perjantai 28. syyskuuta 2012

Cuius rei demonstrationem mirabilem sane detexi hanc marginis exiguitas non caperet

Uskontokriitikoita on jo vuosia moitittu siitä että he eivät ota huomioon "sofistikoitunutta teologiaa". Tämä on tietysti erittäin kätevä kikka jos ei nosta esiin mitä tämä parempi sofistikoitunut teologia on. Näin ollen se, että kritisoit teologiaa laajakirjoisesti Plantingasta Tillichiin ei riitä. Koska aina voidaan sanoa taikasana, että "epäolennaisia". Tämä on katujulistajan "vielä yksi arugmentti" -tyylinen tilanne jossa mikään määrä kritiikkiä ei riitä.

Boudry on Belgialainen filosofi, joka on kyllästynyt tähän. Hän on uransa varrella kritisoinut monenlaista sofistikoitunutta teologiaa vakavilta kulmilta.

Nyt hän on tämän strategian sijasta sitten onnistunut livauttamaan "Sokalin malliin" rakennetun tekoesityksen teologiakonfrensseihin. (Netissä luettavissa oleva ja kommenteilla ryyditetty) aineisto meni hyvin läpi, jopa kahteen paikkaan. Näin siitä huolimatta että se koostuu tarkoituksella mahdollisimman sisällyksettömästä hienojen sanojen vilinästä. Argumentaation tasolla teksti ei nimenomaan tarkoita juurikaan mitään. "The Paradoxes of Darwinian Disorder. Towards an Ontological Reaffirmation of Order and Transcendence" hyväksyttiin koska Boudry tiesi mistä naruista tulisi vetää. Sisällön laadun sijasta oikea mielipide ja oikea asenne ratkaisee. "I defy you to understand what he’s saying, but of course it appeals to those who, steeped in Sophisticated Theology™, love a lot of big words that say nothing but somehow seem to criticize materialism while affirming the divine. It doesn’t hurt if you diss Dawkins a couple of times, either. This shows once again the appeal of religious gibberish to the educated believer, and demonstrates that conference organizers either don’t read what they publish, or do read it and think that if it’s opaque then it must be profound."

Strategia on sellainen että se vetoaa niihin höpönpöppölivautuksiin joita postmodernien pariin on viskelty ; Henkenä on juuri se, että;
1: Nähdään paketti mutta ei sen sisältöä. Muoto menee sisällön ohi. Eli hienot sanat ikään kuin ajattelevat että sisällön on oltava hienoa senkin.
2: "Keisarin uudet vaatteet" -ilmiö joka vaikuttaa sitä kautta että jos tekstiä on vaikea tajuta, on helpompaa uskoa että se on hienoa ja vaikeaa tavaraa kuin tunnustaa se, että siinä ei olekaan sisältöä. Ja ilman tätä sisällyksettömyysvaihtoehdon tiedostamista ei helposti synny kysymystä siitä että onko siinä sisältöä ollenkaan. (Tämä vahvistuu kun oma maailmankuva olettaa vahvasti Jumalan eikä itsen irrationaaliseksi tunnustaminen kuulu teologien tapoihin. Sen sijaan heidän tapoihinsa on kutsua itseään ja kavereitaan "sofistikoituneiksi".)

Luottamukseni teologiaan koki tässä kohden jonkinlaisen kolauksen. Ei valitettavasti yllättävää kolausta. Mutta kolauksen kuitenkin. Olen nimittäin joskus uskonut että sofistikoitunut teologia olisi eksaktia ja jäsentynyttä, että sofistikoitunut teologia olisi presuppositionistista. Eli siinä olisi ensin päätetty johtopäätös ja sitten yritettäisiin oikein terävästi ja ovelasti miettiä että mitä perusoletuksia pitää olla että tämä haluttu johtopäätös saadaan oikeutetuksi. Nyt tämä kolaus vihjaa että suuri osa materiaalista olisikin tämän lisäksi mahdollisesti onttoa. Tällöin se ei ole edes sisäisesti koherenttia tai logiikkaan perustuvaa. Se on pelkkää retoriikkaa. Tämä tietysti kuvaa sitä, että teologiaa kutsutaan helposti "sofistikoituneeksi", mutta samalla sen argumentteja ei oikein mielellään tupata hieroa ateistejen naamalle.

Tarjolla on vain niitä epäsofistikoituneita fundamentalistikaduntallaajien parissa muotia olevien teologejen argumentteja, jotka kertovat näkemyksistään. Niitä kyllä hierotaan. Mutta niiden kritisoiminen on irrelevanttia koska ne eivät ole sofistikoituneita. Sofistikoituminen teologian kohdalla näyttää tarkoittavan sitä että argumentit kätketään yhtä piiloon kuin se Jumala jota se puolustaa. Se, että uskontokriitikkoa moititaan viittaamalla sofistikoituneeseen teologiaan on tyhjä ja sama kuin sanoisi että "mulla on olemassa vastaus". Ja asia nähdään tällä loppuunsanotuksi.
Otsikko on Fermat'n marginaaliinsa kirjoittama lausuma joka kääntyy suomeksi muotoon "Olen keksinyt väittämälle ihmeellisen todistuksen, mutta marginaalissa ei riitä sille tilaa." Eli hän väitti että hänellä oli ratkaisu ongelmaan mutta hän ei kertonut sitä. Ratkaisua ei löytynyt hänen papereistaan ja ongelma vaivasi matemaatikkoja satoja vuosia. Wilesin 1994 kehittämä ratkaisu siihen vetosi pitkälle vietyihin matematiikan oivalluksiin Fermat'n aikana ei oltu kehitetty. Matematiikassa ratkaisujen esitys on oleellista eikä pelkästään se että väittää että laskut on tehty. Siksi Fermat'n ansiot ovat muiden asioiden ratkaisuissa, ja tämän tietyn ongelman keksimisessä. Ei tämän ongelman ratkaisemisessa.

Ei kommentteja: