Voiko John Galt puhjeta kukkaan talvella ja pelastaa yhteiskunnan austeritypolitiikalla?

 David Hume on tunnettu erityisesti induktion ongelmasta. Tässä videossa puhun hieman hänen vähemmän tunnetusta asiasta joka käsittelee käsitettävyyttä ja käsittämättömyyttä "inconceivability". Osio löytyy Humen teoksesta "Tutkimus inhimillisestä ymmärryksestä".

Termi on mielenkiintoinen, koska se käsittelee logiikan rajoja tavalla jossa tarvitsemme käsitteen sille, että jokin asia tapahtuu vastoin odotettua luonnon toimintaa. Termi on kätevä koska se sopii hyvin Humen moniin induktion ongelmaa käsitteleviin klassikkoesimerkkeihin, kuten siihen miten aavikolla elänyt prinssi löytää kiinteää vettä eli jäätä. Että ihmeitä joihin Humella myös oli omaa sanottavaansa. Termi on hyvin "yliluonnollisneutraali". Jopa niin että se on neutraalimpi tapa kuvata asiaa kuin sanoa ääneen että "yliluonnollisuusneutraali".

Termin ytimessä on (1) kausaatio ja (2) sellainen asia kuin loogikkojen kannattama väistämättömyys.

Humen mukaan on aivan täysin käsitettävää jos joku sanoo että puut yht'äkkiä alkaisivat kukkimaan keskellä talvea ja lopettaisivat kukkimisensa keväällä. Humen mukaan mikään looginen deduktio ei sellaisenaan todista, että tämä vaihtoehto olisi looginen ristiriita tai muuten mahdoton. Logiikan kannalta lause jossa puu kukkii keväällä on yhtä looginen kuin lause jossa puu kukkii talvella.

Nykyään, kasvihuoneiden ja ilmastonmuutoksen aikana voimme nähdä lausumaa hieman eri tavalla kuin Hume aikanaan, joka voi tylsyttää hänen pointtiaan vaikka se tavallaan vahvistaa sitä. On selvää että Hume puhuu tässä a priori -vetoisesta logiikasta jossa on premissejä ja johtopäätöksiä. Tämä on se näkökulma, ei se että "kaikki oikeasti on mahdollista".  Hume kysyy retorisen kysymyksen siitä että onko mitään joka olisi käsitettävämpää - loogisessa mielessä - kuin se että puut kukkisivat talvella ja kuihtuisivat keväisin. Kysymys on tehokas juuri siksi että se sotii kaikkia odotuksiamme vastaan samalla kun se ei sisällä loogisessa mielessä mitään virhettä.

Puun kukkimisen talvella pystyy silti visualisoimaan mielikuvituksessa hyvin. Tässä mielessä haasteeksi tulee tietenkin se, että jossain mielessä se että luonto tekee jotain, sitoutuu ihmisen odotuksiin ja kuvittelukykyyn. Jossain määrin haasteeksi tulee se, onko ihmisen mielikuvituksen raja sama kuin luonnon raja. Ja miten suhtautua siihen että puut Humen eläessä tuppasivat kukkimaan keväsin ja pudottavat lehtensä syksyisin ja ovat paljaana talvisin.

Puun kukkiminen talvella ei ole ristiriita samalla tavalla kuin väite jossa puu kukkisi ja ei-kukkisi samanaikaisesti talvella. Kun Humen kana saa joka päivä siemeniä mutta yhtenä päivänä kirveestä, ajatus maanviljelijän ja ruokinnan välisestä kausaatiosta on Humen kanan odotus maailmasta. Kana ei ehkä kykene kuvittelemaan tai ainakaan odottamaan kirvestä.

Tässä mielessä Humen lausunnosta saa tiivistettyä sellaisen pienen asian että puhdas deduktiivinen logiikka jossa mietitään premissien kautta ja odotetaan ristiriitaa ei sellaisenaan riitä kuvaamaan empiiristä maailmaa kovin hyvin.

Mutta Hume puhuu tästä kaikesta teoksessa joka puhuu kausaatiosta ja välttämättömyydestä. Ja tässä kontekstissa se on herättänyt vastustustakin. Humella on ajatus että luonnossa ei ole välttämättömyyttä. Tämän ajatuksen sisällä hyvin monet asiat ovat mahdollisia. Jopa niin paljon että syntyy outoja ongelmia kun puhutaan vaikka siitä miten suurella vastustuksella Hume suhtautui ihmeisiin. Joita hän ei selvästi pitänyt mahdottomana vaan epätodennäköisenä, joten tässä keskutelussa tämä on varmaan aika tärkeä pikkuasia mainita.

Käsittämättömyyden ja mahdollisuuden välinen yhteys on epistemologeille kiinnotava aihe. Siksi tähän onkin tarttunut esimerkiksi Mary Shepperd esseessään "An essay upon the relation of cause and effect". 

Mary Shepperd lähti siitä että jos ajattelemme että meillä on premissi siitä että luonnossa ei ole välttämättömyyksiä, voimme ajatella että tästä premissistä johdettu seuraus johtaa siihen että talvella kukkiva puu on käsitettävä, syntyy tällä Hume-tulkinnalla argumentti jossa on tavallaan ilmiselvää että kaikenlainen on mahdollista.

Shepperd lähti siitä että kenties sitä voitaisiinkin lähteä siitä että murretaan mielikuvituksen ja mahdollisuuden välistä yhteyttä. Ja tätä kautta päädytään siihen että itse asiassa talvella kukkiva puu on maksimaalisen käsittämätön. Shepperd näkee asiaa niin että jos sanoo että lähes kaikki asiat ovat mahdollisia sanoo että todellisuus ei tosiasiassa mitenkään kiellä juuri mitään asioita, kuten puiden kukkimista talvella. Shepperd taas itse näkee että kausaatio on rajoittava voima joka sellaisenaan luo sääntöjä.

Rajusti karkeistaen Shepperd näki että Humen ajatus talvella kukkivista puista voi toimia vain ihmisellä joka ei tiedä mitään puista. Ja tällöin vastaan tulee jo kysymys siitä että miten ihminen voi edes tietää koko konseptia puu jos hän tietää niistä noin vähän. Toisin sanoen jotta meillä voi olla määritelmä meillä täytyy olla määritelmäsisältö. Ja tässä mukaan tulee tieto. Tieto esimerkiksi siitä minkälaista funktiota kukat ja lehdet ajavat. (Mikä tavallaan näkyy siinä että jos haluamme talvella kukkivan puun mahdolliseksi, turvaudumme juuri sellaisiin esimerkkeihin josta mainitsin aikaisemmin, että ilmastonmuutoksen aikana moni asia muuttuu.)

Tässä mielessä talvella kukkiva puu on samantyylistä fantasiaa kuin Tolkienin kävelevät puut, entit. Voimme kuvitella niitä. Mutta tämän hyväksyminen vaatii ajatuksen fantasiakontekstista ja siitä että immersoidumme maailmaan, joka usein vaatii sitä että meillä on jonkinlainen ns. suspension of disbelief. Torjumme epäuskon ja epäilyn ajatuksia ja heittäydymme leikkiin jossa asia ikään kuin on totta. Mielikuvituksemme rajat eivät ole samat kuin maailman rajat.

Ayn Randin "Atlas Shrugged" on outo kirja. 

Sen tarkoituksena on selvästi kertoa mitä objektivismi on. Mutta sitten kirja ei oikein onnistu tässä. Filosofisesti se selvästi nostaa esiin tiettyjä teemoja ja väitelauseita kuten "katso nro 1. perään" eli jokainen pelaa asioita omasta puolestaan, egoistisesti. Egoistisuus on hyve eikä ongelma. Mutta se ei itse asiassa onnistu luomaan koherenttia tai esilletuotavaa filosofiaa. Näin se eroaa esimerkiksi monista Sartren näytelmistä jotka ovat fantasiaa mutta rakennettu siten että ne kuvaavat Sartren ajattelua. Niin että tiedämme mitä hän ajaa ja mitä ei, koherentisti. Atlas Shruggedin akateemiset analyysit tuppaavat juuttumaan ajatuksiin jännitteistä. Joita ilkeämpi voisi kutsua ristiriidoiksi.

Ja ironista kyllä. Ehkä sen suurimmat ongelmat perustuvat sen loogisimpaan ja parhaimpaan osaan ja miten tämä ei sovi yhteen Randin muun toiminnan kanssa. Tämä nousee esiin erityisesti siihen miten kirja pistää pystyyn valtavan monologin joka yrittää filosofioida Objektivismin sisällön. Koska Randt taisi itsekin ymmärtää että hän ei tehnyt tässä hyvää työtä.

Fiksu osuus on että "ristiriitoja ei ole ja kun ajattelet että törmäät ristiriitaan, tarkista premissisi, jokin niistä on väärässä". 

Jossain määrin on selvää että käyttämällä kahden tyyppisiä hahmoja, Ayn Rand yrittää esittää että ristiriidat ovat näennäisiä. Että kun kaikki pitävät huolta ykkösestä he kaikki yhdessä kollektiivisesti ovat John Galt.

Toki kirjan suurimmat outoudet eivät välttämättä ole ristiriitoja vaan asenteellisia outouksia.
1: Nykyisessä Mary Sue-kriittisessä oikeistossakin on helppoa tajuta että hyvää tarinankerrontaa ei ole se, että Randt omistaa kokonaisen kappaleen sille että hän kertoo miten mahtava ja siisti Francisco D'Anconia on.
2:  John Galtin kuuluisa puhe on 80 sivua pitkä. Puhdasta monologia.
3: John Galt keksii ilmaista enegiaa tuottavan laitteen joka on suoraan ristiriidassa termodynamiikan toisen pääsäännön kanssa.
4: Ragnar Danneskjöld, joka on piraatti joka työskentelee rikkaille ihmisille. Jotka ovat kirjan hyviä ihmisiä. Hänellä on kaikki aseet ja armeija mutta silti teos ei anna edes lauseen verran huolta sille että jos Ragnar vaan tekisi rikkaista orjiaan. Rikkaat eivät edes mainitse tätä mahdollisuutta. Mikä on erikoista koska me muistamme miten mafia lähti yksityisistä turvallisuuspalveluista ja Shogunin ja keisareiden tilanne samuraiden sotilasluokan vallan alla ovat vakiintunutta historiaa. 
5: Paha kommunistinen Amerikan hallitus on samanaikaisesti kaikkivoiva ja kyvytön, riippuen mitä Rand tarvitsee sen olevan kunakin hetkenä.
6: Teoksessa köyhien asema ja työläisen kuolemanriski työtapaturmista saa hyvin erilaisia näkökulmia riippuen keneen Randt on halunnut meidän pitävän. Ristiriitoja ei loogisessa mielessä ratkaista, vaan tilanne ratkaistaan vain sillä että samastumme yhteen näkökulmaan mutta emme toiseen juuri sillä hetkellä.
7: Dagny Taggart, päähenkilö, pyörittää rautatieyhtiltä ja on rakentamassa insinöörien avulla siltaa. Hank Rearden, teräsmagnaatti joka ei koskaan käynyt edes collegea, soittaa hänelle jaselittää ttä hän oli suunnitellut paremman sillan ja Dagny Taggard vain hyväksyy asian sanan tasolla ja sitten se silta toimii ilman mitään ongelmnia.

Näiden perusteella Atlas Shrugged on mielenkiintoinen siinä mielessä, että se on kaunokirjallinen teos joka kiinnostaa tietynlaisia oikeistolaisia kavereita jotka ajattelevat olevansa erittäin objektiivisia ja tolkullisia. Mutta sitten samalla ainoa taho joka todistaa että yksilökeskeinen ahneus jossa rikkaiden etuoikeuksien puolustaminen johtaa toimivaan yhteiskuntaan on fantasiakirja. Joka kehuu Mary-Sue porhojaan maailmassa joka ei selvästi noudata normaalin maailman periaatteita, kuten fysiikkaa.

Objektivismi tuntuu sopivan hyvin niihin oikeistolaisiin ajattelijoihin jotka fantasioivat maailman muuttamisesta ja jotka vihaavat kirjatietoa ja akateemisia taitoja. Niitä jotka selittävät että modernit insinöörit luovat heikkoja teitä verrattuna Roomaan jossa mukamas ei ollut Vitruviuksia ja muita taitavia insinöörejä. He eivät mieti sitä että moderni markkinataloous itse asiassa tekee laskemia joiden mukaan Hardianuksen sillan odotettavissa oleva käyttöikä ei ole rationaalinen. (Miksi tuhlata resursseja johonkin joka kestää tuhansia vuosia kun sillan voi rakentaa nopeasti ja halvalla?)

Heillä on utopia-fantasia. He näkevät todellisuuden rajoittavana. He näkevät että kun asia kirjataan firman visioihin niin sitten se vaan tahdonvoimalla pistetään tapahtumaan. Mielikuvituksen tömähtäminen maailman reunoihin ei voisi tietenkään saada Ayn Randtia itseään voimakkaampia esimerkkejä. Randt itse tuli melko varakkaaksi Atlas Shrugged -kirjallaan. Mutta hän ei osannut käsitellä varojaan ja menestystään pitkäjänteisesti ja siksi hän elikin vanhuutensa sosiaalihuollon varassa. Sopiva loppu utoopikolle joka näki että kyvykkyys johtaa varakkuuteen. Ainoa asia joka saattaa hänen näkemystään vahvistaa on se että hänen kirjansa on huonoa proosaa ja vielä huonompaa filosofiaa.

Olitpa epistemologisesti sitten Hume tai Shepperd, Randtin Atlas Shrugged ei oikein käy järkeen. On kuin se kuuluisi vanhaan loogista positivismia edeltävään maailmaan, kenties jopa perinteiseen keskiaikaiselta maittavaan kristillis-teologiseen maailmana jossa filosofi nojatuolista päättelee a priori miten maailma toimii. Randtin maailma leikkii toimivansa modernissa luonnontieteen ja teknologian maailmassa. Mutta se tekee sen esitieteellisessä rationalismin asenteessa. Tekemättä rationalistien vaatimaa ajattelutyötä.

Randin projekti "ristiriidattomuudesta" muistuttaa tieteen vallankumousta edeltävää skolastiikkaa joka oli laajasti oppi siitä miten ristiriidat pitää selittää näennäiseksi. Rand ei sovi aikaan jossa looginen positivismi on keksitty. Vielä vähemmän se sopii aikaan jolloin loogisen positivismin filosofiset ongelmat on laajasti tunnettuja.

Ei ihme että "self made man" on oikeistolaisuuden ytimessä. Juuri sillä tavalla jossa ajatellaan että markkinatalous takaa kyvykkäimpien menestyksen. Ja sitten käytännössä nuoret biljonäärit ovat silti perineet omaisuutensa eivätkä nousseet ryysyistä rikkauteen ja heidän kohdalla puhutaan vain "omista rahoista" joka tarkoittaa "ei valtion rahoja". (Paitsi ehkä yritystukia, joita ei lasketa.) Randin teosta fiksuna voi pitää vain se joka unohtaa kaiken mitä filosofia ja tiede on keksinyt siitä miten tietoa pumpataan maailmasta. Ja otetaan vain ajatus kehityksestä, mahdollisuuksista ja muista. Jotka pistetään tieteen hienojen saavutusten harteille. On kuin sitä tehtäisiin oikotie menestykseen ilman työtä. (Ei ihme että "äly-kyky -ihanne yhdessä tiettyjen sukujen omaisuuden kertymisen kanssa on johtanut siihen, että moni libertaari on hypännyt rasistiseen äärioikeistoon puhumaan älykkyysosamäärätilastoista. Koska se on ainoa tapa jolla "jännite ei ole ristiriita".)

Markkinavoimain viisaudesta

Kun korona-aikana kirjoittelin työstä, moni näki että se, että puhuu palkasta jolla on tultava toimeen oli kommunismia. Opin, että jos puhuu markkinavoimista työntekijän näkökulmasta on kommunisti. Nyt, bensan sekä energian hinnan nousun kohdalla perussuomalaisistakin on sitten tullut hyvin ripeästi kommunisteja. Ja laajemminkin näyttää siltä, että "tunneälyn valtavana bisnesoivalluksena" myydään sitä että työntekijöitä saadaan maksamalla parempaa palkkaa.

Kysynnän ja tarjonnan laki ovat siitä kiinnostavia että perinteisesti on usein sanojen tasolla selitetty miten työntekijä ja työnantaja ovat tasapuolisia. Mutta käytännössä henkenä on ollut se, että oikeistolaisen mukaan tasapuolinen asema on siinä kun työantaja määrää kaikki ehdot.

Tässä kohden on usein esimerkiksi puhuttu laiskuudesta hyvin erikoisilla tavoilla. Ja tämä kokonaisuus näyttää siltä että työtön on vastuussa ja moni paikka saa työntekijöitä vain jos vaihtoehtona on kuolema ja kaikkien sosiaalisten turvaverkkojen ulkopuolelle meneminen.

Monesti ei tarvitse kuin katsoa haastatteluja joissa työnantaja valittaa työntekijöiden hakemusten puutetta ja muuta vastaavaa. Näissä kun katsoo käytänteitä, takana voi olla esimerkiksi se että provisiopalkkainen puhelinmyyjä on massahaussa. Koska ilman myyntiä työnantajalla ei ole menoja, on tämä käytännössä aina kannattavaa työnantajalle. Mutta kokonaisuus on vähän sama että jos kysynnän ja tarjonnan laki toimisi tuolla tavalla, niin sitten olisi rationaalista luoda kuluttajavalituksia siitä että;

"Kävin autokaupassa ja tein moneen eri sosiaalisen median palveluun tarjouspyyntöjä. Minulla on 50 euroa puhdasta rahaa jonka tarjoan puhtaana käteen sille joka myy minulle uuden ja käyttämättömän auton joka toimii kunnolla. Mutta kaikki autokauppiaat sanoivat, että he joutuvat tappiolle jos myisivät niin halvalla autojaan. Mutta tässä minulla on raha kädessä. 50 euroa. Nykyään kukaan ei halua myydä autoja."

Samalla tavalla moni työnantaja on perinteisesti nostanut meteliä siitä jos joku asettaakin kilpailukulmaksi jotain joka on konkreettisempaa kuin työttömyyskorvauksesta saatava rahamäärä ja tähän liittyvät kannustusloukkuilmiöt. Jos joku sanoo että ei voi ottaa kokopäivätyötä jonka ottamalla menee konkurssiin. (Esim. Koska jos vaikka tekee 40 tuntia viikossa ei saa vuokraansa maksettua.) On viestinä joskus ihan eksplisiittisesti että työnantajan velvollisuus ei ole elättää vaan työntekijän on oltava riittävän kannattava ja hyvä. (Ja selittää sitten tämän jälkeen pahastuneena miten nykyään kukaan ei enää halua tehdä työtä.)

Itse sanoisin tähän kaikkeen että markkinavoimat ovat viisaita, mutta monet työnantajat eivät. Se, että palkannosto on tunneälykäs tempaus joka saa haastatteluja kertoo miten pitkälle on viety prosessi jossa markkinavoimat eivät käytännössä ole neuvottelutilanne vaan työnantajan sanelutilanne. (Paitsi tyhjänpäiväisessä hyvesignaloivassa jargonhöpöttelyssä.)

Tästä tavallaan voidaan nähdä jotain markkinavoimien outouksia.

Elizabeth Anderson teki 1990 -luvulla pienen tutkimuksen markkinavoimien etiikasta. "The Ethical Limitations of Market" kuvastaa markkinoiden henkeä jollain tavalla kohtuullisen oleellisesti.

Andersonin perusväite on että markkinoilla on viisi tärkeää ominaisuutta. Pidän näitä kätevinä, joskin näen että näitä on syytä päivittää. Tietotekniikka on laajasti muuttanut markkinakysymystä. Jotain pysyvääkin tässä kuitenkin näen. (Omat kommentaarini suluissa.) Andersonin mielestä markkinoilla olevat perusominaisuudet ovat seuraavat:
1: Persoonattomuus. Ostoksessa on kysymys hyödykkeestä, tuotteesta tai palvelusta. Ei henkilöstä joka myy ne. (Tämä on muuttunut kun brändäämällä ja muulla nostetaan arvoa tekemällä asiasta haluttavaa käyttämällä hyväksi esimerkiksi parasosiaalisia suhteita. Sivutuote tästä on esimerkiksi pridemarkkinointi ja woke-kaupallisuus.)
2: Markkinat ovat keskittyneet siihen että kaikki tavoittelevat prioriteeteissä korkeammalle omaa hyötyä kuin yhteistä hyvää. Eli vaikka näkymätön käsi ja muut näyttävät miten itsekkyys usein voi hyödyttää asiakkaitakin, ei tämä ole automaatio vaan sivutuote. Prioriteetti on itsekkyydessä ja yleinen hyöty argumentoidaan mukaan sivutuotteena joka oikeuttaa sen prioriteettiykkösen, enemmän argumenttina itsekkyydelle kuin pääasiana. (Tässä on kiehtovaa nähdä miten työnantajapuoli usein vetoaa yleiseen hyvään kun puhuu vaikka työllistämisestä halvemmalla. Eli ilmeisesti itsekäs näkymätön käsi toimii täydellisesti työnantajan puolella mutta työntekijän puolella hänen on oltava uhrautuva utilitaristi. Koska ilmeisesti nettoveronmaksajat ovat arvokkaita ja työntekijästä ei nettoveronmaksajaa tule jos ottaa sen palkan mitä työnantaja heille haluaa maksaa.)
3: Markkinat ovat eksklusiivisia ja kilpailtuja. Palvelut ja tuotteet eivät ole yleishyödykkeitä.
4: Markkinat ovat tahtokeskeisiä, jolloin ne keskittyvät erilaisten tarpeiden tyydyttämiseen eivätkä oikeastaan muuhun. (Tosin tässä nykyaikana lähes mistä tahansa muotoillaan tarve ja halu joten näiden erottaminen on yhä vaikeampaa ja vaikeampaa.)
5: Markkinapuolella tyytymättömyyteen reagoidaan usein nimenomaan siten että sitten diili hylätään. Eli jos tuote maksaa liikaa, niin sitten sitä ei osta. Ja jos joku on tyytymätön palkkaansa niin sitten lopettaa työt tai ei hae sitä ollenkaan. (Paitsi että nämä ovat sitä laiskuutta jossa kukaan ei enää halua tehdä työtä. Muuten tietenkin pidän tästä sillä tunnetusti esimerkiksi mielelläni laskutan keskustelustani jos se ei muuten ole riittävän miellyttävää.) 

Nämä piirteet rajoittavat asioita. Esimerkiksi näkymätön käsi demonstroi että aina yleinen hyöty ja yksilön itsekkäät edut eivät ole ristiriidassa. Mutta tässä helposti unohtuu että joskus markkinat eivät tuo yleistä hyvää. Tästä hyvä esimerkki on se, kun Fortum - joka ironisesti on valtionyhtiö - on suomen energiapulassa mahdollisesti seisottanut energiantuotantoa koska näin se saa energiasta isomman hinnan ja paremmat katteet. Koska kun energiasta on pulaa, kysynnän ja tarjonnan laki maksimoi sen hinnan yli sen mitä saadaan sillä että energiaa tuotetaan enemmän. Perussuomalaisten Ronkainen on tässä hyvä esimerkki. Hän on vaatinut "päitä vadille" jos tälläistä on tehty. On erikoista, että jos minä sanon samanlaisia asioita, saan kuulla että se on kommunismia.

Muutenkin näkisin että perinteiseen oikeistolaiseen logiikkaan sähkönmyynti on bisnestä. Ja tässä on turhaa itkeä energian (sähkö, öljy etc.) hinnasta koska hintahan on vain signaali. Että kannattaa muistaa että jos hinta on liian korkea niin sitten muistaa sen Andersonin kohdan 5. Josta päästään usein siihen konkreettiseen pikkuasiaan, että monella ihmisellä asioissa on todellisuuden pakottamia joustamattomuuksia. Jotka voivat olla monenlaisia. Voi olla sitouduttu useaksi vuodeksi tiettyyn sähköön. Ja jos bensa on kallista, on aika kohtuutonta vaatia köyhältä investointia Teslaan. 

Investoinnit ovat muuten usein sellaisia että vain rikkaalla on varaa niihin. Vanhan viisauden mukaan köyhällä ei ole varaa ostaa halpoja kenkiä koska niihin kuluu pitkässä aikajänteessä enemmän rahaa kuin siihen että ostaisi kalliimmat ja kestävämmät kengät heti aluunsa. Mutta köyhillä ei ole mahdollisuutta raapia kasaan kerralla rahaa isoihin kenkiin joten he kävelevät itseään kohti köyhyyttä keravalenkkaripari kerrallaan. Itse muistan miten moni ihmetteli kuinka minulla ei ollut ajokorttia. Koska vanhemmillani ei ollut sellaista varaa hankkia, oli tavallaan hankalaa hakea ensimmäisiä töitä koska tarvitsit töitä saadaksesi ajokortin. Tarvitsit ajokorttia voidaksesi käytännössä hakea monia töitä. Rikkaat voivat investoida ja pelata voitoillaan paljon paremmin.

Ja tässä mielessä tavallisen autolla-ajajan huolet ovat sellaisia että myötätuntoni on heidän. Näin siitä huolimatta että en saa ajaa autoa nykyään (heikkonäköisyys).

DNA:n roskaisuudesta - ja vähän kreationisminkin

 Kun perimästä ja sen funktionaalisuudesta puhutaan, on tavallaan helppoa puhua teleologisia. Gouldin kritiikki on asiallista muistaa, koska adaptationismissa usein syntyy just so tarina ns. after the fact. Jos minulta pyydettäisiin kannanottoa siihen miten itse määrittelisin funktionaalisen - ja tätä kautta myös eifunktionaalisen - perimän sanoisin, että funktionaalinen perimä on määritelty DNA:n osioksi joka on tällä hetkellä puhdistavan valinnan alla.

Tämä on tärkeää, koska monesti huomio adaptaatioissa keskittyy vain yleistymiseen. Fiksoituminen on eräänlainen fiksaatio. On hyvä täydentää tätä mielikuvaa sanomalla että funktionaalinen perimä on sellainen osio - koodaa se suoraa proteiinia tai ei - jota ei voi muuttaa tai poistaa ilman, että se vaikuttaa yksilön kelpoisuuteen. Luonnonvalinnan yksi keskeisiä rooleja on "ylläpitäminen", ei pelkkä hyödyllisten ominaisuuksien "yleistäminen".

Tässä ominaisuuden muuntumattomuus ja pysyvyys on se asia jota on katsottava muuttujana. Tarpeettomat, siis ei adaptiiviset asiat, voivat aivan täysin kerätä ja koota mutaatioita ja kadota. Tämä on mielenkiintoinen ratkaisu koska pelkästään tämän tekemällä ihminen helposti on puolustamassa sitä että perimässä on niinsanottua arkikielisesti kutsuttua "roskadna:ta" aka tilke-dna:ta. Itse näen että muuttumattomuus korreloinee melko voimakkaasti sen kanssa että kyseinen geeni on vakiintunut ja valintapaineen ylläpitämä.

Mutta sitten on ihmisiä joiden mielestä mitään tilke-DNA:ta ei ole, tai sitä ei ole kovin paljoa. Ja heillä on argumentteja joita voidaan kunnioittaa. Esimerkiksi kun he näkevät joidenkin sekvenssien muuttuvan he eivät näe sitä todisteena ei-funktionaalisuudesta. Esimerkiksi transkriptit jotka ovat uniikkeja ihmisille ovat täynnä ns. "kertyvää kohinaa". Ne ovat "äänekkäitä" (noisy). Mutta he jotka näkevät että nämä ovat uusia adaptiivisia ominaisuuksia ihmiskunnassa näkevät että vaikka pysyvyys korreloi ei korrelaation puute tarkoita sen vastakohtaa.

Joku voisi nähdä, että tässä olen myötämielinen kreationisteille, jotka ovat tunnetusti sitä mieltä että Roska-DNA:ta ei ole. Mutta oikeasti ymmärrän lähinnä että tieteessä on tiettyä debattia siitä minkä verran tilke-DNA:ta on. Puolisoni sisar tutkii geenejä bioinformaatikkona ja hän on kertonut että debatti akatemiassa aiheesta on niin verevää että on turvallista sanoa tässä että "emme tiedä".

Ja joku voisi tässä nähdä että hänkin olisi myötämielinen kreationisteille. Mutta kumpikaan ei ole. Eikä kumpikaan tee loogista virhettä ja kaksoisstandardia tässä. Sillä jos me mietimme mikä tekee järkeväksi väitteet siitä että osa kohinasta on hyötyominaisuuksia on se, että suuri osa kaikista mahdollisista mutaatioista olisi funktionaalisia. 

Jos pidät funktionaalisia ominaisuuksia harvinaisena - kuten kreationistit Douglas Axen johdolla mielellään ajattelevat - ei kohina ja mutaatio millään järkevällä todennäköisyydellä "sattumalta tee hyödyllisiä ominaisuuksia". Tällöin olisi pakko ajatella että iso osa perimästä on roskaa. Mikä on se mitä kreationistit myös vastustavat.

Toisin sanoen järkevä uskomus roska-dna:sta liittyy hyvin paljon siihen miten yleiseksi näkee erilaisten mutaatioiden hyödyllisyyden. Ja tässä itse olen arvioissa varovaisempi kuin he jotka näkevät että suuri osa perimästä olisi funktionaalista. Kreationistit valitsevat tässä yhteensopimattomat osaset. Eikä tätä ole tavallaan edes vaikeaa ymmärtää. Eikä selittää.

Onneksi abortti-kuolemanrangaistus luo meille vähemmän synkeän maailman...

 J. Albert Heikkilä esitti kirkollisessa ryhmässä seuraavantyylisen lausunnon.
"Olen tässä huomannut jo aikaa pienen ristiriidan monella… ei onneksi kaikilla:
He jotka vastustavat aborttia kannattavat kuolemantuomioita.
He jotka vastustavat kuolemantuomioita kannattavat aborttia."

Tämä on hyvin erityinen lausuma. Etenkin kun kritisoin hänen lausumaansa puhtaasti loogiselta kannalta ja hän esitti, että "Onneksi kaikilla jos kaikki olisivat noin olisi tämä entistä syvenmän musta maailma." Edustin siis synkeyttä ja mustaa maailmaa. Vaikka hänhän antoi tilaa maailmalle jossa ihminen voi kannattaa sekä aborttia että kuolemanrangaistusta. ; Hän esitti että mielipiteet ovat toisiinsa sidottuja. Hän tietenkin itse yritti nähdä vain puolet logiikan sallimasta ristiriidattomasta tilasta ja näki että aborttia ja kuolemantuomiota olisi molempia vastustettava. Mutta väitteidensä perusteella ristiriidatonta olisi todellakin fanittaa sekä kuolemanrangaistusta että aborttia. Huomautin että kysymys ei ole siitä mistä minä pidän, vaan mitkä ovat logiikan reunaehdot.  

Ymmärrän toki, että Heikkilä harjoittaa yleistä tapaa huomautella ihmisten kaksoisstandardeista ja ristiriidoista. Ymmärrän myös että hänen logiikkansa menee siitä, että jos on jokin periaate jossa kaikki elämä on arvokasta ja mitään ihmistä ei saa tappaa ja molemmat, niin kuolemaantuomittu kuin abortoitava on ihminen, joten tämän yhden periaatteen valossa voi syntyä ongelmia.

Mutta asia ei itse asiassa ole kovinkaan simppeli jos asiaa katsotaan logiikan eli oikean ristiriitaisuuden kautta. Tämänlaisen ymmärtäminen hämärtyy varmasti nykyaikana koska politiikassa tämänlaisten asioiden hoitelu on usein sellaista että puolueen olemassaolo riippuu oikein kovasti siitä että tämänlaista ei ymmärretä.

Uskaltaisin sanoa että Heikkilän argumentaatio nojaa ns. partikulaariin taustaperiaatteeseen. Tämä onkin itse asiassa käytännössä välttämätöntä. Koska abortti ja kuolemanrangaistus eivät ole sisällöltään keskenään identtisiä; Kuolemanrangaistus esimerkiksi on rangaistus rikoksesta, abortti ei. Ja koska ne eivät ole sama asia on niiden samalla tavalla käytettäväksi ylipäätään käytettävä jotain periaatetta. Ja tämä periaate ei ole abortti eikä kuolemanrangaistus vaan jokin eettinen maksiimi jonka sovelluksen alla olisi sekä abortti että kuolemanrangaistus.

Tähän tietenkin löytyy hyviä periaatteita jotka voisivat toimia tämänlaisena liimana. Esimerkiksi mainitsemani häslinki elämän absoluuttisesta arvosta lisäoletuksineen voisi olla hyvä keino tähän. Mutta oikeasti jos ristiriita on, se on ristiriita tämänlaisiin maksiimeihin, ei asiaan itseensä. Ja tässä ongelmana on se, että monesti monilla on erilaisia maksiimeja.

Kieltämättä kaksoisstandardia voidaan rakentaa sitä kautta että olettaa sekä kuolemanrangaistavan että sikiön ihmiseksi ja eläväksi ja sanoo sitten, että mitään ihmiselämää ei pidä tuhota. Mutta ne pätevät vain jos joku on sitoutunut tähän maksiimiin. Mutta monesti tilanne on se, että abortti ja kuolemanrangaistus nojaavatkin aivan erilaisiin maksiimeihin.

Itse asiassa joku voisi aivan täysin olettaa, että joku kannattaa aborttia sellaisella argumentaatiolla jolla ei ole mitään tekemistä kuolemanrangaistuksen kanssa. Tällöin kanta aborttiin ei sido kuolemanrangaistusta mitenkään. Kaikki omaan kehoon liittyvät argumentit itse asiassa ovat sellaisia että sikiölle voi tehdä sellaisia mitä ihmisille ei.

Ja tästä tavallaan päästään siihen että ristiriita ja kaksoisstandardi pätevät vain aika kristillistin taustaoletuksin. Täytyy olettaa monta asiaa sikiöstä ja elämästä jotka eivät välttämättä millään tavalla kosketa yleisesti. Ristiriita ja kaksoisstandardi esitellään partikuulissa maksiimissa mutta se on kaikkea muuta kuin kaikkien tilanteiden ristiriitatilanne. (Puhtaasti logiikan ja loogisen päättelyn rakenteiden kautta.) Näin argumentaatio "pakosta aborttikannan ja kuolemanrangaistuksen tietynlaisuuteen" on vetoilevaa ja olkiukottelevaa eikä perustelevaa ja todistavaa. Mikä yhdistettynä puheeseen logiikasta, ristiriitaisuudesta ja muusta tekee argumentaatiosta myös perin juurin loukkaavan typerää. Koska tässä nyt selvästi yritetään väittää perusteluksi jotain sellaista joka ei rakenteellisesti ole mitään sinne päinkään.

Periaatteessa maksiimeja voi olla vaikka miten paljon. Joku voi esimerkiksi nähdä että "murhaajia on rangaistava samankaltaisuuden periaatteella" ja siksi äiti saa tunkea lapsiinsa lasikuulia mutta ei tehdä aborttia mutta murhaajan saisi teloittaa, jopa nykymallista poiketen siten että kuolintapa olisi sama kuin tekijällä. Mahdollisten erilaisten maksiimien avaruus on käytännössä mielikuvituksessa. Ja näin oikea kaksoisstandardi ja ristiriita vaatiikin sitä että kritisoitava sitoutuu täsmälleen niihin taustaoletuksiin ja maksiimeihin joita kritisoija siihen esittää. Kategorisesti ei voi tehdä jotain jos sitä hoitaa vain partikulaaristi. (Jos jokin toimii vain tiettyjen rajojen sisällä tietyssä erityistapauksessa se ei todista että se toimii jokaikisessä tapauksessa. Aivan arkijärkistäkin tämä.)

 Mutta samalla tämänlaisten tilanteiden takaa löytyy syvällinen ongelma ja haaste.

Kaikista pahinta on, että oikeasti periaatekiertojen loogisesti pätevät kiertotiet ovat hyvin helppoja. Erilaisia ad hoc- ja post hoc -selityksiä ja muita vastaavia soveltaen lähes mikä tahansa ristiriitatilanne voidaan halutessa peittää. Ja usein tämä ei vaadi edes "erilaisia maksiimeja".

Esimerkiksi abortin kohdalla ihmiset näkevät että sikiöllä ei ole tietoisuutta tai persoonaa. Ja näin ihminen voi vastustaa kuolemanrangaistusta mutta kannattaa niin koomapotilaiden eutanasiointia kuin aborttiakin. (Kysymys ei tässä ole siitä mitä minä pidän hyvänä ja arvokkaana vaan siitä mitä logiikka sanoo ristiriidasta ja kaksoisstandardissa olemisesta.) Toisin sanoen kun reunaehtoja muutetaan niin maksiimin sovellusala lakkaa toimimasta ja ristiriita saadaan pois.

Toki tämänlaiset ovat vaikeampia kristityille. Jotka usein huutavat kannattavansa näitä partikulaareja maksiimeja. Ja harva on lähtenyt argumentoimaan että murhaajat eivät olisi tietoisia kokevia ihmisiä joilla on persoona. Näin ollen ristiriitaa ei yleisesti ottaen ole juuri yhtään liberaaleilla. Mutta ristiriita-kaksoisstandardi kristityillä on relevantimpi. He itse huutavat omia periaatteitaan joten maksiimi on juuri sitä partikulaaria mallia johon Heikkilän argumentti puri. 

Jos jokin osuu siihen sovellusalaan periaatteessa joka ei yllä kaikkiin tapauksiin niin se ei päde niihin jotka ovat sen sovellusalueen ulkopuolella mutta pätee niihin jotka ovat sovellusalueen sisäpuolella. Tässä "erilaisessa tilanteessa liberaaleilla ja konservatiiveilla" ei siis ole mitään loogista ristiriitaa tai perustelurakenneongelmaa. Kysymys ei ole siitä mistä minä pidän vaan logiikan rakenteista. Erot minun ja muiden maailmankatsomusten välillä tältä osin voivat olla epäsuhtaisessa asemassa jos minua kiinnostaa loogisuus kun moni ei näytä edes ymmärtävän mitä se oikeasti on.

Tosin kyllä se pelastus löytyy kristityillekin. Itse asiassa se on hyvin klassinen. "Älä tapa" -käsky kymmenessä käskyssä on siitä mainio, että sen sovellusalasta on väännetty paikkamateriaalia kautta vuosituhanten. Tässä kielto koskisi "asiatonta tappamista" jonka alla sodat ja kuolemanrangaistukset eivät ole. Näin abortti olisi "asiatonta tappamista" mutta kuolemanrangaistusten jakaminen ja sotiminen ei olisi. (Mikä onkin hyvin mielenkiintoinen huomio koska "älä tapa" -käsky on samassa kirjassa joka käskee kivittämään ihmisiä kuoliaaksi ties mistä. Todistin juuri että Jumala ei tältä osin vaadi sisäistä ristiriitaisuutta jakaessaan kuolemantuomioita homoseksuaaleille. Mikä, jos jokin, viimeistään todistaa että kysymys ei ole siitä mistä minä pidän.)

Eli; Logiikka on vain perustelurakenteita joissa johtopäätös seuraa annetuista taustaoletuksista. Usein ristiriidat on varsin helppoa peittää esimerkiksi ad hoc-oletuksilla. Näin ollen epäloogisuussyytökset ovat hämmentävän usein perättömiä logiikan kannalta. Se, mikä on toivottavaa on sitten hyvin toinen juttu. Logiikka ja looginen päätelmä kun ei sellaisenaan välitä tunteita ja ajatuksista siitä miten toivoisi asioiden olevan. Se huomioi nämä vain jos ne ensin tungetaan premisseihin tai pääsääntöihin.

Hengellisyydestä ja vasemmistosta

 Vaushilla oli pieni debatti okkultistin kanssa. Tässä oli muutamia hauskoja pieniä käytänteitä joista olisi rattoisaa kirjoittaa enemmänkin. Esimerkiksi on tavallaan kuvaavaa miten videossa oikeasti yritetään argumentoida Thoria rationaaliseksi koska mytologiassa Thor kuvataan maahan liitetyn jumaluuden lapseksi ja sähkömagneettinen kenttä on jotain jota Thor symbolisoi. Ja maan magneettikenttä on iso magneettikenttä. Joten uskomus on järkevä ja luonnontieteen kanssa yhteensopiva. Menetelmäistö on toki hyvin tuttu kristillisemmässä yhteydessä. Raamattukin on ennustanut vaikka mitä jos tuollainen mytologisointi sallitaan. (Itse näen että salamointi ei synny samalla tavalla ja salamointi on hyvin kiehtovan relevantti Thorin kannalta.)

Mutta keskityn siihen että Vaush on kommunisti.

Vaush on avoimesti kommunisti. Ja tässä näkemyksessä ollaan hyvin sitouduttu johonkin jota filosofi voisi kutsua "suureksi kertomukseksi". Ja jota ei siksi voi yhteensovittaa postmodernin relativismin kanssa yhteen. Onkin mielenkiintoista että Vaush itse asiassa rakensi argumentin jossa ei-naturalismi johtaa relativismiin. Olemme tottuneet että uskovaiset kertovat meille että ilman Jumalaa ei ole moraalia. Mutta sitten he oikeasti selittävät miten kuka tahansa voi tehdä mitä heitä sattuu lystämään ja nihilismin sijaan päädytäänkin relativismiin. (Ja relativismi ei ole nihilismiä. Relativismissa ARVOT RIIPPUVAT jostain näkökulmasta tai kontekstista. Nihilismissä ARVOJA EI OLE.)

Vaushin logiikka menee siihen tapaan, että uskomusten perusoletuksia oikeuttaa jonkinlainen epistemologia. Tämä oli oikeutettua koska okkultisti oli vahvasti sitä mieltä että hän ei vastusta tiedettä vaan ainoastaan täydentää sitä ("extra empiricism") koska empirismi ei ole riittävää ("empirism can´t be never enough") koska vaatimuksena on täydellinen tieto jne. Hän näki että moni uskonto tekee antitieteellisiä kannanottoja. Ja tähän lokeroon hän asetti esimerkiksi sen, että joku menee rukousparantajalle ja jättää normaalin lääkärin käymättä. Ynnä äärioikeistolaiset okkultistit jotka käyttävät muinaisuskoja pahojen arvojen ajamiseen. 

Okkultistista oli siis luontevaa ajatella että äärioikeistolainen okkultismiklikki on suoraan tieteenvastaisesti okkultistinen. Ajatus on itselleni hieman omituinen ja Vaush tarttuikin juuri tähän. Hän näki että monesti uskonnollisessa ongelmakäyttäytymisessä on juuri se, että otetaan aivan mielivaltaisia "ekstraempiirisiä oletuksia" ja siksi lääkäristä kieltäytyvä voi esimerkiksi nähdä että tilastot vakuuttavasti kertovat että lääkäri auttaa tietyllä todennäköisyydellä. Mutta saattaa silti asettaa luottamuksensa Jumalaan suuremmaksi. Eikä vain siten että hän olettaa että rukousparannus parantaa jollain prosentilla joka on suurempi kuin lääkärin antama. Vaan että prioriteettina on kuitenkin kuolematon sielu ja tuonpuoleinen. Jolloin lääkäriin menemisen sisältämä epäuskon ja epäluottamuksen siemen on sielulle tuhoisaa ja tässä "rationaalinen toimenpidearvio" nimenomaan johtaa siihen että mitään empirisiä faktoja ei varsinaisesti kiistetä ja silti koetaan paremmaksi mennä rukousparantajalle kuin lääkäriin.

Ja että äärioikeistolaisen okkultismin perusoletukset eivät viehätä tätä herraa vain koska ne ovat erilaisia. Että ei ole mitään episteemistä mittaria jonka avulla toiset sitoumukset ovat laadukkaampia kuin toiset jos tälläisiä ekstraempiirisiä oletuksia saa tehdä.

Vaushin näkemyksessä falsifioitavissa olevat empiiriset teoriat ovat mahdollisesti kumoutuvia mutta niihin liittyy tiedonhankinnan prosessi. Ekstraempiiriset taas ovat nopanheittoa ja tuuriasia. Ja siksi jos otetaan tilaa ekstraempiiriselle olisi aika mielivaltaista sanoa että vain yhdenlaisia ekstraempiirisiä oletuksia saa tehdä ilman että ne on tieteellä todistettuja. Tämä vaatisi dogmaattisuutta. Jota taas okkultisti kiisti harrastavansa.

Tässä mielessä on tavallaan aika oleellista huomata että kun henkiset ihmiset ja uskonnolliset ihmiset puhuvat, he usein oikeuttavat sitä että tiede "ei riitä". Ja ekstraempiiriset oletukset ovat sitten "luvallisia". Ja kun tälle antaa pikkusormen huomataan että ei olekaan mitään tieteellistä mittaria arvioimaan sitä mikä oletus ja miten monta niitä voidaan ottaa ja tämä avaa portit relativismille. Uskonnonvapaus tässä mielessä on relativismia ekstra-askelin. Uskonto on järkevä vain omassa maailmankuvassaan, sisäisesti.

Toisaalta epistemologinvaistot, jos minulla sellaisia on, sirittivät kun kuuntelin okkultistin totuusnäkemystä.

Okkultisti näki että ihmiset käyttävät symboleita - mikä on totta. Ja jotenkin hän tästä sitten lavensi että symbolien olisi oltava jotenkin hengellisiä tai symbolisuus itsessään olisi ei-maallista - mikä on hyvin maailmankuvallinen ja läpeensä ekstraempiirisillä oletuksilla koristeltu väite.

Kiehtovaa tässä oli se, miten hän näki että symboli on hyvä jos se vetoaa moneen. Totuus on siis käsiäänestyskysymys. Tässä hän myös mainitsi miten symboleita tulee käyttää taidolla kun totuutta haetaan. Ja tässä hän näki että jos hän puhuu kristityille niin hän mielellään kuvaa Jeesusta joko Baldurin tai Dionysoksen symbolin kautta. Ja että hän välttää Odinin kautta puhumista koska siinä on vahvempia assosiaatioita paholaiseen. Tämä toiminta ei ole tehokasta käännytys-manipulointia vaan totuudellisuutta koska se tuottaa tuloksia.

Tässä tavallaan hyvänä taustapointtina on se, että monesti erilaiset uskonnot ovat hyvin yhtenäisiä. Ja vasemmistolaiset eivät ole hyviä luomaan yhtenäisiä verkkoja jotka hakevat keskinäistä konsensusta päätavoitteenaan. Vaushia kiinnostaa kommunismin sisäinen koherenssi. Mutta konsensus ja yksimielisyys ei ole tässä asia jota tavoitellaan siten että sallitaan joustoa sisäisessä koherenssissa. 

Ja okkultisti lienee oikeassa että poliittinen "valta ja muu kätevyys eli siis totuus jossa valta ja massojen mukanaolo on todiste totuudesta" ontuu aika vahvasti vasemmistolta. Uusia tyyppejä olisi asiallista saada kuvioihin. Mutta kun henkilöt ovat kiinnostuneempia luomaan uusia sivistyssanoja transsukupuolisuusilmiölle ja harjaavat sen sisäistä koherenssia, se ei ulkopuoliselle ole helposti lähestyttävä.

Minusta tähän liittyvä avainkysymys lienee kuitenkin riski. Riski joka tavallaan tulee juuri siinä että jos okkultismille antaa runsaasti tilaa niin sitten sen sisään voidaan ladata ties mitä "ekstraempiirisiä" ulottuvuuksia joita ei voi kumota tai kritisoida koska falsifiointikriteeri on sitä pahaa naturalismia ja sen sisäistä peliä. Kun totuus muuttuu käsiäänestyskysymykseksi, avautuu tila myös sille että hyvin moni alkaa äänestämään esim. väkivaltaa. Tämä on nähty konsensuskeskeisessä identiteettipoliittisen pelinvedon ja "tiedekriittisen" GOPin puolella. Alex Jones on paraikaa tuomiolla juuri siksi että oikeuslaitos ei vielä toistaiseksi nojaa ekstraempiirisiin premisseihin vaan siihen mitä voidaan todistaa.

Aborttilakien muuttamisten luonnollisista seurauksista

 USA:ssa on tehty tämän kesän aikana hyvin dramaattisia ottoja. Näiden keskeisin lähde on ollut maan korkein oikeus. Ja sen vuoksi Roe v Wade on ns. murtunut. Se takasi abortin laillisena oikeutena kaikissa osavaltioissa. Tässä tilannetta on, erikoista kyllä, myyty vapautena koska nyt asioista voidaan päättää osavaltiokohtaisesti. Mutta kun laki on aikaisemmin taannut kaikille päätösvallan yksilötasolla, on tätä vaikeaa nähdä muuna kuin rajoitteiden saamisena edes jonnekin.

Mutta näin paljon moni USA:lainen konservatiivi vihaa keskushallintoa. Uskoisin silti, että jos vastaava temppu tehtäisiin uskonnonvapauden kohdalla, että laki ei takaisikaan kaikille uskontoa vaan jokainen osavaltio voisi omalta osaltaan päättää saako koko osavaltiossa harjoitaa kristinuskoa, argumentisto olisi hyvin toisenlainen. Itse näen että on ymmärrettävää vastustaa aborttia jos uskonto pitää sitä pahana ja on rationaalista argumentoida siitä näin. Mutta tämä vapauden voitto -henkisyys on sitten perustaltaan hyvin erilainen.

On selvää, että tilanne johtaa muutoksiin käytänteissä. Ja tästä onkin saatu hyvää esimakua.

Kaikki alkoi "The Indianapolis Star" -lehden pienestä jutusta joka käsitteli Ohiolaista 10 -vuotiasta raiskauksen uhria joka oli joutunut ottamaan abortin toisessa osavaltiossa koska Ohio ei sallinut sitä. Biden nosti asian esiin esimerkkinä. Ja miten aborttiasialle täytyisi tehdä jotain.

Hyvin nopeasti arvokonservatiivit päättivät tehdä asiasta hyvin yksinkertaisen. Konservatiivinen media, kuten Fox News, täyttyi jutuista joiden otsikot kirkuivat sitä että tarina ei pidä paikkaansa ja miten poliittiset jutut leviävät faktoja nopeammin. On tavallaan ironista miten "One source story" ei heille kelpaa kun Trumpia ei saanut kutsua valehtelijaksi kun hän oli sanonut todistetusti höpöjä kymmeniä tuhansia kertoja. Puhdas lukumäärä konservatiivisia lähteitä jotka syyttivät Bideniä valehtelusta tai valeuutiseen tarttumisesta itsessään ylitti uutiskynnyksen.

Kysymys on tietenkin siitä mielenkiintoinen, että lähdekritiikki on aina arvokasta. Toisaalta vaatimukset joita tässä yhteydessä esitettiin olivat sitten naurettavia. Esimerkiksi se, että lähdettä ei vain paljastettu aggroileville konservatiiveille nähtiin sellaisena todisteeksi siitä että asian oli pakko olla epätotta. Mutta tämä on tavallaan väärinkontekstoitua muka-lähdekritiikkiä joka itsessään vaatisi kykyä lähdekritiikkiin.
1: Jos ei erota sitä että lehti ei paljasta lähteitään doxxattavaksi ei ole ymmärtänyt klassista Spider Man -elokuvaa, jossa muuten halveksuttavanoloinen lehtimies ei suostu kertomaan vihreälle menninkäiselle sitä kuka ottaa kuvia hämähäkkimiehestä. Jos asiassa on jotain epäselvää, kannattaa katsoa uusi Netflix -dokumentti "Most Hated Man On The Internet".

Kuitenkin samalla asialla on toinen puoli. Ja se on tilastot. Konservatiivit eivät usko tarinaa lähtökohtaisesti. Ja kaikki senjälkeinen on vain tämän peruslähtökohdan oikeuttamista. Ja jos he ovat oikeassa, he ovat oikeassa tuurilla. ; Kun Roe v Wade purkautuu, on tilastojen valossa täysin selvää, että riippumatta siitä onko tämä partikulaari tarina tosi, on tarinan kuvaama tilanne enemmän kuin tosi. Lapset kohtaavat jatkuvasti seksuaalista väkivaltaa. Ja murrosikä alkaa usein vanhempana kuin 10-vuotiaana. Mutta jopa 8 -vuotiaat saattavat pubertoida. Tässä on paljon yksilötasoisia eroja. (Itselläni murrosikä alkoi varsin myöhään, esimerkiksi. Äänenmurros minulla oli vasta lukiossa jne.) Näin ollen on varmasti olemassa alaikäisiä, jotka tarvitsevat aborttia. (Pieni nootti: Pedofiliaa tapahtuu aivan liian paljon maailmassa. Ja tytöt alkavat pubertoinnin keskimäärin 11 -vuotiaana ja 8-13 on jotain joka yleisesti "lasketaan normaaliksi". Pienten lasten raskauksia tapahtunee paljon enemmän kuin voimme tai haluamme kuvitella. Mikä lienee hyväksi mielenterveydelle.) Vastaavia tapauksia tiedetään mm. maissa joissa katolinen uskonto on kieltänyt ehkäisyn ja abortin.

Hyvin pian kävikin selväksi että asiaa tukemaan onkin paljon materiaalia. 

Esimerkiksi rikosilmoitus. Itse asiassa todisteet olivatkin hyvin vahvoja eikä verifiointi ollenkaan vaatinut uhrin doxxaamista. Mielenkiintoista kyllä, tässä vaiheessa eivät alkaneet korjaukset ja anteeksipyynnöt. Vaan esimerkiksi Ben Shapiron asiasta tekemä ei-ole-olemassa -materiaali on vielä tässä vaiheessa olemassa. 

Tässä vaiheessa tilanne alkoi saamaan aika ankeita sävyjä hyvin pitkällisesti kokonaisvaltaisesti. Esimerkiksi raiskatun lapsen äiti puolusti pedofiilia koska raiskaaja oli hänen poikaystävänsä. (Mikä muuten on hyvin tavallinen tapa sille miten tämänlaiset asiat tapahtuvat.)

Koska pedofiili oli maahanmuuttaja, konservatiivit siirtyivät jotenkin erikoisesti "ei ole olemassa, ei tapahtunut" -vaihteesta "rajat kiinni" -konseptiin käymättä ollenkaan aborttiasiassa. Tai siis näin monet tekivät. Mutta sitten keskusteluun aivan oikeasti nousi sellaisia teemoja joissa esimerkiksi nostan esiin: 
1: Selitettiin miten tässä tapauksessa "naisen" (siis 10v) on "nähtävä lapsi mahdollisuutena". Näin ollen asiassa lähdettiin suoraan siihen että tässä partikulaarissa kombinaatiossa (raiskaus plus 10 vuotiaisuus) ei ole mitään ongelmallista tai outoa. ; Raiskaus on jo tapahtunut joten abortti ei korjaa mitään -teema on toki narratiivistruktuuri jota voi näissä yhteyksissä todistaa.
2: Abortin tehneen lääkärin suuntaan alkoi kohdistumaan valtavaa arvokonservatiivisoikeistolaispoliittista vihaa - sellaista jota ei saa sanoa äärioikeistolaiseksi tai joutuu vastaavanlaisen vihan kohteeksi. Oikeusjuttua häntä vastaan vaaditaan vähintään. Ja tässä on seassa esimerkiksi tappouhkauksia ja uhkauksia kidnapata tämän abortin tehneen lääkärin lapsi. (Uhkailu on oleellinen ja irrottamaton osa populistis-arvokonservatiivis-patrioottista siipeä globalisti. Koska kun huutaa riittävän kauan terroristeista paitsi islamin niin myös elokapinan suuntaan voi saman tien alkaa stokastista sellaista tuottavaksi tahoksi.)
3: Moni jostain syystä selitti että oikeasti Ohion lait sallivat abortin raiskaustapauksissa jne. Mikä on omituinen twisti siinä vaiheessa kun liian viraalisti levinnyt epätosi väite ei ollutkaan tarina raiskatusta 10-vuotiaasta vaan tarina tämän 10-vuotiaan fiktionaalisuudesta, mutta tämäkin tuli nähtyä. Laki kuitenkaan ei siellä tällä hetkellä tunne mitään poikkeuspykäliä, joten taustalla lienee konservatiiveille tyypillinen totaalifantasia kuvitelma jossa järjestelmä on oikeudenmukainen heti kun se on arvokonservatiivinen.
4: "Libertaari" tyyppi jonka näkemystä pitää ehdottomasti kutsua teknisistä syistä efebofiliaksi osasi myös kauniisti sanoittaa sitä että abortti on huono asia koska vauva on todiste joka todistaa raiskausrikoksen. Matt Welchin logiikalla jos 10-vuotias pahoinpidellään ja sairaala kieltäytyy hoitamasta tämän mustelmia ja muita vammoja koska se peittää todisteet ja näin lasta hakannut ei joudu vankilaan, se olisi hyvä asia. (Aivan kuten valokuvat mustelmasta tai kirjanpito tehdystä abortista ei oikeudessa kelpaisi todisteeksi tilanteesta. Sikiöstä voi myös ottaa DNA:n joka taatusti kelpaa teknisiä todisteita rakastaville CSI -faneillekin.) Tai ei. Sillä Welch on aina ymmärrettävissä sitä kautta että hän haluaa asioita liian nuorilta.

Lopuksi:

Näin tapahtuu Amerikoissa. Suomessa USA:n aborttimuutoksia on kiitelty esimerkiksi Päivi Räsäsen toimesta. Mikä on kiinnostavaa koska tämä tapahtuma on luonnollinen seuraus laeista, Päivi Räsänen ei voi pitää tälläisiä relevantteina ongelmina.
1: Jos hän ei ole miettinyt eikä ymmärrä että tämä on luonnollinen seuraus aborttien rajoittamisetsa maailmassa jossa tapahtuu alaikäisten seksuaalista pahoinpitelyä, ja jossa aivan normaalit 8-vuotiaat tytöt saattavat pubertoida, hän on tyhmä. Tässä on turhaa vedota lääkäristatukseen. Jopa minä tiedän mitä pubertointi tarkoittaa ja jos ei ymmärrä tätä on hyvä koulutus mennyt hukkaan ja ainut kunniakas tapa olisi polttaa diplomi ja kieltäytyä arvonimestä. Pysyvästi.
2: Joten jäljelle jää se että onko tilanne hänestä hyvä ja kaunis mahdollisuus "naiselle". Jolloin täsmälleen tämä on sitä mitä Päivi Räsänen pitää hyvyytenä ja jonka tapahtumista hän haluaa. Tai sitten hän ei välitä. Tälläiset tapahtumat ovat hänestä triviaaleja. "Eivät riittävän yleisiä" jne. Keskiarvot ovat toki kiehtovia, mutta oleellinen kysymys tässä on vähän kuten murhissakin. Kysymyksen tulee aina olla siinä että kuinka monta murhaa on liikaa. Ja jos sanoo että yksikin on liikaa, ei voi trivialisoida ongelmaa.

On aivan selvää, että tämänlainen todellisuus odottaa täälläkin, jos antaa populistis-kristofasistisille tahoille pikkusormen. Täällä on tosin vielä häpeää sanoa että kannattaa sitä että 10-vuotias raiskattu joutuu pusertamaan alaikäisestä ruumiistaan vauvoja raiskaajilleen. Mutta odotetaan pari vuotta. Arvokonservatiivit täällä tuppaavat kopioimaan kaiken miltei sellaisenaan USA:sta. Joten pian he ehkä alkavat avoimesti tunnustamaan oikeita mielipiteitä, vailla häpeää. Ja jos tästä kritisoi tai lietsoo häpeää heille on sananvapauden vihollinen.

Intersektiot ja niiden käyttäminen

 Intersektionaalinen feminismi on erikoinen sana. Intersektionalismi on varsinkin sovellettuna erikoinen. Sanalla nimittäin on akateeminen viittaussuhde ja sisältö. Se ei ole pilkkasana vaan jotkut aivan oikeasti kutsuvat itseään intersektionaalisiksi feministeiksi. Toisaalta sitä käytetään hyvin usein pilkkasanana. Ja tässä kiehtovaa on se, että kun esimerkiksi perussuomalaiset ottivat muodiksi intersektionalismi -sanan ylikäytön niin sitten tuli vastaan tilanne jossa he eivät tentatessa osanneet selittää mitä se tarkoitti. Ja näin virallisesti perussuomalaiset ihmettelivät miksi tuollaisia vaikeita sanoja edes tarvitaan. Sanaa käytetään, mutta ei tunneta. Ja on selvää että yhteys pilkkasanan ja akateemisen sanan välillä on suuri.

Termi on käytännössä joka tapauksessa politisoitu ja se liittyy poliittiseen filosofiaan. Ja tässä yhteydessä ei ole väärin puhua ns. identiteettipolitiikasta. Tosin sillä huomautuksella että identiteettipolitiikkakin on termi jolla on "järkevä kunnon akateemisia meriittejä omaava sisältö" ja "persuidiootiaversio". Joku sanoisi että "on teoria ja käytäntö". (Käytäntö saa tässä kontekstissa kyllä aika negatiivisia sävyjä. Mikä ei ole tavallista eikä toivottavaa.)

Tätä asiaa voisi olla hyvä esitellä. Ja esittelen tässä sekä intersektionaalista filosofiaa teoriassa että käytännössä.

Aloitetaan teorialla.

Intersektionalismista saa itse asiassa oikein hyvän käsityksen, kun katsoo tutkimusta josta se alkoi. Kun mennään intersektionalismin juurille, ollaan vuodessa 1989 ja luemme Kimberle Crenshawn "Demarginalizing the Intersection of Race and Sex: A Black Feminist Critique of Antidiscrimination Doctrine, Feminist Theory and Antiracist Politics". Otsikko on pitkä ja sivistyssanallinen, on kuin Jordan Peterson olisi kuvaamassa siinä mitä tahansa yksinkertaista asiaa ja minä tekisin siitä blogipostauksia. Älkää antako tämän järkyttää. Perusidea on loppujen lopuksi kohtuu helppotajuinen. Crenshaw on juristi ja tämä tutkimus liittyy poliittiseen ääneen ja vaientamiseen.

Tutkimuksen perusväite oli, että amerikkalaiset mustat naiset kohtaavat hyvin erikoisen onglematilan, jossa sekä feministit että antirasistit saattoivat jättää heidän ongelmansa huomioimatta. Syynä ei ollut ideologia vaan hyvin konkreettinen ja käytännöllinen puoli;
1: Feminismissä huomio kiinnittyi usein valkoisten naisten ongelmiin koska feminismissä ääni ja valta oli pääasiassa valkoisilla naisilla. Näin mustien naisten kokemat ongelmat saattoivat jäädä varjoon, koska niihin ei puututa jos ne eivät ole myös valkoisten naisten ongelmia.
2: Rasisminvastustuspuolella taas vastaavaa jöötä tuppasivat pitää miehet. 

Syynä ei ole "edustus edustuksen vuoksi" tai ajatus että valta ja näkyvyys tarkoittaa haluttua ja haettua dominanssia. Vaan sitä, että ihmiset ovat yleensä paremmin perillä omakohtaisista ongelmistaan kun taas muiden ongelmat ovat vähän kuin homojen kohtaamat ongelmat nykysuomessa. Valkoinen heteromies saattaa parin homovitsin välissä sanoa että ei hän tiedosta että miten homoja vainotaan suomessa. Ja vain osassa tapauksissa se johtuu siitä että heille kirjo uhkailusta pridelippujen varastamiseen on heistä harmitonta vandalismia koska "ne ansaitsevat sen". Mielipide saattaisi muuttua jos he itse saisivat uhkauksia siksi että heillä on poikaystävä.

Tässä Crenshaw asettautuukin kritisoimaan identiteettipolitiikkaa koska siinä tavataan usein mitätöimään ja peittelemään sisäryhmässä olevia eroja. ; Kun antirasistit esittävät edustavansa kaikkia mustia kirjatuissa pr -periaatteissa ja ehkä intentioissa ja feministit tekevät saman naisille, saattaa syntyä sokeita paikkoja. Ja ne voivat olla pahoja. 

Crenshaw on myöhemmin, "Mapping the Marginsissa" nostanut esiin esimerkiksi mustien naisten kokeman lähisuhdeväkivallan. Mukana on huomioita esimerkiksi siitä miten lähisuhdeväkivaltatyössä ei huomioitu sitä että keskimäärin mustilla naisilla on vähemmän varoja ja muita mahdollisuuksia järjestää itselleen ns. pakopaikka väkivaltaiselta puolisolta. Ja toisaalta miten ihmiset pelkäävät rasismikorttia niin, että lähisuhdeväkivalta kohtaa normaaliakin enemmän sitä feministien yleensä vihaamaa uhrin syyllistämistä.; Mustien alueiden taloudellisia jne. eroja ei huomioitu ja siksi köyhien alueiden mustat kohtasivat usein lähisuhdeväkivalta-apua joka oli yleensä mitoitettu keskiluokkaisen valkoisen naisen tarpeisiin.; Lopputuloksena tästä on mm. mustien alueiden yliedustuksen synty perheväkivallassa ja mustien alueiden lähisuhdeväkivaltatyötätekevien ylirasittuminen liian pienen budjetin alla joka ei varmasti paranna heidän työnsä laatua etc. 

Henkenä on myös että mustien naisten ongelmista ei ole erikseen haluttu puhua koska se helposti maalattaisiin pelkästään rotukysymykseksi. Usein esimerkiksi poliittista suurta näkyvyyttä saaneet keskustelut kuulkuisien mustien miesten tekemistä raiskaukset on tavattu jättää pois feministien ja antirasistien puheenaiheista koska niistä on kätevämpi vaieta. Perinteinen yksinapainen identiteettipolitiikka olisi kyvytön puolustautumaan ja siinä ongelmat lähisuhdeväkivallassa mustien alueella nostettaisiin rasistiseksi keskustelunaiheeksi. Mikä ei ainakaan helpota mustien naisten tilannetta kokonaisuutena. Siksi tarvitaan monimuuttuja-analyysejä. Joissa siis huomioidaan myös&sekä mustien että naisten asiat eikä vain joko mustien tai naisten asiat. ; Näin ei tarvitse piilotella ikäviä faktoja jne. Monimuuttujainen tarkastelu näyttää miten sileäaivoisia esimerkiksi kuuluisien mustien miesten seksuaalirikoksista ja lähisuhdeväkivaltayliedustuksista suun kautta huohottelevat rasistit ovat.

Intersektionaalisuus ei siis ole identiteettipolitiikkaa jossa alakulttuurit kilpailevat huomiosta. Se enemmänkin osoittaa miten nämä ryhmät tarvitsevat toisiaan ja voivat tätä kautta saada parannusta asioihin sen sijaan että jäisivät identiteettiryhmien sisäisen shadowbannaamisen uhreiksi. Ja näin esimerkiksi homoseksuaalisuua ja köyhyys eivät ole toisiaan poissulkevia, joten olisi outoa että konservatiiviset köyhät minimipalkkaihmiset olisivat kilpailemassa homojen kanssa. Päinvastoin, on nähtävissä jopa sellainen ajatus että on monien tahojen etu ylläpitää omia epäreiluja käytänteitään hallussaan siten että haitataan demokraattista useiden etua. Ja tässä strategiana on helposti "hajoita ja hallitse". Luomalla skismoja alakulttuurien välille saadaan pidettyä isompi peli kasassa. 

Käytäntö;

Kun esimerkiksi Ben Shaporo PragerU puhuu intersektionalismista siitä on tehty lähteetön ja hyvin outo teoria, jossa puhutaan uhripisteistä. PragerU puhuu tässä mielellään siitä että jos on homo saa yhden pisteen, jos on nainen saa toisen pisteen ja jos on musta saa kolmannen pisteen. Suora lainaus Shapirolta on esim: "Intersectionality is a form of identity politics, in which the value of your opinion depends on how many victim groups you belong."

Nämä lähteettömät kannanotot ovat tietenkin virheellisiä, olkiukottelevia ja typeriä. Erityisen kiehtovaa on huomata miten feminismiä usein syytetään norsunluutornihaihattelusta. Mutta sitten käytännössä feministit käsittelevät konkreettisia ongelmia (kuten lähisuhdeväkivaltaa) kun taas Ben Shapiro pahastuu Star Warsin wokeudesta ja keskittää huomionsa "siihen keiden mielipiteillä on väliä". Toki minäkin pidän sananvapautta tärkeänä, mutta mielipiteenilmaisupolitiikka konservatiiveilla näyttää olevan melko vahvasti statuskeskittynyttä. Ei sitä että he saavat sanoa ja saavat kritiikkiä vaan siitä "keitä pitää kuunnella". 

Ben puhuu mielipiteiden merkittävyydestä samalla kun itse olen esimerkiksi lukenut siitä miten yliedustus USAssa tapetuista transihmisistä ovat mustia tai latinoja. Tämä tilasto minusta yksinään kertoo siitä että intersektionaalisuutta tarvitaan, ja paljon. Murhatuksi tulemistilastoja katsellen; Mustilla menee huonosti, transihmisillä menee huonosti, näiden intersektiolla menee pahemmin kuin kummallakaan. Mutta minä olen se haihattelija, toisin kuin se joka itkee Star Warsin tähditysratkaisuja länsimaiden tuhon symboleina.

Mutta se, mitä Ben Shapiro videossa tekee on kiinnostava. Tarkalleen ottaen sen lisäksi, että hän olkiukottaa lähteistämättä vastapuoltaan kuin ... kuka tahansa PragerU:ssa ... hän tekee toisen hyvin kiinnostavan asian. Hän jättää mainitsematta asioita. Ja tämä mainitsematta jättäminen tekee hänestä mielenkiintoisen. Ei ole uutinen kertoa että Ben Shapiro vääristää vastapuoltaan, on tyhmä eikä osaa mitään. Sen sijaan on uutinen kertoa, että videon perusstrategia voidaan nähdä intersektionaaliseksi.

Nimittäin vaikka Ben mielellään luettelee erilaisia uhristatuksia, hän unohtaa esimerkiksi vasemmistolaisille hyvin rakkaan luokkakysymyksen. Shapiro taatusti tuntee tämän puolen vasemmistolaisesta ajattelusta ja osaa taatusti vedota luokkasota-asioihin pienellä ärsyketasolla. Tämä ja monet muut jäävät mainitsematta "uhripistehierarkioista". Ja tämä on konsistenttia hyvin erityisillä tavoilla.

Kun Shapiro lietsoo valkoista heteromiestä jonakin jota intersektionalistit yhdessä sortavat, hän miltei käsittää jotain. Miltei. Etuoikeuksien menetys ja privileegioiden menetys ei ole sortoa vaan paljon rakastettua mahdollisuuksien tasa-arvoa. Ja kyllä. Demokraattisesti on paljon monia kysymyksiä jossa erilaisilla vähemmistöryhmillä on yhteisiä etuja ja vaaliuurnilla jokainen ääni tässä asiassa merkitsee. Ja jos näissä ollaan yhteistyössä solidaarisia niin sillä on oikeaa vaikutusta joka suhteuttaa asiasta hyötyvät heidän kokonaismääräänsä eikä siihen miten vähän tai paljon heitä on jossain partikulaarissa alakulttuurissa.

Ja sitten hän todella demonstroi ymmärtävänsä intersektionaalisuuden voiman. Ennen kaikkea välttäessään tiettyjä uhripisteitä. Kun ei mainita vammaisuutta, köyhyyttä tai vaikka syrjäytyneisyyttä ja yksinäisyyttä, luodaan vahva teema jossa erottelussa jätetään mainitsematta sellaisia puolia joihin intersektionalistit kiinnittävät huomiota. Mutta jotka olisivat jakavia elementtejä Shapiron seuraajakunnassa. Shapiro näkee paljon vaivaa siinä, että hän antaa "uhripisteitä jotka menevät hänen seuraajiensa poliittisille vihollisille eikä heille itselleen". Hän sen sijaan luo yhden yhteisen ongelman, feminismin, ja kertoo miten paljon tämän yhden ongelman vastustaminen vaatii sitä että hyväksytään erilaisuutta ja isketään yhteisvoimin tätä isoa perusongelmaa vastaan.

Strategiassa on paljon intersektionaalisuutta. Kaikki valkoiset miehet voivat unohtaa luokkasodan ja keskittyä perusongelmaan, feminismin tuhoamiseen. Tilastoanalyysin sijaan Ben tosin käyttää retorisia konnotaatioiltaan tarkasti valittuja tunnereaktiosanoja ja muuta mielipiteen manipuloimista. Ja hiljaisuutta tietyistä asioista (Joka tunnetaan tabujenrakentamisena, puolitotuuksien kertomisena. Tai kaikista eniten, miten itse sen sanoisin ignoraationa.) ; Shapiro plus tilastomatematiikka on intersektionalismi.

Transasia ja "lupa puhua biologisista tosiasioista"

 Olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten transasiassa transvastaisten argumentit ovat muuntuneet. Aluksi viestintä oli hyvin vahvasti sellaista että "biologiset tosiasiat" viittasivat enemmän huipputieteelliseen "Lastentarhan kyttä" -elokuvaan. (Unohtaen että kyseinen vitsi itse asiassa demonstroi miten ns. sensuurin kyllästämää siihen aikaan kaikki oli. Vitsi ei olisi hauska jos se ei viittaisi tämänlaiseen asiantilaan. Mutta se on loistava vitsi.) Sittemmin huomio keskittyi siihen että "biologiset tosiasiat" viittasivatkin kromosomeihin. Mutta erityisesti sen takia että löytyy esimerkiksi XY -kromosomallisia jotka ovat synnyttäneet, sukupuoli muuntui gameettiteoriaksi. (Teoriaksi jonka perusteella olisi perusteltua että vaihdevuoden jälkeen olisit sukupuoleton.) 

Muutosprosessi on kiinnostava, koska se näyttää että (1) "biologisiin tosiasioihin" on viitattu paljon, mutta (2) ajallisesti tähän on valittu useita täysin erilaisia määritelmiä jopa arvokonservatiivien sisällä ja (3) argumenteista on luovuttu jos niiden perusteella on tullut "poliittisesti vääriä vastauksia".

Huomio yksi.

On kiinnostavaa miten erilaisista määritelmistä aina valitaan yksi ja vain yksi leikitään että tieteellisesti validia on puhua tästä ja vain tästä. Ja jos joku toinen puhuu niin hän käyttää tätä perustelutapaa. Ja tällöin asia on siten, että; "Jos tuotat siittiöitä, olet mies ja jos tuotat munasoluja, olet nainen." mutta jos puhut kromosomeista niin sitten olisit epätieteellinen ja epäbiologinen. Aivan kuten sukupuoli takavuosina oli helppoa kun "empiirisesti katsoo housuihin".

Huomio kaksi.

Monesti keskustelua vaivaa myös se, että jos puhuu gender -sukupuolesta tulee joku selittämään sex -sukupuolesta. Ja jos tästä älähtää niin on joko (1) ignorantti joka ei ymmärrä tosiasioita ja (2) tästä biologisesta tosiasiasta ei saa puhua vaikka oikeasti on saatu puhua ja siihen saadaan kritiikkiä.

Hupaisaa on miten tyypit eivät myöskään osaa sanoa perusasioita. Ja usein jos niistä alkaa puhumaan on vastaus tyrmistyminen. Minulta on jopa tiedusteltu että miksi sukupuoli on minulle niin arka asia että olen opetellut siitä seuraavanlaisia faktoja. Helppoja faktoja. Kuten; 

Ensinnäkin SRY -geeni on sisällöllisesti sekä lyhyt (612 "merkkiä pitkä" geeni) että sinällään yllättävän turha. SRY lähinnä kytkee päälle muita geenejä. Esimerkiksi SOX9 -geenin. Jos SOX -geeni ei toimi, syntyy USEIMMITEN (ei edes aina) anatomisesti naisia joilla on tietty luuston kehityksen häiriö nimeltä kamptomeelinen oireyhtymä (luustoa ei helposti liittäisi sukupuoliominaisuudeksi).  SOX9 taas toimii enimmäkseen nimenomaan kytkemällä päälle ja sammuttamalla muita geenejä. (Esim. Lhx9, Wt1, Sf1, Dax1, Gata4, Dmrt1, Ahm, Wnt4 ja Dhh -geenit.) Nämä on siitä jänniä että ne vaikuttavat esimerkiksi hormonieritykseen - joka korreloi käytöstä. Toisaalta näistä monet ovat siitä kiinnostavia että geenin toiminta määräytyy paljon siitä minkälaisia ulkopuolisia elementtejä tulee vastaan. (Eli ympäristövaikutus näiden geenien vaikutuksessa on merkittävä, ne ovat vähän kuin ruskettuminen auringonpaisteessa, paitsi että nämä monet on vaikutuksiltaan pysyviä jne. Mikä on aika vahva argumentti siihen että tosi syvätasoisella tavalla sukupuolen ilmiasuun tulee ympäristöolojen vaihtuessa variaatiota joka "vain tavallaan redusoituu geeneihin". Kun geeni aktivoi muita geenejä, jotka aktivoi muita geenejä, on selvää että kombinatorisesti vaihtoehtoavaruus räjähtää eikä voi olla mitään yhtä johon sitoutua. Tavallaan SRY -geeni on kausaalisuhteessa esimerkiksi kaljuuntumiseen ja sydäntautiriskiin sekä aggressiivisempaan käyttäytymiseen, ja se on varmasti paras "urosgeeniehdokas" siinä mielessä että se on kaiken ytimessä. Mutta vain hyvin mutkan takaa. Jokaikinen kytkevä geeni voi mutatoitua ja samoin jokainen aktivoituva geeni voi mutatoitua ja tilanteet ovat hyvin omituisia.  (Esim. voidaan sanoa että minun isä on hemmetin karvainen ja hänellä vähän tuppaa sisäkumi paistamaan kallossa. Minulla taas on hyvin vähän karvoja - minulle ei kasva häpeäkseni edes pulisongit - mutta toisaalta tukkani on hyvin jos kello näkyy. Parturitkin tykkää aina harvennussaksilla leikkiä mikä on minun ikäiselle miehelle tietenkin ylpeydenaihe.)

Eli ensin vastapuoli on tieteellisesti ääliö kun ei osaa biologiaa mutta sitten jos toinen osaa enemmän biologiaa kuin itse niin se se vasta ongelma onkin.

Miten niin ei saa puhua?

On tavallaan kiinnotsavaa miten transgender -asiassa tuntuu toistuvan pari piirrettä. On kuin keskustelulla olisi sabluuna. Ja se on seuraavanlainen;
1: Transasioista kiinnostuneet hyvin monesti puhuvat sukupuolesta ja he tietävät siitä paljon. Jos esimerkiksi seuraa Contrapointia ei voi olla huomaamatta miten hän puhuu kromosomeista eikä kiistä mitään niihin liittyvää biologiaa. Ihan sen takia että sex ei ole gender.

2: Joku tulee esittämään banaalia perusbiologiaa sex -pohjalta näille ihmisille. Ja häntä kritisoidaan. (Ja miksi ei kritisoitaisi? Hän on idiootti koska (1) ei ymmärrä että sex ei ole gender ja muu on vastapuolen olkiukottamista ja (2) ne perusasiat ovat toooooooooooooodella perusasioita (3) ja tosiaan se että niihin viitataan kertoo että henkilö ei ole tutustunut transihmisten omiin kannanottoihin asioihin, koska muuten he olisivat esimerkiksi tietoisia siitä mitä contrapointissa on sanottu.

3: Henkilö sanoo että vika on siinä että ei saa sanoa faktoja ja tosiasioita.

4: Tapahtuu uhriutumista ja cancelkulttuuripeliä jossa transvastaisten kriitikot ovat sensuristeja kun korjaavat idioottien alkeellisia pöljävirheitä.

Tähän liittyen nostan esiin muutaman videon LonerBoxilta. Siksi että ne kuvaavat tilannetta ja henkeä jota tämän tilanteen ympärille kehittyy:

1: Ensimmäiseksi nostan esiin brittien "asiantuntijatapauksen". Jossa asiantuntija selitti sukupuolesta, sotki itse sukupuoleen neljä eri määritelmää ja tunnusti asiaan liittyvät sekaannukset ja joka sitten uhriutui että biologisia tosiasioita ei saa sanoa. Sex ja gender menivät sekaisin ja tuttu olkiukko rakentui. Ja pahastumisessa ei oikeasti pahastuta siitä että joku "sanoo kovia tosiasioita". Vaan siitä että ne asiat joita sanottiin ovat niin yksinkertaisia että jos olettaa että vastapuoli ei niitä osaa, on todella halpamainen. Henkilö tulee "opettamaan" helppoja perusasenteita ja tässä on pakko odottaa ns. "idiootti vihollinen". Sellaisella tasolla että itse ainakin miettisin pari sekuntia sitä että "onko mahdollista että vastapuoli todella on noin tietämätöntä". Kun tämä ylenkatse ja mielipiteen vääristäminen yhdistyvät julkiseen suureen näkyvyyteen on tottakai selvää että tästä pahastutaan. Melko pahaa täytyy vastapuolesta uskoa jos näkee että hän ei ole kuullut gameeteista.

2: Toisaalta viittaan ns. "vagina lady" -tapaukseen. Joka on mainio esimerkki siitä miten uutiet ovat tarttuneet tilanteeseen. Tapauksessa opiskelija joutui oppilaitoksen tutkimuksen alle. Ja uutiset kertoivat että häntä syytettiin "sen jälkeen kun hän oli sanonut tosiasioita sukupuolesta". Asia oli kiinnostava monella tavalla. (Eikä vähiten siksi että uutismyrsky alkoi jo kun tilannetta tutkittiin vaikka oppilaitoksilla on lain mukainen velvollisuus tutkia kaikki syytökset.) Absurdiksi tilanne meni kun tarina eli siten että sukupuolen sanominen todella olisi kiellettyä. Kun prosessissa (1) "vagina lady" osoitettiin syyttömäksi eli häntä ei rangaistu mitenkään (2) "vagina lady" tunnusti sanoneensa näitä sukupuoliasioita ja jos se olisi todellinen syytös josta tutkittiin niin sittenhän asia olisi ollut rangaistuksen alla jos se kuvattu Orwelldystopia on toteutunut (3) tosiasiassa lehtiuutiset leikkivät hyvin vahvasti "sen jälkeen kun" -peliä, koska oikeissa syytteissä puhuttiin käyttäytymisestä ja toiminnasta, mikä on kiehtovaa koska "vagina lady" kiemurtelee jännittävästi aina kun häneltä kysytään mitä hän siellä oppitunneilla teki. Tässä tapauksessa uhriutuminen konstruoitiin väkisin. Tyyppiä syytettiin aivan eri asiasta ja ketään ei kiinnosta koska uhriutuminen myy paremmin. Se, että jotakuta tutkitaan käytöshäiriöistä koulussa ja sitten ei edes rangaista tästä ei olisi uutinen. Melko pahaa täytyy vastapuolesta uskoa että väite "rangaistaan biologisten tosiasioiden sanomisesta" olisi uskottava. Kun itse näen tälläisiä niin ensimmäinen kysymys on että "onko tämä yliampuva vai realistista". Ja tutkimalla asian takaa yleensä löytyy "jotain muuta kuin se väitetty".

Sanoisin näin että konservatiivit puhuvat hämmentävän paljon henkilökohtaisesta vastuusta samalla kun he rakastavat uhriutumista ja muiden syyttämistä. Vasemmistolla vastaava ei aikaansaa samanlaista huvittuneisuutta koska he eivät väitä olevansa dominanssihierarkian huipulla eläviä indiivejä jotka eivät vältä tai välitä vaikeuksista.; Tosiasiassa tyypit jotka sanovat "biologisia tosiasioita" usein joko eivät osaa tai eivät ainakaan puhu (kuten se "asiantuntija") kovin kattavasti asiasta. He mokailevat. Ja he eivät kestä sitä että heille kerrotaan kovat faktat siitä miten he ovat huonoja, osaamattomia, biologiataidottomia, tyhmiä, perseestä ja epäinhimillisiä kusipäitä. Mikä on melkolailla ilmiselvä totuus myös ja jos et kestä tätä, niin itke yksinäsi äläkä minulle.

Abortti ja hyve

Amerikan aborttimuutos on tuonut aborttikysymyksen melko muodikkaaksi. On melko mielenkiintoista huomata, miten keskustelussa nousee esiin heittoja kuten "It is not virtuous to call baby a not-baby and then kill it." ja "Liberals know that the fetus is baby and I am tired to pretend otherwice.".

Asenteesta; Pakotetut määritelmät

Aborttikysymys, noin yleisesti, on sellainen että se on muutoin yksi niistä harvinaisista aiheista joissa arvokonservatiivit ovat vilpittömiä. Usein ei voi olla ajattelematta miten paljon tietoista propagoindia, tahallista omien kantojen piilottelua ja muuta vastaavaa. (Muistatteko ajan kun Jordan Peterson leikki ei-konservatiivia ja ei-kristittyä. Kun hän esimerkiksi Joe Roganin podcastissa luoneensa "kristillisten ateistejen" alakulttuurin. Pepperidge farm muistaa.) Mutta tämä vilpittömyys saattaa olla avaintekijä kun mietitään sitä, miksi näemme tämänlaisia lausumia.

Konservatiivit ovat monesti hyvin yksinkertaisia siinä mielessä, että he elävät hämmentävän vahvasti reifikaatioissa. Kartta ja maasto menevät sekaisin keskenään. Ja siksi heillä sanat eivät ole keksintöjä vaan objektiivinen osa asiaa. Ja he todella, siis todella, uskovat että sikiö on vauva. Ja he eivät pysty käsittämään, että asiasta voi olla erilaisia mielipiteitä. Siksi vastapuoli nähdään vilpillisenä.

Vastaava löytyy tietenkin myös uskonnosta. He näkevät, että ateistit eivät oikeasti ole ateisteja ja tietävät sen. Ja siksi vain vihaavat Jumalaa. On hienoa kun he näin voivat ohittaa argumentaation ja vain määritellä olevansa oikeassa luomalla tämänlaisen nihiloinnin. (Nihilaatiossa kritiikin tai erimielisyyden olemassaolon ennustamalla kiinnitetään huomio argumenttien sijaan siihen että argumenttien olemassaolo on psykologisesti selitetty.) Mikä kertoo siitä miten vaihtoehdoton mutta vilpitön usko Jumalaan heillä on. Uskovainen valehtelee monista asioista mutta vakaumus lienee siis hyvinkin tosi.

Varsinainen ydin; Hyve

Kun kuuntelee aborttia puolustavia argumentteja ja ihmisiä, on melko selvää että tätä kysymystä ei tehdä siitä näkökulmasta että abortti olisi hyve. Siksi virtue -sanan käyttämällä tavallaan implisiittisesti väritetään keskustelukenttä siten että abortin on oltava laillista ja hyväksyttävää jos ja vain jos se on hyveellistä.

Kuitenkin tosimaailmassa me hyväksymme;
1: Neutraaleja ei-hyveellisiä asioita jatkuvasti. Sallimme oman lempivärin valinnan. Sallimme sen että teemme triviaaleja ei-hyveasioita olevia valintoja kaupoissa ja kaduilla. Selvästi asian ei tarvitse olla hyveellistä ollakseen sellaista että sen rajoittaminen on jopa pahuutta.
2: Sallimme pahoja ja haitallisia asioita, kuten tupakointia, jatkuvasti. Koska niissä yleensä vahingoitetaan lähinnä itseä.
3: Ja kun kuuntelee viime vuosien arvokeskustelun sanoja, voi havaita että tosiasiassa moni ihminen on valmis puolustamaan pahoja asioita ja pitävät pahojen asioiden rajoittamista paheellisena. En siis puhu vääristä mielipiteistä enkä edes konservatiiveista ja kristityistä vaikka näiden kutsuminen pahuudeksi ei olisi vastoin syvimpiä mielipiteitäni. Puhun siitä kun kuunnellaan sympaattisesti normaalia arvokonservatiivia joka kertoo että ei ole rasisti vaan joka päinvastoin pitää rasismia pahana, mutta on silti sananvapauden puolesta valmis antamaan natsilippujen liehua kadulla ja jolle natsiaatteen julistaminen on sananvapauden parissa. No. Olenpa itsekin vastustanut natsien lyömisiä vastaavin periaattein. Ja näen että pornografiassa on paljon hyvin ongelmallisia puolia ja näen siksi tarpeen siihen että keskitytään ns. eettiseen pornoon ja työoloihin tässä. Mutta näen silti että Larry Flynt on ollut oikeassa kun on puhunut vapaudesta pornon yhteydessä. Valitsemme usein paheellisen olemassaolon jonkun toisen hyveellisen asian priorisoinnin edestä. Ja selvää on että abortti on myös naisen autonomiaan liittyvä kysymys. Sikiö on naisen kehossa. Enkä ymmärrä miten pitäisi valita edes vain toinen "vauva on ihminen" ja "abortti on naisen kehollista itsemääräämistä". Minulle se liittyy aika selvästi yhteen.

Yhdistäminen;

Olen aborttikysymyksessä hieman ulkopuolinen. Sillä sanotaan näin, en kuulu aborttioikeuden vahvimpiin laventajiin ja puolustajiin. Se on minulle hieman hankala kysymys. Mutta kun olen kuunnellut naisia, abortintehneitä, abortinharkitsijoita ja aborttia kannattavia (joissa on mukana paljon miehiäkin) ja yritän tästä vetää jonkinlaista yhteenvetoa, niin näen että on todella bad faith -argumentaatiota väittää että aborttia tehdään koska se olisi jokin hyve ja että oikeasti abortintekijä tietää olevansa murhaaja jne.

Oikeasti ihmiset eivät kiistä sikiön biologista puolta, vaan eettisen puolen. Kaikki pitävät hedelmöittynyttä munasolua geneettisesti ihmisenä. (Itselleni hedelmöittynyt munasolu ei tosin juurikaan eroa yhden solun kokoisesta syövästä. Molemmissa on samat geenit ja molemmissa on potentiaalia kasvaa hirveäksi tuhoisaksi kudosmöykyksi kuten perussuomalaisten kannattajaksi.) Kaikki pitävät aborttia niinsanotusti vaikeana asiana. En usko että kukaan tekee sitä helposti. Dehumanisointi ja vastustajan psykologian murskaaminen on suhteellisen vahvaa jos uskoo todella tosissaan ne arvokonservatiivien narratiivit jossa abortti on vaan kevyt hauska kondominkäyttöön rinnastuva ehkäisykeino "liberaaleille".

Toisin sanoen; Minulle näyttää että sikiötä ei pidetä kokevana persoonana ja tätä kautta ei "relevantilla kompositiolla ihmisenä" ja silti aborttia pidetään vaikeana. Eipä ole vastaan tullut ihmisiä jotka pitävät aborttia hyveenä. Ja tämä kuvaa tilannetta paljon. Netissä on esimerkiksi pedofiliaa suojelevia järjestöjä, Nambla ja katolinen kirkko. (Anteeksi redundanssini.) Kun elämme todellisuudessa jossa litteän maan kannattajilla on omia alayhteisöjä on oikastaan kummallista miten vähän löytyy ihmisiä joista abortti on hyve. Ja kun tälläiseen viitataan arvokonservatiivien puolella jonain argumenttina niin se kertoo jotain hyvin oleellista heidän todellisuudentajustaan. (He fanittivat Trumpia. Miestä joka pilkkasi naistyöntekijäänsa kahvitytöksi. Mutta kaikki kutsuivat häntä itseään kanapojaksi. Kuudennen päivän Nuggie Massacre muistettakoon aina!)

Jos oikein siristää niin saattaa kenties nähdä ajatuksia joissa abortti on jollain tavalla voimauttavaa. Tämäkään ei ole kovin yleinen kanta, ainakaan ääneenlausuttuna. Voimauttaminen on kuitenkin hyvin eri asia kuin moraalisesti hyväksyttävä. Ja tästä tavallaan saa hyviä esimerkkejä arvokonservatiiveilta. Moni amerikkalainen voimautui Kyle Rittenhousesta. Osalle tässä voimautumisessa sekoittui hyve ja he pitivät Rittenhousea sankarina jonka pitäisi päästä presidentiksi. Mutta suurin osa mielipiteistä, ainakin ääneenlausutuista, korostivat sitä että tapahtuma oli valitettavaa itsepuolustusta. Tekoa pidettiin välttämättömänä pahana ja siitä silti voimauduttiin. Koska hyve ja voimautuminen eivät ole identtinen asia. Samaa voi aistia Floydin kohdalla poliisiväkivallasta. Jopa Donald Trump piti puheessaan poliisien tekoa pahuutena. Mutta silti siitä selvästi myös voimauduttiin. Asian ei selvästi tarvitse olla hyveellinen edes lausujansa itsensä mielestä ilman että se torjuu voimautumista. (Joko näin tai sitten Trumpia pitäisi pitää kauheana valehtelijana. Ja tätähän me emme voi sietää koska Trumpia ei saa mustamaalata koska valkoista miestä ei kuunnella muuten.)

Lihansyönnistä

Rationality Rulesissa oli pieni video klassisesta kasvissyönnin puolustusargumentista. (Mikä on hauskaa koska kanava on aika vahvasti ateistikanava ja ateismia ja kasvissyöntiä ei välttämättä liitetä kovin helpoti yhteen.) Argumentti sai hänen käsissään implisiittisesti evoluutiopsykologisia sävyjä ja se laajeni eräänlaiseksi selitysmalliksi siitä miksi yksinä aikoina on sallittu orjuus ja toisina lihansyöntiä on pidetty pahana. Keskiöön asettui kuitenkin moraalisuus ja moralismi. Se, onko esimerkiksi Sam Harris moraalinen hirviö kun hän luopui kasvissyönnistä. Ja olemmeko ihmisinä asemassa jossa opettelemme argumentteja ja saamme viisautta menneisyyden ihmisiltä voidaksemme seistä heidän harteillaan kusemassa heidän kasvoilleen.

Video on mielenkiintoinen mutta en halua, ehkä juuri sen vuoksi, toistaa sen sisältöä tässä. Sen sijaan nappaan esille toisenlaisen näkökulman samaan argumenttiin. Ja se voisi olla enemmän poliittis-ignorantillinen.

Rationality Rulesin kuvaama argumentti voisi taipua karkeasti seuraavanlaiseen suomenkieliseen muotoon;
P1: Ei ole moraalisesti hyväksyttävää tarpeettomasti vahingoittaa tietoisia olentoja.
P2: Lihantuotanto tarpeettomasti vahingoittaa tietoisia olentoja.
J: Lihantuotanto ei ole moraalisesti hyväksyttävää.

Oikeasti argumentti on hieman erilainen. Ja yritän selittää mutilointini syitä. Puhun siksi hieman enemmän molemmista premisseistä.

P1:

Tämä argumentti on yleisesti nähty hyvin vahvaksi. Hyvin harva puolustaa eläinrääkkäystä. Toki muistan jossain teologisessa argumentaatiossa, kuten Pekka Reinikaisen vanhoissa kreationismikirjoissa, olevan argumentteja joissa eläimillä ei ole sielua ja sen vuoksi niiden kärsimyksellä ei ole merkitystä esimerkiksi pahan ongelman kohdalla. Mutta nämä vetävät usein linjaa siihen suuntaan että eläinten kärsimys on enemmän tai vähemmän trivialisoitu. William Lane Craigilla on tunnetusti paljon argumentteja jotka tekevät juuri tätä. Mutta nämä argumentit eivät silti muuta eläinrääkkäystä hauskaksi ja eettiseksi toiminnaksi. Ainoastaan triviaaliksi. Tämä asia on mielestäni niin merkityksellinen että halusin antaa tälle tilaa.

Kuitenkin tässä oletuksessa on sana "tarpeettomasti". Joka on tärkeä. Koska monesti esimerkiksi myrkytämme rottia jotta ne eivät levittäisi ruttoa. Ja tätä pidetään moraalisesti hyväksyttävänä. Joku voisi vetää jopa pidemmälle ja sanoa että tämänlainen rotantappo olisi hyve ja velvollisuus. Mutta moraalinen hyväksyttävyys on monille niin vahvasti sidottu näkemys että vahvempi versio jossa kielletään tietoisten olentojen kaikki vahingoittaminen johtaisi premissin hylkäämiseen. Päättely olisi sinänsä rakenteellisesti pätevä mutta kukaan ei välittäisi siitä koska ensimmäinen premissi nähtäisiin epätodeksi.

Kuitenkin juuri tämä "tarpeettomasti" -sana on myös epämääräinen ja voi johtaa esimerkiksi spesistisiin argumentteihin jossa ihminen on parempi kuin muut. Sillä tarpeettomuus ja tarpeellisuus arvioidaan jollain tämän argumentin muotoilusta ulosjääneelle arviointiapparaatilla. Ja tämä voi olla mitä vain. Ja näin syntyy tilaa esimerkiksi sille että vegaani voi hyväksyä leikkuupuimurin alle jääneet rotat koska vegaanilla ei ole vaihtoehtoja. Vaikka hänellä on. Kuoleminen nälkään. Tämänlaiset asiat ovat ilmeisesti liian tabu nyky-yhteiskunnassamme.

P1 -> P2: 

Tämä esimerkki näyttää tavallaan sen että maataloustuotannossa on enemmän aste-eroja kuin laatueroja. Ja kasvissyönnissä valitaan pienempi paha. Laajasti maailmaa nähneinä tiedämme, että jos lihantuotannossa työntekijöitä kohdellaan huonosti niin samaa tapahtuu myös tomaatinpoiminnassa. Jos lihantuotannossa kulutetaan valtavasti vettä lihantuotantoon niin vettä kuluu paljon myös proteiinipitoisten manteleiden tuotannossa. Ja jos lihantuotannossa suora kohde on tuotantoeläin joka kuolee niin pelloilla kuolee hyvin paljon rottia, lintuja ja muita olentoja. Ja jos näiden tila on erilainen kuin lehmän, eikö se olisi argumentti sille että meidän olisi eettisesti vahvaa ryhtyä kasvattamaan rottia lihantuotantoeläimiksi? 

Aste-erot ovat tietenkin tärkeitä ja niille voidaan löytää ratkaisuja ja näiden miettiminen on arvokasta. Mutta argumentin binäärinen muotoilu helposti harhaannuttaa ajatukset. Ja siksipä mutiloimani argumentin muotoilukin kiinnittää huomiota lihantuotantoon ja tuomitsee sen ja tavallaan kädestä pitäen ohjaa kasvissyöntiin huomioimatta vastapuolen "samassa sotkussa olemista".

On tärkeää huomata että varsinainen argumentti usein ottaa kantoja jotka sinänsä perustellusti lähtevät siitä että jos tietoisesti hankkii lihaa ja tietää että lihantuotannossa on ongelmia niin nämä kantavat myös ostajaan. Tässä otetaan hyvin seurauseettinen ote asiaan. Ja näen että suurella osalla ihmisistä on harmittavan suuri ero siinä että tapetaanko eläin suoraan vai epäsuoraan. Itse asiassa menen niin pitkälle että näen että he näkevät suuren eron sille tapetaanko ihminen suoraan vai epäsuoraan. Suurin osa maahanmuuttokritiikistä on esimerkiksi sellaista että maahanmuuttajan elossapysyminen on triviaalia. Katsotaan vain länsimaisen ihmisen resursseja itselleen. Harva lähtisi kuitenkaan ampumaan maahanmuuttajia. Lopputulos on sama. Kuoleminen tapahtuu passiivisesti jossain kaukana joko nälkäkuoleman tai jonkun muun kiväärin kautta.

Tämän asenteen hengessä huomautankin että varmasti aika monelle lihansyöjälle liha on passivinen ja neutraali tuote johon ei liity suoraa syyllisyyttä. Itse asiassa tälläisen syyllisyyden esilletuominen on se josta närkästytään. Ja närkästymisessa on kaksi elementtiä
1: Kokemus syytöksen vakavuudesta, ja tässä premissin 1 vahvuus tekee syytöksestä vakavan. Juuri kukaan ei tunnustaudu eläinrääkkääjäksi tai sellaisen hyväksyjäksi.
2: Kokemus siitä että syytös on epätosi.
-> Epäreilu ja vakava syytös närkästyttää ja tuottaa enemmän kokemuksen siitä miten kasvissyöjä on todellisuudesta vieraantunut kuin valaistuminen ja tapojen parantaminen.

Mistä päästään siihen varsinaiseen pihviin

Näkisin että olisi monelle vakuuttavampaa jos he saavat lihankuluttajina synninpäästön ja saisivat tätä kautta oikeutuksen moralisoida lihantuotantoa. Tällöin syyllisyys asettautuisi poliittisesti mielenkiintoisesti lihantuottajiin. ; Nykyisessä keskustelukulttuurissa kasvissyöjät tavallisesti asettautuvat lihansyöjiä ja maataloustuotantoa vastaan. Mutta oikeasti toisilla tavoilla voisi syntyä tehokkaampaa poliittista efektiä. 

Ja jos joku syyttää argumenttia politisoivaksi sanon että kyllä ja merkityksetöntä. Yksi tämän analyysin teema todellakin on että "argumentit eivät muutoinkaan koskaan ole koskaan ideologisesti neutraaleja". Koska muuten premissejen hyväksymisestä moraalikysymyksissä ei olisi väliä. Mutta niillä on oltava väliä koska argumentin rakenteen on oltava sellainen että sen premisseistä on synnyttävä johtopäätös. Ja premissien tulee olla tosia. Jos kumpikaan näistä ehdoista puuttuu päätelmä on epäpätevä. Argumentti ei muutu vääräksi sillä että siihen voidaan sitoa poliittinen motiivi.
1: C. S. Lewis on argumentoinut vastaavaa Jumalan kohdalla, selittäen että monesti ateistit antavat selityksiä miksi on psykologisesti tai muista syistä motivoivaa uskoa Jumalaa. Mutta ongelmana näissä argumenteissa on se, että psykologiset argumentit ovat tehokas leimakirves vasta sitten kun ensin on todistettu että Jumala on tyhmä uskomus.
2: Huomatkaa että muotoilu on poliittinen, mutta ei minun poliittinen. Ymmärrän potentiaalin sellaisen nähdessäni. En koe olevani erityisen maatalousvastainen ihminen. Onhan minulla maatalousalan tutkinto ja olen tehnyt töitä MTT:n siantutkimuspuolella ynnä koulutukseen liittyen olen ns. "ollut teurastamossa tekemässä muutakin kuin sivustakatsomista". Oma periaatteeni on se, että en syö mitään mitä en olisi itse omin käsin valmis tappamaan. (Mikä tarjoaa hämmentävää älyllistä potentiaalia kannibalismiin, yleensä asiaa ei tiedosteta tässä tunteisiinvetoavassa kasvissyöjien suosimassa tempussa.)

Minusta on mielenkiintoista että monesti kasvissyöntiä pidetään kaupunkilaisena lihantuotannosta etääntymisenä. Asiana joka korjataan valistuksella. Valistus tarkoitta sitten yleensä sitä että pienet lapset menevät tiloille. Tai kuten YLE asian uutisoi "Kaupunkilaislapset tutustuvat maatiloihin". Tässä mielenkiintoista on se, miten kaikkea ei näytetä lapsille. Lapset pääsevät rapsuttamaan eläimiä. Jolloin he saavat lihantuotannosta saman kokemuksen mitä minä saan kaikkien muiden koirista. Koirien kanssa on kivaa leikkiä ja niitä on mukavaa silittää. (Mikä on ihanaa. Varsinkin kun ei tarvitse aamu kolmelta nousta viemää koiraa sateessa ulos paskalle ja sen jälkeen painia pesuun kurakoiraa jota kylpy motivoi vähemmän kuin kuralammikossa kiemurtelu päinvastoin ei.) 

Näytetäänkö kaupunkilaislapsille koko kokonaisuus? Miksi, jos vieraantuminen on se ongelma, ei valistettaisi lapsia viemällä heidät rapsuttelukokemusten jälkeen teurastamolle jossa saavat omin käsin kokeilla teurastaa sen ihanan lampaan jota juuri varttia aikaisemmin rapsuttelivat omin käsin? Koska kysymyksessä ei tavallaan ole valistus vaan kontekstointi.

Koko tämä prosessi antaa tilaa sille, mistä MTK räjähtää. Pastori Kari Kuula kirjoitti Kirkko & Kaupungin kolumnissaan teollisen eläintuotannon saatanallisuudesta kolumnin jota en voi tähän linkittää koska se kohtasi cancelkulttuurin. Kun vegaanit tai Animalia syyttävät lihansyöjiä ja maataloutta ei tarvitse tehdä mitään. Mutta jos syytteessä ei alleviivatusti olekaan lihansyöjä, vaan lihansyöjää pidetään moraalisesti vähäisempänä, alkaa MTK:ssa kuulumaan. Varmasti asiaan vaikuttaa myös se, että pappi edustaa moraaliasioita monelle ihmiselle enemmän kuin jokin poliittiseksi koettu ideologia. (Olen vähän jutellut vanhemman väen kanssa ja heille ideologia on lähinnä heikko ja epäonnistunut ja politisoitunut uskonto. Ideologiat ovat Jumalasta etääntyneiden uskontoa. Itse en voi olla näkemättä uskonnon ja politiikan sidosta joka on niin vahva että nykyään on miltei mahdotonta pitää neutraalia teologiaa käsittelevää kanavaa. Monelle uskonto politisoituu heti kun se jollain tavalla haukkuu konservatiivista ihmistä itseään eikä sen sijaan hauku kaupunkilaisia ja liberaaleja. Seuraavassa lauseessa he puhuvat siitä miten kristitty tietää että oikea pahin vihollinen on heidän sisällään. Ja kukapa minä olen olemaan heidän kanssaan erimielinen?)

LOLitat

 Tieteellinen Man Carrying Things -kanava kertoi Nabokovin "Lolita" -kirjasta. Se ei ollut juonianalyysi, vaan kiinnitti huomiota graafiseen suunnitteluun. Tarkalleen ottaen kirjojen kansiin. On melko selvää, että kirjojen kansiin saadaan lähes yhtä paljon viestintää kuin sivujen väliin. (Kirjallisuus on mutkikasta koska rivien väleihinkin voidaan laittaa ties mitä. Stephen King tunnetusti kirjoitti joitain kirjoja rivien välissä.)

Lopputulos on se, että kirjasta tehty elokuva on vaikuttanut muun muassa hyvin paljon siihen mitä Lolitan kansissa näkyy. Ja tämä on ongelmallista koska kirjasta tehty elokuva on ollut hyvin sensuristista. Ja tästä seuraa ongelmia. Kun varsinainen kirja kertoo ... asenteiltaan varsin libertaarista ... miehestä jonka mieli vääntää lapsen seksuaalisen ahdistelun romanssiksi tämän omasta näkökulmasta, ei sievistely sinänsä ihmetytä.

Mutta lopputulos alkaa ampumaan itseään jalkaan. Sillä kirja joka alun perin on kirjoitettu kuvaamaan miten lapsen seksuaalinen häirintä ei ole ollenkaan yksiselitteisen hyvä asia, on nyt sitten laittamassa seksualisoituja nuoria tyttöjä kirjan kanteen. Viisain tapa kuvata teosta olisi nimenomaan laittaa kuvaan kuva Humbert Humbertista. Miehestä jonka näkökulma kaappaa aiheen ja tapahtumat ja näkee ne vain omasta näkökulmastaan.

Mutta tämä asetelma tavallaan demonstroi sitä, miten jotkut kirjat ovat vaikeita. Kirjoissa on pintataso ja alateksti (subtext). Ja olen ollut huomaavinani että subtekstien näkeminen on monilta hyvin voimakkaasti vaikeutunut. Tämä on se ihmisryhmä joka saa Platonin filosofioissaan ehdottamaa sensuuripolitiikkaa ymmärrettäväksi. Sillä nämä ihmiset näkisivät vain sen että Lolitassa on päähenkilö jonka ajatuksia ja näkökulmia ymmärretään. Ja siksi he pahastuisivat kirjasta. Koska heille olemassa on vain pintataso. Kenties tämänlaisten ihmisten tulisikin lukea vain kirjallisuutta joka on syvällisyydeltään Ayn Randia. Hän kun ei piilottele oikein mitään subtekstiin.

Lolitan voisikin laittaa muutaman muun teoksen joukkoon. Teoksen jotka ovat oikeasti sellaisia, että jos joku pitää niistä niin siinä on jotain huolestuttavaa. Mutta vika ei ole tavallaan kirjassa vaan lukijassa. Salingerin "Sieppari ruispellossa" on kirja joka tarjoaa vähän samanlaisen samastumispinnan sielunelämältään hyvin vihaisen protoincelin Holden Caulfieldin sielunelämään. (Koko kirja on käytännössä kirjoitettu slangilla.) Jos siihen vain samastuu, on henkilö ongelmissa. Laajemmin katsova voi aavistaa että sankarin fanittaminen ja samastuminen tulisi osata laittaa eri lokeroon. Kolmas on Fitzgeraldin "kultahattu".

Mutta hei; Jotkut näkevät "American Psyko" -elokuvan komediana ja "Wolf of Wall Streetin" sankaritarinana. Toki ymmärrän, että joskus tilanne on vaikea "Fight Club" on tulkittava sekä taisteluksi perinteisen maskuliinisuuden puolesta että taisteluksi sitä vastaan. Mutta kaikki eivät ole näin vaikeita tulkittavia vain siksi että kirja kerrotaan pahan näkökulmasta. Jokainen ymmärtää tämän luettuaan päähenkilön näkökulmasta kirjoitetun Stephen Kingin novellin "Survivor type"

Puolueellisuus

Luin Ben Shapiron teoksen "Porn Generation: How Social Liberalism Is Corrupting Our Future" (2005). Se on hyvin mielenkiintoinen. Kirjaa lukiessa on helppoa muistaa miten Ben Shapiro on eräänlainen aikamme Peter Pan, mies joka ei suostu kasvamaan suureksi. (Pituusvitsi. Ben Shapiron kohdalla kaikki tietävät että hän on lyhyt, mutta hänen ympärillään on myös kiistaa siitä että hän on valehdellut pituudestaan.) Kun tämän kirjan lukee, on selvää että Shapiro on syntynyt valmiina. Ja on todennäköisesti jo synnytyslaitoksella todennut että "this is literally 1984". (Se on Shapiron oikea syntymävuosi. Hän ei valehtele iästään.) Teos on siitä hyvä että siinä on miellyttävän vähän lähteitä. Ja kun lähdeviittaus löytyy ja jaksaa selata sen teoksen lopusta, selviää että lainatut asiat ovat esimerkiksi Shapiron itsensä kirjoittamia mielipidekolumneja lehdissä.)

Teoksen pääteesi on se, että ihmisten valinnanvapaus pilaa asioita. Shapiro näkee, että me elämme yhteiskunnassa. Ja ihminen ei voi vain sanoa, että hän tekee omia valintojaan ja ne eivät kuulu muille. Shapiron mukaan ihmisten valinnat vaikuttavat muiden ihmisten elämään suorasti ja epäsuorasti.

Kirjassa on paljon esimerkkejä jotka tukevat tätä pääteesiä. Kirjassa on esimerkiksi Shapiron kirjoittama kuvitteellinen vanha mies joka reagoi ja kertoo kuvitteellista nuorta naista seksuaalisuhteissaan. On huikeaa lukea miten Shapiron järki ei suostu sulattamaan sitä että älykkäät Harvadin käyneet nuoret suorasukaisesti haluavat seksiä. Ja tämä jollain tavalla on relevantti todiste.

Shapiro viittaa myös oikeisiin ihmisiin, jotka tuppaavat olemaan Harvardin käyneitä nuoria. ;  Tässä yhteydessä hän esimerkiksi kertoo siitä miten hänen ystävänsä oli kertonut siitä, miten vapaus on muuttanut asioita. ; Miten hänen vanhempansa ei tarvinnut valita sitä että he eivät harrasta seksiä. (Mikä on melko erikoisesti sanottu jos on tutustunut 1960 -luvun teiniraskaustilastoihin USAssa.)

Teoksessa on myös oma osio sille miten sen ajan nykyajan nuoret huijasivat neitsyysasioissa. Shapiron mielestä ilmoilla oli huikentelevaa kulttuuria jossa ihmiset voivat valehdella olevansa neitsyitä naimisiin mennessä vaikka olivatkin oikeasti esimerkiksi harrastaneet suihinottoja ja käsipelillä tyydyttämisiä. (Myös suutelu mainitaan, joten kirjaimellisesti lukeva voisi nähdä että Shapiron mielestä neitsyys menetetään suudeltaessa, mutta tämä saattaa olla myös lapsus. Kirjan kieliasu ja toimitus on suhteellisen heikkolaatuista.)

Moitetta saavat niin turmeltuneet RAP -lyriikat että koulujen seksuaalikoulutus jossa Shapiro rinnastaa kondomeista ja seksitaudeista kertomisen siihen että lapset tutustutetaan seksiin. Teoksessa on myös nostalgiaa herättävää valittamista Bill Clintonin seksikohusta. Ben Shapiron kirjassa nostetaan esiin pahastunut vanhempi jonka mielestä olisi oikeutettua haastaa Monica Lewinsky oikeuteen koska hän oli joutunut lapsilleen selittämään mitä suihinotto tarkoittaa. On tavallaan kiehtovaa että syytteessä oli juuri hyvin nuori aikuinen jota kirja muutoin näkee lähinnä manipuloitavana nuorena jne. Ei esimerkiksi valta-asemaansa väärinkäyttävä Bill Clinton. Tai edes molemmat heistä. (Tekisi mieleni miettiä että mitä konservatiivit ajattelisivat jos joku lähtisi haastamaan gop -poliitikko Matt Gaetzia sen vuoksi että hänen takiaan joku on joutunut selittämään lapselleen mitä pedofilia tarkoittaa.)

Kirjassa kiehtovaa on se, miten tämä on ikivanhan tuntuinen. Kirjassa termit ovat sellaisia että niitä ei enää juuri käytetä politiikassa. On mukavaa lukea vanhoillista materiaalia jossa ei jauheta kulttuurimarksilaisista vaan syytetään täsmällisemmin sosiaaliliberalismia.

Kiehtovaa on myös se, että Shapiro nykyään tunnustautuu libertaariksi. Ihmiset voivat muuttaa mieltään esimerkiksi hävittyjen debattejen kautta joten Shapiro on kenties kehittynyt paljonkin. Tosin omaan silmääni näyttää enemmän siltä, että Shapiro ei ole muuttanut varsinaisesti mieltään mistään kohteesta argumenttien murruttua. Homoseksuaalit ja muut vastaavat ovat hänellä edelleen kiukun kohteena. On kuin hänestä tärkeämpää on olla tietyllä poliittisella puolella. Shapiro on siis puolueellinen sanan poliittisimmassa mielessä. (Poliittinen puolue.) Monet arvokonservatiiviset dogmaatikot ovat maailmankuvanrakentajia. He eivät muuta mieltään perususkomuksistaan. Shapiro taas vaikuttaa enemmän siltä että hänelle vastustuksen kohde on pääasia ja argumentit ovat sekundaarisia. Maailmankuvan peruspalikat voidaan tarvittaessa jopa täysin vaihtaa ilman että varsinaiset mielipiteet vastustettavista asioista muuttuvat mihinkään. 

Toki Shapiro yleisesti ottaen vaikuttaa hyvin keinotekoisesti libertaarilta. Hän vaikuttaa monesti autoritaarilta joka ei uskalla kertoa mielipiteitään. Tässä kirjassa taas on rehellisempi ja vilpittömämpi maku. Ehkä Shapiron öljymiljonääreiltä saamat varat helpottavat sitä tuskaa että joutuu vähän jarruttelemaan rehellisissä mielipiteissään...

Joskus on puhuttava A:stä ja C:stä, jotta ei puhuisi P:tä ja B&S:ää

 

Philosophymemes julkaisi ohessa olevan meemikuvan. Se käsittelee logiikkaa. Se puhuu myös alkeista. Tämä on mielestäni kiehtovaa. Koska kuvan kaavastoa katsellessa ei välttämättä tiedä viitekehystä. Ja viitekehyksen kuvaaminen taas voi muuttaa kaiken.

Tarkalleen ottaen voidaan nähdä että asia voitaisiin muokata joukko-opillisesta näkökulmasta. Tällöin lausunto on selvästi virheellinen. "Kaikki rotat ovat nisäkkäitä ; kaikki hevoset ovat nisäkkäitä -> kaikki rotat ovat hevosia."

Propositiologiikan kautta tilanne on vähän kauniimpi. Asiat eivät kuulu joukkoon vaan niistä seuraa jotain;

(P1) A —> B,

(P2) B <—> C

———————-

(Conclusion) A —> C

Mutta kenties kiehtovinta on jos asiaa käsittelee aivan yksinkertaisen alkeellisesti formalistisesta näkökulmasta.

∀xA(x) -> B(x)

∀x∃C(x) -> B(x)

∴ ∀xA(x) -> C(x)

Tämä muotoilu on loogisesti epätosi, koska

∀xA(x) -> B(x) ∧ ∃C(x) -> B(x)

= ∀x (¬A(x) ∨ B(x)) ∧ (¬∃C(x) ∨ B(x))

= ∀x (¬A(x) ∧ ¬∃C(x)) ∨ B(x)

∀xA(x) -> C(x)

=∀x ¬A(x) ∨ C(x)

∀x (¬A(x) ∧ ¬∃C(x)) ∨ B(x) ≠ ∀x ¬A(x) ∨ C(x)

Tässä argumentti ja johtopäätös eivät ole sama asia joten päätelmä ei näytä loogisesti pätevältä. Toki tämän huomaaminen oli nähdäkseni kohtuullisen kaukana alkeista ja helposta. Joten kenties tämä ei ole se näkökulma jota on haluttu nostaa esiin. (Itse asiassa se oli niin vaikeaa että en ole aivan täysin varma etten tehnyt prosessissa jotain huolimattomuusvirhettä joka vertautuu matematiikankokeeseen lipsahtaneeseen laskuvirheeseen. Kai siitä kuitenkin näkee vähintään panostuksen kuitenkin. Olen melko varma, että asia on kuvaamallani tavalla.)

Analyyttinen filosofi näkee että asia korjautuu notaatiolla joka paljastaa kontekstin. Mikä on "C"n ja "B"n merkitys määrittelyssä“C is B”. Jos se tarkoittaa C=B, meemi on oikeassa. Muuten se on ironinen tavalla jossa joku puhuu alkeista mutta on sitten aika alkeellisella tavalla väärässä ; Heti jos "C is B" tarkoittaa sitä, että C on osajoukko B:tä tai B pitää sisällään C:n päätelmä on epätosi.

Tämän vuoksi aina kun joku puhuu loogisuudesta, kannattaa kysyä kontekstia. Erityisesti jos hän sanoo että tilanne on jollain tavalla alkeellinen ja helppo. Logiikka harvoin on. Näettekö minkälainen klusterfuck syntyi ihan yksinkertaisesta parista lauseesta? Jos tätä ei osaa odottaa ei liene tutustunut siihen miten erilaisia päättelyjärjestelmiä rakennetaan ja millä tavalla niitä käytetään.