Itse asiassa liberaalin osa on hankala; Koska he eivät ole filosofisesti vasemmistoa mutta heitä kohdellaan niin, saattaa syntyä tilanteita joita monin paikoin vähintään liberaalihko Jiri Keronen kuvasi omasta kohtelustaan;
Itse harjoitan aktiivisesti ignorointia, kuten blokkaamisia mutta vain hyvin harvoin sensuuria, kuten ilmiantoja. Painostamiskampanjointia eli ihmisen näkemysten jakamista jotta moni näkisi ja lietsoutuisi vain hyvin ankarista syistä tai pakon edessä. Näiden välillä on oleellisia eroja; Ignoroinnissa huolehdin siitä mihin minä käytän tietoisuuttani. Mikä on oman arvioni mukaan aikani arvoista. Sensuuri on sitä että estän muita puhumasta. Ja painostaminen on sitä että nostetaan vihamyrskyjä ja aktiivikampanjoita tilanteessa jossa joku ilmaisee asioita.
Nykyaikana harva välittää tai osaa erottaa sensuurin ja sanomisten seuraukset toisistaan. Itse näen, että monesti sensuristi on ihmisen kunnian syvin ystävä. Sillä kun suunsa avaa vapaassa maailmassa, muut synnyttävät tästä mielipiteen. Ja he voivat sanoa tämän ääneen – jopa joukolla – vaikka se ei olisikaan mairitteleva. Sensuurissa on usein suojelun henki. Mikä on ymmärrettävää, kun huomioi monien järjenlahjat. Sensuuri on kuitenkin yleensä hyvin yleistä jolloin prosessissa kielletään mieheltä pihvi, koska vauva ei pysty pureksimaan sitä.
Tämä tekee minusta ei-traditionalistisen sananvapaudesta huutajan. Joka tekee minusta liberaalin. Koska jos olisin traditionalisti ja näkisin että olisi sensuroitava lähinnä poliittisesti epäkorrektin liberaaliston propagandaa, olisin alt-rightiä tai jotain vastaavaa. Ja kyllähän minä olen liberaali. Oikein ärhäkkä sellainen. Peräti klassinen liberaali.
Ja tämä ajatussuuntaus on jotain joka olisi syytä opetella.
- Joko siksi että sitä kannattaa.
- Tai siksi, että asiallisen kritiikin minimivaatimus on kritiikin kohteen ymmärtäminen. Joka näkyy esimerkiksi olkiukottomissa argumentaatioissa.
Siksi otankin tähän käsittelyyn klassisen liberaalin, John Stuart Millin, ajatuksia sananvapaudesta. Hänen tunnetuin, kenties myös keskeisin, lähestyminen aiheesta löytyy ”On Libertyn” toisessa luvussa. Jossa hän on kärsimätön sensoreiden ja vainoajien kanssa. Jossain määrin hänen sanomisensa on hyvin tärkeää nykyaikanakin.
Sananvapaus oikeutetaan jollain, ei ole ensimmäinen oikeutettu peruskannanotto
Mielestäni tärkeää on huomata sekin, että Mill ei lähesty sananvapautta absoluuttisuuden kautta. Eli tavalla jossa sananvapaus vain määritellään keskeisemmäksi dogmaksi jonka rikkominen olisi rike. Sellainen synnyttää hyvin asenteellista ja argumentitonta sananvapauden puolustamista.
Sen sijaan Mill asetti keskiöön totuuden. Ja sananvapaus oikeuttui sitä kautta, että se oli jossain suhteessa tähän totuuteen. Hänen argumenttinsa on moniosainen; Ensimmäisessä osassa hän sanoo, että sananvapaus on tärkeää jos mielipide on totuudellinen. Tässä sananvapauden perustalla olevana oikeutena on se, että
1: Totuus ja sen selkeä ja elävä esittäminen ja tiedostaminen ovat arvokkaita ihmisiä. Joten meidän täytyy sallia ja mahdollistaa ihmiset siihen, että he voivat kohdata ja löytää totuuden.
2: Vapaa sana mahdollistaa sen, että ihmiset saavuttavat selkeät ja elävät ymmärrykset totuuksista ja maailmasta. Sensuuri estää tosi mielipiteitä.
J: Josta seuraa se, että vapaan sanan tukeminen on jotain jota on tärkeää puolustaa.
Tämä taso on se, jolle suuri osa keskustelusta yltää nykyään. Jos me katsomme sitä millä ”poliittista korrektiutta” vastustetaan on nimenomaan se, että ajatellaan että ihmiset puhuvat asioista niiden oikeilla nimillä. Suoraan puhumista pidetään tärkeänä. Se on selkeämpää kuin kiertoilmaukset joita halveksutaan. Millin valossa poliittisen korrektiuden vastustamisessa keskitytään pääasiassa kahteen pääteemaan;
1: Oma näkemys nähdään tosiasiana jota liberaalit vääristelevät. Ja tästä syntyy epäsymmetria. Liberaalien ”propagandaa” halutaan melko usein jopa rajoittaa. Esimerkiksi sukupuolisuutta koskien esitetään että sukupuoliasia on biologinen tosiasia joten on ikään kuin valehtelua ajaa toisenlaista sukupuolen lähestymistä. Ja siksi sananvapautta pidetään totuuden puolella.
2: Selkeys on mukana. Sillä periaatteessa jos joku sanoo, että ”varusmies” korvataan ”varushenkilöllä” ei tosiasiassa juurikaan muuta asiasisältöä. Ja näin ollen ei voi olla kysymys sanomisen sisällöstä. Millin ajatus siitä, miten ajatuksen on oltava paitsi sisällöltään tosi, niin myös elävä ja ymmärrettävä johtaa siihen että on ymmärrettävä miksi synonymisaatio on niin vahva ivan ja vastustamisen kohde poliittisen korrektiuden kritiikeissä.
Mill kuitenkin jatkaa;
Jos sensuroimme epätoden kertomista niin ihmisiltä torjutaan tilaisuus jossa heille paljastetaan heidän ajattelunsa heikkoudet ja onttoudet. Siksi sananvapaus oli tärkeää myös väärässäoleville. Toki tässä olisi toki mahdollista, että totuutta ylläpitävä sensori. Haasteena Millin mukaan on se, että tämä vaatisi erehtymättömän sensorin. Erehdys tarkoittaa sitä minkä historia Millille opetti; Se, että ennen torjuttiin jokin asia epätotena on paljastunut myöhemmin todeksi. Jolloin totuutta arvostavat sensorit ovat torjuneet ajatuksia joiden tiedämme nyt, myöhemmin, olevan totta. Tai ainakin, jonka nykyään hyväksymme todeksi samaan tapaan kuin menneinä aikoina se jokin aivan toisenlainen totuus.
Tämäkin taso on tavallaan tuttua. Mutta enemmänkin kreationismipiireissä tutussa hengessä; Esimerkiksi Tapio Puolimatka on tunnettu dialogisen pluralismin kannattaja. Ja tässä kannatetaan nimenomaan ajatusta jossa keskustelu johtaa siihen, että totuus voittaa. Ja tässä on usein ajatus siitä että vastapuoli keskustelee väärin kun ei vain ymmärrä valistua annetusta argumentistosta Herraan Kristukseen ja Jumalaan. Josta seuraa turhautumista ja ajatusta siitä että jokin on aivopessyt ja vääristänyt itse keskustelukulttuurin. Kun se oppi ei selvästi mene perille. Ja Puolimatka itse tuntee olevansa ns. totuuden asialla mietityn keskusteluprosessin kautta.
Mutta Mill menee vielä pidemmälle.
Hän näkee että kriittisyys ei ole pelkästään sitä että epäilee vallitsevien tahojen näkemyksiä. Hän näkee että ainoa tapa olla kunnolla kriittinen on olla itsekriittinen. ”Omilla aivoilla ajattelu” onkin korvattava asenteella jossa korostetaan omaa erehtyväisyyttä. Tässä asenteessa on vaikeaa asettua sensoriksi koska oma totuus voi olla erehdys.
Mielipiteiden esittäminen muuttuukin hyvin erikoisesti; Jos se näissä ylläolevissa vaiheissa on vielä hyvin tuttua siinä mielessä että korostetaan että mielipiteen esittäjä haluaa valistaa muita, on Mill asettanut tässä mielipiteenilmaisun arvokkaaksi nimenomaan sen vuoksi, että se asettaa meidän omat ideamma arvioon. Vapaa ilmaisu on tulta jolla koetellaan omia erehtyväisyyksiä.
Tässä tasossa Mill jopa esittää sen, joka tekee hänestä minulle tärkeimmän sananvapausfilosofin. Sillä Mill ei näe ihmiskuntaa jonain totuusmoottorina. Monet esimerkiksi esittävät että totuus voi voittaa vainosta huolimatta. Mill näkee että tästä ei itse asiassa ole mitään taetta. Mill näkee että ihmiset ovat usein kiivailijoita. Ja he eivät ole vahvimpia kiivailijoita totuuden koettelulle. Sen sijaan ihminen voi kiivailla ja propagoida ankarasti virheen puolesta ja ovat valmiita sammuttamaan totuutta esimerkiksi sensuurilla.
Toiseen osaan;
Mill eteneekin vaiheittain. Ja tämä paljastaa miten Mill ei ole naivi siitä että totuus todella voittaisi ajatusten markkinapaikalla. Hän näkee että ihmisillä on vinoumia ja he ovat erehtyväisiä. Millin lopullinen näkemys sananvapaudesta ei ole myöskään mikään glorifioitu rationaalisen ihmiskunnan ylistys. Vaan yksinkertaisesti se, että se on vähemmän huono kuin vaihtoehtonsa.
Millin toinen osa koskee sitten sitä jos ihmisellä on väärä mielipide. Toisessa argumentissaan Mill’s ehdottaa kuvittelemaan, jos ei muuten niin argumentin vuoksi, uskomaan että eletään yhteiskunnassa jossa jokainen vallassaoleva mielipide on tosi. (Ajatus joka on aika monelle nykykonservatiiveille yllättävän vakavastiotettava.)
Koska olemme olettaneet erehtymättömän sensorin, voimme ohittaa Millin aiemmin esittämän ajatuksen ihmisen rajallisuudesta. Tässä tilanteessa voisimme ajatella, että olisi oikein sensuroida valehtelua ja propagandaa. Ja siksi sitä ei koskisi samat oikeudet kuin niitä näkemyksiä joissa puhutaan suoraa, kiertelemättä ja valehtelematta minkä oikeaksi tietää. Tässä Mill korostaa nimenomaan sitä, että ihmisille syntyy elävä kuva totuudesta.
Sananvapaus ei tässä enää tarkoitakaan pelkästään sitä että olisi oikeus sanoa tosia asioita. Tässä Millillä on ajatus siitä, että ihmiset ovat siinä mielessä rationaalisia olentoja, että kun ideat laitetaan markkinoille, tosimmat kestäisivät. Toisaalta hän näki myös ihmiset siinä mielessä sosiaalisiksi, että keskustelu on totuutta lähentävä moottori siinäkin mielessä että erimielisyys täsmentää ymmärrystä siitä miksi se totuus on totuus. Millin mukaan vain aidon debatin kautta voimme syventää kokemusta ja ymmärrystä totuudesta. Ilman tätä se jää vain kuolleeksi dogmaksi.
Tämä on minusta ainakin siinä mielessä ymmärrettävää, että debatointi antaa asioille merkitystä. Riitely tekee asiat, paitsi ulkoa opituksi liturgiaksi, myös kiehtovaksi ja tärkeäksi. Mill näki että lähinnä matematiikassa voitiin todistaa näkemyksiä sellaisella tavalla jossa tämänlaista prosessia ei tarvita. Niissä totuudesta varmistutaan katsomalla sen todistusta. Mutta ihmisten kiistakysymykset ovat tavallisesti mutkikkaampia – vaikka niitä monesti typistetäänkin kuin ne olisivat yksinkertaisia.
Entäs fisuimmanvalta?
Voitaisiin kuitenkin ajatella, että kenties ajattelu ja mielipiteily tulisi yhdistää. Etenkin kun puhutaan totuudesta, on selvää että kyseessä on meritokraattinen asia. Kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti ajattele yhtä hyvin. On jopa mahdollista että osa ajattelee niin heikkotasoisesti että on kyseenalaista ajattelevatko he ollenkaan; Heillä kenties on vain kokoelma mielipiteitä ja asenteita.
Mill ei taatusti vastustanut ajatusta tietoeliitistä. Hänhän on itse asiassa jopa puolustanut ajatusta jossa korkeakoulutetut saisivat vaaleissa useampia ääniä koska he olivat tavallista tallaajaa fiksumpia. Siksi voitaisiin kuvitella maailma jossa vain eliitillä on sananvapaus ja muut sitten saisivat niellä älymystön tuottamat totuudet. Hieman kuin entisessä koululaitoksessa jossa arvostettava maisteri ulkoluku-pänttäytti faktoja oppilaidensa päähän.
Mill kuitenkin näki että jopa tolloimmat tarvitsisivat omaa ajattelun harjoittamista jotta he voisivat kokea merkitystä siitä totuudesta joka heille esitetään. Tämä olisi hyväksi heidän itseaktualisoitumisellekin siinä mielessä, että he voisivat olla vähemmän tolloja tämän jälkeen. Jokaisen tulisi saada harjoittaa älyllisyyttä sillä tasolla mille hän yksilönä kykenee, vaikka tämä olisi joskus rajoittunutta. Ja lisäksi olisi ajateltava että ihmiset voisivat kehittyä.
Loppuosa
Mill tarjoaa tämän päälle kolmannen osan jossa hän ei lavenna argumentistoa, vaan tarkentaa sitä miten hänestä suurin osa tilanteista ei ole sitä, että tarjolla on ehdoton totuus tai ehdoton vale, vaan usein ihmiset käsittelevät osatotuuksia ja osavalheita.
Hän korostaa myös pessimismiään ”ideoiden markkinapaikalle”. Hän korostaa että ylevän totuuden sijaan usein päädytään joka tapauksessa kiistoihin ja mielipidekonflikteihin. Eli vaikka näkemys lähti ajatuksesta jossa sananvapaus on väline totuudelle, Mill korostaa että lopputulos on usein sellainen että totuus torjutaan aggressiivisesti koska sen esittänyt ihminen nähdään viholliseksi. Se, että sanoja edustaa jotain tahoa joka yleisesti sotii asioita jotka uskot absoluuttiseksi totuudeksi riittää syyksi ohittaa näkemys.
Millin näkemys tässä on lähinnä sen korostamista että on aina toivoa jos ihmiset ovat pakotettuja kuuntelemaan molemmat puolet. Vain silloin kun vastapuoli voidaan tuhota ja piilottaa johtavat hallitsemattomaan ennakkoluuloon.
Toisin sanoen Millille sananvapaus on perimmiltään vain kahdesta pahasta pienempi.
Ei mikään kovin suuri ihanuus. Tämä on hyvin kiehtovaa koska sananvapaus ja liberalismi leimataan usein yhteen ajatuksella jossa sananvapautta pidettäisiin absoluuttina. Ja jonka pohjalta rakennetaan ajatuksia joissa olisi jotenkin syvästi ristiriitaista ”olla suvaitsematta suvaitsemattomuutta”. Millin tekstissä maailmassa kuitenkin tunnetaan esimerkiksi sellaisia ajatuksia kuin ”enemmistön tyrannia”.
Itse näen että Millin näkemys on valaiseva. Lisäksi se näyttää eräänlaisen ymmärryshierarkian joka demonstroi monisäikeisen ja aika runsaiden nyanssejen täyttämän sananvapauden puolustamisen. Joka on peräti jäsennetty tavalla jossa alussa on yksinkertaisia asioita joista sitten laajennetaan eteenpäin. Tavalla jossa voidaan nähdä mille tasolle ajattelun monimutkaisuutta yltää se henkilö joka sananvapauteen vetoaa ja missä tilanteissa hän jättää siihen vetoamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti