Ultraoikeisto ja vasemmalla kädellä tekemisen tie

"Economist" -lehti kutsui PerusSuomalaisten puoluetta ultraoikeistolaiseksi puolueeksi. Tämä sai useat PerusSuomalaiset loukkaantumaan. Keskustelu metautui siihen että miten oikeisto ja vasemmisto määritellään. Tämä on politiikanteossa sinänsä sääli että silloin yleensä lakataan keskustelemasta oleellisista. Eli siitä ovatko esitykset haitallisia vai hyödyllisiä. Tässä kohden siirtymä on ymmärrettävissä koska oikeasti termi "äärioikeisto" tai siltä vähän "ultraoikeisto" eivät ole kulttuurissamme pelkästään poliittisia määritelmiä. Sanalla on voimakas stigma. Syntyy välitön mielikuva natseista. Näin ollen äärioikeisto on sanana sellainen, että se on taint by association -linkillä lujasti kiinni Hitlerissä. Siksi en ihmetellyt että esille nousi tietyt kaksi perussuomalaisten pääpuolustusstrategiaa (a) Se, joka korostaa että natsit olivat vasemmistolaisia. (b) Ja se jonka mielestä PerusSuomalaiset ovat kansan puolella ja vasemmistolaisia.
1: Sama metautus on tuttua pseudotieteidenkin puolella. Kun aiheena on se, millä perustein pseudotiede olisi muka oikeasti hyvää tiedettä siirtyy käsittelemään tieteenfilosofiaa ja saivartelua siitä. Ja näin ei koskaan tarvitse palata takaisin siihen mitä sitten olisivat ne tieteenfilosofiset kriteerit joiden pohjalta kyseinen pseudotiede olisi hyvää tiedettä ; Demarkaatiokysymyksen harmaasävyisyys siis muutetaan joksikin jossa kiistetään sävyjen olemassaolo. Ja kun kriteerit ovat "rajoittavia" niin auki jääkin enää vain se, että millä helvetin perusteella yhtään mitään voidan sanoa tieteeksi tai epätieteeksi. Ja jos tämä kysymys jää auki, se on samaa kuin tunnustus siitä että pseudotieteilijä joka väittää että hänen näkemyksensä olisi tiedemaailmaan sopiva ei voi olla perusteltu vaan on länkytystä. Koska perustelu vaatisi jonkinlaista kriteerien ja tunnuspiirteiden käyttöä. Tässä on käynyt vähän samalla tasolla. Kyseessä on kuitenkin oikeistolaisuuden ja vasemmistolaisuuden määrittelystä eikä tieteen määrittelystä. Ja kyllä. Tämä huomautus on kokonaisuuden kannalta tärkeä. (Ei tosin siksi että PerusSuomalaiset olisivat pseudotieteilijöitä.)

Tähän liittyen on selvää että eri tahot ovat lähestyneet ilmiötä hieman eri kriteereistä. Tällöin oikeistolaisuus ja vasemmistolaisuus määritellään eri tavalla. Näin voisi ajatella että eri kriteerivalinnat antavat eri tulokset. Eli kiista ei enää ole siitä mikä on oikeistoa ja vasemmistoa vaan siitä kenen määritelmästä puhutaan. Postmodernit relativistit voisivat sanoa että tämä on mielipidekysymys. Nähdäkseni se on kaikkea muuta.

Antakaa meille käsitteitä käsitettäväksi!

"Uuden Suomen" "Menneisyys Nykyisyydessä" -blogi teki sen mitä tässä määrittelykisassa oikeastaan pitäisi tehdä. Metautus on välitila eikä lopputulos. Tämän tilan kimppuun taas käydään määrittelyllä. Ja määrittelyn tarkastelulla. Hän käyttää perustana historiaa ; "Haastattelussa ilmaisin oman näkemykseni, joka pohjaa poliittiseen historiaan. Perustava jaottelu on nimittäin loppujen lopuksi hyvin selkeä ja on pysynyt samana aina 1800-luvulta asti. Oikeiston retoriikassa ja aatemaailmassa on keskiössä ollut kansakunta-aate, isänmaa ja yleensä kansallismielisyys. Vasemmiston retoriikassa ja aatemaailmassa on etusija sen sijaan ollut yhteiskunnan sisäisillä jakolinjoilla ja yhteiskuntaluokilla. Tämä on perusjako; hienosäätöä voi tehdä erikseen. Muuten on jakolinja hyvin selkeä ja muotoutui mannereurooppalaisessa poliittisessa historiassa jo silloin, kun Lamartine puolusti trikoloria punalippua vastaan, ja oli selvä viimeistään Pariisin kommuunin aikoihin. Suomen historiassa sattumaa ei ole, että vuosi 1918 oli toiselle osapuolelle vapaussota ja toiselle luokkasota."  Tässä kohden ideana on se, että kun ideologiat muuttuvat, ne kuitenkin perivät edeltäjänsä nimen. Näin ollen vasemmiston ja oikeiston strategiat voivat muuttua, ja ne määritellään niiden tavoitteista käsin.
1: Tämä lähestymistapa luonnollisesti johtaa siihen notta sekä PerusSuomalaiset että natsit olivat hyvinkin oikeistolaisia. Samalla voidaan huomata että Stalin johti maata, jota hallitsi hyvin eivapaamielistä muutosvastarintaista (konservatiivisuus) ja kansallismielistä (nationalistisuus) maata. Johdossa oli vasemistolaiseksi määrittyvä kommunistinen puolue. Siinäkin on em. tulkinnassa hyvin vahvoja oikeistolaisia sävyjä.

Tätä vastan voidaan ottaa ajatus oikeistolaisesta taloudesta ja pragmaattisesta reaalipolitiikasta ; Siinä korostuu että liberaali vapaa markkina ei suinkaan tuo tasa-arvoisuutta. Päin vastoin, talous ja muu elämä näyttää että kun ihmisten henkilökohtaisia vapauksia lisätään, asioista kilpaileminen vapautuu. Ja tämän seurauksena käy helposti niin että luokkajaot nimenomaan kasvavat. Vapaat markkinat eivät siis hoitaisikaan itseään. Kontrolloimaton vapaus siis lisää kilpailua ja eriarvoisuutta. Tämä liittyy tietysti osittain luokkanäkökulmaan, mutta se korostaa lähinnä sitä että vaikka liberalismi nähdään vasemistolaiseksi ajatukseksi niin liberaali ihanne ei tuota vasemmistolaisten haaveilemaa yhteiskuntaa. Eli tavoitteet ja keinot on väärin suunniteltu. Tässä korostetaan lopputulosta ja päätellään siksi että liberalismi liittyy nimenomaan oikeistolaisuuteen. Tämä ei ole kornia. Oikeistolainen taloushan korostaa sitä että valtio ei kontrolloi ihmisiä. Että jokaisen pitää yrittää. Sitä pitää ottaa niskasta kiinni. Vapaat markkinat hoitavat ja ratkaisevat itse ongelmansa. Ja rikkaiden rikastumisesta ei pidä olla huolestunut koska näkymätön käsi ratkaisee köyhyysongelman (jos nämä ottavat itseään niskasta kiinni) vaikkapa jonkinlaisen tihkumisteorian kautta. ; Näkymätön käsi saadaan nivottua myös jonkinlaiseksi uskoksi Jumalaan. Näin ollen tämä asennemaailma yhteiskuntaan sopiikin oikeistolaiseen ajatteluun, jossa koti uskonto ja isänmaa ovat tunnetusti keskeisessä roolissa.
1: Tässä maailmankuvassa kontrollivaltiot ovat helposti vasemmistolaisia. Näin ei ole ihme jos natsit ja Stalin näyttävät vasemmistolaisilta.

Lisäksi asiaa voidaan lähestyä ajatellen puolueiden suhdetta muutosvastarintaan. Tällöin vastakkain voidaan laittaa liberaalit uudistusvoimat että konservatiivit ennallaan pitävät voimat. Tämä on monille hyvin tuttu tapa lähestyä asiaa. Konservatiivit hakevat nostalgiaa esimerkiksi kansallistunteen kautta, koten konservatiivit naksahtavat kätevästi oikeistolinjaan. Liberaalit taas hakevat helposti vapauksia jolloin he ovat joko aktiivisesti uudistusmielisiä tai sitten he passiivisesti jossain törmäävät vallitsevien arvojen kanssa yhteen ja haluavat niihin lisää vapautta.
1: Tämä on nykyaikana todella erikoinen tapa käsitellä asiaa ; Esimerkiksi SDP on vasemmistolaiseksi määritelty ja sellaiseksi koettu puolue. Sillä on yhä samat arvot kuin aina. Mutta vallitseva yhteiskuntamme on muuttunut ja on sellainen että SDP:n tahto toteutuu enemmän tai vähemän. Näin siitä on itse asiassa vähän kuin salassa tullut "muutosvastarintapuolue". Samalla oikeistolainen kokoomus ajaa maailmaa tiukasti eteenpäin. Ja minä olen itse tunnetusti hokenut sitä että olen asennetavaltani konservatiivi ja että minulla on runsaasti liberaaleiksi koettuja mielipiteitä siksi että kannatan konservativismia enkä mitään taantumusnostalgiointia johonkin kulta-aikaan jota ei ole koskaan ollut ja jota en ole koskaan elänyt.

Globaalissa maailmassa ylläolevat eivät riitä.

Nykymaailmaa katsoessa on tärkeintä huomata että se on globaali. Ideologioiden virtaaminen on hyvin vapaata. Tämä johtaa itse asiassa kilpailuun ja eri ideologioiden väliseen voimanmittelöön joka ei ole todellakaan lähelläkään tasa-arvoista. (Näen siis että vapaa kauppa tuottaa tuloeroja eikä mikään tihkumisefekti automaattisesti markkinavoimien kautta vaan tule ja pelasta köyhiä.) Näin ollen ideologioita voidaan lähestyä. Globalisaatio ei ole mutkistanut ideologioita ; Syynä ei ole se että tilanteet eivät olisi kompleksisempia. Syynä on yksinkertaisesti se, että vaikka ympäröivä todellisuus kompleksisoituu, niin ihmiset eivät. Siksi eri puolueiden edustajat ovatkin aika usein jonkinlaisia stereotyyppejä ; Kaikki tietävät mitä juttuja pilkkakirvessanojen kuten "viherhippi", "demarihysäri", "komukka" tai "persu" taakse asettuu. Sisältö ei ole dogma, eli juuri kukaan yksilö ei täytä joka ikistä tiettyä mielipidettä edes olennaisimmista kohden. Mutta siinä on voimakkaita trendejä.
1: Sanoilla on vakiintuneet merkitykset, joissa on sisältö. Se vaatii sen että ihmiset jossain määrin oppivat ja tunnistavat ne, ilman käsittämistä ei ole seuraamista tai stereotypiaa. (Stereotypiakin on jäsentämistä ja käsitteellistämistä, se on vain väärin tehty; Eli se ei kuvaa tarkastelemaansa ilmiöryhmää tilastollisesti tai kuvasta sen jäseniä.) Jos näitä ei olisi, olisi vain relativistinen määrittelyero jossa ongelmana on se, että vaikka voisikin määrittellä miten huvittaa, niin sitten ihmiset eivät kuitenkaan ymmärtäisi.

Se, mitä ylläolevat perinteiset tarkastelukulmat näyttävät onkin se, että asioita ei voida kuitenkaan klimpittää entiseen malliin. Esimerkiksi Liberalismi ja sosialismi ovat termeinä määrittyneet 1800 -luvuille. Muutosvastarinta ei ole samaa koska maailma on muuttunut. Lisäksi usein ihmiset ovat sellaisia että he ajavat ihmisten kesken ja yhteiskunnan ja yritysten kesken aivan eri strategioita. Eli kilpailu ja vapaus ei ole sellainen jota oikein kukaan dumppaa aivan kaikille ; Esimerkiksi vasemmisto on yhdistänyt yksilönvapauden jossa valtiovalta kuitenkin huoltaa heikompia. Tehtaat ja omistuslaitokset nähtiin jo klassisessa kommunismissa joksikin jonka tulot olivat porvarille luokannousun pääkeino. Eli he ovat halunneet kontrollia talousjärjestelmään mutta vapautta ihmisille.

Näin ollen ei ole katsottava että liberaalius tai kontrolli itsessään olisi oikeistolaista tai vasemmistolaista. On myös hyvä huomata, että politiikassakin jonkin verran opitaan virheistä. (gosh.) Näin ollen on hyvä huomata että tavoite on laitettava saavutusten sijasta ytimeen ; Kun tavoitellaan jotain ja luullaan että se saavutetaan jollain keinoin, se on reaalipolitiikkaa. Joskus ihmiset vain epäonnistuvat. Näin ollen onkin järkevää laittaa pohjalle alussa opitut perusnäkemykset ihmisestä ja yhteiskunnasta. Ja sen jälkeen tämän opin polittinen keinovalikoima, joka elää ajassa ja teorioissa, sitten otetaan ajanmukaisesti sen päälle.

Siksi kun katsomme nykymaailmaa, on sen sijaan katsottava, mihin liberaaliutta ja kontrollia kohdistetaan. Nykyään tässä kohden oikeisto-vasemmistojako onkin määriteöltävissä hieman kuten Teppo Säkkinen mainitsi "Kun oikealla vakiovastaus ongelmaan kuin ongelmaan tuntuu olevan 'vähemmän veroja, enemmän yksilönvastuuta ja yritysvapautta', löytyy vasemmalta yhtä suoraviivainen dogmi 'korkeammat verot, lisää valtion suunnittelua ja julkisia palveluita'. Ensimmäinen korostaa yksilöä kaikessa, jälkimmäinen yhteiskuntaa – niin pitkälle, että kaikenlainen yksilön tai yhteisön omatoimisuudesta puhuminen on sumuverho hyvinvointivaltion alasajolle." Tämä on tärkeä koska se muistuttaa että käytäntö ja periaate ovat helposti sotkettavissa. Tarkkaamaton voisi huomata että vasemmisto olisi kansallisuutta korostava ja että oikeisto olisi liberaalia ja individualistista. Eli juuri toisin päin kuin klassinen jako näyttää. Kuitenkin perusarvot, heikompien boostaaminen / kansallisylpeys ovat säilyneet. Keinot ovat muuttuneet, asia ei.
1: Tosiasiatasolla on, kuten Säkkinen näkee, minäkin näen että kahtiajaot ovat lähinnä vakiintuneita dikotomioita ja että tosimaailma elää niiden välissä puoluerajoista riippumatta. "Samaan aikaan kun julkisilla palveluilla ja tulonsiirroilla tavoittelemme ehyttä yhteiskuntaa, jossa kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet elämässään, lopulta yksittäisten ihmisten valinnat ja tapa kohdella toisia ratkaisee, millaista elämän laatu on. Toisista ihmisistä välittämisen aliarvostaminen ja omien tekojen merkityksen aliarvioiminen on kyynisyyttä pahimmillaan." Jakolinja on siis teoreettinen ja se korostaa että politiikassa linjama vasemmisto-oikeisto -akselilla on käytännössä yhtä puolta painottava näkökulma. Tämä tekee oikeistosta ja vasemmistosta pohjimmiltaan "ilmaan piirretyn kahtiajaon". Näin ollen onkin entistä tärkeämpää katsoa että oikeistosta ja vasemmistosta puhuessa on käsiteltävä molempia tasoja ; On siis  tutkittava teoreettisia määritelmiä siitä mikä on oikeistoa ja vasemmistoa. Mutta on lisäksi katsottava onko oikeistolainen vai vasemmistolainen strategia missäkin tilanteessa toimivin. Tähän tarvitsemme politiikkaa. (Ja ilmeisesti yllättävän paljon paskanjauhantaa. Ja jotkut politiikassa toimivat avustajat ovat vihjanneet että päätöksiä tehdään yllättävän nopeastikin ja yllättävän vähillä tiedoilla.)

Keitä ne on ne PerusSuomalaiset?

Tosin nähdäkseni tämä ei vielä riitä ymmärtämään perussuomalaisia. He kun eivät selvästi "ole oikein kokoomusta mutta eivät demareitakaan". Sillä on selvästi oikeistolaiset arvot, eli se korostaa isänmaallisuutta ja itsellisyyttä. Se välttää luokista puhumista ja yrittää "maisterisjätkillä" ja muilla vastaavilla termilanseeruaksillaan olla yhdistävä voima. Se ei siis pidä yhteiskuntaa luokkayhteiskuntana. Oikeistolaisuus tuntuu kaiken kaikkiaan sopivan. Keinovalikoimassa ei ehkä olla niin kokoomuslaisia, ja korostetaan enemmän omaa suomalaista yhteiskuntaa kuin liberaalia vapaata markkinataloutta. Mutta se onkin lähellä vanhempaa ja klassisempaa oikeistoa kuin kokoomus.
1: Tässä on taustalla Kaczynskin korostama oikeistolaisuuden ongelma. Hänestä tekniikka ajoi maailmaa eteenpäin ja tämä estää vanhan tavan pitämisen. PerusSuomalaiset ovat "nostalgisia" ja tämä oikeistolaisuus voikin vaatia sitä että otetaan tässä kohden takapakkia. PerusSuomalaiset tarjoavat oikeistopolitiikkaa niille joista kokoomus ei ole riittävän konservatiivi vaan on sen sijaan liian uudistusmielinen.

PerusSuomalaisien vastalauseet kuitenkin näyttävät että se pyrkii taistelemaan kovasti oikeistolaisleimaa vastaan, (ei varmasti vähiten siksi koska se liitetään aina tämän jälkeen äärioikeistoon). Jotain avaimia saa kun tajuaa että PerusSuomalaista eetosta ei itse asiassa kuvaa konservativismi vaan uuskonservativismi. Se ei kuitenkaan ole perinteisen oikeiston tapaan "Hegeliläinen", vaan on "Nietzscheläistynyt", ottanut postmoderneja vaikutteita.
1: Vasemmistointellektuellismi on aika usein ollut postmodernia, mutta poliittisessa maailmassa kommunistinen kieli on ollut valikomassa vahvemmin. Uuskonservatiivit määrittelevät omaa lähestymistapaansa postmodernin, eivät kommunismin, kielellä. Tämä on ymmärrettävää koska käytännön toimissa kommunismi on ollut vasemmistolaisuuden merkki. Ja tämä vasemmisto on pitänyt heikkojen kuten ulkomaiden pakolaisten ja maahahmuuttajien puolta. Ja tätä vastaan PerusSuomalaiset ovat astuneet, joten se ei voi soveltaa kommunismia. Tätä korostaa tietysti se, että moni oikeistolainen suhtautuu kommunismiin erittäin negatiivisesti. Eli sen kielen käyttäminen toisi Stalin -stigman omaan puolueeseen. Ja jos puolue haluaa kaapia Hitler -mielikuvia pois puolueesta ei ole kivaa jos tilalle tulee toinen paha viiksimies.

Tätä kautta nähdäkseni selittyy sekin, miksi PerusSuomalaisuus näyttää harjoitettuna epäkoherentilta. Syynä on se, että se käyttää uusiokieltä. Se lainaa vasemmistolaista kielenkäyttöä koska se on vallassaolevaa kieltä. Monesti paistaa läpi se, että puolue hämärryttää "nietzscheläistyneellä" "postmodernismia peliin aina silloin kun se itselle sopii" -kielellä käsitteitään ja muotoilee samalla strategialla myös kannanottojaan. Ja monesti kun käsitteet ovat esillä ne kuitenkin mukailevat perinteisen konservatiiviajattelun rajoja. Siksi sama oikeus voi toisaalla olla hyvä ja toisaalla huono ; (PerusSuomalaisten kanssa maahanmuuttajista puhuessa ei voi olla huomaamatta että asenteet ovat samoja kuin fundamentalisteilla on uskonnonvapauteen. Fundiksethan arvostavat uskonnonvapautta mutta vihaavat uskontokontrollia siten että ilmiöt määritetään epäkoherentisti ; On "jostain syystä" niin että kädet ristiin rukoilu on arvokasta kulttuuria mutta islaminuskon polvirukoukset ovat jotain uskontopakkoa jota pitää vastustaa. Taustalla kumpuaa selvästi oman yhteiskunnan muutosvastarinta jossa toisen vakaumus on arvokkaampi kuin toisen.)
1: Positiivisesti katsoen tämä voi johtua siitä että konservatiivit ovat halunneet kuunnella vastustajiaan ja yrittävät kommunikaatiota yhteisen ja kaikille ymmärrettävän kielen kautta.
2: Neutraalisti katsoen omituisuudet voivat johtua siitä että puolue on vielä melko uusi, ja se on joutunut melko nopeasti astumaan isoihin saappaisiin. Näin yllättävän pieni määrä - keskenään erimielisiä - ihmisiä on muokannut ideologian melko nopeasti, joten se ei ole jäsentynyt samaan tapaan kuin perinteisemmät puolueet.
3: Negatiivisesti katsoen tämä johtuu siitä että on tärkeää olla populistinen ja houkutella eri vivahteilla. Tällöin kaikki heikkoudet ovat tarkoitushakuisesti hankittuja ominaisuuksia, käteviä strategisia kikkoja. (a) Vallankaappauskielen soveltaminen on kätevä keino ajaa omaa asiaa muuttamatta mielpiteitä vaan vaihtamalla terminologia. (b) Populismin kannalta ideat paistavat mutta sanatkin ovat vahvoja symboleja. Näin ollen mahdollisimman eri kulmat vihjaavat mahdollisimman monelle että "sinä voisit olla tässä". Näistä syntyy tietysti silisalaattia. (c) Nurkan takaa livahtavat äärioikeistolaiset kannattajat voivat pestä mainettaan ja pitää silti mielipiteensä ja toimintatapansa ; Kun muutos tapahtuu määritteissä eikä asenteissa ja toiminnassa on muutos kosmeettinen ja sellainen että se on helppo tehdä. (Samaan tapaan kuin holokaustin kiistävät revisionistit kiistivät olevansa rasistinen liike, heistä kyse oli vain tieteestä. Mitä nyt vaan kannattajissa oli natsienemmistö...) Eli kyseessä olisi eräänlainen "äärioikeistolaisten troijan hevonen". (d) Epämääräinen kieli vaikeuttaa kritiikkiä, jolloin kaikkeen voi sanoa "en tarkoittanut sitä" ja yrittää suojella jos sanomisissa on jotain väärällä tavalla provosoivaa. Puolue kun ei selvästi halua vähentää provokatiivisuuttaan ja ihmisissä tapahtuvaa riskien vaarojen ja pelkojen korostamista, joten se on lähinnä päätynyt suojelemaan tämän strategian väistämättömiltä seurauksilta.

Näin ollen voimmekin palata siihen mikä oli alussa. PerusSuomalaiset haluavat metauttaa Breivikistä ja PerusSuomalaisten äärioikeistolaisuudesta seuraavat poliittiset ongelmat keskustelemalla määritteistä. Asenne on tuttu pseudotieteistä ; Se, mikä näissä on yhdistävänä elementtinä on se että molemmat yrittävät "peittää juuriaan". Toisin sanoen PerusSuomalaiset ovat vahvasti oikeistolainen puolue joka yrittää peittää oikeistolaisuuttaan käyttämällä vasemmistolaista vähemmistöajattelua jossa enemmistö määritellään vähemmistöksi.
1: Luokkasota jäteään mainitsematta, koska se liittyy liberaaleihin, kommunisteihin ja vasureihin joita pitää retorisissa puheissa aina välistä sivaltaa. Mutta eriarvoisuus ja vaino saadaan mukaan kun keskivertoihmisestä ja Kansasta tehdään "uhri" jonka oloja parannetaan suhteessa eliittiin jota edustaa ilmeisesti EU -eliitti ja elitistinen punaviinivasemmisto joka ei elä Kansan ja Köyhien elämää ja edustaa sen sijaan poliittista korrektiutta ja sensuuria esimerkiksi maahanmuuttokysymyksissä. Maahanmuuttajat taas ovat joko Köyhän Kansan Kilpailijoita jotka ovat samassa ekolokerossa. Tai eliittiä joka loisii työntekijöiden rahoilla kuten kommunistin silmissä joku tehtaan patruuna teki.

Toki tässä on hyvä huomata että irtautuminen voi tarkoittaa kahta asiaa.
1: Irtautuminen voi olla oikeasti ja aidosti yritys olla toistamatta äärioikeiston virheitä. Tämä näkökulma on vaikeaa huomata ja tajuta ; Ja esimerkiksi kun uskovainen selittää Stalinista ja venäjästä ja rinnastaa sen ateismin vaikeuksiin, voi olla vaikeaa selittää että Stalinilla oli omituisia varsin epäliberaaleja piirteitä jotka tekevät hänen ateismistaan aivan erilaista kuin esimerkiksi uusateistien ateismista. Ja että siksi pitäisi antaa lupa yrittää uudestaan.
2: Irtautuminen voi tosiaan olla vain "Troijan hevostoimintaa" jossa juuria ei poisteta ja tavoitteet ovat aivan ennallaan, siis hieman kuten Intelligent Design rakennettiin salakuljettamaan lakituvassa turpaan saanut kreationismi kouluihin edes liennytettynä. "Emme ole ääriliike/emme ole kreationismia" ovat käteviä etenkin jos sattuu olemaan ääriliike tai kreationismia. Temppu on siitä kätevä että siinä kreationisti tai ääriliikkeen kannattaja ei suinkaan perustele itseensä kohdistuvaa kritiikkiä vääräksi, vaan sen sijaan vain määrittelee sen vääräksi tekemällä tästä taktisen väitelauseen, ideologian perusoletuksen.
+: Itse uskon että totuus on tuossa välillä ja riippuu yksittäisestä PerusSuomalaisesta. Puolueessa on siis riskejä ääri-ilmiöille. En kuitenkaan ole mennyt niin pitkälle että sanoisin että PerusSuomalaiset olisivat joku Suomen Sisun troijan hevonen. Ihan sen takia että Suomen Sisut ovat ruohonjuuritason tsemppaajia. Intelligent Designissä taas "Wedge" -strategian kannattajat ja luojat olivat sitä korkeinta Discovery Instituten huippua, juuri niitä samoja jotka sompaavat liikkeen tulevaisuuden kanssa määrärahoineen. Näin tilanteet eivät ole täysin toisiinsa rinnastettavia. Toisin sanoen PerusSuomalaiset selviävät siitä mistä ID -liike ei.