Protesti protestanteille

Hannu Kiuru kuvasi kohtaamistaan pahoinpitelijänsä kanssa. "Totean siihen väliin, että et kai sinä nyt kuitenkaan näkövammaisia sentään lyö? Mies ilmoittautuu uskovaiseksi ja selittää, että vammautumiseni johtuu siitä, että olen tehnyt paljon pahaa toisille ihmisille. Näin olen joutunut suuriin velkoihin, jotka minun on maksettava. Hänellekin kuulin olevani 16.000 euroa velkaa ja hän haluaa ne rahat nyt." Tunnistan teologisen argumentin sellaisen kohdatessani, selvästi kukaan ei pahoinpitele ateistisesti tuon tyylisellä argumentilla. Tuonlaatuinen lähestymistapa vaatii uskontoa.

Tarkalleen ottaen asenne viittaa menestysteologiaan. Näkemykseen jossa Jumalan tarjoama siunaus vaikuttaa myös elämässä. Suuri osa pelastusteologiasta on jotain jota on itse asiassa yllättävän vaikeaa nähdä millään lailla kristilliseksi. Essek Kenyon, joka on opin kannalta tärkein on lainaillut monista eri kulttuureista ja hänen New Agen ja esoterian makuinen uskonsisältönsä on niin eklektistä että sitä on vaikeaa pitää kristittynä. Siinä on kristillisiä aineksia ja kokonaisuus on ikään kuin sivutuote siitä kun asioita jotka tavallisesti eivät ole yhdessä liitetään yhteen.

Mutta korostetun kristillistäkin menestysteologiaa on. Suomessa tämänlaista toimintaa on ajanut esimerkiksi helluntailaisuuden kanssa läheisessä ideologisessa suhteessa ollut "Sana ja Ylistys", jonka johtohahmona toiminut Veli Saarikalle on ... sanotaan nyt tietynlaisessa kulttimaineessa. Helluntailaisuus taas on nimenomaan protestanttinen liike.

Rotestanttilaulu

Pizarro harrastamassa
katolista ulkopolitiikkaa.
Tänään vuorossa on
uskonasioista keskustelu
eriuskoisten kanssa.
Atahualpa on hyvin pian
hyvin kiinnostunut antamaan
katoliselle kirkolle kooltaan
varsin merkittävän kolehdin.

Ja tämän ei pitäisi yllättää. Sillä vaikka usein katolisen kirkon kauhutekoja paheksutaan, ja katolisen kirkon osuus esimerkiksi noitavainoissa, ristiretkissä, miekkalähetyksessä ja "siirtomaapolitiikassa" ovat ymmärrettävästi jotain jota kauhistellaan, niin samalla protestanttien tekosia jotenkin kaunistellaan. Etenkin näin Suomenmaassa. Kuulemme miten katolisen kirkon vuoksi ei tunnettu "Raamattua" eikä osattu lukea. Ja että vasta prostestanttien ja Lutherin mukana ihmiset saivat tietoa. Tämä on varsin puolueellista tietoa. Sillä jostain syystä tässä kohden unohtuu että Suomeen asti yltänyt noitavaino oli pahinta juuri protestanttien alueella. No, teloitettiinhan heitä sentään lukutaitoisina ja niin oppineina että osasivat ulkolukumaisesti hokea esimerkiksi uskontunnustuksen. Upeaa!

Kansankirkon retoriikassa tuppaa unohtumaan myös se, että syy siihen miksi Suomi ei ole katolinen maa on varsin yllättävä. Luterilainen kirkko ei levinnyt sen vuoksi että ihmiset syvästi vakuuttuivat ja tulivat vapaaehtoisesti sen uskoon. Se harjoitti pikemminkin vallankaappauspolitiikkaa jossa jo olemassaoleva katolinen järjestelmä otettiin oman uskonsuuntauksen käyttöön. Ja tämän syynä on Kustaa Vaasa. Joka taas ei miettinyt niinkään teologiaa kuin kirkonkellojen sulattamista. Toki kuulemme usein miten uskontoa käytetään poliittisena välineenä ja tämä on kauheaa ja väärin eikä ollenkaan teologian mukaista. Jostain syystä tästä asiasta vaietaan. Katolisen kirkon synnit ovat niin tuttuja että vähänkin vanhempien ateistien tarvitsee niihin viitatessaan muistaa lähinnä jo kouluaikana käymiään luterilaisia uskonnontunteja. (Ja protestanteista näyttääkin varmasti että moni sekoittaa asioita tässä kohden pahasti.) Luterilaisen kirkon parissa tapahtuneet asiat - silloinkin kun kyse ei ole siihen liittyvistä kauhuteoista vaan vain pelkästään vähän noloista asioista - loistavat oppikirjoista poissaolollaan tänäkin päivänä. Tämä on erikoista koska meille kerrotaan että on tärkeää oppia ennen kaikkea yksi uskonto jotta osaa ja tiedostaa omat juurensa ja osaa tätä kautta sitten ymmärtää myös muita uskontoja.

Mutta Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on yksi erinomainen etu. Se ei ole kalvinistinen.

Kalvinismi on aina, jos ei suoraan menestysteologinen, niin ainakin hyvin lähellä sitä. Sillä siinä on normit jotka on tavattu tiivistää TULIP -muistisäännöksi.
1: Total Depravity, eli ihminen on halveksittava. Jumala on hyvä, mutta ihminen synnin turmelema ja läpeensä paha ja ansioton. Unohda ehdoton ihmisarvo, sillä sellaista ei ole.
2: Unconditional Election, eli ihmiset pelastuvat ennaltamäärätysti ja Jumalan armosta, jossa ansio ei paina.
3: Limited Atonement, eli vain osa ihmisistä pelastuu. Jeesus ei kuollut ihmiskunnan vaan kalvinistien vuoksi.
4: Irresistible Grace, jossa pelastukseen predestinoitu on pelastettu ehdoitta. Koska pelastus ei perustu armoon, on pelastunut pelastunut siitä huolimatta miten hän elää elämänsä.
5: Perseverance of Saints, jossa Jumala pitää huolen omistaan jolloin predestinaatio heijastuu siihen että saavuttaa menestystä ja vaurautta jo tässä elämässä. Joka luonnollisesti on se dogmi joka tuo opin lähelle pelastusteologiaa.

Jean Calvin kohtaamisessa
Miguel Serveton kanssa.

Kun katsoo noita kalvinismin oppeja, voi niiden avulla lähinnä tiedostaa sen miltä kohtaaminen käytännössä joka ikisen kalvinistin kanssa tuntuu. Nuo ihmiset ovat todella jotain joiden persoonaa ja käytöstä henkii se, että he uskovat olevansa Total Depravityssä. Ja jos koko ihmiskunta olisi heidänlaistaan tämä uskondogmi olisi hyvin helppoa uskoa ehdottomaksi totuudeksi.

En mielelläni tuomitse ihmisryhmiö ideologioden kautta. Itse asiassa perusteesini on, että yleensä ideologiat ovat melko irrelevantteja. Kusipäät ihmiset ovat kusipäitä olivat sitten kristittyjä tai ateisteja. (Tai fundamentalistiagnostikkoja.) Mutta käytännössä kalvinismissa on jotain sellaista että jos esittää sellaisia termejä kuin "kalvinistinpaskiainen" on pakotettu pyytämään anteeksi sitä että ilmaisussa on liiallista toisteisuutta. Siinä tuntuu olevan jotain sellaista joka todella vaikuttaa konkreettisesti ihmisiin. Ideologia ei yleensä vaikuta. Mutta kalvinismi on omituinen poikkeus. Eikä hyvällä tavalla.
* Kalvinismissa on jotain jota ei voi ymmärtää oikeastaan muuten kuin sitä kautta että se on perimmiltään lakimiehen kehittämä. Ja kalvinisteista se, että he todella ottavat lakimiehen vakavasti ja rakentavat hengellisen todellisuuskäsityksensä lakimihene oppien varaan välittämättä etiikasta. (Aligment Lawful Evil. Jos hyvin käy. Jos huonosti käy predestinoitu korostaa ehdotonta pelastustaan ja on Chaotic Evil.)
* Kalvinismi on uskonto jonka perustaja Calvin käyttäytyi sen verran karseasti, että jopa hänen seuraajansa joutuvat vetoamaan hänen kohdallaan Irresistible Grace -oppiin sen sijaan että selittelisivät toimia eettisiksi. Sillä Calvin oli melkoinen mies. Hänen toimiaan on vaikeaa ymmärtää muuten kuin psykologialla - tarkemmin, erilaisilla "sosiopaatin", "psykopaatin" ja "persoonallisuushäiriön" kaltaisten termien hokemisella. Ja kalvinistin voi ymmärtää sen kautta että hän seuraa tuonlaista miestä hyvillä mielin.

Kontrastiksi on syytä mainita että Lutherin kohdalla häntä on joskus syytetty väärin. Hänen julmuuttaan on jopa liioiteltu. Esimerkiksi hänen lausuntojaan on vääristelty kirjassa "Luther, exposing the Myth", jossa Lutherin väitetään kannustaneen ihmisiä tappamaan kapinoivia maanviljelijöitä. "To kill a peasant is not murder; it is helping to extinguish the conflagration. Let there be no half measures! Crush them! Cut their throats! Transfix them. Leave no stone unturned! To kill a peasant is to destroy a mad dog!" Ja että tämä oli syy maajussien nujertamiseen. Ajatus siitä että ruhtinaat todella olisivat pyytäneet lupaa ja totelleet alamaisina jotain munkkia on varsin hoopo.  Etenkin kun Luther kirjoitti lausuntonsa kapinan alkamisen jälkeen. Ja itse asiassa Lutherin lausunto oli muutamaa astetta mainittua lempeämpi. Lutherin kirje on kuitenkin käännetty hieman eri tavalla. ”Therefore let everyone who can, smite, slay and stab, secretly or openly, remembering that nothing can be more poisonous, hurtful or devilish than a rebel. It is just as one must kill a mad dog : if you do not strike him, he will strike you and a whole countryside with you.” Eli yhteiskuntapuoli oli vahvasti esillä. Tosin Luther samassa viestissä korosti myös armeliaisuutta, sitä että vain katumattomat kapinalliset on syytä lyödä. Ikään kuin viimeisenä keinona. ”Therefore, my good lords, see to it that ye set free, save, help and have mercy upon the poor people : then stab, slay and kill the rest, who can.” Calvinille tämänlaisia liennytyksiä on tarjolla vain niukasti. Itse asiassa mitä enemmän hänen sanomisiaan ja etenkin tekemisiään seuraa, ei voi kuin hämmästellä sitä miten vaikka odotukset olivat matalalla, herra onnistuu silti jotenkin olemaan vielä vähän kauheampi. Lutherista ensivaikutelma on järkyttävä ja ihminen paljastuu lähemmin katsoen. Calvinille käy juuri päin vastoin.

John Ogilvie kohtaa
uskonpuhdistuksen.
Teologisessa debatissa
luterilainen tuntee oman
oppinsa, seuraa sydäntään
ja osaa tätä kautta
ymmärtää myös oman
oppinsa kanssa erilaisia
hengellisiä vakaumuksia.

Kun ihmisellä ei ole itseisarvoa, ei ole ihmeellistä että kaikenlaista tapahtuu. Vähimmillään menestysteologia "tuoteperheineen" vie empatian kärsimyksen edessä. Sillä sellainenhan on tavallaan epäeettistä ja asioiden näkemistä vain puolittain. Kalvinismi on tässä erityisen tehokas, koska sen ytimessä olevat perusopit yhteisvaikuttavat toisiinsa hyvin ikävästi. Ei riitä että ihmisellä ei ole itseisarvoa arvoa, vaan sen lisäksi menestys on merkki predestinoitumisesta, ja kaikkiin eipredestinoituihin on syytä suhtautua pelkällä epäilyksellä koska ihmiset ovat vain pahoja ja huonoja. Lopputulos on ikävä ; Jos kalvinisti ei ole paha, hän ei ole oikeasti kalvinisti eikä oikeasti usko ja seuraa kalvinismin oppeja. Tämä on erityisen hankalaa kun muistetaan että kalvinismi on protestanttinen liike. Ja niiden parissa ihmisen omaa uskoa on tupattu korostamaan. Siksi katolisen kirkon noitavainoissa oli instituutio ja oikeudenkäynnit. Protestanttisissa maissa noitavainoja ei oltu keskusorganisoitu, ja ne keskittyivät oman vakaumuksen seuraamisesta johtuviin lynkkausorgioihin joiden ytimessä oli moralismin ja kauhistelun ja juorukoneiston ympärille rakentunut koneisto.

Siksi ei pidä ihmetellä että jos joku hakkaa vammaisen teologisin syin ja keksii päästään velan ja määrää sille jopa suuruuden, niin tälläiseen tekoon kykenee lähinnä kalvinisti. Tämä ei tietysti olisi kovin merkityksellistä nykysuomessa, jonka valtionkirkon tärkein - kenties ainut - ansio on se, että se ei ole kalvinistinen, mutta internet ja globalisaatio tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä että USA:n uskonnollisten piirien argumentteja ja uskonnollisia ajatuksia kopioidaan käyttöön. Ja siellä kalvinismi on yleistä. Sen vuoksi suomeen virtaa esimerkiksi kreationismin mukana vaikutteita ja asenteita jotka eivät ole pelkästään pseudotieteellisiä. (Ja nämä ihmiset sitten ovat niitä jotka pelottelevat yhteiskunnan vallitsevien arvojen romahtamisesta ja siitä seuraavasta moraalikadosta. He itse eivät sentään elä moraalikadossa, koska he ovat moraalikato itse.)

---

Pahoittelen että otan toistuvasti esiin tätä Hannu Kiurun pieksentää. Puolisoni ihmetteli kuinka voin olla niin vihainen tuosta tapahtumasta, kun en edes pidä koko ihmisestä. Että ei siinä ole mitään järkeä välittää vihollisesta noin vahvasti. Etenkin kun en yleensä välitä juurikaan muista kuin lähimmistä perheenjäsenistä. Nukuin hyvin vähän koska minulla oli tärkeämpää tekemistä. Kuten rageaminen.