Tämä on tarinan henkeä tukeva samalla tavalla kuin Monty Pythonin "Monty Pythonin Hullu maailma" -elokuva EI ole vain satunnaisia tapahtumia ja kokoelma sketsejä sidottuna yhteen absurdein aasinsilloin. Elokuva parodioi Arthurin ritareiden seikkailuja, joita niitäkin tuntuu vaivaavan se, että paikat ja seikkailut ovat kovin toisistaan irrallisia. Tämä irrallisuus kuuluu seikkailuun joka tapahtuu monessa paikassa. Ja siksi joku voisi sanoa että "tie -elokuvat", - jopa sellaiset kuin Lychin nerokkaan suoraviivainen ruohonleikkuriseikkailu "Straight Story" - olisivat vain kokoelma kohtauksia joissa esiintyy satunnaisia hahmoja ja yksittäisiä tarinoita.
Tämä irrallisuus sopii "Up in the Air":iin koska se on itse asiassa vain hyvin löyhästi se romanttinen komedia jolla sitä myydään. Kyseinen elokuva on tätä enemmän elokuva joka kertoo työstä erottamisesta. Ja tässäkin helposti sotketaan tapahtumat ja aihe ; Oikeasti elokuva on kauttaaltaan irrallisuudesta. Tätä irrallisuutta kuvastaa se, että elokuva on itse asiassa loppuratkaisua myöten irtonaisuutta korostava ; Lopussa sankari ei sitoudu ja mene naimisiin.
Itse asiassa jopa elokuvan käsikirjoittaja on itse asiassa onnistunut varsin hyvin häivyttämään itsensä näkymättömäksi ; Hän on ikään kuin selkeästi yrittänyt olla tarinassa ikään kuin hovimestarin roolissa. Kirjoittaja ei tökkää väliin snobbailevia huomioita tai muita vastaavia teemoja. Näillä saadaan usein helposti taiteellinen vaikutelma. Tässä elokuvassa on kuitenkin päätetty kätkeä käsikirjoitus niin että se ikään kuin häviää tarinan taakse. Se toki on olemassa, mutta sitä ei huomaa. Tämä näkymättömyys on usein esitetty tarinapohjaisen hyvän käsikirjoittamisen suureksi tavoitteeksi. Mutta sen toteuttaminen on yleensä hyvin vaikeaa. ; Siksi tämä elokuva onkin hieno.
Teemoitus.
Lyhyesti elokuva keskittyy Ryan Binghamin elämään ja hänen ympärillään silloin tällöin oleviin ihmisiin. Ryan on ammatiltaan ammattimainen potkujenantaja. Suuret firmat jotka tekevät massairtisanomisia eivät siis kohtaa omia työntekijöitä edes antaakseen heille potkut. Tämä on ulkoistettu. Eli saadakseen antaa potkut, firma palkkaa vähäksi aikaa miehen antamaan ihmisille potkuja työstään. Tämä onkin tarpeen koska potkujen antaminen on juridisesti mutkikasta - joidenkin lakien rikkominen voi johtaa vaikeuksiin. Lisäksi erottaminen on aina stressaava tilanne, johon voi liittyä jopa väkivallan uhkaa.
Kaikesta omituisinta on se, että erottajia pidetään motivaatiokonsultteina. Eli nähdään että heidän roolinsa olisi tarjota erotetuille optimismia. Ryanista tässä ei ole mitään omituista ; Ryan ei koe olevansa paha. Päinvastoin, hänen elämänfilosofiansa korostaa irtautumista.Ryanin näkemyksen mukaan hän ei tarjoa erotetuille "passiivista lohtua" vaan on heille enemmänkin "herätyskello". Joku joka asettaa palaset omille paikoilleen. Siksi hän esimerkiksi pitää muille motivaatiokonsulteille puheita joissa hän korostaa sitä, että jokainen omistettu esine on taakka. Pienimmät rihkamat ja asunnot ovat taakkaa selkärepussa. Myös ystävät ja suku ovat helposti taakkoja. ; Ryanista esimerkiksi valokuvat ovat turhia koska ihmisillä on muisti. Näin ollen ihmisten tulisi vaalia muistoja, napsia kenties vitamiineja jotta muisti säilyy kauemmin. Ja näin valokuvat voitaisiin polttaa.
Ja Ryan todella elää siten miten hän opettaa. Hänen elämänsä pyörii työn kautta. Hän kulkee lentokoneella paikasta toiseen potkimaan ihmisiä työstään ja nukkuu hotellihuoneissa. Hänen matkalaukkunsa on käytännössä mukanakannettavaa mallia. Ja firma huolehtii jopa siitä että hänellä on puhtaat puvut ja lentoliput. Hän ei siis elä askeesissa vaikka hän ei teknisesti ottaen omista mitään. Käytännössä hänen elämässään on jatkuvuutta ja lupaus seuraavasta ateriasta koska työpaikalla on työsuhde -edut.
Ryanin elämään elokuvassa vaikuttaa kolme naista.
1: Yksi on hänen sisarensa joka on menossa naimisiin. Hän haluaa että hänestä ja hänen sulhasestaan otetaan kuvia eri paikoissa. Siksi Ryan kuljettaa heistä mukanaan pahvikuvia, jotka sitten elokuvan aikana pilkottelevat hänen matkalaukustaan. Tämä ja häät pakottavat Ryanin punnitsemaan sitoutumiseen liittyviä arvoja ja merkityksiä.
2: Toinen on irtisanomistyöhön tuleva nuori nainen jolla on ideoita. Hän haluaisi luopua kasvokkain tehdystä erottamistilanteesta. Hänestä asian voisi hoitaa halvalla internetin välityksellä. Ryanista tämä on hieman kuin eroaisi parisuhteesta tekstiviestillä. Tässä on vain jotain liian banaalia. Tämä edustaa Ryanin elämälle tuhoisaa riskiä. Koska jos matkustus loppuu, niin samalla loppuu Ryanin irrallinen elämä. Tämä korostaa sitä miten Ryan on kaikesta riippumattomuudestaan huolimatta muita riippuvainen. Ja lisäksi tässä on riskinä sekin mahdollisuus että ammattierottaja saa itse potkut.
3: Kolmas nainen on se, jonka vuoksi elokuva on leimattu romanttiseksi komediaksi. Hän on Ryanin naispuoleinen versio, joka myös matkustaa paljon. Hän heijastaa sekä Ryanin omaa elämäntapaa että samanaikaisesti sen vaihtoehtoa, sitoutunutta elämää. Kuitenkin elokuvan lopuksi hän paljastuu illuusioksi ; Hän on naimisissa ja hänellä on lapsia. Ryan on luullut olleensa osa hänen "oikeaa elämäänsä", mutta tosiasiassa hän edustaa vain irtiottoa ja eskapismia. Jotain joka voidaan jättää irralliseksi vastoin omaa tahtoa koska Ryan ei tavallaan ole "oikeassa elämässä". Tämä herättää kysymyksiä siitä onko Ryanin koko elämä tämänlainen kupla, ja hänen aidoksi ja vapaaksi kokemansa elämä illuusio.
Identiteetti
Elokuvassa on erittäin voimakas eksistentialistinen sävy. Mutta tämä eksistentialismi on jotain johon hyvin harvoin itse asiassa törmätään:
1: Ryan nimittäin ottaa hyvin omintakeisen suhteen vapauteen ja vastuuseen. Sartre kun on korostanut että valintaan liittyy aina seurauksia. Näin ollen Sartren tyyppinen ratkaisu on jotain joka väistämättä jollain tavalla tuo mukaan "selkäreppua". Sillä Sartresta vapaus ja vastuu kuuluvat yhteen. Sartre korostaa sitä miten valitsematta jättäminenkin on valinta. Ja tätä elämäntapaa Ryan yrittää elää, ajatellen että näin hän ei jotenkin saisi selkäreppua. Tämä vapaus sopii hyvin nykyiseen kulttuuriin jossa vapaus käsitetään usein vain luvaksi ja kyvyksi tehdä erilaisia asioita. Velvollisuus nähdään tässä vapauden vastakohtana (eli aivan toisin kuin Sartren maailmassa).
2: Ryanin suhde materiaan on mielenkiintoinen. Hän kokee että omistaminen ei ole vapautta. Useinhan on ajateltu että raha on vapautta, ja esineet mahdollistavat erilaisia asioita. Näin työkalut on nähty tavoittelemisen arvoisiksi. Toisaalta usein nähdään että askeesi on jotenkin aitoa elämää joka ei ole yhtä pinnallisa. Ryan taas yrittää "sekä syödä kakun että olla ostamatta sitä". Hän sitoo askeesin ja hedonismin yhteen omintakeisella tavalla. ; Useinhan nämä teemat nähdään toistensa vastakohtina, mutta Ryan näkee että kuluttamista ei välttämättä tarvitse sitoa omistamiseen. Näin hän on askeetikko vaikka onkin samanaikaisesti erilaisilla bonusjärjestelmillä ratsastava hedonisti. Hän ei ole omistaja, vaan hän on korostetusti kuluttaja, joka ei mieti tulevaisuutta edes neljännesvuotta eteenpäin.
Siinä missä eksistentialistit ovat korostaneet vapauden ja hyvän elämän taustalle autenttisuutta, eli sitä että jokainen valitsee oman taakkansa. Tässä identiteetti voi olla itseä tukeva tai itseä vastaan, ja on siksi parasta yrittää tehdä siitä sellainen kuin on itse. Ryan kuitenkin korostaa taakattomuutta ja riippumattomuutta, jossa identiteettiä ei tavallaan ole. ~ Jos identiteetin muokkautumista voitaisiin rinnastaa kuvanveistoon, Ryan yrittäisi olla mahdollisimman muokkaamaton palanen. Näin hänestä ei tule tiettyä veistosta vaan hän on maksimaalisen vapaa tulemaan potentiaalisesti lähes miksi tahansa veistokseksi. Ja elokuva on oikeastaan siitä, että onko tämä järkevä tapa suhtautua elämään vai ei. Tämä ei ole sormenosoitteluelokuva, joten se itse asiassa ei kerro vastausta tähän. Se vihjaa että Ryanin valinta on mahdollisesti hyvä, mutta ei välttämättä. Käsikirjoittajan etusormi ei ilmesty moralisoimaan, vaan tarjoaa vain tarinan jonka kautta pitäisi tehdä työt itse.
Ratkaise itse
Näin ollen elokuvan merkitys itselle muistuttaakin sitä dilemmaa mikä tuntuu nousevan esiin uskonnollisissa arvotarinoissa : Vaikka meille toistuvasti selitetään että uskonto tarjoaa objektiivisen moraalin tai että Jumala antaa ihmisille moraalin ja moraalikäsitykset, tilanne on usein oikeastaan kaikkea muuta. Teologiaa tutkinut Don Cupitt on itse asiassa tähän liittyen kuvannut sitä, miten "Raamattu" ja muut uskonnolliset kirjat itse asiassa vain hyvin harvoin tarjoavat vastausta tai ratkaisua moraalisiin dilemmoihin. Päin vastoin usein uskonnot tarjoavat tiukkoja lakeja jotka voivat joskus törmätä, on valittava kahden hyveen tai kahden paheen välistä ; Nämä jätetään päin vastoin ratkaisematta ja niiden miettimiseen ohjataan erilaisin tarinoin. (Siitä huolimatta että valtaosa moraalisista kysymyksistä on näitä ; Esimekriksi kohteliaisuus ja sananvapaus ovat usein vastakkain asettuvia hyveitä, ja kannanotto niihin on väistämätön.) Tarinoissa ristiriidat nousevat esiin mutta niihin ei anneta oikeaa vastausta. Näin esimerkiksi Jeesuksen vertauksissa on havaittavissa, että Jeesus ei itse asiassa useinkaan vastaa hänelle annettuun kysymykseen vaan kertoo tarinan joka heijastaa tätä dilemmaa. Ja tässä on usein mukana jotain "lain ulkopuolista" joka kenties vetoaa tunteisiin mutta jättää kuitenkin pohjimmiltaan ratkaisun tulkitsijalle. (Ja näin esimerkiksi tarina "Lesken rovosta" joka tulkitaan usein kolehdin oikeuttamiseksi, voidaankin nähdä jonain jossa Jeesus korostaa että rovonkeruu köyhiltä on institutionalisoitua riistoa.) Cupitt korostaakin että Jeesuksen vertaukset eivät suinkaan tarjoa tietä objektiiviseen moraaliin vaan päinvastoin johtavat humanistisen etiikkakuvan ytimeen.
Elokuva on siis humanistinen ja eksistentialistinen, (mutta ei ota kantaa siihen onko tämä hyvä tapa elää vai onko tämä huonoon elämään johtava tie). Identiteetti, velvollisuudet ja merkitykset ovat jotain johon yritetään hakea suhdetta, joko mukaanottavaa tai ne hylkäävää. Tämä on tietysti tärkeää nykyaikana, jolloin yhteiskunta korostaa näitä asioita tavalla jossa arjen moraaliset dilemmat ovat erityisen suuria. (Ja koska Jeesus ei kerro tätä tarinaa, se on ihmisen ohjattava. Mutta uskon että jos Jeesus olisi tullut uudestaan maan päälle, hän olisi tehnyt ensimmäisenä tämän elokuvan. Siitä huolimatta että siinä ei rukoilla kertaakaan.)
Ja kyllä. Tällä on aivan olennainen osa sen kanssa että Ryan antaa ihmisille potkuja. Samoin se liittyy parisuhteeseen ja perheeseen.
1: Työ on nimittäin ihmiselle usein identiteetti. Se tarjoaa "lupausta pitkäjänteisestä tulevaisuudesta" ja tämän kustannuksella se tarjoaa suuren selkärepun. Tämän vuoksi työstä tulee usein identiteetti, ja tämä identiteetti ei usein vastaa mitään siitä mitä ihminen on itse halunnut tehdä. Näin käy esimerkiksi kun elokuvassa eräälle miehelle annetaan potkut ; Hän valittaa asiantilaa syvästi, ja vetoaa jopa omiin lapsiinsa. Ryan näkee miehen työhistoriasta, että hän on opiskelut sivuaineena kursseja kokkausta ja on jopa vähän aikaa työskennellyt hienossa ravintolassa. Tämä on jotain hyvin erilaista kuin se tylsä toimistotyö jota hän on päätynyt tekemään useiksi vuosiksi. Hän on myynyt unelmansa työn eteen, työn jonka tekemistä hän kuitenkin tosiasiassa vihaa siitä huolimatta että potkut ovat ikävä asia. Siksi potkut ovat myös uusi mahdollisuus. Ei hyvä asia, mutta siinä on kuitenkin mukana valonpilkahdus.
2: Perheen kohdalla taas korostetaan sitä mitä perheen perustaminen on. Siinä on mukana odotuksia ja jopa vaatimuksia. Jokainen 30 -vuotias lapseton kuten minä on saanut aina silloin tällöin kuulla esimerkiksi "lapsikortin", eli kysymyksen siitä että onko jälkikasvua tulossa. Kysymykset avioliitosta ja parisuhteesta tulevat jo aikaisemmin. (Mikä tekee kaappihomoudesta taatusti hyvin haasteellista huolimatta kaikista niistä jooiden mukaan heitä ei haittaa homous vaan se että asia nostetaan julkiseksi "yleiseen tietoon" sen sijaan että pidettäisiin vain yksityisasiana.)
Elokuvan loppu jossa parisuhteeton ja eikahlittu Ryan palaa siihen elämään missä hän on aina elänyt - eikä pelkästään siksi että hän haluaa niin vaan koska hän on valinnut niin niin syvästi että hänellä ei oikeastaan ole vaihtoehtoja. Samanaikaisesti lopputeksteissä kuvataan erotettuja jotka kertovat ikään kuin työttömäksi jäämisen jälkeisiä tuntojaan. (Tämä on merkittävää koska Ryan vain antaa potkut ja ensimmäisen sysäyksen toivoon. Sen jälkeen hän ei itse enää tapaa erotettuja, systeemissä on toiset ihmiset tätä pitkäjänteisempää työtä varten. Asiakkaistakaan ei näin ollen tule taakkaa.) Niissä esille nousee toistuvana teemana se, miten he eivät olisi selvinneet potkuista ilman perhettään. Selkäreppu on ollut näissä tilanteissa pelastus.
Valokuvassa on Suomenlinna ilmasta, itselleni tärkeä paikka, näkökulmasta josta en ole sitä itse koskaan nähnyt. Valokuvaaja on minun isäni joka otti sen lentotunnilla, joka hänelle ostettiin "kimppana" syntymäpäivälahjaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti