Tässä ei tarvita kuin asioiden määritelmiä joiden käsittely logiikalla on yhtä mielipiteen- tai maailmankuvanvaraista kuin yhteenlasku. Eli jotain ovelia aksioomia kenties on kyhättävissä, mutta hei c-mon. Nämä muutokset mutiloivat itse lukuteorian ja muut vastaavat asiat niin että ei enää puhuta yhtään samasta asiasta in first place.
Ihmiset laittavat kaikkeen merkitystä. Thomas Nagel kuvasikin asiaa hienosti; ”Absurdissa” hän korosti miten ihmiset välittävät hirvittäviä määriä monista asioista. Energiaa kulutetaan, riskejä otetaan ja erilaisia arvioita omasta ja muiden elämästä tehdään. Nagel ihmettelee miten paljon hikeä ihmiset kuluttavat miettiäkseen terveyttään, seksielämäänsä, emotionaalista rehellisyyttän, sosiaalisat yhtenäisyyttään, itsetiedostavuuttaan ja kytköksiään ihmiseen ja perheeseen. Tämä tekee ihmisenä olemisesta kokoaikaisen työn.
Olen Nagelin kanssa samaa mieltä siinä mielessä että en usko että ihmiset olisivat koskaan oikein puhdasoppisia nihilistejä. Se ei tietenkään tarkoita että nihilismi ei voisi olla relevantti vaihtoehto ; Seurataanhan monia uskontoja ja jääkiekkoakin vaikka niiden kannattaminen on absurdia. Nagel kuitenkin demonstroi että nihilismi ei ole se tapa jolla ihmiset toimivat.
Tämän blogauksen perusmietintä onkin se, että mitä nihilismi tarkoittaa. Samalla tulee sanottua sekin mitä nihilismi ei tarkoita. Ja minkä kanssa nihilismi on itse asiassa suoraan metaeettisessä ristiriidassa vaikka niitä usein liitetäänkin vahvasti yhteen. Aloitetaan siitä mitä nihilismi on. Sitä kautta on helpohkoa huomata mitä se ei ole.
Apunani tässä on Guy Kahanen ”If nothing matters” joka kuvaa erilaisia nihilisminäkemyksiä ja kartoittaa asiaa koskevaa metaetiikkaa. Ja tätä kautta voidaan huomata ”ilmiselvät ja väistämättömät” ja ”loogiset” nihilismirinnastukset johtuvat siitä että aika monilla ei ole oikeasti käytännössä mitään ymmärrystä nihilismistä. Usein nihilismi onkin pejoratiivinen ja mustamaalaava termi jota ei tunneta. Koska sitä kannatetaan jotain muuta ideologiaa. Nihilismi on tässä mielessä ”äärimmäisen toinen”.
Nihilismiä on kanta jonka mukaan millään ei ole väliä. Tällä on kaksi keskenään hieman erilaista muotoa.;
1: Arvoteoreettinen nihilismi, joka sanoo että mikään ei ole hyvää eikä pahaa; Kaikki kuvailevat ja arvottavat propositiot ovat epätosia. ; Jos arvoteoreettinen nihilismi on epätosi, niin jos menee ulos ja teloo varpaansa ja tekee tästä arvion että tapahtuma on paha, tekee arvoteoreettisen nihilismin mukaan epätoden ja virheellisen väittämän. Samoin jos sanoo että oman alakulttuurin mukaan homoja ei saa vainota vaan sen sijaan moraalisuus on hyvyyttä tekee moraaliarvion joka on suoraan ristiriidassa arvoteoreettisen nihilismin kanssa.
1.1: Samoin jos sanoo että se, että evoluutio on tosi tarkoittaa sitä, että on oikein sortaa heikompia, tekee moraalisen arvioinnin joka on suoraan ristiriidassa arvoteoreettisen nihilismin kanssa. Korostan tätä, en siksi että uskoisin että evoluutio johtaisi heikompien tallaamisen moraaliseen oikeutukseen, vaan koska ihmiset helposti sotkevat nihilismin ja kieroutuneen tai pahan etiikan yhdeksi ja samaksi. Tosiasia on kuitenkin se että kieroutunut ja paha moraaliarvostelma on erehtynyt moraaliarvostelma eikä kaikkien moraaliarvostelmien kieltäminen. Päinvastoin, systeemihän alleviivatusti hyväksyy sen että otetaan huono moraaliarvostelma totena ja vakavasti.
2: Arvoteoreettinen nihilismi onkin tätä kautta filosofinen ydinteesi. Kun puhutaan elämäntavoista ja moraalista niin tämä on se filosofia johon viitataan. (Toki on olemassa myös tietoteoreettista nihilismiä jonka näkökulma koskee tietämistä. Mutta se ei käsittele lainkaan moraalia tai sitä voidaanko siitä sanoa jotain.) Mutta käytännössä tämä sekoittuu toiseen näkemykseen. Kahanea mukaillen tätä voisi kutsua ”käytännölliseksi nihilismiksi”. Tämän idea on se että arvoille nähdään motivationaalinen perusta. Eli toisin sanoen arvot ovat jotain joiden pitäisi olla motivaatioiden taustalla ja niiden tulisi ohjata toimintaa, haluja ja tunteita. Jos haluaa välttää varpaan satuttamista, on motivoitunut käyttämään parempia suojakenkiä. Jos on sitä mieltä että homoja ei saa vainota, on motivoitunut kohtelemaan heitä suvaitsevaisesti. Ja jos on sitä mieltä että evoluutio antaa voimalle valtaa niin sitten pitää mennä potkiskelemaan heikkoja. Tätä kautta kysymys meneekin siihen että normatiiviset väitteet livahtavat tähän käytännöllisyyteen ikään kuin takaovesta. Meillä voi olla tunteita ja mieltymyksiä ja haluja jotka koskevat vaikka heikkojen tallaamista tai homojen suojelua tai kenkiä koskevaa moraalia, niin arvoteoreettinen nihilismi itse asiassa vie taustaoikeutuksen näiltä. Ilman sitä tunteemme ovat tosia mutta absurdeja. ; Tämä onkin hyvä muistutus siitä miten instrumentalismi ja monet muut vastaavat näkemykset usein kuvataan täysin irrallisina filosofisista moraalihaihatteluista. Mutta tosiasiassa se on vanhaa kunnon moralismia ekstra-askelin joista osa on piilotettu. Eroa ei ole helppoa huomata – jos asiaa ei pysähdy miettimään suunnilleen yhtään.
Tämä muistuttaa siitä että käytännölllinen nihilismi ja arvoteoreettinen nihilismi kulkevat käsi kädessä mutta ovat samalla toisistaan erillisiä. Kahanen perusargumentti on että arvonihilismi implikoi käytännöllistä nihilismiä jos ja vain jos otat seurauseettisen taustaoletuksen jossa motivaation ja arvoperustan välille oletetaan yksi-yhteen yhteys. Ilman tätä seurauseettistä oletusta ei voida vetää yhteyttä arvoteoreettisesta nihilismistä käytännölliseen nihilismiin. Näin ollen käytännöllinen nihilismi on käytännössä vain yksi arvoteoreettisen nihilismin alatyyppi eikä ne kaikki. ; Kahane näkee että tämä on hyvin tärkeää. Sillä kun nihilismiä kauhistellaan on kauhistelun takana usein se että jos nihilismi on totta niin sitten ihmiselämä muuttuu viheliäiseksi kun tyhjyys tuijottaa meihin. Näin ollen arvoteoreettinen nihilismi johtaisi ahdistukseen, katkeruuteen, epätoivoon ja jopa itsemurhaan. Eli jos nihilismi on totta niin sitten elämämme olisi huonompaa.
Kuitenkin samalla Kahane muistuttaa siitä, että jos millään ei ole väliä ei silläkään pitäisi olla mitään väliä. Toisin sanoen jo se että väittää että nihilismillä tulisi olla jotain seurauksia vaatii taustaoletuksia. Ne ovat samantapaisia joilla hypätään arvoteoreettisesta nihilismistä käytännölliseen nihilismiin. Huomattavaa on myös se, että nämä oletukset ovat luonteeltaan esimerkiksi juuri seurauseettisiä. Eli niissä on moraalinen ja moralistinen perusjuonne. Jos nihilismi on totta niin miten meillä edes on oikeutusta ottaa näitä oletuksia? Luulisi että juuri tälläiset oletukset olisivat jollain oleellisella tavalla ristiriidassa nihilismin kanssa.
Tätä asiaa onkin kuvattu näppärästi Mackien toimesta; Objektiivisten arvojen kiistäminen voi johtaa äärimmäisiin tunnereaktioihin. Mutta toisaalta objektiivisten arvojen puute ei ole hyvä syy hyväksyä subjektiivisia huolia. Mackien hengessä jos ihmiset välittävät asioista he jatkavat elämäänsä entiseen tapaan riippumatta siitä onko metaetiikka sitten mitäkin. Toiminta ei logiikan mukaan mitenkään väistämättä katoa sillä että se on ”absurdia” jossain seurauseettisissä lisäoletuskentissä.
Kahane kuitenkin muistuttaa että nihilismistä on myös väistämättömiä seurauksia. Tämä on uskomusten perustan menettäminen. Eli jos me uskomme että arvoteoreettinen nihilismi on tosi, menettävät monet arvioivat uskomuksemme voimansa ja niiden tekeminen on mielivaltaista. Jolla tietenkin voi olla seurauseettisten lisäoletusten valossa vaikutuksia käytännölliseen nihilismiin ja toimemme tuntuvat mielivaltaisilta ja absurdeilta vaikka meillä olisikin tunteita ja mieltymyksiä ja tavoitteita. Kahane näkeekin tämän taakse jotain joka ei ole deduktiivista. Hänestä liitos on todennäköisyyksiä koskeva, induktiivinen, päätelmä;
Tämä ajatus menee siten että
1: Jos arvoteoreettisen nihilismin hyväksymisen jälkeen jatkamme elämäämme kuin ennemminkin meidän tulee jotankin ohittaa subjektiiviset huolet jotka liittyvät siihen että tekomme ovat mielivaltaisia. Eli meidän on jotenkin sammutettava subjektiivisia huolia.
2: Jos kannatamme arvonihilismiä voimme menettää arvottavia uskomuksiamme.
3: Jos menetämme monta arvottaaa uskomusta menetämme subjektiivisia huolia.
J: Josta seuraa se että nihilismi todennäköisesti johtaa siihen että elämme eri tavalla kuin ennen.
Kahane siis sanoo että tämänlaiset seuraukset olisivat yleisiä. Eivät että ne olisivat väistämättömiä tai seuraisivat suoraan nihilismistä. Mitä tällä kaikella on tekemistä arvorelativismin kanssa?
Richard Rorty on korostanut että relativistinen filosofi uskoo että mielipiteiden valinnassa ollaan vähemmän algoritmisia kuin on ajateltu, ja että tämä ei tarkoita sitä että jokainen uskomus olisi yhtä validi kuin muut. Moraalirelativismi onkin tarkemmassa jaottelussa seuraavanlaista:
1: Deskriptiivisessä moraalirelativismissa (descriptive moral relativism) kuvaa pelkästään että joillain ihmisillä on erimielisyyksiä siitä mikä on moraalista.
2: Metaeettisessä moraalirelativismissa (meta-ethical moral relativism) esitetään että monissa erimielisyystilanteissa kukaan ei ole objektiivisesti oikeassa ja väärässä.
3: Normatiivisessa moraalirelativismissa (normative moral relativism) esittää, että erimielisyydessä kukaan ei ole oikeassa eikä väärässä ja meidän tulisi suvaita käytöstä vaikka olisimme erimielisiä siitä onko se moraalista.
On aika selvää että normatiivisessa moraalirelativismissa oletetaan suvaitsevaisuutta koskevia moraalioletuksia joten se ei ole yhteensovitettavissa nihilismin kanssa. Samoin jos joku kuvaa erimielisyystilanteita niin se on kuvaus asiantilasta joka ei vaadi oletuksia siitä onko takana universaalia moraalia tai mitään muutakaan vastaavaa. Nihilistisiä nämä arviot eivät kuitenkaan ytimeltään ole, niissä on moraaliarvostelmia. On jotain joka on erimielisyyttä.
Jos lähestymme asiaa deduktiivisesti, ei ole vaikeaa huomata että arvoteoreettinen nihilismi on suoraan, deduktiivisesti ja auttamatta ristiriidassa relativismin kanssa. Relativismi sanoo että arvolauselmat ovat kulttuurista riippuvaisia. Ei että niitä ei voi tehdä mitenkään. Moni ihminen sotkeekin tässä asioita kenties siksi että arkikielisessä mielessä ”nihilismi” ja ”relativismi” pitävät sisällään mielivaltaisuuden siemenen.
Kuitenkin näissä on selvä ero; Nihilismi sanoo määritelmällisesti että et voi tehdä mitään arvolauselmia mistään taustaoletuksista. Relativismi sanoo että taustaoletuksia voi olla useitakin. Nämä ovat suoraan ja täysin loogisesti yhteensovittamattomissa. Tässä mielessä relativismin ja nihilismin rinnastaminen on loogisesti sama kuin väittäisi että kolmio on ympyrä. Relativismi ei tässä mielessä ole mitään ”nihilismiä hienossa puvussa”. Toki ymmärrän että tälläisiä ryönäisiä sloganeita voidaan kierrättää.
Toki tässä on havaittava spesifi yhteys; Nihilismin ja relativismin yhteys on se, että molemmat sanovat että universaalia moraalia ei ole olemassa. Paitsi silloin kun relativismi sanoo että universaalin moraalin sisältöä ei voi tietää ja kulttuuri on yksi yritys lähestyä asiaa. Joka alleviivaa että yhteydet ovat tällöinkin mielivaltaisempia kuin voisi olettaa yleisten mielipiteilyn valossa. Mutta kuten olen sanonut ; Ne jotka osaavat metaetiikkaa, tekevät sitä yliopistossa. Ne jotka eivät osaa, opettavat sitä Suomen Teologisessa Instituutissa.
Mutta entäpä se induktiivinen lähestymistapa jota Kahanekin käytti?
Senkin valossa voidaan huomata että nihilismi ei johdakaan relativismiin. Nihilismihän johtaa siinä arvostelmien ja niitä koskevien huolien katoamiseen. Tunnekylmyyteen. Ei siihen että asioita saisi perustella miten tahansa. Ymmärrän että tätä eroa voi olla vaikeaa tiedostaa jos on elänyt Suomalaisessa tai länsimaisessa kulttuurissa jossa uskonto ja sen kannattajat ovat omista lähtökohdistaan omineet moraalin – ja valloittaneet tätä kautta myös nihilismiä koskevan keskustelun.
Elämme oikeasti maailmassa jossa tietoteorian puolella esitetään että jos skientisti ei voi selittää kaikkea niin sitten se on huonoa. Ja että uskova voi kunnioittaa tiedettä mutta samalla hän kuitenkin näkee tieteen uskonnon alaiseksi niin että ihminen käyttää Jumalalta saatua järkeä. Ja samalla uskova kunnioittaa tiedettä mutta muistaa että uskonto selittää moraalin ja olemassaolomme ja muut vastaavat asiat. Tässä ei selitetä miten uskonto selittää tai todistaa. Kaikki nojaa siihen että selitetään että ”vastapuoli joutuu olettamaan jotain”. Ei siihen, että todistettaisiin että ”hei, me todistetaan ihan kaikki”.
Tietoteoreettinen analogi on siinä että uskovaiset hyvin usein sotkevatkin tieteen arvovapautta ja tieteen arvoneutraaliutta. Jotka on erotettava.
1: Tiede on arvovapaa (vastakohta arvosidonnainen) silloin, kun se ei ehdottomasti sitoudu yhteenkään maailmankatsomukseen.
2: Tiede on arvoneutraali (vastakohta arvorelevantti) silloin, kun sen tulokset eivät ole relevantteja jonkin maailmankatsomuksen kannalta. Tämä erottelu olisi erittäin tärkeä pitää mielessä. Ja kun sama päättelyrakenne viedään tietoteoriasta metaetiikkaan, sotketaan – luultavasti ”mielivaltaisuus” sanan monimerkityksellisyyttä ja muita vastaavia keinoja käyttäen – nihilismiä ja relativismia.
Samassa ilmapiirissä uskovaiset esimerkiksi esittävät että ”koska ei voida todistaa Jumalaa olemassaolemattomaksi” tai ”Koska emme voi tietää Jumalasta” niin se antaisi rationaalisen syyn tehdä arvailuja Jumalan olemassaolosta. Eli koska emme tiedä niin sitten saisimme mielivaltaisesti väittää että Jumala on järkevä konsepti. ; Voidaan sanoa että tämänlainen lausunto Jumalan olemassaolosta ei ole ristiriidassa Jumalasta tietämisen kanssa. Mutta se ei kuitenkaan ole myöskään millään tavalla perusteltu tai järkevä oletus. Se on mielivaltainen oletus joka voidaan ottaa lähinnä siksi että se ei ole ristiriidassa sen perusväitteen kanssa. Näiden kahden välinen ero tuntuu olevan ihmisille hyvin vaikeaa. Luultavasti kiitos kristittyjen ahkeran metaetiikkakannanottelun niin että päättelyvirheistä on tullut kulttuurimme ja yhteiskuntamme muotisloganeita ja jopa sen ydintaustaoletuksia.
Muistutan kuitenkin että relativismin sotkeminen nihilismiksi seuraa seuraavaa päättelyketjua;
1: Mikään ei merkitse objektiivisesti, ei ole universaalia moraalia.
2: Jotta jollain olisi väliä sen tulisi merkitä objektiivisesti, olla universaalia moraalia.
J: Millään ei ole väliä.
Teisti näkee että he ovat erimielisiä premissistä yksi ja unohtavat että jotta vastapuoli olisi nihilisti heidän tulisi kannattaa premissiä 2. Jota he useimmiten eivät kannata. Vain hyvin harva metaeetikko ja vielä harvempi tavallinen ihminen kannattaa sekä premissiä 1 ja premissiä 2. Ja täät kautta rinnastukset relativismin ja nihilismin välillä ovat syvästi virheellisiä. Niissä on järkeä vain jos otetaan sisäisesti ristiriitainen asenne jossa ykköspremissi on valinta joka mitataan ihmisen itsensä maailmankuvan kautta mutta toinen premissi on sitten sellainen joka tungetaan ideologian ulkopuolelta, kristittyjen premissistöstä. Eli toisin sanoen universaalin moraalin kiistäjät punnittaisiin kristittyjen lisäoletuksilla eikä omillaan. Ja tältä perustalta tehdään väitteitä milloin he ovat sisäisesti konsistentteja ajattelijoita ja milloin he eivät ole.
Tässä mielessä onkin hyvä muistaa että kaikki universaalit moraalinäkemykset toimivat moraalisten taustaoletusten valossa. Uskovaiset – ja monet muutkin - usein muistuttavat että jos ateisti uskoo universaaliin ja absoluuttiseen ihmisarvoon, niin heillä on premissi jota ei ole todistettu. Tämä on sinänsä redundanttia että premissi on määritelmällisesti jotain joka otetaan päättelyssä oletettuna ja otettuna ja niitä ei tavata useinkaan perustella. ; Valitettavasti ”Jumala” ei selitä. Samat metaeettiset ongelmat purevatkin myös teistisiin moraalirakennelmiin. Niitä vain ei pidetä mielivaltaisina samoin ehdoin.
Koska uskovaisilla on tunnereaktioita jotka eivät ole missään väistämättömässä kytköksessä arvoteorioihin tai tietoteorioihin. Mutta he eivät osaa kyseenalaistaa tunteillessaan näitä asioita. Kaikki moraalinäkemykset nojaavat joihinkin premisseihin. Mutta uskovaisten asioita piilotetaan. Koska ne ovat useimmiten ajatteluketjuja ”ekstra-askelin” jotka piilotetaan. He leikkivät oletuksettomuutta koska ovat tehneet samantyylisiä ylimääräisiä extraoletuksia ja ekstra -askeleita mitä tehdään kun päätellään asioita arvoteoreettisesta nihilismistä käytännölliseen nihilismiin. Niitä voi olla vaikeampi huomata koska päättelyketju on huolimaton ja piilottaa lisäoletukset ja päättelyn askeleet. Mutta tosiasiassa niitä on kuitekin enemmän. Ja niissä on helposti myös argumetin kannalta ongelmallisia lisäoletuksia joiden perushenki on se, että ovatko ne itse asiassa itsessään ristiriidassa niiden muiden otettavien taustaoletusten kanssa…
Ihminen jonka mielestä se, että moraalin lähde on kulttuuri ei voi sanoa että kulttuuri ei olisi mitään. Ihminen jonka mielestä moraalin lähde on tunneimpulssit ei voi sanoa että tunteita ei olisi olemassa ja että tunteet eivät olisi mitän. Jonka mielestä moraalin lähde on yksilö ei voi sanoa että yksilö olisi ”ei-mitään”. Jonka mielestä moraalin lähde on ihmisen lajityypillinen käytös ei voi sanoa että moraalinsa kumpuaisi ”ei-mistään”. Jumala. No. Se tuskin on olemassa. Mutta jopa olemattomasta Jumalasta kumpuavat kulttuuriset näkemykset ovat seuraajillaan kannatettuja. Ja vaikka moraali tulisi ”ei-mistään” eivät edes he olisi nihilistejä. Koska eihän sellaisia edes ole.
Lähteet:
Thomas Nagel, ”The Absurd” (1971)
Guy Kahane, ”If Nothing Matters” (2016)
J.L. Mackie, ”Ethics: Inventing Right and Wrong” (1991)
Richard Rorty, ”Consequences of Pragmatism” (1982)
Richard Rorty, ”Consequences of Pragmatism” (1982)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti