Netflixissä on sarja "13 Reasons Why" (ilmeisesti suomennettu "Kolmetoista syytä"). Katsoin tätä sarjaa. Syitä ei tarvinne arvata. Elämme Suomessa jossa itsemurha on koskettanut useita. Minullakin on kuollut kaveri itsemurhan kautta. Olen myös itse yrittänyt tehdä moista. Siksi ei ole ihme, että seuraan ilmeisesti nuorten suosimaa sarjaa joka käsittelee päätasollaan teinitason itsemurhaa ja syitä siihen.
Itse ideakin on tavallaan erityinen; Jokainenhan itsemurhan tehneen läheinen kun mielellään sekä syyttää itseään että toisaalta toivoisi että olisi selityksiä. Enemmän selityksiä. Parempia selityksiä. Eikä niitä koskaan tule. Sarjan epärealistinen peruslähtökohta jossa itsemurhan tehnyt on jättänyt jälkeensä kasetteja joissa avaa itsemurhan taustasyitä onkin tässä mielessä epärealistisuudessaan kiehtova.
Näin siitä huolimatta, että on oikeasti aika mahdotonta kuvitella tilanne jossa joku avaa itsemurhansa taustoja yhtä hienojänteisesti ja ymmärtäen, ilman asiatonta syyttelyä. (Itse asiassa itsemurhassa on sellainen jännittävä piirre, että vaikka sitä voidaan hautoa kauan on itse itsemurhan tekeminen kuitenkin yleensä impulsiivinen aktio, ei jokin päämäärä johon mennään pitkällisen suunnitelman päätteeksi. Jos asioilla ja omalla elämällä ei koe merkitystä on vaikeaa ladata merkityksellisyydentunteita esimerkiksi tälläisiin pitkäjänteisiin projekteihin.) Samoin on tietenkin vaikeaa kuvitella, että joku tekisi useita tunteja vaativan taideprojektin ja järjestäisi sen, että kasetit kiertävät teinien parissa ilman että samalla vaivalla jättäisi vanhemmilleen mitään viestiä joka avaisi tekoa.
Sarja myös mainostaa itseään - ja korostaa tätä myös täydennysmateriaalissa joita on netflixissä sarjan yhteydessä - haluavansa avata keskustelua ja tarjoavansa toivoa itsemurhaa harkitseville.
Sarja on kuitenkin ongelmallinen.
Sarjan tapa käsitellä itsemurhaa on hyvin hankala. Osassa jaksoissa se lähentelee eksploitatiivista kostopornoa jossa kiusaaminen oikeuttaa kiusaamista. Ja tämän kaiken takana on tavallaan ongelma, joka alleviivautuu jo sarjan nimessä. Se kuvaa kolmeatoista syytä. Ja nämä keinot tarkastelevat kiusaamisen maailmaa tavalla jossa on paljon erilaisia tapoja kiusata. Näissä on hyvin vähän ratkaisuja kiusaamisesta selviämiseen. Tai siihen miten se saadaan loppumaan; Sarja jopa analysoi erilaiset kasetit ensimmäisen kauden lopussa. Mitkä iskevät luottamukseen ja särkevät sydämen, mitkä iskevät maineeseen ja tuhoavat sosiaalisen verkoston ja mitkä sitten ovat itsessään murtavia aktioita joista ei toivuta ilman luottamusta ja sosiaalista verkostoa. ; Sarja toimiikin keinovalikoimana "miten tuhoat jonkun mielen ja sielun niin että tätä ei edes tarvitse murhata koska hän voi aivan hyvin tehdä sen itse".
Siksi sarja on enemmänkin opaskirja kiusaamiseen jonka tekijä jotenkin korostaa että jos kiusattu tekee itsemurhan niin sitten se kaivaa kiusaajaa tämän loppuelämän. Tämänlainen vaatisi aika reflektoivaa kiusaajaa, joka tunnistaisi tekojensa vaikutukset myös etukäteen.
Toisaalta sarja näyttää itsemurhasta aika erikoisen puolen jossa korostetaan lähinnä keskustelua ja terapiaa. Mielenterveyslääkitys saa jopa hieman - ei toki vahvasti - epäilystä sarjan puolelta. Lääkitystä kohtaan nimittäin tulee epäilyspuhetta jota terapialle se ei koskaan lataa.
Sarjassa itse asiassa onkin pääasiassa kyse muusta.
Jos katsoaan mitä sarja itse asiassa käsittelee paremmin, niin seksuaalista häirintää ja sen monia luonteita. Sarja on tekijäpuoleltaan aika vahvasti feminismivetoinen. Ja se on sarjan vahva ja heikko puoli.
Monilla tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää "toksista maskuliinisuutta" koska ilmeisesti he ajattelevat että käsite moittii miehiä ja kaikkia miehiä tai että perinteinen mieskuva olisi jotenkin "myrkkyä" jota "feministi vihaa". Kuitenkin jokainen ymmärtää että machoilu jossa aggressiivisuus mallia "rattiraivo" ja "seksuaalinen kiinnostus" joka koostuu kopeloinnista tai sammuneiden kanssa makaamisesta (koska olisivathan ne naiset voineet jättää juomisen kokonaan väliin), ymmärtänee miksi joidenkin käsitys "veljeydestä" (jossa kaverin annetaan tehdä ties mitä koska tälle ollaan lojaaleja) tai miehekkyydestä (on miehekästä töniä nörttiä päin seinää koska sattuu olemaan tätä vahvempi urheilijapoika).
Sarja avaa tätä kautta esimerkiksi sitä, miten "takamuksen kehuminen" voi olla muutakin kuin imartelevaa. Samoin sarja nostaa esiin sen, miten uhrin syyttely (miksi joit, miksi lähdit, miksi pukeuduit sillä tavalla) eivät ole kovin hyvä asia kun rikos on jo tapahtunut. (Etenkään jos yksikään edellämainittu ja tehty aktio ei itsessään ole laiton. Ja moni nuori poika tykkää esimerkiksi juoda sammumiseen asti, ilman että heillä on vastaavaa syyllistämistä edessä.)
Sarja avaa ennen kaikkea sitä, mitä suostumus tarkoittaa ja ei tarkoita ja myös miten nämä voivat olla joskus vaikeita tavalla jossa harmaalla alueella pelleily ei ole asiallista. (Täm on tarpeen koska keskustelu siirtyy usein eettiseltä tasolta, eli siitä miten "tulee pyytää suostumista" kääntyy usein juridiseksi kysymykseksi siitä että "jos joku väärin syyttää jotakuta raiskaajaksi vaikka tämä ei ole tehnyt mitään".) Ja tämän ympärillä syntyy aika hyvin ymmärrettävä käsitys seksuaalisesta häirinnästä.
Seksuaalisessa häirinnässä sarja korostaa, että se ei ole uhrin vika. Ja että vanhemmat eivät saa vähätellä lastensa kokemuksia. Miten on väärin että vanhemmat pitävät "pienenä teini-iän romanssipettymyksinä" tai vastaavina jotain jotka nuorille ovat kaikkea muuta.
Mitä muuttaisin?
Sarja käsittelee itsemurhaa hyvin hankalalla tavalla. Itsemurhan tehneen läheiset ensinnäkin syyllistävät itseään tavallisesti. Joten rakentavampi tapa tehdä tilanne olisi kenties ollut se, että oltaisiin vain katsottu itsemurhaan liittyvät asiat eri ihmisten omien syyllisyyksien kautta. Kun itsemurhan tehnyt tekee saman, siinä on väkisinkin enemmän ansaitun kostamisen ja rankaisun teemaa. Ratkaisu ja syy -keskeisyys sarjan nimeä myöten vihjaa että itsemurha on ulkoisista syistä tapahtunut teko joka on siis jonkin omaisen tai omaisten syy. Tai kollektiivinen syy.
Toisaalta sarja ei muutenkaan ole kovin asiallinen; Kun sarjan tapahtumia katsoo, ja sen valossa katsoo mitä lisämateriaali tarjoaa haastattelujen ja muiden vastaavien kautta, voidaan huomata että itsemurhassa on teemana nimenomaan väite siitä että
(1) teinien aivokemia väärinkäsittää asiat niin että kaikki tuska tuntuu kestävän aina eikä koskaan loppuvan
(2) epätoivoon ei ole syytä vaan kaikilla on aina toivoa paremmasta
(3) onnellisuus ja onnettomuus sidotaan ulkoisiin elinolosuhteisiin hyvinkin vahvasti
(4) kaikilla on aina rakkaita tai muita tahoja jotka voivat tukea ja jotka välittävät, ja ratkaisu onkin se, että keskustelet avoimesti ja avaat itsesi rakkaudelle
(5) ja itsemurhan tekeminen on aina erehdys ja moka, jokin jossa ei ole tajuttu jotain. Näitä korostetaan etenkin täydentävässä materiaalissa.
Itse taas sanon melkolailla suoraan, että taipumus masennukseen ja suisidaalisuus ovat melkolailla pysyvä ominaisuus. Ainakin itselleni olisi omituista tulla kertomaan, että se olisi "vain jokin vaihe". (Jokin vaihe on jo tässä vaiheessa kestänyt yli puolet elämästäni.) Se on hämmentävän vähän sidoksissa ympäröiviin olosuhteisiin. Maailma tarjoaa lähinnä joskus impulsseja. Mutta niillä on enemmän "viimeisen niitin" luonne. (Siksi monia kiusataan mutta kaikki eivät tee itsemurhaa.)
Nähdäkseni itse olen niinsanotusti hengissä sen takia että;
(1) Olen nimenomaan sisäistänyt että tämä ei ole vaihe vaan ongelma jota varten on harjoiteltava pysyviä mielenhallintakeinoja, esimerkiksi miten hillitään impulsseja jotka käskevät hyppäämään parvekkeelta.
(2) Toivo on siitä ikävää että se luo pettymyksiä. Ei pidä maalata tulevaisuuteen mitään. Kun tavoitetilana on ei-itsemurha ei kannata tavoitella mitään suuria unelmia joita pitäisi jotenkin uskaltaa ajatella ja sitten tavoitella. Niihin liittyy pettymyksiä. Pitää tavoitella todennäköisiä.
(3) Ulkoiset olosuhteet merkitsevät hyvinkin vähän. Jos masennuskausi iskee, se iskee. Lääkitys auttaa pahimman yli ja terapiasta en ole havainnut olevan mitään hyötyä itselleni.
(4) Tosiasiassa monet ihmiset syrjäytyvät, etenkin jos depressiossa ei ole kiinnostusta edes sillä tasolla että voisi ponnistaa ylös sängystä, saati sosiaaliseen elämään. Jotkut jäävät yksin hyvin syvällisellä tasolla, he voivat kuolla kotiinsa television ääreen ja heidän kuolemansa tiedostetaan vasta vuosien päästä. Kaikilla ei ole ketään. Kaikille ei myöskään ole mitään maagista tyttö- tai poikaystävää joka vaan tulee luoksesi jos olet aidosti oma itsesi. Koska jotkut meistä ovat Timo Hännikäisiä kun silmiin katsotaan. Depressiiviset ja itsetuhoiset ihmiset ovat rasittavaa seuraa joiden kanssa ei terve jaksa olla. Ymmärrettävistä syistä. Harvalle on myös tarjolla mitään parisuhdetta koska harva haluaa synikistellä ja viiltää ranteitaan auki tai kuvitella puolisoaan tekemään sitä. Ei Edes Sinun Vuoksesi.
(5) Asiallinen lähestyminen itsemurhaan on nimenomaan se, että uhria/tekijää ei syyllistetä ja lähestytä asiaa pelkästään sitä kautta että itsemurhaan taipuvaista tullaan ikään kuin ulkopuolelta opastamaan, kuin opastaja todella tietäisi masennuksen ja itsemurhataipumuksen kanssa elämisestä jotenkin enemmän, paremmin ja syvällisemmin.
Jos sarja olisi käsitellyt itsemurhaa yhtä hienosti kuin seksuaalista häirintää, se olisi käsitellyt vakavalla etusormenheristyksellä sitä, mitä tapahtuu kun joku tulee sanomaan että "sinä itsetuhoinen-ethän sinä edes näytä masentuneelta" (Robin Williamskin oli depressiivinen ja tappoi lopulta itsensä.) Oma jakso olisi omistettu sille että joku sanoo, että "sinullahan on asiat niin hyvin." (Robin Williams oli myös todella rikas ja hyväosainen ihminen.)
Karkeasti ottaen sarjan perusasenne kattaa samat ongelmat jotka ovat mahdollistaneet sinänsä vastenmielisen incel- ja MGTOW -alakulttuurit. Jossa on kyynistyneitä ihmisiä jotka ovat kyllästyneet kuulemaan optimismihöpöä siitä että "jokaiselle on jossain Se Oikea", jonka saamiseksi tärkeintä on "olla oma itsensä" kun tosiasiassa suurimmalle osalle ratkaisu on olla nimenomaan kaikkea muuta.
Itse asiassa näenkin että sarja on hyvin sisäistävä ja sivistynyt seksuaalisen häirinnän näkökulmasta. Mutta toisaalta se on aika heikosti reflektoinut itseään itsemurhan kohdalla. Jopa niin paljon, että se itse asiassa kohdistaa itsemurhan tekijöihin niitä vakiintuneita ongelma-asenteita joita kulttuurimme on pullollaan. Ja jotka eivät ole ratkaisuja vaan osa ongelmaa. Sarja lietsoo niitä vähän samalla tavalla kuin jokin ns. raiskauskulttuuri lietsoo sarjassa näkyvää seksuaalisen häirinnän mahdollistavaa, tukevaa ja ylläpitävää ja jopa sitä aktivoivaa toimintaa.
Koska tätä on tehty naisnäkökulmasta ja naisten tarjoamin vakiasentein ja keinoin, voisin kutsua tätä itsemurhan - tuon aikamme viimeisen kunnollisen tabun - suuntaan kohdistetuksi toksiseksi feminiinisyydeksi. Ja jos et käsitä että en tuomitse tässä naissukupuolta vaan rakenteet joita naiset käyttävät useammin kuin miehet ja joita esitetään naisille sopivampina ja naisille luontevampina keinoina, ja joita feministit, myös feministinaiset, mielellään käyttävät... Niin sitten sinun ei varmaan ole vaikeaa käsittää miksi jollakulla voi olla vaikeaa tiedostaa ja tunnustaa edustavansa jotain raiskasukulttuuria edes silloin kun tekee sitä itse...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti