torstai 15. syyskuuta 2011

Kyselykaudet.

Kyselykaudet kuuluu normaaliin lapsuuteen jossain kolmen neljän vuoden iässä. Siinä vaiheessa kun kielenhallinta alkaa olemaan muutaman sanan mittaisten lauseiden tasolla, lapsella syntyy lauseita ja mielikuvituksellisia kertomuksia. Tässä vaihessa on myös kyselykausi, jossa on teemoja kuten "mikä", "mitä", "miksi" ja "missä". Heillä kysyminen on oppimista varten ja se kumpuaa uteliaisuudesta.

Filosofeilla tämä kyselykausi jää päälle loppuelämäksi. Tosin monet pahat kielet kertovat että heilläkin kyselykausi lakkaa tyystin tohtorinväitöskirjan julkaisemisen jälkeen. Heilläkin on siis tie aikuisuuteen. Kyselykausi kumpuaa uteliaisuuden lisäksi muistakin tavoitteista kuten uraan liittyvistä ambitioista, kyselemällä saavutetaan status jonka jälkeen voidaan jättää kysyminen ja siirtyä vastaamiseen..

Vähemmälle huomiolle jäävät kuitenkin toiset kyselykaudet jotka kuuluvat osana aikuisuutta. Etenkin osana aikuista naisuutta. Tämä kyselykausi näyttää ajoittuvan siihen johonkin 45 ja vanhempien keskuuteen. Ja tämä kausi jää pysyväksi. Tässä kyselykaudessa on kysymys enemmänkin toisen elämänkaaren valvonnasta. Heillä näyttää olevan jokin sisäänrakennettu skeema joka pitää sellaisia kysymyksiä kuin "Oletko jo löytänyt Sen Oikean?" ja "Milloinka menette naimisiin?" ja "Milloin hankitte lapsia?" Nämä kyselykaudet ajoittuvat sillä tavalla että niiden avulla kyselty saa tietoa omasta suhteestaan johonkin teoreettiseen "optimaaliseen elämänkulkuun". Tämä kyselykaysi oikeutetaan kiinnostuksella ja se kummunnee lisäksi perinteiden voimaan liittyvästä vallankäytöstä.

Se, mikä tässä viimeisimmässä kuitenki ihmetyttää on se tarkkuus jolla ihmiset voivat kalibroida kyselykautensa. Itse olen mennyt suhteellisen nuorena pitkäaikaiseen suhteeseen joten minun ei ole koskaan tarvinnut vastata tämänlaisiin kysymyksiin. Sillä kun vastaus on esillä, kysymystä ei kysytä. Kysymyksen kysyminen ei siksi olekaan selvästi mikään tiedonhankintatilanne, vaan enemmänkin jonkinlainen huolenosoitus siitä että toisen elämä ei seuraakaan sitä poliittisesti korrektia polkua. Tällä viikolla olen kuitenkin kohdannut eri ihmisiten toimesta "milloin aiotte hankkia lapsia" / "Onko jälkikasvua harkinnassa?" -tyylisiin kysymyksiin. Aiemmin ei mitään ja sitten yht'äkkiä yhden viikon aikana tulee sama kysymys useita kertoja. Tämä kertonee siitä että elämänkulun kaaressa on siinä 29 vuoden 6 kk 3 viikon kohdalla sellainen pieni naksu jonka kohdalla tätä kysymystä aletaan kysymään. Koska ensimmäinen lapsi tulisi ilmeisesti olla viimeistään siinä vaiheessa alullepantuna, ettei ala olemaan "liian vanha". Kuulemman mukaan "Perhe on ihan kiva." (En ymmärrä tätä lausumaa, minusta minulla on jo nyt perhe joka on enemmän kuin kiva.)

Itselläni ei luonnollisesti ole hirveästi kiinnostusta asiaan, sillä maailma ei oikeasti kaipaa lisää todellisuudesta vieraantuneita, höyrähtäneitä, ylisuorittavia mutta alisuoriutuvia, pikkuautisteja tallustelemaan kamaralleen. Ja vaikka kaipaisikin, minä en kaipaa. Taloutemme osapuolten geneettinen taakasto itsessään on mielenkiintoinen - suvut mukaanlukien huolestuttavampi sillä suvuissa on sekä syöpää, hulluja että taiteilijoita ; sellainen että Helvettiusko ei tunnu enää ollenkaan yliluonnolliselta, sellaiseen voidaan synnyttää tietoisesti elävä ihminen, luottaen jotenkin siihen että lotto jotenkin todennäköisyyksien vastaisesti sattuisi osumaan kohdalleen eikä tuloksena ole jotain moniallergista skolioosista skitsofreenikkoautistia jolla on "paljon ajatuksia".

Olenkin itse asiassa yllättynyt siitä, miten omituiselta nämä kysymykset tuntuvat. Niistä jotenkin puuttuu se viattomuus jonka hengessä ne oikeutetaan ; Näihin kysymyksiin liittyy myös toinen puoli. En voi olla miettimättä kuvitteellisia skenaarioita, joissa olisin esimerkiksi kaappihomoseksuaali. En "löytäisi oikeaa" ja tämä kysely olisi varmasti hyvin inhottava tilanne. Ja jos minulla olisi nyt haluja ja yritys saada lapsia ja tässä ei oltaisi onnistuttu, olisi kysymys taatusti vielä ärsyttävämpää kuin nykyään, sellaisella ankealla ja latistavalla tavalla, eikä sellaisella aktivoivalla ja aggressivoivalla tavalla kuin nykyään.

Ei kommentteja: