Olin loukkaantunut hänen puolestaan, mutta hän on itse niin joviaali että oli huvittunut. Hänestä loukkaus joka ei ole osuva kertoo lähinnä haukkujan omasta typeryydestä. Eli mitä kovempi valitus, sen varmempaa on että lausuja nolaa itsensä totaalisti. Tässä on tietysti yllättävän paljon perää ; Muistelen miten Ankkarockin äärellä megafoneilla huutavat uskovaiset luulivat olevansa pelastamassa ihmisiä, mutta itse asiassa heidä metelöintinsä herätti musiikista pitävissä nuorissa antipatioita. Se että joku moittii heidän harrastustaan jota he itse omakohtaisen kokemuksen kautta eivät tunne pahuutena, vie uskottavuutta haukkujalta. Megafonihihhulit siis etäännyttivät ihmisiä uskosta ja he tekivät sellaisen uskonnottomuustyön että mikään minun saivarteluvalistus näsäviisastelukikkoineen ja argumentaatioakrobatioineen ei olisi yhtä tehokasta.
Tämä sitoo kannanottoni viime aikoina velloneeseen rasismikeskusteluun. Moni näkee että suomalaiset ovat rasisteja. Että suomalaiset ovat syrjiviä. Kuitenkin tosiasiassa suomalaiset ovat ennakkoluuloisia, ja rotu on vain yksi ennakkoluulomittari. Muita indikaattoreita voivat olla vaikkapa pukeutuminen, tatuoinnit tai parta.
Yleensä ottaen varsinainen vihan aihe on käsitys siitä että moitittu yksilö on jotenkin yhteisöä vastaan. Näin esimerkiksi hampuusi nähdään ongelmaksi koska hän "hyväksikäyttää systeemiä" muiden kustannuksella. Viha ei siis kohdistu suoraan tatuointiin, partaan, ikään, ihonväriin tai vastaavaan. Näistä ulkonäköpiirteistä on vain tullut markkereita näille aivan muille asioille. Näin ollen ihmiset eivät koe sortavansa tatuoituja - he vain moittivat näitä systeeminpettureiksi kun sellaisia näkevät.
Lausuntoni on hieman camp, mutta se kuvastaa viime aikoina pyöritettyä rasismikeskustelua. Kysymys on siitä mikä on rasistista käyttäytymistä ja kuka sen pystyy määrittämään ja kenen kokemus asiasta on merkittävä. Se on ollut kautta linjan melko naurettavaa, erittäin campia. Toiselle osapuolelle rasismia ilmenee koska mikä tahansa voidaan määritellä rasismiksi.
Näkisin että tässä on takana erikoinen suomalainen kulttuuri. Se on hyvin omaleimaista, ja luulen että ulkomaalaisen on hyvin vaikeaa ymmärtää sitä. Olenkin tässä samaa mieltä kuin "PANUhuoneessa" esitetään ; "Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu oleellisesti, että katkerat vanhukset kiusaavat muiden ihmisten lapsia: vuosia sitten, kauan ennen näitä rotuvihan aikoja, muuan luennoitsijani kertoi siitä, kuinka jokin eukko oli äänekkäästi paheksunut hänen lasten naamiaisiin matkalla ollutta poikaansa, koska tämä oli pukeutunut merirosvoksi ja pannut päähänsä komean pääkallolla ja sääriluilla koristellun hatun." Tämä onkin itse asiassa hyvin suuri ero. Suomalaisessa kulttuurissa vanhuksien käytösnormit ja osa on hyvin erikoinen. Monesti muistutetaan että vanhuksia ei kunnioiteta, mutta toisaalta monissa kulttuureissa vanhuksilta vaaditaan ja odotetaan pitkämielistä viisautta. "tulistuneet keskustelijat pahoittivat mielensä ennen kaikkea siitä, että hän esitti vanhan ihmisen huonosti käyttäytyneenä ja raakamaisena. No, tosiasia on, että monet esimerkiksi islamilaisesta kulttuuripiiristä saapuneet maahanmuuttajat ovat juuri omassa kotimaassaan tottuneet arvostamaan vanhuksia, joten iäkkäiden ihmisten karkeat rasistiset purkaukset sattuvat heihin usein kaksin verroin. Törkeät ja tylyt vanhukset ovat kuitenkin nykysuomalainen kulttuuripiirre" Syyksi nähdään 1960 -luvun ja sen näkemyksen sananvapaudesta ja rehellisyydestä "häijyt vanhat ihmiset alkavat tosiaan olla sitä ikäluokkaa, joka koki herkässä nuoruudessaan sekä maaltamuuton että kuusikymmenluvun arvovallankumouksen. Maalta kaupunkiin muuttaneina he olivat ahdistuneita ja hämmentyneitä; kuusikymmenlukulaisuus taas sanoi, että hyvät tavat ovat sortoa ja sielun kahleita ja että ihmisen pitää avoimesti ilmaista tunteitaan. Toisin sanoen suomalaisilla on - aivan poliittisesta suuntauksesta riippumatta - pahana tapana pitää huonoa käytöstä jonkinlaisena arvostettavana välittömyytenä ja vilpittömyytenä. Koska brutaali rehellisyys ilman kaikenlaista epämiehekästä kiertelyä on meillä muutenkin kansallishyve, tämä itsetarkoituksellisen törkeyden ihannointi istuu suomalaiseen pirtaan vähän liiankin hyvin."
Pidän tätä aika osuvana huomiona. Takana on yleisesti ottaen maan tapa. Ei ole ihme että PerusSuomalaiset lähtivät alkuvaiheissaan taistelemaan poliittista korrektiutta vastaan. (Tosin nyt kelkka näyttää monin paikoin kääntyneen.) Syynä on juuri se, että yllämainittu näkemys rehellisyydestä, suorapuheisuudesta ja muusta on hyvinkin tyypillistä. Se ei siis ole vain kaltaisteni "Juppien ja ikiteinien" komplekseista (psykologinen syy) kumpuavaa muodikasta pseudokapinaa (alakulttuurin syy), vaan sitä voidaan pitää yleisempänä kulttuuripiirteenä. Suhde sananvapauteen on hyvin erilainen kuin ulkomalaisilla, joten ei ole ihme että reagointeja tulee.
Ennen kuin joku tulistuu siitä että vastustan ulkonäön pohjalta tehtyjen stereotypioiden rakentamista ja sitten itse rakennan leimaavan syrjivän kannan vanhuksista, muistutan siitä että kulttuuria voidaan arvioida. Jos ei väitä kaikkien vanhusten olevan tämänlaisia tai mene vauhkoamaan vanhukselle että tämä on törkeä vain ikänsä mukaan, voidaan nähdä yhteyksiä. Ja oma kantani ei ole edes mummoja moittiva. Sillä tämä tarkoittaa sitä että mummot ovat punks. Ennen kauhisteltiin kaikenmaailman lättähattuja ja hampuuseja. Kuinka nuoriso on turmeltunutta. Ja nyt näistä on tullut isovanhempi-ikäisiä. Ja kuten tunnettua, punk ei kuole koskaan - se vain näyttää hassulta.
Kaikille kauhistellaan.
Mitä näihin kauhisteluihin tulee, niin jokaisella lienee asioita jotka synnyttävät toistuvia väärinkäsityksiä. Yksi tämänlainen on rotu ja siihen liittyvät stereotypiat. Tästä voisin ottaa hupaisaksi esimerkiksi lukioaikaisen tyttöystäväni veljen. Heidän perheensä oli aivan supisuomalaista. Mutta suvussa oli lappalaista verta sen verran että lapsissa oli saamelaisia sävyjä. Tai tämän veljen kohdalla sävyt olivat sen verran tummia että hän kävi ihmisille välimerellisestä tai lähi-itäläisestä. Näin ollen hän sai toistuvasti kuulla "vitsikkäitä" lausuntoja siitä että miten hän on solariumneekeri, taatelintallaaja. Ja muita tämänlaisia sanoja joita ei osaisi yhdistää täysin suomensukuiseen ihmiseen jonka sukujuuret ties kuinka monen sukupolven taa ovat olleet juurikin suomalaisia. Itse kiusaaminen ei tietysti ollut hupaisaa, vaan juuri se, että rasismikortti nousi esille varsin omituisessa kontekstissa. Tämä kokemus opetti että rasismia on ja tapahtuu. Sitä ei vain välttämättä huomaa jos ei kuulu kiusattujen piiriin.
Itselleni yksi aihe on tietysti uskontokysymys. Tämän tuttuus näkyy toki uskovaisissakin. He kokevat ateistien kritiikin aika pahana. Tämä on oleellisesti samanlaista kuin muukin vastustaminen. Sananvapaus, avoimuus ja rehellisyys johtavat juuri tämänlaisiin ilmiöihin. Monet ovat loukkaantuneet syvästi. Samat henkilöt ovat kuitenkin valmiita kritisoimaan monia tahoja erilaisten ideologisten leimojen kautta. Pahastuminenkin kun on avoimuutta ja rehellisyyttä. Samoin on ateistien pahastuminen kun heitä moititaan.
Itselleni uskontoa pahemmin on eräs toinen asia. Vahvemmin tulee erilaisia epäilyjä siitä että olisin narkomaani. Syy on tietysti se, että vakaumus ei näy ulospäin ja blogini on vain kohtuu suosittu joten en ole julkkis. Narkomaaniksi syyttäminen taas heijastuu ulkonäöstä. Ja pärstän näkemiseen menee pari sekuntia.
1: Esimerkiksi se että olen niin laiha että pidän joskus sadetta sähkölinjojen alla, esimerkiksi se että liikkumiseni on jollain tavalla hieman erikoista, esimerkiksi se, että katsomistapani on erikoinen. Saati se hetki kun ns. avaan suuni.
Näin ollen jos menen kauppaan ja paikan vartija ei seuraa minua, pidän kyseisen paikan vartiointia huonosti pidettynä. Siitä huolimatta että en ole ollenkaan näpistelijätyyppiä. Lääkäritkin ovat lähettäneet minut kerran huumetestauksiin koska epäilivät että tämän näköinen kaveri ei voi tehdä muuta kuin hakea lääkkeitä saadakseen pään sekaisin. Ja onpa oma äitikin soitellut kavereille ja udellut että onko varmaa että huumeita ei käytä, että ihan varmako on tämä että ei vaan salassa vedä, kattokaa tekin vielä perään. Huumeet eivät kuitenkaan kuulu harrastuksiini. Kykenen olemaan ruumiillinen raunio ilman huumeitakin!
Tämänlaisiin asioihin tupataan kulttuurissamme puuttua. Jossain muussa kulttuurissa voitaisiin epäillä täsmälleen samaa mutta siitä oltaisiin hienotunteisesti ja kohteliaasti hiljaa. Näin ollen voidaan jopa sanoa että tämänlaisen asiattomuuksien kuuntelun kestäminen on yksi mittari jolla voidaan katsoa onko ihminen integroitunut yhteiskuntaamme.
Live with it or die for it
Mutta tietysti tätä tarvitsee kuunnella vain tiettyyn rajaan asti. Minullakin on raja, jonka jälkeen narkomaaniksi syyttäminen lakkaa olemasta väärinkäsitys, tyhmä vitsi tai pikkaisen typerää käytöstä. Jossain on raja jota ei voi millään kulttuurillisella syyllä oikeuttaa. Ihmisten pitäisi todellakin muistaa hyvät tavat. ; Jostakusta voi olla omituista kuulla tämänlaista toppuuttelua koska olen varsin kovasanainen, "suoran rehellinen äärimmäiseen julmuuteen asti". Mutta toisaalta juuri minun voisi luulla tuntevan oman perisyntinsä. Joskus raja menee sen yli että mikään "väkivaltainen huumorintaju" ei toimi oiketuksena. (Anteeksi tästä.)Sinänsä väkivaltainen huumorintaju on valtaosassa tapauksissa se tosiasiallinen selitys, en esimerkiksi nauti - saati harrasta - ihmisten naaman muusiksi hakkaamisesta tiilellä niin paljon kuin joku voisi luulla. Mutta kysymys onkin siitä että jossain on hyvien tapojen rajat. (En esimerkiksi ikinä mene jumalanpalvelukseen tai seurakuntataloille vittuilemaan jumalatodistuskritiikeillä kesken palvontamenojen vaikka pitäisin niitä kuinka naurettavina.) Sananvapaus, kuten mikään vapaus, ei ole ehdoton. Rehellisyyskään ei ole tässä kohden korkein hyve. Tosin sellainen ei saisi olla kohteliaisuuskaan.
Tässä kohden liika varovaisuus on huono. Laasanen muistuttaa mitä kulttuurissamme tuppaa tapahtumaan tämänlaisten kanssa;
"Rasismikeskustelun lopputuloksesta voidaan muodostaa kaksi hypoteesia:
1.Rasismikeskustelun myötä yhteisön kielteinen suhtautuminen rasismiin käy kaikille selväksi ja rasismi vähenee. Lopputuloksena on suvaitseva ja miellyttävä ympäristö.
2.Rasismikeskustelussa käy kuten pedofiilihysteriassa. Pedofiileillä on peloteltu niin paljon, että miehet eivät uskalla olla edes tekemisissä lasten kanssa. Rasismihysteria johtaa erirotuisten välttelyyn rasistin leiman välttämiseksi.
Itse arvelen ja pelkään, että hypoteesista 2 tulee totta. Kaikkea kanssakäymistä erirotuisten kanssa tulee varjostamaan alitajunnassa kytevä pelko syyllistymisestä rasismiin, kuten kanssakäymistä lasten kanssa varjostaa pelko pedofiliasyytöksistä. Ihmisille jää kaksi vaihtoehtoa:
1. Kanssakäymistä erirotuisten kanssa aletaan välttelemään rasismisyytösten pelossa
2. Kanssakäymisestä erirotuisten kanssa tulee luonnottoman yliystävällistä."
Nämä ovat hyviä skenaarioita. Itse tosin katson USA:a ja siellä vellonutta uskontokeskustelua. Siinäkin on usein puhuttu suvaitsevaisuudesta ja suvaitsemattomuudesta. (Konfliktien dynamiikka toimivat samalla tavalla olipa konfliktin syy ihonväri, uskonto, tai mikä muu vastaava tahansa ; Jako meihin ja muihin johtaa tiettyihin asennoitumisiin ja taktiikoihin.) Trendi on kuitenkin ollut entistä vahvempi poteroituminen ja polarisoituminen. Eli eri puolet tiivistävät linjoja ja eriytyvät toisistaan entistä vahvemmin. Syntyy segregaatio jossa ei olla rauhassa vaan riidassa. Tämä skenaario on monikulttuurisuuden kannalta se katastrofaalisin vaihtoehto.
Monikulttuurisuuden ongelma suomessa onkin juuri se, että meillä ei ole kaupunkilaisuuden historiaa. Suomalainen kaupunkilaisuus ei ole kosmopoliittia vaan historiatonta ja juuretonta. (Juuri siksi minä pidän siitä pirusti.) Pienempiä ryhmiä on leimannut tiukka yhteisöllisyys. Siinä piirissä rehellisyys ja avoimuus toimii aivan eri tavalla kuin suuremmissa ihmismäärissä. Dunbarin mukaan tässä on rajana aivan yksinkertaisesti ihmsimäärä ; Ihmiset hanskaavat melko rajallisen määrän ihmiskontakteja. Sitä suuremmat konseptit vaativat erilaisen lähestymiskannan. Yhteisöllinen kulma toimii kun elinpiirin ihmismäärä on kohtuu pieni.
Näin ollen kun puhutaan monikulttuurisuuden ongelmista ei oikeastaan pitäisi puhua roduista tai uskonnoista. Sillä kysymys on ihmismääristä. Ei ole sattumaa että monikulttuurisuus ja kulttuurin yleinen sirpaloituminen ovat yhteisöllisten "vihaisten mummojen ja kumppaneiden" pelkopuheissa samanaikaisesti. (Eli kritiikin aiheena ovat samanaikaisesti ulkomaalaiset että vääräoppiset oman maan kansalaiset.) Sillä ne eivät ole syy vaan seuraus. ; Kaupungistuminen pakottaa erilaiseen sosiaalisuuteen. Seurauksena on (a) koheesion pakkoylläpitäminen vallankäytöllä ja ankaralla yhtenäiskultturisoimisella jossa mielipiteenvapaus uhrataan yhteisön komentoon teokratian malliin (b) kulttuurin sirpaloituminen ja alakultturisoituminen joka johtaa (b1) hyvien käytöstapojen korostamiseen eli poleemisuuden vähentäminen (b2) poleemisten mielipiteiden kohdistamisen tarkentumiseen siten että se päätyy vain samanmielisten käsiin (b3) parannetaan debattiperinnettä, opetellaan elämään erimielisyyksien kanssa & erimielisten kanssa, vähennetään julistusmentaliteettia & intoa kertoa omia näkemyksiä joka paikassa (b4) hemmetinmoinen kähinä jossa on riskinä jopa väkivaltaisuus.
Tästä voidaan vetää ajatus siitä että etelänmaat, joissa vanhuksia kunnioittavat ja heidän puheistaan erityisesti järkyttyneet ihmiset tulevat ovat maita joissa on enemmän ihmisiä. Kaikki nämä maat eivät ole teokraattisia dystopioita. Ja näistä maista mukana tulee sellaisia ajatuksia joissa suomalainen avoimuus-rehellisyyskulttuuri on aivan järkyttävää. Se on järkyttävää myös monille kosmopoliiteille. (Itse olen vain rajatusti kosmopoliitti, olen urbaani kaupunkilainen jolla on vahva taipumus antisosiaalisuuteen.)
Luonnoton yliystävällisyys. Siinä vasta kamala katastrofi. Paljon kamalampi kuin luonnollinen yliystävällisyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti