jumalallisen hämärä epäjumalten hämärä

Filosofinen lehti "Niin&Näin (2/2012)" piti sisällään tietokonepelejä käsittelevän artikkelin. Se korosti sitä että vaikka tietokonepelaaminen on tavallista, se ei yleisyydestään huolimatta ole kovinkaan arvostettua tai hyväksyttyä. Se on ikään kuin valtavirtaa jota kohdellaan kuin se olisi marginaalia. Samaa vähättelevää asennetta heijastelee myös eliitti. Esimerkiksi elokuvia, televisio -ohjelmia ja muita massaviihdeilmiöitä arvoidaan kulttuuritoimittajien puolesta. Mutta tietokonepelejä ei.

Tämä tiivistyy hieman karrikoivaan kannanottoon ; "Elektronisia pelejä pidetään epäilyttävänä lasten ja nuorten ajanvietteenä, johon käytetty aika on pois kunnon peleistä kuten jalkapallosta, leikkimisestä, opiskelusta, lukemisesta tai jopa television katselusta. Sikäli kun videopeleillä on merkitystä, ne ovat matalaotsakulttuuria. Pahimmillaan tietokoneen tai television ruutua tuijottavista nuorista tulee masentuneita hylkiöitä. He menettävät kykynsä toimia muiden ihmisten kanssa ja voivat kohdata toisen vain tietotekniikan pelkistämän vastevirran läpi. Lopulta pelaajat taantuvat todellisuudentajunsa menettäneiksi tappajiksi."

Tämä heijastaa yleistä kuvaa joka ihmisellä on suhteessa virtuaaliseen. Näkemykseni mukaan tietokonepelit nähdään nimenomaan illusionaarisena. Se on siis valehtelevaa epätotuutta. Se on ihmisen rakentama kangastus. Se ei siis ole ehdottomasti todellista. Näin siltä kielletään ne arvot joita esimerkiksi kirjallisuudelle helposti annetaan. Sillä kirja ei rakenna illuusiota, vaan ihminen rakentaa asiat mielikuvituksella. Näin ollen mielikuvitus joka heijastaa sinänsä mekaaniseen ja kaavamaiseen lukemisprosessiin nähdään jotenkin luovempana kuin se, että tekee pelihahmon puolesta erilaisia valintoja niin että sama peli on joka pelikerralla hieman erilainen. Eniten ihmetyttääkin juuri se, että lineaarinen kerronta nähdään mielikuvitukselle ehdottomasti ja automaattisesti parempana kuin kontingenttiin logiikkaan perustuva kerronta.

Tietokonepelien yksinäinen maailma = koko ATK -todellisuus?

Tietokonepelit ovat minun nuoruudessani vielä olleet yksinpelejä. Osaa voi pelata samalta koneelta samalta näppikseltä. Nykyisin pelit ovat verkostoituneita ja täynnä omituista sosiaalista peliä. Esimerkiksi mmorpg -peleissä on "gamerhuoria" jotka teeskentelevät olevansa jonkun pelaajan tyttöystäviä ja he sitten pyytävät näitä tavaroita lahjoina. Kavereita dumpataan ja vaihdetaan jos lahjahanat hyytyvät. Näillä onkin yleensä hulppeat kamat jotka on hankittu ns. sosiaalisella puukotuksella jota arkielämäkin on pullollaan.

Kuitenkin tämä yksilöpelien yksilökeskeinen ja yksinäinen maailma liitetään vahvasti kaikkeen, myös internettiin. Nörttejä leimattiin minun teini-iässä hylkiöiksi. Nähtiin että heiltä puuttui sosiaalisuus. Tosiasiassa internet tarjosi mahdollisuutta vuorovaikutukseen. Ja toisessa päässä oli aitoja ihmisiä. Internetin kautta voi esimerkiksi riidellä. Ja nämä tunteet ovat aitoja. ; Olen räyhännyt ja riidellyt monen ihmisen kanssa, joten aivan aitoa ihmisten aivan aitoa ja konkreettista pahastumista ja suuttumista ja loukkaantumista on tapahtunut. Tilanne on siis aivan kuin he olisivat todella nähneet ja tavanneet minut! (Ainut ero on että netissä minua ei lyödä nyrkillä joka on varmasti aitoa, konkreettista läheisyyttä ja jotenkin elähdyttävää, mutta rehellisesti sanoen en ole ainakaan vielä riittävän sadomasokistinen nauttiakseni tästä.)

Nuoruudessani nörteille hoettiin "hanki elämä". Nykyisin nörtit ovat onneksi cooleja. Ja lisäksi tietotekniikka -alalla, käytettävyydessä ja tietojenkäsittelyssä ja datanmurskaamisessa on mahdollisuus tienata. Tehdastyötä ilman hammasrattaita ja mekaanista saman toistamista (sen sijaan siinä toistetaan muita juttuja, valitettavasti).

Huvittavaa on myös se, että tosiasiassa tietokonepelikritiikkiin käytetty, jo niiden kohdalla kaavamainen, kieli muutetaan usein sellaisenaan esimerkiksi sosiaalisen median kritiikiksi. Esimerkiksi "Iltalehti" (19. syys. 2012) piti sisällään kannanoton "Facebook ei korvaa tunteita".

Kyseinen teksti aloittaa kuvaamalla facebookia ikään kuin jumalanhylkäyksen ja arvotyhjiön täyttämisen kielellä. "Facebook, tuo jo määrättyjen tahojen uskonnoksi kohotettu ilmiö, vie yhä enenevässä määrin aikaa ihmisten päivittäisistä arkirutiineista." Olisi toki mielenkiintoista nähdä se uskonnon määritelmä jonka facebook täyttää kenelläkään, saati löytää taho joka on nostanut facebookin. Tämä retoriikka on tietysti vanhakantainen tapa sanoa että asia on "paha". "Epäjumala" -käsitteeksi rinnastaminen liittää kommentoijan tiettyyn viiteryhmään. Sääli että se tälläisenä jää pelkäksi retoriseksi tempuksi, joka heikentää kokonaisuutta. Mutta ongelma voi olla todellinen. Sillä facebookia käytetään paljon. Se tarkoittaa että se voi olla haitallista. Tai jos ei olisikaan, niin yleisyys tekisi siitä arvokkaan ja tärkeän miettimisen kohteen.

Kirjoitus onneksi palaakin riskien maailmaan ja nostaa esille sen että facebookia käytetään paljon "Joidenkin läpeensä hurahtaneiden vapaa -ajasta kuluu jo suurin osa Facebookissa, ja onpa niitäkin joille tämäkään ei riitä, vaan jopa työaikana tai koulutunnilla päivitetään tapahtumia tähän virtuaalimaailmaan." Kiitän kirjoittajaa omintakeisesta lauserakenteesta, joka on kuin omasta kynästäni. Tässä korostuu että facebookia käytetään paljon. Tätä on vaikea nähdä asiattomana, vaan se on lähinnä tosiasian kuvaus. Tosin sellaisten arvottavien sanojen kuin "hurahtanut" käyttäminen kertoo että kyseessä on kritiikki. On hyvä että tämä sana on olemassa, koska ilman sitä voisi olla vaikeaa huomata että tässä olisi kysymys kritiikistä. Sillä argumenttia asian puolesta ei löydy. On vain sana. Sellaisenaan jonkun kutsuminen "hurahtaneeksi "on mielenkiintoinen psykologinen diagnoosi. Olisi mielenkiintoitsa löytää sen määrittely vaikkapa ICD10 -luokituksesta. Ja psykologi joka on tämän määrittelyn sitten antanut. Tai edes ne diagnoosikriteerit jotta pystyisi jollain tasolla näkemään kuvaako syytös kohdettaan. Sillä ilman tämänlaista se olisi itse asiassa ad hominem. Asia muuttuu kritisoitavaksi koska asiaan liittyvää kutsutaan pilkkanimellä. (Argumentti voisi toki seurata perässäkin jolloin tämän esilletuonti olisi asiatonta, perustellusti jopa karut sanat voivat olla perusteltuja. Mutta spoilaan. Ei sitä löydy koko lopputekstistäkään.)
1: Kun tämän huomaa, voi kiinnittää huomiota tekstin implisiittiseen tasoon joka nostaa esille potentiaalisen mahdollisuuden siitä että (a) jos jotain tehdään paljon, että tämä olisi esimerkiksi pakkomielteistä tai että se olisi riippuvaisuutta (b) tai että jos siihen liittyy joillakin asiattomia ylilyöntejä niin koko ilmiö olisi jotenkin vaarallinen ja riski. Toivoaksemme tämä implisiittinen syytöstaso on kutenkin vain tulkitsijan korvien välissä. Sillä se vaatisi aika tiukkoja päättelemisprosessissa oikomisia ja ne eksplisiittisenä ne tekisivätkin perustelusta huonon. Näistä todellakin voidaan puhua mutta niistä on todellakin syytä vaieta.

Kommentoija jatkaa : "Herääkin kysymys, ostaanko tänä päivänä enää tehdä asioita oikeasti, vai eletäänkö tässä kirjainten muodostamassa sosiaalisen median harhaisessa illuusiossa todellakin siinä uskossa, että se kaikki on ihan aitoa ja ihanaa?" On vaikeaa sanoa mistä tämä kysymys herää, koska siihen suuntaan ei oikeastaan ole argumentoitu ja sen syntymistä oikein perusteltu tai alustettu. (Ellei tuo implisiittinen taso ole sitten totta, jota emme kirjoittajaa kunnioittaaksemme luonnollisesti halua ajatella oikein relevanttina vaihtoehtona.) Tässä korostuu se, että virtuaalimaailma ei olisi oleellisesti totta. Ja että jos jokin asia on internetissä ja teet asioita sen parissa, tämä ei ole oikeasti olemista. - Esimerkiksi sinä et siis oikeasti lue tätä tekstiä vaan kyseessä on epätosi ei oikeasti lukeminen? Jos tämä täysin sama teksti olisi paperilla, se olisi kenties sivistävää ja aitoa lukemista?

Tämä korostaa perinteistä suhdetta joka näkyy esimerkiksi ihmisen näkemyksenä tieteestä ; Nähdään että esimerkiksi fyysikko on todellisuudesta vieraantunut koska hän miettii abstrakteja norsunluutornissaan eikä osaa lypsää lehmää. Tämä pragmaattisuutta korostava argumentaatio näyttää hyvin omintakeiselta, koska esimerkiksi omassa elämässäni ei ole tarvetta esimerkiksi seuraaville konkreettisille taidoille (a) lypsy ilman lypsyrobottia (b) eläimen hätäteurastus. Osaan tehdä kyseiset teot oikeasti, minulla on siihen peräti koulutus. Mutta tosiasiassa kaupunkikulttuurissa lehmä on todella abstrakti. Esimerkiksi olisi todella kummallista jos nousisin huomenna aamulla kello kuusi lypsämään lehmät joita ei edes ole. Pragmaattisesti ajatellen tässä ei ole mitään järkeä. Omistamani lehmät (jotka muuten lentävät öisin) ovat abstaktimpia ja virtuaalisempia kuin facebookprofiilini. Sen sijaan jos minun pitää esimerkiksi tehdä niitä asioita joita minun pitää tehdä, joskus jopa työn puolesta minun vaaditaan ja odotetaan käyttävän facebookia. Sillä se liittyy konkreettisesti työhöni ja työtehtäviini.

Vähiten ymmärrystäni herättää kuitenkin sana "aitoa ja ihanaa".:
1: Viittaako se siihen että facebook ei pidä sisällään ääniä ja eleitä, eli ei välitä eisanallisia signaaleja? Tämä on mahdollista, mutta jostain syystä puhelimen kohdalla vastaavaa ei korosteta. Usein ajatellaan että mediassa muutamaan aistiin keskittyminen ei ole ongelma. Jotenkin internetin kohdalla virtuaalisuus iskee silmilel terminä niin että puhelin nähdään jotenkin parempana kuin Sosiaalisen Median YouTube -paikan videot joissa on ääni, kuva, eleet ja kaikki. Ilmeisesti nettipuhelimetkin ovat virtuaalisia ja siksi huonompia kuin ne puhelimet jotka muutoinkin rukkaavat äänet binaariseen muotoon.
2: Toisaalta näkemykseni ns. reaalitodellisuudesta ja siellä kulkevista ihmisistä on se, että he ovat suurimmaksi osaksi ainakin silloin tällöin valehtelevia olentoja ja että se elämä ei noin keskimäärin ole kovin riemastuttavaa tai kiinnostavaa. Kuvitteleeko facebookkriitikko sitten että todellinen elämä olisi "aitoa ja ihanaa?" Tämä jää auki, koska kyseistä kysymystä ei kontekstoida oikein mitenkään mihinkään. Näin ollen siitä selviää oikestaan vain se, että se liittyy asenteelliesti ympäristöön joka paljastaa sen retoriseksi kysymykseksi. Mutta retorisen kysymyksen esittäjä on ollut sen verran pihalla että ei ole osannut viitoittaa tätä kysymystä niin että ihmiset todella ymmärtäisivät sen viittaaman pointin. Näin ollen on selvää että retorinen kysymys on epäonnistunut. Se toimii kenties vain jos on riittävän asennevammainen, niin että pieni vihje "hurahtamisesta" riittää sovittamaan koko tekstin juuri tiettyyn viitekehykseen. Tälläinen sisäpiirijuttu tuskin toimii yleisen mielipidekirjoituksen tasolla kovin hyvin, joten vähintään yleisöä ei ole ymmärretty.

Loppuun kommentoija liennyttää. "Facebook on kiistatta järkevästi käytettynä erinomainen ja tarjoaa mainion työkalun ihmisten yhteydenpitoon, mutta ymmärtävätköhän kaikki siihen verkostoituneet, että se ei todellakaan korvaa ihmisten aitoa kanssakäymistä sekä läheisyyttä." En tiedä mitä tämä oikeastaan tarkoittaa ja mitä tällä ajetaan takaa. Yhteydenpitoa jaotellaan jotenkin aitoon ja epäaitoon. Eli on olemassa virtuaalista "yhteydenpitoa" ja "aitoa" "kanssakäymistä". Uskoisin että tämä ei ole ongelma.
1: Uskoisin että kaikki ihmiset kyllä tietävät eron vaikkapa virtuaaliseksin ja aidon tavaran välillä. Facebook ei toki ole tehokkain pornoilukanava, mutta oleellista onkin huomata, että se on analoginen, kuvaava, vertaus joka on rinnastettavissa sosiaalisen kanssakäymisen piirteiden kanssa.
2: On myös mahdollista että ollaan facebookissa koska ei ole muuta. Tällöin facebook on korvike, mutta tosiasiassa tämä on parannus. Yksin nurkassa nyhjäävä syrjäytynyt on enemmän syrjäytynyt kun facebookissa yhteismonsterinhakkaamista nakuttava syrjäytynyt.
3: Kirjoittaja pelkää että sosiaalinen media estää aitoa, parempaa ja laadukkaampaa kanssakäymistä. Tässä vaiheessa kysymys kuuluukin ; Jos tämä on aitoa ja parempaa, niin miksi se sitten ei viehätä enemmän? "Rillit Huurussa" -sarjan Sheldon Cooperia mukaillen voisi kysyä että jos ulkomaailma olisi niin hieno asia, niin miksi ihmiset sitten ovat kuluttaneet niin paljon työtä ja vaivaa tehdäkseen sisätiloista niin mukavia. Tämä muistuttaa että kysymys on kuitenkin elämäntapavalinnasta, jossa arvotus on pääosin relativistinen (ihmisen oma), eikä jokin mielipidepalstalle oksennetun kannanottajan absoluuttisella auktoriteetillaan muille määrittelemä.

Kaiken kaikkiaan teksti näyttää retoriselta tasoltaan olevan facebookvastainen, tai vähintään facebookkriittinen. Mutta se, mitä se perustelee, on kuitenkin se että se on sekä kätevä että myös käytetty kommunikaation keino. Eli facebookia haukutaan perustelemalla sen hyviä puolia. Tämä on sen verran viistoa että voisin pitää asenteesta - siis jos teksti noudattaisi edes jonkinlaista rationaalista konventiota niin että se voitaisiin arvostaa jonkinlaisena kannanottona ja perusteluna jollekin näkemykselle.

On yksinkertaisesti naurettavaa kritisoida ilmiötä perustelematta että mikä siinä on haitallista tai pahaa. Se, että selittää että "virtuaalinen" olisi jollain pseudofilosofialla valheellista tai epätotta, on lähinnä sitä että sanoo konkreettista tietokonetta fiksaavalle nörttipojalle että "hanki elämä" (toisin kuin rasvasormiautonkorjaajapojulle, vaikka tosiasiassa auto on täsmälleen yhtä konkreettinen esine kuin tietokone kovalevyineen, äänikortteineen ja muine vimpaimineen.) Joskus tekisi mieli sanoa että riisu paskasaappaat, hanki kontakteja sen sijaan että erakoituisit mökkihöperöksi. Mutta en sano koska tiedän että tämänlainen pikaistus on matalaotsaista reagointia joka ei ole perustelevaa tai asiallista. Eli se on asennevamma joka rikkoo sekä logiikkaa että ihmistä vastaan. Tästä ei ole hyvä ponnistaa. Ei siitä huolimatta että pohjalta ponnistamista pidetään fysiikan ja konkretian kannalta parhaana tilana ponnistaa. Ilmasta ponnistaminen ei onnistu, vaan tähän tarvitaan maa tai pohja.

Kirjoituksen soveltama "Illuusio ja yksinäisyys" - tematiikka ei yksinkertaisesti enää ole kuvaavaa, osuvaa tai edes vetoavaa. Lisäksi siihen liittyvä asenne iskee vakavasti sivistykseen. Olen jo aiemmin hieman viitannut siihen miten asenne liittyy tiedehalveksuntaan. Mutta tosiasiassa tällä asenteella on vakavin vaikutus kristinuskoon. Etenkin siihen osioon joka seuraa transsendenttia tai Platonin ideamaailman kuvaamista edes jonkinlaisena osana uskontonäkemystä.

Vastaavaa ajattelumaailmaa kuvaten voitaisiin kuvastaa vaikkapa, että selitettäisiin että "On olemassa nirsoja hiuksiahalkovia filosofeja jotka elävät abstraktioista jotka eivät ilmene tosimaailmassa. He tuottavat illusionaarisilla ja ehdottoman eikonkreettisilla ihanteilla hajustettua sanasoppaa. Tämän ytimenä on virtuaalinen ja kuvitteellinen maailma jossa on täydellistä ja virheetöntä. Ja että päin vastoin arkielämämme ja kohtaamisemme olisivat halpaa ja roskaa. Tämä kuplatodellisuus viihdyttää ja vastaa toiveisiimme, mutta onko se oikeasti aitoa ja mukavaa? Onko arkielämä muka liian tylsää ja läpeensä mätä ja täynnä huonoutta? Eikö konkreettinen elämä muka ole aitoa? Heistä tässä maailmassa ei ole paikkaa totuudelle, että niille on oma konkretianulkoinen kupla. Jokin joka on olemassa vain heidän sanojenpyörittelyjensä kautta. Kirjainmerkkien rakentama illuusio ja harha on heistä aitoa kun taas tapahtumat ovat muka tylsää ja huonoa.  Kun itse ajattelen miten elämässä on paljon ihanaa, esimerkiksi kun tulee töistä kotiin ja suutelee halukasta vaimoaan. Jos joku tuntee tälläisen hetken ja väittää, että tämä on vain epätäydellinen toisinto jostain aidommasta ja täydellisemmästä, jostain paremmasta maailmasta.On tämä kyllä aika todellisuuspakoista ja osoitus lähinnä elämänkokemusten ja ilojen puutteesta. Tai sitten herjaa minun vaimoani ja ansaitsee tulla haastetuksi kaksintaisteluun kuolemaan asti, ja sillähän näistä päästään."

Se noudattaisi vastaavaa illuusioretoriikkaa kuin aiempi mielipiteenilmaus. Siinä on samat tematiikat ilmituotuna. Sen suhde immanenttiin ja transsendenttiin, harhaan ja konkretiaan, ovat hyvin samanlaiset. Tätä voitaisiin kuitenkin pitää uskonnonhalveksuntana. ; Tosin väitän että tuon lausumani kaunokirjalliset, perustelulliset ja filosofiset ansiot ovat suuremmat. (Siis vaikka kirjoitin tämän melko lailla suoralta kädeltä.) Kuitenkin tämä on lähinnä kannanotto, jäsennys ja ilmituonti. Tuotoksenikin vain vetoaa kätevästi tunteiden kautta, mutta ei oikeastaan perustele asiaansa.

Loppukaneetti.

Huvittavinta tässä kaikessa on se, että dissaan oikeasti facebookia. Olen siellä kirjautuneena. Käytän sitä paljon. Ja sen käyttämisessä on vakavia ongelmia, joista vähäisin ei ole se, että se on kiinnostavaa ja sitovaa samalla tavalla kuin pahin ja kliseisin sosiaaliporno. ; Facebook on Saatanan uusi ilmestymä maan päälle. Se on Ilmestyskirjan punainen portto. Se on Danten inferno. Kiirastuli taas kostuu omista facebookin vitsipäivityksistäni tai vastaavista kauheuksista joiden synnillä olen ihmiskuntaa kiusannut elämäniaikana ja joista on ihan ansaittua saada jonkinlaista rangaistusta tuonpuoleisessa ja vielä tämänkin jälkeen (jos vain mahdollista). Koska en usko ihmisen sieluun, en usko Helvettiin. Koska Helvettiä ei saada tuonpuoleiseen, se yritettiin rakentaa maan päälle. Ja tätä varten luotiin facebook.
1: Tämä reagointi syntyykin lähinnä siitä että en kestä argumentaation huonoutta. Kun ajatus on oikeansuuntainen, ja sitten odotukset ja potentiaalit haaskataan totaalisti tekemällä epäargumentointia, niin se iskee ajatukseen ja toiveeseen ihmisten yleisestä järkevyydestä ja sivistyksen kunnioittamista. Kun joku joka on samaa mieltä kuin itse rakentaa jonkinlaisen asennevammaa huokuvan kasan kirjaimia joilla sitten hyökätään elämäntapaa vastaan väittämällä sitä jollain oleellisella pseudofilosofisella tavalla laaduttomaksi epäelämäksi, niin kyllä se pettymys kieltämättä lannistaa mielentilaa niin paljon että jos pitäisi rakentaa lause joka olisi yhtä pitkä kuin mitä on asiantilan generoivan vitutuksen otsaan rakentama kikkeli olisi jos olisi todellinen kikkeli eikä pelkkä mielikuva, niin olisi todella pitkä, vaikealukuinen ja ylen sekava sivulauseviidakko se lause joka tästä syntyisi, että se ei kestäisi lähempää äidinkielellistä tarkastelua vaan paljastuisi virkkeenomaiseksi pseudolauseeksi jota mikään ylioppilaskokeiden sensori ei hyväksyisi minkään valtakunnan humalassa, ei edes edes luovimmassa avantgardistisessa runossa isoa rahasummaa vastaan.

Se on jotain joka sitoo mitättömään mukakeskusteluun jossa keskustellaan lyhyitä ja pintapuolisia. Se on tekstitettyä smalltalkia jonka ytimessä on lyhytjänteisyys ja reaktiohelppous. Se on ajantappoa, peukaloiden pyörittelyä (tai ainakin pystypeukkua), johon liittyy merkityksetöntä paskanjauhantaa. Se on siis pohjimmiltaan konkreettisen arkielämän sosiaalisen kuonan keskittymä. Se on ajantappoa mitättömän mukasosiaalisen höpöttelyn ympärillä. Se latistaa keskustelun ja kanssakäymisen matalimpaan yhteiseen yksikköön. Lisäksi se ei ole globaalia kanssakäymistä, vaan klikkienrakentamista jossa rakentuu helpommin sisäänpäinlämminnyttä yksisilmäistä selkääntaputtelua kuin asioiden syvää miettimistä.

Sen mitä siinä aidossa elämässä pitäisi vähentää entisestään sen sijaan että siihen haettaisiin maksimointia vielä kotiseinien ulkopuolella ja tehdään tästä ryönästä luonteeltaan julkista ja ikuista. Facebook ei nimenomaan ole virtualisoitua kommunikointia. Ja pahinta on se, että tämä matalamielinen taso koukuttaa koska ihmiset ovat sillä tavalla sosiaalisia, että facebook tiviistää sosiaalisen yhdessäolon olennaisimpia piirteitä. Jotka eivät vain lajityypillisesti ole kovin rakentavia tai sivistäviä.

Facebookin kohdalla lohtua tuo lähinnä CMX:än "Quanta" joka muistuttaa että facebook on fysiikan lakien mukaan rajallinen, eli ei suinkaan mikään ikuinen idea joka on täydellisenä ja ikuisena odottamassa minun ideaani siellä transsendentissa Platonin ideamaailmassa. "Kerran jäätyy kaikki aine, pimeys ottaa omakseen - joka hiukkashitusen ja entropia lakaisee - peilin tyhjäks fotoneista, muistoista ja tallenteista. - Avaruus on tyhjä taulu, aika loputon." Facebookin lopullinen tuho on vain ajan kysymys. Se rentouttaa pahimman facebookriippuvuusoireilun ja haaskatun ajantapon tuottaman kotitöidentekemättömyysmorkkiksen ääressä.