Perhekokonaisuus

Jason Lepojärvi jäsentää kirjassaan "Ruumis Jumalan kuvana. Johdatus Johannes Paavali II:n ruumiin teologiaan" edellisen paavin näkemyksiä perheestä ja seksuaalisuudesta. Merkityksellistä on se, että hän oli paavina suurten yhteiskunnallisten seksuaalisuuskuvan muuttumisten kanssa. Vatikaani luonnollisesti reagoi tähän. Klassinen seksuaalisuutta skolastisesta kulmasta luonnollisuuteen ja luonnonlakeihin liittämä Humanae Vitae -seksuaalisuuskuva vaihdettiin Imago Dei -kokonaiskuvaan jossa ihminen on Jumalan kuva ja tätä kautta koko seksuaalisuus laitetaan aiempaa laajempaan kontekstiin. Tämä muutti seksuaalisuuskuvan yhden asian ja teeman sijasta hyvinkin monisäikeiseksi kokonaisuudeksi. Lepojärvi selittikin että Johannes Paavali II seksuaalisuuskuvassa ei enää ollut yhtä punaista lankaa, vaan jokainen elementti oli punainen lanka. Ja jos yhden osan muutti, syntyi muutoksia koko järjestelmään.

Tämänlainen on luonnollisesti merkki hyvin taitavasta filosofianteosta. (Kyllä. Kehun katolista paavia. Minä. Luit oikein. ; Tosin en ole katoliseksi kääntymässä, koska monet näistä punaisista langoista on nähdäkseni hyvinkin eri lailla kuin Paavi ne asettelee, joten kokonaisuuskin vääntyy niin että minun on kannatettava jotain muuta.) Tämä monisäikeisyys nostaa kuitenkin esiin toisen seikan joka on tärkeää; Seksuaalisuus, perhe ja monet muut asiat ovat konsepteja jotka on aina nähtävissä ennen kaikkea siten miten se on liitoksissa ja osana laajempaa kontekstia. Tämä on merkittävä muistutus. Se nimittäin helposti unohtuu. Sillä usein mieleen tulee yksi idea jonka kautta jäsennetään kaikki. Tällöin on vain yksi punainen lanka. Ja se tekee lopputuloksesta vähemmän hienoa filosofiaa.

Tämä on tärkeää muistaa, kun esille otetaan perhekonsepti ; Nykyään vallitseva perinteinen perhemalli "ydinperhe" ei nimittäin tarkemmassa miettimisessä ole kovinkaan tuore. Kun nimittäin katsotaan historiassa taaksepäin, on huomattava että maatalouden aikana perhemalli oli aivan erilainen. Perhe oli enemmän koko kylä. Yhteiset pellot on hoidettu ja perhe on ollut yhteistyöyksikkö. Esimerkiksi sadonkorjuu ei ole olut mitään sellaista jossa isä on mennyt niittämään ja äiti olisi jäänyt kotiin kokkaamaan. Tämä yhteisöllisyys on näkynyt myös avioliittokuvassa. Itse asiassa tilanne on ollut historiassa niin että avioliitto on ollut "naimakauppa", joka on ollut myös yhteisön asia. Näin esimerkiksi tyttären käden pyyntö isältä muuttuu tärkeäksi ja olennaiseksi osaksi koko konseptia.

Ydinperhe onkin syntynyt vasta teollistuneella ajalla. Christopher Lasch esittää "Haven in Heartless World":issä että teollistunut aika toi mukaan samanlaisena toistuvampaa, mekaanisempaa työtä. Tämä oli myös työtä johon lähdettiin pois kotoa. Ydinperhe onkin sitten ollut irrotettu yksikkö. Siinä missä maanviljelijä on ollut illalla puhdetöitä tekevä maanviljelijä, teollistunut työ on jätetty töihin ja kodista on tullut suojapaikka joka on erillinen työstä. Näin ihminen ei enää ole ollut "kokonaisvaltaisesti ammattinsa". Tällöin oli luontevaa että kun toinen tekee työt muualla, toinen tekee työt kotona. Näin äidistä tuli lasten huoltaja. Hän spesialisoitui tähän yhteen ja tiettyyn tehtävään koska se oli taitoa vaativa. ; Tämä eristyneisyys onkin klassisessa muodossaan viktoriaanisena aikana jolloin ulkopuoli oli sitä että ulkona oltiin sieviä ja/tai edustavia ja esimerkiksi seksielämä eristettiin ja piilotettiin täysin kodissa tapahtuvaksi ; Seksiä tapahtui kodin seinien sisällä paljon - ja aikaa tutkivien mukaan paikoin yllättävän "kinkyäkin" - mutta sitä ei näytetty kodin ulkopuolella. Ydinperhe ei enää ollut osa yhteisöä, vaan koti oli irrallaan yhteisöstä. (Vasta tässä maailmassa oikestaan sellaiset käsitteet kuin uskonnonvapaus olivat mahdollisia. Sitä ennen ne olivat yhteisöllisiä.)

Nyt kun molempien sukupuolten osana on käydä töissä, on palkat ja muut tietysti muuntuneet tähän. Käytännössä nykyään kaikkien onkin yritettävä käydä töissä. Tässä maailmassa vapautus muuntuu helposti naisen orjuutukseksi. Ei siksi että hänet orjuutettaisiin palkkatyöhön kuten mies. Vaan siksi että jos nainen ja mies tekevät työt ja nainen tämän päälle kotityöt (jos se nähdään on naisen osaksi) naisen työtaakka kasvaa suuremmaksi kuin miehen. Siksi modernissa maailmassa molempien sukupuolten olisi entistä voimakkaammin panostettava sekä kotitöihin että kodin ulkopuolisiin töihin. ; Tosin naisen meno töihin on muuttanut tilannetta niin että monen ihmisen tehtäväksi on tehdä osa entisistä kotitöistä. Esimerkiksi lastentarha on paikka jonne mennään eikodissa olevaan palkkatyöhön tekemään jotain joka viktoriaanisena aikana oli selkeästi kotityö. ; Näin ollen ei pidä ihmetellä että nykyään "perinteinen sukupuolirooli" on huomattavasti epäreilumpi kuin mitä se oli viktoriaanisena aikana. Ydinperhesysteemi ei siis selvästi enää toimi tässä muuttuneessa ympäristössä.

Koska tilanne perhe-työ-yhteisö-yhteiskunta -klikissä on pakosti jotenkin toisiinsa liittynyttä, on selvää että tilanne on muuttunut dramaattisesti. "Unabomber" Kaczynski selittikin tähän liittyen siitä miten konservatiivit ovat vaikeuksissa. Sillä he ajavat muuttumattomuutta perheessä samalla kun he kuitenkin kannattavat teknisiä muutoksia jotka taas vaativat niihin reagoimista. Hänestä oli omituista että konservatiivit vain uskovat että asiat eivät muutu. Hännikäinen kuvaa samaa tilannetta "Ilman" -kirjassaan ja ihmettelee että "Olisi houkuttelevan helppoa syyttää 1960 -lukulaista naiiviutta ja lyhytnäköisyyttä kaikesta. Siihen virheeseen lankeavat monet "konservatiivit", joiden historiakäsityksen mukaan itsestään syntyvät ideologiat muokkaavat reaalimaailmaa. He kuvittelevat että partaradikaalien sukupolvi putkahti tyhjästä pyyhkimään pois siihen asti ongelmattomasti toimineen ydinperheen. Samaiset "konservatiivit" kieltäytyvät itsepintaisesti näkemästä, kuinka juuri moderni teollinen kapitalismi on syntymästään asti kalvanut perheen ja perhearvojen perustuksia. Heidän ideologinen sokeutensa sikiää siitä, että yksilön taloudellinen vapaus on heille samanlainen pyhä lehmä kun sananvapaus on liberaaleille ja vasemmistolaisille."

On ymmärrettävää että ideologiat heijastelevat ihmisten kokemuksia jotka kumpuavat elämänkokemuksista. Näin esimerkisi sisällissotaa suomessa ei suinkaan aikaansaanut kommunismi. Vaan sen ajan järjestelmä oli vain sellainen että se ei toiminut tilanteessa jossa väkiluku kasvoi. Kun suuret tilat perittiin vanhimmalle pojalle mahdollisimman suurena, samalla kun väkiluku kasvoi, oli selvää että lopputulos oli se, että tarjolla oli pieni määrä maata yhä kasvavalle ihmisjoukolle samalla kuin tietty tietynkokoinen (mutta prosenttiosuutena koko väestöön suhteen marginalisoituva kun väkiluku kasvaa) pitää yllä korkeaa vaurauttaan. Yhä useammalle yhä vähemmän ja kasvava kontrasti niiden välillä joilla on ja niiden joilla ei ole, johtaa lähinnä yhteen tulokseen. Jared Diamondin "Romahdus" -teoksen mahdollisesti julmalta tuntuvat lainalaisuudet toimivat tällä tavalla. Ihmiset eivät yksinkertaisesti laajoissa määrin kuole ylläpitääkseen yhteiskuntajärjestystä joka hyödyttää jotain heistä itsestään erillistä eliittiä.
1: Onkin merkittävää huomata, että vanhoilliset konservatiivit näkevät maailman ideologoiden kautta syntyvänä. Eli heille maailma toimii vain ylhäältä alas. Heille uskonnonopetus on siksi yhteiskuntakontrollia ja yhteiskunnan pelastamista. He panostavat mielellään ongelmatilanteissa oikeaoppisuuden huolehtimisesta sen sijaan että panostaisivat itse ongelmaan ja sen taustalla oleviin konkreettisiin syihin. Heistä yhteiskuntakatastrofi on parannettavissa "sielunhoidolla". Heille tiede on kristinuskon ansiota. Heille kaikki eikristillinen on tuhoa. Näille taantumuksellisille konservatiiveille ympäristön vaikutukset ovat "kommunismin peikkoa". Dialektinen materialismi on heille kauhistus jolta vähänkin maistuva pitää heittää syrjään. Tämä myös selittää miksi uskontojunttaaminen on heille niin vahvasti sydämen asia. Kysymys ei ole ilkeydestä vaan tästä aivan omituisesta todellisuuskuvasta. Itse, joka en ole liberaali, en vanhoilline taantumuskonservatiivi, en kommunistinkomukka enkä uuskonservatiivi enkä montaa muutakaan asiaa ... olen skientistinen konservatiivi joka näkee että tottakai yhteiskuntaoloilla on vaikutusta siihen minkälaiset ideologiat tuntuvat houkuttelevilta. Esimerkiksi tiedän että "Rikkaat kuvittelevat että elämässä tärkeintä on onnellisuus. Köyhät tietävät että se on raha." tai jotain sinne päin.

Onkin tavallaan huvittavaa että tasa -arvo on lisännyt seksuaalista vapautta. Joka taas tekee seksistä jotain jota voi todellakin lähestyä markkina -arvoteorian kautta ; Toisilla ihmisillä on tässä huomattavasti parempi seksuaalinen arvo kuin toisilla. Kun kaikki saavat valita, he valitsevat mieluummin parhaita. (Ei siksi että he haluaisivat kiusata, vaan koska seksuaaliset mieltymykset ovat osittain synnynnäisiä ja piirteet jotka saavat meidät ihastumaan eivät ole täysin satunnaisia.) Näin seksuaalisuuteen syntyy sama kilpailutilanne jonka kapitalismi tekee työn kohdalla ; Ja kun se on vapaata, syntyy helposti jakoa jossa toisilla on ja toisilla ei. Tasainen jakautuminen yksinkertaisesti vaatisi kontrollia ja rajoitteita.

Tämä on johtanut erikoiseen paradoksiin ; Aikaisemmin, yhteisölliseen aikaan, avioliitto oli naimakauppa. Tällöin sitoutumaa ei tehty pelkästään tunteella. Silloin valtaosa sai avioliittoja joita pidettiin hyvinä tai kelvollisina. Nyt taas pidämme järjestettyjä avioliittoja melko kamalina ja korostamme romanttista rakkautta. ; Kuitenkin kun tämä on ainut kriteeri, tästä seuraa se, että harvempi väistämättä saavuttaa sen mitä yleensä pidetään ihanteena, "hyväksyttävänä avioliittona".

Itse asiassa menneisyydessä tilanne on ollut jopa niin että jossain määrin taloudellinen varallisuus ei ole lisännyt seksuaalista vapautta, vaan on sen sijaan jopa vähentänyt sitä. Mitä suurempi omaisuus, sitä tärkeämpää naimakauppojen poliittiset ja yhteisölliset puolet ovat. Näin ollen on hyvinkin mahdollista että aatelissa oleminen on vähentänyt romanttista rakkautta, joka taas on ollut tavallisen väen kohdalla helpompaa. Nykyisin taas seksuaalinen valta ja poliittinen ja taloudellinen valta tuppaavat niputtumaan. Ei siis voida sanoa vanhan sanonnan mukaan että "Jos ei onnea rahassa niin sitten rakkaudessa." Ennen on kenties ollut niin että sääntö on toiminut hieman nykyistä paremmin. Nykyään se on yhä enemmän sitä että etenkin jos sinulla on rahaa, ei sen rakkauden kanssa ole niin suuria vaikeuksia.

Tämä tilanne luonnollisesti miellyttää kaikkia. Paitsi köyhiä. Mutta kaikkiahan ei kuitenkaan pystytä miellyttämään. Onneksi markkinatalous hoitaa itsensä ja kuplansa. Eli kaikki ongelmat ratkeavat viimeistään anarkiavaiheessa. Sen ratkaisun taas muistamme lopun elämäämme. Mikäli siis elämme niin pitkään.