Taiteilijaelämää ja turmellusta ; Ehdotus uuden liikeidean paikaksi

Elokuvassa "Mr. Bean - äärimmäinen katastrofielokuva" tuhotaan kuuluisa "Arrangement in Grey and Black: taiteilijan äidin muotokuva " (~ "Whistler's Mother") -maalaus. Elokuvan tapahtumat perustuvat sattumaan. Beanin tahaton aivastus sattuu sotkemaan taulun, ja hän yrittää pyyhkiä sitä. Ja taskussa sattuu olemaan vuotanut kuulakärkikynä joka sotkee maalauksen. Bean yrittää salata osuutensa ja yrittää korjata maalausta tinnerillä. Korjaus näyttää pari sekuntia toimivalta, jonka jälkeen taulu kuitenkin syöpyy ja turmeltuu. Bean yrittää jopa piirtää uuden pään taululle, mutta hän ei ole kummoinenkaan raapustelija. Elokuvassa aito maalaus korvataan julisteella. Kun taas Bean kuljettaa alkuperäisen tuhoutuneen taulun kotiinsa ja asettaa sen sänkynsä päälle.

Elokuvan tilanne on taiteenfilosofisesti mielenkiintoinen, koska siinä taistelee aluperäisen näköinen juliste joka on tuhoutumisen jälkeen paremmin taulun tarkoitusta toteuttava kuin se aito maalaus. Aidon taulun esteettisyys turmeltuu, joten voidaan kysyä onko se tuhonnut taulun olennaisimman. Kaikki lienevät sitä mieltä että jotenkin Beanin kotona oleva syöpynyt teos on arvokas ja juliste on halpa kikka. Mutta samalla on selvää että teko turmeli ja tuhosi jotain ainutlaatuista. (Teoriassa, tämä on elokuva enkä ole vienä niin höyrähtänyt että sekoitan kirjojen ja elokuvien tapahtumat todelliseksi historiaksi.)

Asia on relevantti koska joskus elämä jäljittelee taidetta.

"Ecce homo" -fresko turmeltui hyväntahtoisen mummelin toilaillessa. Tästä syntyi paljon kohinaa. Aikaisemmin pidin tapausta valitettavana sattumana, josta rummuttamisessa olisi jotain hieman häijyä. Siksi en ottanut tätä epäonnistumista käsittelyyn. Mielessäni mummo oli siis selkeästi niin kuin elokuvan Bean. Intention puute ja se, että yrittää aidosti ja toteuttaa sitä keinoilla jotka teoriassa voisivat toimia toimivat jonkinlaisina syinä olla armeliaita. Ironista oli, että ihmiset kiinnostuivat kyseisestä teoksesta pääasiassa sen turmeltumisen jälkeen. Siitä on tullut suuri nähtävyys. Nyt "entisöintiä" tehnyt mummo ja hänen läheisensä ovat yrittäneet päästä osingoille. Heistä kasvanut kiinnostus on mummon ansiota, eli hänen tulisi saada taloudellista kompensaatiota.

Ajatus on mielenkiintoinen. Sillä tavallaan maalauksen tekijänoikeudet voidaan nähdä mummolle. Se on aivan yhtä paljon hänen tuotoksensa kuin se mr. Beanin maalaukseen raapustama kuulakärkikynäpiirroskin. Kuitenkin entisöinnissä on ajateltu että korjaaja ei saa tekijänoikeutta koska hän vain korjaa teosta. Kun asiassa oli mahdollista saada "vastuuta ja vaikeuksia", tekijä korosti että hän yritti entisöidä. Eli hän korosti viatonta intentiota jossa tavoitteena ei ollut luoda uutta teosta, vaan päin vastoin korjata vanha ja tämä vain epäonnistui. Nyt kun on mahdollisuus saada rahaa asiasta, ollaan halukkaita muuttaa kanta teon intentioon ja nähdä että teos on ikään kuin oman taiteellisen panoksen antamista.

Esteettinen taideteoria voisi sanoa että kyseessä oli tuhoaminen. Historian ystävät näkevät tässä tuhoamisessa vakavan menneisyyden halveksinnan. Uskovaiset voisivat nähdä tämän jumalanpilkkana. Mutta toisaalta ainakin intentionaalinen taideteoria korostaa että jos ideana on luoda uutta ja tehdä taidetta, on tämä teosta rumentava aktio taidetta.

Oma näkemykseni reiluudesta menisi siten, että ennen kuin mummon rahanhimo pilkahti, tekoa oli hyvä tulkita vahinkona ja olla tätä kautta suhteellisen armelias. Toki se, että ei selvästi osaa restauroida olisi raskauttava asianhaara, ja teosta pitäisi sakottaa. Koska eihän sitä voi vaan mennä sähläämään ilman taitoa. Sillä ihminen tietää tai hänen pitäisi tietää että restaurointi vaatii jotain taitoja ja kykyjä.

Mutta nyt kun rahanhimosähläys on noussut mukaan, on teko tulkittava intentionaaliseksi. Teko on ollut tahallinen. Tällöin seuraa se, että maalari on tehnyt samanaikaisesti kaksi asiaa. Hän on tuhonnut taustalla olleen kuvan ja luonut sen tilalle uuden. Näillä molemmilla on taiteellinen arvo. Tämä on jollain tavalla taiteen asiantuntijoiden ja taidehistorioitsijoiden arvioitavissa. Koska minkään maalauksen arvo ei ole suoraan sidottu siitä saataviin lipputuloihin (vaikka niillä varmasti jotain korrelaatiota onkin) olisi tilanne se, että jos mummon uusi teos on arvokkaampi kuin vanha teos, olisi oikeudenmukaista maksaa mummolle erotus. Mutta jos mummon teos on taiteellisilta ansioiltaan ja historialliselta arvoltaan matalampi, hänen on tästä tahallisesta luomisaktiostaan maksettava erotus. Tämänlaisen arviointitavan (jolla itse arvioin esimerkiksi graffitien hyväksyttävyyttä) luulisi vähentävän tälläistä röyhkeää opportunismia.

Silloin tekijä olisi turmellut vanhan teoksen. Ja koska aikaisempi teos oli Jeesus, oli teko selvästi ikonoklastinen. Itse asiassa kun uusi versio näyttää peräti omituiselta apinalta, se on selvä evolutionistin jumalanpilkkataulu. Koko teos voidaan nähdä irvokkaana hyökkäyksenä Pyhään tilaan, ja jossa tehdään performanssi jossa pilaillaan varsin rajusti uskonnon Pyhillä Symboleilla. Eli siis hieman kuten "Pussy Riotin" toiminta, mutta sellaisessa muodossa josta jää pysyvä muutos paikkaan. Tämän arviointi tekisi luomuksesta hyvin vahvan loukkauksen. Näin mummo saisi paljon negatiivista julkisuutta. Tämä olisi taiteilijan taakka.

Ajatuskokeen tasolla voitaisiin miettiä minkälainen maailma olisi, jos se kuitenkin toimisi mummon haluamalla tavalla.

Kieltämättä teos on hyvin erilainen kuin alkuperäinen, joten teos voidaan nähdä uudeksi. Sen esteettiset ansiot eivät ole kummaiset, mutta taide ei ole tässä kohden aina kovin yksinkertaista. Itse olenkin hieman huvittunut siitä, mitä tapahtuu jos teos hyväksyttäisiin uudeksi teokseksi. Voidaan ajatella että kiinnostus kertoo että teos on hyvä. Ja näin mummo ansaitsisi korvauksen taiteilustaan. Sillä taiteesta tavataan maksaa ; Vaikka sitä pidetäänkin jonain jota ei saisi redusoida tienaamiseksi, niin harva taiteilija on kuitenkaan valmis taiteilemaan ilmaiseksi tai väkisin kieltäytyy palkkioista.

Jos tämänlainen maalaustapa hyväksytään, rupeaisin itse mielelläni taiteilijaksi. En nimittäin ole mielestäni ollenkaan tarpeeksi rikas. Ja tuskin malttaisin odottaa että pääsisin taiteilemaan esimerkiksi "Mona Lisaa". Joku voisi kutsua tätä vandalismiksi ja turmelemiseksi ja vaatia korvauksia. Joku toinen voisi puolustautua sillä että yritti entisöidä tätä teosta ja se vain tuhoutui ja mahdollisesti päästä pälkähästä tai saada alennusta taatusti tähtitieteellisiin maksuvaatimuksiin. Mutta koska kyseessä on uusi taideteos, jonka olen tehnyt, vaadinkin Louvelta suurta maksua koska he pirulaiset pitävät minun tauluani esillä ja ihmiset käyvät sitä katsomassa. Ja kuten sanottua, minulla on teokseen tekijänoikeudet. Näin voisin päin vastoin tienata tempauksellani. Ja koska olen suuri taiteenystävä, ja etenkin rahantarpeessa, niin olen luonnollisesti tästä lähtien ahkeraa maailmankiertäjän ja maailmanmies-gigolon elämää viettävä ammattitaiteilija. Ja kierrän maailmaa hienon näkemykseni kanssa, ja tutustun kaikkiin suuriin ja tärkeimpiin taidemuseoihin. Koska olen vielä varsin köyhä, voisin aloittaa huomenna Ateneumista. Siellä voisin muotoilal erilaisia teoksia ja modernistaa ne. Ja näin saisin rahaa. Jos en Ateneumista, niin sitten parin korttelin päästä Kiasmasta.

Suunnitelma olisi täydellinen. Mutta ihmiskunta, poliisi ja Ateneumin sekä Kiasman väki sekä taidepiirit olisivat tästä pahoillaan ja erimielisiä. Eivätkä he suostuisi varmasti maksamaan minulle taiteeni arvoista hintaa.