sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Terveisiä perseestä

Tervehdyksillä on aina ollut suuri voima. Natseja on lähes mahdotonta ajatella ilman "Sieg Heil" tai "Heil Hitler" -tervehdyksiä. Sillä haettiin yhteenkuuluvuutta. Kun tervehdys on tässä voimakkuudessa, se muistuttaa hieman Arizonan hyvien kristittyjen suunnitelmia joissa High Schoolista päästäkseen pitäisi vannoa julkinen vala Jumalalle, tai muutoin ei valmistuisi lukiosta. (Julkiateisti ei siis voisi edes teoriassa valmistua.) Siinä haetaan yhteisöllisyyttä eikä se enää ole oikeastaan sosiaalista kanssakäymistä, se on yhteisörituaali, joka on enemmänkin vala ja vakaumuksen tunustus, johon pakotetaan yhteisön puolelta.

Tämäntapainen ajattelu on luontevaa, ja se heijastuu väistämättä hieman esimerkiksi Niinistön tapaan lopettaa puheet "Jumalan siunaukseen". Että uskonnon tuputtamista tehdään "hyvien tarkoitusten" nimissä.

Tervehdyksessä on kuitenkin muunlaisiakin puolia kuin pelkkä jakaminen ja yhteenkuuluminen. On myös erottelukeino. Tästä hyvän mietteen saa vanhoillislestadiolaisuudesta. Kotimaassa kirjoitteltiin siitä miten siellä "Jumalan terve" on merkittävä tapa joka perustuu jaettuun identiteettiin. Eli siinä noudatetaan esimerkiksi ateistejen toiveeseen jossa "Jumalan siunaus" jätettäisiin vain uskovaisten sisäiseksi asiaksi. Eli moikkailkoot keskenään miten tahansa. Tällä on kuitenkin ollut vaikutuksia jotka eivät ole kovin hyviä. Keinoa voidaan nimittäin nähdä vahvana sisäisen kontrollin keinona. Se, että joku katsoo sinut hairahtuneeksi johtaakin tervehdyksen muuttamiseen. "Moi" on jo tällöin itsessään ilmaisu moraalisesta paheksunnasta. Sitä kohdellaan kuin ulkopuolista. ; Se on muuntunut myös tehokkaaksi kiusaantumisen luojaksi uskosta lähteneiksi, joten sillä on selkeästi yhteyksiä laajempaankin sosiaaliseen kontrolloimiseen ; Fundamentalismissa tyypillisintä onkin että uskosta lähteminen on se pahin ja vaikein asia.

Tämä muistuttaa siitä että sekularismi ja uskon lokerointi ei suinkaan poista uskontojen väkivaltaa, se päinvastoin voi muuttua hyvin vaikeasti ulkopuolisen huomaamaksi. (Miten voit huomata että toinen kiusaa "moilla"?) Niinistöä tämä ei tietysti pelasta koska yleisissä ja julkisissa puheissa tätä keinoa ei tietysti voi käyttää koska sitä ei voi kohdistaa. TV ei näytä tervehdystä eri kansalaisille eri tavalla.
Kirjoittajalla, joka on "UFO-Jeesuksen Anti-Aborttiritarikunta Rokotteita Vastaan" -järjestön puheenjohtaja, on Pyhä Tervehdys joka on otsikossa. Se kohdistetaan kaikille oikeaoppisille, kuten blogin lukijoille. Kaikki muut saavat törkeän epäkunnioittavan "Hyvää päivää":n joka on tarkoitettu harhaoppipakanoille. Me olemme "UFO-Jeesuksen Anti-Aborttiritarikunta Rokotteita Vastaan". Me olemme Leegio. Immunity is futile!

Ei kommentteja: