Siltikin ajattelin ottaa osaa haasteeseen johon minua ei haastettu. Otin haasteen itselleni nimen omaan sen vuoksi että se on hyvin vaikea. Nettmeemissä pitäisi valita 10 hyvän tuulen kirjaa, jotka siis ilahduttavat itseä. Kirjavalinnat tietysti kertovat jostain ; Esimerkiksi "Unkurissa" tässä kohden listalle tuli pelkkiä lastenkirjoja.
Omakohtaisesti lastenkirjat eivät ole oikein koskaan olleet ilon tai onnellisuuden lähteitä. Ne ovat antaneet muita tuntemuksia. Etenkin lastenkirjojen lapsenomainen naïvius on jotain joka on mielessäni surrealistista jollain sellaisella hyvin väärällä tavalla joka etäännyttää sen sijaan että riemastuttaisi. Lastenkirjat ovat siksi karkeasti ottaen jotain joka etäännyttää minut hauskasta ja onnellisuudesta samaan tapaan kuin esimerkiksi Disneyn piirroselokuvissa olevat laulukohtaukset. Kysymys ei ole edes siitä että en pitäisi kappaleista. (Osa on toki kamalia, mutta osa on jopa hyviä.) Laulut kuitenkin jotenkin puhkaisevat kuplan ja yksinkertaisesti estävät tarinan.
Tosin luen melko vähän kertomakirjallisuutta muutoinkin. Jos minun pitäisi löytää 10 itseä huvittavaa hauskaa juonellista kirjaa, ne ovat helposti jotain jonka olen lukenut "joskus muinaishistoriassa" eli yli 10 vuotta sitten. Ja rehellisesti sanoen joku Karl Popperin "Avoin yhteiskunta ja sen viholliset" eivät ole sisällöltään kovin onnellisuutta korostavaa naminamia (mutta toisaalta jos sen opit olisivat laajemmin käytössä olisi yhteiskunta kenties aidosti nykyistä onnellisempi. Toisin kuin nykyisessä kivaa_naminamia -linjamassa.) ; Mistä päästäänkin siihen että olen onnellinen kirjallisuuden ulkopuolella. Tai oikeastaan harjoitan mielikuvien "täysivaltaista onnellisuutta" yllättävän vähän. Onnellisuus on monesti ladattu odotuksilla ja vaatimuksilla. Ja tässä ideaalimuodossa se on itselleni hyvin hyvin vieras. Mutta onpa termistä olemassa rajoitetumpiakin versioita. Ja tässä muodossa onnellisuusilmiö on itselle tutumpi kuin moni luulisi.
Se, mikä "Unkurilla" menee lastenkirjoihin, vääntyykin minulla joksikin sellaiseksi joita harjoittavat ne ihmiset jotka hyräilevät jotain mollivoittoisia lauluja silloin kun ovat hyvällä päällä. (Tietääkseni heitä on.) Henki tähän löytyy ohjeesta "Some advice on how to cope in these tough times" -sarjakuvastripistä. Jossa esimerkiksi lopun aikojen apokalyptinen luurankoarmeija kehottaa nauttimaan pienistä iloista (kuten tappamisesta?) ja jossa maailmoja tuhoava paha yliherra kehottaa luottamaan itseensä (koska niin hänkin tekee?).
Ehkä tärkein hyvän mielen kirja on Magnus Millsin "Aidantekijät". Tämä on kirja joka on itse asiassa vaikuttanut minuun muullakin rintamalla aivan käsittämättömän paljon. (Se ei ole hirveän mutkikas tai sivistynyt kirja, mutta enpä minäkään nyt niin erikoisen kompleksi persoona ole.) Se ei teknisesti ottaen ole huumorikirja. Se on itse asiassa omituisella hyvin arkisella "ei tapahdu juuri mitään paitsi mitä nyt välistä joku kuolee mutta sekin on kovin arkista". Kirjassa ei ole juurikaan onnellisia tapahtumia, koska siinä esimerkiksi paalutetaan aidantolppia kaatosateessa. Kirjan hahmot ovat luusereita joilla ei muutenkaan mene kovin hyvin. Ja lisäksi loppu on sellainen että vaikka jääkin hieman auki että mitä aidantekijöille oikein tapahtuu, niin selvää on se että se ei ole mitään kovin hyvää. Jollain eksistentiaalisella tasolla kirja kuitenkin onnistuu lietsomaan tiettyä onnellisuutta. Sellaista omituista joka ei välitä olosuhteista tai vaadi valkeaa hevosta ja kiiltävää panssaria sekä neitoa pelastettavaksi. (Se on sellaista onnellisuutta jonka saavuttamiseksi ei edes tarvitse hakata ketään palasiksi tai harjoittaa muita apokalyptisen luurankoarmeijan onnellisuusniksejä.)
Sitten listalle tuleekin aivan selkeästi tyylipuhdasta huumorilinjaa jota myydään aivan puhtaana huumorina. Näin ollen nauran naurattamaan tarkoitetuille asioille. Moni näkee tämän hieman huonona asiana. Eli vaatisi edes hieman omintakeista ja luovaa mieltä nauttia erityisesti vaikkapa juuri lastenkirjoista. Itse olen kuitenkin niin karkea ja banaali, että minusta on luontevaa yhdistää nauru ja tietty humoristinen asenne onnellisuuteen. Toki on myönnettävä että minun huumoritasoni on sen verran kuivakka ja omituinen että se ei tyydyty millään "pikkukallevitsien" tarjoamalla.
Näistä saisi useampia kirjoja, mutta tyydyn luettelemaan nimiä ; Huumorimieltä tuo esimerkiksi Pasi Heikuran "Näissä merkeissä" & "Samoilla linjoilla". Ne käsittelevät sanontoja ja selittävät latteiden toistettujen ja kielenkäytössä aivan liian kliseiseksi muodostuneita sanontoja uudella ja hauskalla tavalla. Minusta tämä on mainio näkökulma, koska kirja ei teknisesti käsittele vitsejä. Latteudet ovat itse asiassa kenties jotain tylsintä mitä kielenkäytössämme on. Emme siksi mieti niitä ja tylsyys vain kumpuaa näistä hokemista. Siksi on valaisevaa muistuttaa esimerkiksi että "Puun ja kuoren välissä" -sanonta on "Biologinen rinnastus tilanteesta, jossa valittavana on kaksi toimintatapaa, joista kumpikin aiheuttaa jollekulle asiaan liittyvälle harmia. Urbaani versio: seinän ja tapetin välissä. Puun rungon ja kaarnan alla olevan ohuen elävän kerroksen välissä on jälsisolukko, jossa solut jakaantuvat erikoistuen joko sisäpinnan puuksi tai ulkopuolen nilaksi. Ihmiselle puun ja kuoren väliin joutuminen aiheuttaa huomattavasti enemmän päänvaivaa kuin jälsisolukon soluille."
Lisäksi oikeasti hyvää mieltä tuottaa Markus Kajo. Tosin tässä kohden pitää olla hyvin tarkkana. Markus Kajon jutut ovat minulle nimittäin jotain joka ei ole pysynyt samana. Niissä on toki pitkin matkaa paljon samanlaisia asenteita ja niksejä ; Esimerkiksi Kajolla on aina ollut tapana luoda ajatuskoe jossa on joku haitallinen elementti ja vaihtaa konkretiaa ja mielikuvaa keskenään pitkin matkaa. Ja lopulta syyttää lukijaa tästä julmasta mielikuvasta. ("Jos kuvittelet mielessäsi että kaikki kiinalaiset postittaisi litran vettä Suomen pieneen postitoimistoon niin häijysti ajattelisit" -hengessä.) Mutta tosiasiassa Kajo on kirjoittajana kehittynyt. Näkisin että hän on ajan mukana muuntunut syvällisemmän filosofiseksi. Tämä taas on johtanut siihen että jaan Kajon tuotannon karkeasti kahtia : Hänellä on minulle hauskoja tai minulle merkittäviä teoksia. (Ei muita.) Nuorempana hän tuotti ehdottomasti hauskimmat juttunsa. Sitten hän kehittyi kirjoittajana ja hauskuuden olennainen puoli laimeni. (En tiedä miksi näin tapahtui.)
Kirjoittaja kokee ylittäneensä vaaditut/pyydetyt 10. Myös Popperin voi laskea mukaan. ; Tarkempaan persoonansyynäämiseen intoutuneet voivat toteuttaa stalkkerinfantasioitaan vaikkapa tutustumalla siihen mitä kirjoja pidin itselleni erityisen vaikuttavana muutama vuosi sitten. Osittainen päällekkäisyys yhdessä sen kanssa että kirjat tuppaavat molemmissa olemaan ns. juonellista kirjallisuutta voi kenties pistää miettimään jotain. Toivottavasti ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti