Kirjoitin taannoin siitä, miten oikeistokonservatiivipiireissä oli kehitetty ajatuksia legitiimistä ja eilegitiimistä raiskauksesta ; Silloin ideana oli se, että jotkut raiskaukset eivät olleet valideja koska jos niistä tulee raskaaksi, se ei ole aito raskaus koska naisen elimistö ikään kuin torjuu eitoivotut raskaudet itse. Tätä kautta saatiin prolifeläiselle kelpaava hierarkia rikoksiin. Tämä herätti luonnollisesti paljon ... keskustelua.
Tällä kertaa mehiläispesään on sitten tunkenut näppinsä itse Richard Dawkins. Hänen twittertilinsä täyttyy hienosta ajattelusta. Hän on tarkalleen ottaen priorisoinut rikoksia ja asettanut niitä vakavuusasteisiin. Kuten ""Mild date rape is bad. Violent date rape is worse." Is it really so hard to understand that that doesn't constitute endorsement of either?" Hän on puolustautunut kritikiltä sanomalla sen tyylisiä asioita kuin "Date rape is bad. Stranger rape at knifepoint is worse. If you think that's an endorsement of date rape, go away and learn how to think."
Puolustautumiseen on ollut tarvetta, sillä Dawkinsin lausunto on kohdannut paljon vastarintaa. Pharyngulassa esiin nostettiin se, miten tämä voidaan tulkita. "If you want to make a difference in social attitudes, you can say “Date rape is bad”…full stop. You don’t go on and say that some other form of rape is worse, because that’s all the date-rapers see: “Richard Dawkins says I’m not as bad as a rapist”. The first part is ignored." "Skepchick":in -blogisti kertoo että Dawkins onkin yrittänyt kiertää tätä kulmaa korostamalla että hän ei puolusta lievempää rikosta sillä että sanoo että vakavampi rikos on vakavampi. Mutta hänkin pitää Dawkinsin viestintää huonona. Syynä on kontekstointi. Dawkinsin korostama jaottelu on ilmiselvä, mutta sen tyylistä argumentointia käytetään syynä lieventää asioita. "What is the purpose of comparing and ranking different forms of sexual assault? Is there someone who had their butt grabbed once who is loudly insisting that they were equally harmed as a person who was violently raped and left for dead? Is he defending the victim of the violent rape from the insult of having their own assault minimized? I honestly cannot find any evidence that this, or anything similar, is happening. On the contrary, sexual assault that doesn’t match our preconceived notions of what a rape “should” look like (generally the stereotype is that of a violent stranger rape where the victim fights back valiantly and which exclusively involves penis-in-vagina penetration) is minimized, ignored, laughed about, and rarely prosecuted." Onkin totta että esimerkiksi raiskatun pukeutuminen nostetaan usein esiin muunakin kuin rikoksen ennaltaehkäisemisvinkkinä. Siinä on usein moralisoiva sävy jossa korostuu se, että raiskattu jotenkin itse omalla epäsopivalla käytöksellään on luonut koko tilanteen. Rawstoryssa ollaan samalla linjalla "Dawkins himself is pretty guilty on this front with his infamous “Dear Muslima” bullshit, where he basically said women shouldn’t complain about sexual harassment because hey, at least you aren’t being forced to wear a burqua. It wasn’t an endorsement of sexual harassment per se. But it was saying sexual harassment is not a thing that should concern anyone, because as long as something worse is going on, then you should shut up about whatever."
Mielestäni tämä arvokeskustelu pitää sisällään kaiken mikä on oleellisesti pielessä nykyajan keskustelussa. Ja tässä syyllisiä ovat sekä Dawkins että feministit. Dawkins näyttää lähestyvän asiaa siten miten sitä voi lähestyä juridisen ja puhtaasti loogisen argumentaation kautta. Meilläkin on laissa sellaisia käsitteitä kuin "pahoinpitely" luokiteltu. On esimerkiksi ehtoja joilla rikos muuttuu "törkeäksi pahoinpitelyksi" (Suomen rikoslaki 6§). Ja todellakin on syvä looginen ero konservatiivien legitiimin raiskauksen ja Dawkinsin "raiskauksia on eriasteisia" -lähestymisen välillä. Dawkinsilla on tässä siis itse asiassa kohtuu vahva keissi. (Itse tosin näkisin että veitsen kanssa raiskaus on jotain jossa tapahtuu kaksi eri rikosta. Raiskaus ja puukolla uhkailu jotka ovat molemmat laissa rangaistavia tekoja myös yksinään..) Hän voi sanoa että kaikki ajatukset joita hänen kritiikissää ovat ovat pelkkää olkiukottamista. Ja hän olisi oikeassa. Sillä hänen sanomisensa on täytetty ylhäältäkäsin erilaisilla intentioilla ja merkityksillä. Sitä sidotaan sellaiseen keskusteluun ja konventioihin joihin Dawkins osallistuu yllättävän vähän.
Samalla Dawkins on jollain tavalla idiootti kun hän ei tiedosta että kommunikaatio koostuu näistä merkityssisällöistä. Hän ei siis ymmärrä mikä on viestinnän ja median pääasiallinen funktio aivan kaikissa asioissa. Mediassa on tavallista että viestejä ja merkityksiä piilotellaan silloin ja vain silloin kun ne ovat piilottamisenarvoisia. Dawkinsilla on yllättävän pitkä historia naïvia käytöstä. Hän on eräässä mielessä kuin lapsi kyynisten paskiaisten täyttämässä mediakentässä. Hän pelaa logiikalla eikä ymmärrä että viestejä tulkitaan arvokeskustelullisesti tavoilla jotka eivät ole suorassa suhteessa siihen mitä on kirjoitettu. Minusta on melko hämmentävää, että Dawkins hämmästelee feministien tapaa tulkita ja lukea asioita "luovasti rivien välistä". Nähdäkseni he eivät tee muuta. Eivätkä he voikaan, koska jos he eivät tee niin joku oikeistokonservatiivi on rivien välistä livauttamassa läpi kaikenlaisia pikku ajatuksia eilegitiimeistä raiskauksista.
Dawkinsin jos jonkun tulisi, ihan oman kommenttihistoriansa kautta, tietää että feminismi ei ole objektiivista tekstintulkintaa vaan koostuu yllättävän usein asenteellisuudesta ja olkiukottamisesta. Ja toisaalta hänen tulisi tietää että (ID)kreationistit ja vastaavat tahot eivät paljasta korttejaan harrasta reilua keskustelua eivätkä ennen kaikkea vältä politisointia piilotetuin intressein tasolla jossa näitä "rivistä välistä lukemisia" ja olkiukottamisia tarvitaan, koska ne paljastavat sen mitä näillä viesteillä ajetaan oikeasti takaa. Feministit eivät siis ole loogisia, mutta Dawkins käyttää mediaa eikä tajua että media ei toimi logiikan vaan intressien ja vallan välineenä. En osaa edes päättää kumpi on halveksittavampaa ja idioottimaisempaa.
"Theory of general relativity have predicted the existence of black hoes."
Hilarious, but sometimes it's not cool to make typos.
torstai 31. heinäkuuta 2014
Complementary, mr Watson
""Intentionality Problem - What was the intention of the designer in producing a given designed object?" and the "Identity Problem - Who or what is the designer?" are not "legitimate questions of science" at all!"
(William Dembski, "No Free Lunch")
Intelligent Designin kannattajat ovat toistuvasti korostaneet että se ei ota kantaa tiettyihin asioihin. William Dembskin lausunto heijastaa tätä varsin vahvasti. Tätä argumenttia käytetään pääasiassa sen korostamiseksi että ID ei ole kreationismia. Että se ei levitä uskonnollisia dogmeja faktoina. Lopputulos muistuttaa melkomoisesti alkuun laittamaani, camp -arvoltaan suurta, lastenlaulua Fixusta vekottimesta, jossa arvuutellaan että mikähän masiina se on. (Ja heti kun se paljastuu, siitä katoaa viimeinenkin uskottavuus.)
"Uncommon Descent", joka toimii nykyään yhtenä tärkeimpänä ID -ideoiden julkituomiskanavana on nyt sitten kuitenkin tehnyt jotain erikoista. Sen uudessa blogauksessa otsikolla "Denying the Obvious" se ei esittele omaa strategiaansa tai itsereflektoi toimintaansa viime vuosien aikana. Se koskee homoseksuaalisuutta. "A man’s body is designed to be complementary with a woman’s body and vice versa. All of the confusion about whether same-sex relations are licit would be swept away in an instant if everyone acknowledged this obvious truth." Uncommon Descent siis itse asiassa näin tehdessään argumentoi että he voivat tietää mikä tavoite on. Täydentävyys (~komplementtius) on siis jotain joka voidaan havaita objektiivisesti ja se on keino jossa ohjataan ajatus suoraan Suunnittelijan tavoitteisiin ja näin siitä syntyy normatiivinen asia jonka varaan rakentaa esimerkiksi lainsäädäntöä.
He korostavat myös tekstissä ja kommenteissa miten homoseksin täytyy olla laitonta ("not licit") ja että tämä on suoraan tieteellisen faktuaalisesti tosiasioissa. Koska Aatamin ruumis on Suunniteltu olemaan komplementaarinen Eevan, ei Eetun, kanssa. (~Eve not Steve). Ihastuttavaa miten "emme ota kantaa" asia muuttuu tieteelliseksi arvioksi jossa tietyt seksuaaliset asennot ja suuntaukset ovat ja eivät ole hyväksyttäviä Intelligent Designin Utopiassa.
Joku minua filosofisempi voisi sanoa, että jos funktionaalisuus on epämääräinen käsite, niin komplementaarisuus on vielä epämääräisempi. Kyllähän peräsuolikin kivasti kietoutuu peniksen ympärille. Ja itse asiassa heteroseksuaalisissa suhteissa (~lue : ainakin meillä) harjoitetaan mitä ihmeellisempiä vaihtoehtoisia keinoja. Jos ne eivät ole komplementaarisia, ID pakottaa ne perversioiksi ja niistäkin pitäisi tehdä laittomia. Jos ne ovat komplementaarisia, niissä on sellainen jännittävä piirre että ne ovat myös homoseksuaalien käytettävissä. Ja tätä kautta on selvää että komplementaarisuusargumentti on äärimmäisen vahvaa petitio principii:tä jossa perusasetelma oletetaan oikeastaan ennen kuin siitä aletaan argumentoimaankaan.
Mutta tämä on turhaa. Sillä pääasia on se, että jos ID -argumentaatio noudattaisi omia kriteereitään ristiriidattomasti, sen kautta ei voitaisi ensinkään tehdä tuollaisia päätelmiä. Jos legitiimi tapa kiertää ongelma olisi, eli aina ei ajauduttaisi kehäpäätelmäisyyteen, se itse asiassa kaataisi sen tärkeimmän kortin jonka varassa koko ID -liike on koko olemassaolonsa ajan toiminut. Eli sen kortin varassa että he eivät ole kreationismia koska eivät ota kantaa Suunnittelijan persoonaan ja tavoitteisiin. Ja siksi he ovat erillinen liike jolla on validi keissi. Jos siis tämä argumentti jotenkin olisikin pätevä, se itse asiassa osoittaisi että olisikin tieteellisesti validi, jopa "ilmiselvä" kuten tekstissä korskeasti esitettiin, tapa ottaa kantaa niihin asioihin jotka ID laittaa automaattisesti mahdollisten kysymysten ulkopuolelle. Nykyään ID kääntyy tänne, rullaa vaikka minne, se on out vaan ei in. Se ei ole kovin fiksu vekotin, eikä ole kovin selvää mihin tuota ideologista härveliä oikein tarvitaan.
Uskonnollisen tapahtuman hinnoittelusta.
On helppoa nähdä että uskonnolla on kätevää rahastaa. Tämä elementti tuo helposti mieleen ns. taloudellisia intressejä. Siksi esimerkiksi kun kävi se, mitä nimenomaan en odottanut, eli Herzogin mainostettu ihmeparannustilaisuus floppasi, on helppoa nostaa esiin taloudellisia intressejä. Että Herzogia vastustetaan nimenomaan siksi että se olisi kotimaisilta yrittäjiltä pois. Tai kuten Leinivaara floppaamisen taustoja esitti : "Paikallisten saarnaajien joukosta kuului teologista murinaa. Ulkopuolinen oli saapunut kotimaisten lähetysseurojen apajille. Jokainen tapahtumassa Herzogin povitaskuun kierinyt ropo olisi ropo joka ei kilahtaisi esim. Patmos-lähetyssäätiön kolehtiin tänä kesänä."
En itse henkilökohtaisesti arvosta Patmos -säätiön jengiä. Heillä kaikilla tuntuu olevan ns. pedofiilinhymy tai krokotiilinhymy työvarusteena. Ja sen toiminta on tunnetusti Leo Meller -keskeistä. Ja tätä tyyppiä arvostan vielä paljon vähemmän kuin rivipatmoslaisia. (Jos esittää erilaisia teorioita joissa UFOt ja humanoidit otetaan vakavaksi havaintojoukoksi jota teologia selittää, en voi ottaa asiaa kovin vakavasti, anteeksi vain.) En kuitenkaan usko että Herzogia on vastustettu rahan vuoksi. Uskon että Herzogia on vastustettu ns. maailmankuvallisin syin. (Siis senkaltaisin syin jotka ovat kauhistus jos sitä tekevät evoluutikot ja muut satanistit.)
Muutenkin olen tottunut siihen että täälläpäin esimerkiksi kreationistit tarjoavat mielellään ilmaisia tilaisuuksia. Esimerkiksi kun aikanani soluttauduin kristityn valeroolissa Hyrylässä pidettyyn "Luomisen Lauantaihin" jossa itse Leisola ja Reinikainen olivat mukana, sisäänpääsy oli ilmainen, sinne oikein kehotettiin tulemaan kaikkien. Sain kaiken päälle ilmaiset hernekeitot. Toki paikalla myytiin kirjoja joiden hinnat olivat sen verran korkeat että tavallisten kirjojen hintaluokkaan tottunutta hirvitti. Eikä ajatus siitä että niihin saa signeeraukset itse kirjojen tekijöiltä oikein innostanut. Kohua tuli sitten siitä miten ilmaisuus oli mahdollistettu. Hyrylän seurakunnan tilat oli napattu ilman että oli oikein tiedotettu että mihin tarkoitukseen tiloja käytetään.
Intelligent Designin kannattajilla on toki ulkomailla ollut seminaareja joita on kuvannut sekä maksullisuus että se, että niihin tulijoita on kartoitettu hyvin tiukasti. Eli vääräoppisille ei ole haluttu paljastaa uuden supertieteen salaisuuksia. Sisäänpääsyä kun on rajoitettu esimerkiksi seuraavin ehdoin jotka on suoraan liitetty seminaari-ilmoitukseen "You must be currently enrolled in a college or university as a junior, senior, or graduate student. Required application materials include (1) a resume/cv, (2) a copy of your academic transcript, (3) a short statement of your interest in intelligent design and its perceived relationship to your career plans and field of study, and (4) either a letter of recommendation from a professor who knows your work and is friendly toward ID, or a phone interview with the seminar director." Tuota henkeä kuvaa (a) echo chamberiutuminen, eli se että asiaa vedetään vain oman piirin sisällä ja (b) rahallisuus, eli päätavoitteena on selvästi vetää kotiin ns. massia. (c) molemmat edellämainituista samanaikaisesti.
Suomessa henki taas on ollut se, että tilaisuuksiin on suorastaan kutsuttu. Toki henkenä on usein se, että paikalle kutsutaan ikään kuin jotta voidaan julkisesti ottaa hampaisiin. Jos valmistautumattomalta tyypiltä Gish Gallopataan kysymyksiä ilman pääsyä lähdeaineistoon, syntyy tietynlaista jälkeä. Yritys tuntuu usein olevan jonkinlainen debatti jossa vastapuoli kutsutaan kuuntelemaan eikä debattiin. Nauran näille, koska en osallistu livedebatteihin ja halveksin syvästi koko kreationistien tapaa pilata ja saastuttaa koko konseptin potentiaali. Kuitenkin tässä avoimuudessa on se kunnioitettava piirre, että se ei ole echo chamberiutunutta eikä taloudellisten intressien sottaamaa. (Jos jokin heissä on vialla on se,e ttä heillä on ego jossa itsestä ja omasta asiasta ollaan niin varmoja että vastapuoli uskalletaan kutsua paikalle ja se, että uskonnollisten ja ideologisten intressien tekemä sottaaminen on niin kaikenkattavaa että taloudellisille intresseille ei ole enää tilaa. Mutta pidän tämänlaista ihan OK:na.)
Herzog oli kenties vielä liian kaupallinen. (a) Lupaukset tulivat niin vahvasti että täälläpäin fundamentalistien mielessä siihen liitetään mielikuvissa se synti johon Mooses lankesi iskiessään vettä kalliosta. Että pitäisi korostaa Jumalaa ja sitä että Jumala ei ole mikään parannusautomaatti. Tätä on korostettu etenkin sen vuoksi että Markus Hirsilän ihmeparannuksia koskenut gradu "Herra tekee ihmeitä ilman määrää" on vaikuttanut siihen miten ihmeparantumisista kannattaa puhua noin yleisesti eiuskovaisten ihmisten kanssa. (b) New Age -sävyjäkin on klassisesti vastustettu täällä melko voimakkaasti. Uskon että monella on vielä saatanapaniikki ja siihen liittyneet lieveilmiöt niin vahvasti selkäytimessä että New Agelta maistuvaa ei vielä oikein suvaita.
Olen hyvin kannustunut, kunnes tiedostin että tosiasiassa kreationistien luennointikulttuuri on muuttunut melko tuoreesti. Minua ei ole esimerkiksi yritetty viime aikoina houkutella mihinkään kuuntelijaksi. Vaikka olen käynyt tilaisuuksissa ihan kutsuttuna ilman mitään valeroolejakin. Nyt he ovat pitämässä Suomen Evankelisluterilaisen kansanlähetyksen kautta kreationismiseminaaria 17-19 lokakuuta. Tilaisuus pidetään Ryttylässä ja siinä on mielenkiintoisia tietoja. "Kansanlähetysopisto järjestää 17.–19.10.2014 Ryttylässä Luominen ja evoluutio -tapahtuman. Aiheesta luennoivat bioprosessitekniikan emeritusprofessori Matti Leisola, geologi ja pastori Pekka Rahkila, lääkäri Pekka Reinikainen ja kirurgi Mikko Tuuliranta. Pakettihinta koko viikonlopulta 80 €, sis. kurssimaksu ja täysihoito (pe 17 päivällinen – su 14.30 kirkkokahvi, omin liina- vaattein 2-3hh). Muilta viikonlopun osallistujilta kurssimaksu 20 € ja maksut opiston normaalihinnoin. Opiskelijat -25 %." Tämä ei maistu ilmaiselta hernekeitolta. Se ei toki ole suuruudeltaan megasuuri, joten en vielä laskisi sitä hirvittävän talouskeskeiseksi.
Mutta ajatus siitä että tilaisuudessa ollaan koko viikonloppu hengellisessä kontekstissa vihjaa että tässä ei olla enää vakuuttamassa uskon ulkopuolisia oman ideologian erinomaisuduesta ja ID:n innovatiivisesta supertieteestä joka tuottaa koko ajan hirvittävän terävää tiedettä niin että se ei enää ole mitään cutting edge -tiedettä vaan oikein bleeding edge -megatiedettä jota tekevät tämän ajan terävimmät Uusnewtonit jotka poikekkeusyksilöinä ymmärtävät evoluutiosta sen mitä suurin osa tiedemiehistä eivät tajua ja joita vainotaan heidän erinomaisen älykkyytensä vuoksi ideologisin syin.
1: Echo Chamberiutuminen tuntuu toki muutenkin olevan päivän sana. Kun katsoo Patmos säätiöön liitoksissa olevia ryhmiä facebookissa, ne tuntuvat keskittyvän ns. medianhallintaan. Näistä ryhmistä potkitaan pois ja ikibannataan jos siellä esittää vääriä mielipiteitä. Tämä on toki luvallista, mutta kertoo että keskustelua ei haluta käydä. Muistan kuinka taannoin esillä olivat "kaikesta pitää keskustella" -tyyliset iskulauseet. Nyt ne ovat lähempänä elämän realiteetteja, eli sitä että jos on eri maailmankuvat välissä on ymmärryshorisontti eikä se keskustelu mene mihinkään eikä se debatti ratkaise mitään. Lopulta kaikkia vain vituttaa ja aikaa haaskaantuu johonkin jota voisi käyttää hyödyllisemminkin. Tämä ei ole huono asia, koska se tarkoittaa sitä että minä saan rauhan, kaiken maailman tuputtajia ei ole "heikoilta jäiltä" pois kannustamassa. Mikä on enemmän kuin hyvä. Se on paratiisimaista! Mikä tahansa paikka jossa et ole samassa paikassa näiden ihmisten kanssa on paratiisi. Myös Helvetti on parempi vaihtoehto kuin paratiisin pelastus jos se pitää jakaa niiden ääliökusipäiden kanssa.
Kreationistit heijastavatkin tässä sitä fundamentalismin muutosta jota olen joskus nostanut esiin.
1: Ennen ideana oli se, että ulkopuolisia ei moi'ittu vaan yritettiin houkutella heitä pelastukseen. Sai tulla sellaisena kuin oli, jos oli valmis siihen että ryhmä harrasti sinuun kontrollitoimia. Tämä noudatti klassista Boyerin tyylistä kuvausta fundamentalismista jossa uskonnollinen väkivalta on ryhmän sisäistä vallankäyttöä. Boyerin mallissa klassinen fundamentalistinen väkivalta on sitä että jopa ryhmän ulkopuolisiin ja apostaatikoihin kohdistettu väkivalta on tässä merkkinä siitä miten sisäpiiriläisille käy jos eivät pysy kurissa. Tässä ei ajettu kuitenkaan jargonillisesti uskontoa ja suojattu sitä vaan kaikki perusteltiin yksilöiden omalla pelastuksella ja hengellisyydessä kasvulla. Kurittamalla kasvatus on toki kuritettavana olemista, mutta tässä mallissa uskontoa ei ollut nurkassa vaatimassa suojelua, vaan enemmänkin tunkeutumassa kaikille ja leviämässä jokaisen korviin. Massaherätyksenä tai muuna vastaavana.
2: Nyttemmin fundamentalismista on tullut enemmänkin identiteetti, jolloin oikea miepidesetti on tärkeä. Ja identiteetistä poikkeavat ovat vain vihollisjengiä johon suhtaudutaan joko vihamielisesti tai ohittaen ja torjuen. Tällöin sisäpiirin yhdenmukaisuus ja keskinäinen omien korvasyyhyjen rapsuttaminen korostuu. Jopa sisäinen väkivalta on enemmän julkinen merkki identiteetin noudattamisesta. Merkki siitä että ei tuo eronnut koskaan ollutkaan meitä. Merkki siitä että tässä on uhattuna oleva ideologia jota puolustetaan ulkopuoliselta uhalta.
Echo chamberiutuminen ja taloudellisten seikkojen korostuminen entistä vahvemmin vihjaavat siihen että uskossa ja dogmassa ei tarvitse kasvaa oikeaoppisuuteen, koska jokainen riveissä oleva uskova on kuitenkin maksava lypsyvasikka. Kokonaisuus nähdäkseni nivoutuu tältä osin yhteen kohtuu hyvin. ; Tämän uuden kulman valossa ei ehkä olekaan niin typerää että Herzogia vastustettiinkin talousintressein. Vanhassa mallissa se olisi vielä ollut naurettavaa. Mutta kun pelin henki muuttuu se muuttuu. Tarkemmin ajatellen myös UFO:t ovat jonkinlainen varsin moderni ja eikristillinen ajatus joka on liimattu kristillsieen jargoniin. Joten kenties Herzogin homeopatiahumpuukit eivät ole kovin oleellisen paljon harhaoppisempia kuin Mellerin puheet. Kenties pakanallisuus ja se että tämänlaisia asioita ei nyt ole Raamatussa on hyvä nostaa esiin silloin kun se uhkaa omaa lompakkoa. (Ei siellä Isossa Kirjassa ole humanoideja ja anaalisondaustakaan, yritin kyllä etsiä.)
En itse henkilökohtaisesti arvosta Patmos -säätiön jengiä. Heillä kaikilla tuntuu olevan ns. pedofiilinhymy tai krokotiilinhymy työvarusteena. Ja sen toiminta on tunnetusti Leo Meller -keskeistä. Ja tätä tyyppiä arvostan vielä paljon vähemmän kuin rivipatmoslaisia. (Jos esittää erilaisia teorioita joissa UFOt ja humanoidit otetaan vakavaksi havaintojoukoksi jota teologia selittää, en voi ottaa asiaa kovin vakavasti, anteeksi vain.) En kuitenkaan usko että Herzogia on vastustettu rahan vuoksi. Uskon että Herzogia on vastustettu ns. maailmankuvallisin syin. (Siis senkaltaisin syin jotka ovat kauhistus jos sitä tekevät evoluutikot ja muut satanistit.)
Muutenkin olen tottunut siihen että täälläpäin esimerkiksi kreationistit tarjoavat mielellään ilmaisia tilaisuuksia. Esimerkiksi kun aikanani soluttauduin kristityn valeroolissa Hyrylässä pidettyyn "Luomisen Lauantaihin" jossa itse Leisola ja Reinikainen olivat mukana, sisäänpääsy oli ilmainen, sinne oikein kehotettiin tulemaan kaikkien. Sain kaiken päälle ilmaiset hernekeitot. Toki paikalla myytiin kirjoja joiden hinnat olivat sen verran korkeat että tavallisten kirjojen hintaluokkaan tottunutta hirvitti. Eikä ajatus siitä että niihin saa signeeraukset itse kirjojen tekijöiltä oikein innostanut. Kohua tuli sitten siitä miten ilmaisuus oli mahdollistettu. Hyrylän seurakunnan tilat oli napattu ilman että oli oikein tiedotettu että mihin tarkoitukseen tiloja käytetään.
Intelligent Designin kannattajilla on toki ulkomailla ollut seminaareja joita on kuvannut sekä maksullisuus että se, että niihin tulijoita on kartoitettu hyvin tiukasti. Eli vääräoppisille ei ole haluttu paljastaa uuden supertieteen salaisuuksia. Sisäänpääsyä kun on rajoitettu esimerkiksi seuraavin ehdoin jotka on suoraan liitetty seminaari-ilmoitukseen "You must be currently enrolled in a college or university as a junior, senior, or graduate student. Required application materials include (1) a resume/cv, (2) a copy of your academic transcript, (3) a short statement of your interest in intelligent design and its perceived relationship to your career plans and field of study, and (4) either a letter of recommendation from a professor who knows your work and is friendly toward ID, or a phone interview with the seminar director." Tuota henkeä kuvaa (a) echo chamberiutuminen, eli se että asiaa vedetään vain oman piirin sisällä ja (b) rahallisuus, eli päätavoitteena on selvästi vetää kotiin ns. massia. (c) molemmat edellämainituista samanaikaisesti.
Suomessa henki taas on ollut se, että tilaisuuksiin on suorastaan kutsuttu. Toki henkenä on usein se, että paikalle kutsutaan ikään kuin jotta voidaan julkisesti ottaa hampaisiin. Jos valmistautumattomalta tyypiltä Gish Gallopataan kysymyksiä ilman pääsyä lähdeaineistoon, syntyy tietynlaista jälkeä. Yritys tuntuu usein olevan jonkinlainen debatti jossa vastapuoli kutsutaan kuuntelemaan eikä debattiin. Nauran näille, koska en osallistu livedebatteihin ja halveksin syvästi koko kreationistien tapaa pilata ja saastuttaa koko konseptin potentiaali. Kuitenkin tässä avoimuudessa on se kunnioitettava piirre, että se ei ole echo chamberiutunutta eikä taloudellisten intressien sottaamaa. (Jos jokin heissä on vialla on se,e ttä heillä on ego jossa itsestä ja omasta asiasta ollaan niin varmoja että vastapuoli uskalletaan kutsua paikalle ja se, että uskonnollisten ja ideologisten intressien tekemä sottaaminen on niin kaikenkattavaa että taloudellisille intresseille ei ole enää tilaa. Mutta pidän tämänlaista ihan OK:na.)
Herzog oli kenties vielä liian kaupallinen. (a) Lupaukset tulivat niin vahvasti että täälläpäin fundamentalistien mielessä siihen liitetään mielikuvissa se synti johon Mooses lankesi iskiessään vettä kalliosta. Että pitäisi korostaa Jumalaa ja sitä että Jumala ei ole mikään parannusautomaatti. Tätä on korostettu etenkin sen vuoksi että Markus Hirsilän ihmeparannuksia koskenut gradu "Herra tekee ihmeitä ilman määrää" on vaikuttanut siihen miten ihmeparantumisista kannattaa puhua noin yleisesti eiuskovaisten ihmisten kanssa. (b) New Age -sävyjäkin on klassisesti vastustettu täällä melko voimakkaasti. Uskon että monella on vielä saatanapaniikki ja siihen liittyneet lieveilmiöt niin vahvasti selkäytimessä että New Agelta maistuvaa ei vielä oikein suvaita.
Olen hyvin kannustunut, kunnes tiedostin että tosiasiassa kreationistien luennointikulttuuri on muuttunut melko tuoreesti. Minua ei ole esimerkiksi yritetty viime aikoina houkutella mihinkään kuuntelijaksi. Vaikka olen käynyt tilaisuuksissa ihan kutsuttuna ilman mitään valeroolejakin. Nyt he ovat pitämässä Suomen Evankelisluterilaisen kansanlähetyksen kautta kreationismiseminaaria 17-19 lokakuuta. Tilaisuus pidetään Ryttylässä ja siinä on mielenkiintoisia tietoja. "Kansanlähetysopisto järjestää 17.–19.10.2014 Ryttylässä Luominen ja evoluutio -tapahtuman. Aiheesta luennoivat bioprosessitekniikan emeritusprofessori Matti Leisola, geologi ja pastori Pekka Rahkila, lääkäri Pekka Reinikainen ja kirurgi Mikko Tuuliranta. Pakettihinta koko viikonlopulta 80 €, sis. kurssimaksu ja täysihoito (pe 17 päivällinen – su 14.30 kirkkokahvi, omin liina- vaattein 2-3hh). Muilta viikonlopun osallistujilta kurssimaksu 20 € ja maksut opiston normaalihinnoin. Opiskelijat -25 %." Tämä ei maistu ilmaiselta hernekeitolta. Se ei toki ole suuruudeltaan megasuuri, joten en vielä laskisi sitä hirvittävän talouskeskeiseksi.
Mutta ajatus siitä että tilaisuudessa ollaan koko viikonloppu hengellisessä kontekstissa vihjaa että tässä ei olla enää vakuuttamassa uskon ulkopuolisia oman ideologian erinomaisuduesta ja ID:n innovatiivisesta supertieteestä joka tuottaa koko ajan hirvittävän terävää tiedettä niin että se ei enää ole mitään cutting edge -tiedettä vaan oikein bleeding edge -megatiedettä jota tekevät tämän ajan terävimmät Uusnewtonit jotka poikekkeusyksilöinä ymmärtävät evoluutiosta sen mitä suurin osa tiedemiehistä eivät tajua ja joita vainotaan heidän erinomaisen älykkyytensä vuoksi ideologisin syin.
1: Echo Chamberiutuminen tuntuu toki muutenkin olevan päivän sana. Kun katsoo Patmos säätiöön liitoksissa olevia ryhmiä facebookissa, ne tuntuvat keskittyvän ns. medianhallintaan. Näistä ryhmistä potkitaan pois ja ikibannataan jos siellä esittää vääriä mielipiteitä. Tämä on toki luvallista, mutta kertoo että keskustelua ei haluta käydä. Muistan kuinka taannoin esillä olivat "kaikesta pitää keskustella" -tyyliset iskulauseet. Nyt ne ovat lähempänä elämän realiteetteja, eli sitä että jos on eri maailmankuvat välissä on ymmärryshorisontti eikä se keskustelu mene mihinkään eikä se debatti ratkaise mitään. Lopulta kaikkia vain vituttaa ja aikaa haaskaantuu johonkin jota voisi käyttää hyödyllisemminkin. Tämä ei ole huono asia, koska se tarkoittaa sitä että minä saan rauhan, kaiken maailman tuputtajia ei ole "heikoilta jäiltä" pois kannustamassa. Mikä on enemmän kuin hyvä. Se on paratiisimaista! Mikä tahansa paikka jossa et ole samassa paikassa näiden ihmisten kanssa on paratiisi. Myös Helvetti on parempi vaihtoehto kuin paratiisin pelastus jos se pitää jakaa niiden ääliökusipäiden kanssa.
Kreationistit heijastavatkin tässä sitä fundamentalismin muutosta jota olen joskus nostanut esiin.
1: Ennen ideana oli se, että ulkopuolisia ei moi'ittu vaan yritettiin houkutella heitä pelastukseen. Sai tulla sellaisena kuin oli, jos oli valmis siihen että ryhmä harrasti sinuun kontrollitoimia. Tämä noudatti klassista Boyerin tyylistä kuvausta fundamentalismista jossa uskonnollinen väkivalta on ryhmän sisäistä vallankäyttöä. Boyerin mallissa klassinen fundamentalistinen väkivalta on sitä että jopa ryhmän ulkopuolisiin ja apostaatikoihin kohdistettu väkivalta on tässä merkkinä siitä miten sisäpiiriläisille käy jos eivät pysy kurissa. Tässä ei ajettu kuitenkaan jargonillisesti uskontoa ja suojattu sitä vaan kaikki perusteltiin yksilöiden omalla pelastuksella ja hengellisyydessä kasvulla. Kurittamalla kasvatus on toki kuritettavana olemista, mutta tässä mallissa uskontoa ei ollut nurkassa vaatimassa suojelua, vaan enemmänkin tunkeutumassa kaikille ja leviämässä jokaisen korviin. Massaherätyksenä tai muuna vastaavana.
2: Nyttemmin fundamentalismista on tullut enemmänkin identiteetti, jolloin oikea miepidesetti on tärkeä. Ja identiteetistä poikkeavat ovat vain vihollisjengiä johon suhtaudutaan joko vihamielisesti tai ohittaen ja torjuen. Tällöin sisäpiirin yhdenmukaisuus ja keskinäinen omien korvasyyhyjen rapsuttaminen korostuu. Jopa sisäinen väkivalta on enemmän julkinen merkki identiteetin noudattamisesta. Merkki siitä että ei tuo eronnut koskaan ollutkaan meitä. Merkki siitä että tässä on uhattuna oleva ideologia jota puolustetaan ulkopuoliselta uhalta.
Echo chamberiutuminen ja taloudellisten seikkojen korostuminen entistä vahvemmin vihjaavat siihen että uskossa ja dogmassa ei tarvitse kasvaa oikeaoppisuuteen, koska jokainen riveissä oleva uskova on kuitenkin maksava lypsyvasikka. Kokonaisuus nähdäkseni nivoutuu tältä osin yhteen kohtuu hyvin. ; Tämän uuden kulman valossa ei ehkä olekaan niin typerää että Herzogia vastustettiinkin talousintressein. Vanhassa mallissa se olisi vielä ollut naurettavaa. Mutta kun pelin henki muuttuu se muuttuu. Tarkemmin ajatellen myös UFO:t ovat jonkinlainen varsin moderni ja eikristillinen ajatus joka on liimattu kristillsieen jargoniin. Joten kenties Herzogin homeopatiahumpuukit eivät ole kovin oleellisen paljon harhaoppisempia kuin Mellerin puheet. Kenties pakanallisuus ja se että tämänlaisia asioita ei nyt ole Raamatussa on hyvä nostaa esiin silloin kun se uhkaa omaa lompakkoa. (Ei siellä Isossa Kirjassa ole humanoideja ja anaalisondaustakaan, yritin kyllä etsiä.)
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
Töitä riittää, mutta palkanmaksajista on pulaa
Strategia on jotenkin tyypillinen nykyaikana. Muusikollekin arkea on se, että työtilauksia kyllä riittäisi, mutta maksetaanko siitä on eri asia. Elokuva -alalla on tiedettyä että vastaavaa tapahtuu ; Tämä on helppoa tarkistaa laskemalla elokuvan lopputeksteistä kuinka monta "harjoittelijaa" on työssä. Vuosia, vuosikymmeniä töitä tehneitä ihmisiä yksinkertaisesti kutsutaan alalle siinä hengessä että on hyvää mainosta, jos tehdään tämä tietty työsuoritus joko ilmaiseksi tai satasella. Kaiken kaikkiaan näkyvyys on muuttunut palkankorvikkeeksi monien mielessä.
Tämä koskee etenkin valokuvaajia. Sillä heitä on paljon. Ja osa alalle tulleista on hyviä, niin hyviä että heidän käyttämisensä on houkuttelevaa. On hyvin vaikeaa vedota että saavat ammattilaisen töihin ja hyvää mainosta itselleen, jos vaan maksavat hommasta palkan. Ruokakuvaajiahan on yritetty palkata ruokapalkalla, eli saahan siinä syödä sen kuvattavan ruuan. Valokuvaajien kohdalla on itse asiassa tunnettua että heiltä halutaan ihan hitosti ilmaista työtä. "Kontakteja ja mahdollisuuksia". Lue : Mahdollisuuksia tehdä ilmaista työtä lisää jatkossa. Kontakteja tulee kyllä, mutta palkkaa nämä eivät halua maksaa. Ja tosiasiassa tämä seikka on se, joka tekee koko tästä "promootiota, promootiota" -argumentista idioottimaisen. Potentiaalinen palkannousu kun lasketaan siitä määrästä tulevia maksavia asiakkaita joita uskottavasti tulee. Näissä ilmaiskeikoissa kuvaaja lähinnä tunnustaa olevansa säälittävä, sellainen joka ei pärjää omillaan. Ja jota voidaan koijata ilmaistyöhön koska tämä on ns. epätoivoinen raukka. Nälkäpalkkalainen.
Lisäksi aika moni lehti käyttää kuvia aikalailla miten sattuu. Esim. linkkaamalla upottaminen jne. Ja jos valittaa on ensireaktio "emme näe tässä mitään ongelmaa". Ja korostavat että pitäisi olla iloinen kun joku näkee työn ja maine lisääntyy. Argumentin onttous paljastuu kun näille samoille tyypeille sitten sanoo etä saavat tunnettavuutta itselleenkin kätevästi samalla tavalla. Että "levittäkää lehtenne sitten ilmaiseksi, että saatte näkyvyyttä ja tunnettavuutta. Ja jatkossa moni haluaa lukea lehteänne enemmän. Saatte uusia mahdollisuuksia jakaa lehtiänne laajalevikkisemmin ilmaiseksi". Eivät suostu. Kaikki menee läpi siksi että näitä ilmaisyrittäjiä riittää. Jokainen lankeaa ansaan kerran. Ja siksi on joku joka tekee hommat ilmaiseksi.
Tästä huolimatta olen ajatellut palkata meille
Pieni ajatus ; Kuinka paljon erikoisefektit painavat?
Moni, minä mukaan lukien, halveksuu sitä että elokuvat olisivat "pelkkiä erikoistehosteita". Tämä on toki asiallista siinä mielessä että monissa elokuvissa ja monilla elokuvantekijöillä (~Lue:Michael Bay) ei ole tarinaa vaan se on korvattu tehosterytkeellä. Mutta toisaalta olisi törkeää ohittamista esittää että efektejä ei tarvittaisi. Tosiasiassa on hyvin oleellista valita efektit tarkasti.
Jos otetaan sellainen keinotekoinen elementti kuin taustamusiikki. On selvää että sillä on vaikutusta. Mutta kenties asia on helpointa demonstroida käsittelemällä "Die Hard" -elokuvia. Nähdäkseni "Die Hard" -elokuvat ovat elokuvia joissa sankari on jumissa rajatussa tilassa, käyttää ympäristöään ja sen rajallisia resursseja luovasti ja hankkii yllättäviä ystäviä auttamaan itseään kesken elokuvan.
Mikä btw. tarkoittaa että jotkut viimeisimmistä Die Hard -elokuvista eivät ole Die Hard -elokuvia vaikka niissä on John McClane -niminen hahmo, sama protagonistin näyttelijä ja tuotantoyhtiö viittaa samoihin tekijänoikeuksiin hahmon käytön kohdalla. Ne ovat toimintaelokuvia jotka ovat etääntyneet alkuperäisestä hengestä. Sen sijaan "White House Down" on Die Hard -elokuva joka hyvin vahvasti ammentaa samasta eetoksesta. Ja arvatkaa mikä muu on Die Hard -elokuva? "Yksin kotona"! Ja tämä ei ole vitsi.
Yhtäläisyydet ovat melko selviä. Molemmissa periaatteessa tavallinen ihminen törmää rikollisiin jotka ovat häneen itseensä verrattuna ylivoimaisia. Molemmissa nämä rikolliset ovat muutoin menestyneet urallaan. Ja he hämäävät ympäristöään ja saavat muut uskomaan viattomuuteensa. Mutta päähenkilö näkee juonen läpi. Molemmissa elokuvissa protagonisti on rajallisessa tilassa ja käyttää improvisoitua aseistusta. ; Merkitykselliset erot ovat kosmeettisia. Yksin kotona on komedia koska sen efekteissä ei kylvetä verta vaan hassuja ilmeitä. Komediassa rikollisia tainnutetaan väliaikaisesti kun taas McClane pistää heitä kylmäksi niin että samojen rikollisten sijasta niitataan uusia vihollisia. Tämä on kuitenkin enemmän joukkojen määrään liittyvä kysymys kuin jotain joka oleellisesti muuttaa tarinan.
Itse asiassa John McClanen maailma ilmentää samanlaista tarinaa kuin Kevin McCallisterin. Tätä voi huomata siten jos kuvittelee "Yksin kotonaan" verta ja suolenpätkiä ja "Die Hard":iin munille potkimista ja hassuja ilmeitä. Tätä ei ole vaikeaa kuvitella mielessään. Ja sen jälkeen voi huomata miten ratkaisevan tärkeitä erikoistehosteet ovat. Ne ovat vain lähes kaikki. (Sama koskee kyllä sitten mainittuja sivistyneempiäkin elokuvia. Elokuva on aina kokonaisuus.)
Jos otetaan sellainen keinotekoinen elementti kuin taustamusiikki. On selvää että sillä on vaikutusta. Mutta kenties asia on helpointa demonstroida käsittelemällä "Die Hard" -elokuvia. Nähdäkseni "Die Hard" -elokuvat ovat elokuvia joissa sankari on jumissa rajatussa tilassa, käyttää ympäristöään ja sen rajallisia resursseja luovasti ja hankkii yllättäviä ystäviä auttamaan itseään kesken elokuvan.
Mikä btw. tarkoittaa että jotkut viimeisimmistä Die Hard -elokuvista eivät ole Die Hard -elokuvia vaikka niissä on John McClane -niminen hahmo, sama protagonistin näyttelijä ja tuotantoyhtiö viittaa samoihin tekijänoikeuksiin hahmon käytön kohdalla. Ne ovat toimintaelokuvia jotka ovat etääntyneet alkuperäisestä hengestä. Sen sijaan "White House Down" on Die Hard -elokuva joka hyvin vahvasti ammentaa samasta eetoksesta. Ja arvatkaa mikä muu on Die Hard -elokuva? "Yksin kotona"! Ja tämä ei ole vitsi.
Yhtäläisyydet ovat melko selviä. Molemmissa periaatteessa tavallinen ihminen törmää rikollisiin jotka ovat häneen itseensä verrattuna ylivoimaisia. Molemmissa nämä rikolliset ovat muutoin menestyneet urallaan. Ja he hämäävät ympäristöään ja saavat muut uskomaan viattomuuteensa. Mutta päähenkilö näkee juonen läpi. Molemmissa elokuvissa protagonisti on rajallisessa tilassa ja käyttää improvisoitua aseistusta. ; Merkitykselliset erot ovat kosmeettisia. Yksin kotona on komedia koska sen efekteissä ei kylvetä verta vaan hassuja ilmeitä. Komediassa rikollisia tainnutetaan väliaikaisesti kun taas McClane pistää heitä kylmäksi niin että samojen rikollisten sijasta niitataan uusia vihollisia. Tämä on kuitenkin enemmän joukkojen määrään liittyvä kysymys kuin jotain joka oleellisesti muuttaa tarinan.
Itse asiassa John McClanen maailma ilmentää samanlaista tarinaa kuin Kevin McCallisterin. Tätä voi huomata siten jos kuvittelee "Yksin kotonaan" verta ja suolenpätkiä ja "Die Hard":iin munille potkimista ja hassuja ilmeitä. Tätä ei ole vaikeaa kuvitella mielessään. Ja sen jälkeen voi huomata miten ratkaisevan tärkeitä erikoistehosteet ovat. Ne ovat vain lähes kaikki. (Sama koskee kyllä sitten mainittuja sivistyneempiäkin elokuvia. Elokuva on aina kokonaisuus.)
Miekkojen huoltamisesta
1: Veri on perimmiltään eräänalaista hapettavaa suolaliuosta. Siksi miekkaa ei vain laiteta tuppeen sillä tavalla kuin joissain elokuvissa joskus näkee. Huvittavaa on, että tämänlainen ruoste "kukkii" siten että miekka kasvaa huotraan kiinni ruosteen avulla. Tämänlaista miekkaa ei saa enää irti huotrasta lainkaan ja kokonaisuus sulkeutuu hermeettisesti ja muhii kaiken maatuneeksi moskaksi. Yllättävän nopeasti. Ei heikkohermoisille.
Tämä tarkoittaa sitä että osa harjoittelua on myös huoltaa omat aseensa. Itse öljyän oman miekkani kohtuu harvoin, suunnilleen joka toinen viikko. Ideana on se, että jätän terän hitusen öljyiseksi joten ensimmäisen viikon se suojaa terää ja toisen viikon tuottama ruoste sitten hierotaan, vahataan ja öljytään pois. Osa pitäisi tätäkin huolettomana, mutta olen huoleton tyyppi.
1: Oma harjoitusmiekkani, rehellisesti sanoen, näyttääkin toimintakelpoiselta mutta jotenkin "nuhjuiselta". Se pysyy kunnossa mutta ei juuri muuta. Se ei koskaan näytä aivan siistiltä ja huolletulta. Miekan tehnyt Pavel Moc saattaisi harmistua. Tosin ilahtua siitä että aika monta vuotta sillä on jo mentykin. Se on kiva peli kyllä, eikä ollut pahan hintainenkaan. Itse suosittelen Pavel Mocia "hintatietoisille" (~lue "köyhille paskoille ja kitupiikeille") jotka kuitenkin haluavat ihan hyviä pelejä rahalleen vastineeksi.
Jos ostetaan miekkoja, hinta on nykyään halpa, mutta toisaalta sormenjäljet muuttuvat trivialiteetista aidoksi ongelmaksi. Etenkin jos ostetaan ns. koriste-esineitä tai miekkoja joilla on ns. historiallista arvoa. Laitoin tuohon ylle kuvan. Se on ihan uudesta "miekastani". Luonnollisesti huolsin esineen ja öljysin sen. Siitä huolimatta, vaikka miekka on tehty viime viikolla ja se oli yhden päivän näytillä myyntitiskillä, siihen oli jonkin saastaisen hipin eau de nerdette etsannut tämän sormenjäljet terään, syvälle.
1: Kuvani tuossa alussa ei ole ehkä tarkin mahdollinen, mutta vannon ja vakuutan että osa sormenjäljistä on niin siistejä ja syvälle-etsautuneita että rikosteknikoilla on varmasti epätarkempia sormejälkinäytteitä jotka on tehty erityisesti sormenjäljen tarkkuus mielessä!
Syynä on se, että jostain erikoisesta syystä ihmisillä, etenkin miehillä ja saastaisilla hipeillä, on erityinen into näveltää terää sorminensa. (Riippumatta siitä ovatko he esimerkiksi ostamassa asetta vai eivät.) Suositeltavaa olisi että miekkoja ostettaessa käytettäisiin käsineitä. Ei siksi että suojataan omaa kättä vaan siksi että suojataan esinettä.
1: Mielestäni tässä pitäisi olla sääntö "rikoit sen - maksoit sen". Ja sormenjälkien etsaaminen on "rikkomista" jos kyse on koriste-esineestä. Näin teenkin jos koskaan ryhdyn miekkoja myymään. Mikä ei ole ihan mahdoton ajatus rehellisesti sanoen.
Oman miekkani kohdalla tämä on tietysti marginaalista. Sillä en ole tämänlaisissa turhantarkka. (Asia on tässä esillä lähinnä kuriositeettina ja demonstroimassa laajempaa ilmiötä.) Mutta tiedän ihmisen joka on ostanut antiikkisen miekan huotrassa. Esine oli varsin arvokas. Ja tästä huolimatta joku oli kerinnyt näpelöimään terän. Ja koska sormenjälkien hiki todellakin etsaa vian syvälle, se vaati erityishuoltoa. Ongelmana on peräti se, että tämän ostetun miekan käsittely vaati erityisen ammattilaisen. Sormenjälkiä ei voi vain pyyhkiä, koska hiki syövyttää terää jännittävän syvälle. Ja tässä kyseisessä tapauksessa ammattilaisen konservoijan erikoisilla tekniikoilla tekemä terän ennallistaminen oli oikeasti kallista.
1: Nähdäkseni jokainen tämänlainen lasku pitäisi lähettää sormenjäljen tekijälle, korkojen kanssa. Harva vain jaksaa saalistaa näitä salakavalia sormeilijoita. Ihan sen takia että suurin osa näistä sormeilijoista ei ole pahaa tarkoittavia vandaaleja vaan ihan puhtaita hyvää tarkoittavia tampioita ja ignorantteja. Sellaisia jotka ovat kiinnostuneita miekoista, mutta eivät sillä tavalla jossa asioista alettaisiin ottamaan selvää ; eli eivät he oikeasti ole mitään kiinnostuneita. Kunhan näveltävät emootiopäissään ja harkitsematta.
Näin vertauksen vuoksi ; En minäkään käy Raamattukaupassa alleviivaamassa Pyhiä kirjoja, kirjoittamassa niiden marginaaliin ivallisia välikommentteja - saati polttelemassa niitä. Toki sitten kun käyn ostamassa sellaisen voin tehdä sillä mitä haluan, kuten vääntää siitä sätkiä. Tässä on kysymys vähän samasta asiasta. Jos ostat esineen, niin saat näveltää ihan miten paljon haluat. Sitä ennen se on törkeää pyhäinhäväistystä ja epäkunnioitusta.
Kupla, propaganda ja monikulttuurisuus
Helsingin Sanomat uutisoi siitä miten Venäjä on turvautunut propagandaan jolla se on luonut oman kuplansa, jossa suurin osa sen asukkaista elää. Propagandaan siis myös uskotaan kohtuu suuresti. Tämä ei toki ole yllättävä asia tai uutinen. ; Putinin väki keksii erikoisia näkemyksiä.
On helppoa naureskella Putinin Venäjälle. (Silloin kun ei itketä.) Vielä makeamman naurut voi saada Pohjois-Koreasta jossa vi(r)allinen propaganda on luonut oman todellisuuskuplansa. Mutta ensin olisi hyvä katsoa elääkö itse vastaavassa harhassa.
Itse sanoisin että tämä riski on jossain määrin aina olemassa. Ja sosiaalinen media on pahentanut sitä. On olemassa echo chambereita joista haetaan oman maailmankuvan mukaiset tiedot. Näiden ulkopuolella ei juurikaan vierailla. Tämä on maailmankuvapohjaista asiaa jossa ulkopuolista propagandistia ei tarvita koska itse valitset lähteesi mieltymystesi mukaan. Erilaiset verkon kustomoidut haut vielä pahentavat tätä. Jos hakukone oppii mitä näkökulmaa arvostat, syntyy helposti se, että ihan vahingossa alat saamaan juuri tätä näkökulmaa puolustavia artikkeleita ja sitten ajaudut informaatiokuplaan jonka olet aivan itse luonut.
Baudrillard on kuvannut tämänlaista kuplaa hyperrealismiksi. Ja että se eroaa informaatiosta ja tiedosta siten että informaatio yrittää olla kartta maailmasta, jonkinlainen mallinnus. Mutta hyperreaalissa todellisuudessa symbolit ovat todellisuus. Hyperreaalisuus iskee päälle välittömästi kun ideologia määrittää mikä on uskottavaa ja totta ja määrittelee, todellisuuden sijasta, mikä on valehtelua. Baudrillardin kuvaus muistuttaa hieman parodiahorisonttia, mutta on tätä astetta laajempi ; "It is no longer a question of imitation, nor duplication, nor even parody. It is a question of substituting the signs of the real for the real."
Baudrillard kuvaa miten museoinninkaltaistaminen (~"museumification") on yksi tapa hyperrealisoida kulttuuri. Hänestä kulttuuri on elävä ja toimiva ja edistyvä kokonaisuus. Silti esimerkiksi monien sademetsässä elävien heimojen kulttuuri on eristetty. On pelätty että yhteydenpito muuttaa kulttuurin elämäntapaa. Kulttuuri jähmetetään kuriositeetiksi. Joksikin joka muistuttaa meille länsimaisille ihmisille menneestä. Periaatteessa tämä konservointi on jotain jota aika moni ns. monokulttuuria ajava konservatiivi näyttää ajavan. Ja näitä ihmisiä ei ole vaikeaa löytää. Itse asiassa heistä on määränsä vuoksi rakentunut erilaisia alakulttuureja. Sellaisia jotka yrittävät museoinninkaltaistaa Suomalaisuuden, yleensä "kulttuuristen arvojen" nimissä.
1: Tämä ei toki koske kaikkia konservatiiveja, esimerkiksi itse en katso olevani tämänlainen. No, sitten toisaalta jos jonkun täytyy oppia miten käyttää sitä pyöritettävällä numerokiekolla varustettua puhelinta, niin moitin sinua korkeintaan siitä että käytät liian modernia teknologiaa...
Oma ratkaisuni kuplautumisen ongelmaan on nimenomaan monikulttuurisuus ja internationaalisuus. Tämä vaatii kriittistä silmää ja aika paljon töitä. Sillä menetelmä perustuu siihen että (a) datan koherentisointi on paljon helpompaa kun informaation määrä on rajallista ja (b) isommalla massalla koherentisointi on ainut mihin epätosi näkemys pystyy, parsimonia sen sijaan lentää ikkunasta. Ja koherenssi ilman parsimoniaa vaikuttaa epäilyttävällä tavalla surreaalilta ja muuttuu epäuskottavaksi.
Toki en kannata monikulttuurisuutta ehdoitta. Olen tässä nimittäin enemmän Popperlainen kuin Baudrillardmainen. Sillä Popper oli varovainen. Hän oli suvaitsevainen ehdoilla. Hän ei luottanut kaikkiin maailmankuviin yhtä hyvinä. Hän esimerkiksi kehotti varomaan tietynlaisia ideologioita "Those who promise us paradise on earth never produced anything but a hell." Ja että ihmiset eivät ole älyllisesti luotettavia "No rational argument will have a rational effect on a man who does not want to adopt a rational attitude." ja ennen kaikkea että suvaitsemattomuuden suvaitsemiselle ei ole tilaa. "paradox of tolerance: Unlimited tolerance must lead to the disappearance of tolerance. If we extend unlimited tolerance even to those who are intolerant, if we are not prepared to defend a tolerant society against the onslaught of the intolerant, then the tolerant will be destroyed, and tolerance with them."
Jos katsomme monikulttuurisuuskriitikoiden esittämiä ongelmia, niin osa niistä on hyperreaaleja. Mutta osa ongelmista on myös todellisia. Ja niiden kohdalla on yleensä kyse siitä että on alakulttuuri joka hyväksikäyttää liian lepsua kaiken suvaitsemista. Ja vaativat suvaitsemattomuudelleen suvaitsemista. Ja sitten joko tämänlainen kulttuuri dominoi ja tallaa eriarvoisia. Tai sitten vaihtoehtoisesti (useimmiten) se kohtaa toisen samanlaisen kulttuurin ja nämä alkavat mahdolollisesti väkivaltaisestikin, ottamaan yhteen. Kysymys on silloin siitä että tämänlaisessa suvaitsemattomuduuden suvaitsemisen kulttuurissa on kysymys valtapelistä. Eikä mistä tahansa valtapelistä vaan nollasummaisesta valtapelistä.
Siksi kun näitä monikulttuurisuuskriitikoita katsoo, yleisin ongelma onkin se, että he ovat oma hyperreaali kuplansa, joka taistelee toista hyperreaalia kuplaa vastaan. He katsovat vain että on oikein vastustaa tätä toista kuplaa, koska se toinen kupla on paha. (Ja he itse ovat ikään kuin aina olleet täällä riesoinamme.) He eivät ymmärrä että kenties maailmassa tarvittaisiin yhteiskunnallista väkivaltakoneistoa joka pistää kaikki tämänlaiset hyperreaalit kuplat, mukaanlukien heidät itsensä, väkisin kuriin. He tosin kutsuvat tätä kyykyttämistä vainoksi ja vapauden vastustamiseksi. Se kaikki huvittaa minua. (Silloin kun ei itketä.)
Yleensä echo chamberissa killivän monikulttuurisuuskriitikon on helppoa huomata, että hän ei ole natsi jos hän vastustaa naisten ympärileikkausta, uskonsotia tai sitä että raivostutaan pilapiirroksista siihen asti että aletaan antamaan ns. palkkaa piirtäjien päänahasta (mielellään pään kanssa, mutta ei loppuruumiin). Tämä on tosi huomio. Samalla olisi kuitenkin hyvä katsoa myös sitä miten tämänlaisia pitää vastustaa. Ja tässä kohden onkin sitten edessä yllättävän suuria "ymmärtämisvaikeuksia". Ihan siksi että ihmistä ei voi puhua rationaalisesti ulos tilanteesta johon hän ei ole rationaalisesti asettunut. Ihmistä ei voi myöskään puhua ulos hyperreaalista kuplasta, koska tässä kuplassa ideologia on totuus maailmasta ja jos argumentti antaa vääriä tuloksia se on automaattisesti väärä argumentti.
On helppoa naureskella Putinin Venäjälle. (Silloin kun ei itketä.) Vielä makeamman naurut voi saada Pohjois-Koreasta jossa vi(r)allinen propaganda on luonut oman todellisuuskuplansa. Mutta ensin olisi hyvä katsoa elääkö itse vastaavassa harhassa.
Itse sanoisin että tämä riski on jossain määrin aina olemassa. Ja sosiaalinen media on pahentanut sitä. On olemassa echo chambereita joista haetaan oman maailmankuvan mukaiset tiedot. Näiden ulkopuolella ei juurikaan vierailla. Tämä on maailmankuvapohjaista asiaa jossa ulkopuolista propagandistia ei tarvita koska itse valitset lähteesi mieltymystesi mukaan. Erilaiset verkon kustomoidut haut vielä pahentavat tätä. Jos hakukone oppii mitä näkökulmaa arvostat, syntyy helposti se, että ihan vahingossa alat saamaan juuri tätä näkökulmaa puolustavia artikkeleita ja sitten ajaudut informaatiokuplaan jonka olet aivan itse luonut.
Baudrillard on kuvannut tämänlaista kuplaa hyperrealismiksi. Ja että se eroaa informaatiosta ja tiedosta siten että informaatio yrittää olla kartta maailmasta, jonkinlainen mallinnus. Mutta hyperreaalissa todellisuudessa symbolit ovat todellisuus. Hyperreaalisuus iskee päälle välittömästi kun ideologia määrittää mikä on uskottavaa ja totta ja määrittelee, todellisuuden sijasta, mikä on valehtelua. Baudrillardin kuvaus muistuttaa hieman parodiahorisonttia, mutta on tätä astetta laajempi ; "It is no longer a question of imitation, nor duplication, nor even parody. It is a question of substituting the signs of the real for the real."
Baudrillard kuvaa miten museoinninkaltaistaminen (~"museumification") on yksi tapa hyperrealisoida kulttuuri. Hänestä kulttuuri on elävä ja toimiva ja edistyvä kokonaisuus. Silti esimerkiksi monien sademetsässä elävien heimojen kulttuuri on eristetty. On pelätty että yhteydenpito muuttaa kulttuurin elämäntapaa. Kulttuuri jähmetetään kuriositeetiksi. Joksikin joka muistuttaa meille länsimaisille ihmisille menneestä. Periaatteessa tämä konservointi on jotain jota aika moni ns. monokulttuuria ajava konservatiivi näyttää ajavan. Ja näitä ihmisiä ei ole vaikeaa löytää. Itse asiassa heistä on määränsä vuoksi rakentunut erilaisia alakulttuureja. Sellaisia jotka yrittävät museoinninkaltaistaa Suomalaisuuden, yleensä "kulttuuristen arvojen" nimissä.
1: Tämä ei toki koske kaikkia konservatiiveja, esimerkiksi itse en katso olevani tämänlainen. No, sitten toisaalta jos jonkun täytyy oppia miten käyttää sitä pyöritettävällä numerokiekolla varustettua puhelinta, niin moitin sinua korkeintaan siitä että käytät liian modernia teknologiaa...
Oma ratkaisuni kuplautumisen ongelmaan on nimenomaan monikulttuurisuus ja internationaalisuus. Tämä vaatii kriittistä silmää ja aika paljon töitä. Sillä menetelmä perustuu siihen että (a) datan koherentisointi on paljon helpompaa kun informaation määrä on rajallista ja (b) isommalla massalla koherentisointi on ainut mihin epätosi näkemys pystyy, parsimonia sen sijaan lentää ikkunasta. Ja koherenssi ilman parsimoniaa vaikuttaa epäilyttävällä tavalla surreaalilta ja muuttuu epäuskottavaksi.
Toki en kannata monikulttuurisuutta ehdoitta. Olen tässä nimittäin enemmän Popperlainen kuin Baudrillardmainen. Sillä Popper oli varovainen. Hän oli suvaitsevainen ehdoilla. Hän ei luottanut kaikkiin maailmankuviin yhtä hyvinä. Hän esimerkiksi kehotti varomaan tietynlaisia ideologioita "Those who promise us paradise on earth never produced anything but a hell." Ja että ihmiset eivät ole älyllisesti luotettavia "No rational argument will have a rational effect on a man who does not want to adopt a rational attitude." ja ennen kaikkea että suvaitsemattomuuden suvaitsemiselle ei ole tilaa. "paradox of tolerance: Unlimited tolerance must lead to the disappearance of tolerance. If we extend unlimited tolerance even to those who are intolerant, if we are not prepared to defend a tolerant society against the onslaught of the intolerant, then the tolerant will be destroyed, and tolerance with them."
Jos katsomme monikulttuurisuuskriitikoiden esittämiä ongelmia, niin osa niistä on hyperreaaleja. Mutta osa ongelmista on myös todellisia. Ja niiden kohdalla on yleensä kyse siitä että on alakulttuuri joka hyväksikäyttää liian lepsua kaiken suvaitsemista. Ja vaativat suvaitsemattomuudelleen suvaitsemista. Ja sitten joko tämänlainen kulttuuri dominoi ja tallaa eriarvoisia. Tai sitten vaihtoehtoisesti (useimmiten) se kohtaa toisen samanlaisen kulttuurin ja nämä alkavat mahdolollisesti väkivaltaisestikin, ottamaan yhteen. Kysymys on silloin siitä että tämänlaisessa suvaitsemattomuduuden suvaitsemisen kulttuurissa on kysymys valtapelistä. Eikä mistä tahansa valtapelistä vaan nollasummaisesta valtapelistä.
Siksi kun näitä monikulttuurisuuskriitikoita katsoo, yleisin ongelma onkin se, että he ovat oma hyperreaali kuplansa, joka taistelee toista hyperreaalia kuplaa vastaan. He katsovat vain että on oikein vastustaa tätä toista kuplaa, koska se toinen kupla on paha. (Ja he itse ovat ikään kuin aina olleet täällä riesoinamme.) He eivät ymmärrä että kenties maailmassa tarvittaisiin yhteiskunnallista väkivaltakoneistoa joka pistää kaikki tämänlaiset hyperreaalit kuplat, mukaanlukien heidät itsensä, väkisin kuriin. He tosin kutsuvat tätä kyykyttämistä vainoksi ja vapauden vastustamiseksi. Se kaikki huvittaa minua. (Silloin kun ei itketä.)
Yleensä echo chamberissa killivän monikulttuurisuuskriitikon on helppoa huomata, että hän ei ole natsi jos hän vastustaa naisten ympärileikkausta, uskonsotia tai sitä että raivostutaan pilapiirroksista siihen asti että aletaan antamaan ns. palkkaa piirtäjien päänahasta (mielellään pään kanssa, mutta ei loppuruumiin). Tämä on tosi huomio. Samalla olisi kuitenkin hyvä katsoa myös sitä miten tämänlaisia pitää vastustaa. Ja tässä kohden onkin sitten edessä yllättävän suuria "ymmärtämisvaikeuksia". Ihan siksi että ihmistä ei voi puhua rationaalisesti ulos tilanteesta johon hän ei ole rationaalisesti asettunut. Ihmistä ei voi myöskään puhua ulos hyperreaalista kuplasta, koska tässä kuplassa ideologia on totuus maailmasta ja jos argumentti antaa vääriä tuloksia se on automaattisesti väärä argumentti.
tiistai 29. heinäkuuta 2014
Halutaanko avustustyöhön lisää marttyyreitä?
Afganistanissa ammuttiin kaksi lähetystyöntekijää. He olivat evankelisluterilaisen kansanlähetyksen avustustyöntekijöitä. Päivi Räsänen tunsi molemmat uhrit henkilökohtaisesti. Hän muistuttaa että kyseessä on turvallisuusasia. "Räsäsen mukaan kansalaisjärjestöjen edustajat ovat Afganistanissa lähempänä tavallista elämää kuin rauhanturvaajat tai siviilikriisinhallinnassa toimivat suomalaiset. Siksi he ovat hänen mukaansa alttiimpia vastaaville iskuille. Räsänen muistuttaa, että avustustyöntekijät hoitavat tehtäviään oman turvallisuutensa kustannuksella." Kysymys on marttyyreistä. Kaatuneista tehdään paitsi kuolleita, myös sankareita.
Myös kenttäpiispa Pekka Särkiö on korostanut tätä sankarikulmaa. Hän korosti että avustustyöntekijät tekivät arvokasta työtä. Hän myös kontekstoi tilanteen "Afganistanin poliittisessa ja uskonnollisessa tilanteessa lähetystyö ei ole sallittua. IAM:n työntekijät eivät tee lähetystyötä, vaan kyse on avustustoiminnasta." Ja tärkeyden lisäksi hän haluaa tukea toimintaa myös jatkossa. Työn hyvyys oikeuttaa siis tavallaan marttyroitumisen "Humanitaarista työtä tekevillä järjestöillä, kuten IAM:lla on jatkuvasti tärkeä avustava rooli Afganistanin tiellä kohti vakaampaa ja turvallisempaa yhteiskuntaa. Työ tarvitsee tukijoita myös Suomessa."
En lähde mitätöimään kuolleiden arvoa. En jaksa nostaa esiin edes sitä miten Päivi Räsänen on ollut taktisesti hiljaa viime aikoina tapahtuneista asioista joissa ruumiita on tullut enemmän kuin kaksi. Sillä tämänlainen olisi helppoa ja halpamaista. En lähde tanssimaan haudoilla. En siten että politikoin kuolleilla ja oikeutan heidän raadoillaan ideologiani jatkolevitystä ja boostaan sen arvoa. En siten että politikoin kuolleilla korostaakseni miten jokin ideologia on huono ja tyhmä. En edes mieti että "VoikoPride-kulkuetta lähetystyöntekijöitä vastaan tehdyn typerän hyökkäyksen tulkita myös vastareaktioksi poliittisen eliitin voimakkaalle arvoliberalistiselle kehitykselle länsimaisen kulttuuri-imperialismin epäpyhälle levittäytymiselle?"
Sen sijaan nostan esiin sen, että avustustyöntekijöiden työhön on melko vähän aikaa sitten kommentoitu aktiivisestikin. Sekin liittyi suoraan marttyroitumisen riskiin, ainakin sanojen tasolla. Nimittäin taannoin homopari haluttiin lähettää lähetystehtäviin. Ja tämä herätti paljon keskustelua ja raivoa, ja se lisäsi kirkosta eroamista. Kirkon virallisen kannan linjama ei kieltänyt lähtemistä vedoten siihen että homot ovat ällöttäviä, vaan siksi että yhteistyökumppani-smyhteistyökumppani. Samaa sukupuolta olevat muutoinkin "osoittivat lähetyskentän kunnioituksen puutetta." Homoseksuaalisuus ei siis sopinut apua vastaanottavaan kulttuuriin ja tilanteeseen. Homoja ei haluttu lähettää marttyroitumaan julmien islamistien pariin kun kotimaan kristityt ovat niin lempeitä ja suvaitsemattomia ja väkivallattomia (right).
Jostain syystä kun maa tarjoaa uskonnollista vainoa, eikä pelkästään homoseksuaalien vainoa, tämä nähdään syyksi lähettää rohkeita sankareita avustustyöhön. Mutta kun homot ovat kohteena, on turvallisinta olla tuottamatta uhrautuvia potentiaalisia sankareita ja marttyyreitä vääränlaisille ihmisille.
1: Islam on siitä mielenkiintoinen kulttuuri että sen parissa homojen ja kristittyjen avustustyöntekijöiden vastustus vain siksi että he ovat homoja ja kristittyjä - sen lisäksi että tosiasiassa toimivat vain avustustehtävissä, eli eivät ole levittämässä kristinoppia tai homosaatiota - ja tätä kautta se tarjoaa kiinnostavan vertailukohdan. Jos islam kohdistaa asennetta A sekä tahoon X että tahoon Y ja X kohdellaan sankarina kun Y on maailmanloppu, se kertoo että asenteissamme on jotain hyvin kiinnostavaa.
Kaiken kaikkiaan on selvää että lähetystyön tekijöiden ottamaan riskiin suhtaudutaan eri tavalla riippuen siitä onko tekijä homoseksuaali vai heteroseksuaali. Marttyyrin, eli kuolleen sankarin, rooli annetaan harvoille ja valituille. Ei sen mukaan mitä tehdään, vaan sen mukaan ketä ja kenen dogmeja muutoin, tämän työn keskiön ulkopuolella, satutaan edustamaan. Vääränlaiset vain kuolevat ja ovat yhä halveksittavia luonnottomuuksia ja iljetyksiä Herran silmissä. Tosin ei tällä oikeasti ole mitään väliä. Kunnioitus on kohdistettava eläville, kuolleena tämänlaiset asiat eivät paina mitään. Ihan siksi että kuolleet eivät välitä tämänlaisista pikkuasioista. Sankaruus onkin merkittävä lähinnä siksi että sankaruusmallin mukaan tosiasiassa kohdellaan pääasiassa eläviä, sankari ja eisankari ovat malleja joiden avulla ohjeistetaan ja hallitaan niitä jotka eivät ole vielä kuolleita. ~ Viisi minuuttia kuoleman jälkeen ei ole ateisteja eikä egon ja maineen varassa sankaroimista. Olipa ateisti oikeassa tai ei.
Kirjoittaja suosittelee että kukin auttakoon jos siltä tuntuu. Olisi konua kieltää auttaminen vain siksi että auttaminen on vaarallista. Avuntarvitsijat valitsevat mieluummin avun kuin eiapua, olipa auttaja sitten kristitty tai homo. Jokainen ihminen on vastuussa omista riskeistään eikä yhteiskunnan täydy ikään kuin holhota ja suojella ihmisiä heiltä itseltään. Itsemurha on valinta, ja monien kusipäisten kristittyjen kohdalla kirjoittaja peräti suosittelee tätä ratkaisua. Ja jos rohkeutta tähän prosessiin ei ole, eikä osaa tehdä asiaa itse, on aivan kätevää delegoida prosessi ja mennä vittuilemaan nakkikioskile tai ulkomaiden islamisteille. Kiitos.
Myös kenttäpiispa Pekka Särkiö on korostanut tätä sankarikulmaa. Hän korosti että avustustyöntekijät tekivät arvokasta työtä. Hän myös kontekstoi tilanteen "Afganistanin poliittisessa ja uskonnollisessa tilanteessa lähetystyö ei ole sallittua. IAM:n työntekijät eivät tee lähetystyötä, vaan kyse on avustustoiminnasta." Ja tärkeyden lisäksi hän haluaa tukea toimintaa myös jatkossa. Työn hyvyys oikeuttaa siis tavallaan marttyroitumisen "Humanitaarista työtä tekevillä järjestöillä, kuten IAM:lla on jatkuvasti tärkeä avustava rooli Afganistanin tiellä kohti vakaampaa ja turvallisempaa yhteiskuntaa. Työ tarvitsee tukijoita myös Suomessa."
En lähde mitätöimään kuolleiden arvoa. En jaksa nostaa esiin edes sitä miten Päivi Räsänen on ollut taktisesti hiljaa viime aikoina tapahtuneista asioista joissa ruumiita on tullut enemmän kuin kaksi. Sillä tämänlainen olisi helppoa ja halpamaista. En lähde tanssimaan haudoilla. En siten että politikoin kuolleilla ja oikeutan heidän raadoillaan ideologiani jatkolevitystä ja boostaan sen arvoa. En siten että politikoin kuolleilla korostaakseni miten jokin ideologia on huono ja tyhmä. En edes mieti että "Voiko
Sen sijaan nostan esiin sen, että avustustyöntekijöiden työhön on melko vähän aikaa sitten kommentoitu aktiivisestikin. Sekin liittyi suoraan marttyroitumisen riskiin, ainakin sanojen tasolla. Nimittäin taannoin homopari haluttiin lähettää lähetystehtäviin. Ja tämä herätti paljon keskustelua ja raivoa, ja se lisäsi kirkosta eroamista. Kirkon virallisen kannan linjama ei kieltänyt lähtemistä vedoten siihen että homot ovat ällöttäviä, vaan siksi että yhteistyökumppani-smyhteistyökumppani. Samaa sukupuolta olevat muutoinkin "osoittivat lähetyskentän kunnioituksen puutetta." Homoseksuaalisuus ei siis sopinut apua vastaanottavaan kulttuuriin ja tilanteeseen. Homoja ei haluttu lähettää marttyroitumaan julmien islamistien pariin kun kotimaan kristityt ovat niin lempeitä ja suvaitsemattomia ja väkivallattomia (right).
Jostain syystä kun maa tarjoaa uskonnollista vainoa, eikä pelkästään homoseksuaalien vainoa, tämä nähdään syyksi lähettää rohkeita sankareita avustustyöhön. Mutta kun homot ovat kohteena, on turvallisinta olla tuottamatta uhrautuvia potentiaalisia sankareita ja marttyyreitä vääränlaisille ihmisille.
1: Islam on siitä mielenkiintoinen kulttuuri että sen parissa homojen ja kristittyjen avustustyöntekijöiden vastustus vain siksi että he ovat homoja ja kristittyjä - sen lisäksi että tosiasiassa toimivat vain avustustehtävissä, eli eivät ole levittämässä kristinoppia tai homosaatiota - ja tätä kautta se tarjoaa kiinnostavan vertailukohdan. Jos islam kohdistaa asennetta A sekä tahoon X että tahoon Y ja X kohdellaan sankarina kun Y on maailmanloppu, se kertoo että asenteissamme on jotain hyvin kiinnostavaa.
Kaiken kaikkiaan on selvää että lähetystyön tekijöiden ottamaan riskiin suhtaudutaan eri tavalla riippuen siitä onko tekijä homoseksuaali vai heteroseksuaali. Marttyyrin, eli kuolleen sankarin, rooli annetaan harvoille ja valituille. Ei sen mukaan mitä tehdään, vaan sen mukaan ketä ja kenen dogmeja muutoin, tämän työn keskiön ulkopuolella, satutaan edustamaan. Vääränlaiset vain kuolevat ja ovat yhä halveksittavia luonnottomuuksia ja iljetyksiä Herran silmissä. Tosin ei tällä oikeasti ole mitään väliä. Kunnioitus on kohdistettava eläville, kuolleena tämänlaiset asiat eivät paina mitään. Ihan siksi että kuolleet eivät välitä tämänlaisista pikkuasioista. Sankaruus onkin merkittävä lähinnä siksi että sankaruusmallin mukaan tosiasiassa kohdellaan pääasiassa eläviä, sankari ja eisankari ovat malleja joiden avulla ohjeistetaan ja hallitaan niitä jotka eivät ole vielä kuolleita. ~ Viisi minuuttia kuoleman jälkeen ei ole ateisteja eikä egon ja maineen varassa sankaroimista. Olipa ateisti oikeassa tai ei.
Kirjoittaja suosittelee että kukin auttakoon jos siltä tuntuu. Olisi konua kieltää auttaminen vain siksi että auttaminen on vaarallista. Avuntarvitsijat valitsevat mieluummin avun kuin eiapua, olipa auttaja sitten kristitty tai homo. Jokainen ihminen on vastuussa omista riskeistään eikä yhteiskunnan täydy ikään kuin holhota ja suojella ihmisiä heiltä itseltään. Itsemurha on valinta, ja monien kusipäisten kristittyjen kohdalla kirjoittaja peräti suosittelee tätä ratkaisua. Ja jos rohkeutta tähän prosessiin ei ole, eikä osaa tehdä asiaa itse, on aivan kätevää delegoida prosessi ja mennä vittuilemaan nakkikioskile tai ulkomaiden islamisteille. Kiitos.
Finestra ja Ochs ; Sama vai eri asia?
Miekkailukuvissa italialaisen miekkailun posta de finestra näyttää melko paljon saksalaisen miekkailun ochs -asennolta. (On toki hieman konua kutsua sitä saksalaiseksi, koska saksan valtakunta on myöhempi innovaatio. Se kuitenkin viittaa alueeseen riittävän relevantisti joten tämänlaisia tiivistyksiä käytetään.) Molemmissa miekan terä on eteenpäin ja kädet ovat ylhäällä pään lähellä. (Ja kädet joko ovat tai eivät ole ristissä, riippuen siitä tehdäänkö asento oikealle vai vasemmalle.)
Erot ovat sitten detaljeissa. Ochs -asennossa peukalo voi olla terällä jolloin miekan terä on horisontaaliseen iskuun valmistautuneena kun taas finestra on vahvemmin pystysuunnassa. Ochs on vahvemmin työnnettynä eteen ja finestra on usein takakenoinen, väisti on jopa pään takana. Ochs on myös hieman ylempänä, jopa pään yläpuolella, kun taas finestra on alempana, jopa silmien korkeudella.
Nämä erot ovat itse asiassa melko suuria. Sillä soveltamisessa on sitten paljon eroja. Esimerkiksi asennon korkeuserot johtuvat johdonmukaisesti siihen mihin tuota asentoa on käytetty. Fiore käyttää finestraa aloitusasentona (starting position) josta voidaan jakaa iskuja, pistoja ja pistonvaihtoja ja vastaavia. Liechteanuerin ochs taas on väliaikainen asento (transitional position) jossa käväistään tekniikan keskellä.
Liectenauerille Ochs on jotain jossa käydään jos miekan terät ovat kohdanneet toisensa ja jääneet yhteen (bind). Kun miekat kohtaavat, toisen miekkaa työnnetään ja ohjataan syrjään nostamalla kädet ylös. Näin siirretään vastustajan kärkeä syrjään samalla kun kärki on aggressiivisesti eteenpäin ja terä voidaan törkätä viholliseen. Se on ihan hyvä ja tehokas temppu.
Mutta tästä huolimatta Fiore ei tee asioita joissa ochs olisi erityisen tarpeellinen. Hän itse asiassa näyttää välttävän saksalaisten suosimia winden -tekniikoita. (Joiden perusideaa hyvin karkeasti kuvasin aiemmin.) Hän on suoraviivaisempi eikä ajaudu tämänlaisilla "leikkimiseen". Hän itse asiassa näyttää ajatelleen että "keskietäisyydellä" on epämiellyttävän riskaabelia roikottaa miekan kärkeä ja sen sijaan hän suosii suoraviivaista ajatusta jossa etäisyyttä lyhennetään ja siirrytään lukko-otteisiin. Näin taistelu saadaan lopetettua vähemmän kompleksisella ja kikkailevalla tavalla. Fiore luokittee finestran epävakaaksi asennoksi (instabile) ja hän päinvastoin asettaa stretto -tekniikoihinsa tekniikoita joiden tehtävänä on demonstroida miten winden -tekniikat voidaan torjua helposti tavalla joka on syy olla käyttämättä niitä. (Mikä taas on "kunnon germaanille" järkytys, heistä kun on miellyttävää "vääntää miekkaa rusetille" tässä osin.)
Toki tämä on vain nyrkkisääntö. Sillä miekkailussa harvemmin jäädään seisoskelemaan paikallaan. Tällöin ajatus siitä että aloitusasento ja väliaikainen asento olisivat jotain aivan oleellisesti erilaista hämärtyy. Nämä termit ovat karkeistuksia jotka tavallaan joskus viittaavat enemmän asenteeseen kuin tekniikoihin. Esimerkiksi jos mietitään mitä asentoa Fiore käyttää colpo di villano -tekniikassa, välivaihe näyttää kovasti siltä että finestraa käytetään "transitionaalisesti". Toki se ei ole tyylipuhdas finestra vaan jonkinlainen muunnelma siitä. Mutta tämä on kuitenkin enemmän poikkeus. Fiore pitää käsiään mielellään alempana silloin kuin terät ovat kesken tekniikkaa toisissaan kiinni.
Simulacres et Simulation
Kirjoitin pari vuotta sitten siitä miten Intelligent Designin kannattajat eivät ole katsoneet hyvällä Nick Bostromin simulaatioargumenttia. Korostin silloin sitä miten tämä paljastaa jotain mielenkiintoista. Sillä "teologisesti korrektilla" tasolla ID on nimenomaan sitä että suunnittelijasta ei oteta kantaa. Tässä kohden Nick Bostromin näkemys on kuitenkin jotain jossa he ovat pakotettuja ottamaan eriävän kannan. Osittain syynä on se, että Bostromin ajattelutapa on ristiriidassa ID:n eliminatiivisen prosessin kanssa. ID ajattelee kompleksisuutta eikä suostu näkemään Suunnittelua jonain jonka ominaisuuksia voitaisiin rajoittaa.
Nyt tätä näkökulmaa tukemaan on tehty tuore, minusta melko kiinnostava, julkaisu. Moti Mizrahin "The Fine-Tuning Argument and the Simulation Hypothesis" kuvaa sitä miten simulaatiohypoteesi todellakin haastaa klassisen teismin ajatuksia. Hän korostaa että antrooppisen periaatteen näkemä hienosäätö voidaan nyt selittää kolmella keskenään oleellisesti erilaisella tavalla. (Siis sen lisäksi että tämä hienosäätö kiistetään kokonaan.)
1: Multiversumihypoteesi selittää miksi yksi universumi voi olla epätodennäköinen ; Universumeita on monta erilaista ja emme voi katsoa satunnaisesti valittua universumia, koska olemme sen sisällä. Elämä tarkastelee universumia vain universumissa jossa on elämän sallivat parametrit.
2: Design -hypoteesissa oletetaan että universumi on luotu ja tämä selittää epätodennäköisyyden koska Jumala voi tehdä epätodennäköisiä asioita al kazam. (Näkemys on tässä laajempi kuin Intelligent Design, mukana on myös ns. sofistikoitunutta teologiaa joka itse korostaa sitä miten se ei ole kreationismia.)
3: Simulaatiomallissa universumi on ohjelmoitu. Tässä keskitytään enemmänkin siihen että universumin tekijöillä on teknisiä rajoitteita joten rajaavat parametrit on valittava huolella että väliin ei tarvitse tunkea poikkeuksin.
Mizrahinin pääargumentti on kuitenkin erikoinen. Hän näkee että simulaatiomalli haastaa nimenomaan design -hypoteesin hyvin konkreettisesti. Tässä Mizrahi harrastaa logiikkaa joka muistuttaa yllättävissä määrin omaani. Taannoin kirjoitin erilaisten premissien parsimoniasta alkusyyargumentissa, ja käsittelin sitä kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen parsimonian kautta. Mizrahi on samoilla linjoilla ja korostaa että simulaatiohypoteesi on paitsi koherentti (coherency) ja selittää hienosäädön, niin ennen kaikkea se on klassista design -argumenttia parempi koska sen yksinkertaisuus (simplicity) on suurempi kuin "klassisella designillä" ; Koska yliluonnollinen fysiikan lait ylittävä Jumala on oleellisesti erilainen (different in kind) kun taas ohjelmoija on meistä erilainen vain aste-erolla (different in degree). Ja lisäksi koska simulaatioargumentissa Suunnittelun ominaisuuksia tarkastellaan rajoitusten kautta, se tarjoaa ennusvoimaa. Se esittää asioita jotka tapahtuvat ja näin se tekee testattavia ja periaatteessa falsifioitavia ennusteita. "simulation hypothesis undercuts the alleged evidential connection between ‘designer’ and ‘ supernatural designer of immense power and knowledge’ in much the same way that the multiverse hypothesis undercuts the alleged evidential connection between ‘fine-tuning’ and ‘fine-tuner’ (or ‘designer’). If this is correct, then the FTA is a weak argument for the existence of God."
Itse näkisin että tämä paljastaa jännittäviä asioita monesta puolesta. Ensinnäkin koko tilanen johtuu tavallaan siitä että Bostromin ohjelmoija on "partikulaari design" kun taas teismissä on usein ajateltu suurempia ideoita joissa teemana on enemmänkin "general design". Tätä kautta on huomattava että se miksi ID:n kannattajat eivät pidä simulaatiohypoteesista onkin juuri siinä että
1: Se haastaa klassisen teismin hyvinkin vahvasti. Sillä tosiasiassa teologisesti korrekti Jumala on jotain jota hyvin harva itse asiassa kannattaa. Moni haluaa liimata tämän päälle ideoita jotka ovatkin kaikkea muuta kuin suoraan tämän määritelmissä. Rajoittamaton älykkyys joka päätellään rajallinen fysiikka eliminoiden on valittu enemmän "kaikkivaltias Jumala" mielessä kuin sitä kautta että ei otettaisi kantaa siihen mitä äly voi ja ei voi tehdä. Bostrom ottaa esiin vaihtoehdon jossa äly voi olla rajallinen. Tämä rajaamaton ei ole kaikkivaltias joten tätä on syytä vastustaa. Sillä Design -hypoteesi ei olekaan oikeasti yleinen idea (general) vaan se viittaa kätketysti ja kieroillen johonkin ihan tietyntyyppiseen Jumalaan. (Wink wink emme ole kreationismia, paitsi ne jotka ovat, mutta Designer voi olla kreationistien Jumala. Ja kyllähän me kaikki tiedämme sydämessämme mihin se nyt sitten viittaa...)
2: Toisaalta Bostromin ja muiden simulaatiohypoteesinäkökulman teorioiden mukaan Ohjelmoija on nimenomaan hyvin rajallinen ja se on tätä kautta by definition partikulaari, joten sitä tulee kenties vastustaa ihan siksi että se on partikulaari. (ID on hieman erikoisessa suhteessa avaruusolentoihin. Niihin viitataan mielellään jotta korostettaisiin että ei ole rajoitettu tiettyyn Jumalaan. Humanoidi on kuitenkin partikulaari. Ja siksipä humanoidiasiaa ei tosiasiassa huomioida argumenteissa, se on vain taktinen asia johon vedota tietyssä tilanteessa. Bostromin näkemys on tässä mielessä hyvin samantapainen. Paitsi että sitä vastustetaan noin yleisesti aina, eikä siihen koskaan vedota mahdollisena ratkaisuna design -hypoteesiin.)
Otsikossa on Jean Baudrillard -alluusio. Hänen ajatuksensa simulakrumeista ja simulaatiosta on jotain jolla lukija voi leikitellä lukiessaan tätä tekstiä. Sieltä löytyy teemaa vahvistava piiloargumentti kun oikein jaksaa kaivella.
"Mutta tikarit ovat nopeampia"
 |
| Luvassa on tasainen taisto? |
Mutta tietenkään asia ei ole näin yksinkertainen. Jos nimittäin katsomme miten nopeasti ihminen voi lyödä, on katsottava ensin käsiä. Suurin nopeuden rajoite joka tapauksessa on se nopeus joka ihmisen omista käsistä lähtee. Tämä on relevanttia koska lisäpaino voi todellakin hidastaa tätä vauhtia. Kuitenkin tämä on esimerkiksi hyvin painotetun yhdenkädenmiekan kohdalla melko irrelevanttia, koska ase on itse asiassa kohtuullisen kevyt. Raskaus näkyy korkeintaan siinä miten kauan toimintaa jaksaa tehdä.
Toisaalta painon jakautuminen on pituutta relevantimpaa. Esimerkiksi minä pystyn lyömään omalla "1½ kädenmiekallani" (longsword) yhden käden otteella nopeammin kuin tätä lyhyemmällä ja suunnilleen saman verran painavalla mutta tätä paljon lyhyemmällä sotanuijallani (flanged mace). Syynä on painopiste. Sotanuijassa on puuvarsi jonka päässä on tiivis kasa metallia. Miekassa painopiste on melko lähellä kädensijaa. Tikari on tässä mielessä usein hyvin painotettu. Ja sen verran kevyt että painotuksella ei ole vielä juurikaan mitään merkitystä.
Mutta tärkein asia on kuitenkin ulottuvuudessa. Ja ulottuvuus vaikuttaa oleellisesti siihen miten aseen nopeutta pitää ylipäätään arvioida. ; Karkeasti ottaen ulottuvuuskysymys voidaan pilkkoa osiin. Tässä kohden on oleellista huomata että on ulottuvuus johon voidaan lyödä ilman että astutaan askelta. Ja on ulottuvuus johon voidaan lyödä niin että samalla astutaan. Kävelyn kanssa etäisyys on suurempi, mutta sen vauhti ja suunnanmuuttelukyky on pienempi. Sillä kävellessä kuitenkin liikutetaan koko ihmisen massaa. Ja näin on olemassa "nopeita senttejä" jotka ovat ulottuvilla ilman kävelyä ja "hitaita senttejä" jotka vaativat lisäksi liikkumista.
Se, mitä tikarin kanssa ajatellaan on se, että pelkästään käden heiluttelu on nopeaa. Ja tässä paino on kenties jonkinlainen hidaste. (Yhdenkäden miekan kohdalla nopeusero tikariin voi olla triviaali ellei olematon, mutta toki tikari on "nopeilla senteillä" huomattavasti rivakampi kuin vaikkapa hyvinpainotettu kahdenkädenmiekkani tai huonostipainotettu sotanuijani.) Joten oikeasti tikarin heiluttelu on vain kevyttä. Siinä ei mietitä sitä että tikarin ulottuvuus on pienempi. Ja sen vuoksi on pirusti sellaista etäisyyttä jolta miekkamies voi lyödä tikarimiestä ilman että tämä astuu eteenpäin, mutta jossa tikarimies ei voi lyödä miekkamiestä ilman astumista. Tämä tarkoittaa sitä että tikarimiehen on jotenkin ylitettävä nämä "hitaat kymmenet sentit". Ja tämä tekee normaalissa tilanteessa tikarimiehen osan vaikeaksi.
Toki tikarimies ei ole täysin avuton. Sillä kun häntä lyödään, on väistämätöntä että vastapuolen kärki tulee johonkin johon tikarimies yltää. Tikarimies ulottuu siis torjumaan vaikkakaan ei lyömään. Ja ennen kaikkea tämä torjuminen vaatii vain "nopeita senttejä". Ja ylen edullista on sekin että torjunnan perusideana on se, että oman aseen kahvan läheinen osa toimii tehokkaana torjumisvipuna ja jos kärki on kaukana kädensijasta sitä on helpompi kääntää syrjään. Näin tikari ulottuu torjumaan sitä miekan osaa josta on kätevintä torjua. Tämä tarkoittaa sitä että tikarimies ei voi tehdä muuta kuin torjua ja että hänen kannattaa myös tehdä näin. Sillä jatkona hän voi astua lähemmäs ja lyödä.
1: Nämä ovat "hitaita senttimetrejä" ja on selvää että niiden aikana miekkamies saattaa kenties ehtiä vaikka nostamaan oman kätensä torjuntaan ("nopeita senttejä") tai astumaan kauemmas ("hitaita senttejä"). Jos miekkamies on ylikurottanut palaaminen voi olla hidasta, ja jos hän ei ole valmistautunut hän voi yllättyä ja reaktioaika on tikarimiehen puolella. Ja siitä saadaanko torjuntaan yhdistettyä aseenhallintaa jolloin miekkamiehen haluama torjunta vähintään vaikeutuu. ; Kaiken kaikkiaan tikarimies voi tehdä jotain ja hänellä on mahdollisuus mutta etu on silti kaiken kaikkiaan selvästi miekkamiehen puolella.
Tikari on kuitenkin nopeampi kuin miekka - tai etenkin keihäs. Se on se jos tikarimies on päässyt aivan lähelle. Etenkin keihään kohdalla on niin että sitä on hitusen vaikeampaa käyttää aivan lähietäisyydellä. Tällöin tikarin kanssa voi huitoa keihästä vapaammin. Ja keihäsmiehen onkin parasta astua kauemmas. Joka on "hitaita senttejä" ja tikarimieskin voi niitä käyttää. (Tällöin ongelmana on tietysti se, että miten tikarimies pääsee niin lähelle ensin.) Vastaavia tilanteita voi olla myös kapeissa tiloissa joissa asetta ei mahdu kunnolla käyttämään. Tässä tosin on vaikeaa se, että tikarimiehen olisi joka tapauksessa selvitettävä miten hän pääsee vihollisen aseen ohi. Esimerkiksi kapeassa tunnelissa miekkamies - tai etenkin keihäsmies - voi pistää kauas ja tilaa väistämiseen ei juurikaan ole. Ja tämän läpi/ohi pitäisi sitten päästä. Tekniikat ovat odotettavia vaakasuuntaisia pistoja, koska muuta ei ole luvassa, mutta tilanpuute takaa että ne ovat vaarallisia ja vaikeasti väistettäviä. (On siis pakko torjua ja ottaa vastapuolen asetta hallintaan.) ~ Noin karkeasti ottaen tikari päihittää nopeudessa ja muussa vahingonaiheuttamisessa hilparin puhelinkoppipainissa, mutta ensin olisi selvitettävä miten hilparimies houkutellaan koppiin josta hänellä ei ole pakopaikkaa.
Siksi kun mietimme tikareja, ei ole syytä katsoa vain sitä ovatko ne siistejä. (Tottakai ne ovat siistejä!) Eikä kannata antaa tulla johdatetuksi massaviihteen ja roolipelien stereotypioiden kautta.
* On hyvä muistaa että roolipelit hakevat usein pelitasapainoa. Tässä tasapainossa faktuaalisuus ei ole niin tärkeää. Sillä jos pelaaja tykkää veitsistä on hänelle hyvä antaa veitset ja mahdollisuus siitä huolimatta että hän on tämänlaisen valinnan tehnyt. Sillä roolipelihahmossa tärkeintä on tyyli. Hahmon on "oltava siisti" tai muuten mieluinen ja sillä on voitava tehdä kivoja asioita. Tosielämään tämä pluralismi ei kuitenkaan seuraa.
* Ja kenties se elokuvan tikarimies on aina nopea siksi että tässä mitataankin miestä eikä asetta. Kenties miekka vs. tikari on niin epäreilu että tikarimiehet ovat aina suhteessa niin paljon kovempia kuin vastapuolensa. Sillä näemme vain elossajääneet sankarit, emme niitä jotka ovat kuolleet. Tai koska käsikirjoittaja tykkää.
Tikarit ovat toki nopeampia kuin miekat - jos heittelet niitä kaukaa. Ne vain eivät tee kovin paljoa vahinkoa, ja sitten sinulla ei enää ole sitä tikaria jonka olet heittänyt.
maanantai 28. heinäkuuta 2014
Koristemiekat ovat erikseen
Sen avulla voi kuitenkin demonstroida muutamia tapoja joita katsomalla voi erottaa "koristemiekkoja" "oikeista". Otan tässä vain sellaisia piirteitä jotka tässä kyseisessä ostoksessa erottavat sen oikeista miekoista. (Siksi en esimerkiksi ota kantaa kahvan ja kiinnityksen rakenteisiin. Tässä miekassa on rakenne periaatteessa aivan oikein. Terä on siinä jatkumo joka jatkuu kahvan läpi pommeliin asti. Tässä on suurimmaksi osaksi kyseessä kahvan rakenteesta, ja tässä esineessä tämä asia on häkellyttävällä tasolla kunnossa. Se on kuitenkin koriste -esine.)
Tarkoitukseni ei ole pilkata seppää joka on kuitenkin tehnyt sen mitä on tavoitellutkin, eli ulkonäöltään hienon esineen. (Ja joka oli lisäksi proaktiivisesti esitti heti kättelyssä että älä sitä vain käyttömiekaksi katso, koska se ei toimi sellaiseen. Valitettavan moni seppä "vastaa vasta kun kysytään" ja arvostan tätä rehellisyyttä.)
Ensimmäinen asia on valmistusmateriaali. Tämä miekka on tehty kovasta mutta hauraasta metallista. Se ei ole rautaa, joka olisi liian pehmeää. Sen sijaan se on tehty hiiliteräksestä. Nämä voivat särkyä miekkailussa tai osuessaan vaikka kypärään tai muuhun suojausmateriaaliin. (Zombieapokalypsiin se itse asiassa kelpaisi tämän vuoksi aika hyvin, koska zombeilla ei ole haarniskaa ja ne eivät laita kovia aseitaan torjumaan iskuja.) Tämä on niitä asioita jotka on hivenen vaikea nähdä suoraan aseesta. (Sitä voi toki kysyä.) Yleensä ostaessani käyttömiekkaa tarkistan jollain tavalla sen että se kestää taipumista josta se palaa takaisin. Rauta taipuu mutta ei palaa ja hiiliteräs ei taivu. Toki tämä on huono testi jos ase on lyhyt, kuten kuvassa.
Tässä aseessa on aika paljon paksuutta ja sen teräprofiili on "hivenen" omituinen. Normaalisti miekoissa on terässä tietynlainen rakenne.
* Tässä aseessa terä kapenee kärjestä ja kärkeä kohden. Tämä profiilin kaventuminen (profile taper) kertoo että se ei ole kirves. Tämä on se jota usein katsotaan miekoissa ja jotka antavat sille sen ulkonäön. Luonnollisesti tämä vaikuttaa aseen käyttöominaisuuksiin. Jos ase on tarkoitettu koviin iskuihin sen pääosa saattaa olla jopa leveämpi kuin kahvan lähellä. Se tekee siitä hitaan ja vaikuttaa tasapainopisteeseen. Pistoaseissa kaventuminen on kaiken a ja o. Tämä ase, kuten suuri osa pistoon ja viiltoon kelpaavista miekoista, on tässä tervehenkinen kompromissi.
* Sen sijaan jos katsotaan terän paksuutta ja sitä miten "se osa joka miekassa on terä, mutta jonka paksuus ei vaikuta sen ulkonäköön". Ja ennen kaikkea katsotaan sen kapenemista (distal taper) voidaan huomata että terä on täsmälleen yhtä paksu kärjestä kuin kahvan kohdalta. Tämä kertoo siitä että miekantekijällä on ollut taitoa. Terä on sileä, suora ja hieno. Ja koriste-esineelle tämä ratkaisu on ehdottomasti oikea. "Käyttömiekoissa" on sen sijaan hyvin tavallista että terä nimenomaan kapenee kärkeä kohden. Sillä tämä on hyvä keino vaikuttaa aseen painopisteeseen. Mitä lähempänä kahvaa painopiste on, sitä näppärämpi sitä on liikuttaa. Ja juuri terän paksuutta käsittelemällä painopistettä voidaan siirtää ilman että aseen viilto-ominaisuuksista tarvitsee luopua niin runsaasti. Eli ilman että tarvitsee vähentää terästä leveyttä. (Toki kaikki massa iskun takana vaikuttaa iskuominaisuuksiin. On turhaa leikkiä että impakti ei olisi kovempi jos tätä ohentamista ei tehtäisi. Ero on siis suhteellinen.)
Myös kahva on tärkeä. Tätä ei voi millään tavalla vähätellä. Kyseisen miekan kahva on ulkonäöltään hieno. Sellaisella macho bullshit -tavalla. Se antaa mielikuvan viikinkityylisestä tosimiehen lelusta. (Se toki tuntuu vähintään yhtä barbaariselta.) Se on myös malliltaan tähän sopivasti esteettinen. Ja se on coolin näköinen. Käyttöesineelle ratkaisu ei olisi kuitenkaan kovin hyvä ; Jos aseen ottaa käteen, voi huomata että se on vain pönkkä puuta ja metallia.
* Pommel ottaa helposti käsiin epämiellyttävän tuntuisesti. Kahvaa ei ole selvästi muotoiltu siten että se olisi käteen sopiva.( Ja tätä ei voi vähätellä. Itse olen itse asiassa - tosin jo luontaisesti - jopa ylikorostanut kahvan mukavuuden tärkeyttä. Aseen on tunnuttava hyvältä tai unohtakaamme kaupat saman tien. Käyttömiekkaa hankittaessa kysymys ei saa olla rahasta tai siitä että hintaa vähennetään, tässä asiassa ei voi joustaa. Samoin kuin aseen valmistusmetallista ja perusrakenteen kestävyydestä. Nämä kun ratkaisevat onko asetta turvallista käyttää. Ergonomiassa vaarannetaan pitkässä tähtäimessä omat kädet ja hauraassa ja huonosti kestävässä aseessa vaarannetaan harjoittelukaverien terveys. Kumpikaan ei saa olla vaihtoehto. Että minkä vuoksi kukaan missään seppä saisi hinnoitella tämäntasoisia asioita ja diilata niillä?) Miekka on esine jota käytetään paljon ja sen on siksi oltava mukava kädessä. Kysymys on siitä mitä nykytyöelämässä puhutaan kun puhutaan työergonomiasta.
* Ja tosiasiassa tämä ei ole vain tätä. Sillä etenkin keskiaikaisessa miekkailussa, jossa ei metsästetä osumia ja pisteitä, on muistettava että miekan iskussa syntyy impakti. Ja Newtonin fysiikan lakien mukaan voimalla on vastavoima. Miekassa isku osuu kohteeseen mutta samalla kohde iskee sinua. Ideana onkin se, että vastustaja muuttuu impaktin voimasta, ja itse sen sijaan johdat impaktin voiman luidesi kautta perimmiltään maahan asti. Voiman jakautuminen on se ero joka saa yhden menemään halki ja toisen pysymään ehjänä. Miekan terä toki jakaa voiman pienemmälle alueelle, mutta kahvalla ja sen muotoilulla on tärkeä tehtävä. Se vaikuttaa siihen miten paljon impakti vuotaa sormien ja ranteen kohdalta. Jos isku vuotaa paljon, se imee paljon myös siitä voimasta mikä kohdistuu viholliseen. Ja toisaalta se voi johtaa siihen että paitsi että teet tehottoman iskun, niin myös satutat ranteesi ja sormesi prosessissa. (Moni takapihamiekkailija venäyttää ja satuttaa ranteitaan ihan koska ei ymmärrä tätä.) Tässä aseessa kahvan muotoilu ei mitenkään erityisesti tue. Joten et saa impaktia ajettua kämmeneen ja sormiin siten että sen voi sitten tukea kyynärspään ja hartian sormiin. Tai voi, mutta ei yhtä sulavasti kuin voisi.
Siksi onkin syytä muistaa että jotkut aseet ovat itse asiassa lähinnä jonkinlainen muokattu rautatanko joka on litistetty ja johon on laitettu kädensija. Ja toisin kuin tämän rehellisen sepän kohdalla, liian moni näistä rakentelijoista ei ole rehellisiä. Moni haluaa miekkaa ostaessaan ostaa itselleen jonkinlaista warrior charismaa. He saattavat tuntea tasapainopisteen merkitsevän jotain mutta eivät katso sitä kontekstissa ja miekanostos näyttääkin heillä hieman hassulta minun silmiini. (Itse en mittaa käyttöaseessa vain painopistettä, vaan katson enemmänkin onko ase suora ja ravistan asetta tietyllä tavalla joka kertoo paljon sen käyttäytymisestä. Itse en osaa kuvata tätä muulla kuin sillä että onko "ase elossa" vai ei. Tämä on jonkinlainen kombinaatio kädensijan muotoilusta, aseen painopisteen manipuloinnista miekan teräprofiilin kaikkien elementtien kanssa. Sekä siitä onko ase aseeksi tarpeettoman paksu vai sen kestämisen takaamisen kannalta naurettavan ohut. ; Esimerkiksi tämä ase on totaalisen kuollut. Niin kuollut että se ei ole edes sotanuija.) Ja osa sepistä tietää että tosiasiassa tälläinen backyard fighter ei koskaan käytä asettaan mihinkään, paitsi korkeintaan leikkeihinsä, joissa ei koskaan paljastu mitään. Ja näin tietyistä asioista vaikeneminen on heille kannattavaa. Se on hyväksi kassavirralle.
Siksi tämä rehellisen sepän tekemä hieno miekka saa toimia opetusvälineenä. Sitäpaitsi tämä rehellisyys oli yksi syy joiden vuoksi ostin sen. (Halusin siis että rehellisyyskin kasvattaisi kassavirtaa.) Siis sen lisäksi että se on kaunis esine, ja oli hinnaltaankin ns. varsin edullinen. (Se on niitä miekkoja joista olen maksanut vähiten, koskaan. Olen ostanut kalliimpia tikareitakin. Ne tosin ovat olleet ns. aseita. Toisin kuin tämä esine.) Toivonkin kaikesta sydämestäni sepälle menestyksekästä tulevaisuutta. (Enkä vähiten siksi, että hänen ensimmäisen miekan ostajanaan tämän esineen arvo nousisi hänen maineensa vuoksi kenties älyttömän suureksi.)
sunnuntai 27. heinäkuuta 2014
Audatiaa haastamassa ; eli pelien eleganssista
Lautapelit ovat yleisesti ottaen sosiaalisia pelejä. (Lue ; En ole hirveästi panostanut.) Tämän Ropeconin aikana tulin kuitenkin pelanneeksi kohtuu paljon. Suuri osa peleistä joita pelasin oli minulle aivan upouusia/uppo-outoja. Uusina peleinä tuli tutustuttua esimerkiksi sellaisiin peleihin kuin "The Great Dalmuti":in, "Ca$h 'n Gun$" ja "Manhattan". Tämän lisäksi kokeilin paria sellaista peliä jonka nimiä en enää muista.
Eli tässä on jo esillä kuinka melko lyhyessä ajassa voi oppia pelaamaan viittä peliä. Sillä tavalla että sitä pystyy pelaamaan muiden kanssa ja joskus jopa olemaan haaste. Sillä tasolla että kykenee kenties selittämään muille miten sitä peliä pelataan Syynä on se, että yleensä pelit yritetään tehdä helppokäyttöisiksi. Tämä ei ole sama asia kuin se, että peli olisi huono. Päin vastoin ; Esimerkiksi klassikkopeli "tammi" taipuu hyvin yksinkertaisiin sääntöihin. Se vaatii strategiaa ja älyä. On toki helppoa arvostaa "shakkia" jonka erilaiset nappulat luovat peliin kompleksisuutta. Ja shakki muistuttaa että joskus melko kompleksinen peli voi olla todella elegantti. (Shakin nappulat, aloitusasema ja siirrot vaativat jo aika paljon muistelua.)
Toisaalta esimerkiksi "Ca$h 'n Guns" on perusrakenteeltaan yksinkertainen mutta hyvä. Siinä on kuitenkin mahdollisuus ottaa erilaisia lisävariantteja, kuten omalle roistolle jonkin erikoisominaisuuden, jotka lisäävät peliin kompleksisuutta mutta jotenkin myös vähentävät sen "eleganssia". (Se on silti oikein hauska peli.) Kompleksisuus ei ole sama kuin hienous. (Shakki on tammea elegantimpi peli, mutta ei pelkästään sen takia että sen nappulat ja siirrot on vaikeampi oppia.) Nykyään pelien käytettävyys on kunnossa ja niitä voi oppia monia ja nopeasti. (Jos aikaa vain riittää pelaamiseen.)
Mutta pääasiaan.
Sitten otankin esille "Audatia" -pelin. Itse Guy Windsor on ollut mukana kehittämässä tätä uutta korttipeliä. "Sattumalta" minullakin sattuu nyt olemaan se aivan omana. Ja miksi ei olisi? Siinä on maailman hienoin ja tärkein aihe. Siinä on Fiorea. Se on pelinä kaunis. Siihen on tiivistetty jotain hyvin oleellista miekkailusta. Sen detaljeihin on panostettu kiitettävästi. Hahmojen pukeutuminen on ajanmukaista ja jokainen kortin strateginen yksityiskohta on vahvasti perusteltu ja kontekstoitu mukavasti.
Se on myös ihan kiva peli. Pidän siitä miten peli aloitetaan valitsemalla vuoron perään hyveitä. (Aloittaja on haastaja joka aloittaa audatialla, haastettu saa valita jäljelle jäävistä kolmesta yhden, haastaja jäljellä olevasta kahdesta minkä haluaa ja viimeinen menee haastetulle.) Nämä vaikuttavat siihen mitä tekniikoita on parempi tehdä.
Tätä voi sitten manipuloida lisää valitsemalla joko omaa hyvejoukkoa tukevia tai heikkouksia paikkaavia perusasentoja. Perusasennot myös rajoittavat mitä tekniikoita itse voi ja ei voi tehdä ja samoin se jossain määrin sulkee joitain vaihtoehtoja vastapuolelta. Jotka sitten valitaan "puolistrategisesti sokkona" ja avataan peliin yhtäaikaisesti. Ja vasta tämän jälkeen aletaan käyttämään niitä tekniikkakortteja.
Asennot ja iskut ovat erikseen. Jota ei yleensä tule vastaan missään vastavassa. Koska pelit ovat aina tekniikkakeskeisiä eivätkä mieti perusasentokysymyksiä tai muutakaan joka tekisi korttimäiskimisestä jotain joka muistuttaisi enemmän jotain jota kehtaisi kutsua nimellä martial art. Peli on taktinen ja opettavainen. (Ja mikä parasta, korttien joukossa on se, että vastapuolta potkitaan munille! Juuri kuten Fiore meitä opettaa! Täysillä!)
Mutta sitten yläreunassa on ties mitä kaaria, kuvissa mustia reunakuvioita ja kuvan alla vaakunaeläimiä jotka kaikki vaikuttavat peliin. Eikä asiaa auta se, että keskivertopelaajalle "Frontale ditta Corona" sanoo vain aivan ei yhtään mitään. Kuvat onneksi auttavat, esimerkiksi perusiskuissa on vain yksi miekkamies ja selvästi liikettä kun taas tästä eteenpäinjatkavissa tekniikoissa on kaksi miekkailijaa. Mutta hieno vanha italia ei tässä auta pelaajaa. Se vain toimii referenssinä. Ja tätä kautta se tietyllä tapaa tukee pelin snobistisuutta, eikä pelattavuutta. Tosin pelin tarkoituksena lienee myös tehdä juuri näistä termeistä tutunoloisia, joten ratkaisu on jossain määrin hyväksytty ja tuettu muullakin kuin egoilulla.
Kaiken kaikkiaan pelin detajien runsaus ja yleinen perusteltu monimutkaisuus johtavat siihen että pidän "Audatiaa" enemmän sofistikoituneena pelinä kuin eleganttina pelinä. Ja sen perusidea on melko työlästä oppia. Ja oikeastaan vasta kun pelin idea on opittu sitä voi pelata. Sitä ennen tarvitaan joku joka ehdottaa minkä tyyppisiä asioita pitää katsoa ja etsiä pakasta. Nämä eivät ole totuttelupelejä vaan demonstraatioita jotka simuloivat etäisesti pelaamista.
Tämä vaikeus ei toki ole uutinen. ; Pelin omilla sivuilla on kiitettävästi tutoriaalimateriaalia jotta tämän mainion pelin voi oppia. Tässä kohden perusongelma on kuitenkin se, mikä käytettävyyden kanssa on aina. Ideaalimaailmassa käyttöohjeita ei tarvita. Jokainen kerta kun sinun on pakko delegoida tutoriaalia on siis jonkinlainen epäonnistuminen. (Siitäkin huolimatta että on kaltaiseni willage idiot.) Näkisin että syy on siinä että peli on varsin nopeatempoinen, miekkailun tapaan voitto ja häviö varmistuvat "kohtuu pian". Kysymys on osumasta. Ja tämä saavutetaan yllättävän lyhyin sekvenssein. Ja jos sekvenssi menee "umpisolmuun" ja venyy pituutta se itse asiassa iteroituu alkuun joten pituus on niissäkin tapauksissa näennäistä. Ja näihin muutamaan korttiin liittyy joka ikisessä vaiheessa se, että niissä on uusia rajoituksia, uusia "jos niin niin tee A ja jos ei niin tee jotain ihan muuta". Näin ne pari korttia eivät yhdellä kokeilulla sisällä kuin marginaalisen määrän pelin kokonaiskompleksisuudesta. Ja kaikkien juttujen opettelu tilanteenmukaisesti vaatii siksi tosi monta kierrosta.
Lisäksi pelin käytettävyyttä heikentää, toki vain hitusen, se että eri henkilöiden pakat ovat samalla taustakuviolla. Korteissa olevat piirrokset ovat mallikkaasti konsistentin vaatetuksen avulla erotettavissa. Mutta vain kuvapuolelta. Lisäksi meille kerkesi käymään siten että jokaisessa pakassa oleva materiaali sekoittuu helposti yhteen. Esimerkiksi hyvekortit voivat livahtaa siten että yht'äkkiä pakassa olisi valittavana kaksi audatiaa kun toisen kortin spesiaalit ovatkin livahtaneet väärän pakan mukaan. Taustavärityksellä tämänlaatuisen voisi täysin välttää. Mutta toisaalta tämän voi välttää myös yleisellä siisteydellä. Kun pitää pakat siistinä ja asianmukaisilla paikoilla, ei häiriötä tule. Tässä mielessä peli voidaan nähdä jonain joka kasvattaa pelaajan järjestelmällisyyttä ja auttaa häntä näin kasvussa kohti ihmisyyttä. Mutta valitettavasti käytettävyysnäkökulmassa tämänlaatuinen kasvatustyö on usein eitoivottua. Jos jokin vaatii kärsivällisyyttä se kertoo että sen sujuvoittaminen parantaisi käytettävyyttä. Jos järjestelmällisyydelle asetetaan rimoja, pelin ykskantaistaminen ja yleinen murphyn lain toteutumisen estäminen parantaisivat käytettävyyttä.
Toisaalta peli on sen perusrakenteen oppimisen jälkeen hauskaa läimittävää. Siihen saadaan vaihtelua siten että peliä pelataan eri henkilöillä. Pelaaminen tosin vaatii tätä kautta vähintään sen kaksi eri pakkaa. (Ja tällä hetkellä niitä on kaksi valmiina.) Saman idean laajentamisella mukaan ollaan tiettävästi lisäämässä ainakin aitoon historialliseen henkilöön sidottua naistaistelijaa, jolla on omanlaisensa kuvat ja tekniikat. Näin peliin saa myös elävyyttä. Toisaalta tämä korttipeli tuntuu olevan sellainen että siihen on hyvä sitoa jonkinlaista tarinankerrontaa. Itse asiassa pelin kulun ymmärtäminen muuttuu yksinkertaisemmaksi kun tapahtumat selitetään auki vaikka siten että "counteroin säälittävän frontalesi ja lyön sinua kostoksi päähän, mitäs haukuit uljaan maamme viiniä, kurja fransmanni jolla on paskanväriset kengät." Tämänlaiset selitykset auttavat molempia pysymään kärryillä onko seuraavaksi jotain johon pitää torjua vai tehdä mitäkin. Pelin kulku helpottuu tämän pelin kohdalla jos sitä pelaa immersiivisesti. Tämä on yleensä harvinaista. Tarinan lisääminen useimpiin lauta/korttipeleihin vaikeuttaa niiden pelaamista. Tässä tapauksessa se parantaa peliä niin paljon että siitä pitäisi tehdä suositus!
Kaiken kaikkiaan pelaaminen saakin hauskuutensa puolesta paljon pisteitä. Sen ainut merkittävä heikkous on lähinnä sen vaikeus. Ideaalina olisi että pelin vaikeus syntyisi strategioinnista eikä taustapelistä itsestään. Mutta tietenkin on syytä muistaa että Windsor on tunnettu pedanttisena ja tarkkana miehenä joka haluaa ennen kaikkea että asiat ovat oikein. Tämä mielessä pitäen uskallan sanoa että peli on onnistuttu tiivistämään varsin näppärästi. Sillä tiivistettävän kohteen ollessa hyvin kompleksinen, on automaattista että joko leikataan autenttisuudesta (yliyksinkertaistetaan ja tuotetaan pelejä joissa on huonoa miekkailua eli syntiä) tai sitten luodaan hirvittävän vaikea peli. Tämä mielessäpitäen peli on yllättävän hyvä.
Eli tässä on jo esillä kuinka melko lyhyessä ajassa voi oppia pelaamaan viittä peliä. Sillä tavalla että sitä pystyy pelaamaan muiden kanssa ja joskus jopa olemaan haaste. Sillä tasolla että kykenee kenties selittämään muille miten sitä peliä pelataan Syynä on se, että yleensä pelit yritetään tehdä helppokäyttöisiksi. Tämä ei ole sama asia kuin se, että peli olisi huono. Päin vastoin ; Esimerkiksi klassikkopeli "tammi" taipuu hyvin yksinkertaisiin sääntöihin. Se vaatii strategiaa ja älyä. On toki helppoa arvostaa "shakkia" jonka erilaiset nappulat luovat peliin kompleksisuutta. Ja shakki muistuttaa että joskus melko kompleksinen peli voi olla todella elegantti. (Shakin nappulat, aloitusasema ja siirrot vaativat jo aika paljon muistelua.)
Toisaalta esimerkiksi "Ca$h 'n Guns" on perusrakenteeltaan yksinkertainen mutta hyvä. Siinä on kuitenkin mahdollisuus ottaa erilaisia lisävariantteja, kuten omalle roistolle jonkin erikoisominaisuuden, jotka lisäävät peliin kompleksisuutta mutta jotenkin myös vähentävät sen "eleganssia". (Se on silti oikein hauska peli.) Kompleksisuus ei ole sama kuin hienous. (Shakki on tammea elegantimpi peli, mutta ei pelkästään sen takia että sen nappulat ja siirrot on vaikeampi oppia.) Nykyään pelien käytettävyys on kunnossa ja niitä voi oppia monia ja nopeasti. (Jos aikaa vain riittää pelaamiseen.)
Mutta pääasiaan.
Sitten otankin esille "Audatia" -pelin. Itse Guy Windsor on ollut mukana kehittämässä tätä uutta korttipeliä. "Sattumalta" minullakin sattuu nyt olemaan se aivan omana. Ja miksi ei olisi? Siinä on maailman hienoin ja tärkein aihe. Siinä on Fiorea. Se on pelinä kaunis. Siihen on tiivistetty jotain hyvin oleellista miekkailusta. Sen detaljeihin on panostettu kiitettävästi. Hahmojen pukeutuminen on ajanmukaista ja jokainen kortin strateginen yksityiskohta on vahvasti perusteltu ja kontekstoitu mukavasti.
Se on myös ihan kiva peli. Pidän siitä miten peli aloitetaan valitsemalla vuoron perään hyveitä. (Aloittaja on haastaja joka aloittaa audatialla, haastettu saa valita jäljelle jäävistä kolmesta yhden, haastaja jäljellä olevasta kahdesta minkä haluaa ja viimeinen menee haastetulle.) Nämä vaikuttavat siihen mitä tekniikoita on parempi tehdä.
Tätä voi sitten manipuloida lisää valitsemalla joko omaa hyvejoukkoa tukevia tai heikkouksia paikkaavia perusasentoja. Perusasennot myös rajoittavat mitä tekniikoita itse voi ja ei voi tehdä ja samoin se jossain määrin sulkee joitain vaihtoehtoja vastapuolelta. Jotka sitten valitaan "puolistrategisesti sokkona" ja avataan peliin yhtäaikaisesti. Ja vasta tämän jälkeen aletaan käyttämään niitä tekniikkakortteja.
Asennot ja iskut ovat erikseen. Jota ei yleensä tule vastaan missään vastavassa. Koska pelit ovat aina tekniikkakeskeisiä eivätkä mieti perusasentokysymyksiä tai muutakaan joka tekisi korttimäiskimisestä jotain joka muistuttaisi enemmän jotain jota kehtaisi kutsua nimellä martial art. Peli on taktinen ja opettavainen. (Ja mikä parasta, korttien joukossa on se, että vastapuolta potkitaan munille! Juuri kuten Fiore meitä opettaa! Täysillä!)
 |
| Korttien funktiot on kuvattu erilaisin symbolein, joten miekkailutaitoa ei tarvita. |
Kaiken kaikkiaan pelin detajien runsaus ja yleinen perusteltu monimutkaisuus johtavat siihen että pidän "Audatiaa" enemmän sofistikoituneena pelinä kuin eleganttina pelinä. Ja sen perusidea on melko työlästä oppia. Ja oikeastaan vasta kun pelin idea on opittu sitä voi pelata. Sitä ennen tarvitaan joku joka ehdottaa minkä tyyppisiä asioita pitää katsoa ja etsiä pakasta. Nämä eivät ole totuttelupelejä vaan demonstraatioita jotka simuloivat etäisesti pelaamista.
Tämä vaikeus ei toki ole uutinen. ; Pelin omilla sivuilla on kiitettävästi tutoriaalimateriaalia jotta tämän mainion pelin voi oppia. Tässä kohden perusongelma on kuitenkin se, mikä käytettävyyden kanssa on aina. Ideaalimaailmassa käyttöohjeita ei tarvita. Jokainen kerta kun sinun on pakko delegoida tutoriaalia on siis jonkinlainen epäonnistuminen. (Siitäkin huolimatta että on kaltaiseni willage idiot.) Näkisin että syy on siinä että peli on varsin nopeatempoinen, miekkailun tapaan voitto ja häviö varmistuvat "kohtuu pian". Kysymys on osumasta. Ja tämä saavutetaan yllättävän lyhyin sekvenssein. Ja jos sekvenssi menee "umpisolmuun" ja venyy pituutta se itse asiassa iteroituu alkuun joten pituus on niissäkin tapauksissa näennäistä. Ja näihin muutamaan korttiin liittyy joka ikisessä vaiheessa se, että niissä on uusia rajoituksia, uusia "jos niin niin tee A ja jos ei niin tee jotain ihan muuta". Näin ne pari korttia eivät yhdellä kokeilulla sisällä kuin marginaalisen määrän pelin kokonaiskompleksisuudesta. Ja kaikkien juttujen opettelu tilanteenmukaisesti vaatii siksi tosi monta kierrosta.
Lisäksi pelin käytettävyyttä heikentää, toki vain hitusen, se että eri henkilöiden pakat ovat samalla taustakuviolla. Korteissa olevat piirrokset ovat mallikkaasti konsistentin vaatetuksen avulla erotettavissa. Mutta vain kuvapuolelta. Lisäksi meille kerkesi käymään siten että jokaisessa pakassa oleva materiaali sekoittuu helposti yhteen. Esimerkiksi hyvekortit voivat livahtaa siten että yht'äkkiä pakassa olisi valittavana kaksi audatiaa kun toisen kortin spesiaalit ovatkin livahtaneet väärän pakan mukaan. Taustavärityksellä tämänlaatuisen voisi täysin välttää. Mutta toisaalta tämän voi välttää myös yleisellä siisteydellä. Kun pitää pakat siistinä ja asianmukaisilla paikoilla, ei häiriötä tule. Tässä mielessä peli voidaan nähdä jonain joka kasvattaa pelaajan järjestelmällisyyttä ja auttaa häntä näin kasvussa kohti ihmisyyttä. Mutta valitettavasti käytettävyysnäkökulmassa tämänlaatuinen kasvatustyö on usein eitoivottua. Jos jokin vaatii kärsivällisyyttä se kertoo että sen sujuvoittaminen parantaisi käytettävyyttä. Jos järjestelmällisyydelle asetetaan rimoja, pelin ykskantaistaminen ja yleinen murphyn lain toteutumisen estäminen parantaisivat käytettävyyttä.
Kaiken kaikkiaan pelaaminen saakin hauskuutensa puolesta paljon pisteitä. Sen ainut merkittävä heikkous on lähinnä sen vaikeus. Ideaalina olisi että pelin vaikeus syntyisi strategioinnista eikä taustapelistä itsestään. Mutta tietenkin on syytä muistaa että Windsor on tunnettu pedanttisena ja tarkkana miehenä joka haluaa ennen kaikkea että asiat ovat oikein. Tämä mielessä pitäen uskallan sanoa että peli on onnistuttu tiivistämään varsin näppärästi. Sillä tiivistettävän kohteen ollessa hyvin kompleksinen, on automaattista että joko leikataan autenttisuudesta (yliyksinkertaistetaan ja tuotetaan pelejä joissa on huonoa miekkailua eli syntiä) tai sitten luodaan hirvittävän vaikea peli. Tämä mielessäpitäen peli on yllättävän hyvä.
 |
| Näyte puolisoni kanssa pelaamasta kierroksesta. Osaatko esillä olevasta nähdä kumpi (sininen vai punainen) voitti? Tai onko peli kesken? Huomaatko myös hukatun potentiaalin? Kaikki on ihan selvää kun mietit että syntyykö korttien yläreunojen kaarista täysiä ympyröitä vai ei. Ja miten reunojen seitsemän iskun kaavakuvat vaikuttavat pelidynamiikkaan. (Rehellisyyden nimissä en silti takaa että tässä kierroksessa ei olisi virhettä. En vai itse ole huomannut sellaista, mikä ei tarkoita että sitä ei olisi.) |
Pieni huomio ; Ei nautita sisäisesti
Vierailin Ropeconissa. Siellä ollessani kävin mm. luennolla joka käsitteli lääke- ja myrkkykasveja, jota piti ihan lääketieteen ammattilainen. Se sisälsi lähinnä hyvin hyvin hyvin tuttua perusasiaa. Mutta se kuitenkin valaisi itselleni jotain. Päädyin nimittäin kysymään esitelmöitsijältä "Assassins Creedistä". Tässä pelissähän käytetään myrkkyjä.
Ezio Auditoren valikoimassa olevaa myrkkyä ei itse asiassa määritellä. Ja sen tehostaminen ("fast poison" -upgrade) viittaa epämääräisesti siihen että se on jonkinlainen useista eri aineksista tehty seos. Tosin tämän tehostetun myrkyn oireet, eli myrkytetyn hallusinointi, riehuminen ja kuolema, pysyvät samanlaatuisina. Seos siis toimii paremmin kuin määrittelemätön perusmyrkky. Tämä on tietysti hieman epätarkkaa mutta toimii kuitenkin tärkeänä vihjeenä josta itse asiassa voidaan rajata ja päätellä mitä myrkkyä se voisi olla.
Mutta Ezion myrkystä saadaan alleviivattu referenssi "Revelations" -osassa. Sillä siinä erikoisvalmisteisiin kranaatteihin voi laittaa myrkkyä joka aikaansaa juuri samanlaisia oireita kuin se myrkky muutoinkin. Ja tässä kohden ei olla diskreettejä. Kun Ezio kysyy "What about these poison bombs? How lethal are they?" Piri Reis vastaa "Quite lethal, dostum (my friend). We distill our poison from the datura plant. A pretty little flower with a deadly secret. This one kills... slowly but surely. Be very careful, for your sake and for others." Toisin sanoen Ezio käyttää hulluruohoa. Tämä taas oli yksi niistä kasveista jotka olivat kyseisessä esitelmässä.
Itse nostin esille lähinnä reaktioajan. Sillä pelin kuvaamat vaikutukset ovat välittömiä. Kuitenkin yleensä kirjallisuus toteaa että myrkyt vaikuttavat melko hitaasti. Tässä farmasian ammattilainen sanoi että se riippuu täysin että miten myrkky annetaan. Että syödäänkö se vai injektoidaanko se verenkiertoon. Että teessä myrkytys on hidasta mutta jos isoja annoksia injektoi, efektit voivat tulla hyvinkin nopeasti. Ja kun katsotaan miten Ezio kylvää hulluruohoa ympärilleen, osuu AC II:n myrkkytikkojen hankkimisessa mainittu hyvin "Just a small sting and my enemies will fall." Ezio myrkyttää piilotettuja veitsiään ja myrkkynuoliaan tai sitten lennättää räjäytyksen voimalla myrkyllisiä partikkeleja ihmisiin.
Tämä on periaatteessa sekin hyvin normaali asia. Myrkyn syöminen on yleisesti ottaen hitaampaa kuin sen injektointi. Ja tämä on asettanut haasteita ns. itsemurhapillereille agenttimaailmassa. Mutta se liittyy toiseenkin asiaan. Siihen mikä suomen kielestä puuttuu. Esitelmiä katsoessa ja lukiessa ja kuunnellessa on hyvä huomata että esitelmöitsijä keskittyy yleensä puhumaan joko myrkyllisistä kasveista, myrkyllisistä sienistä tai myrkyllisistä käärmeistä, hämähäkeistä tai muista vastaavista myrkkymönkijöistä. Suomen kielessä kun kaikkien kohdalla puhutaan vain siitä miten asia on myrkyllinen.
Englannin kielessä on sen sijaan selvää että levitystavalla on väliä. Siellä venom viittaa siihen että myrkky injektoidaan. Ja poison että se syödään. Toki monet kasvit, kuten tässä mainittu hulluruoho, ovat myrkyllisiä sekä nieltynä että pistettynä. Mutta tämä ei ole välttämätöntä. Jos ihmettelee miten joissain kulttuureissa myrkkyjä voidaan sekoittaa esimerkiksi alkoholishotteihin. Tämä onnistuu sen vuoksi että mahahapot tuhoavat myrkyllisen eläimen myrkyn. Venom is not (always) poison. Riskejä on näissä tapauksissa vain jos suun tai mahan limakalvoissa on haavaumia joista myrkky pääsee livahtamaan suoraan verenkiertoon..
Ezio Auditoren valikoimassa olevaa myrkkyä ei itse asiassa määritellä. Ja sen tehostaminen ("fast poison" -upgrade) viittaa epämääräisesti siihen että se on jonkinlainen useista eri aineksista tehty seos. Tosin tämän tehostetun myrkyn oireet, eli myrkytetyn hallusinointi, riehuminen ja kuolema, pysyvät samanlaatuisina. Seos siis toimii paremmin kuin määrittelemätön perusmyrkky. Tämä on tietysti hieman epätarkkaa mutta toimii kuitenkin tärkeänä vihjeenä josta itse asiassa voidaan rajata ja päätellä mitä myrkkyä se voisi olla.
Mutta Ezion myrkystä saadaan alleviivattu referenssi "Revelations" -osassa. Sillä siinä erikoisvalmisteisiin kranaatteihin voi laittaa myrkkyä joka aikaansaa juuri samanlaisia oireita kuin se myrkky muutoinkin. Ja tässä kohden ei olla diskreettejä. Kun Ezio kysyy "What about these poison bombs? How lethal are they?" Piri Reis vastaa "Quite lethal, dostum (my friend). We distill our poison from the datura plant. A pretty little flower with a deadly secret. This one kills... slowly but surely. Be very careful, for your sake and for others." Toisin sanoen Ezio käyttää hulluruohoa. Tämä taas oli yksi niistä kasveista jotka olivat kyseisessä esitelmässä.
Itse nostin esille lähinnä reaktioajan. Sillä pelin kuvaamat vaikutukset ovat välittömiä. Kuitenkin yleensä kirjallisuus toteaa että myrkyt vaikuttavat melko hitaasti. Tässä farmasian ammattilainen sanoi että se riippuu täysin että miten myrkky annetaan. Että syödäänkö se vai injektoidaanko se verenkiertoon. Että teessä myrkytys on hidasta mutta jos isoja annoksia injektoi, efektit voivat tulla hyvinkin nopeasti. Ja kun katsotaan miten Ezio kylvää hulluruohoa ympärilleen, osuu AC II:n myrkkytikkojen hankkimisessa mainittu hyvin "Just a small sting and my enemies will fall." Ezio myrkyttää piilotettuja veitsiään ja myrkkynuoliaan tai sitten lennättää räjäytyksen voimalla myrkyllisiä partikkeleja ihmisiin.
Tämä on periaatteessa sekin hyvin normaali asia. Myrkyn syöminen on yleisesti ottaen hitaampaa kuin sen injektointi. Ja tämä on asettanut haasteita ns. itsemurhapillereille agenttimaailmassa. Mutta se liittyy toiseenkin asiaan. Siihen mikä suomen kielestä puuttuu. Esitelmiä katsoessa ja lukiessa ja kuunnellessa on hyvä huomata että esitelmöitsijä keskittyy yleensä puhumaan joko myrkyllisistä kasveista, myrkyllisistä sienistä tai myrkyllisistä käärmeistä, hämähäkeistä tai muista vastaavista myrkkymönkijöistä. Suomen kielessä kun kaikkien kohdalla puhutaan vain siitä miten asia on myrkyllinen.
Englannin kielessä on sen sijaan selvää että levitystavalla on väliä. Siellä venom viittaa siihen että myrkky injektoidaan. Ja poison että se syödään. Toki monet kasvit, kuten tässä mainittu hulluruoho, ovat myrkyllisiä sekä nieltynä että pistettynä. Mutta tämä ei ole välttämätöntä. Jos ihmettelee miten joissain kulttuureissa myrkkyjä voidaan sekoittaa esimerkiksi alkoholishotteihin. Tämä onnistuu sen vuoksi että mahahapot tuhoavat myrkyllisen eläimen myrkyn. Venom is not (always) poison. Riskejä on näissä tapauksissa vain jos suun tai mahan limakalvoissa on haavaumia joista myrkky pääsee livahtamaan suoraan verenkiertoon..
perjantai 25. heinäkuuta 2014
arvokkaalla ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla
Aina silloin tällöin kuulee esimerkiksi kirjoista joiden kannet on tehty ihmisen nahasta. Sitten sitä voi hämmästellä George Parrotista tehtyjä kenkiä. Ja sitten sitä saattaa jopa törmätä yrityksiin jotka valmistavat kenkiä ihmisten selkänahasta vähemmän metaforisesti kuin muut lapsityötehtaat. Samoin voi kuulla että Galileo Galilein keskisormi on symbolisesti muumioitu näyttelyesineeksi. Siellä se ikuisesti sojottaa pystyssä, kenties katoliselle kirkolle, kenties kenelle tahansa joka tuonlaatuisia esineitä käyvät katselemassa.
Tämänlaatuinen vihjaa että kenties ei olisi kovinkaan vaikeaa tehdä itsestään jotain samantapaista kuin Jeremy Benthamista, jonka muumioitunut ruumis vahapäällä on julkisesti nähtävissä Lontoon University Collegessa. (Aiemmin Jeremy Benthamin maatuva pääkin oli näytillä em. vahapäisen muumion jalkojen juuressa. Nyttemmin tätä ei enää ole nähtävissä.) Ja jos Leninkin on näytillä säilöttynä niin miksipä ei itsekin voisi tulla säilötyksi kaappiin? Ja jos museoissa on muumioita, niin miksipä ei sinne voisi lähettää mummoakin? Kyllä jokainen ansaitsee pienen palan kuuluisuutta ja mahdollisuuden topteniin!
Tämä on kuitenkin Suomessa hyvin hyvin vaikeaa. Lainsäädäntö ohjaa hautaamista ja perinnönjakoa. Ja tässä kohden on ilmeistä että kukaan ei tavallaan omista vainajan ruumista. Sen käsittely on sen sijaan korkeimman kädessä, tarkalleen sanoen obskuurin "hyvän maun", vallassa. Sillä hautaustoimilain 2§ selittää että "Vainajan ruumis on ilman aiheetonta viivytystä haudattava tai tuhkattava. Vainajan ruumista ja tuhkaa tulee käsitellä arvokkaalla ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla. Vainajan ruumiin hautaamisessa ja tuhkaamisessa sekä tuhkan käsittelyssä tulee kunnioittaa vainajan katsomusta ja toivomuksia." Tämän lisäksi on mahdollista testamentata ruumis tieteelle. Mutta tässäkin on kysymys viivytyksestä. Sillä jos testamenttaa ruumiinsa tieteelle, niin luusi eivät pääty näyttelyesineiksi vaan loppujen lopuksi päädyt haudattavaksi kuten muutkin. Joten oikeastaan tämänlaatuinen mahdollisuus päättää ruumiin käyttämisestä ei muuta "mitään olennaista". Lääkäriopiskelijoiden mitä sitten ruumiilla tekevätkin on siis lähinnä jonkinlainen "aiheellinen viivytys".
En tosin ymmärrä miten minua voidaan haudata ollenkaan. Sillä minun kohdallani "arvokas" ja "vainajan muistoa kunnioittava" pitävät sisällään syviä jännitteitä.
* Olisi kyllä miellyttävää jos tulevaisuuden tärkeään hikipedia -museoon olisi taltioitu ehta, autenttinen ja aito muumioitu NPOV:n käsi. Käsi joka on pysyvästi kouristunut näyttämään keskisormea ties minne. Tätä muinaismuistoa ihmiset taatusti kävisivät, kenties ihmeparannus mielessä, katsomassa. Paitsi että ei.
* Minua viehättäisi myös se, jos minusta tehtäisiin eläinten täyttämiseen käytetyllä menetelmällä näyttelyesine. Siinähän olisi vain nahka ja alla jonkinlainen muoto. Sellainen ei loukkaisi ketään. Etenkään jos se olisi jotenkin hauskan näköinen, kuten badlystuffed animals, mutta ihmisellä. (Ihmisten täyttäminen ei ole ollut kovin suosittua, sillä pohja vääristää helposti piirteitä. Perustorsoa ei ihmisillä voi käyttää koska yksilölliset piirteet ja tunnusmerkit vaativat yksilölliset osat. Tämän vuoksi jotkut eläinten täyttäjät eivät täytä lemmikkejä, koska niitäkään ei voi läimiä standarditorsoon vaan pitää huolellisesti muokata jotta ihminen tunnistaa siinä juuri sen lemmikkinsä. Ihmisen kanssa on sama, mutta pahempi.)
Mutta ainut toivoni päätyä miksikään tämänlaatuiseksi taitaa olla se, että törmään johonkuhun hyvin kieroutuneeseen sarjamurhaajaan ja päädyn hänen henkilökohtaisen kokoelmansa näytekappaleeksi. Sillä en voi päättää oman ruumiini kohtalosta, enkä voi edes testamentata ruumistani jollekulle jonka voisin luottaa tekevän siitä jotain hupaisaa. (Saippua ja lampunvarjostimet ovat so last season.) Kuoltuani olen hyvän maun hallinnassa. Ja jos miettii mihin olen elämänarvoni asettanut, niin tämä on hieman surullinen ajatus. Loppujen lopuksi systeemi voittaa, pakosti.
torstai 24. heinäkuuta 2014
Onko koira uusi ihminen?
Iltalehti uutisoi tutkimuksesta joka kartoitti koirien tietoisuutta. "Tutkijat käyttivät koiran kateellisuuden mittaamiseen samoja menetelmiä kuin ihmisten kateellisuuden tutkimiseen. Tutkijat ovat pohtineet siitä, onko todella näyttöä siitä, että koirat voivat tuntea syyllisyyttä ja häpeää. Koiran syyllisen oloinen käytös voi olla vain opittua käytöstä, koska se käyttäytyy niin vain ihmisen läsnäollessa. Se ei siis välttämättä kerro koiran oikeasta tunteesta." Koirien ihmismäisyyttä lähestymään on sitten asetettu tutkimus josta kertoo New York Times. Siinä koiria on laitettu MRI -laitteeseen. Näissä tutkimuksissa on havaittu samanlaisuutta aktivoituvissa aivoalueissa ja tätä kautta on päätelty että koirat tuntevat syvemmin kuin voisi arvata. Ja että tämä pitäisi huomioida etiikassa. "The ability to experience positive emotions, like love and attachment, would mean that dogs have a level of sentience comparable to that of a human child. And this ability suggests a rethinking of how we treat dogs."
Ihmiset ovat reagoineet asiaan monella tavalla. Osa nostaa esille ajatuksen jossa "Taas joku tutkija saa mainetta ja kunniaa todistamalla itseselvää asiaa." Nämä ihmiset on tietysti helppo tuomita suoralta kädeltä. Nollatutkimus ei määräydy sen mukaan mikä on ihmisten arkijärjen intuitioiden tulos. Tiedettä ei tehdä mututuntumalla eikä perusoletuksena pidetä että arkijärjen mukaiset asiat ovat tosia. Tässä mielessä tämänlaatuiset kommentit voitaisiin nähdä jopa syvänä ongelmana ja haasteena tieteen popularisoinnille. Mutta tosiasiassa tämä arkikokemus kuitenkin nojaa yleensä kokemuksiin eläimistä. Itsekin olen puuhannut koirien ja muiden eläinten kanssa sen verran että minulle on tätä kautta syntynyt "omakohtainen kokemus" siitä että koirat ovat tuntevia olentoja. Ja tämä on arkijärkeä. Kunnes muistaa että tekoälyn kohdalla yhtenä tieteellisestikin jollain tasolla validin ja kiinnostavan konseptin, Turingin testin, ytimessä on ihmisten kokemus. Tulos saadaan toki tilastoimalla ja vertailemalla yksittäisten ihmisten arkikokemuksia. Eli siinä mielessä ensimmäinen arkijärkihuoli pätee yhä. Mutta se kuitenkin heikkenee.
Siitä huolimatta kysymys siitä miten paljon koiran tietoisuudesta voidaan sanoa on haasteellinen. En pidä siitä miten NY -times otsikoi uutisen siten että koira on uusi ihminen. "Dogs are people, too". Sillä se oikoo päättelyssä hyvin paljon. Pentti Oinosen ajatus siitä että pian menisimme naimisiin koirien kanssa ei siis saa ainakaan minun silmissäni kovin suurta uskottavuutta.
Klassisesti tämäntapaista kysymystä hoitelemaan on otettu Thomas Nagelin "What Is It Like to Be a Bat?" Nagel on hyvin tiukka siitä että kun eläimen aistijärjestelmät ja muut ovat hyvin erilaiset, on lähinnä antropomorfististen piilo-oletusten siirtelyä kuvitella että voisi lepakon aivoja tutkimalla selivittää miltä lepakosta tuntuu. Tässä on toki syytä ottaa huomioon ajatus siitä että aivot tuottavat tietoisuuden. Se ei ole nykyaikana ollenkaan heikko oletus. Toinen jota on syytä olettaa on evoluutio, joka ei myöskään ole nykyään ollenkaan heikko oletus. Tätä kautta Nagelin ongelmaa voidaan lieventää. Kenties emme voi ihan tarkasti tietää miltä tuntuu olla lepakko, mutta kuitenkin joka tapauksessa ihminen on lähisukua apinalle joten analogisuuksien kohdalla tiedämme jo paljon lepakkoa paremmin miltä tuntuu olla apina. Koira on luonnollisesti jossain siinä välillä. Analogisuus aivotoiminnoissa kertoo taatusti jotain. Etenkin kun se yhdistetään etologiaan eli koirien käyttäytymisestä saatuun tietoon. Emme siis ehkä tiedä miltä tuntuu olla koira mutta voimme olla melko varmoja että koirilla on tunteet.
Tässä kohden on kuitenkin hyvä huomata että MRI tuntuu silti olevan nykyään jotain joka klassisessa filosofiassa vastaa ajatuskoetta ns. cerebrascopesta. Eli koneesta joka jotenkin suoraan mittaisi aivoista niiden kognition tilat. Moni tuntuu ajattelevan että MRI olisi tälläinen "ajatustenskannauslaite". Aiheesta on kirjoitettu neurofilosofinen kiinnostava artikkeli kivun mittaamisesta. Matthew Stewartin "fMRI: A Modern Cerebrascope? The Case of Pain" kertoo siitä minkälaisia filosofisia ongelmia tällä on ihmisten kivun mittaamisessa. Koiran kohdalla ne ovat astetta suurempia. Stewart korostaa että fMRI mittaa nesteiden virtaamista aivoista, ei siis edes neuronien toimintaa. Ja tämä on monen mielestä "mutkan takaa mittaamista". Ja tällä saadaan paljon mielenkiintoista dataa. Ne kuvaavat kuitenkin paremmin sitä että jokin tiedetään kivuksi ja sitten katsotaan kivun mekaniikkaa. "despite all the problems with fMRI techniques in studying pain, there are many things they can still show us about pain, pain processing and pain inhibition" Toisin sanoen se ei niinkään mittaa kipua kuin sitä miten ihmiset prosessoivat kipua. Tästä on kuitenkin luonnollisesti apua konseptualisoinnissa. Jos ei muuten, niin kaikkien mallien olisi jotenkin kyettävä koherentisoimaan itsensä fMRI:n tuomien havaintojen kanssa. Syvin ero on juuri siinä että fMRI kuitenkin pakotetusti mittaa toimintaa eikä fenomenologisia subjektiivisia tiloja "To define pain in terms of pain activity, and not in terms of phenomenological feel, flies in the face of decades of philosophical tradition and argumentation."
Nähdäkseni tästä huolimatta mittauksilla on jotain arvoa. Itse olen kuitenkin kiinnostuneempi käyttäytymisestä. Ja ihmettelen hieman miten "aivotutkimus" ja "neurologia" pitävät takanaan tämänlaisissa koirantietoisuusasioissa niin hirveästi gloriaa. Näkisin että käyttäytymistä seuraamalla voidaan saada viitteitä aivan samaan tapaan kuin fMRI:stä. (Ja etologian kautta on selvää koirat eivät ole samanlaisia kuin ihmiset. Ne ratkovat ihan erilaisia asioita ja tekevät erilaisia asioita. Uskallan sanoa että MRI -mittaukset kertovat että koirat todennäköisesti tuntevat hienovireisestikin, mutta emme voi sanoa että ne olisivat analogisen aivotoiminnan vuoksi jotenkin jotain uusia ihmisiä.) Ja jos todella tältä pohjalta ajattelee että koirat ovat tuntevia olentoja (kuten minä teen) joudutaan tässä tunnustamaan että tämänlaatuinen ajatus oikeutetaan lähinnä mutkan kautta ja kenties parsimoniaan vedoten. Että kun aivot ovat samantapaisia ja toiminnat samantapaisia ja käytös samantapaisia, niin kyllä se on ihan perustellusti myös oleellisesti analoginen. Tämä on kuitenkin vähän Jänis Vemmelsäärihenkistä argumentointia "Tuoksuu parsalta, näyttää parsalta, tuntuu parsalta se on parsaa." Näkemys on sisäisesti koherentti, periaatteessa falsifioitavissa hyvin erilaisilla MRI -mittauksilla, yhteensopiva havaintojen kanssa ja niin edes päin. Se, että vastapuoli saattaa pystyä samaan jää tässä innossa tietysti helposti unhoon. Jos ei muuten niin siksi että on mukavaa kun koira liekuttaa häntää kun tulee kotiin. Paitsi tietysti meillä jossa ei edes ole koko hurttaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)