Toistaja.

Yleisesti kopiointi on ihan hyödyllistä. Esimerkiksi levykkeet ovat hyviä lähinnä siksi että niihin voidaan tallettaa, kopioida, tietoa. Luonnossa tapahtuu myös mimicry -ilmiö, jossa esimerkiksi kuoriainen näyttää kimalaiselta koska linnut varovat kimalaisten syömistä. Vaikka kärpäsellä ei ole pistintä, ulkonäkö riittää vakuuttamaan linnut siitä että niiltä saadaan pistoja palkinnoksi. Kuitenkaan kopiointi ei aina ole hyvä asia: Monesti matkiminen on plagioimista, mitä ei sitäkään pidetä hyvänä asiana. Tekijälle se voi toki olla käytännöllistä. Kopiointia kuitenkin pidetään yleisesti omalaatuisuuden vastakohtana.

Copycat tarkoittaa henkilöä, eläintä tai tietokoneohjelmaa, joka matkii tai toistaa jotain toista kohdetta. Taustalla on ajatus siitä, että kissanpoikaset oppivat vanhemmiltaan esimerkiksi metsästystaitoja. Siksi esimerkiksi nettisivut jotka harhaanjohtavat kohdetta luulemaan tahoa luotettavaksi ja antavat siksi esimerkiksi sähköpostiosoitteitaan. Ilmiötä voidaan siis käyttää moneen suuntaan, hyviksi, hyödyksi ja haitaksi.
1: Ikävimmillään copycat -ilmiö tulee vastaan kopiorikoksissa, joissa se että jokin tapahtuma saa julkisuutta, siitä seuraa se, että sitä myös toistetaan. Copycat effect viittaa tähän tapaan, jossa sensaatiomainen julkisuus esimerkiksi väkivaltaisissa murhissa tai itsemurhissa aikaansaavat juuri samalla tavalla tekemistä.
___1.1: Kopiomurhaaja voi matkia rikosta, koska olettaa saavansa samanlaista julkisuutta, tai koska hänen tekonsa voidaan sekoittaa toisen tekijän tekoihin. Tai koska hän ihailee tekijää jollain tavalla. Surette teki vuonna 2002 tutkimuksen "Self-Reported Copycat Crime Among a Population of Serious and Violent Juvenile Offenders." jossa havaittiin, että kopiorikoksen tekijöillä on tapana ottaa vaikutteet epäsuorasti, eikä niinkään suoran ihailun kautta. Mielenterveyden häiriö on tekijöillä erittäin yleinen.
___1.2: Werther effect taas viittaa siihen kuinka itsemurhat voivat joskus olla kopiorikoksen erityistapauksia; von Goethen "Nuoren Wertherin kärsimykset" -kirja aikaansai itsemurhapiikin kasvamisen: Ei siis ollut pelkästään niin, että itsemurhaajat olisivat matkineet tekotapaa ja olisivat ilman kirjaa tehneet itsemurhan toisella tavalla, vaan nimen omaan kävi niin että itsemurhien määrä kohosi. Goethe jopa liitti kirjaansa varoittavan tekstin tämän vuoksi. Kuitenkaan ilmiö ei ole ainutlaatuinen. David Phillips on kenties kuuluisin efektin tutkija - ja ilmiön nimeäjä- ja hän on julkaissut ilmiön olemassaoloa ja luonnetta käsitteleviä tutkimuksia. Esimerkiksi "The Impact of Fictional Television Stories on U.S. Adult Fatalities: New Evidence on the Effect of the Mass Media on Violence". Robert B. Cialdini on sitä mieltä että perinteinen näkemys ihailusta on liian yksinkertainen, hänen social proof -teoriansa korostaa samaistumista. Werther -efektiin liittyy se, että sen tekijät ovat usein mielenhäiriöisiä; Esimerkiksi Bertolote, Fleischmann & Wasserman tekivät tutkimuksen "Psychiatric diagnoses and suicide: revisiting the evidence", jossa havaittiin että 98% tekijöistä voitiin tunnistaa mielenterveydellisiä ongelmia. Diagnosoimaton ja/tai hoitamaton häiriö ei ole tavaton. Toisaalta ilmiön tunnistamista vaikeuttaa se, että esimerkiksi Marie Rautavaaran tekemässä yhteenvedossa yksi tavallisenkin itsemurhan piirteistä on lähipiirissä tai suvussa tapahtunut itsemurha. Lisäksi on vaikeaa sanoa oliko esimerkiksi seppuku vain laajalle japanilaiseen kulttuuriin levinnyt Werther -efekti vai ei.

Miekkailun taktiikka.

Miekkailussa puhutaan usein tekniikoista ; Kyseessä ei ole satunnainen toiminta. Toisaalta pitäisi olla yllättävä. Kuitenkaan tekniikka ei ole perusyksikkö, vaan enemmänkin taustaidean yksittäistapauksia. Olennaisin asia ymmärtää on se, että jokaikiselle tekniikalle on aina vastatekiikka. Ja tälle vastatekniikalle on olemassa myös vastatekniikka. Loppujen lopuksi se, joka ymmärtää systeemin paremmin, ja osaa toimia sen mukaan, voittaa.

Perusstrategioita voidaan jakaa monella tavalla kahtia:
1: Esimerkiksi voidaan ajatella (1) aloitteellista tyyliä, jonka tavoitteena on hyökätä ensin ja tuhota toisen puolustuskyky samalla. (2) seuraava tyyli, jossa toisen tekniikkaan reagoidaan jotta saadaan oma isku lävitse.
2: Toinen tapa taas on jakaa työntävään tyyliin ja joustavaan tyyliin, jossa (1) aktiivisesti avataan keskilinjaa sidonnalla, kovalla iskulla, ja lähestymällä jotta toisen tasapaino järkkyy. (2) joustavassa taas avataan toiselle hyökkäyslinjaa jotta hän hyökkäisi siihen, ja johon osataan reagoida. Tai annetaan toisen työntää ja joustetaan, jolloin saadaan avattua itselle hyökkäyslinja.

Pääsääntönä on se, että vain toiseen turvautuminen on liian ennustettavaa. Mukana on aina huijaamisen elementti: Voi esimerkiksi näyttää siltä että toinen hyökkää, mutta ideana onkin saada toinen reagoimaan siihen jolloin reagointi onkin aktio ja toisin päin. Toisaalta lopullinen hyvä tekniikka voi siksi olla vaikka vain 1 isku tai siihen reagointi. Lisäksi on huomattava, että toiset reagointitavat ovat parempia kuin toiset. Alla on pääkaava siitä, mitkä toiminnat ovat pääsääntöisesti järkeviä. Aina voidaan tehdä tilanne, jossa on OK rikkoa niitä, for fun, profit and victory.

On syytä huomata, että tiivistäminen on tärkeää: Pelkkä oikea reagointi ei riitä, koska se sellaisenaan vain pidentää kamppailun aikaa ja toinen voi saada toisen reagoinnin. Siksi hyvä kamppailu on helposti lyhyt; Kukaan ei pysty miettimään kymmenen iskun sarjoja eteenpäin, eikä se ole järkevääkään.

Tämä onnistuu yhdistämällä toimintoja; Isku samalla suojaa toisen hyökkäyskeltä, tai sekä torjuu että avaa keskilinjan, väistö avaakin samalla uuden hyökkäyslinjan tai suojaa seuraavalta iskulta niin että pääset lyömään syntyvästä aukosta tai mitä vain kahta asiaa. Ja tietenkin pelisilmällä: Kun tiedät mitä toinen on tekemässä tai saat tämän tekemään mitä haluat, voit reagoida suoraan tähän ja voittaa tätä kautta nopeasti.

Kun ymmärtää tämän taustalla pyörivän logiikan, muun muassa näistä videoista oppii paljon, sen takia että niissä seuraava pätkä on aina "vastaus" edellisen esittämään tekniikkaan:
Techniken: Langes Schwert.
Some long sword fencing pieces after Danzig & Ringeck.
The Zwerchhau (Thwart Cut)
The Zornhau and Accompanying Plays
European Martial Arts: Hutton's Two-Hand Sword #1
European Martial Arts: Hutton's Two-Hand Sword #2
European Martial Arts: Hutton's Two-Hand Sword #3
European Martial Arts: Hutton's Two-Hand Sword #4

Tärkeimmät opit tästä kaikesta ovat että:
1: Tekniikat eivät ole irtonaisia, vaan ne seuraavat laajempaa taustalla olevaa mekaniikkaa, yleisesti sanoen yksittäisesimerkkejä siitä. Itse asiassa tekniikka -ajattelu on sinällään huono, että se alkaa jostain ja päättyy johonkin. Miekkailussa alku on hieman selkeämpi, mutta loppumisen varaan ei kannata täysin laskea. Teoriassa voi aina tulla se seuraavakin isku. Ei tavoitella 20 iskun sarjoja, mutta ei silti lopeteta 19. iskun kohdalla koska "nyt ollaan joka tapauksessa jo tehty asiat pahasti pieleen".
2: kaikkeen on vastaisku eikä "voin tuhota sen tekemällä näin joten tekniikka on huono" ei toimi. Ei ole elokuvista tuttua voittamatonta tekniikkaa, ja jokaikisellä miekkailijalla on aina riski hävitä.
3: Tiivistäminen on tärkeää, ja se tehdään
___3.1: liikkeitä tiivistämällä hyvät liikkeet tekevät montaa asiaa vaikka niiden opettelu voikin olla helpompaa jakamalla niiden toiminta aluksi osatoimintoihin (Mikä tekee niistä hitaampia, mutta ymmärrys taustalla kasvaa ja lopulta niistä tulee yhteensulautuneita.
___3.2: Tilannetta ymmärtämällä, jolloin reagoidaan vain siihen mitä toinen tekee. Ollaan yksi askel toisen edellä, mutta ei kahta.

Laimeaa energiatasoa.

Pääsin töissäni juttelemaan eräälle homeopaatiksi kouluttautuvalle. Kyselin sitä, miten homeopaatit selvittävät että jokin aine todella toimii. Vastauksena oli se, että homeopatiassa ei tutkita, vaan toimitaan. Tietenkin on tärkeää tutkia että asia parantaa ennen kuin lähdetään parantamaan. Muutenhan toimitaan arvailun, ei tiedon, pohjalta.

Tämän vuoksi voi olla hyvä tietää mitä Homeopatia (όμοιος, hómoios; samankaltainen + πάθος, páthos ; kärsimys) on. Se on Samuel Hahnemannin kehittämä menetelmä. Siinä parantaminen perustuu kahteen mekanismiin:
1: Lääkeaineen valintaan; Tässä valitaan aine, joka terveelle aiheuttaa oiretta X paljon nautittuna. Homeopaattisena lääkkeenä sen pitäisi sairaalle annettuna parantaa juuri oiretta X. Tämä periaate tunnetaan nimellä "similia similibus curantur". Tämä on uudistunut samanlaisuusperiaatetta käyttävä konsti, joka on luonnonlääkkeitä käyttäviä noitatohtoreita tutkiville etnobotanisteille tuttua; Kun etsitään kansantiedosta parantavia tietoja, täytyy katsoa parantaako se tautia vai onko se puhtaasti taikauskoista "koska kukassa on nyppyjä, se parantaa näppylöitä" -tyylisiä ratkaisuja, vai molempia. Ilman analyysiä toimivia kansanparannuskeinoja ei eroteta toimimattomista.
___1.1: Tästä aineesta tehdään joka tapauksessa kantaliuos (mother tincture), jos aine liukenee alkoholiin tai veteen, se lioutetaan siihen, ja jos taas ei, se hierretään maitosokerin kanssa.
___1.2: Homeopaattisten lääkkeiden testaamista kutsutaan nimellä pruuvaus (saks. prüfung), siinä ei tehdä kaksoissokkokoetta vaan se suoritetaan terveillä ihmisillä. Itse homeopaattien laimennusteoriaa ei siis testata, vaan ainostaan katsotaan mitä oireita aine tekee terveillä ihmisillä, ja tätä sitten lähdetään jatkokäsittelemään.
2: Potensointiin, jossa ainetta laimennetaan vedellä tai alkoholilla ja ravistellaan tietyillä tavoilla. Potensointiin on eri asteikkoja. 1D tarkoittaa, että vaikuttavaa ainetta on laimennettu vedellä siten että ainetta on 1 osa ja vettä 9 osaa. 2D taas, että 1D:tä on taas laimennettu 1/9... Tavallisimpia ovat 6D, 12D, 30D, 200D, 6C, 12C, 30C, 200C ja 1000C=1M. Lisäksi käytetään erilaisia laimentimia, kuten astiaan laitetaan nestettä ja se kaadetaan pois, ja astian seinälle jääneet tipat ovat pohjana seuraavalle laimennuskerralle. Laimennukset ovat kaiken kaikkiaan niin roimia, että tilastollisesti pullollisessa homeopaattista valmistetta on pelkkää liuotetta ; tarvitaan monta pulloa että saataisiin 1 molekyyli alkuperäistä lääkeainetta. Tässä kohden tärkeä kysymys koskeekin mielestäni sitä, että miten eri kontaminaatiot vältetään: Jossain loppuvaiheen potensoinnissa mukaan ripahtanut hikipisara sisältää enemmän aineita, kuin vaikuttavan aineen liuotteet: Ja miksi näistä ei voisi tulla vaikutuksia potenssoinnin kautta? Käsittääkseni homeopaattisia valmisteita ei tehdä missään tietokoneen kovalevyjä valmistavien yksiköiden tasoisissa high -tech puhdistetuissa paikoissa.

Sain kuitenkin kuulla että homeopatia toimii. Se onkin tärkeä asia, kun puhutaan hoitamisesta. En tosin saanut tutkimustuloksia, vaan viittauksia siihen, että saksassa on homeopaattisia sairaaloita ja korkeakoulut opettavat sitä joissain paikoissa. Sain lisäksi kuulla, että homeopatian toimivuudesta ei keskustella, vaan ongelma on taustamenetelmät: Kuulemma homeopaattisia lääkkeitä ei voida tutkia, koska ne toimivat "energiatasolla", jota ei vielä voida tutkia tieteellisesti. Mutta kenties tulevaisuudessa tilanne muuttuu. Ongelmana tässä on se, että
1: Ilman tutkimusta ei ole tietoa. Jos jotain asiaa ei voida tutkia, siihen uskominen on perusteetonta. Asian varmistaminen muuttaa mielipiteen ja uskonnollisen väitteen tieteellisistä väitteistä.
2: energiatason olemassaolo sinällään on uskonnollinen väite: Tarkemmin sanoen, se viittaa tiettyyn uususkontoon, New Ageen. Siksi ei ole mitään syytä uskoa tähän energiatasoilla selittämiseen, koska tästä ei voida saada tietoa ja sitä ei voida tutkia. Ilmiö, jonka olemassaolo ja luonne ja toimintavaikutustavat ovat henkilön uskonnon varassa ovat juuri olennaisimmillaan uskomuksia.

Tosin homeopaattisia lääkkeitä voitaisiin ihan hyvin tutkia ilman energiatasoon viittaamisia. Syynä on se että se väittää että se parantaa sairauksia. Sairaudet taas ovat konkreettisia. Lääketieteen kaksoissokkokoehan tutkii vain parantaako lääke paremmin sairaita kuin lumelääke vai ei, jos se tekee sen ja testi näyttää sen, se on "kliinisesti testattu". Testistä selviämiseen ei sen kummempaa toimintamekanismia vaadita. Jos homeopaattinen valmiste parantaa sairaita paremmin kuin placebo, se on toimivaa lääkettä vaikka toimintamekanismi olisi tuntematon. Näyttääkin siltä että pruuvaus on liitetty jotta voitaisiin sanoa että homeopaatit eivät toimi satunnaisesti. Se on hieman sama, kuin väittäisi että keltaisella värillä olisi vaikutus maksasairauksista paranemiseen koska maksasairaudet aiheuttavat keltaista väriä ja sitten menisi tarkalla aallonpituusmittaarilla testaamaan että minkälaisia aallonpituuksia potilaan ihosta lähtee ja sitten mittaisi kasveja sen mukaan miten samanlaisia aallonpituuksia ne päästävät. Tämä ei tekisi näkemyksestäni "tutkimusta", lähinnä "puuhailua".
1: Toki toimintamekanismi on tärkeää, jotta testeihin valitaan järkevästi aineita: Kaikkia aineita ja niiden yhdistelmiä ei voida testata, se olisi liian kallista. Ei vain voida ottaa satunnaisia aineita ja katsoa miten ne vaikuttavat kaikkiin tauteihin ; Tauteja ja aineita on yksinkertaisesti liikaa; Tosin toimintamekanismin selitys on taikauskoa, se on taikauskoa vaikka lääke toimisikin, koska lääke voi toimia myös siksi että "siinä on oikea kemia"; Nyppyinen kasvi voikin parantaa näppylöitä. Mutta ei siksi että noitatohtori on keksinyt hyvän samankaltaisuuden mekanismin, vaan koska siinä kasvissa on lääkeaineita. Tosin jos kaikki kasvit parantaisivat juuri samanlaisuuden kautta, tilanne muuttuisi; Tällöin tutkimus osoittaisi että periaate on lääketieteellisesti hyvä. Nyt näin ei ole, vaan esimerkiksi samannäköisyys on satunnaista, ei sääntö jota johonkin suuntaan seuraaminen olennaisesti auttaisi.
___1.1: Tosin homeopaatit käyttävät hieman kyseenalaisia uskonnonvälityskeinoja kun he perustelevat uskonnollisia näkemyksiään havaitsemattomista asioista vetoamalla aineiden toimivuuteen ilman että he testaavat yhteyttä toimivuuden ja energiatason välillä. Homeopaattisen periaatteen toiminta toki mullistaisi lääketieteen, mutta se ei vielä todistaisi yhtään mitään itse energiatasosta, jota selittäjät pitävät kuitenkin selvästi tärkeänä kerrottavana asiana.

Mutta homeopatiaa voidaan periaatteessa tutkia: Ja homeopatiasta on tutkimuksia, paljonkin. Niiden pohjalta Lancet lehti teki vuonna 2005 laajan metatutkimuksen, eli tutkimuksen joka perustui lukuisten homeopatiatutkimusten yhteen panemiseen ja niiden analysointiin. Siinä havaittiin että homeopatia ei toimi placeboa paremmin; Aikaisemmin oltiin saatu lupaavia tuloksia laimennettujen aineiden tehoista, mutta tarkemmat menetelmät karsivat nämä tulokset. Tutkimukset eivät näytä edes sitä että homeopaattiset lääkkeet oikeasti toimisivat. Ne ovat placebon tehoisia.
1: Sovellan tätä myös kuulemaani väitteeseen, jonka mukaan homeopatia toimii myös eläimillä ; Tämähän tarkoitti tietenkin sitä, että placebosta ei voi olla kyse. Kuitenkaan en saanut viittauksia tutkimuksiin, koska homeopatian tärkein todiste on asiakaspalaute. Toisin sanoen, jos minulla on päänsärky ja se lähtee, kun olen ottanut homeopaattista lääkettä, se on todiste lääkkeen toimivuudesta. Vaikka tosiasiassa päänsärkyni olisi voinut lähteä muutoinkin. Eläimilläkin paranemiset ovat siis yksittäistapauksia ; Tautihan voi parantua ilman placebovaikutusta ja ilman lääketiedettäkin, kun elimistön omat korjausmekanismit toimivat. (Itse asiassa valtaosa minun sairauksistani parantuvat juuri näin.) Lisäksi hoivavaikutuksellakin on tärkeä osansa, ja tämä toimii eläimiinkin. Tämänkin homeopatiaa kannattavat unohtavat, vaikka juuri se on homeopatiassa huomattavasti suurempi kuin normaalilääketieteessä.

Homeopatiasairaalat ja niitä opettavien opinahjojen muu korkeatasoisuus viittaavat siksi pikemminkin maan suhtautumista uskomushoitoihin. Tosin ongelmana tässäkin lähestymistavassa on se, että homeopatia ei määritä sairautta oireiden kautta: Vaikka sekin myöntää että sairauksilla on oireita - muutenhan koko oireita aiheuttavien lääkeaineiden valinta olisi outo - oireiden havainnointi homeopatiassa on tärkeää vain koska ne rakentuvat henkilön subjektiiviseen kokemuseen niistä. Siksi esimerkiksi vaikka lääkärit diagnosoisivat sairauden migreeniksi, voi siihen saada eri lääkkeen eri homeopaateilta ja eri lääkkeen ja samalta homeopaatilta eri lääkkeen eri aikoina. Siksi oireiden katoaminen on homeopatian kannalta hieman mutkikkaampi paranemisen mittari. Sen sijaan potilaan subjektiivisen olon paraneminen on sille kaikki kaikessa. Tämä tietenkin vetoaa ihmisiin, ja esimerkiksi julkkikset siksi mielellään valitsevat homeopaattisia hoitoja. Homeopatia on siksi luonteeltaan erittäin fenomenologista. Ja itse asiassa kun se selvästi tuottaa vahvan hoivavaikutuksen, se tarkoittaa sitä että se toimii omassa määritelmässään jopa erittäin hyvin. Valitettavasti se tälläisen "paatuneen naturalistin" silmissä näyttää siltä että he hoitavat potilasta, antavat tälle paremman mielen ja jättävät itse sairauden hoitamatta. Mutta oireethan eivät olleet homeopaateille keskeinen, vaan kokemus paranemisesta. Tosin kokemuslähtökohta muuttuu hieman erikoiseksi kun aletaan puhumaan koirista ja lemmikkieläimistä. Toivon ja luulen kuitenkin että koiran omistajat ovat lähteneet homeopaatille parantamaan koiran korvatulehdusoireita.
1: Tosin kun mainitsin että yhteys fenomenologiaan on voimakas, homeopaatiksi pian valmistuva loukkaantui, koska se "luokittelee ihmistä". Hänestä minä saan kutsua itseäni miksi tahansa. Kuitenkaan hän ei vastustanut luokitusta "homeopaatti", vaikka sekin luokittelee ihmistä. Ja itse asiassa kaikki tieto ja ymmärrys perustuu aina jonkinlaiseen käsitteenmuodostukseen. Siksi se, että hän selittää kuinka ihmiset näkevät sairautensa jotenkin on relevanttia, on luokitteleva kannanotto. Ja kun tälle määritelmälle antaa nimen, syntyy juuri jotain sen tapaista, kuin "fenomenologi". Tämä säästää aikaa, kun ei aina tarvitse toistaa sitä ajattelurypästä joka asian taustalla on. Tämä ei vähennä "yksilöllisyyttä", vaan kertoo mitä kannanottoja yksilöllä on. Itse en koe että jos minua kutsutaan joksikin - kuten "miekkailijaksi" tai "evoluutikoksi"... - että koko minuuteni tiivistyisi näihin sanoihin, vaan ajattelen että ne kertovat olennaisia piirteitä itsestäni. Niiden avulla minua ja näkemyksiäni on helpompi ymmärtää.

Tutkimukset näyttävät että homeopaatit käyttävät omaa teoriaansa, joka ei ole sama kuin perinteinen lääketiede. Siksi niiden vertailu riippuu siitä mitä pitää tärkeänä. Homeopaatikoista se toimii hyvin, koska se parantaa potilaiden oloa, ja oireet ovat tämän rinnalla sivuasia. Lääkärit taas sanovat että oireet katoavat, ja että potilaan hyvä mielikin voi tästä seurata, mutta se ei ole lääkärin kannalta yhtä relevanttia.

Tosin minussa epäluottamusta tuottaa sen että tutkimukset näyttävät että homeopaatit parantavat fiilispohjalta: Mikä heistä tuntuu sopivalta lääkkeeltä; "intuition is a valuable component of decision-making for homeopathic practitioners" Meillä päin kunnallista terveyskeskusta kutsutaan "arvauskeskukseksi", mutta taidankin tietää paremman kohteen tuolle lisänimelle.

Five finger discount

Olen työskennellyt jonkin aikaa myymälävartijana. Nuorempana olin jonkin verran kiinnostunut taikatempuista (kukapa ei). Tämän vuoksi olen tullut siihen tulokseen, että molemmat perustuvat samoihin perusperiaatteisiin. Niitä vain käytetään eri tavalla. Toisaalta temppujen tunteminen on välttämätöntä, jotta tietäisi mitä ollaan tekemässä: Jos siis etsii taikatempun ideaa, kannattaa osata taikureiden temput. Jos taas haluaa napata varkaita, kannattaa tietää mitä näpistelijät puuhailevat.

Kannaltani tämä on tietysti hyvä asia, koska olen niitä ihmisiä, jotka eivät nauti taikatemppujen ihmeistä sellaisinaan - kuten eräs päätyyppi ihmisistä tekee - vaan nauttii siitä että yrittää keksiä, miten ne temput tehdään. Aina ei onnistu, mutta asenne johtaa siihen että syitä huomaa joskus, vaikka muutoin asiaan ei kiinnittäisi huomiota. Taikatemppujen yhdistäminen näpistykseen ei ole sinällään uusi, koska jo vanhastaan tunnetaan tilanne, jossa taikuri kiinnittää huomion itseensä, jotta hänen taskuvarasystävänsä voi näpistellä yleisön joukossa.

Pohjustan näpistyksen luonteen taikatemppujen luonteen kautta. Lainaan Penn Jilletten & Raymond Joseph Tellerin "silmänkäännön 7 periaatteella" (The Seven Principles of Sleight of Hand).
1: Palm, joka tarkoittaa temppua, jossa esine piilotetaan toiseen käteen samalla, kun annetaan vaikutelma siitä, että se on toisessa kädessä. Palmiin kuuluu myös se, että objektia pidetään tyhjällä kädellä siten, kuin se olisi siinä, ja se käsi jossa objekti on oikeasti pidetään siten, että näyttää että se ei ole siinä.
2: Ditch, jossa objekti piilotetaan jonnekin huomaamattomasti.
3: Steal, jossa huomaamattomasti otetaan kohde käteen.
4: Load, eli ladata kohde huomaamattomasti käyttöön
5: Simulation, jossa annetaan vaikutelma siitä että jotain on tapahtunut, vaikka se ei olekaan.
6: Misdirection, jossa kohteen huomio kiinnitetään johonkin irrelevanttiin samanaikaisesti, kun toisaalla tehdään jotain muuta.
7: Switch, jossa objekti vaihdetaan toiseen objektiin.

Myymälävarkauksissa taas on joitain toisia tapoja. Luettelen muutamia, jotka perustuvat omiin havaintoihin ja muilta saatuihin konsteihin: Annoin niille työn ohessa erilaisia nimiä. Niitä ei siis löydy muualta. (Nämä temput ovat siitä huonoja, että näistä on jääty kiinni.) Kuten tarkkaavaiset huomaavat, näissä kaikissa on yksi tai kaksi osasta taikuuden mekanismeista.
1: "Dressman" aka. "ota kolme, maksa kaksi", jossa ideana on se, että otetaan muutama kappale esimerkiksi tupakkarasioita, ja sitten niistä piilotetaan yksi. Tätä on vaikeaa huomata. Kannattaa osata laskea.
2: "Hollow man", jossa tuotepakkaus tyhjennetään. Esimerkiksi teinityttö voi laittaa hiuskiinnettä käsilaukussa olevaan mukiin ja pistää tyhjän kiinteen takaisin hyllylle. Äänet voivat paljastaa mitä jännittävämpiä asioita.
3: "Tupla tai kuitti", jossa henkilö ostaa tavaraa, ja vie ne kotiinsa. Palaa sitten takaisin ja laittaa juuri samat esineet laukkuun. Näyttää kassalla, kuinka tuotteet on jo maksettu. Ongelmana on tietenkin se, että kauppaan tullessa laukku on tyhjä. Ja niitä laitetaan laukkuun ilman että niitä otetaan pois. Videollekin voi siksi jäädä jännittäviä asioita.
4: "Bat -kanava", eli "samaan bat -aikaan samalla bat -asemalla" taas keskittyy huomion herättämiseen muualla. Esimerkiksi lapsi voi metelöidä tai vartijalle annetaan jotain muuta häiriötä, kuten pyydetään etsimään kahvipakettia. Samaan aikaan toisella puolella kauppaa esineistö vaihtaa omistusoikeutta käymättä läpi normaalia juridista protokollaa. Kaikkia ei tarvitse totella.
5: "Nuoruusiän dementia", jossa henkilö ottaa esimerkiksi tupakat kassalta tai karkit hyllystä ja palaa tämän jälkeen sivummalle, jossa piilottaa tavarat esimerkiksi taskuun. Taskuun unohtuminen voi tapahtua esimerkiksi pukukopissa tai muuten huomaamattomassa paikassa.
6: "Kakkoslaukku", jossa tavara yksinkertaisesti laitetaan taskuun tai laukun pohjalle, eikä sitä makseta kassalla. Jossain tapauksissa henkilö on lisäksi "foliohattu", eli laukkua on modifioitu jotta voitaisiin hämmentää hälyttimiä. Avaruusolennot eivät kuitenkaan tietojeni mukaan ole pätevä syy. Kuitenkin ne kannattaa ottaa vakavasti ja tälläiset rakenteet laukussa voivat aikaansaada jännittäviä keskusteluja turvallisuudestamme vastaavien poliisiviranomaisten kanssa. He kyllä osaavat sakottaa avaruusolentojakin. Yleisin piilopaikka on kuitenkin tasku. Kuitenkin myös hameisiin saa jännittäviä koukkuja ja tätä kautta jopa pölynimuri voi kadota piiloon. Putkikassejen täyttämistä tarkkaillen elämä helpottuu: Ne kun eivät juurikaan muuta muotoaan, niin jostain syystä niitä myös käytetään tässä urakoinnissa apuvälineenä. Ja tietenkin kaikki tietävät tämän. (Kvanttimekaniikassa tarkkailu vaikuttaa tilanteeseen, kuten käy tässäkin..)
7: "Hit and run", jossa henkilö vain nappaa tavaran ja kävelee tai juoksee sen kummemmitta piilottelemitta muualle. Jossain tapauksessa kyseessä on jopa "six finger discount", jossa mukaan kuuluu myös keskisormen näyttäminen vartijalle. Valitettavasti naamamuistilla on jännittäviä vaikutuksia näiden henkilöiden uravalinnalle. Vaikka strategia on röyhkeä, se toimii valitettavan hyvin sen nopeuden vuoksi.
8: "Kaveri auttaa", jossa ensimmäinen laittaa tavaran piiloon josta toinen hakee sen huomaamattomasti. Muuten ovela, mutta liikaa liikkuvia osasia.
9: "Naamiojuhlissa" henkilö taas käyttää haalaria tms. ja teeskentelee olevansa vaikka huoltomies. Voi varastaa vaikka kaupan kattokruunut, rauhallisesti ja vihellellen.
10: "Avunpyyntö" taas perustuu siihen, että henkilö vie esimerkiksi oluita, vie sen sitten poistumisen lähelle ja sitten pyytää vartijaa vartiomaan sitä, sillä aikaa kun käy kaupassa. Hänellä voi vaikka olla näyttää kuitti samanlaisesta tuotteesta. Kuitenkin tässä vartijan keskeisin rooli on siinä, että hän veisi tavaran porteista lävitse, avuksi. Ja tekijä vaikuttaisi viattomalta. Kuitenkin on erikoisia oluita, jos eivät portista ollessa ole hallussa vaikka ovat muualla ostettuja.
11: "Skitsofreenikon kaupantekijäiset", jossa henkilö vaihtaa esimerkiksi CD -levyn hintalapun halvemman levyn hintalapun kanssa, tai ostaa kalliita herkkukurkkuja ja punnitsee niille suolakurkkujen lapun. Tai punnitsee, ottaa kuitin ja käy laittamassa pussiin lisää tavaraa.

Periaatteessa variaatiota on paljon, ja osa yhdistelee eri tapoja. Kuitenkaan en tiedä yhtään tapausta, jossa näitä perusteemoja ei olisi ollut lainkaan mukana.

Hidden.

Luultavasti jokainen on kuullut subliminaalisista viesteistä, eli piilotajuisista viesteistä. Niillä tarkoitetaan esimerkiksi videoissa olevia yhden kuvan pätkiä, joilla yritetään saada henkilö ostamaan tuotetta. Ne voivat olla levyissä olevia kätkettyjä viestejä. Ajatus näissä on se, että koska ihminen ei ehdi tajuta niitä, ne vaikuttavat suoraan alitajuntaan; Subliminal message ei ole alitajuinen subconcious message, jos se huomataan. Toimivuus perustuu teoriaan, jossa tietoisuus ei näe, mutta piilotajunta on tikkana.

Itse asiassa useita piilotettuja viestejä tunnetaan: Oma suosikkini on Pink Floydin "Empty Spaces" Siihen kun on backmasking -tekniikalla ladattu takaperoista ääntä , joka kääntämällä sanoo "Congratulations! You have discovered the secret message!" Lisäksi Don Rosa piilottelee sarjakuviensa ensimmäiseen ruutuun kirjaimet D.U.C.K. (Dedicated to Unca Carl from Keno.) Pidän näiden etsimisestä. Osa on vähemmän hauskoja Ozzy Osbournen "Bloodbath in Paradise" sisältää takaperin laitettuja elokuvasta "Manaaja" peräisin olevia kiroiluja. Itse asiassa tälläiset piilotetut viestit ovat paljon käytettyjä. Fanit etsivät niitä. Ja lisäksi uskonnolliset tahot etsivät niitä suurella innolla -etenkin piilotettuja saatanallisia säkeitä etenkin heavy metal -musiikista- koska he haluavat taistella niiden demonisia vaaroja vastaan.

Kuuluisin todiste piilotettujen viestien tehosta oli vuodelta 1957. Silloin James Vicary kertoi että hän onnistui lisäämään elokuvateatterin popcornin ja Coca-Colan myyntiä laittamalla yksittäisiä kuvia elokuvaan. (nimeltä "Picnic") Viestit olivat "Drink Coke" ja "Hungry? Eat popcorn". Tämä sai aikaan valtavan mediamylläkän. Lehdistön mielestä se oli kammottavaa. Aldous Huxley oli sitä mieltä että jos hän olisi tiennyt ilmiöstä aikaisemmin, hän olisi laittanut sen mukaan kirjaansa "Uljas uusi maailma". Richard Nixonin kiinnostus aiheesta oli mielenkiintoinen: Hän esitti lähipiirilleen, että se voisi olla "politically useful."

Wilson Key kiinnostui alitajuisesta mainonnasta 1970 -luvulla. Hän kertoi, että hänen oli pitänyt esittää luokassa piirtoheittimellä kuvaa, ja kun hän katsoi sitä hän huomasi siinä epämääräisen yksityiskohdan. Kirjahyllyssä oli erektiossa oleva penis. Hän alkoikin käymään läpi kuvia. Hän käänteli niitä nurin, peilikuviksi ja käsitteli muutoin vastaavilla tavoilla ja kävi kuvat läpi yksityiskohtaisesti. Hän teki löydön, jolle antoi nimen "S - E - X -business". Hänen ajatuksensa tässä takana oli se, että kuviin lisätään elementtejä, joita lukija ei huomaa tajunnallaan, mutta jotka hän huomaa piilotajunnassaan. Kun nämä ovat seksuaalisia, henkilö yhdistää mainostettavan tuotteen seksiin, ja tästä seuraa luja sidos. Lukijat ovat "biologisesti ohjelmoituja reagoimaan". Hänestä mainoksiin oli usein piilotettu kirjaimet SEX sekä tietenkin erilaisia kuvia tisseistä ja peniksistä. Hän kirjoitti aiheesta supersuositun kirjan "Sublimal Seduction." Jännittävää tässä kirjassa oli se, että se lisäsi muun muassa eroottisen playboy -lehden myyntiä; ihmiset ostivat sitä -eivät suinkaan artikkeleiden vuoksi, kuten minä- vaan voidakseen etsiä siitä piilotettuja viestejä kirjassa opetettujen vihjeiden perusteella.

Akateeminen maailma ei arvostanut teosta, mutta Key vetosi siihen että akateemikkojen oletetaan tekevän tylsiä kirjoja, joita kukaan ei lue. Kateus esti arvostuken. Suosio ei kuitenkaan tuhoa sanomaa.

Tähän asti homma näyttää hyvältä ja uskottavalta. Valitettavasti selvisi, että Vicaryn laite oli menossa patentoitavaksi. Hän ei siksi aluksi ottanut kantaa asioihin. Myöhemmin selvisi, että hänellä ei ollutkaan tieteellisiä tuloksia asiasta. Dominic Streatfeildin "Brainwash" -kirjassa kuvataan muutamia testejä, joiden pohjalta huomattiin että vaikutusta ei saatu. Joskus henkilöt ostivat mitä mainostettiin, joskus he toimivat päin vastoin. Joskus kun mainostettiin popcornia, koehenkilö halusikin hot dogia. Karkeasti: Vaikutukset olivat kiltisti sanoen ristiriitaisia, rumasti sanoen satunnaisia.

Parhaimmillaan ollaan päästy siihen, että mainonnalla saadaan vaikutuksia vain tietyin reunaehdoin: Alitajuntaan vetoavilla viesteillä saatiin tuloksia kun mainostettiin teemerkkiä, ja valittavana oli kaksi vaihtoehtoa, jotka olivat suunnilleen yhtä hyviä ja tunnettuja merkkejä. Mainonta tehosi janoisiin melko hyvin ja eijanoisiin hieman. Tämä on kaukana tehokkuudesta normaalielämässä, jossa vaihtoehtoja on paljon. Ja ennen kaikkea käännytystyöhön niistä ei näytä olevan. Jos vihaat suklaata, sinua ei saada alitajunnallisesti ostamaan suklaata. Mahdollisesti sinut saadaan kuitenkin haluamaan hieman enemmän sitä mitä haluat.

Lisäksi Key ei paljastunut kovin hyväksi lähteeksi; Hän esitti, että SEX esiintyi Rembrandtin maalauksissa, USA:n 5$ setelissä, Kanadalaisissa seteleissä, Ritz cracker -keksit sisälsivät hänestä lukuisia kappaleita SEX-iä, samoin kuin Time -lehden artikkeleissa, hotellien menuissa, koulujen oppikirjoissa, viinapulloissa, pornolehdissä, erilaisissa katalogeissa ... Sitä oltiin ujutettu jopa uutiskuviin. Lyhyesti: Hän näki "S-E-X -businessta" suunnilleen aivan kaikessa. Ja jokainen näistä tulkinnoista esitettiin "tieteellisenä löytöinä". Jokaikinen näistä oli Keyn mukaan tietenkin myös "tarkoituksellisesti laitettu". Myös Vance Packardin kirja "The Hidden Persuaders" oli suosittu teos, joka kertoi salaliittoteorioita siitä kuinka ihmisten käytöstä manipuloitiin samalla keinolla. Näitä ja muita vastaavia oli -ja on yhä- paljon.

Tosiasiassa tämä on tavallinen ilmiö. En usko että Key tai Pacard olisivat huijanneet ja valehdelleet tarkoituksella, vaan he yksinkertaisesti näkivät juuri sitä mitä etsivät, näkivät mitä halusivat nähdä. Ihmisillä on luonnostaan taipumus löytää yhteensattumia joita ei ole, sääntöjä satunnaisuudessa. Tämän vuoksi syntyy myös esimerkiksi Friedrich Jurgensonin alkuunpanema EVP -ilmiö ("Electronic Voice Phenomena", myös "Extremely Low Voice Phenomena"). Se on tunnettu kummituksista kiinnostuneiden tuntema efekti, jossa autiotaloissa ja muissa kummittelupaikoissa nauhoitetuista ääninauhoista kuullaan erilaisia epämääräisiä ääniä, jotka sitten tulkitaan kummitusten puheeksi ja niissä kuullaan myös sanoja ja jopa lauseita. ~ Kun puhutaan ihmisistä, ei nauhalle tarvitse laittaa salattua viestiä, jotta sellainen voitaisiin sieltä löytää.

Tämä on siis oikeastaan sama asia, kuin salattujen demonisten yhteyksien näkeminen esimerkiksi kirjoissa: Kun yleissivistystä kerätään ja kaikkia mahdollisia aasinsiltoja käytetään, saadaan aikaan mistä tahansa valtava määrä yhteyksiä; Jokin yksityiskohta voi viittata esimerkiksi suoraan Raamatun kautta johonkin kielikuvaan, tai olla linkki jonkun muun tuhannen maailmanuskonnon tai tarinan kautta tulkittavissa joksikin. Olisi aika vaikeaa löytää asiaa, josta tälläistä yhteyttä ei voitaisi mitenkään löytää.

Tämän lisäksi usea "löydetty salattu viesti" on huijausta ja/tai/eli levinnyttä urbaania legendaa: Esimerkiksi nörtit ovat löytäneet olemattomia viestejä esimerkiksi Disneyn elokuvista "leijonakuninkaasta" SEX -tekstin joka lukee pilvissä, "Kuka viritti ansan, Roger Rabbit" -elokuvassa olevan kolme ruutua, jossa Jessica Rabbit on alasti & "Aladdin" -elokuvassa olevan kohdan, jossa sanotaan "All good children take off your clothes." Näitä ei ole, ja nörttiluonteiset ovat tarkistaneet ja voivat halutessaan myös uudelleentarkistaa asian käymällä pätkiä tarkasti, esimerkiksi kuvanauhaa kuva kuvalta, lävitse.

Niiden kanssa on vain sama, kuin itse ilmiönkin kanssa. Ne ovat hyviä tarinoita, joten ne muistetaan. Lisäksi ajatus siitä, että "viesti voi vaikuttaa" on mahdollinen ja tuntuu arkijärjellä "järkeenkäyvältä" ; Tämä valitettavasti on aivan eri asia, kuin se että asia olisi todella aito ja ilmiöön uskominen rationaalista. Juttu kuulostaa uskottavalta, mutta ei ole sitä. Ja kun siihen liittyy hyvä tarina, ja pelko huijatuksi tulemisesta, se otetaan kansan piirissä vakavasti.

Tämä ilmiö on siis yksinkertaisesti syntynyt jäädäkseen.

Kuitenkin ihan aitojakin piilotettuja viestejä on. Mutta ratkaisevaa onkin se, ovatko ne todella toimivia manipuloinnin välineitä ; Voidaan toki sanoa, kuten Judas Priest -yhtyettä vastaan tehdyssä oikeudenkäynnissä tapahtui (Yhtyettä syytettiin itsemurhasta, joka johtui piilotetusta viestistä. Itsemurhaajien omaiset esittivät että "Do it" sanoi "Stained Glass" ja yhdisti asian itsemurhaan.Viesti luultavasti on olemassa, koska heidän tuotantoyhtiönsä "hukkasi studionauhat", joilla asia oltaisiin voitu selvästi osoittaa..) Siellä esitettiin, että että itsemurhaan ajavaa viestiä ei voida todistaa tieteellisesti, koska eettiset standartit estävät asioita niin että ei voida tehtä testiä jossa laitetaan itsemurhaa suunnittelevat kuuntelemaan ja katsotaan tappavatko he itsensä. Tämä on totta, mutta olisi silti aika erikoista väittää että itsemurha toimisi jotenkin olennaisesti eri tavalla kuin muut vastaavat ilmiöt. Tieteellisiä ja selviä todisteita piilotajuisten viestien toimivuudesta ylipäätään missään ei ole, joten olisi aika erikoista väittää että ne toimisivat niissä yksityiskohdissa joita ei voida testata. Älä tee itsemurhaa tänään!

Eristys.

"Stick him in a barrel with a hosepipe on him / Stick him in a barrel with a hosepipe on him / Stick him in a barrel with a hosepipe on him / Early in the morning!"
("Drunken Sailor")

Kautta aikojen on tiedetty, että eristäytyminen vaikuttaa. Haaksirikosta selvinneet merimiehet ovat kokeneet ihmeellisiä asioita, jotka johtuvat hallusinaatioista. Mystikot ovat eristäytyneet löytääkseen kosmisia totuuksia. Henkilöitä on laitettu pimeään koppiin eristyksiin rangaistukseksi. Ja jopa minua laitettiin arestiin pimeään huoneeseen, jos/kun olin tuhma. Monissa uskonnoissa sosiaalista eristämistä käytetään hallinnan keinona. Ilman ärsykkeitä ihminen muuttuu.

Tähän liittyy olennaisesti ärsyketyhjiö (sensory deprivation). Tähän liittyy useita kokeita. Ärsyketyhjiön tutkimisen varmasti kuuluisin koe on Donald W. Hebbin koesarja X - 38. Siinä ideana oli se, että opiskelijoiden annettiin olla pienessä tilassa, joka oli täysin äänieristetty. Koehenkilöt makasivat pitäen erikoisia näkemisen estäviä laseja ja kuuntelivat kohinaa, white noisea. Kun tätä merkityksetöntä kohinaa käytetään, kuuloaistimukset turtuvat siihen, joten lopputulos on se, että ääntä ei kuulu. Samasta syystä heidän käsiinsä käärittiin peittoon. Opiskelijat saivat rahaa makaamisesta ja siitä että eivät tee mitään. (Monen mielestä tämä on juuri sitä mitä opiskelijat tekevät muutenkin.) He saivat ruokaa, ja käydä vessassa. Muutoin heidän aikansa kului laatikossa. He saivat nukkua, jos halusivat. Hebb suorastaan järkyttyi, kun suuri osa koehenkilöistä ei suostunut palaamaan tilaan. Kovin kaveri selvisi 139 tuntia. Eräs antoi kokeessa olemisesta arvosanan "a form of torture".

Ja tässä vaiheessa mainosmiehen ääni sanoo: Eikä siinä vielä kaikki. Kun kokeeseen tehtiin variaatioita, ja tilassa oleva sai valita, kuunteliko hän esimerkiksi puhelinnumeroiden luettelua tai kuusivuotiaiden saarnaajien käännytyshuutoja, jotka oli tarkoituksella valittu niin että ne olivat tylsiä. Kuuntelijat iloiten valitsivat näitä tylsiä esityksiä. Mikä tahansa oli parempaa kuin kohina. Lisäksi taukojen kohdalla tuli vaikeuksia, kun henkilöt eivät tahtoneet löytää yksinkertaisesta kopistaan ulos: He tarvitsivat saattajaa ovelle. Kun koehenkilöt olivat olleet muutaman tunnin boksissa, he yleensä alkoivat lisäksi hallusinoimaan. Alussa hallusinaatiot olivat pieniä, kuten piste. Ne laajenivat geometrisiksi kuvioiksi, jotka yhtyivät. Ajan mittaan syntyi erilaisia mutkikkaita hallusinaatioita: Esimerkiksi eräs koehenkilö näki vaatteisiin pukeutuneiden oravien marssivan, mikä oli koomista. Toinen taas näki hahmottomien aurinkolasien rivistön tuijottavan häntä, mikä oli ahdistavaa. Osa opiskelijoista epäili, että nämä heijastettiin tutkijoiden toimesta; Ne olivat niin aitoja kokemuksia että he eivät voineet kuvitellakaan että kyseessä olisi vain heidän mielensä oma toiminta tylsyydessä. Koehenkilöiden uni ja valve sekoittuivat. Ja vaikka monet koehenkilöt olivat kokeen alussa sellaisia että he eivät uskoneet yliluonnolliseen, kokeen jälkeen he uskoivat toisin. Hebb kommentoikin koettaan seuraavasti, toki hieman vitsaillen, mutta totta toinen puoli kuitenkin : "This experiment is too cruel to do with animals - but not with college students."

Aihetta tutkittiin toki muutenkin. Esimerkiksi Maitland Baldwinin tutkimusten mukaan henkilö joka laitettiin laatikkoon ilman "paniikkinappulaa" ei kestänyt käsittelyä yhtä kauaa, kuin jos hänelle annettiin sellainen; Eli jos henkilö saa itse päättää nappia painamalla milloin hän pääsee pois, hän kestää koetta paremmin. Ilman nappia ja tietoa siitä kuinka kauan kokeessa ollaan tilanne on verrattavissa siihen kuin harrastaisi "sadomasokistista aikuisten leikkiä" ilman "turvasanaa". (Ei kiva.) Aistiärsykettömyyttä myös modifioitiin: John C. Lillyn sensory deprivation tank täytettiin ruumiinlämpöisellä vedellä, jossa henkilö kellui (tankin suolapitoisuus on sellainen, että hän ei uppoa pohjaan asti). Hänellä oli hengitysmaski, ja hän kuuli vain omaa hengitystään. Tämä järkytti koehenkilöitä samaan tapaan, ja melko nopeasti.

Stanley Smith jatkoi kokeita, ja tällä kertaa hän käytti tilaa, jonka seinät oltiin peitetty erityisellä ääntä imevällä materiaalilla. Tilassa oli matto ja ikkuna josta näki sisään, mutta ei ulos. Kädet ja jalat käärittiin ensin turkiksiin ja näiden päälle laitettiin hansikkaat ja sukat. Koehenkilöt saivat vapaapäivän joka ikistä kopissa viettämäänsä päivää kohden. Yllätykseksi tässä kokeessa löytyi henkilöitä, jotka pitivät kokemuksesta. Yleisesti ottaen se koettiin karmivaksi, ja saatiin kommentteja kuten "I thought that I'm going mad." Lisäksi kopissa olleet näkivät jälkeen päin painajaisia, joissa yleisenä teemana oli oma kuolema. Mutta toisaalta esimerkiksi eräs hoitaja piti tilanteesta. Hän kiitti elämänsä viikonlopusta. Myös monet skitsofreniaa sairastavat potilaat viihtyivät koetiloissa erinomaisesti. Smith ei voinut kuin kirjata: "They loved it!"

Ärsyketyhjiö lasketaan kidutukseksi. Kuitenkin vaihtoehtolääketieteessä sitä käytetään. Lisäksi esimerkiksi tohtorit Peter Suedfeld ja Roderick Borrie ovat tutkineet sen terapeuttisia etuja. Tosin he eivät käytä sanoja jotka viittaisivat sensoriseen deprivaatioon, koska he uskovat että kokeilijoita ei saataisi sen pahan maineen vuoksi. Heille nimenä on "Restricted Environmental Stimulation Therapy" (lyhyesti REST) tai "Flotation REST".

Kuolaavia hiiriä vai ihmisiä?

"Tuokaa minulle tusinan verran terveitä vauvoja, jotka ovat kaikki hyvin kehittyneitä, antakaa minulle myös oma spesifinen maailma, jossa heitä kasvattaisin, niin voin taata, että voisin ottaa minkä tahansa heistä ja kouluttaa hänestä minkä tahansa valitsemani spesialistin - riippumatta siitä, mitkä hänen lahjansa, taipumuksensa tai kutsumuksensa ovat, taikka siitä, minkä rotuisia hänen esivanhempansa olivat."
(John Watson)

Se, onko ihminen alkujaan tietyllä tavalla toimiva, vai onko hän kasvunsa tulos on ollut kauan aikaa kiistan kohteena. Monet varhaisimmat psykologisoinnit lähtivät ajatuksesta että ihmisen piirteet kertovat, minkälainen hän on. Tästä näkemyksestä malliesimerkki on nykyisin pseudotieteeksi laskettu frenologia, jossa ajateltiin että kallon muoto kertoisi ihmisen persoonallisuuden. Muutkin tahot ovat nykyäänkin esittäneet kannanottoja siitä, että ainakin osa olisi rikollisia syntyessään, eräänlaisia "Natural Born Killereitä".

Toiset taas uskovat että kasvatus on kaikki. Tämä näkemys sai merkittävän harppauksen kun Ivan Pavlov toimi koirien kanssa. Kuuluisin koe käsitteli sitä, että kun kellon soidessa koirille annettiin lihajauhoa, nämä alkoivat kuolaamaan jo kellon äänen kuultuaan. Lenin oli innoissaan. Tosin häntä eivät kiinnostaneet koirat ; Häntä kiinnostivat ihmiset ja heidän uudelleenkoulutuksensa: Kommunistinen puoluehan kiinnostui muutenkin karaisemisesta ja uudelleenkoulutuksesta: Heillä oli biologiassa teoria jonka kehitti Trofim Lysenko. Lysenko ajatteli että kun siemeniä karaistaan kylmässä, ne siemenet karaistuvat antavat sitten parempia satoja. Se oli siis kärsimyksen kautta kasvamista. Leniniä selvästi kiinnosti kiduttamisella parantaminen laajemmassakin mittakaavassa.

Tästä seurasi sellainen erikoinen tilanne, että Pavlovista tuli maan kenties parhaiten suojeltu mies. Hänet kiedottiin niin lähelle, että esimerkiksi hänen maasta poistumisensa kiellettiin täysin. Hän sai erikoisen aseman: Vaikka hän kritisoi neuvostoliittoa ja muun muassa erosi virastaan kun kuuli että pappien poikia oltiin erotettu yliopistosta, hän sai kunnioittavaa kohtelua. Monelle muulle olisi käynyt huonommin.

Pavlov sai tutkimuksissaan selville myös muita asioita: Hän sai koirat tunnistamaan muotoja, esimerkiksi erottamaan spiraalin ympyrästä. Mutta ennen kaikkea hän sai aikaan kolme toisistaan erottavaa koulutustilaa koirilla:
1: Equivalent phase on opittu reaktiotapa, jossa koira on oppinut että se saa herkkua kun kello soi. Kun kello soi vaikka ruokaa ei olisi mailla halmeilla, koirat aloittavat kuolaamisen.
2: Paradoxical phase on opittu reaktiotapa, joka syntyy kun koirat on opetettu edelliseen, mutta sitten niille soitetaan kelloa ilman ruokaa, ja tätä toistetaan, ne käyttäytyvät satunnaisesti. Seuraus on se, että koira voi reagoida vahvasti pieneen ärsykkeeseen tai olla reagoimatta vahvaan ärsykkeeseen.
___2.1: Mielestäni tähän alatyyppinä kuuluu ehdottomasti puluilla tehty koe, jossa pulut saivat täysin satunnaisesti ruokaa. Ne alkoivat käyttäytymään erikoisesti. Ne nyökyttivät, pyörivät ja tekivät kaikkea kummallista. Vaikka mikään tietty niiden toiminta ei aikaansaanut rehun tulemista, ne toimivat ikään kuin niiden teoilla olisi todella vaikutusta asiaan - tämä on siis ainakin puluilla synnynnäinen tapa nähdä maailmaa.
3: Ultra Paradoxical phase, joka syntyi vahingossa, kun Pavlovin koirat traumatisoituivat, kun ne meinasivat onnettomasti hukkua erään vesivahingon vuoksi. Ne menettivät tämän seurauksena oppimansa kyvyt. Ne eivät kuolanneet kellosta, vaikka ne olivat Equivalent phasessa. Kun he myöhemmin laittoivat hanaa päälle vettä ei tarvittu tulvaksi asti, koirat osasivat yhdistää veden kauhuunsa. Pavlov huomasi että koirat alkoivat käyttäytyä muutoinkin epänormaalisti. Aggressiivinen ja dominoiva koira saattoi muuttua ylialistuvaksi ja kiltti koira yrittikin purra hoitajan kättä.

Pavlov oli vahvasti sitä mieltä, että S-R -kytkentä (Stimulus-Response, ärsyke-vaste) oli kaiken käyttäytymisen perusyksikkö.

Behaviorismi sai alkunsa tai ainakin voimaa Pavlovin kokeista. Sen piirissä ajateltiin että luonne on opittu tapa toimia, kun ihminen toimii palkko-rangaistus -ketjun kautta. Behaviorismin perustajana toimi yhdysvaltalainen psykologi John Broadus Watson, joka teki "Pikku Albertille" kokeellisesti neuroosin. Albert pelkäsi 9 kuukauitisen ikäisenä kovia ääniä. Niinpä Watson antoi tämän ensin leikkiä valkoisella hiirellä. Lapsi piti ja oppi pitämään hiirestä. Tämän jälkeen Skinner kiusasi lasta kovilla äänillä aina kun kontakti hiireen oli kysymyksessä. Lapselle syntyikin pelko valkoisia hiiriä kohtaan - itse asiassa tämä alkoi pelkäämään myös joulupukin partoja. Kokeen edetessä hänen kauhunsa laajeni myös muihin kuin hiireen.

Behaviorismi sai kovan kolauksen, kun tehtiin kuuluisa koe, jossa apinanpoikasille annettiin vapaus valita pehmeän emon väliltä ja kovan emon väliltä. Molemmat olivat eräänlaisia nukkeja, joten pehmeä emo ei hyväillyt poikasta sen enempää kuin kovakaan emo. Kuitenkin kovalle emolle annettiin lisäetu: Siitä sai ravintoa. Tätä ei pehmeä emo tarjonnut. Silti valinta oli selvä: Poikaset halusivat pehmeän emon. Tämä oli behavioristiselle näkemykselle ongelmallista. Apinat eivät olleetkaan tabula rasa, "tyhjä taulu", johon voitaisiin opettaa aivan mitä vain.

Selvästi eläimet sekä oppivat asioita, että niillä on synnynnäisiä taipumuksia. Ihmisten kanssa on samoin.

Hyvä alku.

"Hell of a good start."
("300")

Tämä on 300 artikkeli tässä blogissa. Juhlistan siis eräänlaista länsimaisen sovitun numerojärjestyksen mukaista pyöreää lukua. Kuten olen tehnyt aina aikaisemminkin tämän ehdon täyttyessä.

Mielestäni "tämän satasen" aikana sain aikaan jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä tämä blogi tekee. Se on muuttunut ja laajentunut. Tilannetta voitaisiin kuvata elokuvien ja väkivaltaviihteen kautta : Akira Kurosawan elokuvassa "seitsemän samuraita" on kohtaus, jossa yksi "niistä seitsemästä" samuraista haastetaan kaksintaisteluun. Haastaja on epämiellyttävä, epäkohtelias ja ylpeilevä. Samurai ei ota haastetta vastaan. Haastaja jatkaa, kunnes lopulta samurai päättää että he voivat käydä taistelun harjoitusmiekoilla. Harjoitusottelun lopuksi haastaja esittää että siitä tuli tasapeli. Samurai kertoi että jos taistelu olisi ollut oikea, toinen ei olisi edes huomannut hävinneensä. Haastaja loukkaantuu ja yrittää heilutella oikeaa katanaa. Ottelu päättyy hänen kannaltaan ikävästi.

Filosofian kanssa on hieman samanlainen tilanne. Ei ole tavatonta että taitava filosofi argumentoi jonkun harjaantumattoman henkilön selvästi tappiolle ilman että toinen edes huomaa sitä. Siksi pitää tietää mikä on paras oma alue. (Kehittyä voi toki aina.) En siksi edes kuvittele, että osallistuisin vaikuttajana filosofian kehitykseen. Toimin siellä, missä on minun paikkani. Aktiivisena maallikkona. Teen itse asiassa täsmälleen samaa kuin miekkailun kanssakin; Moni on minua parempi. Useita en voi edes toivoa päihittäväni. Osan kanssa en voi edes kuvitella saavani tilaisuutta kokeilla häviämistä. Mutta tämä ei tarkoita että ei voisi tehdä mitään.

Olen nimittäin huomannut, että monesti argumenteissa taitava filosofi ei pohjusta argumenttejaan. Kuten samurai ei esittele sitä miksi hänen joku tekniikkansa on hienostunut. Tästä seuraa helposti se, että hienoutta ei huomaa. Taitava kendokakin näyttää vaivattomasti, kuin sattumalta, voittavan kerran toisensa jälkeen. Alustus sen sijaan on se, mitä voin tehdä. Lisäksi se, että ei pärjää mestareille ei tarkoita että ei voisi ottaa ja jopa voittaa otteluja muiden kanssa.

Pystyn kirjoittelemaan yleisimmistä ajatusvirtauksista, ja niiden käyttämistä työkaluista. Pystyn ikään kuin ottamaan samurain liikkeen videolle ja ottaa siitä hidastuskuvia ja esitellä toimintaperiaatteet, joiden mukaan hän liikkuu. Tämän hidastuksen pohjalta ihmiset voivat opetella itsekin hieman miekkailua. Tai vähintään arvostamaan sitä, kuinka taitava se hyvä samurai on. Tai minimissään tajuamaan sitä, kuka on hyvä ja kuka huono miekkamies. Sillä toisin kuin miekkailussa, väittelyssä käy usein niin että hävinnyt jää kentälle väittämään tilannetta voitoksi - aivan kuten musta ritari siinä kuuluisassa kohtauksessaan Monty Pythonin "Holy Grail" elokuvassa.

Olen siis vähän kuin thermopylainin laakson edessä: En ole spartassa, mutta spartan maisemia kyllä pääsee ihailemaan ohitseni. Ja kuten thermopylainin taistelun kuvauksessa, toiminta on paikoin "messy, ugly and violent." Toisaalta, kiertoteitäkin on monta. Kirjastossa on kirjoja ja netti pullollaan eri tavoin jäsenneltyä informaatiota. Ja on aina mahdollista että joku ruma mutantti kavaltaa tien selustaanikin.

Kokonaisuutena voisin kuitenkin sanoa, että pahimmilta sudenkuopilta olen käsittääkseni välttynyt. Tämä on minusta ollut ihan hyvä alku. Aina on pari ideaa, eikä ne ideat kirjoittamalla maailmasta lopu. Ja jos loppuu, niin otetaan toinen näkökulma. Pohjimmiltaan on kuitenkin lukijan vastuulla päättää huudanko minä "THIS IS SPARTA!!!" vai "NONE SHALL PASS!!"

Totuus pullosta.

Kuulustelutaktiikat ovat etenkin sotilaskäytössä korostaneet halua saada mahdollisimman varmasti tietoa kuulusteltavalta. Ongelmana on usein se, että etenkin kun kyseessä on sota, kuulusteltava ei kerro totuutta, vaan valehtelee tai vaikenee. Yleensä vaikeneminen saadaan poistettua murtamalla kohde jollain tavalla. Näihin taas yleensä liittyy totuuden vääristyminen;
1: Kidutus kyllä murtaa uhrin, mutta hän on valmis kertomaan mitä vain. Tulokset voivat olla luotettavia tai sitten ne ovat valetta joka on sepitetty jotta tilanteesta selvitään.
2: Hypnoosissa ja esimerkiksi Recovered Memory Therapyssa joka kehiteltiin ajatukselle, joka rakentui psykoanalyysin tärkeille elementeille, eli tiedostamattomalle sekä torjunnalle, on johtanut erikoisiin tuloksiin. Kun terapian tai hypnoosin tarkoitus on poistaa mielen estot ja tätä kautta saada muistiin se, mikä "muistetaan mutta ei uskalleta muistaa", tavoite ei täyty vaan se tuottaakin erittäin helposti valemuistoja, jotka tuntuvat potilaasta ehdottoman aidoilta ja omilta kokemuksilta, mutta joita ei kuitenkaan ole tapahtunut. Kokeissa on onnistuttu jopa luomaan halutun sisältöisiä valemuistoja. (Ja luultavasti meillä kaikilla on paljon valemuistoja ihan normaalistakin elämästä.) Valemuistoterapialla on saatu aikaan valheellisia muistikuvia esimerkiksi lapsuuden ajan seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sekä saatanallisista rituaaleista joihin on osallistuttu uhreina, avaruusolentojen kaappaamisista ja vaikka mistä muusta.

Tietenkin totuutta on tavoiteltu myös kemian avulla. Totuusseerumille olisi kysyntää, koska se vähentäisi kuulusteluissa vaadittavaa aikaa ja voisi tehdä tilanteesta nopean ja loppujen lopuksi sekä kuulustelijalle että kuulusteltavalle miellyttävämmäksikin. Tätä asiaa on siksi tutkittu jonkin verran.

Eräs varhaisimmista ja tärkeimmistä huomioista alalla 1931 oli kun J.S. Horsley huomasi, että kun potilaalle annettiin nukutuksessa erästä barbituraattituotetta, nembutalia, hänet saatiin avoimeksi tasolla, joka normaalisti vaatisi valtavasti terapiaa ja luottamuksen rakentamista. He kertoivat mitä intiimimpiä asioita elämästään. Horsley kehitti tästä menetelmää, jossa barbituraattia annosteltiin pikku hiljaa; Tavoite oli ikään kuin unen ja valveen välimaastossa pitäminen. Horsleyn potilaat alkoivat terapiassa usein myös kertomaan lapsuuden asioistaan, jotka he olivat unohtaneet. Horsley olikin varma, että hän oli kehittänyt uuden terapiamuodon, hän antoi sille nimeksi narcoanalysis. Se ei saanut suurta suosiota, ja Horsleyn huomiot otettiinkin käyttöön vasta 1940 -luvulla kun William Sargant sai potilaakseen traumatisoituneen henkilön, joka oli niin kauhuissaan että ei ollut voinut virtsata muutamaan päivään. Kun hän helpotti potilaan tuskaa antamalla tälle barbiturate sodium amytalia, potilas alkoi puhumaan ongelmistaan ja rakko -ongelmakin raukesi. Keinoa käytettiin sotilaiden sotastressin lievityskeinona, mutta englannin tiedustelupalvelu, MI5 kiinnostui asiasta kuulustelukeinona. (Nykyisin "totuusseerumiksi" kutsutaankin nimen omaan amobarbitaalia.) Myös monia muita aineita on kokeiltu. Esimerkiksi on yritetty yhdistellä erilaisia kiihdyttäviä aineita, kuten amfetamiinia, kofeiinia sekä aistiharhoja aiheuttavia aineita kuten meskaliinia, LSD:tä tai muita vastaavia. Esimerkiksi natsien keskitysleireillä juutalaisia käytettiin koekaniineina. USAssa CIA kiinnostui myös aiheesta 1950 -luvulla ja totuusseerumeiden kehittäminen kuului osana MKULTRA -projektia. (Merivoimilla oli tosin ollut jo aikaisemmin aihetta koskeva BLUEBIRD -projekti, jossa tavoteltiin sekä kuulustelua sekä tavoiteltiin keinoja joilla kohde saadaan tekemään haluttuja asioita olivatpa he vastentahtoisia tai eivät.) CIA kokeili muun muassa LSD:tä, heroiinia, morfiinia, tematsepaamia, meskaliinia, psilosybiiniä, skopolamiinia, kannabista, alkoholia ja tiopentaalia ja niiden vaikutusta. Järjestelmä tuli tunnetuksi siitä että he kokeilivat asiaa pyytämättä koehenkilöiltä suostumusta.

Kuitenkin kun MI5 kokeili totuusseerumia upseereihin, havaittiin että vaikutukset koskivat enimmäkseen ruumista, eivät mieltä. 1948 narcoanalyysissä paljastui ihmeellisyyksiä: Eräs potilas esimerkiksi kertoi että hän oli ollut tekemässä aseistettua ryöstöä vaikka todisteet osoittivat vahvasti että hän ei ollut ollut sen tapahtumisaikana lähelläkään tapahtumaa. Toisessa tapauksessa nainen kertoi että hänellä oli lapsi, vaikka todellisuudessa näin ei ollutkaan. Nämä ja monia muita vastaavia fantasioita paljastui ; Esimerkiksi Edwin Weinstein löysi potilaan joka kertoi olleensa tietyssä taistelussa, ja joutuneensa kahlaamaan ruumiiden yli, vaikka todellisuudessa hän oli ollut kyseisen taistelun aikana kotonaan. Jopa Sargant ja Horsley huomasivat, että vaikka psykiatri tuntisi potilaan hyvinkin, hänkään ei voinut erottaa mikä puhetulvasta oli totta ja mikä fantasiaa. Osa oli taustatietojen pohjalta selvästi totta, osa selvästi fantasiaa. Ongelmana olikin se, että kun oikeiden tietojen saaminen oli tavoitteena, ei voida ensin tietää mikä totuus on. Jos tämä tiedetään, ei tarvita koko totuuseerumin antamia paljastuksia. Fantasian erottaminen oli kuitenkin mahdotonta. (Kyseessä on fenomenologinen ongelma: Valemuistot ovat muistajalle aidon tuntuisia, mutta eivät muille. Jos ihminen kokee sen minkä uskoo kokevansa tai fantasioi kokevansa, fenomeenien seuraaminen vakavasti otettavana on samaa kuin subjektiivisten uskomusten, harhojen ja fantasioiden seuraamista objektiivisina tosiasioina.) Ja jopa Sigmund Freud oli törmännyt tähän ilmiöön hypnoosiin liittyvissä tutkimuksissaan.

Jutut voivat olla tosia, valhetta tai siltä väliltä. Eikä psykiatri, tai henkilö itse, kykene useinkaan erottamaan mikä tilanne on mitäkin.

Aitoa totuusseerumia ei ole nykyään olemassa. Totuusseerumin käyttö kuulusteluissa on kuitenkin tavallaan perusteltua: Dominic Streatfeildin "Brainwash" -kirjan mukaan on havaittu, että jos ihminen luulee että hänelle annetaan totuusserumia, hän lakkaa vastustelemasta ja kertoo totuuden. Tämä on ikään kuin placeboa - tosin tässäkin kohden on huomattava, että eri aineet antavat paremmat tulokset kuin toiset. Jos aine tuntuu hieman sekoittavan päätä tai vähentävän estoja, potilas kokee entistä enemmän että aine vaikuttaa. Kun aine antaa mielelle täydellisen rationalisoinnin, joka poistaa syyllisyyden, henkilö kertoo helposti asioita. Samaan tapaan myös valheenpaljastuskonetta voidaan käyttää kuulustelussa ja se toimii totuuden saamisessa - vaikka sitä ei olisi edes kytketty seinään. (Valheenpaljastustestitkään eivät anna varmaa tulosta, sen antamat tulokset ovat ainakin toistaiseksi "suuntaa antavia". Ne toimivat kuitenkin "arvaamista paremmin".) Kun ihminen luottaa laitteen tai aineen toimivuuteen ja uskoo että tiede osoittaa hänen sanojensa totuusarvon tai pakottaa hänet johonkin, se voi toimiakin. Ei siksi että tiede olisi pakottavan hyvää, vaan koska usko sen toimivuuteen on pakottavan hyvä.

Hyvät asiat voivat olla pahoja asioita.

"Barmaid: 'Would it be fair to describe your respective religions as "cults"?'
Jesus: 'No' & Mo: 'Not at all - we know all about cults'
Jesus:"A cult creates sharp distinction between its members and rest of society."
Mo: 'Cult members follow a powerful leader who claims divine authority or is on a special "mission" from "above".'
Jesus: 'Their public and personal behaviour is controlled by the rules of the cult'
Mo: 'And they become dependent on it for both their sense of identity and their view of reality'
("Jesus and Mo", "Cult")

Uskovaisia on monenlaisia. On miltei pakanallista, agnostista, lievää uskonnollisuutta. On fundamentalismia joka yltää jopa kultteihin asti. Uskonnot sitovat ryhmään, suurelta osin samoilla elementeillä. Hyvään uskovaisuuteen itse asiassa vetävät juuri samat elementit, jotka tekevät uskonnoista kultteja. Tämä ei sinällään ole ihme: Asiat jotka saavat mukaan ja innostumaan, voivat saada innostumaan myös liikaa.

Pääasiassa on tietenkin yhdessäolon halu ja tästä luonnollisesti seuraava ryhmäpaine. Kun henkilö julistaa oman ryhmän kanssa, on siinä mukana tietenkin:
1: Mukavaa yhdessäoloa, joka yhdistää ryhmään. Hyvänä asiana tässä on tietenkin se, että ollaan yhteisössä tekemässä asioita yhdessä. Tässä on kuitenkin riskinä se, että ryhmä eriytyy omaan maailmaansa. Ääripäässä on ryhmähenkisyys jota kutsun leikillisesti nimellä "Helvetin Enkelien rakkaus keskuudessaan." Moottoripyöräjengiläinen kun voi mennä saman kerhon kokouksiin ympäri maailmaa ja saada samanmielisiä. He ajattelevat ja auttavat ryhmään kuuluvia, mutta ainakaan mielikuvissa he eivät eivät auta muita. Esimerkikisi toiset moottoripyöräjengit ovat kauhea asia.
2: Toistuvia rukouksia, mantroja ja rituaaleja ja tapoja, jotka iskostuvat. Hyvänä asiana tässä on rauhoittava toimenpide, ja jotain tuttua johon voi sitoa toimensa. Huonona asiana tulevat sitten pakkoajatukset. Mantran toimimisesta tulee eräs itse tehty mielenhallintakeino: Henkilö ei voi edes ajatella negatiivisia asioita uskonnostaan, koska se korvautuu tälläisellä opitulla lauseella.
3: Ääneen tunnustaminen on mukavaa, koska henkilö voi tunnustaa näkemyksensä ääneen. Kun sen sanoo ryhmässä joka ajattelee samoin, saa tukea. Usein erimielisten kanssa toimiminen voi tuottaa stressiä. Kun ei tarvitse kinata, saa rohkeutta. Huonona asiana tässä on se että ääneen sanominen on tehokas tapa muuttaa mieltä. Ääneen todistamiseen kannustaminen ja juuri tietyn sanoman sisäistäminen on tehokas käännytyksen väline. Ja jos kuulut ryhmään, ääneen lausuminen sitoo, ryhmäpaine estää muuttamasta mieltä ja ääneen lausuminen on kuin allekirjoitus tälle.
4: Yhteisön normisto on yhteisen pelisäännön kautta pelaamista. Hyvänä asiana tässä on se, että ihminen sosiaalisena eläimenä kokee perheyttä ja osoittaa olevansa kykenevä sosiaaliseen toimintaan. Ja siitähän esim. seurakunnassa on juuri kysymys. Yhteisö kertoo jos teet jotain väärin, pieneen muutokseen suostuminen kerrallaan ei tunnu paljolta, vaikka niitä tehtäisiin montakin, jolloin "pienistä puroista kasvaa joki." Huonona puolena tässä on se, että joki johtaa helposti dualistiseen ja äärimmäisten ajattelujen suuntaan. Uskonnot muuttuvat joskus kulteiksi, ja tämä vaatii normiston hidasta muuttumista. Sillä yhteisö paitsi seuraa normeja, myös vaikuttaa niiden tulkintaan ja soveltamiseen - jotka taas voivat muokata jopa niitä normeja uusiksi.

Mutta vielä tehokkaampaa on pistää henkilö lisäksi käännytystyöhön kadulle. Sillä siellä hän kohtaa "sekalaisia satunnaisia ohikulkijoita" eli arvaamatonta rypästä toimijoita. Hyvänä asiana on se, että hän kohtaa uusia ihmisiä ja mahdollisesti uusia ajattelutapoja. Kuitenkin huonona puolena on se, että satunnaisuus ja tilanteen arvaamattomuus kiihdyttää erilaisten kontaktien seurauksia; Eräs tehokkaimmista ja tärkeimmistä mielenhallinnan menetelmistä on ennustamattomuus, satunnaiset palkinnot ja rankaisut. Tämä tarkoittaa sitä, että jos vakaumus on jo melko vahva, se muuttuu lähes mahdottomaksi muuttaa koska myötämieliset kohtaamiset tukevat ja ne koetaan omaksi ryhmäksi ja vastustavat taas koetaan "muina" ja ilkeämielisinä ja heidän erimielisyytensä koetaan vakavana hyökkäyksenä. - Sen sijaan ignoraatio, ohi käveleminen on isoissa määrissä toteutuessaan kenties tehokkainta. Ilman responssia syntyy vaivautunutta hiljaisuutta. Sosiaalinen eristäminen on eräs tehokkaimmista ja julmimmista mielenhallintakeinoista.

On kuitenkin syytä muistaa, että uskontojen käännytystoiminta ei yleensä täytä henkisen väkivallan tai aivopesun kriteerejä. Melko tärkeä elementti tässä on se, että he eivät yleensä yritä murtaa toisinajattelijoita tai ketään muutakaan ; Käännytyksen teho ei edes ole erimieliseen kovin hyvä, se pikemminkin johtaa eriytymiseen; Ateistia käännyttäjä on pakottaja, ärsyttäjä.

Sen sijaan (1) epävarmat, (2) maailmankuvaltaan jäsentymättömät, (3) uskonnosta tähän asti eikiinnostuneet tai (4) muutoin herkässä vaiheessa olevat - jota vaihetta elämässä uskovaiset itse kutsuvat nimellä etsikkoaika - sekä (5) uskovaisten jälkeläiset, jotka kasvatetaan uskoon "pienestä pitäen" ovat käytännössä ne joista niihin ylipäätään tulee uusia jäseniä. Kun tilanne menee näin, eikä persoonaa pyritä murtamaan, käy niin että uskonnot korkeintaan vahvistavat - tai peräti jättävät muuttamatta - henkilön valmiita näkemyksiä moraalista. Ero on käytännössä se, että moraalin lähde (ei sisältö) ja universumin alkuperä tulkitaan toisin ja syntyy uusia näkemyksiä kuolemanjälkeisestä elämästä.

Hyvät asiat voivat olla huonoja asioita. Mutta hyvät asiat voivat olla myös hyviä asioita. Ja ne voivat olla samanaikaisesti myös "ei minun asioita".

Keitä ne on

"Onneton se maa, joka tarvitsee sankareita."
(Bertolt Brecht)

Sankareita on monenlaisia. Otan kaksi melkoisen erilaista sankarityyppiä:
1: Teräsmies on sankari, joka ei ota teoissaan riskiä. Hän tekee suuria tekoja, mutta hän on paljon tavallista kovempi. Hän ajaa aatetta, toimii hyvyyden nimessä. Hän puolustaa Amerikan kansaa ja elintapaa.
2: Batman on sankari, joka on perusluonteeltaan ihminen. Hän korvaa röntgensäteet ja supervoimat salapoliisinkyvyillä, teknisillä vempaimilla ja mustalla vyöllä. Hänellä on riski. Hän on myös melko sekaisin; Hän on kostoreissulla koska hänen vanhempansa on tapettu. Hän on sykeä ja jopa melko paha hahmo. Tai ainakin hän on liikekannalla lähinnä itsekkäistä syistä.

Yhteistä näille sankareille on oikeastaan vain hassu puku. Ja tietenin se, että molemmat heistä katsotaan vihollistensa kautta; Ilman Jokeria Batman on vain traumatisoitunut tyyppi joka pukeutuu hassusti. Teräsmieskin kohtaa lopulta Lex Luthorin ja mukaan tulee kryptoniitti, ja hänkin alkaa kohtaamaan riskiä. ; Teräsmiehen sankarityyppi kokee sarjakuvan edetessä dekonstruktion, Alkuperäisessä sankarikuvassa oli jotain, josta otettiin sen vastakohta jonka pohjalta rakennettiin sankarikuvaa uudestaan ; Tyypillinen seikkailu muuttuu "aah katsokaa ihmekykyäni" -ihmettelystä vaaroja sisältäväksi.

Sankari tekee hyviä tekoja ja toimia, mutta pelkkä hyvä teko ei riitä. Tekojen on lisäksi oltava jotenkin erityislaatuisia ; Jos hyvä teko on helppo tehdä, se ei ikään kuin ole herooista. Karkeasti sanoen, tarvitaan haaste, ja jos se on älyllinen toimija, konna, aina parempi ; Tälläinen dualistinen jännite, jossa sankaruus on konnuuden kautta ja päin vastoin, on sankaruudessa yleistä, Tähän on vaikeaa keksiä poikkeuksia; Joissain erikoistapauksissa näyttää siltä kuin dikotomiaa ei olisi, mutta monesti kahtiajako on niissäkin mukana. William Friedkinin "Manaaja" -elokuvassa näkyy vain ihmisiä ja demoni Pazuzun mahti. Kuitenkin elokuvan henki on vahvasti sellainen, että "kun Saatana on olemassa, niin Jumalankin täytyy olla." - Jos elokuvalla on sanoma, se on koko lailla tämä. Etenkin, kun myöhemmissä osissa korostuu se, että riivatuiksi joutuvat ovat potentiaalisesti erittäin hyviä. Tavoitteena on siis korruptoida hyvyys ja estää sen esiin nouseminen. Tämäkään elokuvasarja ei siis dualismia kaihda, vaikka pinnallisessa tarkkailussa siltä saattaakin näyttää.

Syitä dualismille voi olla useita:
1: Sankari ja konna ovat yleensö olennaisilta seikoiltaan vastakohtia: Se, mitä sarjakuvan tekijä pitää sankaruudelle olennaisina piirteinä näkyy tässä kohden; Sankarin olennaiset piirteet ovat vastustajassa päinvastaisia. Sankaruudelle neutraalit piirteet taas ovat sellaisia, että ne ovat sankarilla ja konnalla hyvin samankaltaisia, jolloin niiden merkityksettömyys korostuu. (Tietenkin piirteet voivat vaihdella eri sarjakuvien ja jopa saman sarjan eri tarinoiden kesken.) Vertailu ei onnistu ilman eroja, ja kun nämä kasvatetaan mahdollisimman selviksi, syntyy kahtiajakoa, dualismi taas on tämän seuraus. ~ Kun sankaruuttaan korostetaan, joudutaan korostamaan myös vastustajaa.
2: Sankarilla ei ole hyvässä yhteiskunnassa ikään kuin tarvetta. Yhteiskunnassa, jossa ei ole rikollisuutta ja jossa on helppo toimia laillisesti, ja ihmiset ovat onnellisiia, ei tarvita suuria ja vaikeita muutoksia. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sankarit ovat muutosvoima. Gotham City on ankea ja rikollinen paikka, ja Batman on muuttamassa sitä teoillaan. On hieman kuten kommunismin nousun kanssa: Kun yhteiskunnan portaat muuttuvat valtaviski: rikkailla on ja köyhillä ei, kansa nousee lopulta kapinaan. Tällöin sankari on anarkistinen vallankumoushahmo: Joko "yhden miehen kommunismia" tyyliin Batman - tai sitten vallankumousjohtaja kuten William Wallace. Tai jotain tältä väliltä, kuten Robin Hood. Sankarin rooli on rakentaa identiteettiä.
3: Sankaruudella peitetään oman arjen ankeutta. Sarjakuvan ahmija haluaa siis jonkinlaista eskapismia; Todellisuus ei tarjoa hänelle jännitystä. Esimerkiksi teräsmies ei ole niinkään muuttava, kuin ylläpitävä voima. Hän ylläpitää järjestystä ja turvallisuutta. Hänen ansiostaan maa pysyy hyvänä. Tälläinen sankari on ikään kuin poliisihahmo. Hänet tarvitaan, koska muutama rikollinen anarkisti yrittää muuttaa järjestystä. Sankarin rooli on vahvistaa ja tukea identiteettiä.
4: Sankaruuden voi ymmärtää myös sitä kautta, että vastustus vahvistaa jo olevaa käsitystä. Esimerkiksi Dominic Streatfeildin "Brainwash - the secret history of mind control" -kirjassa kerrotaan, että kivulla ja rangaistuksilla voidaan aina murtaa ihminen, mutta hän ei silloin käänny puolellesi. Mitä enemmän kohdetta hakkaa, haukkuu ja nöyryyttää, sitä enemmän hän vihaa sinua ja edustamaasi asiaa. Sen sijaan esimerkiksi oikein ajoitettu terroristi-iskun tehneen taitojen kehuminen voikin yllättäen saada tämän myötämieliseksi. Kidutus ja aivopesu eivät siis synny aivan identtisen prosessin kautta. Jokeri siis vahvistaa Batmanin sankariluonnetta haasteessa - ja sarjakuvan ollessa kyseessä, lukija tietenkin kokee batmanin enemmän sankarina luettuaan sarjakuvaa. Hieman samaa löytyy tietenkin uskovaisten piiristä: Julistamisen keskeisyyttä painotetaan, koska käännytystyöhön liittyy ääneen julistamista, sekä sitä että kohtaa eri mieltä olevia. Kun julistaja kohtaa erimielisen, hän kokee sen ulkopuolisen hyökkäyksenä vakaumustaan vastaan, joka tarkoittaa likimain samaa kuin taisteleminen hyvän asian puolesta. Ja mitä erimielisempi, sen vahvemman tunteen tästä hän saa.

Tämä auttaa suhtautumaan myös oikean elämän sankareihin. Amerikkalaisten kylmän sodan viitekehyksen sankarit, astronautit, voidaan nähdä kulttuurin identiteetin rakennusaineena, pahan sputnik -tilanteen korjaamisena, - tai jopa sankareita taistelussa "tietämättömyyttä vastaan - tieteen puolesta."

Taudit ja lyhyt tähtäin.

Ihmiset ovat yleensä sen verran itsekeskeisiä, että he ajattelevat tauteja vain omalta kannaltaan. Ne ovat kiusa, josta pitää päästä eroon. Me mietimme, miten voimme pelastua niiltä ja miten saamme tappaa niitä. Sairauden hoidoissa taas on tunnettava vihollinen, joten täysin ihmiskeskeinen egoistikin joutuu tutustumaan muun muassa bakteereiden evoluutioon ymmärtääkseen sen, miksi ne toimivat niin kuin toimivat ja tietääkseen, mitä on odotettavissa. (Esimerkiksi antibioottiresistantteja kantoja kehittyy jos antibioottikuuri otetaan väärin, kuurit jätetään kesken.)

Periaatteessa mikrobit ovat kuin muutkin lajit. Siksi pitää ensinnäkin ymmärtää, miksi ne tappavat ja vahingoittavat meitä. Siitähän on oltava sille jotain evolutiivista hyötyä. Erityisesti tappavat taudit tuntuvat erikoisilta, koska ne estävät omaa elämänsä. Isäntä on elossa levittäjä ja bakteerien koti, ja kuolema tekee siitä sekä liikuntakyvyttömän, että ennen pitkää myös "kodiksi kelpaamattoman".

Syynä tähän on lyhyen ja pitkän tähtäimen ero: Bakteeri, joka leviää eniten ja nopeiten, yleistyy nopeiten. Lyhyen tähtäimen nopeat leviämistiet yksinkertaisesti palkitsevat ; Tässä kohdassa onkin huomiotava, että meillä on taudeissa erilaisia oireita. Ne voidaan luokitella kahteen tyyppiin:
1: Oireet, joilla kehomme poistavat taudinaiheuttajia elimistöstämme. Esimerkiksi kuume tuhoaa bakteereita.
2: Oireet, joilla taudinaiheuttajat manipuloivat elimistöämme, ja lisäävät leviämistään. Esimerkiksi kuppa aiheuttaa sukupuolielimiin rakkuloita. Ei siksi että se olisi jokin Jumalallinen oikeudenmukainen kosto vieraissa käymisestä, vaan siksi että se leviämisensä niiden kautta. Oireet voivat olla jopa todella hienostuneita: Toksoplasmoosi esimerkiksi manipuloi sairastuttamansa rotan ajattelua, rotta lakkaa pelkäämästä kissan virtsaa ja alkaa itse asiassa pitämään siitä. Näin toksoplasmoosi pääsee kissaan, joka on myös sen isäntä ja jossa se voi elää.
3: Oireet, jotka ovat molempia. Räikeä mutta yleinen esimerkki näistä on tietenkin räkä, jota elimistö tuottaa poistaakseen taudinaiheuttajia (nuha on oire, ei sairaus). Aivastelun ja muun vastaavan kautta tauti pääsee sitten leviämään. Ankarampi oire voi liittyä koleraan: Taudinaiheuttaja monistuu valtavaa tahtia, ja tarttuu laajalle.

Kohta 1 on jotain, jota me itse pidämme parhaana, mutta toisaalta taudinaiheuttajat jotka sortuvat niihin, ovat kuolleita taudinaiheuttajia. Tämä tarkoittaa sitä että valintapaine ohjaa mikrobeja pois näistä. Sen sijaan kohdat 2 ja 3 ovat taudinaiheuttajan kannalta käteviä tapoja monistua. Toisin sanoen on odotettavaa että ne muuntuvat tähän suuntaan.

Tietenkin taudinaiheuttajan ei silti kannata tappaa isäntäänsä. Mutta jos se sairastuttaa vaikka vain kaksi uutta uhria, ja sen sivutuotteena isäntä kuolee, mikrobin kannalta näin tulee toimia. (Vaikka jos tämä tahti voitaisiin pitää vakiona, se tietenkin tappaisi kohde -eläimen, ja veisi tätä kautta myös mikrobin elinmahdollisuudet. Mutta tämä on "pitkän tähtäimen" ilmiö, eikä siksi vaikuta ainakaan alkuvaiheessa siten että mikrobi alkaisi säästelemään isäntäänsä.

Tämän lyhyen tähtäimen suunnitelmansa vuoksi taudit tyypillisesti kulkevat epidemioina. Ne yleistyvät kunnes katovat. Esimerkiksi kun konkistadorit rynnistivät Amerikkoihin, intiaaneja kuoli valtavia määriä heidän mukanaan tuomiinsa tauteihin. (Tähän liittyy vastaavaa ilmiötä kuin lehmänrokkoon ja isorokkoon. Isorokko kehittyi lehmänrokosta. Lehmänrokon saaneet karjakot kestivät isorokkoa. Lehmänrokko oli vaaraton. Isorokko ei. Intiaaneilla ei ollut elämänsä aikana kontaktia eurooppalaisten tautejen "lievempiin sukulaisversioihin" joten heillä ei ollut immuunisuojaa kuolivat - ja konkistadorit eivät kuitenkaan kuolleet laivoihinsa tai mantereella ennen valloitustaan.) Toisaalta aina ei ole näin: Klassinen esimerkki toisenlaisesta tilanteesta on Färsaarilla 1846 tapahtunut tuhkarokkoepidemia: Yksi puuseppä sairasti tautia tullessaan, ja saarella ollut asukkaisto koki nopeasti kovia. Lähes kaikki asukkaat sairastuivat. Tämän jälkeen tauti katosi saarilta, koska kaikki olivat sille immuuneja. Tämä on mielenkiintoinen ilmiö. Tuhkarokko vaatii isännän, josta se leviää. Tämä tarkoittaa sitä, että jos populaatio on liian pieni tai liian tiivis, tauti ei jää yhteisöön. Isommissa ja harvemmissa verkostoissa tauti voi aina olla muutamassa, jolloin se ei pääse katoamaan.

Näitä tietoja voidaan käyttää jopa hätäratkaisuna sairauksien hoidossa. Nimen omaan sellaisissa taudeissa, joissa ei ole parannuskeinoa:
1: Kun sairaus iskee, paras vaihtoehto on tietysti estää kontakti taudinaiheuttajien kanssa.
___1.1: karanteeni. Eristämällä sairastuneet, tauti ei saa uusia isäntiä. Karanteeni on vanhastaan tunnettu konsti. Sen nimi tulee periaatteesta "une quarantaine de jours" ~ neljäkymmentä päivää. Dubrovnikin kaupunki suojasi kansalaisiaan ruttoepidemian aikana estämällä laivojen pääsyn satamaan tuon ajan verran. Jos laivalla oli ruttoa, laivalla olevat olivat kuolleet. Jos ei - tervetuloa tekemään kauppaa, no hard feelings!
___1.2: hygienia, jossa taudinaiheuttajat pestään pois. Tähän voidaan käyttää kaikkea suojapuvusta WC -istuimiin ja käsienpesuun - jopa kättelyn välttelemiseen.
2: Toinen tapa taas on afrikassa karjanhoidossa käytetty hätäkikka. Kun siellä ei ole varaa lopettaa karjaa, tai mahdollisuutta eristää varmasti sairastuneita nautoja muista, on siellä tapana sairastuttaa kaikki naudat kerralla: Ensimmäisen sairastuneen köhää esimerkiksi hierotaan kaikkien nautojen turpaan. Tätä käytetään jos tauti on afrikkalaisista lähinnä kiusallinen, eikä vain tapa nautoja. Tämä tarkoittaa tässä itse asiassa yritetään manipuloida "färsaarten tuhkarokon efektiä".

Kuitenkin periaatteessa on mahdollista myös se, että tauti, joka on aina eräänlainen loinen-kantaja -suhde, jossa ensimmäinen saa etua toisen kustannuksella, muuttuukin kommensalismiksi, jossa se ei enää haittaa kantajaa -eliötä ja jopa mutualismiksi, jossa molemmat osapuolet hyötyvät. Esimerkiksi Lynn Margulis on sitä mieltä että symbioosisuhteilla on suuri vaikutus evoluutiossa. Tämä ei kuitenkaan näytä olevan "ensimmäinen vaihtoehto". Ilmeisesti molempisuuntaisten vuorovaikutusketjujen syntyminen vaatii aikaa, se rakentuu yksinkertaisemman vain toiseen suuntaan olevan hyödyn kautta.

Toisaalta selvää on myös se, että taudit eivät välttämättä kehity tappavammiksi. Tuho sinällään ei anna etua. Kaikki on leviämisessä. Tästä kenties selvin esimerkki on kuppa: Aikaisemmin sen oireisiin kuului valtavia, suuria, laaja -alaisia ja kivuliaita sekä rumia ja nopeasti eteneviä ihon hajoamisia, jotka johtivat (osittain ajan hygieniatasosta johtuenkin) jopa kuolemaan. Nykyisin kuppa sen sijaan on vähemmän railakas. Se ei niinkään tapa, se aiheuttaa vähemmässä määrin rakkuloita. Ja se menee ihmisten aivoihin ja muuttaa heidän käyttäytymistään. Tauti voi olla käytöstä lukuunottamatta "pinnallisesti oireeton" vuosikausia ennen kuin uhri kuolee. Tottakai tauti voi levitä tämän ajan. Isännän tappamiseen ei ole syytä - etenkään kun nyt sukupuolitauti ei enää "vähennä seksikkyyttä", ja saa tätä kautta pidemmän ja laajemman leviämispohjan, kuin sen "betaversio".

Sisäinen kauneus pettää.

"Pian vaipuu lumen peittoon maa / Sitä ehkä valkeus lohduttaa / Sinä kaipaat rakastettavaa / kaipaat unohduksen humalaa / Joka aamu hieman julmempaa / kaipaat särjettyjen Jumalaa / Joka aamu hieman julmempaa / peläten kohta alkaa uusi päivä horisontin takaa sarastaa."
(CMX, "Kauneus pettää.")

Estetiikka (αισθητική ; aisthetike), tutkii sinänsä abstraktia käsitettä kauneudesta. Platonin mielestä kauneus on muuttumaton idea, johon kauniit asiat liittyivät. Pythagoras taas ajatteli kauneuden olevan "lukusuhteissa" ja nämä muodostivat harmonioita. (Esimerkiksi musiikissa oktaavi syntyy aina kun samanpaksuinen kieli lyhennetään puoleen tai pidennetään kaksinkertaiseksi.) David Hume puhui "maun standardista". Opin nimesi Alexander Gottlieb Baumgarten; Hänestä estetiikka tutki aistihavaintoja ja sitä, miten ne koetaan. Estetiikassa tutkitaan sitä, mitä kaunis tarkoittaa - ja päädytään sellaisiin käsitteisiin kuin harmonia, symmetria, lyyrisyys, tasapaino, värit, ajoitus, rytmi, huumori, kontrasti, sensuaalisuus ... ja yritetään selvittää subjektiivisten kokemusten sisältöä. (Joka on melko lailla sama asia kuin se, kun sikojen rehuista tutkitaan mitkä niistä ovat toisia maittavampia.)

Tällä kertaa "kauneus" tiivistyy kuitenkin lähinnä pärstäkertoimesta eli naamasta koettuun esteettisyyteen. Siitä, onko joku "Hottia tai nottia". (Tähän liittyy mielenkiintoisia näkökantoja seksuaalivalinnasta, mutta tällä kertaa aiheena ei ole tämä.)

John Keats oli runoilija, jonka mielestä kauneus=totuus. Keatsille kauneus oli myös subjektiivinen kokemus. Wald Disneyn universumi taas näyttää puhuvan siitä, kuinka kauneus=hyvyys. Vaikka esimerkiksi "Kaunotar ja Hirviö" -elokuvassa on hirviö, tämä on itse asiassa aika sympaattisen näköinen. Hän ei ole tässä yksin, vaan yleensä kuvitteellisessa kulttuurissa on tavallista kuvata epäeettiset olennot myös rumiksi. Esimerkiksi Tolkienin maailmassa örkit ovat teknisesti taitavia - mutta heidän tuotoksistaan puuttuu kauneus, ne ovat vain toimivia. Samoin kuin örkit itse ovat kammottavan rumia, joskin elinkykyisiä ja voimakkaita. Eikä tarvitse pysyä modernissa ajassa nähdäkseen tämän ilmiön: Vaikka Lusifer demoneineen onkin kristinuskon mukaan langenneita enkeleitä, enkelit kuvataan maalauksissa eteerisinä ja sopusuhtaisen kauniina, kun taas demonit kuvataan hirviömäisinä sarvipäinä.

Tämä sama kuva näkyy itse asiassa etenkin parisuhteenhakutilanteessa. Toki meille puhutaan paljon sisäisestä kauneudesta - joka kyllä itse asiassa näkyy jollain tavalla. Itse olen huomannut, että parisuhteessa saa itse asiassa paljon enemmän "ehdotuksia" naisilta kuin vapaana ollessaan. Ehkä itsevarmuus tai se, että ei yritä ahdistella, vaikuttaa ryhtiin ja ulkoasuun ja käytökseen niin, että jotenkin muuttuu toivotummaksi. Mutta aivan kaikkeen ei silläkään päädytä.

Katselin tässä taas nimittäin erään vammaisen ystäväni (nainen) parinhankintaa. Jos sisäinen kauneus ratkaisisi, minä olisin vapaa ja hän pitkäaikaisessa suhteessa. Nyt toisin päin. Toki hyvällä luonteella saa helpommin treffikumppanin tulemaan toisenkin kerran. Mutta ensimmäiselle treffeille saaminen onkin sitten jo oma lukunsa. Eräät hänen nätit ystävänsä (naispuoleiset) selittivät kuinka ulkonäkö ei ole tärkeää, eikä se ratkaise mitään. Minulle tuli tästä hieman sama olo, kuin siitä kun oikein rikas sanoo että "raha ei merkitse" tai kun urbaanin legendan Maria Antoinette kysyy "Miksi he eivät syö leivoksia?" Minusta tämä väite sisältää jo sinällään implisiittisen väitteen siitä, että "jos ulkonäkö ei ratkaise, eikä onnista isonkaan yrityksen jälkeen", niin täytyy syyn olla sitten jo luonteessa. Tätä yksityiskohtaa vaan ei tunnuta muistavan siinä vaiheessa, kun sitä kuuluisaa "sisäistä kauneutta" mainostetaan. Se on toki kaunis ideaali, joka on tavoittelemisen arvoinen. Mutta että se olisi myös saavutettu ideaali.

Olen liian kyyninen uskoakseni. Ja valitettavasti tilastot näyttävät olevan puolellani. Naiset haluvat ainakin Matt Ridleyn mukaan tutkimukset näyttävät koulutetun ja varakkaamman miehen ja miehet taas katsovat ulkonäöllisiä seikkoja. Naiset haluavat miehen jolla on valtaa, rahaa, älyä tai näitä kaikkia. Miehet taas etsivät "nuoruuden merkkejä", jotka viittaavat pitkään lisääntymisikään ja lantion kaltaisia piirteitä jotka viittaavat hyvään lisääntymisterveyteen. Ei ihme että jos ei mene usko kauneuteen, niin usko ihmisiin ainakin menee, kun tämän aiheen tutkimuksiin tutustuu.

Toisaalta sitä kai pitäisi keksiä lohdun sanoja ja valaa rohkaisua. Sanoa että yleissääntö ei kiellä yksityiskohdissa joustamista. "Ei yksilöstä yleistämistä, ei yleistyksestä yksilöintiä." Mutta ei osaa.

Karkeasti skaalattu kartta filosofian "kaikkeen".

Filosofiassa keskeisiä asioita ovat todellisuus, maailma, se mitä on ja mitkä ovat syyt tämän kaiken takana. Teen tästä karkeistetun luettelon peruskäsitteistä. Tämä olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten. Luettelointi on sellainen että mielestäni ne sopivat jollain tavalla yhteen juuri tuolla tavalla. Moni tietenkin on sitä mieltä että se sisältää kannanottoja. Heille sanon vain, että "niin sisältääkin" -ne sisältävät aina.
1: Metafysiikka (μετά ; meta=jälkeen + φυσικά ; fysika=fysiikan) on ikään kuin filosofian käsitteistö laajimmillaan. Siinä mietitään olevaisuutta ja sen takana olevia asioita. Sitä mitä on ja miksi. Metafysiikka tutkii erityisen paljon harhoja, havaintoja ja niiden takana olevaa asiaa. Se miettii muun muassa sitä, onko juuri sen hetkisten havaintojen ulkopuolella olevaa edes olemassa. Metafysiikka nimenä alkoi Aristoteleen teosten luokittelemisesta; Kun Andronikos Rhodoslainen järjesteli Aristoteleen kirjoja, ja fysiikan kirjat järjestettiin yhteen, jäi jäljelle kirjoja joissa mietittiin fysiikan perustaa ja kaikkeuden rakennetta. Ne laitettiin niiden perään, τὰ μετὰ τὰ φυσικά eli "ta meta ta fysika". Metafysiikka on kuitenkin paljon tätä "kirjastonhoitajan termiä" vanhempi. Esimerkiksi esisokraatikko Parmenides mietti, että tyhjiötä ja muutosta käsittelevät asiat ovat epäloogisia. Olemattomasta ei voinut puhua, joten tyhjiö oli epälooginen. Tähän liittyy tavallaan Riku Jutin "Johdatus metafysiikkaan" -kirjassa esitetty huomio siitä, miten metafysiikka joutuu tekemään perustelemattoman alkuoletuksen siitä että maailma on järjellä ymmärrettävä ja looginen.
___1.1: Ontologia (ὄν, ὄντος ; ontos=oleminen' + λόγος; logos=oppi) taas on sana, jota pidetään usein jopa metafysiikan synonyymiksi. Se kuitenkin käsittelee pienen aste-eron verran erilaisia kysymyksiä. Ontologia pyrkii tutkimaan todellisuutta siten, mitä se on sen sijaan että tutustuisi siihen miten se ilmenee ; Sen piirissä yritetään selvittää mitä on olemassa ja tutkii sitä, minkälaisia ominaisuuksia ja suhteita olevaisella on. Tämän lisäksi sen piirissä tarkastellaan sitä minkälaisia käsityksiä asioista on sekä sitä mitä päämääriä ja menetelmiä ontologisilla kysymyksillä on.
_____1.1.1: Epistemologia (epistēmē; episteme=tieto + λόγος; logos=oppi) taas tutkii sitä, mitä tiedetään. Tämä tarkoittaa karkeasti sitä, että sen piirissä tarkastellaan asioita joista tiedetään niin paljon, että niitä voidaan sanoa olevaksi. Tämä tarkoittaa sitä että se sisältää esimerkiksi tieteenfilosofian, joka on yksi epistemologinen systeemi. Ajatellaan että tietojen karttuessa epistemologia lähestyy ontologiaa. Kun tiedettäisiin kaikki, ontologia ja epistemologia olisivat yksi ja sama asia.
_______1.1.1.1: Metodologia, joka tutkii sitä minkälaisia menetelmiä käyttämällä saadaan tietoa. Tämä sisältää metafyysisiä perusoletuksia esimerkiksi siitä minkälaiset päättelyt ovat sallittuja. Tänän tuloksena saadaan tietoa, jotka on tuotettu epistemologisesti päteväksi päätetyn metodin mukaisesti. Metodologian suhde epistemologiaan ja ontologiaan sekä metafysiikkaan on siitä erikoinen, että teoria voidaan katsoa yleistykseksi joka on luonteeltaan metafyysinen samaan tapaan kuin Platonin ideamaailma. Havaintoja vaativa empirian ystävä voi esimerkiksi sanoa että "Voimme nähdä kissan mutta emme kissuutta" Toisaalta taas voidaan ajatella että koko käsite "kissa" on samaan tapaan teorioiden värittämä. Kuten Quine kertoi, havainnot ovat aina teoriapitoisia, ne rakentuvat induktiivisesti kasaamalla teorioita ominaisuusjoukoista. (ero analyyttiseen ja synteettiseen on siis täysin keinotekoinen.) Tällöin empiirinen epistemologia on aina teoriapitoista. (Tämä on melko voimakas huomio, kun muistaa että positivismin piirissä vakavasti mietittiin sitä, miten metafysiikasta päästäisiin kokonaan ja ikuisesti eroon. Tämä sai suosiota. Eikä siitä nyt niin kauaa ole.)
___1.2: Mielenfilosofia taas tutkii mielen, sen havaintojen ja toimintojen, erityisesti aistitoimintojen suhdetta. Sen mietinnän alla ovat muun muassa mielen suhde ruumiiseen, käsitteet sielusta ja aistien luotettavuudesta. Sen piirissä mietitään myös esimerkiksi hallusinaatioihin liittyviä asioita. Mielenfilosofialla on yhteyttä ontologiaan, ja myös epistemologiaan esimerkiksi psykologian ja kognitiotieteen tutkimusten kautta.
___1.3: Teologia (θεος; theos=Jumala + λογος; logos=oppi) tutkii uskontoa ja uskonnollisuutta. Se ottaa ontologisia kannanottoja esimerkiksi siitä montako Jumalaa on. Myös ateistinen kannanotto on laajasti tulkiten teologiaa. Teologia ei niinkään tarkoita uskonnon harjoittamista. Tämäkin oppiala voi liittyä mielenfilosofiaan, epistemologiaan ja moneen muuhunkin alaan, koska sen piirissä voidaan tehdä kuvailevaa tutkimusta siitä mitä oppeja ja dogmeja jossain uskonnossa on. Teologialla on lisäksi usein liitoksia muihin filosofian alueisiin, kuten mielenfilosofiaan.
_____1.3.1: Normatiivisessa teologiassa kerrotaan jonkun uskonnon määrittelemä etiikkakäsitys. Tämä annetaan yleensä uskonnon itsensä jäsenien tehtäväksi, sitä ei saada syöttää ulkopuolelta. Siksi esimerkiski ateisti ei voi mennä sanomaan mikä kristityistä on hyvää. Sen sijaan ateistien piirissä voidaan itse voi määritellä hyvä eri tavalla ja sanoa että ateistien ja kristittyjen käsityksissä on eroja.
___1.4: Etiikka (ἤθος; ēthos=vakiintuneet tavat) taas voidaan määritellä myös teologian ulkopuolelta. Siinä tutkitaan moraalia ja sitä mistä hyveellisyys määrittyy. Sen piirissä tutkitaan myös hyvää elämää ja sen syitä. Etiikan suhde muihin on siitä erikoinen, että se voidaan nähdä osana teologiaa, ja eettisissä kysymyksissä joudutaan tekemään ratkaisuja ontologian ja epistemologian kautta. Yleensä vastaukset eettisiin kysymyksiin riippuvat usein vastauksista todellisuuskäsitystä tai muita ajattelun osa-alueita koskeviin kysymyksiin. Kuitenkin se mikä on sinällään vielä määrää sitä miten niiden pitäisi olla. Tämä pinnallisesti ristiriitaiselta tuntuva ajatus tuntuu järkevämmältä kun ajattelee sitä sitä kautta, että etiikassa on käsitys hyvästä joka on tavoitetila, ja tapahtuneet asiat taas ovat jotain joka joko täyttää tämän ehdon tai ei täytä sitä. Ja jos voimme arvioida jonkun valintamme vaihtoehtojen seuraukset, voimme määrittää mitkä toimintamallit ovat eettisempiä. Se ei tarkoita että tämä hyveellinen ratkaisu myös toteutuisi. Etiikan suhde moraaliin on mutkikas: Moraali kun käsittelee yhteisön arvoja, lakeja ja käyttäytymissääntöjä. On vaikeaa sanoa onko etiikka moraalille alisteinen vai toisin päin - vai ovatko ne peräti toisiaan ruokkivia systeemeitä (kuten itse uskon). Lisäksi niiden toisistaan erottaminen on usein vaikeaa. Etiikka voidaan nähdä objektiivisena ja todella olevana osana maailmaa, tai sitä voidaan pitää ihmisen mielen tuotoksena tai sitten olemisen rinnalla olevana asiana.
___1.5: Luonnonfilosofia (philosophia naturalis) on filosofian osa, joka pyrkii selittämään luonnossa olevia asioita ja niiden ominaisuuksia ja yhteyksiä. Se on itsellään ontologiaa, mutta sen osa -alue eli luonnontieteet ovat epistemologiaa; Luonnontieteellisen metodin antamia tuloksia. Tätä kautta luonnontieteillä on yhteyksiä esimerkiksi aivotutkimuksen ja psykologian kautta esimerkiksi mielenfilosofisiin kysymyksiin. Toisaalta luonnonfilosofiassa on kontaktipintaa puhtaaseen metafysiikkaan ja esimerkiksi etiikkaan, koska sen alueelle lasketaan myös maailmankuvien tutkiminen. Maailmankuvan kautta sillä voi olla välillisiä vaikutuksia myös teologiaan. Toisaalta taas myös teologia saattaa vaikuttaa käsityksiin siitä mikä luonnonfilosofia on oikein ja mikä väärin: Äärimmillään tämä voi tarkoittaa sitä että teologia kieltää tutkimustuloksia ("evoluutio on valetta") ja vähemmillään sitä että näkemyksiä tulkitaan ("evoluutio antaa luvan olla älyllinen ateisti" vs. "evoluutio on Jumalan ohjaamaa, Jumalan laaduntarkkailumenetelmä.").