Terry Pratchettin kiekkomaailmaan sijoittuvissa humoristisissa fantasiakirjoissa toimii sääntö "jos sen mahdollisuus on yksi miljoonasta, se onnistuu 9 kertaa kymmenestä". Maaimassa jotkin asiat toimivat juuri tällä tavalla. Tämä on seuraus "otoksen koosta". (Tosin kiekkomaailmassa ratkaisu taitaa löytyä siitä että kuvausten perusteella kyseessä on hieman David Deutsch -tyylinenmultiversumi. Deutschin mukaanhan kvanttitietokone osaa laskea tehtävät ja "romahduttaa kaikki superpositiot oikein" koska se laskee sen monessa eri ulottuvuudessa, joista toteutuu vain yksi. Samoin Pratchettin kirjoissa on mm. tilanne, jossa Muori Säävirkku yrittää pysäyttää naudan. Mainitaan että useassa eri maailmassa Säävirkku menettää henkensä, mutta sitten seurataan kuitenkin vain ja ainoastaan niitä harvinaisia maailmoja, jossa hän onnistuu tuossa tempussaan.)
Otoksen koon ymmärtäminen tuntuu olevan vaikeaa: Kun olin aikanani bingossa töissä, siellä oli muutama aktiivipelaaja, jotka ostivat aina monta pelilappua. Muut ostivat vähemmän. Muutama mammoista oli varmoja ja pahoillaan siitä, että nämä aktiivipelaajat voittivat useammin. He näkivät vain voitot, eivät maksua, eli pelattujen lappujen määrää. - Paitsi ilmeisesti sen verran että ajattelivat että runsas lappujen ostaminen tarkoittaisi sitä että me jotenkin alkaisimme suosimaan. Tein sen virheen että opetin eräälle asiakkaalle todennäköisyyslaskennan perusteet. ; Jostain syystä minua suivaannutti se, että minua päin naamaa syytetään epäreiluksi, joten tein tapani mukaan. Raivoamisen sijasta laskentoa, ja päälle huomautus siitä, että "Jos minä luulisin että jollakulla on valta ja kyky vaikuttaa voittamiseeni ja häviämiseeni, olisin heille tosi tosi ystävällinen." Valitettavasti mammaa ei näkynyt tämän jälkeen muutamaan viikkoon. Ihan mukava nainen hän muutoin oli.
Nyt kävi sitten sama töissä. Kun meillä on tuhat sikaa "yhden suhde tuhanteen asioita tapahtuu koko ajan": Epätodennäköisiä asioita tapahtuu toistuvasti. (Tästä voit rivien välistä lukea kannanottoa siitä jos animalian tytöt tunkeutuvat isoihin tuotantolaitoksiin etsimään anomalioita: Varmasti löytävät. Joka sikalasta jotain ikävää, kunhan vain ottavat tarpeeksi isot silmätikuiksi. Tämä ei ole kommentaatiota eläinsuojelua vastaan, ainoastaan joitain sen piirissä käytettyjä metodeja: Viime vuotisesta kuva -aineostosta puuttui "ns. vertailut", eli ei tiedetty miten merkittävää prosenttiosuutta kuvat edustivat kokonaisuudesta ; Kun on "iso otos", eli monta possua, löydetään paljon erilaisia harvinaisiakin juttuja. Tämä on hieman sama, kuin jos joku pieni firma ei pidä huolta työntekijöistään ja 20% on tämän vuoksi sairaslomalla. Jos firmassa on vain 5 työntekijää, heistä vain yksi on sairas koko ajan. Kun tähän laittaa rinnalle vastaavan alan 1000 työntekijän yrityksen, jossa vaikka 1% on sairaslomalla, sairastavien määrä on "odotuksellisesti" sata. Ja se tuntuu paljon pahemmalta kuin se huonosti kohtelevan firman 1.)
Se on tietysti tavallaan opettavaa, koska toisaalta erilaisia "yhden suhde tuhanteen asioita" on paljon. Nyt kävi seuraavasti. Pistin ruuat possuille aivan normaalisti. Kun toinen sitten tulee reilut viisi minuuttia myöhemmin, huomataan että eräs iso koesika oli kuollut kuin kivi. Tässä vaiheessa minun etunani oli se, että käyn aina tönimässä kaikki possut syömään: Jos sikaa ei ruoka kiinnosta, se on niin harvinaista että jotain täytyy olla vialla ja tilannetta pitää vähintään katsoa. Nyt sikaan oli iskenyt joku "paha kolmiyhteinen", eli joko aivoinfarkti, keuhkoveritulppa tai ihan sydänkohtaus. Viimeisin on näistä sioilla todennäköisin.
Ihmisellähän on tietysti sama asia. Aivoverenvuodot ja sydänkohtaukset voivat tulla. Epätodennäköisiähän ne ovat, mutta kun tuttuja on paljon, jollekulle se osuu. Itseni kohdalla possu pisti hieman miettimään. (Possuhan ei ollut hirveän vanha eikä ulkoisesti yhtään raihnas. Että muutoin ihan terve possu, mitä nyt vain kuollut.) Oma väliaikaisuus tästä tuli tietenkin itsekeskeiselle mieleen siinä possua raahaillessa. Mietin hieman kuntoasioitani. Lihaskuntohan minulla on ihan OK. Töissä pärjään ja edelliseltä lomalta jouduin kävelemään Haarajoen asemalta Järvenpään asemalle, koska Haarajoella junat pysähtyvät vain kerran tunnissa. (Tämä moka tulee joskus tehtyä. K ja Z junat lähtevät samalta raiteelta ja eroa lähtöajoissa ei ole kuin muutama minuutti.) Lisäksi tietysti marsi Hyvinkäältä MTT -lle. Ei tuo lenkki tuntunut missään. Yleisperiaate on että 32km kävelylenkit voi lähteä kylmiltään, kunhan vain muistaa oikeat kengät. Pidemmille pitää jo valmistautua jotenkin. Samoin ajattelin että voimaa vaativa puoli olisi ihan kunnossa. Pystyn toki tempomaan lyhytaikaisesti ihan kohtuullisesti. Valitettavasti sitten tuli leikittyä MTT -naapurin koiran kanssa. Tämän kanssa vedettiin vanhan lypsykoneen lypsimen kumiosasta tehtyä vetolelua, ja sitten se juoksi sen lelun kanssa ja yritin ottaa sitä kiinni. Koska hauveli pinkeästi vaihteli suuntaa, huomasin että juoksu ei toimi, vaatii liikaa suunnanmuutoksia ollakseen riittävän nopeaa, joten vaihdoin "taijutsun puoleen". Eli suomeksi vaihdoin kierimislinjalle, ukemia (melkein kuin kuperkeikka) tuli kokeiltua sarjassa (ensimmäistä kertaa reiluun vuoteen, eli ihan kylmiltään) "kaikkiin ilmansuuntiin". "Aika ketterästi menit" sanoi naapuri. (Mitä lie sitten mielessään ajatteli. Mahdollisesti että "iso mies ja kierii kuin pikkulapsi koiran kanssa"..) Tosin tätä lystiä kesti alle kaksi minuuttia.
(Oloni tämän jälkeen oli muutoinkin mielenkiintoinen, koska kuten jotkut tietävät, vasemman korvani tasapainoelimet eivät toimi yhtään kunnolla, syynä oli vuonna 2005-2006 vaihteessa sairastettu ankara korvatulehdus, jonka aikana nielin desinfiointiainetta korvan kautta mahaan. Tähän liittyi jonkin verran kipua mutta tuskin yhtään alkoholismia. Temppu onnistuu minulta lainkaan itse asiassa vain saman syyn takia, joka aiheutti minulle lapsena autopahoinvointia : Näköaistimukset vaikuttavat tasapainon käsittelemiseen. Eli tasapainoelimen toispuoleisen puutteen voi hieman kompensoida katsomalla oikein. Tasapainoelimen aikaansaaman oudon olon sietämiseen taas sain shokkihoitoa viime vuonna, kun toimin pientä maksua vastaan "au pairina" avopuolisonisänuudenpuolisonvanhanavioliitonlapsenlapselle. Tähän taas kuului särkänniemeä joka päivä koska sinne oli kuukausilippu ostettu. Kun irtonaisen olon oppi sietämään, minun oli paljon helpompi olla laitteissa kuin "tavallisten ihmisten". Ja tuo olon sieto taas tuntuu olevan hieman kuten polkupyörällä ajon: Sitä ei unohda kovin helposti.)
Lopputulos muustakin aiheeseen liittyvästä itseanalyysistä on, että pystyn juoksemaan sata metriä täysillä, ilman mitään ongelmaa. Pystyn kävelemään melko pitkiä matkoja ilman ongelmaa. Mutta se neljänsadan metrin juoksu ei onnistu kunnolla.
Onhan se slaagi omalla kohdalla epätodennäköinen, mutta huono aerobinen kunto kuitenkin altistaa aikas monelle haitalliselle asialle pitkällä tähtäimellä. Enhän minä tietenkään niistä kaikkiin ole kuolemassa. Mutta toisaalta yksikin riittää. Voidaan toki ajatella että saatan kuolla huomenna auto -onnettomuudessa tai takaapäin tulleeseen luotiin. Tässä kohden ajatelen enemmänkin että "oma otokseni itsestäni on kuitenkin vain yksi" ; En siis huolehdi niinkään yllättävästä aivoverenvuodosta jota en voisi estää jos se olisi tullakseen ja joka epätodennäköinen. Huolehdin sitäkin enemmän siitä mitä seuraa todennäköisesti jonkun reippaan parin kolmen kymmenen vuoden kuluttua, ja siihenkin lähinnä siksi että siihen todellakin voin vaikuttaa. (Jos ei muuta niin todennäköisyyksiin. Eihän kuntoilu mitään täysin estä, mutta tekee epätodennäköisemmäksi.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti