Minulla on ollut paljon hauskaa ajanvietettä. Esimerkiksi
Torppa oli saanut veteraaniliiton logosta sangen erikoisia mielleyhtymiä joita
hän piti objektiivisena totuutena. Tämänlainen ”suoran havaitsemisen ja
kokemisen” paradigma ei toki yllätä. Sillä Torppa on kuuluisa kreationisti ja
kreationismissa tätä intuitiivisen suoran havaitsemisen periaatetta on tuettu
hyvin vahvasti. Esimerkiksi Douglas Axe korosti intuitiivisuutta hyvin pitkälle.
Logossa nähty musliminainen kertoo aika konkreettisesti siitä miksi tälläinen
intuitio-havaitseminen on tieteellisesti epäpätevää.
Logon taustaa voisi tietenkin aina valottaa valokuvilla. Vaikkapa
siitä miten vanhassa valokuvassa on musliminaisia rivitolkulla palvomassa
Allahia, Särkisalossa, joulukuussa 1939…
Puhuisin tästä enemmänkin, mutta sitten kaverini oli vähäntuohtunut youtubessa. Ihmsiet olivat olleet epäreiluja ja puhuneet pahaa
ihmisen selän takana. Ja että aikuisten tulisi tietää mikä on hyvää ja pahaa ja
miten kunnioittaa. Ja siksi on raskasta kertoa asioita kuin tyhmille tahi
alaikäisille.
Itselleni on hyvin mielenkiintoista miten itse tykkään
selittää asioita kuin itselleni. Eli aika tiiviisti. Koska minulle rakkaus,
välittäminen ja huolenpito eivät ole helppoja. Siksi päätin siirtää huomioni
Torpasta muualle. Toisin sanoen en voi vain juoruta Torpasta mehevää juttua vaan
on mietittävä myös esimerkiksi sitä, onko tämä hupaisa aktio myös moraalisesti
kyseenalaista. Ja laajemmin. Miten suhtautua juoruilun kanssa kaikkiin sellaisiin
ihmisiin, joiden oikeanlaisella kohtelulla on väliä. Ketkä kaikki vai peräti
aivan kaikki tämä joukko sitten sisäänsä kattaakin.
Ensin onkin hyvä määritellä vähän sitä mitä juoruilu on.Mark Alfano onkin määritellyt juoruilua filosofisesti. Tässä hän korostaa sitä,
että vaikka juoruajat tavallisesti keskustelevat selän takana niin siitä huolimatta
juoruilussa on aina mukana kolme toimijaa. On puhuja, kuulija ja subjekti.
Tässä mielessä on hyvä huomata että puhujalla on suhde subjektiin ja puhuja on
aktiviteetissa kuulijan kanssa. Mutta subjekti itse ei ole aktiivisesti
vuorovaikutuksessa mukana.
Tietenkin mikä tahansa kolmannesta osapuolesta puhuminen ei
ole juoruilua. Juoruilussa käsitellään Alfanon mehukkuuden tematiikkaa. Juorussa
on oltava mehukkuutta. Tämä korostaa sitä että juoru on ehdottomasti parempi
juoru jos se on (1) uutta tietoa ja (2) koskee jotain normirikettä.
Näitä normirikkeitä sitten voi olla joko (1) rike puhujan ja kuulijan – tai ainakin puhujan olettaman kuulijan – moraalin kanssa. Tai sitten rike on (2) subjektin omaa kaksinaamaisuutta, jolloin puhutaan siitä mikä itselleni on kognitiivisen uskontotieteen puolelta tuttu niinsanottuna strategisena tietona. Tai arkikielisesti noloina salaisuuksina. Liha minun jääkaapissani ei ole strategista tietoa vaan lähinnä kertomus ruokahaluttomuudestani, mutta liha vegaaniutta korostavan vasemmistolaisen ideologin jääkaapissa on.
Näitä normirikkeitä sitten voi olla joko (1) rike puhujan ja kuulijan – tai ainakin puhujan olettaman kuulijan – moraalin kanssa. Tai sitten rike on (2) subjektin omaa kaksinaamaisuutta, jolloin puhutaan siitä mikä itselleni on kognitiivisen uskontotieteen puolelta tuttu niinsanottuna strategisena tietona. Tai arkikielisesti noloina salaisuuksina. Liha minun jääkaapissani ei ole strategista tietoa vaan lähinnä kertomus ruokahaluttomuudestani, mutta liha vegaaniutta korostavan vasemmistolaisen ideologin jääkaapissa on.
Moraalirikkeet, niin sisäiset kuin ulkoisetkin voidaan lokeroida sitten hyvin monella tavalla. Rike voi olla moraalinen, laillinen, kulttuurinen tai esteettinen. Siksi esimerkiksi se, kun ala-asteella minun pottatukkani aikaansai porua, voidaan sanoa että silloin kun olin paikalla ja tästä esteettisesti rikkeestä lälläteltiin, niin kyseessä oli kiusaaminen. Silloin kun siitä puhuttiin silloin kun olin poissa tai minun luultiin olevan poissa, kyseessä oli juoruilu. Erityisen vahvasti silloin kun sitä tehtiin heti sen jälkeen kun tukkani oli juuri leikattu kotona, budjettisyistä.
Ensiksi itse olen tavannut erottaa huhut juoruista. Sillä minun
intuitioissa juorussa on kysymys pienimuotoisemmasta ilmiöstä. Juoruilu liittyy
sosiaalisene peliin jossa juoruajalla on jonkinlainen yhteisöllinen sidos sekä
juorukerhoon että juoruttavaan. Huhut taas ovat laajemmin levinneitä. Niissä on
kysymys laajemmasta asiasta. Tämän vlogauksen kannalta tätä eroa ei ole
kuitenkaan relevanttia tehdä ja voidaankin sanoa että Alfanon määritteissä huhu
on juoruamisen yksi alatyyppi. Näin käy usein kun näkökulma valitaan. Kun
peruskäsite määritellään, niin se vaikuttaa esimerkiksi siihen onko juoru ja
huhu irrallisia vai sama asia. Ja näiden kanssa koherenttius on tärkeää. Muuten
syntyy virheitä.
Tämä määrittelytapa korostaa sitä että on tavallaan vaikeaa nähdä suoraan miksi juoruilu on niin paha asia. Itse asiassa aiheenahan on subkektin moraalinen puute. Ja usein tässä korostuu sekin että juoru ei ole aina määritelmällisesti valehtelua. Väärän tiedon kohdalla on tietenkin helppo korostaa valehtelun huonoutta. Mutta todelliset asiat – kuten se minun kammottava pottatukkani – voivat olla ihan empiirinen silmämunia polttavan konkreettinen tosiasia.
Ja tämä korostaa sitä miten moni on nähnyt metoota juoruakkain
pahanpuhumisena eli juoruiluna. Metooseen mukaan ottaneet ovat nähneet tämän
muiden moraalisten ongelmien esiintuomisena, tiedottamisena, jopa
journalistiikkana. (Itse asiassa uutisten ja journalistiikan yhteys juoruiluun
onkin tuon annetun määrittelyn kanssa aina aika lähellä. Mikä korostaa sitä
että juoruilulle voi nähdä eettisesti perusteltua ydintä.) Metoo on ollut
varoittavaa, jolloin subjekti onkin moraalisesti kyseenalainen vainoaja. Kuitenkin
metookritiikissä näkee miten monet näkevät että oikeat vainoajat ovat nämä
juorupuhujat jotka hakevat kollektiivisen massan piinatakseen seksuaalisia häiritsijöitä.
Tässä kenties vahviten nousee esiin juoruilun vaikea suhde
tosiasioihin. Karkeasti sanoen jos jutun kertoja uskoo että juttu on
luotettava, tosi ja mehukas, hän ajattelee että se on journalistiikkaa. Jos
joku ei pidä juttua totena hän näkee sen valehteluna. Ja suhtautuminen muuttuu
tämän mukana. Juorut ovatkin äärimmäisen hankalia juuri siksi että se on
sananvapauden ja tiedottamisen tai tiedottamisksi väittämisen aktio. Juoru ei
koskaan tunnusta olevansa valehtelua. Mikä tekee siitä tavallaan aika
tavallista todenpuhumista että valehtelua. Konteksti ja sosiaalinen interaktio
ja intentiot ovat tärkeitä. Samoin kuin lausumien totuudellisuus.
Miksi juoruilua sitten pidetään pahana? Itsekin olen
pyrkinyt siihen että juoruamisen sijaan haukun. Eli puhun ihmisistä avoimesti
pahaa sellaisella tavalla, että he itse ovat paikalla tai voivat tietää siitä.
Tämä on mukana siinäkin, että en yleesä poista tuotoksiani muuta kuin
julkaisutahojen suosittelujen jälkeen. Syynä on se, että ajatus itseen
kohdistuvasta paskamyrskystä hillitsee muuten hillitöntä mieltäni ja moraalisia
närkästymisiäni. Sillä pidän moraalisessa närkästyksessä tehtyjä pikatuomioita
ongelmallisena. Eli pidän juoruamista ongelmallisena.
Juoruilun ongelma on tavallaan se, että siinä on
epäsymmetristä informaationkäsittelyä. Kertoja konstruoi tapahtumaa aika
yksinvaltaisesti ja moraalinen kontekstikin konstruoidaan kertojan ja kuulijan
välillä. Subjekti taas ei saa esitettyä omaa kantaansa asiaan tai välttämättä
edes tiedä että jotain pahaa puhutaan. Tämä johtaa episteemisiin ongelmiin
joissa kertojan intentiot ja arviot vaikuttavat tilannekuvaukseen liiaksi.
Kuulijan moraalinen närkästyskin saattaa värittää tulkintaa jälkikäteen.
Filosofi voisi nähdä tässä mielenkiintoisen tilanteen. Kun
joku puhuja kertoo juorun jostakusta, hän asettaa toisen moraalisen hahmon
tulilijjalle. Ja kun katsotaan juoruilua käytännössä, niin hyvin usein se ei
jää tilannekuvaukseksi. Esimerkiksi jos joku kertoo juorun siitä, että joku
valehtelee, tästä luodaan hyvin helposti yleiskuva jossa valeen kertoja onkin
valehtelija. Tässä kohden puhutaan attribuutiovirheestä; Tässä moraalisesti
kyseenalaisissa tilanteissa toisten ihmisten tekemiset nähdään liiaksi
sisäisistä syistä johtuviksi ja omaa käyttäytymistä selitetään liikaa
tilanteesta johtuvaksi. Me teemme väärin olosuhteiden pakosta mutta muut ovat
pahoja. Siksi minäkin vaan teen mokia ja asiavirheitä ja liian nopeita
johtopäätöksiä mutta Torppa on idiootti. Toki tässä tulkinnassa on huomioitava
myös sellaisia asioita kuin erehtymisen frekvenssi. Mutta se ei ole tämän vlogauksen
aihe. Paitsi jos oikeasti tämä frekvenssi on puhtaasti vain minun kokemani
tulkinta tilanteesta. Joka sitten johtuisi nimenomaan attribuutiovirheestä. Kiehtovaa
onkin että attribuutiovirhe voi tapahtua vaikka juoru on totuudenmukainen. Jos
joku on valehdellut ja tästä kertotaan tosi juttu saattaa lopputulos olla tosi
valheita kun tyyppi leimataan valehtelijaksi vain siksi että hän on joskus
jossain tilanteessa valehdellut.
Myös aiemmin mainitsemani seikat vaikuttavat. Erityisesti
jos ollaan moralisteja kristilliseen tyyliin, on usein niin että henkilöä ei
tuomita hänen omien arvojensa ja niiden mukaan seisomisen mukaan vaan
viitekehys on se, että koska kristinusko pitää sitä syntinä on se syy tuomita
nämä synnintekijät. Tämänlaiset tuomitsemiset on hyvin helppoa nähdä muissa
kulttuureissa ja hyvin vaikea nähdä omissaan. Ja siksi on helppoa nähdä että
islamilainen kunniakulttuuri vakavine seuraamuksineen on huolestuttavaa kun siellä
juoruttu avioliiton ulkopuolinen suhde voi johtaa juorun kohteena olevan naisen
sortoon. Mutta vaikeaa nähdä sitä siinä kun maallinen kaveri naureskelee miten
joku näkee huntumuslimeja joka paikassa ja miten tämä on vain sitä mitä
Torpalta nyt voi odottaakin.
Kulttuuri sävyttää ja sen kanssa – ja ilmankin – ihmiset helposti
korruptoivat nimenomaan sen mitä fakta tarkoittaa. Aivan kuten fakta on että
veteraaniliiton logo näyttää tietyltä voidaan tulkita huntumuslimiksi tavallaan
ymmärrettävällä tavalla, moni antaa juorulle mielipiteidensä kautta tuomioarvoa
jossa totuus mutiloituu tai muuttuu faktankertomisen sijaan vaikka
kansankiihotukseksi.
Tässä yhteydessä kertojan asenteet ja maailmankuva
vaikuttavat. Ja sen lisäksi karisma. Kun joku kertoo juorun hän tavallaan
asettaa sosiaalisessa kontekstissa oman arvovaltansa panokseksi kun hän kuvaa mitä
subjekti on tehnyt - tai attribuutiovirheen läsnäollessa mukamas on. Tässä
kuulijan on hyvin helppoa tehdä arvioi ei-episteemisin, ei tiedollisin, syin.
Juoruajaan uskotaan vaikka siksi että kertoja on kaveri eikä ole hyvä epäillä omaa
aatetoveria tai mitä tahansa.
Toki juorun sisältämä tieto on muutenkin hankalaa. Kun joku
juoruaa hän usein jatkokertoo tarinaa. Ei tarvinne kertoa rikkinäisestä puhelimesta
jotta tajuaa miten tämä vaikuttaa iteratiivisena osana prosessia. Pienetkin
virheet kertautuvat ja kasautuvat, etenkin jos ne tekevät juorusta
mehukkaamman. Flirttailu firman juhlissa saattaa helpostikin paisua
kännipanoksi nopeammin kuin erektioni, ja leviää nopeammin kin erektioni alkaminen
johtaa ejakulaatioon. ; Juoruissa ongelmana on se, että väärin saatu tai huono
tieto leviää luottamuksen ja sosiaalisuuden kautta. Totuus on tavallaan
irrelevanttia juuri sen vuoksi että totuus on vain sivutuote, juoruhan ei
määritelmällisesti ole tosi ja hyvin perusteltu uskomus. Perusteet on usein
sitä että se tyyppi sen kertoi ja totuus on se mitä tarinassa kulloinkin
eteenpäin jaetaan.
Rikkinäinen puhelin ei vaadi edes pahoja intentioita. Jopa
väärin kuultu sana voi muuttaa merkitystä oleellisesti. Jos joku kertoo bileissä
haluavansa liksaa saattaa joku kuulla hänen haluavan liisaa. Ja viimeistään
seuraava kertoja tajuaa että haluaminen on seksuaalista.
Eli toisin sanoen juoruilu on hyvin usein motivoitunut joko
ilkeämielisellä halulla vahingoittaa jotakuta tai sitten se on altruistista ja
tavoitteena on auttaa muita, esimerkiksi varoittaa vaarallisesta
roolipelaaja-saatananpalvojasta joka pian turmelee nuorenne piikittämään
kannabista. Ja usein näiden kuuleminen
voi synnyttää moraalisen närkästyksen kautta ilkeämielistä halua vahingoittaa
jotakuta. Ilkeys ja altruismi eivät näissä asioissa ole toisiaan poissulkevia.
Niillä on kuitenkin sekä arvoja ja arvomaailmaa viestivä puoli joka voi
yhdistyä siihen että ihmisistä paljastetaan tietoja. Journalismi on tavallaan
juoruilua joka on tehty oikein, eli on tarkistettu että subjektia koskevat väitteet
ovat tosia ja vältetään kieltä ja lausuntoja joissa on tai jotka lietsovat
attribuutiovirheitä.
Tässä mielessä on tavallaan helppoa ymmärtää vaihtoehtojournalismin
suurin ongelma. Se on astenteellista ja kertojilla on juoruilijoiden motivaatio.
Esimerkiksi MV:ssä ja Finleaksissa satunnainen henkilö voi kirjoittaa
sivustolle keksimänsä jutun, jos ylläpito sen hyväksyy. Käytännössä kenen
tahansa sepittämä teksti kelpaa, kunhan se noudattaa julkaisun linjaa. Asiaa
pidetään uskottavana koska kukaan ei ole todistanut sitä vääräksi ja uskottava
koska pahan puhuminen tietysti vihatusta ihmisryhmästä on uskottavaa ja sitä
mitä odottaakin. Moni ihmetteleekin miten se voi olla valemedia jos se kertoo
juuri niitä asioita joita tyyppi pitää uskottavana ja mitä hän haluaakin
kuulla. Juorun filosofia auttaa ymmärtämään miksi asia on tismalleen näin. Juorujen
ongelmapiirre auttaa ymmärtämään sitäkin miksi juorun kohde on usein hankalassa
tilanteessa jos hän joutuu osoittamaan syyttömyytensä ennen kuin juoruilu
lopetetaan. Oikeusvaltion johtava rikosoikeudellinen periaate on
syyttömyysolettama. Se tarkoittaa sitä, että jokaista pidetään syyttömänä
siihen asti, kunnes hänet oikeudessa todetaan syylliseksi.
Oikein tekeminen on kuitenkin vaikeaa ja usein juoruilua
tehdään vailla evidenssiä suullisesti ja privaatisti niin että subjekti ei voi
puolustaa itseään edes silloin kun faktat olisivat subjektin puolella. Tämä
yhden osapuolen ignoranssi tilanteesta johtaa hämäriin mainekatoihin. Ja
lisäongelma tässä on siinäkin että jos moraalikato on todellinen, on
juoruilussa sellainenkin huono piirre että jos subjekti ei kuule siitä niin hän
ei välttämättä tiedä että hänen tulisi korjata jotain. Ja toisaalta vaikka moraalikato
ei olisi vilpitöntä – kuten se joskus on vilpitöntä ja vahingossa tehtyä tilannesokeutta
tai vastaavaa – niin niin kauan kuin subjekti ei tiedä juoruilusta hänellä ei
ole sosiaalilsen paineen tuomaa intoa tehdä muutoksia. Metoo ja maalitus onkin
tavallaan juoruilua joka tehdään siten
että tehdään tiedotetuksi juoruilusta myös subjektille. Jolloin se
tietenkin määritelmällisesti lakkaa olemasta juoruilua. Mutta on sille
äärimmäisen lähisukuista kuitenkin.