Kauniin ystävyyden loppu

"Huffington Postin" artikkelisarja "Religion and Science: A Beautiful Friendship" pitää sisällään osan "Beyond Fundamentalism and Relativism". Siinä sisältönä on se, että uskontokeskustelu vaatii sen sietämistä että toiset ovat erimielisiä. Siksi fundamentalistinen lähestymistapa ei toimi. Hän kannustaa avomielisyyteen jossa omankin uskonnon erehtyväisyys otetaan huomioon "If, in the end, it's our own case that crumbles, we can simply admit our error without loss of face and join in welcoming the discovery of something new and better. When our beliefs go to battle and lose, we ourselves live to argue another day, just as lawyers do when a judgment goes against one of their clients. Though all models eventually come up short that doesn't mean that, in the interim, some models are not more useful than others. The alternative to fundamentalism is not relativism, it's model building."

Tämä on kaunis sanoma. Se muistuttaa siitä että usein uskonnossa ja uskontokeskustelussa vaihdetaan totuusrelativismiin tai fundamentalismiin ; Eli joko uskonnon dogmat ovat uskovaiselle:
1: Ilmiselviä totuuksia joiden erehtymättömyys on selvää ja jossa uskonnon todistaminen joko kreationismin tai jumalatodistusten kautta on olennaisessa osassa. Ja jossa vääräuskoiset ovat erehtyneet, eli eivät ole seuranneet todisteita loppuun asti, koska heillä on epätosi maailmankuva. Kirjoittajan mukaan fundamentalismi tarkoittaa muutakin kuin uskonnollinen fundamentalismi, vaan että mikä tahansa ajatus siitä että olisi jokin erehtymätön taho johon ihminen voisi varauksettomasti luottaa tiedollisesti olisi mahdollinen. (Onhan arvio Jumalan erehtymättömyydestä ja Raamatun virheettömyydestä ihmisyksilön tekemä arvio, eli inhimillinen päätös on mukana tässäkin. Jos oletamme ihmisen kykenevän tämänlaiseen erehtymättömään arvioon ei Jumalaa enää tämän otetun premissin jälkeen tarvita ; Etenkin reformoitu epistemologia muuttuu kuplaksi.)
2: Relativismia jossa totuus on maailmankuvariippuvaista, ja jossa absoluuttinen totuus vaihdetaan ja voidaan olla mitä tahansa mieltä.

Ehdotuksena onkin juuri se, että tämä kahtiajako on väärä. Että uskonto voisi olla mallinrakentamista. Klassinen uskontokeskustelu epäonnistuukin tältä osin aika suuresti. Mielemme jumittuvat siihen että meillä on totuus ja tämän asian levittäminen on argumentaation ja uskontokeskustelun ideana ; Kuitenkin tosiasiassa argumentointi on oikein tehtynä jotain aivan päinvastaista ; Oman mallin uhatuksi asettamista.

Kuitenkin tässä on mukana sävyjä joissa kirjoittaja selkeästi erkaantuu omista kauniista periaatteistaan. Hän siteeraa Miloszia lauseessa "If there is no God, Not everything is permitted to Man. He is still his brother's keeper And he is not permitted to sadden his brother, By saying that there is no God." Tämä kohta on tekstin kannalta hyvin vaikea. Sillä voidaan sanoa että kristityn tieteenpuolustus ja kristillisyyden muuttamista fundamentalismin ja relativismin sijasta mallintamispuoleen on jotain jossa samanaikaisesti erkaannutaan tästä periaatteesta, että ajetaan sitä. Voidaan nähdä että tämä asenne - jossa jos Jumalaa ei ole, olisi ihminen silti velvollinen olemaan loukkaamatta toista kertomalla epämiellyttävän totuuden siitä, että Jumalaa ei ole - onkin se, jota nähdään itsesuojelun ytimessä "When adherents to any fundamentalist creed demonize dissenters as immoral or evil, they're treading a path that leads to dehumanization, oppression and sometimes, in the extreme, to genocide. When nonbelievers derogate fundamentalists, they're taking a step down that same treacherous path." Jossa lainattu sitaatti olisi juuri tämä petollinen polku. Toisaalta uskontoa halutaan selvästi suojella. "One reason it can be so hard to accept the notion of changing models is that they are composed of interlocking sets of fondly held beliefs. Nothing dies harder than one's own cherished opinions. Many people are so identified with their beliefs that they react to the idea of revising them as they would to the prospect of losing an arm or a leg. Institutions are usually even more resistant to change. Avoiding the violence this breeds requires that we learn to hold our beliefs not as immutable absolutes but rather as working assumptions which, taken together, function as a pragmatic model." Eli henkenä on se, että jumalamalli on iso osa ihmisen identiteettiä ja siksi jos jumalamalli osoittautuukin huonoksi malliksi, sitä pitäisi pehmentää jotta ihmiset kestäisivät sen.

Tämän hyväksyminen muuttaa tilanteen siten että absoluutista luopuminen ja teologian muuttaminen mallipohjaiseksi tarkoittaisi käytännössä sitä että teoreettinen pohja ja Jumalan totuusarvokysymys hylätään ja siirrytään puhumaan elämäntavoista sellaisella tavalla jossa fundamentalismin teologinen korrektius hylätään ja sen tilalle otetaan vai poliittinen korrektius. ; En näe syytä miksi tämä muutos olisi oikeastaan mitenkään olennainen.

Yleensä ottaen vakaumuksen kohdalla onkin juuri se ongelma että moni ajattelee että uskovaisia pitäisi erityisesti suojella. Kuitenkin jos joku kääntäisi Miloszin lausuman nurin ja selittäisi että "Vaikka Jumala olisi, niin ihminen olisi silti pakotettu ottamaan toinen vastaan ystävällisesti eikä siksi saisi hyökätä erimielistä vastaan ja loukata tätä väittämällä että Jumala on" se ei saisi vastaavaa innostusta. Vaikka on selvää että ateismikin on osa ihmisen identiteettiä ja että tämänlaisilla asioilla voi loukata. ; Uskonnoton ei kenties välitä Jumalasta tai edes uskontokysymyksestä, mutta hän on yhä sosiaalinen ihminen. Ja siksi "Naked Pastor":issa ollut piirros kuvaakin hyvin uskonnottoman sosiaalista angstia. On selvää että jos kohteliaisuus-loukkaavuudenvälttämis -akseli otetaan käyttöön sen pitäisi koskea molempia puolia.

Ja tästä seuraakin se, että itse asiassa kaikesta "malli" -sanan käytöstään huolimatta ei keskustelu esitetyillä muutoksilla oikeasti reiluunnu. ; Ihmisten vakaumukset ovat epäsuhdassa. Poterot syntyvät vain hieman uudella mukaystävällisellä asenteella. ; Poliittisen korrektiuden henki on hieman kuten jos väittäisi että homokysymyksessä paras mahdollinen ratkaisu olisi "don't ask don't tell", jossa homoudesta ei kysytä eikä puhuta. Ajatus siitä että Jumalaa ei ole pitäisi laimentaa. Ja kun muistetaan että suunta kulkee molemmin päin ei saisi sanoa että "Jeesus on ja Pelastaa". Uskonnon kohdalla ihmiset usein tajuavat kuitenkin vedota YK:n listaamiin ihmisoikeuksiin joissa uskonnon julistaminen nähdään ihmisarvon kannalta tärkeäksi. On siis selvää että uskovaisista itsestään ei ole noudattamaan "don't ask don't tell" -asennetta. Kokonaisuus jää siis yhä epävakaaksi.

Tämä kahtiajakoisuus selittääkin miksi diplomatiaa hakeva ratkaisu Huffington postissa joutuukin itsensä ja omien periaatteidensa kanssa ristiriitaan. Se itse asiassa korostaakin sitä että uskonto on joko postmodernia tai fundamentalistista syystä ; Se ei yksinkertaisesti pärjää malliperustaisessa perusteluympäristössä. Koska tämä periaate ei yksinkertaisesti toimi, on uskontoa yritetty klassisesti irtauttaa malleista : Esimerkiksi NoMa -periaate on suosittu juuri siksi että ne mallit joita Jumalasta voi rakentaa eivät itse asiassa kovinkaan hyvin toteudu. Uskonto jää siksi joko maailmankuvaliseksi eitodistetuksi tai fundamentalistiseksi jossa uskonto on joko yksi maailmankuva muiden joukossa tai sitten se on jotain jossa presuppositionistisesti sovitetaan tosiasiaiaineisto Jumalaan ja sanotaan että "se voi sopia siihen" ilman että koskaan asetetaan itse Jumalakonseptia kriittisen "kyllä-ei" -testauksen alle.

Jos tieteestä tuttu malliperustainen näkökulma toimisi uskonnossa, meillä olisi valtavirtaa oleva malliriippuvainen teologia. Se, että sitä ei ole johtuu juuri siitä että tämä on juuri se teologiakuva joka ei toimi. ; Siksi yritykset rakentaa mallirippuvaisuutta johtavatkin aina siihen että postmoderni ja fundamentalistinen ajattelutapa heijaavat edestakaisin. Samoja periaatteita noudatetaan ja rikotaan ristiin. Näin malliriippuvainen uskonto onkin sisäisesti ristiriidassa. Hupaisaa kyllä tämän tien epäonnistuminen näkyy vahviten kreationismissa. Sitä pidetään usein fundamentalistisena, mutta on tärkeää muistaa että se myös yrittää mallintaa todellisuutta. Eivät valtavirran teologit eivätkä valtavirran tiedemiehet noin yleisesti pidä kreationismia onnistuneena. Se ei ole hyvää mallintamista mutta ei se ole oikein hyvää mitään muutakaan.

Tässä taustalla olevana perusongelmana on vapauden ja vastuun yhteisvaikutus. Usein ihmiset ajattelevat että vapaus on sitä että voi tehdä asioita ja siksi vastuu tehdyistä valinnoista nähdään ongelmatilanteissa kiusaamisena ja epäkorrektiutena. Tämän vuoksi uskontokeskustelussa ongelmana on se, että se tahtoo olla repivää ; Jos Jumalamalli kumoutuu, niin se tarkoittaa sitä että se loukkaa jotakuta. Jos jumalamallia ei voida kumota se ei kuitenkaan enää ole malli. Huffington Postin juttu yrittää tasapainoilla ääripäiden välillä ja saada molempien hyvät puolet ilman kummankaan haittoja. Valitettavasti tämä kikkailu johtaa syviin ja vakaviin sisäisiin ristiriitoihin ; Samoja sääntöjä ei käytetäkään aina ja kaikilla. Joten lopputulos on se, että joko ollaan fundamentalisteja jotka käyttävät postmodernia kieltä tai postmodernisteja käyttämässä fundamentalistista kieltä. Tai sitten sitä ollaan epäreiluja ja otetaan erioikeuksia.

Tämä kiikuttelu muistuttaa että uskonnonvapaus on tämänlaisten keskustelun sivuraiteelle viemisten sijasta  yksinkertaisemmillaan testattavissa periaatekaavalla. Uskonnonvapauskysymyksissä on esitettävä sellaisia kysymyksiä että miksi kokee uskonnonvapautensa olevan uhattuna. (Sillä tosiasiassa maailma on sellainen että kukaan ei koe uhkaavansa uskonnonvapautta. Osa vain kokee että uskonnonvapaus tarkoittaa uskonnonvapauden tuhoamista.) On kysyttävä seuraavia kysymyksiä (Joista A tarkoittaa aitoa uskonvainottuna olemista ja B tarkoittaa että on todennäköisesti itse uskonvainoaja.):
1: Onko uskonnonvaputeni uhattuna koska (A) Minut pakotetaan ehkäisemään syntyvyyttä (B) Minun ei anneta estää muita käyttämästä ehkäisyä.
2: Onko uskonnonvapauteni uhattuna koska (A) En saa mennä naimisiin rakkaani kanssa (B) Mielestäni vääräuskoiset/kerettiläiset toiset ihmiset saavat mennä naimisiin.
3: Onko uskonnonvapauteni uhattuna koska (A) En saa rukoilla omaa uskontoani / ylistää omaa Jumalaani kotona yksityisesti (B) En saa muita osallistumaan oman uskontoni mukaiseen rukoiluun / ylistystoimenpiteeseen julkisesti.
4: Uskonnonvapauteni on uhattuna koska (A) Muut saavat kiusata minua vakaumukseni johdosta miten vain ilman juridisia seurauksia (B) En saa toteuttaa uskontoni pyhiä puhtaussääntöjä ja esimerkiksi kiusata homoseksuaaleja heidän epäpyhistä tavoistaan.
5: Uskonnonvapauteni on uhattuna koska (A) Emme mitenkään voi rakentaa lähialueelle uskontoni mukaista palvontapaikkaa. (B) Koska joku rakentaa toisen uskonnon palvontapaikkaa lähialueelleni.
6: Uskonnonvapauteni on uhattuna koska (A) En saa opettaa uskontoni mukaista luomiskertomusta kotonani (B) Koulussa luonnontiedeluokassa opetetaan vallitsevaa luonnontieteen paradigmaa joka ei sovi yhteen uskontoni luomiskertomuksen kanssa.
7: Uskonnonvapauteni on uhattuna koska (A) En saa sanoa oman vakaumukseni mukaisia asioita ja moittia sanalliseti yhteiskunnassa epäpyhiksi näkemiäni asioita. (B) Toiset kritisoivat esittämiäni uskontooni pohjaamia lauselmia poliittisessa ja julkisessa keskustelussa jonka koen nöyryyttäväksi ja ilkeäksi.

Tämä ylläoleva ei ole malliriippuvaista uskontoa. Nähdäkseni nykykulttuurissa tieteen ja uskonnon rinnastaminen toistensa ystäviksi nykykylttuurissa tarkoittaisi sitä etttä ystävyys on rakoilemassa. Että nyt olisi eroamisen paikka. Malliriippuvaisuus olisi "kauniin ystävyyden loppu". Tai tarkoittaisi jos emme noudattaisi ylläolevaa "kohteliaisuusmallia". ; Tämä huomio tarkoittaa sitä, että - jos asiaa tarkastellaan ihmissuhteiden tasolla eikä tosiasiatasolla - niin postmodernismi toimii poliittisessa uskontokeskustelussa parhaiten. ; Jos taas kysymys on siitä onko Jumala olemassa tai ei. Niin siinä tapauksessa tilanteesta tulee vammoja. Ja tässä kontekstissa sen joka ei osaa hävitä ei pidä myöskään pelata.