Sillä ei voi olla väliä

Kaikelle pitää keksiä päivä. Nyt esimerkiksi on keksitty sellainen päivä kuin "jumalanpilkkapäivä". Eli päivä jona jumalanpilkkaa pitäisi tehdä. Esimerkiksi Juha Leinivaara viittaa tähän päivään. Itse vietän tätä päivää koko vuoden, joten en tarvitse sille erityistä juhlapäivää. ~ On kuitenkin helppoa ymmärtää miten jumalanpilkkapäivän kaltainen konsepti voi tuntua tärkeältä ; Ihmiset loukkaantuvat uskontojensa kautta ties mistä ; Esimerkiksi islamilaisten raivoisa reaktio kökköön videoon ja pilakuviin on jotain jota on hyvin vaikeaa ymmärtää ja vielä vaikeampaa hyväksyä.

Toisaalta lähes kaikki aiheet väritetään uskonnoilla niin että vaikka asia ei olekaan uskontoa, siitä loukkaannutaan uskonnon kautta. Näin esimerkiksi eutanasiaan voi olla puoltavia ja vastustavia kantoja aivan sekulaariltakin pohjalta. Mutta jostain syystä koko keskusteluaihe nostaa esille lähinnä uskonnollista puhetta ja uskovaisia kantoja. Muille kulmille ei saada näkökulmaa myöskään aborttikysymyksessä koska vaikka asiasta voi olla montaa mieltä montaa eri kautta, vain uskonnollinen näkökulma saa ääntä esillä ; Nämä aiheet onkin valjastettu pääosassa maailmankuvasodan välikappaleiksi. Eli kun puhutaan eutanasiasta tai abortista, niin yleensä puhutaan ateismista ja uskonnosta.

Lisäksi uskonnollisia tunteita loukkaa erityisen vahvasti se, että uskonnosta ei puhu. Tästä hyvän esimerkin saa kun katsotaan tuoretta suuttumusaaltoa britanniassa. BBC teki historiadokumentin joka loukkasi ihmisten uskonnollisia tunteita. Jumalanpilkan syy oli siinä että Jeesusta ei käsitelty tarpeeksi. Loukkaavaa oli se, että "...uudessa kahdeksanosaisessa sarjassa perehdytään maailmanhistorian tärkeimpiin tapahtumiin, mutta kristittyjen mielipahaksi Jeesukseen viitataan lähinnä sivulauseissa." Eli Jeesuksen ohittaminenkin loukkaa uskovaisten tunteita.

Tämä ylläoleva kolmikko näyttääkin sen, että uskovaisten tunteita loukkaa ja jumalaa pilkkaa kolmenlaiset tavat toimia:
1: Suora uskonnon ja sen pyhänä pitämien asioiden kiritisoiminen ja moittiminen.
2: Epäsuora uskonnon oikeiksi mielipiteiksi määrittelemien asioiden kanssa erimieltä oleminen.
3: Uskonnollisen puheen ohittaminen ja uskonnosta vaikeneminen.

Tämä näyttää että en tarvitse erityistä jumalanpilkkaa koska jokainen hetki jona en suoraan ylistä Herraa ja levitä mielipiteitä joita uskonto on määritellyt Oikeiksi teen väistämättä jumalanpilkkaa. Koska uskonnollisia tunteita on niin helppoa loukata, se menettää merkityksensä. Uskonnollisia tunteita ei tarvitse pätkääkään kunnioittaa koska niitä tungetaan joka paikkaan niin että oikeastaan mikään muu ei enää ole mahdollista.

En voi uskoa että Jumala olisi yhtä pikkumainen kuin yksikään uskonto esittää. Mieleen tulee lähinnä "Kingdom of Heaven" -elokuvan kohta jossa kaatuneiden ruumiiden polttaminen nähdään jumalanpilkkana ja sankari Balian toteaa aiheesta että "God will understand, my lord. And if he doesn't, then he is not God and we need not worry." Eli Jumala ymmärtää tilanteen. Ja jos ei ymmärrä niin sen pahempi Jumalalle.
1: Näin ollen sanonkin aivan suoraan se että jos Pyhyyttä, Jumalaa ja uskontoa loukkaa esimerkiksi eutanasia tai abortti tai homoseksuaalisuus tai huonolaatuiset pilakuvat, niin siinä tapauksessa se ei ole palvomisen arvoinen Jumala.
2: Samoin eri uskontojen helvettiin verrattavat tuomiopaikat vääräuskoisille eivät ole tässä vaiheessa kannustimia, vaan jotain joka antaa ihmiselle mahdollisuuden olla aidosti eettisiä. Taivaspalkkio on lahjus epäeettisyydestä ja aito eettinen toiminta johtaa Helvettirangaistukseen. Näin ihminen joutuu valitsemaan oman mukavuutensa ja hyvyyden väliltä sen sijan että pelaisi "hyvyys tarjoaa kivoimmat palkkiot" -linjalla jossa laskelmoiva Pascalin vaaka -asennevamma ja uskomiseen uskominen on aivan hyväksytty syy perustella vakaumuksensa. ; Ne todistavat että Jumala ei ole kunnon jumala. Ja jos meidät tuomitaan meidän ei tarvitse murehtia. Sillä olemme valinneet hedonismin ja eettisen toiminnan välistä. Ja olemme valinneet eettisyyden ja siihen liittyvän mielipidevankeuden ja ajatusrikolliseen kohdistuvan kidutuksen. Nähdäkseni tämä tarkoittaa sitä että Helvettiin joutuminen olisi arvokas aktio joka todistaa koko pointin ja kaikki ne syytökset joita Jumalan Kusipäisyyden puolesta on voinut tehdä.

Uskontoja maailma on pullollaan. Palvomisen arvoisia Jumalia ne eivät kuitenkaan ole kykeneviä tarjoamaan. Ei yksikään. Ei ainutkaan. Pilkkaisin niitä kaikkia pilkan arvoisia jumalia ja uskontoja, mutta niitä on liikaa. Ja lisäksi ne eivät ole oikeataan maininnan arvoisiakaan. Niille ei pitäisi antaa tilaa merkittävinä tapahtumina ja asioina. Jeesus, Mohammed ja Krishna ovat vähän kuin muutkin turhat julkkikset. Näytillä vain siksi että ovat tunnettuja ja suosittuja vain siksi että ovat kannatettuja. Siksi päätänkin tämän kolmen minuutin hiljaisuuteen. Sen aikana aktiivisesti ignoroin joka ikisen Jumalan ajattelemisen. (Sinäkin voit osallistua tähän, suosittelen.) Sillä sen arvoisia ne ovat. Samalla muistutan että tämän kolmiminuuttisen pitäisi kestää koko elämän.

Siksi Jumalanpilkkapäivälläkään ei tietysti ole väliä. Sillä se on kannanotto merkityksettömään ja turhaan asiaan. Jos haluaa ottaa osaa tärkeään arvokeskusteluun voi petrata ja alkaa puhumaan esimerkiksi Matti Nykäsen elämästä ja BB -talon tapahtumista. ~ Johanna Tukiaisen pilkkaamisella on enemmän väliä kuin pahimmalla Muhammed tai Jeesuspilalla.

Arvet

Viime aikoina ympärileikkaukseen on otettu kantaa. Esimerkiksi Ruben Stiller on puolustanut sitä ja Jukka Relander vastustanut. Tästä aiheesta on ollut kummallista keskustelua muuallakin.

Suurin osa ympärileikkausta puolustavista argumenteista on aivan erityisen omituisia;
1: Esimerkiksi kun kerrotaan että USA:ssa sotilaat ympärileikkasivat itsensä kun olivat itämaissa taistelemassa koska hiekka oli inhottavaa, on argumentti (a) paitsi urbaanilegenda niin (b) myöskin vahva vihje siitä että ympärileikkaus ei ole relevantti suomen olosuhteissa.
2: Pesu ei ole ongelma, ainakaan Suomen kaltaisessa maassa jossa on keksitty suihku.
3: HIV -suoja ei ole oleellinen koska matalampi riski ei ole mikään luotiliivi. Kondomit ajavat asian yksinkertaisesti paljon paremmin ilman ympärileikkausta. Tämä on kielletty vaihtoehto monille uskonnoille jotka ovat nuivia ehkäisyyn. Tässä kohden on kuitenkin heitettävä ilmaan sekin vaihtoehto että olisiko uskonnossa tässä kohden vakava vika. Lisäksi tämä ei oikeuta lasten ympärileikkuuta. Ellei sitten tunnusteta että kyseessä on jokin pedofiliauskonto jonka jäsenet pistävät alaikäiset pienet lapset seksitouhuihin aivan tavallisesti. I dare you to confess that one!
4: Sama koskee syöpiä ja muitakin joilta ympärileikkuu suojelee. Ympärileikkuu voidaan tehdä niiden perusteella aikuisellekin. Lääketieteellinen syy ei alenna riskiä oleellisesti aikuisena tehtäessä.

Perustelut jotka ovat muuta kuin "koska uskonto käskee" ovatkin yleisesti ottaen Suomen oloihin tai lapsiin. Eli ne ovat Suomessa tapahtuviin ja lapsiin tehtävän ympärileikkuisiin niin irrelevantteja ja eitoimivia, että ne eivät toimi. Onkin uskottavaa että rationaalinen tai edes alkeellisesti ajatteleva ihminen ei käyttäisi niitä ellei koko suhde asiaan ole "koska uskonto käskee" ja tätä ei vain nykyään pidetä kovin validina argumenttina ympärileikkaukselle.

Lisäksi keskustelussa nimittäin esiintyi myös omituisia selityksiä. Niissä aiheena oli seksin laatu. Vastaan tuli aivan omituisia argumentteja siitä mite seksuaalisuus paranee käytännössä ilman esinahkaa. Näistä argumenteista vastaan tuli selvästi se, että argumentoija ei ollut kokeillut kahta vaihtoehtoa ja saanut valita niistä parempaa. Esimerkiksi väitteenä oli että esinahka olisi tiellä ns. "peppuseksissä". Tämä on kaiken järjen mukaan hyvin omituista. Se, mitä ympärileikkaus voi tehdä on pidentää miehen kestoa. Syynä tähän on yleinen tuntoherkkyyden väheneminen. Jos argumentiksi nostetaan että ympärileikatun seksi ei tunnu yhtä mukavalta joten se kestää kauemmin, ollaan kyllä varsin omituisen argumentaation tiellä. Oman seksuaalisen nautinnon tuhoaminen saadaan naamioitua hyväksi.

Nämä oli hauska ottaa alustukseksi. Mutta esille nousi toinenkin teema.

Se, että ympärileikkaus ei ole miehelle traumaattista. Että kenties tytöt saavat traumoja, mutta että se ei ole pojille temppu eikä mikään. Perusteluksi esitettiin esimerkiksi se, että esinahka ei olisi tuntoherkkä. Tämä on kaiken tietämäni mukaan hyvin omituinen argumentti. Esimerkiksi esinahan lävistys on erittäin kivulias. Esinahassa onkin sisäpuolella hermoja, eikä se ole pelkkä tunnoton suojakuori.

Itse asiassa jos joku tulisi ja ympärileikkaisi minut nyt, olisin varmasti äärimmäisen traumatisoitunut. Tai jos kuvitellaan että ottaisin veitsen ja lähtisin kadulle, ja leikkelisin vaikka 10 ensimmäisen vastaantulijamiehen rituaalisella ympärileikkauksella, niin ei tuomiota tulisi pelkästä seksuaalisiveyden rikkomisesta tai uskonrauhan häirinnästä. Saisin myös syytteen törkeästä pahoinpitelystä.
1: Tähän voi puolustautua että uskovaiset eivät ole minun esinahkani kimpussa. Mutta tämä on huono argumentti. Ainut syy miksi he eivät ole minun esinahkani kimpussa on syntyperä. Jos olisin sattumalta syntynyt eri perheeseen ja sukuun niin minun esinahkani olisi jo viety. Kun ainoa erotin on tuuri, voin sanoa että juutalainen on periaatteen tasolla hyvinkin halukas ympärileikkaamaan minua ja kaltaisiani.

Se, mikä on ainoa asia joka puoltaa traumaa vastaan on se, että ympärileikkaus tehdään nuorena. Ympärileikatuilla ei ole mielikuvaa itse tapahtumasta. Heillä ei ole myöskään vertailukohtaa siihen mitä on elää esinahan kanssa. (Mikä ilmenee hyvin konkreettisesti niissä em. omituisissa näkemyksissä esinahalliseen seksiin jota heillä on. Esinahallinen kun voi vetää nahan taakse ja pitää siellä saa täten vertailukohtaa. Ympärileikattu ei voi kokeilla mitenkään miten toiminta tapahtuu sen kanssa.) Heillä ei siis ole episodista muistia tapahtumasta eikä menetyksen tunnetta koska heillä ei ole muistoja ja kokemuksia siitä mitä ilman menetystä on olla. (He saavat elämänsä aikana vain tunnotonta seksiä eivätkä kaipaa parempaa, sitä joka on niin kivaa että tuottaa "ennenaikaisia".)

Tähän minulla on vertailukohtaa.

Minua on lyöty lihakirveellä kun olin 3 vuotias. Minulla ei ole käytännössä episodista muistia ajalta ennen kuin olin jotain 5-6 -vuotias. Episodinen elämäntarinaa keräävä ja kertova muisti kehittyy yllättävän myöhään. Näin ollen koko tapahtumasta minulla on vain pieni näkyvä arpi otsassa. En koe että se on rajoittanut elämääni erityisen olennaisesti. Tulen hyvin toimeen sen kanssa. Ja toisaalta se, että on arpi tarkoittaa sitä että on kertoa tarina. Arpi ilman kontekstia viittaa väkivaltaan joka koetaan maskuliiniseksi tapahtumaksi. Arpi kontekstin kanssa voisi toimia naisten huomion ja myötätunnon saamisessa, mikä oikein sovellettuna johtaa seksimenestykseen. (Tai tälläistä selitystä voin kertoa koska ei ole vertailukohtaa arvettomaan elämään.)

Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Alle kolmivuotias nimittäin opettelee ja oppii hyvin syvällisiä aiheita itsestään. Siinä vaiheessa opiskellaan esimerkiksi oman itsen, oman kehon ja sen toimintaan liittyviä asioita. Nämä vaikuttavat elämässä vaikka ne eivät olekaan episodimuistiasioita.

Lisäksi rakkauskartta alkaa rakentumaan yllättävän nuorena. Se kehittyy toki vielä pitkään yli 3 -vuotiaaksi, mutta sen rakentaminen on jo siinä vaiheessa vauhdissa. Rakkauskartta pitää sisällään yksilön ajatuksen siitä minkälainen on ihanteellinen romanttinen suhde, jossa on mukana esimeriksi erotiikka ja seksuaalisuus. Itse asiassa siinä on usein mukana myös yksityiskohtia jotka eivät ole "yleisinhimillisiä", kuten mieltymyksiä jossa on ruumiinrakenteesta, rodusta, tempperamentista ja muista vastaavista piirteistä. Sen muotoutumisessa on varmasti sekä biologisia että kokemusperäisiä syitä. Ja sen tiedetään olevan melko muuttumaton. Ilman episodimuistia on tietysti vaikeaa sanoa miten tämänlaiset yksittäiset tapahtumat ovat vaikuttaneet esimerkiksi rakkauskarttaan. Mutta on luultavaa että ainakaan positiivisia asioita tästä ei rakennu.

Toisaalta arpi on ollut vahva identiteetinsitoja. Koska minulle on kerrottu sen syntytapa, arpi ei enää ole vain arpi. (Damn you for your honesty) Se on tarina siitä miten olen jo nuoresta lähtien ollut vihattava ja tuhottava. Jokin jota voidaan lyödä. Tämä tarina katsoo minua peilistä joka ikinen päivä. On päivänselvää että vähintään tämä muokkaa identiteettiä vahvasti. Tosin en ole elänyt vaihtoehtoelämää ilman tätä arpea. Olen melko varma että olisin perusnegatiivinen ilman sitäkin. Perusepäluottamukseni ihmisiin on tältä osin niin vahvalla pohjalla että en usko että tämänlainen periaatteessa pikkuasia muokkaa tätä. Kysymys onkin siitä että tämä vahvistaa identiteettiä. Purkaminen vaikeutuisi taatusti.
1: Joku voisi ajatella että tässä olen jokin itku parku nyyhnyyh. En ole. Asia oli tämänlainen joskus, mutta nyt olen sisäistänyt että tämä on osani. Minulla ei ole mitään utopiaa paremmasta, joten asia ei ole ongelma vaan olotila. Ongelmia mieleeni voi sen sijaan tulla jos joku lähtee väkisin tätä rooliani purkamaan ja kyseenalaistamaan osaani "natural born kusipäänä". Vallitseva olotila jonka on hyväksynyt ja jonka kanssa elää ei ole mikään murheen laitos. En siis ole itkuparku vaan viisto. On selvää että tämä vaikuttaa luonteeseeni. Ja joku voi vakavasti miettiä että onko tämänlaisten piirteiden rakentuminen vaikkapa esimerkiksi syy esimerkiksi kieltää alle kolmevuotiaiden hakkaamisen siitä huolimatta että näille kehittymättömille natiaisille ei tästä hakkaamisesta jäisikään muistin tasolle mitään. Eli ei syntyisi mitään muistoja joista joutuisi vastuuseen, eikä olisi episodimuistista kaivettavia traumoja joiden kertomista puretaan itkuisesti jossain terapiassa. Ilman muistoa ei ole sisäistettyä kohtausta johon palata, mutta tämä on silti hieman eri asia kuin traumaton elämä.

Tämä tarkoittaa sitä että
1: Ympärileikkaus voi vaikuttaa ihmiseen vaikka se ei tunnukaan kipeänä muistona. Tässä ympärileikattuna oleminen ei tarjoa kokemuspohjaa koska hänen kannanottonsa ei perustu episodiseen muistiin jossa olisi vahva tietoisuus ajalta ennen ympärileikkausta että sen jälkeen ja joita sitten verrattaisiin. Se, mitä tietoisuuden ja ihmisen toiminnan suhteesta tiedetään, on esimerkiksi se Eaglemanin korostama näkemys että ihmisen käytöksen selittämisessä oma tietoisuus ja tietoinen kokemus nostetaan selityksessä aina huipulle. Ikään kuin tämä olisi se, joka selittäisi tunteet ja käytöksen. Vaikka tämä tietoinen prosessointi on enemmänkin poikkeus.
___1.1: Ympärileikkauksen ylenmääräinen hyvyys näyttääkin assimilaatiolta. Síllä lasten ympärileikkaukseen kehottamista ei käytännössä puolusteta kuin uskonnollisella taustalla. Tätä taustaa on (a) juutalaiset ja islamilaiset jotka ympärileikkaavat (b) em. uskontojen jäsenet jotka ovat ympärileikattuja ja joille ajatus siitä että elämänlaatua on huononnettu heilel tärkeän uskonnon nimissä on helposti mahdoton ajattelu koska siitä seuraisi paha identiteettikriisi ja tämän vuoksi he selittelevät itselleenkin kaikenlaista (c) niitä kristittyjä jotka eivät ympärileikkaa ja jotka haastaisivat oikeuteen jokaikisen joka ympärileikkaisi heidät itsensä, mutta joista israel ja juutalaiset eivät voi mitenkään tehdä koskaan mitään pahaa. Terveyslaitokset voivat suositella sitä HIV:n vuoksi, mutta tämä ei tietysti koske lapsia (koska em. ikä+seksi -argumentit).
___2.1: Ympärileikkaus sitoo ihmsien tarinaan. Tämä ei sentään ole vihan ja väkivallan tarina kuten minun kohdallani. Se on sen sijaan ihmisen sitomista tiettyyn uskontoon. Tämä on pysyvämpi aivan eri tavalla kuin esimerkiksi lapsikaste, joka sekin on identiteetin sitominen uskontoon ilman omaa tahtoa. Näin ollen ympärileikkaus on vahva ihmisen ajattelun rajoittaja. Se on uskonnonvapauden ja oman uskonnon kriittisesti ajattelemisen jarru. Ympärileikatulle joka ikinen kusellakäyminen on jonkinlainen muistutus omasta alkuperästä.

Näenkin että ympärileikkaus on kehonmanipulointia. Tämä ei ole väistämättä huono asia. Olen itsekin tatuoitu. Hyväksyn myös sen, että ihminen ottaa lävistyksiä. Periaatteessa olen jopa sen kannalla että ihmiset voisivat lääkärin hyväksymisen kautta tehdä sukupuolenvaihdosleikkauksen joka on toki paljon dramaattisempi kuin ympärileikkaus. Samoin olen sitä mieltä että hyvin vahvan psykologisen arvioinnin jälkeen ne jotka haluavat silpoa raajojaan voisivat niin tehdä. Olen tässä kohden kammottava libertiini.

Kysymyksessä onkin ikä. Minusta on hyväksyttävää jos täysi-ikäinen menee ottamaan ympärileikkauksen vaikkapa sen vuoksi että haluaa pornotähdeksi. (Ainut argumentti ympärileikkauksen puolesta jonka ymmärrän argumentiksi.) Se, että sen tekee lapselle on toisen kehoon puuttumista. Näin ollen suhtautuisin nuivasti myös niihin joista pieni lapsi pitäisi tatuoida osaksi heimoa. Se toimii ehkä jossain barbaarikulttuurissa, mutta niissä nyt toimii ihmisten kivellä päähän lyöminen, kivittäminen ja kannibalismikin eikä näitäkään kulttuurisia erityispiirteitä siltikään tarvitse tuoda meidän kulttuuriamme piristämään. (Niin libertiini ei kenekään pidä olla.) Jos uskontosi on erimielinen, niin en ymmärrä miten tämä oikeuttaisi mihinkään. (Paitsi kenties siihen että laitettaisiin psykologiseen pakkohoitoon.)

Outokainen / Sisäilijät

Kuvassa nörtti (homo virtualis) epätyypillisessä elinympäristössä. Tilanteen mukainen epänormaaliin
habitaattiin ajautuminen saattaa aiheuttaa nörtille stressiä joka ilmenee sairauksina ja epänormaalina käyttäytymisenä,
kuten stereotyyppisten toistoliikkeiden, ihon ja turkin hilseilyn kautta tai apaattisuuden muodossa.
On kyseenalaista voiko nörtti lisääntyä muutoin kuin vankeudessa.

Jos nörttiyttä ryhdytään määrittelemään, löytyy helposti monenlaisiakin mielikuvia. Näissä tuntuu kuitenkin aina olevan omituisia anomaalisuuksia jotka eivät tunnu sopivan oikein mitenkään nörttiyden määritelmiin.
1: Esimerkiksi jos lähtökohtana on kiinnostus teknisiin taitoihin, olisivat esimerkiksi pihalla autojaan tuunaavat rasvanäppinuoret automekaanikko-ammattikoululaiset hyvinkin nörttejä. Mutta mielikuva heistä on kaikkea muuta.
2: Tietoteknisen osaamisen korostaminen taas muistuttaa että valtava määrä diplomi -insinööreistä ei ole oikein nörttimäisiä.
3: Jos tietokonepelaaminen ja vastaava määrittää nörttiyden, niin koko nuorten sukupolvi olisi nörttiä. Näin nörttiys muuttuisi ontoksi käsitteeksi.
4: Lisäongelmia asiaan saa, jos huomaa että ranskan kielen opettelu ei ole nörttiä, mutta klingoninkielen opettelu ehdottomasti on nörttiä.
5: Sarjakuvien, scifin ja muiden vastaavien fanittaminen on nörttiä. Mutta osa sarjakuvia/elokuvia haalivista on vain keräilijöitä. Ja osa heistä on taidekriitikoita jotka taas eivät ole nörttejä.

Tämänlaisten piirteiden osuvuus on hieman samanlaista kuin uskonnon ja uhraamisen suhde. Likimain kaikki näkevät että uhraaminen on jotain joka oleellisesti kuuluu uskontoon, mutta silti uhraamisen puute ei ole riittävä syy sanoa että kyseessä ei olisi uskonto. Tämä vihjaa siitä että kenties tässä onkin kyseessä täsmälleen sama asia ; Eli asiaa lähestytään väärästä päästä. Uhraaminen nivoutuu uskontoon "mutkan kautta". Ja se tuntuu relevantilta vain siksi että ilmiötä ei ole osattu miettiä laajemmin. ~ Aihe voi tällöin hämätä sivuaiteille kun ei huomata että oleellista on teema. Huomio keskittyy koristeisiin jotka kuitenkin vain heijastavat sisältöä.

Itse näkisin että nörttiys on maailmankuva ja elämäntapa. Tässä maailmankuva ei jäsenny sellaisen teeman kautta kuin "uskonnollisuus" ; On siis mahdollista olla uskovainen ja nörtti. Mutta nörttiys ei määrity tämän uskonnon kautta. Nörttielämäntapa jäsentyy muiden teemojen kautta.

Oma miekkailuharrastukseni on tässä kätevä lähestyttävä koska se vetoaa nörtteihin. Mutta tosiasiassa se ei ole kovinkaan nörttivaltainen ala ; Keskiaikaista miekkailua kun voidaan lähestyä montaa kautta. Osalla on spirituaalinen lähtökohta jossa he ikään kuin kasvavat ihmisenä. (Tämä on itsepuolustuspiireissä yllättävän yleistä.) Osa on historiasta kiinnostuneita ja heille se on tutkimusaihe. Osa on teknikoita joita kiinnostaa miekkailuprosessin toiminta. Osa on martial artisteja joita kiinnostaa yksinkertaisesti kamppailutaito. Yksikään ylläolevista ei mielestäni heijastele nörttiasennetta. Mukaan mahtuu kuitenkin myös swordgeekejä jotka ovat nörttejä.
1: Karatessa ei ole nörtti -invaasiota. Toinen laji joka mahdollisesti viehättää nörttejä on ninjutsu. animefreek-cooljapan-katanafanboy voi varmasti kokea vetoa lajia kohtaan. Tätä pidetään joskus jopa ongelmana eikä heitä yritetä houkutella lajin pariin. Ongelmana tässä kohden on hieman sama mikä on bofferoinnin ja historiallisen miekkailun kohdalla ; Motivaatio tulla ensimmäisilel tunneille on kova, mutta motivaatio pitkäjänteiseen jatkamiseen on usein heikko. Koska tässä ei pidetä miekkailusta vaan miekkailemisen ideasta.

Koska samassa tekemisessä on sekä nörttejä että einörttejä, on kyseessä selvästi ilmiö jonka kautta voidaan lähestyä nörttiyden ominaisuuksia (sekä attribuuteja että kriteeriattribuutteja) ; Konfliktien raja -alueet ovat usein hedelmällisiä kun näitä ominaisuuksia haetaan koska sieltä löytyvät ne piirteet joita nörteilläkin on usein, mutta jotka eivät ole nörttiyden kannalta oleellisia. Näiden seulominen pois auttaa lähestymään määritelmää. Oma näkemykseni on se, että nörttiys liittyy vahvasti innostukseen joka ylittää normaalin "terveeksi normatiivisesti katsotun" harrastuksen rajat. Harrastuksesta tulee jollain tavalla elämäntapa.

Miekkailussa sama innostus sitoo tietysti spiritualistia ja martial artistiakin. Tämä ei kuitenkaan tee heistäkin nörttejä. Tässä erotteena on mielestäni ainakin seuraavat:
1: Nörttiys liittyy jotenkin teknis-tieteelliseen kiinnostukseen. (Ei ontologiseen naturalismiin eli näkemykseen että fysiikka on kaikki.) Tämä on muuta tekemistä rationalisoiva syy. Tämä voi itse asiassa olla tekosyy, koska sillä oikeutetaan se, miksi aikuinen ihminen tekee asioita jotka ovat.... (kohtaa 2)
2: Nörttiys on liitettävissä "jatkettuun lapsuuteen". Kun katsotaan nörttimäisiä ilmiöitä, ne liittyvät usein harrasteisiin joita tehdään lapsena. Yleensä nämä ovat peräti perinteisen sukupuolijaottelun mukaan poikamaisiksi miellettyjä lasten harrastuksia. Näin esimerkiksi spiderman -fanittaminen on nörttiä (olipa fani tyttö tai poika) kun taas barbiefanittaminen on jotain muuta. Näin ollen nörttiyteen liittyy sukupuolisuuskäsite (joskaan ei biologinen sukupuoli). Nörttiys on poikamaista, mutta ei miehekästä.
___2.1: Näin selittyykin se, miksi nörttiys (a) on miesenemmistöistä koska ihmsiet ovat tottuneet kasvatuksessa ja mahdollisesti biologisestikin hieman virittyneet tähän aiheseen. Ja miksi (b) nörttiys mielletään jotenkin miesten puuhaksi koska tekeminen on mielletty miessukupuolen tekemisiksi. Mutta samalla miksi (c) nörttejä pidetään jotenkin munattomina eimaskuliinisina epämiehinä. Että samalla selviää se, että (d) miksi tytöt voivat olla nörttejä, mutta he joutuvat muita helpommin selittämään ja oikeuttamaan nörttiyttään kun taas poikien tulee enemmänkin joskus puolustauduttava että eivät he sittenkään ole mitään nörttejä vaikka muut niin leimaavatkin.
3: Kolmas tärkeä piirre on tietty epäpragmaattisuuden ja virtuaalisuuden leima. Tämä ei kuitenkaan johdu niinkään siitä että tietokoneiden kokoaminen (joka mielletään nörttimäiseksi) olisi oikeasti vähemmän konkreettista kuin autojen kokoaminen (joka on maskuliinista). Yhtenä syynä on tapahtumapaikka. Nörttiys voidaan nähdä nimenomaan sisätilaelämäksi. Eli siinä missä perinteinen tosimies tekee mahdollisesti pakkomielteisiäkin asioita jotka liittyvät ulkoiluun (kalastus, survivalismi, muut erätaidot, jopa jossain määrin valokuvaus) eli on ulkoilija, on nörtti nimenomaan sisäilijä.
___3.1: Tämä teema liittyy nähdäkseni vahvasti siihen, että miksi nörteille huudetaan klassisesti että "osta elämä". Ulkoilmaelämään liittyy nimittäin joko se, että elää neljän seinän ulkopuolella eli seikkailee luonnonvoimia vastaan niin vaihtoehtoisesti myös sallitaan tietty ihmisten kohtaaminen ja sosiaalisuus jota voi harjoittaa miehekkäästi vaikkapa terassilla eli terdellä. Tai sitten "naistenmetsästyksessä" joka on sosiaalista mutta maskuliiniseksi miellettyä.

Yleisesti ottaen nörttiys onkin sävytyksiltään hieman puolusteleva ; Kun aikuinen ihminen ei nykyään jostain syystä saa kehdata vain sanoa että leikkii vielä aikuisena, se täytyy rationalisoida jotenkin. Näin nörtit mielellään teknillis-tieteellistävät sarjakuvia ja scifisarjoja. Se tuo kuvan siitä että toiminta olisi jotenkin erityisen älyllistä ja siksi jotain jota aikuinenkin saisi luvallisesti tehdä. Tämä sävyttää nörttiyttä hieman tavalliseta nörttikuvasta poikkeavasti. Se voi olla joko määritelmäni ongelma, tai sitten se vaihtoehtoisesti valaisee jotain yhteiskunnastamme.
Toisin sanoen miekkanörtin (joka itse olen) erottaa martial artisteista ja muista vastaavista se, että se on litoksissa esimerkiksi sarjakuvafanittamiseen. Jossa miekat ovat siistejä koska ne liittyvät nörttimäisiin asioihin. Näin ollen eityypillistä nörttitoimintaa oikeutetaan nörttimäisin tematiikoin.

Näkisin että määritelmäni ei ole kenties täydellinen, mutta se sopii kuitenkin moniin mielikuviin jotka mielestäni kuuluvat oleellisesti nörttiyden ytimeen ja joita olisi muutoin vaikeaa sovittaa yhteen/erikseen.
1: Samalla logiikalla selittyy esimerkiksi klingonkieli ; Kielitaito itsessään on sosiaalista ja ulospäin suuntautunutta, mutta klingonkieli sitoutuu scififanitukseen, joka taas liittyy sisätiloissa vietetävään videontölläämiskulttuuriin.
2: Hyvin vahvasti tämä värittää sitä miten historian elävöittämistä tulee tarkastella. Yleensä se mielletään nörtiksi. Mutta tosiasiassa se on joskus aivan epänörttimäistä tätikäsityökulttuurin heijastumaa joka on kaikkea muuta kuin poikamaista ja jatkettua lapsuutta. Toisaalta historian elävöittäminen voi osalle olla urheilullista ja muuta varsin einörttimäistä. Vain hyvin harvoin se on "larppaamisen jatketta" tai "nörttikulttuurin heijastumaa".
3: On hyvä huomata että skeittaamisessa on usein mukana maailmankuva ja laajempi elämäntapa. Tätäkään ei välttämättä nähdä normaalina. Ja sekin edustaa laajennettua nuoruutta. Että koetaan poikamaiseksi harrastukseksi. Mutta se on kuitenkin ulkoilevaa.
4: Tässä kohden on hyvä huomata että nörttiys on monille harrastuksille hieman samaa kuin mitä "hihhulius" on uskonnolle. Eli asiasta tulee monen ulkopuolisen mielestä turhan tärkeä kun se kuitenkin on "itselle" sisäpiirissä aivan olennaista ja tärkeää. "Hihhulius" ei kuitenkaan ole nörttiyttä. ; Edes taitoon keskittyminen ei muuta tätä. Koska teologiaan syventyneestä hihhulista tulee sivistynyt - tai ainakin lukenut - "hihhuli". Mutta ei nörttiä. Sillä hihhulit ovat usein julistavia, sosiaalisia ulospäinsuuntautuneita. Niissä käännytys ja oman elämäntavan jakaminen ovat oleellisempia. Kenties tästä yrityksestä sovittaa muut omaan elämäntapaan saadaan lisäkriteeri. Voidaan sanoa jopa että kunnon nörtti ei tee käännytystoimintaa, yritä muuttaa muita nörteiksi.

Jumalan minulle myöntämin valtuuksin

Newarkin arkkipiispa John Myers, aka. "henkilö joka taatusti edustaa katolisen kirkon virallista kantaa", on ottanut kantaa avioliittoon. Sisältö on tuttua. Se kohdistyy pääasiassa samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastaan. Se kuitenkin sisältää kannanottoja joiden mukaan vain kristillinen avioliitto kristittyjen ehdoilla tulisi sallia. Että muunlaiset ovat vääriä ja niitä vastaan pitäisi taistella. Hänelle asia ei siis ole pelkästään homoseksuaaleja koskeva asia. Hänen kantansa on laajempi.

Sisältö on muuten kliseistä, mutta hänen puolustuksekseen on sanottava että hän ei suinkaan harjoita tässä klassista "homojen salliminen on samaa kuin sallisi eläimiin sekaantumisen". Hän esimerkiksi korostaa että avioliitto sisältää rajoitteita ja että suvaitsevaisuusargumentaatio ei siksi toimi. "Even those who propose radically altering the definition of marriage would not advocate allowing two brothers or sisters or an uncle and his nephew to marry (say, for the tax benefits, or for hospital visiting privileges)" Tämä kuitenkin muistuttaa, että tässä on omituinen uskovaisten "kruuuna minä voitan - klaava sinä häviät" -peli. Jossa jos joitain rajoitteita hyomataan ja joitain ei, niin sitten raja tulisi vetää juuri siihen mihin katolinen kirkko sen vetää. Ja jos hyväksyy suvaitsevamman kannan niin sitten pitäisi sallia koirien ja ihmisten avioliiton. John Myers ei näytä ajattelevan sitä mahdollisuutta että jos katolinen kirkko sallii yksille avioliiton ja toisille ei, niin samanlainen rajanvetäminen on mahdollista myös muilla. Ja että he voivat vetää rajat eri kohtaan. Eli koko "joko katolisen tapaan tai moraalirelativismi ja anarkia" -vaihtoehdot ovat väärin. Tämänlaiset tilanteet kuvaavat sitä miten vastustajia lähinnä hakataan millä tahansa sen sijaan että oltaisiin järkeivä koherentteja ihmisiä. He eivät keskustele, vaan heillä on vihollinen. Tämä on tietysti heidän oikeutensa. Samoin kuin minun oikeuteni on lakata kunnioittamasta heidän mielipiteitään ja arvostaa heitä ihmisinä. (Kunhan pysyn lain rajoissa enkä häiritse heidän elintoimintojaan. Tässä rajoissa minun on siis kunnoitettava heitä, ei yhtään enempää.)

Kuitenkin Myers menee tässä pidemmälle. Hän nimittäin korostaa sitä että avioliitto on Jumalan säätämä. "Marriage between a man and woman is based on natural laws that cannot be redefined by government." Eli hänelle avioliitto ei ole ihmiskunnan juridinen sopimus ja siksi poliittisen päätännän piirissä.
1: Hänellä on tässä todella omalaatuinen itseään jalkaan ampuminen. Koska hän kirjoittaa samassa yhteydessä myös siitä, että "“When people on the other side of the issue shoot themselves in the foot, one doesn’t need to pile on,” he said. “It is not the job of government to reflect the values of one particular faith or another.”" Tämä on tietysti hyvin omintakeista. Hän ampuu itseään jalkaan viittaamalla siihen että muut ampuvat itseään jalkaan.

Näin ollen avioliittoa koskee moni muukin jännittävä asia. Esimerkiksi kun Myers selittää miksi steriilien heteroparien avioliitto on sallittu kun taas homoseksuaalien avioliitto ei ole, hän kieltää esimerkiksi minun heteroseksuaalisen avioliittoni tyystin. Argumentti kun on "Procreation is an essential part of marriage, he said, but he said that men and women who cannot have children are not the same as gay couples because they are “not intentionally excluding children.”" Minulla ei ole mitään intentiota lisääntyä. Ja uskon että herra katolisen kirkon pomomies on tästä iloinen, sillä lapsistani kasvaisi taatusti kauhistuttavia saatanallisia darwinistipakanoita ja libertiinejä.
1: Vastineeksi minä olen iloinen siitä että John Myers ei lisäänny vaan elää selibaatissa. Olen hyvin hyvin iloinen että tämänkaltaiset seksistä mitään tietämättömät asennevammaiset kurttukullit eivät levitä geenejään. Ihan vaan varmuuden vuoksi, jos vaikka marginaalisen pieni osakin tuosta asenteesta olisi geeneihn jollain tavalla sitoutunutta.. Tämä on niitä harvoja kertoja kun uskon että katolinen kirkko on todella sisäohjelmoinut järjestelmäänsä jotain joka suojelee yhteiskuntaa tuhoutumiselta. Tämä palautti muutoin vähäistä uskoani uskonnollisiin yhteiskuntiin ja ihmiskuntaan. Kiitos. Kiitos! Loppu.

Hyvin harva kristitty kuitenkaan tuntuu ajavan sitä että ateistit eivät saisi mennä heteroseksuaalisesti naimisiin. Tämä on erittäin omituista. Sillä luterilaisen kirkon vihkikaavassa avioliitto tehdään Jumalan antamin valtuuksin ; "Jumala, kaiken luoja. Sinä annat avioliitossa miehen ja naisen kumppaniksi toisilleen." Tämä on tärkeää. Kirkkohäiden teologian koko idea on siinä että toimitaan "Jumalan ja tämän seurakunnan läsnäollessa" ja avioliittolla on merkitystä koska pappi toimii avioliittoa säätäessään Jumalan myöntämin valtuuksin. Onkin tärkeää huomata että vaikka luterilainen kirkko ei ole kovin pappisauktoriteetin takana, kuitenkin se ei aja "jokamiehen avioliittoa" jossa aivan kuka tahansa mies ja nainen vain voisi säätää avioliiton. Tämä kertoo siitä että kirkko, seurakunta ja pappi ovat olennaisia siihen että Jumalan valtuutus on.

Jos ateisti menee avioon maistraatissa tämä ei ole Jumalan papille myöntämin valtuuksin tehty sopimus vaan pelkästään lakimiehen valtuuksin tehty avioliitto. Näin ollen kristittyjen pitäisi vähintään yhtä kovasti metelöidä siitä, että minun avioliittoni tulisi välittömästi mitätöidä. Kyseessä ei olisi "oikea avioliitto" vaan kammottavuutta. ; He voivat selittää että se ei ole kirkon sisäinen asia, vaan poliittinen avioliitto. Että kun ei kirkkoon tulla tekemään ateistihäitä niin ei ole kirkon asia vaan yhteiskunnan asia. Tämä kuitenkin johtaa siihen että miksipä ei homoseksuaalitkin sitten laitettaisi avioliittoon poliittisen avioliiton kanssa. Ja juuri tässä kohden homojen käsittelyssä on ollut se ongelma.

Sillä vihkikaavassakin lainattu "Mark. 10:6-9" ei määrittele avioliittoa vain miehen ja naisen väliseksi. Se määrittelee sen ehdot ja rajat tarkemmin, ja jostain syystä paatuneinkin fundamentalisti osaa lukea kohdista vain osan. "Maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." Tämä kieltää avioeron. Näin ollen pitäisi taistella sen puolesta että uudestaan naimisiin menevät eivät saisi kirkkohäitä ollenkaan. Ja samoin pitäisi taistella siitä että uudelleen avioitumisia rajoitetaan poliittisestikin.

Jokin tässä ihmetyttää. Kun samoilla ehdoilla toiset tuomitaan ja toiset ei. Kun sormien läpi katsotaan yhdessä kohden, on pakko kysyä saatanalle pikkusormen antamisista. Ja siitä että ovatko ne argumentit oikeasti kovin vakuuttavia kun niissä itsekin joustetaan aivan saatanan rajusti jossain kohden. ; Jos nimittäin on niin että Jumala on määritellyt avioliiton ja sitä ei politiikka sotkeko, niin ei voida kuin ihmetellä miksi tämänlaista haureutta ja avioliiton määritelmän raiskausta katsotaan aivan hyvällä? Mikään mielipiteenvapaus tai uskonnonvapaus ei voi tulla tässä kysymykseen, koska eihän homoseksuaalien kohdallakaan asia ole mikään mielipidekysymys, vaan uskonnon määrittämä dogma josta ei voi joustaa koska se on uskonnon määrittämä dogma. Jos uskomme että vakaumus ja mielipide voidaan tunkea tällä tavalla avioliiton yhteyteen ateistien avioliitoissa tai eronneiden uusavioitumisessa, niin on aivan selvää että voimme tehdä saman homoille.

Vastaus taitaa olla poliittinen pelkuruus. Uskovaiset eivät oikeasti ole kovinkaan rohkeita tai ajattelevia tai omaperäisiä. He lyövät vain puolustuskyvyttömiä. He välttävät konfrontaatiota siellä missä heidän julmuuttaan ja suvaitsevaitsemattomuuttaan vastuttettaisiin. Sen sijaan he kiusaavat niitä joita on heistä "riittävän vähän". Kuten kunnon munattoman pelkurin kuuluukin tehdä ollakseen aidosti munaton pelkuri.

Tässä mielessä tiukkapipoksi tuomittu katolinen arkkipiispa edustaakin paitsi dogmaattista kusipäisyyttä (mitä hän toki tekee mallikkaasti) niin toisaalta hän kuitenkin on rehellinen ja koherentti. Onpa tässä jopa vihjailtu siitä että vain katoliset avioliitot olisivat hyväksyttyjä, eli eikatoliset kristitytkin olisivat avioliittonsa kanssa hetteissä. Tämä tiukkapipoisuus on kuitenkin avointa. Suomessakin on useita joista uusi avioonmeno on syntiä ja joista maistraattiavioliitto on "leikkiavioliitto" ja oleellisesti erilainen kuin "oikea avioliitto". He ovat juuri yhtä tiukkapipoisia kuin arkkipiispa. He eivät vain ole avoimia ja rehellisiä tässä asiassa ja livauttelevat asennevammaansa muutoin nuivailemalla. Näin he eivät ole kieretlystään huolimatta ystävällisempiä tai vähemmän tiukkapipoisia. Heissä en kykene näkemään oikein mitään kunnioitettavaa. Heidän kauniina ja arvokkaina näkemiä asioita ei enää edes tarvitse vetää lokaan. Ihan sen takia että he tekevät sen niin perkeleen hyvin aivan itse.

4mg

Pomoni yrittää kovasti päästä irti tupakoinnista. Niinpä hän käyttää nikotiinipurukumia. Hän tarjosi minulle kokeeksi yhden 4mg:n purkan. (Keskiviikkona jo, tänään olen siis nukkunut kokemuksen yli.) Tiesin että tästä ei hyvää seuraa, mutta minun tapanani on jotenkin tarttua tämänlaisiin tilanteisiin. 4mg on melko paljon. On arvioitu että kunnollisesta imaisusta tupakasta voi saada 350 μg nikotiinia. (1 mg on 1000 μg). EU taas rajoittaa että yhdessä savukkeessa saa olla korkeintaan 1mg nikotiinia. Joten kyseessä on tupakointiin tottumattomalle melkoiseen röyhyttelyyn verrattavissa.. (Tämä on oleellista koska nikotiiniin kasvaa resistenssiä, eli nikotiinin vaikutukset ovat heikompia siihen tottuneelle. On siis polteltava yhä enemmän.)

Toksikologien kuten Timbrellin "Myrkkyjen paradoksi" -kirjan kuvaukset nikotiinin vaikutuksesta eivät tunnu kovin pelottavilta. "Aluksi nikotiini kiihottaa ja sitten estää keskushermostoa, sillä aluksi se kiihottaa ja sitten lamauttaa hermoja. Se reagoi lihaksen ja hermojen reseptorien kanssa, ja pääsee verenkierrosta aivoihin vuorovaikuttamaan nikotiinireseptorin kanssa. Aluksi se kiihottaa hermosoluja sielläkin, jolloin tupakoija kokee valppautensa lisääntyneen ja ärtyneisyytensä, aggressiivisuutensa ja ahdistuksensa vähentyneen. Annoksen kasvaessa aivotoiminta hidastuu kun reseptorit kyllästyvät." Tämänlainen ei kuulosta ahdistavalta.

Ensin ei ollut kovin suuria tuntemuksia. Pureskelin purkkaa ja ainut normaalista hyvänmakuisesta purkasta eroten vain kurkussa tuntui hieman kihelmöintiä. Melkoisen pian nikotiini alkoi tuntumaan. Se tuntui häiritsevän hieman tasapainoa. (Testailin hieman miekkailuaskelluksia.) Tosin tuntui että keskittyminen helpottui. (Testailin hieman miekkailuaskelluksia.) Sitten kolahti. Pian olin kalpea ja oli pakko levähtää, töiden tekemisestä ei tullut mitään. Olo oli voimaton. Eikä mikään saanut minua liikkeelle. Paitsi se, että sitten vatsa veti ripulille (mikä on aina lystikäs asia töissä). Tunti nikotiinipurukumin ottamisen jälkeen ei enää ollut mainittavia oloja (lukuunottamatta erityisen onttoa oloa mahassa ja tähän liittyvää yleistä heikkoutta joka poistui syömällä.)

Jotenkin tässä vaiheessa tulee mieleen Timbrellin vähemmän mukavilta kuulostavat lausumat "Nikotiini on erittäin myrkyllistä ja sitä on jopa käytetty hyönteismyrkkynä. Jotkut sille vahingossa altistuneet ovat kuolleet." ... "Jos pari pisaraa puhdasta nikotiinia tiputetaan koiran kielelle, koira kaatuu kuolleena muutamassa sekunnissa." Ja minä olin se koira. Teknisesti kysymys oli tietysti minuuteista enkä kuollut, mutta jotenkin nämä varoitukset tuntuivat siinä vaiheessa dramaattisemmilta ja oleellisemmilta kuin silloin kun tarjolla oli vain se ksylitolipurkan näköinen palanen kokeiltavaksi. Palanen jota myydään terveyden puolesta ja jota monet ihmiset jauhavat ilman vaikeuksia.

Aluksi tilanne tuntui hauskalta, koska kun eitupakoija käyttää nikotiinipurkkaa, syntyy helposti sellaisia sloganeita kuin "Haluatko röökata mutta tupakka maistuu paskalta? Ei hätää, voit helpottaa röyhyttelyn aloittamista hankkimalla nikotiinikoukun jo ennakkoon meidän supermaistuvilla purukumeillamme." Näin tuli näytettyä miksi huumeissa tutkitaan paitsi mekanistisia riskejä, tutustutaan myös "fenomenologisen tutkimusotteen" kautta aineiden aikaansaamia tuntemuksia.

Cuius rei demonstrationem mirabilem sane detexi hanc marginis exiguitas non caperet

Uskontokriitikoita on jo vuosia moitittu siitä että he eivät ota huomioon "sofistikoitunutta teologiaa". Tämä on tietysti erittäin kätevä kikka jos ei nosta esiin mitä tämä parempi sofistikoitunut teologia on. Näin ollen se, että kritisoit teologiaa laajakirjoisesti Plantingasta Tillichiin ei riitä. Koska aina voidaan sanoa taikasana, että "epäolennaisia". Tämä on katujulistajan "vielä yksi arugmentti" -tyylinen tilanne jossa mikään määrä kritiikkiä ei riitä.

Boudry on Belgialainen filosofi, joka on kyllästynyt tähän. Hän on uransa varrella kritisoinut monenlaista sofistikoitunutta teologiaa vakavilta kulmilta.

Nyt hän on tämän strategian sijasta sitten onnistunut livauttamaan "Sokalin malliin" rakennetun tekoesityksen teologiakonfrensseihin. (Netissä luettavissa oleva ja kommenteilla ryyditetty) aineisto meni hyvin läpi, jopa kahteen paikkaan. Näin siitä huolimatta että se koostuu tarkoituksella mahdollisimman sisällyksettömästä hienojen sanojen vilinästä. Argumentaation tasolla teksti ei nimenomaan tarkoita juurikaan mitään. "The Paradoxes of Darwinian Disorder. Towards an Ontological Reaffirmation of Order and Transcendence" hyväksyttiin koska Boudry tiesi mistä naruista tulisi vetää. Sisällön laadun sijasta oikea mielipide ja oikea asenne ratkaisee. "I defy you to understand what he’s saying, but of course it appeals to those who, steeped in Sophisticated Theology™, love a lot of big words that say nothing but somehow seem to criticize materialism while affirming the divine. It doesn’t hurt if you diss Dawkins a couple of times, either. This shows once again the appeal of religious gibberish to the educated believer, and demonstrates that conference organizers either don’t read what they publish, or do read it and think that if it’s opaque then it must be profound."

Strategia on sellainen että se vetoaa niihin höpönpöppölivautuksiin joita postmodernien pariin on viskelty ; Henkenä on juuri se, että;
1: Nähdään paketti mutta ei sen sisältöä. Muoto menee sisällön ohi. Eli hienot sanat ikään kuin ajattelevat että sisällön on oltava hienoa senkin.
2: "Keisarin uudet vaatteet" -ilmiö joka vaikuttaa sitä kautta että jos tekstiä on vaikea tajuta, on helpompaa uskoa että se on hienoa ja vaikeaa tavaraa kuin tunnustaa se, että siinä ei olekaan sisältöä. Ja ilman tätä sisällyksettömyysvaihtoehdon tiedostamista ei helposti synny kysymystä siitä että onko siinä sisältöä ollenkaan. (Tämä vahvistuu kun oma maailmankuva olettaa vahvasti Jumalan eikä itsen irrationaaliseksi tunnustaminen kuulu teologien tapoihin. Sen sijaan heidän tapoihinsa on kutsua itseään ja kavereitaan "sofistikoituneiksi".)

Luottamukseni teologiaan koki tässä kohden jonkinlaisen kolauksen. Ei valitettavasti yllättävää kolausta. Mutta kolauksen kuitenkin. Olen nimittäin joskus uskonut että sofistikoitunut teologia olisi eksaktia ja jäsentynyttä, että sofistikoitunut teologia olisi presuppositionistista. Eli siinä olisi ensin päätetty johtopäätös ja sitten yritettäisiin oikein terävästi ja ovelasti miettiä että mitä perusoletuksia pitää olla että tämä haluttu johtopäätös saadaan oikeutetuksi. Nyt tämä kolaus vihjaa että suuri osa materiaalista olisikin tämän lisäksi mahdollisesti onttoa. Tällöin se ei ole edes sisäisesti koherenttia tai logiikkaan perustuvaa. Se on pelkkää retoriikkaa. Tämä tietysti kuvaa sitä, että teologiaa kutsutaan helposti "sofistikoituneeksi", mutta samalla sen argumentteja ei oikein mielellään tupata hieroa ateistejen naamalle.

Tarjolla on vain niitä epäsofistikoituneita fundamentalistikaduntallaajien parissa muotia olevien teologejen argumentteja, jotka kertovat näkemyksistään. Niitä kyllä hierotaan. Mutta niiden kritisoiminen on irrelevanttia koska ne eivät ole sofistikoituneita. Sofistikoituminen teologian kohdalla näyttää tarkoittavan sitä että argumentit kätketään yhtä piiloon kuin se Jumala jota se puolustaa. Se, että uskontokriitikkoa moititaan viittaamalla sofistikoituneeseen teologiaan on tyhjä ja sama kuin sanoisi että "mulla on olemassa vastaus". Ja asia nähdään tällä loppuunsanotuksi.

---

Otsikko on Fermat'n marginaaliinsa kirjoittama lausuma joka kääntyy suomeksi muotoon "Olen keksinyt väittämälle ihmeellisen todistuksen, mutta marginaalissa ei riitä sille tilaa." Eli hän väitti että hänellä oli ratkaisu ongelmaan mutta hän ei kertonut sitä. Ratkaisua ei löytynyt hänen papereistaan ja ongelma vaivasi matemaatikkoja satoja vuosia. Wilesin 1994 kehittämä ratkaisu siihen vetosi pitkälle vietyihin matematiikan oivalluksiin Fermat'n aikana ei oltu kehitetty. Matematiikassa ratkaisujen esitys on oleellista eikä pelkästään se että väittää että laskut on tehty. Siksi Fermat'n ansiot ovat muiden asioiden ratkaisuissa, ja tämän tietyn ongelman keksimisessä. Ei tämän ongelman ratkaisemisessa.

Alkuperäiskielellä

"Kieli on poikkeuksellinen opetusaine, joka kehittää oppijaa monipuolisesti. Se on vuorovaikutusta, itseilmaisua, aivojumppaa, äänteiden harjoittamista, tekstintuottamista ja -ymmärtämistä, sanaston kartuttamista ja loogisen ajattelun kehittämistä."

Näin mahtipontisesti tuore Opettaja 38/2012 kuvaa sivulla 25. Se kuvastaa sivistysnäkemystä joka on hyvin klassinen ; Ajatellaan että vasta kielitaito avaa ihmisestä maailmankansalaisen. Uusi kieli on siksi avain kohtaamiselle ja toisen ymmärtämiselle. Ajatuksena on se, että (s 23) "Mitä useampia kieliä ihminen osaa, sitä avarampi on hänen maailmansa." Tämä on laajan kielitaidon hallinta on historiassa osana jatkumoa ; Klassisena aikana sivistyneistön ikään kuin täytyi osata esimerkiksi latinaa.

Michel de Montaigne piti tämänlaisia taitoja sivistyksen kannalta vähemmän merkityksellisinä. Itsekin olen, koulussani hirvittävän huonona kielissä, ajanut yleensä sitä kantaa että kieli on työläs. Ja jos haluaa avartaa maailmankuvaansa maailmankansalaiseksi, niin sitten tulee tutustua erilaiseen ajatteluun. Näihin pääsee kyllä sisälle mylös käännöksinä. Enkä tietenkään alleviivaa sitä ett kielen opiskelu opettaisi logiikkaa. Ajatus on hyvin vieras.

Kuitenkin tässä on hyvä huomata, että suhteeni kielitaitoon on äärimmäisen pragmaattinen ; Kieli on oppiaineena minulle aivan helvetin tylsä. En ole vielä löytänyt mitään innostavaa niissä. Näin ollen olen käynyt kirjaimellisesti pakkoruotsin. Se on työllä ja tylsyydellä ja pänttäämisellä koetta varten hankittu taito joka minulla rapistuu käyttämättömyyttään. Sen sijaan englannin kieli, jonka kanssa minulla oli lukiossa vaikeuksia vielä ruotsin kieltäkin enemmän. Taitoni olivat näissä yhtä huonot ; oikeasti syy on siinä että ihmiset osaavat englantia paremmin koska sitä tulee televisiosta. Siksi vaatimustaso on kovempi. Itse en ole television vaan kirjojen, ja korostetusti suomenkielisten kirjojen, kasvatti.

Sittemmin ei ole vaikeaa huomata, että englantini on ollut nousujohteessa. Tämä on ilmiselvää. Minua kiinnostava materiaali on englanniksi eikä niitä oikein käännetä. Ja jos käännetään, niin se tulee myöhässä. Näin ollen on ollut tarvetta. Samoin miekkailukoulumme opetus ja siellä tehtävä kysyminen ja muu vastaava on täysin englanninkielistä. (Tosin selvisin englannin kirjoituksista lähinnä siksi että pelasin paljon "Ancient Domains of Mysteryä". Sen englanti ei ole täydellistä, mutta se on kuitenkin sanastoltaan moniaiheista ja yllättävän rikasta.)

On siis selvää että kielitaitoa tarvitaan jotta kykenee olemaan sivistyskulttuurin osana. Vähintään englanti on osattava. Tässä mielessä se, mikä on tuntunut ajatuksena ylitsepääsemättömänä, eli se että menneessä maailmassa on päntätty latinaa. Se on tuntunut turhanaikaiselta, mutta tosiasiassa se ei tunnu niin ylitsepääsemättömältä kun tajuaa että itsekin olen englantia harjoitellut tekemisen ohessa. Entisaikaan latina oli yleiskieli, roolipelimaailma commonin ja nykymaailman englannin korvike.

"Surullisena suomalaisen kulttuurin tulemana on, että yksi eläkeläinen Lauttasaaresta, siis minä, hoitaa edelleen yksinään omin voimin keskeistä suomalaisen kulttuurin osaa."
(Kimmo Pietiläinen)

Tämä kysymys sivistyksen ja kielitaidon suhteesta on oleellinen. "Voima" -lehdessä käsiteltiin Kimmo Pietiläisen pamflettia "väärin oikein". Pietiläinen on nimittäin sivistyksellisen toimen ytimessä. Tarkemmin ottaen hän kääntää tietokirjoja. Eikä mitä tahansa kirjoja. "Pietiläiselle on olemassa tietokirjoja ja Tietokirjoja. Ensin mainittuihin hän lukee poliitikkojen ja missien elämäkerrat sekä sota-, urheilu- ja keittokirjat. Nämä ovat kirjastoluokittelun ja tukijärjestelmien mukaan tietokirjoja, mikä luo harhakuvan runsaasta ja korkeatasoisesta tietokirjallisuudesta. Pietiläinen asettaa Tietokirjan riman erittäin korkealle: se haastaa aikaisemman ajattelun, pakottaa luopumaan siitä tai perustelemaan paremmin. Parhaimmillaan Tietokirja tuo kokonaan uuden ajattelutavan suomen kieleen. Tietokirja ei ole kuitenkaan tiedekirja, eli tutkijoiden kirjoittama uusia tutkimustuloksia meritoitumismielessä esittelevä teos, vaan laajemmalle yleisölle suunnattu laaja-alaisen tutkimustiedon synteesiin perustuva yhtenäinen esitys."

Pietiläinen kääntää englanninkielisiä tiedettä popularisoivia kirjoja Suomen kielelle. Koska Suomi on pieni maa, valmiiksi suomeksi niitä ei tehdä. Pieni maa tarkoittaa sitä että enemmistö maailman ihmisistä on muun kielisiä. Merkittävät suomalaisetkin kun julkaisevat mielellään englanniksi, suuremmille kielialueille.  "Pietiläisen pamfletin ydinkysymys kuuluu: kannattaako suomeksi ylipäätään julkaista suurelle yleisölle tarkoitettuja laadukkaita ulkomaisia Tietokirjoja? Toinen vaihtoehto on panostaa yhä enemmän englannin opetukseen ja lähteä siitä, että kirjat luetaan alkukielisinä." Tämä kysymys on oikeastaan se oleellinen. Ja se liittyy vahvasti toiseen teemaan "Globaali yhteisö jää kuitenkin abstraktiksi ja etäiseksi ilman lokaaleja yhteisöitä. Lokaaliyhteisö kuten Suomi tarvitsee oman kielen. Pietiläinen on oikeassa siinä, että suomi kuolee, jos sitä ei ravita modernilla ajattelulla." Käännöstyö tuo ajatukset ja kohtaamiset ilman kielitaitoa, mutta kehittää suomen kieltä. Globalisaatio onkin siksi riski kotimaiselle pienelle kielelle. Kotimaisuuden puolesta tosin puhuu ainakin se, että tosiasiassa vieras kieli on helposti jollain tavalla vieras ; Asioita ei sisäistetä yhtä kevyesti kuin omalla kielellä. (Tosin oma kieleni alkaa olemaan melkoista epäkieltä, kun englanti ja suomi vuorottelevat niin että oikein mitään tolkkua tästä pseudoesperantosta ei saa.)
1: Maalatkaa minut nurkkakuntajuntiksi, mutta edustan sitä näkökulmaa jonka mukaan sivistys vaatii tietoa ja näkemysten ja näkökulmien ymmärtämistä, eikä niinkään sitä että osaako kolmea vai neljää kieltä. Olen ainakin itse kohdannut useita, kaupallisilla aloilla pyöriviä, joiden kohdalla näyttää siltä että he osaavat olla sujuvasti pinnallisia erittäin erittäin monella kielellä. En ole oikein pitänyt heistä. Heille kielitaito on tietysti tarpeen koska esimerkiksi venäjän ja japanin kieli ovat arvokkaita "kauppakieliä".

Kielitaito vaaditaan sivistyskulttuuriin jos kääntämistoiminta on pientä ja vähäistä. Esimerkiksi itse olen kokenut välttämättömäksi opetella englantia jo sen vuoksi että Pietiläinen kääntää vain melko pienen määrän kirjoja vuodessa. Kun minä luen kirjan päivässä tai parissa (vaikeamman tai keskivertoa hieman paksumman viikossa) ei yhden miehen käännöstoimisto kykene tuottamaan minulle lukemista siihen tahtiin kuin sitä kulutan.

Tämän vuoksi haluaisinkin kääntää minulle pidetyn motivaatiopuheen ympäri. Eräs opettaja huolestui kielenopintojeni tasosta (verrattuna likimain kaikkiin muihin aineisiin joissa ei ollut aivan dramaattisia vaikeuksia, paitsi pitkän matematiikan joissain kursseissa.) Hän selitti että hänellä oli sukulainen joka oli kiinnustunut akvaarioista ja joka oli sen vuoksi opetellut aivan itse saksan. Hän korosti että kielitaidon hankkiminen on motivaatiokysymys ja että se ei ole oikeasti vaikeaa. Tämä on tietysti vain puoliksi totta. En ole nimittäin tänä päivänäkään keksinyt sellaista koutsaamista ja tsemppaamista jolla minut saadaan oikeasti motivoitumaan kielen opetteluun kielen opettelun vuoksi. Ja esimerkiksi ruotsin ja saksan kohdalla minulla ei ole oikein minkäänlaista tarvetta tutustua tällä kielellä tuotettuun materiaaliin. Sukulainenkin oppi akvaariolla, ei saksan kielellä.

Siksi olisikin kenties kätevää jos kieliä voitaisiin opettaa vaikkapa sitäkin kautta että niiden kautta todella opetettaisiin logiikkaa. Eikä vain kulttuuriin liittyviä ajattelutapoja, manipuloinnin konventioita ja retoriikkaa. Sitä kaverointia jolla kieliä usein kaupitellaan. Sitä kaverointia joka on aika huono motivaattori kun tiedostaa miten omassa äidinkielessäkin usein käyttöön nousee enemmänkin se teräväkielisyys ja "antikaverointi". Ei ole kovin inspaavaa opetella kiusaamaan muita ihmisiä monilla kielillä. Kielitaito tulisi sitoa muuhunkin kuin sosiaalisuuteen. Ihan siksi että kaikki eivät ole "sillai sosiaalisia". ; Jos tätä tarinointia olisi vähennetty ja opettaja olisi selittänyt että "kato, saksan kieli. Tässä sulle työkalut joilla voit debatoida, riidellä ja päteä miljoonille ihmisille lisää!" Olisi kielen opiskelu varmaan maistunut kivemmalta.

uusmediatoksikologia

Toksikologia on oppi myrkyistä ja myrkyllisyydestä. Se on siis tieteenala joka tutkii myrkkyjen toimintaa että sitä että mikä on ylipäätään myrkkyä ja mikä ei. Tämä on vaikea aihe. Ja siihen tarttuu toksikologian alan rautainen ammattilainen John Timbrell kirjassa "Myrkkyjen paradoksi - kemikaalit ystävinä ja vihollisina". Tälle tiedettä popularisoivan teoksen arvo on suuri koska se iskee aiheeseen joka on nykyään hyvin usein tapetilla.

Timbrellin kirja muistuttaa toistuvasti Paracelsuksen periaatteesta. Eli siitä että ihminen on teknisesti ottaen homeostaasissa oleva olento, ja tietty eroaminen mihin tahansa suuntaan riittävän paljon usein riittää kuolemiseen. Näin ollen jokainen aine on myrkky ja ei ole. Pitoisuuden lisäksi Timbrell korostaa että usein on otettava huomioon muitakin asioita kuin pelkkä Paracelsuksen esillenostama määrä. Myrkyllisyys voi riippua muista mukana olevista aineksista, siitä saadaanko sitä elimistöön syömällä, ihon vai hengittämisen kautta, ja onko altistus akuutti (lyhytaikainen) vai krooninen (pitkäaikainen). Ja tämä on ainekohtaista. Toisiin esimerkiksi opitaan resistenssiä kun taas toiset johtavat esimerkiksi allergisoitumiseen.

Se, mikä tekee kirjasta oleellisen on se, että se iskee ilmiöön jota Timbrell kuvaa nimellä uusmediatoksikologia. Tämä ei ole oikeaa, tieteenmukaista, toksikologiaa. Vaan se on pääasiassa median ja vaihtoehtohoitojen tuottajien rakentamaa.

Tästä kaikesta ylläolevasta muodostuu kirjan perusteema jota voi kuvata pitkähköllä kirjasta napatulla sitaatilla ; (s 23-24) "Mediassa kemikaalit kuvataan usein vaarallisiksi ja myrkyllisiksi, mutta niiden hyödyllisiä vaikutuksia esitellään harvoin. Tähän on monta syytä. Se voi johtua osittain syntyneistä ongelmista, mutta kuten Edith Efron esitti, se voi johtua myös siitä, että tietyt valintaelinten jäsenet ja tiedemiehet ovat tulkinneet aineiston väärin tai mahdollisesti tahallaan liioitelleet vaaroja omia tarkoituksiaan varten. Katastrofit ovat nimittäin parempia uutisia kuin kuvaukset positiivisista saavutuksista. Elokuvissa ja dokumenteissa on kuvattu, miten työläiset taistelevat kemianteollisuuden yrityksiä vastaan saadakseen korvauksia sairauksista ja kuolemantapauksista altistuttuaan esimerkiksi kromille, kuten tapahtui elokuvassa Erin Brockovich. Vaikka se perustui tositapahtumiin, tälläiset elokuvat kasvattavat kansan ennakkoluuloja kemikaaleja kohtaan. Olisi toivottavaa, että toinenkin viesti tulisi ymmärretyksi: sen lisäksi että tälläisten yhtiöiden johto ei juurikaan välitä työntekijöistään, se ei myöskään kunnioita käyttämiään kemikaaleja, ja tämä on se varsinainen ongelma. On selvää että kemikaalit voivat aiheuttaa vahinkoa ja jotkut ovat äärimmäisen vaarallisia, mutta tasapainoinen näkemys on välttämätön. Siihen päästään vain, kun ymmärretään miten, miksi ja missä olosuhteissa kemikaalit ovat myrkyllisiä ja mikä on riskin todellinen luonne."

Syynä on tietysti se, että ennen elämässä on ollut ongelmia. Kun nykyaikana ihmiset eivät enää joudu miettimään sitä, mistä saavat ruokaa ja onko heillä huomenna katto päänsä päällä, on ihmisillä nyt ylellisyyttä huolestua esimerkiksi kemikaaleista. On paradoksaalista että menneen luonnollisen ajan puolesta nostalgisointi onkin syntynyt osittain siksi että meillä menee nykyään niin paljon paremmin kuin noina "vanhoina hyvinä aikoina." Jos ajat olisivat nyt huonommat emme edes huomaisi näitä ensimmäisen maailman ongelmia ("1st. world problems"). Ja siksi ne voisivat olla huonommin. Nostalgioinnissa ihmiset siis ajatuvat huonompiin ja toimimattomiin ratkaisuihin koska heillä menee nykyään liian hyvin. Tässä kohden sanon vain että onneksi olkoot. Well done. Problem solved. (Ratkaiset vain eri ongelman vain mitä luulit ratkaisevasi.)

Kirja korostaakin sitä, että usein kemikaali mielletään myrkyksi ja ihmisen keinotekoisesti tuottamaksi aineeksi. Kemikaaleihin liittyy jo sanana voimakas mielikuva hasardista. Näin esimerkiksi luontaistuotteet nähdään hyvinä ja kemiapohjainen lääke pahana. Kuitenkin tosiasiassa tilanne on mutkikkaampi "Kemikaali ei ole vahingollinen pelkästään siksi että se on ihmisen valmistama, eikä se ole vaaraton vain siksi, että se on luonnollinen." Kirja nostaakin esille esimerkiksi sen, miten särkylääkkeitä on kehitetty ; Pajunkuoriteen tiedettiin toimivan kuumeen alentamisessa, mutta sen nauttiminen johti usein myös siihen että nauttija sairastui muutoin ; Tarkalleen ottaen sen sivutuotteena oli ripuli. (Vaiva jolle sivistysmaissa helposti nauraa, kunnes muistaa että se on oikeasti vakava tila vähemmän lääketiedeteknisyyden läpitunkevissa kulttuureissa.) Tätä kontrolloitiin luomalla puhdasaine, jonka annostelu on yksinkertaista koska siinä ei ole kasveille tyypillisiä pitoisuuseroja ja mukana muita mukana kulkevia aineita. Tämä on tietysti hyvä asia parantamisen kannalta. Samalla puhdasaine on kuitenkin mahdollistanut sen, että ihminen voi nauttia lääkettä myrkyllisen annoksen, joka pajunkuoren kautta olisi vaikeaa mahdotonta. Timbrellin tuomio kaikista lääkkeistä, siis sekä kemianteollisuuden että luonnon tuottamista, on seuraava "Itse asiassa on sanottu että turvallisia lääkeaineita ei ole, vain turvallisia tapoja käyttää niitä."

Yksi olennainen ero kuitenkin on. Ja tämän opettamiseksi Timbrell viittaa talidomidiin. Tämä on kemiallisen lääketieteen sisällä tapahtunut katastrofi. Raskauspahoinvointiläkkeenä käytetty aine aikaansai sikiöille mutaatioita, jotka olivat raajojen, etenkin käsien, puutteellista kasvua ja kehittymistä. Tämä oli niin suuri katastrofi, että tämän jälkeen lääketeollisuus joutui tekemään erilaisia testejä. Vaadittiin tarkempia tutkimuksia ennen kuin lääkettä laitetaan liikenteeseen. Nyt sen valvonta on tihentynyt. Ja vaikka esimerkiksi tuore rokotevika, jossa rokote aikaansaa uniapneaa osoittaa että tämä ei ole aivan pomminvarmaa valvontaa, se kuitenkin rajoittaa monia ongelmia usein. Kaikkia riskejä ei tunneta, mutta suurin osa kuitenkin naksahtaa esiin. Ja tutkimalla ja valvonnalla narkolepsian kaltaiset ongelmat voidaan havaita ja tämän seurauksena tuote vetää markkinoilta.

Luontaishoitojen kohdalla rajoitteita ei sen sijaan juurikaan ole. Joku voisi vedota että pitkä historia olisi jo paljastanut ongelmat. Mutta kuitenkin erilaiset paljastumiset ovat näyttäneet että tilanne ei ole näin yksinkertainen ; Kiinalaisen lääketieteen kunnioittamasta yrtistä paljastui pitkäjänteisen käytön kohdalla olevan melko kova syöpäriski, joka on ollut riski aina koko sen pitkän käyttöhistorian ajan, mutta jota on ollut vaikeaa huomata. (Ja toisaalta japanissa herkkuna nautittava sananjalka synnyttää sekin syöpää.) Ja esimerkiksi mäkikuisman tapa vaikuttaa muihin käytettyihin lääkeaineisiin on jokin joka ei ole ennen ollut ongelma, mutta joka on noussut relevantiksi nykyaikana kun tilanne on muuttunut. Näin ollen luontaistuotteetkin ovat potentiaalisesti jotain jossa on vaikeasti ennakoitavia "talidomidin kaltaisia onglemia." (Pidän syöpää varsin relevanttina riskinä.)

Näin ollen lääketieteen kemia ja luonnosta saatava kemia ei itsessään ole vaarallisempaa tai hyödyllisempää kuin toinen. Mutta testauksen vuoksi syntyy relevantti ero. Luontaislääkkeistä osa on testattuja, ja niiden kohdalla niiden tehot on vain huomioitava. (Ne voivat olla teholtaan lievempiä tai vahvempia. Samoin kuin lääketieteessäkin moni lääke osoittaa toimivansa paremmin kuin placebo, eli niidenkin välissä on eroja. Kemianteollisuuden tuotos ei tarkoita tehokasta eikä luonnollinen tehotonta. Teho on tilannekohtainen.) Jokaisella luonnonlääkkeellä ja kemianaineella on esimerkiksi LD50 -arvo. Eli ne ovat jossain määrässä myrkkyjä. Toiset ovat tätä vain pienemmissä määrissä. Osa kertyy ravintoketjussa tai elimistössä. Niiden kanssa pitää olla tarkempana.

Siksi olisikin korostettava kaiken kaikkiaan sitä, että ei tuomitse jotain ainetta myrkyksi pelkästään siksi että se jollain pitoisuudella on vaarallinen. Kaikkea kemiaa pitää käsitellä kunnioittavasti. Mikä ei tarkoita huoletonta lutraamista. Eikä toisaalta paranoijaa jokaista E -lisäainetta kohtaan. Tämä vaatii paljon tietoa. Ja juuri mikään aiheeseen liittyvä kysymys ei pohjimmiltaan ole mielipidekysymys. Se, että jossain tilanteessa on hyötyä on hyöty on huomioitava, ja silloinkin kun riski on olemassa riskin suuruus on tiedettä. Uusmediatoksikologia sen sijaan leikkii sellaisilla irrelevanteilla sanoilla kuin "luonnollinen", "kemikaali" ja usein jopa sen käytössä sellainen sana kuin "myrkky" ei vastaa ollenkaan sitä miten tiede sen määrittelee.

Tämä on tietysti vaikeaa ja vaatii sivistystä, eikä sitä että uppoutuisi johonkin hengelliseen lääketiedeuskoiseen skientismiin tai luontohippeilyyn jossa asiat ovat siistejä ja mustavalkoisia jo valmiiksi. Tässä maailmassa vain valitettavasti käy niin kuin yleensä käy ; Ihmiset alkavat pelkäämään haita enemmän kuin autoja, vaikka tosiasiassa autot ovat ihmisille aidompi, suurempi, riski ja vaara. Kun jotain nimetään kemikaaliksi, se saa ikään kuin leiman siitä että se olisi "hai". Samalla ihminen joka kammoaa niitä voi ajautua vaihtoehdon pariin, johonkin jonka riskit eivät tunnu yhtä konkreettisilta. Mutta joka onkin sitten se "auto". Riskianalyysiä tarvitaan ylipäätään sen takia että ihmiset eivät psykologiselta rakenteeltaan noin yleensä ottaen ole kovinkaan hyviä arvioimaan nykymaailman riskejä ja ongelmia "sinne päinkään".

Tytöt, pojat ja nörttääminen

Harrastan asioita joita on totuttu pitämään äärimmäisen nörttimäisenä. Myös minua on totuttu pitämään äärimmäisen nörttimäisenä. Olen jopa itse tottunut pitämään itseäni nörttimäisenä. Ja olen ollut nörtti ennen kuin nörttistatuksesta tuli millään lailla cool. Se on piiri jossa suurin osa on miehiä, mutta en ole ajatellut sitä sukupuolisuuden kautta. Se on piiri jonka parissa näkyy enimmäkseen valkoihoista porukkaa, mutta en ole ajatellut sitä rotukysymyksenäkään. Yleisyys ei ole minulle ollut sama kuin normi. Enkä ole ymmärtänyt miksi sen pitäisikään.
1: Ja myös naiseni on nörtti ; aktiivinen pelaaja ja ammattilainen sekä (ammattilukion kautta hankittu) tietokoneenkokoajana että (yliopistosta hankittu) tietojenkäsittelytieteilijä joka on lisäksi perehtynyt (psykologian nörttikulma) käytettävyyteen ja muihin nörttimäisiin aloihin. Hän on enemmän nörtti kuin itse olen. (Ja tämä ei ole vähän se, ainakaan monista.)
2: Lisäksi tunnen esimerkiksi varsin hmm. erotisoivaa ja avonaista pukeutumista harjoittavan lesboparin jonka molemmat ovat mielestäni nörttejä. Ja jotka ovat mielenkiintoisia koska osallistuvat kanssani heteronormatiivisten vitsien laukomiseen, koska tämä naureskelu meillä on stereotypian purkamista ei sen rakentamista.

"Nörttitytöt" -blogi on sitten paikka jossa naiset jotka identifioituvat nörteiksi suhtautuvat asiaan feminismin ja naiskysymyksen kautta. Tämä on perusasetelmaltaan hieman omituinen. Se on hieman kuin roolipelien laittaminen maailmankuvasodassa "jommalle kummalle puolelle" ; Näitä argumentteja on liikkeellä jonkin verran. Mutta en ymmärrä miten niille voi antaa mitään kunnioitusta.
1: Lähtökohtani on, että koska luokittelumenetelmä on irrelevantti, se turhentaa sen kautta tehdyn näkökulman. ; Esimerkiksi ihmisiä voidaan luokitella vaikka hiustenvärin pohjalta vaikka brunetteihin ja blondeihin, se ei kuitenkaan ole merkityksellistä vaikkapa kaupan kassoja luokitellessa. (Paitsi jos elää jossain urpossa kliseisessä puujalkavitsissä, tietysti. Silloin se on relevantti. Jos koet eläväsi tässä vitsissä, pysy kaukana minusta. Kiitos) Se, että asia voidaan mitata ei tarkoita että mittaamisella on väliä.
2: Toisaalta näkökulman tekeminen luo konventioita ja vahvistaa niitä. Nörttifeminismi korostaa että kyseessä voisi olla relevantisti sukupuolikysymys. Asiasta aletaan puhumaan tämän jälkeen sukupuolen kautta ja tätä pidetään relevanttina kulmana. Enemmänkin pitäisi iskeä turpaan ja kritisoida niitä jotka näkevät asian sukupuolisena in first place. Eli mieskulmaan ei vastattaisi naiskulmalla vaan sukupuolineutraaliudella. Ja jokaiselle joka lähestyisi asiaa muuta kautta naurettaisiin päin naamaa. Ja luokiteltaisiin sitten ihmisiä vaikkapa heidän juomansa limsan kautta.

Kuitenkin on pakko myöntää että näkökulmalle on tarvetta. Sillä maailma on melko ikävä paikka. Tämän hetken tuore artikkeli siitä miten pelipiireissä naisia kohdellaan todella halvasti on tärkeä. Oma puolisoni on esimerkiksi ahkera pelaaja, mutta hän valehtelee poikkeuksetta sukupuolensa mieheksi. Syynä on se, että pelaajien tapa kohdella naisia on todella julma. "Tissien näyttämispyynnöt" ja pelaamisen miehien alueeksi korostavat puheet ovat normi eivät poikkeus. Pelimaailman kielenkäytön konventiot ovat niin sovinistisia että sukupuolineutraalista avioliitosta slaagin saava islamistinen imaami voisi järkyttyä tästä epätasa -arvon määrästä. Pelaamisessa ainut lieventävä asianhaara on se, että se on vain puhetta; Peleissä ei yleensä tiedetä toisen asuinpaikkaa tai henkilöllisyyttä eli sitä ei voida pitää relevanttina uhkailuna. Tämä kuitenkin tuntuu usein olevan enemmänkin oikeutus ja kenties jopa se varsinainen syy toimia pellesti. Toisin sanoen pelaajapojat ovat "virtuaalisen" maailman harhan kourissa. He kuvittelevat että netti ei ole totta, että toisessa päässä ei ikään kuin olisi oikea ihminen.
1: Itse tietysti pelaan aina naisia, silloin harvoin kun siis pelaan. Teen sitä koska minulla on loputon toleranssi. Ja lisäksi naisena flirttaillessa peleissä saa tehdä virheitä. Ja usein naisena saa toisilta houkuteltua lahjoja, jolloin hahmo hyötyy eipelistä johtuvin syin ja näin saa leveliään kovemmat kamat. Ja mikään ei ole niin mukavaa kuin se, että sovinistinen röyhkeyksienpuhuja antaa sinulle taikaesineitä vain koska leikit hänen virtuaalista tyttöystäväänsä. Itse olen ajatellut että tämä tekee näistä heteronormatiivisista ääliöistä oikeasti jollain tavalla pikku homostelijoita. Ja se on heille aivan oikein!

"Nörttitytöissä" käsitellään toisaalla sitä miten naisen nörttiysstatus usein kiistetään. Ajatus on toki hupaisa, koska itse olen jotenkin syväohjelmoitu siihen nykyään perin vanhanaikaiseen malliin jossa nörttiysstatus on jotain johon sinut työnnetään. Eli se on leimakirvessana jonka hankkimisessa ei olisi mitään haluttavaa, pikemminkin se olisi jotain jota pitäisi välttää jos haluaa jotain statusta itselleen. Ytimeen otetaan feikkinörttityttömeemi, jossa ideana on se, että tyttö fanittaa jotain jota ihmiset stereotyyppisesti mieltävät nörtteihin, mutta joka ei kuitenkaan usein vastaa sitä mitä nörtit ovat oikeasti kiinnostuneita. Tämä sitten laitetaan laajaan skaalaan. "Brown purki turhautumaa kohdistuen nimenomaan naisiin, jotka hänen mielestään teeskentelevät nörttiyttään tai jotka nimittävät itseään nörteiksi liian löyhin perustein." Eli tässä korostuisi sukupuolisuus jonka mukaan tekonörttiys liitettäisiin erityisesti naisiin.

Määritelmää myös käsitellään varsin epäreilusti ikään kuin väkisin vääntäen sen luokkasotamalliin, sen sijaan että kysymys olisi syventymisen asteesta. Kun Brown määrittelee nörttiyden (huomattavan epäsukupuolellisesti) "Being really passionate or skillful at something is not something you can fake; it takes a lot of hard work to be a geek. Being a geek isn’t something you so much decide to do, but realize you are after the fact. People who are obsessed with something often don’t even know it until others point it out to them, they are just doing what they like without thinking about the how or why." sen tulkitaan tarkoittavan "Nörtin ei sovi pitää itsestään tai nörttiydestään meteliä (kuten Idiot Nerd Girl yllä). Oikeastaan nörtin ei ole edes sallittua huomata omaa nörttiyttään, vaan toisten tulee osoittaa nörtille, että tämä todellakin sellainen on. Nörttiys nostetaan kirjoituksessa saavutukseksi, joka pitää ansaita verellä, hiellä ja vuosien perehtymisellä. Paheksuvia katseita voi heitellä nykyiseen nörttikulttuuriin, jossa kaikki on niin kovin helppoa, ja sitä myöten epäaitoa. Samaan aikaan todelliset nörttiympyrät näyttäytyvät salaseuran kaltaisena sisäpiirinä, johon kuulumisesta on syytä olla todellakin hyshys hiljaa." Tämä nähdään elitistisenä, elitisminä joka ilmeisesti kohdistetaan erityisesti naisiin.

Kuitenkin sukupuolisuusnäkökulma menettää uskottavuutensa, koska jopa kyseisen tekstin kirjoittaja on tarkastellut skeneä sen verran runsaasti että hänelle on syntynyt näkemys jostain joka on aivan totta. "Paitsi, että moinen piirielitistisyys on melko luotaantyöntävää, se aiheuttaa huomattavia ongelmia oikeassa nörttikulttuurissa, eikä vähiten sillä, että se rajaa moisilla määritelmillä pois mm. allekirjoittaneen ja kaikki muutkin, jotka eivät ole ajaneet kirjoittajan hyväksymää nörttiajokorttia haltiakielen, tietokoneiden tai minkä tahansa nörttiharrasteen riittävillä meriiteillä." Se nimittäin paljastaa sen, että klassinen nörttiporukka on kasvanut ohjelmoinnin ja vastaavien itse luovien ja taitoa vaativien prosessien kautta. Ja tätä kautta piireissä on ihmisiä jotka arvostavat tietoa ja osaamista ja jotka kokevat että nörttiys tarkoittaa juuri sitä että hiotaan taitoja ja vaihdetaan vinkkejä asiaan liittyen toisten harrastajien kanssa. Tässä joku "MBnet -laama" tai "pelulameri" on sukupuolesta riippumatta este ja haitta. Tämä näkyy itse asiassa jopa vanhassa roguelike -pelissä "Mazm 95" jossa oma hahmo pikkuwannabenörtti. Kun tätä törmäyttää Eliteen, joka pelissä vastaa kommunikointia, "elite" vastaa aina vain että "Haistappa poika paska." Tämä kuvastaa sitä miten nörttejen sisälläkin on skismoja. Ja samalla se muistuttaa että nörttiys ja sosiaalisuus ovat itse asiassa paikoitellen varsin huonosti yhteensopivia jo mielikuvissa. Ajatus siitä että nörttiys ei olisi asian tekemistä vaan yhdessoloa on ajatuksena jotain joka kammottaa valtaosia nörteistä ja joka savustaa heidät ulos.

Taitokeskeiset nörtit eivät mene mihinkään coneihin olemaan yhdessä nörttejä jakaakseen jonkun nörtti -nimikeen. (Tarkennus en käy ollenkaan coneissa, ne ovat liian sosiaalisia ja aivan liian vähän kiinnostuneita asioista.) He menevät koska sieltä oppii kiinnostavia asioita ja pääsee tutustumaan alan uusiin virtauksiin. Teknistä ja epäsosiaalista, mutta jos sitä haluttaisiin jotain yhdessäoloa, sitä saisi paremmin vaikkapa aloittamalla bingon pelaamisen.

Blogisti näkee että tässä kyseessä olisi sosiaalinen savustus. "Tärkeintä ei näytäkään olevan siis koota nörttijoukkoja yhteen, vaan saada nimenomaan feikit, huonot ja epäkelvot yksilöt (tytöt) savustettua pihalle. Brownin ehdotus siitä, että feikkaavat nörtitytöt tulisivat kaapista ulos ja kutsuisivat itseään rehellisesti satunnaiseksi harrastajaksi muistuttaa kovin tuttua peliharrastaja - satunnainen pelaaja -jakoa, jota näen peliympyröissä tapahtuvan jatkuvasti. Oli tapaus mikä hyvänsä, Brownin kaltaiset portinvartijat ilmoittautuvat usein palvelukseen innokkaasti valmiina määrittelemään, mitä se nörtti sitten oikeastaan tarkoittaakaan. Kuten pelaaminen, myös nörttiys on todellisuudessa hyvin vapaasti määriteltävä käsite. Ja niin sitä käytetäänkin: vapaasti, kertomaan, miksei juuri jokin tietty henkilö voi olla nörtti tai miksi johonkin ihmisryhmään tulee suhtautua lähtökohtaisesti nuivasti." Kysymys on tärkeä. Se sivuaa kuitenkin teknisesti ottaen sitä, että jakoja itse asiassa tehdään. Ja jotta ylipäätään voidaan puhua nörttiydestä, se on määriteltävä jotenkin. Sosiologisesti katsoen eri liikehdinnöissä on aina määrittely. Eli jos nörttiyttä ei määritellä jotenkin, voidaan sanoa että siitä ei ole mielekästä edes puhua. Termi on sisällyksetön. Ilman määrittelyä ei kuitenkaan ole myöskään mitään kuulumista koska ei ole mitään yhteensitovaa käsitteistöä.

Itse asiassa näen että nörttiys on tärkeää sitoa nimenomaan taitoon. Sillä nykyinen tapa jossa "nörtti" -sana sopii jos pelaat tietokonepelejä edes joskus. Ja itse asiassa taitojen puute on nähdäkseni johtanut juuri siihen että nörttipiireissä on aivotonta teinix -meininkiä. Juuri sitä joka nostaa pintaan "näytä tissit" -henkeä. Nähdäseni tämänlaisilel pelulamuille ei tarvitse antaa mitään kunnioitusta. (He ovat olemassa vain sitä varten että heiltä lypsetään niin paljon aarteita kuin mitä heidän anna -nappulansa kestää ja jotta saat kokea moraalista ylemmyyttä heidän kauttaan.)

Toki ymmärrän että "nörttitytöt" -blogissa esilletulevat ajatukset ovat ajallemme tyypillisiä. Ne heijastavat yhteiskuntamme yleistä suhtautumista tietoon ja osaamiseen. Kun nörtit olivat kiinnostuneita tekniikasta ja koodauksesta, heitä pidettiin kummajaisina koska tieto ja sivistys oli "tylsää". Sitten kun tällä tiedolla voi ottaa osaa johonkin siistiin, niin kaikki tulevat keräämään rusinoita pullasta olematta silti yhtään kiinnostumatta siitä osaamispuolesta. Ja tämä on se ongelma.

Sillä jos olet kiinnostunut tästä tietopuolesta, ja kokoat piirin keskustelemaan ja kehittämään hommeleita, se vetää puoleensa ihmisiä joita asia ei kiinnosta. Tämä ei olisi ongelma jos he eivät näin tehdessään häiriköisi.  Sitä voisi hyväksyä kirjon erilaisuutta, jossa ei puututa heidän kulmaansa ja ollaan siinä omassa jutussa ; Olen valmis tekemään teoriassa isojakin myönnytyksiä. Jos nörttiys on massailmiö se tekee siitä sosiaalisesti hyväksyttävää eikä sitä pidetä hylkiönä ja epäihmisenä. Näin ollen pelurinörtit voivat tuoda katu-uskottavuutta termiin. Tämä taas ei välttämättä ole huono asia. Sitä voitaisiin puhua vaikkapa "tekniikkanörteistä", "scifinörteistä", "taitonörteistä" ja "pelinörteistä" jos haluttaisiin sitten olla tarkkoja ja eksakteja. Tässä kohden olenkin sitä mieltä että turha savustaminen on periaatteessa nuivaa ja helvetin tyhmää.

Mutta osallistumiseni aiheeseen johtuu enemmänkin siitä että nimi on tässä pikkuseikka. (Ruusukin toisen nimisenä aivan yhtä suloiselta tuoksuu. Ja samoin peluripojut.)

Mutta tosiasia on, että maailma ei toimi näin. Pelulamerit häiriköivät. Eivätkä pelkästään naisnörttejä. Sillä esimerkiksi tietotekniikassa koodaaminen on vaikeaa mutta valtaosa harrastelijapelaamisesta on pahatapaista apinointia (näytä tissit -huutelu on tästä melskaamisesta vain yksi esimerkki). Heitä ei voi käyttää edes betatestaajina. Ja kun "yhdessä oleminen" tulee mukaan kuvioihin se käytännössä tarkoittaa sitä että näiden apinoijien annetaan osallistua keskusteluun johon heillä ei ole taitoja osallistua. Kun joku tekee jotain vaikeaa, he huutavat väliin häiritseviä "näytä tissit" -laukomisia ja stereotyyppisiä mielikuvia tai harhaluuloja asioihin. Tämä "yhdessäolo" taas on juuri sitä estää sen mitä varten taitopuolesta kiinnostuneet nörtit toisiin taitopuolesta kiinnostuneihin nörtteihin ottavat yhteyttä in first place. Ja näin nämä asialliset nörtit savustetaan ja yhteistä uusionörttien ja vanhojen närttien välillä on enää nimi. (Ja mahdollisesti paha haju.) Mahdollisesti tekniikkakeskustelu voi siirtyä jopa sukupuolisuuskysymyksen vatvomiseen.

Nörttikulttuuri ei ole ainut jossa tätä tapahtuu. Itse asiassa tämä on vain jotain joka heijastaa yleistä trendiä joka maailmassa on. "Tiedon postmodernisoituminen" on monesta niin hip pop ja muodikasta että esimerkiksi jos sivistyksen määrittää tiedon, taidon ja osaamisen kautta, syyllistyy "elitismiin". Ja elitisteihin jostain syystä voidaan suhtautua lähtökohtaisen nuivasti, vaikka senkin pitäisi kaiken järjen mukaan olla luokittelevaa ja häijyä sellainen lähtökohtaisesti tietyn piirteen kautta tapahtuva lähtökohtanuivuus.

Onkin hauskaa miten nörttitytön blogaus muuttaa koko nörttipiirtä koskeva jaottelu muutetaan sukupuoliseksi. Ja sitten ei keskitytä purkamaan jännitettä vaan pyritään purkamaan jännitettä vain naisten kohdalta. Tässä nähdään kohta  "Puhuttaessa booth babeista, promotytöistä, on koko ajatus täysin vinksahtanut ja vanhanaikainen. Ainoastaan ihminen, joka ei tajua todellisesta nörttimiehestä tai nörttikulttuurista mitään voi kuvitella, että pelkän kauniin tytön vilauttaminen conissa saa aikaan yleisöryntäyksen. Paitsi, että booth babejen käyttäminen olettaa miehet tissien perässä juokseviksi ressukoiksi, se eksploittaa naisia ja karkoittaa naisnörttejä. Peacock ei kuitenkaan puhu ainoastaan promotytöistä. Hän puhuu conikävijöistä, joiden olettaa kyttäävän coneissa miehiä sillä olettamuksella, että nämä huumaantuvat saamastaan huomiosta. Ja tässä vaiheessa asiasta tulee ongelmallista. Joskus nämä naiset yrittävät Peacockin mukaan naamioitua nörteiksi laittamalla päälleen Batman-paidan tai vastaavaa geneeristä, jota eivät oikeasti fanita. Eivätkä saalistajat, kuten Peacock heitä nimittää, rajoitu tavallisiin kansalaisiin. Ajatus laajennetaan saman tien koskemaan myös esiintyvillä aloilla toimivia nörttinaisia. Peacock mainitsee feikkinörteiksi mm. Olivia Munnin ja kaikki Frag Dollsit. (Frag Dollsit, Ubisoftin naisista koostuva pelaajaryhmä on sittemmin saanut Peacockin anteeksipyynnön, kun Peacock on käsittänyt, etteivät nämä ole palkattuja malleja, vaan ihan oikeasti pelaavat). Felicia Day sen sijaan läpäisee seulan riittävällä panostuksellaan nörttikulttuurin hyväksi, hieman Brownin mainitseman ansaitsemislogiikan mukaisesti" On merkittävää että vaikka määritelmissä käsitellään sitä että ollakseen feikki on teeskenneltävä.

Kirjoittaja kokee kuitenkin että tämä on vain yleistä naisvastaisuutta ; Hän ei laita kaaviokuvaan feikkipelulamua einörtiksi, vaan mies on nörttistatuksessa kun taas nainen on siinä välissä olevassa tilassa, aina feikkiyden rajamailla. Hänestä syynä on seksuaalisuus ; "Ongelma onkin potentiaalisuudessa: siinä, että nainen voi käyttää seksikkyyttään hyväkseen (ja koska jotkut tekevät niin), jolloin on aina syytä epäillä, että tämä olisi paikalla vain esittelemässä kehoaan. Aktiivinen osallistuminen ja näkyvyys, tuo Browninkin huonona pitämä nörttitytön ominaisuus, luonnollisesti pahentaa feikkiepäilyksiä." Tämä on omituista. Sillä se on sama kuin viittaisi että erotiikan ja pornografian välillä ei olisi eroa. Tai että paneminen ja rakastelu olisivat samoja asioita. Tässä on kuitenkin ongelma ; Aitouskuvaus tarkoittaa että ollakseen feikki ei tarvitse olla seksikäs. Ja kääntäen ; Voit olla seksikäs mutta tämä ei tarkoita että olisit feikki. Siksi seksikkäät tahot voivat saada virallisen nörttistatuksen näytöillä. Eli sillä millä taitoja ja muuta vastaavaa muutoinkin mitataan.

Itse asiassa tässä kohden kirjoittaja jopa tunnustaa nörttimiesten suuttumisen oikeutuksen, vaikka hän sitten kuitenkin kieltää sen oikeuden. Hänhän korosti jo aiemmin esille panemassani lausunnossa että pornoistaminen ja heruttelu on nörttien leimaamista joksikin joka on erityisen herkkä "naisten tarjoamalle piparille". "Lehdistölle, ja kenties suurelle yleisölle, nörtit ovatkin edelleen hikisiä peikkoja, joiden pieni pää räjähtää onnesta, jos he saavat tietää, että joku nainen, vieläpä kaunis sellainen, voisi olla nörtti. Tällainen asetelma herättää jos jonkinlaisia kysymyksiä. Ei siis ihme, että miehet ovat niin vihaisia, ja juuri näille naisille." On nimittäin selvää että mielikuva rakentaa nörttimiehistä imagoa jonain joka on jollain tavalla rassukka ja epätoivoinen seksirintamalla. Tämä on sukupuolistereotypia. Ja jos siihen viittaavaa alakulttuuria on olemassa, ja tähän epäkohtaan puuttuu, tätä pidetään erityisen ongelmallisena. Jos naisasiaihminen huomaisi että miehet harjoittavat sovinistista puhetta ja hermostuisi asiasta, tätä pidettäisiin oikeutettuna. Jos joku seuraa yleistä, epätotta, leimaavaa ja herjaavaa stereotypiaa, siitä saa ja pitääkin suuttua.

Tässä on oikeastaan muistettava että se, mitä tässä pitää kuitenkin ottaa huomioon on se, että seksikkyyttä ei yksinään laiteta mittariksi. - Aivan kuten pornografiassaksi tai erotiikaksi jaotellessa on arvioitava kokonaisuutta. Usein naisesta muodustuu vastamielikuva. Eli naisten tuomaa sukupuolistereotypiaa vastaan ei taistella sukupuolineutraaliudella vaan jonkinlaisella machostatuksen ja miehekkyyden korostamisella ja naisvastaisuudella. Tämä riski on todellinen. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa että nimenomaan tämän relevanttiuden vuoksi luokittelua onkin tehtävä. On luokiteltava heruttajat eroon aidoista nörttinaisista jotta näitä ei voida yhdistää heruttajiin. Se, että ei luokitella antaa vain näille paljastelijoille luvan herjata nörttimiehiä ja levittää stereotypioita ilman että niiden levittelyyn saisi puuttua. Emme siis tässä kohden tarvitse vähemmän luokitteluja vaan päin vastoin enemmän luokitteluja ja parempia luokitteluja. Perusongelmana on se, että nörttimiehiä leimaavaa "tissityttöalakulttuuria" ei voida hyväksyä vain sillä että sen kritiikki määritellään "elitismiksi". Koska tämä antaisi sukupuoleen riippuvan erivapauden leimata toisia sukupuolen kautta. Samoin tietysti naisiin kohdistuvaa pilkkaa ei tule sietää, vaan sitä tulee päinvastoin vastustaa (~"kohdella lähtökohtaisesti nuivasti", sanoipa joku idiootti tätä sitten elitismiksi tai ei). Ei voida antaa erityisoikeuksia, ei sukupuolen tai seksikkyyden takia. (Eikä päinvastaista kautta, niiden vuoksikaan.)

Sosiologisesti tilanne on tietysti haastava koska nörttiysstatus on muodikasta vain koska sillä on laaja kulttuuri. Silloin kun nörttiys oli pelkkä tietyn alan osaamiseen ja tekemiseen kohdistunut pilkkanimike, ei tarvinnut puolustaa mitään "oikeaoppista nörttiyttä". Laaja "pelulamujen" piiri on tehnyt nörttiydestä hyväksyttävää ja jopa tavoittelemisen arvoista. Ongelmana on se, että kun näin on käynyt, on mudostunut uusi ongelma ; Tietyn alan osaamiseen ja tekemiseen kohdistuu yhä pilkkanimike jota pidetään nyt "rassukoimisen" sijasta "elitistisenä". Halveksunta onkin ainut piirre joka tekemisnörttiyttä on leimannut koko sen olemassaoloajan. Vain pelulamunörttien näkökulmasta nörttejen kohtelu on oleellisesti muuttunut. ; Toisaalta aitoja nörttejä statuskiipiminen ei kiinnosta, kunhan sillä vain saisi rauhan. Mutta ei saa. Ja se on se ongelma. Ainut tietämäni ratkaisu tähän ongelmaan olisi sukupuolistereotypioiden purkaminen. Se, että nörttiyden sovinistinen ja feministinen kulma määritetään lähtökohdiltaan epäkiinnostavaksi ja irrelevantiksi sosiaalipornoksi. (Ei sosiaalierotiikaksi, mitä tämä sitten onkaan...) Jokainen joka ei auta on joko irrelevantti tai tiellä. (Tasapuoliessti iästä ja sukupuolesta riippumatta.)

---

Kirjoittaja tuppaa sanomaan kaikille (~lue "iästä, seksikkyydestä ja sukupuolesta riippumatta") häiriköiville "laamoille" yhden ainoan lauseen. "Haistappa poika paska." Referenssit jätän auki, eivätkä he ansaitse tämän enempää huomiota. Kaikki tätä mutkikkaampi tai pidempi on vain este joka häiritsee sen aidosti tärkeän asian puuhaamista. Vähempi olisi ignorointia jota ihmiset ymmärtävät huonosti joka pidentää häiriötilan kestoa. Enempi taas olisi joko räyhäämistä tai kaverointia. Ylimääräistä ja väärässä kontekstissa tapahtuvaa sosiaalisuutta. Aivan kuten nörttiyden sukupuolittaminen maskuliinisilla tai feministisillä painotuksilla. Jokainen joka on tässä eri tavoin toimiva on nähtävissä esteenä ja hän ansaitsee kuulla tasan kolme sanaa. Eikä yhtään enempää. Sanomaa ei edes muokata iän tai sukupuolen mukaan.

Pakaasit (Muuttokuorma selkärepussa)

Eilen televisiosta tullut "Up in the Air" on minulle merkittävä elokuva. En ole nähnyt sitä kuin kerran aikaisemmin. Se ei ole ollut kaikista kovin mainio ja se onkin itse asiassa saanut sekalaisia arvosteluja. Osa ei esimerkiksi pidä siitä, että se on juoneltaan ja kohtausrakenteiltaan niin hajanainen. Eri paikat ja kohtaukset on liimattu yhteen löyhästi. Tämä kuitenkin tukee tarinaa.

Tämä on tarinan henkeä tukeva samalla tavalla kuin Monty Pythonin "Monty Pythonin Hullu maailma" -elokuva EI ole vain satunnaisia tapahtumia ja kokoelma sketsejä sidottuna yhteen absurdein aasinsilloin. Elokuva parodioi Arthurin ritareiden seikkailuja, joita niitäkin tuntuu vaivaavan se, että paikat ja seikkailut ovat kovin toisistaan irrallisia. Tämä irrallisuus kuuluu seikkailuun joka tapahtuu monessa paikassa. Ja siksi joku voisi sanoa että "tie -elokuvat", - jopa sellaiset kuin Lychin nerokkaan suoraviivainen ruohonleikkuriseikkailu "Straight Story" - olisivat vain kokoelma kohtauksia joissa esiintyy satunnaisia hahmoja ja yksittäisiä tarinoita.

Tämä irrallisuus sopii "Up in the Air":iin koska se on itse asiassa vain hyvin löyhästi se romanttinen komedia jolla sitä myydään. Kyseinen elokuva on tätä enemmän elokuva joka kertoo työstä erottamisesta. Ja tässäkin helposti sotketaan tapahtumat ja aihe ; Oikeasti elokuva on kauttaaltaan irrallisuudesta. Tätä irrallisuutta kuvastaa se, että elokuva on itse asiassa loppuratkaisua myöten irtonaisuutta korostava ; Lopussa sankari ei sitoudu ja mene naimisiin.

Itse asiassa jopa elokuvan käsikirjoittaja on itse asiassa onnistunut varsin hyvin häivyttämään itsensä näkymättömäksi ; Hän on ikään kuin selkeästi yrittänyt olla tarinassa ikään kuin hovimestarin roolissa. Kirjoittaja ei tökkää väliin snobbailevia huomioita tai muita vastaavia teemoja. Näillä saadaan usein helposti taiteellinen vaikutelma. Tässä elokuvassa on kuitenkin päätetty kätkeä käsikirjoitus niin että se ikään kuin häviää tarinan taakse. Se toki on olemassa, mutta sitä ei huomaa. Tämä näkymättömyys on usein esitetty tarinapohjaisen hyvän käsikirjoittamisen suureksi tavoitteeksi. Mutta sen toteuttaminen on yleensä hyvin vaikeaa. ; Siksi tämä elokuva onkin hieno.

Teemoitus.

Lyhyesti elokuva keskittyy Ryan Binghamin elämään ja hänen ympärillään silloin tällöin oleviin ihmisiin. Ryan on ammatiltaan ammattimainen potkujenantaja. Suuret firmat jotka tekevät massairtisanomisia eivät siis kohtaa omia työntekijöitä edes antaakseen heille potkut. Tämä on ulkoistettu. Eli saadakseen antaa potkut, firma palkkaa vähäksi aikaa miehen antamaan ihmisille potkuja työstään. Tämä onkin tarpeen koska potkujen antaminen on juridisesti mutkikasta - joidenkin lakien rikkominen voi johtaa vaikeuksiin. Lisäksi erottaminen on aina stressaava tilanne, johon voi liittyä jopa väkivallan uhkaa.

Kaikesta omituisinta on se, että erottajia pidetään motivaatiokonsultteina. Eli nähdään että heidän roolinsa olisi tarjota erotetuille optimismia. Ryanista tässä ei ole mitään omituista ; Ryan ei koe olevansa paha. Päinvastoin, hänen elämänfilosofiansa korostaa irtautumista.Ryanin näkemyksen mukaan hän ei tarjoa erotetuille "passiivista lohtua" vaan on heille enemmänkin "herätyskello". Joku joka asettaa palaset omille paikoilleen. Siksi hän esimerkiksi pitää muille motivaatiokonsulteille puheita joissa hän korostaa sitä, että jokainen omistettu esine on taakka. Pienimmät rihkamat ja asunnot ovat taakkaa selkärepussa. Myös ystävät ja suku ovat helposti taakkoja. ; Ryanista esimerkiksi valokuvat ovat turhia koska ihmisillä on muisti. Näin ollen ihmisten tulisi vaalia muistoja, napsia kenties vitamiineja jotta muisti säilyy kauemmin. Ja näin valokuvat voitaisiin polttaa.

Ja Ryan todella elää siten miten hän opettaa. Hänen elämänsä pyörii työn kautta. Hän kulkee lentokoneella paikasta toiseen potkimaan ihmisiä työstään ja nukkuu hotellihuoneissa. Hänen matkalaukkunsa on käytännössä mukanakannettavaa mallia. Ja firma huolehtii jopa siitä että hänellä on puhtaat puvut ja lentoliput. Hän ei siis elä askeesissa vaikka hän ei teknisesti ottaen omista mitään. Käytännössä hänen elämässään on jatkuvuutta ja lupaus seuraavasta ateriasta koska työpaikalla on työsuhde -edut.

Ryanin elämään elokuvassa vaikuttaa kolme naista.
1: Yksi on hänen sisarensa joka on menossa naimisiin. Hän haluaa että hänestä ja hänen sulhasestaan otetaan kuvia eri paikoissa. Siksi Ryan kuljettaa heistä mukanaan pahvikuvia, jotka sitten elokuvan aikana pilkottelevat hänen matkalaukustaan. Tämä ja häät pakottavat Ryanin punnitsemaan sitoutumiseen liittyviä arvoja ja merkityksiä.
2: Toinen on irtisanomistyöhön tuleva nuori nainen jolla on ideoita. Hän haluaisi luopua kasvokkain tehdystä erottamistilanteesta. Hänestä asian voisi hoitaa halvalla internetin välityksellä. Ryanista tämä on hieman kuin eroaisi parisuhteesta tekstiviestillä. Tässä on vain jotain liian banaalia. Tämä edustaa Ryanin elämälle tuhoisaa riskiä. Koska jos matkustus loppuu, niin samalla loppuu Ryanin irrallinen elämä. Tämä korostaa sitä miten Ryan on kaikesta riippumattomuudestaan huolimatta muita riippuvainen. Ja lisäksi tässä on riskinä sekin mahdollisuus että ammattierottaja saa itse potkut.
3: Kolmas nainen on se, jonka vuoksi elokuva on leimattu romanttiseksi komediaksi. Hän on Ryanin naispuoleinen versio, joka myös matkustaa paljon. Hän heijastaa sekä Ryanin omaa elämäntapaa että samanaikaisesti sen vaihtoehtoa, sitoutunutta elämää. Kuitenkin elokuvan lopuksi hän paljastuu illuusioksi ; Hän on naimisissa ja hänellä on lapsia. Ryan on luullut olleensa osa hänen "oikeaa elämäänsä", mutta tosiasiassa hän edustaa vain irtiottoa ja eskapismia. Jotain joka voidaan jättää irralliseksi vastoin omaa tahtoa koska Ryan ei tavallaan ole "oikeassa elämässä". Tämä herättää kysymyksiä siitä onko Ryanin koko elämä tämänlainen kupla, ja hänen aidoksi ja vapaaksi kokemansa elämä illuusio.

Identiteetti

Elokuvassa on erittäin voimakas eksistentialistinen sävy. Mutta tämä eksistentialismi on jotain johon hyvin harvoin itse asiassa törmätään:
1: Ryan nimittäin ottaa hyvin omintakeisen suhteen vapauteen ja vastuuseen. Sartre kun on korostanut että valintaan liittyy aina seurauksia. Näin ollen Sartren tyyppinen ratkaisu on jotain joka väistämättä jollain tavalla tuo mukaan "selkäreppua". Sillä Sartresta vapaus ja vastuu kuuluvat yhteen. Sartre korostaa sitä miten valitsematta jättäminenkin on valinta. Ja tätä elämäntapaa Ryan yrittää elää, ajatellen että näin hän ei jotenkin saisi selkäreppua. Tämä vapaus sopii hyvin nykyiseen kulttuuriin jossa vapaus käsitetään usein vain luvaksi ja kyvyksi tehdä erilaisia asioita. Velvollisuus nähdään tässä vapauden vastakohtana (eli aivan toisin kuin Sartren maailmassa).
2: Ryanin suhde materiaan on mielenkiintoinen. Hän kokee että omistaminen ei ole vapautta. Useinhan on ajateltu että raha on vapautta, ja esineet mahdollistavat erilaisia asioita. Näin työkalut on nähty tavoittelemisen arvoisiksi. Toisaalta usein nähdään että askeesi on jotenkin aitoa elämää joka ei ole yhtä pinnallisa. Ryan taas yrittää "sekä syödä kakun että olla ostamatta sitä". Hän sitoo askeesin ja hedonismin yhteen omintakeisella tavalla. ; Useinhan nämä teemat nähdään toistensa vastakohtina, mutta Ryan näkee että kuluttamista ei välttämättä tarvitse sitoa omistamiseen. Näin hän on askeetikko vaikka onkin samanaikaisesti erilaisilla bonusjärjestelmillä ratsastava hedonisti. Hän ei ole omistaja, vaan hän on korostetusti kuluttaja, joka ei mieti tulevaisuutta edes neljännesvuotta eteenpäin.

Siinä missä eksistentialistit ovat korostaneet vapauden ja hyvän elämän taustalle autenttisuutta, eli sitä että jokainen valitsee oman taakkansa. Tässä identiteetti voi olla itseä tukeva tai itseä vastaan, ja on siksi parasta yrittää tehdä siitä sellainen kuin on itse. Ryan kuitenkin korostaa taakattomuutta ja riippumattomuutta, jossa identiteettiä ei tavallaan ole. ~ Jos identiteetin muokkautumista voitaisiin rinnastaa kuvanveistoon, Ryan yrittäisi olla mahdollisimman muokkaamaton palanen. Näin hänestä ei tule tiettyä veistosta vaan hän on maksimaalisen vapaa tulemaan potentiaalisesti lähes miksi tahansa veistokseksi. Ja elokuva on oikeastaan siitä, että onko tämä järkevä tapa suhtautua elämään vai ei. Tämä ei ole sormenosoitteluelokuva, joten se itse asiassa ei kerro vastausta tähän. Se vihjaa että Ryanin valinta on mahdollisesti hyvä, mutta ei välttämättä. Käsikirjoittajan etusormi ei ilmesty moralisoimaan, vaan tarjoaa vain tarinan jonka kautta pitäisi tehdä työt itse.

Ratkaise itse

Näin ollen elokuvan merkitys itselle muistuttaakin sitä dilemmaa mikä tuntuu nousevan esiin uskonnollisissa arvotarinoissa : Vaikka meille toistuvasti selitetään että uskonto tarjoaa objektiivisen moraalin tai että Jumala antaa ihmisille moraalin ja moraalikäsitykset, tilanne on usein oikeastaan kaikkea muuta. Teologiaa tutkinut Don Cupitt on itse asiassa tähän liittyen kuvannut sitä, miten "Raamattu" ja muut uskonnolliset kirjat itse asiassa vain hyvin harvoin tarjoavat vastausta tai ratkaisua moraalisiin dilemmoihin. Päin vastoin usein uskonnot tarjoavat tiukkoja lakeja jotka voivat joskus törmätä, on valittava kahden hyveen tai kahden paheen välistä ; Nämä jätetään päin vastoin ratkaisematta ja niiden miettimiseen ohjataan erilaisin tarinoin. (Siitä huolimatta että valtaosa moraalisista kysymyksistä on näitä ; Esimekriksi kohteliaisuus ja sananvapaus ovat usein vastakkain asettuvia hyveitä, ja kannanotto niihin on väistämätön.) Tarinoissa ristiriidat nousevat esiin mutta niihin ei anneta oikeaa vastausta. Näin esimerkiksi Jeesuksen vertauksissa on havaittavissa, että Jeesus ei itse asiassa useinkaan vastaa hänelle annettuun kysymykseen vaan kertoo tarinan joka heijastaa tätä dilemmaa. Ja tässä on usein mukana jotain "lain ulkopuolista" joka kenties vetoaa tunteisiin mutta jättää kuitenkin pohjimmiltaan ratkaisun tulkitsijalle. (Ja näin esimerkiksi tarina "Lesken rovosta" joka tulkitaan usein kolehdin oikeuttamiseksi, voidaankin nähdä jonain jossa Jeesus korostaa että rovonkeruu köyhiltä on institutionalisoitua riistoa.) Cupitt korostaakin että Jeesuksen vertaukset eivät suinkaan tarjoa tietä objektiiviseen moraaliin vaan päinvastoin johtavat humanistisen etiikkakuvan ytimeen.

Elokuva on siis humanistinen ja eksistentialistinen, (mutta ei ota kantaa siihen onko tämä hyvä tapa elää vai onko tämä huonoon elämään johtava tie). Identiteetti, velvollisuudet ja merkitykset ovat jotain johon yritetään hakea suhdetta, joko mukaanottavaa tai ne hylkäävää. Tämä on tietysti tärkeää nykyaikana, jolloin yhteiskunta korostaa näitä asioita tavalla jossa arjen moraaliset dilemmat ovat erityisen suuria. (Ja koska Jeesus ei kerro tätä tarinaa, se on ihmisen ohjattava. Mutta uskon että jos Jeesus olisi tullut uudestaan maan päälle, hän olisi tehnyt ensimmäisenä tämän elokuvan. Siitä huolimatta että siinä ei rukoilla kertaakaan.)
Ja kyllä. Tällä on aivan olennainen osa sen kanssa että Ryan antaa ihmisille potkuja. Samoin se liittyy parisuhteeseen ja perheeseen.
1: Työ on nimittäin ihmiselle usein identiteetti. Se tarjoaa "lupausta pitkäjänteisestä tulevaisuudesta" ja tämän kustannuksella se tarjoaa suuren selkärepun. Tämän vuoksi työstä tulee usein identiteetti, ja tämä identiteetti ei usein vastaa mitään siitä mitä ihminen on itse halunnut tehdä. Näin käy esimerkiksi kun elokuvassa eräälle miehelle annetaan potkut ; Hän valittaa asiantilaa syvästi, ja vetoaa jopa omiin lapsiinsa. Ryan näkee miehen työhistoriasta, että hän on opiskelut sivuaineena kursseja kokkausta ja on jopa vähän aikaa työskennellyt hienossa ravintolassa. Tämä on jotain hyvin erilaista kuin se tylsä toimistotyö jota hän on päätynyt tekemään useiksi vuosiksi. Hän on myynyt unelmansa työn eteen, työn jonka tekemistä hän kuitenkin tosiasiassa vihaa siitä huolimatta että potkut ovat ikävä asia. Siksi potkut ovat myös uusi mahdollisuus. Ei hyvä asia, mutta siinä on kuitenkin mukana valonpilkahdus.
2: Perheen kohdalla taas korostetaan sitä mitä perheen perustaminen on. Siinä on mukana odotuksia ja jopa vaatimuksia. Jokainen  30 -vuotias lapseton kuten minä on saanut aina silloin tällöin kuulla esimerkiksi "lapsikortin", eli kysymyksen siitä että onko jälkikasvua tulossa. Kysymykset avioliitosta ja parisuhteesta tulevat jo aikaisemmin. (Mikä tekee kaappihomoudesta taatusti hyvin haasteellista huolimatta kaikista niistä jooiden mukaan heitä ei haittaa homous vaan se että asia nostetaan julkiseksi "yleiseen tietoon" sen sijaan että pidettäisiin vain yksityisasiana.)

Elokuvan loppu jossa parisuhteeton ja eikahlittu Ryan palaa siihen elämään missä hän on aina elänyt - eikä pelkästään siksi että hän haluaa niin vaan koska hän on valinnut niin niin syvästi että hänellä ei oikeastaan ole  vaihtoehtoja. Samanaikaisesti lopputeksteissä kuvataan erotettuja jotka kertovat ikään kuin työttömäksi jäämisen jälkeisiä tuntojaan. (Tämä on merkittävää koska Ryan vain antaa potkut ja ensimmäisen sysäyksen toivoon. Sen jälkeen hän ei itse enää tapaa erotettuja, systeemissä on toiset ihmiset tätä pitkäjänteisempää työtä varten. Asiakkaistakaan ei näin ollen tule taakkaa.) Niissä esille nousee toistuvana teemana se, miten he eivät olisi selvinneet potkuista ilman perhettään. Selkäreppu on ollut näissä tilanteissa pelastus.

---

Valokuvassa on Suomenlinna ilmasta, itselleni tärkeä paikka, näkökulmasta josta en ole sitä itse koskaan nähnyt. Valokuvaaja on minun isäni joka otti sen lentotunnilla, joka hänelle ostettiin "kimppana" syntymäpäivälahjaksi.