itsemurhakielto

"Onion - the movie" -elokuvassa on kohta jossa uutisankkuri kertoo siitä miten ampumalla itsemurhan tehnyt lapsi on ilahduttanut aseidenkannattajia. Että tässä on sovellettu USA:n perustuslain toisen lisäyksen lupaa aseeseen perin juhlittavalla tavalla. Moni pitää tätä järkyttävänä.¹ Tämänlainen itsemurhan vapaudeosoituksena pitäminen näyttää olevan järkyttävää hyvin monille. Samoin kuin "Futuraman" eräässä jaksossa on itsemurhakioski, jota esitetään kulttuurikritiikkinä. Minulle se on enemmänkin vain "mainio ajatus". Samoin näen että tosiasiassa "Onion - the movien" esimerkki olisi ihan oikeasti perustelu aseiden omistamiselle eikä arugmentti niitä vastaan.

Lähden tästä hieman äärimilleen viedystä provokaatiosta hieman maltillisemmille vesille. Olen nimittäin huomannut että aborttia puolustetaan usein moraalimielellä. Moni fundamentalisti on häiritsevä mutta periaateessa hyviä tyyppejä. On jopa natseja jotka ovat "kokonaisuuden kannalta ihan OK". Mutta jos hän suhtautuu itsemurhaan erityisen tuomitsevana, hän ei käytännössä koskaan ole mainittavan hyvä. ; Itse olisin valmis laittamaan "riskaabelejen" uskontojen kohdalle oireeksi nimenomaan tuomitsevan suhtautumisen itsemurhaan.² Erikoista on, että nähdäkseni nimenomaan itsemurha, eikä sen "ideologinen lähisukulainen", eutanasia, toimii tässä merkittävänä indikaattorina. Eutanasiaa voidaan vastustaa ja tuomita aivan inhimilliseltä pohjalta. Käytännöllisesti katsoen itsemurhaa tuomitseva ei jostain syystä näytä voivan samaan.

Ja tätä ei pidä väärin ymmärtämän. Juuri kukaan ihminen ei pidä itsemurhaa toivottavana. Edes minä, kaikesta pro-itsemurhamielisyydestäni huolimatta, en pidä siitä että kaverini, tuttavani tahi muut läheiseni päätyvät omaehtoiseen oman käden kautta lähtemiseen. Likimain kaikki pitävät itsmurhaa ikävänä asiana, ja jonain jota tulee ennaltaehkäistä. Kysymys on siitä, että jos itsemurha pitää erityisesti tuomita, ihmisessä - ja usein hänen ideologiassaan - on erityinen vika, joka on usein hyvin syvällinen vika. Niissä itsemurha on jotain jota ei ennaltaehkäistä vaan joka kielletään. He eivät ikään kuin hoida "sairautta" vaan yrittävät estää "oiretta" ilmestymästä.

Olenkin valmis menemään niin pitkälle kuin esittämään, että jos ihmisen pitää tuomita itsemurha ja itsemurhan jo tehnyt ihminen, on tähän käytännässä kaksi syytä. Hän toki esittää "elämän suojelun" perusteeksi, mutta käytännössä näiden ihmisten muu mielipiteily ja asennoituminen. Ja nämä ovat käytännössä.
1: Nämä ihmiset eivät kestä sitä että heidän teoillaan on seurauksia. Jos he ovat paskoja ihmisiä ja toinen sen vuoksi on kasvaneessa itsemurhariskissä, he eivät halua kantaa vastuuta tämänlaisesta. Siksi on helpompaa delegoida syyllisyys itsemurhan tehneeseen kuin kantaa se itse.
2: Se on niitä - ilmeisen harvinaisia - hetkiä varten kun nämä ihmset itse katsovat kriittisen reflektoivasti itseään peilistä ja miettivät sitä miten ovat muita ihmisiä kohdelleet. Kun tämä tunnetila³ kolkuttaa omaatuntoa, on edes välttävästi normaalilla emootiovarannon omistavan ihmisen luonnollinen ja rehellinen - ja kenties jopa ainut pohjimmiltaan eettinen - reaktio lopettaa elämänsä mahdollisimman pikaisesti.

Yksilötaso on itse asiassa kuitenkin hieman tymäkkä. Se on provosoiva, mutta tästä voidaan astua maltillisemmalle tielle. Nimittäin noiden ajatuskonseptien laimennus voi johtaa yhteiskuntatason toiminnan miettimiseen. Siinä ei tarvitse muistaa kuin se, että mikään ideologia ei ole tyhjiössä. Kulttuuri tuottaa valikoiman elämäntapoja. Nämä ovat harvoin aivan monotonisia elämäntapoja. Mutta niitä ei ole määrättömiä määriä. (Siksi esimerkiksi historialliset kristilliset kulttuurit eroavat buddhalaisista kulttuureista. Valikoima on suppeutuu tai vähintään niiden kannattajamäärissä tapahtuu muutoksia kulttuurin ohjaamana.)

Tämä painottuminen johtaa siihen että jotkut ilmiöt - kyseisen kulttuurin ongelmat ja lieveilmiöt - nousevat esiin. Niitä vastaan tehdään yleensä kieltoja. Kulttuuri tarvitsee jäseniään ja jos sen lieveilmiönä on se, että se tosiasiassa tuottaa paskaa elämää monille, se lisää itsemurhaintoa. Esimerkiksi Suomessa itsemurhaan kannan ottaminen on välttämätöntä koska niitä tapahtuu paljon. Kulttuurimme ajaa ihmisiä - etenkin nuoria miehiä - itsemurhaan. Tämä on ongelma, jota ei voida usein rajoittaa siten että ennaltaehkäistään itsemurhia koska tämä tarkoittaisi sitä että pitäisi suuresti "loukata monien ihmisten pyhiksi kokemia arvoja".⁴ Siksi monille "ainut relevantti keino" onkin se, että näistä ihmisiä murhaavista dogmista pidetään yllä ja niistä tehdään peräti perinteen voimin valtioninstituutioita. Sen sijaan vain itsemurha kielletään ja torjutaan.

Siksi itsemurhan torjuminen hyvin syvällä ja ehdottomalla asenteella johtuu todennäköiseti torjujan omassa kulttuurissa olevista vioista, joita hän ei suostu tunnustamaan. Ja siksi tämänlainen hieman yllättävä indikaattori saattaa selittää miksi juuri "ei saa tehdä itsemurhaa" -tyylinen periaatteessa elämää ja toista ihmisti lähtökohtaisesti auttava näkökulma onkin sama kuin "portti Helvettiin".

---

1 Vähän samaan tapaan kuin joku varmasti pitää järkyttävänä että samaisessa elokuvassa on hävinneitä urheilijoita jotka syyttävät Jumalaa. Että ilman Hänen vaikutuksiaan hän olisi arvokisoissa. Joka muistuttaa siitä että jos voitto on Jumalan ansiota, Hän todellakin vaikuttaa menestysjärjestykseen joten Jumala pakosti syrjii sitä joka on hävinnyt tälle jonka voitto on Jumalan ansiota.
2 Siinä missä Pascal Boyer leimaa uskonnollisen ääritoiminnan piirteeksi tuomitsevan suhtautumisen apostasiaan, eli uskon hylkäämiseen, olen valmis laittamaan tämän yhdeksi vastaavaksi piirteeksi.
3 Jota voisi kutsua "synnintunnoksi", mutta ei voi koska juuri tämä käsite on sotkettu näillä ihmisillä ja tämän herättelyn nimissä oikeutetaan se paskamainen käytös.
4 "Elämää kunnioittava" voi esimerkiksi selittää itsemurhaa haluavalle että elämä on ihana lahja. Jos se olisi, ei ihminen olisi haluamassa tehdä itsemurhaa. Se, että itsemurha on relevantti teema kertoo että jos elämä on lahja, se on vitun paska lahja. Ja ihminen joka selittelee asioita kauniiksi on joka on joko elämänkokematon kermaperseidiootti tahi ideologisen sulkusilmäisyyden tahi psykopatian tahi muun vastaavan vuoksi muutoin täysin emootiokyvyttömyyden vuoksi rajoittunut asettumaan toisen asemaan.

God has left the building

Hengetön talo on tyhjä. Jeesukseton seurakunta on kuollut puu.

Sana -lehdessä oli Ruben Stillerin pieni haastattelu. Se oli sinänsä mielenkiintoista luettavaa, että Stiller on julkisuudessa agnostisena ihmisenä joka on juutalaisempi kuin juutalaiset ; Hän pahastuu ympärileikkauskysymyksissä. Hän pahastuu siitä että Woody Allenin elokuvat ylläpitävät väärää stereotypiaa neuroottisista juutalaisista. Ja niin edespäin.

Teksti heijastaa kuitenkin uusia puolia hänestä. Stillerin kanta on tiivistettävissä siihen että hän on skeptinen agnostikko, jonka vallitseva piirre on uskomiseen uskominen. "Suhtaudun kunnioittavasti uskomiseen. En rehentele sillä, että olen skeptikko-agnostikko, vaan tunnen suoraan sanottuna kateutta siitä, ettei minulla ole uskomisen lahjaa." Yhteisö tuo ja rituaalit tuovat lohtua "Agnostikkona Stiller ei tiedä, onko Jumalaa olemassa. Varsinkin silloin kun elämässä on huonompia kausia ja kaiken merkitys on kateissa, epäilijä on kateellinen kunnon uskovaisille. - Vaikka rukouksiin ei aina vastattaisikaan paluupostissa, rituaalit tuottaisivat mielenrauhaa." ja monikulttuurisuus tuo vaikeuksia "Minua huvittaa monikulttuurisuuden ylistäminen. En näe mitään valtavan hienoa siinä, että ihminen joutuu etsimään niin paljon omaa identiteettiään kuin minä olen tehnyt." Ihmisyys on Stillerin syvin ydin ja siksu uskovaisia pitää kunnioittaa, paitsi uusateistejen joilla ei ole oikeutta määritellä millä ehdoilla he vakuuttuvat ja hyväksyvät asioita. "Vapaa-ajattelijoiden argumentteja lukiessa Ruben Stillerille on tullut tunne, että heidän mielestään elämän tarkoitus täytyisi löytää evoluutiopsykologiasta. - Yltiörationalistinen ihmiskäsitys, jota en pysty allekirjoittamaan, ja vapaa-ajattelu kulkevat käsi kädessä. Vapaa-ajattelijat haluaisivat monopolisoida totuuden ja määritellä sen, mikä on rationaalista ja irrationaalista. Uskontoja pitäisi korjata niin, että se tyydyttäisi heitä. - Minua ärsyttävät suunnattomasti Richard Dawkinsin ja Sam Harrisin kaltaiset uusateistit, joiden mielestä kaikki uskonto on pahasta. En siedä ihmisten uskonnollisten tunteiden halveksimista."

Karkeasti ottaen Stillerin kanta on tiivistettävissä hengellisyyden ja yhteisöllisyyden hyötyihin. Tätä voisi kuvata tarinana jalanjäljistä. Siinä mies päätyy taivaan porteille ja näkee jälkiään. Jäljet näyttävät siltä että aina kun on hyviä aikoja, näkyy kahdet jäljet. Enkeli on kulkenut vierellä. Pahoina aikoina näkyy vain yhdet jäljet. Ja syy on siinä että enkeli on kantanut miestä. Tässä uskonto antaa voimaa ja "juoksuhaudoissa ei ole ateisteja." (Siksi laitoinkin alkuun kuvan rappeutuneesta talosta ja typistetystä kelopuusta. Ne symbolisoivat sitä miten uskonnottomuus nähdään tässä hengellisyyskulttuurissa.)

Nähdäkseni tämä on se puhe jolla uskontoa usein mainostetaan. ; Stiller korostaakin että hän on maallisesta perhestä. Hän siis puhuu uskonnosta ihmisenä joka ei ole uskonnollinen ja joka ei ole elänyt uskonnollisessa perheessä. Hän elää juutalaisena, ei kristittynä. Nämä ovat oleellisia seikkoja. Sillä uskonnoissa on kysymys oikeastaan kaikesta muusta kuin teologisesta korrektiudesta, eli dogmatiikka ei määritä läheskään joka ikistä uskovaisen tekoa. Suurimmalle osalle kristityistä Raamattu normeineen on itse asiassa vähän kuin nettisivujen kirjautumispalvelut, joissa on hirveä määrä lakitekstiä jonka suurin osa vain scrollaa alas ja raksittaa "I agree." Ja sitten uskotaan jotakuta fiksua joka sitten delegoi tekstintulkinnan (ja saa vallan). Syntyy käytänteitä. Ja nämä nähdään vain eläessä uskovaisten elämää.

Tässä jalanjälkiesitarina on oleellinen. Sillä siinä tilanne on niin että hyvinä aikoina uskonto toimii arjen vahvistajana. Syntyy luottamusta ja rauhaa. Rituaalista tulee jotain muuta kuin tuki heikkona hetkenä. Siitä tulee minuuden sijasta identiteetti. Ja tämän ongelmana on juuri se, että ihminen ei ole itsensä vaan hän rakentelee identiteettiä. Tästä kenties kuvaava esimerkki löytyy Kotimaa -blogissa kerrotusta "Me naiset" -lehden "tyylikkäästi uskossa" -lähtökohdasta. Siinä tarkasteltiin fundamentalistista vanhoillislestadiolaisuutta. Kokonaisuus oli pinnallisuudessaan banaalin irvokas. "Me-naiset lehdessä oli haastattelu muutamasta nuoresta pienperheellisestä naisesta. He ovat lehden mukaan (ja kuvienkin!) hoikkia, kauniita ja trendikkäitä." Jopa hengellisen kotimaa -blogin kirjoittaja näkee lehden jotkut lausunnot lipsahduksina. "Mutta yksi sammakko sieltä löytyi. "Uskon ja yhteisön jättävät kokevat usein suurta onnettomuutta, ahdistusta ja juurettomuutta." Päinvastoin arvon naiset. Suurin osa vl-liikkeen jättäneistä tuntee suurta vapauden riemua ja iloa, olo on kuin taivaanlinnulla, joka vapaana liitelee sinisellä taivaalla ilman kahleita. Ahdistusta tuovat lähinnä vl-ystävien ikävät, jopa piikikkäät sanat ja puhuttelut joka käänteessä ja väänteessä. Mitä vähempi on tekemisissä vl-liikkeen jäsenten kanssa, sen vapaampi on hengittää!"

Monesti uskonto on kaikkea muuta kuin Stillerin hengellistä yhteyttä, jossa uskomiseen uskominen tuo tukea nimenomaan jos menee huonosti. Ja joka antaa ratkaisuja ja vastauksia eksistentiaaliseen mietintään. Käytännössä uskonto ei ole juuri ikinä tämänlainen syvällinen elämäntapa. Sen sijaan se on sitäkin useammin pinnallinen lifestyle. Kun elät kulutusyhteiskunnassa pinnallisena kulutusihmisenä, olet maineeltasi pinnallinen. Kunnes tuhlaat hitusen erilaiseen enkelikrääsään, jolloin olet yht'äkkiä sillai henkinen.
Eroja voisi demonstroida arvomaailman kautta. Luin keskiaikaisia tarinoita jotka oli selkeästi suunnattu eliitille. Niissä ei korostettu kuuliaisuutta tai alamaisuutta. Niissä korostettiin yllättäen yksilöä. Varoitustarinassa - jossa Guinevereä ja sir Gawainia ohjeisti kuollut ja tätä kautta tuonpuoleisen tunteva aatelinen - korostettiin että aatelisen kristityn tuli ensi sijassa olla myötätuntoinen, siveä ja antelias köyhille. Siveys oli vieläpä jotain joka koski ensi sijassa omaa käyttäytymistä. ; Nykyään tämänlaista elämäntapa-arvomaailmaa ei oikeastaan pidetä kovin suuressa arvossa. Sillä keskeisempää on se, että uskonnosta tehdään identiteetti. Jolloin uskonto näkyy siinä että yritetään kieltää homojen avioliittoelämä vain siksi että se rikkoo omaa siveysnäkemystä vastaan ja samalla itse voidaan sitten erota ja mennä uudestaan avioon tai käväistä moottoripyöräjengien kokoustiloissa juopumassa kun paikalla on huoria.

Lifestyle näyttäytyykin usein sekä pinnallisena muotoasioiden korostamisella että muiden kiusaamisena. Tämä johtaa siihen, että käytännössä oma kokemukseni uskonelämästä on se, että silloin kun asiat ovat kohtuu hyvin voidaan tarjota hauskaa harrastamista. Eli käydään laulamassa kuorossa ja pidetään muuten ns. kivaa laatuaikaa. Se on toki itsessään mainiota ja näyttää miten hyvinä aikoina enkelit kävelevät vierellä. Mutta jos asiat menevät hakalaan suuntaan, ei olekaan vaikeaa löytää seurakunnan sisältä tyyppiä joka näkee että tuonlainen tyyppi ei olekaan kiva maskotti tahi hyvää PR:ää nuorisotyön julkikuvalle. Ihminen on kätevä jättää yksin. Ja itse asiassa minun kohdallani kävi peräti niin, että välittömästi kun havaittiin että on vain yhdet jäljet, ja maassa oli rippunenkin verta, se piti haistaa. Ja huutaa likimain että "Release the hounds."

I smell weakness. Let's the hunting begin.
Release the Hounds!

Uskonnon kohdalla tilanne on se, että sitä joutuu olemaan ainaisessa puolustuslinjamassa. Sillä se, että olet uskonnoton, agnostikko tai ateisti, ei suinkaan johda siihen että asia olisi "mielenkiintoinen" oikeastaan miltään muulta kannalta kuin siltä, että "mitenköhän tuokin voitaisiin käännyttää". Uskonnoton on ensisijassa joku joka on väärässä ja joka täytyy keinolla millä tahansa saada muuttamaan mielensä. Ja jos ei, tätä täytyy rankaista. Etenkin jos on apostaatikko, eli uskosta luopunut. Tällöin hän on jenginpetturi, takinkääntäjä ja kaikkea muuta. (Ateisti on velvoitettu osallistumaan keskusteluun jossa avomielisyys eli kyky kääntää takkia ja muuttua kristityksi on asetettu vaatimukseksi tai vähintään odotetuksi seuraukseksi ja poikkeuksestta tavoiteluksi toivetilaksi.)

Näkisinkin, että Stillerin tapa olla agnostikko on suunnilleen ainut jonka uskovaiset nykykulttuurissa sallivat. Agnostikon täytyy nimittäin tunnustaa että hän ei ole ylpeä identiteetistään tai elämäntavastaan. Ateisti saa olla ateisti jos ja vain jos on sellainen että itkee onnettomuuttaan ja tunnustaa uskovaisten elämäntavan ylivertaisuuden. Tätä perustellaan nimenomaan "pyhillä mielipiteillä" joita tulee kunnioittaa. - Olenkin ihmetellyt sitä että miksi tilanne näyttää siltä että uskovaiset aina saapuvat kääntymiskertomuksineen, ihmekertomuksineen ja muine uskontoanekdootteineen, jumalatodistuksineen ja vastaavine metsästyskoirineen jahtaamaan sinua. Eli he väittävät että kysymys on jokin josta voidaan debatoida. Ja kun kerrot miksi argumenteissa on puutteita etkä usko niihin, he kokevat pyhät tuntemuksensa kovin loukatuiksi ja näiden kanssa erimielisen ilkeäksi ihmiseksi. Loukkaantumista tulee siitä että ateisti tosiaan esittää ehdot joilla hän vakuuttuu. Nähdäkseni mielipiteenvapauden ja vastaavien ytimessä on juuri se, että näin tuleekin tehdä.
1: Erikoista on toki sekin että yleensä jumalatodistukset ja muut esitetään argumentteina. Ja kun ne kumotaan tai niiden puutteet esilletuodaan, muuttuu kulma yleensä siksi että uskonto on uskonasia. Miksi sitten lähettävät ne argumentit liikkeelle ensinkään jos ne eivät kerran voi koskea koko asiaa? Muutenkin henkenä tuntuu olevan se, että jos vaikka kannattaa ympärileikkausta, niin tämä on vakaumus joka tulee saada ilmisanoa. Erimielisyyttä ei sen sijaan pidä sanoa, koska se on ilkeää ja pilkkaa pyhiä vakaumustunteita joita ei saa loukata koskaan ikinä mitenkään.

Itse olen sitä mieltä että jos ensin lähettää verikoirat kimppuun, niin ei pidä itkeä jos toinen itsepuolustuksellisti tappaa ne. Jos verikoira hyökkää ja se kuolee, niin voivoi. Olisit harjoittanut mustin ennalta kunnolla. Olisit käyttänyt verikoirana muuta kuin vihaisesti räkyttävää perhoskoiraa. Ja muita vastaavia hyviä ideoita.

Itse en ole juutalainen, joten minua ei suojaa taikasuojakuori. Juutalaiset kun ovat fundamentalistien parissa erikoisasemassa ; Israel ei ole koskaan väärässä. Sen kansamurhatkin ovat vain reagointeja. Vähän kuin pride-provokaatioita jossa homo ärsyttää ja pelottaa niin että on ihan valmis iskemään ennakoivan-itsepuolustuksellisesti koomisella kaasuaseella. Syynä on se, että juutalaisilla on erityinen rooli fundamentalistien eskatologiassa. Stiller on juutalaisen taustan kautta turvassa, jonka kaltaista en edes pysty kokemaan. Hän on kuitenkin melko aggressiivisesti reagoinut kaikkeen erimielisyyteen.

Tämä johtaa vielä toisen vertausken käyttöönottoon. Vanhassa sanonnassa jokainen on kapteeni hyvänä päivänä. Huonoina aikoina punnitaan kapteenin taidot. Lifestyle -uskonto on juuri sellainen että se luo väärää toivoa ja tuhoaa uskon pettymysten kautta. Sitä vaihtoehtoa joka voisi auttaa, taas ei oikein harjoiteta. Sillä uskonto ei ole elämäntapa vaan identitetti. Stiller tekeekin sen virheen että astuu postmoderniin keskustelukulttuuriin. Sitä myydään "mielenkiintoisena" että on "kiinnostavaa" keskustella eriusikoisten kanssa ja "tutustua heidän kulttuuriinsa". Kuten Stiller asian kuvastaakin, se on yleensä lähinnä raskasta. Siinä nimittäin velvoitetaan kaikenlaiseen. Elämäntapapuolella vastauksia voi saada. Ja tässä ei tarvitse tajuta kuin se, että uskonto vs. kulutuskulttuurillinen materialismi ei ole oikea kahtiajako. Sillä de facto se uskonto on se kulutusmaterialismi. (Se on pohjimmiltaan sen luonut kulttuuri. Kalvinistinen Jumalan antama erikoisaseman näyttö, luonnon valjastamisen ja hallitsemisen tematiikka ja vastaavat, luterilainen työetiikka....)

Tästä voisi luulla että olisin kovin vihainen Stillerille. Kuitenkin tosiasiassa näen enemmän yhteyttä kuin eroavaisuutta. Olin jopa hieman pahastunut kun ateistit käsittelivät Stilleriä vihjaten että hän olisi oikeasti joku pseudouskonnoton. Että kun puolustaa niin paljon juutalaisuutta kuin hän, ei voi olla "aidosti" ilman uskoa. Tämä asenne on jotain jonka tunnistan omasta kohtelustani. Tosin minun kohdallani luulo on usein siihen suuntaan että olisin enemmänkin ateisti. ; Stiller nostaa esille oleellisen ajatuksen siitä että jostain syystä agnostikkoja kuvataan ikävästi ; "Dawkinsin asteikolla minut määriteltäisiin agnostikoksi, joka on jo kallellaan uskontoon. Uusateistien mukaan tämä on pelkuruuden pahin muoto: en uskalla ottaa sitä riemukasta askelta ateismiin. Mutta missä se heidän riemunsa muka näkyy? Hah!" Minua ja Stilleriä yhdistää itse asiassa irtautuminen hyötykulttuurista. Stiller vain luo kuilun korostamalla uskomiseen uskomista. Minä kiistämällä sen.

Kummankin kohdalla agnostismi on asema jossa ollaan. Ja vaikka tämä on raskasta ja työlästä - ja vaadittu identiteetinrakentaminen työlästä ja perin juurin vittumaista - se on kuitenkin se asema joka otetaan. Agnostikkona ei olla siksi että se olisi helppoa, mukavaa, riemukasta tai bingblingiä. Agnostikkoja ollaan siitä huolimatta että se ei ole helppoa, mukavaa, riemukasta tai blingblingiä. Ja ne jotka lähtevät helpon, mukavan, riemukkaan ja blingblingin tielle ovat pinnallisia. Heidän identiteettiä tukeva lifestylensä ei kestä elämän relaliteetteja. Sillä maailma on paska ja helposti täynnä vaikeuksia. Monet eivät näe tätä koska he ovat kapteeneja hyvällä säällä. Piukan perseen kanssa on helppoa käväistä näyttämässä naamaa "Me Naisissa" ja leikkiä sillai syvällistä jonkun kulttuurin edustajaa. Ikään kuin mikään noin pinnallinen ja banaali voisi olla kulttuuria tai syvällistä. Nähdäkseni kulttuuri ja syvällisyys vaatisi jäsentämistä, reflektointia, ymmärrystä.

Ja tämä on uskontokulttuurille nykymaailmassa aivan tyystin vierasta. Jopa niille fundamentalistisille suuntauksille joissa uskonnosta kohkataan paljon. Heilläkään määrä ei korvaa laatua. Heillä on vain paljon verikoiria. Sillä heillä arvot on suunnattu muihin hyväntahtoisuus tarkoittaa sitä että antaa heidän julistaa ja tottelee heitä. Siveys tarkoittaa sitä että noudattaa niitä uskonvakaumuksia mihin he uskovat. Ja anteliaisuus tarkoittaa sitä että tukee heitä rahallisesti tahi vapaaehtoistyöllään iki-ilmaiseksi.

Maskotti

Bond -pahiks Blofeldtillä on valkoinen kissa. Hän silittelee sitä. Onhan se selvää että jos on olemassa virallinen kissa, se vaikuttaa mainetta kohottavasti. Että ei voi olla läpeensä paha, kun aina sama kissakin on elossa. Sitä siis hoidetaan sitä elikkoa! Ja aina silitellään, eikä sille olla julmia. Ja tarkalleen miettien on ne piraijatkin ruokittu, joka kerta! Kyllä siinä tajuaa moraaliselta kompassiltaan terve, että eläinrakas Blofeldt ei ole mikään läpimurhaaja maailmanvalloittajadiktaattori! Selvästi! ; Ihan toista maata on se Bond, jolla on seikkailujensa pohjalta kyseenalainen moraali. Ja yhdessä elokuvassa Bond myös potkaisee Blofeldtin kissaa, mikä kertoo että hän ei ole hyvä ihminen. Meilläpäin opetetaan jo lapsena että hyvä ihminen ei potki kissaa.

Blofeldt muistuttaa, että jos on äärimmäisen paha - eikä esimerkiksi elokuvasarjan sankari vaan on vaikkapa vaan vaatimattomammin oman elämänsä superkonna - on keskitettävä ponnekkaasti huomio kaikenmoiseen imagonkohottamisponnisteluun. Kun ei ole ihmisellä sisällään kauneutta tai kunniaa, niin se tuottaa vaikeuksia. Tämä ei kuitenkaan ole monelle este (Yllättävän harvalle on.) Pontevasti ihmiset taistelevat tekojen synnyttämiä ikäviä sivuvaikutuksia vastaan. PR -toiminta tarkoittaa karkeasti sitä että ihmiset käyttävät varoja aivan toimivasti maineensa erinomaistamiseen. Ryvettynyt mainetta - joka näkyy vaikka lehdistön antamissa lisänimissä kuten "Lissabonin teurastaja" - voidaan elvytellä jopa konsulttivoimin. On monelle helpotus että maineensa vuoksi ei tarvitse aina tehdä työtä itse.

Sisäinen kauneuden puute johtaa usein tekojen rumuuteen ja PR on kosmetiikkaa jonka jälkeen kaikki näyttää kuin olisit sittenkin sisäisesti kaunis ja ne teotkin olisivat ihan kauniita. Ja juuri mikään ei ole tehokkaampi keino tähän kuin hankkia lemmikki. Eikä mikä tahansa lemmikki. Sen pitää olla söpö. Blofeldt ei olisi päässyt pitkälle jos hän olisi ottanut paijattavakseen rupikonnan tahi kilpikonnan - huolimatta siitä miten ihastuttavia eläimiä nämä tavallaan osaavat olla. (Krokotiili ei ole vaihtoehto. Eikä ne krottikalat syvänmeren ytimestä.)

Monen luulisikin ottavan oppia. Ja se parantaisi ilmapiiriäkin.

Kuvitellaan, että illan pääuutislähetyksen alkupuolella kerrottaisiin, että kohta tulee ties mitä bensa-aseman dopingpussista, seksitekstiviestistä, lautakasasta, puoluetovereiden internetmöläytyksistä tai unohtuneita työkuitteja koskeva tiedonanto.

Sitten tämä tukalassa tilanteessa oleva selittäisi että on oikeasti jostain Terhokodin dementiaosaston salaisesta siivestä ja siksi unohtanut koko asian. Mutta että hänellä on kissanpentu, oma henkilökohtainen virallinen kissa. Ja jatkaisi että "katsokaa miten se tuossa uutistoimistossa nyt juuri livenä pariaikaa leikkii pallolla joka on narun päässä. Että eiköhän tämä tiedonanto ole tässä." ; Muutkin uutiset olisivat sitä, että meille ei näytettäisi reportterien toimesta sotien verisiä ruumiita tai nälkiintyneitä luurankoutuvia ihmisiä ties mistä ulkomailta. Sen sijaan katsottaisiin kun maan diktaattorijohtajan hamsteri juoksisi pallossa. Tai miten sen kissa soittaisi pianoa. Tai koira kävisi WC:ssä ja vetäisi lopuksi! Tälläisiä kuvia miettiessä tulisivat kaikki hyvälle tuulelle.

Tälläistä lisää!

agnostismi, aseksuaalisuus ja miten "kaikki identiteetit ovat poliittisia"

"Skeptic's Play" -blogissa oli käsitelty aseksuaalisuutta. Sen kirjoittaja on aseksuaali nainen jolla on poikaystävä. Tämä oli johtanut erikoiseen tilanteeseen jossa hänen poikaystävältään oltiin kyselty asioita. Erityisen suuria ongelmia tuli siitä että poikaystävä ei ole aseksuaalinen. "My boyfriend felt very uncomfortable, because he felt put on the spot to defend the legitimacy of our relationship to his friends. He felt like he was in a double-bind. First they assumed that we're in a sexless relationship, and then they questioned the legitimacy of sexless relationships. My boyfriend wanted to inform them that our relationship is sexually active, but also didn't want to imply that sexless relationships were somehow less legitimate. That's what bothered my boyfriend the most, but I was more bothered by the larger pattern of behavior. They pounced on him when I wasn't there."

Tässä kohden tilanne on tietysti hyvin hankala. Sitä voidaan kysyä että onko selibaattia viettävä pari enemmänkin filia -ystävyyden kuin eros -rakkauden alaisia. Että miten tämä seksitön yhdessäolo eroaa kaverisuhteesta. Ja siinä vaiheessa jos seksiä harjoitetaan nousee pöytään myös rankempi puoli. Raiskauskortti iskeytyy esille helposti. Kysymykset siitä minkälainen mies voi harjoittaa seksiä naisen kanssa joka ei siitä nauti on tässä oleellisin ja keskeisin kysymys. Se nousee myös kommenttien puolella "I really don't think that I would enjoy having sex with my girlfriend unless I knew that she was "into it". I've actually asked her numerous times whether she gets sexual gratification when we engage in certain sex acts because I wouldn't like to think that she was participating just to please me. For me, sex is all about having a shared sexual experience."

Itse en toki ole kokenut aseksuaalia elämää tai aseksuaalin kanssa elämistä. Kykenen kuitenkin ymmärtämään hiemn siitä, miten aseksuaalien seksidynamiikka toimii. Ihan omakohtaisuuden kautta. Enkä puhu tässä mistään platonisesta rakkaudesta, josta olen tietyissä yhteyksissä jopa kuuluisa. Konteksti on aivan seksuaalis-penetratiivinen sanan rankimmassa mielessä. ; Ymmärtämisen taustana on se, että heteroseksuaalit, jopa kaltaiseni pervertikot, eivät aina jaksa harrastaa seksiä. Tuskin kukaan on sellainen että on koko ajan pelkkää himon ja aistimusten puutarhaa jossa kiima puskee valtoimenaan hekuman rikkaruohoa. Monesti viettien puutarha on kuitenkin lähinnä lietelannan peitossa.

Tämä tarkoittaa sitä että halut eivät aina kohtaa. Tämän vuoksi tarvitaankin konsepti kahden kiimassa olevan ja raiskauksen välille. Vapaaehtoinen seksi voi tapahtua monella tavalla ja monista syistä. Joskus asiat hoidetaan vaikka vaihtoehtoisella tavalla jos ei satu huvittamaan. - Ja tämä Ei Tietenkään Tarkoita että olisi aina ja joka kerta kumppanin halutessa pakko "sulkea silmät ja ajatella isänmaata", joka on käytännössä avioraiskauksen legitimointia. Sillä vapaaehtoisuus on sitä että on vaihtoehto sanoa "kyllä" ja "ei" ja sanoo "kyllä" eikä mukana ole ollut merkittävää painostusta tai manipulointia jolla vain toinen vastauksista hyväksytään tai mahdollistetaan. (Jos naisen logiikka on sitä että ei on ei ja kyllä on kyllä paitsi silloin kun kyllä on ei ja ei on kyllä. Niin raiskarisovinistin logiikassa ei tarkoittaa "se leikkii vaikeasti tavoiteltavaa".)

Lisäksi aseksuaalisuuteen liitetään erikoisia muitakin puolia. "There's also an extra dimension added by the fact that they're gay. They're used to all sorts of political opponents, and it's not hard to imagine asexuals as some sort of ex-gay or celibate gay movement." Liberaalikin puoli voi pitää aseksuaalisuutta huolestuttavana, koska se nähdään ikään kuin "eheytyneen" homon siveydessäelämisratkaisuna. Siveys, selibaatti ja aseksuaalisuus sotketaan siis konsepteina yhteen. Agendoja saa nähdä koska aseksuaalisuus nähdään identiteettinä. Ja yleinen teema on, että "All identities are political."

Tämä korostaa sitä että nykymaailmassa ihmisiä "kannustetaan siveyteen". Mutta aseksuaalisuutta ei kuitenkaan hyväksytä. Ihmisen identiteetti sidotaan pääasiassa uskonnolliseen vakaumukseen ja seksuaalisuuteen. Nämä eivät ole vakaumuksia tai ihmisen tiloja. Nämä ovat identiteettejä. Ja identiteetit ovat poliittisia eivätkä yksityisiä asioita. Seurauksena on torppaamista ja väärinymmärtämistä ja latistamista joka alkaa lausujan synnit pesevällä lausunnoilla.
1: Lausunnot voivat olla sitä että "en toki ole tätä mieltä mutta kuitenkin floodaan tätä mielipidettä ja ymmärrän sitä ja kerron miksi rationaalinen ihminen voisi uskoa juuri niin mutta en tietysti ole tätä mieltä" kuten "I can understand why people might think that" tai "on the surface it seems strange that someone who self-identifies as asexual would choose to" tai "Nevertheless, I think that this is at least a plausible explanation of your boyfriend's friends' behaviour and certainly reflects conclusions I might draw myself if not for my tendency to reserve judgement when conscious of my own ignorance and biases" tai "Now, PLEASE don't see anything I've written as attacking or accusatory. I've merely attempted to explain a line of thinking that at least makes SENSE to me, even if I don't necessarily agree with it." Älkää ottako tätä loukkaavana tai herjaavana, mutta mitä noiden vitun pälliääliöiden aivosoluissa muka tapahtuu? Haluan tietysti vain kysyä tämän kysymyksen ja ymmärtää, joten esitän tämänlaisia vittumaisia kysymyksiä!

Tosiasiassa seksuaalisuus on muutakin kuin identiteetti. Samoin myös uskonto. Nykyään onkin surullista että evoluution kannattajien selityksiä ihmisten tunteisiin ja käyttäytymiseen pidetään redusoivina. Ja näitä syytöksiä esittävät ihmiset jotka nojaavat likimain pelkästään siihen että identiteetti on jotain jonka kautta valta tekee ihmisillä asioita. Ihmiset redusoituvat identiteettiinsä. Tämä redusoi ihmisen pelkästään poliittis-julkiseksi kielenkäyttökoneeksi.
1: En voi nähdä syvempää ja latistavampaa reduktiota. Sillä identiteetti ei ole ihmisen ydin. Se on liehuva lippu. Identiteetin sekoittaminen ihmiseen on sama kuin sekoittaisi hillopurkin etiketin hilloon - jos teet näin, ei pidä ihmetellä jos maistuu paperilta.

Nostin aseksuaalisuusesimerkin ilmi lähinnä sen vuoksi että agnostikkoja kohdellaan suunnilleen samalla tavalla kuin aseksuaalisia. Aseksuaaliset nähdään helposti selibaattikontekstissa, eli heidät nähdään seksuaalisina olentoina. Agnostikot luokitellaan taas uskonnon kontekstissa samalla tavalla ; Sitä pidetään joko mystissävyisenä etsivänä hengellisyytenä tai vaihtoehtoisesti kohteliaana tai pelkurimaisena ateismina jossa ollaan ateisteja mutta ei tunnusteta tätä identiteetiksi.

Siinä missä aseksuaalien kohdalla asian ymmärtäminen on monille vaikeaa. Sen puolia voi kuitenkin purkaa ja ruotia. Agnostismin selittäminen ja sen erottaminen gnostikoista, mystikoista ja ateisteista kohtaa lähinnä turhauttavan ymmärtämättömyysseinän jossa sinulta kysytään aivan liian monta kysymystä joissa on omituisia lievennyslauseita joilla kysyjä pesee omaa vastuutaan kysymyksestään mutta kuitenkin yrittää velvoittaa minut vastaamaan niihin kysymyksiin jotka goddamit tarvitsevat tämänlaisia liennytyskysymyksiä ollakseen mitenkään korrekteja!
1: Josta saadaan yleissääntö ; Jos tarvitset liennytyksen kysymykseen, älä kysy ollenkaan! Kysymyksillä kysyminen helpotetaan kysyjälle mutta ei vastaajalle. Jos on pakko kysyä epäkohtelias kysymys, niin kysy se ilman liennytyksiä. Ole avoimesti e röyhkeä paska joka oletkin älä leiki mitään "ei millään pahalla" -leikkiä, jolla toki lähinnä tunnustat itsekin tiedostaneesi kysyväsi perkeleen loukkaavaa ja röyhkeää kysymystä, mutta teet sen halveksuttavalla "kädet vastuusta pesevällä" tavalla.

Kysymyksistä tehdään tieysti myös identiteettikysymyksiä ja ne luonnollisesti politisoidaan. Tätä sitten vain kutsutaan "keskusteluksi" ja "vuorovaikutukseksi".

Toki agnostismita keskustelu voisi teoriassa olla kiinnostavaa. Mutta kun sitä korostetaan ensin että on kiinnostavaa saada tietoa erilaisista maailmankuvista - lue minun täytyisi kuunnella eri ideologiaisen agnostismikritiikkiä, mutta hänen ei tarvitse alistaa omia pyhiä tuntemuksiaan "loukkaamiselle" eli vastakritiikille. Sitten tämä kritiikki koostuu siitä että on rakennettu totaalinen olkiukko agnostismista ja tätä sitten piestään, kuuntelematta että mikä se minun kantani asioihin oikeastaan on.

Esimerkiksi vähän aikaa sitten liberaalina teologina puuhaileva perusleppoisa kristitty koki selvittäneensä minut kolmen facebook -kommentin jälkeen ja tulkitsi minut nimenomaan ateistiksi joka on uskossa, ja jolle nimenomaan ateismi on, paitsi uskonto, niin vieläpä lisäksi juuri minun oma uskontoni. Hän yritti jopa masinoida pientä facebookpilkkapiiriä aiheen parissa - että voisi näyttää miten ikäviä uusateistit ovat. Olikin tavallaan hupaisaa - ja tavallaan surkuhupaisaa - että minut, joka olen ihmisvihainen ryhmiä välttävä äreä agnostikko, masinoitiin uusateistisen ihmisryhmän jäseneksi ja sen parissa toimivaksi ryhmän etua ajavaksi ihmiseksi. Kun vähän morkkasin hänen näkemyksensä onttoutta, hän pyyhki lausuntonsa pois ja toimi kuin asiat olisivat täten anteeksiannetut. Eiväthän ne ole. Miksi olisivat?

Toki minun sekoittaminen ateismiin on "ymmärrettävää". Samalla tavalla kuin aseksuaalit on "ymmärrettävää" tulkita "ujouden" kautta, eli nähdä heidät seksuaalisina olentoina jotka ovat arkoja. Tai nähdä heidät siveinä jotka kilvoittelevat selibaatissa vaikka hengellisistä syistä jolloin he ovat seksuaalisia mytta häveliäitä. Tai nähdä heidät eheytyneinä homoina jotka eivät toteuta seksuaalisuuttaan. Eli "ymmärrettävää" siinä tasossa että ymmärtää että maailmassa on yllättävän tyhmiä ihmisiä jotka eivät mieti mitään ja jotka joutuvat siksi "kommunikaation ja kiinnotuksen nimissä" halukkaita kysymään muilta loukkaavia itsestäänselvyyksiä joita ei edes pitäisi tarvita kysyä, jos asia oikeasti "kiinnostaisi" sen verran että siitä tietäisi edes karuimmat alkeet.
1: Kiinnostuksen ja kunnioituksen ytimessä on halu nähdä vaivaa toisen puolesta ja paneutua toisenkin asiaan. Tämänlaiset kysymykset ovat tämän vastakohtaa. Niissä päästään olemaan itse suuna päänä ja velvoitetaan toinen tekemään kaikki työt. Tässä tasossa kaikki kohteliaisuuskommervenkit ovat vain kuplaa. Aivan kuten ilman rakkautta enkelten kielillä puhuminen on vain kulkusen kilinää. Liennytyslauseilla luodaan kupla jolla yritetään peittää se, että kysyjän ihmisyyden oma ydin on aivan rakkaudeton ja läpimätä.

Koska heteroseksuaalin on sairasta ajatella ; Pieni referaatti "Jumalallisesta tarkoitus -perästä".

Ylläoleva lausunto on jotain jota voisi olla vaikeaa keksiä. Se toki alkaa mielenkiintoisella - kenties typoksi tulkittavissa olevalta - tunustukselta - joka eitypoksi tunnistettuna tosin kuvaisi vahvaa itsereflektiokykyä. Itse, heterona, toivoisin kuitenkin että ajattelu ei olisi sairasta vaikka ei olisikaan homo. Ja siksi päädyn jatkamaan. Siinä löytyy kohtia jotka ovat omituisia ; Siinä on piilotettuna sellaisia implikaatioita, kuten että selibaatissa eläminen ei ole Jumalallisen kaavan mukaista koska jumalan "tarkoitus perä" menisi päälaelle.

Tämän blogauksen ideana on kuitenkin muistuttaa siitä miten "Raamatun" homovastaisuus on itse asiassa paljon vaikeampi asia kuin yllä esitetään. Itse asiassa homoseksuaalisuuden vastustamisessa on unohdettu puoli ; Se ei ole niinkään teologinen tai Raamatullinen, kuin käytännössä tehty tulkinta ja toimintamalli.

"Huffington postissa" onkin tuore teologin tekemä kirjoitus Raamatun homoseksuaalisuuskuvasta. Referoin ja välikommentoin tästä muutamia ajatuksia, jotka ovat erityisen oleellisia juuri alkuun lainaamani lausunnon kannalta.

Silmillepistävää on, miten monet nykyajan heijastumat paljastuvat joksikin muuksi kuin Raamatun opetuksiksi. Esimerkiksi klassinen selitys toistaa että homoseksuaalisuus ei ole synti, vaan pelkästään homoseksuaalisuuden harjoittaminen on. Raamattu ei itse asiassa ole täsmällinen aiheessa. "it is important to recognize that the peoples of biblical antiquity had no idea of homosexuality as identity, orientation or lifestyle." Väite toiminnasta ei siis itse asiassa ole ollenkaan Raamatullinen. Se, että niitä toistetaan kuin ne olisivat kuvaakin sitä miten vähän tosiasiallinen aktivistikristitty tosiasiassa osaa, ymmärtää ja on lukenut Raamattuaan.
1: Se, jos ateisti ei osaa erottaa vanhan testamentin Joosefia uuden testamentin Jeesuksen isästä on sek' kohloa että yleissivistymätöntä, mutta ymmärrettävää koska koko kirja ei koske hänen minuuttaan. Mutta kun vastaavaa kolhoutta harjoittaa ihminen jonka maailmankuvan ytimessä väitetään olevan kristillisyys. Heiltä mogia ei voi sallia. Jos niitä tulee, ei voi tehdä dogmatiikkaperustaisia kannanottoja siitä mitä Raamattu sallii ja mitä ei.

Muutenkin näyttää siltä että Raamatun homoihin liittyvät kohdat liittyvät hieman muihin asioihin. Esimerkiksi Sodoma ja Gomorra ja niiden syntisyys oli Raamatun mukaan jotain muuta kuin pelkästään sitä että ihmiset halusivat raiskata miehiä. Raamatussa Sodomaan ja Gomorraan liitetäänkin seksuaalisuuden sijasta pääsijaan ahneus ja ylpeys ; Fundamentalistien sodommassa nimenomaan seksuaalisuus ja homous nähdään synniksi mutta ... "Bible itself tells a different story, that long before the crowd clamored for Lot's guests God had already condemned Sodom as "wicked," an apparent catch-all phrase for all types of transgressions (Genesis 13:13). What did Sodom's wickedness entail? Ezekiel explains that it was not sexual sins, but rather "pride, excess of food [that is, for greed and unwillingness to share], ... prosperous ease" and because it "did not aid the poor and needy" (16:49-50). The prophet Jeremiah gives the same general reason (23:13), as does Jesus (Matthew 10:14-15). In fact, biblical references to Sodom and Gomorrah overwhelmingly cite the issues of unscrupulousness and domination of others as their fatal transgressions; there is little if any mention of any kind of sex. The inescapable conclusion is that the use of the term "sodomite" as a signifier for a homosexual person has absolutely no basis in the Bible -- none." Valitettavasti tämä on sitä mitä oikeistolainen kristitty - joka kannustaa "yrittämiseen eikä loisimiseen" - tai kalvinisti tai menestyksen teologian ystävä -jonka mukaan köyhiä ei tarvitse auttaa koska eihän Jumalakaan heistä välitä vaan on selvästi predestinoinut nämä Helvettiin - ei tietysti halua nähdä. Sillä nehän koskisivat heidän omaa käyttäytymistään. Syntikonsepti taas on heidän käsissään lähinnä jokin jolla käydä ns. maailmankuvasotaa. Eli synti ei ole konsepti jolla vahditaan omia toimia, vaan jokin jolla haukutaan, alistetaan ja pilkataan toisia. Ja joista yritetään tehdä lainsäädäntöä rajoittamaan muiden toimintaa.

Vanha testamentti käsittelee homoutta vain kahdessa yhteydessä. "There are only two other direct references to male-on-male sex in the Old Testament, one in Deuteronomy and one in Leviticus (interestingly, lesbianism is never mentioned in the Old Testament)." Ja niitä katsellessa tulee erikoinen mieli. Sillä ensimmäinen kohta viittaakin kaanaan alueella vaikuttaneissa harhaopeissa olleeseen pappisperinteeseen. Siinä viitattiin tapoihin joissa väärän uskonnon pappismiehet pukeutuivat naisiksi - ja antoivat jopa kastroida itsensä. "One of the religious practices the biblical commands sought to keep Israelites from adopting was the ritual of male Canaanite priests honoring goddess figures by dressing like women, taking on social roles associated with women and, in some cases, even having themselves castrated." Joka itse asiassa viittaakin enemmän väärien uskontojen palvomiseen - ja on itse asiassa vahvemmin sovellettavissa transvestiitteihin ja eunukkeihin kuin homoihin. Myös temppeliprostituutiota haluttiin rajoittaa. "Another alarming practice was male and female Canaanite ritual temple prostitution, apparently for the purpose of appeasing their gods of fertility." Ja tämäkin selvästi koskee enemmän vääräuskoisuutta ja prostituutiota kuin homoseksuaalisuutta itsessään.

Sama koskee myös uutta testamenttia. Paavali, tuo maineeltaan ankara homojenvastustaja, onkin viitannut enemmän liialliseen seksuaaliseen kokeiluun ja häpeälliseen yliseksuaalisuuteen kuin homouteen. Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä "Paul's focus is not homosexuality, but "dishonorable passions," lust, orgiastic acting out, folks just "freaking," as they say in the street. Paul explicitly speaks about heterosexuals exchanging what is "natural" for what is "unnatural." That's why he calls their passions "unnatural," because they are doing what is unnatural for them as heterosexuals; for gay people, on the other hand, sexual intimacy with members of their own gender is not unnatural, it is purely natural." Samoin on hyvä miettiä mitä Paavali tuomitsee. Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen 6:9-10 kielletään monenlaista varkaudesta juoppouteen. Mukana on kaksi termiä jotka voidaan liittää homoihin ; Paavali käyttää sanoja "malakos" ja "arsenokoita". Ensimmäinen (malakos) viittaa miesprostituoituihin ja ne voidaan yhdistää ennen kaikkea lapsiprostituoituihin ; Prostitutioituna toimiminen ja pedofilia tuomitaan. Toinen termi (arsenkoita) taas on tulkinnanvarainen Kirjoittaja esittää että uskottava tulkinta on että "malakoi refers to youths who are sexually used and arsenokoita to the men who use them." Joka taas viittaa siihen että kysymys on jostain hieman muusta kuin siitä homoseksuaalisuudesta jonka avioliittoja tässä ollaan kovasti vastustamassa.
1: Tietääkseni Paavali oli roomalaisena kulttuurinsa lapsi ja on hyvä muistaa sen ajan kunniakäsitystä joka liittyy homoseksuaalisuuteen. Niissä homostelussa ei ollut itsessään kunniaa tai häpeää, vaan kysymys oli kontekstista ; Penetroivana osapuolena asia oli aivan hyvä, mutta vastaanottavassa roolissa olisi häpeällistä olla, koska siinä rinnastui ikään kuin naiseen. Tämä puoli tulkinnoissa unohtuu fundamentalisteilta hyvin usein. Se on erikoista koska nähdäkseni Raamatun ymmärtämisen pitäisi vaatia hyvin syvällistä ymmärrystä kirjasta ja sen taustoista. Sen sijaan fundamentalistit - jopa koulutetuimmat apologeetat - osaavat lähinnä toistaa iskulauseita. Tämä sama löytyy toki muustakin heidän toiminnastaan ; Esimerkiksi juttelin turhautuneen teologin kanssa, joka selitti siitä miten valtaosa naisiin kohdistuvista argumenteista perustuvat Aristoteleen ihmiskuvaan. Ja niiden pohjalta teologit ovat alkujaan rakentaneet käytänteitä. Nykyään kaikki Aristoteleen argumentit tältä osin on jätetty soveltamatta. Niiden johtopäätökset sen sijaan ovat jääneet tästä huolimatta elämään, perinteen voimasta lillivänä kuolleena käytäntönä joka on kadottanut pontensa sen intellektuaalisen taustan kadottua, mutta joka ei silti estä niitä pyörimästä ympäriinsä.

Tosin sitten Raamatussa kuitenkin Vanhassa Testamentissa - siis kirjassa jonka hyvon monien käskyjen kohdalla usein kuulemme nimenomaan fundamentalisteilta että Jeesus nollasi ne jotenkin - todella on se käsky tappaa mies joka makaa toisen miehen kanssa. Se voidaan tulkita laajasti ja näin sovittaa Raamatuntulkintaan hyväksyttävällä järkevyystasolla. Tämän ottaminen arvokeskustelun ytimeen on kuitenkin kiinnostava, koska se kuitenkin on myöl teloituslaki. Ja Raamattu osaa monta asiaa tähän liittyen. Fundamentalistit ovat hiljaa niistä vaikka ne ovat täsmälleen yhtä raamatullisia - elleivät peräti raamatullisempia koska niitä ei tarvitse samalla tavalla "vapaasti kontekstista ja kulttuuristaan irrottaen tulkita" jotta ne saadaan yhdistettyä kohteisiinsa. "But again, if anyone chooses to accept the Bible's denunciations, even prescriptions of death for "a man lies with a male," then what about other biblical commandments that prescribe murder for disobedient children, for those who have sex during a woman's menstrual cycle?"

Rippunen

Gravitoni sitä, neutroni tätä, atomikvanttihitunen tuota. Heti kun joltain nörttifyysikoilta on hukassa pölyhiukkanen, niin rientävätpä suurin joukoin muut avuksi etsimään, ja kun löytyy niin vouhkataan mokomaa. Vouhkataan vaikka niitä hitusia on kuulemma ihan kaikkialla, ovat pölyäkin yleisempiä. Ei tämänlaisen löytämisessä mitään.

Mitä apua etintöihinsä saa sitten tavallinen ihminen? Minäkin joka päivä hukkaan monesti paljon suurempia objekteja, kuten hatun ja mielenterveyden. Vaan itse on etsittävä, ja jos löytyy, ei näy otsikoissa. Ei, vaikka yksin löytää, ilman apua, ja ilman kalliita laitteita. ; Ei kukaan sano, että 'hyvä Tuomo, oivallisesti älysit etsiä hansikkaitasi jääkaapista!' Ei kirjoita löydöstä "Nature" - ei edes "Tieteen Kuvalehti".

Vaikka löytyneet hansikkaat kuinka lohduttavatkin, jää osaksi vain luuserin ankea arkinen vaellus. Voi voi voi.

Pornoa ja robotiikkaa ~ dominator blow up

Kirjoitin melkoisen äskettäin siitä, miten pornotähtien ulkoasu on sellainen että se helpottaa heidän esineellistämistään. ; Tässä taustassa minulla oli teema jota voinee valaista valokuvaamisenkin kautta ; Kun aikanani kävin Suomenlinnassa valokuvattavana, kuvaaja selitti parilla sanalla kameransa erilaisista filtteröintimahdollisuuksista. Yksi tapa oli pehmentää ja poistaa poikkeuksia. Tällöin kuvista tulee "pornahtavia". Kun ihohuokoset ja finnit poistetaan, saadaan siloiteltu kuva. Minun kohdallani päädyttiin sitten päinvastaiseen strategiaan jossa poikkeuksia lisätään. Finnit ja ihohuokoset ikään kuin korostuvat ja näin saadaan koluuntuneen ritarin estetiikkaa. Olenkin tämän jälkeen aina kiinnittänyt huomiota siihen, miten pornokuvia leimaa vahva pehmennys. Meikkaus ja muut vielä korostavat tätä.

Ajattelin pornoa tällöin korostetusti bioestetiikan kautta ; Ihon virheettömyys on kertonut ainakin sairauksien kestämisestä ja vastaavista. Kolhut ovat pieniä epäonnistumisia ja niissä voidaan nähdä olevan jonkinlaisessa suhteessa kelpoisuuteen. Tässä teoriassa korostuukin, että silikonirinnat ovat enemmänkin extended phenotypeä, joilla kasvatetaan omaa seksikkyyttä. Näin ollen pornotähdet ja pornonuket yrittäisivät toimia ikään kuin "elävinä atrappeina" ja innostaa miehiä ylinormaaleilla ärsykkeillä. Tämä korostaa että muutokset tekisivät kohteistaan hyvin spesifillä tavalla esteettisempiä.

Tämä teema meni yllättävän syvälle, kun huomasin Wired -lehdessä olleen tekstin joka huomauttaa että seksinuket ovat kehittyneet "pumpattavista barbaroista" melkoisesti. Itse asiassa plastiikkakirurgia muuntelee ihmisiä ; "Talk about a race to the bottom. Advances in materials science are giving us lifelike sex dolls, while advances in plastic surgery are giving us doll-like porn stars. At this point, they’re both so far down in the uncanny valley that it can be hard to tell them apart." Mukana on valaisevia kuvia sekä "naamakuvia työvarustuksissa olevista pornotähdistä" että "huippuunsa hiotuista seksinukeista". Niiden erottaminen toisistaan on vaikeaa. theory.isthereason -blogi linkittää aiheeseen liittyen humoristisia ja vakavampia artikkeleita ja nostaa Wiredissäkin mainitun "uncanny valley" -käsitteen esille yhtenä syynä sille miksi pornopelit epäonnistuvat. Niitä on yritetty tuottaa, mutta koska peleissä ajaudutaan uncanny valleyyn, ei porno tuota kunnollista viihdettä peliformaatteihin. Tietokonepeli on malli johon pornoa ei oikein hyvin voida siirtää koska siinä riski uncanny valleyyn ajautumisesta on niin suuri.

Uncanny valley vihjaa kuitenkin että mukana voi olla jotain muutakin kuin bioestetiikka. Uncanny valley on nimittäin robotiikassa huomattu asia. Sen ideana on se, että ihmiset pitävät ihmisenkaltaisista roboteista, noin yleensä. Kuitenkin jos hahmo ei ole riittävän ihminen mutta on kuitenkin liikaa ihminen, se koetaan hyvin ahdistavaksi. Tämä kuilukohta on se "uncanny valley". On siis raja jossa ihmisyyttä on liikaa mutta ei riittävästi ja tätä ei koeta mukavana.

Kysymys onkin siitä, että koetaanko pornotähdet tai pornonuket kuvottavina vai ei. Esineellistämisteorian mukaan niille voitaisiin tehdä melkein mitä vain koska kohde ei tavallaan enää ole ihminen. Ei koeta ahdistusta jos kuvotusta vastaan tapahtuu ties minkälaisia perverssejä akteja. Tämä ei tosin selitä sitä, miksi pornopelit eivät myy. Jos tämä olisi tavoitteena, uncanny valleyyn ajautuneet pornopelit olisivat yhtä haluttavia kuin muutkin.

Näin ollen pornotähtien ja pornonukkejen voidaankin uskoa olevan "uncanny valleyn reunoilla". Niitä ollaan etäännytetty "tavallisista ihmisistä" joten niille voidaan tehdä jo jotain sellaista mitä ei naapurin tytölle haluaisi tapahtuvan. Mutta ne eivät ole niin konemaisia että ne ahdistaisivat. (Huolimatta siitä mitä "girl next door" -sivustot antavat ymmärtää.) Tämä kuilun reunalla kiikkuminen myös selittää osaltaan sitä, miksi ne näyttävät niin samanlaisilta.

---

Kysymys kuuluukin ; "Kuvottavatko pornotähdet sinua?" Huomiollasi voi olla epämiellyttäviä seurauksia. ; Kadottaako hän ihmisyytensä ja kuvotus johtuu tästä? Vai vetoaako hän biologisiin pintavietteihisi? Kas siinä pulma, on maailma julma.

Pile it up!

Kristityt uskovat Taivaaseen ja Helvetin huonoon perusteluun.
Tie Helvettiin onkin kivetty apologeetikkojen argumenteilla.

En yleensä ottaen pidä kääntymiskertomuksia kovin oleellisina. Esimerkiksi "Mahdollisuus muutokseen" näyttäytyy enemmän kasana ihmisiä jotka sanovat jotain sen suuntaista kuin "Alettuani elämään valheessa alkoi luultua parempi valheellinen elämä. Nyt todellisuudentajuni on muuntunut enkä enää ymmärrä oikeaa väärästä ja totta epätodesta ja minua käytetään keppihevosena kaikenlaisissa kampanjoissa. Pyydän apua tilanteeseeni. Apua, apua." Käännynnäisyys on irrelevanttia. Muutenkin tarinoissa on sellainen sävy, että niissä - paitsi tehdään sosiaalipornoa elämästä ja herätetään tunteita siitä miksi pitäisi välittää noista itselle ihan tuntemattomista ja turhista ihmisistä, ennen kaikkea - erimieliset ajetaan tilanteeseen jossa kritiikki on ihmistä vastaan käyvää. On selvää että argumentaatio ei näissä anekdooteissa ja elämäntarinoissa asetu mihinkään kiinnostavaan tai mielekkääseen kontekstiin.

Sama turhuus koskee luonnollisesti myös ateistejen kääntymiskertomuksia. Moni paikka pursuaa "how I become atheist" -tyylisiä tarinoita. Ne eivät myöskään ole kiinnostavia.

Tosin kohtasin tässä kohden poikkeuksen. "Debunking Christianity" -blogissa oli entisen apologeetan kääntymiskertomus. Hän rajaa kertomuksensa mielenkiintoisesti "I should preface what follows by saying that, given the context, I’m going to focus almost exclusively on the intellectual side of my Christian life, although of course it was integrated with a significant emotional and spiritual life." Tämä näkökulma tunnustaa että kääntyminen ei ole pelkkää logiikanpyörittelyä, mutta se kuitenkin tarjoaa jotain muuta kuin puhdasta sosiaalipornoa (jonka tapahtumisestakaan ei yleensä ole edes oikein mitään todisteita). Tästä päästään aiheeseen:

Mitä rataa seuraisi ideaalin uskovaisen kanssa käyty keskustelu

Hän kuvaa intellektuellin asenteen muutoksen pitkästi. Otan tästä kuitenkin itselleni mielekkäät pari kohtaa:
1: Ensin hän huomasi, että deduktiivisissa (etenkin luonnon)teologisissa argumenteissa oli ongelmia "(e.g. invalid; valid, but had at least one dubious premise; valid, and maybe sound, but it doesn't get us all the way to theism)." Hän kuvasi myös miten tämä vaikutti vahvasti pikku hiljaa ; Luonteeltaan a prioristen deduktiivisten argumenttien karsiutuminen yksi kerrallaan iskee modus tollens -logiikkaan nojaavaan kritiikki-immunisointiin ; "If objection x is sound, then theism (or Christianity) is false. But theism (or Christianity) isn't false (because sound deductive arguments A1-An show otherwise); so, objection x must not be sound." With the realization that I no longer accepted *any* of the deductive arguments, I saw the objections in a new light."
2: Seuraava vaihe oli mennä kumulatiivisten argumenttien puoleen. Niissä sovelletaan a posteriorista argumentaatiota, induktiivista ja abduktiivista päättelyä, ja yritetään perustella että on rationaalisia viitteitä Jumalaan. Näin erilaiset kompleksisuutta ja universumin hienosäätöä koskevat argumentit kasataan yhteen. Ja kumulatiivisen argumentaation mukaan tämä tekee Jumalasta todennäköisemmän kuin epätodennäköisen. "This put pressure on me to reconsider the "cumulative case" approach to the arguments, and to construe them as inductive arguments, or as clues to an abductive inference to the best explanation." Menetelmä on tietysti ollut muodikas, ja esimerkiksi Swinburnen kumulatiiviset argumentit ovat hyvinkin suosittuja. Niissäkin oli kuitenkin ongelma. Nimittäin se, mikä seuraa siitä jos argumentaatio tehdään oikein eikä vain kasata yhteen kaikkia mahdollisia Jumalaa puolustavia argumentteja ja nimetä tätä kasaa kumulatiiviseksi. "The problem, though, is that once you construe all the evidence as inductive or abductive, then *all* the evidence, pro and con - must be put into the "pot" - and the posterior probability (when construed inductively) or what constitutes the best explanation (when construed abductively) rises or falls with each piece of data."

Tämän jälkeen on hyvä ottaa saman kirjoittajan omaan blogiinsa tekemän huomautuksen joka koskee Craigin argumentaatiota. Hän viittailee Morristonin tekemiin argumentteihin. Hän kirjoittaa että "Morriston has a slew of other papers in which he has offered undercutting defeaters for every single one of Craig's philosophical (i.e., a priori) arguments against the existence and traversability of actual infinites. Also worth noting is that many of these papers are over a decade old, and, to date, Craig has failed to adequately address even a single one of Morriston's critiques of Craig's a priori arguments. To his credit, though, Craig has attempted to reply to a number of Morriston's other criticisms of the kalam cosmological argument (e.g., Morriston's criticisms of the causal premise, of the a posteriori (i.e., empirical) arguments for a finite past, and of the grounds for inferring that the cause of the beginning of the universe is a personal agent)." Eli Craigin deduktiiviset arugmentit ovat taatusti saaneet kritiikkinsä.

Tässä oleellista on huomata metodi. Hän ei ole miellyttävä siksi että on päätynyt kääntymiseen pois uskonnosta. Sen sijaan miellyttävää on se tapa jolla keskusteluun on otettu osaa. Argumenteilla on paikka ja tapa jolla ne toimivat. (Tosin käytännössä, jos tuota hyvää tapaa tuottaa, johtaa se helposti siihen että fundamentalistinen kristillisyys alkaa näyttämään hoopolta.)
Mitä uskovaisten kanssa keskustelu on käytännössä

Ylläoleva linjaus rajaa sen mikä on mahdollista tehdä asiallisella keskustelulla. Yleensä ihmiset eivät kuitenkaan noudata ylläolevaa toimintamallia. He eivät kontekstoi argumentteja. Sen sijaan ihmiset ovat presuppositionisteja jotka ovat päättäneet ennalta mikä on lopputulos. Ja

Ylläoleva kaavasto käsittelee kuitenkin lähinnä ihanteellisen suhteen teologiaan. Jokaista argumentaatiota käytetään siinä oikein ja omassa kontekstissaan oikein käytettynä. Kuitenkin useimmiten käytössä on jotain aivan muuta.

Keskustelua ei käydä argumenttien ja todisteiden kautta vaan jotain aivan muuta kautta. Sosiaaliporno, toisten persoonaan ja intresseihin viittaaminen ovat yleisiä uskovaisten tapoja nollata kaikki kritiikki. Esimerkiksi kelpaa jo ylle antamani linkki jossa Craigin argumenttien kritiikit debunkataan oivallisen nerokkaalla vasta-argumentilla joka huomioi vastustajan arugmenttien sisällön oivallisesti ; Craigin pitkään jatkuneen puolustuksien puutteen katsotaan johtuvan tietyistä syistä "Given the way Craig straddles the popular and academic life, it's reasonable to infer that the man couldn't proceed to other topics that interest him in his academic life (i.e., divine aseity) if he replied to every article coming from someone trying to make his or her career out of refuting him." Eli vihjataan esimerkiksi että Craigin julkisuus ja medianäkyvyys tekee hänestä houkuttelevan kritiikin kohteen, koska tätä kautta saa kuuluisuutta. Siksi hänen ei tarvitse vastata kritiikkiin. Ja koska kritiikkiä ei tule, se kertoo että kritiikki itsessään on irrelevanttia.

Pääasiallinen kristittyjen apologeetikkojen oikeasti käytännössä soveltama käännytysstrategia perustuu nimittäin siihen että vastustaja lähinnä hukutetaan työhön kun itse pyritään pääsemään mahdollisimman helpolla. ; Käytännössä tällöin harjoitetaan Gish Gallopia.
1: Tällöin deduktiivisia argumentteja heitetään iso kasa, ja jos jokin niistä kumotaan, tästä ei välitetä vaan siirrytään seuraavaan argumenttiin. Tällöin jokainen deduktiivinen argumentti harjoittaa modus tollens -puolustusta ympäri. Jokainen kritiikki on eitoimiva, koska joku toinen paska argumentti on jäljellä. Tässä asenteessa pelin henki on se, että niin kauan kuin joka ikinen uskovan argumentti ei ole kumottu, niin yksikään kritiikki ei merkitse mitään. Ja niin kauan muita voidaan häiriköidä - esimerkiksi/etenkin yksityisviesteillä, sillä julkinen ja yleinen debatti jossa jokaiseen väitteeseen paikalla on juuri sen alan asiantuntija arvioimassa argumentteja. Tämä on juuri se johon yksikään apologeetikko ei suostu. Että esittää argumenttinsa tilassa jossa vastustajilla on asiantuntemus ja aika reagoida jokaiseen argumenttiin.
2: Mukaan tulee yleensä vielä kumulatiivinenkin puoli - sillä argumenttejen deduktiivisuus tai induktiivisuus ei näitä uskonihmisiä kiinnosta. Jokainen argumentti on paitsi immuuni kun niin moni argumentti johtaa "modus tollens -puolustukseen. Sillä kasautumaa pidetään induktiivisena. Kun vain kasataan kaikki mitä Jumalan puolesta on, ja cherry pickataan argumentit niin että kasataan vain Jumalaa puolustavat puolet ja osiot ja pidetään niitä vastustavat puolet kerettiläisinä ja lähtökohtaisesti väärinä pois kuvioista. Ja tätä kasautumaa pidetään jonain joka yhdessä yhteisvaikuttaa niin että kokonaisuus olisi muka entistäkin uskottavampi.
3: Kuitenkin kyseessä on lähinnä se, että virheargumentteja kasataan yhteen ja väitetään että se jotenkin lakkaisi olemasta virheargumentti kun niitä tuotetaan iso kasa, ja mahdollisimman paljon erilaisia ja eri aiheista. (Jotka vielä yleensä haetaan juuri siten kuin on huono tapa. Eli ei siirrytä vastustajan vahvuusalueille joissa hänellä olisi paras arviointikyky ja osaaminen siinä mikä arvo ja merkitys ja osuvuus argumentilla on. Sen sijaan aiheet yritetään siirtää juuri sille alueelle jota toinen ei osaa. Tämä itse asiassa kertoo kaiken sekä näiden argumenttien laadusta, niitä ei uskalleta laittaa kunnon laatukritiikin alle. Että käännyttäjien yleisestä taidosta.)

innovaatioita

Kun olin pieni, oli esillä lelujunia joissa oli sellaisia palikoita joissa oli magneetti. Niissä oli punaisest tai siniset reunukset. Kun rakensi junaa ja pisti aina sinisen magneetin ja punaisen magneetin vastakkain, jolloin ne etäältäkin tarrasivat kiinni toisiinsa kuin vartija pultsariin. Näin voi varovasti ujuttaa toista junaa lähemmäs, kun toinen matkan päästä syöksyy suoraan pahki, käsin koskematta. Mutta jos yritti kohdistaa sinisen magneetin toiseen siniseen tai punaisen punaiseen, niin jopa hylkivät toisiaan. Väkisin yrittivät erilleen. Siitähän ilmiöstä tietysti riemastui ja rakensi junan, jonka perässä oli punainen magneetti suoraan taaksepäin lukittuna, ja kun sitten kädellä sojotti toista punaista magneettia, niin juna lähti käsin koskematta liikkeelle. Äänettömästi kuin ninja, kun eivät törmänneet tai kalahdelleet!

Tämä oli kuin taikuutta - Paitsi että tämä oli tiedettä, kertoivat.

Mutta sitten kun keksin parannella ideaa ja lasautin auton perään erityisvahvan sinisen magneetin ja kiinteällä aisalla peräkärryn, johon sen toisen sininen magneetti. Ja sitten laitoin auton eteen sinisen magneetin ja aisan auton eteen ja siihen punaisen. Niin eihän se auto liikahtanutkaan minnekään. Vaikka piti toimia kuin ikiliikkuja. Näin maailma lannistaa jo lapsesta asti. Tosin tämän tein eilen, joten maailma kyllä lannistaa aikuistakin. Tämä opettaa miten innovatiivisuus ei kannata! Naapurikin vain valitteli että joku oli muka tärvellyt hänen autonsa liimaamalla siihen roskaa kiinni hitsauslaikalla, kuin kelmi yössä!

Kelmi!?!!!? Ja se oli aamupäivä!!

Sen sijaan pitäisi keksiä jotain toisenlaista. Kuten korviin laitettavaa valoa. Se on kuulemma hieno suomalainen innovaatio, että annetaan valkeeta maailmalle joka kaamosmasennuksessa vaeltaa. Eivät kuitenkaan tykänneet kun esitin toiseksi vaihtoehdoksi silmien piilolinsseihin liitettävät stereomusiikkilaitteet, joilla voi tarjota silmille musiikkia.

harmiperiaate

Monessa maassa vaikuttanut ihminen avautui hieman uskonnoista. Hän ei missään nimessä ole ateisti tai edes uskontoja vastaan. Hän kuitenkin kuvaili sitä että suomessa on itse asiassa melko poikkeuksellinen uskonnollinen kenttä. Erityisen silmiinpistävää on se, että täällä on sellaisia uskontoja joita muualla maailmassa kutsuttaisiin olevan mallia "batshit insane".

Suomessa tämän kanssa ei kuitenkaan ole tullut ongelmia. Syynä on se, että suomalainen uskonnonvapausjärjestelmä on oikeastaan erikoinen. Muualla maassa kun ajatellaan että uskonnonvapaus koskee sekä mielipiteitä että toimintaa. Tällöin uskonnonvapauden rajoittaminen näyttäytyy klassisesti sekularismina, jossa uskontoa ei näy missään. Suomessa ei ole tämänlaista uskonnonvapausajattelua. Täällä jaotellaan asioita ja toimintoja toisistaan.

Näin ollen jos toisessa maassa on ihminen joka sanoo että hänen uskontonsa kieltää verensiirrot, heidän lapsensa jäävät ilman verensiirtoja ja kuolevat pois. Tämänlainen on huonoa mainosta tämänlaiselle uskonnolle, jolloin uskontoon on vaikeampaa käännyttää ; muut yksinkertaisesti näkevät mitä niistä seuraa ja niistä pysytään pois.

Suomessa taas saatetaan sanoa vanhempien vetoamiselle että lapsihan saa verensiirron ja jos on jotain tätä vastaan, niin se on sitten "tough shit". Lapsi voidaan huotaanottaa ja antaa verensiirto jos ei muuten onnistuta. Samalla kun ikävät seuraukset puuttuvat lähipiiristä, ihmiset eivät huomaa että normissa on jotain pahaa, ja siksi nämä hupsut uskonnot saavat jalansijaa.

Näiden uskontojen kohdalla omituista on se, että he vihaavat sitä järjestelmää joka mahdollistaa heidän olemassaolonsa ja itse asiassa maksimoi heidän mahdollisuutensa ylläpitää ja levittää uskontoaan minimaalisin jäsentappioin ja yleisen mielipiteen vastakarvaan tunkemista.

Eli uskonnonvapaus on suomessa sitä, että hieman oikeistosävyisesti ihmisten annetaan puuhata vapaasti suojattuina. Suomalaisella saa olla mitä mielipiteitä tahansa, kunhan hyväksyy sen, että joskus joku sanoo että hänen toimintansa on "batshit insane", eikä sitä saa tehdä ja että jos ei miellytä niin "tough shit".

Tämän tason huomaaminen näyttää olevan vaikeaa monille niille ihmisille jotka väittävät että suomen kulttuuri on kristillinen. Mutta heidän kulttuurinsa onkin jotain maahantuotua amerikkalaisuutta. Ja juuri tämänlaiset ihmiset ansaitsevat amerikkalaiseen kulttuuriin erityisen hyvin sopeutuneiden uusateistien sekularismia korostavan kritiikin, joka voi näyttää suomalaiseen korvaan muutoin vieraalta ja vaivaannuttavalta.

Pieni huomautus : Saastuneet valot

Ylläoleva kuva on isäni nappaama otos eiliseltä illalta. Hän vaikuttaa pohjanmaalla. Revontuliaktiivisuus on ollut suurta. (Sopivasti vasta vuoden 2012 joulukuun 21. päivän maailmanlopun jälkeen.) Eilen revontuliaktiivisuus oli sen verran suurta että revontulia nähtiin läpi suomen.

Tosin siinä missä pohjoisessa ja maaseudun pimeässä olevat saivat näyttäviä kuvia, itse jouduin tyytymään Keravan valosaasteeseen. Revontulien valokuvaaminen vaatii jotain muutakin kuin kameran. Alla on paras eilisen revontulista saamani kuva.

vaihtoehtoinen todellisuus

Kirjallisuudessa käytetään usein apuvälineenä vaihtoehtoisia todellisuuksia. Niissä voidaan tehdä ajatuskokeita jotka nojaavat skenaarioihin joita ei ole toteutunut. Lisäksi vaihtoehtoisilla todellisuuksilla voidaan heijastella oikeassa maailmassa tapahtuneita asioita toisessa yhteydessä. Näin saadaan etäisyyttä asiaan, mutta itse asiasisältö saadaan kuitenkin esitettyä ja ymmärrettyä - jopa paremmin kuin siten että käsiteltäisiin itse aihetta.

Vaihtoehtoisessa todellisuudessa ei ole kysymys minkälaisesta tahansa "mielikuvituksen multiversumista". Usein tapahtumat ovat kuvitelmaa, mutta eivät silti vaihtoehtoista todellisuutta sanan varsinaisessa mielessä, koska niissä maailma on hyvin samanlainen kuin omamme. Toisaalta liian eksoottinen ympäristö tulkitaan enemmän omaksi maailmakseen kuin vaihtoehtoisen todellisuuden. Tämä tarkoittaa sitä, että vaihtoehtoisen todellisuuden tulee olla jotenkin ymmärrettävä ja kiinnostava, vaikka se onkin vieras.

Tämä on yksi syy, minkä vuoksi hyvin toistuva vaihtoehtoisen universumin toistuva kaava on se, että liikennettä hoidetaan ilmalaivoilla. Ne ovat futuristisia mutta antiikkisia. Ne ovat tuttuja. Mutta kun liikennöinti hoidetaan ilmalaivoilla, tiedetään välittömästi että kysymys ei ole meidän maailmastamme ja kulttuuristamme.

Voidaankin jopa sanoa niin että ilmalaiva on niin toistuva teema että se toimii jopa jonkinlaisena vaihtoehtoisen maailman tunnusmerkkinä. Eli jos siellä on ilmalaivoja, kysymys on miltei varmasti vaihtoehtoisesta todellisuudesta.

Tämä tarkoittaa sitä, että 1900–1936 välinen Saksa oli vaihtoehtotodellisuus. Se selittäisi monta asiaa.

"Mitään ei tapahtunut"

Kävin miekkakoulun vuosijuhlissa. Tarjolla oli esimerkiksi hieno I.33 -aiheinen kakku. Join liikaa alkoholia, kuten tässä tilaisuudessa tapanani on. Eräässä vaiheessa luulin että lasissani oli vettä, mutta siinä olikin jotain vähän vahvempaa. Yllätysodotus tuotti kognitiivisen dissonanssin, mutta nielin. Kuinka voisin sanoa että mitään ei tapahtunut?

Löimme myös shampanjapulloja auki sapelilla. (Oikeasti kyllä oli enemmän roomalaistyylinen tikari.) Aikaisempina vuosina olen aina unohtanut tuoda omani mukaan. Tällä kertaa muistin. Jonottaessa edellisen pullo räjähti, sirpaleita tuli hieman, mutta vahinkoja ei seurannut, luuttuamista vain. Koska oma pulloni oli turvallisempi 15 minuutin kuin 5 minuutin jälkeen, odotin 10 minuuttia ylimääräistä. Omani aukesi nätisti, mikä oli erinomainen syy kuittailla niille joilla on vuodesta toiseen "hankaluuksia" avata shampanjapullo tällä herraskaisella tavalla - jopa siinä määrin että maailmassa pyörii levittämäni huhu jonka mukaan he eivät kyenne siihen ollenkaan. Koska minulla oli tässä pullo, seurasi lisää juomista. Kuinka voisin sanoa että mitään ei tapahtunut?

Nukuimme yön tiiviisti. Patjoja oli hieman liian vähän. Minä, ihminen joka vaadin nukkuessani tilaa, ja olen eläväinen nukkuja, nukuin kasassa. Minä, johon vieraat eivät koske makaan monta tuntia tilassa jossa joku tunkee spontaanisti kättä naamaasi yöllä. Kuinka voisin sanoa että mitään ei tapahtunut? (Tätä ei pidä ymmärtää väärin. Sillä mitään ei tapahtunut. Nukuimme. Ei seurannut mitään sellaista jota konservatiivisemmat tahot kutsuisivat luonnottoman perverssiksi sodomiaksi.)

Seuraavana päivänä olin krapulassa. Ja myös skeptikkojen miitissä mm. mr. Leinivaaran seurassa. Olin kuulemman mukaan vaisu verrattuna aiempiin, mikä on tietysti omalla tavallaan ainutkertaista. Kuinka voisin sanoa että mitään ei tapahtunut?

Kotona muistin kuitenkin täsmentää vaimolle, että oli hauskaa, kyllä kaikissa menoissa oli mukana myös naisia. Ja kyllä. Mitään ei tapahtunut. Mikä hiton vale tämä on? Aina tapahtuu jotain. Jossain liikahtaa atomi.

Kirkkoalgoritmi

Nykyään kirkosta voi erota netissä. Myös kirkkoon voi liittyä netissä. Tähän liittyen olisi täysin mahdollista rakentaa algoritmi, joka automaattisesti erottaa ihmisen kirkosta sitten kun voidaan. Ja eronnut liittyy kirkkoon heti, kun se on juridisesti mahdollista. ; Joku voisi kysyä "miksi?". Joku voisi vastata että "koska voi". Mutta itse vastaan kuitenkin, että "koska olen fundamentalistiagnostikko."

Tätä algoritmia miettiessäni vastaan tuli kuitenkin toinen jännittävä piirre. Prosessi on sellainen että siihen liittyy puolia joita suuri osa ihmisistä ei tiedä.

Nimittäin se, että tosiasiassa kirkkoon ei voi liittyä netissä. Päälle tarvitaan muuta. Olen käynyt rippikoulun joten olen helpommassa tilanteessa kuin jotkut ; Kirkkoon liittyäkseen rippikoulu täytyy olla suoritettuna. Sen lisäksi tarvitaan kohtaaminen kirkon virkamiehen kanssa. Liittyjä joutuu siis käymään paikan päällä. Ja mikä kiintoisinta, siinä tilanteessa kun kirkkoon liitytään, pitää allekirjoittaa paperi jossa sanotaan muun muassa se, että liittyjä uskoo kirkon opetuksiin.

Mielestäni kirkosta eroaminen on suhteettoman helppoa verrattuna kirkkoon liittymiseen. Ei pidä ihmetellä jos kirkkoon liittyy vähä ihmisiä, mutta että nämä ovat motivoituneita pysymään mukana pidemmän ajan. Täytyy olla motivoitunut liittyäkseen kirkkoon. Kirkosta eroamiseen riittää sen sijaan yhden illan vitutus TV:n ääressä.

Toinen asia sitten liittyy siihen vakaumuspuoleen. Tämä alleviivattu kohta on nähdäkseni jotain joka rikkoo tyystin kaikkea nykyaikaista vastaan. Se näyttää miten jäljessä ajastaan kirkko on. Tämä ei välttämättä itsessään ole huono asia. Sillä kirkko kuitenkin esittää nojaavansa ikuisuuteen, perinteissä ja jollain syvemmilläkin tavoilla.

Mutta samalla menee viemäristä ne argumentit joiden mukaan ateisti voisi liittyä kirkkoon. Usein argumentoidaan että kirkko järjestää kaikenlaista sellaista hyvää ja kaunista nuorisotyöhön ja vastaavaan. Ja näin ollen sekulaarikin ihminen voi olla ihan mukavasti mukana kirkossa. Kun tämänlainen oppiin sitoutuminen vaaditaan liittymistilanteessa, ateisti joka liittyy kirkkoon joutuu siis toimimaan omaatuntoaan vastaan. Toki voidaan sanoa että kirkko voi tehdä näin, koska sehän on uskon asioita varten eikä mikään päivähoitola. Ja jos ei usko niin ei pidäkään kuulua koska uskonnonvapaus. Tämä vakuuttava argumentti sisältää vain sellaisen sudenkuopan että jos sen hyväksyy ei voi enää sanoa että ateisti voisi liittyä kirkkoon koska kirkko tekee hyvää ja arvokasta työtä.

Mielestäni kirkko voisi ottaa oppia shamaanirummuttajista. Heillä on shamaaneja jotka rummuttelevat ja sivussaolevat vaipuvat transsiin. Mukana on ihmisiä jotka kokeilevat asiaa kulttuurillisesti. Tiedän jopa ateistin, joka selittää että ateistishamaanina olemisessa ei ole mitään yliluonnollista koska transsi on mielentila, eikä yliluonnollinen tila. Kirkko myy itseään usein kulttuurin, perinteen, kuulumisen, yhteisön ja nuorisotyön termeillä. Se on kuitenkin liittymisjuridiikaltaan määritelty kirkoksi jonka jäsenet ovat mukana koska uskovat. Väitän että valtaosa sekulaareista jäsenistä - joka etenkin Kehäkolmosen sisäpuolella tarkoittaa sen nykyisiä jäseniä - ei aikuisena tälläistä dogmiinsitoutumispaperia allekirjoittaisi.

Enemmän kuituja - vähemmän pullamössöä

Hommasin itselleni Lontoon matkan toukokuun alkupuolelle. Matkatoimisto halusi pankkiviiveen vuoksi tästä paperikuitin, joten kävin hakemassa sellaisen pankista. Siinä odotellessa kirosin sitä että satuin valitsemaan juuri sellaisen päivän jona ihmiset saavat eläkkeitä ja palkkoja. Jonottamista oli yllättävän paljon. Raivostuttavan paljon.

Eräs vanhempi varsin kovaääninen herrasmies, sanotaan vaikka äänekkääksi papaksi, selitti kaverilleen että ei pidä verkkoasioinneista koska niistä ei saa kuittia. Siksi hän käyttää asiakaspalvelua. Muutenkin henkilökohtainen palvelu sai kehuja jonottaessa. Tätä oli rattoisaa kuunnella. Itse asiassa oli myös pakko.

Sitten kun pappa sai asiansa hoidettua, selvisi että hänen kaverinsakin oli jonottamassa. Niinpä hän ei poistunut vaan jäi. Nyt aiheena oli se, miten ennen oli kaikki paremmin. Kuitit olivat ennen olleet pienempiä. Silkkipaperia olivat pankkikirjan sivut, ja pieni tekstirivi ja leima annettiin. Paperia säästyi.

Mies selitti että miten vanhan ajan kuititkin pystyi laittamaan kenkään. Hän heilutteli saamaansa A4 -tulostetta, taittoi sen ensin kahtia, sitten kahtia ja vielä kerran kahtia. Hän ravisteli paksuhkoa nippua. Yritä tätä laittaa kenkään, mies uhosi. Mies selitti että ATK -hirvitys on luontoa ja puuta haaskaavaa kun tietotekniikka itse asiassa lisää paperintarvetta. Että tätä ei jupit snaijaa.

Mitäpä tähän  oikein voi sanoa. Paitsi, että ei sitten ehkä kannata laittaa kuitteja kenkään muutenkaan. Se ei ole kuittien funktio.

Pornokas ~ Tyylillä tyylittömyyteen

Hyvin moni romanttinen komedia, ja muukin elokuvamaailma, tuntee kliseen jonka voisi tiivistää siihen että tylsä silmälasipäinen nutturapääkirjastonhoitaja eräänä päivänä heittää lasinsa nurkkaan, avaa hiuksensa ja sitten miehet sanovat että "Ohhoh neiti Marlowe - tehän olette Kaunis". Tämä vapautuminen sitten muuttaa kaiken. Sillä muutos on kenties ulkoinen, mutta se sillai symbolisoi jotain sisäistä vapautumista ja siksi elokuvateollisuus uskaltaa esittää sen. Kysehän ei ole ulkonäöstä vaan sisäisestä kauneudesta -tekosyy oikeuttaa kliseen toistumisen. (Mistä esimerkiksi meikkiteollisuus lienee iloinen.)

Ulkonäkö muuttaakin käyttäytymistä melko paljon. Tämä on niitä seikkoja joista ei saisi puhua. Sillä jostain syystä ihmiset pitävät tämän esilletuomista pinnallisuutena. Itse kuitenkin väitän että se on enemmänkin pinnallisuuden tiedostamista. Asia tuodaan esiin muissa ja itsessä.

Panisin. / Vitun elitistiporvari

Olen itsekin hieman panostanut ulkonäkööni ja hankin muun muassa uuden frisöörin. Uudistettua, huollettua ja saksin ja hiusvärein ja vaattein manipuloitua ulkonäköäni on seurannut jokin. Jokin jota pomoni kuvasi lauseella "Ei välttämättä maailman komein mies, mutta kun katsoo peiliin on silti tyytyväinen siltä miltä näyttää." Ja jonka puolisoni kuvasi lauseella "Ei se ole turhamaista peilailua, voihan se olla ihan vaan pakkomiellekin." Muut eivät ole muuttaneet suhtautumista itseeni - toisin kuin Davy Crockett -hattuni - mutta itse olen. Tämän tiedostaminen ja sen pinnallisuuden ja illusionaarisuuden tajuaminen on hupaisaa jopa itsestäni. Pinnallisuus on ihmisissä hyvin syvällä. Olen yleensä vain egoillut muista aiheista. Lisäksi tässä on mukana tullut pieni ripaus statusasetelmaa. Koen jonkinlaista vastenmielisyyttä siihen että näytän niiltä. Näen itsessäni samanaikaisesti tarpeen tuottaa "herutuskuvia" että näen niissä herutuskuvissa sitten jotain pinnallista ja halveksittavaa. Onnistun esineellistämään itseni.
1: Tosin rehellisesti sanoen ylläoleva kuva on ainut "herutuskuva", otin sen kun kävin kerrankin elämässä parturissa, saatanan hippi leikkasi tukan juuri kuten äiti käski joskus.

Tällä on itse asiassa vakavampiakin puolia. "Tämä päivä" kuvastaa tätä pornotähtien kautta. (Katso kuvat!) Hänen argumenttinsa nojaa siihen että hänellä on kuvia joissa pornotähdet ovat meikkien kanssa ja ilman niitä. Vaatteet ovat samat. "Kunhan tukka on hyvin ja meikki näkyy" -malli muuttaa kuitenkin kuvia paljon. "Kun katsoin kuvia ennen ja jälkeen, huomasin miten sympaattisilta ja oikeilta ihmisiltä nämä ennen kuvat näyttivät. Jälkeen kuvat olivat muovisia, keinotekoisia ja pitkälti tuotemaisia. Ne eivät olleet kenenkään tyttäriä tai vaimoja tai ystäviä, he olivat tuotteita, himojen kohteita tai muovisia nukkeja. Kauniita nukkeja kyllä, mutta eivät todellisia." Tämä on esineellistämisen pohjaidea. Tuotteistaminen poistaa persoonan ja tekee muovisen ideaalin. Ironista onkin että tässä yritetään maksimoida yhdenlainen kauneuden idea ja tässä prosessissa se ikään kuin mutiloi kohteesta ne asiat joita pidetään usein hyvinä ja kauniina. Esineellistettyä seksiobjektia voi kohdella miltei miten vaan, koska tästä puuttuu ihmisyys. Tämän tiedostaminen peräti huolettaa kirjoittajaa "En yritä sanoa meikin vievän ihmisyyttä keneltäkään, todellisuudessa meikattu ja "täydellisen näköiseksi" tehty nainen on aivan yhtä ihminen kuin meikkamattonkin. Kyse on mielikuvasta. Ihminen joka on peitetty on helpompi dehumanisoida, olla mieltämättä tätä ihmiseksi. Kun yhdistämme epätodelliset kuvat televisiossa oikeisiin ihmisiin, vaarallisia asioita voi tapahtua." Se on luonnollista ja siksi väärin ja pelottavaa.

En tiedä olenko kuitenkaan maailman ainut pervomielinen, mutta mieleeni tuli kuitenkin hieman erilaisia tuntemuksia. Jos ne pitäisi esittää mahdollisimman provosoivasti, niin "ennen" -kuvien naisissa oli jotain joiden kanssa olisi mukavaa naida "jälkeen" -kuvissa olevien naisten kuville on mukavaa runkata. En siis voi oikeasti kuvitella minkään samastumisprosessin kautta itse harjoittavani seksiä pornokuvien "muovisten mallien" kanssa. Ne ovat siis selkeästi tiettyyn merkitykseen funktioitu. (Ainakin minun päässä.) Ja masturbointi on tunnetusti yksinäistä puuhaa. Haluttavassa seksissä taas on oleellisena osana vastavuoroisuuspuoli. (Ainakin minun päässä.) Ja rakastelu kuuluukin yleensä hyvin intiimeihin ihmissuhteisiin tai jossa ollaan vähintään samanarvoisesti yhden yön kiimassa.
1: Yhtenä syynä voi tietysti olla se mitä joku luokkatietoinen ihminen voisi korostaa. Että jo meikki itsessään luo elintasokuilua minunkaltaisten "periaatteessa köyhien alatyylialakulttuuri -menijöiden" väliin. Se, että joku pukeutuu tietyllä tavalla kertoo elämänpiiristä. Ja tämä elämänpiiri on itselleni vieras. Yhteyttä ei ole, ja luokkatietoisesti välillämme on itse asiassa sotatila. Pornorunkkaus¹  on siis jopa jonkinlainen luokkatietoinen raiskausaktio joka on hyökkäys vihollista kohtaan. Mutta luokkatietoisille kommunisteille nyt tulee mieleen muutenkin kaikenlaista enkä tiedä miten vakavasti tämän voi ottaa. Jonain sen voi kuitenkin ottaa.

Tämä on tietysti melko äärimmilleen liioiteltu kuvaus, mutta yritän sillä hakea pientä selitystä sille miksi pornossa ns. epäesteettisestä kuvanlaadusta ja halpuudestaan tutut "amatööripornot" ovat suosittuja ja paljon tarjottuja. Ennen -kuvissa on jotain aitoa. Ja tämä aito on seksikästä. Kliseinen porno taas tarjoaa enemmänkin jotain joka panettaa. Näiden välinen ero on suuri ja oleellinen. (Pitäisikö jakaa maailma "seksikkään" ja "eroottisen" lisäksi "pornokkaaseen"? Mielestäni pitäisi!)

Ei ehkä kovin kaunis ja eettinen näkökanta tämä. Toivottavasti se kuitenkin paljastaa pinnallisuutta ja tiedostaa pinnallisuutta sen sijaan että se levittelisi sitä ympäriinsä. (Pun intended.)

---

1 Kyllä. "pornorunkkaus". Käytän sitä sen analyyttisen tarkkuuden, sivistyneisyyden ja kauneuden vuoksi. Lisäksi se taipuu paremmin suuhun kuin esimerkiksi "pornografiamasturbointi" ja on lyhyempi kuin "itselle suoritettu sukupuolielinten nylkytys-stimulointi kun läsnä on visuaalisia, äänellisiä tahi audiovisuaalisia eroottisiksi luokiteltavissa olevia ärsykkeitä." Ja alatyylisyys on retorisesti epäkorrekti käsite joka jo halpahintaisen muotoilunsa vuoksi luo mukaan epäneutraaleja konnotaatiota joka syövät käsitteeseen muutoin mahdollisesti liitettävät hyväksyttävyyden sävyt.

Yksi katse ~ Sherlock Holmes ja "naturalistin katsanto-ongelma"

"Sherlock Holmes - a Game of Shadows" -elokuva oli jatko-osa. Jatko -osa Guy Ritchien "Sherlock Holmesille". Siinä on monia piirteitä jotka eivät tee siitä yhtä mielekästä katsottavaa kuin ensimmäisestä osasta - pääsyy on siinä että ampuma -aseet ovat banaaleja. Kuitenkin sen loppupehmennystä edeltävässä loppukohtauksessa, jossa Holmes syöksyy Moriartyn kanssa vesiputoukseen on kohta joka voisi olla blogauksen aihe. (Kenties merkittävää on, että tämä kohtaus kestää alle sekunnin.)

Kyseessä on hetki jolloin Watson saapuu ylätasanteelle jossa Holmes on juuri putoamassa. Holmesilla on ilme joka kuvastaa sen, että hän näkee Watsonin. Ilme on mitä ilmeisemmin pettynyt. Se, mitä tämä kohtaus tarkoittaa on mielestäni jotain joka värittää elokuvan myöhempiä katsomiskertoja. Ja tässä tulkintamyllyssä monet muutokset kakkososan henkeen muuttuvat "perustelluiksi ratkaisuiksi".

Tärkein niistä on (ainakin minun kannalta) kamppailukohtauksissa. Ensimmäisen elokuvan kohdalla efektiä voisi kutsua leikillisesti "flashbergeriksi" ; Ensin Holmes analysoi tilanteen ja kohtausta näytetään hidastetusti. Holmes kertoo mitä tekee ja mitä seurauksia tästä on. Sitten tilanne ikään kuin siirretään toimintaan ja kohtaus toistetaan sellaisenaan mutta nopeutettuna ja ilman ääneen selostamista. Tämä kuvastaa Holmesin erityiskyvykkyyttä. Että Holmes suunnittelee tilanteet ennalta ja kykenee havainnoimaan ja päättelemään asioita.

Kakkososassakin on näitä selityskohtauksia. Mutta niissä on oleellinen ero. Nopeutettuna tapahtuva tilanne ei nimittäin enää ole vain se sepustus nopeutettuna. Päin vastoin, siihen tulee muutoksia. Tämä kuvaa sitä että Holmesin päättelyllä on itse asiassa rajat. Hän ei ole erehtymätön. Lisävihje tulee siitä, missä tilanteissa muutoksia tapahtuu. Esimerkiksi kakkoselokuvan "aamiaisenvalmistuspieksennässä" muutos tulee siitä että Madame Simza tulee heittoveitsineen tilanteeseen. Holmes ei siis ennakoi tätä "sosiaalista variaabelia". Näin ennakoitu ja suunniteltu ei toteudu.

Toinen seikka on se, että jos ensimmäisessä elokuvassa Holmes näyttää sosiaalisesti rajoittuneelta, jonka empatia ihmisistä on rajallinen, korostaa kakkososa sitä että Holmes työntää ja pullottaa tunteitaan. Ensimmäisessä osassa Holmesia kiinnostaa tapahtumat ja seuraukset, eivät ihmiset. Toisessa osassa Holmes taas miettii seurauksia ja pitää tunteilua itsessään epäkäytännöllisinä. Kun läntisen sivilisaation tuho on nurkan takana, ja panokset ovat isoja, hän tyytyy mutisemaan "No pressure". On vaikeaa sanoa antaako Holmes ohjeen seuralaisilleen vai itselleen.

Tämän vuoksi elokuvassa täytyy olla aiemmassa elokuvassa keskeistä roolia näytellyt - nyt miltei heti kuolevaksi sivuhahmoksi latistuva - Irene Adler tapettavana, koska ilman tätä Holmesista ei saataisi irti oikein minkäänlaista tunnereaktiota. Samoin Holmesin suhdetta Watsoniin lähennetään. Muun muassa homoseksuaalisuussanaleikit ovat tässä oleellisessa osassa. Samoin kuin se, että Holmes erikseen käy pyytämässä Moriartya poistamaan Watsonin laskelmistaan, koska aviossa oleva Watson ei tietysti ole enää mukana Holmesin toiminnassa. Moriarty sen sijaan ymmärtää että Watson on tie Holmesin ohjailuun ja jopa tuhoamiseen, ja että Holmesin tuhoaminen on myös avain Watsonin mahdolliseen uudelleenaktivoitumiseen.

Näin ollen elokuvan loppukatsetta voi tulkita sitä kautta, että Holmes ei haluaisi että Watson näkee tämän kuoleman. Että kuolema ilman tämänlaista näkemistä olisi Watsonille liian raskas. Tämä paljastaisi Holmesin ihmisen hänen skientistisalapoliisiroolinsa takaa. Identiteetti olisi murtunut vihdoinkin ja näyttänyt Holmesin tunnemaailman ytimen.

Itse olisin kuitenkin menossa jopa niin pitkälle että emootio ei vielä riitä. Holmesin aktiot puhuvat muutoinkin puolestaan, eikä niitä tarvitse enää sepustella siirapilla. Näin ollen voi olla perustellumpaa mennä niinkin pitkälle että Holmes kohtaa metodinsa heikkoudet ja ymmärtää ne. Tällöin tapahtumassa keskitytään siihen että Holmes tajuaa mitä olisi tapahtunut jos hän olisi ottanut Watsonin huomioon arvioinneissaan. Holmeshan ensin pelaa Moriartyn kanssa shakkia. Ja sitten he käyvät henkisen kaksintaistelun. Siinä ytimessä on se, että haavoittunut Holmes on vaikeuksissa koska Moriarty taistelee omalla nyrkkeilyvahvuudellaan Holmesin vammautumisen tuomaa heikkoutta vastaan. Holmes näkee Moriartyn spesialismin ennustettavaksi mutta ei voi tehdä oikein mitään. Oleellista on, että kamppailu ei silti ollut lyhyt. Holmes vain oikaisi ja yritti estää Moriartyn pakenemisen tilanteesta. Kaksinkamppailuna Holmesin osa oli kuolla joka tapauksessa, joten Holmes keskittyi siihen että Moriarty jakaisi tämän kohtalon. Sekä Holmes että Moriarty tiesivät Holmesin kuoleman. Kuitenkin Watsonin saapuminen paikalle näytti että luultavasti pitkähkö kamppailu ei ehtisi loppuun asti. Watson taas on aiemmin osoittanut olevansa varsin kompetentti tappelija, joten olisi hyvin luultavaa että Holmes ja Watson olisivat yhdessä saaneet Moriartystä täydellisen pidätyksen eikä kenenkään olisi tarvinnut kuolla.

Sherlock Holmesin ajattelussa oli siis heikkous. Heikkous joka usein liitetään "naturalisteihin", eli niihin jotka keskittyvät objektiivisuuteen subjektiivisuuden sijasta.

Kansalaiset filosofeina ; Korkea turva

Kuten osa ehkä tietääkin, olen osallistumassa pienimuotoiseen, epäviralliseen semitrollaavaan ... filosofiointikokoontumiseen jonka lähtökohtana on käydä Pekka Himasen "Sinistä kirjaa" läpi kuin se olisi vakavasti otettava teos. Näin ollen ollaan kilttejä ja (1) oletetaan että epäselvä muotoilu ei johdu siitä että täytyy jaaritella, vaan on pelkkää tekstin muotoa. Että argumentit ratkaisevat, ei muotokieli. Ja että Himasen ohjaamisyritykset kirjoitustaidon puolelle on itse asiassa kaupallistamisenvastaista. (2) Oletetaan että hän viittaa "Valtion virallisiin aineistoihin", niin ne kuitenkin ovat tutkimustyötä. (3) Rahoitusongelma ei tarkoita teoksen laatua, sillä teksti ratkaisee ei sen esittäjän habitus tai taipumus korruptioon. (4) Se, että tuottaa kliseitä ei vielä itsessään ole ongelma, koska viisaus kuitenkin lähtee tosiasioiden hyväksymisestä. (Ja niin edespäin.  Ja niin edespäin.)

Näiden pohjalta homma on ollut yllättävän työlästä. Olen hakenut innoitetta esimerkiksi Himasen aikaisemmasta tuotannosta, etenkin "Himeroksesta" asti. (Koska se on minulla kotona, kätevästi.) Uskaltaisin ottaa esille joitain asioita joita näen Himasen kirjassa yhdistäväksi teemaksi. Tämä on sinänsä erikoinen ajatus, että Himanen ei itse asiassa määrittele sitä teoksessa. Sen sijaan hän käyttää sitä paljon. Se on "korkea turva". Himanen käyttää tätä haluttavana asiana. Ja viittaa että tämä korkea turva syntyy korkeasta hyvinvoinnista ja korkeasta osaamisesta. Erityisesti on otettava esiin kohta "kyky ja halu kehittää edelleen omaa osaamistaan muuttuvassa työmaailmassa on työntekijän korkein turva." Superlatiivi kuvaa sitä että tämä on oleellinen ja oleellisin osa. Määritelmällä on siis monia taustasyitä, mutta tämä on jotain mitä tämä korkea turva on.

Karkeasti ottaen Himasen kirjan ideana on se, että Suomella on valtavasti kestävyysvajetta. Ja tätä ei voida korjata mitenkään veronkorotuksilla ja vastaavilla, koska summa on yksinkertaisesti liian suuri. Himanen nostaa esille sen, että yhteiskunta on "syönyt velaksi". Ekologisesti ihmiset kuluttavat enemmän kuin maapallon kantokyky kestää. Ja kestävyysvaje on jotain joka muistuttaa siitä että ihminen ei voi hoitaa velkojaan vain hommaamalla lisää velkaa. Siksi asia täytyy ratkaista muutoin. Tähän liittyy muutama kohta jotka on kenties oleellisinta laittaa esille:
* Panostus mielenterveystyöhön. Himanen ei näe että mielenterveyshoito olisi kulu. Se ei toki tuota voittoa, mutta sen sijaan se tuottaa säästöjä. Ilman mielenterveyshoitoa menot olisivat vielä suuremmat. Siksi Himanen panostaisi tähän. Maksamalla rahaa tähän joutuu maksamaan vähemmän myöhemmin. Se on vähän kuin saisi korkoa investoinnille, melkein.
* Opetus tulisi keskittää siten että hyvää elämää panostettaisiin enemmän kuin pelkkiä taitoja. Tämä säästää samalla tavalla. Olisi itse asiassa tehtävä erityinen "oppimismaailma", jossa on suurempi skaala, koulutus ja itsensä kehittäminen.
* Työuria on pidennettävä. Himasella on tässä 50-50 -malli jossa ihminen olisi puolet ajasta yhteiskuntaan rahaa tuottava ja toisen puolen hän olisi sen tuella. Tämä pidentää nykyisiä työuria, mutta tämä on perusteltua koska ihmisten elinikä ja myös terveenä ja vahvana eletty aika on kasvanut. Tämä kompensoi myös työttömiä kausia ja muita. Ihmisen eläkkeellepääsemisikä sidottaisiin keskimääräiseen elinikään ja tehtyjen työvuosien määrään.
* Työllisyysastetta olisi nostettava.
* Palvelujen ja toimintojen kehittämisestä olisi oltava hyötyä kehittelijöille.

Näkisin, Himasen yleisestä ajatusmaastosta katsoen, että tämä tarkoittaa sitä että kansalaisen on oltava filosofi. Tämä on merkittävä ajatus, koska jo Platonista lähtien filosofiaa on nähty yhteiskunnallisesti tärkeänä. Se on siis muuta kuin saivartelua ja mielipiteilyä tai rajoittamatonta ajattelua. Se on yhteiskunnallisesti hyödyllistä. Platon ja muut ovat usein korotaneet filosofian merkitystä nimenomaan johtajien ominaisuutena. Oma tulkintani "Sinisestä kirjasta" on nimenomaan se, että tässä nimenomaan kansalaisen olisi oltava filosofi. Näen että Himanen solahtaa yhteiskuntafilosofien perinteeseen, jossa filosofikansalaiset elävät hyvää elämää korkeassa turvassa ja ylläpitävät oppimismaailmaa. (Himasen termi "korkea turva" ja "oppimismaailma" saavat täten sisällön eivätkä ne jää pelkiksi ontoiksi termeiksi.)

Nähdäkseni tätä voidaan perustella sillä miten Himanen näkee monet asiat.

Esimerkiksi se avaa sitä paradoksia mikä syntyy siitä että hän korostaa sekä ekologisuutta että talouskasvua samanaikaisesti. Samalla kaupantekijäisenä tulisi myös onnellisuus. Himanen siis lupaa vaatimattomasti vain kaiken. Himanenhan sanoo talouskasvun kohdalla aivan suoraan että "talouskasvun korvaajaksi hyvinvoinnin tuottajana ei ole olemassa taloustieteellisesti ja yhteiskuntatieteellisesti uskottavasti esitettyä mallia, jolle olisi demokraattinen kannatus." Hän toki korostaa että tämä olisi tehtävä kuitenkin siten että luontoa ei tuhottaisi.

Nähdäkseni tämä liittyy Himasen kirjan talouskasvun ajatuksiin. Se ei ole enää riippuvainen kulutukseksi. Sillä sen ytimessä on lisäarvo. Moni vasemmistolainen voi tietysti järkyttyä, koska Marxin maailmassa materiaalit, tuotantolaitteet ja työ ovat hinnan rehellinen ydin. Tällöin "lisäarvo" on vain työläisen riistoa. Himasen perusasetelma on sen sijaan se, että lisäarvoa tuottamalla voidaan parantaa (a) hyötysuhdetta, eli sitä että samasta määrästä luonnonvaroja saadaan enemmän ja paremmin irti (b) rahantuloa kun lisäarvo ei olekaan jotain joka tulee suoraan aineesta ja työstä vaan kumpuaakin jostain muusta.

Himanen käyttää tässä kohden Castellsin malleja. Hänestä kaiken ytimessä on arvonmuodostusketju, ei pelkkä työ ja työväline. Himanen esimerkiksi selittää Nokian kännyköistä. Hän korostaa että moni maa saa rippusia komponenteista. Kännykkä tuottaa Suomeen rahaa koska  täällä ovat tutkimus, tuotekehitys, brändin luominen ja vastaavat temput. Kännykän lopullisessa hinnassa tämä on valtaosa. Ei se fyysinen komponentti joka saadaan valmistettua ulkomailta halvalla. Kännykän osien hinta ja sen lopullinen arvo ovat aivan totaalisen eri asia. Ja menestys ja talouskasvu saadaan nimenomaan pumppaamalla voimaa näihin.
1: En itse pidä tätä kauniina ajatuksena. Olen niitä ihmisiä joista työn jako käsityöläisiin ja metatasolla toimiviin johtotehtäväihmisiin on ongelma eikä ratkaisu. Toki ymmärrän että jos suunnittelet veitsimallin ja saat jokaisesta sen mukaan tehdystä veitsestä palkkaa, sinä et enää tienaa tekemäsi työn mukaan vaan muiden tekemän työn mukaan. Näin ollen veitsentekijä voi tietää montako veistä saa tehtyä. Veitsimallien suunnittelijoiden kohdalla osa jää pennittömiksi ja osa tienaa niin maan perkeleellisesti. Jos siis halutaan isoja tuloja on vähän pakko olla veitsisuunnittelija. Mutta nähdäkseni tämä on enemmän kusettamista kuin työtä.

Tässä Himanen korostaakin yksilöiden arvoa. Hänestä työntekijöitä on kannustettava lisäämään arvoa. Nykyään Suomessa valitettavan usein työkulttuuri ei osaa keskittyä tähän. Lisääntynyt tuottavuus nähdään vain panostustarpeen vähenemisenä (joka se tietysti tietyllä tavalla on) mutta samalla jos huomataan vain tämä parannus "johtaa vain yksikön budjetin leikkaukseen ja työntekijälle tulee tilalle entistä enemmän työtä. Koska seuraus on enemmän sanktio kuin insentiivi, niin vallitsevassa tilanteessa on tavallaan rationaalista olla parantamatta tuottavuutta." Siksi Himanen alentaakin hierarkisuutta, tehonlisääjän tulisi päästä osille. Himanen keskittäisi tässä palkintaa johdon sijasta nimenomaan työntekijätasolle. Kansalaisfilosofi saisi innovaatiostaan itse itselleen etua sen sijaan että yritys ja sen johtajien osingot saisivat täyden hyödyn tästä työstä. Himanen haluaisi jakaa osan tehostuneesta tuotoksesta yritykselle ja osan työntekijälle jolle se kuuluu.

Tämä ei ole stressikapitalismia - tämä on itse asiassa yrityskulttuurissa jotain joka kirkkomaailmassa olisi "pietismiä". Tosin tässä on mukana se ongelma joka seuraa tämäntapaisten - rehellisesti sanoen "Nietzscheltä maistuvien ajatusten" - seuraamisesta. Nietzschen maailmassa herramoraali ei tarkoita orjan pitämistä. Eikä herramoraaliin siksi kuulu heikompien tallaaminen. Mutta toisaalta tässä ei panosteta heikoimpiin. Eli jos jäät jälkeen, jäät jälkeen. Sinua ei suoraan orjuuteta, mutta ilman kykyjä ja voimavaroja et ole muutoinkaan merkittävä. Toisin sanoen väitän että tämänlainen kannustinjärjestelmä kasvattaa tuloeroja tavalla joka on yhteiskunnan pysyvyyden kannalta yhtä ongelmallista kuin nykyinenkin yrityskulttuuri.

"Pietistisiä" piirteitä itse asiassa korostaa sellaiset seikat joita Himanen ei näytä esiintuovan teksteissään. Mikä on sinänsä erikoista. Sillä jos mietimme mitä opiskelu on, se on itse asiassa yhteiskunnan tuella elämistä. Ne eivät ole yhteiskuntaa hyödyttäviä työkuukausia. Toisin sanoen opiskeluajat venyttävät eläkkeellesiirtymistä. Näkisin että tämä on oivallinen "kansanfilosofian lisääjä". Nykyäänhän koulutusta kuvaa se, että prosentuaalisesti erittäin moni on korkeasti koulutettu. Sen sijaan normaalien töiden tekijöitä on vaikeampi houkutella. Näin ammattikoulutukseen saadaan sille kuuluvaa arvoa. Eläkkeellepääsemisikä kun on tälläisellä tasolla matalampi. Sen sijaan jos kouluttaa itsensä pitkästi, siirtää eläkeikäänsä myöhäisemmäksi. (Toki moni silti varmasti haluaa viettää railakkaat ajat mieluummin nuorena, kun on fysiikka siihen naimiskutemiseen ja ryyppäämisrellestämisextremelajeihin kuin vanhana, jolloin on saattanut jäädä auton alle tahi muuten kuolla.)

Oivaltava tavallien työntekijä. Filosofian ja hyvän elämän tavoittelu. Se, että mielenterve työntekijä on yhteiskunnalle hyödyllinen sen sijaan että mielenterveystyö olisi jotenkin työelämältä pois. Himasen lausunnoissa on kohtia jotka korostavat varsin pehmeinä ja vasemmistolaisina arvoina nähtyjä puolia. Itse asiassa Himasen ajattelussa voi nähdä jopa hänen sidoksensa nimenomaan kotimaamamme ; Ajattelussa on jopa häivähdys "Suomalaista, vaatimattomasta luterilaisesta ja pietistisisiä sävyjä sisältävästä antielitistisisestä työtä kunnioittavasta asenteesta syntynyttä elämänasennetta." Kokoomuslaiseen maailmaan sitä on vaikeampi sitoa, sillä tosiasiassa kapitalismi on korostanut enemmänkin muuta - rehellisesti sanoen epänietscheläistä "orjamoraalin tärkeyttä työntekijöillä". Himasen arvomaailma on kuitenkin pohjimmiltaan melko kova. Hän korostaa innovatiivista yrittämistä onnellisuuden ytimessä juuri sellaisella tavalla että Nietzsche on nähdäkseni pakko liittää hänen aateveljiensä joukkoon. (Mikä ei ole läpeensä paha. Itse en ole nietzscheläinen, mutta olen kuitenkin hieman nietzschemielinen. Enkä tässä puhu edes mistään jumalan kuolemasta ja muusta uskonnonvastaisuudesta.)

Himasen ajattelun omituisia puolia voi itse asiassa ymmärtää sillä että nimenomaan kansalaisfilosofi, ei joku norsunluutornin strategikko, luo operationaalisen tason ratkaisut. Jos korkea turva on filosofikansalaisten ominaisuus, ei mikään kirja edes periaatteessa saisi olla elitistinen kaava joka neuvoo kädestä pitäen mitä pitää tehdä. Näin ollen ratkaisut delegoidaan. Ongelmana on se, mikä pietistisestä ympäristöstä asenteita nappaavassa populismissa on Suomessa usein käynyt. ; Sormea osoitellaan ja syytellään mutta ratkaisuja ei ehdoteta. Tässä mielessä ei pidä ihmetellä että vaikka Himanen onkin ajatuksissaan teoreettinen eikä pragmaattinen, hän syyttää yhteiskuntaa siitä että se on teoreettinen eikä pragmaattinen sanomalla että "Pelkkä retoriikka "hyvinvointiyhteiskunnan puolustamisesta" ei nyt riitä vaan tarvitaan päätöksiä tässä esiin nostetuissa isoissa konkreettisissa kysymyksissä."