Puskuritarra -ateismi

Businessweekissä oli artikkeli joka käsitteli ateismia markkinoiden kohderyhmänä. Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys, koska ateistejen määrä on kuitenkin jo melko suuri -ja kasvussa. Uskonnollisuus on laskenut 13% sitten vuoden 2005. Muutos on siis ollut nopeaa. Tutkimukset näyttävät peräti sitä, että "That works out to about 15 million Americans who describe themselves as "convinced atheists," more than many mainline Protestant denominations, Jews, or Muslims." Tämä tarkoittaa sitä että ateistit ovat kaupallinen kohderyhmä. ; Uskonnollinen oheistuotanto on ollut (ja on yhä) hyvä kaupallinen segmentti ; On kirjoja, helyjä, palveluita ja vastaavia. Uskonto myy, uskonnolla myydään ja vakaumus muuttuu kiliseviksi kolikoiksi.

Ateistejen kohdalla kaupalliset markkinat ovat kuitenkin "lastenkengissä", hyvin alkeellisella tasolla; Syynä ei ole selvästi ateistejen määrä. Teoriassa jos ateismi olisi vakaumus muiden joukossa, sille voisi myydä kaikenlaista ja paljon. Etenkin kun ateisteja yleensä pidetään varsin pinnallisina, jopa niin että ateismi tarkoittaisi sitä että ihminen latistuisi hengettömäksi ja sieluttomaksi kuluttajaksi. Jos ateismi on hedonismia, markkinoiden pitäisi olla naamaa vasten jopa kovempi kuin uskovaisten. Näin ei kuitenkaan ole.
1: Yhdeksi syyksi analysoidaan se, että uusateismi on levinnyt pääasiassa netissä, eli se ei ole levinnyt kaupallisten väylien kuten kirjojen tai palvelujen kautta. (Eli on siis lähtökohtaisesti väärin sitoa uusateismi tiettyyn kirjaan, kuten Dawkinsin "God Delusion" -teokseen. Tämänlaisten vetojen tekeminen kertoo että ei ymmärrä koko ilmiötä.) Ateistejen suuret "kohtaamispaikat" verkossa, kuten "James Randi Educational Foundation" ovat luonteeltaan ja ytimeltään eikaupallisia.
2: Toinen syy on aika karu ja kertoo paljon siitä elämästä joka ateisteilla, USA:n vainotuimmalla vähemmistöllä, on elämässään vastassa. "The nonreligious have long faced perceptions that they are immoral or angry, which likely keep more small businesses and larger brands from selling at or sponsoring conventions."

Ateismi onkin siksi nappikauppaa ja sen kaupallinen puoli on jämähtänyt "Puskuritarrojen tasolle". Tämä onkin hyvin mielenkiintoinen huomio, koska erilaiset ateistien merkit ja symbolit ovat tulleet monille tutuksi ; Esimerkiksi punainen A on näkyvä ja toistuva merkki jota saa jopa T -paidoissa. Mitään tämän kummallisempaa ateistisessa markkinoissa ei sitten olekaan.

Tästä päästään siihen että ateismissa onkin oikeastaan vielä syvempiä vaikeuksia kuin markkinat. Markkinat ovat itse asiassa yksi hyvä kulma joka valottaa suurempaa kokonaisuutta. ; Kirjoitin muutama vuosi sitten Ryösön reagoinnista juurikin puskuritarraan. Se muistutti ettö Darwin -kala, joka suututti ensin uskovaisen mielen koska se oli kerettiläisyyttä, oli kuitenkin symboli siitä että ihminen oli tehnyt jonkinlaisen uskonratkaisun, tehnyt uskon hypyn. Tosiasiassa puskuritarra on kuitenkin "vähemmän kuin tämä". Se on aika pinnallinen. Se on sosiaalinen merkki siitä että kuuluu tietyn valinnan tehneeseen ihmisjoukkoon. Puskuritarra ei siksi ole Ryösön vihjaama eksistenssiin heijastuva merkki. Se on puhdasta essenssiä, ulkoista identiteettiä.

"Friendly Atheistin" Mehta onkin huomauttanut että uusateismilta puuttuu emotionaalinen ja sosiaalinen turvaverkosto. Ihmisillä kuitenkin on sosiaalisia tarpeita. Ja markkinatutkimus näyttää että ihmiset vastustavat ja dissaavat ateisteja melkoisen voimakkaasti. ; Mehtan mielestä uusateistit tarvitsisivat ikää kuin "kirkkoja" jossa hoidettaisiin näitä puolia. Larry Moran näkee että tämänlainen on omituista. Että ateismi ei teknisesti ole uskontoa. Hän näkee että yhteiskunnan tehtävä on hoitaa turvaverkkopuoli, ja että heillä Kanadassa asia onkin kunnossa.

Tämä kysymys on tietysti hankala. Sillä uusateistit ovat internetvellova liike, jota yhdistää löyhästi mutta ei välttämättä skeptismi ja liberalismi. Sillä ei ole perinteistä tiukkaa ideologiaa. Dawkinsin "Kissojen paimentaminen" on vahvana ohjenuorana. ; Ateistit nähdään individualistisena liikkeenä jossa ateistejen tärkein tehtävä ei ole tuottaa "oikeaoppista ateismia" vaan lähinnä sanoa että ateistit ovat olemassa, heitä on paljon ja heidän pilkkaaminen vainoaminen ja vastustamisensa ei käy. (Tämä ajatusrakenne löytyy siitä edeltämainitusta "God Delusion" -kirjasta.) Tätä kautta kaikki järjestäytyminen nähdään helposti pahana.

Ilman kunnollisa järjestäytymistä on kuitenkin ongelma. Se liittyy juuri Mehtan mainitsemaan sosiaaliseen turvaverkkoon. Olen sitä mieltä että uskonnottomat ehdottomasti tarvitsevat turvaverkon. Mutta tätä ei pidäkään nähdä ideologisena vaan sosiaalisena ja emotionaalisena ilmiönä. Tätä sisältöä taas vaaditaan jotta ateismi ei jäisi pelkästään ulkoisiksi symboleiksi joilla ei ole oikeastaan mitään sisältöä. A -tunnus nykytilanteessa kertoo vain siitä mitä ei ole. Eli henkilö ei ole uskovainen. Se ei kuítenkaan kerro juuri mitään siitä mitä tämä ihminen on. Ulkoisena symbolina tämä on hieman omituinen. Siksi kaikenmaailman puskuritarrat ovatkin onttoja jengitunnuksia jos Mehtan emotionaalis-sosiaalinen puoli unohdetaan.

Lähestyn asiaa kotimaamme kautta. (Osittain ihan siksi että Amerikan tilanne ei kosketa itseäni muuta kuin siten että nykyuskovaiset copy-pasteavat "kalvinistista Amerikanherkkua" oikeistofundamentalisti-kreationisti-dominionismi -sivustoilta ja nappaavat ne sellaisenaan meidän kulttuuriimme.) ; Kotimaassamme valtionkirkollakin on itse asiassa paljon eiuskonnollista toimintaa. Ja se itse asiassa myös perustelee ja oikeuttaa olemassaoloaan niiden kautta. ; Argumentti etenee siten että kirkosta eroaminen on (a) itsekäs teko joka jättää lapsien nuorisotyötä pois jota ateistikin varmasti osaa arvostaa ja (b) uskonnoton itse jää ilman näitä apuja. Tämä nähdään usein argumenttina uskonnon puolesta. Se voidaan kuitenkin nähdä myös uskonnollisena erioikeutena ; eli uskonnosta erottautuminen on "tavallaan rangaistavaa" toimintaa josta tulee rajoitteita.

Kirkko toki pyrkii näyttämään miten avulias ja hyödyllinen se on. Samalla se kuitenkin näyttää että kaikki vakaumukset, uskonnot ja maailmankuvat eivät ole samanarvoisessa elämäntilanteessa. Eli karkeasti Suomessa uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että ateistejen on luovuttava oikeuksistaan jotka ovat kristityille automaattisia. ; Kirkko peräti käyttä tätä eriarvoisuutta aktiivisena porkkanana jolla houkuttaa ateisteja olemaan mukana kirkossa. Kun muistetaan että kirkko yrittää esiintyä kansankirkkona, on peräti huvittava miten se yrittää saada ihmisiä pysymään kirkollisveronmaksajina omaa henkilökohtaista ja mahdollisesti syvää vakaumustaan vastaan selittämällä mitä hyötyjä tästä mukanaolosta olisi. (Tämä asennekokonaisuus vääntää minun mielessäni sen verran montaa ruuvia varsin huolestuttavaan suuntaan että en kehtaa kirjoittaa tästä enempää ettei päässäni ratkea joku heikko verisuoni.)

Kirkon avuliaan toiminnan sivutuotteena onkin se, että vaikka esimerkiksi lastenhoito ja nuorisotyi ei ole uskonnon erityisoikeus, vaan  on jotain joka ei oikeastaan liity mitenkään yksinoikeudella tai automaattisesti ja vain uskontoon. Eli lastenhoito ja muut ovat vaan on jotain jota uskonnot harjoittavat, siitä tulee kuitenkin helposti rajoite kaikkien muiden vastaavalle toiminnalle. Sillä kunnissa helposti mietitään että asiaa ei tarvitse hoitaa koska kirkko hoitaa. Näin yksinkertaisesti säästetään kuluja. Näin tapahtuu jotain jota kirkko ei tietysti intentionaalisesti hae tai tavoittele. Se saa monopolin, joka rajoittaa ja haittaa uskonnottomien elämää. Uskonnon hyöty jää pois. Näin ollaan pakosti altavastaajina. De facto sosiaalinen verkosti ei ole sisällöltään uskontoa mutta de jure maailmaa hallitsee uskonnollisen turvaverkoston monopoli.

Ateistejen elämänkokemuksia kuunnellessa ihmetyttääkin juuri vahva turvaverkkojen puute ja poisrajaaminen. En usko että se johtuu siitä että valtaosa ihmisistä ole "tarkoituksellisesti ilkeitä", (vaikka on näitäkin joukossa aivan liian monta). Sen sijaan suurin osa uskovaisista on osallisena prosesseissa joiden sivutuotteena syntyy tämänlaisia tilanteita.

Rehellisesti sanoen Moranin ajatus siitä että yhteiskunta voisi tai haluaisi hoitaa esteet on utopistinen. En yksinkertaisesti usko että kukaan ihminen millään järjellä, etiikalla tai vastaavalla houkuttelee yhtään ainutta uskovaista muuttamaan mieltään mihinkään suuntaan ; Ihmiset yksinkertaisesti pitävät mielipiteensä ja ainut joka niitä isosti muuttaa on sukupuolten vaihtuminen, jossa vanhat ja vanhentuneet mielipiteet menevät hautaan kannattajiensa kanssa. ; Näin ollen ateisteilla ja uskonnottomilla on otsassaan stigma ja polttomerkitty leima, ja tästä ei päästä omana elinaikana eroon. Siksi asialle olisi tehtävä muutakin kuin valitettava.

Ongelmana onkin se, että uusateistien piiri on hyvin tietoinen kohtaamastaan vainosta. Esimerkiksi kotimaassamme Ilkka Pyysiäisen "Jumalaa ei ole" ja Jussi K. Niemelän toimittama "Mitä uusateismi tarkoittaa" pitävät sisällään monenlaisia varsin konkreettisia näytteitä siitä miten uskonto harjoittaa laajamittaista vallankäyttöä ja miten ateistejen elämä ei tältä osin ole helppoa. Samanaikaisesti sosiaalista järjestelmää ei oikeastaan haeta koska se rikkoisi individualismin henkeä. ; Rehellisesti sanoen tässä ongelmana on se, että järjestelmä nähdää liiankin helposti juuri "kirkkona". Eli jonain joka huoltaisi ideologiaa. Tosiasiassa lastenhoito ja muu sosiaalinen apu ei ole sellaista että sen tarvitsisi olla ideologista tai uskonnollista - kuten valtionkirkkoamme kritisoivat varmasti muistavat siinä kontekstissa.

Siltikin kun uusateistejen ja ateistejen toimintaa katsoo, ei ole vaikeaa huomata, että vanhaa ateismia (siis ei uusateismia) edustavat "Vapaa-ajattelijat" on juuri ensisijaisesti ideologiantuotantolaitos, jonka sosiaalinen työ on mukana mutta jossa päällimmäinen ja näkyvin osa toimintaa on kuitenkin ideologinen sisällöntuotanto. Ja laitos on tunnettu sisäpiirikiipimisistään. Samoin meillä on "Pro Seremoniat" joka osallistuu juhliin ja pääasiassa pitää juhlapuheita (mutta sillä ei ole juridisia oikeuksia esimerkiksi avioliitossa joten esimerkiksi ateistejen naimisiinmeno on byrokraattisesti mutkikkaampaa kuin kristityillä joilla pappi hoitaa paperitöitä ammattitaitonsa mukanatuomalla rutiinilla.) Uusateismi tunkee siis nimenomaan ulkoisiin merkkeihin ja juhliin. Se luo siis ulkoista identiteettiä jolla suku ja ystävät voivat nähdä sen ideologian mitä ihminen kannattaa. Kuitenkin se olennaisin elämässä oleminen puuttuu.

Ja niin kauan kuin näin on, uusateistit ovat yksin ja vainottuja. Ihan sen takia että turvaverkot eivät vain synny. Kirkko tuskin luopuu parhaasta PR -lelustaan. Ihmiset tuskin muuttuvat myötämielisemmiksi. Uusateisteista tuskin edes välitetään ihmisinä. (Moni ihmettelee onko heillä sieluakaan?) Toisin sanoen uusateistien kohdalla tilanne on de facto se, että jos jotain ei ole, se on tehtävä itse.

Ihan sen takia että asiat eivät muutu pelkällä räkyttämisellä. Uusateistit eivät siksi voi jäädä ikuisiksi ajoiksi "Uskontopiirien PerusSuomalaisiksi", eli joksikin joka ei tiedä mitä tehdä mutta tietää mihin olla tyytymätön. Räkyttäminen ei auta. Kun ongelmat ovat esillä, pitää kääriä hihat ja tehdä asialle jotain. Uusateisteja syytetään militanteiksi ja aktivisteiksi. Kuitenkin he tosiasiassa ovat juuri kaikkea muuta. Ideologia - siinä muodossa mitä Moran sitä kannattaa - latistuu kevyeksi tyytymättömäksi murinaksi. Sellaiseksi hampaattomaksi, jota esimerkiksi lehtien mielipidepalstoilla on aina ollut. Sellaista jossa joku sanoo tyytymättömyytensä ääneen ja saa sen painettua paperille (tai blogiin) ja olettaa että tämä on ollut sitä että asialle on tehty jotain. Tosiasiassa tämänlainen murina ei ole aktivismia, se on passivoivaa. Mikään ei lannista ja toimi yhtä tehokkaana muutosvastarintana kuin se, että luulee tehneensä asialle jotain vaikka ei ole.

Uusateistejen tulisi tajuta pikku hiljaa se, että arjen vaikeuksissa ei auta juhlapuhe. He huomaavat eriarvoisuuden varsin konkreettisesti, mutta tuntuvat peittävän mutta eivät ratkaisevan tätä ongelmaa varsin omituisilla keinoilla. En oikeasti ymmärrä miten symboliikka, kuten A -tunnusten esillepaneminen, muuttaa mitään. Itse koen että tälläinen ulkoinen symbolinkanto on lähinnä taikauskoa. (Ateistien kohdalla taikauskoa ilman uskoa taikaan.)