Usein elokuvien tulkinnassa tulee vastaan erikoisia arvostelmia. Esimerkiksi moraalista voi syntyä keskustelua. Joskus moraali kyseenalaistetaan. Voi syntyä jopa kysymys siitä, tulisiko elokuvan hyvikset ja pahikset kääntää ympäri.
Kenties klassisin esimerkki on keskustella "Disneyn" elokuvien "ulkonäköehdoista" ; Romantiikkaa ei synny jos ei ole komeaa miestä ja nättiä naista.
1: Tästä tyypistä on toki löydettävissä yritelmiä toiseen suuntaan. Niiden ongelmana on että ne ovat voimakkaasti aliedustettuina. Ja niissäkin tuntuu olevan jotain mätää. Ja jostain syystä niissä rumuus on aina miehellä. Tämä on merkittävää ;
___1.1: "Notre Damen Kellonsoittajassa" on Quasimodo. Ainut ongelma on, että tässäkin joku komistus saa Esmeraldan ja vammaisen rumakon roolina on päästä julkisesti kadulle. Tämä on tietysti tosi sympaattista. Kunnes muistaa että vammaisiin tuntuu liittyvän aseksualisointia. Tunnen vammaisia aikuisia ihmisiä. Ainakin he ovat ääneen ilmaisseet että näin on. Vammaiset nähdään ihmisinä, mutta ei seksuaalisina olentoina.
___1.2: "Kaunotar ja Hirviö" on toinen ulkonäköelokuva. Tässäkin elokuvassa teemana on että sisäinen kauneus ja ulkoinen kauneus kulkevat käsi kädessä. Hirviön rumuus ja hänen luonnevikansa ovat saman asian ilmentymiä. Kun traumat vähenevät, ja sisäinen kauneus paranee, jostain kummallisesta syystä myös koko hahmon ulkonäkö muuttuu komeampaan suuntaan. Tämä ei ole se sävy, jota halutaan laittaa elokuvaan mausteeksi, jos ideana on rikkoa stereotypioita ja kertoa siitä sisäisestä kauneudesta ulkoisen kauneuden sijasta.
Tässä sankari pysyy kuitenkin sankarina ja konna konnana. Tässä mielesä elokuvien perusrakennetta ei moitita, vaan sen esiintymisen sävyjä kritisoidaan. Tai sitten niistä vain keskustellaan. (Mukana ei ole aina suuria tunteita. Ainakin minusta tälläisistä jutuista on hauska höpistä ja trollailla for fun and profit.)
Toki joskus elokuvien tulkinta menee jopa kummalliseksi. Silloin koko hyvyys-pahuusteema meneekin ympäri.
Esimerkiksi olen nähnyt listauksen jossa Tolkienin "Sormusten Herrasta" otettiin esiin kaikki viittaukset valkoiseen ja mustaan ja niiltä vivahtaviin sanoihin kuten "tumma". Tässä musta havaittiin pahuuden vahvaksi väriksi ja valo ja valkoisuus liittyi hyviin hahmoihin. Tämä tulkittiin rasistiseksi viestiksi. Sormusten herra olisi siis rasistinen ja opettaisi arjalaista ylivaltaa. (Lebensraum sano Legolas, urheilullinen, sinisilmäinen ja vaaleatukkainen sturmführer.) Tosin tätä tulkintaa heikentää jo Sarumanin valkoisuufiksaatio. Mutta värien yhteys ei silti liene uskottavasti mikään ihmisten ihonväriin liittyvä. ~ Ihmiset esimerkiksi pelkäävät pimeää, mutta tämä ei ole mitään neekerinpelkoa, vaan ihan sitä että pimeässä emme saa informaatiota joka voisi valossa pelastaa elämämme.
Tämänlainen tulkinta on siis ylilyönti. Kaikki sankarit ja konnat kääntävät tulkinnat eivät siis ole kovin hienostuneesti tehtyjä. Mutta joskus tämä kääntäminen tuntuu tuovan esiin aivan uusia kerrostumia. Ainakin minusta tuntuu että seuraavaksi tulee yksi sellainen.
"Leijonakuninkaan" elokuvan pahiksina on Skarin lisäksi hyeenat. Kun elokuvaa katsoo, huomaa että Mufasa on ajanut hyeenat elefanttien hautausmaalle. Ajamisen syytä ei kerrota tai perustella elokuvassa mitenkään. Se on vain tila, joka halutaan ylläpitää ja jonka hyeenat haluavat rikkoa. Elefanttien hautausmaa on slummi johon hyeenat on slummiutettu. ~ Siinä missä kaikki eläimet, pedotkin, ovat Mufasan ideologiassa osana suurta kiertoa. Mutta hyeenat on ajettu tästä yhteydestä eroon. Ja tämä ei ole mikään hyeenojen valinta, vaan päin vastoin todistetaan että Mufasa pakottaa voimakeinoin nämä pysymään elefanttien hautausmaalla! Skar saakin joukot taakseen, ei suinkaan naureskelemalla siitä miten hän aikoo valloittaa maailman tai että hän tarjoaisi jotain ylitsevuotavaista hallintaa. Lupaus on toinen. "And you will never be hungry again!" Skar lupaa ruokaa, ettei tarvitsisi olla nälissään. Perustarvetta ja elämän edellytystä. Eettisen ihmisen mielen itse asiassa pitäisi alkaa sympatiseeraamaan hyeenoja. Elokuvan pahikset olisivatkin Mufasa ja Skar - sekä kenties Simbakin - joiden vallanhalu on elokuvan keskiössä. Hyeenat ovat pelinappuloita, eivät konnia vaan uhreja. ~ Ainut syy, miksi tätä ei huomata on se, että hyeenat ovat rumia ja osa heistä on peräti tyhmiäkin. (Älykkyyden puute. Mikä mainio oikeutus!) Ja he häviävät - se on se samperin "salamaseepraefekti"!
Tämänlaiset tulkinnat johtavat tietysti siihen että elokuvat voivat muuttua tragedioiksi, joissa hyvyys ei lopuksi voitakaan. Tämä on yksi tapa tulkita asioita. Useammin on kuitenkin järkevämpää katsoa vain että tämänlaisten elokuvien tekijöiden arvomaailma on kauniisti sanoen vääristynyt. Eikä välttämättä sillä eksentrisellä, ovelan kieroutuneella tai tyylikkäällä tavalla, jota voi sentään arvostaa niiden outoudesta huolimatta.
2 kommenttia:
Kiitos tästä kirjoituksesta. Pitihän sen jonkun sanoa ääneen. :D
Olipas hyvä teksti ja kirjotelma! En itse ole tullut pohdinneeksi lainkaan.
Lähetä kommentti