humanistiksi opiskelemisesta ; laiskuutta ja eräajomenetelmää

Empowered ...

Pekka Himanen on joutunut kärsimään "lapsinerojen ongelmista". Hän on tunnettu etenkin siitä että hän on valmistunut hyvin nuorena. Ja kaikki olettavat että tämä on nerouden merkki, ja että se tarkoittaa loistavaa tulevaisuutta. Yllättävän moni lapsinero ei ole myöhemmin yltänyt suuriin saavutuksiin. Tässä on kaksi alakohtaa joista kirjoitan esseenomaista törkyä tässä blogauksessa niitä laajentaen ja niihin nojaten.
1: Yksi syy on älykkyydessä. Älykkyydellä pääsee helposti alkuun. Se opettaa helposti myös siihen että ei tarvitse tehdä niin paljoa töitä pärjätäkseen. Ja näyttöihin ja osaamiseen perustuva menestys vaatii usein paljon työtä. Älykkyys päästää hyvään alkuun, mutta tätä alkuvauhtia on vaikea käyttää hyväksi koska se samalla opettaa sivutuotteena laiskuutta ja työnkarttamista.
2: Moni on nähnyt että Himasen nuorena valmistumiseen on myös toinen syy. Se toinen syy on se, että etenkin filosofiaa ja vähemmssä määrin muitakin humanistisia aineita vaivaa sisäsyntyinen vika. Että nuorena valmistuneet ovat yleensä filosofeja ja muita vastaavia humanisteja. Ja että tämä kertoo näiden aineiden olevan itse asiassa helppoja.

Tämän vian voidaan nähdä liittyvän esseekirjoittamiseen. "Systomykoosi" -blogissa tämä tematiikka nousi esiin kun käsiteltiin Bayardin "Miten lukea kirjoja joita ei ole lukenut". ¹ Otan ytimeksi huomion jossa korostetaan että tämänlainen "haihatteleva" tapa on rajua systeemin hyväksikäyttöä  "Itsekin olen testannut lukemattomuutta. En millään ehdi lukea tuhatta sivua kirjoja joka ikistä viiden nopan tenttiä varten, mutta hyvän esseen kyllä kirjoittaa lyhyen artikkelin perusteella. Aina ei välttämättä tarvitse erikseen lukea artikkeleitakaan, riittää kun tietää että kirjoittaja on postmodernistinen/realistinen/jotain muuta. Hyvän kirjallisuusesseen kirjoittamiseen tarvitaan yksi asia ylitse muiden: tieto kirjallisuusinstituution puhetavasta. Sisällötön essee menee läpi, mikäli siinä on muutama fraasi joiltain kuolleilta ajattelijoilta ja pari intertekstuaalista viittausta." Jos tavoitteena ei ole "sivistysihmisen kehittäminen" vaan juuri tenteistä selviäminen, on kätevää vedota "sivistysihmisen ihanteeseen" koska sen kautta saa vapaita käsiä jatkaa opportunistista "paras tulos pienemmällä määrällä työtä".²  Blogisti tekee myös mielenkiintoisen huomautuksen siitä että liika lukeminen voi jopa haitata esseevastausta ; Sillä kirjoista ratkaisevaa on usein hallita Oikean Kirjan sijasta Institutionalisoitu Kirja. Oikea Kirja luetaan. Instituutiokirjaan Suhtaudutaan ; Tenttiessee testaa tavallaan sitä, miten oikeaoppisesti kirjaan suhtaudutaan. Metatasolla toimimalla tätä tasoa ei tule koskaan kyseenalaistaneeksi, ja tämä vähentää vaikeuksia.
1: Kommenttipuolella humanismi saa tältä osin moitetta - eikä tietysti syyttä. "TÄMÄ osoittaa millaisia humanistiset aineet ovat. Riittää että osaa kirjoittaa tentissä liipadaapaa vähän siihen suuntaan. Matemaattis luonnontieteellisissä, erityisesti kursseissa joissa lasketaan paljon täytyy oikeasti ymmärtää mitä tekee. Toki vanhoja kokeita selailemalla ja tyypillisistä tehtävistä tärppejä hakemalla voi ja usein onkin hyötyä.. Mutta jotta tehtävä ratkeaisi, vaaditaan oikeasti jonkinlaista käryä aiheesta. Fysiikka ja matematiikka on god tier tieteitä. :D Monesti TKK:n kursseihin liittyi pakollisia harjoitustehtäviä (ohjelmointi, signaalinkäsittely yms kursseissa) ja loppuprojekteja (kuten ohjelmakoodin kirjoitusta yms). Lähinnä siis "ammattiainekursseissa". Humanistit kuittaavat tälläisen syväopiskelun assburgerismina, nippelitietoihin perehtymisenä ja suurten linjojen huomiottajättämisenä." Tämä ei nähdäkseni tuo uutta blogistin kantaan vaan ilmaisee sen jyrkemmin - eli mielestäni tietysti paremmin.

Näkisinkin että tämä on yksi syy jonka vuoksi luonnontieteitä pidetään "kylminä ja kovina". Ne vaativat työtä. Opportunistisen patologisen laiskurin - kuten minun - ei ole pelihengen mukaista tunnustaa että ala on työläs ja vaikea. Sen sijaan on korrektia ajaa samaa asiaa kutsumalla alaa "kylmäksi", "teoreettiseksi eli elämästä vieraantuneena" - tai sitten humanistimuodikkaasti "pinnalliseksi" ja "lokeroivaksi".

Tämä voidaan palauttaa melkoisen kätevästi Himasen taustalle. Hän on saanut riittävän yleissivistyksen ja tätä kautta puhetapa ja oikeat nimientiputtelut livahtavat kuin luonnostaan. Hän onkin tiettävästi hoitanut yliopisto-opintonsa pääasiassa tekemällä korvaavia tehtäviä. Tämä mahdollistaa nopeuden.

Enkä tässä moiti Himasta aivan hirevästi, koska tämä olisi rehellisesti sanoen "sosiaalinen itsemurha".³ Olen taatusti juuri niitä ihmisiä jotka tiedostavat mistä tässä kohden on kysymys. Minut on kasvatettu kulttuuria kunnioittavassa perheessä.⁴ Ja tämä on johtanut siihen että minulla on riitteenohut generalistin yleissivistys jota olen kasvattaut lapsesta ja joka jatkuu yhä.⁵ teki tietyt aineet hyvinkin helpoiksi koulussa. Tämä itse asiassa johti johonkin jota voisin sanoa Koulunkäymisen Systeemiksi. Kulutin valtaosan peruskoulusta sen kehittämiseen ja lukiossa sen soveltamiseen. Ammattikorkeakoulussa noudatin sen huippuunsa kitetyymistä. Siinä saadaan hyviä - ei kiitettäviä - tuloksia minimaalisella määrällä työtä. Kysymys on laiskuudesta. Mutta ei mistä tahansa laiskuudesta. Sillä mukana ovat kuitenkin myös ne hyvät tulokset. En opiskellut humanistisella alalla. Mutta koulutuksessa käytetyt läksyt⁶ olivat pohjimmiltaan esseitä jotka tehtiin ns. "tutkivalla oppimisella".

Väitänkin että edes faktojen pohjalle rakentuvassa soveltavassa käytännön alassa - kuten kohdallani maatalousopinoissa - aivan vastaava toimii silloin kun kyse on esseevastauksesta joita esimerkiksi tentit ovat sielläkin pullollaan -  tarkoittaa sitä että pohjimmainen vika ei ole humanismissa vaan metodissa. Sairaus ei ole aiheessa vaan aiheen vallitsevassa muodissa.⁷ Esseevastaus on väline. "Ja tämä väline on viesti", tavallaan. En toki tässä aja tiukkaa McLuhanismia, mutta ajoitetussa tilassa tehtävän pituudeltaan rajoitetun esseevastauksen kohdalla vastaaminen ohjaa kohti suuntia joissa tämänlainen kikkailu on mahdollista.

Enkä suinkaan ole ainut joilla on ollut Systeemi. Juha Terhon mainio "proverbiaalinen pöytälaatikko" pitää sisällään tekstin "Kahden viikon gradu". Siinä missä oma opinnäytetyöntekemiseni oli oikeasti työläs projekti jossa ei voinut käyttää "Systeemiä", hän sovelsi hyvin samantapaista järjestelmää graduun. Jonka teki kahdessa viikossa. Projekti on motivoiva koska "Parhaita tuloksia tämä lähestymistapa tuottaa nimenomaan yliopisto-opintojen saralla: jos laiskottelee kuukausi­kaupalla ja puurtaa sitten lyhyen aikaa hullun lailla, voi sen jälkeen taas vetää kauankin lonkkaa ja silti ohittaa useimmat muut opiskelu­tahdissa." Metodi hänellä saa kuvauksen jonka täytyy olla viisas koska siinä on kaksi sivistyssanaa "Itse tapaan suosia niin sanottua eräajo­menetelmää, joka käytännössä tarkoittaa tekemättömien töiden jättämistä roikkumaan siiheksi, kunnes ka­saan­tu­nei­den tehtävien backlog on purettavissa lyhyellä mutta sitäkin in­ten­sii­vi­sem­mäl­lä työ­rupeamalla." Juuri tämäntapainen strategia on ollut itsellänikin käytössä, mutta ilman sivistyssanoja se on vaikuttanut jotenkin likaiselta. Terhollakin on ollut taustalla selkeästi pitkä tuotekehitys. Sillä toisessa tekstissä hän kertoo lukioajoiltaan tarinaa nuijasodasta ja siihen liittyvästä soveltavasta - nimenomaan soveltavasta, tuosta sivistystaidon syvällisen ymmrätämisen huipentumista mittaavasta - tehtävästä. Hän ei osannut oikein mitään nuijasodasta ja sai silti arvion "Kypsää tekstiä!". Eikä siinä kaikki "Kaikissa kokeissa opettajaa voi tietysti huijata jossain määrin, mutta tämäntyyppisissä ”soveltavissa” tehtävissä se on liian helppoa, ainakin jos opettaja on tarpeeksi sinisilmäinen. Päädyinkin luokkakavereideni kanssa siihen tulokseen, että kaikkiin historian kysymyksiin kelpaa vastaukseksi ”sisäinen hajanaisuus” tai ”aktiivinen rooli”, esim. ”Toinen maailmansota johtui Euroopan sisäisestä hajanai­suudesta ja Saksan aktii­visesta roolista” tai ”Nuijasodan syyt olivat sääty-yhteis­kunnan sisäinen haja­naisuus ja talon­poikien aktiivinen rooli”. Oikeanlaisesta vastaus­tekniikasta oli useasti hyötyä myös myöhemmissä opinnoissani: alla oleva vastaukseni erääseen Helsingin yliopiston nimeltä­mainitsemattoman tiedekunnan nimeltä­mainitsemattoman laitoksen tenttiin tuotti kymmenen pistettä kahdesta­toista, vaikka vastaukseni pituus on vain yhdeksän virkettä."

Tämä onkin kenties tärkein asia jonka voi opettaa opiskelusta. Siis jos tavoitteena ei ole sivistysihminen vaan joku joka suorittaa opintopisteitä ja valmistuu ja saa tästä tutkinnon. Tai jos haluaa päästä opinnoista mahdollisimman helpolla. Tärkeintä on se, että ei valitse luonnontieteellistä ainetta, ja suosii sellaisia aineita joissa esseekirjoittaminen ja esseevastaus kattaa mahdollisimman ison osan opinnoista.

Väitän jopa että valtaosa valmennuskurssien tehosta johtuu - paitsi siitä että sinne menevät ylipäätään pakotetaan lukemaan kun taas ilman kurssia TV voi helposti houkuttaa osan tästä lukemisajasta - niin myös siitä että tärpit ja vastaamisen tekniikat tulevat tutuiksi. ~ Esimerkiksi itse olin järkyttynyt kun tajusin että biologian pääsykokeessa ekologian testikysymyksissä joissa kysyttiin "Mitä tapahtuu kun ahvenia kalastetaan järvestä?" on pistesampo jos tajuaa aloittaa ihan alusta ja sanoo "tyhmät itsestäänselvyydet" ääneen. Kuten sen, että "Järven ahvenpopulaatio pienenee (1p)". Ja muistaa myös saivarrella sinänsä kaikkien tuntemilla "voi ollilla" jotka toteutuvat joskus "Liiallisena kalastus voi johtaa koko ahvenpopulaation kuolemaan (1p)". Sen sijaan että menisi niihin mutkikkaampiin mutta varmempiin aina toteutuviin seurauspuoliin selittämään lajienvälisistä suhteista "ahvenen saalislajien saalistuspaine vähenee (1p) Pelkästään tämänlaisella oivalluksella saatu pistemäärä helposti ainakin tuplautui. Ja tärkeää on se, että saa ne haetut 75 oivalluspistettä. Näissä määrä ratkaisee - ei niiden laadun arviointi. Vastaus ei toimi näin koska ekologia oli jotenkin salaisesti humanistista, vaan koska vastaukset vaaditaan esseemuodossa.

... with coffee.

---

1 Sääli että blogisti ei toteuttanut ajatustaan tehdä arvio meta-analyysinä lukematta itse teosta ollenkaan - minä olisin osannut arvostaa sitä!
2 Ihanne on kätevä juuri jos ei tätä ihannetta seuraa. Paradoksi, jota teologista korrektiutta seuraavien lienee vaikeaa nähdä. Mutta ihmiset eivät noudata identiteettiinsä sitomia ideologioita, vaan mokailevat tai ovat jopa opportunistisia valehtelija-manipuloijia, katso vaikka lähimmästä uskonnosta.
3 En välitä ihmisistä eikä itsemurha ole niin kauhea ajatus, mutta olen kuitenkin myös karsea egoisti.
4 Joskin vanhemmillani ei ollut oikein yksimielisyyttä siitä mitä tämä tarkoittaa ja siksi olenkin kohdannut vähän kaikenlaista. Tämä on tehnyt minusta generalistin jo lapsesta asti. Ei toimi maailmassa jossa pitäisi ns. tosipaikan tullen olla spesialisti.
5 Blogi on itselleni treenikanava, jonka julkisuus on tärkeä samalla tavalla kuin julkinen paikallaolorastitaulukko joidenkin itsepuolustuslajien salien eteistilassa.
6 muka "oppimistehtävät"
7 Kirja ei ole sairas, instituutio on. Jos Derrida sanoi että kirjailija on kuollut - ja että jäljellä olisi vain dekonstruktio - niin joku voisi sanoa että toivottavasti se dekonstruktiokin olisi kuollut.

Koulua vai Elämää varten

Usein koulussakäymistä moititaan liiasta teoreettisuudesta ja siitä että siitä ei ole hyötyä tosielämässä. Tämä tuntuu kuitenkin olevan hyvin usein lähinnä eufemismi sille että kyseinen asia koetaan tylsäksi. ; Kun ei ole soveliasta sanoa että on laiskimus joka ei halua nähdä vaivaa tylsään aiheeseen, on kuitenkin hyvin soveliasta moittia että asiaa ei tarvitse missään.

Tästä hauskan kuvan saa James Kakalioksen "The Physics of Superheroes" -kirjasta joka on syntynyt siitä että hän rakensi suositun seminaarisarjan nimeltä "Everything I Know About Physics I Learned by Reading Comic Books". Sen peruslähtökohtana on se, että jos normaalissa fysiikan kirjassa lasketaan lentoratalaskujta siten, että mietitään lentäviä kuulia ja niiden lentoratoja, tässä luentosarjassa otetaan sarjakuvaknoppeja esimerkiksi siitä miten korkealle alkuaikojen Teräsmies pystyi hyppäämään ja tästä saatiin laskettua tämän lähtönopeus. Temppu on periaatteessa yksinkertainen eikä muuta keskivertoa fysiikan oppikirjaa laskuineen kovinkaan paljoa.
1: Kirjassa on paljon kaikenlaista, ei sentään Kelju K. Kojootista joka ei ole supersankari ja tähän liittyvästä venymisestä ja aerodynamiikasta. Kuitenkin tämä kirja oli aiheideansa kautta hieman kimmokkeena aikaisemmalle blogaukselleni, kun sattumalta olin juuri samaan aikaan ihan muualta tutustunut Feynmanin ajatuksia fysiikan teorianmuodostuksesta.

Kirjassa Kakalios ihmetteleekin sitä, miten normaalisti heilureita ja putoavia kappaleita käsittelevät laskelmat nähdään "arjesta etääntyneinä". Että miten moni selittää että on tärkeää osata että "osta halvalla - myy kalliilla". Mutta että fysiikan laskelmat eivät arjessa kävele koskaan vastaan. Ja tämä on syy välttää fysiikan kursseja. Mutta heti aiheeksi laitetaan hämähäkkimies seitin varassa heilumisineen ja miten Hämis pelastaa (joskus epäonnistuenkin) neitoja putoavilta silloilta (joiden korkeus tunnetaan) kukaan ei sano tätä samaa epäkäytännöllisyysargumenttia. Hän ehdottaa että ilmeisesti kovin monilla ihmisillä on vakavanaan tavoitteena puolustaa kaupunkiaan superpahksia vastaan trikooasuun pukeutuneina.

Itse asiassa tämä tarkoittaa myös sitä että tavallaan moni haluaakin opiskella itse asiassa nimenomaan koulua eikä elämää varten. Itse asiassa hyvin moni pitää tätä koulua varten opiskelua oleellisena osana sivistystä. Itse asiassa se on koko sivistysyliopistoidean taustalla. Iisakki Härmä kirjoittikin tähän liittyen "Savon Sanomissa". Hän puolustaa sivistysyliopistoa jota ei oikeuteta pragmaattisin tuloksin. Hän ottaa keskiöön Hymboldtin, jonka ideaaleista paistaa läpi perinne joka tieteenfilosofiassa on sittemmin hioutunut esimerkiksi Ilkka Niiniluodon kannattamaksi tieteenfilosofiseksi tiedeihanteeksi. Ihanteeksi jossa keskiössä ovat muun muassa sellaiset termit kuin "kriittisyys" ja "autonomisuus".

"Juhlapuheissa yliopistoväellä on tapana muistuttaa, että suomalainen yliopistolaitos rakennettiin niin sanotun humboldtilaisen tutkimus- ja sivistysyliopiston mallin mukaiseksi. Wilhelm von Humboldt oli 1800-luvun alussa vaikuttanut filosofi, kielitieteilijä ja Preussin opetusministeri, joka perusti Berliiniin aikansa maineikkaimman yliopiston. Juuri häneltä periytyy ajatus siitä, että yliopiston ei tulisi palvella välittömiä käytännön hyötyjä vaan yksilön ja kansakunnan sivistystä. Yliopiston opettajien tuli olla tutkijoita ja opetuksen perustua tutkimukseen. Ihanteeseen liittyi, että luennoilla opettajat ja opiskelijat yhdessä kriittisesti keskustelisivat tieteellisistä kysymyksistä. Humboldtin mielestä valtio ei saisi sekaantua yliopiston agendaan. Miten tällainen ideaalimalli on sitten istunut suomalaiseen yliopistojärjestelmään, jota valtio pyrkii rahoituksen kautta kontrolloimaan? Ei ainakaan niin hyvin kuin meillä on virallisesti haluttu uskotella."

Härmä laittaakin mielestäni osuvasti tätä käsitystä vastaan taistelemaan juurikin "Ei koulua vaan elämää varten" -pragmatismin. (Joka muuten lienee yksi syy sille että  USA:ssa konservatiivit valittavat tieteen tekemisen kriteereistä ja ehdoista, ja jotka selittävät että tieteessä on liberaali agenda.) Hyöty kun on aina sitä että joku tieteen ulkopuolinen taho (teollisuus, uskonto, ideologia) määrittää mitä tieteen toimintaa rahoitetaan ja mitä rajoitetaan. Koulutus joka on "ei koulua vaan elämää varten" nojautuukin itse asiassa siihen, että koulutuslaitos muuttaa perusolemustaan. "Opintojeni alkuvaiheessa eräs professori painotti kovasti sitä, että yliopisto ei ensinnäkään ole koulu vaan yliopisto. Mutta sitähän yliopisto Suomessa nimenomaan on. Koulu, joka tulisi hoitaa nopeasti pois alta, että pääsisi ajoissa työelämään maksamaan eläkemaksuja." Usein teoreettista puolta syytetään tylsyydestä ja hengettömyydestä mutta tosiasiassa se voidaan nähdä juuri Elämää eli Hyötyä korostavaa koulunäkemyksen olemukseksi. Tai kuten Härmä asian esittää "Tyypillinen suomalainen yliopisto-opiskelija käyttäytyy kuin seiskan oppilas. Hän pyrkii suorittamaan kurssit mahdollisimman vähällä vaivalla, ja luennoilla suun avaamista tärkeämpää on läsnäolomerkintä. Opiskelumotivaatio on monilla heikko, ja yliopistot ovat jopa joutuneet laskemaan kurssiensa vaatimustasoa, jotta määrälliset tavoitteet täyttyisivät. Myös gradun vääntäminen on pakkopullaa." Tämä toki sopii siihenkin, että itse en puhunut luennoista vaan oppitunneista, kokeista enkä tenteistä, läksyistä enkä oppimistehtävistä. Moni piti tätä jäänteenä kouluajoista, joka ei sovellu ammattikorkeakoulun saati yliopiston ympäristöön. Ne eivät olleet pelkkiä puhetavan jäänteitä. Ne olivat hyvin piilotettua vittuilua. Avoimen konfliktinhaun välttämisen vuoksi rakennettuja pelkurimaisia eufemismejä, tahi muita samaa tarkoittavia implisiittisiä kannanottoja.

Karkeasti sanoen opiskelijat nimenomaan haluavat opiskella juuri koulua eivätkä elämää varten. Monia koulutettuja(kin) filosofeja ja taidealalla toimivia näyttää vaivaavan vakava katkeruus, joka johtuu osittain siitä että he eivät saa helposti rahoitusta. He korostavat että "antakaa massia" ja perusteluna on yleensä jonkinlainen Humboldtin sivistysihanne. ; Kurssit ovat vain tylsiä ja elämää varten rakennettuja.
1: Ja rehellisesti sanoen ei niitä opiskelija ihmisiä muutenkaan innosta monet tieteelliset aiheet. (Esimerkiksi olen debatoinut vakavan erimielisyyden sävyttämästi yliopistokahvilassa erään ihmisen kanssa seksuaalisesta antagoniasta ja hän oli tyytyväinen koska normaali yliopisto-opiskelija puhuu mieluummin jonkun tähtinäyttelijän tisseistä. Jotka muuten nousivatkin sitten aiheeseen liittyen osaksi debattia.) Käytäntö on monille ainut pakottaja ja motivaattori. Tämänlainen ihminen ei tietysti ole kovin sivistynyt. Mutta heitä on sitäkin enemmän. Heitä on niin paljon että kenties myös Humboldtin sivistysnäkemyksen ulkopuolella on tilaa.

Tämä korostanee hieman pessimististä elämänäkemystäni. Mikään todellisuutta vääristämätön psyykenlääke ei tee "elämänmakuisesta" kaunista, hyvää tai muuta positiivista. Masennus on aito sairaus, mutta jos paranet siitä, se tunnistetaan siitä että maailma lähinnä "suck less". Elämä, etenkin siinä käytännössä eläminen, on keskimäärin ankeaa - ja parhaimmillaan helvetin tylsää. Tarvitsemme sivistysmaailmaa osittain siksi että heilurilaskuissa virkaa toimittavat hämähäkkimiehet tekisivät siitä edes hetkittäin sellaista että se säväyttäisi jotenkin.

Taikausko on taikauskoa - mutta toiset taikauskot ovat taikauskoisempia

Kreikkalaisessa mytologiassa luonnon syklisyyttä selitettiin siten, että Persephone, vieraili manalassa aina talvisin ja nousi sieltä ulkomaailmaan kesäisin. Tämä toistui vuosittain, ja sen seurauksena syntyi vuodenajat. Tämä on tietysti ns. taikauskoinen selitys vuodenajoille jotka tosiskientistiskeptikko selittää planeettamme suhteella aurinkoon. (Ja ollakseen muuta kuin pseudotieteilijä, hän peräti ei selitä tätä planeettamme läheisyydellä aurinkoon vaan maan kallistuskulmalla suhteessa aurinkoon.) Kuitenkin tässä mytologiassa on jokin syy-yhteys joka on tavallaan "sillei mytologiamaailman sisäisen toiminnan kannalta" järkevä.

Jotain aivan muuta onkin sitten lankalaulantaihin liitetyt näkemykset. Kristinuskon teologian kannalta pääsiäinen on hyvin merkittävä. Tässä mielessä on "sillei mytologiamaailman sisäisen toiminnan kannalta järkevää" uskoa että pahat voimat saivat valtaa maan päällä aikana kun Hyvyyden Ruhtinas oli haudassa kuolleena noustakseen kolmantena päivänä (joka on itse asiassa tapa saada kuolleenaolemisaika vaikuttamaan mahdollisimman pitkältä suhteessa kuolleena käytettyyn aikaan).

Mutta Jeesuksen ja Persephoneen välillä on oleellinen ero. Persephone palasi syklisesti manalaan. Jeesus kuoli syntiemme vuoksi vain kerran. Toisin sanoen kristilisessä opissa Jeesus ei kuole joka vuosi pääsiäisenä. Ja näin trullit eivät saa vapaata aikaa. Sillä pääsiäinen vain muistelee Jeesuksen kuolemaa, se ei ole Jeesuksen kuolema. Syy-yhteys puuttuu jopa tarinan tasolla. Ja näin nämä taikauskot - joita nykyään ei toki enää kannateta mutta jotka ovat aikanaan ei niin kauan aika sitten historiassa ovat olleet maineeltaan aivan relevantteja uskomuksia - ovat taikauskoisempia kuin muut taikauskot.

Kelju "Korva" Kojootti

Oletteko koskaan ajatelleet Kelju K. Kojootin korvia? Harva on ajatellut ihaillen hänen lannistumattomuuttaan, kun hän väsymättömästi ja epäonnistumisista välittämättä yhä yrittää. Vielä harvempi on miettinyt hänen korviaan. Kannattaisi. Sillä ne muuttavat kaiken.

Ajatellaan miten Kelju K. Kojootti putoaa jyrkänteeltä. Hyvin toistuva vitsi on se, jossa Kojootti juoksee eteenpäin hetken aikaa tyhjän päällä. Tämän jälkeen hän pysähtyy ja kokeilee tassullaan tyhjää. Ja alkaa putoamaan vasta tämän tiedostamisen jälkeen. Putoaminen tapahtuu hyvin tietyllä tavalla. Ensin putoavat tassut ja muu ruumis. Kelju K. Kojootin kaula venyy ennen kuin pää tulee mukaan putoamiseen.

Tämä tiettävästi rikkoo monia fysiikan lakeja. Ensinnäkin gravitaatio vaikuttaa aina eikä välitä tiedostamisesta mitään. Toisekseen kaikkiin kappaleisiin kohdistuu karkeasti sanoen sama kiihtyvyys joten kaiken järjen mukaan Kelju K. Kojootin pään pitäisi tipahtaa juuri samalla nopeudella kuin tassujenkin.

Kuitenkin korvat muuttavat paljon.

Jos nimittäin mietimme miten lentokoneet lentävät, niin tärkeintä on tajuta se, että ne lentävät ylöspäin koska ne kulkevat eteenpäin. Tämä onnistuu siipien muotoilun avulla. Kun siipi on ylhäältä kaareva ja alta tasainen, fysiikka rakentaa ilman kulun kautta paine-eroja ja tätä kautta syntyy nostetta jolla lentokone nousee ylöspäin. Näin ollen jos Kelju K. Kojootin korvat toimivat juuri tällä tavalla, on aivan järkevää että tämä ei ala putoamaan ennen kuin hän on paikallaan. Vauhti itsessään antaa nostetta ja Kojootti ei lentokoneen tavoin tarvitse jalkoja ponnistusvoimaa tuottamaan ilmassapysymiseen. Kojootilla on nostetta niin kauan kuin hän ei pysähdy. Tassuilla maan kokeilu onkin vain huomio siitä että nopeus on loppunut tahi loppumaisillaan.

Putoamisen kohdalla vastaan tuleekin toinen korvien erikoisominaisuus. Ne voivat selvästi toimia jonkin aikaa myös laskuvarjoina. Gravitaatiohan iskee Kojoottiin, mutta kuten tiedämme, ilmanvastus on tärkeä voima. Siksi höyhenet ja laskuvarjohyppääjät putoavat hitaammin kuin pyöreät lyijykuulat. Kelju K. Kojootin korvat eivät selvästi ole kovin suuret, joten tästä päästään siihen että Kojootti itse ei voi painaa juuri mitään. Luultavaa onkin että Kojootilla on painavat ja epäaerodynaamiset tassut ja hänen kaulansa on selkeästi jotain löysää mutta elastista materiaalia. Korvat ovat riittävän suuria kannattelemaan Kojootin - kaiken todistusvoiman edessä ilmeisen löyhää - päätä. Mutta ne antavat periksi kun kaulan elastisuus loppuu.

Aivan varmasti kysymys on tästä. Eikä siitä että sarjaa tekevät eivät ole miettineet fysiikkaa. Perin opettavainen ja fysikaalisesti tarkka on "Maantiekiitäjä". Tähän voit vedota kun sinun käsketään lukea koulukirjaa sen sijaan että selaisit sarjakuvia!

Welcome back again in the "Art of Induction"

"Sherlock" -televisiosarjassa modernisoitu Holmes on internetissä. Sarjassa häntä kuvataan sellaisilla termeillä kuin "internet phenomenon". Syynä tähän on Watsonin pitämä blogi, jolla on paljon lukijoita. Hän kuvailee hieman Holmesin ratkaisemia rikoksia ja tämä on ihmisistä niin ihastuttavaa että he itse asiassa haluavat turvautua Holmesin taitoihin yksityisetsivänä. Mielenkiintoista ja oleellista on sekin, että Holmesilla itsellään on nettisivut nimeltään "The Science of Deduction". Se ei ole suosittu koska hän luettelee siellä sellaisia oleellisuuksia kuin esimerkiksi yli 150 eri sorttista tupakantuhkaa ja niiden erotusmetodologiaa. (Josta Watson kommentoi siihen suuntaan että ihmisiä ei kiinnosta sellainen ollenkaan.) Ihmiset haluavat lukea Watsonia ja Watson on Holmesille tärkeä meinostuskanava. Mutta kukaan ei kuitenkaan halua tilata Watsonin palveluja salapoliisina.

Tämä ilmapiiri televisiosarjassa kuvastaa jotain oikeastakin elämästä. Samaa saa esille katsomalla facebookin internetilmiötä nimeltä "I Fucking love science" : Sitä kritisoidaan varsin osuvasti otsikolla "You're not a nerd, geeks aren't sexy and you don't "fucking love" science". Se huomauttaa varsin osuvasti siitä, että ihmiset eivät ole kiinnostuneita tieteestä. Sen sijaan (rivot) vitsit kuten biologiset malliluurangot ottamassa toisiaan suihin kiinnostavat. Maailmankuvalliset, yleensä liberaalit, kannanotot kiinnostavat. Ja silloinkin kun näyttää pinnallisesti siltä että ihmisiä kiinnostaa jokin tieteeseen liittyvä, kyseessä onkin esimerkiksi kuva tähtitieteellisistä kohteista kuten galakseista. Jotka nähdään esteettisen taustan eikä tieteen kautta. "There's nothing "scientific" about it. It's just an image. There isn't anything that makes this more qualitatively scientific than say, a picture of some rocks, or some cereal. Galaxies are comprised of objects, and this is just a visual depiction of one. And it's not even a photograph. These are just images of things. What exactly makes this scientific?"

Tämä tausta voi ajaa meidät vaikkapa McLuhanin suuntaan. Hänestä media on viesti. McLuhanin "Understanding Media" on tullut tunnetuksi sellaisten ajatusten kuin "maailmankylän" kautta. Ja hänen tästä termistään onkin tullut levinnyt ilmiö. Kiinnitän huomiota kuitenkin ensi sijassa McLuhanin subtitleen ; "The Extensions of Man". Sillä se kuvaa analogian kautta hänen ajatustapaansa. Hän näki että media on aina ihmisyydelle jonkinlainen jatke. Tässä mielessä media on korostetusti samanlainen kuin Dawkinsin extended phenotype ; Ihminen laajentaa vaikutuspiiriään median kautta samaan tapaan kuin mehiläinen laajentaa vaikutuspiiriään ruumiinsa ulkopuolelle rakentamalla mehiläispesän.

McLuhan korosti että jokainen media tekee aina monta asiaa. Se on laajennus jollekin piirteelle. Mutta se on aina myös jonkinlainen amputaatio. Kun median vaikutuksia mietitään onkin hyvä ottaa käyttöön muukin kuin se mikä on median ensin mieleen tuleva funktio. Analyysin ytimessä on ns tetrad, neljällä tavalla median välinettä kartoittavaa kysymystä;
1: Mitä media tai teknologia laajentaa? Laajennus on usein se joka ensimmäisenäkin tulee mieleen, se on se syy minkä vuoksi ihmiset ovat tehneet asian tai teknologian. Siinä missä tikkaat ovat pituuden laajentimia, joita tarvitaan kun oma pituus ei riitä, myös vaikkapa blogi toimii ihmisen puheen tai muistin laajentimena.
2: Mitä se tekee turhaksi? Blogi tekee kasvokkain kohtaamista tarpeettomaksi. Ei tarvitse järjestää aikatauluja synkronoiduksi niin että oltaisiin samaan aikaan samassa paikassa.
3: Mitä siltä haetaan ja mitä puutteita se palauttaa? Esimerkiksi blogi palauttaa osittain kirjeiden tuhoaman vuorovaikutuksen tavan. Kommunikaatio on kuitenkin läsnäolevampaa ja mahdollistaa nopeampitempoista ja jopa arkisempaa kommunikaatiota kuin mitä kirjeitse voidaan järjestää ; Blogin kautta voidaan jutella saman illan suunnitelmista. Ilman tämäntapaisia piirteitä ihmisillä ei olisi tarvetta vaihtaa kirjeestä blogeihin.
4: Mitä teknologia taannuttaa jos sitä käytetään liikaa? Tämä puoli tarkoittaa sitä että media voi jopa tavallaan toimia liian hyvin. Silloin jokin asia jää käyttämättä. Esimerkiksi blogi voi toimia niin hyvin, että ihmisen ei tarvitse hankkia ollenkaan sosiaalista elämää netin ulkopuolelta. Toisaalta se saattaa yksinkertaisesti vain vähentää kävelyhalua kun naapurihuoneeseen lähetetään viestiä sen sijaan että käveltäisiin muutama askel ja sanottaisiin asia ääneen. Kävely ja puhuminen, ne joiden korvikkeeksi media tulee, voidaan ikään kuin amputoida. (Mikä on toisaalta hyvä asia jos olet rampa tai mykkä kuten suurin osa ei ole.)

Blogien kohdalla perusongelmaksi muodostuukin käytettävyys. Blogit ovat helppokäyttöisiä, helposti tavoiteltavia, helposti vierailtavia. Ja tämä johtaa helposti täsmälleen siihen ilmiöön mitä Watsonin blogi ja Holmesin taidot alun esimerkissä heijastivat.

Omalta kohdaltani en tietysti ole deduktion ystävä. Empiristinä olen välttämättä induktiopainotteinen. Myös perustapani tuottaa tekstejä perustuu kykyyn yhdistellä erilaisia asioita yhteen. (Tämän vuoksi otsikko.) Ideaalitilannetta jota haen voisi kuvata saamallani, luultavasti ansiottomalla, kehulla. "On virkistävää, miten yhdistelet asioita ja annat näin uusia näkökulmia ja uutta ajateltavaa. Se on vähän hankalaa tässä sinun kommentoimisessasi, koska annat uusia lähtökohtia ja ainakin minun ajatukseni ehtivät kiertää usein jo kauas alkuperäisestä kirjoituksestasi. Sen olet varmaan huomannutkin ... Toivon, että ymmärrät (ainakin joskus), että se on sinun erikoislahjasi, eikä vain muiden, ohipuhujien, harmittava ominaisuus..." Haluan yhdistellä asioita, ja peruskaavani onkin se, että keksitään paljon kaahoja ideoita joita sitten keksimisen jälkeen ammutaan alas hoopoina. Lopuksi jäljelle jää asioita jotka ovat toimivia. En siis toki tee niin että keksimällä kaikki mahdolliset yhdistelmät ja eliminoimalla mahdottomat voidaan päätyä siihen että epätodennäköinen jää jäljelle. Sen sijaan kun laatukriteerit laitetaan tietylle tasolle, jäljelle jäävät vain tätä paremmat ideat. Ja jos tekstini herättävät muissa ajatuksia, niin se voi olla ihan hyväkin.
1: Joskaan en aina ymmärrä miksi ne tarvitsee tulla minulle kertomaan sen sijaan että ihmiset tekisivät niistä omia blogauksiaan eikä pelkkiä sivulauseita ja sivujuonteita ja mielleyhtymiä jotka jäävät jonkun varsinaisen tekstini kommentiksi eivätkä nouse omaksi itseään kantavaksi kokonaisuudeksi. Etenkin silloin kun nämä ajatukset ovat hyviä. Silloin kun ne ovat huonoja, mietin tietysti sitä miksi ne on ylipäätään kirjoitettu.

Oma blogini kohtaa toistuvasti moitteita tietyistä piirteistä, jotka eivät koske argumentaatiota vaan sitä minkälaisia blogimedian ominaisuuksia olen käyttänyt ja mitä olen rajoittanut tekemilläni valinnoilla ja ratkaisuilla. Pääasiassa tämä oireeksi näkemäni kritiikki voidaan laskea kahteen pääluokkaan (1) Moite ulkoasusta. Tämä koskee yleensä valintaani jossa tausta on mustalla ja teksti valkoisella. (2) Moite luettavuudesta. Pääasiassa tekstirakenteen vaikeaselkoisuudesta ja mutkikkaista lauserakenteista sekä siitä että käytän mukana ikävästi termejä. Nämä voidaan nähdä aivan asiallisina kritiikkeinä, ne ovat käytettävyyden kannalta aivan relevantteja argumentteja.

Ulkoasua koskevasta kritiikistä - johon vastaamiseen liittyy myös tekstin sisältöön liittyvää reagointia - ja siihen liittyvästä on hyvä lukaista saamani kommentti, johon olen reagoinut. En tässä toista kaikkea, koska se ei ole kovin järkevää (pointteja on useita ja valtaosa niistä ovat tämän tekstin kannalta irrelevantteja.) Kuvasin ideaani zen -buddhalaisuudesta lainatun idean kautta seuraavasti ; "Moni ihmettelee että miksi ZEN -munkit änkivät vuorille ja muualle vaikeisiin paikkoihin kun paikka on kuitenkin valaistumiselle irrelevanttia. Vuorihan on vain puite ja raami, eikä "maailma". Perustelu tähän oli motivaatio. Ihminen joka kävelee korttelin ei ole innostunut aloittamaan harjoittelua. Jos matka ennen tätä on vaikea, hän on tehnyt panostuksen joka kannustaa häntä ottamaan harjoittelun vakavasti. Se, että joku kahlaa ajatusrakenteitani ja lausehirviöitäni läpi, osoittaa että hänellä on kiinnostusta aiheeseen. Muut. Rehellisesti sanoen. Heihin minulla on vain yksi sanottava; "Why should I care?"" Tämä heijastanee varsin vahvasti sitä että olen Carrin edustaman tapaan internetkyyninen hahmo. Hänestä internetin linkkikikkailu ja muu vetää ihmisten huomion kohti pinnallisuutta. Vaivaa ei haluta nähdä enää missään. Tälle vastavetona onkin pakottaa ihmiset tekemään vaivaa jossain. Että kaikki ei mene vain Carrin moittimaksi "vipujen paineluksi".

En siis suinkaan halveksi käytettävyyttä. Se on kuitenkin renki eikä isäntä. Käytettävyyskeskeisyys johtaa toki kasvaneisiin lukijamääriin ja suurempaan suosioon. Sen ongelma on kuitenkin siinä, että tosiasiassa käytettävyyden takana on piilo-oletuksia. Piilo-oletuksia siitä että blogeilla tulisi hakea suurta lukijakuntaa. Piilo-oletuksia siitä että vaikeissa asioissa syvyyden sijasta pitäisi tarjota tekstejä jotka ovat helppoja. En voisi olla näiden oletusten kanssa enempää erimielinen. En ole lukijakeskeinen kirjottaja. Tänne blogiin kommentoinnistakin on tullut vaikeaa - itse asiassa siitä on tehty sellaista ihan tarkoituksella.
1: Olen siis miettinyt blogini käytettävyyttä paljonkin. Helppokäyttöisyyden sijaan onkin ollut omien tavoitteideni kannalta tarkoituksenmukaisten piirteiden korostaminen. Blogi on mediana piirrejoukko jonka tiettyjä puolia, kuten siihen liittyvää sosiaalista puolta, olen tietoisesti amputoinit ja rampauttanut juuri siinä määrin missä katson sen relevantiksi - mutta en sen enempää. En ole esimerkiksi torjunut kommentointia kokonaan ja sensuroin yllättävän vähän tekstejä. Vittuilu vaikuttaa kommentoijiin tehokkaammin ja paremmin ja läpinäkyvämmin. Näin oma toimintani ei tyle yllätyksenä muillekaan, toisin kuin sensuroinnin kohdalla jossa perusongelma on siinä että muut eivät näe mitä on sensuroitu ja tämän vuoksi he eivät voi päätellä kovinkaan hyvin sitä, mitä saa sanoa. Sensuroitukin laitos voi näyttää avoimelta kun ei nähdä mitä on deletoitu.

"Sherlock" -sarjan mestarietsiväkin ihmetteli saamansa median moittimisen jälkeen sitä miksi Watson välitti siitä mitä mieltä muut olivat hänestä kun hän itsekään ei välittänyt. Holmes joka kirjoitti tupakantuhkasta asioita ylös ei yksinkertaisesti välittänyt lukijamääristä. Ja miksi pitäisi? Miksi ajattelua pitäisi rampauttaa vain siksi että valittu media helposti amputoi ihmisten piirteitä tavoilla jotka korostavat ajattelun rampautumista?

---

Tämä oli tämän blogin 3700 blogaus.

Viekää vaan naulatkin käsistä

Keskiaikaiset tarinat pitivät mustalaisia usein kirottuina. Syyksi esitettiin esimerkiksi sitä, että mustalaiset olisivat olleet takomassa nauloja Jeesuksen ristille käytettäväksi. Mustalaisilla itsellään on ollut tälle vastatarina, jossa taas korostetaan sitä että mustalaisilla olisi peräti Neitsyt Marian antama erityisoikeus varastaa, koska mustalaiset olivat varastaneet nauloja Jeesuksen ristiltä ja he olivat tätä kautta vähentäneet Jeesuksen tuskia. Tästä tarinaympäristöstä voi lukea vaikka internetistä.

Samalla on toki hyvä muistaa että ennen mustalaiseksi laskeminen ei ollut yhtä tyylipuhtaasti rotukysymys kuin nykyään. Se oli enemmänkin kulttuuri. Tai kenties jopa hieman kuten elämäntapa. Tässä osin se muistutti kovin venäläisten omalla tavallaan arvostamia kasakoita, jotka eivät omistaneet paljoa, mutta eivät olleet materian paikalleen sitomaakaan. Ja jotka tämän vuoksi voivat tehdä suunnilleen sitä mitä halusivat ilman kovin kummoisia rajoitteita. Toki kasakka - joka ei ollut rotu vaan melkein ammatti, tosin ilman työhön liittyviä sitoumuksia - saattoi saada tsaarin käskyn lähteä vaikka sotimaan jonnekin. Mutta kasakka oli hevosineen sellainen, että hän voi aina lähteä pois ja erämaa nieli hänet. Kasakka voi tämän jälkeen vain sanoa että "OK - tulkaa hakemaan". Ja jos tsaari lähetti sotilaita hakemaan kasakkaa, niin todennäköisesti erämaa nieli myös heidät.

Kasakat ja mustalaiset ovatkin tässä esimerkkinä tietyn tyyppisestä vapaudesta. Sellaisesta jossa on sisäinen kulttuuri joka oikeuttaa monenlaisia asioita. Esimerkiksi varastaminen voidaan oikeuttaa kulttuurisesti samaan tapaan kuin keskiaikaisessa mustalaispiireissä. (Tosin jo se, että mustalaisia haluttiin vainota sillä naulantakomistarinalla asettaa tietyt vaatimukset luoda omia vastatarinoita joilla tätä vainoamista sitten hillitään ; Tarina ei ole argumentti, mutta sitä käytetään joskus oikeutuksena erilaisiin asioihin. Ja tarinaa vastaan voi tavallaan taistella vain vastatarinalla.) Näissä kohden on hyvin oleellista huomata että näiltä osin niitä voidaan pitää sairaina kulttuureina, joissa pahat teot oikeutetaan ja niitä pidetään oikeutettuina. Yhteisö on sairas, mutta siinä kärsivät ne jotka eivät noudata sen sairasta logiikkaa.

Tämänlainen vapauden idea voidaan liittää myös oikeistokonservativismiin. (Ja tämä ei ole turha redundantti termi ; Myös vasemmistokonservativismi on mahdollista. Ja oikeistoliberalismi.) Etenkin USA:n kalvinistisessa perinteessä Kunnon Kristitty vastustaa verottamista, koska jakaminen ei ole siellä pelin henki. Sielläkin vapautta haetaan ajatuksena kontrollin puutteesta. Ja esimerkiksi aseiden kanto -oikeus on tässä tärkeänä symbolina ; Ne nähdään keinoiksi tarpeen vaatiessa olla vallankumouksellisia ja käydä sortavaa hallitusta vastaan. (Suomessa vallankumous tuo mieleen kommunismin. Mutta kyllä antikommunistitkin osaavat.) Näillä ihmisillä ei ole hevosta vaan auto. Auto jolla voivat ajaa erämaahan. Kalvinistinen ympäristö sallii myös menestyksen näkemisen tekojen oikeutuksena, koska Jumala siunaa niitä jotka on predestinoitu Paratiisiin. Ja siunaa heitä jo maan päällä.

Kalvinistit ovat kulttuuripiirissään tässä kohden lähempänä keskiaikaisia mustalaisia kuin mitkään "rodullisesti romanit" ; Yritteliäisyys, rahan tienuu sekä yhteiskunnan rajoitteiden purkamisien kieltäminen on heillä sydäntä lähellä. Ja heillekin vapaus ilman vastuuta taas on juuri sitä joka loppujen lopuksi vie naulatkin käsistä. ; Kalvinistit ovat toki tunnettuja siitä että heidän teologiansa on sisäisesti ehyttä ja tarkkaa. He sekoittavat kuitenkin oikeutuksen ja oikeudenmukaisuuden. Tämän vuoksi kyseinen kulttuuri onkin sairas. Se, että he tuomitsevat asioita koska ne ovat "kristinuskon vastaisia" ja hyväksyvät sellaisia joihin on "kristillinen teologisesti korrekti oikeutus" miettimättä mitään muuta pohjaa moraalilleen tekee kalvinistisesta kulttuurista sairaan kulttuurin. He kokevat ratkaisseensa heidän moittijoidensa moitteet ja kritiikit. Mutta juuri tämän oikeutuksen keksiminen kertoo keskimäärin vain sen että "sen pahempi kalvinisteille".

---

Ja loppujen lopuksi ; Jos kaikki Jeesuksen naulat olisi viety, niin miten ihmiskuntaa olisi voitu pelastaa?

Tietobulimiaa ja tietoanoreksiaa (eli äidinkielenopettajat paljon vartijoina)

Heta Lampinen kirjoitti Helsingin Sanomiin opiskelurytmityksestä. Hän kuvasi kokeisiin valmistautumista tietobulimiaksi. Asiota tankataan ylioppilaskirjoituksia varten. Tämä vertaus oli mielestäni osuva, koska koulutusjärjestelmä kannustaa siihen että kokeisiin kannattaa lukea edellisenä iltana ja ladata lyhytaikainen muisti täyteen knoppeja juuri ennen koetta. Usein kokeiden idea onkin se, että osataan lyhytaikaisesti pukeltaa iso tietomäärä ja sitten tämä unohdetaan jotta voidaan siirtyä tekemään jotain aivan muuta.

Koulu on toki elämää joten jako siihen että elettäisiin koulua eikä elämää varten on osittain väärä. Mutta tässä luetaankin kokeita varten. Ja kokeet ovat kouluelämässäkin poikkeuspäiviä. ; Toki usein ihmiset selittävät että kokeissa pärjää parhaiten pitkäaikaisella pänttäämisellä. Tämä on valitettavasti kuitenkin usein enemmänkin ihannetta kuin todellisuutta. Itse pidin tärkeimpänä saavutuksenani sitä että kehitin Systeemin. Siinä saadaan kohtuulliset tulokset ehdottomasti minimaalisella kokonaismäärällä työtä. En usko olevani ensimmäinen peruslaiska teini tahi opiskelijanuori. Tähän strategiaan päivittäinen harjoittelu ei itse asiassa sovi.

Toinen vastaava opiskelijamaailman ongelma liittyykin sitten kokeiden sijasta esitelmiin. Niissä lyhytaikainen strategia on huono. Et tee hyvää esitelmää kertaistumalta tahi kertarysäyksellä. Tässä kohden Long Play:n teksti kertoo, että on huomattu ongelmia. Sitä voisi kutsua "tietoanoreksia". Opiskelijat eivät osaa soveltaa ; Koululaiset hakevat googlella tehtävänantoa itsessään. Tietenkin vain harvoin löytyy jotain suoraan sovellettavaa. Samoin opiskelijat eivät osaa arvioida lähteiden laatua.

Tässä erikoista on se, että diginatiiviuden ja kädettömyyden yhteys näyttää monista ällistyttävältä. Monihan ajattelee että maailma on nykyään sitä että google, tiedon valtatie ja alati parantuva wikipedia ratkoisivat ongelmia. "Diginatiivit" ovat kuitenkin tosiasiassa melkoisen kädettömiä tiedon arvioijia. Sillä se ei ole sitä mitä he netissä tekevät. ; Itselläni on toki taipumusta Carrin "Pinnalliset - mitä internet tekee aivoillemme" -kirjan pessimistisille sävyille koko internetilmiötä kohtaan. Mutta tosiasiassa tätä ei edes tarvita - on takana sekin, että ihmiset ovat aina olleet pinnallisia ja siksi he myös käyttävät internettiä pinnallisesti.

Nykyajan eidiginatiiviopettajatkin tuntuvat olevan pihalla koko tietotekniikan kanssa. Moni ajattelee että ihmiset ovat tottuneita "käyttämään tietokoneita". Ja tästä syntyy epämääräinen "tietokonenörtin ja velhon" status joka yltää aivan omituisiin mittoihin. Moni on tottunut käyttämään tietokonetta nettisurffailuun, facebookpäivitysten tekemiseen, youtuben katseluun ja nettikissavitsien levittelyyn sähköposteissa. He eivät välttämättä osaa edes tekstinkäsittelyn vaikeampia temppuja. Ja vaikka tämä taso onkin vielä varsin monelle tuttu, exelin tapaisten ohjelmien kohdalla vaaditaan erityisharjoittelua. Hyvin harva osaa enää mitään tämän mutkikkaampaa.
1: Ja olen itsekin päätynyt omituiseen tilanteeseen, kun kerroin koodanneeni muutamia pikkupelejä qbasicilla ja että minulla on ylläpitäjästatus hikipediassa. Tämän jälkeen ihmiset vain keksivät että osaisin tehdä miltei mitä tahansa - esimerkiksi rakentaa tietokannoille käyttöjärjestelmän. Hyppy on uskomaton. Toki osaisin koodata yksinkertaisen matopelin - ja osaan klikata minulle avattuja aivan näkyviä hikipedian "temppunappeja" joita en ole koodannut ja joiden toimintamekaniikasta minulla ei ole mitään hajuakaan - mutta tästä on aikamoinen loikka olettaa että osaisin tehdä tietokoneella kaikkea hakkeroinnista käyttöjärjestelmien rakentamiseen. Että asia olisi "yksi taito" joka joko on tai ei ole, ja sen oivalluksen jälkeen essenssinäsi olisi se että voisit halutessasi hakkeroitua Pentagoniin.

Puolisoni onkin huvittunut siitä että ATK -taitojen keskeisyyttä modernissa maailmassa ei väheksytä. Niiden vain oletetaan olevan jotenkin "helppoja". Että niitä ei tarvitse opettaa nuorille jotka jo osaavat koska ovat "diginatiiveja". Siksi ajatellaan että nämä taidot opitaan muiden aineiden ohella. Miten ne muka voitaisiin opettaa kun ne ovat äidinkielenopettajille aivan yli. Matematiikkaa ei mennä opettamaan maantiedon opettajan taidoilla (vaan vasta jos on kaksoistutkinto ja tätä kautta osaaminen myös matematiikasta.) ATK:n ajatellaan olevan helppoa. Mikä on omituista koska likimain kukaan ei selvästi osaa tätä helppoa ATK:ta hallita. Ihmiset eivät ymmärrä edes sitä että bloginkirjoitus ei ole mitään ATK:taitojen osoittamista. Kaikkea muuta. Se on vielä sitä että joku tekee työt ja sinä painat nappia joka sanoo PIIP.

Tässä perusongelmana on se, että lähdekriittisyys ja muut vastaavat ovat itse asiassa tiettyjen filosofian suuntausten taitojen sovelluksia elämässä. Usein filosofiaa kuitenkin opettavat teologit, jotka pitävät tätä kulmaa "naturalistisena, kolkkona ja kylmänä". Filosofiassa korostuukin usein "humaanimpi puoli" - jopa ja kenties jopa etenkin silloin kuin filosofianopettaja on fenomenologihippi tai vasemmistkommunisti. Näin ollen filosofiasta tulee "eräänlainen uskonnon jatke".

Tämä hyvään elämään keskittyminen ei ole itsessään huono asia. Sen ongelma on siinä että jos näitä taitoja ei saa filosofiasta, niitä ei oikeastaan saa mistään. En myöskään moiti sitä että näitä ei saisi opettaa. Ongelma on siinä, että filosofiaa opetetaan itse asiassa hyvin vähän. Ja kun siitä menee iso siivu tämänlaisiin taitoihin, ei opettajalla edes teoriassa ole aikaa opettaa sellaisia konsepteja kuin lähdekriittisyys ja tiedon arviointi. Skeptisyyden perusvälineet, yksinkertaiset deduktiot ja induktiotkin jäävät raapaisuiksi - kunnollisesta ja hyvin varustetusta tieteenfilosofisesta työvälinepakista puhumattakaan. Opettajat tekevät varmasti hyvää työtä sillä ajalla jonka he saavat. Tämä aika vain on vähän kuin elämän aika ; Eihän se tuppaa oikein mihinkään riittämään, aikaa ei tunnu olevan tarpeeksi siihen mitä haluaisi aikaansaada.

Kun taitoja ei saada filosofian puolelta ja luonnontiedeaiheet menevät tietobulimian sairastamiseen, ei näitä lähdekriittisyyden vaativia ja syvällisiä ja vaikeita taitoja saada mistään. Paitsi äidinkielestä. Ja tämä näyttääkin olevan se puoli joka tupataan helposti unohtaa. Jos mietitään missä aineessa pohditaan syvimmin esimerkiksi sitä miten uskoa uutisiin, ovat nämä tunnit omassakin historiassani olleet nimenomaan äidinkielen tunneilla. Äidinkieli on kuitenkin enemmänkin kirjallisuutta ja siihen liittyvää. Eli se keskittyy helposti taiteeseen ja siihen elämispuoleen. - Sekin on "vähän kuin uskonnon jatke".

Tiedonhaku ja lähdekriittisyys eivät tietysti aivan suoraan liity dataamiseen. Niitä ja ATK -taitoja yhdistää kuitenkin se, että niiden oletetaan vain syntyvän sivutuotteena. Ja eivät ne synny


Äidinkielessä opetellaan syviten ja kurssimäärällisestikin eniten tekstinmuotoilua (soveltavat ATK -taidot), esitelmien kirjoittamista ja niiden esittämistä (lähdekriittisyystaidot, tiedonhakutaidot) ja monia muita vastaavia taitoja. ; Olen joskus ihmetellyt ja paheksunut sitä miten postmoderni filosofia siirtyi kirjantutkimuksen kautta. Että miten Derrida oli kirjallisuuden tulkintaan keskittynyt. Ja olen vähän paheksunut sitäkin miten eksistentialistit, kuten Sartre ja Camus, hylkäsivät logiikkaan ja empiriaan perustuvan opin ja siirtyivät esittämään näkemyksiään taiteen ja kirjallisuuden puolelta. Nykyään tämä ei enää ihmetyttäisi. ~ Huvittavinta on se, että äidinkieltä on pidetty - ja minäkin olen pitänyt - taideaineena joka on hauska ja turha mutta kulttuurillisesti kiinnostava ja inhimillisesti merkityksellinen aine. Näyttää kuitenkin siltä että helposti juuri äidinkielenopettajat päätyvä paljon vartijoiksi. He ovat ne voimat jotka voivat parantaa tietoanoreksiaa ja tietobulimiaa. Esimerkiksi itse pitämäni tiedeaineet kannustavat helposti vääränlaiseen lukutapaan, tietobulimiaan, ja tämä johtaa siihen liittyviin ongelmiin. ; Äidinkielestä on vähän kuin salassa tullut digitaalisessa informaatiovyörymaailmassa elävälle se kaikista tärkein oppiaine.

---

Kirjoittaja varoittaa kaikesta huolimatta myös siitä että ei sairastuisi tieto-ortoreksiaan.

Patentti nro 16

Keksintöjen äiti on tarve ja hankaluus, ei nerous.

Tuli vaan mieleen, että miten kadulla kävely on vaarallista. Ruuhkassa ihmiset törmäilee. Autot pöllyttää soraa joka voi naksahtaa ja haavoittaa. Kaikenlaista riesaa odottaa esimerkiksi lumen sulettua paljastuvan asfaltin yllä.

Siksi olisi kätevä kantaa suojaseinää, kuin roomalaisaikaista kilpeä, isoa scutumia. Mutta menee kilven sivuista kuitenkin läpi tönijä ja kivensiru, niin on varminta mennä kilpikonnakoppiin eli tehdä saman tien kilpi(konna)laatikko, yhden miehen testudo. ; Silloin on suojassa projektiileilta sirpaleilta vaikka nämä yrittäisivät kuinka salakavalasti osua sokeasta kulmasta silmäkulmaan.

On kuitenkin hankala tämä laatikko, kun kokeilin. Turvallisuus heikeknee kun ei näe läpi niistä kilvistä. Joten pitäisi laittaa yläosaan läpinäkyvää peiliä jotta näkee läpi. Näin ei kompastele ojaan tai saa sakkoja punaisia valoja vasten kävelystä. Mutta siltikin on painava kuljettaa tätä kilpilaatikkoa, kun on monta kilpeä siinä ja niiden kaikkien samanaikaan kantaminen. Joten on hyvä laittaa pohja ja moottori kuljettamaan laatikkoa. Pyörillä mennessä ei käsi rasitu. Ei enää tarvitse kävellä eikä jalatkaan tomuunnu.

Samalla laatikosta saa vähän isommankin. Lisäksi vapautuminen kävelystä mahdollistaa istumisen. Ja jos suurentaa laatikkoa, niin laatikkoon voi siis laittaa sisälle vaikka pienen sohvan. Voit suojata kaveriskin ; Yksi kilpilaatikko ja kaksi suojattua! Kävelyssä jalat on kuitenkin ohjaukselle käteviä ja moottorointi estää tämän. Siksi pitää laittaa jokin ohjauslaite. Esimerkiksi ohjauspyörä on kätevä. Sillä voi huristaa ympäri kaupunkia.

Tämänlaiselle tuotteelle on selvä kysyntä koska se on syntynyt konkreettisesta tarpeesta, arjen ongelmista joissa moni varmasti pinnistelee joka päivä. Tämä inventio ratkaisee nämä ongelmat - ja huolehtii siitä seuraavista lisäongelmistakin, jolloin lopulta ei vaihdeta ongelmia toisiin ongelmiin vaan saadaan valmis, loppuun asti reflektoitu ja kehitetty tuote.

Kannettava henkilökohtainen kilpisuojus johon saa kaverin mukaan on selvästi ainutlaatuinen, ennennäkemätön konsepti. Tällä tienannee miljoonia!

Sudet niskassamme ~ eli luontosuhdetta Raamatulla päähän



Kirjoittajalla on ilves aina niskassaan.
Se on alkuperäiskielellä (Pisani-Dossi) louo cervino ja (Getty Manuscript) lovo cerviero.
Bestiaarit, sen ajan eläinkirjat, ilveksiä ja susia ei eroteltu toisistaan niin tarkasti.

 Olen onnistunut ärsyttämään ihmisiä kirjoittamalla susista. Merkittävää on se, että vaikka olenkin kirjoittanut eläinten hyvinvoinnista säännöllisen epäsäännöllisesti mutta tasaisella aikajanalla, nämä kiukkuiset kommentit näyttävät tulevan esille vain silloin kun aihe on jotenkin muodikasta. Näin ollen esimerkiksi tekstit joissa olen moittinut kliseeksi käsitystä jossa susi ei olisi koskaan tappanut yhtään ihmistä on nähty pahana. Ja ne eivät ole saaneet reagointeja muulloin kuin silloin kun aihe on ollut juuri hypessä mediassa. Välikausina - eli enemmistön ajasta - en saa mitään kommentointeja tästä aihepiiristä.
1: Laadukkaammasta päästä on hyvä ottaa pieni maistiainen ; Perusteluna on ollut esimerkiksi sinänsä mielenkiintoinen näkemys siitä että menneinä aikoina sudet, villikoirat ja ilvekset on laitettu saman nimen alle. Tässä argumentissa ei tietysti ole muuta vikaa kuin se, että jos on väärin tulkita että kaikki nämä kuolemat pelkästään susien tekemäksi, niin olisi täsmälleen samasta syystä aivan väärin vain päättää että ne kaikki ovat koirien tahi ilvesten tekemiä. On järkevää olettaa nimenomaan niin että osa on susien, osa ilvesten ja osa koirien tekosia. Myytti murtuu täsmälleen sillä tavalla kuin sen on tarpeenkin. ; On hyvin järkevää uskoa että susi on tappanut dokumentoidusti ihmisiä. ~ Tämä ei sinänsä ihmetytä koska tietääkseni luonnossa ei ole aivan vaaratonta eläintä. Pieni sisareni on aikanaan joutunut variksen nokkimaksi ja iso vihainen varis voikin olla relevantti ja pelottava ja väkivaltainen kohtaaminen. Samoin itse olen juossut Korsossa pakoon vihaista peuraa. Bambit ovat relevantti uhka, onhan niiden pää tehty aseista. Olisi hitusen konua uskoa että juuri kohtuullisen iso kokoiset sekä raatelukykyiset petoeläimet olisivat niitä harvoja eläimiä joista ei olisi ihmisille mitään riskiä.

Merkityksellistä on kuitenkin se, että aihe on sellainen että eläimiä puolustetaan vain kun se on muodikasta mediassa. Itseäni tämä ärsyttää. Etenkin kun edellisistä teksteistäni on aikaa - en ole kirjoittanut aiheesta tarkoituksella tämän muotivirtauksen aikana ihan siksi että se on muotivirtaus. Kuitenkin kommentteja aiheesta on tullut nimenomaan viime aikoina. Tämä korostaa sitä, että monet susia puolustavat ovat "muotivirtauskannalla". Erityinen ihmettely tulee kuitenkin siitä että minua pidetään petovihaajana. Minulle on esimerkiksi ihmetelty että mistä ihmeestä minun "alatyylinen petovihani" kumpuaa. Tämä on erikoita koska en ole petovihainen, päin vastoin. ~ Se, että monet "luontohippien" tarinat ovat myyttejä ja niitä sellaisiksi viittailen, ei ole samaa kuin petovihaisuus tai halu tappaa susia tai koirasusia. Se on goddamit aivan normaalia skeptisyyttä. Sitä, että itseä miellyttävä mielipide ei ole oikea vain siksi että se on miellyttävä.

Ollakseni tasapuolinen korostan että en ole petovihaaja. Ja itse asiassa ajattelin vittuunnuttaa juuri nyt juuri tässä blogauksessa aika monia ihmisiä jotka ovat nimenomaan siellä "petovihaavammassa" puolessa. Tämä sopineekin varsin hyvin siihen rooliin ja osaan johon luontokuvani ja ihmiskuvani minut luontevimmin asettaa. "Diplomaatti on tunnetusti kaikkia vastaan" tälläisissä aiheissa joissa on selkeät puolet ja poterot - ja enemmistöä ei vaan jaksa kiinnostaa, osittain siksi että koko keskustelukenttä on niin helvetin järjetön, ehdoton ja tarjolla on ääripäitä jotka huutavat likimain vain sitä että eivät ole ääripää vaan  se toinen puoli on. Ja vain jälkimmäinen osa on totta.

Otan käsittelyyn teologisen argumentin. Se on toki pääasiassa tarkoitettu kommentiksi jossa on syytetty että aito kristitty ei voisi kannattaa susien tappamista. Argumenttina on tietysti viittaus siihen että susikin on luojan luoma. Tämänlainen argumentaatio "ad fundamentalismi" on vain vitun ärsyttävää. Oikeaoppisuus ja dogmaattisuus ja dogmatismin kautta ideologioiden luokitteleminen on jotain jota saamme kuulla uskonhihhuleilta teologian politiikkaan siirtämisessä muutoinkin riittävästi. Sitä ei tarvitse erikseen tuoda liikenteeseen. Sitä on muutoinkin liikaa. Ja ylipäätään teologia on siitä jännittävää että Raamatulla voi perustella likimain mitä tahansa muutoinkin, joten "ei voi olla kristitty ja uskoa asiaa X" on yleensä yllättävän huono ratkaisu asioihin. Raamattu kun on monisyisempi kuin monet dogmaattiset luokitelmat joihin sitä yritetään ja halutaan sovittaa.

Jotain kommentoitavaa siitäkin kuitenkin voi sanoa. Vaikka esitys on toki korostetusti yksityisen ihmisen argumentti, mutta tosiasiassa jos tehdään väitteitä susien ja petojen käyttäytymisestä, se on eläinten käyttäytymisen tutkimuksen alaan kantaa ottavaa. Ja tässä vaiheessa sitä ei voida enää perustella tai suojata moitteelta millään uskonnollisella vakaumuksella. (Samasta syystä kuin susia ei voi kutsua ihmisille totaalisen vaarattomiksi eläimiksi vain koska monien ideologiassa eläimet eivät ole enää eläimiä vaan jonkinlaisia symboleja..)

Argumentti koostuu sinänsä ymmärrettävästi Raamatunjakeista. Niissä annetaan tietty kuva petoeläimistä. Esimerkiksi susista Raamattu todellakin sanoo niin, että  "Hes.22:27 "Sen päämiehet siellä ovat niinkuin saalista raatelevaiset sudet: he vuodattavat verta"" ... "Matt.7:15 "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat RAATELEVAISIA SUSIA" ... "2 Piet.2:12 "...niin kuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet..."" Ne heijastavat varsin hyvin Raamatun kuvaa. Tästä tehdään erikoinen päätelmä jossa "Monien vuosituhansien aikana ihmiskunta on oppinut, että susi on vaarallinen eläin - sen ovat kokemuksien kautta jo aikoja sitten eläneet esi-isämme todenneet. Tuntuu varsin oudolta - että jopa itseään kristityiksi kutsuvat ihmiset - vähättelevät suden pahuutta ja tahtovat niitä lisää Suomeen; siitäkin huolimatta, vaikka lukemattomissa paikoin maatamme sudet ovat alkaneet käyttäytymään yhä röyhkeämmin vieden lemmikkejä pihapiiristä ja uhkailevalla käytöksellä pelottaneet lukemattomia lasten vanhempia niin, että monissa paikoin lapset joudutaan viemään erilliskyydillä kouluun (koska pelätään lasten turvallisuuden puolesta). Sen minkä historia (myös Raamatun historia) on osoittanut todeksi - sen ylifanaattiset susiensuojelijat pyrkivät vesittämään väittämällä valheellisesti sutta täysin vaarattomaksi eläimeksi." Kirjoittajalla on jopa pyyntö "KRISTITTYINÄ MEIDÄN VELVOLLISUUS ON AUTTAA HÄDÄNALAISIA IHMISIÄ: KANSALAISALOITE NIIDEN PUOLESTA, JOTKA OVAT YLISUUREN SUSIKANNAN UHREJA"

Selvästi tämä teksti menee toiseen ääripäähän. Jos susien viattomuusmyytin rakentaminen on naurettavaa, niin kohtuuttomuus toisessakin suunnassa on varsin järjetöntä. Suoraan sanoen luokittelen tämän samaan luokkaan Craigin eläintenkärsimysargumentin kanssa. Eli se on aika huonosti tosiasioihin sopiva.
1:  Craigin eläinten kärsimyksellä argumentointi on tosin rehellisesti sanoen juuri sitä samaa argumenttiperinnettä kuin Raamatunjakeiden kautta kristillistä eläinsuhdetta esilletuonut blogaus/moitteenaiheeksi kummunnut teksti. Craig vain ei ole niin Ison Kirjan lumoissa ja sen sijaan leikkii pikku pseudotieteilijää ja mokailee enemmän tekemällä vakavia asiavirheitä eläinten fysiologiasta.

En ole todellakaan niitä ihmisiä joista "sudet vain leikkivät koirien kanssa" eivätkä olisi koskaan ikinä missään tappaneet ihmisiä. Susi aiheuttaa nykyäänkin myös taloudellisia tappioita jos ne sattuvat jostain aidanraosta pääsemään vaikkapa lammaskatraaseen. Tätä ei vain pidä vähätellä, mutta ei tietysti myöskään liioitella.

Kuitenkin tässä on usein menty siihen että pelko muuttuu aidoksi uhaksi. "Tämä päivä" -blogissa kirjoitettiinkin siitä miten se, että on nähnyt suden ja mitään pahaa ei ole tapahtunut on muuttunut syyksi tappaa susi (sen sijaan että se olisi evidenssiä siitä että susi ei käy kohdatessa suinpäin kurkkuun.) Tämä on samantapainen omituinen argumentti joilla yritetään monesti kieltää metsästysaseiden käyttöä. Kivääri nähdään ensi sijassa aseena ja uhkana, joten se että näkee metsästäjän aseen kanssa tai kuulee ihmisten kulkevan aseen kanssa metsissä tahi kuulee näiden ampuvan käsiaseella tarkka-ammuntasaleissa muuntuu aina syyksi bannia koko ilmiö. (En ole vakuuttunut.) Toinen erikoinen piirre on lasten tunteisiin vetoaminen. On toki surullista kun Musti syödään. Mutta en ole jostain syystä nähnyt samaa argumenttia autoja vastaan ; Musteja jää autojenkin alle. Autoja ei kielletä poistettavaksi.

Kyllä. Olen ehdottomasti niitä ihmisiä joiden mielestä sudet ovat Suomessakin ihan oikeasti tappaneet ihmisiä historian varrella. Oleellista on se, että tällä hetkellä susikanta ei ole relevantti. Melko yksinkertaiselta pohjalta asiaa tirkisteltiin "Tämä päivä" -blogissa ; Susikanta on aika pieni, muuttoliike on enemmänkin Suomesta pakoon kuin Venäjältä tänne virtaavaa. Ja maissa joissa susien ja ihmisten populaatiot ovat isompia kuin Suomessa ja kohtaamisia enemmän eivät pelkää susia yhtä paljon eikä riskejä sielläkään ole vaikka susia onkin paljon ja vauvoja riistettäväksi läjäpäin. Ja ne eivät  Joku kysyy että pitääkö sen lapsen kuolla suden hampaissa ennen kuin asia otetaan tosissaan. Sanoisin, että kyllä. Vähän kuten tautiepidemioita ei keksitä olemassaoleviksi ennen kuin on yhtään sairastunutta. Olen erittäin pahoillani jos joku kuvittelee että elämme maailmassa jossa voisimme tietää tämän paremmin.

Toinen puoli asiasta on se, että historiaan viitatessa Raamatun ja sen hipimmän "jalon henkisen luonnon ystävän" kohdalla usein korostetaan että menneet sukupolvet olisivat erityisen osaavia luonnossa. Tämä on kenties pitänyt paikkaansa metsästäjä-keräilijäkulttuureissa. Mutta maanviljelyskulttuureissa ja muissa paikkaan jämähtäneissä kulttuureissa metsä on ollut enemmänkin pelottava ja vieras. Itse asiassa on järkyttävää miten alkeelliset tiedot eläimistä on ollut. Sen ajan oppineita näkemyksiä ja kansanperinnettä tarkastellen viisaus oli sitä että luonnosta nähtiin maatalousenteitä. Ei sitä että tiedettiin miten luonto ja eläimet toimivat. (Mainitsin alkupuolella siitä että susia ja ilveksiä laitettiin samaan luokkaan. Tämä on vain pientä esimakua siitä miten erittelykyvyttömiä sitä oltiin. Sama syvä jaottelukyvyttömyys kattaa näkemyksiä.)
1: Tosin liennytykseksi on sanottava että Raamatun tekstejä lainatessa tekstit näyttävät siltä että susien raatelu näyttää kohdistuvan karjaan ja saaliiseen eikä ihmisiin. Sudet raatelevat mutta kirjoittaja ei korosta että mitä ne raatelevat. Tämä korostuu miten lampaita - eikä esimerkiksi vauvoja - suojellaan pedoilta. Tämä kuulunee siihen piiriin joka lammaspaimenilla on ollut sitä konkreettista elinpiiriä. Kovin vahvaa etologista osaamista ei tämän tiedostamiseksi tarvita eikä tässä siksi ole kovin suuria ongelmia. Kirjoittajalta löytyy myös tähän mukaan lainaamaton jae jossa karhu tappaa puolustaakseen poikasiaan, joka itse asiassa kuvaa oleellisesti karhujen väkivaltaista käyttäytymistä senkin suhteen miten Suomessa on silloin tällöin harvakseltaan ihmisiä karhujen kynsissä kuollut.
2: Ja myös nyky-yhteiskunnassa ollaan kaupungissa eikä käydä luonnossa. Ihmiset eivät nykyäänkään osaa juuri mitään luonnosta. Siksi kai niin monet hakevat luontokuvaa Raamatusta ja hengellisyydestä eivätkä etologian kirjasta. Tämänlaiset eivät ole mitään "jaloja luonnon ystäviä" vaan ideologisia haihattelijaidiootteja jotka yleisesti ottaen ovat asioille haitta, koska he eivät oikeasti aja luonnon asioita, vaan ajavat mielikuvaansa luonnosta ja tähän liittyvää politiikkaa, joka ei yleensä ottaen edes koske luontoa vaan muita ihmisiä. Ja nähdäkseni jopa luontodokumentit voivat vääristää ihmisten luontosuhdetta, kun niissä ei kuvata sitä tuntikausien makoilua. Vaan aina on saalistus-pakeneminen tai lisääntymisaktio tahi synnytys menossa. Jos luonto olisi näin raaka, ei yksikään eläin varmasti eläisi lisääntymisikään asti. Dokumentti on aina valikoitu ajanjakso ja valikoitu hetkien kokoelma. Ja näitä ei koota satunnaisesti. Osa on "mielenkiintoista" ja muuta ei näytetä.

Näkisin että suomessa on susiin liittyvä ongelma joka ei liity lakiin. On itse asiassa aivan väärin tarkastella susienmetsästsystä lupien kautta. Itse olen ihan silmästä silmään nähnyt itä-suomalaisia tyyppejä joista susi ammutaan metsällä aina kohdattaessa. Ja jos se sattuu olemaan pantasusi, niin panta heitetään ensimmäisen idän suuntaan menevän rekan katolle tai jotain vastaavaa. Susia yksinkertaisesti kaadetaan "pimeästi". Ja tähän pitäisi puuttua. Koska jos metsästäjät eivät noudata lakia, kuinka voimme luottaa heihin muissakaan laillisuuskysymyksissä. Kysymys tässä kohden on vähän kuin hevosenlihan sekoittamisessa naudanlihaan. Hevonen itsessään on syömäkelpoista ja hyvää lihaa, mutta jos emme voi luottaa ruokaketjuun ja siihen että tuote on mitä on luvattu, niin mitä kaikkea muuta ja vaarallisempaa kuin hevosenliha sinne sekaan voidaan periaatteessa laittaa. Aukko systeemissä antaa tila koijaamiseen. Ja koijaavat tahot ovat koijaavia tahoja.

Kannatan tasa-arvoa, mitä tahansa tämä sitten tarkoittaakaan.

Tänä aamuna facebookpuolella repesi. Ihmiset kehuivat Kari Mäkisen aamuisessa televisissa, "Huomenta Suomessa" tekemää, esiintymistä. En katsonut ohjelmaa - saati yleensä katso kyseistä ohjelmaa. Kertoivat kuitenkin että Mäkinen oli tukenut sukupuolineutraalia avioliittoa - jos ei ehkä kirkon tasolla niin kuitenkin yhteiskunnan tasolla joka tapauksessa. Arkkipiispaa kehuttiin tämän lausunnon mukaan hyveelliseksi ja rohkeaksi ja viisaaksi mieheksi. Kertoivat kuitenkin, että "Huomenta Suomi" -lähetyksessä Karhuvaara oli kysynyt että miten Mäkinen ajattelee siitä jos "samaa sukupuolta olevat voisivat lain alla olla aivan samanarvoisia kuin avioliitossa olevat heterot, siis lainsäädännöllisesti, omaisuuden ja kaiken muun suhteen?" Mäkinen oli vastannut"Pidän sitä tärkeänä tavoitteena." ja "Toivon, että toteutuu tasa-arvo tässä suhteessa."
1: Mikä on erikoista koska kun minä ajan näitä täsmälleen samoja juttuja olen moraaliltaan rappeutunut nihilisti, perinteenturmelija, ja ennen kaikkea äksy vittupää jolle mikään toisille tärkeä ei ole minkään arvoista.

Sen hengeksi kehuttiin sitä että valtionkirkkomme on suvaitsevainen. Ja että uskontokriitikot eivät osaa erottaa valtionkirkkoamme vanhoillisesta fundamentalismista. Paikoitellen lausunnoissa oli sellainen sävy, että niissä tuntui olevan jopa vinoilun makua. ~ Tietenkin vinoilu kuuluisikin asiaan, sillä olen yleisesti ottaen moittinut kirkkoa ja olen myös tunnetusti hyvin Kari Mäkisvastainen. Hänen edeltäjänsä oli tiukan vanhoillinen, mutta hänen suoruutensa on kuitenkin jotain jota arvostin enemmän.

Tästä sävystä on tietysti ilmestynyt blogaus poikineen. Otan tästä yhden, joka oli otsikoitu "Tasa-arvoinen avioliitto sai arkkipiispan kannatuksen". Siinä korostetaan että Mäkinen paljasti lausunnoillaan kirkon todelliset kasvot. Tässä tekstissä ei moitita erikseen ateisteja tai uskontokriitikoita, vaan pidetään tätä enemmänkin "suuren yleisön ongelmana". Henki on kuitenkin muutoin samantapainen. "Kirkolla on myös viestintäongelma sikäli, että "suuri yleisö" kokee KD:n ja evankelikaalipiirit "kirkoksi" ja tämä alentaa vapaamielisisissä piireissä kirkosta eroamisen kynnystä. Varmasti etukäteen tarkasti harkittu haastattelu oli ehkä tarkoitettu myös jarruttamaan väärään tietoon perustunutta rapautumista. Hieman huvittavasti Kotimaa24 käytti partitiivia otsikossaan. "Mäkiseltä tukea..." Vähän samaa kuin "Ulkoministeriöstä kerrotaan..." ei ole sama kuin "Ulkoministeriö ilmoittaa.."." Ilmeisesti tarkemmalla otsikoinnilla saataisiin paremmin levitettyä kuva Todellisesta Kirkosta.

Se, että Kari Mäkinen on ajanut sukupuolineutraalia avioliittoa on tietysti jotain joka pakottaisi minut punnitsemaan kantojani uudestaan. Olenhan moittinut Valtionkirkkoamme nimenomaan siitä että meillä on aktiivinen konservatiivipuoli joka ajaa asioita ja että vastapoolina on leppoisto joka nysvää moniarvoisuudesta niin että konservatiiveja ei saa mitenkään rajoittaa. Se, että vastapuolella olisi joku ison aseman tyyppi sanomassa erimielisyyttä olisi tälle näkemykselle varsin ongelmallista. Olisi pakko muuttaa käsityksiä.

Ei kuitenkaan mennyt montaa tuntia kun Arkkipiispa tekikin rohkean, viisaan ja eettisen teon. Eli kiisti ottaneensa kantaa sukupuolineutraaliin avioliittoon. "Arkkipiispa Kari Mäkinen kiistää tiistaina ottaneensa aamun Huomenta Suomi -lähetyksessä MTV3:ssa kantaa avioliittolainsäädäntöön. Aamupäivällä uutisoitiin laajasti, että Mäkinen olisi tukenut tasa-arvoista avioliittolakia." Valitettavasti tämänlainen ei ollut minulle yllätys. Vastaavia kikkojahan Mäkinen on tehnyt koko uransa ajan ; Kun homoillasta nousi kohina, hän nousi pikaiseti kertomaan liberaalista utopiasta jossa tämä asia olisi huomioitu. Sitten meni vuosia eikä tapahtunut yhtään mitään. Kari Mäkinen ja hänen kannanottonsa päin vastoin korostivat sitä että oma teoriani on nimenomaan parempi kuin niiden jotka väittävät tuntevansa "Todellisen Kirkon" joka on "just erilainen kun fundamentalismi". Kirkolla ei ole mitään viestintäongelmaa vaan tarkasti hioutunut viestintästrategia joka heijastaa täydellisesti Kirkon asenteita ja toimintaa. Ja kirkossa toimivat koulutetut a fiksut ihmiset, myös mediakoulutusta saaneet, ovat opportunistisissa päissään huippuunsahionut tämän strategian jossa ensin kuvataan liberaali utopia jota kohti ollaan kuulemman mukaan menossa. Ja sitten kaikki toiminta - jonka sanotaan johtavan tähän - on sitä että tehdään just' niin kuin vanhoilliset ja konservatiiviset siivet sanovat.

Suomessa fundamentalismi on kannattajamäärässään marginaalisempaa kuin sen vallankäyttö, joka on täsmälleen ja juuri kaikkea muuta kuin marginaalista. Henkenä onkin yleisesti ottaen jotain joka vaatii heijasteen hakemista ulkomailta. Aktivistisimmista puolista kristinuskoa. Jos otetaan fundamentalismi, on "apologetiikkaskene" melkoisen aktiivisimmasta päästä "uskontoskeneä". Kuitenkaan tämä ei ole monille riittävästi. Tästä hyvähkön kuvan saa "Paholaisen Asianajaja" -blogista jossa käsiteltiin sitä mitä ihmettä tapahtui kun William Lane Craig - kuuluisa apologeetikko ja fundamentalistien lähes palvottu sankari, joka on fiksua ja parasta mitä teologia voi tarjota ihmiskunnalle - kertoili näkemyksiään. Kreationisteille Craig ei ollut riittävän aktiivinen. William Craig on tuominnut nuoren maan kreationismin Hänestä se on häpeällistä ; "Ottaessaan Genesiksen liian kirjaimellisesti, he opettavat nuorille Raamatun olevan väärällä tavalla riippuvainen tieteellisestä näytöstä. Kun he sitten oppivat koulussa geologiaa, jätetään Raamattu pois elämästä virheellisenä kirjana. Tällaista tapahtuu niin kauan kuin nuoren maailman kreationistit markkinoivat oppejaan lapsille." Ken Ham taas moittii syvästi. Otan tässä mielenkiintoisen yksityiskohdan joka ei kuvaa vastustuksen aggressiivisuutta, vaan sitä että Craigin asenne nähdään itsessään vastenmielisenä, sellaisella tietyllä kerettiläisyyden tavalla jolle tarvitaan oikein oma termi. "Hamin seuraajat toistaat tuota karmeaa leimasanaa kommenteissa. Craig on compromiser, jotakin yhtä pahaa kuin ateisti, sillä sellainen henkilö syyllistyy toisten uskovaisten eksyttämiseen." Suomessa käy samalla tavalla, mutta mökääjät eivät ole mitään kreationistimarginaalia.

Kirkossa ei ole kantaaottavaa aktiivista toimintaa joka ei heijastaisi konservatiivisten fundamentalistien pyrintöjä. Tämä on itse asiassa vielä pahempi kuin uusateistien moittima uskontomaailma, jossa liberaali usko on jotain jonka selän taakse aktivistifundamentalistit menevät suojaan ongelmien koittaessa. Suomessa tämäkin asia on eri tavoin kuin niissä maissa joista uusateisti ponnistaa. Suomessa tämä on pahemmin. Ja uskonkin että Mäkinen on joutunut reagoimaan ja "nielemään sanojaan" juuri tämän suomessa vallitsevan yleisen asennevammailmapiirin vuoksi. Tai sitten hän muutoin vain on osannut sovittaa toimntansa tämän vallisevan hengen ilmapiiriin.

Tässä on tietysti seurauksia. Ainakin itse koen jonkinlaista yhteyttä kotimaa -blogissa esitetyn "Naiset jotka eivät lue Raamattu" -tekstin kanssa. Siinä korostetaan miten fundamentalistit syyttävät monia liberaaliteologeja, etenkin naisia ja  etenkin etelässä asuvia, jostakin jossa ei edes lueta "Raamattua". Tosiasiassa tilanne on se, että Raamatusta pitää lainata vain tietyt kohdat tietyillä tavoilla. Toisia kohtia ei saa lainata. "Kun käydään teologista keskustelua raamatunjakeilla kommentoiden, miksi minun raamattulainaukseni sivuutetaan? Jos lainaan Raamattua omasta mielestäni sen kauneimmista sanoista käsin, vaikka että "Rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain", leimataan lainaus liberaalin naispapin (ehkä etelästä tulleen ja nuoren) lipilaarihöpinöiksi. Raamattu temmataan käsistäni ja jään haromaan ilmaa: "Annappa kun pohjoisen konservatiivinen pappissetä näyttää, että mistä kohdista sitä Raamattua kuuluu lainata näinä vaikeina aikoina". Liberaaleilla naispapeilla ei ilmeisesti ei ole oikeutta lainata Raamattua, lukea sitä ja etsiä sieltä sanoja, jotka tekevät heidän ymmärryksensä uskosta ja Jumalasta ehjäksi ja ymmärrettäväksi." Tämän jälkeen kun Raamattu on temmattu lattialle, suorat lainaukset helposti jäävätkin pois. "Jos naiset eivät lukisi Raamattua, se voisi johtua siitä, että se otetaan jatkuvasti pois heidän käsistään. Jos ne raamatunkohdat, joita pohjoisen konservatiivinen miespappi tarjoilee, ei millään tavalla puhuttele tai kosketa, vaan vaikuttaa pelkästään pahaa, miksi pitäisi lukea Raamattua? Omimalla Raamatun itselleen ja väittämällä omaa raamatuntulkintaa ainoaksi oikeaksi, konservatiivisesta raamatuntulkinnallisesta viitekehyksestä käsin tehdään mikä tehtävissä on, jotta liberaali nainen vieraantuisi Raamatusta. Ehkä jopa väittämällä väärin perustein, etteivät esimerkiksi naisteologit lue Raamattua ollenkaan!"

Minäkin sanon että "paska kirja, vedän vessasta". Älkää ihmetelkö. Sillä jos Raamattu todella sanoo mitä sen sanotaan sanovan, niin on se aivan totaalisen paska kirja, sillä ei ole kulttuurista tai eettistä arvoa juurikaan. Hyvän elämän ja eettisen toiminnan kriteeriksi tulee lähestulkoon väistämättä se, että ei noudata tuota rautakautista myyttikokoelmaa. Ja se ei kenties kokonaan ja tyystin ole kristinuskon ja Raamatun vika. Vika voi löytyä muualta. Esimerkiksi kulttuuriympäristöstämme. Kulttuuriympäristössä jossa Mäkisen kaltaiset kikkailijat saavat töitä kirkosta, menestyvät - ja saavat mainetta ystävällisinä, eettisinä ja viisaina miehinä. Kulttuuriympäristössä jossa "oikean Hyvän Kirkon ymmärtämisen" ja "harhautuneen uusateisteja väärään kontekstiin siirtävän kirkkokritiikin" välillä on perspektiiviero. Perspektiiviero joka johtuu siitä että "Hyvän Kirkon" ymmärtäjä näkee vain PR -lausunnon ja "asiaton ja mistään ymmärtämätön epäkohtelias uskonnonbashaaja"  näkee asiat suuremmasta perspektiivistä. (Viisi tuntia suuremmasta perspektiivistä.)

Pyhä Henki tulee sinun päällesi.

Tänään on Marian ilmestyspäivä. Sen ajankohta on tavallaan looginen ; Tasan 9 kuukautta Joulukuun 25 päivästä. Se tosin sotkee pääsiäisajan juhlan koherenssia, etenkin tänä vuonna. Sillä kun sunnuntaina Jeesus ratsasti aasilla palmusunnintaibileissä, niin maanantaina hänet siitetään.

Kuitenkin Marian ilmestyspäivä on loistava päivä juhlia. Sillä oikein mikään muu päivä ei tarjoa yhtä ihastuttavaa mahdollisuutta kertoa hauskoja hengellisiä seksivitsejä. Ne virittävät ainakin itseäni ns. "tunnelmaan".

Marian ilmestyspäivä kertoo erikoisen tarinan siitä kuinka vanhahko ukko Joosef on vähän aikaa poissa, kun tämän nuori neitsyeksi mainittu vaimonsa Marian luona käy enkeli ja sitten tämä on raskaana. Joosefilla on varmasti ollut mielenkiintoisia mietteitä, kun hän on huomannut että selitykseksi tarjottiin sitä että Jumala joka pitää äpäryyttä pahana asiana onkin nyt tuottanut äpäräpojan juuri hänen perheeseensä.

Myös Jumalan näkökulma on mielenkiintoinen. Sillä kun muistetaan että Vanhan Testamentin Jumala oli havaintojen mukaan häijy, äkäinen, vihainen ja muutenkin kiukkuinen, mustasukkainen ja kohtuu naurettavia vaatimuksia asetteleva Hahmo. Sellainen joka ihmisenä ollessaan saisi kuulla heittoja siitä miten tuollaisen tiukkapipon täytyy olla kauheassa puutteessa ja että kannattaisi ehkä panna enempi jotta ei olisi niin tiukkapipo. Uudessa Testamentissa taas on lievempi sävy. Ei ole vaikeaa huomata, että Marian ilmestyspäivä on de facto ainut todiste siitä että Jumalamme ei ole neitsyt.  On kuitenkin hyvä muistaa että kuitenkaan kyseessä ei ollut raiskaus. Luukkaan evankeliumin 1 luku kun kertoo että Maria antoi erikoisen suostumuksen "Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan." Tämä ei toki ole kovin innokas tahi hekumantäyttämä, sellainen josta kreikkalaiset jumalat retostelisivat. Mutta kenenköhän ensimmäinen kerta ei olisi hieman jotain tuonsuuntaista vokaamista? (Ja sitten sanotaan että Jumalaa ei voi ymmärtää ihmisjärjellä. Ehkä jotain oivalluksia Hänestä kuitenkin voidaan saada ja asioita voi kuitenkin ymmärtää, kuten mystikot sanovat?)

---

Otsikko viittaa Luuk. 1:35:teen. Konsepti päälle tulemisesta on pornografiasta tuttu. Mutta koska Maria tuli raskaaksi, mistään tissipanosta tuskin on kysymys. Kenties tämä viittaa epäonnistuneeseen coitus interruptukseen? Herran tiet ovat toden totta mysteeriset.

Evoluutiotasapainotila

ID -keskeisessä ja ID:lle keskeisessä isojen nimien pelikenttänä tunnetussa "Uncommon Descent" -blogissa ID -tietäjä "niwrad" on esittänyt että populaatiogenetiikka kumoaa evoluution, tai "tekee evoluutiosta epätodennäköisen selityksen". Hän esittää asiansa nojaamalla kahteen tärkeään evoluutioyhtälöön. ; Hän käyttää Hardy-Weinbergin tasapainotilan laskentaa ja Pricen yhtälöä. Hänestä ne ovat ristiriidassa, sillä Hardy-Weinberg estää populaation edistymisen, jota Price taas arvioi. "The Hardy-Weinberg law mathematically describes how a population is in equilibrium both for the frequency of alleles and for the frequency of genotypes. Indeed because this law is a fundamental principle of genetic equilibrium, it doesn’t support Darwinism, which means exactly the contrary, the breaking of equilibrium toward the increase of organization and the creation of entirely new organisms."

Populatiogenetiikka on itselleni hieman rakas aihe, joten kommentoin tätä lyhykäisesti. Pääoppina on se, että Hardyn-Weinbergin tasapainolakia ei ole oikeasti ymmärretty; Se nimittäin tarkoittaa sitä että jos meillä on geeni jolla on kaksi alleelia A ja a joiden frekvenssit ovat p ja q, hyvin suurissa populaatioissa tapahtuva satunnainen pariutuminen laittaa yhteen pareja siten että odotettavissa oleva jakauma on tietty. Fenotyypin AA on p², heterozygootin todennäköisyys on 2pq ja todennäköisyys aa:lle q². Genotyyppien frekvenssi saadaan siitä mikä alleelijakauma populaatiossa on juuri siinä sukupolvessa josta seuraavaa sukupolvea arvioidaan.

Viimeisin lause on oleellinen. Sillä Uncommon Descentin tietäjä "niwrad" arvioi sen ikään kuin "palautumislaiksi", joka estää muutoksia siten, että jos jokin ominaisuus saa lisääntymisedun sukupolvessa X, se olisi jotenkin palauttavan paineen alla seuraavassa sukupolvessa. X+1 kun tasapainotilaa kohti virrattaisiin takaisin. Eli evoluutio ei onnistuisi kun luonnonvalinann työ vaikeutuisi juuri Haryn-Weinbergin kaavan vuoksi. Tämä on yksinkertaisesti Hyvin Väärin Ajateltu ; Hardyn-Weinbergin tasapainotila ei tarkoita konservatiivista palautumisvoimaa joka muistaisi kaukaisten menneiden sukupolvien geenifrekvenssijakaumat ja pyrkisi kohti jotain unversaalia vakiota..

Sitä toki kutsutaan "tasapainotilaksi". Mutta se ei tarkoita että olisi jokin luonnollinen tila josta tapahtuisi variaatiota josta todennäköisesti palauduttaisiin "perusmuotoa kohti". Tasapainotila tarkoittaa sitä että jos genotyyppien frekvenssejä muunnellaan populaatiossa sellaisilla tavoilla jotka eivät sekoita geenifrekvensssejä, saadaan seuraavaan sukupolveen täsmällen identtiset Hardy-Weinbergin osuudet. ; Mutta tämä muuttumattomuus ei kosketa mitenkään sitä jos me vaihtaisimme geenien frekvenssejä. Jos esimerkiksi populaatiossa tapahtuu seksuaalivalintaa tai luonnonvalintaa se muuttaa frekvenssejä luonnonvalinnan kautta. Tämä "muuttaa itse laskupohjaa" ja seuraavan sukupolven kohdalle tehtävä Hardy-Weinbergin tasapainotila muuttuu.

Selvennetään asiaa numeroilla; Jos meillä on lähtokohtana populaatio jossa A=0,2. Jakauma on tällöin 0,04 ; 0,32 ; 0,64.
1: Tässä voidaan ottaa kaikki heterotsygootit ja risteyttää ne tasan homotsygoottien kanssa ja saamme jakaumaksi 0,12 ; 0,16 ; 0,64. Tarkkaavainen laskija huomaa että luvut ovat erinäköisiä mutta A on silti 0.2. Ja jos annamme tämän sukupolven pariutua totaalisen satunnaisesti on jälkeläiset jälleen tutussa lukusuhteessa  0,04 ; 0,32 ; 0,64.
2: Mutta mitä sitten tapahtuu jos geenin frekvenssi muuttuu luonnonvalinnan vaikutuksesta? Jos otetaan karkea tilanne jossa ainut tapa jolla luonnonvalinta vaikuttaa onkin se, että AA on letaaliominaisuus joka tappaa kantajansa. Jos tuttu A=0,2 ja tapamme kaikki AA -yksilöt, ne jäävät pois seuraavan sukupolven jälkeläisistä. Muutos vaikuttaa lukuihin seuraavalla tavalla 0 ; (0,32/0,96) 0,64 ; 0.96. Joka sievenee luvuksi 0 : 0,3333 : 0,6667. Tässä selviytyneessä populaatiossa A = 0.16667 Oleellista tässä luvussa on se, että se ei ole 0,2. Asiaa voi muistuttaa vielä jatkamalla. Jos tämä sukupolvi käy satunnaisparituksen (letaalius johtui jostain spesifistä yhden sukupolven tilanteesta)  Hardy-Weinberg -tasapainon antamat lukusuhteet muistaisivat tämän muuntuneen (ennen uuden nyt populaation vallitsevan) geenifrekvenssin ja suhdeluvusto olisi 0,027778 ; 0,27778 ; 0,694444. Joka tarkoittaa sitä että A = 0,16667, Tässä luvussa oleellista on se, että se ei ole 0,2. JA se on se sama 0,16667 joka se oli edellisessä sukupolvessa.

ID -kirjoittaja ei siis ole oikeastaan ymmärtänyt että mitä asioita kaavoissa pyöritellään. Evoluutiovoimat jotka muuttavat geenifrekvenssejä eivät kohtaa Hardy-Weinbergin tasapainotilaan palauttavaa voimaa joka jotenkin pitäisi muistissa mitä evoluutio on tehnyt aikaisemmin. (Ja jo Dollon lainkin mukaan evoluutio ei pyri peruuttamaan takaperin.) Hardy-Weinbergin laki ei siis ole mikään pyrkimys palauttaa geenifrekvenssejä johonkin tiettyyn vakiotilaan, ja josta poikkeamista se yrittäisi vastustaa. Sen sijaan se koskee geenifrekvenssien suhdetta toisiinsa sukupolvelta toiselle. Ja tämän vuoksi luonnonvalinta voikin muuttaa populaatioiden geenifrekvenssejä.

Tämän asian tajuaminen on useille hieman hankalaa. Olen vähentänyt tähän liittyvään arkijärjen virheilyä tavalla joka mielestäni sopii arkijärkeenkin; Olen suoraan esittänyt Hardy-Weinbergin tasapainotilan laskeminen on ikään kuin arvio jossa lasketaan tilannetta jossa luonnonvalintaa ei tapahdu. ; Toki arkikieli yrittää tässäkin vetää "samaan ansaan", mutta jos tajuaa että se käsittelee lukuja siten että arvioidaan "luonnonvalinnan jälkeen" -arvot lisääntymään pääsevistä jälkeläisistä eikä "ennen luonnonvalintaa" kaikista syntyvistä, kuten mahdollisesti jo kodhussa itsestään abortoituvista ja muista elinkelvottomista yhdistelmistä, sotku katoaa kuin itsestään ja tajuaa samanaikaisesti että Hardy-Weinberg tarjoaa vertailtavan viitearvon, ennusteen josta poikkeaminen vihjaa evoluutiosta, että se on jotain jota vastaan luonnonvalinta ei ole. Ja näin "Hardyn-Weinbergin tasapainotilan luvuista melkein poikkeava luonto" on ikään kuin laskelma joka tehdään "tyynessä säässä". Se luo "nollahypoteesin", joka on siitä oleellinen että siitä poikkeaminen viittaa evoluutiovoimien läsnäoloon.
1: Tällöin Hardyn-Weinbergin tasapaino geenifrekvenssien laskennassa on ikään kuin arvioitaisiin Galileo Galilein painojen pudottelua tornissa. Usein tässä pudottelussa oletetaan tyhjiö jossa pudotaan. Tämä tarjoaa tärkeän viitekehyksen koska tähän verraten voidaan tutkia sellaisia ilmiöitä kuten tuuli ja ilmanvastus. Se, että gravitaatiolaskelmiin tulee poikkeamia tuulen ja ilmanvastuksen kautta (höyhen tipahtaa luonnossa hitaammin kuin pallomainen eiontto rautapunnus) ei suinkaan kumoa näitä painovoimalaskelmia. Se homma toimii ihan tismalleen samalla tavalla tyhjiössä.
2: Toinen vertaus joka väistämättä tulee mieleeni liittyy inertiaan. Arkijärki kokee että kappaleet pyrkivät pysähtymään. Tällöin Aristoteleen ajatus voimasta voi tuntua järkevältä. Hänelle voima on jokin joka latautuu esineeseen ja tämä liikkuu ja voima kuluu. Tällöin kappale pyrkii pysähtymään. Inertia taas sanoo että kappale pyrkii jatkamaan liikettään ellei mikään muu voima haittaa sitä. Tämä ei näytä sopivan arkielämän havaintojen kanssa, sillä jos työnnän vaikka lastenvaunut liikkeelle, se pysähtyy lopulta (ja vaikka työnnän lastenrattaat portaita alas vuoren huipulta alamäkeen, se kuitenkin pysähtyy viimeistään rekan alle). Kitka ja ilmanvastus (ja törmäyksessä tapahtuvat muodonmuutokset) eivät suinkaan falsifioi tahi kumoa inertiateoriaa tai ole tälle ongelma. (Paitsi jos olet idiootti, tietysti. Silloin kaikki on mahdollista, ja tarvitsee vain seurata unelmaansa.)

Ylläoleva on oleellista, sillä se muistuttaa siitä miten Intelligent Designissä on valloillaan omituinen kulttuuri. ID:läiset nimittäin demonstroivat tässä muutamia asioita:
1: Ainut asia jonka he tietävät evoluutiosta on se, että se on väärässä. Ja tämä on usein se minkä he tietävät ennen ikuin he tietävät evoluutiosta mitään muuta. Tämä yleensä myös estää heitä oppimasta evoluutiosta mitään muuta ; He eivät halua oppia mitä evoluutio sanoo edes voidakseen tehdä siitä kritiikin kohteen.
2:  ID:n avomielisyys tarkoittaa sitä että darwinistien on hyväksyttävä mahdollisuus siitä että he ovat väärässä. ID:n puolustajien fringeimmätkin teoriat ovat jotain jota pitää tukea ja kannustaa. Itse asiassa ymmärrän miten ID:läiset kokevat että muu maailma vainoaa heitä, kun taas ID tuntuu lämpöiseltä ja mukavalta. Sillä ID:n suuri teltta on niin ihana, että kukaan ID:läinen ei ole toiselle ID:läiselle väärässä. Ainut joka voi olla väärässä siten että asia mainitaan ääneen on Darwin ja hänen darwinistiseuraajansa. "Suuri teltta" on vapaa ja leppoisa siten että jos teet miten ison virheen tahansa, he eivät korjaa tai oikaise että olet tehnyt väärin. Siihen kuuluminen tarkoittaa sitä että teet saman hiljaisuuskohtelun myös muille. Kun teksti on julkinen ja kukaan ei sitä hauku on tehty "vertaisarviointi ID:n malliin" jolloin julkaisun julkisuus jossa joku toinen ID on sen lukenut on samaa kuin vertaisarviointi ja kaikkihan on niin ihanan hyvin. Tai olisi jos joku ei nostaisi virheitä ääneen esille. Jolloin se olisi vainoamista.
+: Kaiken huipentaa se, että heillä on esillä Hardyn-Weinbergin tasapainotila ja Pricen kaavaa ja aiheena populaatiogenetiikka. Ja sitten ilmestyy kommentoimaan mr. "Phinehas" joka kysyy retorisesti että "But how does one measure reproductive success?" Haluaisin miettiä miten monta sisarta, veljeä tahi lasta hänellä on. Haluaisin miettiä näiden geenien suhdelukua sukupolvittan ja verrata tätä vaikka omien sukulaisteni vastaviin. Täydellinen mysteeri jota esilläolevat kaavat eivät mitenkään mittaa. Paitsi että sitähän ne mittaavat. Ja tekevät sen peräti aikana jolloin "geeni" ihan nukleotiditason järjestyksineen on empiirinen konsepti joita voidaan käyttää sellaisella matemaattisella työkalustolla kuihn "tilastotiede", joilla voidaan tutkia "jakaumia" ja niiden "trendejä". Hän lienee kuullut niistä. Onhan?

ID:läiset valittavat toistuvasti siitä että heitä ei oteta vakavasti. Kuinka heitä voitaisiin ottaa vakavasti, kun he eivät kritisoi edes näin virheellisiä evoluutiokaavojen olkiukottamisia ja väärinkäsityksiä? Kuinka heidät voi ottaa vakavasti kun tämänlaisiakin ehdotuksia kehutaan ja niiden tekemiseen kanustetaan sen sijaan että tämänlaiset infantiilit ideat haukuttaisiin laaduttomina pystyyn ja annettaisiin niiden suoltajille kenkää eliittiryhmästä? (Ilman laatuvaatimuksia ja laatukriteereitä ei ole mitään laatua. Period.) Kuinka heidät voisi ottaa vakavasti, kun heidän tieteentekonsa näyttää samalta kuin "Oppa Gangnam-Stylen" tanssi näyttää terveestä arkiselta kadulla kävelyltä. (Siinäkin joku kyllä selvästi ratsastaa jollain näkymättömällä, mahdollisesti Jeesuksella, ei sillä. Vertaus osuu siis tässäkin kohden jos ei oikeaan niin oikeahkoon suuntaan kuitenkin.)

eettisiin sääntöihin palautuva moraali

Timo Soini esitti vähän aikaa sitten brittimedian hiillostuksessa vastauksen syytteisiin siitä että PerusSuomalaiset olisivat puolueena rasismiin linkiytynyt. Timo Soini torjui syytökset viittaamalla siihen että hän ei voi olla rasisti koska hän on katolinen. Tässä hän tietysti viittasi siihen että katolisuus on uskontona sellainen, että se korostaa vakaumusta eikä ihonväri saa vaikuttaa. Haastattelija kertoi, että tämänlainen puolustus ei varmasti vakuuta monia hänen monia katsojistaan. Itsekään en ole tämänlaisesta argumentaatiosta kovin vakuuttunut, sillä asia on kuten esimerkiksi Wendy Wood näyttää ; Uskonnollisuus vahvistaa rotuennakkoluuloja. ; Syynä ei ole se, että uskonnot olisivat rasistisia, ja uskonnolliset ihmiset ottaisivat nämä rasistiset dogmit vastaan vaan enemmänkin siitä että ihmiset kokoontuvat yhteen seurakunnan kanssa. Ja tässä  tuppaa käymään niin että uskontoa vietetään omanihonväristen kanssa.

En kirjoittanut tätä moittiakseni Soinia tai PerusSuomalaisia rasismista. Sen sijaan tein sen nostaakseni esiin ZEN -buddhalaisuudessa keskeisen idean joka on länsimaisessa kulttuurissa melkoisesti unohtunut. Tässä sanansa on kirjoittanut Dōgen, joka kuvaa tilannetta siten, että Kun zen -mestarilta kysyttiin siitä mikä on buddhan tärkein opetus, hän kertoi että "Vältä vahingollisten asioiden tekemistä, harjoita tervehenkistä toimintaa." Vastausta moitittiin siitä, että kolmivuotias lapsikin osaisi antaa sellaisen vastauksen. Mutta vastaus olikin "Kolmevuotias lapsi kykenee sanomaan sen, mutta kahdeksankymmentävuotiaskaan ei kykene toteuttamaan sitä." Tällä kuvataan sitä että zen ei ole eettisiin sääntöihin tai moraalinormeihin redusoituvaa toimintaa.

Näin ollen kun zenissä korostetaan myötätuntoa, tätä ei pidetä minään dogmina vaan se on jotain jota ilmennetään toiminnassa. Oikotiet, kuten dogmit ja moraalilait ja niiden ulkoaopettelu ja toistelu, ovat vain latteita kaikuja aidosta eettisyydestä. Samoin zenissä ei haeta mielen eheyttä, se voi olla lopputulos, mutta sitä ei tavoitella

Zenissä ei ole itse asiassa kysymys ns. järkiperäisestä asenteesta. Eli se ei edes suostu tarjoamaan lopullisia maailmanselityksiä ; "Mitä miten zen" -kirja kuvaa tätä korostamalla että zenissä ei pelätä ns. arvotyhjiötä - joka taas kummittelee Timo Soinin kaltaisen länsimaalaisen mielessä alati ; Heille kun eettinen sääntö tarkoittaa samaa kuin moraali ja eettisen säännön kirjaamatta jääminen tarkoittaa samaa kuin moraalittomuus. Zenissä tämä ajatus on vieras. Siksi kirjan sivu 19. kertookin "Maailma ei kuitenkaan lopu maailmankuvien särkymiseen, koska jos itsen ja oman elämän välissä ei ole vääristäviä peilejä, palasia ei tarvitse koota takaisin heijastamaan halujen sanelemaa palapeliä." Eli maailmankuvan käsitteellistä koherenssia haeskelevavat - minun tai Timo Soinin kaltaiset jäsentäviä maailmanselityksiä hakevat ihmiset - voivat kohdata kognitiivista dissonanssia kun maailmankuvaan tulee särö. Maailmankuva on heille hellitty asia jonka särkyminen on murheen ja ahdistuksen paikka. Zen -ajattelussa tämä ahdistus ei ole syy rakentaa uutta jäsennettyä maailmankuvaa, vaan tämä ahdistus on se ongelma, joka ohjaa vääränlaiseen toimintaan.

Siksi esimerkiksi koirien buddhaluonnosta on olemassa Zhaozoun pieni zen -tarina jossa oppilas kysyy mestarilta että onko koiralla buddhaluontoa. Mestari vastaa, että "EI!" Tässä vastaus on monivaiheinen. Yksinkertainen mieli näkee että mestari vastaa kysymykseen. Silloin mieli pyörii helposti sellaisten asioiden kanssa, kuin että onko koiralla sielua tai tuonpuoleista. Fiksumpi tajuaa että mestari itse asiassa vain kouluttaa oppilastaan kuin koiraa. Koiran - kuten ihmisenkin - buddhaluonnon oleminen voi riippua siitä onko tämä' kouliintunut vai ei.

En toki itse ole kovinkaan zeniläinen. Kuitenkin tämänkaltaiset puolet ovat tärkeitä esimerkiksi skeptismin ymmärtämisessä. Tuoreehko "Skeptikko" -lehti kuvasi empiristi-skeptikon ja kielifilosofin ajatteluja toisistaan ; Siinä otettiin esimerkiksi se, että ystävä on luvannut tulla käymään. Kielifilosofi voi kyseenalaistaa tähän liittyviä premissejä, ja selittää että lupauksia voidaan pettää. Vastustaja voi selittää että kaveri on harvinaisen luotettava. Puolesta ja vastaan voidaan debatoida. Lopullisen vastauksen kysymykseen antaa kuitenkin oven avaus. ~ Esimerkin eettisen kulman kautta voidaan sanoa että kaveri paljastuu luotettavaksi tekojensa kautta. Ennen oven avaamista on vain moraalinormi ja maine. Ihminen ei kuitenkaan ole muuttumaton yksikkö, joten eettisyys näkyy aina moraalilain seuraamisen sijasta teoissa. Maailmankuvallisten käsitteiden etiikan ytimeen asettavat eivät ikään kuin erota sanaa kohteestaan.

Skeptisminkin kritiikistä valtaosa näyttää samalta kuin buddhalaisuuden moittiminen siitä että maailmankuvan särkyminen ahdistaa, kun taas buddhalaiset hakevat mielenrauhaa sitä kautta että vapautuvat käsitteistä. Aivan samoin skeptismiä vastaan argumentoidaan tyypillisesti semanttisella tasolla. Nämä debatoijat ovat siis aivan kuin kätensä pesemättä jättäneitä puoskareita jotka väittävät parantavansa sairautta, mutta sen sijaan itse levittävät tautia sairaasta toiseen (ja kantavat sitä itsekin).