Hetkeen tarttuminen.

"Life is uncertain. Eat dessert first."
(Buttercup Bake Shop)
...
"Live first, dessert is uncertain."
(Samuli Hemminki)

"Carpe diem" on kuuluisa sanonta, joka on peräisin Horatiuksen runosta. Siinä kehoitetaan naista nimeltä Leuconoë käyttämään hyväkseen sen ajan mikä hänellä on paljoa luottamatta tulevaisuuteen. Tämän lausuman takana on stoalainen ajattelu; Maailma on deterministinen ja fortuna yllättävä. Kohtaloaan vastaan ei voi taistella, joten vaihtoehdot ovat ikään kuin rattaisiin sidotulla koiralla, joka voi joko taistella ja yrittää vetää itseään rattaiden liikesuuntaa vastaan josta seuraa pelkkä häpeällinen raahautuminen rattaan perässä. Tai koira voi seurata rattaita pystyssä, seuraten mutta ilman raahautumista.

Monissa elokuvissa ja sarjoissa käsitellään hetkeen tarttumisen teemoja. Esimerkiksi Martin Brestin ohjaamassa "naisen tuoksu" -elokuvassa. Elokuvan nimi on hämmentävä, sillä se ei ole erotiikkaa eikä siinä ole keskeisiä naisroolejakaan. Elokuva on yliopisto-opiskelijan työkeikasta, jossa hän joutuu paimentamaan sokeaa entistä sotilasta. Upseerin tavoitteena vain onkin viettää hulvaton ja kallis viikonlopun syöden hyvin ja kalliisti huippuravintoloissa, tanssien ja viettäen luksuselämää hienoissa hotelleissa - ja ajellaampa elokuvassa ferrariakin, sokeana tietenkin - ja tämän jälkeen hänen tavoitteenaan on ampua aivonsa pellolle. Upseeri on säästänyt tätä varten kauan. Eikä hänellä ole ystävyyssuhteita. Monissa muissa vastaavissa teemoissa ihmiset eivät ole aivan näin kyynisiä, ja hetkeen tarttumiseen voi ohjata vaikkapa meteoriitin saapuminen maahan tai jokin muu estää elämän tietyn aikarajan jälkeen. Alexandre Dumasin "Monte-Criston kreivissä" kirjan sankari Edmond Dantès tajusi elämän ihanuuden kun hänet haastettiin kaksinkamppailuun, josta hän tiesi jo etukäteen, että ei edes yrittänyt voittaa, koska taisteltava oli oma poika joka ei tiennyt asian tilaa. Hänkin vietti hedonismin kyllästämän päivän. Näin he vapautuvat ja löytävät usein elämän. Kauneuden joka sijaitsee juuri ennen tuhoa. Toisissa elokuvissa sairaus tai koomasta herääminen pistää ihmiset keskittymään siihen mikä on tärkeää. "Hetkeen pitää osata tarttua" sanovat nämä elokuvat, sarjat ja kirjat.

Teema on itse asiassa jopa yllättävän yleinen.

Kuitenkin hetkeen tarttumisessa on myös ongelmia. Elämässä tarvitaan monesti pitkän tähtäimen suunnitelmiakin. Jos esimerkiksi haluan viettää aikaa perheen kanssa, se on toki ansiokasta, mutta jos otan tarpeeksi monta rokulipäivää töistä, olen työtön ja perhe kärsii siitä. Ei se upseerinkaan lompakko olisi kestänyt montaa luksusviikonloppua. Määräaikaa ei yleensä ole annettu ennalta, joten elämässä ei voida ottaa maksimaalista vapautta. Pitäisi aina olla valmiina elämään se seuraavakin päivä. Ei siksi, että se välttämättä tulisi, vaan sen takia että se voi tulla ja jos se tulee, ei siinä enää ole sitä vapautta minkä hetkeen tarttumisella sai.

Vielä laajempia ongelmia voi syntyä jos eletään hetkessä joka laajemminkin vahingoittaa tulevaisuutta. Jos ilmaston lämpeneminen on totta ja länsimaiset tunkevat elintavoillaan valtavia määriä hiilidioksidia ilmakehään, tai jos syömme yhteensä ihmisjoukkona niin paljon että luonnon kantokyky ylittyy, lopputuloksena vapaasta elämästä on tuho. Hieman ironisesti: Siinä missä elokuvissa katastrofi vapauttaa toimimaan ennen sitä carpe diem -tyyliin, hedonismikeskeisesti, onkin nyt kääntynyt niin päin että juuri tälläinen vapaa hedonismin ja ilon ja hyviin asioihin ja mukavaan elämään keskittyminen tuovatkin mukanaan juuri sen tuhon.

Tästäkin ihmisen oman ahneuden tekemästä tuhosta saa taidetta. Ei tarvitse kuin katsoa Steven Spielbergin "Jurassic Parkia" ja muita elokuvia. Tosin näissä tavallisesti tuho tulee vasta ahneudesta, joka yhdistetään tieteentekoon. Hullu tiedemies on elokuvamaailmassa suorastaan kliseinen tuhoaja. Sen sijaan "tavallista kaveria" haluineen ja autoineen ei pistetä tähän tuhoajan asemaan. Mary Shelleyn ajoista ollaan selvästi muututtu: Siinä missä hänen "Frankensteinin hirviö" oli tiedeoptimismia, luotu hirviö olikin kirjan kenties hyveellisin ihmisolento ja kuvasi tavallaan ihmistä, joka oli tavallaan "enemmän kuin" -ihmiseksi. Sittemmin hirviö on muutettu lähinnä kammottavaksi olennoksi, "vähemmän kuin" -ihmiseksi. Tiedeoptimismista ollaan siirrytty tiedepessimismiin. Viihteessä tuhoaja ei ole yksilö ja heidän massansa, vaan instituuttia edustava jollain tavalla seonnut tai epänormaali yksilö.

Tällä en tarkoita että elämästä ei pitäisi nauttia. En esimerkiksi usko, että saavutettaisiin mitään sillä että pommitettaisiin yhteiskunnat kivikaudelle, jolloin päästöt vähenisivät. Se on mielestäni hieman sama kuin "onnellisuus on velvollisuutemme" -tyylinen maailma, jossa maasta tehdään hyvinvoiva vähentämällä pahoinvointi pois siten, että onnettomat, köyhät, sairaat ja ongelmaiset ihmiset ammutaan pois. Toimii ehkä matematiikan valtakunnassa, mutta tosiasiassa jo tälläinen valvonta lisää onnettomuutta, joten lopulta jouduttaisiin ampumaan kaikki. Viimeksi lähtenyt sulkisi oven.

Hetkeen tarttumiset ovat myös tärkeä asia, ne tekevät elämästä mukavaa ja elämisen arvoista. Tähän löytyy yhteensovittamisen mahdollisuus, jota kuvaa seuraavat aforismit: "Tee työtä kuin eläisit ikuisesti. Rakasta kuin kuolisit tänään." jota käytetään myös muodossa "Elä kuin kuolisit huomenna, tee suunnitelmia kuin eläisit ikuisesti."

Tieteellinen maailmankuva.

Tämän lukemiseksi kannattaa lukaista juttu päättelymetodologioista ja monista vastauksista sekä tietenkin maailmankuvista.

Tiede on perustelusysteemi, jolla on sisällöllisiä sitoumuksia. Tämä tarkoittaa sitä että (1) päättelyn on peruspremissit. Nämä päätetään ja oletetaan. Samoin päätetään (2)sallitut tutkimustavat ja (3) standardit jotka määrittävät sen, mikä on mielenkiintoinen ja kannattava tutkimusalue.

Näitä voi olla erilaisia. Olennaista on, että jos henkilö valitsee nämä kohdat eri tavalla, hän saa erilaisen systeemin joita ei voida sovittaa yhteen toisenlaisten systeemien kanssa. Toisin sanoen, ollakseen tieteellinen, on käytettävä tieteellistä metodia. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että matematiikassa on päätetty omat säännöt, jotka perustuvat esimerkiksi numeroille päätetyille ominaisuuksille. Jos käytät toisia määrittelyjä, saat toisenlaisen systeemin, mutta tämä ei ole matematiikkaa. Sama pätee tietenkin myös sellaisiin asioihin kuin logiikkaan: On olemassa hieman erilaisia loogisia systeemejä: Esimerkiksi intuitionistisessa logiikassa on eri premissit kuin propositiologiikassa, ja näiden seurauksena ¬¬P→P on propositiologiikassa pätevä päätelmä, mutta intuitionistisessa logiikassa se ei ole perusteltu. Kuitenkaan ei voida sanoa että propositiologiikka jotenkin taistelisi intuitionistisen logiikan kanssa. Ne ovat erilaisia. Ja pahin virhe on se, että tekisi propositiologiikassa päätelmiä ja esittäisi niitä intuitionistisen logiikan tuloksina - tai toisin päin. Sama pätee tietenkin myös empiiriseen metodiin.

Mutta tämä ei vielä ole maailmankuva. Maailmankuvassa on metodin lisäksi olennaisena osana, maailmankatsomusosa, jossa määritellään se, miten asioiden tulisi olla ja miten tiedonhankintametodin antamiin tuloksiin tulee suhtautua, sekä kuva siitä onko maailma perimmäiseltä luonteeltaan henkinen tai aineellinen vai mitä. Tieteellä itsellään ei ole maailmankuvaa, se on pelkkä tiedonhankintametodi ja sen soveltaminen. Toki jokaisella tutkijalla on jokin maailmankuva ja maailmankatsomus - jos ei muuta, niin nihilistinen sellainen.

Tiede ei ole maailmankuva, mutta maailmankuva voi kuitenkin olla tieteelinen maailmankuva. (Itse asiassa tieteellisiä maailmankuvia voi olla erilaisia ; Maailmankuva on tieteellinen jos maailmankuvassa olevat tiedonhankintaosa on tieteen tiedonhankintaosa eivätkä sen muutkaan osat sisällä elementtejä jotka olisivat tieteellisen metodin tuottamien tulosten kanssa ristiriidassa. (Tämä ei kuitenkaan tarkoita että näitä ristiriidattomia tulkintoja tulisi laittaa tutkimustuloksiin. Itse asiassa tiede pyrkii "maailmankuvavapauteen", joka tarkoittaa itse asiassa juuri sitä että näitä EI laiteta tutkimuksiin. Tutkimusraportissa keskitytään koejärjestelyyn ja sen toteutukseen ja näin saatuihin tuloksiin sekä siihen ennustaako jokin teoria sen tuloksen vai ei ja miten tämä tulos suhtautuu tähän teoriaan, saako se tieteellisellä metodologialla suoritetuista kokeista tukea vai anomalioita.)

Maailmankatsomus määrittää sitä, mitä meidän tulee tiedoillamme tehdä. Tämän ymmärtäminen on tärkeää, koska tiede on monesti pelkkä apuväline asioiden saavuttamiseen : Tiede keksi radioaktiivisia atomeja tutkimalla ilmiöitä ja ominaisuuksia, joiden avulla voidaan tuottaa energiaa (ydinvoima) tai tuhoamisessa (ydinpommi). Sillä, että nämä ovat mahdollisia, ei vielä itsessään kerro sitä pitääkö Hiroshimaan tiputtaa pommi tai pitääkö pykätä ydinvoimala. Molempia voi kannattaa olematta silti epätieteellinen. (Sen sijaan jos väittää että radioaktiivista säteilyä ei ole, koska se tappaisi ihmisiä, ei kannata tieteellistä maailmankuvaa.) Toinen olennainen kysymys maailmankuvassa on se, että maailmankuvan maailmankatsomusosassa on elementtejä, jotka eivät ole maailmankatsomuskysymyksiä. Ja tieteellisessäkin maailmankatsomuksessa on näitä elementtejä, joita ei voida tieteellisesti todistaa; Maailmankatsomusosa on ought -kysymys ja metodologian tuottamat tulokset ovat is -kysymykseen vastaavia. Tieteen tulosten pitäisi olla mukana ja tieteen tulosten ja teorioiden muutosten pitääkin heijastua tieteelliseen maailmankatsomukseen, mutta kuitenkin pitäisi muistaa että tiede on is ei ought -kysymys. Jos tämän unohtaa, tekee virheen. Samoin kuin tekee sen virheen että väittää maailmankuvaansa tieteelliseksi samalla kun kuitenkin hylkää tieteen hyväksymillä metodeilla syntyneet ja testatut teoriat ja niiden pohjalta tehdyt tutkimusohjelmat ja näiden tutkimusohjelmien tulokset vain siksi että ne eivät sovi omaan maailmankatsomukseen.

Lisäksi keskenään ristiriitaiset tulkinnat voivat molemmat olla aivan yhtä tieteellien maailmankuvan mukaisia - tosin jos ja vain jos tietyt ehdot toteutuvat.

Valotan tätä pomppaamalla Hare Krishnojen oppaan ääreen. His Divine Grace eli lyhyesti ja mukavasti A. C. Bhaktivedanta Swami Prabhupāda on kirjannut kirjaan "Ajaton viisaus" kohdan, jossa hän perustelee uskonnon tieteelliseksi siten, että hän pyytää katsomaan uskonnon määritelmän sanakirjasta. Siellä puhutaan siitä kuinka uskossa käsitellään Jumalan olemassaoloa. Tämän jälkeen hän sanoo että normaali ihminen vain luulee että tiede ja usko olisivat erillisiä saarekkeita: Hän jatkaa että ajatus siitä että Jumalaa ei ole ei ei ole tieteellisesti testattava väite, joten tämä on epätieteellistä. Tämä sitten tarkoittaa tietysti sitä, että uskonto on tieteellistä, ne ovat ikään kuin sama asia. Tosiasiassa tässä kuitenkin käy niin, että unohdetaan että tiede on pohjimmiltaan tiedonhankintametodi. Tämä tarkoittaa sitä että esimerkiksi empiriassa harrastettu metodologinen naturalismi ei suinkaan ota kantaa eiempiirisiin asioihin: Se tekee sen aivan yhtä paljon, kuin matematiikassa käsitellään kaikkea sellaista joka ei ole matemaattisesti käsiteltävää. (Eli ei käsitellä lainkaan.) Empiirisessä tutkimuksessa ei siksi oteta kantaa siihen, onko maailmassa eihavaittavia asioita. Sen kannanotto on ainoastaan se, että jos on, niitä ei voida empiirisesti selvittää. Empiriahan ei sinänsä rajoitu fysiikkaaliseen maailmaan: Siinä missä positivismissa vaadittiin havaittavuutta, sitä että kohdetta voidaan tarkastella, ja fallibilismissa riittää että havaintojen kautta näkemys voitaisiin kumota, jolloin itse asiaa ei tarvitse havaita, vaan voidaan tarkkailla merkkejä joita kumottavan asian pitäisi ja ei pitäisi tuottaa. Ja esimerkiksi Jumala voisi ilmoittaa olemassaolostaan pilvissä, ja Hän olisi silloin havaittava siinä missä karhutkin. Jumalaa käsitellään usein metafyysisesti koska siihen ollaan sovellettu selitystä, joka piilottaa sen empiiriseltä käsittelyltä. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumala on ristiriidaton tieteen kanssa, mutta tiede ei voi vastata kysymykseen tälläisestä metafyysisestä Jumalasta joka on vaikutusmenetelmineen empirian ulkopuolella. Tämä tarkoittaa sitä että "His Divine Gracen" kanssa väitellessä voitaisiin väittää että "Uskonto käsittelee Jumalaa, Jumala ei ole tieteellisesti testattavissa, joten uskonto on epätiedettä, joten sinunkin käyttämälläsi logiikalla ateismin pitäisi sitten olla tieteellistä.."

Tässä mukaan astuu olennaisesti Nicolas Rescher. Hänen tärkein huomionsahan oli se, että voidaan aina törmätä tilanteeseen, aineisto selittyy eri selityksillä, jotka ovat keskenään ristiriitaisia ; Ne molemmat eivät voi olla tosia samanaikaisesti. Mutta jotka ovat kuitenkin sellaisia että ei ole mitään keinoa selvittää kumpi niistä on oikeassa ja kumpi väärässä. Tämä tarkoittaa sitä että vaikka käytettäisiin samaa perustelumetodologiaa, voidaan joutua tälläiseen tilanteeseen. Tällöin on mahdollista tulkita asioita eri tavoin. Tällöin molempia voidaan kannattaa, eikä voida sanoa että toinen olisi silti pakko hylätä. Yksilö joutuu toki valitsemaan, mutta tämä ei ole tieteen metodologian vaan maailmankuvan maailmankatsomusosan tekemä valinta. Tosin tällöinkin on kiinnitettävä huomiota siihen, mistä puhutaan. Jos esimerkiksi on teoria, jolla on jokin rakenne ja se ennustaa asioita, se on niiltä osin hyvä teoria. Näin esimerkiksi evoluutioteoria on tutkittavissa oleva teoria. Se tarkoittaa sitä että jos haluat edustaa tieteellistä maailmankuvaa et voi hylätä evoluutiota, mutta sen sijaan saat valita onko evoluutio teististä evoluutiota, eli sellaista jota Jumala ohjaa, vai ohjaamatonta ja puhtaasti fysikaalista. Tässä valinnassa on kaksi noodia:
1: Puhtaaseen fysikkaan uskomisen etuna on se, että Jumala ei ole suoraan poisrajattu -ainoastaan eihavaittavat Jumalat ovat. Näin fysiikkaan uskova voikin joutua muuttamaan kantaansa. Sen etuna on siis se, että Jumala voi ilmestyä kuin Loch Nessin hirviä kryptozoologiaa kritisoivalle.
2: Teistisen näkemyksen etu taas on siinä, että jos saadaan havaintoja esimerkiksi Jumalasta, tämä on ikään kuin kryptozoologi joka yht'äkkiä löytääkin Loch Nessin hirviöstä populaation, ja hän voi tutkia tämän jälkeen sitä empiirisesti aivan kuten vaikkapa leijonien elintapoja tutkitaan.

Eli voidaan sanoa että jos kannatetaan tieteellistä maailmankuvaa, käy seuraavasti: Jos Jeesus laskeutuu huomenna taivaasta siten että se voidaan havaita kaukoputkilla ja Jeesus saadaan vaikka vaakaan, tämä kiistatta kumoaa ateistisen tulkinnan empiriasta - ateistin ainoiksi mahdollisuudeksi jää tällöin joko (1)kääntyminen teismiin tai (2)metodologiseen naturalismiin pohjautuvan tiedonhankintametodin hylkääminen. Ja samoin jos jonkun uskonto väittää että Jumala ei luo evoluutiolla, sen jäsenille jää nykytiedemaailmassa samankaltaiset roolit. Se voi vain joko kääntyä ja kannattaa empiiristä metodia tai sitten sanoa että eli luota tieteelliseen metodiin. Mutta niin kauan kuin tälläistä kriittistä testiä ei ole toteutettu, sekä teismi että ateismi ovat mahdollisia, mutta eivät perusteltuja. Toki tiedämme että jompi kumpi niistä on tosi (olemassaolo on siitä erikoinen että sen käytetyjen määrittelyjen mukaan ei ole puolikasta olemassaoloa), ja että toinen on tieteellistä ajattelua käyttäen väärin (olemassaolo on tiedonhankinnassamme määritelty siten että jos jokin on olemassa se ei voi olla eiolemassa ja jos jokin on eiolemassa se ei ole olemassa.) mutta emme voi siltikään nykytiedoillamme ja menetelmillämme sanoa kumpi pitää paikkaansa, joten olisi väärin sanoa että asia olisi jotenkin tieteellisesti ratkaistu ~ Jotta kysymys "Onko yliluonnollista tai Jumalaa olemassa, vai onko fysikaalinen todellisuus kaikki?" olisi tieteellinen, tämä testi tulisi sekä voida tehdä että se myös olisi tehty.

Tosin tällä hetkellä se ei taida olla mahdollista erottaa onko teistinen evoluutio vai fysikalistinen evoluutio parempi, koska voidaan korkeintaan -jos sitäkään- osoittaa että evoluutio tuottaa jotain niin monimutkaista kuin X todennäköisyydellä, mutta ollakseen parempi, pitäisi teismin pystyä osoittamaan että Jumala sekä on olemassa että kykenee tuottamaan jotain niin monimutkaista kuin X todennäköisemmin. Käsittääkseni Jumalan "monimutkaisuus" eli olemassaolon mahdollisuus ja kyvyt, voivat olla joko pieniä tai suuria - olennaista on että ne ovat tuntemattomia, joten arviointia siitä kumpi vaihtoehto on parempi ei yksinkertaisesti voida tehdä. Päätelmä riippuu olennaisesti siitä että saadaan Jumalan toimivuudelle arvio, ja nämä lukemat eivät ainakaan toistaiseksi perustu tieteelliseen tutkimukseen. Ja lisäksi, vaikka metodi olisi olemassa, olennaista on että koe myös tehdään. Kuitenkaan evoluutiossa sinällään ei oteta kantaa Jumalan olemassaoloon, eikä teististä tulkintaa kielletä ; Se ei ole ateismia. Esimerkiksi Kenneth Miller joka oli Doverin oikeudenkäynnissä evoluutioteorian asiantuntijan ominaisuudessa, uskoo Jumalan olevan olemassa. Hän vain ei väitä että se olisi tieteellisesti perusteltavissa, joten hän ei yritä muokata tiedemaailmaa tällä näkemyksellä. Ontologinen naturalismi kun eroaa metodologisesta naturalismista siten että ontologisessa naturalismissa on maailmankuvaosa jonka mukaan mukaan on vain asioita jotka voidaan selvittää empiirisillä menetelmillä, ja metodologisessa naturalismissa on pelkkä metodi, joka sanoo että empirialla, havainnoilla, mittauksilla ja kokeilla voidaan löytää säännönmukaisuuksia ja tunnistaa satunnaisia elementtejä niiden matemaattisten ominaisuuksien vuoksi, ja että näiden löytäminen kertoo jotain ympäröivästä maailmastamme. Metodologinen ei siis väitä että yliluonnollista ja eifysikaalista ja eihavaittavaa taikuutta ei ole, se vain yrittää selittää asiat ilman sitä, koska empiirinen käsittely pystyy tälläiseen yhtä hyvin kuin matematiikassa voidaan käsitellä ei matematiikan käsittelyalueen piirissä olevia asioita. (Matemaatikko joka väittää käsittelevänsä "epämatemaattisia einumeroita" matemaattisesti ei ole matemaattinen, ainoastaan väittää olevansa.)

On hyvä huomata, että jos ruvetaan puhumaan tieteen metodien ulkopuolisista alueista, ei enää puhuta tieteestä vaan:
1: Jostain muusta tiedonhankintametodista. Tällöin voidaan sanoa että "minä uskon tieteeseen" eikä toinen voi tehdä asialle mitään. Hän on ikään kuin katsomassa maailmaan toisenlaisella tavalla. Silloin hän sanoo vain että hän ei kannata tiedettä, ei luota siihen. Koska hänelläkin on jokin tiedonhankintametodi - muutenhan hänellä ei ole mitään tietoa tai perustelua vaan mielipiteitä - hän ei selviä yhtään tiedettä kannattavaa paremmin. Hän joutuu ottamaan sitoumuksia, ne ovat vain erilaisia kuin tieteen valitsemat - muutenhan hänen ei tarvitsisi kritisoida ja vastustaa tieteen metodeja, ja ilman erimielisyyttä ei ole tarvetta asioiden ratkomiseen vaan korkeintaan pelkkää samanmielisyyden ilmaisemista. Jos metodiosa on erilainen kuin tieteen, kyseessä on silloin pakotetusti epätieteellinen maailmankuva. Erossa ei kuitenkaan ole pohjimmiltaan kyse siitä "mikä on Totta" vaan siitä että tieteeksi ei voida väittää mitään mikä ei noudata tieteen metodologisia sitoumuksia. Ja jos maailmankuvan metodiosa ei noudata tieteen metodiosaa, ei voi sanoa että maailmankuva olisi tieteellinen maailmankuva.
2: Maailmankuvan maailmankatsomusosasta. Tällöin kyseessä on pelkkä valtapeli. ~ "Kyse ei ole tiedesodasta vaan kulttuurisodasta". Esimerkiksi jos vihaat "ontologisen naturalismin" tulkintaa, et voi vain "kumota sitä" väittämällä että esimerkiksi evoluutioteoriassa on pakotettuna tälläinen maailmankuvan maailmankatsomusosa, joka esimerkiksi haittaa moraaliamme. Koska jos teet olet väärässä. Evoluutikolla eli evoluutioteoriaa käyttävällä tutkijalla on varmasti maailmankuva. Se voi olla jopa ontologinen materialismi, ja tämä voi olla jopa yleistä. Ja he saattavat jopa valita tutkimuksen lähtökohdat tämän mukaan. Mutta tämä ei tarkoita sitä että evoluutiotutkimus ei noudattaisi tieteellistä metodia, kunhan tutkimukset on tehty kuten pitää. Voi olla että kannatat toista tulkintaan, kuten Jumalan ohjaamaa evoluutiota. Sekin on mahdollinen, mutta jos kysymys evoluutiosta tiivistyy "ateismi vai teismi" -kysymykseen, koko asia on tieteellinen jos ja vain jos tieteen metodeilla voidaan objektiivisesti tuottaa ero = Tuottaa koe, jonka jokin osa sanoisi "tuo tulos - ateismi on todennäköisempi ; toinen tulos - teismi on todennäköisempi". Ilman tätä kyseessä on pelkkä kulttuurillinen valtapeli, jossa vastakkain ovat maailmankuvan maailmankatsomusosat, eikä itse asiassa lainkaan se tieteen metodologiaosa - josta tieteenteossa oli kyse. Silloin et voi moittia evoluutiotutkijoita, etkä toisaalta myöskään väittää että heidän maailmankuvansa maailmankatsomusosa olisi jotenkin kriisissä tai väärässä, koska tämä on vallankäytöllinen pyrkimys joka ei tähtää tieteeseen vaan siihen että et pidä siitä että jollakulla on erilainen maailmankatsomus.

Ei siis toisin sanoen vain voida sekoittaa maailmankatsomusosaa ja metodologista osaa ja vaihtaa niiden välillä vain siksi että maailmankuvissa on aina molemmat elementit. Sillä kun puhutaan tieteestä, sen sisällä voi olla erilaisia maailmankatsomusosia. Objektiivisuus tarkoittaa sitä että tämä osa pyritään pitämään poissa tutkimuksista. Jos jokin tulkinta riippuu maailmankatsomusosasta, se on huonoa tiedettä.

Kaikki yhden puolesta.

Jared Diamond argumentoi kirjassaan "Tykit, taudit ja teräs" siitä, että kotieläinten domestikaatiossa pätee Anna Karenina -periaate. Tällä hän tarkoittaa sitä että eläinten ominaisuuksien on oltava tietynlaisia, jotta sitä voidaan alkaa kesyttämään. Siksi kotieläimet ovat monilta piirteiltään samanlaisia (eivät toki keskenään identtisiä). Idean tähän hän otti Leo Tolstoilta, joka kirjoitti kirjassaan "Anna Karenina" seuraavasti: "Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia; jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan." Perheissäkin kun on monen asian natsattava, jotta suhde toimisi ja siksi perhe voi myös sortua monella eri tavalla. (Onnelliset perheet eivät tietenkään ole identtisiä, mutta niissä on paljon samanlaisuutta. Onneton perhe taas voi johtua siitä että toinen juo, lyö, uhraa perheen työn edelle, sosialisoi perheensä eikä käy töissä ja köyhtyy. Toisissa onnettomissa perheissä riidellään liikaa ja toisissa riitaa vältetään väkisin ja ristiriidat eivät purkaudu..)

Hieman sama asia koskee myös tiedettä. Demarkaatio -ongelma, eli tieteen rajojen tarkka määrittäminen, on toistaiseksi aihe, josta kiistellään. Silti mitä tahansa ei oteta kenestäkään demarkaatiofilosofista tieteeksi. On selvää että jotkut asiat ovat tiedettä ja toiset ovat epätiedettä. Kuitenkin ongelmallisin ei ole valkoinen ja musta. Eläinsadut ovat käytännössä miltei kaikista epätiedettä. Pseudotieteillä on tyypillisesti joitain tieteen piirteitä ja ne väittävät tältä pohjalta olevansa tieteellisiä. Niiden ainut yhteinen piirre on kuitenkin se, että ne väittävät olevansa tieteellisiä vaikka eivät ole. Muilta osin niillä ei ole pakotettua piirrettä. Ne kuitenkin yleensä yrittävät käyttää (1)tieteellistä tai siltä näyttävää notaatiota ja kielenkäyttöä, (2) vedota tutkimuksiin ja niin edespäin. Loppujen lopuksi tästä syntyy tilanne, jossa "Jokainen tiede on tieteellinen samalla tavalla, mutta jokainen epätiede on epätiedettä omalla tavallaan.":
1: Rokotevastustajat ovat kiistatta itseäänkorjaavia: Aluksi se väitti että rokotteissa vaarallisia ovat niissä olevat pienet määrät elohopeaa, jonka jälkeen vannottiin tiomersaalin vaarallisuuden nimeen. Ja nyt kun tämä on osoitettu sekä harmittomaksi että on korvattu rokotteilla joissa ei ole tiomersaalia, ne esittävät että "rokotteissa jokin on vaarallista". Selvästi se ei kuitenkaan ole itsekriittistä: Mikään mahti maailmassa ei lopeta sitä, koska sen pohjimmainen tavoite on kritisoida länsimaista lääketiedettä. Se vastustaa rokotteita itsessään, ja valitsee mitä vain "mahdollista" jotta saa kritisoida niitä.
2: Edgar Caycen esittämä teoria pyramidien rakentamisesta taas ei ole muuttunut ajan mukaan. Hänen mukaansa atlantislaiset rakensivat pyramidit telepaattisesti, ajatuksen voimalla. Hänestä se, että arkeologit eivät ole riittävän hyvin selittäneet pyramidien syntyyn tarkoittaa sitä että hänen "vaihtoehtoinen teoriansa" täytyy olla hyvä. Vaihtoehtojahan ei ole, joten toisen huonous on toisen voima. Lisäksi Caycen teoria rakentuu sen varaan että uskoo että hänen transsissa saamansa viestit ovat ylipäätään perusteltuja tiedonhankintamenetelmänä.
3: Erich von Däniken taas uskoo että muinaiset tarinat ja uskontojen kertomukset kertovat avaruusolennoista. Hän yhdistää myös Nazcan linjat avaruusalusten laskeutumispaikoiksi ja piirretyt kuvat kertovat avaruuden vierailijoista. Hän käyttää suuremmalti osin historiallista aineistoa ja tulkitsee niitä. Transseihin tiedonhankintamenetelmänä, telepatiaan tai edes taikuuteen tai yliluonnolliseen ei tarvitse uskoa, ja teknologiaselityshän rakentamisen takana on muutenkin. Tähän saadaan jopa tutkimusta, kun kaivauksista etsitään asioita jotka sitten tulkitaan avaruusolennoiksi. Avaruusolennot eivät vain selityksenä ole tieteellisiä.

Luetteloa erilaisuuksista ja samanlaisuuksista voisi jatkaa lähes loputtomiin.

Lisäksi pseudotieteet muuttuvat ajan suhteen: Esimerkiksi kreationismissa perusteltiin Raamattua ja yritettiin näin saada kristinuskosta tiedettä. Siinä oli tiukkoja kannanottoja esimerkiksi siitä että minkä ikäinen maa ja universumi ovat. Sen ongelma oli se, että se joutui taistelemaan lähes kaikkea tiedettä vastaan. Universumin ikää käsittelevästä fysiikasta geologian ajoitusmenetelmiin ja niin edes päin. Intelligent Design taas poisti nämä tiedemaailmaa vastaan olevat elementit. Lopputuloksena jäljelle ei jäänyt mitään selviä kannanottoja. Eräältä kannalta ajatellen ID on parempaa kuin kreationismi, koska kreationismin konsilienssi on miinusmerkkistä: Joudutaan korvaamaan ja poistamaan valtaisa määrä tieteen teorioita ennen kuin se saadaan hyväksyttäväksi. Toisaalta kreationismi taas on vahvempi kuin tämä "Älykäs Suunnittelu", koska siihen sisältyy selvästi ennusteita, joita tämä ei tee. Siihenhän kuuluu olennaisena juuri niitä kannanottoja siihen mitä löydetään. On löydettävä todisteita että maa ja universumi ovat nuoria ja niin edes päin. (ID on siis omalla tavallaan heikompi kuin von Dänikenin avaruusolentojen käsittely, koska Dänikenin tutkimusohjelman mukaan avaruusolentojen luonteen ja teknologian ja muun vastaavan tutkiminen ei ole mahdotonta. Sen kautta voitaisiin teoriassa saada tietoa vaikka mistä asioista. Sen ainut ongelma on, että se on toistaiseksi jäänyt subjektiivisiin tarinoiden tulkitsemiseen, joka on hienostuneimmillaan postmodernistista tarinantulkintaa.)

Mutta kuitenkin yleisesti ottaen voidaan sanoa että yksi tärkeimmistä tieteen kriteereistä on juuri tämä monisäikeisyys. On oltava monta juttua jotka kohtaavat. Ja loppupeleissä kun tiede on autonominen kokonaisuus; Tiedemaailma itse päättää mikä on tiedettä ja mikä ei ; Kenties kriittisin testi koskeekin juuri konsilienssiä. Ei niinkään ajatuksena jossa etsitään ristiriitoja tai ristiriidattomuutta. Tässä näkemyksessä korostuu se, minkä teorioiden ja tutkimusohjelmien kanssa teorioilla on yhteistyötä: Jos jotain teoriaa käytetään geologiassa ja historiassa, se on vahva. Tämä johtuu siitä että tiedemaailman näkemys voidaan nähdä Duhemin-Quinen teesin tapaan käsiteverkkona, jossa pienin yksikkö on teoria. Se, jonka muuttaminen vaikuttaa paljon kokonaisuuteen on parempi kuin se joka sopii verkkoon vain löyhästi. Karkeasti sanoen jos jokin käsite on tieteen kannalta "tutkimuksellisesti vähän sovelluksia omaava", ja sitä "käytetään vähän eri tieteiden alueella" se on turha. Teoria, joka ei tuota erilaisia tutkimustapoja eikä se ole rakentamassa muita teorioita niiden avulla (joka on aivan eri asia kuin "olla ristiriidaton kokonaisuuden kanssa".) on , jos ei suorastaan "extraordinary", surkea tai huono niin ainakin heiveröinen, heikko ja hedelmätön.

Karkeasti tämän voisi kuvata sillä, että tavallaan jopa appiukkoni "cool" autossa oleva GPS -suunnistuslaite osoittaa kuinka suhteellisuusteoria on tieteellisempi kuin Jumala: Sen olemassaolo ei toki ole Jumalaa vastaan, eikä Jumala ole ristiriidassa sen kanssa. Kuitenkin suhteellisuusteoria mahdollistaa koko apparaatin olemassaolon: GPS -paikannuksessa kun tarvitaan suhteellisuusteorian ennusteita: Esimerkiksi Newtonin mekaniikka tuottaisi eroja, eikä suunnistus onnistuisi. Esimerkiksi "Ajan lyhyt historia" kun kertoo miten GPS -paikannuksessa ja satelliittien toiminnassa joudutaan käyttämään suhteellisuusteorian tuottamia korjauksia. On siis aivan eri asia olla "arationaalinen", eli "eiristiriidassa oleva kannanotto", kuin aidosti kehittää toimintaa ja tuottaa sovelluksia.

Ja tämän konkreettisestikin vaikuttavan eron vuoksi konsilienssi merkitsee valtavasti, olematta silti mitään "pelkkää valtapeliä".

Kenties tämä on syy, miksi konsilienssiin vetoaminen ei koskaan kuulu pseudotieteiden toimintatapoihin. Ne päin vastoin vetoavat tyypillisesti siihen miten tiedemaailma vainoaa. (Mikä ei ole periaatteessa edes mahdollista koska tiedemaailma on autonominen kerho. Postmodernismissakin käsitellään erilaisia tulkintatapoja. Se tarkoittaa karkeasti sitä että senkin piirissä puhutaan siitä että samat havainnot tuottavat eri tulkintaverkoissa eri tuloksia. Mutta tämäkin tarkoittaa likimain sitä että kristinusko ei ole islaminuskoa, vaikka niissä onkin samanlaisia osia. Ne molemmat ovat uskontoja, erilaisia uskontoja. Eri uskontoja. Eikä voida sanoa onko toinen uskonto parempi uskonto kuin toinen.) Se johtuu siitä, että pseudotieteiden on vaikein täyttää tätä kriteeriä. Se johtuu siitä että konsilienssi ei niinkään ole piirre, vaan seuraus siitä että usea piirre "natsaa". Konsilienssi on siksi hyvä "pseudotieteeksi diagnosoinnin" väline. Sen ainut heikkous on "nousevat paradigmat", eli sellaiset tutkimusohjelmat jotka ovat uusia, mutta hyviä. Kuitenkaan pseudotieteilijä tai uuden paradigman kannattaja ei voi vedota tähän, koska loppujen lopuksi paradigmaa ei voida tunnistaa etukäteen. Se tunnistetaan aina jälkikäteen. Siksi esimerkiksi Einstein ei kiertänyt sitä valtavaa kritiikkiä - jonka jokainen nouseva paradigma kuten pseudotiedekin kohtaa - sanomalla että hänen näkemyksensä oli niin uusi ja nousevan hyvä. Sen sijaan hän vastasi kritiikkiin ja teki hänen teoriansa kannalta itsekriittisiä tutkimuksia, esimerkiksi auringonpimennysten yhteydessä tehdyn tutkimuksen jossa paljastui että hänen teoriansa ennusti asioita, joita vanha teoria ei ennustanut.

THE END.

"Uh-Oh, overflow, population, common food / but I'll do / Save yourself / Save yourself."
(REM,"It's the end of the world as we know it")

Maailmanloppu on elokuvissa ja uskonnoissa usein käytetty aihe. Sitä käytetään pelotteena, sille annetaan päivämääriä.

1: Yleensä maailmanloppu liittyy (1)kaikkeuden, (2)universumin (3)maan tai (4)ihmiskunnan tuhoutumiseen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi universumin kiihtyvän laajenemisen aikaansaama jäähtyminen, auringon muuttuminen punaiseksi jättiläiseksi, meteoriitti -impaktia tai vaikkapa sitä kun mytologiassa ragnarök tuhoaa Jumalat ja maan.
2: TEOTWAWKI (the end of the world as we know it). Tässä ei kyseessä olekaan niin lopullinen loppu, vaan maaimanjärjestys muuttuu niin totaalisti, että emme tunne sitä samaksi. Tämä sisältää viestin esimerkiksi ylöstempauksesta, jossa uskovat temmataan maailmasta ennen kuin lopullinen tuho tulee. (Jolloin siihen liittyy myös 1: luokan maailmanloppu.) Tämä voi tarkoittaa myös "Terminator" -elokuvasarjan "judgement day", jona tietoisuuden saavuttanut tietoverkko kaappaa vallan ihmisiltä ja aloittaa robottien aikakauden. Kuuluisin TEOTWAWKI oli ennustelu Y2K -sta, jolloin ajateltiin että tietokoneiden kellot sekoavat kun vuosi 2000 vaihtuu, ja tämä sotkisi koko tietotekniikan.

Määritelmien sisällä on vaikea sanoa esimerkiksi onko Jehovan Todistajien esittämä loppuskenaario, jossa suurin osa pelastuu maan päälle maailmanloppu, vai vain järisyttävä maailman muuttuminen. Toisaalta monet dystopiakuvaukset alkavatkin olemaan melko lähellä TEOTWAWKI -todellisuutta ; Esimerkiksi ydintuhon jälkeiseen maahan liittyvät scifitarinat ovat tältä osin "maailmanlopullisia".

Maailmanloppuennusteet liittyvät tyypillisesti fundamentalistiseen millennialismiin. Itse asiassa jopa siinä määrin E. Marty ja R. Scott Appleby ovat luokitelleet fundamentalisteja ja (1) millennialismi, eli odotus maailmanlopusta, on yksi sen tunnuspiirteistä. Muut piirteet ovat: (2) Huoli ryhmän omasta säilymisestä ja sen aseman huononemisesta yhteiskunnassa kasvattaa ajatuksen tuhosta ja toisaalta se tuo ratkaisun siihen. Maallisen tuhon pelko menettää merkityksensä. (3) Kiistasta ja pelastuksesta syntyy moraalidualismi, jossa todellisuus jaetaan hyvään ja pahaan. Lopussa on vain valo ja pimeys, joten moraalissa ei ole kompromisseja. Tästä taas on lyhyt tie (4) absoluuttiseen oikeassaoloon, jossa Pyhille Teksteille annetaan absoluuttinen asema. Jos jokin on niitä vastaan, se on yksinkertaisesti väärässä. Ja näiden johdosta syntyy organisaatio, jossa (1) jäsenet ovat valittuja, pelastuvia. On erityisen tärkeää olla osa tätä ryhmää. (2)Rajat ovat jyrkät, koska tuhoutuminen ja pelastuminen ovat selvärajaisia. (3)Uskonnon johtajat saavat auktoriteettiasemaa. Erilailla ajattelevat menettävät uskottavuutensa ; Ollaan valmiita ainoastaan keskustelemaan miksi ja miten he ovat väärässä. (4) Ryhmällä on selvät käyttäytymisvaatimukset.

Muut piirteet voidaan siis ymmärtää viimeisen tuomion, joka liittyy olennaisesti jonkinlaiseen maailmanloppuun, kautta. Tämä ei ole ominaista pelkästään kristinuskolle, vaan vastaavaa tuhoajattelua löytyy monista idän uskonnoista. Esimerkiksi hinduilla on käsite maailmanlopusta. Ajan sykli johtaa tuhoon ja uudelleenluomiseen.

Minusta on mielenkiintoista huomata, että lopullista maailmanloppua on perinteisesti ennustettu uskontojen toimesta.
1: Esimerkiksi William Miller ennusti 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa ennusti maailmanloppua, ja hänen tulkintansa ovat adventistien sekä useita maailmanlopun ennustuksia esittäneiden Raamatuntutkijoiden liikkeiden takana. Myös uusia ennustajia on ilmaantunut, esimerkiksi Daavidin oksa -lahkon johtaja David Koresh ennusti maailmanloppua. Tuhoennustuksia on valtavasti nykyäänkin. Tälläiseen tuhoon liitetään dramaattisia tapahtumia. Hyvä ja paha punnitaan. Tuho on totaalinen, ja jos ei seuraa oikeaa uskontoa, käy henkilölle itselleen ohraisesti. Tuhosta pelastumisessa on yleensä oljenkorsi, vaikka tuho onkin totaalinen.
2: Kuitenkin suurta suosiota ovat alkaneet saada laimeammat versiot.:Nykyisin ylöstempauksen ajankohtaa ja avaruusolentojen maahan saapumista ennustetaan aktiivisesti. Lisäksi monet vanhat ennusteet, joiden päivämäärät ovat siis menneet ohi, selitetään joko merkityskettömiksi tai jos mahdollista, ne siirretään TEOTWAWKI -genreen. Malliesimerkki tästä on Jehovan Todistajien vuosi 1918, jolloin alun perin piti seurata maailmanloppu, mutta joka nykyisin selitetään Jeesuksen näkymättömän läsnäolon alkamisajaksi. Maailmanloppu määritetään näissä kohdissa tavallaan uudestaan. Assimilaatiossa pieleen mennyt maailmanlopun ennustus muuttuu suureksi muutokseksi - joka ääritapauksissa on peräti sellainen että sitä ei voida havaita empiirisesti tai edes arkielämällisesti.
3: Lisäksi kuitenkin maailmanloppuun liittyy nykyisin yhä enemmän tieteellisiä kannanottoja. Fyysikot tutkivat universumin loppuhetkiä, maapallon loppuhistoriaa tutkitaan auringon kautta. Ja ilmaston lämpenemiseen liitetään tuho. Näille tuhoille tyypillistä on se, että oljenkorsi ei riipu siitä uskooko henkilö tieteeseen vai ei.

Maailmanloppuun suhtautuminen on siitä erikoinen asia, että siihen on vaikea suhtautua. Jos ennustus on totta, siihen pitäisi suhtautua vakavasti.
1: Jos uskonnon ennustama maailmanloppu tulee, se vaikuttaa konkreettisesti elämään.
2: Jos ilmastonmuutos on totta, ja suomalainen tuottaa valtavia, muutamien tuhansien tonnien, hiilijalanjälkiä, hän tuhoaa itsensä, muut ihmiset, omat lapsensa ja niin edespäin.
___2.1: Tällöin suhtautumatta jättäminen on eräällä tavalla vakavampi rikos kuin väärä usko, sillä tässä "tuomitaan"/"tuhotaan" myös muita ; Uskovainen voi pelastaa itsensä, eikä ateisti voi hänen pelastustaan murtaa. Ateisti yksilönä joutuu Helvettiin.
___2.2: Monien uskontojen egosentrinen suhtautuminen, jossa esitetään että "Maailmanloppu tulee nopeasti koska Jumala ei salli että ihminen tuhoaa itsensä" -asenne tuntuu todella vastuuttomalta. Toisaalta tämmöinen kikka on myös tehokkaampi vallankäytön väline. Jos uskonto rakentaisi sellaisen normin, että jokainen ateisti tuhoaa kristittyjen pelastuksen, olisi seurauksena vahvempaa totalitarismia.

Loppujen lopuksi ihminen kuitenkin suhtautuu asiaan sen mukaan miten paljon hän luottaa tiedon antavaan tahoon. Jos luotat saarnaajaan, suhtaudut vakavasti hänen sanomisiinsa ja jos et luota häneen, et välitä. Naureskelet vain että "puolen tunnin päästä menee taas yksi deadline". (Kuten minä olen muutaman kerran tehnyt.) Ja jos luotat tiedemaailmaan, suhtaudut ilmastonmuutoksen vakavasti. Kyseessä on siis riskianalyysi, jossa tapahtuma saa jonkun todennäköisyyden ja sen vakavuus suhteutetaan tähän. Tilastollisesti emme voi tehdä asiasta todennäköisyyttä vakuutusyhtiöiden tavalla, koska he arvioivat todennäköisyyksiä tilastolliselta pohjalta : otetut vakuutukset suhteessa tapahtuneet onnettomuudet määrittävät "hinnan" riskiarvioille; Toteutuneita maailmanloppuja ei toistaiseksi ole havaittu. Tämä ei tarkoita että niitä ei voisi lainkaan tulla.

Loppujen lopuksi se, miten mihinkin maailmanloppuun suhtaudutaan, on siis pohjimmiltaan enimmäkseen lähdekriittisyyttä, lähteen luotettavuuden arviointia.

Mitä sulle kuuluu?

"Peel me from the skin / Tear me from the rind / Does it make you happy now? / Tear me from the bone / Tear me from myself / Are you feeling happy now? / HAPPY? / HAPPY? / Are you feeling happy?"
(Mudvayne, "Happy")

Tyypillisesti small talk käsittelee ympäripyöreitä asioita. Sellaisia, jotka käsittelevät neutraaleja aiheita, kuten vallitsevaa säätilaa. Voidaan sanoa että small talkissa on jopa täysin kiellettyjä aihepiirejä. Hyvänä esimerkkinä tälläisestä tabulistauksesta on lista, jonka sain asiakaspalvelutehtäviin liittyen: Ei saa puhua (1) politiikasta (2) uskonnosta (3) seksistä. Näiden aiheiden puhuminen kun herättää tunteita ;

Tulee miltei mieleen ne puheet, joiden mukaan hallitus määrää tärkeistä asioista ja antaa ihmisten valita turhista asioista. Hallituksen kannalta tärkeää on esimerkiksi se, että maksamme verot. Jos rikomme tätä sääntöä, saamme rangaistuksen. Kun taas se, pidämmekö oopperamusiikista vai jääkiekosta on sen kannalta merkityksetöntä. Kuitenkin tärkeä ei ole tärkeä kaikista näkökulmista: Hallitus ei välitä kenen kanssa menen naimisiin. Itseäni tämä kiinnostaa aika paljon enemmän kuin sikojen terhometsään laskemista koskevan lain päivittäminen.

Kuitenkin small talkissa on myös vaikeita kysymyksiä. Sellainen on esimerkiksi "Mitä kuuluu?" tai "miten sinulla menee?" Pohjimmiltaan ne käsittelevät sellaista aihetta kuin onnellisuus, tyytyväisyys, onnistuminen, epäonnistuminen ja näiden tasapaino. Pohjimmiltaan ne käsittelevät kaikista henkilökohtaisempia asioita. (Hallituksen mielestä me saamme valita näistä useimmat.)

Yleensä tyydyn vastaamaan etiketin mukaan. Silloin annan vastaukseksi "ihan hyvää". Se on siitä hyvä vastaus, että siitä ei tarvitse jatkaa pidemmälle. Näin pääsee pälkähästä. ("Mitä sinulle kuuluu?" kysymykseen ei ole kohteliasta vastata että "liikenteen möyrinää, värähtelyjä hetsivälillä 44-220 tms. Lisäksi korvaelimeni aistivat henkilökohtaisuuksiin tunkevan kysymyksen, jonka esittäjä on kuuloaistien ja muistini pohjalta tekemän analyysin mukaan luonteeltaan liian tuntematon ja siksi kannaltani vielä niin merkityksetön, että en kehtaa avata sydämeni suurimpia salaisuuksia hänen kysymyksilleen.")

Toisaalta tämä vastaus on merkityksetön. Kommunikaatio latistuu siihen, että lauselma merkitsee likimain sitä että on kuullut että toinen puhuu, on rekisteröinyt sen. Ja mahdollisesti kuuloalueen ja ns. kulmapoimun välissä vasemmassa ohimolohkossa oleva Wernicken alue on käsitellyt puheen, joten olet jopa ymmärtänyt sanat ja semantiikan taustalla, ja isoaivokuoren otsalohkolla sijaitseva Brocan alue on toiminnallinen siinä tasossa että kykenee tuottamaan puhetta. Tämä vastaa suunnilleen sitä kuin armeijassa sanoisi viestin loppuun että "kuitti". This is so damn cool. Juuri tätä varten ihminen on varmasti kehittänyt kommunikaatiokyvyn - jotta hän voisi olla kommunikoimatta toisten kanssa. (Itse tarkistan mielelläni elintoimintojen olemassaolon siten, että pistän peilin testattavan suun eteen ja katson tiivistyykö siihen huurua.)

Tarkemmin ajatellen on vaikeaa sanoa, pitääkö tähän vastata henkilön odotusten mukaan. Esimerkiski pomoa saattaa kiinnostaa enemmän se, onko minulla vapaa -aikaa ja miten työni sujuu, kuin se, olenko saavuttanut isomman levelin WoW:issa. (Jota en kyllä pelaa.) Joku toinen haluaa tietää parisuhdeasioista, toista kiinnostaa uudet ideat tai muu asia.

Itse taas saattaa painottaa eri asioita. Ja ne voivat mennä eri tavalla. Esimerkiksi jos minulla on työ, koulu, parisuhde, WoW, facebook, iso liuta ystäviä ja puolituttuja ja muuta vastaavaa, ne kaikki vaikuttavat. Jos varpaani on jäänyt oven väliin, sekin saattaa vaikuttaa. On vaikeaa ottaa näistä jotain likiarvoa: Hirvittävät arvotusvaiheet astuvat kuvioihin. Onko parisuhteen arvo suhteessa WoW -epäonnistumiseen tarkalleen ottaen mikä? Ja kehtaako tätä paljastaa puolisolle tai WoW -pelikaverille. Arvotuksissa tulee helposti se, että joko valinta on vaikea tai sitten huomaa että se onkin helppo, jolloin kysymys on pikemminkin se, että pitääkö tässä nyt jotakuta loukata lausumalla vastaus ääneen..

Olen päätynyt toisenlaiseen tapaan vastata. Siis silloin, kun etiketti ei rajoita toimintaa, jolloin vastataan "Ihan hyvää" vaikka olisi kirves päässä. Alan selittelemään mielihyvähormonejen toimintatapoja ja arvioin, onko niitä kysymyksen hetkellä erikoisen isoja tai pieniä määriä verenkierrossa. Jokainen ihminen voi arvioida tätä. Kaiken lisäksi tämä on niin tieteellistä, että sarkasmin ystävillä särkee ihan hammasta. Arvio on itse asiassa siitä kätevä, että ei tarvitse analysoida mistä niiden määrät johtuvat; Monestihan mielen kysymykset ovat itsepresentaation ulkopuolella, ja se mikä oikeasti vaikuttaa, on nimen omaan erilaisten hormonien määrät verenkierrossa. Käytän yleensä muutamaa mielihyvähormonia.
1: Oksitosiini tuottaa onnellisuutta, joka liittyy luottamukseen. Se liittyy myös synnytystilanteeseen ja imetykseen sekä seksiin. Se tuottaa "raukeaa ja luottavaa mielihyvää".
2: Dopamiini taas tuottaa monenlaisia reaktioita. Se on riskinoton, keskittymisen, pakkomielteisyyden ja mielihalujen hormoni. Esimerkiksi monet huumeet tuottavat hyvän olon dopamiinin kautta. Se tuottaa "tekemisen, onnistumsen ja yrittämisen mielihyvää".
3: Serotoniini taas vähentää väkivaltaisuutta ja apeutta. Se ei niinkään korota mielihyvää, kuin poistaa pahaa oloa.
4: Endorfiini vähentää kivuntunnetta. Kiistanalaisen teorian mukaan ne tuottavat lisäksi "endorfiinihumalan". Itsensä rasittaminen äärimmilleen esimerkiksi liikunnalla tuottaisi tämän hyvän olon endorfiinien kautta. Tuloksena "Ponnisteluista saavutettu onnellisuus". Liikunnan hyvään oloon liittyy myös noradrenaliini, joka vaikuttaa mielihyvään samalla tavalla. Se lisää sympaattisen hermoston toimintaa kehossa. Nämä tuottavat "suorityskyvy tunnetta" ja tätä kautta mielihyvää.
5: Testosteroni on aggressiivisuutta ja riskinottoa kasvattava hormoni, jonka puute kuitenkin aiheuttaa mielialan laskua, etenkin ärtymystä. Testosteroni parantaa libidoa, sukupuoliviettiä, ja se lisää tähän liittyvää onnellisuutta.

Tässä on jo viisi arvoa, joiden arviointi mallia "normaali-keskiverto-korkea" johtaa melko hyvään analyysiin. Vaihtoehtoja on tällöin 3^5 = 243 erilaista mielentilaluokkaa. Lisäksi tässä on se hyvä puoli, että kukaan ei voi väittää että et ottaisi toisen kysymyksiä kovin vakavasti ja yrittäisi vastata parhaasi mukaan; Joku sosiologi voisi sanoa että saivartelen enkä vastaa itse kysymykseen. Mutta tosiasiassa hormonitasot ovat syy mielihyvälle, niiden takana voi toki olla muitankin elementtejä, mutta ne kaikki eivät ole edes omassa tiedossani. Tasot vastaavat juuri siihen, "miltä minusta tuntuu". Sosiologin hakemissa elementeissä kysymystä pitäisi täsmentää lisäkysymyksellä "ja minkä ympäristöllisten ja sisäisten vasteiden koet olevan tämän takana".

Paras juttu on tietysti se, että hän tuskin kysyy uudestaan. Silloin voidaan siirtyä small talkista oikeasti mielenkiintoisiin aiheisiin ; Tosin mikä muka voisi olla mielenkiintoisempi ja tärkeämpi ja keskeisin aihe, kuin sinä itse ja se, miten sinä näet ja koet maailman? Siltä kannalta tämä small talkin kysymys osuu asian ytimeen. Tosin muista "small talkin tabuaiheista" saattaa saada kivoja keskusteluja. Ja jos ei muuta, voit aina keskustella jonkun bändin laulujen sanoituksista.

Mielikuvia ja maailmankuvia.

"War between him and the day / Need someone to blame / In the end, little he can do alone / You believe but what you see / You receive but what you give."(Nightwish, "Amaranth")

Etenkin kun puhutaan kulttuurista, etiikasta ja moraalista, törmätään erilaisiin näkemyksiin, maailmankuviin, katsomuksiin ja muihin vastaaviin.
Erottelu on ylensä seuraavanlainen.
1: Maailmankuva on kokonaisnäkemys, jonka avulla hahmotetaan maailmaa. Maailmankuvalla voidaan tarkoittaa paitsi yksityisen ihmisen, myös tietyn aikakauden, uskonnon tai ideologian teorioita maailmasta.
2: Maailmankatsomus taas tarkoittaa arvoja sisältävää yksilön tai yhteisön kokonaiskäsitystä maailmasta, moraalista ja ihmisistä. Esimerkiksi jonkun teorian tai tiedonhankintametodologian kannatus ei ole sellaisenaan ismi ennen kuin siihen aletaan liittämään esimerkiksi moraalidogmia. Kun oikeassaolo liitetään moraalisuuteen, puhutaan maailmankatsomuksesta. Ja kun väärässäolo tarkoittaa moraalittomuutta, puhutaan vainoamiseen ja totalitarismiin perustuvata maailmankatsomuksesta.

Ilkka Niiniluodon kirjassa "Tiede, filosofia ja maailmankatsomus" maailmankatsomus sisältää kolme osaa: (1) maailmankuva, eli se onko maailma fysikaalinen tai henkinen (2)arvot, eli minkälainen maailman pitäisi olla ja (3)tieto -opillinen osa, joka määrittelee miten perusteltua tietoa saadaan. Erityisen tärkeää on huomata, että on (is) ja pitäisi olla (ought) ovat toisistaan irrallaan. Humen giljotiinia ei siis ole unohdettu.

Tietenkään pelkillä määritelmillä ei tehdä paljoa, sillä niistä pitää saada lisäksi tietoa. Maailmankuvan vaikutus todellisuuteen ja tämän vaikutuksen luonne, olisi hyvä tietää. Ilman tätä tietoa ei voida tehdä tulkintoja tai teorioita maailmankuvien vaikutuksesta.

Henry Thomas Buckle kirjoitti laajan historian tutkielman, joka oli luonteeltaan sosiologinen yritys kohdistaan ihmisen käyttäytymisen tutkimusta erilaisille menetelmille. Teoksen nimi oli "History of Civilization in England". (Buckelle tämä tarkoitti koko sivistyksen historiaa.) Siinä hän esitti idean, jonka mukaan metafyysinen lähestymistapa ei tuota oikeita tuloksia ihmisistä, vaan sen sijaan tulee käyttää tieteellistä metodia. Bucklen määritelmässä metafyysinen menetelmä tarkoitti itserepresentaatiota, joka on prosessi jossa henkilö mietti asioita itsensä kautta. Hän mietti omia tunteitaan ja tämän pohjalta teki sitten loppupäätelmän. Bucklesta totuus selviää vain tutkimalla ryhmiä. Itsestä ei voi jalostaa yleistä tietoa.

Karkeasti voidaan sanoa, että omista lähtökohdista syntyy mielikuvia ja luuloja siitä mitä muut ehkä ovat ja vain tutkimuksella syntyy perusteltuja tuloksia.

Bucklen näkemys onkin osoittautunut todeksi. Itse asiassa jopa siinä määrin, että erilaisten maailmankuvien vaikutusta tutkivien tutkimusten tulokset voidaan käsittää vain massan kautta. Itsestä yleistäen niissä ei voida onnistua : Kulttuurien monimuotoisuustutkimukset näyttävät, esimerkiksi että kulttuuri vaikuttaa siihen, miten ultimaattumipeliä pelataan. Tämän pelin ideana on se, että henkilö A saa summan X rahaa, josta hän saa antaa haluamansa määrän henkilölle B. B saa päättää saako A mitään. Jos A ei saa, jää B:kin ilman. Eri heimot pelaavat peliä eri tavoin: Euroopassa tyypillinen on strategia, jossa yleensä A tarjoaa kohtuullisen paljon, ja välistä A tarjoaa pieniä summia, jotka B hylkää rangaistukseksi. Torguudit taas antavat paljon, ja vaikka tulisi pienikin tarjous, he B:nä hyväksyvät sen. Aut ja Gnaut -heimot taas tarjoavat A:na jopa yli puolta, jonka B torjuu. Syynä on se, että ihmiset yhdistävät pelin kulttuuriinsa: Aut ja Gnautheimoissa tasavuoroisuudella on vahvat perinteet, joten A:n iso tarjous tarkoittaisi isoa vastapalvelusta, ja isot tarjoukset nähdään jopa hieman rehvastelevina, malliin "ota tästä, köyhä, kyllä meillä osaavilla riittää" -ei siis niinkään moraalisina kuin euroopassa. Rankaisun merkitys kulttuurissa on ratkaisevaa: Tiibetissä asuvat ovat yleensä anteliaita, mutta eivät väheksy pientäkään lahjaa. Heille vieraanvaraisuus ja rangaistuksiin negatiivisesti suhtautuminen on olennaista. Yhteistä kaikille kulttuureille on toki jakaminen, ahneimmissakin kansoissa jaetaan. Se on kulttuuririippumatonta. (Ja tiedämme sen, koska nuo suoritetut kokeet osoittavat sen.)

Toisaalta tiedämme, että eri maiden lainsäädännöt ja uskonnot ovat maailmankuvien mukaisia. Ja myös kulttuuri vaikuttaa käyttäytymiseen, ja siihen mitä pidämme moraalisena. Toisaalta tiedämme myös, että kulttuureissa on aina mukana aimo annos teologista korrektiutta. Syynä on luultavasti se, että uskonnoissa ja muissa tilanteen analyysi on erittäin monimutkaista. Tämä liittyy olennaisesti John Stuart Millin utilitarismiin kohdistettuun kritiikkiin. Kritisoijat kun ovat sanoneet, että utilitarismin laskeminen on äärimmäisen mutkikasta, eikä siksi onnistu. Hän sanoi että

"Tämä on aivan sama kuin joku väittäisi, että kristinuskon on mahdotonta ohjata toimintaamme, koska meillä ei ole jokaisessa tilanteessa aikaa ennen toimintaa ryhtymistä lukea läpi Vanhaa ja Uutta testamenttia."

Tosiasiassa utilitarismi oikeassa elämässä voi toteutua vain nyrkkisääntönä. Sama koskee uskontojakin. Voidaan tehdä katekismuksia tai jotain karkeita suuntaviivoja, mutta maailman mutkikkaat ja ainutkertaiset risteämät seurauksineen ovat analyysin ulkopuolella. Ja tästä seuraa se, että hermeneutiikalle ongelmallinen tilanne, jossa todelliset uskomukset jäävät piiloon; Hindut pitävät lehmiä pyhinä, mutta kokeet osoittavatkin että sonneille annetaan enemmän maitoa, vaikka hinduviljelijä itse ei myönnä että hän suosisi sonneja "syntisesti".

Tästä seuraa yksinkertaisesti se, että aitoa jonkun maailmankuvan vaikutusta ei voida arvioida lukemalla sen oppia sellaisenaan. Avuksi on otettava tilastomatematiikka ja empiria. Lisäksi silloinkin kun oppia käsitellään sen dogmien kautta, tulisi ottaa huomioon että niitä ei tulkita oman maailmankuvan kautta. Muutoin syntyy mustamaalaamista: Otan esimerkiksi Mika Sipuran blogissa mainitun Jan Nummensalon kommentoinnin, jossa esitettiin että "jos nuorilla opetetaan evoluutiota, he lakkaavat uskomasta tuonpuoleiseen ja heistä tulee tappajia." Tiedämme, että näin ei ole, koska minun sukupolvelle, joka on hieman koulutappajaa vanhempi, on opetettu evoluutiota. Jo minun isälleni on koulussa opetettu evoluutiota ja se oli silloin maan tapa. Ja Matti Leisola kertoi anekdoottia elämästään tilaisuudessa nimellä "Luomisen lauantai", paljastui että jo hänen nuoruudessaan evoluutiota opetettiin koulussa - siis arvioita 1960 -luvulla. Koulusurmat ovat uusi ilmiö, joten ihmettelen, miten tässä on yksinkertaisesti havaittuna kaksi sukupolvea evoluutio -opetusta, eikä ateismiin kääntyminen saati murhaaminen ole ollut koko ajan ajankohtaista. Evoluutikoita on jo pitkään syytetty moraalittomiksi, koska "evoluutio alentaa ihmisen apinaksi". Ja tämän väitetään johtavan pahuuteen, ja siihen että Jumalaa ei ole. Kuitenkaan evoluutikot itse eivät juurikaan ole Humen giljotiinia hylänneet. Evoluutikoita vihaava ei tietenkään vielä tästä usko. Mutta asiaa voidaan valaista toista kautta. Älykkään Suunnittelun ideanahan on alentaa ihminen laitteeksi. (Jos eläimeksi alentaminen antaa luvan teurastaa kuin karjaa, kertooko koneeksi alentaminen siitä että saa rikkoa kuin kahvikuppeja.) Moraalille ei tässäkään näkemyksessä ole uhrattu dogmeja, koska Älykäs Suunnittelija voi olla avaruusolento, tai vaikkapa Saatana. En usko että tätä voidaan pitää järkevänä tai asiallisena. Itse asiassa tälläisten heitteleminen "tosiasioina" lähentelee jo herjaamista.

Tosiasiassa nimen omaan vaikutuksia ajatellen evoluutio ei ole järkevä selittäjä kouluampumisille, mutta Älykäs Suunnittelu olisi, koska se on tuore. Jos jokin tekee muutoksen, sen läsnäolo muuttaa tilannetta; Asiaan voisi sitoa myös sen, että kouluampumisia tapahtuu paljon myös Amerikoissa, jossa kreationismi ja Älykäs Suunnittelu ovat vahvoilla. Ja että koulusurmat ovat looginen jatkumo, kun ajatellaan että joku nuori oppii Älykkään Suunnitteln kannattajilta että "jos evoluutio on totta, saan tappaa" ja oppii sitten koulussa että "evoluutio on totta". Tällöin syy on eri maailmankuvien yhteensovittamattomuudessa. En kuitenkaan usko, että tämä on takana. Ja syynä ei niinkään ole se, että tämän kaltaiset tulkinnat ovat korkeintaan mahdollisia - eivätkä niinkään perusteltuja, eli että evoluutikoiden tai Älykkään Suunnittelun kannattajien olisi tehtävä niin uskoakseen "oikein". Yleistäminen Auvisesta kaikkiin evoluutikoihin on sama, kuin yhdistäisi jokaikisen kuoripoikiin sekaantuneen katolisen papin kaikkiin katolisiin pappeihin. Eikä pelkkä selvä havaittu aatekorrelaatiokaan riitä: Jos koulusurmaajat ovat koulukiusattuja JA ateisteja, voisihan syynä olla vaikkapa se että äärimmilleen kiusatut ryhtyvät ampujiksi - esimerkiksi sekoamisen ja kostonhimon vuoksi -ja ateisteja vain kiusataan paljon tavallista enemmän. Tämä taas voisi johtua vaikkapa siitä että uskovaiset ovatkin usein kiusaajia - he esimerkiksi ovat oppineet kotoaan että evoluutikot ovat vastustettavia ja kammottavia moraalittomia epäihmisiä. Tällöin ongelma poistetaan poistamalla kiusaaminen, eli jopa rajoittamalla uskovaisten toimia. En siis väitä että näin on, vaan että tämänkaltaiset elementit on otettava huomioon kun tekee analyysiä oikeista syistä siellä takana. Yliyksinkertaistettuja tulkintoja, joita voidaan jopa tukea tilastoilla ilman cherry - pickingiä, on liian helppo tehdä. Ja jälleen lähestytään herjaamista.

Omaa maailmankuvaa sisältä katsoen näkee hyvän ja erilaisissa näkee helposti pahan. Tulkinnat tekee usein oman näkemyksensä kautta, Bucklen varoittaman "metafyysisen" itsetarkkailun kautta. Siksi kun kristitty näkee verisen pultsarin ja auttaa tätä koska näkee siinä Luojan luoman. Minä taas en Luojasta niin välitä, mutta menen muista syistä aina auttamaan - ja usein huomaan kuinka massat valuvat ohitse tai peräti kehäksi onnettomuuspaikan lähelle kerääntyen, jossa on katsojia mutta ei toimijoita. Ja joskus mietin että noistakin suurin osa kutsuu itseään kristityiksi.

Syy tälläiseen demonisointiin on itse asiassa psykologiassa. Esimerkiksi se tulee esiin Amerikan vaaleissa: Jukka Hankamäki kirjoitti blogissaan seuraavaa:

"McCain oli myös "al-Qaidan ehdokas". Terroristijärjestö nimittäin ilmoitti ennen vaaleja, että se toivoo republikaaniehdokkaan valintaa, sillä tämä oli luvannut jatkaa sotaa Afganistanissa ja Irakissa. Tämä kertoo jotakin terrorismin logiikasta. Terrorismi on mahdollista vain vastustajan eli vihollisen olemassaolon kautta. Niinpä al-Qaida koki McCainin valinnan oman toimintansa jatkamisen ehdoksi."

Syynä Al Qaidan ajatteluun on yksinkertaisesti se, että ihminen rakentaa helposti maailmankuvaansa "vastustajiensa kautta". Jos vihollista ei ole, esimerkiksi denialismi ei olisi mahdollista. Rokotevastustajat elävät lääketieteen vastustamisen kautta.

Ja herjaamisessa on se hauska asia, että se tuppaa tulemaan takaisin. Siksi jos menee epäkohteliaasti ylpeilemään osaamisellaan ja mollaamaan muita vaikkapa nettikeskusteluihin, voi taatusti kerätä ison listan siitä miten "taas sain asiatonta vastustamista, katsokaa minkälaista strategiaa ja järkeä he käyttävät". Tämä ei vaadi ennustajanlahjoja: Kun menee nakkikioskille rellestämään ja nimittelemään, saa turpaansa. Olivatpa herjatut sitten suomalaisia kristittyjä tai manitouhun uskovia intiaaneja.

Suurin ongelma on "oman maailmankuvan kautta tehty tulkitseminen". Kun esimerkiksi uskovainen itse ajattelee että moraali tulee Jumalasta, hän ajattelee aatteensa sisältä, että ilman Jumalaa ei voi olla moraalia. Tosiasiassa muut voivat rakentaa moraalinsa muuta kautta. Itse asiassa myös Jumalaan uskovat joutuvat rakentamaan uskonsa joko auktoriteettiin vetoamiseen tai sitten he joutuvat vetoamaan siihen kuinka Jumala osaa järkevät moraalilait. Tämä taas on pelkkä tyhjä väite ilman perustelua. Ja perusteluun taas tarvitaan utilitarismia tai jotain muuta moraalilakia vastaavaa keinoa, jota taas voidaan käyttää moraalin perusteluna ilman Jumalaakin. Ateisti taas näkee että hän saa moraalinsa omasta ajattelustaan ja harkinnastaan ja näkee että Raamattu vain syöttää vastaukset. Tosiasiassa ratkaisujen toteutukset ovat molemmilla todennäköisesti samansuuntaisia.

Tästä saa helpon vertailun tämän päivän Metro -lehdestä. Siinä Janne Metso kirjoitti kolumnin nimeltä "Suurta busetusta". Se käsitteli bussejen kylkiin sidottuja mainoksia. Aluksi briteissä bussien kyljessä oli uskonnollisia mainoksia. Niissä viitattiin Helvettiin. Eri maailmankuvista tilanne näyttää erilaiselta:
1: Uskovaisista Helvetti on varoite, todelinen uhka. Tämä on kuin varottaisi avannosta.
2: Ateisteista tämä tarkoittaa sitä, että uskovaiset tarkoittavat että heistä on oikein että ateisti joutuu Helvettiin kärsimään - eihän oikeudenmukainen Jumala heitä sinne muutoin voisi laittaa.
Olisi yksisilmäistä väittää että vain toinen näistä tulkinnoista sallittaisiin. Metso oli kuitenkin mieltynyt ateistien vastaiskusta; He olivat laittaneet bussien kylkeen viestin "Jumalaa ei todennäköisesti ole. Lopeta siis huolehtiminen, ja nauti elämästä." Hän kirjoittaa:

"Minun ei tarvitse pelätä Helvettiä, mutta madot odottavat mullassa valmiina luikertelemaan ruumiiseeni. Koska kukaan ylhäällä ei tarkkaile tekojani, voin pettää, varastaa ja valehdella täysin huoletta kunhan en jää kiinni. Valitettavasti sekään ei onnistu, koska humanisti tahtoo toimia eettisesti oikein. Ja jos Jumala olisi olemassa, voisin saada pettämisen, varastamisen ja valehtelemisen anteeksi pyytämällä ja katumalla."

Siksi olisi syytä muistaa tutkia ennen kuin hutkii. Muutoinhan voi olla niin, että syyttää vaikkapa evoluutiota kannattavaa ateistia, joka vastustaa väkivaltaa, murhaamisesta. Yleensä pitäisi tajuta jo siitä, että jos joku vastustaa jotain tekoa ja selittelee miksi hän ei pidä sitä oikeutettuna, se yleensä tarkoittaa sitä että hän ei hyväksy sitä, jolloin se ei ole hänen maailmankuvansa mukainen.

Eikä aatteesta saisi siltikään tuomita yksilöitä: Siksi jos esimerkiksi katolinen pappi vastustaa kuoripoikiin sekaantumista ei tee sitä, eikä suojele pedifiileja työtovereitaan, hän ei ole syyllinen vaikka hänen kollegansa olisivat miten kovia puuhamiehiä. Tai jos joku kreationisti uhkailee -kuten minun kohdalleni sattui - se ei tarkoita että kaikkia tulisi rangaista, tai että tämän synnit olisivat kaikkien muiden kannettava. "Yksilöstä ei saisi yleistää, eikä yksilöön saisi yleistää." Maailmankuva ja maailmankatsomus kun on jaoteltu joko ryhmäkohtaiseksi tai yksilökohtaiseksi elämänkatsomukseksi. Ja näiden välillä on vissi ero. Samoin kuin on eroa sen välillä, että jonkun teorian kannattajat tekevät murhia ja sen välillä että tuo teoria on väärä. Ydinpommi kehitettiin atomiteorian pohjalta, ja sen nimissä tapettiin paljon. Se ei silti ole tämän vuoksi mitenkään väärässä.

Ajatusvirheet.

MRI

"House: 'MRI show anything?'
Foreman: 'CT scan was negative.'
House: 'CT? That's like, short for MRI, right? Excellent. That'll saves us a lot of time.'"
(House, "Failure to Communicate")

Behavioristinen psykologia esitti 1900 -luvun alkupuolella, että aivoja ei voitaisi tutkia kun ne toimivat. Siksi aivot olisivat ikuisesti tutkimuksen ulkopuolella. He korostivat että aivojen tuottamia käyttäytymismuotoja voidaan seurata ja tähän piti keskittyä. Kuitenkin 1970 -luvulla mahdottomasta tuli mahdotonta, kun opittiin että radioaktiivisia atomeja voidaan liittää molekyyleihin ja tästä voidaan tehdä tutkimuksia. Tätä käytetään muun muassa biokemiassa kun tutkitaan solujen toimintaa; Kun valokuvaamisen ymmärtää ja tajuaa että solujen atomitason reaktioita tuskin voidaan valokuvata, tuntuu suorastaan maagiselta että solun aineenvaihduntaketjuja voidaan tietää. Laurence A. Moran esimerkiksi vastasi minulle, kun kysyin asiaa häneltä:

"One of the way you can identify pathways is to feed a cell radioactive precursors and follow the fates of the labelled atoms. This is how many of the most common biochemical pathways were worked out."

Samaa periaatetta osattiin soveltaa aivoillekin. Tosin myöhemmin radioaktiivisesta merkkiaineesta voitiin luopua, kun aivoissa virtaavan veren molekyylejä alettiin heiluttaa magneettikentillä. MRI -kuvauksessa potilas sijoitetaan voimakkaaseen magneettikenttään, jota ohjataan niin, että kuvauskohteen eri osiin vaikuttaa hieman erisuuruinen magneettikenttä. Kun laitteeseen liittyy radiolähetin ja radiovastaanotin, havaitaan resonanssi, joka tulee erilaisten kohtien reagoinnissa.

MRI salli sen, että aivokuvat voitiin tehdä elokuvana, ja nähdä mitkä alueet ovat aktiivisia ja mitkä eivät. Tämä johti siihen että Montague ja Berns tekivät yhteistyötutkimuksen erilaisista pelistrategioista. He huomasivat että erilaisiin pelistrategioihin päätyvillä ihmisillä oli eroja aivotoiminnassa, etenkin makaavan tumakkeen (nucleus accumbens) kohdalla. He huomasivat myös että riskiä ottavilla pelaajilla mieltymys liittyi dopamiinin määrään. (Tämä ei ole sinällään ihme; Dopamiini liittyy mielihyvään ja muun muassa useisiin pakkoilmiöihin ja mielihaluihin tehdä jotain ; Esimerkiksi Touretten syndroomassa henkilöillä on pakko -oireita, kuten nykimistä, koskettelua ja kiroilua. Heillä on paljon dopamiinia. Se liittyy myös tarkkaavuuteen ja siksi dopamiini on erikoinen ; Se on samanaikaisesti stressihormoni ja mielihyvähormoni. Se kiihdyttää Touretten syndroomassa mutta se rauhoittaa ylivilkkaita ADHD -lapsia. Ilmeisesti syy on se, että tarkkaavuuden parantuminen vähentää koettua stressiä.) He huomasivat myös, että aivokuvissa eri strategiaa noudattavat henkilöt voitiin erottaa jo ennen kuin pelistrategiat näkyivät ulos päin; Alussa pelaajat tutkailivat peliympäristöä ja muita pelaajia ja riskiä ottava strategia nousi esiin vasta pidemmällä peliä. Kukaan ei kuitenkaan "vaihtanut ryhmäänsä". Erot olivat koko ajan läsnä. Ryhmä huomasi että eri henkilöillä oli eri mieltymykset ja aivojen toimintatapa oli osa yleisempää tämän henkilön strategiaa. Tämä oli juuri sitä mitä behavioristeista oli mahdotonta.

Tietenkin MRI ei ole mikään taikalaatikko. Tieteellisissä laitteissa on itse asiassa yllättävän usein asioita, jotka pitää ottaa huomioon, kun niiden tuloksia luetaan. Skeptikko Michael Shermer esimerkiksi kirjoitti Scientific American MIND -lehteen (vol 19 num 5) jutun "Why You Should Be Skeptical of Brain Scans", jossa hän muistuttaa että MRI -kuvaus ei välttämättä kerro koko totuutta aivotoiminnasta koska:
1: MRI -laite on epänormaali paikka. Toisin sanoen tarkkailu voi vaikuttaa aivotoimintaan. Emme voi tarkistaa että onko aivotoiminta kadulla kävellessä samanlaista kuin liikkumattomana arkun kaltaisessa tuubissa makoillessa.
2: Skannaukset ovat epäsuoraa aivojen aktiivisuuden tutkimista. Niissähän ei tutkita hermosoluja, vaan se rakentuu verenkierron päälle; Ne alueet joissa on suuri verenkierto oletetaan alueiksi joilla tarvitaan paljon energiaa ja joissa aivotoiminta on aktiivista. Yevgeniy Sirotin ja Aniruddha Das itse asiassa osoittivat kokeellisesti, että neuronien aktiivisuus ei aina vastaa verenkierron aktiivisuutta.
3: Aktiivisuus väritetään keinotekoisesti ja tämä saattaa johtaa siihen että syntyy erillisiä moduuleja. Siksi on mahdollista että aivotoiminta on löyhempää ja verkostuneempaa kuin mitä kuvat näyttävät.
4: Aivokuvat ovat tilastollisia yhdistelmiä. Menetelmässähän voidaan ottaa kuvia vain parin sekunnin välein, ja yhteenveto saadaan aikaan siten että tuhansia kuvia laitetaan yhteen. Tämä toki poistaa satunnaisia häiriöitä, mutta voi poistaa alueita, jotka ovat löyhästi mukana toiminnassa. Lisäksi kun tehdään tutkimuksia, ongelmana on se että eri ihmisten aivot eivät ole identtisiä ja tulokset muokataan keskiverroksi. Siksi kun tutkitaan sitä mitkä aivoalueet reagoivat milloinkin, käytetään useita ihmisiä, joiden tulokset laitetaan yhteen. Tämä toki poistaa yksilöllisiä eroja, mutta voi piilottaa asioita jos aivotoiminnassa on mukana löyhempiä verkkoja.
5: Eri aivoalueet aktivoituvat eri syistä. Ja kun sinun esimerkiksi käsketään ajatella rahaa, helposti ajatteluun tulee mukaan myös rahaan liittyviä mielleyhtymiä. Nämä eivät ole täysin satunnaisia henkilön eivätkä edes eri ihmisten välillä. Tämä voi vääristää tuloksia.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että MRI olisi huono menetelmä. Se löytää ja ennustaa asioita ja sitä käytetään diagnoosivälineenä sairaaloissa. Tämä korostaa sitä, miten tieteessä ja sen välineistössä on aina mukana pieni epävarmuuden siemen. Voi olla että leesioiden eli aivovammojen tutkimisen ja MRI -tekniikan seurauksena ajatus siitä että aivotoiminnat olisivat tiettyjen rajattavien alueiden aktivoitumista on saanut enemmän tukea kuin mitä olisi pitänyt ; Tämä epäilys ei toki vielä tarkoita että aivot eivät olisi näin toimivia.

Näpit irti, meitsi pummaa!

Varhaisimmat teoriat kansojen vauraudesta perustuivat 1500 -luvulla liikkeelle lähteneeseen merkantilismiin, jossa korostettiin taseita: Eli karkeasti ne maat joilla tuli paljon tuloja olivat niitä jotka vaurastuivat eniten. Tämä näkemys korosti sitä että vienti oli suurempi kuin tuonti, ja teollisuus, monopoli ja tullit olivat keskeisiä välineitä vaurauden lisäämiseen. Teollisuuden tarkoitus oli tuottaa sitä mikä lähtee vientiin. Tässä ideana oli kontrolli. Kun hallitaan, saadaan tulosta. Näkemys oli 1700 -luvulla syntyneistä fysiokraateista (jotka kutsuivat itseään nimellä économistes)väärä; Heistä ainoastaan maatalous, eivätkä teollisuus tai kauppa toi pohjimmiltaan vaurautta. He perustelivat tätä sillä että maatalouden tuotteet lisääntyvät: Kun se että sinulla on timantti, ja myyt sen, johtaa siihen että timantti vaihtuu vaikkapa rahaksi, viljanjyvän kylvämällä saa koko tähkän uusia jyviä, sika tuottaa useita jälkeläisiä ja niin edes päin. Heidän mukaansa tuottavuus ei syntynyt kontrolloimalla. Heistä vapaa kauppa (laissez faire) oli tehokkain keino tuottaa, ja siksi he muun muassa vastustivat orjuutta ja tulleja. Kuuluisin tämän näkemyksen edustaja oli François Quesnay, joka perusteli että keinotekoiset rajoitukset haittasivat "luonnollista järjestystä".

Adam Smith kehitteli "puuttumattomuuden kauppaa" eteen päin. Tosin hän oli sitä mieltä, että oikea vaihdosuhde oli työ maatalouden sijaan. Smithin ajatus oli, että työnteko tehostui, kun se jaettiin osatehtäviin joihin pistettiin erilaisia eksperttejä. Pelkkä määrä ei ratkaissut, vaan työn järjestelyllä saatiin tehtyä sama työ vähemmällä vaivalla. (Työaika ei siis ollut ihan rahaa, mutta melkein.) Hänen ajatuksensa "näkymättömästä kädestä" perustui siihen, että valtion ei kuulunut valvoa kauppaa, koska teurastajat, leipurit ja oluenpanijatkaan eivät välttämättä tee työtään hyväntahtoisuudesta vaan osa tekee sitä ahneudesta. Itsekäs taustamotiivi ei siis tarkoittanut tekemätöntä työtä. Hänestä talousmaailma toimi itsekseen, kunhan kauppiaat eivät ole kirjanpitoaan väärentäviä roistoja. Hänen näkemyksensä ihmisestä ei kuitenkaan ollut niin kyyninen, kuin mitä hänen usein sanotaan; Se, että kaupankäynti toimii vaikka ihmiset olisivat moraalittomia ei tarkoita että kauppaa käyvät ihmiset pakosti olisivat moraalittomia. Itse asiassa Smithin varhaistuotannossa käsitellään ihmisluonnetta, ja siitä näkee että hän itse asiassa piti ihmisiä melko hyväntahtoisina.

Tämä oli vasta taustoitusta, varsinainen ideani alkaa tästä;

Kovasti Smithiläisiä vaikutteita voidaan huomata myös peliteoriassa. Siinähän päädytään siihen, että vaikka pelaajat hakevat strategioillaan vain omaa etuaan, hänen on otettava myös toisen toiminta huomioon. Vaikka lyhyellä tähtäimellä vangin dilemmassa käy niin, että kannattaa pettää, pitkällä tähtäimellä eli useita kertoja pelatessa, kannattaa "hankkia toisen luottamus". Tässä on taustalla hieman samanlaista ajattelua kuin seuraavassa peliss: Otetaan joukko ihmisiä, vaikka 10 kpl, joille annetaan jokaiselle sama määrä rahaa tai vaikkapa tulitikkuja. Heidät laitetaan tämän jälkeen laittamaan yhteiskassaan jokin haluamansa määrä tikkuja. Kun kierros loppuu, jakaja kaksinkertaistaa yhteiskassan tikut ja ne jaetaan tämän jälkeen tasan kaikille. Tässähän käy niin, että jos kaikki laittavat yhteiskassaan kaiken, he kaksinkertaistavat saamisensa. (Tämä on erityisen mukavaa, jos pelissä on raha, jonka saa peräti mukaansa.) Tosin tässä vaiheessa on huomattava, että jos oletkin tässä tilanteessa "vapaamatkustaja", ja et laitakaan yhtä paljon poletteja, jäät hieman voitolle suhteessa muihin. Kun kerran laitat vain viisi, ja saat aivan saman kuin muut kymmenellä, jäät itse asiassa sen viiden verran plussalle verrattuna kaikkiin muihin.
1: Tätä voidaankin jo hieman soveltaa siihen, miksi ihmiset rakentavat majakoita: Kun kaikki kauppiaat haluavat majakan, mutta eivät halua maksaa sitä, eikä kenelläkään ole varaa siihen, rahat saadaan kasaan koska kaikki hyötyvät koska majakka mahdollistaa lisääntyneen kaupankäynnin ja tarjoaa tätä kautta voitontavoittelun mahdollisuuksia kauppiaille. Ja jos rahaa ei saada peliin koska kaikki ajattelevat "vapaamatkustavansa muiden siivellä", kukaan ei saa mitään. Ja silloin ei myöskään ole "vapaamatkustajia", koska ei ole mitään mistä "vapaamatkustaa". Tarvitaan vain riittävän monta kauppiasta, jotka yhdessä sopivat että he laittavat rahaa rakentamiseen.
2: Toisaalta tämä selittää osaltaan sitä, miksi ihmiset esimerkiksi jättävät televisiomaksun maksamatta: TV toimii joka tapauksessa, joten vapaamatkustaminen on helppoa. Mutta jos kukaan ei maksaisi TV -lupaa, TV toiminta pitäisi kuitenkin rahoittaa. Seuraus olisi luultavasti se, että joko TV:n toiminta loppuisi tai sitten maksu hoidettaisiin jotenkin muutoin, esimerkiksi verovaroista. Vähemmissä määrin tämä tarkoittaa sitä, että mitä vähemmän TV -maksun maksajia, sitä enemmän heidän on maksettava jotta kulut saadaan peittoon. (TV -lähetys on informaatiota, joten sen kulu on aina likimain sama. Katsojan lisäys ei lisää lähetyskuluja.) Toisaalta tämä tietysti lisää intoa lisätä TV -maksutarkastajien määrää ja nostaa tarkastusmaksua; Kyseessä on hieman kuten junapummauksen kannattavuuteen kehittämäni kaava; lipun hinta/(kiinnijäämis%*tarkastusmaksun suuruus). Jos tulos on alle 1, pummaaminen yksinkertaisesti kannattaa. Toisaalta junayhtiön kannattaa lisätä tarkastajien määrää niin kauan, kuin (kiinnijääneiden määrä*tarkastusmaksun suuruus)/(tarkastajien työkulut) on yli 1. Tämä tarkoittaa sitä että jos pummaajia on paljon, tarkastajien määrää lisätään, ja kun tarkastajien määrää lisätään, tulee myös "pelotevaikutus", joka saa pummaajat päivittämään kiinnijäämis%:aan, jonka jälkeen pummaajien määrä vähenee ja tarkastajiakin tarvitaan taas vähemmän. (Tosin tarkastusmaksujen nosto on ratkaisu, joka puree "suoraan ongelmaan". Ehkä tämä on se syy, miksi ne ovat niin suuria.)

Tosin näissä esimerkeissäni "rationaalinen" on likimain sama kuin "ahne, itsekästä omaa voittoa tavoitteleva". Tai ainakin "oman voiton maksimoija". Lisäksi voidaan sanoa että esimerkiksi suurin osa pummaajista olisi tämän kaavan mukaisia; Osa pummaa jännityksestä. Ja minäkin sain kerran junasakot koska luulin että kuukausikorttini olisi voimassa. ~ Eli aivan kuten kuolemantuomioiden lisääminen ei vaikuta kovin paljoa rikollisiin, koska nämä ajattelevat olevansa ovelia eivätkä usko jäävänsä kiinni, tai tekevät teon pikaistuksissa, jolloin he eivät mieti koko rangaistusta - tai ovat kuten kouluampujat eivätkä lainkaan välitä rangaistuksesta joka normi -ihmiselle olisi valtava. (Kysymyshän ei ole siitä edustavatko nämä vaihtoehdot suurta osaa koko kannasta, vaan edustavatko nämä merkittävää osaa rikollisista.) Lisäksi monissa peliteoreettisissa Nashin tasapainotiloissa rationaalisin strategia on pettää aina, mutta ihmiset eivät silti tee sitä. (Tosin esimerkiksi toistuva vangin dilemman pelaaminen muuttaa tilannetta ja tasapainoa : Jos pelaat vain yhden kerran, kannattaa pettää. Sen sijaan "potut pottuina" strategia, joka aluksi tukee ja sitten tekee sen mitä toinen teki viimeksi, voittaa jos vastassa on erilaisia strategioita. Tämän korvaa vielä anteliaampi versio, ja lopulta kaikki tekevät yhteistyötä, jonka jälkeen pettävä strategia voittaa, ja tämän päihittää potut pottuina -strategia. Paras toimintatapa siis synnyttää "kiertävän jatkumon".) Kokeissa ihmiset tukevat toisiaan silloinkin, kun se ei peliteorian mukaan näytä järkevältä ; Ja erikoisinta on tietenkin se, että tavalliset ihmiset voittavat tukemalla toisiaan enemmän kuin peliteoriaa tuntevat ahneet yksilöt.

Tässä suhteessa olen samaa mieltä kuin mitä Colin Camerer kirjoitti kirjassaan "Behavioral Game Theory". Hän kirjoitti monista käytännön ongelmista joita oltiin havaittu. Hänestä puutteet ovat kuitenkin sellaisia, että niitä voidaan verrata siihen että aritmetiikka hylättäisiin siksi että joskus kassalla saadaan väärin takaisin. Matematiikka on kuitenkin oikein. Hän korosti sitä että tätä matematiikkaa tulisi vain täydentää käyttäytymispsykologian tuntemuksella. Peliteoria tulisi hyväksyä koska se on tämän hetken paras teoria. Tämä onkin hyvä ja ovela perustelustrategia; Jos vastakkain on teoria, joka selittää asian vaikkapa todennäköisyydellä "todennäköisyys on 1/iso luku ison potenssin ison potenssin isoon potenssiin" ja toinen vain "selittää miten on mahdollista olla X" tai "ei selitä sitä lainkaan", ja esittää itsensä ainoana vaihtoehtona, ei tätä huonosti selittävää teoriaa tule silti vaihtaa. Sillä ensimmäisestä sentään tiedämme jotakuinkin MITEN huono se on. Siksi mitään paradigmaa ei voida poistaa ja korvata toisella vain moittimalla ja etsimällä siitä anomalioita ja esittämällä tämän jälkeen että "vaihtoehto" olisi oikeassa. Camererin mukaan ei siksi pidäkään poistaa peliteoriaa, vaan sen sijaan miettiä miten siitä saa paremman, miten sitä voitaisiin kehittää jotta se olisi vähemmän huono.

Ja tietenkin vapaamatkustajia voi aina tulla mukana. Tietenkin aivan oma kysymyksensä on siinä, tulisiko "näkymätön käsi" hylätä ja vahtia näitä vapaamatkustajia jotenkin. Vaikka yhteistyö selittyy, selittyy samalla myös huijarit. (Tämä on intuitiivisesti erikoinen tulos. Itse ainakin ajattelin että jos rehellisyys selittyy jotain kautta, epärehellisyyteen tarvittaisiin eri selitys.) Itse luulen, että oikea vastaus on "sekastrategioiden käyttö", (1) ei niinkään puhdas ja laaja valvonta josta tulee helposti totalitarismia tai (2) vapaata menoa josta tulee helposti anarkiaa. Säännön voisi tiivistää siten, että kun pelataan pokeria rahasta, ei pidä aina bluffata, eikä toisaalta aina pelata reilustikaan, sillä jos nokitat aina kun sinulla on hyvä käsi, muut tietävät onko sinulla hyvä vai huono käsi ja osaavat olla menemättä mukaan. ~ "Bluffaa joskus." Tämän voisi tietysti perustella vetoamalla John von Neumannin "kahden pelaajan" tai "kahden tiimin" nollasummapeleihin liittyvän minimax -teoreeman tuloksiin -näissä ehdoissa sekastrategia on sen mukaan paras- mutta ne on mukavin ja ymmärrettävin esittää näin. Tosin tässä perustelussani on ongelmana se, että läheskään kaikki tilanteet eivät ole nollasummapeliä. Esimerkiksi kauppias myy ja minä ostan, koska minä haluan sitä tavaraa enemmän kuin rahaa ja kauppiaan kohdalla tilanne on toisin päin. Ja osapuoliakin on useammin enemmän kuin kaksi.

Kuitenkin minusta tuntuu että tässä on takana pieni järki.

Valtapeliä.

"Ideologia on usein (muiden) kuolemaan johtava, propagandan välityksellä leviävä sairaus, jota käytetään vallankäytöllisenä aseena."

Kun teologiaa, filosofiaa, humanismia ja luonnontieteitä vertaillaan, on syytä muistaa että aina oikeastaan puhutaan filosofiasta, ja sen erilaisista lähestymisnäkökulmista. Asioita tarkastellaan erilaisista lähtökohdista.

Yleinen virhe on se, että oletetaan että ne puhuisivat totuudesta samalla tavalla. Itse asiassa ne puhuvat aivan eri asioista.
1: Luonnontieteethän ainoastaan kuvailevat sitä millaisen todellisuuden todennäköisesti voidaan sanoa olevan saatujen tietojen perusteella. Teologiassa ja maailmankuvallisissa asioissa asioita rakennetaan tietenkin myös sellaisille asioille joita ei pystytä havaitsemaan. Itse asiassa luonnontieteissä tälläisiä kannanottoja tehdään vähiten; Se kun toki tekee metodologian ja muun kohdalla valintoja ; Fysiikkaa ei voi soveltaa kaikkeen, mutta on kuitenkin niin että parhaat fyysikot ovat aina myös hieman enemmän filosofeja kuin yleensä annetaan ymmärtää. Eritoten fyysikot pohtivat metafyysisiä kysymyksiä, sillä ne voivat avata uusia näkökulmia todellisuuden luonteeseen. Kysymyksiä tehdään ja niitä pyöritellään sen toivossa, että löytyisi jotain konkreettista ; Jotain kokeellisesti havaittavaa. Pääasia kuitenkin on, että sen mietintä heillä johtaa käytännön kokeiluihin ja tuloksiin.
2: Mutta muunlaisissa lähestymistavoissa nämä samat valinnat tehdään. Ja itse asiassa he tekevät niitä pitkin matkaa, muuallakin. Yleensä kun luonnontieteitä kritisoidaan perustellusti, vedotaan luonnollisesti näihin. Mutta ei huomata että kritisoija itse ei koskaan selviä samasta kohdasta. Tämä johtaa karkeimmillaan siihen, että kun puhutaan fysikaalisesta suureesta lämpötila, subjektiivinen arviointi pääsee jonkinlaiseen "kuumaa - kylmää" arviointiin, joka eroaa henkilöstä toiseen. Lämpömittari taas antaa tietyn lukeman paljon pienemmällä erolla. Kun näiden tulkinnoista puhutaan, kukaan ei väitä että luonnontiede olisi huonompi kuin jokin muu tulkinta. ~ Luonnontieteessä on aina tulkintaa. Mutta tämä ei tarkoita sitä että muut tahot onnistuisivat tässä yhtään paremmin. Fysiikka on kokeellista filosofiaa, joka testaa teoriansa moneen kertaan ennen kuin niistä saadaan kirjoittaa tutkielma. Spekulatiivisemmassa filosofiassa ja teologiassa taas vain kirjoitetaan, ja tämä on luonnontieteellistä menetelmää vahvempi lähinnä sen takia että sillä ei ole näkökulmarajoituksia eikä siinä ole edes oleellista se, onko tutkimuskohdekaan olemassa. Niiden tulkintakenttä on siksi laajempi. Tälläinen pohdiskelu leviää nykyisin hetkessä kaikkialle. Toki sama leviämisnopeus koskee myös luonnontieteitä. Mutta niitä hidastaa se, että ne joutuvat tekemään lisäksi niitä kokeita. Pelkkä hienostunut koejärjestely vaatii ajattelutyötä, mutta kukaan luonnontieteilijä ei usko että pelkkää tutkimussuunnitelmaa ilman suorittamista voidaan lähettää Natureen.
___2.1: Tuntuukin erikoiselta että jos tiedemies ilmoittaa olevansa vaikkapa ateisti ja perustelee sen tieteellä, hänen tulkintansa halutaan kieltää. Teologi saa haukkua luonnontieteitä, mutta jos luonnontieteilijä toimii toiseen suuntaan, se on kammottavaa maailmankuvien vainoa. Tieteen väitetään jopa tuottavan "Yhtä Totuutta", joka pakotetaan kaikille. Päin vastoin, luonnontieteessä kuitenkin sallitaan aina eri tulkintoja: Erilaiset koulukuntakiistat tieteen sisällä ovat kaikille tuttuja. Ja itsekriittisyyden periaate pakottaa aina mahdollisuuteen että käsitystä olisi jossain määrin muutettava havaintojen edessä. (Jota vaatimusta esimerkiksi teologiassa taas ei ole.) Lisäksi on erikoista, että luonnontieteitä samanaikaisesti syytetään siitä että se tuputtaisi yhtä totuutta, kun sen toisaalta kerrotaan johtaneen moraaliasioiden löystymiseen, jossa sallitaan ties mitkä kauheudet. Tosiasiassa eri mielipiteiden salliminen ja "yksi totuus" ovat toistensa kanssa täysin vastakkaisia voimia.

En ymmärräkään luonnontieteellisesti ajattelevia vastaan hyökkäämisen ja teologisen puolustautumisen epätasapainoa muuta kautta, kuin että että tiedon kasvaessa uskonnot ovat joutuneet yhä ahtaammalle. Syynä on se, että tiede toimiikin itse asiassa liian hyvin. Näyttäisi olevan historiallinen trendi, että monet humanistiset ja teologiset kysymykset ovat muuttuneet luonnontieteiden kehittyessä luonnontieteellisiksi kysymyksiksi ; Asiat joita on pystytty ennen käsittelemään vain kvalitatiivisesti on nykyään mahdollista tutkia kvantitatiivisesti. Ja vielä huonommin on käynyt spekulatiivisempien käsitteistöjen kanssa: Ennen ajateltiin että sairaudet johtuvat kirouksista, ja nykyään ne selitetään viruksilla, toksiineilla ja bakteereilla. Eikä ole varmuutta että tämä ei jatkuisi tulevaisuudessakin. Sen sijaan toiseen suuntaan asioita ei ole tapahtunut. Esimerkiksi teologisia käsitteistöjä ei ole saatu tieteen puolelle positiiviseksi tutkimusaineistoksi ; Emme tutki uusimmalla tekniikalla enkeleitä tai demonien possessoinnin mekanismeja. Sen sijaan teologian ystävät voivat nähdä yhä vaivaa siihen miten luonnontieteen havainnot yhä sallisivat demonien vaikutuksen jossain.

Olen kuitenkin sitä mieltä että naturalistisessa ajattelussa minua ei ongelmana ole niinkään se, että löydetään erilaisia luonnontieteellisiä ilmiöitä, vaan se, että näiden pohjalta perustellaan eettisiä kannanottoja ; Vaikka Humen giljotiini on kaikille tuttu asia, meillä on taipumus uskoa että kun etiikassa tutkitaan käyttäytymistä ja etologiassa tätä voidaan tutkia, se tarkoittaisi että etologia välttämättä tarkoittaisi muutakin kuin ihmisen luonnollista toimintaa. Siksi esimerkiksi itse pyrin erottamaan "kiltteyden" ja "etiikan". Kiltteys on etologisesti selvitettävissä ja havaintojen pohjalta ihmiselle lajityypillinen tapa, joka liittyy yhteistyöhön ja laumahenkisyyteen. Tämä fakta vain ei kerro sitä että ihmisen myös pitäisi olla sellainen ja toimia tämän mukaan. Tosin tässä kohden on muistettava myös että Humen giljotiini ei ole kannanotto jonka mukaan luonnolliset asiat olisivat pahoja. Se sanoo vain, että tästä ei voida perustella etiikkaa. Itse asiassa se sanoo että tätä ei voida sanoa kumpaankaan suuntaan. Kuitenkin ihmiset unohtavat tämän ja tämän johdosta etologiaa pidetään joko selitysvoimaisempana kuin se tosiasiassa onkaan, tai sitten se nähdään jonain haukuttavana peikkona ; Ja tämä on juuri sitä, mistä luonnontieteellisesti ajattelevia voidaan ja tuleekin kritisoida. Se suoraan sanoen muistuttaa juuri sitä vanhaa uskonnollista järjestelmää, jossa moraali ja tosiasiat kuuluvat samaan piiriin.

Ja itse asiassa tämä on syytä muistaa, kun joku teologi kysyy vaikkapa sitä kuinka luonnontieteet selittävät vaikkapa etiikan tai esteettisiä kysymyksiä ; Voimme löytää taiteen tiettyihin piirteisiin evolutiivisia selityksiä, voimme löytää yhteistyöhön evolutiivisia selityksiä. Tätä kautta tiede todella selittää näitä piirteitä ja asioita. Mutta se ei kuitenkaan selitä itse kauneutta tai etiikkaa. Pohjimmiltaan se on näin, koska nämä tutkimuskohteet ovat subjektioita. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että meillä olisi jokin sielu. Ja itse asiassa on syytä muistaa että teologi itse ei selviä tästä ongelmasta yhtään sen objektiivisemmin. Ja tässä tulkinnoillekin voidaan nähdä oma paikka.

Tästä päästään oikeastaan siihen, että kun puhutaan kulttuurista, (1) geologi voi katsoa että kivi graniittia, ja (2) fyysikko mitata sen tiheyden ja koon ja muodon. (3) Arkeologi voi katsoa minkälaisia menetelmiä käyttäen kiveä on ihminen tai eläin työstänyt ja ajoittaa tämän tapahtuman. (4) Sosiologi voi kertoa minkälaista arvoa tällä jumalankuvalla on paikalliselle kulttuurille ja lopuksi (5) teologi voi selittää miten kivessä kuvattu Jumala pelastaa sielumme ja opettaa meitä olemaan kilttejä toisillemme. Tässä kohden on geologin turha sanoa että kivi ei olisi Jumalan kuva joka edustaa arvoja. Vaikka hänen tutkimusmenetelmänsä ei sitä tavoitakaan. Eikä teologi voi sanoa että se ei olisi silti kivi.

Ainut mitä pohjimmiltaan voidaan kiistellä kun erilaiset alkuoletukset ja tutkimusnäkökulmat kiistelevät, on se, miten suuri valta millekin tulkinnalle tulee antaa yhteiskunnassa. Ja tosiasiassa tässä kohden näyttää aina siltä että jokaisella on agenda jota he haluavat pakottaa jollain tavalla toisille. Ja tässä voi tapahtua muutoksia. Ja nämä muutokset antavat ymmärrystä. Ne kertovat ketkä ovat olleet vallassa, ketkä ovat nyt vähemmistössä ja ketkä haluavat lisää valtaa.

Kulttuurissa on nimittäin tapahtunut valtava vallanvaihto sen suhteen kehen luotetaan eniten ; Ennen valta oli teologialla ja tämän vallan yli hyppääminen oli sekä tosiasiaväitteellisesti että moraalisesti väärin. Elettiin totaalisessa yhden totuuden maailmassa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä että Giordano Bruno poltettiin roviolla kannanottojensa takia. Aurinkokeskinen maailmankuva sai kovaa kritiikkiä koska sen nähtiin edustavan väärää tietoa ja tämän katsottiin tarkoittavan ihmisen arvon alentamista ja moraalittomuuden voittoa. Nykyään uskonnot yrittävät aktiivisesti saada samanlaista valtaa päättää luonnontieteen asioista. Esimerkiksi ilmastonmuutosta ja evoluutioteoriaa kritisoidaan. Uskonnollisten tahojen mukaan tämä on oikeanlaatuista toimintaa. Laajemminkin teologit järjestään moittivat luonnontieteellisesti ajattelevia maailmankuvan syöttämisestä yhteiskuntaan, kun he toisaalta itse sallivat itselleen lähetyskäskyn noudattamisen ja esimerkiksi puolustavat kaduilla julistavien uskovaisten toiminnan hyviä puolia.

Minä taas, tälläisenä väliinputoajana, olen valmis antamaan muille tilaa. Mutta vain juuri sen verran, mitä he itse ovat valmiita antamaan. Siksi en esimerkiksi määrittele mitä kristinusko on. Paitsi, jos aletaan puhumaan apologiasta, jonka jäsen alkaa kutsumaan minua omien näkökulmiensa pohjalta huonoksi, ja kieltää minua olemasta jotain mieltä jostain asiasta. En siis tässäkään kohden kritisoi niinkään aatetta, kuin sitä valtaa jota niiden jäsenet sille vaativat. Voin kritisoida toki myös sitä, jos ne väittävät olevansa tiedettä, koska silloin niiden on täytettävä tietyt ehdot. Kuten annan heille luvan pitää jotain luonnontieteellistä teoriaa "vääränä ja huonona teologiana" ja niin "uskonnon X mielestä epäeettisenä" kuin heitä vain huvittaa.

Vahtikoira

"When you cried I'd wipe away all of your tears / When you'd scream I'd fight away all of your fears / And I held your hand through all of these years / But you still have / All of me"
(Evanescence, "My Immortal")

Isänpäivä on sekulaari juhlapäivä, jolla ei ole uskonnollista taustaa. Robert Webbin uskotaan pitäneen ensimmäisen isänpäivän tilaisuuden vuonna 1908. Luonnollisesti se pidettiin kirkossa. Vuonna 1949 ruotsalaiset kauppiaat ehdottivat päivää juhlittavaksi kaikissa Pohjoismaissa. Sen leviäminen tänne on siis kaupallisuuden tulosta. Se voidaan nähdä myös tasa -arvoistavana, koska äitienpäivä on hieman vanhempi juhla. Lisäksi se vihjaa aivan samanlaiseen tasa -arvoistamiseen kuin naisten työolosuhteiden parantaminen ; Kun perinteisesti naisilla on ollut etuasemaa perheeseen ja miehillä työelämään, tälläisen juhlan pitäminen tasoittaa sukupuolten asennepohjaista -eriarvoisuutta.

En oikein osaa suhtautua isänpäivään. Tuntuu että se on irrallaan sovittu keinotekoinen päivä, jonka nimissä "kuuluu muistaa". Isänpäivä on peräti liputuspäivä, ja kuten muutkin liputuspäivät, ne sisältävät mielivaltaisen sopimuksen siitä mikä ajankohta määrätään jonkun asian kunnioittamiseen. (Normaalipäivänä taas ei julkisesti liputa muu kuin korkeintaan sepalus.) Toisaalta juuri minun kaltainen ihmien tarvitsee rutiineja ; Ihmisten kanssa tapahtuva interaktio ei ole minun parhaita puoliani. Siksi voi olla ihan hyvä, että keinotekoinen etiketti suuntaa toimintaa ; Kultaisen käytöksen opas, joulu, äitienpäivä, ystävänpäivä ja haarukoilla ja veitsillä syöminen kuuluvat ikään kuin samaan kokonaisuuteen, joka on pelkkää mielivaltaista sopimusta suhtautua toisiin, ja joka kuitenkin jollain tavalla yrittää tehdä elämästä astetta vähemmän makaaberiksi - ja tietenkin näihin kaikkiin liittyy kaupallisuutta. Hyvien tapojen kurssit ovat esimerkiksi jopa yllättävän kalliita.

Tässä ambivalenssissa on jotain yleisinhimillistä. Siis juuri sitä, josta en oikein saa otetta.

Toisaalta isänpäivä on minulle hankala myös sitä kautta, että "lapsuuden kodin isäni" jäi minulle eräällä tavalla tuntemattomaksi. Sillä sitä vaihetta, mitä iso sisareni muistaa, on minulle jäänyt enemmän hämäräksi. Toki minulla on hämäriä muistikuvia, jotka vihjaavat siihen suuntaan että ei ole yllätys mistä "naturalistisuuteni" on tullut. Luonnon ja eläinten tarkkailu ja suorastaan pakanallisen maanläheinen suhtautumistapa hengellisempien toimintatapojen sijasta lienee tätä perua. (Vaikka siis olenkin tätäkin puolta olen kokeillut riittämiin yhden elämän tarpeeksi. Sama ei kai vain sovi kaikille.) Muistiin on jäänyt vahvemmin se ötököiden syönti eikä sosiaalinen interaktio. Se johtunee minusta ja mieleni toiminnasta.

Myöhemmässä vaiheessa kun olennaista oli se, että isä kävi töissä. Rahaa ei juurikaan ollut, joten "miehen oli tehtävä kuten perinteet käskevät". Opin tästä kuitenkin tietyn kunnioituksen suhteessa työntekoon. Illalla ei ollut aikaa oikein muuhun, kuin iltasadun ääneen lukemiseen. Ja liian moni vapaapäivä meni riitelyssä.

Ja minä olen aina ollut se tyyppi, joka piilottaa omat ongelmansa koheltamiseen, ja välttää sosiaalista interaktiota viimeiseen asti. Kenties siksi että ei osaa. Kenties siksi että ne merkitsevät eikä halua epäonnistua. Tai koska ei välitä. Tai näiden yhdistelmä. En kuitenkaan ollut mikään vihattu lapsi, mikä on se erikoisin seikka. Voisi sanoa että väistöni seurauksena syntyi itse aiheutettua ignoraatiota. Skeptikkona en voi vaatia keneltäkään ajatuksienlukukykyä ; Ainakaan, koska isäni ei ole koskaan väittänyt olevansa mikään meedio. Silloin häntä olisi ehkä ihan oikein hieman koetella tämän "extraordinary" -väitteen takia.

Tarkemmin olen oppinut isästäni vasta hieman vanhemmalla iällä. Kun olin perusharjoittelussa kolme kuukautta, jolloin asuin isäni vanhempien luona, oli töiden jälkeen sitä ylellisyyttä jota ei muutoi oikein ollut. Aikaa. (Tosin paikkakin oli ollut muutoin aika isosti bannissa, koska äitini ei pitänyt appivanhemmistaan yhtään.)

Tosin hän on minulle yhä ensisijaisesti vartija. (Vaikka tähän ammattiin ei liitykään ötököiden syömistä.) Kuin marxilaisen suhtautumisen kautta määrittelen hänet työnsä kautta. Ajallisesti katsoen tämä ei varmasti ole väärin ; Hän on tallustanut vuosikausia ja ottanut työkseen turpaan toisten puolesta, että muiden ei tarvitsisi sitä kokea. (Tämä on hieman erikoinen elämäntapa ihmiselle, jonka älykkyys on sen verran korkea, että sillä voisi maalata goottilaisen katedraalin kattoa ilman että tarvitsee edes varvistaa.) Hieman samaa on havaittavissa muussakin. Tässä on huonona puolena se, että ihminen katoaa helposti, hänestä tulee vain muuri. Ja kun tämän ottaa huomioon, tajuaa että "vartija" ei ole minulle niinkään ammatti kuin ihmistyyppi.