukeminen tai evoluution vastustaminen tai molemmat. Juridinen fundamentalismi kuolee vasta kun sosiaalinen tarve ilmiölle lakkaa. Ja tällä hetkellä esimerkiksi (uus)ateismi on liikaa tapetilla, jotta tätä voisi järkevästi uskoa tapahtuvaksi.

Uskon että tarve kreationismille lakkaa käytänössä vasta totalitaarisessa yhteiskunnassa, jossa Wedge -dokumentin ihanteet ovat toteutuneet. Siihen asti kreationistit ajavat jollain tavalla asiaa. Sillä heidän ideanaan on parantaa yhteiskunta, luoda maa, jossa ateismi on kitketty yhteiskunnasta, jopa taiteesta hakkaamalla kirveellä alas paha materialismin ydin, evoluutioteoria. Keinot voivat olla hyvinkin aggressiivisia tai retoriseen kikkailuun panostavia. Mutta tästä on aina kysymys.

Väärin napattu.

Outo asia vartijan hommissa on se, että sinun odotetaan toimivan stereotyyppisesti. Ja jos et toimi näin, sinulta vaaditaan sitä.

Jostain syystä rikas kiinnijäänyt suutahtaa hyvin usein siitä, että hänenlaistaan ihmistä edes epäillään, saati että tarkastetaan ja tästä jäädään kiinni. Koska ne ovat ne pultsarit jotka varastavat. Kun tämän sanoo henkilö, joka on jäänyt "verekseltään" erinäköisiä varsin kalliita mutta maksamattomia asioita merkkilaukussaan, lause saa uusia vääntöjä.
1: Mutta kun heille kuitenkin puhuu ihminen, joka tunkee laiskaa päätään heidän kauppakasseihinsa, ja tekee tämän luottamukseen vedoten, on siinäkin jotain kummallista. Epäluottamuksestahan siinä on kysymys. Sitä voi aina yrittää tietysti selitellä itselleen, että salailu on syy valvoa, ja tätä kautta kokea että ei ollut kyyläämässä, vaan penäämässä oikeuksia.

Asia voisi olla huvittava, mutta aseman mukana tulee helposti valtaa. He ja heidän suhteensa voivat tuottaa ongelmia. Tai oikeammin lisävaivaa. Pultsareiden pulella taas ei ole oikein kukaan. Missä lienevätkään ne heidän lakimiesystävänsä, mutta eivät ainakaan käytettävissä -tai käytössä. (Kertooko lakimiehistä vai pultsareista vai molemmista.)

Ehkäpä rikas myymälävaras on ymmärtänyt sen, että stereotypiaa seuraamalla kaikki säilyy muuttumattomana ja ennallaan. Poikkeminen tästä tuo muutosta, jotka voivat olla ylimääräisiä vaikeuksia tai mitä milloinkin.

---

Kuvan patsas on Helsingissä. Tekstissä lukee "Arvo Kustaa Parkkila / 31. 1. 1905 - 23. 9. 1978 / Ihminen nousee roskalaatikosta."

Smells like team spirit.

Ihmisillä on mielessä miltei automaattinen ajatus siitä, että juuri ideologia aikaansaa pahuutta. Tässä kohden ihminen nähdään siis aatteidensa kautta. Näin ollen esimerkiksi kiihkouskovaisen kiihkon syy on usko.

Kuitenkin monet asiat ovat yleisinhimillisiä, ja niihin vetoamalla pärjää kulttuurissa. Tälläisessä tapauksessa syy- ja seuraus menevätkin ympäri. Ehkäpä kiihkouskovainen olisi uskonnottomana jotain ihan muuta kiihkoilevaa.

Ehkä selvin tämänlainen on ihmisten yhteistyöhalu. Eikä minkälainen tahansa yhteistyöhalu, vaan nimen omaan sellainen, jossa toimitaan ryhmässä. Yksilöt uhratuvat ryhmän sisällä. Tämä näkyy siinä, miten ihminen helposti osallistuu kilpailevien ryhmien kiistoihin.

Jos otetaan lähtökohdaksi hikipedian "houre" ja otetaan sieltä lainaus "Kun houreita saanut henkilö saapuu paikalle, rento juttelu muuttuu usein äkillisesti syvälliseksi, filosofiseksi -ja usein kiivassävyiseksi väittelyksi. Tyypillisiä aiheita ovat pahan olemus, moraali sekä CMX:än sanoitukset", on selvää että olemme kaikki jossain määrin tälläisiä. Ja jotkut ovat tätä enemmän. Useimmilla meistä on joitain aiheita, jotka herättävät sisäisen houreilijamme.

Kun katsoo kommunistien toimia, on helppoa huomata, miten ryhmähenki sen parissa on ajanut toimimaan. Maailman nähdään olevan luokkasodassa. Ateistinen kommunismi on ollut aktiivista ja aktivistista tavoilla joka

Monet feministit taas näkevät maailman miesten dominoimana. Heille maailma näyttäytyy eturyhmien taisteluna. He ovat tässä kohden monin paikoin ja monin tavoin oikeassa. Mutta jopa näiden feministien toiminta perustuu tunnetasolla - ja jopa perustellaan ääneen argumentaatiotasolla - erikoisasemalla ja paremmuudella.

Ihminen joka menee ryhmään aktiivisesti, ja osallistuu sen "taisteluihin", voi kokea itsensä erinomaiseksi, valituksi kansaksi, hyvien puolella pahaa vastaan toimivaksi, kohtalon oikeuttamina valtijoina, perimän määräämänä parempana ihmisenä ... Yksityiskohdat ovat moninaiset. Kaikkien henki on sama. On jotain, joka antaa vipuvartta siihen, että on parempi ihminen kuin muut.

En siis usko että uskonto on kiivailun syy. Uskonnollinen kiivailu on toki ilmiönä tosiasia, mutta uskonto lähinnä värittää kiivailun. Ja tekee siitä hyväksyttävämpää. Tämä viimeisin kohta tietysti tekee sen, että toiset ideologiat pumppaavat tehoja ryhmähengestä tehokkaammin kuin toiset. Ideologiasta tulee tätä kautta vahvistin.

Siksi, jos joku uskoo että maailma siivotaan fanatismista vaikkapa kieltämällä uskonnot, ei onnistu, vaan pikemminkin rakentaa omaa erilaista fanaattisuuttaan. Mutta jos joku tämän pohjalta esittää että vaikkapa uskonto ei olisi riski, ei ole oikeilla jäljillä hänkään. Sama riski vain on kaikkialla vastassa.

---

Kirjoittaja yrittää vedota yleiseen harkitsevaisuuteen ja varovaisuuteen. Mutta hän tiedostaa myös sen, että joskus ihminen voi tehdä sellaisia tekoja joita ei muuten tohtisi tai välttämättä edes haluaisi, jos vain jotkut pikku -ukot komentavat ja uhkailevat. Tämän kaiken sanottuaan ei voi tietysti muuta, kuin mennä kadulle mylvimään.

Jumalat piikille.

Reppureissaaja -kaverini pitämässä "Yuuson blogissa" on juttu Ubudissa vierailusta. Blogi on kaiken kaikkiaan kryptinen, salattu monikerroksisella naivilla kätkennällä. Tämä blogaus ei ole poikkeus. Aluksi hän kertoo paikallisista koirienpelastajista. "Se ja sen kaverit nappasivat huonokuntoisia koiria kadulta, hoitivat niitä ja laittoivat niille jonkun lääkepiikin ettei ne olisi niin raivokkaita." (Kyseessä on tietysti raivotautirokotus.) Ongelmalliset koirat hoidetaan kuntoon. Myöhemmin pehmoeläimemme jatkaa "Ne sanoi että jumalat voivat raivostua jos ne eivät saa paljon lahjoja ja kuolleita kanoja. Minä mietin, että miksei niille jumalillekin voisi antaa sitten sitä lääkepiikkiä."

Ajatus on itse asiassa sinällään varteenotettava. Tai se vähintään tuo esiin vakavia asioita. Jumalat vaativat meiltä usein erilaisia uhrauksia. Muuten he voivat suuttua. Jopa -ainakin maineeltaan, PR:ältään, ja pahojen puheiden mukaan myös seuraajiensa pääkopiltaan - pehmeässä kristinuskossa on se Helvetti. Kristityillä uhraukset ovat käytöstä. Idea on kuitenkin olennaisesti sama, kuin vanhakantaisessa uskonnossa, jossa pitää uhrata kanoja.

Jumalien suurella mahdilla on tässä tärkeä rooli. Koira, joka ärhentelee, puree jos ei saa kanaa, saa piikin. Raivotautiin sairastuneet eläimet lopetetaan. Jumalille kukaan ei usko voivansa tehdä vastaavaa. Siksi heitä on helppo totella, pelosta.

Tietenkin asia ei ole näin yksioikoinen. Oikeastihan ihmiset luovat Jumalat ja voivat siksi määritellä heidät erilaisiksi. Siksi kristinuskon Jumalassakin rangaistus on tuonpuoleisessa, ei tässä elämässä kohtaava kirous. Ja käskytkin ovat enemmän "käyttäydy kivasti", kuin "luovu päivällisestäsi". Tätä voi verrata raivotautirokotukseen.

Näin voisi sanoa että vaikkapa Nietzsche näki Jumalakuvan "raivotautisena", ja siksi hän kannatti sen lopettamista. (Hänen retoriikkansa on tässä kohden viisto, mutta oleellinen : Jumalan olemassaolokysymys ei ollut mallia "olematon", vaan mallia "kuollut".) Tämä Jumalan murhaaminen oli ihmisten työ ja osa. Moni muu taas näkee uskonnon jo rokotettuna. Minä näen sen enemmänkin rokotettavana.

Fasismin määrittelyä hakemassa.

Fasismi on sanana hyvin tunnettu. Usein siihen liitetään kuitenkin enemmän mielikuvia, kuin tietoa. Fasismi -sanasta on tullut arkikäytössä ikään kuin haukkumasana, jonka sisältö tiivistyy siihen, että kertoja ei pidä tuosta asiasta.

Fasismi on kuitenkin kaikille hyvin vaikeasti tartuttava aihe. Sillä siinä missä jo termi "konservatiivi" pitää säilyttämisen ja ylläpitämisen sanan, ja "kommunismi" kertoo ihmisjoukosta. Fasismin nimi sen sijaan tulee latinan vitsakimppua tarkoittavasta sanasta (fasces, ei faeces, joka olisi kenties asiaankuuluvampi).

Terminvalinta ei itsessään ole tietysti kovin merkittävä asia, mutta ideologiatasolla tapahtuu täsmälleen sama. Fasistinen järjestelmä ei luo mitään määriteltyä utopiaa jota kohti pyrkisivät, kuten vaikkapa kommunistit tekevät. Fasistisissa järjestelmissä taas on keskitytty toimintaan. Toki jokaisessa toiminnassa maailma muuttuu, mutta kun ideologian määrittelemien tavoitteiden ja sen konsistenttiuden miettimistä pidettiin toiminnan vastakohtana, liiallisena "teoretisointina" on seurauksena tietysti se, että toiminnassa ei ole yhtenäistä selkeää ydintä. Tiedostettuja motiiveja ei ole. Moni onkin sitä mieltä että fasismia täytyy tämän vuoksi kuvata ensi sijassa mentaliteettina. Ei minään ideologiana, yhteiskuntateoriana tai selvänä poliittisena päämääränä.

Fasismia - ja sen kaltaisia sisällöltään epämääräisiä ilmiöitä- voidaan kuitenkin lähestyä. Tähän liittyviä keinoja ovat ainakin seuraavat:
1: Tarkastellaan organisaationa. Tätä kautta saadaan kuva ilmiöstä, kuten vaikkapa fasismin kohdalla voimakkaan keskushallinnon korostuminen. Organisaatiotasolla voidaan katsoa myös viestintää; Näin apuja saadaan vaikkapa fasistejen propagandassa olevasta ideologisesta estetiikasta, joka ohjailee tekemään jotain. Fasismin kohdalla väkivallan ihannointi ja sen käyttö, miesten maskuliinisuuden korostaminen, nuorison mukanaoloon keskittyminen, ja henkilökohtaiseen kutsumukseen painostaminen.
2: Tarkastellaan sen suosion syytä. Vaikka fasismissa olisi vellovaa massaa, sitä ohjaillaan joitain kautta. Tätä kautta fasismissa keskiöön nousee keskiluokka, koska se ajoi sen asiaa. Mussolini sanoikin fasismia vaihtoehdoksi joka ei ollut kommunismia eikä kapitalismia -mikä samalla suojaa epäkoherenttiuden huomaamiselta, että toimii kansanryhmään yhdistyvänä voimana. Saman tempun tekee fasismin piirre, jossa se ei määritellyt politiikkaa, vaan antoi seuraajiensa määrittää oma fasisminsa. Fasistinen järjestelmä ohjasi, ja kaikki kokivat olevansa osa kansan ääntä.
3: Katsotaan mitä se vastustaa. Fasismi oli esimerkiksi kommunisteja vastaan. Se toimi ehkä hieman yllättäen myös konservativismia vastaan. Vaikka fasismi yhdistetyy mielikuvissa nimen omaan äärioikeistoon, ei oikeiston harjoittama konservativismi toiminut yhdessä tekoja korostavaa toimintastrategiaa. Fasistiset järjestelmät itse asiassa usein vastustivat vapaata kaupankäyntiä. Kaiken täytyy olla kontrollissa keskushallinnolla. Likimain voisi sanoa, että fasistit syyttävät kapitalisteja luokkaristiriidan luomisesta ja kommunisteja sen hyödyntämisestä.

Kun tälläisiä listoja tuotetaan, voidaan katsoa edustaako jokin järjestelmä todella fasismia.

---

Kirjoittaja myöntää, että tämän jutun pohjalta fasismista ei vielä saa kovin tarkkaa kuvaa, koska käytin asioita kuvatessani positiivisia sanoja, ja valitsin vähemmän leimallisia fasismin piirteitä, ihan vain rikkoakseni arkisen ajattelun rytmin.

Ettei yksityisyys häiriinny.

Kun katsotaan vartijan työtä, usea ihminen katsoo että ammatissa tärkeintä on se, että pamputtaa ja ottaa kiinni myymälävarkaita. Kuitenkin vartijan tärkein työ on oikeastaan kaikki muu. Tärkein asia keskittyy sanaan "ennaltaehkäisy".

Vartiointi ennaltaehkäisee rikoksia. Tästä hyvä esimerkki on myymälävarkaudet. Kun internetissä saa jaettua musiikkia helposti, sen valvonta on vaikeaa (1) henkilöitä tai (2) seiniä ja hälyttimiä jne. käyttämällä. Piratismia tehdään koska se on helppoa. Moni toki vetoaa että data on immateriaalista. Tosiasiassa data on aina fysikaalisessa muodossa. Bitti on sähköä. Kovalevyn järjestys joka näyttäytyy vaikkapa elokuvan videona on informaatiota, joka on sidottu aineeseen. Vastaava on kirjassakin. Kirjassa paperi on vain pieni osa hinnasta. Musiikki CD:tä varastetaan vähemmän kuin piratismia tehdään, vaikka tuotteen hinnasta vain todella pieni osa on siitä fyysisestä levystä.

Monet ihmiset varastavat, koska se on helppoa. Tieto vartijasta vähentää rikoksia. Jo vartiofirmojen tarrat ikkunassa ja joku vilkkuva lumehälytin vähentävät murtovarkauksia. Idea tarkkailusta ja kiinnijäämisestä vähentää rikoksia.

Tätä kautta päästäänkin turvakameroihin. Tänään joku oli kirjoittanut lehteen ankaraa moitetta turvakameroista. Hänestä turvakameroiden olemassaolosta kertominen on huono asia. Tarra joka kertoo että "hymyile, olet turvakamerassa" on hänestä vain varkaan asiaa ajava. Hän ajattelee, että jos varas tietää että kamerat ovat, hän kiertää ne ja osaa välttää kiinnijäämisen. Tosiasiassa valvontakamerat ennaltaehkäisevät. Niiden sekundaarinen arvo on siinä että alipalkattu ja alikoulutettu hyypiö saa sinut ehkä todennäköisemmin verekseltään kiinni.

Tähän minulla onkin hupaisa anekdootti. Eräänä päivänä tallustelin vartijana eräässä Itäisen Helsingin kaupassa. Kyseisessä kaupassa ei ollut kameroita ollenkaan. Sitten eräänä päivänä veikko tuli minulle juttelemaan. Yritti kovasti olla mukavaa ja kyseli paljon vartioinnin yksityiskohdista. Että mitenkä käytävillä kuljet, eikö ole kameroita.

Minä selitin, että onhan ne kamerat, mutta että silmin näkee sellaisia joita ei muuten huomaa. "Kaveri sen sijaan on takahuoneessa vahtimassa". Olin tietysti oikeasti paikassa ypöyksin, firmat säästävät tällä lailla. Kyseisellä alueella kaveri olisi kyllä tarpeen.

Kerroin miten joku voisi vaikka varastella toisella puolella kauppaa, missä minä tallustan, kun luulee että ei ole vartiointia siellä. Näyttelin tyypille jopa kattoritilän suuntaan. Että "Ne on nykyään aika hienoja ne kamerat". Tuskin huomaat tuotakaan, mutta jos olet tarkka niin näet sen. Osoittelin jotain putkenpätkien suuntaan. Näytin muutaman muunkin olemattoman kameran paikan. Kaiken tein ihan vain sen takia, että saisin kyseisen tyypin kaverin kiinni kaljavarkaudesta.

Minä kerron kaikille, että "Hymyile! Olet piilokamerassa".

Pieni ajatus : ulkomailla vapautuvat naiset.

"Napoleonin komplekseissa" on naureskeltu turistinähtävyyden peittäjillä ja hyppykuvista. Minua sen sijaan ihmetyttää tapa, jolla sieltä tullaan kotiin. Sillä jostain syystä turisti näkee vieraan maan aina todella ihmeellisenä.

Sikäläiset kebabräkälätkään eivät ole sellaisia kuin täällä. Eksotiikan taikasauva iskee lähes kaikkeen.

Kenties turistit oppivat katsomaan vierasta paikkaa siten, kuin kotipaikkaa pitäisi voida, vaikka ei oikeasti jaksa. Esimerkiksi eräs tuttuni asui monta vuotta Savonlinnassa. Hän ei käynyt kyseisessä linnoituksessa ikinä. Etelä -Suomeen palattuaan hän on vieraillut linnassa. Paikallinen ei jostain syystä ole yhtä kiinnostavaa.

Sama ihmeellisyys koskee tietysti miehiä. Kun nainen menee ulkomaille, hän vapautuu. Vieraan maan miehet antavat huomiota. Tästä he muistuttavat, että kotimaan miehet ovat niin erilaisia. Kunnes huomataan, että kotimaassa miehet tekevät samoja asioita. Tämä koetaan helposti lähentelynä. Toisaalta muuttuuhan se turistin käytöskin. Matkoilla hymyillään. Kun keskivertobaariin menee, siellä tapaa naisia, joilla on naama kurtussa kuin kulmakunnan soittelijan hanuri. Hymyilykin voisi tehdä muutosta.

Sen sijaan että kaikki menisivät ulkomaille vapautumaan - siellähän ollaan turvassa paikassa jossa äiti ja isi ja tutut ei pääse yllättämään, ja tätä kautta sosiaalinen paine toimintaan on pienempi - kannattaisi koetella sitä vapautumista kotimaassa.

Se on halvempaa. Mutta kieltämättä on ikäviä seurauksia sillä, jos ihmiset todella näkisivät mitä keskivertoihminen on vapautuneena. Minäkään en halua sitä näyttää.

Internetin yleisimpiä sivuja selaamassa.

Pornografia on hyvin suosittua. Internet pursuaa sitä. Joku sitä tekee ja joku siitä saa maksunkin, joten selvästi asia on haluttua. Minä olen kirjoitellut pornografiasta ties mitä. Mutta olen käyttänyt sitä jopa liian abstraktissa muodossa. Etäältä ilman katselua. Se on vähän kuin esittäisi lausuntoja asioista joita ei suoraan tunne. Tälle täytyi tietysti tehdä muutos.

Ajatus tästä syntyi, kun minulla oli jumalattoman tylsää. Puolisoni sisar tuli käymään viikonlopuksi. Gyllingin ja Sillantauksen "naisen kanssa" on opettanut minulle, että naisen naisystävien pariin ei parane mennä. Heidän pitää antaa olla kahden, koska arvostat sitä kaunista ystävyyttä joka heillä on. Puolisoni ja hänen sisarensa pelaavat yhdessä nettipelejä. Tämä tarkoittaa sitä että olen paljon poissa tieltä.

Ja kuten moni ehkä tietääkin, minulla ei ole ollut aikoihin televisiota. Minulla on toki DVD -pätkiä joita pystyn katsomaan. Mutta olen nähnyt ne kaikki moneen kertaan. Ei sitä aina jaksa samoja. Niinpä päätin lähteä seikkailuun, ja kirjoittaa siitä lyhyen reportaasin. Päätin tehdä sen (osittain sanaleikin vuoksi) gonzo -journalismin tyyliin. Näin siitä ei tule mitään objektiivista kuvausta, vaan enemmänkin kertoo tuntemuksia.

Tein seikkailuretkeni kolmena päivänä, tosin niiden välillä oli pitkähköjä aikavälejä. Näin saan miettimis ja tarkasteluaikaa. Sekä näen pienessä määrin miten aika muuttaa tilanteita.

Niinpä poistin googlesta hakuasetukset, ja laitoin tietokoneen tietoturvasuojaukset täysille. (En löysyttänyt vyötä.)

Ensimmäinen huomio oli näennäinen runsaus. Google antaa hakusanoilla valtavasti tuloksia. Tarkemmassa tarkastelussa runsaus itse asiassa kääntyy päälaelleen. Moni sivustot ovatkin sellaisia, että ne linkkaavat toisiin sivustoihin. Näin ollen saat galleriaesittelyn, jonka klikkailu vie toiseen galleriaesittelyyn. Näistä syntyy hämähäkkimäinen sivustorykelmä, jossa varsinaista ladattavaa ja katseltavaa saa enemmänkin tuurilla.

Tällä yhteenlinkittelyllä on tietysti hyvä syy. Syy on google. Googlehan arvostaa tuoreutta ja sitä että sivuille on paljon linkkejä. Kun tälläiset sivustot pistetään linkittämään rinkiin, saadaan hyvä googlehitstatus. Etenkin jos joka päivä lisätään uusia kuvia. Näissä hämähäkkimäisissä linkittelysivuissa niitä on peräti aika paljon samoja. Saattaa olla että tietty pienikokoinen "mainoskuva" on samalla kuvalinkkisivulla kaksi - tai jopa kolmekin kertaa. Kaikki eivät toistu, mutta näitä on toistuvia on niin useita, että on selvää että sivuston pitäjää ei kiinnosta onko linkki uutta materiaalia vai ei. Kunhan syntyy päivitys.

Toinen runsautta vähentävä juttu on tietysti talousasia. Sivustot eivät periaatteessa anna ilmaiseksi paljoakaan materiaalia. Niiden ideana on saada ostamaan "jäsenkortteja". Eli kun tilisiirto pankissa kilahtaa, porno kovalevylle vilahtaa. Materiaaleja ei jaeta kovinkaan paljoa. Projektissani en tietysti ruvennut pistämään rahaa tämänlaiseen.

Kolmas oli se, että sivustot tuottivat kuvia, kotikoneelle ladattavia videoita tai netissä katsottavia mutta ei ladattavia videoita. Niissä on ilmaiseksi jaossa vain maistiaisia.
1: Videot ovat likimain aina 10 sekunnin mittaisia, tosin jotkut näyttävät suosivat 6 sekuntia ja toiset 20. Videoissa voidaan jättää "strateginen kohta" pois, jolloin haluamansa saa nähdä maksamalla. Videot ovat usein lyhyydestään huolimatta leikattuja, eli kuva vaihtuu kesken. Eteen ja taakse on saatu mainokset.
2: Kuvissa joitain alueita voidaan sensuroida, eli saat nähdä kaiken kun olet maksanut. Tarjolla ei tietysti ole kuin osa, sivustot vihjaavat että näkyvä on vain jäävuoren huippu. Kuvien kerrotaan olevan terävämpiä ja tarkempia, videoiden pidempiä. Tämä ei ole yllättävää. Jaettavissa ei ole "niin isoja määriä" tavaraa. Ilmaisen materiaalin määrä on kokonaisuutena varmasti enemmän kuin ehtisin katsoa ja latailla.

Kuitenkin netistä löytyy kaikesta huolimatta yllättävän paljon pornoa. Sivustot voidaan karkeasti jakaa "sekatavarakauppatyyppiseen ratkaisuun" ja "erikoisliikkeisiin". Erikoissivu voi olla keskittynyt vaikkapa tiettyyn aiheeseen. Eli jostain löytyy vain poseeraavia bikinityttöjä. Toiset näyttävät enemmän. Osassa on japanilaisia. Ja osassa näytteleviä japanilaisia, demoneja ja lonkeroita (ei, ette halua tietää. Minäkään en haluaisi tietää). Osa erikoistuu tiettyyn henkilöön. Tämä on tietysti tekijän kannalta kätevää. Sekatavarakauppa taas ei yleensä itse pidä sisältöjään, vaan se linkittää eri "erikoisliikkeisiin". Ne eivät säilö, vaan ohjaavat.

Nämä "sekatavarakaupat" olivat yllättävän käteviä, niiden kautta "skenestä" saa hirveästi irti. Niissä on nimittäin usein hakusanakäytänne. Hakusanoja voi olla esillä satoja. Itse asiassa niitä on käsittämätön määrä.
1: Moni hakusanoista on ilmiselviä (hakusana "lesbian", "fuck" tai "orgasm" kertonee kaikille, mitä sen takaa löytyy. Jopa "forest" tai "shower" kertoo paikasta.)
2: Osa on hyvinkin kummallisia. ("snowballing" ei ole mitään lumisotasilla oloa. Ei todellakaan. Löytyy sieltä "pearl neclacea" ja "golden rain":takin, jotka eivät ole mitä luulisi.).
3: Osa on lyhenteitä jotka eivät ulkopuolisille kerro mitään ("MILF", "DPed", "FFM", "CFNM", "CBT"...)
4: Osa on vain sellaisia että ei haluaisi tietää. (hakusana "vampire" kertoo kyllä kaikille jotain olennaista. Samoin kuin "torture". Ja kyllä. Te ette halua tietää.)

Hakusanat voidaan jakaa karkeasti seuraaviin tyyppeihin:
1: Vaihe. Osa keskittyy flirttipuoleen ja ne eivät oikesti kovin isosti eroa bikinimainoksista. Niissä kuvataan jonkinlaista esileikkivaihetta. Varsinainen huipentuma näyttää olevan hyvin tärkeä.
2: Seksiä harrastavat osapuolet. Nämä voidaan luokitella iän, sukupuolen, ihonvärin, hiustenvärin, rintojen/muun varustuksen koon mukaan. Pornotähdet on usein mainittu nimeltä, joista osa tuntuu keksityiltä taiteilijanimiltä ja osa ihan oikeilta nimiltä, kuten varmasti onkin. Tässä kohden ei voi tietysti olla puhumatta ammateista, joista ainakin poliisi ja hoitajatar näyttää olevan naisten kohdalla yliedustettuna. Ja sitten on avaruusolentoja. (Voi kyllä. "Ranuan kummit" eivät ole ainoita joilta löytyy "sokerina pohjalta".)
3: Paikka, joka voi olla ulkona vaikkapa metsässä tai rannalla, muuten vain julkisella paikalla, tai kotona ties missä huoneissa.
4: Mekaaninen tekotapa. Tässä on erilaisia asentoja ja tahteja ja rajuuksia. Sekä sitä, miten niitä vaihdellaan missäkin kohdassa. (Tyypillisesti pornossa näytetäänkin vaihtavan asentoa koko ajan, mikä on hyvin kummallista. Tosin ei niin ihmeellistä kuin se, että naiset näyttävät saavan orgasmin vaikka mies ei koske tähän, kunhan tämä vain laukeaa päälle.)

Tämäkin itse asiassa tuottaa osan pornon näennäisestä monipuolisuudesta. Näitä hakusanoja voidaan yhdistellä hyvin vapaasti. Voit ottaa vaikka viisi määritelmää kohdasta 1, tai yhden jokaisesta, tai vain yhden jostain. Tässä kohden saat hyvinkin spesifejä lopputuloksia. Tämä muuttaa "sekatavarakaupat" keinoiksi käydä samalla kaupassakäynnillä ties missä "erikoisliikkeessä", jopa siten että käyt useassa "samanaiheisessa erikoisliikkeessä". Palvelinmatkat ovat ihmeellisiä, ja yksi klikkaus voi johtaa aivan eri puolilla maailmaa olevaan paikkaan, ja sen viereinen toisaalle.

Kuitenkin kokonaisuutena tilanne näyttää olevan aika lattea. Kun olet nähnyt yhden tissipanon, olet nähnyt ne kaikki. Kliseiset yksityiskohdat ovat vain uudessa paikassa. Onkin selvää, että tässä ei haeta katsojan yllättymistä. Pornokauppa ei siksi ole mikään hieno ravintola, johon mennään kokeilemaan mitä gastronomisia herkkuja sitä onkaan kehitetty. Pornokauppa on enemmänkin McDonalds, jonne mennään, odotetaan lyhyt aika, ja sitten saadaan se, mitä on tiedetty haluavan.

Tätä kautta, vaikka porno onkin yllättävänkin monisärmäistä, siinä on yllättävän vähän luovuutta. Pornossa on kuitenkin selvästi oma alakulttuuri, joka vaatii paljon erikoistermien osaamista. Suuri osa sanoista on itse asiassa aivan vieraita. Sanakirjakaan ei auta, koska pornossa näytetään monin paikoin rakastavan kiertoilmauksia. En tiedä, onko tämä sitten se humoristinen ja luova osa pornografiakulttuuria.

Myöskään pelkkä aiheiden määrä ei kerro koko totuutta. On katsottava määrää ja suosiota. Tämän tarkastelu on yllättävänkin helppoa, koska moni sivusto sisältää ladattujen määrän tai tähdillä arvioinnin kautta tehdyn suositusjärjestyksen. Eli ne kertovat mitä katsotaan paljon ja tarjoavat niitä ensin. Tietyt pätkät ovat paljon suositumpia kuin toiset. Itse asiassa jopa niin, että tässä näyttää olevan voimassa Pareton periaate ; Nyrkkisääntöhän toimii niin että 80% katseluista on 20% videoista. (Tämä on tosin hirveä yleistys.) Toisaalta tarjonnassa ei ole kaikilla kohdin tasaista määrää tarjontaa. Esimerkiksi eräs sivusto tarjosi varsin ekstreemiä vaihtoehtoa ("vampire") 19kpl. ja sama sivusto tarjosi 10 853 suihinottovideota. On selvää että kliseisiä vaihtoehtoja on määrällisesti niin paljon, että sekin kertoo omaa osaansa aiheiden suosiosta.

Itse asiassa vaikka feministit korostavatkin usein kaksoispenetraatiosta ja kidutuspornosta, sitä löytyy määrällisesti hyvin vähän. Keskimäärin ihmiset ovat siellä kiltimmässä linjamassa. Lievin pornolinjahan lähestyy joko "taidekuvia" joissa nainen kekkaloi alasti oudossa asennossa metsän keskellä ja leikkii olevansa nymfi. Ja toinen normipää muistuttaa jotain, jota erilaiset vaateliikkeet (joko uima- tai alus-) laittavat ilmaiseksi postiluukusta. (Joita minä tietysti teininä... tai siis köhköh.)

Suosiot näyttävät, että ihmiset tykkäävät "iloisemmasta pornosta". Sellaisesta, jossa on kaksi ihmistä, joista vähintään yksi on nainen, ja jossa hommat hoidetaan loppuun asti. Orgasmit ovat tärkeitä. Naisetkin pitävät kovasti meteliä ja numeroa asiasta. Koska juuri sitä ilmeisesti halutaan. Tämä on kenties alhaista sosiaalisuutta, mutta se kuitenkin on sosiaalisuutta.

Kokeiluni ja seikkailuni eivät kuitenkaan -yllättävää kyllä- aikaansaaneet virushyökkäyksiä. Tosin joissain paikoissa oli koko ajan vastassa varoitusikkunaa, jossa varoiteltiin että sivu on vaarallinen, joka tarkoittaa että sitä ei pidä ladata. Pornosivustot tuntuvat kuitenkin rakastavan "spywarea". Eli
niiden kautta koneelle tulee ohjelmia jotka kerävät tietoja tietokoneesta ja esimerkiksi vierailluista nettisivuista ja levittävät niitä eteenpäin ilman käyttäjän suostumusta. Tämä tuokin arvokasta tietoa, josta muuten joutuisi maksamaan, joten en ihmettele että näin on.

Nyt uskallan väittää että minulla on jonkinlainen yleiskuva pornografiasta. Se voi tuntua kovasti aspergerin näkemykseltä, josta puuttuu peruskäyttäjän emotionaalinen suhde. Mutta vastaavalla "tutustumis -ei tunnu hirmi kiinnostavalta" -kombolla sitä on tässä talossa kierretty harrastuksia ja uskontojakin.

Mitä on hikipedia (jotain jota voi kuvata vain postmodernstisin termein)

Monet tietävät, että olen puuhastellut hikipedian ylläpitäjänä vuosikausia. Tahti on tietysti ollut pätkittäistä. Esimerkiksi siinä vaiheessa, kun kirjoittelin opinnäytetyötäni, olin ylittänyt Kelan maksamien opintotukikuukausien määrän. Niinpä tein töitä. Silloin ei jäänyt aikaa. Blogaustahtinikin oli siihen aikaan pauttia rallaa puolet nykyisestä. Ja moni blogaus oli itse asiassa raakileversio opinnäytetyöni kehitetymmästä versiosta. Mitään varsinaisia taukoja ei ole ollut, toisinaan sitä vain on viitseliäämpi kuin toisinaan taas ei.

Nyttemmin "City" -lehti lähestyikin meidän armasta laitostamme. Ensin luulin asiaa jonkun teinin vitsiksi. Voihan kuka tahansa kirjoitella mitä tahansa. Henkilö levitteli toki city -lehden journalistin sähköpostiosoitetta, mutta tämähän kertoo korkeintaan siitä että hän on tehnyt taustatyön. Tietohan on julkista, kun minäkin voin sen löytää googlehaulla. Toisaalta tiedän että yhteystiedot on mahdollista saada, koska erilaiset sensuuria vaativat tahot ovat epäsäännöllisen säännöllisesti ottaneet yhteyttä "byrokraatteihin", eli niihin jotka ovat statuksessaan vielä minunkin yläpuolella, mutta jotka vastineeksi tästä menettävät vapautensa - mahdollisesti heille voisi käydä näin myös juridisessa mielessä. Lehtimies olisi siis vähemmän sinnikäs kuin nämä tahot.

Tietysti minun piti julkisuudenkipeydessä tyrkkyydessäni pyytettömässä informointihalussa ottaa asiasta selvää. Olihan se ihan oikea case.

Yksi kysytyistä asioista oli se, mitä ihmettä hikipedia oikeastaan on. Mietiskelin asiaa ja vastasinkin. Tässä on sellaista mietintöä, joka ei Cityn sivuille tule. (Olen jo saanut jutun luettavaksi.) Joko siksi että en kertonut, tai siksi että olen kehittänyt jotain uusia kulmia.

Pintatasolla tarkastellen on helppoa huomata, että hikipedialla ei ole ydintä. Se ei pyri ensisijaisesti pilkkaamaan, mutta jotkut sen jutuista pilkkaavat ja ivaavat. Jutut eivät pyri kiihottamaan kansanryhmää vastaan, mutta silti joku vähintään kiihottuu kansanryhmää kohtaan. Jutuilla on myös ideaali. Mutta sen kirjoittaja ei ole enää aikoihin ollut aktiivinen, ja ihmiset voivat seurata sitä melko joustavasti. Ja jopa hikipedian perustaja on kuin deistinen poissaoleva Jumala. Hän ei kirjoita, ohjaa eikä tee ilmestyksiä.

Aiheiltaan jutut ovat sekalaisia, ne eivät ole keskenään konsistentteja. Niiden laadussakin on valtavia eroja. Osa on leppoisia ja osa on häijyjä. Ydin on yhtä mutkikas kuin "hauskuuden eksakti määritelmä" -ellei vielä sekavampi, koska siellä kuitenkin katsotaan sormien läpi, jolloin jonkin asteisia epäonnistumisiakin sallitaan.

Myöskään tekijät eivät ole pysyviä. Tyyppejä tulee, aloittaa, osa lähtee alkuinnostuksen jälkeen. Osa menee armeijaan ja naimisiin eikä heistä enää sen jälkeen koskaan kuulla. Osa kuolee. Osa myös eroaa, palaa takaisin, uudestisyntyy tai ryhtyy totaalikieltäytyjäksi. Kirjoittajat eivät yleensä ottaen tunne toisiaan. (Minä tosin tiedän pari nimeltä, ja olen jopa nähnyt joitain tyyppejä livenä.) Siellä on jopa turkulainen kirjoittaja, mikä kertoo siitä että olemme hyvin mukautuvaisia ja avomielisiä.

Kuitenkin asiasta on löydettävissä ydin. Karkeasti voidaan sanoa että hikipediassa on vain kahdenlaisia ihmisiä. Näitä se palvelee. Hikipedia on palvelu (1) lukijalle, (2) kirjoittajalle sekä (3) kriitikolle. (Lisäksi on ne, jotka eivät osaa laskea.)
1: Lukijalle Hikipedia on kasa epäkoherentteja ja totuusarvoltaan hyvinkin vaihtelevia irtosivuja, jotka pyrkivät esittämään jotain joka olisi jostakusta mahdollisesti hauskaa. Näille sivuille on lisäksi kummallinen luokitelmajoukko, joka tarjoaa seikkailuvalikointia. Tämä luokittelu ei välttämättä johda sinne minne lukija haluaa, mutta joka monista kuitenkin johtaa sinne minne sinun pitäisi päätyä. Kaiken tämän kruunaa yksinkertainen mutta paikoitellen kaatuva ja hidasteleva tausta, jota kutsutaan vaikkapa sivustoksi. Se on Kanadassa. (Siksi hitaus, sieltä asti juoksee bitti.)
2: Kirjoittajalle hikipedia tarjoaa ilmaiseksi julkistamistilaa. Tästä kirjoittaja saa joskus myös palautteetta, jonka voi halutessaan jättää lukematta. Näin ollen teemme tavallaan monen omakustannekirjailijalle palveluksen. Siinä missä ennen on kirjoitettu pöytälaatikkoon, josta ne on perikunta löytänyt. Ja todennäköisesti jättänyt lukematta - ja mahdollisesti käyttänyt grillinsytykkeenä. Hikipedia tekee kaikki nämä asiat nopeammin. Polttamisen sijasta käytetään tosin deletä, joka on vähemmän dramaattinen eikä siinä lenkkimakkarakaan lämpene. (Kokeiltu on!)
3: Kriitikolle tämä tarjoaa mahdollisuuden moittia muiden tekeleitä. Näin he saavat tarpeellisen päiväannoksensa. Kriitikko tekee kannanottoja ja parannusehdotuksia, jotka voidaan joko ottaa todesta tai olla ottamatta.

Yksittäisen artikkeli muuttaa koko järjestelmää ; Kirjoittaja ei julkistamisen jälkeen enää omista tekstiään. Teksti myös joutuu usein ankarankin kritiikin ja jälkimuokkaamisen kohteeksi. Tässä prosessissa moni ihminen voi härvätä ja usein käykin niin että yllä esitetyt lukija, kirjoittaja ja kriitikko sekoittuvat. Yksi ihminen on eri aikana yhtä ja toisena toista.

Esityksissään partaa päristävän mutta arvostetun Slavoj Zizekin mukaan tämänlainen tilanne tarkoittaa sitä että Mestarien aika on mennyt ohi. Ennen keksittiin idea, kirjoitettiin ja muokattiin ja saatiin lopulta valmiiksi. Valmiin kautta syntyi mestarin suhde työhön. Nykyisin kaikki on jälkimuokattavaa. Tämä tarkoittaa sitä että valmista teosta ei enää ole. Seurauksena on se, että kaikki jutut ovat pohjimmiltaan jonkinlaisia raakileita, joihin liittyviä valintoja on paljon ja kätkee auktoriteetin.

Tätä kautta hikipediassa kirjoittajan ja tuottajan kunnia on monella tavalla hämärtynyt. Tästä seuraa tietysti se, että valintojen taakka on tavallaan kaikkien harteilla. Asiaa ei helpota se, että vaikka meillä on ohjeistuksia, ovat ne enemmänkin nyrkkisäännöstö kuin absoluuttinen totuus. Tätä kautta ihminen on lähestyy mestaruutta suhteessa "ei mihinkään". Teoksesta ei saa valmiuden tunnetta.

Muuten tässä ei tietysti ole mitään ongelmaa, mutta se vaikeuttaa myös teoksista saatavaa kunniaa. Hikipedistinä minun suurin tavoite on tietysti egoilu. Eikä suinkaan pelleily joka olisi luonteeltaan lähinnä nöyryyttävää. Ilman mestarina oloa ei ole vastaavaa egoilua. "Minä tein tuon" -lauselma ei tunnu kovin juhlistavalta, koska vaikka juttu olisi hyväkin, sillä on viisikymmentä muokkaajaa, joista yksi on esimerkiksi korjannut kirjoitusvirheet ja toinen on "luokkatietoisena" laittanut sen oikeaan kohtaan epämääräistä luokitelmalabyrinttiämme.

Toisaalta myös epämiellyttävistä artikkeleista voi samalla pestä vastuunsa, koska ei ole nähnyt tai lukenut niitä. Minä teen näin koko ajan. Itsehän kirjoitan vain hyviä juttuja. (Sanoo siihen muutoshistoria sitten mitä tahansa! Se nimittäin valehtelee, minä en.)

Ihme lapsia.

Kun puhutaan ihmelapsista, katsotaan usein niitä erityisen lahjakkaita. He ovat pärjänneet lapsena. Tekno-Kekko luetteleekin monta heidänkaltaistaan.
1: Huomattavaa on, että Tekno Kekko näyttää miten lahjakkuutta osoittavat lapset ovat päätyneet ennen vanhaan osoittamaan teoriaa älyn kuluttavasta voimasta. Jos he ovat kuolleet, heidän lahjakkuutensa on yhdistetty kuolemaan. Jos he ovat jääneet henkiin, he ovat kasvaneet vielä taitavammiksi, eikä heidän lapsuuttaan enää muisteta. Asiaa ei tietysti ollenkaan auta se, että lapsikuolleisuus on aikaisemmin ollut suurta, ja se on tietysti vienyt usein myös lapsineroja. Tätä kautta tarina älyn kuluttavasta voimasta perustuu monella tasolla tapahtuvaan cherry pickingiin : Asia on tehty todennäköisyyden ja aineiston hylkäämisen kautta.

Mutta mikä ihanne olisi olla ihmelapsi joka käyttää lapsuusaikansa siihen että on 11 -vuotiaana kemian tohtori? Joku voisi pitää tietoviisautta ja yleisesti opetettuja käytösnormeja jopa turhanpäiväisenä. Tässä on hiven totuutta. Kuitenkin tälle ihmelapseudelle on toisenlainen vastavoima. Ihme lapset. Sain heistä kokemusta.

Päätimme tehdä pienen lahjoituksen. Puolisoni on opetustehtävissä eräässä koulussa. Päätimme heittää sinne vanhoja, käytöstä poistettuja, koneitamme. Niitä voidaan koota ja purkaa. Ei niitä montaa tullut, koska tietokone on kallis investointi. Mutta jotain kuitenkin saatiin kasaan. Nämä olivat aivan toimivia koneita. Ne oli formatoitu kaikesta arkaluonteisesta joka on minulle arkipäiväistä. Levyt pyyhittiin tyhjäksi saatananpalvonnasta, illuminatin salaliittosuunnitelmista ja internetpornosta. Niihin voitiin kuitenkin asentaa vanha käyttis - uudet ovat liian isoja - ja tätä kautta katsoa että koneen osat oli asetettu takaisin oikein.

Tätä kautta purkamista ja kokoamista voidaan harjoitella ; On onnistumisen ja epäonnistumisen mahdollisuus ja asia voidaan varmistaa helposti. Mitään opettajan mielivaltaa ei tässä arvioinnissa tietysti aikaansaada. Kone käynnistyy tai ei käynnisty pärstäkertoimesta riippumatta. Näin harjoittelu ei ole hajottelua, jossa kone pistetään kasaksi ja sitten ollaan huuli pyöreänä. Tälle tasolle pääsyhän on helppoa. Mikä heiluu, nyitään irti. Ja jos siinä on ruuvi, sitä ruuvataan auki. Sitten jokin asia heiluu lisää ja tätä voidaan nykiä irti. Tämä ei vaadi kovin mainittavaa älykkyyttä.

Koneet kestivät yhden oppitunnin. Kortteja kun raaputeltiin tahallisesti työkaluilla. Johtoja leikattiin irti saksilla. Toisin sanoen koneita pilkottiin tarpeettomilla tavoilla. Vaikuttaa siltä että monille yllä mainitsemani prosessikin on mahdottoman vaikea. Onneksi eivät sentään sabotoineet virtalähteiden suojakuoria. Sillä niissä on kondensoitunutta virtaa, johon törkätessä tulee voimakas sähköisku. Asiata toki varoitettiin. Mutta minulle tuli mukaan (a) huoli siitä että raaputtelijat eivät tottelisikaan käskyjä ja tapoja. Johan raaputtelu ja vandalismi aikaansaa tuollaista sekä (b) toivo siitä, että näin voisi oikeasti tapahtua, jotta minä saisin kostonhimoista tunnetta oikeuden toteutumisesta. Että oppisivat kerrankin elämässä jotain.

Kaiken kukkuraksi tuli valitusta siitä, että koneita ei ollut tarpeeksi montaa. Koulullahan ei ole varoja tuonkaltaisiin tutkimuskappaleisiin, joten käytössä oli vain pro bono saadut koneet. Vaihtoehtona härveltämiselle olisi ollut puhdas teoria aiheesta. Yläasteen koulujen oppilaat harvemmin pitävät puhtaasta teoriasta. He pitävät jos mukana on edes hieman jotain likaista tekemistäkin.

Kouluissa on opetussuunnitelma. En usko että tämänlainen käytös tuottaa onnistumista missään niistä. Paitsi jos jollakulla koulusta on jokin ihme destruktiivinen oppimisjärjestelmä, jossa on koulutusohjelmana on tuottaa erilaisia hutkijoita ja kivirekiä. Sellaisen, jossa näkemyksenä on, että oppilaan osaaminen destruktoituu omaperäisellä muutospolulla, jossa keskiössä on se, miten oppija käyttää aiempaa elämänkokemustaan ja erilaisia lähteitä tuottaakseen itselle yhä suurempia vaikeuksia.

Toki minäkin tein kaikenlaista kummallista. Ja yläasteella rikoin hyvin monta koeputkea. Lukiossa en särkenyt koeputkia koska kieltäydyin tekemästä niiden kanssa mitään. Tai, oikeasti rikoin sielläkin yhden. Yhtään koeputkea en kuitenkaan rikkonut tahallisesti. Toki minunkin nuoruudessani osattiin. Esimerkiksi yläasteella yksi oppilas pakotti opettajan kaappiin. Ja erään opettajan pieni autonkottero siirrettiin jumiin puiden väliin. Ja keittiön ikkunasta saatettiin näytettää persettä. Ihme lapsia on ollut aina.

Nykyinen sukupolvi tuntuu pahemmalta vain koska itse on vanhempi. Moni asia unohtuu. Temppu on tavallaan sama sekä menneessä että nykyisessä.

Minäkin vedin ala -asteella portaita alas mahallaan. Näyttää pahemmalta kuin on. Kyseessä on stuntmiesten -temppu, joka perustuu siihen että osaa tehdä sen oikein. Televisio kun opetti jo minun lapsuuden aikana asioita. Meidän luokkalaisista monesta tulikin siinä taidossa aika hyviä. Opettajia asia stressasi vielä yläasteella, jossa tein sitä viimeisen kerran.
1: Ja onhan moni minun toimeni koulussakin ollut varsin epäjärkevä. Esimerkiksi kerran otin mukaan puhelinluettelon, jota luin välituntien aikana järjestyksessä ääneen. Tuntien jälkeen siirryin vain "pätkän sivuja" eteenpäin ja menin samaan paikkaan istumaan ja lukemaan. Minua huvitti ajatus siitä, kun joku huomaa iltapäivällä että "Ei helvetti, se on jo K -kirjaimessa".

Eräs minun kouluaikojen tarkkailuluokalla ollut vandaalismielinen henkilö on tällä hetkellä autontarvikeliikkeessä pikkupomona. Muistan, kuinka hän esimerkiksi talvisaikaan rakenteli lumesta jättimäisiä peniksiä (kassit ja kaikki) ja heitteli näitä autojen eteen ja päälle. Ja teki se jotain muitakin tuhoja, mutta tehtäväni ei ole kaivella tikulla vaan lähinnä valaista perustilaa. Näin hänet toimessaan ja hän käyttäytyi hyvin asiallisesti. Äijä oli itse asiassa montaa astetta vähemmän luuseri kuin minä. (Paitsi suoritetut koulut.) Hän opettanee, että ihme lapsista ei välttämättä tule ihme aikuisia. Ja jäljellejäävillä ihme aikuisille saattaa olla suuri kuolleisuus. Joku päivä joku on saattanut laittaa virtalähteen suojakuoren löyhälle.

Tietokoneillekaan ei loppujen lopuksi käynyt niin pahasti. Niitä tullaan käyttämään taidepuolella. Siellä niitä saa oikein käskystä leikellä ja muotoilla. Koneet annettiin pois koska ne olivat turhia. Siinä on turha ruveta vetoamaan tunnearvoon.
1: Yksi koneista oli ylioppilaslahjani, sain sen kavereilta yhteislahjana. Kone on peräisin kaupasta, johon heillä oli suhteita. Tiesivät että kone lähtee vaihtoon, eli uusi ostetaan tilalle. Saivat sen halvalla. Kyllä se monta vuotta pelitti. Esimerkiksi vanhoja Super Nintendon pelejä runnottiin siihen erityisellä ATK -kikalla ja monta peliä pelattiin läpi. Internettiä siinä ei koskaan ollut.

---

Valitettavasti en täsmennä monia yksityiskohtia. Oppilaiden nimiä tai luokkia tai ikiä en edes tiedä. Niiden lavertelu on kuulemma kiellettyä. Joten laverrellaan asioista tasolla jolla voidaan. Jotkut nimittäin noudattavat sääntöjä. Koska tässä on "kyseenalaisia asioita", en mainitse (ex)vandaalejenkaan nimiä.

Ihmeitä ja selityksiä.

Larry Moran kirjoitti Toronto Starissa olleesta jutusta. Uutinen oli näkemyksestä jossa Raamatun kertomuksen Moosekseen liittyvä punaisen meren ylitys oli mahdollista. Voimakas tuuli voi aikaansaada väliaikaisen kannaksen. Juttu perustui tutkimukseen. Tutkimuksen osallistuneista löytyy muun muassa kristitty, josta selitys tukee Raamatun kertomusta.

Jerry Coune on kirjoittanut samasta aiheesta. Sitä kautta selviää että tutkimus oli matemaattinen tietokonesimulaatio, jonka mukaan voimakas ja kauan jatkuva 100 kilometrin sekuntitahdilla puhaltava tuuli voi siirtää vettä ja tätä kautta paljastuu maa -alueita, joiden päällä voisi muutoin olla 2 metriä vettä.

Myers on aiheesta astetta kiukkuisempi. Hänestä ajatus siitä, että tarinassa olevalle ihmeelle löydytään luonnollinen selitys ei suinkaan vahvista asiaa ihmeeksi.

Luonnollinen selitys on korkeintaan selitys myytissä kerrotulle asialle. Ja jos tapahtuma on tehty, on Jumala vain muinainen tapa selittää tämä erikoinen ja varsin poikkeuksellinen tarina. "So one of the great miracles of the Bible is being reduced to a meteorological fluke with an entirely natural explanation? It makes bible stories compatible with science by making the supernatural elements of the story completely irrelevant, which is nice if you're an atheist, but only if you're an atheist who is very gullible and willing to accept other elaborate prior premises."

Se, miten tälläiseen asiaan sitten voidaan suhtautua, onkin tätä kautta kaksisuuntainen. Moni kristitty on sitä mieltä että se, jos Raamatun ihmeet latistetaan luonnollisten syiden aikaansaamaksi, on pikemminkin taistelua uskoa vastaan. Tässä kohden näkemykset siis jakautuvat voimakkaasti kahtia myös uskovaisten keskuudessa.

Luonnontieteen kannalta kysymys on oikeastaan siitä, mitä varmistetaan. Jos meillä on tarina joka kertoo meren väistymisestä, se voi olla myytti. Mutta jos myytti osoitetaan mahdolliseksi, se voi olla todellinen tapahtuma, joka on selitetty jollain tarinallisella keksinnöllä. Jos kirjamme myytti kertoo tuntomerkkejä niistä olosuhteista, jotka tekisivät ilmiön mahdolliseksi, se tekee todennäköisemmäksi sitä, että tapahtuma olisi todellinen. Kuitenkin on tässä kohden testataan luonnonilmiöiden roolia. Voidaan sanoa että tuuli aikaansaa muutoksia meressä, ja tuuli on havaittu ja havaittavissa. Jumalalle näissä selityksissä ei tehdä samaa.

Tulkinnallisesti sillä onko ilmiön takana luonnonilmiö vai ei, ei itse asiassa ole kovin relevanttia.
1: Raamattu väittää tapahtumia ihmeiksi, joten on ihan konsistenttia että mikään ilmiö ei tuota sitä. Tätä kautta voisi ottaa esiin vaikkapa ID -mies William Dembskin eliminoivan menetelmän, jossa Suunnittelu - joka on hyvin verrattavissa Jumalallisuuteen - havaitaan juuri siten että kaikki luonnonilmiöt eliminoidaan vaikutuskentästä ja se mikä jää jäljelle. Senkin pitää olla vieläpä hyvin epätodennäköistä tapahtuakseen. Tässä tulkinnassa luonnontieteellisen selityksen löytäminen tekee järkeväksi ajatella että ilmiö ei ollut ihme lainkaan, vaan luonnollista alkuperää.
2: Toisaalta luonnonilmiöt voivat sopia tarinaan. Jos Jumala nostaa tuulen, syntyy tuuli. Koska Jumala voi hallita luonnonlakeja, hän voi ohjailla hänet tekemään niillä monenlaisia asioita. Jumala voi siis tehdä myös pieniä ja arkisia ihmeitä, joissa välitysvoimana on luonnonlaki.

Kysymys muuttuu enemmän siihen mitä Jumala tekee, mitä ei tee ja mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä, ja mitä tekee usein ja mitä harvoin. Mikään näistä ei perustu Jumalan tutkimisesta saamiimme tietoihin. Ne ovat havaintoihin sovitettuja katsantokantoja, eivät gravitaatiovakioon verrattavissa. Kummassakaan tapauksessa ei voi puhua selittämisestä, vaan tulkinnasta. Tämä lienee se osa, jossa uskova vetoaa uskoon. Se antaa heille vakuuttuneisuuden tunteen, mutta kun en tätä uskoa jaa, se ei tuota minulle mitään vakuuttuneisuuden tunnetta.

Harhaista aistiharhaa.

Aistiharhat ovat hyvin mielenkiintoisia. Olipa sitten kysymys harmittomista optisista illuusioista, unista tai hallusinaatiosta. Erityisen vahvasti nämä tietysti tulevat esiin kun tarkastellaan huumeiden käyttöön keskittyneitä mystikoita tai shamaaneja, joista hallusinoiva aine ei vääristä aisteja vaan avaa uuden todellisuuden. Tai monien kristittyjen kannattama taenäkemys, jossa ihmisen aistien katsotaan olevan luotettavat Jumalan armosta.
1: Olen aikaisemmin kirjoittanut esimerkiksi viimeisimmästä aika paljon. Tämä juttu on toinen näkökulma, jonka kirjaamiseen on omalla osalla nostalgiasyyt.

Väittely näissä aiheissa muistuttaa usein kovasti tarinaa, joka liitetään kiinan keisariin, Chuang Chouhun. Hän näki unta olevansa perhonen. Herättyään hän ihmetteli oliko hän perhonen joka näki unta olevansa keisari, vai keisari joka oli nähnyt unta olevansa perhonen. Asia onnistuu ikään kuin määrittelemällä toinen totuustilaksi, ja toinen on tälle totuustilalle vääristymä.

Keisarista päästään yllättävän sujuvasti Quinen näkemykseen. Quinen maailmassa kun asioilla ei ole arvoa pelkkinä loogisina mahdollisuuksina. Hän korosti tämän loogisen mahdollisuuden suhdetta "tiedeverkkoon", eli kaikkiin eri tieteenaloihin, joita asiaan liittyen käytetään hyväksi.
1: "Oljenkortta veistämässä" -blogissa onkin ymmärrettävä kuvaus, jolla olemassaolon eri muodot tulevat opettavaisesti esiin.

Quinen ajatukset hallusinaatioista olivat hyvin mielenkiintoisia. Esimerkiksi jos Descartes oli huolissaan aistejen erehtymättömyydestä, oli erehtymättömyys järkevää vain havaintomaailmamme kautta.

Esimerkiksi unet, hallusinoivat huumeet ja monet muut asiat tuovat esiin jotain jota voidaan pitää häiriönä. (1) Jos nämä olettaa todellakin häiriöiksi, on harhaisuus hyvä ottaa huomioon. Tällöin harhaisuus on osoitettu ja ihmisellä ei ole varmuutta aistejensa luotettavuudesta. (2) Mutta jos tilannetta kuvaakin todellisuudeksi, ei ihmisellä olekaan Quinelaissa mitään minkä varaan rakentaa huolensa siitä että ihmisellä voisi olla havainnoissaan häiriöitä.
1: Näin saadaan kaksi tasapainoista ja täysin yhteismitatonta näkemystä samalle asialle. Toisella ihmisellä voi olla harhoja ja toisessa ei. Ihmisen havaintojärjestelmä on kuitenkin maailmankuvista riippumatta joko täydellinen tai huono. Eikä näitä tasoja olisi kivaa sekoittaa keskenään.

Eliöiden lajiuttelua

"Kettu pysyy aina kettuna, hanhi jää aina hanheksi, ja tiikeri säilyttää tiikerin luonnon. Ainoa erot, jotka voivat olla olemassa lajinsa puitteissa, täytyy olla eri asteisissa eroissa rakenteellisesa vahvuudessa, aktiivissa voimassa, älyssä, tehokkuudessa, kestävyydessä jne, jotka yksittäiset yksilöt ovat lahjanaan saaneet".
(Adolf Hitler, "Mein Kampf", vol ii, kappale xi)

Kreationisteille on tärkeää katsoa eläinkuntaa sukulaisuuden kautta. Heillä ero on kuitenkin hyvin suuri verrattuna evoluutioteoriaan. Sillä evoluutioteoriassa on suosittu näkemys, jossa kaikki eliöt ovat toisilleen sukua. Kreationistit taas näkevät eläinkunnassa irrallisia ryhmiä jotka eivät ole toisilleen sukulaisia.

Kreationistit mainitsevat usein sanat "baramiini" tai "perusryhmä".

Termi baramiini nuoren maan kreationistien parissa suosittu. on johdettu heprean sanoista "bara" (luotu) and "min" (kaltainen). Se käsittää erikseen luotuja eläinryhmiä, joista on rappeutunut ja eriytynyt nykyisiä lajeja. Baraminologia on kehittänyt oman "taksonomian", joka nojaa seuraaviin lisätermeihin.
1: Monobaramiini (kreikan "monos" ~ "yksi"): joukko lajeja, jotka jakavat yhteisen esi-isän. Sillä tarkoitetaan holobaramiinin osaa, jolla keskenään lisääntyminen on mahdollista. Se on siis hieman biologiasta lajia laajempi kokonaisuus.
2: Holobaramiini(kreikan "holos"~ "koko"): Joukko joka jakaa yhteisen kantamuodon eivätkä ole sukua millekkään muulle lajille. Holobaramiini sisältää kaikki elämänmuodot, jotka jakavat geneettisen sukulaisuussuhteen: Toisin sanoen se tarkoittaa koko ryhmää, jonka uskotaan polveutuvat yhteisestä kantaisästä. Yleisesti ja lyhyesti pelkkä "baramiini".
3: Apobaramiini(kreikan "apo" ~ "poissa jostakin"): Joukko lajeja jotka eivät ole sukua mille tahansa muille lajeille. Apobaramiini voi sisältää yhden tai useamman holobaramiinin, mutta kaikkien näiden holobaramiinien on sisällyttävä tähän apobaramiiniin kokonaisuudessaan.
4: Polybaramiini(kreikan "poly" ~ "monta"):Kahden tai useamman yksilön joukko joka edustaa osaa ainakin kahdesta toisistaan erillistä holobaramiinista. Käytännössä mikä tahansa joukko lajeja. Käytetään joskus myös tarkoituksessa "mikä tahansa yli yhden yksilön joukko".

Apobaramiini ja polybaramiini eivät kreationistien mukaan sisällä mitään sukulaisuutta, vaan ainoastaan "Suunnitelmasta johtuvaa samanlaisuutta". Näillä lisämääritelmillä yritetään kattaa Linnén taksonominen luokittelu ja selittää samalla miksi Linnén luokittelu on mahdollista vaikka sukulaisuutta ei ole. Määritelmät ovat epämääräiset jotta tarkkaa kannanottoa siitä mitä Linnén tasoa ne edustavat ei tarvitsisi tehdä, vaan niitä voitaisiin tulkita aina "tarpeen mukaan sopivasti".

Intelligent Designin kannattajat ovat ottaneet etäisyyttä baramiinioppiin ja tämän taksonomiaan. ; Baraminologiaan termeineen ei ID-piirissä törmää. Syynä on se, että etenkin USA:ssa Raamattu ja kytkökset YEC -kreationismiin ovat kohdanneet vaikeuksia pyrinnöissä saada opetukset koululuokkaan. Nyt ilmiselvä uskonnollisuus ja fundamentalistiseen kristillisyyteen perustuva kreationismi on kätkettävä pois kaikin keinoin, ja tätä kautta termien sisällön uudelleennimeäminseen on ryhtytty.

Itse asiassa ID:läisellä joka tarvitsee koko perusryhmän käsitettä on samat perusoletukset useasta erikseen luodusta eliöryhmästä, ovat he käytännön syistä "uudelleennimenneet" baramiinikäsitteen perusryhmäksi. Intelligent Designin kannattajat ovat määritelleet perusryhmän ja ovat valinneet perusryhmien rajoille työhypoteeseiksi vaihtelevasti Linnén pääjaksot, uusien elimien kehityksen, heimorajat, lajirajat. Tämänlainen standardin puute tekee argumenttejen seuraamisesta hieman vaikeasti seurattavaa. Mikä voi olla merkki moniarvoisuudesta tai siitä että asiaa halutaan tarkoituksella hämmentää jotta tarkka analyysi ja vastakritiikin teko olisi -retorisin, ei argumentatiivisin syin - mahdollisimman hankalaa. (You decide!)

Baramiini on YEC -kreationistien ja perusryhmä ID -kreationistien käyttämä sana kuvaamaan niitä eliöyksilöiden joukkoja, joilla on yhteinen evoluutiohistoria, mutta jonka ulkopuolelta ei yhteistä evoluutiohistoriaa ole. Baramiini/perusryhmäkäsitys sanana liittyykin nimen omaan makroevoluution kieltämisen perinteeseen. Tässä kirjoitelmassa käytän perusryhmän ja baramiinin synonyyminä "holobaramiinia", joka myös vastaa täysin ID-teoreetikkojen "perusryhmä" -termiä. Syynä tähän valintaan on se,että evoluution ja kreationismin käsittelyssä kiinnostavin ja keskeisin ongelma on "alkusyntyjen" tai "alkuluomisten" lukumäärä; evoluutioteorian olettama makroevoluutio tarkoittaa mikroevoluutiota muodossa jossa on vain yksi perusryhmä. Käsitysero kreationistien ja evolutionistien välillä on siis perusryhmien määrästä ja mikroevoluution rajoista.
1: Toki tälläinen tiivistäminen on hieman liioiteltua, koska esimerkiksi eräs suurimmista ID -auktoriteeteista, Michael Behe, pitää yhteisestä kantamuodosta kehittymistä tieteellisesti vakuuttavana ja jopa perinteinen kreationisti Jonathan Sarfati kirjassaan "Refuting Evolution 2" suosittelee, etteivät tämän vuosituhannen kreationistit käyttäisi "se on vain mikroevoluutiota, ei makroa!" -argumenttia, vaan keskittyisivät rappeutumiseen. Evolutiivisen historian vuoksi He eivät tarvitse perusryhmä- tai baramiinikäsitettä.

Yleisesti ottaen "rivikreationistit" eivät kuitenkaan seuraa tätä tietä, ja näkemys jossa baraminologia/perusryhmät eli makroevoluution kiistäminen on keskeisessä roolissa on hyvin yleinen. Tämän seikan vuoksi he joutuvat selittämään erilaiset eliömuodot oletuksilla useista erikseen luoduista eliöryhmistä. Tämän mallin ympärillä esintyy usein kaksi termiä baramiini ja perusryhmä.

Pintatarkastelulla baraminologiasta löytyy varsin erikoisia ongelmia.

ID:n kannattajien mielestä perusryhmäoppi on pätevä, koska "Toisiaan lähelläkään olevien perusryhmien kesken ei ole koskaan havaittu suoraa tai epäsuoraa risteymää." (Evoluutio -kriittinen analyysi, s. 284) Samaan perusryhmään kuuluviksi on on määritelty "ne yksilöt, jotka joko suoraan tai epäsuorasti ovat risteytyksen kautta sidoksissa toisiinsa." (Evoluutio -kriittinen analyysi, s. 34) Tämä lausepari on paitsi kehäpäätelmä myös tietämättömyyteen vetoamista. Olennaisesti samanlaista perusryhmäkäsitettä käyttää myös Lubenow kirjassaan, joka on suomennettu nimelle "Myytti apinaihmisestä". Siinä Lubenow esittää tunnistuksen empiirisellä koe -esittelyllä, jonka sisältö on että ne populatiot, joiden välillä ei ole havaittu lisääntymisyhteyttä ovat eri perusryhmää. Määritelmä ja tunnistus ovat samat, mutta Lubenow on vain kätkenyt kehämäisyyttä prosessin alle, jossa sen huomaaminen on vaikeampaa kuin "Evoluutio - kriittinen analyysi" -kirjassa joka tekee esityksen ajatteluprosessin sijasta suorina väitelauseina.
1: Määritelmäparilla perusryhmä muuttuu sellaiseksi, että näkemys kritiikki -immunisoituu. Mikä tahansa aineisto sopii perusryhmäaineistoon. Sillä jos tehdään havainto, siirtyy perusryhmän rajat. Kun epäsuora tai suora risteymä on havaittu, sillä on vaikutus itse määritelmäosaan. Näin ei edelleenkään olisi havaittu risteymää perusryhmien yli. Tässä muodossaan olennaista on huomata, että perusryhmien ylittävää yhteyttä vaaditaan, jotta makroevoluutio oltaisiin valmiita hyväksymään. Tämä vaatimus johtaa siihen että näkemys rationalisoidaan asettamalla keinotekoinen haaste, jota ei voida mitenkään toteuttaa. Mikään havainto ei voisi olla todiste makroevoluutiosta, ja tältä muodoin sen arvo makroevoluution mahdottomuuden todisteenakin on nolla.
2: Toisaalta tässä on ongelmana erillisyyden olettaminen. Yhteys voidaan havaita. Mutta emme tunne koko eliöryhmiä, emmekä kaikkia historian aikana olleita eläinlajeja. Yhteys voi olla, mutta jos se on sukupuuttoon kuollut tai tuntematon, se näyttää samalta kuin sitä ei olisi. Näin ollen tässä on tiedollinen epäsymmetria.

Määritelmän tasolla tarkastellen voidaan sanoa, että joku voisi väittää, että kehämäisyysväite olisi "trueismia": Jos määrittelemme jonkin esimerkiksi karhuiksi, niin muut luokittuvat "eikarhuiksi" automaattisesti. Jos määrittelemme perusryhmän havaitsemiemme risteytymieien mukaan on annettu määritelmä episteeminen, ei ontologinen. Tätä kautta voidaan ajaa ainakin seuraavia päätelmiä:
1: Emme voi tietää saammeko uusia,suoria tai epäsuoria, risteämishavaintoja. Tällöin tietämämme "perusryhmän rajat" siirtyvät mutta oikeat perusryhmän rajat ovat siellä missä ne aina ovat olleet.
2: Emme tiedä, onko sellaisia sukupuuttoon kuolleita lajeja, joiden epäsuorat risteämiset, laajentaisivat perusryhmärajoja ja yhdistäisivät perusryhmiä toisiinsa. Tunnemme nimittäin kehälajeja, joiden populaatioiden ääripäät eivät voi lisääntyä keskenään, mutta siinä välissä on alalajeja ja rotuja jotka lisääntyvät keskenään niin, että ketju ei mene niiden kohdalta poikki. Jos tälläisen kehälajin keskeltä sattuu historian aikana kuolemaan muutama strateginen rotu tai alalaji, katkeaa lisääntymisyhteys. Ihmiskunnan testauskyky taas ei yllä ainakaan toistaiseksi jo ammoin kuolleisiin lajeihin. Emmekä edes tiedä kaikkia menneisyyden lajeja.
___2.1: Tyypillisimmillään epäsuoralla risteymällä tarkoitetaan kuitenkin jälkeläistä(lisääntymiskyvytöntäkin) seuraavasti: Jos (ala)laji_A ja (ala)laji_B lisääntyvät keskenään ja samanaikaisesti (ala)laji_B lisääntyy (ala)laji_C:n kanssa mutta (ala)laji_A ei lisäänny (ala)laji_C:n kanssa ovat kaikki (ala)lajit, (ala)laji_A (ala)laji_B ja (ala)laji_C, samaa perusryhmää. Tämä määrittely ei kuitenkaan kerro mitään erikseen luomisesta, koska jos (ala)laji_B sattuu kuolemaan sukupuuttoon, tunnistuvat (ala)laji_A ja (ala)laji_C eri perusryhmiksi. (ala)laji_A on yhtä paljon yhteisestä kantaisästä ja aivan yhtä läheistä sukua (ala)laji_C:n kanssa, oli (ala)laji_B elossa tai ei - vaikka perusryhmämääritelmä antaakin toisenlaisen kuvan. Perusryhmä on siis pelkkä määritelmä, joka kyllä todistaa yhteydestä, mutta perusryhmän ulkopuolisuus ei kerro edes perusryhmätasoa suuremmasta erilaisuudesta ja vielä vähemmän "eisukulaisuudesta"~"erikseen luomisesta".
_____2.1.1: Sen sijaan jos sukulinjat ajatellaan puuna ja hetkellä t elävät populaatiot ovat oksankärkiä, jotka ovat samalla korkeudella "aikalinjalla". Mennyttä ajanhetkeä t₀ edustavat kaikki puun osat, jotka ovat tuon linjan alapuolella. Aika kuluu, eliöpopulaatiot elävät ja kuolevat, tapahtuu haarautumisia, osa oksankärjistä jää tuon liikkuvan aikalinjan alapuolelle kuten myös kaikki haarautumiskohdatkin. Otetaan ajanhetki t₁, joka on ajanhetken t jälkeen. Puun oksankärjet siis edustavat näitä lajipopulaatioita, jotka ovat elossa ko. ajanhetkenä t₁. Kahden eri oksankärjen kohtaamispaikka ei ole kyseisellä aikalinjalla t₁ oksankärkien välillä. Sen sijaan yhteys on historiassa t₀ olevassa haarautumiskohdassa. Mitä kauempana historiassa haarautumiskohta on, sitä pidempi välimatka oksankärjillä on toisistaan ajanhetkellä t₁. Mitä pidempi geneettinen välimatka, sitä vaikeampi on myös näitä eliöitä on risteyttääkin. Epäsuorakin risteytymiskykyisyys kaikkien ajankohdan t₁ oksankärkien kesken on sitä vaikeampaa, mitä kauemmin eriytymistä on tapahtunut: Eli "välimuodot" ovat historiassa eläneet edeltävät eliöt, eivät aikalinjassa t₁ rinnan elävät eliöt.
___2.2: Uusien perusryhmien syntyy luonnossa voidaan kuvata prosessina, jossa kehälajin A,B,C, jossa A ja B lisääntyy, B ja C lisääntyy mutta A ja C ei lisäänny, välilaji B kuolee sukupuuttoon. Koska jokaikisessä lajin sukupuutossa kuolee yksi tai useampia tälläisiä B:n kokoisia alalajeja, on alalajien kuolemat vielä lajinkin kuolemaa yleisempiä. Ja jos yksikin näistä sattuu tappamaan kehälajin B vastineen, niin baraminologia tunnistaa sen väärin. Tiedämme että lajit voivat hyvin muuttua kehälajeiksi, joten mitään estettä evoluutiolle perusryhmän rajat ei minkään järjen mukaan voi luoda.
_____2.2.1: Ja kun kehälajin keskikohtien kuolemassa 1 perusryhmä muuttuu 2 perusryhmäksi, olisi tilanne periaatteessa makroevoluutiota, jos unohdetaan perusryhmän kehäinen perustelu. Eli jos perusryhmä ei olisi kehäpäätelmä ja tätä kautta falsifioitavissa, se olisi itse asiassa jo tällä esimerkillä falsifioitu: Se on itse asiassa falsifioitu niin täydellisesti, kuin se on ikinä missään mahdollista. Se ei päde enää edes kreationistien omissa konsepteissa. Perusryhmä voi syntyä koska kehälajeja voi syntyä. Se ei välttämättä vaadi edes uusia geenejä tai uutta informaatiota koska kreationistit itse eivät usko kehälajiutumisen sellaista vaativan. Ja siitä se vaatii vain genomeiden poistumista, ja välilajin tuho voidaan täysin katsoa rappeutumisprosessiksi. Perusryhmäkonsepti on siis täysin pätemätön "erikseen luomisen" rajojen tunnisteena vaikka henkilö hyväksyisi pelkän geenien tuhoutumisen, ei edes niiden muuntumista.

Miten lajia tuijotetaankaan?

Näitä itselleen ikäviä tosiseikkoja (ID)kreationistit pakenevat tyypillisesti "banaanikärpäset pysyvät yhä banaanikärpäsinä" -väitteeseen. tai väittävät jotain "Evoluutio - kriittinen analyysi" -kirjan sivun 45: "Kuvassa 3.26 on esitetty joukko sorsalintuja. Eroista huolimatta ne voi tunnistaa sorsalinnuiksi erityisesti nokan perusteella." -tyyppistä ratkaisua. Nämä molemmat ovat kuitenkin morfologiseen lajikäsitteeseen viittaamista.

Tämänlainen viittaaminen on hieman karua, kun muistaa että sama "Evoluutio -kriittinen analyysi" määrittelee sivulla 39, että tiedemaailman yleisesti hyväksymän morfologisen lajimääärityksen "Morfologinen lajikäsite perustuu eliöiden rakenteen ja muodon tuntomerkkeihin" ja sama "Evoluutio - kriittinen analyysi" kritisoi myöhemmin samalla sivulla 39, kuinka "Morfologiseen lajikäsitteeseen liittyy selviä subjektiivisia arvostuksia. Mielipiteet voivat poiketa sen suhteen, mitkä ominaisuudet ovat merkittäviä ja mitkä vähemmän merkittäviä. Objektiivista mittaria ei ole olemassa. Objektiivisesti ei myöskään voida määrittää sitä miten monta ja minkä laatuista eroavaisuutta vaaditaan lajien erottamiseksi toisistaan." Lajin katsantokannasta ei pidetä, koska se on subjektiivinen, eikä hyvää tietedettä. Perusryhmämäärittelyn erääksi arvoksi peräti nähdään se, että se rakentaa pesäeroa tähän subjektiiviseen morfologiseen lajimääritelmään.

"Evoluutio -Kriittinen analyysi" -kirjan sivu 45 korostaa sorsien perusryhmän rakenteen ja koon ja toimintatapojen erilaisuuksia. Ja sivulla 36 sanotaan että jos koe osoittaisi että esimerkiksi isojalkakanan ja fasaanin välinen risteytymä on mahdollinen, pitäisi nämä ryhmät yhdistää samaksi perusryhmäksi, vaikka näiden rakenteet ovatkin todella erilaisia -ja kirjassa muutenkin esitellään kuvia eri lintuperusryhmistä ja kukista joilla on rakenteita joita muilla saman perusryhmän osilla ei ole - tämä ei estä sitä että ne olisivat samaa perusryhmää. Perusryhmämääritelmän mukainen raja risteytymisessä ei siis tarkoita isoa rajaa morfologiassa.

Ja koska "Evoluutio kriittinen analyysi", sivulla 55, kertoo, että mikro- ja makroevoluution välinen ero on perusryhmämallissa se, että mikroevoluutiota on kaikki muuntelutapahtumat, jotka jäävät perusryhmän rajojen sisälle ja makroevoluutiota olisi uuden perusryhmän syntyminen toisesta, käy niin että jos jokin uusi rakenne ilmaantuu jollekin lajille, mutta kyseinen laji voi lisääntyä toisen lajin kanssa, niin (ID)kreationisti päättelee ettei uusi rakenne merkitse mitään ~ se on perusryhmän sisäistä kehitystä eli mikroevoluutiota.

Morfologinen lajimääritelmä on siis ilmeisesti "hyvä määritelmä, jota perusryhmämäärittely ei tee turhaksi" jos sitä käytetään korostamaan joidenkin lajien erilaisuutta, mutta muuten se on "subjektiivinen". Kun tavataan vielä hieman "Evoluutio -kriittinen analyysi" -kirjan sivua 284, opitaan että "Perusryhmien selkeä rajattavuus on viite luotujen ryhmien olemassaolosta." Morfologisen lajikäsityksen kautta mukaan tulee selvää subjektiivisuutta.

Uskaltaisin ajaa jopa tiettyä vastakkainasettelun alasajamista. Ja lainata Beheä. "Over the next few sections I'll show some of the newest evidence from studies of DNA that convinces most scientists, including myself, that one leg of Darwin's theory - common descent - is correct."
(Michael Behe, "Edge of Evolution", 2007, sivu 65)

---

Lisätietoja:
Mark Isaak, "Claim CB102", 2004
Juha Leinivaara, Perusryhmäbiologia, 2007

Samsa(ra) ja ihmisten pulmat jättimäisten hyönteisten edessä.

Franz Kafkan "Muodonmuutos" kertoo kauppamatkustaja Gregor Samsasta, joka muuttuu hyönteiseksi.

Sen sijaan saṃsāra (sanskritiksi संसार) on sielunkiertoa käsittelevä buddhalainen oppi. Siinäkin ihminen voi muuttua hyönteiseksi, seuraavassa elämässään. Samsaran ytimessä taas on dukkha, kärsimys tai epätyydyttävyys. Taustalla häämöttelevät anicca eli pysymättömyys ja anatta eli itsettömyys. Buddhalaisille pahan ongelma ei olisi teologinen pulma, vaan maailman ilmiselvyys.

Kafkalla irrallisuus, byrokratian rakentama hengetön ja epäinhimillinen maailma, loi absurdia järjettömyyttä ja kärsimystä. Kafkan tuotanto on niin vahvasti itsettömyyden ja pysymättömyyden läpitumkemaa, että niiden perussävy on juuri kärsimys ja epätyydyttyneisyys. Kafkan maailmassakaan ei ollut pahan ongelmaa, vaan ihminen oli enemmänkin pahoissa ongelmissa.

Jopa siinä määrin että Markus Kajo on kuvannut Kafkaa kirjailijaksi jonka kirjoja täysjärkinen ihminen ei lue. Tai siis ei ole täysijärkinen luettuaan.

Jos minä kiertäisin elämästä toiseen, luulisi että keksisin samanlaisia ideoita. Ne kun eivät olisi uutisia, vaan vanhasia. Jo keksitty on helpompi muistaa. Tai sitten kuolemanjälkeiseen elämään liittyy jokin muistintyhjennysvaihe. Tälläinen tuntuu epäuskottavalta.

Sillä historiassa, keskiajalla, on ollut joku, jolle ihmishyönteiset on ollut sadun aihe. Jos Moderni maailma oli hankalaa, niin keskiajallakaan ei ollut mukavaa. Ajatus on sen verran outo, että Kafkan kohdalla moni on ajatellut että "ihmisestä tulee hyönteinen, että WTF?" Mutta tämäkään ei ole ollut uniikki ensimmäinen oivallus.

---

Kuvien hyönteiset eivät ole osallistuneet tarinoiden tapahtumiin. Mutta kovaa käähistelyä niilläkin näyttää olevan.

I know you .. Or at least you know me.

Me kaikki otamme toisistamme selvää. Keskustelut, käytös ja muu ilmaisu kertoo meistä aika paljon. Esimerkiksi toisten blogeja lukiessa löytyy monenlaisia piirteitä. Jopa poliitikkoja arvioidessamme voimme tarkkailla heidän liikkumistapojaan luokittelu mielessämme. Kuitenkin monesti ihmiset teeskentelevät.¹ He esittävät jotain muuta, kuin ovat.

Internetin käyttökin tietysti heijastelee omaa persoonallisuutta. Mutta ihmiset voivat periaatteessa teeskennellä, joten rehellisyydenkin selvittämiseen luulisi olevan kiinnostusta. Blogejen kirjoittamista onkin tutkittu tämä asia mielessä vakavastikin. Tutkimuksessa oli käyty läpi 694 blogia, ja niiden kirjoittajia oltiin luokiteltu kyselyn avulla. Huomattiin, että vaikka ihmiset voisivat periaatteessa antaa itsestään idealisoidun kuvan, heidän sanavalintansa kertovat heidän luonteestaan.

Otan pari, mielestäni omaan blogikielenkäyttöön sopivaa luokitelmaa ; Esimerkiksi neuroottiset bloggerit kirjoittavat negatiiviseen sävyyn. Avoimuus taas yhdistyi siihen, että ihmiset käyttivät formaalimpaa kieltä ja pidempiä lauseita. Tutkimus ei vastannut perinteiseen kielen ja persoonallisuuden väliseen ongelmaan : Yhteys ei suoraan kerro vaikutuksen suunnasta. Kenties neuroottiset ihmiset näkevät maailman toisin ja alkavat siksi käyttämään negatiivista kieltä. Tai sitten negatiivinen kielenkäyttö muuttaa ihmisen suhtautumisen maailmaan vähemmän neuroottisesti.

Ratkaisu on sinällään olennainen, koska jos kieli johtuu neuroosista, on kielen korjaaminen pintasilausta, jolla teeskentelyllä peitetään ongelmaa ja se voi jopa pahentaa tilannetta, negatiivinen kielihän ja kirjoittaminen inhottavista asioista voi olla vaikkapa terapeuttista tilanteen käsittelyä. Jos suunta on toinen, kielenkäyttö voikin muuttaa ihmisen suhtautumistapaa ja se on täysin oikea ratkaisu ongelmaan.

Suunnasta ja parantamisen halusta voidaan johtaa erikoisia mietteitä, koska on havaittu että neuroottiset ihmiset ovat taipuvaisempia bloggailemaan kuin muut. Senkään kohdalla ei välttämättä tiedetä, mikä on syy ja seuraus. Kuitenkin, kaikesta epävarmuudesta huolimatta, neurootikon jättämät sanat kertovat vallitsevan tilan.

---

1 Lause on ihan lähellä poliitikkojen mainintaa, mikä ihmeellinen yhteensattuma, joka ei kuvasta järjestön eikä sen jäsenten mielipiteitä.

Suuremmissakin populaatioissa.

Usein evoluutioteoriaa katsellessa ajatellaan niin, että suurissa populaatioissa geenit yleistyvät pääasiassa siksi, koska eri geeniversioihin vaikuttaa luonnonvalinta. Geneettisen ajautumisen katsotaan usein keskittyvän pieniin populaatioihin ; Joko niin että populaatio on pieni, tai niin että populaatio pienenee, tai sirpaloituu niin että vanhasta populaatiosta irtoaa pieni määrä yksilöitä.

Geneettistä ajautumista tapahtuu jonkin verran myös suuremmissa populaatioissa. Jos meillä on heterotsygootti yksilö, jolle syntyy mutaatio. Joskus tämä ei saa jälkeläisiä lainkaan. Ja vaikka sillä olisi yksi jälkeläinen, voisi käydä niin että tämä mutaatio ei siirry. Yhden jälkeläisen kohdalla tämä mahdollisuus on 50%. Jos sillä on kaksi jälkeläistä, on mahdollisuus sille että kummallakaan ei ole tätä alleelia 25% ja niin edespäin. Vastaava "lottoarvonta" tapahtuu itse asiassa jokaisessa sukupolvessa.
1: Tietysti vaihtoehdot voivat koskea sitä, että geeni siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Sekin noudattaa todennäköisyysjakaumaa aivan samalla tavalla.

Jos meillä on populaatio, jonka koko on N, saadaan kaava jossa mutaatio katoaa populaatiosta. Se on (2N − 1)/2N. Tässä ei ole mukana mitään luonnonvalintaa, vaan pelkkää lisääntymistä. Tätä kautta alleeli voi kaavassa jäädä yksilöltä pois olipa se hyödyllinen, haitallien tai neutraali. Luonnonvalinta vaikuttaa karsimalla niitä yksilöitä, jotka tämän arvonnan tuloksena syntyy. Näin ollen hyödyllinenkin mutaatio voi karsiutua alkuvaiheessa. Käytännössä jos tämä mutaatio selviää tästä ongelmatilanteesta pikkuisella määrällä onnea, se pääsee yleistymään luonnonvalinnan avulla.
1: Tämä on merkittävä asia, sillä monet neutraaliteorian kannattajat viittaavat siihen että useimmat adaptaatioista eivät ole verrattavissa uusiin supervoimiin, eli niiden tehot ovat melko pieniä. Niiden kannalta niiden todennäköisyys fiksoitumiseen voi olla vain 1% parempi, kuin mitä neutraaleilla mutaatioilla. 98% niistä karsiutuu "lisääntymisarvonnassa". Neutraaliteorian kannattajista suurin osa genomin muutoksista ovatkin neutraaleja, koska niitä tapahtuu paljon useammin kuin hyödyllisiä mutaatioita ilmestyy.

Mutta jos mutaatio ei häviä, se on äärellisen kokoisessa populaatiossa. Hiemankin yleistyneen alleelin hävittäminen on yllättävän vaikeaa. Tätä kautta mutaatioita vakiintuu neutraalein syin. Tätä kautta syntyy variaatiota.
1: Hardyn-Weinbergin laki kertoo, että alleelien suhdeluvut populaatiossa pysyy todennäköisesti vakaana - Alleelien määrät voivat toki heilahdella, mutta tässäkin on todennäköisyydet mukana ; Alleelien lukusuhteet pysyvät muuttumattomina ellei mikään voima vaikuta niihin. Kun geeni vakiintuu, on epätodennäköistä että se katoaisi "lisääntymislotossa." Vakiintumisen kohdalla todennäköisyys katoamiseen pienenee prosenttiosuuksien mukana. Eli kun geeniä on yksi tai pari kappaletta, se on suurimmassa vaarassa kadota aivan sattumasta johtuvin syin.
___1.1: Itse asiassa Hardyn-Weinbergin lain kautta on mielenkiintoista katsoa vaikkapa heterotsygoottisten genotyyppien suhteellista vajausta Hardyn-Weinbergin tasapainofrekvenssiin verrattuna [ F = 1 - (heterotsygoottien havaittu osuus)/(heterotsygoottien odotettu osuus) ] ja tätä kautta voidaan arvioida esimerkiksi luonnonvalinnan todennäköisyyttä. Mutta tämä olisi jo hieman sivupolku varsinaisesta asiasta.

Tätä kautta uusi alleeli voi neutraalisti levitä populaatiossa. Se voi arvontalaulun raikaessa jopa yleistyä niin että jokaisella populaation yksilöllä on se. Vaikka kyseessä ei ole luonnonvalinta.

Itse asiassa onkin aika mielenkiintoista, että neutraali ja valitsematon ominaisuus voi sattumalta yleistyä populaatiossa. Tälle yleistymiselle taas on todennäköisyys. Tätä kautta, jos mukaan otetaan se määrä mutaatioita, joita populaatiossa tapahtuu yhteensä, ja tiedetään kuinka moni niistä on keskimäärin neutraaleja, saadaan arvio siitä kuinka paljon neutraaleja ominaisuuksia populaatioon kertyykään.
1: Tämä vertautuu arpajaisvoittoihin. Voidaan katsoa jonkun alueen arpojen ostomääriä ja tätä kautta saada arvio siitä, miten paljon alueella voitetaan ja hävitään rahaa. Mitä enenmmän arpoja ostetaan, sitä parempi arviokin itse asiassa saadaan. Kyseessä on estimaatti, joka voi heittelehtiä paljonkin. Mutta yleisesti ottaen tiedetään varsin hyvin millä rajoilla se "hyvin todennäköisesti" on. Todennäköisyysmatematiikan näyttämä ihme onkin se, että poikkeuksellista tapahtuu. Tiedämme jopa miten paljon voimme turvallisesti niitä odottaa tietyissä ehdoissa.

Jos mutaatiotahti lokusta kohden on μ, ja populaation suuruus on N, on fiksoituneessa tilassa geenin kopioiden määrä 2N(muistamme kromosomiparit). Sen jälkeen mutaatioiden yhteenlaskettu lukumäärä lisätään populaatioon yhden sukupolven aikana. Näin ollen muutostahti kaiken kaikkiaan on 2Nμ. Kun mutaation vakiintumisen määrä on 1/2N, saadaan vakiintuvien mutaatioiden määrä sukupolvessa on (2Nµ)(1/2N) = µ. Jos on k -lokusta mutatoitumassa, niin joka sukupolvessa populaation genomiin tulee kμ uutta mutaatiota, jotka kaikki voivat yleistyä siihen liittyvällä tuurilla.

Tämänlainen laskeskelu on itse asiassa tärkeää, koska se näyttää eräänlaisen tahdin joka voidaan odottaa. Saadaan arvio, joka on hieman kuten kello ; Se kertoo miten neutraalissa tilanteessa tapahtuu. Tätä voidaan verrata toteutuneisiin asioihin. Näin saadaan merkkejä luonnonvalinnan vaikutuksesta. Esimerkiksi hyvin vähän muuttunut geeni on todennäköisesti tärkeä. Toisaalta ajattelua on käytetty hyväksi molekyylikelloissa, jotka ovat neutraaleiksi ajateltuja geenikohtia. Niiden muutosten määrät verrattuna toiseen lajiin vihjaa lajien toisistaan erkanemisen aikamäärästä.

Asiassa on myös arkista yksityiskohtaa. Geenitutkimuksessa meidät pyritään erottamaan toisistamme. Tähän tarvitaan uniikkeja alueita. Neutraalit muutokset pitävät variaatiota yllä. Ja omat henkilökohtaiset mutaatiomme takaavat, että olemme geneettisesti yksilöitä. Erikoinen huomio on se, että meidät voidaan tunnistaa perimme kautta yksilöksi tarkkailemalla ensi sijassa sitä, mikä on genomissa vaikutuksetonta. Tekisi mieli vihjata että genetiikan kannalta yksilöllisuus on suurelta osin roskaa. Siinä vain on niin monta sanaa arkikäytöstä poikkeavassa merkityksessä, että en viitsi.