keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Ruumiini on temppeli

Kirjoittaja on niin laiha, että hänen
ruumiinsa on korkeintaan kappeli.
Sanonnan mukaan "ruumiisi on temppeli". Toisaalta tämä temppeli on yleensä varattu vain yhdelle Jumaluudelle. Nimittäin Jeesukselle. Kristillisen mytologian mukaan Jeesuksen paikka ruumissa on nimenomaan sydän. Sydän tietysti itsessään symbolisoi rakkautta. Ja lisäksi tämä liittynee siihen tunteeseen mitä tulee kun oikein pakahduttavasti uskoo Jeesukseen. ; Omassa rinnassani on liikaa pekonia, joten lisärasitus sydämelleni olisi merkittävä infarktiriski. Sen vuoksi en kaipaa Jeesusta sydämeeni jossa ei siis ole riittävästi tyhjää tilaa vuokrattavaksi. (Toisin kuin päässäni kuten myöhemmin opimme.) Hänhän voisi vaikka eräänä päivänä keksiä että hän voisi naulata taulua seinään. Siinä sitä sitten oltaisiin.

Kuitenkin ruumissani on muita paikkoja. Onkin hyvä miettiä että mihin kaikkeen tätä muuta voidaan käyttää.

Päähän voi asettaa moniakin jumaluuksia:
- Mieleen voisi laittaa esimerkiksi egyptiläisen Thotin, joka oli kirjoitustaidon ja viisauden jumala.
- Nenän temppelin räkäonteloihin voisi sovittaa japanilaisen jumaluuden nimeltä Tengu. Tämä on pitkänokkainen. He ovat kiusoittelevia mutta hyvää tarkoittavia. Tämmöisen jumaluuden temppelillä kehtaisi näyttää hyvillä mielin pitkää nenää ties kenelle.
- Kielen jumalaksi kelpaisi varmasti nigerialainen jumala Eshu joka osasi puhua kaikilla kielillä. Hän myös aiheutti muutoksia ihmisten elämiin.
- Naaman jumalaksi asettuu erittäin kauniisti, tai ainakin jotenkin, egyptiläinen Bes. Hän oli kääpiö joka tunnettiin erityisen rumasta pärstästään. Tuuheat kulmakarvat ja tukka, litteä nenä, suuret hörökorvat ja muut vastaavat piirteet tekivät tästä jumalasta ilmiselvin syin jotain muuta kuin yleisen bilettämisen jumalan. Sen sijaan hän oli kotijumala joka hoiti asioita paikassa joka ei vaadi julkisille paikoille menemistä.

Raajat ovat hyödylliset. Niitä kannattaa kuitenkin aina parantaa.
- Jalkojen jumaluudeksi kelpaisi hyvin esimerkiksi kreikkalainen Hermes. Hän oli viestinnän ja varkaiden ja kauppiaiden jumala. Hänen jaloissaan oli siivet, joten hänen palvojansa ovat varmasti nopeita.
- Käsiin voisi laittaa jumaluudeksi esimerkiksi aggressiivisen hindujen Parasurama -jumalan.  Jopa hänen nimensä tulee kirveen pitelemisestä, joten tästä jumalasta ei ainakaan katu-uskottavuutta puuttuisi. Toisaalta myös havaijilainen Iwa voisi olla mielenkiintoinen ruumiin temppelissä. Hän nimittäin oli erityisen näppäräsorminen ja oppi esimerkiksi varastamaan jo äitinsä kohdussa. Lisäksi hän oli erityisen nopea meloja. Näin pakenemistilanteessa olisi käytettävissä muutakin kuin jalat.
- Takamuksen Jumalaksi sopisi ehdottomasti kelttiläinen Epona. Hän oli teknisesti hevosmiesten Jumala. Mutta jos kykenee ratsastamaan hevosella pitkiä aikoja, on uskottavaa että toimistotuolilla istuminen on tämän jumaluuden avulla erityisen helppoa.

Ruumiintoiminnot ovat itselleni rakkaita, joten on hyvä ottaa käyttöön muutamia. Pyrin ottamaan huomioon joko vallitsevat ominaisuuteni tai sitten sen minkälaisesta asioista olisi minulle erityistä hyötyä. Heikkouksien ja vahvuuksien kanssa siis mennään
- Mahani jumalaksi sopii zairelainen Bumba. Hän ei ollut enemmän tai vähemmän kuin Luojajumaluus. Maailma syntyi kun Bumba sai vatsanväänteitä ja oksensi ulos esimerkiksi auringon, tähdet ja vastaavat. Lisäksi hän oksensi oleellisia eläimiä, kuten krokotiilin, leopardin, kotkan, vuohen, haikaran ihmiset. Ja tietysti koppakuoriaiset.
- Peräsuolen ja peräaukon Jumalaksi sopii ehdottomasti kiinalainen Fengbo, tuulen jumala. Hänet on kuvattu hieman hassunkurisena säkin kanssa kulkevana hahmona.
- Virtsarakon jumalaksi voisi käydä myös navajointiaanien jumala Tonenili. Hän oli veden roiskuttamisen jumala joka oli luonteeltaan keppostelija. Teot eivät olleet tuhoisia, vaan lähinnä kiusallisia.
- Sisäelimille, esimerkiksi maksalle, voitaisiin varata vaikka kristinuskon perinteessä oleva Asmodeus, joka on liitetty rappioon, esimerkiksi alkoholismiin. Teknisesti hän ei ole jumala vaan demoni. Mutta koska kohde olen minä, ei välttämättä voi olla kovin kranttu. Kun vuokrattavat tilat eivät ole kenties parhaassa mahdollisessa kunnossa, on otettava vuokralle mitä saa.

Iho, ihmisen suurin elin voisi sen sijaan ottaa atsteekkien jumaluuden nimeltä Temzcateci. Hän oli kylpemisen jumatar. Tämän vuoksi toistuvat suihkussa käymiseni voidaan nähdä rituaalina, jota naapuri joka kolmen aikaisesta kylpysessiosta voisi muuten loukkaantua ei voi sanoa mitään. Koska kyseessä olisi hengellinen uskonrituaali. Tämä jumaluus olisi siksi naapurisovun ja siihen liittyvän valtapelin kannalta erityisen kätevä.

Lisäksi penis on miehen rakkain elin, joten tätä olisi hyvä miettiä tarpeeksi. (Tunnusta. Tätä varten luit koko jutun tähän asti!)
- Sovinistimies voisi ottaa peniksen jumalaksi egyptin Min -jumalan, joka ei nimestään huolimatta ollut mitenkään vaatimattomasti varustettu. Hän oli hedelmällisyyden jumala joka kulki kaikkialla hattu päässä ja valtava penis ojossa. Mutta en ole sovinisti.
- Profeministimies voisi ottaa jumalakseen uranoksen, joka oli siitä merkittävä jumala että hänet kuohittiin. En kuitenkaan ole profeministi.
- Todellinen pervertikko voisi ottaa jumalakseen aboriginaalien Bamapana -jumalan joka esitettiin eräänlaisena kylähullujumalana. Hän rikkoi kaikkia seksuaalisia tabuja, etenkin heimoinsestiä. Olen toki perverssi, mutta en riittävän.
- Koska kyseessä olen minä, joutunen tyytymään kreikkalaisten Erokseen, seksuaalisuuden jumaluuteen. Ihan sen takia että hänet on kuvattu pieneksi pojaksi, ja vain tämänkaltaiselle jumaluudelle on tilaa siinä temppelin huoneessa joka minulla on tarjota asumukseksi.

Ei kommentteja: