P(T|H)antom of the Operation

Pseudotieteen ja tieteen syvin ero on siinä että pseudotiede käyttää tieteestä pääasiassa muotoa, kun taas tiede sisältöä. Klassisesti tässä on käytetty vaikkapa name drop -menetelmää, jossa tieteen viittaussuhde muuttuukin auktoriteettiin vetoamiseksi. Mutta hienostuneempiakin tapoja on. Ja Intelligent Designin parissa tässä strategiassa ollaan varsin hienostuneita. Ja kenties paras esimerkki tästä on Dembskin CSI (~complex specified information ; kompleksi spesifi informaatio) -konseptiin liittyvät argumentit.

Dembskin CSI on siitä hyvä konsepti että siinä käytetään suurinta osaa retorisesta kikkailupotentiaalista. Ja vain hyvin harva jaksaa olla niin kiinnostunut todennäköisyyslaskennasta, että jaksaisi perehtyä mitä Dembskin sulosanat tarkoittavat.

Miten logaritmilasku toimii silmänkääntönä:

Dembski itse - ja vielä useampi hänen seuraajansa - tuntuvat olevan kovasti innostuneita siitä että jokin todennäköisyys muutetaan bittimuotoon kaavalla S=log₂ 2^N Tämä laskelma ikään kuin paljastaa jotain oleellista sen todennäköisyyden luonteesta. Tämä liittyy kuitenkin enemmän siihen minkälaisia mielleyhtymiä tulee sanasta "informaatio". Arkikielessä se sisältää viestintää ja merkitystä. Matemaattisesti kysymys on kuitenkin juuri siitä mitä tehdään kun jokin (epä)todennäköisyys muutetaan biteiksi ; Se kuinka yllättävä tapahtuma on, kertoo sen informaatiosisällön. Mutta jos ihmiselle sanoo että "tapahtuma on harvinainen joten se on luotu" ei synny vakuuttuneisuutta vaan vaivautuneisuutta. Mutta jos tekee laskelman jossa epätodennäköisyys muutetaan sen toiseen esitysmuotoon ja esitetään bitteinä, ja puhutaan informaatiosta, niin ihmiset ovat heti paljon vakuuttuneempia. Tämä laskelma kuitenkin on päättelyn kannalta hyvin irrelevantti. Se kertoo saman tiedon toisessa muodossa. Se on sama kuin yhden kuvaajan esittäisi ensin 256 värisenä bittikarttana ja sitten muuttaisi sen .gif -muotoon ja esittäisi että tässä on tehty aineistolle jotain oleellista. Kun muunnat todennäköisyyden biteiksi, e kertoo paljonko bittejä tarvitset että voit tuottaa järjestyksen joka kertoo mitä se on. Mutta tämä täsmälleen sama toimii sekä merkityksellisten jettä merkityksettämien jonojen kanssa. Bittimuunnos on hämäystä.

Mutta noloksi tämä muuttuu oikeastaan vasta kun ID:läinen avaa metodologisen arkkunsa. Sillä kun ensin saamme "vakuuttavien" todennäköisyyksien bittikonversioiden jälkeen kuulla että "darwinismi" on ollut hieno tieteellinen teoria joka on käynyt tiensä päähän "koska se ei ole ottanut huomioon informaatiota" niin seuraavaksi saatamme törmätä siihen miten evoluutikot ovat itse asiassa arvioineet todennäköisyyksiä. Ilman bittikonversiota toki. Mutta tässä tuleekin sitten vastaan myös muuta kuin hihitys siitä mitä tapahtuu kun tiedostaa miten ristiriitainen tämä lausunto "evoluutikot eivät ole ottaneet huomioon" onkaan. (Sillä tämän lisäksi kaikki menee ns. päin P:tä...)

Sanotaan yhtä ja lasketaan toista, eikä mietitä mitä laskut tarkoittavat.

Dembski muistaa Ronald Fisherin "Specification":issaan. "Fisher’s approach to testing the statistical significance of hypotheses, one is justified in rejecting (or eliminating) a chance hypothesis provided that a sample falls within a prespecified rejection region (also known as a critical region). For example, suppose one’s chance hypothesis is that a coin is fair. To test whether the coin is biased in favor of heads, and thus not fair, one can set a rejection region of ten heads in a row and then flip the coin ten times. In Fisher’s approach, if the coin lands ten heads in a row, then one is justified rejecting the chance hypothesis." Tämä on erikoista, koska saamme todellakin melko usein siitä miten evoluutiotieteen teossa "unohdetaan informaatio". Dembski ottaa tämän lähtökohdakseen "More formally, the problem is to justify a significance level α (always a positive real number less than one) such that whenever the sample (an event we will call E) falls within the rejection region (call it T) and the probability of the rejection region given the chance hypothesis (call it H) is less than α (i.e., P(T|H) & α), then the chance hypothesis H can be rejected as the explanation of the sample. In the applied statistics literature, it is common to see significance levels of .05 and .01. The problem to date has been that any such proposed significance levels have seemed arbitrary, lacking “a rational foundation."

Tässä kohden Dembski siis viittaa Fisheriin ja hänen soveltamaansa P -arvoon. Dembski ottaa tässä käyttöön Seth Lloydin näkemyksiä ja laventaa niistä universaalin todennäköisyysrajasa (~universal probability bound). Dembskillä on tässä kaksi vaikeutta:
1: Itse asiassa todennäköisyysraja Lloydilla ei ole se mitä Dembski sen ajattelee olevan. Dembski haluaa Lloydin avulla arvioida mikä todennäköisyys on niin pieni että se tuskin tapahtuisi edes kerran universumin historian aikana. Lloydin tuotos on kuitenkin internetissä julkisesti luettavissa. Ja sen tulokset ovat hyvin mielenkiintoista luettavaa. Ensimmäinen huomio on että annettu luku on 10¹²⁰ eikä Dembskin toistama 10¹⁵⁰. Mutta tämä on tietysti anteliasta evoluution kannattajille, joten tämä paljastaa että Dembski on itse asiassa melko reilu rajojensa kanssa. Merkittävä kohta on kuitenkin syytä laittaa suoraan lainauksena. Se, mitä tässä arvioidaan "the boundary between the part of the universe about which we could have obtained information over the course of the history of the universe and the part about which we could not." Eli tämä raja ei koske koko universumia vaan sitä universumia joka on havaittavissa meille. Joka taas on tiedetysti vain pieni osa koko universumista. Tätä kautta voidaan huomata varsin helposti että Dembskin ajatus voitaisiin muuttaa SETI -henkiseksi arvioksi jossa laskettaisiin todennäköisyys sille että kohtaammeko ulkoavaruuden olennon viestintää viestintäetäisyyden päästä - ja päättelisimme sitten tästä että jos viestiä ei todennäköisesti tule, niin olisimme Jumalan luomuksia. Mikä on tietysti ajatuksena hieman erikoinen, eikä ollenkaan ilmiselvä Suunnittelijan huomaamiseksi, sillä myös hienosäätöargumentteja on pidetty todisteena siitä että universumissa on Suunnittelua.
2: Mutta lisäksi itse metodissa on ongelma. Jacob Cohen on kirjoittanut tähän liittyen oleellisesti. Ongelmana on se, että P -arvolla on rajoittuvuuksia. Se voi vain luokitella dataa jossa on yksi tietty nollahypoteesi. Sen avulla ei voida työskennellä loogisesti pätevästi takaperin. Eli tehdä sen avulla lausuntoja siitä minkälainen allaoleva todellisuus on. Tieteenfilosofisesti katsoen takaperin laskeminen P -arvosta Dembskin tavalla olisi sama kuin heräisi aamulla päänsäryssä ja eliminoisi krapulan ja sitten päättelisi että sinulla on pakko olla aivosyöpä. Se on toki mahdollista, mutta päätelmän todistamiseksi vaaditaan paljon enemmän. Tässä kohden Regina Nuzzon Naturessa julkaistut näkemykset merkitsevät. Nuzzon mukaan Fisherin tapa testata nollahypoteesia ei ole sellainen todennäköisyys jota me haluamme tietää. "The more implausible the hypothesis - telepathy, aliens, homeopathy - the greater the chance that an exciting finding is a false alarm, no matter what the P value is."Ja tämä on se ongelma joka on Dembskin CSI:n (ja käytännässä kaiken muunikin ID -teorisoinnin) ongelmana ; Ne nojaavat siihen että on ilmiö X jota väitetään epätodennäköiseksi jonkin nollahypoteesin valossa (~pieni Fisherin P -arvo). Mutta se mitä meidän täytyisi tietää puuttu. Sillä kuten Cohen esiintoi, meidän ei tule katsoa Dembskin maaliin (~"target"). Todistaaksemme ID -teorian ei auta vaikka tietäisimme kuinka (epä)todennäköinen meidän havaintomme on. Se mitä meidän täytyy tehdä on katsoa eri hypoteeseja ja tietää miten todennäköisiä ne ovat. Ja Fisherin P -arvo ei nimenomaan kykene antamaan tätä tietoa. Fisherin P -arvo kun testaa vain ja ainostaan sitä antamaasi nollahypoteesia. Ja se tekee sen sillä tarkkuudella ja määrittelyillä kuin mitä olet tälle testattavalle nollahypoteesille annetaan.
     2.1: Siksi onkin huvittavaa huomata miten Dembski itse demonstroi systeeminsä heikkouksia ns. Caputo case -esimerkissään. Hän selittää miten Caputo tuomittiin huijauksesta koska hän heitti kolikolla liikaa tietyn puolueen ehdokkaita. Tosiasiassa P -arvohypoteesin avulla kaikki mitä voidaan päätellä on se, että heitetty kolikko ei ole ollut tasapuolinen. Emme tiedä miksi se ei ole ollut. ; Ja tämän lisäksi evoluutio, kuten monet muutkin fysiikan tilanteet ovat sellaisia että ehdotonta todennäköisyysjakaumaa on hyvinkin vaikeaa arvioida. Tiedämme nämä ongelmat siitä, miten haastavaa sääennusteita on tehdä.

Dembskin suurin ongelma tältä osin onkin nimenomaan se, että hän kyllä ahkerasti puhuu eliminoinnista, jossa kaikki sattumaan ja lainomaisuuteen liittyvät teoriat eliminoidaan ja joissa jäljelle jää Suunnittelu. Mutta kun katsoo sitä miten hän tätä lähestyy on aivan selvää että tätä ei käytetä missään. Retoriikka tarjoaa paremman argumentin kuin matematiikka jolla sitä kuvataan. Tätä vain voi olla vaikeaa huomata jos mieli haltioituu karismaattisista lähdeviittauksista ja tämän seurauksena ei katsota mitä ne lähteet antavat ja mitä nämä metodit todella tekevät ja opettavat meille tieteen kannalta.

Toki Dembskin kohdalla on pakko huomauttaa sekin, että tosiasiassa hän kuitenkin sitten aina laskee niitä proteiiniketjujaan olettamalla että ne ovat 100 aminohappoa pitkiä ja että ne kokoonpannaan täysin satunnaisesti. Hän ei sen sijaan tee mitään kunnollisia laskelmia joissa olisi huomioitu oikein mitään muuta "nollahypoteesia" kuin täysi sattuma ; Kun olen arvioinut ID -piirien "matemaattista" jargonia olen ollut huomaavinani että "best explanation" tarkoittaa sitä että todennäköisyys on suuri jos Suunnittelija on tehnyt sen mutta Luonnollisten syiden todennäköisyys on pieni. Kuitenkin kun katsomme sellaisia kysymyksiä kuin että Suunnittelija voisi tehdä suuria, pieniä tai vaaleanpunaisia elefantteja, emme tiedä miksi Suunnittelija tekee ne sellaisiksi kuin ne nyt ovat. Meillä on jonkinlainen semiBayesilainen argumentti mutta mitään selvyyttä siitä miten tätä pitäisi oikeasti soveltaa todellisen maailman todellisiin kohteisiin ei ole.

Dembski toki esittää aina päätelmän prosessina ; (1) Tunnista kaikki relevantit luonnolliset hypoteesit (2) Hylkää kaikki luonnolliset hypoteesit (3) päättele Suunnittelija. Mutta hän ei tee tätä. Eikä ihme. Sillä kun katsoo hänen argumenttejaan niin voimme huomata että akilleen kantapoää on siinä että meidän ei itse asiasa täydy vain tunnistaa relevantteja nollahypoteeseja vaan myös laskea ehdoton todennäköisyysjakauma datalle näille nollahypoteeseille. Ja kaikki mitä saamme on Fisherin P -arvo.
1: Kuitenkin tästä huolimatta Dembski on sentään nerokas verrattuna Sewelliin, joka on tässä kohden hyvin erityinen. Sewell esimerkiksi saattaa puhua termodynamiikasta ja esittää siihen liittyviä kaavoja, joita ei sitten sovella koko tekstissä, koska kaava on vain tuomassa uskottavuutta. Hän on myös rakentanut ajatuskokeista uuden tieteellisen todistamisen muodon ; Hänen tarvitsee vain kuvitella koejärjestely, kuvitella koeaineisto ja tulkita tuloksia kuvitteellisilla metodeilla ja päätellä tästä sitten että tämä kaikki ajatuskoe on sama kuin empiirinen todiste. Tämä tekee toki tieteen tekemisestä edullista. Mutta sen tuloksien luotettavuudelle olisi kyllä eduksi että kokeita myös ns. suoritettaisiin ja niiden toistettavat tulkokset esitettäisiin tiedemaailmalle, sen sijaan että esiteltäisiin vain hienoja kaavoja - kaavoja jotka tosin ovat nykyään helppoja copy-pastetettavia wikipediasta.

Lopuksi helppo.

Retoriikan kannalta kaava on siitä hyvä, että se näyttää objektiiviselta. Kuitenkin se on teorian deskriptiivinen osa. Ja tätä kautta voidaan sitten kohdata se ID:n erikoinen puoli. Nimittäin se, että se esittää että teoria ei ota kantaa Suunnittelijan kykyihin ja ominaisuuksiin. Ja kuten aikaisemmin olemme huomanneet, ID kuitenkin vaatii piilo -oletuksia jotka itse asiassa torjuvat joitain teologisia näkemyksiä. Näistä ei vain puhuta ja esitetään kuin ID olisi uskontoneutraalia teismiä. Empiiristä Jumalatodistamista ilman teologisia kytkyjä.

Tästä päästään suoraan kysymykseen, että miksi ihmeessä Dembski ylipäätään eliminoi. Miksi hän ajattelee että hän todella päättelee jotain. Väitän että tässä on mukana eräs suurimmista piilo-oletuksista koko ID -opissa. Tämän huomaamisessa saattaa huomio kiinnittyä siihen, että niin Dembskin CSI -konsepti kuin muutkin vastaavat nojaavat kombinaatioon jossa on klassinen "tornado in a junkyard" -argumentti yhdistettynä "Aukkojen Jumala" -argumentivirheeseen. Ja kun tornadoargumentti on kulunut ja käynyt heikoksi, on Dembskin tapaan alettu vain puhumaan todennäköisyyksistä ilman tornadovertausta ja siihen liittyvää termodynaamista kielenkäyttöä. ; Ja periaatteessa P -argumenttiin viittaava aineisto näyttää että kombo on CSI -argumentissa hyvinkin relevantti. P -arvo on lähinnä konsepti joka piilottaa Aukkojen Jumalan sillä että se käyttää paljon sanaa epätodennäköinen.

Kuitenkin kun katsotaan Dembskiä ja vastaavia, he hyvin kovasti kiistävät että heidän argumenttinsa olisi vain Aukkojen Jumala ja tietämättömyyteen vetoaminen ja epäselvä epätodennäköisyyshässäkkä. Ja uskon syvästi että he valehtelevat näin sanoessaan vain osittain. Syynä on piilo-oletus. Hyvin merkittävä piilo-oletus. Jos nimittäin mietimme että miksi Dembski käsittelee epätodennäköisyyttä luonnollisten prosessien (sattuma & lainomaisuus) kohdalla mutta ei käsittele niitä lainkaan Suunnittelun kohdalla on se, että perusoletuksena on se, että Suunnittelu voi tehdä aivan mitä tahansa. Tämä on suuri oletus. Ja itse asiassa se on oletus joka vetää viemäristä ajatuksen siitä että ID käsittelisi rajallisia Suunnittelijoita. Sillä rajaton Suunnittelukyky on samaa kuin kaikkivaltius.

Jos otamme tämän "piilotetun kaikkivaltiusaksiooman" huomioon voimme nähdä että miksi esiin nousee niin usein niitä ID-läisten suosimia ajatuksia siitä, että eliminointi ei tarkoita sitä että kohde ei voisi olla suunniteltu. Vaan että se tarkoittaa että  luonnollisten prosessien eliminointi tarkoittaa suoraan sitä että niiden synty on ei-naturalistinen (ja että tämä= Suunnittelu). Ongelmana vain on se, että kun tämän "kaikkivaltiusaksiooman" kanssa ei olla avoimia, syntyy se että P -arvossa oleva ongelma nousee vahvasti esiin ja Designin selittelyt siitä miten he ovat reiluja - kun eliminoivat luonnolliset prosessit eli antavat niille mahdollisuuden - muuttuu täysin ontoksi. (Toki kaikkivaltisusaksiooman kohdalla erikoista on se, että miten tiedämme että meillä on eliminoitavana vain Sattuma, Lainomaisuus ja Kaikkivaltias Jumala, että mistä tiedämme että eliminointi on todella täydellinen.)

Luultavasti tämänlaiset ajatukset ovat ID:läisillä niin lujassa että he eivät edes tiedosta että heillä on ylipäätään tälläinen maailmankuvallinen piiloaksiooma käytössä. He vain lisäävät sen automaattisesti intuitiollaan seokseen. Jos ensin oletetaan että Jumala kykenee tuottamaan todennäköisesti aivan mitä tahansa, ja tämä sitten oletetaan samaksi kuin tieto, niin on ymmärrettävää miksi he eivät koe P -arvoon liittyviä ongelmia kovin suureksi ongelmaksi. ID ei siis ole kovin maailmankuvaton edes Teismin mittapuulla. Ja tämä johtaa siihen että se on myös loogisella tasolla kuollut. Kaikki mitä se tekee on jotain joka puhekielellä tehtäessä kulkisi "halpojen retoristen temppujen" nimellä. Mutta kun se tehdäänkin numeroilla ja kaavoilla, menee halpakin temppu läpi.

Kuin Kuola suupielestä vilahtaa ; Voi helevetin helevetti.

Järvenpää on mukava keskikokoinen Etelä-Suomessa oleva kaupunki jossa kasvoin valtaosan lapsuudestani. Se on urbaani kaupunki, puistobluesin kaupunki. Kaupunki johon monien on vaikeaa liittää uskonnollista fundamentalismia ja ääriliikkeilyä. Kaupunki jossa liberaali Heikki Ruokonen tekee hienoa nuorisotyötä kirkossa. Siksi osasta tuntuu aivan käsittämättömältä, että tämänlaisessa kaupungissa voi 2000 -luvun vaihteessa törmätä ns. saatanapaniikkiin jossa vastustetaan roolipelaamista suorana tienä Helvettiin. (Suunnilleen osoitekartan kera.) Mutta kaupunkiin on vaikuttanut esimerkiksi ns. Hyvinkään paloittelusurma, johon liitettiin saatananpalvonta. Ja siksi ei pitäne hämmästyä jos tämä aikaansaa paniikkia.

Demonstroidakseni sitä miten "monivivahteinen" Järvenpää on näissä asioissa, voidaan ottaa esille Järvenpääläinen juttu vuodelta 2014.

Paholaisen Asianajajan facebookryhmän kautta sain kuulla henkilöstä joka on minulle ns. "nimeltä tuttu - ja vähän naamaltakin". Järvenpääläinen Arto Lehkamo, "virtuaalisaarnaajaksi" itse itseään tituleeraava veikko, kirjoitti uuteen suomeen siitä miten Helvetti on todella olemassaoleva paikka. Ei metafora. Eikä pelkästään metafyysisessä yliluonnollisessa maailmassa sijaitseva paikka. Vaan jokin jolla on ns. lokaatio. Maantieteellinen lokaatio:

"Missä helvetti on:
Helvetti on fyysisesti maan sisällä sijaitseva polttavan kuuma, pimeä, meluisa, rikinhajuinen ja pelottava paikka josta ei ikinä pääse pois. Helvetistä puuttuu armo, sympatia, myötätunto, hyvyys, kauneus ym. Siellä on vain tuskaa, vihaa, syytöstä, pelkoa ja kidutusta. Helvetti ei ole jokin symbolinen metafora tai mielentila, vaan konkreettinen ja hyvin todellinen paikka maan sisällä. Kerrotaan erään venäläisen öljynporausryhmän poranneen todella syvän reiän aina helvettiin asti ja laskeneen sinne mikrofonin. Ennenkuin mikrofoni suli, se ehti tallentaa miljoonien ihmisten karmaisevia tuskanhuutoja."
Muotoilut eivät ole minun. Ne vahvistavat viestiä ja sitä asennetta jolla väite on esitetty.

Ja mikä mielenkiintoisinta, ne viittaavat tunnettuun uskovaisten huijaukseen ja urbaaniin legendaan. Olen kuullut sen aiemminkin, esimerkiksi katujulistajalta. Eikä ihme. "Well to hell -hoax" löytyy jopa englanninkielisestä wikipediasta. Kuin myös suomenkielisestä. Kari Kuula on maininnut helvetin äänien nauhoittamista. Ja xkcd -sarjakuvassakin sille on vitsailtu. Tämä kaikki kertoo siitä että tarina on suosittu ja levinnyt.

Skeptoidissa tätä on ruodittu enemmänkin. Suosion syy ei ole laadussa, vaan levittelyn määrässä. Ongelmat ovat suuria. Ja näin ollen on surullista että väite on niin levinnyt, kun otetaan huomioon miten tyhmä, huono ja ilman kunnollista perustaa se on. Esimerkiksi mitään suoraa varmistettavaa lähdettä tälle ei ole. ; "Christian newsletters were more skeptical, noting not only the factual errors in the story, but also Trinity Broadcasting Network's lack of verifiable sources for their story. Christianity Today ran an article debunking the Well to Hell in July of 1990 (which we'll talk more about in a moment), as did Biblical Archaeology Review two months later." Ja tarinan alkuperän kaivaminen johti melko epätyydyttävään lopputulokseen. "TBN had said on the air that their source was a Finnish newspaper called Ammennusastia which they described as a respected journal. An evangelical minister in Texas, R. W. Schambach, had come across it and sent it to TBN. It turns out that Ammennusastia was not a scientific journal at all, but was a small Evangelical Lutheran magazine that was published in Finland between 1974 and 1989. When Buhler contacted them to ask about the story, they reported that a staff member had written it from memory, having read the story in the daily Finnish newspaper called Etelä-Suomen Sanomat in a section that was for readers to contribute anything they liked, without verification. That reader had seen it in a Finnish paranormal newsletter called Vaeltajat. "

Eli kaiken kaikkiaan on vain väite ja tarina joka on kasvanut matkan varrella - ja jota varioidaan siten että sama tarina tapahtuu eri paikoissa, kuten anonyymillä öljynporauslautalla - ja joita sitten esitetään totena ja ehdottomana todisteena helvetin olemassaolosta. Muuta ei ole. Esimerkiksi mitään varmistettavaa nauhaa ei ole, josta voitaisiin todella varmistaa että äänet ovat todella ihmisiä. Tai että niitä on ollut olemassa juuri tuossa paikassa.

Karkeasti sanoen tarinan varmistettava aineisto tiivistyy siihen että Kuolan niemimaalla todellakin on porattu syvä porausreikä joka on todellinen. Porauksen jatkaminen lopetettiin sittemmin, kun tekniikka petti. Tarina demoneista sen sijaan pyörii vuosikymmeniä sen jälkeen kun poraaminen on lakannut. Eikä siihen liittyvää tarinaa yhtään tarkisteta. Sitä korkeintaan varioidaan.
1: Toki tästä on ääniä. Mutta kuuntelemalla aiheesta tehtyjä nauhoituksia, on epäselvää onko lähde todellakin kaivoskuilusta. Tämä lähdekritiikittömyys on tarpeen, sillä kyseinen ääninauha on jäänyt kiinni siitä että se on tosiasiassa saatu "Verinen Paroni" -elokuvasta. Tätä tietoa ilmankin olisi selvää, että tuontyyppinen ääni ei vielä todistaisi mitään. On vaikeaa nähdä miksi se vaatisi vain ja ainoastaan ihmisten karjuntaa, kun porausreikä reikä maan kuumaan ytimeen. Sen voi kuulla omin korvin, että äänet ovat vakuuttavampia paperilla kuin nauhalla. Helvetinreikä -urbaanilegendan ääninäytteet ja vastaavat ovatkin itse asiassa niin heikkoja että jopa kreationistijärjestö ICR pitää sitä humpuukina.

Loppukaneetti.

Mikä ei tietysti ole mitenkään ainutlaatuista noissa piireissä. Onhan esimerkiksi eräs vakiokäännytyslappu pidetty vuosikymmeniä pyörimässä ja ketään ei kiinnosta tarkistaa lapun taustoja. Eli anekdootti muuttuu silminnäkijäkertomukseksi ja luotettavaksi lähteeksi heti kun vain sen sanoma on omalle uskonvakaumukselle suotuisa. Tämänlaatuisen läpimeneminen vaatiikin niin syvää kritiikinpuutetta kaikelle vähänkin kristinuskoa puolustavalle, että sen jälkeen ei ihmetytä miten Lehkamo on tehnyt "Young Love" -elokuvan, joka on Suomen mittakaavassa "hyvin erikoinen" teos. Ja miten hän levittelee tositarinana ja kriittisesti kultakolikolla todeksi todistetun tyttärensä kertomuksen. (Ja samalla tämän tarinan yhteydessä valittaa lastensuojeluun ilmoittamisesta jonka tekemisessä ei oltu otettu vanhempien maailmankuvaa huomioon.)

Nämä samat ihmiset sitten selittävät että evoluutio on maailmankuvallinen oppi jota tuetaan just so -tarinoin joita ei varmisteta tieteellisen varovaisesti. Ja nämä samat tyypit selittävät miten Piltdownin ihminen on vakava ongelma ja todiste siitä miten evoluutiota tuetaan valehteluin. Kontrasti näistä "evoluutiokriittisistä" puheista kaiken maailman Helvettitarinoihin ja sielunmittaustarinoihin on vähintään komediallinen. Selvästi tässä purematta niellään huijauksia joka on pyörinyt jo vuosikymmeniä. Toisin kuin sen Piltdownin kohdalla johon ei ole viitattu sen jälkeen kun se on petokseksi osoitettu. Itse tiedän että huijauskäännytyslappu ja satu helvettiin asti poratusta reiästä ovat läsnä ja kiertämässä vielä minun lastenlastenkin ikäluokalle.

Evoluutikot eivät selvästi ole tekemässä heitä naurunalaisiksi. He tekevät sen aivan itse. ; Itse asiassa koko asia on niin komediallinen että en voi muuta kuin lopettaa tämän maininnan Michael Stephensiin. Se loppuu kysymykseen, joka on retorinen.

Miksi on tärkeää että lapset oppivat vaanimaan?

Ylläoleva video on hieman erikoinen löydettävä huumoriin keskittyvältä kanavalta. Sen perusviesti on kuitenkin tärkeä. Se viittaa siihen miten media vaikuttaa keskittymiskykyymme. Olen itsekin ollut tässä mielessä "Nicholas Carrin hengessä" liikenteessä. Hänestä internet on viestintäkanava joka kannustaa lyhyttempoisuuteen ja poukkoilevuuteen. Ja että tämä vaikeuttaa pitkien keskittymistä vaativien toimien tekemistä. Eli internetin helppo tiedonhaku - yhdessä sen kanssa että sivupoluille houkuttelevia häiriöitä on koko ajan läsnä ja viihdettä on aina hyvin nopeasti saatavilla - johtaa siihen että ihmiset ovat itse asiassa pinnallisia.

Tässä on toki sekin puoli, että ihminen on hyvin huono sietämään tylsyyttä. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, että ns. white torture on kidutusta. Tässä kidutuksessa ihminen laitetaan äänettömään täysin valkoiseen huoneeseen, ja jopa hänen ruokansa on täysin valkoista. Kidutettava ei saa puhua. Tämä ei kuulosta juuri miltään, mutta huoneen teho perustuu sensoriseen deprivaatioon. Hallusinaatiot, joissa nähdään ja kuullaan harhoja, alkavat jo varsin pian tämänlaiseen huoneeseen laittamisen jälkeen. Ajantaju sotkeutuu. Tämä muistuttaa että ihminen vaatii jonkin verran jotain virikkeitä pysyäkseen lainkaan toimintakuntoisena.

"Rillit huurussa" -sarjan henkeen voisi jopa todeta että jos ulkomaailma olisi niin hieno, niin miksi ihmiset sitten ovat tehneet sisätiloista ja virtuaalitodellisuudesta niin loppuunsa asti hiotun. Ja syy miksi ei mennä esimerkiksi lapsena ulos leikkimään, on siinä että tietokonepelit tekevät sen kaiken paremmin. (Jossain mielessä.)

Kuitenkin keskittymiskyky olisi sekin hyödyllinen taito. Mutta en kuitenkaan pidä puhdasta tylsyyttäkään hyödyllisenä. Kuitenkin, ainakin omalla kohdallani, on yksi tilanne jossa hyvinkin rajua tylsyyttä voi kestää. Se on vaaniminen. Tätä taitoa voi soveltaa luontokuvaamisessa.

Otan tästä esimerkiksi sisiliskon. Ne ovat kooltaan pieniä ja kohtuullisen vikkeliä. Tässä mielessä ne ovat hankalia kuvauskohteita. Kuitenkin ne ovat samalla yllättävissäkin määrin paikkauskollisia. Esimerkiksi meidän lähellämme sisilisko on aina vähänkin aurinkoisina päivinä erään betonisen ojavesiputken päällä. Se syö hyönteisiä jotka erottuvat putkella ja paistattelee putkeen suoraan paistavassa valossa, putken päässä ei ole varjoja. Tämä tarkoittaa sitä että kun on kerran nähnyt sisiliskon, sen jatkolöytäminen on todella helppoa.

Sen lähestyminen ei kuitenkaan ole mikään yksinkertainen temppu. Sillä liian nopea tai äkkinäinen liike saa sen pakenemaan. Lisäksi liskot ovat sen verran älykkäitä että ne selvästi tiedostavat ihmisen vaikka tämä liikkuu hiljaa. Siksi lähestymisessä pitää olla hyvin rauhallinen. Toisaalta liskot tuntuvat jotenkin myös "kesyyntyvän" siinä mielessä että ne tottuvat tietynlaisiin ärsykkeisiin ja oppivat että ne eivät ole vaarallisia. Siksi liskosta pääsee kärsivällisellä lähestymisellä melko helposti ottamaan superlähikuvia niiden silmästä.

Vaanimisessa tuntuu olevan jotain sellaista jossa on helppoa ylläpitää tarkkaavuutta pitkiä aikoja ilman että oikeastaan mitään tapahtuu. (Joka taas on yleensä vaikeaa kaikessa muussa.) Vaikka mitään ei tapahdu, se ei ole pitkästyttävää. Siinä menee pitkiä aikoja tarkkaavaisessa ja keskittyneessä tilassa ollessa. Ja toisin kuin onkimisessa, jossa opetuksena on se, että onki laitetaan ja sitten odotetaan sellaisella tavalla jossa voi miettiä omiaan, ei vaanimisessa ole tämänlaatuiseen varaa. Vaaniessa mieli ei voi lähteä vaeltelemaan sivupoluille. Ja tämän vuoksi kannustankin ihmisiä siihen että lapsia, tietokonepelaamisen lisäksi, käytettäisiin luontokuvaamassa, metsästämässä - tai minun puolestani vaikka harjoittelemassa tarkkuuskivääriammuntaa - jossa on jonkinlainen vaanimiselementti. (Onkiminen ei kelpaa vaanimiseksi, syistä jotka aiemmin ilmaisin.) Vaaniminen tekee ihmeellisiä asioita keskittymiskyvylle muuallakin. Jota sitten tarvitsee esimerkiksi opiskelussa, pitkien tiedekirjojen pänttäämisessä tai naisten kanssa ostoksilla käydessä.

Miksi immersiopelaajat ovat mystikkoelitistejä?

Puolisoni on ollut roolipeligenren liepeillä niin kauan kuin sitä on oikeastaan ollut ilmiönä ("roolipelien" nimellä) olemassa Suomessa. Alkuvaiheiden pelisäännöt olivat kämäisiä ja henkenä ei ollut sitä että olisi jotain koulukuntia tai määritelmiä. Vähällä rahalla pääsi mukaan ja homma oli roolipeliä kunhan sitä kutsui sillä nimellä.

Nykyään tilanne on sitten toinen. Kun larppaajalta kysyy onko hän immersiopelaaja, hän osaa vastata. Sami Koponen on mainiossa Mythopoeiassaan kirjoittanut tähän liittyvän tekstin jossa korostetaan Mike Pohjolan immersiopelaamisen vaikutuksia ja sitä miten siihen on suhtauduttu. "2000-luvun alussa Mike Pohjola kirjoitti Turun koulukunnan manifestin, jossa hän linjasi roolipelaamisen (ennen kaikkea larppaamisen) tavoitteeksi pelihahmoon eläytymisen eli immersion. Hän teki kirjoituksessaan pesäeron voimapelaamiseen (gamism), tarinapelaamiseen (dramatism) ja simulointiin (simulationism). Aikoinaan Pohjolan manifesti sai kuulemma osakseen kovaakin kritiikkiä, mutta 2000-luvun mittaan hahmoon eläytymisestä on tullut selkeästi yksi roolipelaamisen tyylilaji." Nykyään eri koulukuntia sitten saa harjoittaa melko vapaasti. "nykyisessä kotimaisessa roolipeliskenessä ei ole enää keskenään kilpailevia koulukuntia. Kukaan ei yritä omia roolipelaamista itselleen oman eksklusiivisen määritelmänsä avulla, vaan kukin saa touhuta mitä tahtoo ja kutsua sitä roolipelaamiseksi. Tämä ei siis tarkoita sitä, että erot olisivat kadonneet, vaan että niitä siedetään." Ajatus on hyvä ja huomio tosi.

Esimerkiksi itse pelaan ja pelautan lähinnä lyhyitä "dekonstruktiivisia pelejä". Sellaisia joissa on jokin, yleensä moraalifilosofinen, dilemma joka puretaan hahmojen kautta. (Pelaajat eivät välttämättä tiedosta tätä. Joku kysyy että lopetanko joskus tälläisen pyörittelypaskan, ja minä vastaan että lopettavatko he joskus hengittämisen. I have no other way. And I don't even want to.) Ja minulla ei ole halua kieltää immersiopelaajia pelaamasta immersiopelejä. Saati kieltää heitä kutsumasta tätä roolipelaamiseksi. He vain tuppaavat edustamaan minulle sitä ihmisrymää jota löytää uskonnon parissa mystiikasta kiinnostuneista. Minä olen heille "häiritsevä tyyppi" ja he ovat minulle "vieraannuttavia juttuja tekeviä tyyppejä".

Asia olisi tältä osin hyvin, kunnes tiedostaa että proppaaminen on nykyään aivan ihmeellisissä mittapuissa. Ja kuten "Mythopoeiassa" on huomautettu, tämä on liitoksissa immersiopelaamiseen. "On ymmärrettävää, että eläytyminen sai parhaan jalansijansa larppaamisen puolelta. Hahmoon eläytyminen on toki helpompaa silloin, kun et ole yksinomaan mielikuvituksen ja toisten pelaajien sanallisten kuvailujen varassa, vaan peliympäristön lavasteet, pelaajien asut ja koko kehollinen ilmaisu tukevat mielikuvitusleikkiä. Pohjoismaisessa larppaamisessa – vai pitäisikö sanoa avantgarde -larppaamisessa, joka nyt vain sattuu olemaan kotoisin Pohjoismaista – on ollut jopa tendenssi viedä lavastus mahdollisimman pitkälle, niin ettei mikään muistuta pelimaailman ulkopuolisista asioista." Immersiopelaaminen on elitististä pelaamista siinä mielessä että se vaatii helposti enemmän rahaa. (Toki tätä on hölmöä sanoa ihmisen, joka ihasteli miten 9000 euroa maksanut damaskusteräksinen pitkämiekka oli "hyvä investointi".) Vaikka immersio onkin sisäinen tila ja sinällään ilmainen niin proppaamisen kautta syntyy tilanne jossa tämä tila saadaan helpommin rahalla. Osta itsesi onneen -tie on siis avattuna. (Mikä on koomista kun tiedostaa että yhteys mystikkoihin on silti olemassa ja mystikot usein pitävät ns. askeesista.) Jos olisin kommunisti niin sanoisin että tämä rahaelementti tekee immersiopelaamisesta eräässä mielessä "luokkakysymyksen".
1: Pen&Paper on sen sijaan lähes ilmaista. Tarvitsee vain kynän, jonkinlaisen randomgeneraattorin ja vähintään välttävät älynlahjat. Jotka ovat kyllä useimpien saavutettavissa. Immersiopelaaminen tässä kontekstissa on kuitenkin hyvin vaikeaa. Jo se että tilanne hoidetaan nopalla johtaa siihen että "neljäs seinä" - tai ainakin jokin sen tapainen konsepti "näyttelijän" ja "katsojan" (jotka ovat sama henkilö) välillä - rikkoutuu koko ajan.

Tosiasiassa tämä ei ole kovin suuri ongelma. Sillä roolipelikenttä on melko suuri. On aivan mahdollista että yhden huono puku pilaisi peli-ilmapiirin monelta immersiopelaajalta joten sosiaaliset konfliktit olisivat jotain jota voisi syntyä helpostikin. Perimmiltään ; Koska jokainen tekee erikseen omaa juttuaan, sitä voidaan olla sovussa. Siedätyshoito -lähestymistapa sen sijaan voisi tuoda ongelmia.

Domeenispesifisyys ; Miten kristinuskon teologia on suurilta osin vaikeiden kysymysten väistelyä

C. S. Lewis kuvasi että hänen ateismiaikanaan tärkein syy olla Jumala vastaan oli se että universumi oli julma ja epäreilu. "My argument against God was that the universe seemed so cruel and unjust." Ajatus on tietysti lähtökohtaisesti hieman omituinen. Sillä tässähän asian toivottavuus tai eitoivottavuus tekee asiasta toden tai eitoden. Kyse on siis toiveajattelusta. Toisaalta tämä kyllä on siitä merkittävä että pahan ongelma yrittää falsifioida kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan. Joten sitä voi käyttää argumenttina joka osoittaa tämän partikulaarin Jumalan olemassaolemattomaksi. Mutta siitä huolimatta en ymmärrä miten tämä voitaisiin laajentaa ateismiksi. Esimerkiksi hindulaiset tuskin värähtävätkään jos heille kerrotaan että maailmassa on pahuutta. Ei se heidän teologiaansa kumoa. Mutta C. S. Lewis olikin angsteisti eikä ateisti.

Kristittynä C. S. Lewis kuitenkin koki että argumentti olisi silti validi ja siihen pitäisi tarttua. Hän lähti miettimään asiaa siten että miten hänellä ateistina muka voisi olla mitään käsitystä hyvästä ja pahasta. "But how had I got this idea of just and unjust?" Ja tätä kautta hän päätyi kuuluisaan viiva -argumenttiinsa. "A man does not call a line crooked unless he has some idea of a straight line. What was I comparing this universe with when I called it unjust? If the whole show was bad and senseless from A to Z, so to speak, why did I, who was supposed to be part of the show, find myself in such a violent reaction against it?... Of course I could have given up my idea of justice by saying it was nothing but a private idea of my own. But if I did that, then my argument against God collapsed too - for the argument depended on saying the world was really unjust, not simply that it did not happen to please my fancies. Thus, in the very act of trying to prove that God did not exist - in other words, that the whole of reality was senseless - I found I was forced to assume that one part of reality - namely my idea of justice - was full of sense. If the whole universe has no meaning, we should never have found out that it has no meaning: just as, if there were no light in the universe and therefore no creatures with eyes, we should never have known it was dark. Dark would be without meaning."

Viiva -argumentin syvä ongelma on siinä että se hyväksyy vain yhden lähteen moraalille ja moraalikäsitykselle. Jumalan. Ja ilman tätä konseptia ei olisi merkitystä. Se kiistää vaihtoehdot hieman samaan tapaan kuin "hopealuoti -argumentissa" toimitaan logiikan kohdalla. Eli riittämättömästi. Itse asiassa esimerkiski Kreeft on jalostanut Lewisin ideaa eteenpäin, ja sen lopputulema ei ole kovin miellyttävä kristityille. Kristittyjen dogmatiikka ei todista että ateisti on jotain vaan yrittää väkisin määritellä heidät tiettyyn lokeroon. Jos ihmisellä on jonkinlainen moraalilaki sisällään, hän tietää hyvän ja pahan. Jos ei ole, hän ei voi puhua moraalista mitään ja joutuu hylkäämään ajatuksen että mikään perustelu pahan ongelmalle joka todistaisi Jumalan olevan hyvä ei voisi toimia. Ja meillä voi olla käsitys hyvästä ja pahasta lajityypillisenä käyttäytymisenä. Sam Harris -tyylinen filosofia on mahdollista. Silloin voidaan miettiä ihmisten pitkäjänteistä käytöstä jossa huomioidaan yhteisö. Ja tämä kaikki voi olla evoluution kautta. Ja kristittyjen puolustuspuheet eivät näitä vaihtoehtoja eliminoi mahdottomiksi, vaan määrittelevät a priorisesti että niissä ei voi ollakaan järkeä.

Mutta siihen saivarteluun

Jos katsotaan mitä tahansa pahan ongelman ratkaisua, niissä tupataan törmäämään siihen että he perustelevat konseptia voi ollilla. Ja sitten ei katsota mitä todellisuus tekee tälle. Jos otetaan vaikkapa utilitaristinen ajatus siitä että universumi on paras mahdollinen. Tähän saadaan vastavedoksi delfiini. On olemassa konsepti joka toimii ja jota on olemassa joten se ei ole mahdoton. Tämä mahdollinen vaihtoehto vähentäisi ihmisten tukehtumiskuolemia. Joten joko ihmisten kuoleminen on hyvä asia ja ihmisillä ei yleisesti olekaan moraalivaistoa, koska tämänlaista kauhistellaan. (Joka kumoaa pahan ongelman puolustukset irrationaalisiksi kuten aiemmin huomautin.) Tai sitten maailma ei olekaan täydellinen.

Meillä on itse asiassa tästä myös toinen esimerkki. Nimittäin kehitysvammaiset. He ovat eräässä mielessä "delfiinejä". Heillä on selvästi vaivoja joita muilla ei ole. Jumala voisi tehdä maailman jossa näitä ei ole, koska selvästi mitään "mahdottomuutta" ei ole siinä että minulla ei ole 21 -trisomiaa. Moni korostaakin että tämänlaisia ilmiöitä tarvitaan jotta hyvyydelle olisi kontrasti. Tämä puolustus ohittaa "paras mahdollinen maailma" -argumentin ja siirtyy aivan toiseen premissisettiin. Mutta tämä näkemyskin on mahdollinen. (Ja jos kehitysvammaisuudessa aletaan puhumaan Swinburnen vapaasta tahdosta joka aikaansaa kärsimyksiä, ollaan hyvin omituisilla linjoilla kyllä. Sillä kehitysvamma ei ole jotain jota hankitaan aina jollain valinnoilla.)

Mutta tässäkohden unohtuu mittakaava. Kun katsotaan maailmaa, ei voi olla huomaamatta että pahuus katsoo aamulla partaa ajaessa peilistä. Terry Pratchett kuvaa tätä "FC Akateemiset" -kirjassa antamalla esimerkin jossa saukko syö lohen, avaa sen mätiä pullottavan vatsan jota saukonpoikaset riemukkaasti syövät. Äiti ja lapset syömässä äitiä ja lapsia. Maailma on täynnä holokaustia ja vastaavia. Tapahtuu kouluammuskeluja joita jopa kristityt pitävät moraalittomina.

Tässä usein aletaan korostamaan sitä miten kristinuskoa tarvitaan suojaamaan. Että tosiasiassa nyt onkin syytä vaihtaa peiliteoriasta siihen Swinburnelaiseen vapaaseen tahtoon. Tällöin nousee sellaisia puheita kuin mitä Päivi Räsänen ilmoitti "Jokelan ja Kauhajoen surmaajat ilmoittautuivat myös ateistikseiksi. Tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle. Jumalalle jokainen ihminen on rakas - siksi meidänkin tulee rakastaa toisiamme. Kun elävän kristillisyyden vaikutus yhteiskunnassa on ohentunut, jotain astuu tilalle." Ja tätä vahvistaa ajatus siitä miten Breivikin itseidentifioitumista kristityksi hylättiin sillä perusteella, että massojen surmaamiset ovat kristityille syntiä. Henkenä on tällöin se, että "Jokelan Pekan ateismi ei riko ateismin dogmeja mutta Breivikin teko rikkoo kristillisiä dogmeja". Lausunto on vakuuttava, kunnes muistaa "Mahdollisuus Muutokseen" -kampanjan. Sillä siellä kristityiksi korotettiin muun muassa moninkertainen murhaaja. Tässä korostetan tietysti uudelleensyntymistä, katumista ja parannuksentekoa. Eli eikristitty oli se joka tappoi. Tässä toki muistetaan korostaa että tosiasiassa jokainen ihminen on epätäydellinen ja syntiä tekevä - eli maailmassa on pahaa ja Jumala on ihmisluonteen luonut sellaiseksi. Joten kristitty saa tosiasiassa tappaa, kunhan katuu jälkeenpäin. Breivik kuitenkin suunnitteli tekoaan pitkään, joten tämä estää pikaistus-katumis -tyylisen tilanteen. Joten kenties kristityillä on sittenkin jotain järkeä tässä?

Tässä vaiheessa on riemastuttavaa tuoda esiin Craig joka on kuluttanut merkittävän määrän kristityn apologeetikon ja akateemikon urastaan siihen että hän puolustaa sitä miksi Jumalan Raamatussa komentama kansanmurha on hyvä asia, "hyvä kansanmurha". Hän on arvostettu monien kristittyjen kanssa joten selvästi hän on kristitty ja nuo näkemykset edustavat mahdollista ja hyvin perusteltua kristillisyyttä. Eikä siinä vielä kaikki ; Itse asiassa "Älä tapa" ei kiellä edes teloituksia, kuten Sami Liedes opettaa, kuolemanrangaistus ja muu ei ole välttämättä kymmentä käskyä vastaan. Ja jos kristitty uskoo että hänen tappamansa kohde on nefili, ei se ole automaattisesti teologisesti väärin. Kyllä heidän kristillisyytensä on aivan yhtä kristillistä kuin ne muiden kristillisyyskin. Ja israelkysymyksen kohdalla moni kristitty todellakin kannustaa sitä miten jotkut kansanmurhaksi laskettavat asiat ovatkin aivan perusteltuja.

Miksi kiemurtelu aiheesta toiseen?

Kun katsoo tuota ylläolevaa ketjua joka etenee vammaisista israelpolitiikkaan voidaan huomata että siinä on lähinnä löyhä punainen lanka. Jonkinlainen pahan ongelman käsittely on koko ajan kyseessä. Mutta yritinkin nostaa esille sitä että kaikki mainitut pahan ongelman käsittelyt sopivat vain spesifeihin tilanteisiin. Kokonaisuuteen niitä ei voi käyttää. Esimerkiksi parasta mahdollista tilaa puolustava voi selittää holokaustin sillä että vapaa tahto tuottaa enemmän hyvää kuin pahaa. Mutta sitten jossain vaiheessa on pakko siirtyä "periaatekysymyksistä ihan puhtaaseen massaan". Pahuuksia tapahtuu niin paljon että ajatus vapaasta tahdosta ja sen selitysvoimasta kyseenlaistuu. Että "noin paljon pahaako se muka oikeuttaa"?

Itse asiassa kokonaishenkenä onkin se, että jos kristittyjen domeenispesifi "taisteluiden voittaminen" - jossa jokainen yksittäinen vastaanveto voidaan torjua - ohitetaan on käytännössä ilmiselvää että tässä prosessissa kristittty "häviää sodan" - kokonaisuus ei enää näytä järkevältä vaan keskenään ristiriitaisia konsepteja käytetään eri puolilla. Domeenispesifisyys tuntuukin kattavan hyvin montaa teologian osa-aluetta. Niissä on argumentteja joiden sovellusalue on hyvin tiukka. Sillä on tärkeää ratkaista ongelmia muualla, ja nämä taas ovat selkeästi ristiriidassa tämän argumentin lähtökohtien kanssa. "Oikea vastaus oikeaan tilanteeseen" johtaa hokemiin joilla kristityt näyttävät kokevan syvää varmuutta omasta järkevyydestään. Jos näitä katsoo laajemmin niissä ei näytä olevan enää mitään järkeä.
1: Näitä ei ole vaikeaa etsiä. Ensin ihminen voi puhua objektiivisesta moraalista jossa hyvä on samaa nyt, eilen ja huomenna ja kaikkialla kulttuurista riippumatta. Mutta sitten hän voi torjua vanhan testamentin oppeja vanhentuneina koska esimerkiksi kivitystuomiot olivat "erilaisessa ajassa ja eri kulttuurissa". Esimerkiksi juutalaiset kulttuuri ja asenteet muuttavat moitteen asiattomaksi. Ja moraalin kulttuurirelativistiseksi.

Kokonaiskuvana onkin se, että jos jossain on Jumala ja kristinuskon pahan ongelman kanssa painivat ovat oikeassa, niin on käytännössä ilmiselvää että ihmisen tärkein moraalinen ponnistus ei ole imitoida tätä pikku sosiopaattia jolla löytyy mihin tahansa tekoseensa sen mukaoikeuttava tekosyy. Tärkein moraalinen asia jonka Jumala meille opettaa - mikäli pahan ongelmaa mitättömyyksiin ratkovat teologit ovat oikeassa - on se, että meidän jokaisen velvollisuus on nousta Luojaamme korkeammalle tasolle eettisesti. Ja mikäli olen aihepiiriä yhtään katsonut ja sisällämme ihmisinä on moraalivaisto - jota kautta ylipäätään voin ottaa kantaa moraaliasioihin - niin lopputulemana on se, että tämä moraalisuudessa Jumalan yli nouseminen ei ole edes järin vaikeaa.

En tosin mene näin pitkälle. Päättelen oikeasti vain sen, että moraaliteologia on pääasiassa vaikeiden kysymysten väistelyä. Ei ihme että mysteerikortit vilahtelevat piispojen puheissa onnettomuuksien jälkeen. Ainakaan teologia ei tarjoa eettisesti kestäviä vastauksia jotka voitaisiin vain esittää faktoina. Tämän huomion jälkeen en toki voi sanoa löytäneeni jotain Jumalasta. Mutta olen sentään päässyt kurkistamaan sinne mistä ne jumalat useimmiten tulevat (uskovaisten päihin). Suurin osa argumenteista on vain sitä varten että on ollut kiusallinen kysymys. Ja kristinuskon opin kyseenalaistamisen sijaan nämä kaikki on pitänyt lakaista pois, jotta kristitty voi jatkaa taivaltaan kokien itsensä täysrationaaliseksi järkeväksi ja hyväksi olennoksi. Tämä prosessi takaa sen, että he todennäköisesti eivät omaa yhtään näistä attribuuteista. Joka selittää kohtaamisen kristityiden kanssa. Oma pahan ongelman modifikaatio onkin se, että "jos on olemassa hyvä ja kaikkivaltias Jumala niin miksi hyville ihmisille tapahtuu kristittyjä?"

angsteismi

"If there were no God, there would be no atheists."
(G. K. Chesterton)

Jos katsotaan sitä miten hyvin moni teisti käsittelee ateismia, ei voi olla törmäämättä siihen että he eivät tosiasiassa oikeastaan käsittele ateismia vaan väittävät että ateismi on jotain aivan muuta. Jotain sellaista mitä Takkiraudassa käsiteltiin viikinkien kohdalla. "Goðlauss tarkoittaa kirjaimellisesti "jumalatonta", siis ihmistä, joka ei usko jumaliin, ei kunnioita heitä eikä uhraa heille. Viikingeille se tarkoitti käytännössä samaa kuin misoteismi, ts. uskotaan jumalten olemassaoloon mutta vihataan heitä, koska he ovat sietämättömiä tyranneja ja päällepäsmäreitä. Heistä on paljon mainintoja saagoissa, ja ehkä kaikkein tunnetuin oli Hrafnkell. Ruukinmatruuna kutsuu tällaista ihmistä nimellä antipakana." Olen itsekin aikaisemmin kirjoittanut näistä "oman voiman miehistä". Ja heitä pidettiin hyvin vaikeina käännytettävinä.

Olen itsekin törmännyt siihen että olen agnostikkona monelle äärimmäisen hankala siksi että en koe että Jumala vaikuttaa maailmaan. Vakavin ongelma tulee juuri siitä että (a) en usko sieluun joten tuonpuoleisuuskonsepti jää pois (b) mikään uhraus-rituaalitoiminta ei jostain syystä iske, joten tämä ei anna minulle mitään ajatusta maailman hallinnasta ja (c) en usko rukousparannuksiin ja vastaaviin. Eli että teolla voisi muuttaa asioita. Hyvin suuri osa nykyajan uskonnosta on hedonistista uskomiseen uskomista jossa uskova saa jotain hyötyä ja iloa uskostaan. Tämä ei kolahda omalla kohdallani, joten jäljelle ei oikeastaan jää mitään.
1: Tilanne on vähän sama kuin jos sitä menisi kristittyjen kanssa keskustelemaan kun nämä ovat kysyneet että haluaako keskustella hengellisistä asioista. Ja sitten suostuisi tenttaamaan kristityiltä vain siitä mitä mieltä he ovat siitä voiko koiralla olla buddha-luonto jos ihmisellä on buddha-luonto. Koska he eivät koe koko konseptia mielekkäänä, vaan harhaoppisena ja omituisella tavalla väärältä, ei tämä ole kovin mielekästä keskustelua.

Angsteismiin.

Mutta jos otetaan ytimeen se, minkälainen olisi tämä uskonnottomuus joka esiintyy lukuisissa eri tahoissa. Voisin kutsua tätä nimellä angsteismi. Joka juuri kuvastaisi misoteistista jumalatonta.

Tämä ajatus on monessa teologiassa aivan ymmärrettävää. Sanoohan esimerkiksi Jean Calvin siitä miten Jumala ilmituo itseään kaikille. Tästä on vain minimiaskel siihen että ollaan Tapio Puolimatkan tapaan sitä mieltä että ateisti elää itsepetoksessa, perimmiltään tietäen että Jumala on. On toki erikoista ajatella että kristityillä on ikään kuin valta määrätä mitä ateisti ajattelee ja miten hän kokee asiat. Mutta jos tämän omituisen premissin hyväksyy, niin aika suuri osa uskovaisten apologeetikoiden sanomista on heidän omassa viitekehyksessään ymmärrettävää.

Tämä voi selittää sen miksi niin moni uskovainen selittää ateismista kuin se olisi angteismia, mutta näihin konsepteihin uskovia ateisteja on hyvin vaikeaa löytää.

Myös C. S. Lewis uskoi että jokainen ateisti itse asiassa tietää että Jumala on olemassa ja että hän vain vihaa sitä. Koska hän on esittänyt ateisminsa olleen tälläistä, en usko että hän on koskaan oikeasti ollut ateisti, vaan "antipakana" joka on vienyt antipakanuutensa yhtä Jumalaa pidemmälle.

Kristillistä linjamaa jatkamaan voidaan ottaa  R. C. Sproulin. Sillä kristityt ovat täysin maailmankuvariippumattomia ja voivat siksi määritellä ateismin dogmatiikan ja ateistien tuntemukset ja jopa sanoa mitä ateismi tarkoittaa ja ei tarkoita kysymättä missään vaiheessa ateisteilta itseltään yhtään mitään. Hän selitti suoraan että kukaan joka kiistää Jumalan ei voi olla älyllinen ihminen. (Jos ateisti sanoo tämänlaista kristitystä hän on "militantti" mutta kun kristitty sanoo sen ateistista se on sofistikoitunutta hienoa filosofiaa ja merkki syvästä sivistyskestä, kohteliaisuudesta ja ymmärryksestä.

Sproulin kanta oli se, että koska Jumalasta on enemmän kuin riittävästi tietoa, ateistien ongelmana ei ole se että he eivät voisi tietää Jumalaa vaan että ateistit lähinnä eivät halua tietää Jumalasta. Jumala ei siis ole intellektuelli ongelma vaan moraalinen ongelma. Toki C. S. Lewis esitti että jokainen ateisti tietää Jumalan olevan olemassa, mutta vain vihaa tätä. Ja että ateismilla onkin kaikkialla ansoja. Jos ateisti ei ole äärimmäisen varovainen lukemisissaan, hän törmää Jumalasta todistavaan aineistoon ja avoimeen Raamattuun.

Toki kristityt mielellään myös lainaavat ateistisia kirjoittajia. Ja ovat tässä siitä erikoisia että he laventavat näitä kaikkiin. Jos esimerkiksi otetaan Sartre. Kaikki ateistit eivät ole eksistentialisteja, mutta hyvin monien kristittyjen mielestä Sartre "tunnustaa" jotain joka koskee aivan kaikkia ateisteja. Srtren angsti on toki mielenkiintoinen konsepti ja Sartre kirjoitti "Inhossa" pitkästi angstin kokemuksesta. Kristityltä vain tässä innossa helposti unohtuu että
1: Sartrella eksistentiaalinen angsti on epämääräinen tunne joka tulee kun ihmien tiedostaa oman vapautensa. Se voi olla raskasta myös vapauteen liittyvän vastuun kautta. Sartrella angstin vastakohta olisi vastuuttomana hallitsemisena eläminen. Tätä on yritetty selittää ns. high place fenomenon -analogialla. Ihmiset kokevat korkeilla paikoilla kognitiivista dissonanssia koska he kokevat että he voisivat vain hypätä kuolemaan. Tämä on heillä valinnan paikka ja se voi kauhistuttaa. Ei tätä voi masennukseen verrata.
2: Sartrella ikävimmät kokemukset liittyvätkin tilanteen tiedostamiseen. Kun ihminen elää vapaana ja vastuullisena, on astuminen tähän vapauteen raskasta. Tämä voidaan liittää kristittyjenkin miettimään asiaan omastatunnosta, niihin joissa korostetaan että "hyvä omatunto ei ole omaatuntoa ollenkaan".

Toisaalta angsteismissa on esimerkiksi Nietzschen nihilismi otettu sitten arvotyhjiön synonyymiksi. Kuitenkin Nietzschen yli-ihminen juuri taisteli passiivista nihilismiä vastaan, sen sijaan että olisi jotenkin edustanut sitä. Toisaalta hedonistinen sohvaperuna joka tyydyttää aistinsa olisi viimeisten aikojen ihminen, nihilisti. Ja tämä taas koskee suurta osaa tämän hetken ihmisistä. Joka näkyy muun muassa siinä miten innolla ihmiset yrittävät käännyttää kristinuskoon uskomiseen uskomisen kautta.

Kaikkien näiden lähestymisten ongelmana onkin se, että ateistilta ei kysytä. Nämä ovat filosofisia kikkailuita joilla lähinnä väistetään epämiellyttävä mielipide. Kun ytimessä on ajatuksenlukijan asemaan astuminen ja sen väittäminen että "et sie noin tunne" niin on selvää että tämä ei ole tehokas käännyttämisessä. Siinä astutaan sellaiselle alueelle josta kuulija tietää että hän tietää. Omat subjektiiviset kokemukset ovat jokaiselle yksilölle varmoja ja tiedettyjä. Niiden kanssa ristiin menevä kristitty vänkyttäjä on helposti vaikeuksissa. Sillä vastapuoli tietää omat tunteensa, ja voi vain ihmetellä että miten kristitty uskoo voivansa tietää toisen tunteet paremmin kuin tämä itse.

Angsteismi onkin tässä kenties kätevä konsepti. Sillä nyt kun se on määritelty ja kuunnellaan erilaisia "entisten ateistejen" kertomuksia, ja sieltä löytyy mitään C. S. Lewisin tyylisiä jumalanvihakokemuksia, voidaan vain sanoa että anteeksi. Ette te selvästi olleet ateisti vaan angsteisti. Ihminen joka masentuu siitä että Jumala on olemassa. Tuollaiset ongelmat eivät koske ateisteja. Sillä ateismi on määritelmällisesti Jumalauskon puutetta. Ja esimerkiksi itse kuulun tähän jaostoon. Hyvä että voin selventää tämän asian sinulle. Olethan ystävällinen etkä jatkossa enää koskaan missään ikinä väitä olleesi ateisti. Kiitos.

Kun hauveli sanoo "tahdon"

Oinonen sai aikanaan mainetta kysymällä että jos homot pääsevät naimisiin, niin pian ihmiset menevät naimisiin koirien kanssa. Olen Oinosen kohdalla sitä mieltä että hänen kannattaisi kenties ottaa oppia Polignacin piispasta. Hän näki Pariisissa simpanssin eläintarhassa. Se, miten hän reagoi eläimeen on mielenkiintoinen. "Puhu, niin kastan sinut." Tämä on nähdäkseni jotain joka kannattaa ottaa vakavasti. Minä ehdotankin että kirkko todellakin alkaa naittamaan Oinosta koirien ja kissojen kanssa, kunhan koira ja kissa on oikeustoimikelpoinen henkilö joka häärituaalissa sanoo yleisön ja papin edessä sanoo "tahdon". Kyllä se siitä. "Puhukaa, niin vihin teidät".

Kuinka "tasa-arvo -argumentti" hämää keskustelukenttää

Viime päivinä homoavioliittokeskustelussa on noussut harvinaisen usein esiin se, miten avioliittoa ajava ei voi puhua tasa-arvosta. Esimerkiksi Sami Liedes kommentoi aihetta seuraavalla tavalla "Haluamisen lisääminen yhtälöön tekee tämän melko ongelmalliseksi. Eikö samalla logiikalla tasa-arvon käsitettä voisi laajentaa mihin tahansa muuhunkin mitä joku haluaa? Joku haluaa naida vastakkaista sukupuolta olevan suostuvaisen henkilön, toinen haluaa ryöstää pankin. Yksi saa tehdä sen mitä haluaa, toinen ei. Tasa-arvo tulee siitä, että molemmilla on oikeus keskenään samoihin tekoihin (eli naida vastakkaisen sukupuolen edustaja). Se, että toinen haluaisi tehdä sen sijaan jotain muuta mitä laki ei salli ei tee asetelmasta epätasa-arvoista. Tasa-arvo ei mitenkään järkevästi voi sisältää oikeutta tehdä mitä haluaa pelkästään sillä perusteella, että joku toinen saa myös tehdä jonkin toisen asian, jonka hän haluaa tehdä." Ajatus on jostain syystä toistunut ja toistunut. Tämä "tasa-arvon määritelmään perustuva" on selkeän reaktiivinen argumentti. Se on reaktio siihen että homojen avioliittoa kannattavat kutsuvat hakemustaan tasa-arvoiseksi. Argumentti ei puolusta heteroavioliittoa argumentein, vaan reagoi tasa-arvoksi kutsumiseen sen, että tasa-arvo on sitä että sama laki koskee kaikkia.

Liedeksen lisäksi voidaan katsoa Jussi Karin blogista. Hän ei ole suoraan lakia kohtaan, vaan iskee samaan teemaan juridisen semantiikan kautta. "Perussuomalaisten Maria Lohela totesi helmikuussa blogissaan, että avioliittolaki ei ole syrjivä, sillä homoseksuaali mies voi mennä naimisiin naisen kanssa siinä missä heteromieskin. Kirjoitus aiheutti melkoisen kohun, sillä Lohelan päättelyketju vaikuttaa ihan suoralta vittuilulta. Eihän homoseksuaalille miehelle ole mitään iloa siitä, että hän voi avioitua naisen kanssa! Mutta juridiselta kannalta Lohelan päättely on täysin validia. Juridisesti tasa-arvo ei tarkoita sitä, että yhteiskunnallinen instituutio tai muu järjestely miellyttää juuri sinua, vaan sitä, että mahdollisuus sen käyttöön on avoinna ilman syrjivää käytäntöä. Esimerkiksi islaminuskoiset ihmiset saavat mennä Suomessa baariin kaljalle siinä missä kristityt, ateistit tai vaikka shintolaiset. Tästä ei tosin ole muslimeille kovin paljoa iloa, sillä islam kieltää alkoholin nauttimisen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että baarit syrjisivät islaminuskoisia!"

Argumentit ovat sisäisesti koherentteja. Niiden ongelma on toisaalla. Tarkalleen ottaen siinä että ne eivät osu kohteeseensa. Ne ovat vääristelyjä, luovat kohteen jota kukaan ei kannata ja sitten pieksevät tätä "helppoa vihollista". Sen jälkeen on tietysti helppoa virnistää ja "kokea voittaneensa". Mutta riemu on kyllä ennenaikaista. On kuitenkin hyvä katsoa mitä Sami Liedeksen (Jussi Karia astetta laajemmassa) lausumassa on kysymys. Tätä on hyvä katsoa argumenttianalyysin kautta. Sillä juridiikka on tässä tavallaan keinona salakuljettaa ekvivokaatio järjestelmään huomaamatta.
1: En jaksa vääntää tarkasti siitä miten Kassi Jurin argumentissa on suppeudestaan huolimatta virhe jota Liedeksellä ei, laajemmasta perspektiviistään huolimatta, ole ; Ei toki ole syrjivää jos alkoholia myydään mutta islamilaiset eivät suostu juomaan. Mutta kun homojen avioliittoa rajoittavien toiminta onkin verrannollinen siihen, että islamilainen haluaisi kieltää alkoholinjuonnin kaikilta, myös kristityiltä ja ateisteilta, siksi että hänen oma uskontonsa kieltää sen. Tämä epäanalogia ansaitsee toki tulla mainituksi. Mutta siihen liittyvät implikaatiot ja seuraukset tasa-arvoon ja sortamiseen jätän kyllä "kotitehtäviksi".

Tämän argumentin ydinongelmahan on se, että
1: Demokratia nimenomaan perustuu yleiseen haluamiseen. Kyllä. Periaatteessa demokratian ydin on juuri siinä että mikä tahansa muutos voidaan ottaa ehdotukseen. Ja se myös menee läpi jos riittävän moni haluaa sen. Jos joku haluaa ryöstää pankin, siitä saa laillista kun riittävän moni haluaa että se on laillista. Liedeksen kannalta tämä johtaa tietysti ongelmiin siinä että kaikki hänen esimerkkinsä ovat näin ollen pakosti epäanalogisia. Homojen avioitumisjuttuja kannattaa moni, ja siksi asia on käsittelyssä asti in first place. Sen vaihtoehtoina on sitten tarjota koirien kanssa avioitumisia joiden kohdalla vastaavaa yleistä haluamista ei ole.
2: Toinen syvä heikkous on siinä että kun tehdään analyysiä argumenteista, on katsottava mitä toinen tarkoittaa. Ja tässä kohden Liedeksen ongelmana on se, että hän tekee väärän todistuksen lähimmäisestään. Hän nimittäin olkiukottaa vastapuolta ekvivokaation avulla. Syynä tähän on juuri se, että tämä argumentti on reaktiivinen. Kun rakennetaan omaa argumenttia on tapana että määritelmät sidotaan tilanteeseen. Ja tässä on argumentoija vapaa. Kun argumenttia analysoidaan ja sitä kritisoidaan tai siitä etsitään virheitä niin samaa vapautta ei ole. Jos vastapuolen argumentin kaataa sillä että sen premissit ja käsitteet vaihtaa toisiksi - käsitteet sellaisiksi mitä toinen ei ole sanonut ja premissit sellaisiksi mitä tämä ei kannata - syyllistyy vähintään yhteen argumenttivirheeseen, olkiukkoon. (Ja kun määritelmiä vaihdetaan homonyymeihin, tapahtuu myös ekvivokaatio.) Vedotessaan tasa-arvoon tässä muodossa Liedes ja kaikki muut tätä argumenttia käyttävät esittävät että vastapuoli sanoo että "vaadimme homoavioliittoa koska laki ei nyt ole sama kaikille, eli lailla ei ole kaikille samaa funktiota". Mutta kukaan ei ole sanomassa mitään tämänlaista, joten puolustautuminen tällä tavalla on älytön. Sen sijaan kun sanotaan, että nykyinen laki ei ole tasa-arvoinen, sanotaan että "nykylain funktio itsessään on syrjivä, sillä tasa-arvo tulisi mitata yksilön kyvyissä naida haluamansa henkilö, ei haluamansa henkilö ennalta määritellystä binäärisukupuoliparametrista." Taustalla on juuri ajatus siitä että homojen halu avioon on oleellisesti analoginen ja eettisesti samanarvoinen kuin heteroiden halu avioon. Ja tässä mielessä epätasa-arvoiseksi sanominen on nimenomaan tässä määrittein aivan koherenttia. Sillä heteroavioliiton monopolia ajavasta homot ja heterot eivät nimenomaan ole samanarvoisia.

Toisin sanoen Liedes voi omissa argumenteissaan käyttää tiettyä tasa-arvon määritelmää. Hän voi todella sanoa että tasa-arvo on deontologisia velvollisuuksia, joissa pääasia on se, että sama laki koskee kaikkia. Tässä systeemissä mikä tahansa lakijärjestelmä jota noudatetaan on tasa-arvoinen. Ja tämän lopputulos on se, että minkä tahansa lakijärjestelmän kutsuminen epätasa-arvoiseksi olisi oksymoroni, suoraan määritelmää vastaan. Ja tämän vuoksi sen seurauksena onkin se, että myös ajatus siitä että mustat eivät saa mennä naimisiin valkoihoisten kanssa on aikaisemmin pätenyt. Ja silloinkin on syytä huomata että jokainen musta on saanut mennä naimisiin mustaihoisen kanssa. Mutta jos Liedes on reaktiivinen siihen että joku kutsuu systeemiä epätasa-arvoiseksi tai jos hän tulkitsee homojen ja heteroiden kohdalla tasa-arvoista lakia, hän joutuu ottamaan selvää mitä toinen tarkoittaa sanoessaan "tasa-arvo". Tai muuten hän tekee itsestään julkisen pellen. (Taas.)
1: Edes monella tavalla asioita lähestyvä kulma ei tässä auta. Sillä jos otetaan yhteenveto siitä että meillä on kaksi skenaariota. Ja (a) yhdessä tilanteessa tasa-arvo on ennen lainmuutosta ja sen jälkeen, koska sama laki joka tapauksessa koskee kaikkia ja (b) toisessa tialanteessa aluksi on epätasa-arvo ja toisessa tasa-arvo. Kun nämä laitetaan yhteen niin tasa-arvo ei vähene yhdessäkään skenaariossa ja kasvaa osassa. Joten monelta kantilta katsoen yhteenveto on se, että tasa-arvo nimenomaan kaiken kaikkiaan kohenee. Joten nimitys ei selvästi ole väärä.

Siksi en sano muuta kuin että esimerkiksi seka-avioliitot eri "rotuisten" ihmisten kesken olivat jotain jota kutsuttiin epätasa-arvoiseksi. Sillä kukaan tuskin oikeasti tarkoittaa Liedeksen ajamaa tasa-arvon määritelmää sanoessaan tämänlaisia asioita. (Muun odottaminen vaatisikin perusoletuksen että vastapuoli on idiootti, joka ei osaa ajatella yhtään. Sitä voisi pitää epäkohteliaana halveksuntana. Mutta koska kyseessä on Sami Liedes, syy lienee viattomammin ja asennevammattomammin projisoinnista.)

Ja ei. Tämä ongelma ei koske pelkästään homoseksuaalisuuskysymystä. Katsoin nimittäin televisiosta Stephen Fryn lyhyen dokumenttisarjan nimeltä "Out There". Hän käsitteli siinä homoseksuaalisuutta. Ja hän nosti esiin monia ihmisiä joiden asenteet saivat sitten käsittelyä. Kuitenkin en voinut samalla olla huomaamatta miten Fry selvästi päästi filmille asti ongelman joka kylmäsi itseäni. Hän ihasteli miten hindulaiset päästivät homoseksuaalit tekemään mitä tekivät. (Paitsi jos nämä olivat transgendereitä, jota dokumentti ruoti.) Vanhemmat halusivat että lapsi on onnellinen. Samalla esille tuli kuitenkin se, miten vanhemmat kuitenkin pitivät rajoitteita. Homoseksuaalisuus oli OK ja saa mennä avioon kenen kanssa haluaa kunhan puoliso on tietyistä kasteista ja kunhan on hindulainen. Minun on hyvin vaikeaa olla näkemättä että tässä on kysymys aivan samanlaisesta rajoitteesta kuin muidenkin asioiden kanssa. Fry ohitti tämän. Mielestäni tämä on täsmälleen samaa kuin jos joku olisi katsonut että "menkööt minkä tahansa kastisen kanssa naimisiin, koska lasten onnellisuus on se pääasia - kunhan on vaan heteroseksuaalinen suhde".

Fry onkin minulle tästä kohden esimerkki ns. domeenispesifisyydestä. Hän tiedostaa ongelmat ja siihen liittyvät aspektit yhdessä kohdassa (homoseksuaalit) mutta ei toisessa (kasti, uskonto). Ja tämä sylettää itseäni kyllä. Sillä epätasa-arvo on epätasa-arvoa. ; Minä en esimerkiksi voisi kuvitellakaan että minä säätäisin että ateistitytöt eivät saisi mennä naimisiin kristittyjen miesten kanssa. Mielestäni jos joku ateistityttö vaikka nai Sami Liedeksen, niin siitä vaan. Silti toki jos kaikilla olisi käytössä tämä Sami Liedeksen tasa-arvon määritelmä niin toki tämänlainen "jokainen naikoot vain oman uskontonsa sisältä" olisi tasa-arvoinen. (Ja sitä peräti voitaisiin perustella erilaisella harmonisilla ja sosiaalisilla syillä.) Mielestäni se olisi silti tasa-arvoinen. Ei välttämättä yhtään uskontokuntaa syrjivä. Mutta saatanan epätasa-arvoinen silti. Sillä en voi ymmärtää miksi koskaan käyttäisin Sami Liedeksen suosimaa määritelmää tasa-arvolle.

Itse asiassa "tasa-arvon määritelmä" -siilipuolustus, niin suosittu kuin se onkin, tuo mieleeni kaksintaistelun. Kaksintaisteluita voidaan tehdä miekoin ja pistoolein. Ja se voidaan käydä herrasmiesten välillä tai aggressiivisempana "yks ykkösenä". Kaksintaistelu voi olla ritualisoitu ensimmäiseen verihaavaan käyty taistelu tai se voi olla apinatanssi joka loppuu sitten kun väsytään. Tai loppu voi tulla kuolemassa. Ennen kuin aloittaa kaksintaistelun on syytä tarkistaa minkälaiseen versioon on hyppäämässä. Se on määritelmien kanssa sama juttu. Sami Liedes määrittää "tasa-arvoa" eri tavalla kuin se kohde jonka sanomisia hän sen avulla ruotii. Ja näin hän ikään kuin päätyy miekan kanssa pistoolitaisteluun. Vain sen takia että ei viitsinyt ottaa selvää ja edes vähän keskittyä. Jos ei muuten niin sen kahdeksannen käskyn vuoksi. Jota Sami Liedeksen kaltaisen kristityn luulisi kunnioittavan.

Fedora -agnostikko

Tänään kävin kirkossa hattu päässä. Olin tietoinen että teko oli jokseenkin epäkohtelias. Olin muun muassa valmistautunut tekooni siten että olin ennakkoon lukenut Kaarina Suonperän etikettiohjeita kirkossa vieraileville. "Miesten ja poikien täytyy ehdottomasti ottaa hattu pois, mutta nainen saa pitää hatun päässään. Joissakin uskonnoissa edellytetään, että naisella on huivi päässä. Omalla isoäidilläni oli kirkkosilkki erikseen. On sääli, että kauniit tavat, jotka helpottavat elämää, on unohdettu. Tulisi aina pitää mielessä, ettei maailma ei ole minun, ja pyrkiä elämään niin, että toiselle ei tule paha olo tekemisistäni." Olen myös käynyt armeijan jossa opitaan että "lakki - päästä" sanotaan vain ulkona. Sisälle mentäessä hatun pitää poistua automaattisesti. Tiesin siis odottaa paheksuvia katseita. Mutta en sen sijaan odottanut mittakaavaa jossa tapahtuisi.

Kirkon henkilökunta ei tässä kohden ollut ongelma. He ovat luultavasti tottuneet kaikenlaiseen. Muistan kuinka omassa lapsuudessani Järvenpään seurakuntaan tuli humalainen kesken jumalanpalvelusta ja papit pokkana siunasivat eteen asioitaan sanomaan tulleen humalikon. Tilanne olisi monista paheksuttava, että pitäisi poistaa tämänlaisen kohtaamisen sijasta. Mutta mielestäni pappien ratkaisu edusti ns. katutietoista tapaa lähestyä asiaa.

Mutta seurakuntalaiset ovat sitten oma juttunsa. Olin tietoisesti mahdollisimman vähän muuten provosoiva. Olin läsnä kohteliaasti. Minulla oli hattu päässä. Ei mikään pipo, vaan aivan herrasmiehelle kelpaava hattu. Eräs rouva katsoi minua ensin pitkään ja tuli sitten ilmaisemaan että minulla oli hattu päässä. Hän luultavasti oletti että tekoni oli vahinko, unohdus. Päädyin nyökkäämään. Hän vaati minua ottamaan hatun päästä, johon päädyin hymyilemään, katsomaan häntä silmiin ja heiluttamaan päätä sivusuunnassa, vain hieman, sen pari senttiä. Naisen naamanilmeilyä oli tässä vaiheessa hämmästyttävä nähdä. Oli kuin hän olisi törmännyt johonkin jota hän ei voi kuvitella olevan olemassa. Tämän jälkeen nainen päätti panna itse töpinäksi ja hän ojentautui ottamaan hattuni päästäni omin käsinensä. Ja koska luotan ruumiilliseen koskemattomuuteeni, työnsin käden syrjään rennolla tartuntaotteella. Struktuurini oli kunnossa, voimaa en käyttänyt, enkä puristanut hänen rannettaan. (Eli asettauduin siten että jos hän haluaa työntää kätensä hatulleni hän joutuu ensin hajottamaan käteni luut pirstoiksi voidakseen tehdä tätä. Ja tämä taas vaatii niin paljon voimaa että hänen oma kätensä olisi tuskin kestänyt.) Kun liike torjutaan voiman sijasta struktuurilla, se tuntuu hyvin vastaanpanemattomalta ja nainen ilmeisesti tiedostikin tämän eikä yrittänyt toistaa tätä temppua. Päätin kuitenkin poistua paikalta, sillä ärtymys oli sen verran kovaa.
1: En oikeasti halunnut pahoittaa ihmisten mieliä, vaan herättää lievää hiljaista paheksuntaa. Näiden ero on harmaasävyinen mutta olemassa.

Miksi?

Jokainen joka tietää minut, tiedostaa että tämä temppu on jotain hyvin epätyypillistä. Olen yleensä hyvin kohtelias käydessäni kirkossa. Temppuni oli harkittu ja tein sen testatakseni muutamia asioita. Odotin jotain muuta. Ja sen odotuksen vuoksi tein "kokeiluni". Tämä odotus taas syntyi luettuani Terry Pratchettin "FC Akateemiset". Siinä esitetään ihmisten toimintaa hyvin suuresti ohjaava periaate. Se on sellainen, että jokin asia kielletään kuin se olisi jotain josta seuraisi jotain. Mutta sitten tätä "nuijaa" ei oikeasti olekaan. Ja kun ihminen sitten rikkoo tätä, niin siitä ei seuraa yhtään mitään. Tämä periaate ei selvästi koskenut tätä hattuasiaa. Selvästi kirkossa hattupäisyyden kohdalla on nuijaa. Jopa yllättäviin mittasuhteisiin asti.

Mutta miksi?

Tällä viikolla keskustelin erään hyvin hiljaisen ateistin kanssa. Hän on vähäpuheinen jopa Wanhoilla Suomalaisilla mittapuilla. Suuri osa hänet tavanneista ei tiedä edes hänen olevan ateisti. Ja tässä mielessä hän on minulle "erittäin kiinnostava näyte". Hän luokitteli erilaisia uskonnollisia kohtaamisia. Hän ei halunnut kieltää yhtään niistä vaan korosti että hän vaivaantuu niistä eri tavoin. Ja tästä syntyi hierarkia. Esimerkiksi kaduilla lappuja jakavat uskovaiset eivät häntä häirinneet, koska heitä voi väistää ja vähintään lapun voi ottaa ja jättää lukematta. Kukaan ei yksinkertaisesti oikein voi pakottaa lukemaan tekstiä.

Hierarkian ärsyttävimmässä päässä olivat musiikkikonserttejen laitamille tunkevat Jeesusbussilaiset jotka megafoninsa kanssa häiriköivät. Sillä ihmisten aistinelimien kohdalla meillä on silmäluomet joilla voidaan  estää näkeminen. Ihminen voi hengittää suun kautta ja estää haistamista. Suuta voi pitää kiinni niin että ei voi maistaa. Mutta korvia ei saa pois päältä. Ja konserteissa pääasia on peräti musiikissa ja keskustelussa, jotka ovat auditiivista toimintaa. Jeesusbussilaiset siis tunkevat suoraan kilpailemaan sen aistinelimen alueelle kuin mitä tässä yritetään käyttää.

Mutta se, että pistetään yhteislaulu on sitten vielä tätäkin häiritsevämpää. Sillä tässä on todellakin pakko ottaa osaa tai ilmoittaa erimielisyytensä. Ateistin on yhteislaulutilanteessa ikään kuin rikottava joko positiivinen uskonnonvapautensa ja otettava osaa rituaaliin tai rikottava negatiivista uskonnonvapautta vastaan ja tunnustauduttava ja identifioiduttava vakaumukseltaan.

Hän muistutti minulle tärkeästä asiasta. Nimittäin kontekstista. Tämä on hyvin vieras asia seurakunnassa. Esimerkiksi kun mietitään suvivirttä, niin suuri osa ateisteista vastustaa sitä suunnilleen samoista syistä kuin mainitsemani hiljainen ateisti. Joka ei toki edes ole kieltämässä suvivirren yhteislauluakaan. Hän vain ärsyyntyy/vaivautuu eri määriä eri tilanteessa. Tämä tuo mieleen Jukka Keskitalon. Hän on "suvaitsevan ja liberaalin asiallisen eifundamentaalin" kristityn maineessa. Ja hän on sanonut asiasta "Seurakuntalainen" -lehdessä seuraavasti : "On äänekkäitäkin tahoja, joiden mielestä usko ja uskonto eivät saisi näkyä yhteiskunnan julkisessa tilassa." Tämä koskenee joitain vapaa-ajattelijoita, ja tuskin edes vapaa-ajattelijoita järjestönä. Ja vielä vähemmän sitten niitä muita ateismin ja uskonnottomuuden versioita joista monet kuitenkin kritisoivat suvivirren yhteislaulattamista. Mutta edes suvivirren torppaamisen kohdalla tämä ei liene merkittävä. Keskitalo ei aivan selvästi ole miettinyt sitä kysymystä että miksi vapaa-ajattelijat eivät ole kriminalisoimassa kaduilla "lappujensa kanssa hihhuloivia". Jos tavoite todella olisi se, että uskonto ei saisi lainkaan näkyä kadulla, niin juuri näin pitäisi tapahtua.

On toki ymmärrettävää että tämänlaisia olkiukkoja esittelemällä Keskitalo saa ihmiset raivostumaan uskonnottomille ja näin takaa suvivirren jatkuvuuden. Mutta samalla hän demonstroi miten vähän ja huonosti hän ymmärtää vastapuolen kannanottoja. Tälläisessä strategiassa täytyy heittää kaikki "asiallisuuden" ja "järkevyyden" muodot pois. Kyseessä on pelkkä (a) opportunistis-strateginen ovelointi, (b) kädettömään amatöriyteen ja tyhmyyteen perustuva ignoranttitorspoilu (+) ja joka tapauksessa olkiukkoluonteen vuoksi väärän todistuksen antaminen lähimmäisestä. ~ Jos ei tunne vastapuolen argumentteja ja asiaa, ei pidä aukoa suutaan ja kuvitella että sinua tämän jälkeen kunnioitetaan ihmisenä. Kiinnostus on kunnioitusta. Vaivannäkö on kunnioitusta. Olkiukottaminen on tämän vastakohta, osoitus siitä että halveksunta on niin kovaa että näkemyksiin ei edes haluta tutustua.

Mutta hei kamoon - miksi?

Keskitalo kuten muutkin ovat korostaneet positiivista uskonnonvapautta. Ja kuten hiljainen ateismi usein näyttää, se nojaa aina johonkin epäkohteliaisuuteen. Esimerkiksi kun koulujen kevätjuhlassa ei ole mitään suvivirsipakkoa sidottuna lakiin, se tarkoittaa että tässä on mahdollisuus tehdä erilaisia ratkaisuja. Laulua kuitenkin lauletaan hyvin monessa paikassa siitä huolimatta että sen tiedetään harmittavan ja repivän joidenkin mieltä. Tiedetään että monille tulee paha mieli ja laulu lauletaan silti. Positiivinen uskonnonvapaus on hyvä argumentti joka sanoo että tämä oikeus ylittää kohteliaisuuden rajat. Suvivirrestä ei sen nykytilassa mitenkään voi saada kohteliasta. Mutta positiviista uskonnonvapautta sen kautta voidaan ilmituoda.

Ja samat ihmiset sitten kannattavat vahvaa negatiivista uskonnonvapautta. Sillä Suomesta ei tahdota saada ns. jumalanpilkkaan liittyvää lainsäädäntöä pois. Uskontokriittinen näkemyskin on liitoksissa uskonnonvapauteen. (Paitsi jos tunnustaa että ateismi tai uskonnon dogmien kritisoiminen ei ole missään tapauksessa ole eikä voi olla uskontoa. Jota emme tule kuulemaan niiltä piireiltä joista fundisklassikko "evouskovat" ja jopa liberaalipapeille kelpaava "ateistit ovat fundamentalisteja" ovat suosittuja.) Joten selvästi negatiivinen uskonnonvapaus on monissa paikoin hyvä argumentti uskovaisistakin. Mutta tätä ei tietysti koskaan kehdata tuoda esiin tässä suvivirsikeskustelussa.

Itse en lähtenyt suoraan jumalanpilkkaan. Hattu on pelkkä pukeutumisrike. Etikettirikkeet eivät yleensä ole jotain josta tuomitaan juridisesti. Jumalanpilkkaa siitä ei oikein saa tekemälläkään.
1: Tämä on tervettä varovaisuutta. Uskovainen voi haukkua ateisteja ja homoja ja heidän oppiaan, mutta jos ateisti haukkuu heitä, voi siitä seurata jopa puoli vuotta vankeutta. Päivi Räsäsen Kansanlähetyspäivillä vuonna 2013 esittämä lausunto on tässäkohden piristävä muistutus siitä miten tässä mennään ; "Kirkko ei syyllisty syrjintään, jos se uskaltaa käyttää sanaa synti avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista. Sen sijaan kirkko syyllistyy homoseksuaalien syrjintään, jos he eivät saa kuulla Jumalan sanan koko totuutta, joka sisältää niin lain kuin evankeliumin." Positiivinen uskonnonvapaus johtaa siihen että Darwinisteja saa pilkata miten mielii. Ja siitä ei edes voi saada mitään tuomiota. Ateisteja tuomitaan harvoin ylilyönneistään, mutta heidän yllään on silti koko ajan se mahdollisuus siihen että ollaan kovimman edessä. Ja sitten se tuomio napsahtaa.

Hattu on lisäksi nähtävissä jonkinlaiseksi identiteettisymboliksi. Redditissä on esimerkiksi ihmetelty miksi ateistit kohtaavat fedora -vitsejä. Heistä on rakennettu olkiukkomainen hahmo, ns. fedora -ateisti. Sillä kutsutaan vihaisia ja militantteja ateisteja. "It's not just "angry atheists", though that is a big part of it; the fedora symbolizes basically the entire internet image board subculture and all the negative stereotypes it has picked up, like My Little Pony obsession, hentai, rabid misogyny, social cluelessness, narcissism, casual racism, immaturity, STEM circlejerking, Ayn-Rand libertarianism, and poor hygiene." Tämä on toki ylilyönti. Mutta siinä on totuutta siinä määrin että hattumuoti on vapaamielisissä suuntauksissa palannut muotiin. Ja siihen voidaan liittää paljon merkityksiä. Miksipä minäkin en siis osoittaisi positiivisen uskononvapauden kautta itseäni?
1: Minun hattuni ei muuten ole fedora, vaan pork-pie-hat. Mutta en ole ateistikaan. Ja ennen kaikkea en voi sietää My Little Ponyja. Otsikko on fedora-atheism -alluusion vuoksi mikä on, ja pork-pie-agnostikko menisi liian vaikeaksi.

Etenkin kun minulle oikein erikseen kehotettiin tutustumaan esimerkiksi juuri Jukka Keskitaloon esimerkkinä uskovaisesta johon suhtautuisin positiivisesti. Ja hän on "Suomen Kuvalehdessä" sanonut aivan suoraan että "Toimivaa monikulttuurista yhteiskuntaa ei saavuteta lakaisemalla uskontoa maton alle, vaan ”siedätyshoidon” kautta opettelemalla aitoa suvaitsevaisuutta." Ja jos provokaatio todella tarkoittaa sitä että provosoituja on aggressiivinen. Ja jos todella tarkoittaa niin että positiivinen uskonnonvapaus on niin iso asia että sen nimissä ei oikein yhtään tarvitse miettiä sitä että jos sitä jokin toiminta vaikka ns. lietsoo vastaanottajassa negatiivisia tunteita. Jos todella on niin että jos provokaatiosta provosoituu niin lietsojalla ei ole mitään vastuuta asiasta vaan vaan se toinen taho on "äänekäs" ja "vihainen" ja "aggressiivinen" ja "militantti"... Niin siinä tapauksessa se kirkkobiatch-tantti osoitti että hattu on selvä ongelma joka vaatii ratkaisukseen siedätyshoitoa.
1: Hänen tapansa lähestyä ongelmaa olisi sama kuin jos minä juoksisin kevätjuhlissa omin käsineni sulkemassa "suvivirttä" laulavien suita. Minun röyhkeyteni ei riittäisi tähän. "Suvaitsevaisuutta" ja "positiivista uskonnonvapautta" huudetaankin aina vain kristityille. Muut joutuvat "kunnioittamaan" ja "olemaan loukkaamatta". Missä ei toki ole globaalissa mielessä mitään uutta. Hyvin monille uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että kristitty saa pakottaa muita ja tuputtaa ihan sikana ja jo tämän väistäminen ja siihen osallistumattomuus nähdään vainona - ja myydään sellaisina mediallekin. Ja siksi ei pidä hämmästyä että samoista henkilöistä Raamattujen jakaminen kouluissa on kannustettavaa mutta jos kouluissa jaetaan humanistista kirjallisuutta, on syynä raivoamista tämänlaisen kauheuden edessä.

Joka tarkoittaa sitä että teen tässä nyt lupauksen. Ja ilmoitusluonteisen asian maininnan. Ette enää koskaan näe minua kirkossa ilman hattua. Jos joskus päädyn kirkkoon päin niin että minulla ei ole hattua, en voi mennä kirkkoon koska kirkkohattu puuttuu. Jos menen kirkkoon, päähäni menee hattu. Jos joku vaatii että hattu poistuu päästäni, niin siinä tapauksessa minä poistun kirkosta. Tai siis en edes poistu ennen kuin asia on aivan välttämätöntä. Jos sinun lapsesi kastetaan, jos sinä itse menet naimisiin tai jos haluat minut isoäitisi hautajaisiin, niin arvatkaa mitä minulla on päässäni. Jos haluat minut siivoamaan kirkkoa tai auttamaan konsertinjärjestelyssä lipunmyynnissä, niin päässäni on tällöinkin hattu. Jos haluat että soitan tai laulan kirkossa, minulla on hattu. Jos olen lapsesi kummi (eli maksat minulle niin paljon että liityn tätä varten kirkkoon) olen pitämässä vauvaa riemumielin. Mutta minulla on päässäni hattu. Ja tämä on siedätyshoitoa jolla valmennan ja siedätyshoidan kaikkia ihmisiä monikulttuuriseen yhteiskuntaan. Että jos on aivan ilmiselvää että kirkko on se paikka jonne minut kutsutaan ja oletetaan että tulen, tai sitten olisin jotenkin moukka. Niin tottakai sitten tämänlaisissa asioissa riemumielin joustetaan.

Joko niin tai kontekstilla on väliä ja sekä minun tämänpäiväinen aktioni että Keskitalon ja kaikkien muiden vastaavien positiviinen uskonnonvapaus-smositiivinen uskonnonvapaus ovat ns. asshatterya johon ryhtyvä tunnustaa olevansa sosiaalinen moukka ja ääliö. ; Eli tekee asioita asenteella jossa juttuja tehdöään siksi että se on laillista, välittämättä muiden tunteista. Prosessissa voidaan tallata kokonainen alakulttuuri jos kivalta tuntuu. Koska ei laitonta, on paitsi mahdollista niin myös suositeltavaa. ~ Joka johtaa siihen, että kirkko - eikä vain marginaalinen fundamentalistipoppoo vaan nimenomaan suuri osa kirkosta ja sen toimijoista - tukee tämänlaista asshatterya. Ja että tämä asshattery on oikeastaan merkittävä osa sen "virallista kantaa" edustavien pappien, piispojen ja vastaavien julkista esiintymistä. Eli kun kirkko pääasiassa ilmenee yhteiskunnassa - siis uskovaisten sisäpiirin ulkopuolella - tämä ilmitulo jotenkin koostuu siitä että kirkko tekee, tukee asshatterya ja osallistuu läsnäollen tämänlaisen asshatteryn tekemiseen.

Evoluutio ja sen "kelpoisuus ei voi selittää" -puolet

"Helsingin Sanomien" tiedeuutisissa oli otsikko joka sai kulmakarvani nousemaan. Otsikko "Tutkija: Evoluutio ei selitä kaikkia eliöiden muutoksia" herättää tiettyjä mielikuvia jotka johtavat kohti kreationismia. Myös alaotsikko jatkoi samalla teemalla "Akatemiaprofessori Juha Merilä on yksi Euroopan merkittävimmistä evoluutiobiologeista". Kun evoluutiota epäillään ja arvosanaa korostetaan, voi syntyä vain yhdenlainen odotus. Pettymys. Ajatus huonosta tiedejournalismista. Ajatus siitä miten netti täyttyy kreationistisesta roskasta. Ja monia muita ennakkokäsityksiä.

Jotka sitten tässä uutisessa ovat aivan vääriä. Juttu pitää sisällään aivan hyvää tiedeasiaa. "Merilä ottaa esimerkiksi Uudessa-Seelannissa elävän hopealokin, jonka yhdestä populaatiosta hänellä on tarkat tiedot 1960-luvulta lähtien. Havainnot osoittavat kiistatta, että linnut ovat pienentyneet selvästi 50 vuoden aikana. Siis ilmiselvää evolutiivista sopeutumista lämpenevään ilmastoon? Ei, vastaa Merilä. Tutkimuksissa havaittiin, että koon pienenemisen takana eivät olleet perinnölliset muutokset. Oikea selitys on raadollisempi. "Hopealokit kärsivät. Niillä on liian vähän ravintoa, joten ne jäävät kitukasvuisiksi."" Tämä on hyvä muistutus kaikille niille joiden mielestä kelpoisimpien lisääntyminen on tautologista ja kehäpäätelmäistä. Sillä tämänkaltaiset ilmiöt muistuttavat että usein evoluution kohdalla ongelmat ovat tarkkuudessa. Pelkkä kelpoisuus ei riitä ; "Evoluutio edellyttää geneettistä muutosta populaatiossa." Tämä on tärkeä asia ja tuttua jokaiselle jalostajalle. Genotyypin ja fenotyypin eroa ja heritabiliteettia käsitellään ja huomioidaan sen parissa paljon. Ja tässä mielessä huomautus on "ihan perusbiologiaa" joka on kyllä jo lukiostakin tuttua.

Tämänlaiset asiat ovat kiinnostavia. Jopa lisää kaipaisin.

Merilän kohdalla olisin tosin kaivannut enemmän puhetta neutraaliteoriasta. Se kun korostaisi että genetiikan saaminen mukaan ei ole samaa kuin väistämätön todiste adaptaatiosta. Neutraaliteoriassa korostetaan geneettistä ajautumista. Ja siinä muutokset eivät ole adaptiivisia vaikka ne ovat perinnöllisiä. Yleistyminen ei ole sama kuin todiste geenin hyödystä.

Ja toisaalta esille voisi nostaa sen että geeni-adaptiivisuus -fiksaation lisäksi olisi katsottava epigenetiikkaa. Epigeneettisessä periytymisessä kysymys ei ole geeneistä vaan siitä miten geenejä ohjaillaan. Esimerkiksi asetyloituneet histonit siirtyvät vanhemmilta jälkeläisille. Tämä on tietyssä määrin hankittujen ominaisuuksien siirtämistä jälkipolvien fenotyyppiin. Tämä ei kuitenkaan ole muuta kuin "lamarcismia joka tuottaa variaatiota muutaman sukupolven verran".
1: Sillä koska kyseessä on enemmänkin geenien "avaaminen" ja "sulkeminen" eivät nämä ominaisuudet kasaudu. Näin hankitut ominaisuudet periytyvät mutta eivät muuntele ja kasva. Sillä kun geeni on avattu se on avattu ja kun se on lukittu se on lukittu. Voit avata lukitun ja lukita avatun, mutta et voi lisä-avata niitä loputtomiin. Uutta epigeneettisessä säätelyssä ei siis olekaan Lamarkismin uusi paluu ja selitys eliökunnan historian kehityspolkujen selittämisessä vaan enemmänkin se, että organismia ei määrittele ainoastaan sen DNA vaan myös epigeneettisellä säätelyllä on vaikututusta ja tämä voi joskus periytyä seuraavalle sukupolvelle.
2: Useammin kyse on vielä lyhyemmästä vaikutusajasta ; Yhden organismin geenien toiminta muuttuu ympäristön vaikutuksesta sen elämän aikana. Kysymys ei ole aina edes yhdelle seuraavalle sukupolvelle siirtymisestä. Muutokset eivät kuitenkaan aiheuta lopullisia muutoksia lajin geeneihin ja ominaisuuksien periytymiseen jälkipolville pidemmällä aikaskaalalla selittyykin geneettisten adaptaatioiden kautta.
3: Ja tässä kohden tietysti voidaan mennä siihen että jos epigeneettinen taipumus tuottaa kyvyn varioida nopeasti vaihtuvissa ympäristöissä ja "kalibroida" jälkeläisiä, niin epigenetiikka on enemmänkin periytynyt hyöty kuin jokin joka ohjaisi evoluutiota lamarckin hengessä isoissa linjoissa.

Mutta täsmennyksistä viis. Sillä Merilän kirjoitus tuottaa myös yksinkertaisen sovelluksen. Sellaisen joka on hyvin käytännönläheinen ja hyödyllinen. Jos siis pitää internetin keskustelupalstoja käytännöllisinä ja siellä pätemistä hyödyllisenä.

Ympäristön ominaisuudet

Ottaakseni tästä esille yhden aiheen jonka kohdalla nousee esille sitä miten Merilän ohjetta voi soveltaa. Jos otamme esille älykkyyden. (Tässä nyt vain sen suppean IQ -testien mittaaman älykkyyden. Joka hieman erikoista kyllä tiivistyy älykkyydeksi jota IQ -testit mittaavat. Tämä on niin tätä.)

Älykkyys on aihe josta "internetin pinnallisilla foorumeilla" läpikäydään pääasiassa nature-nurture -vääntöä. Ja tässä henkenä on se, että nature on vain ja ainoastaan geenejä. Ja nurture on vain ja ainostaan kulttuuria. (Ja tietenkin näissä debateissa vain yksi syy ja yksi aiheuttaja hyväksytään.) Nähdäkseni puhdas genetiikka on tässä melko heikoilla koska Flynnin efekti on niin voimakas että sitä olisi hyvin vaikeaa selittää evoluutiolla. Ihmisten älykkyysosamäärä on yksinkertaisesti noussut. Tosiasiassa tämä on keskiarvoja koskeva trendi. Ja siihen voidaan vaikuttaa montaakin eri kautta. Ja tästä on varsin helppo löytää esimerkkejä jotka eivät ole "suoraan geenejä" eivätkä "suoraa kulttuuria".
1: Älykkyyttä on nostanut se mitä on syöty. Tässä yhtenä merkittävänä elementtinä on ollut jodin saatavuus. Discover -lehdessä oli artikkeli siitä miten jodin puutostaudissa älykkyysosamäärä romahtaa. Ja miten se on aikaisemmin ollut yleinen, kunnes jodia alettiin lisäämään suolaan. "The economists found that in the lowest-iodine areas-the bottom quarter of the study population-the introduction of iodized salt had stark effects. Men from these regions born in 1924 or later were significantly more likely to get into the Air Force and had an average IQ that was 15 points higher than their predecessors. Nationwide, that averages out to a 3.5-point rise in IQ because of iodization." Jodikysymys on nykyäänkin merkittävä ; Henkisen vajauksen ennaltaehkäistä jodilla on yllättävän helppoa ja silti sen kanssa on edelleen ongelmia.
2: Älykkyyttä on nostanut se, mitä ei ole syöty. Tässä esille voidaan nostaa lyijy. Se aikaansaa mielenterveydellisiä ongelmia ja se on ennen ollut yleinen. Siitä on tehty vesiputkia ja sitä on käytetty ruuansäilytysastioissa. Jopa viini on maustunut mukavasti lyijyssä. Nykyisin lyijyä vältetään sen tiedettyjen seurausten vuoksi.

On selvää että jos tämä älykkyysbonus on jotain jonka voi syödä, se ei ole geneettistä. On selvää että voimakkaan ja nopean Flynnin efektin takana on ainakin jokin tai joitain voimia jotka ovat muuta kuin geneettisiä. Silti tämä ei toki tarkoita että nämä vaatisivat Jumalaa. Eikä se tietysti tarkoita myöskään sitä, että älykkäisiin ihmisiin ei kohdistuisi valintapainetta.
* Kuten se ei tarkoita sitäkään että kasvatuksella ei voida ohjata aivoja kohti tietynlaisten ongelmien parempaa ratkaisukykyä.
* Ja jos esimerkiksi miettii "rotujen älykkyyttä" ja saa kartan joka jakautuu leveys ja pituuspiireihin, ja jossa päiväntasaajalla on tyhmempiä ihmisiä kuin napa-alueilla voi aivan hyvin kysyä että ovatko nämäkin jotain jotka kertovat että nimenomaan maantiede on se muutoksen tekijä, ei siis perimä tai kulttuuri, vaikuttaisivat asiaan.

Talenttilaarista ei voi kauhoa kauaa - ellei kauho kauan!

Kun Takkiraudalta kysytään "Mitä sanoisit nuorelle, sekä älykkääksi että kypsäksi itsensä tuntevalle tytölle, joka on ahdistunut kokiessaan ettei häntä sukupuolensa takia arvosteta niin paljon kuin hän ansaitsisi, ja joka pelkää kehityksensä jäävän jälkeen 25 vuoden iässä niin, ettei hän voi haaveillakaan olevansa yhtä älykäs, viisas ja vastuullinen kuin mies?" Minä vastaan Dunning-Kruger -efekti.

Eli vihjaan suoraan että Galilei -syndrooman ja feministisen naisviha -selityksen sijasta kannattaa kenties katsoa peiliin. Kenties muut eivät tuomitse sinua epäreilusti, vaan kenties olet niin oman itsesi lumoissa ja tiedät asioista niin vähän että et edes käsitä miten vähän asioita osaat. Oliko riittävän ilkeää? Ei se ollut! Se on päin vastoin kannustavaa. Sillä vaikka attribuutit kehittyvät ja jäävät keskimäärin johonkin tiettyyn kohtaan, niin taidot kehittyvät läpi elämän. Jos ja vain jos tekee päämäärätietoista harjoittelua.

Tosiasiassa tässä kohden kyseessä on syvä ongelma joka kattaa kysyjän lisäksi koko yhteiskunnan. Ongelma on kenties tiivistettävissä siihen että
1: Ihmiset on nykyään kasvatettu kehuilla joita ei ole välttämättä edes ansaittu. Heidät saadaan kokemaan olevansa fiksuja. Tosiasiassa kehu saa meidät vain tuntemaan olomme mukavaksi sen sijaan että ne kehittäisivät taitojamme. Moni pitääkin "rakentavana keskusteluna" jotain jossa korostuu asioiden kehittämisen sijasta kohteliaisuus ja mukavuus. Ei se ole rakentavaa keskustelua vaan jotain jossa laadulla ei ole väliä joten kaikki tuntevat olonsa mukaviksi.
2: Arvostamme ja ylikorostamme talenttia emmekä tiedosta että se ei ole sama asia kuin taidot. Tämä johtaa lyhytjänteisyyteen. Näemme että olemme ominaisuutemme, jotka taas ovat ennen kaikkea jotain jota perimmiltään olemme. Ja siksi haluamme tuloksia nopeasti tai ajattelemme että lahjakkuutemme ovat jossain muualla. Älykkyys ei tässä vaiheessa enää olekaan lahja, vaan taakka. Sillä siitä tulee identiteetti jota epäonnistuminen haastaa. Ja näin päädymme tekemään kognitiivisesti kohtuullisen keveitä asioita. Lahjoja ei käytetä koko tehollaan, koska se vaatisi haasteteita jotka uhkaisivat mielikuvaa omasta neroudesta ja erinomaisuudesta.

Muut ihmiset kuitenkin perimmiltään arvioivat taitojamme. Guy Windsor on kirjoittanut tästä tuoreessa blogauksessaan. Hän korostaa Dweckiä joka on kirjoittanut kirjan "Mindset: The New Psychology of Success". Windsor korostaa miten hän itse oli yliopistossa vaikeuksissa koska hän ei ollut oppinut miten opiskellaan. Hän oli aina ollut fiksu joten läksyjä ei ollut tarvinnut puurtaa. "Fiksun ja laiskan ongelma" tiivistyi siihen että epäonnistuminen haastaa koko identiteetin koska epäonnistuminen vihjaa että ei olisikaan fiksu. Yliopisto -opinnot viittasivat kuitenkin toiseen ongelmaan kuin tyhmyyteen. Laiskuuteen. Laiskuuteen jota oma identiteetti älykkyydestä peräti ajoi ; Windsor esitti itse asian seuraavalla tavalla "I read a lot, and wrote essays when asked (never more than one draft), but I had no idea how to actually work through difficult problems, come up with solutions and test them against the evidence, all that sort of thing. Rhetoric, logic and grammar, yes; I could write a decent argument. But nobody had ever taught me how to work things out, how to wrestle a body of knowledge down from unattainably complex to I know this. It wasn’t thought necessary to teach me this, because I was “clever”. And I would have resisted it anyway, because it was equivalent to failure."

Dweck on huomannut että optimistinen ominaisuuksien kannustus ei ole rakentavaa. Jos halutaan että ihmiset ovat hyviä ja taitavia, on tiedostettava työn merkitys. Talentin kohdalla onkin siten, että se antaa lähinnä pienen edun aluksi. Sitten työ ohittaa sen. Itse kohtaan tätä toistuvasti blogini kanssa. Moni ajattelee että kun kirjoitan nopeasti kohtuullisen fiksuja tekstejä, niin se johtuu siitä että olen älykäs. En kuitenkaan ole merkittävän älykäs. Kaikki tapahtuu pääasiassa siksi että olen tehnyt tätä paljon.

Näen että tässä on valtavasti merkitystä pseudotieteissä. P. Z. Myers kirjoitti tuoreessa blogissaan siitä miten ihmiset käyttävät erilaisia oikoteitä. Hän esimerkiksi ottaa esille sen miksi Hovindin oli käytännöllistä maksaa siitä että saa diplomimyllystä tohtorintutkinnon jolla ei tee mitään akateemisessa maailmassa. "Credentialism always makes for convenient excuses. We love to construct simple shortcuts in our cognitive models: someone has a Ph.D., they must be smart (I can tell you that one is wrong). Someone is a scientist, they must have all the right facts. And of course, the converse: we can use the absence of a Ph.D. or professional standing, to dismiss someone. Creationists are very concerned about this, and you see it over and over again: the desperate need to acquire a degree or title, even if it is from some unaccredited diploma mill or a correspondence school, in order to justify their wacky beliefs." Tämä korostaa sitä mitä olen aikaisemmin puhunut "konservatiivisesta think less -mindsetistä". Näin esimerkiksi kreationismin ongelmana ei ole tyhmyys vaan enemmänkin voimakas intuitioiden käyttö. Kahnemaniin viitaten he käyttävät paljon kevyttä ja kohtuulliseen tulokseen johtavaa ajattelutapaa sen sijaan että he koskaan pysähtyisivät ja tekisivät asian analyyttisesti, hitaasti ja vaikeasti.

Ihmiset käyttävät paljon intuitiota. Ja uskon että älykkäiden ihmisten kohdalla on jopa riskinä turtua omaan fiksuuteen. Jos on koulussa tottunut siihen että äly päästää läpi esseistä, on vaikeaa tottua siihen että totuus ja todellinen osaaminen kompleksisemmissa tilanteissa onkin vaikeaa. Älykäs ja laiska on siksi huono tiedemies. Sillä äly ei ole oikotie Totuuteen vaan oikotie siihen että haetaan oikoteitä.
1: Siksi esimerkiksi "Takkirauta" -blogi näyttää minun silmiini usein hieman kummalliselta. Kiinnostavalta mutta puutteelliselta. Blogi tarjoaa usein lupausta ilman täyttymystä. Sen kirjoittaja on ilmeisen fiksu ja laiska. (Hän jopa identifioi itsensä näin.) Ja tämän vuoksi tottunut siihen että hän voi käyttää mielleyhtymiä argumenttien sijasta. Ja tätä kautta syntyy todellakin niitä ajatuksia joissa ajatellaan että attribuutti on jotain joka voidaan laittaa yhtäläisyysmerkkeihin taitojen kanssa. Moni pitää häntä dogmaattisena kirjoittajana, minä taas intuitiivisena kirjoittajana. (Ja ero näiden välillä on syvä jos asiaa katsotaan elämänasenteessa ja aste-ero jos katsotaan itse argumentteja.) Toki monella muullakin konservatiivilla on riskinä ajautua siihen että "arkijärki" muuttuu tieteeksi, totuudeksi ja logiikaksi. Maailma pyörii tämän jälkeen "itsestäänselvyyksillä" jotka on joskus kerran oivallettu, mutta jotka ovat enemmän intuitiivisesti selviä (näille yksilöille itselleen) kuin jotenkin varmistetusti Tosia. (Älykkyys ei ole oikotie Totuuteen.) Luultavasti sillä että on oltu fiksuja.  Mutta ennen kaikkea koska ei ole oltu ahkeria.

Itse asiassa menen jopa niin pitkälle, että älykkäillä ja laiskoilla on suurin riski muuttua ns. epäluotettavaksi lähteeksi. Sillä he ovat älykkäitä ja osaavat tuottaa fiksuja ideoita. Joilla ostetaan karismaa ja uskottavuutta. Syvä ymmärrys kuitenkin jää puuttumaan. Mutta tätä on vaikeaa huomata, ellei ole heitä parempi. Tyhmä tekee toki asioita vielä huonommin. Mutta he eivät sen sijaan saa samanlaista karismaa, joten heidän kohdallaan "vääräksi auktoriteetiksi" muuttuminen ei ole yhtä suuri riski.