Lahjaksi olette saaneet

Tänään moni taho (esimerkiksi Ilta-lehti) uutisoi siitä, miten kansanedustajat saivat lahjaksi Raamatut. Niissä oli painettuna oma nimi ja kaikki. Esimerkiksi Heinäluoma otti sen vastaan. "Minusta tämä on erinomaisen hyvä asia, Raamattu on tärkeä osa suomalaista kulttuuriperintöä. Sen lukemisesta löytää voimaa ja ajatuksia myöskin tähän päivään, puhemies kehuu Iltalehdelle. Heinäluoma sanoo, että Suomessa on perinteisesti pyritty pitämään uskonto ja politiikka erillään. -Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö moraali ja politiikka kuulu yhdessä pohdittavaksi."

Heinäluoman kommentti on täydellinen, sillä siihen heijastuu se, että elämme kristillisessä kulttuurissa joka on de facto sekulaari. Maan tapana ei ole leveillä uskonnolla eduskunnassa. Näin ollen osa ateisteista hermostuikin lahjoituksesta. Sillä se oli yritys luoda mainosta omalle toiminnalle kun kirjoja jaettiin politiikan ytimeen. Tämä nähtiin symbolisena eleenä jossa katsottiin että uskontoa pitäisi saada politiikkaan. Tämä symbolitasolla toimiminen on kuitenkin heiman oireellista. Tähän liittyen en voi olla muuta kuin siteeraamatta facebookia (tuota lähteistä parasta.)

Marko Hamilo nimittäin sanoi siellä seuraavaa "Mitä tarkoittaa nykyisessä poliittisessa retoriikassa se, että "uskonto ja politiikka on pidettävä erillään"?
     Jos sitä valtion ja kirkon erottavaa periaatetta, joka on monien länsimaiden perustuslaissa, niin sehän on selkeä määritelmä. Mutta Yhdysvalloissa, jossa tämä periaate on pyhä perustuslain kulmakivi, uskonnollisilla arvoilla, vieläpä varsin fundamentalistisesti tulkituilla, on noin kertaluokkaa suurempi paino poliittisessa keskustelussa kuin meillä.
     Jos taas uskonnon ja politiikan erillään pitämisellä tarkoitetaan sitä, että kansanedustaja ei saisi nojautua poliittisia arvovalintoja tehdessään omiin ja äänestäjäkuntansa arvoihin silloin ja vain silloin, kun ne ovat perustuvat uskontoon, meillä käytäisiin loputonta keskustelua siitä, onko suomalainen työetiikka pohjimmiltaan luterilaista vai ei. (protestanttiseen työetiikkaan vetoaminenhan olisi esimerkiksi perustulosta keskusteltaessa kiellettyä sekoittamista, sen sijaan "suomalaiseen työetiikkaan" vetoaminen ei). Tämä johtaisi nimenomaan loputtomaan teologiseen keskusteluun parlamentissa, ja se keskustelu ei sinne kuulu. Periaate kääntyisi päälaelleen, kun vastapuolen argumentteja pyrittäisiin väkisin tulkitsemaan uskonnollisiksi, jotta ne voitaisiin parlamentaarisesti nollata kelvottomina.
     Vaatimus uskonnon ja politiikan pitämisestä erillään vaatisi siis hieman täsmällisemmän määritelmän, että siihen voisi ottaa minkään järkevän kannan. Nykyisellään se kuulostaa tyhjältä retoriikalta."

Tämä nimittäin muistuttaa siitä että valtiomme ei sensuroi uskontoa mutta se on käytännöllisesti katsoen sekulaari. Yhdysvallat taas on todellakin virallisen totuuden mukaan sekulaari, mutta käytännössä maata kuljetetaan uskonnolla, itse asiassa erittäin fundamentalistisella uskonnolla.

Hamilon asenne heijastelee näkemyksiä joita itselläni on ollut uskonnon kouluopetukseen liittyen.

Olen toki korostanut että kouluopetuksessa on ongelmia (a) omakohtaisesti tiedän että oppilaiden oikeustietoisuus on usein heikkoa joten opettajat voivat mekkaloida uskonnollisesti ja vakaumuksellisesti (b) uskontoa opetetaan paljon enemmän kuin esimerkiksi biologiaa ja muita vastaavia aineita, joten uskontoa on kenties ylimääräistetty suhteessa relevanssiin. (c) Että uskonnonopetusta puolustetaan monikulttuurisuuden ja kunnioituksen nimissä, mutta kuitenkin siten että perushenkenä on näkemys kristillisestä yhtenäiskulttuurista jossa esimerkeiksi ateisteista ei tarvitse välittää tai heidän kokemuksiaan kunnioittaa pätkääkään koska heidät negatoidaan totaalisesti pelkäksi ideologiattomuudeksi, arvotyhjiöksi, nihilismiksi sekä anarkistiseksi kaiken tuhoamiseksi ja rikkomiseksi. Ja tietysti militanttiudeksi.

Olen kuitenkin vahvasti uskonnonopetuksen jatkamisen puolella. Korostan sitä että laatua ja valvontaa ja tuntimääriä miettimällä ongelmat taatusti ratkeavat parhaalla mahdollisella tavalla. (Sekä kenties lähettämällä riittävän usein taktisesti valituille kusipäille kunnioituksenansaitsemispaketteja joissa on tylsä voiveitsi sekä kirjalliset ohjeet seppukun tekoon.)

Olen itse asiassa pitänyt uskonnonopetusta arvokkaana "kreationismifiltterinä", eli jonain joka estää ja rajoittaa kreationistien vaikutusvaltaa ja relevanssia maassamme. Kun maassa uskontoa on kouluopetusta, sitä ei tee mieli tunkea sinne kieroilemalla. Syynä on juuri se, mitä Hamilokin korosti. Eli uskonnon totaalikielto johtaa usein siihen että teologia ylikorostuu kun teologisesta piirteestä tehdään eristämisen syy. Lisäksi korostan sitä että jos uskonto hyväksytään koulussa uskontona ja kulttuurina, vähenee tarve valehdella, manipuloida ja koijata. Eli yrittää tehdä uskonnosta luonnontiedettä, muuten vaan tiedettä tai muuten vain peittää uskonnon syvimpiä intressejä.

Uskonkin että jos maa on juridisesti sekulaari, sen on hyvin vaikeaa olla oikesti maa jota ei ajettaisi piilotetuin uskonnollisin intressein. Tässä mielessä on hyvä että yksityinen taho kustansi kirjojen painamisen ja antoi niitä ihmisille. Nämä saivat sitten päättää että mitä kirjoillaan tekevät. Ottivatko vastaan vai jättäisivät ottamatta. Vai kiittäisivät ylimääräisestä WC -paperista. Samalla me muut ihmiset voimme nähdä tässä avoimen aktion ja itse miettiä että oliko tämä avoin pelastusteko joka korostaa kristinuskon arvoa nykykulttuurissakin. Vai näyttäytyykö kirjanjako säälittävänä mainostemppuna jossa uskonto yrittää teeskennellä tärkeää ja merkittävää liittämällä itsensä itseään tärkeämpiin asioihin, ja luulee tällä keinoin tekevänsä itsestään muodikkaampaa.