C. S. Lewisin "Mere Christianity" yrittää argumentoida niinsanotun Lewisin trilemman kautta. Eli Jeesusta ei saa pitää viisaana miehenä koska Jeesuksen kannanotot olivat luonteeltaan senlaatuisia että hän olisi joko hullu, valehtelija tai Jumala. Tämä on, erikoista kyllä, argumentti nimenomaan sitä maltilliseksi usein nähtyä jeesuskuvaa kohtaan jossa historiallinen Jeesus olisi jonkinlainen filosofi.
Kiehtovaa kyllä, tässä ei ole nostettu oikein kenenkään
parista esiin sitä miten kammottava tämä Lewisin argumentti on nimenomaan
suhteessaan mielenterveyteen. On aika katsoa hullua Jeesusta.
Voisin tietenkin ottaa esiin sen miten jossain historian
varrella esimerkiksi neuvostoliitossa oli tärkeää nähdä että Jeesus olisi
paranoidi. Näissä kun nousee juuri sellainen samanlainen ad hominem -asenne
mikä on problemaattista myös C. S. Lewisin näkemyksessä. Jeesus on haluttu
määrittää paranoidiksi jotta hänessä ei olisi viisautta. Joka on hyvin sama
kuin sanoa että Jeesuksessa ei voi olla viisautta jos hän olisi hullu, mikä on
Lewisin argumentin vaatima taustaoletus ; Jos viisas Jeesus voi olla myös
osittain valehtelija tai mielenterveysongelmainen niin trilemma ei eliminoisi
asioita siten miten Lewis argumentoi sen tekevän.
En tartu myöskään Nietzschen "Antikristukseen" jossa hän
syyttää Jeesusta hyvinkin pikkumaiseksi ja kypsymättömäksi. En siksi että
Nietzsche on kokemusasiantuntija hulluuteen enkä siksi että en näkisi esimerkiksi
miten Jeesuksen monet käyttäytymiset – sanotaan nyt vaikka eräs rahanvaihtajain
pöydän kaatamisen toteutustapa ja eräs viikunapuun kiroaminen – ovat sen
laatuisia että kristitytkin joutuvat selittämään näiden tekojen vertauskuvallista
arvoa koska sen ulkopuolella näyttää siltä että Jeesuksella olisi känkkäränkkäpäivä
tai hän pitäisi minun vlogia. Juveniiliksi ja lapselliseksi kutsuminen vaan ei
ole kovin argumentatiivisesti ylevää.
Sen sijaan kerron, että minusta on todellakin aivan uskottavaa nähdä että
Jeesus oli jossain määrin viri. Tämä on jotain joka selittää pari asiaa. Justin
Meggitt onkin kirjoittanut kirjan siitä miten Jeesuksen teloitus on kiinnostava
koska kohteena ei selvästi ollut koko apostolien joukko. Esimerkiksi
Getsemanessa annettu Juudaan suudelma tarvittiin jotta Jeesus ja vain Jeesus
voitaisiin tuomita. Mutta ei muita. Ei edes Pietaria joka heilui teräaseen
kanssa pidätystilanteessa. Roomalaiset olisivat kyllä vain voineet pidättää ja
teloittaa kaikki.
Jos Jeesus olisi jotenkin erityisen fanaattinen ja
mielisairas, olisi varsin ymmärrettävää miksi impulssikontrolliaan temppeleissä
ja puiden ääressä menettävä kuumakalle aivan erityisesti otettaisiin talteen.
Samalla selityksen saisi myös se kuuluisa Raamatunkohta joka sanoi että kukaan
ei ole profeetta omalla maallaan. (Joh. 4:44) Ja miten Jeesuksen tunteneet Johanneksen
evankeliumissa niin innolla viittaavat siihen miten Jeesus on järjiltään. (Joh. 10:20)
Mielenterveysongelmat valitettavasti näkyvät lähipiirille ja
on helpompaa olla messias jos on tämänlainen tilanne. Muutenhan me tiedetään
kyllä kulteista että niitä saadaan perustettua paikallisestikin. Jeesuksen
mielenterveysongelmat ovat tässä mielessä uskottava hypoteesi. Sitä ei oikein
voi torjua täysin vaihtoehtona. Lewisin trilemma avaa siis tavallaan tien
siihen että kyllä. Lewis on niin lähellä trilemmansa kanssa ja erehtyy vain
siinä viimeisessä askeleessa. Hulluja kun on paljon enemmän kuin
yliluonnollisia taikamiehiä.
Mutta ei. En lähtisi siihen että tämä tarkoittaisi että Jeesusta ei tarvitse kuunnella. Se olisi sama kuin väittäisi että mielenterveysongelmaisilla ei voisi olla mitään arvokasta sanottavaa. Tämä on jotain jota irvokkainkaan julistaja-apologeetikko vahvimmissa Lewis-intoiluissaan ei mene kertomaan esimerkiksi käännytellessään ihmisiä jotka ovat mielenterveyskuntoutujia. He eivät mene kertomaan mielenterveysongelmaisille, että sinulla ei voi olla viisautta kun sinulla on tuo skitsofrenia ja hallusinoit jostain muusta kuin Jeesuksesta ainakin joskus.
Viitteet:
C. S. Lewis, ”Mere Christianity” (1952)
Минц, Я. В., "Иисус Христос — как тип
душевнобольного" (1927) [engl. ”Jesus Christ: A Sample of Mentally Ill”]
Friedrich Nietzsche, ”Der Antichrist: Fluch auf das
Christenthum” (1888) [suom. ”Antikristus”]
Justin Meggitt, ”The Madness of King Jesus: The Real Reasons
for His Execution” (2010)
