"Famine, cold and pestilential misery. / Surely this must be a divine damnation. / Punishment from below. / Be it devil or demon that reaps this cursed nation. / No one of us deserves suffering thus. / Oh lord, what have we done? / Oh God, have you forsaken us?"
(Dawn, "Ride the Wings of Pestilence".)
Ateistit ovat perinteisesti pitäneet pahan ongelmaa, teodikeaa suurena ongelmana kristinuskolle: Tämän ristiriidan on katsottu olevan sisäinen, eli kristinuskon opinkohdat olisivat ristiriidassa itsensä kanssa. Se voidaan esittää muodossa:
1: On Jumala joka on sekä kaikkivoipa että täydellisen hyvä.
2: Kärsimystä on olemassa.
Näiden on katsottu olevan yhteensopimattomia. Kysymys on siis pohjimmiltaan siitä että kärsimys ei voi olla hyvää.
Pitkän perinteen kautta pahan ongelmaa on selitetty kristinuskon kannalta parhain päin monin tavoin. Ehkä yleisin selitys on se, että kärsimys ajaa sellaisia asioita kuin valinnanvapaus, joka olisi mahdoton ilman mahdollisuutta pahantekoon ja pahan ilmenemiseen, ja valinnanvapaus on arvokkaampi asia kuin olla ilman valinnanvapautta. Tässä ateisti on perinteisesti esittänyt että tämän pitäisi tarkoittaa sitä että myös paratiisissa olisi pahutta, koska valinnanvapaus on arvokkaampi kuin ilman valinnanvapautta, ja siihen liittyy pahuus.
Kristinuskon sisäinen koherenttius on kuitenkin eräällä tavalla saavutettu. Alvin Plantingan mukaan ei ole siten mitään keinoa todistaa, että - olettaen kristillisen Jumalan olemassaolon - olisi mahdotonta tai epätodennäköistä, että Jumalalla olisi moraalisesti riittäviä syitä sallia mitä tahansa havaittua kärsimyksen muotoa. Toisin sanoen moraalilla on jalommat seuraukset. Tästä on johdettu muun muassa se, että jos henkilö uskoo Jumalaan, ei paha ole tarkoituksetonta pahaa, jolloin paha ei ole ongelma. Kaikki ajaa Suurta Tarkoitusta. Rutto voi saada yhden ihmisen Taivaaseen joka ei muuten menisi. Ja tämä on äärettömän arvokasta.
1: Joku voisi luulla, että paha, kuten vaikka ison ihmisryhmän tuhoaminen ja tappaminen, vaikeuttaisi uskomista Rakkaudelliseen ja kaikkivoipaan Jumalaan. Mutta jos usko on vahva, näin ei Plantingan mukaan tapahdu. Sen sijaan jos "usko on heikko" voi pahan ongelma olla suurin este uskolle Jumalaan.
___1.1: Heikkouskoiselle tässä kohden on nimittäin ikään kuin kyse hölmöläisten peitonteosta. Eli kun varpaita paleltaa, leikataan peiton pääpuolelta tilkku joka siirretään varpaille, ja nyt on uusi paleleva paikka joka paikataan taas toisella palasella jalkopäästä... Tätä voidaan verrata kuvauksella, jossa Jumala antaa meille kipuaistin. Siitä on hyötyä, se ajaa hyvää tarkoitusta. Koska jos lyömme vasaralla sormeen, ja tunnemme kipua, emme riko sormea jatkamalla sen vasarointia. Jos kipuaistia ei ole, seuraukset voivat olla katastrofaalisia. Toki kipuaistilla on "heikonkin uskon ihmisen" mielestä fittnessiä, ja sen selityssyy voi olla tätä kautta vaikka evoluutio. Mutta tässä hylätään huomaamattomalla tavalla kaikkivoipuus. Kaikkivoipuutta voidaan lähentyä sellaisen asian kautta kuin "paras kuviteltavissa oleva maailma". Siinä kuvitellaan jokin asiantila, ja jos sille voidaan keksiä parannus, on selvää että kyse ei ole parhaasta mahdollisesta maailmasta. Kipuesimerkin kohdalla voisi olla vaikkapa sellainen sormi joka ei mene rikki kun sitä lyödään vasaralla. Tällöin kipuaistia ei tarvita. Selvästi emme elä tämänkaltaisessa maailmassa. Kipuaistin antava Jumala voi siis olla hyvää tarkoittava ja melko taitava, mutta kaikkivoipa hän ei selvästi ole. Näin Jumalan "etiikka -aukko" peitetään kaikkivoipuuden kohdalta leikatusta tilkusta. : Tätä on vaikeaa kiertää, koska jos hyvä lopputulos saadaan pahalla, voidaan aina kuvitella kaikkivaltias joka kykenee saamaan saman hyvän ilman sitä pahaa. (Kaikkivaltiaalla ei ole rajoituksia.) Jos hän ei tee tätä, vaan johtaa pahasta hyvän sen sijaan, se kertoo että Jumala joustaa hyvyyden kohdalla. (Peittoa voidaan leikellä ja liimata loputtomiin.)
_____1.1.1: Jos sen sijaan henkilöllä on "vahva usko", hän uskoo että kokonaiskuva on jotain, jota hän ei ehkä ymmärrä. Mutta se ei tarkoita että kärsimys olisi asiaankuulumatonta. Sitä tarvitaan, jotta olisi hyvempi kuin ilman. Tähän voidaan liittää esimerkiksi ajatus "toteutettavissa olevista maailmoista". Siinä kaikkivaltius tarkoittaa sitä että voidaan tehdä kaikkea mikä on mahdollista. Silloin kaikkivaltius ei voisi esimerkiksi tehdä keskenään ristiriitaisia asioita. Kaikkivaltius tavallaan määritellään "lievemmän kaavan mukaan" ja ajatellaan että kaikkea mitä voidaan kuvitella, ei kuitenkaan voida tehdä. Ehkä jos hyvään mentäisiin ilman pahaa, olisi sen sivuoireena pahaa jossain muualla, asioilla voi olla laajoja vaikutussuhteita.
Tällä on hieman erikoisia seurauksia Plantingan warrantille, takeelle. Koska Jumala voi samalla perustelulla poistaa taetta jossain paikoissa, jos se vain ajaa hyviä asioita. Ja kuten lasten nälkäänkuolemisien, tsunami ja tulivuoriongelmien kohdalla, ihmisen järki ei välttämättä keksi mikä voisi olla eettisempi asia. Mutta vahvalla uskolla voidaan luottaa että Jumala kyllä ymmärtää. Tämä tarkoittaa sitä että se, että on kristitty ei vielä tarkoita että tarvitsisi hyväksyä taetta. Toki se on mahdollista, mutta vaikuttaa pienentävästi siihen todennäköisyyteen että kristillinen Jumala antaisi meille takeen. Tämä ei kuitenkaan poista argumentin vakuuttavuutta pahan ongelman kohdalla.
Pahan ongelmasta on myös toinen muoto, jota kutsutaan evidentiaaliseksi. Se ei keskity ristiriidan kaivamiseen, eli että Jumala ei voisi tehdä pahaa missään olosuhteissa, vaan siihen että todistusaineisto näyttää hyvän Jumalan epätodennäköisenä.
Tässä Plantingan näkemys on otettu lähtökohdaksi ; Keskiöön on nostettu tarkoitukseton ja aiheeton kärsimys. Tässä ajatellaan että turhan kärsimyksen löytäminen osoittaisi että on epätodennäköistä että kristinuskon Jumalaa olisi. Tämä ei ole samanlainen sisäisen ristiriidan argumentti kuin perinteinen tapa. Siinä myönnetään että tuska ja hyvyys ja kaikkivaltius voivat liittyä yhteen. Ne eivät ole loogisesti ristiriidassa. Tämä on tietenkin todella omituinen argumenttitapa, koska tarkoituksettomuutta ja tarkoituksellisuutta ei voida empiirisesti erottaa toisistaan. (Tätähän ovat esimerkiksi kreationistit epäonnistuneesti yrittäneet.) Yleensä teolle voidaan löytää jotain hyviä asioita.
1: Tästä hauska esimerkki löytyy animesarjasta "Chrono Crusade". Se keskittyy USA:n "kultaisten vuosien" päättymiseen ja se käsittelee esimerkiksi pörssiromahdusta. Siinä metsästetään demoneja, jotka ajoittavat invaasionsa juuri tuolle hetkelle. Demonit paljastuvat Jumalan asian päätukioiksi : Helppot ajat kun etäännyttävät ihmisen Jumalasta. Sen sijaan "there is no atheists in foxhole". Tätä kautta demonien pahuuksilla oli "korkeampi päämäärä". Ateistin pitäisi kyetä eliminoimaan tämänkaltaiset. Lisäksi on hyvä miettiä sitäkin että moni kristittykin myöntää että perusteetonta kärsimystä esiintyy maailmassa. Tästä voidaan syyttää perisyntiä ja itseään Saatanaa, vanhaa vihtahousua. Siksi tämä malli ei oikeaksi osoittautuessaankaan olisi erityisen kristinuskoa kumoava. Etenkään kun vanhassa testamentissa korostetaan että Jumala tekee sekä mukavia että ikäviä asioita.
Ateistien oma näkemys moraalista tuo asiaan vielä yhden mutkan, vaikeuden. Joka mielestäni on kaikista uskottavin ja yksinkertaisin selitys pahan ongelmaan, joka olisi kuitenkin teistinen. Siinä lähtökohtana on "paras kuviteltavissa oleva maailma". Ytimeksi voidaan ottaa Kari Enqvistin "Tiede ja uskonto" -kirja. Siinä hän kertoo että etiikka perustuu perimmältään tunteisiin ja ne ovat niiden varaan rakentuneita mielipiteitä, ja etiikka perustuu yksilöiden haluun tai tarpeeseen hyväksyä tai kieltää asioita. Tämänkaltainen etiikka on ihmiskeskeistä. Osan mielestä se muuttaa etiikan pelkäksi subjektiivisiksi mielipidekysymyksiksi, mutta tässä kohden on hyvä muistaa myös tapa jossa moraali on ihmisen lajityypillistä käytöstä, ei siis satunnaista. Jos etiikka olisi täysin yksilöllistä, subjektiivista, ei hyvää ja pahaa voisi tietenkään arvioida.
Mutta vaikka tästä kierrettäisiin, ei olla täysin selvillä vseillä. Voidaan hyvin kuvitella että Jumalallinen etiikka ei olisikaan "ihmiselle lajityypillinen makuasia". Tällöin ihmisen kärsimys voi olla hyvä asia. Tämä on ymmärrettävissä sillä, että hyvyys pitää siis tavallaan korvata Jumalan tahdolla. Jumala tekee mitä haluaa. Jos etiikka tulee ulkopuolelta, ja ihmisen rooli on vain totella, on etiikka sitä että toteuttaa Jumalan tahdon. Jumala joka toteuttaa oman tahtonsa määrittyisi tätä kautta hyväksi vaikka Hän söisi pikkulapsia. Tai antaisi heille ameebaloisen nimeltä Naegleria fowleri, joka kalvaa aivoja. (Jumala salli myös tämän. Ihmekös tuo, hänellä ei ole esimiestä, jolle vastata tekemisistään.)
1: Tietenkin joku voisi sanoa että tämä olisi väärää ja herjaavaa, koska kymmenessä käskyssä ihmisiä käsketään olemaan tappamatta. Mutta voi olla että nämä säännöt ovat juuri ihmisten sääntöjä - ja kojootin säännöt ovat täysin erilaisia. Ja Jumalien sitten ihan omanlaistaan. Sääntöjä ei voida soveltaa ulos kontekstistaan. Lisäksi voi olla että jokainen murha on Jumalalta pois. Hän haluaakin ihan itse tappaa meidät. Tämä perustelu voi tuntua ilkeältä, mutta ihmiset ovat yleensä melko itsekeskeisiä, ja tämä moraalin määritelmä ainakin etäännyttää tästä. Se on toki outo, eikä moni kristitty kannattane sitä. Myös se, että Jumala antaa itselleen (tai sitten on oikein objektiiviset moraalilait jotka määräävät että näin on oikein) eri lait kuin kojooteille ja ihmisille. Tätä kautta saadaan vielä yksi syy lisää, jolla pahan ongelma kadottaa sen uskonnon murskaavan luonteensa.
Jos tämä blogaus tuntui uskonnonvastaiselta, lue uudestaan. Siinä esitetään yksi käytetyimmistä ateistien argumentaatiosta, ja se osoitetaan loogisesti pätemättömäksi. Se, että sen tunteisiin vetoava puoli näyttää kertovan jostain aivan toisenlaisesta, johtuu rakenteesta ja siitä minkälaisia psykologisia naruja juttuun on liitetty. Sellainen voi tietysti olla ilkeää ja tarkoitushakuista, mutta tosiasiassa tämä on tiedotuksen jälkeen arvokas konsti testata kriittistä lukutaitoaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti