Uskonnosta tulevat ongelmat ovat jotain joiden merkitys on monesta pienempi kuin esitän. Suurin osa saamastani kritiikistä tulee uskovaisilta, ihmisiltä jotka valkopesevät ideologiaansta tai sitten jotka sekoittavat oman kokemuksensa absoluutiksi jokaista koskevaksi pääsäännöksi vailla poikkeuksia.
Monelle nämä asiat ovat vieraita. Ihmiset eivät ymmärrä kuin sen minkä kokevat itse. Tässä mielessä on hyvä lukea tuore, mielestäni positiivinen, kirjoitus "kotimaan" blogien puolelta. Christer Lindholm kirjoitti siitä miten hänellä oli ollut kova uskonkriisi. Hän on palannut uskoon, mutta ainakin omasta mielestään kasvaneena. "... seinä nousi pystyyn sekä hengellisessä elämässäni että yksityiselämässäni. Ja menemättä sen enempää yksityiskohtiin voin vakuuttaa, että törmääminen siihen seinään teki kipeää. Jopa niin kipeää, että olin hetken aikaa valmis heittämään pyyhkeen kehään lopullisesti. Onneksi meidän Herramme päätti juuri siinä vaiheessa puuttua peliin osoittamalla minulle, mitkä ovat vaihtoehtoni: voin joko uskoa tai olla uskomatta, mutta jos valitsen uskon minun täytyy ottaa se vastaan juuri sellaisena kuin se Raamatussa ilmoitetaan, varauksetta ja ilman reunaehtoja."
Monet eivät ole kokeneet tämänlaista ja tämä vihjeettömyys näkyy kun he reagoivat niihin joilla on vastaavia kokemuksia ja Lindholmin kanssa erilainen lopputulos. Nämä ihmiset nyökyttelevät toki ymmärtäväisesti kaikille jotka kriisin jälkeen palaavat uskoon. Mutta väärän ratkaisun tehneitä he eivät yleensä ymmärrä kuin jollain ilmiselvästi pinnalliselle teepussiaforismitasolle jäävällä tasolla. Eli sellaisella jonka sanahelinän takaa puuttuu ymmärrys, viisaus ja sielu. Nämä ihmiset ovat rehellisesti ottaen sellaisia että he eivät osaa olla hiljaa ja antaa asioista jotain tietävien ja ymmärtävien avautua. Koska he ovat todennäkisesti niin pihalla että eivät itsekään ymmärrä miten voimakkaasti, ilmiselvästi ja syvästi he ovat pihalla. Ja tyhmästi ja pahasti toimivia ihmisiä. Sellaisia jotka ovat kenties vilpittömiä ignoranttiudessaan mutta inhottavia kohdattavia. Ja aina "kohtaamista" hakemassa. (Nämä ovat niitä ihmsiä jotka lähestyvät sähköpostilla halutakseen "tarjota pizzat ja keskustella mielenkiintoisista mielipiteistäni" joka käytännössä tarkoittaa sitä että he haluavat kertoa minulle Jeesuksesta julkisella paikalla josta ei pääse pakoon kun on suu pizzaa täynnä.)
Merkittävää on toki sekin että uskonkriiseihin saa ymmärrystä. Uskovaiset ymmärtävät miksi on raskasta läpikäydä uskonkriisiä johon ei liity yhteisön tekemää kiusaamista. Toisin sanoen Lindholmin kaltaiset ovat lähempänä uskonnottomuuden kokemusta kuin monet. Mutta hekään eivät ole kokeneet sitä kun uskonkriisiin liittyy kiusatuksi tuleminen ja jossa uskonkriisistä puhuminen johtaa provosoituneisiin vastareaktioihin ja kiusaamiseen. Heillä on pelkkä uskonkriisi ilman sosiaalista eristymistä tai eristämistä. Mutta he saavat enemmän ymmärrystä ja tilanteen raskaus otetaan monta kertaluokkaa asiallisemmin. Vaikka, lets face it, heidän uskonkriisinsä on perustaltaan ja aiheiltaan vähemmän perusteltu ja triviaalimpi kuin heillä jotka menettävät uskonsa kokemuksiensa perusteella.
Mutta saanpa silloin tällöin kuulla aiheen relevanssista myös maallikoilta.
Uskonnottomat ihmiset eivät välttämättä koskaan kohtaa mitään ongelmia. Olen tietoinen että monet uskontokuntiin kuulumattomat elävät rauhassa. Tarkemmassa tarkastelussa näyttää paljastuvan se, että he (1) eivät yleisesti ottaen puhu uskonnottomuudestaan tai muuten tuo tätä identiteettiään tiedetyksi (2) ole tekemisissä uskovaisten kanssa. ; Kai se heillä onnistuu kun uskonnottomuus ei ole mikään ihonväri tai vastaava, joka näkyy.
Tarinan opetus on se, että jos uskonnoton harrastaa itseensä itsesensuristista sekularismia ja kuplautuu porukoihin jotka eivät pidä sisällään uskonnollisia ihmisiä niin heille ei tule mitään ongelmia. ; Omalla kohdallani haasteena on se että olen "tavallaan apostaatti". Kun on osa uskonyhteisöä, siitä irtautuminen on jotain joka kiinnittää huomiota vaikka menisi kaappiinkin. Samoin uskonnollisissa yhteisöissä kaverit tuppaavat helposti koostumaan saman ideologian jakavista ihmisistä, joten voi olla vaikeaa elää sellaisessa tilanteessa jossa yhteyksiä ei olisi. Pascal Boyer on toisaalta kuvannut sitä miten äärimmäiset uskonnolliset liikkeet joissa on haitallisia piirteitä kohdistavat usein kiukkunsa nimenomaan niihin jotka ovat luopuneet "oikeasta uskosta".
Kun katsotaan nykyajan konservatiiveja, on joissain lestadiolaisimmissa paikoissa oman arjen sujuvuuden kannalta kätevää piilottaa televisioantennit. Helpottaa työnsaantia ja toisaalta kaupassa käymiseen liittyy vähemmän kulmien alta mulkoilua ; Lestadiolaiset ovat siitä näppäriä että heillä on varattu jopa aivan erilaisia tervehdyksiä ihmisille sen mukaan miten nämä keskustelun kohteet luokittuvat omaan uskontoon. Näin ollen niinkin pieni asia kuin tervehdys sisältää asenteellisia kannanottoja. Jotka ovat laillisia, mutta on tietenkin ikävää elää alueella jossa joku on varannut sinulle perustervehdykseksi jonkin joka on tyylikkäistä denotaatioistaan huolimatta konnotaatioiltaan lähinnä "haistappa jätkä paska".
Tässä kohden on hyvä katsoa uskonnollista keskustelua. Otetaan vaikkapa körttien foorumi muutaman vuoden takaa. Siellä keskusteltiin ryhmistä joissa on kyse ns. "uskosta irtautuneiden vertaistuesta". "Nykyään tuntuu olevan muodissa kaikenlaiset foorumit joissa kirjoittavat ns, uskosta irti päässeet henkilöt.
Vertaistukeksi kait sitä kutsutaan? Lestadiolaisilla on omansa, mormooneilla, jehovalaisilla, huitsinnevada ja toi saastainenhuone ja ehkä uskonnonuhritkin voisi laskea samaan. Voinee olla muitakin. Ikävää jos sitä sitten muuttuu katkeraksi ja antikristilliseksi, vaikkakin ymmärrettäväähän sekin on." Tässä kohden suhtautuminen on periaatteessa sydämellistä mutta mukana on aina twisti. Kommentoijat esimerkiksi näkevät vertaistuen seuraavalla tavalla:
1: Ne ovat jotain jossa haetaan riitaa. Ja jos tätä ei myönnetä niin sen pahempi siellä käyviä ihmisiä ""kiinnostaa lähinnä seurata, millaisia riitoja kirkossa käydään" tuntuu jotenkin käyvän kohti, vaikka ei haluttaisi myöntää."
2: Toisaalta näille terapioinneille annetaan erikoisia vaateita. Uskovaiset sanovat millä sävyllä tulee saa pitäisi jne. puhua. Näkökulmat on siis annettu uskovaisten puolelta. Lisäksi uskonkriisin terapoinnista pitää seurata tiettyjä asioita ja seurauksia ja mielipiteenmuodostumisia. "Minusta ihmisille tulisi silti jättää tilaa ja jos joku on vapautunut jostakin, ei tulisi silti alkaa haukkua muita.
Monia hyviä asioita kuitenkin kristillisyyteen ja karismaattisuuteen, mormonismiin ja jehovantodistajien oppiin kuuluu ja olisi väärin tuomita heitä, että he kaikessa ovat väärässä ja heidän parissaan usko on vain ahdistavaa ja väärää. Rehellinen tulisi minusta olla tossakin asiassa ja todeta, että kyllä teidän parissa monella voi olla hyvät sosiaaliset kontaktit ja voitte kokea saavanne uskostanne paljon hyvääkin, mutta minusta se ei ole oikein kaikessa, kuten ei minunkaan uskomiseni. Jotenkin nämä kaikenlaiset uudet foorumit ovat niin katkeruutta täynnä, että se ei rakenna ketään, vaan enempi lisää katkeraa asennetta kaikkea uskonnollista kohtaan. Hyvä tietysti, että ihmiset kasvavat ja lähtevät pois ahdistavista uskonnollisista porukoista ja löytävät anteeksiantavan ja armollisen Isä Jumalan." Vastaavaa tasapainotusta ei jostain syystä korosteta kun kehutaan uskontoja. Ei vaadita joka kerran alleviivaamaan että siellä olisi paljon hyvääkin. Esimerkiksi oman mieleni ja kokemukseni mukaan nuo uskontoon liittyvät kehuasiat olisivat valehtelua. Joillain yksilöillä kenties toteutuvat. Mutta ei mikään pääsääntö joka olisi uskontojen elimellinen ominaisuus joiden ei-tuhoutuminen lopettaisi instituution olemassaolon. Minua ei koskaan lakkaa ihmetyttämästä miten uskovaiset tulevat kertomaan mielestään sallituista keskustelunaiheista ja niiden näkökulmista ja kerrontatavoista ideologiansa ulkopuolelle siirtyneillekin..
3: Toisaalta sitä pitäisi olla jotenkin positiivinen "Huitsinnevadaa kävin joskus vilkaisemassa, mutta ne olivat kamalan monotonisia ne jutut, ja joskus tahtoisi ennemminkin kuulla, kuinka ihmiset selviytyvät plussan puolelle," Tässä kohden on tietenkin ajatuksena se että kun uskonto lupaa onnellisuutta ja tuottaa katkeruutta ja tuhoaa ihmisiä niin näiden tuhottujen pitäisi jotenkin uskosta eroamisen jälkeen olla onnellisia. Ei siis vain onnellisempia kuin uskonnossa. Vaan onnellisia. Heidän täytyy toteuttaa ne ideaalit joita uskonelämä ei tarjoa (mutta joita se lupaa). Omakohtaisesti uskallan sanoa sen verran että heti kun keksin miten "päästään plussan puolelle" ja selvitään siitä kokemuksesta jonka sain "hyvässä kristillisessä kulttuurissamme ja mahtavissa sosiaalisissa yhteyksissäni", niin kerron siitä kyllä. En ole harrastanut vertaistukihöpinää joten se minua on tuskin lietsonut. Mutta älkää hyvät ihmiset antako uhrille jotain velvollisuutta täyttää jokin "hyvän uhrin rooli". Toki ymmärrän että kristityt haluaisivat minustakin jonkin mannekiinin joka ensin saa uskonyhteisössä kokea niihin väistämättä ja käytännössä aina jotenkin liittyvän valtapelin ja tämän jälkeen sitten alistuisin tälle valtapelille uudestaan ja promotoisin sitä korostamalla miten "löysin armeliaan Jumalan" kovien kokemusteni kautta. En halua toisintaa itseäni ja tuottaa kaltaisiani ihmisiä. Ja tämä tarkoittaa sitä että (1) en neuvo miten ihmisten tulisi elämässään elää ja (2) neuvon miten heidän ei kannata sitä elää uskonyhteisöissä.
Näin "muodista" muutaman vuoden takaa.
Kun katsotaan nykyajan vertaistukea aiheesta, sitä kuvaa asia joka ei ollut havaittavissa noina aikoina. "Saastainen huonehan" sulkeutui takavuosina. Osittain sen kirjoittajaa lakkasi kiinnostamasta, hän pääsi ilmeisesti kriisinsä yli. Toisaalta ennen tätä sen kommenttikäytänteitä piti muuttaa koska paikalle intoutuivat erilaiset helluntailaiset saarnaajat pilkkaamaan apostaatteja.
Huitsinnevada taas on ollut jo aika kauan seuraavanlaisen viestin takana: "Olen saanut nyt tarpeekseni uhkailuista. Joten Huitsinnevada on toistaiseksi kiinni. Katsomme myöhemmin, mitä teemme. Jatkuuko tominta lainkaan vai ei. Kiitos niistä n. 8 vuodesta, jotka foorum on saanut pyöriä. Olen kiitollinen teille jokaiselle. Itse olen saanut teidän ansiostanne selvitä kaikesta uskonnollisesta tuhosta, jota olen kokenut. Minut saa jatkossa kiinni osoitteesta yllapito at huitsinnevada.info. Teme, Teemu Vesala, Huitsinnevadan omistaja."
Kotimaahan voi kirjoittaa omalla nimellään ja kasvoillaan omista uskonratkaisuistaan. Tästä ei seuraa uhkailua. Kotimaan ylläpito ei joudu toimimaan anonyymiyden takaa tai järjestämään suljettuja ja salattuja ryhmiä asiansa sanomiseen. Toisaalta ateistit kritisoivat näitä hieman erilaiselta sävyltä : Ei esimerkiksi vaadita että kun kritisoidaan ateismia niin pitäisi niihin aina muistaa kirjoittaa siitä miten ateisteilla on hyviä ja toimivia juttuja yhteisössään - vaikka kirjoittaja ei tälläisiä tuntisi tai näkisi niille ominaisiksi, vaan hänen tulisi mainita ne siksi että ateistiyhteisöt ne itseensä liittävät retoriikassaan.
En tiedä Suomessa ainuttakaan uskontoon liittyvää vertaistukiryhmää jota voitaisiin pitää täysin avoimena. Sillä heti kun niistä sellaisia tehdään, uskonaktiivit tunkevat sinne riitelemään, pilkkaamaan ja uhkailemaan. Ei ole väliä onko tämä "enemmistö vai vähemmistö" kaikista uskovaisista. Tämä on se osa uskovaisista joka käytännössä kohdataan. Aina kun joku kertoo olevansa uskovainen ja hakee kontaktia uskonnottomaan, varsinkin apostaattiin, niin se on mitä suuremmalla todennäköisyydellä juuri tämänlainen ihminen. Kunnolliset ilmeisesti ymmärtävät olla hiljaa ja olla tunkematta asioihin joista eivät mitään ymmärrä..
Muille : Kiitos vain siitäkin että osaatte neuvoa miten minun PTSD -oireita aikaansaanut traumapäisyyteni tulisi ilmetä jotta se Teitä miellyttäisi. Kannattaa teidän kenties tavata jostain psykologiankirjasta mitä ihmisille tapahtuu ennen kuin alkaa asettamaan ukaaseja ja vaatimuksia siitä miten toisten tulisi ilmentää omia kokemuksiaan ja miten heidän tulee olla tiettyä mieltä uskonnoista. Kun nyt olette valistaneet ja neuvoneet minua, on minullakin teille omaa elämäänne koskeva jatkotoive : Neuvooni liittyy suksi ja kuusi sekä järvi ja hyppääminen. Saa suorittaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti