Introspektion paikka

"Better to write for yourself and have no public than to write for the public and have no self."
(Cyril Connolly)

Blogien kohdalla usein ihmetyttää se, että ihminen pitää blogia jota likimain kukaan ei lue. Suosittujen blogien olemassaolon oikeutusta tai kirjoittajan motiiveja ei ihmetellä. Koska julkisuus itsessään oikeuttaa itsensä. Tämä korostaa sitä, että "yleisen mielipiteen mukaan" blogien ideana on olla kommunikaation ja jakamisen paikkoja. Tämänlainen johtaa kuitenkin siihen että blogia kirjoitetaan helposti lukijoiden, ei kirjoittajan ehdoilla. Kuitenkaan julkisuuden antama sosiaalinen oikeutus ja suosio tuntuvat päteviltä perusteluilta bloginpidolle.
1: Tämä paikka taas on vain kohtuusuosittu blogia, joten sen olemassaolo on vain kohtuullisen hyväksyttävää ja minun kirjoitustoimeni vain hieman perusteltuja?

Blogien nimeksi on ehdotettu sanaa "verkkopäiväkirja" - ja se on kohtuullisesti käytettykin sana. Tämä huomio kuitenkin muuttaisi koko asian, jopa nurinkuriseksi. Sillä päiväkirjoissa on intiimiyden henki. Toisen päiväkirjan lukemista pidetään huonona. Toki salailevaa mentaliteettia korostetaan pikkuruisin lukoin. Mutta periaatteessa asenne on se, että lukitsematontakaan päiväkirjaa ei olisi hyvä mennä tutkimaan.

Verkkopäiväkirjan kohdalla sama ei selvästi päde ; Kuitenkin blogeja joita ei lueta, voidaan pitää hyvinkin päiväkirjoina. Ne pysyvät yhtä salaisinakin koska ketään ei kiinnosta lukea sitä (kenties mainostuksen puutteen vuoksi?) Tässä kohden voidaankin ehdottaa että verkkopäiväkirja on eräänlainen julkinen päiväkirja.

Tätä kautta onkin syytä miettiä miten blogi jota kukaan ei lue voisi olla tavallaan hyvinkin tärkeä. Eli miten blogia voidaan kirjoittaa lukijoiden puutteesta huolimatta. Tämä voi tarjota jopa keinoja joiden kautta voidaan sanoa että esimerkiksi minä kirjoitan tätä blogia lukijoista huolimatta.

Sitten voitaisiin esittää mietteitä puolijulkisista päiväkirjoista. "Research World No 25, November/December 2010" nimittin kirjoitti siitä miten markkinatutkimuksen puolella päiväkirjat ovat hyvä keino. Huonostikin käytettynä päiväkirja kun tarjoaa ison "avoin vastaus tähän______" -kysymyksen. Joita taas käytetään usein sen takia että niissä on mielipidetutkimukselle tärkeä haastateltavan introspektion paikka. Avoin kysymys voi tuoda joskus esiin jotain olennaistakin.
1: Esimerkiksi kun lukiossa tein kokeenomaisen haastattelututkimuksen lukiolaisten vanhemmille (johon haastattelin kavereideni vanhempia) oli selvä että kysymyksissäni oli puute. Onneksi minulla oli avoin kysymys, johon vastaamalla saatiin tietoja. Huomasinkin niiden kautta että joitain olennaisia pointteja oli unohtunut. Syynä oli tietysti se, että lukiolaisena en osannut samastua keski-ikäisen vanhemman elämänkirjon kaikkiin puoliin. Näin kartoitukseni itse asiassa irrotti sen stereotyypioistani. Tutkijan riskinä on itse asiassa aikuisena ja ammattilaisenakin tämänlainen riski.

"Research World" kertoi että päiväkirjat ovat hyviä tutkimuskohteita, koska se tarjoaa hyvinkin monenlaista välineistöä. Juuri mikään muu muoto ei salli yhtä monenkirjoista ja sekalaista lähestymistapaa. Tämä maksimoi henkilökohtaisen luovan panoksen määrän. Lopputuloksesta tulee tekijänsä näköinen ; "Where else would one be able to put in pictures, collages or free text for one study, and switch to a more structured approach in the next? It's precicely this ability to be tailored that make diary such a versatile instrument."

Muutenkin päiväkirja tarjoaa ymmärrystä kirjoittajastaan ja hänen mielipiteistä ja näkemyksistään maailmasta harvinaisen monisyisesti ja hienostuneesti. Syy on sen ajassa riippumisessa, jossa mukana on sävyjä jotka etäisemmässä analyysissä usein jäävät pois, voidaan sanoa jopa että sensuroituisivat. "A diary is also very well contextualized in the 'now', painting the moment in the moods and flavours of the instant, rather than looking at it through the lens of distant recall or post facto evaluation."

Itsetarkkailussa päiväkirja on tietysti hyvä. Sillä se ikään kuin pakottaa itsereflektioon. Et voi kirjoittaa asiaa ylös ilman että mietit sitä jollakin tavalla. Päiväkirjanpito onkin eräänlaista prosessointiinpakottamista. Lisäksi teksti säilyy, mikä onkin hyvin mielenkiintoista, koska tätä kautta tarjoutuu ikään kuin mahdollisuus palata itseensä ulkopuolisena. Olla oman itsensä lukija. Tai tulevaisuuden minä tutkii menneisyyden minää. Ja kokee kenties ymmärtämisen kokemuksen. Tai kokee "miten on tuostakin kasvettu". Molemmat opettavat jotain mitä on oltu ja mihin on tultu. ; "fundamentally, recording a diary is an intensivelly personal experience. It's almost like talking to others alter ego"