tiistai 1. helmikuuta 2011

Paradidõmi

"Toivon että muistat meitä / luoksesi kun pääse en. / Helppo luulla asioita / päätetyiksi ennalta."
(CMX, "Kättenpäällepanijat")


Sain aikaisempaan hevosenleikkiartikkeliini kommentin. Kommentin ydin oli sanomassa "Sieluaan ei voi myydä edes Paholaiselle, sillä kukaan ei omista omaa sieluaan vaan sielut kuuluvat yksin Jumalalle." (Muu osa kommentista vain kaunista yleisihmisyydentunnustamista, jossa näkyy miten koira koiran tuntee.)

Lausunnossa on vain yksi ongelma. "Raamatussa" ei suoraan sanota sielujen omistussuhteesta. Sielujen kohtaloon on kiinnitetty huomiota enemmän kuin siihen, kuka ne omistaa. Jumalan mahtia ja sitä että ihminen on Jumalan luoma korostetaan enemmän. Sielun kohtalo tuonpuoleisessa kerrotaan pääpiirteittäin. Mutta sielun omistusoikeus ei ole suoraan aiheena missään kohden. Tässä mielessä kommentaattori otti vapauden ottaa omaan näppäimistöönsä sanoja Jumalan puolesta.

Kansanperinne tuntee monta tarinaa sielun myymisestä paholaiselle. Kenties kuuluisin näistä tarinoita on Faust. Samoin on olemassa eräänlainen veijaritarinoiden muoto, jossa olennaisena osana on se, että Paholaisen juristimainen käytös on puolin ja toisin jekutuksen aiheena. Näissä tarinoissa olennaista on se, että sopimuksessa saadaan rikkautta, taitoja, tietoja tai muita asioita sielua vastaan. Sopimukset täytyy tietysti kirjoittaa verellä, koska se tekee tarinasta "jännemmän". Tämä ei toki kerro oikein mitään siitä mikä on raamatun kanta sielujen omistusoikeuksiin. Mutta se kertoo sen, että kristikunnassa ajatus sielun myymisestä saatanalle on ollut aika yleinen. Eikä ajatus ole nykyäänkään kovin harvinainen. Esimerkiksi moni amerikkalainen (tel)evankelista selitti saatanapaniikin aikoihin miten roolipelaaminen on saatananpalvontaa. Olennainen osa tätä oli ajatus esimerkiksi siitä että pelinjohtajalla on jonkinlainen demoni. Spiritismipelottelussa on vastaavia elementtejä, ja ne itse asiassa muistuttavat kovasti rakenteeltaan Faust -kertomuksia. Tätä kautta saadaan erikoisia voimia. Ajatus sielusta käytävästä kaupankäynnistä on "vähintään nurkan takana lillimässä" kun tälläisistä asioista on puhe.

Toki puheissa on usein myös talovertaus, jossa ihmisen sielu on taloon verrattava lahja. Asukas asuu talossa koska Jumala antaa asua siinä. Tässä vertauksessa on mukana usein vuokranmaksun teemoja. Näin oikeutetaan uskonnolliset uhrausvaatimukset, kuten ajankäyttö ja ajatuskontrolli.

Tekijänoikeus ja muut oikeudet.

On toki varsin kristillistä muistaa että Jumalalla on tekijänoikeus sieluihin. Mutta tekijänoikeus ja omistusoikeus ovat monesti hieman eri asia. Itse asiassa kaupankäynnin ytimessä on se, että nämä ovat eri asia. Jos omistusoikeus on tekijänoikeus, ei mitään kauppaa kannattaisi tehdä lainkaan.

Samoin voitaisiin erottaa hallintaoikeus ja omistusoikeus. Tämä on tärkeä, koska Jumalaa on usein verrattu isään. Vanhemmilla on perinteisesti ja nykyäänkin ollut lapseen hallintaoikeutta. Mutta lapset eivät kuitenkaan ole vanhempiensa irtainta omaisuutta. Lapset kuuluvat itselleen. Lastensuojelussa ytimenä onkin pohjimmiltaan ajatus siitä että suojellaan näitä lasten oikeuksia itseensä.

Kalvinismi vai Luterilaisuus?

Itse asiassa ajatus siitä että ihminen on Jumalan orja, eli ihmisellä ei ole omistusoikeutta edes sieluunsa, on hyvin kalvinisminmakuinen. Siinähän ytimessä on predestinaatio, jossa ihmisien vapaa tahto ei ole kovinkaan merkittävässä roolissa. Jumala on ikään kuin ennalta tietäen luonut ihmiset Helvettiin tai Paratiisiin. Asiat ovat ennaltapäätettyjä. Asiat ovat kaiken kaikkiaan Herran hallussa.

Tämä eroaa aika voimakkaasti luterilaisesta näkemyksestä, jossa korostuu enemmänkin se, että sielu ja elämä ovat lahja Jumalalta. Tällöin sielun ja elämän omistusoikeus on ihmisellä, ja hänen omalla vastuullaan on se, ajautuuko hän Helvettiin vai pelastuuko hän. Jumala tarjoaa ihmisille vapaan tahdon ja armon. Ja toivoo että ihmiset ensimmäisellä valitsevat jälkimmäisen. Tässä ihminen omistaa itsensä ja sielunsa ja kohtalonsa on hänen omansa. Tässä on sentään "jonkinlainen järki" kun aletaan miettimään Helvettituomion eettisyyttä. Vastuu ei ole Jumalalla vaan päätöksentekijällä.

En kuitenkaan ihmettele että kalvinistisuudenmakuisia näkemyksiä seilaa suomessakin aika paljon. Syynä on se, että internet ja muut vastaavat asiat ovat levittäneet näkemyksiä. Suomessa on valtava määrä copy-paste -kristittyjä jotka lukevat USA:laisia kreationistisia sivuja huomaamatta että USA:ssa kalvinisteja on paljon. Ja huomaamatta että teologinen lähestymistapa on heillä hyvin erilainen. Näin syntyy kummallinen synerginen tulkintasoppa jossa on sekaisin protestanttisia ja kalvinistisia näkemyksiä, eikä välitetä siitä että näiden välillä on vakavia jännitteitä ellei peräti ristiriitoja.

Henkilökohtaisiin mieltymyksiin perustuva rant.

Omistusoikeussuhde sieluun tuntuu ainakin minusta kovasti tärkeältä. Ja jos minut haluaa koskaan käännyttää myötämieliseksi uskontoa kohtaan, niin tämä asia on yksi niistä asioista. Sielun omistussuhteen kautta ei olla orjuussuhteessa, jolloin suhde on nöyristelevää. Sielun omistus tuo mukanaan vapautta ja vastuuta, jota ilman etiikka ei ole etiikkaa. Jos tämä "Jumalan orja" -näkemys on totta ja Jumala olisi olemassa, minä olen se joka laittaa Hänet boikottiin. Sellainen Jumala ei voi olla hyvä Jumala. Ja jos hän laittaa minut tämän mielipiteeni vuoksi Helvettiin kitumaan, niin that just proves my fucking point.

Jos ihmisellä ei ole omistusta sieluunsa, on kyseessä orjuusteologia johon olisi aivan oikein käyttää Nietzscheläistä raivoa ja sanaa orjamoraali. Moniin teologisiin suuntauksiin tätä asennetta ei voisi käyttää perustellusti. Mutta tämä on sen ansainnut. Siinä on kaiken kaikkiaan jotain peräti halveksittavaa.
Otsikon sana on kreikan verbi joka tarkoittaa "haltuun antamista". Sitä käytetään myös muun muassa Juudaksen tekemästä teosta, joka Uudessa Testamentissa on "kavaltaa". Tässä on sopivasti -ja oikeanlaisia- kaksoismerkityksiä ollakseen hyvä blogiotsikko.

2 kommenttia:

Panteisti kirjoitti...

Loistavaa tekstiä arvon herralta kuten aina, enkä koekaan tarvetta rehellistä moitetta lausua, mutta heitänpä ilmaan toisenlaiset lähtökohdat näkökannan muodostamiselle asiasta. Sielun omistussuhde näkyy hyvin erilaisessa valossa riippuen siitä, nähdäänkö Jumala (tai mitä nimitystä ikinä Korkeimmasta olennosta käytetään) ihmisestä erillisenä pelkästään ulkopuolisena voimana/persoonana vai myös ihmisen sisässä olevana. Ensinmainitussa tapauksessa kyseessä on alistuminen itsen ulkopuoliseen tahtoon ja oman päätösvaltansa luovuttaminen. Jälkimmäinen tapaus puolestaan voidaan käsittää panteistisesti nähden kaiken olevan osa Jumalaa ja näin ollen Jumalan tahto on myös ihmisen todellinen tahto. Täten kosmoksen jokaisella osalla on yksi yhteinen sielu ja täten näennäisesti kokonaisuudesta erillinen yksilö ei voi omistaa omaa "yksilöllistä" sieluaan.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Jos Jumala tulee ihmisen sisälle, kyseessä on orjamoraalista. Jos sielu on "yleisempää", koko vaihtoprosessi on ensinnäkin astetta turhempi. Sielun omistus alunperinkin on kyseenalainen ja ulkopuolista vaihdetaan ulkopuoliseen.

Jos panteistinen Universumi sanoo että "katso kuinka vanha, suuri ja hyvä olen", niin sanon takaisin että "tiedän, sillä minä olen sinä".

Ja myynnin kannalta panteisti levittää universumia. On aika sama vaihtaako sitä toisen ihmisen vai Jumalan kanssa. Kaikkihan on "tavallaan yhtä".

Tässä koko myyntiprosessi ei suinkaan muutu "mahdottomaksi". (Paitsi jos koko vaihtoprosessi Jumalankin kanssa kielletään.) Pelastuskysymys hämärtyy. Eihän siinä enää ole samalla tavalla kyse edes omasta identiteetistä, joten why bother? Sielun jota ei voi syödä (sielu joka ei ole oma erillisenä identiteetti) voi kuitenkin toivon mukaan myydä (kuten Jumalalle yritetään.).